Browsing by Title

Tutkielmassa tarkastellaan Anselm Kieferin teoksen Jakobs himmlisches Blut (2002) yhteyttä holokaustin identiteettiin. Tutkielman pyrkimyksenä on vastata mitkä aiheet teoksessa kertovat holokaustin muistista ja identiteetistä, ja miten holokaustin muisti ilmenee teoksessa. Holokaustitaiteen tutkimuksessa korostuu henkilökohtaisen ja kollektiivisen muistin yhteys holokaustin jättämään traumaan. Muistitutkimuksen kontekstissa teoksen tutkimusmetodina käytetään Julia Kristevan muukalaisuuteen, kielenkehitykseen ja intertekstuaalisuuteen liittyviä näkökulmia. Anselm Kiefer tunnetaan tuotteliaana ja holokaustiin sitoutuneena taiteilijana, jolle taiteen tekemisen metodina on viittaaminen Paul Celanin runouteen. Holokaustitaiteen tutkimuksessa tarkastelukohteina on trauman siirtyminen sukupolvelta seuraavalle. Anselm Kiefer holokaustin jälkeen syntyneenä välittää taiteessaan Paulin Celanin holokaustiin liittyviä kokemuksia eettisen suhteen kautta. Teoksen Jakobs himmlisches Blut (2002) motiivit ja aiheet liikkuvat juutalaisen ja saksalaisen kollektiivisen muistin välisessä maastossa. Tutkimuksessa ilmenee kuinka Kieferin teos absorboi Celanin runosta aiheita, joiden kautta teokseen luodaan konnotaatioita ja symbolisia mielikuvia. Kristevan teorian mukaan identiteetin murtuminen kytkeytyy kielen ja paikan häiriöihin, mitkä tulevat esille visuaalisessa teoksessa ristiriitaa herättävinä ilmiöinä. Kieferin teos toistaa Celanin runon muistia. Celanin ambivalentti suhde saksan kieleen ilmenee Kieferin teoksessa ristiriitaisena suhteena saksalaiseen maisemaan. Kieferin teoksen motiivit ja ilmaisu toistavat holokaustin muistista juontuvia aiheita, mitkä hylkivät toisiaan ja jättävät katsojan outouden tilaan.

Homoseksuaalien parisuhteet ovat ajankohtainen teema Virossa. Pro gradu -työni tarkoituksena on tutkia, millainen kuva homoseksuaalisuudesta, homoseksuaalien parisuhteista ja heidän avioliitostaan luodaan kielellisin keinoin, ja mitä se kertoo virolaisesta yhteiskunnasta. Tutkimusmetodinani on kriittinen tekstintutkimus erityisesti systemaattis-funktionaalinen kielioppi. Tutkimuksessa keskeisiä käsitteitä ovat ideationaalinen ja interpersonaalinen funktio, ideaalilukija, polaarisuus, leksikaaliset valinnat, verbien prosessit ja konteksti, joiden avulla tutkin 14 mielipidekirjoitusta. Kaikki nämä tekstit ovat ilmestyneet vuonna 2013 virolaisessa Postimees-päivälehdessä. Ensin tarkastelen tekstien otsikoita ja niiden vastaavuutta tekstien sisältöön, sen jälkeen siirryn itse tekstien tutkimiseen. Teksteistä tarkastelen ensin pikaisesti yleistä kieltä, sitten keskityn homoseksuaalisuus-teemaan liittyvään sanastoon, jota analysoin sekä ilman kontekstia että kontekstin kanssa. Keskityn erityisesti selvittämään sitä, onko sanoilla positiivinen, negatiivinen vai neutraali merkitys. Lopuksi käsittelen lukijan ja kirjoittajan suhdetta: millaisen roolin kirjoittaja ottaa tekstissä ja millainen vaikutus sillä on lukijaan, kuinka kirjoittaja keskustelee lukijan kanssa ja millainen tekstin ideaalilukija on. Pyrin selvittämään kirjoittajan todellisen suhtautumisen teemaan. Tutkimuksessa selviää, että kontekstilla on suuri merkitys. Usein ensimmäinen vaikutelma positiivisesta/negatiivisesta suhtautumisesta ei ole totta sellaisenaan, vaan asia on moni- mutkaisempi kuin miltä se aluksi näyttää. Kaikki kirjoittajat suhtautuvat homoseksuaaleihin positiivisesti, mutta käsitteen avioliitto käyttäminen homoseksuaaleista puhuttaessa on osalle ongelma. Muita tärkeitä teemoja, joista teksteissä puhutaan, ovat kirkko ja sen rooli homoseksuaalien avioliitoissa, homofobia ja politiikka. Tekstien perusteella virolainen yhteiskunta ei suhtaudu homoseksuaaleihin yhtä suopeasti kuin tekstien kirjoittajat.

