Browsing by Title
Now showing items 1280-1299 of 4848
-
(2012)Pro gradu-tutkielmassani käsittelen Hagelstam Huutokaupat Oy:n kansainväliseen laatuhuutokauppaan jätettyjä esineitä sekä esineensä myyntiin jättäneiden henkilöiden kokemuksia luopumisprosessin aikana. Tavoitteeni on kartoittaa luopumisprosessia ja selvittää, mitä ajatuksia esineen jättäminen huutokauppaan kirvoittaa ja minkälaisia muistoja, merkityksiä ja arvoja huutokauppaesineisiin liittyy. Lisäksi pohdin, katoaako huutokauppaesineen menneisyys tietämättömiin sen vaihtaessa omistajaa. Toissijaisena tavoitteena on hahmottaa huutokauppaesineen hinnanmuodostusta ja informanttien suhtautumista arviointiin ja hinnoitteluun. Tutkimusaineisto perustuu kuuden Hagelstam Huutokaupat Oy:n joulukuussa 2011 pitämään kansainväliseen laatuhuutokauppaan jättäneen henkilön haastatteluun. Viisi haastatelluista henkilöistä on samassa yhteydessä myynyt taide- ja antiikkiesineitään Hagelstamin tytäryhtiön, Apollo Auctions -huutokaupan kuukausihuutokaupassa. Hyödynnän tutkimuksessani nykyaikaiseen monitieteelliseen aineellisen kulttuurin tutkimukseen liittyvää lähestymistapaa, jossa kiinnitetään yhä enemmän huomiota esineiden merkityssisältöön ja kokemuksellisiin näkökulmiin, kuten arvoihin, arvostuksiin, asenteisiin, symboleihin, muistoihin ja tunteisiin. Pääosa tutkimuskirjallisuudesta tulee etnologiasta, antropologiasta, sosiologiasta ja taloustieteistä. Tutkimuksen rakenne perustuu kronologisuuteen, jossa haastatteluista kristallisoituneita avainteemoja käsitellään aikajärjestykseen perustuvan kertomuksen tavoin. Työni alkaa esineiden saantiin liittyvillä kysymyksillä ja etenee muistojen ja luopumisprosessin kautta siihen vaiheeseen, jossa esineen myyntihinta vahvistuu. Tutkimuksessa ilmenee, että huutokauppaesineet ovat useimmissa tapauksissa tulleet omistajalleen joko perintönä tai lahjana vanhemmilta tai läheisiltä. Esineisiin liittyvät tiedot ja entisen omistajan niihin liittämät merkitykset eivät saannin yhteydessä olleet välittyneet eteenpäin. Informantit olivat varustaneet esineet uusilla merkityksillä ja arvoilla, mutta uudet merkitykset eivät olleet muodostuneet sellaisiksi, että laatuhuutokauppaan nyt jätetyt esineet olisi haluttu pitää. Laatuhuutokaupassa myydyt esineet toimivat useimmissa tapauksissa linkkinä lapsuuteen ja lapsuudenkotiin. Kodin merkitys korostui kaikissa haastatteluissa ja kotiin liittyvä tilanpuute oli myös päällimmäisenä luopumissyitä eritellessä. Ainoastaan yhdelle informantille raha oli ensisijainen syy esineistä luopumiseen. Laatuhuutokauppaesineisiin liittyvät vähäiset merkitykset ja tunnesiteet lienee syynä siihen, että esineistä luopuminen on ollut verrattain helppoa. Luopumista näyttää helpottaneen myös nk. luopumisstrategioiden käyttö ja oletus siitä, että esine päätyisi hyvään kotiin. Aineistosta ilmenee lisäksi, etteivät informantit oleta uuden omistajan olevan kiinnostunut heidän esineidensä yksityisemmästä historiasta. Informanteilta ei ollut luovutuksen yhteydessä lähemmin kyselty, eivätkä he liioin itse olleet kertoneet, esineidensä yksityisiä taustoja. Esineiden yksityisemmät tarinat eivät näin ollen saaneet edes mahdollisuutta välittyä huutokaupalle eivätkä myöskään ostajalle. Luottamus huutokauppayhtiön asiantuntijuuteen, niin myytävien esineiden valinnassa