I den här avhandlingen analyserar jag språkanvändningens betydelse för huvudpersonen Malin Forsts jagutveckling i Karin Boyes roman Kris (1934). Jag undersöker hur jaguppfattningens koppling till språkuppfattningen gestaltas genom berättandet. Syftet är att utforska hur huvudpersonens jag byggs upp språkligt genom att utreda hur detta jag uttrycks genom romanen och hur Malins förhållande till språk, gråt och tystnad utvecklas under romanens gång. För detta ändamål gör jag en tematisk analys med utgångspunkt i temana själviskhet, jagperspektiv, förhållande till språk, ord och begrepp, gråt och ylande samt tystnad och stumhet. Jag närläser relevanta ställen i romanen och återkopplar till tidigare forskning och teoretiska tankegångar. För att etablera kopplingen mellan jaguppfattning och berättarperspektiv analyserar jag ställen där berättandet i romanen tillfälligt övergår från tredjepersonsperspektiv till jagform. Jag anlägger ett litteraturhistoriskt perspektiv och knyter Kris till en vidare modernistisk romantradition, där språkproblematik och experiment med berättandet är vanligt förekommande. Jag knyter detta till Richard Murphys tankar om expressionistiskt melodrama som ett sätt att uttrycka sådant som inte har en plats i det dominerande språket via andra medel, såsom gråt och tystnad. Malins självuppfattning utvecklas genom romanen så att hon går från att i början önska utplåna sitt jag och ge upp sin egenvilja till att i slutet acceptera sig själv som hon är. Hennes jagutveckling illustreras via växlingen i berättarposition mellan tredjepersonsberättare och jagberättare. Jagformen används vanligen endast när Malins inre gör sig starkt påmint. De ställen där Malin refereras till som ”jag” inte bara visar på den förändring hon går igenom, utan de utgör även själva förändringen. Hon går från att se på sig själv ur ett perspektiv som visserligen är hennes eget, men som har pålagts henne utifrån, till att se sig själv ur ett perspektiv som hon själv har letat sig fram till. Hon blir på så sätt berättaren i sitt eget liv på det metaforiska såväl som på det språkliga planet. Det finns en direkt koppling mellan Malins jaguppfattning och hennes språkuppfattning. När Malin inte längre känner sig hemma i den verklighet hon är van vid upplever hon att de gamla invanda orden också sviker henne. Här finns ett tydligt samband till modernismens främlingskap i språket. Problemet för romanens Malin handlar om hur hon ska använda språket när hon inte längre upplever att det är kompatibelt med hennes egen upplevelse av världen. Gråten fungerar som ett alternativt språk för Malin när det konventionella språket inte förmår härbärgera hennes tankar och känslor. Sålunda blir den känslomässiga excessen ett sätt för henne att uttrycka det som egentligen inte går att tala om i den värld hon lever i. Härmed blir romanens överspända form och Malins överspända reaktioner betydelsebärande element som hänför sig till den språktematik jag analyserar. Tystnad hänger i romanen ihop med det motivkomplex som utgörs av sambandet mellan knivar, svärd, metall och makt. Där Malin i början av romanen är fångad i en tystnad orsakad av att så många andra röster är starkare än hennes egen, har hon i slutet vunnit en ny sorts tystnad, som bygger på att hon lyssnar på det som är hennes eget. Tystnad utgör ett sätt för Malin att göra motstånd mot det dominerande språket och det språkliga underläge hon befinner sig i. Genom att skapa ett eget förhållande till språket tar Malin makten över sitt liv och blir ett subjekt. Hennes utveckling från att se språket som entydigt och utifrån fastslaget till att förstå sin egen roll som medskapare speglas i romanens språk. Kris är skriven så att läsaren måste ge upp sina invanda föreställningar om hur språket fungerar och lära sig hur språket fungerar uttryckligen i den här romanen.

Vuonna 2013 Japanissa luotiin maskottihahmo, jonka tehtävänä on levittää tietoa Japanin ja Venäjän saarikiistasta ja saada nuoria japanilaisia mukaan aluevaatimustoimintaan. Yhtenä alustanaan maskotti käyttää Twitteriä, jossa keskusteluun voi osallistua kommentoimalla. Maskotti sai suuren suosion julkaisemalla nationalistisia ja provokatiivisia tviittejä, joissa vaadittiin saaria takaisin ja syytettiin Venäjää laittomasta miehityksestä. Maskotti kuitenkin muutti sävyään vuoden 2017 kuluessa, mikä suututti sen Twitter-seuraajat ja he alkoivat sättiä maskottia. Tässä tutkielmassa tarkastelen kielteisen suhtautumisen ilmaisukeinoja. Tutkimusaineistoni koostuu edellä mainitun maskotin vuodenvaihteessa 2018–2019 julkaisemien tviittien yhteensä 400 kommentista. Hyödynnän analyysissäni diskurssianalyyttisiä työkaluja (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016; Gee 2011, 2014; Maynard 2004, 2005). Analyysi paljasti, että kommentoijat käyttävät monipuolisia ilmaisukeinoja kielteisen suhtautumisen osoittamiseen. Leksikaalisista valinnoista keskeisenä havaintona on, että valitut sanat usein itsessään sisältävät kielteisen merkityksen. Analyysi paljasti myös, että kommentit sisältävät useita pragmaattisia funktioita kuten herjausta, käskyjä, ironiaa ja sodanlietsontaa. Maskotin lisäksi kommentoijat osoittavat kielteistä suhtautumistaan esimerkiksi Japanin ja Venäjän valtioita kohtaan. Tutkimus oli kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa keskitytiin saarikiistaa mainostavan maskotin tviittien sävynvaihdon seurauksena syntyneeseen kommentoijien kielteisen suhtautumisen ilmaisun aaltoon. Diskurssianalyysi teoriana ja metodina soveltui tutkimukseen, koska sen käyttö mahdollisti tutkijan kiinnittämään huomiota aineiston tarkastelun ohessa myös laajempaan kontekstiin eli koko aluekiistan ympärillä vellovaan keskusteluunkin. Tutkimusaiheeni eli ”epäihmisolennon” tai robotin kaltaisen maskottihahmon kirjoituksiin reagointi lienee jatkossakin relevantti, sillä tekoälyn ja robotiikan kehittyessä palveluita luultavasti on saatavilla kasvavissa määrin automatisoidusti. Tällöin tutkimukseenkin syntynee uusia lähestymistapoja.

Pro gradu -tutkielmassani tutkin Hannu Mäkelän romaania Kivi pastissina. Koska Aleksis Kivi eli vielä varhaisnykysuomen aikaan, jolloin suomi – ja erityisesti suomen kirjakieli – oli kovin erilaista kuin nykyään, Mäkelä joutuu romaanissaan jäljittelemään paitsi Kiven omalaatuista kieltä, myös Kiven ajan suomea, toisin sanoen kuvaamaan historiallista etäisyyttä kielellisin keinoin. Tämä Mäkelän pastissin kahtalainen olemus tekee Kivestä teoreettisesti mielenkiintoisen, sillä 1800-luvun ranskalaisissa pastissien klassikoissa pastissi merkitsi tietyn kirjailijan tai tyylin, ei niinkään kokonaisen aikakauden kielen jäljittelemistä. Tutkimuskysymyksenäni on selvittää, millä tavoin Mäkelä selvittää tämä tilanteen eli miten hän kuvaa toisaalta Kiven kieltä, toisaalta Kiven ajan varhaisnykysuomea. Teoreettisena lähtökohtanani on pastissin asema samanaikaisesti lähellä ja kaukana kohteestaan: pastissin on valikoitava piirteitä lähdetekstistään niin, että lukija tunnistaa pastissin pastissiksi. Keskityn sanatason analyysiin, sillä siihen antaa tutkimuskirjallisuus ja muut välineet hyvän lähtökohdan. Käytän tutkimuksessani Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ylläpitämiä korpuksia Aleksis Kiven tuotannosta sekä vanhasta kirjasuomesta ja varhaisnykysuomesta. Aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta erityisen hyödyllinen on Seppo Räsäsen tutkimus “Aleksis Kiven kieli ja nykysuomen murros”, jossa Räsänen on luokitellut kolmeksi ryhmäksi Aleksis Kiven tuotantoon varhaisemmasta kirjasuomesta periytyneet piirteet sekä murteelliset ja Kivelle ominaiset erikoispiirteet. Tutkimukseni edustaa hermeneuttista perinnettä. Koska en voi käsitellä Kiven jokaista kielellistä yksityiskohtaa, yhtenäinen tulkinta on mahdollista luoda vain hermeneuttista kehää käymällä. Vaikka keskityn ensisijaisesti Kiven kieleen, en voi ohittaa Aleksi Kiven elämästä kirjoitettua perinnettä. Tavoitteenani on suhteuttaa romaanin kielestä tekemäni havainnot Kivi-kirjallisuuden satavuotiseen traditioon. Tältä osin hyödynnän teoriaa mielen tyylistä, jonka mukaan kaunokirjallisuudessa toistuvat kielelliset rakenteet kuvaavat tiettyä mielentilaa. Teoreettisesta lähtökohdastani pastissista kaukana ja lähellä lähdetekstistään seuraa, että käsittelen ensin niitä tapoja, joilla Kiven kieli muistuttaa Kiven kieltä, minkä jälkeen siirryn eroavaisuuksiin. Lopuksi tulkitsen eroavaisuuksia Kiven elämästä ja hänen ajastaan kirjoitettua vasten. Tutkimustuloksena havaitsin ensinnäkin, että Kivi näyttäisi toimivan niin kuin pastissilta voi odottaa. Räsäsen luettelemista kolmen ryhmän piirteistä Kiven kieli jäljittelee monia, joskaan ei tietenkään kaikkia. Keskeiseksi eroksi havaitsin ilmiön, jota kutsun kielen horjuvuudeksi. Kiven kertoja toistelee samaa asiaa tarkoittavia saman sanan eri muotoja, kuten ”sitten” ja ”sitte”, tavalla, jota Kivi-korpuksen perusteella Kivellä ei ollut. Vanhan kirjasuomen ja varhaisnykysuomen korpuksien avulla havaitsin, että horjuvuus johtuu suurelta osin siitä, että aiemmin suomi ei ollut yhtä vakiintunut kuin nykyään. Kuitenkin horjuvuus representoi romaanissa Kiveä myös kielellisinä nerona, jonka kieli ei taivu yhteiskunnan normeihin. Horjuvuudella on näin kahtalainen tehtävä romaanissa. Vaikka Kiven ”hulluudesta” on kirjoitettu paljon, mikään ei viittaa siihen, että horjuvuus kuvaisi hullua Kiveä. Tässä suhteessa Kivi asettuu osaksi Kivi-kirjallisuuden uusimpia tulkintoja.

Immigration, displacement, refugees, and migrants are all terms we use interchangeably, while often forgetting the people affected by it all and the stories they carry. We are used to media representation of catastrophic events such as war and terror but this too usually lacks depth and nuance, which leads to an essential part of the story getting overlooked. Fictions are different in this regard because they are able to present the human experience in a way that resonates with readers deeply. In this thesis, I analyze Christy Lefteri's work "The Beekeeper of Aleppo" (2019), with an aim to reveal the many ways that trauma is depicted in the novel. For my theoretical framework, I primarily use narratological methods introduced by Suzanne Keen (2007, 2008, 2015), Cathy Caruth’s work (1996) on literary trauma, and the findings of psychologist Judith Herman (2015) to form a comprehensive analysis. With these as well as other literature-related theories concerning trauma and narratology, the main objective of this paper is to illustrate how fiction is well suited for narrating trauma and then illustrate how trauma is depicted in Lefteri’s novel. Lefteri's work is about the Syrian immigration crisis and the destruction it causes in society and to individuals. The book follows a young couple's escape from the war-torn city of Aleppo, across Europe all the way to London. Lefteri's novel deals with the trauma that arises in connection with immigration and is a socially significant work as it illustrates the suffering caused by war and displacement. This paper is structured around two chapters. In the first one, I begin with defining trauma in literature and then move on to show representations of trauma in textual form with the help of narratological methods such as plot, order, and point of view. In the second chapter, I explore the importance of trauma literature from a societal point of view and discuss the importance of representation as well as the role of trauma narratives in eliciting compassion and forming connections between communities. My analysis has led to the following conclusions: narrative techniques can be used to influence readers’ emotions and this can be seen in Lefteri’s work with the use of “strategic empathizing”. By using narrative techniques such as this among others to depict trauma experienced by the characters, Lefteri's novel aims to humanize a group of people who are all too often subject to discrimination.

Turismi ei ole Kiinassa kehittynyt vielä täyteen potentiaalinsa. Vain noin viidellä prosentilla kiinalaisista on passi, mutta jo nyt kiinalaiset käyttävät eniten rahaa turismiin maailmassa. Viimeisen vuosikymmenen aikana myös kiinalaisten turistien määrä Suomessa on kasvanut merkittävästi. Viime aikoina suomalaiset yritykset ovat huomanneet, että Suomessa on tarvetta kiinalaisen kulttuurin ja kiinan kielen osaajille. Suomalainen lehdistö on kiinnittänyt paljon huomiota tilastoihin, joissa kerrotaan kiinalaisten Suomessa viettämistä öistä. Sen sijaan kiinalaisten asiakastyytyväisyyteen hotelleissa ei ole vielä kiinnitetty merkittävästi huomiota. Tästä johtuen tämä tutkimus käsittelee kiinalaisten asiakastyytyväisyyttä suomalaisissa hotelleissa. Tässä tutkimuksessa keskitytään siihen, onko suomalaisissa hotelleissa tarvetta palveluiden parantamiselle kiinalaisten asiakkaiden houkuttelemiseksi ja palvelemiseksi sekä sitä, että jos tarvetta on, millaisia parannuksia hotellien tulisi tehdä palveluilleen. Tämän työn teoreettinen tausta nojaa turismin markkinoinnin teoriaan. Teoria osoittaa, kuinka asiakkaan erikoistarpeiden huomiointi ja asiakastyytyväisyys vaikuttavat asiakkaan uskollisuuteen, asiakkaan todennäköisyyteen suositella palvelua ja asiakassuhteen säilyttämiseen. Tässä tutkielmassa tietoa on kerätty eri lähteistä. Lähteinä on käytetty aikaisempaa tutkimusta sekä suomalaisissa uutisissa julkaistuja artikkeleita. Lisäksi työtä varten on haastateltu viittä kiinalaisten turistien opasta. Tämän vuoksi tutkimus on niin empiirinen kuin teoreettinen, koska työhön on käytetty niin tutkimusta kuin haastatteluita, joissa yksilöt pääsevät ääneen. Tämä työ on kvalitatiivinen etenkin johtuen kiinalaisten oppaiden haastatteluista. Työssä huomattiin, että suomalaisissa hotelleissa on asioita, joita voisi kehittää kiinalaisten turistien asiakastyytyväisyyden parantamiseksi. Kehityskohteet vaihtelivat pienistä, helposti toteutettavista asioista suuriin, merkittävämpiä investointeja vaativiin muutoksiin. Useimmiten toivottuja muutoksia oli kuuman veden tarjoaminen hotelleissa sekä aamupalan muuttaminen enemmän kiinalaista makua vastaavaksi. Lisäksi kirjallisissa lähteissä mainittiin usein asiakkaiden toive saada palvelua sekä informaatiota kohteesta kiinaksi. Tämän tutkimuksen tulokset ovat varsin samanlaisia ulkomailla tehtyjen tutkimusten kanssa. Haasteet ja ratkaisut kiinalaisten ymmärtämisessä ympäri länsimaita näyttävät olevan varsin samanlaisia.

Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella amerikkalaisten ja brittiläisten journalistien tapaa muokata yritysten lehdistötiedotteista otettua tekstiä käytettäväksi uutisartikkeleihin. Sen taustalla on viime vuosien kehityssuunta, jossa PR:n vaikutusvalta on kasvanut ja lehdistön puolestaan heikentynyt. Pyrin tutkimuksellani valottamaan journalistien keinoja toimia tässä ympäristössä. Keskityn journalistien tekemien lingvististen muutosten kategorioihin ja määriin Henk Pander Maatin (2008) tutkimusmetodia käyttäen. Lopuksi vertailen tuloksiani hänen tuloksiinsa. Muutosten taustalla on lehdistötiedotteen ja uutisartikkelin välinen genrekonflikti. Lehdistötiedotteen genreen kuuluu näyttää aiheensa positiivisessa sävyssä, mutta se ei välttämättä sovi uutisartikkelin objektiivisempaan tyyliin. Täten journalisti voi joutua muokkaamaan lehdistötiedotetta. Aineistona tutkimuksessa käytetään 20 Applen, Nokian, Microsoftin ja Sonyn julkaisemaa lehdistötiedotetta ja 41 The Guardianissa, The New York Timesissa ja The Los Angeles Timesissa julkaistua uutisartikkelia, jotka perustuvat ainakin osittain ensiksi mainittuihin lehdistötiedotteisiin. Aineiston yritykset valittiin, koska ne ovat vaikutusvaltaisia, jolloin niiden lehdistötiedotteet pääsevät todennäköisemmin sanomalehtiin. Aineiston lehdet puolestaan valittiin, koska ne muokkasivat ottamiaan lehdistötiedotelainauksia, jolloin analyysi voidaan toteuttaa. Osa lehdistöstä voi kopioida lehdistötiedotteen sanasta sanaan artikkeleihinsa, jolloin tällainen analyysi on vaikeampi toteuttaa. Tutkimusmetodina käytän Henk Pander Maatin hollanninkieliseen aineistoon pohjautuvassa tutkimuksessa kehitettyjä transformaatiokategorioita. Sovellan niitä englanninkieliseen aineistoon ja tutkin uutisartikkeleiden käyttämiä lehdistötiedoteperäisiä lainauksia vertailemalla niitä alkuperäisiin lehdistötiedotteisiin. Lingvistiset muutokset luokitellaan transformaatiokategorioihin, ja niiden määrä lasketaan. Transformaatiokategoriat sisältävät esimerkiksi sanojen tai lausekkeiden poistoja ja lisäyksiä. Lehdistötiedotteiden lauseita voidaan yhdistää tai pilkkoa. Uutta taustatietoa voidaan lisätä selventämään uutisartikkelin lukijalle lehdistötiedotteissa mainittujen käsitteiden taustoja. Lehdistötiedotteen positiivista sävyä neutraloidaan poistamalla tai korvaamalla esimerkiksi superlatiiveja. Tulokseni paljastavat käytettyjen transformaatiokategorioiden tyypin ja määrän. Aineistostani löytyy epäselvät tapaukset pois lukien yhteensä 904 muutosta. 904 havaitusta muutoksesta enemmistö on journalistin turhaksi kokeman tiedon poistoja (23 %), taustatiedon lisäyksiä (17 %) ja positiivisuuden neutralisointeja (19 %). Vertailu Pander Maatin tuloksiin paljastaa tulosten olevan samankaltaisia, mutta erojakin löytyy. Muutosten määrissä on eroja prosenttiosuuksissa, ja muutoksia tapahtuu omassa aineistossani suhteessa aineiston määrään enemmän kuin Pander Maatin aineistossa. Pohdin erojen ja samankaltaisuuksien syitä, mutta varmaa vastausta niihin tutkimukseni ei pysty antamaan. Lisäksi havaitsin Pander Maatin kategorioissa muutamia puutteita ja ehdotan niihin parannuksia. Kokonaisuutena tulokseni tarjoavat uutta tietoa journalistien tavoista muokata lehdistötiedotteita angloamerikkalaisessa lehdistössä, ja niitä voidaan vertailla eri aineistoista tehtyihin jatkotutkimuksiin.

Suullinen kielitaito on tärkeä osa-alue vieraiden kielten opetuksessa. Koska suullinen osaaminen on osa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita, voidaan olettaa, että suullista kommunikaatiota opetetaan ja arvioidaan yläkoulun vieraiden kielten opetuksessa. Tutkielma tarkastelee englannin suullisen kielitaidon arviointia suomalaisissa yläkouluissa. Tutkielmassa analysoidaan On the Go -oppimateriaalisarjan valmiita suullisia kokeita. Tutkielmaa varten haastateltiin myös neljää yläkoulun englannin opettajaa. Tutkimus suoritettiin analysoimalla kahta eri aineistotyyppiä. Suulliset kokeet analysoitiin deduktiivisella sisällönanalyysillä jakamalla tehtävät kategorioihin tehtävätyypin mukaan. Suullisissa kokeissa oli neljä eri tehtävätyyppiä, jotka ovat ääneen lukeminen, roolileikit, sanojen selitys ja tuottamistehtävät. Seitsemännen ja kahdeksannen luokan kokeissa aiheet olivat lähellä nuorten arkielämää, mutta yhdeksännen luokan kokeissa aiheet olivat vaativampia ja abstraktimpia. Tutkimukseen osallistui myös haastattelun muodossa neljä yläkoulun englanninopettajaa. Haastattelut toteutettiin touko-kesäkuussa 2019. Haastattelut nauhoitettiin osallistujien luvalla, jonka jälkeen ne litteroitiin ja käännettiin englanniksi. Haastatteluaineisto kuvaa eri opettajien metodeja englannin kielen suullisen osaamisen arviointiin. Kolme neljästä opettajasta järjestää suullisia kokeita esimerkiksi erilaisten haastattelujen avulla. Yksi opettaja ilmoitti käyttävänsä oppimateriaalien valmiita suullisia kokeita. Yksi opettaja ei käytä lainkaan suullisia kokeita, vaan arvioi suullista kielitaitoa oppituntien aikana. Opettajat käyttävät omia arviointiasteikkojaan suullisten suorituksien arvioinnissa. Yksi opettaja kertoi arvioivansa esitelmät numeerisella arvosanalla. Opettajat suosivat sanallista arviointia, jotta oppilaat tietävät omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Opettajien mielestä viestin välittyminen on tärkeää, kun arvioidaan suullista kielitaitoa. Yksi opettaja kertoi kiinnittävänsä erityistä huomiota ääntämiseen, kun taas muut opettajat ilmoittivat yleisen sujuvuuden ja ymmärrettävyyden olevan tärkeintä.

Tämän Pro gradu -tutkielman aihe on afroamerikkalaisten asema elokuvissa, jotka on valittu parhaan elokuvan Oscar-palkinnon ehdokkaiksi, ja joissa afroamerikkalainen näyttelijä esittää keskeistä hahmoa. Tutkimuksessa mitataan ajallisesti, kuinka paljon afroamerikkalaiset ja valkoiset amerikkalaiset puhuvat näissä elokuvissa. Tutkimus on ajankohtainen, sillä viime vuosina Yhdysvaltain elokuva-akatemiaa on kritisoitu siitä, miten vähän afroamerikkalaisia ja muihin etnisiin vähemmistöihin kuuluvia on palkittu Oscar-palkinnoilla. Tutkimuksen hypoteesi on, että valkoiset amerikkalaiset puhuvat afroamerikkalaisia enemmän, vaikka tutkimuksen aineisto koostuu afroamerikkalaisista kertovista elokuvista. Taustateoriana on afroamerikkalaisten asema vähemmistönä Yhdysvalloissa sekä median ja elokuvateollisuuden vaikutusvalta yleisön mielipiteisiin. Tutkielman aineistona on kaikki viimeisen 25 vuoden parhaan elokuvan Oscar-palkinnon ehdokkaat, joissa on keskeinen afroamerikkalainen hahmo. Elokuvia on yhteensä 12. Aineistoksi on valittu Oscar-ehdokkaita, sillä juuri Yhdysvaltain elokuva-akatemiaa on kritisoitu vähemmistöjen huomioimatta jättämisestä. Oscar-ehdokkaat myös edustavat hyvin Hollywoodia, sillä niiden voidaan katsoa edustavan elokuvateollisuuden arvostetuimpia piirteitä. Elokuvista on mitattu puheajat sekuntikelloilla jakaen hahmot afroamerikkalaisiin, valkoisiin amerikkalaisiin sekä muihin etnisiin ryhmiin. Tulokset on analysoitu pääasiassa kvantitatiivisesti, mutta myös osittain kvalitatiivisesti. Tutkimus osoittaa, että afroamerikkalaisista kertovissa elokuvissa valkoiset amerikkalaiset puhuvat hieman enemmän kuin afroamerikkalaiset. Keskimäärin näissä elokuvissa valkoisten osuus puheajasta on 50 %, kun taas afroamerikkalaisten osuus on 47 %. Aineistossa on vain neljä elokuvaa, joissa afroamerikkalaiset hallitsevat puheaikoja selkeästi. Yhdessä elokuvassa valkoiset ja afroamerikkalaiset puhuvat lähes saman verran. Seitsemässä elokuvassa valkoiset hallitsevat afroamerikkalaisia puheajoissa joko vähän tai selvästi. Tuloksissa on paljon vaihtelua; afroamerikkalaisten osuus puheajasta vaihtelee 85 % ja 12 % välillä. Selkeimmin afroamerikkalaisten puheajat vaikuttavat elokuvien rahoitukseen sekä voittoihin: elokuvat, joissa valkoiset ovat huomattavasti suuremmissa rooleissa, saavat pääosin enemmän rahoitusta sekä enemmän voittoa. Tutkimus vahvistaa hypoteesin oikeaksi. Vaikka valkoiset puhuvat vain kolme prosenttiyksikköä afroamerikkalaisia enemmän, ovat tulokset huomattavat siihen nähden, että useimmissa elokuvissa, joissa on valkoinen päähenkilö, vähemmistöt eivät ole lainkaan tai ovat vain vähän äänessä. Tutkimus osoittaa, että myös muut vähemmistöt ovat aliedustettuja Amerikan elokuvateollisuudessa, sillä tutkimuksen elokuvissa on hyvin vähän muihin vähemmistöihin kuuluvia hahmoja.