kuin hinnoittelussakin, ilmenee useimmissa haastatteluissa. Tutkimuksessa todetaan lisäksi, että laatuhuutokauppaan myyntiin jätettyjen maalausten lähtöhinnat olivat linjassa myyjien omiin arvioihin, sen sijaan muiden kuin taulujen lähtöhinnat yllättivät korkeudellaan. Tutkielmani antaa viitteitä siitä, että taide-esineiden tarkastelu poikkitieteellisen aineellisen kulttuurin tutkimuksen näkökulmasta voisi laajentaa ymmärrystä taiteen mahdollisuuksista, vaikutuksista ja merkityksestä yhteiskunnassa yleisemminkin. Lisäksi tämän näkökulman kautta voisi olla mahdollista hankkia hedelmällistä tietoa esimerkiksi taiteen ja yksittäisen taiteilijan arvostamisesta/arvottamisesta sekä taidekentän dynamiikasta ja mekanismeista.
-
(2017)Under början av 1800-talet var medicinvetenskapen fortfarande en blandning av vetenskaplig medicin och folkmedicin. Effektiva mediciner och behandlingsmetoder saknades, och minsta åkomma kunde leda till följdsjukdomar som i sin tur ledde till döden. I denna kvalitativa studie behandlas kvinnliga ståndspersoners förhållande till och syn på sjukdom och död i Finland under början av 1800-talet, utifrån de tankar och beskrivningar som nämns i privata brev och dagböcker skrivna av dem själva samt andra personer i deras närhet. De kvinnor som undersöks här, Eva Mathilda Aminoff, Catarina Elisabet von Born, Minette von Haartman och Selma Augusta Europaeus genomled utöver olika sjukdomar dessutom flera graviditeter som slet hårt på deras hälsa. Åtminstone tre av dem dog därtill i någon form av lungsjukdom. För två av kvinnorna handlade det troligen om lungsot, vilket inte gick att bota vid den här tiden. I deras material framstår därmed sjukdom som ett huvudsakligt tema. Också tankarna på döden är närvarande i deras vardag på grund av deras svaga hälsa och flera dödsfall bland deras närmaste. Materialet visar att sjukdom och hälsa var starkt sammankopplade, och förhållningssättet till döden kan därmed ses som en del av förhållningssättet till sjukdom. Synen på döden måste ses som en påverkande faktor till hur dessa kvinnor förhöll sig till sina respektive sjukdomar. I medicinhistorien har början av 1800-talet ofta glömts bort och i stället överskuggats av slutet av seklet. Fokus i medicinhistorisk forskning ligger sällan heller på den sjuka och dennas vardag. Även forskning i dödens historia är än så länge begränsad, särskilt i ett nordiskt sammanhang. Mot bakgrund av tidigare forskning, med Karin Johannisson, Philippe Ariès och Angela Rundquist i spetsen analyseras i denna avhandling personligt arkivmaterial. Jag undersöker hur vardagen kunde se ut för fyra kvinnor som levde med en dödlig sjukdom samt deras tankar om och syn på döden som en konsekvens av sjukdom. Perspektivet är patientorienterat, och undersökningens fokus är upplevelser av sjukdom och död utan att vara psykologiserande. I stället tas här fasta på upplevelsernas yttre uttryck och de former som dessa tar i källmaterialet. I avhandlingen argumenterar jag för att upplevelser och beskrivningar av sjukdom och död är kulturbundna. Som fenomen i sig är de icke-värdeladdade, men däremot kan beskrivningarna och deras uttryck vara det. En av avhandlingens viktigaste slutsatser är att det förhållande som kvinnorna hade till sjukdom visar att sjukrollen för dem inte var en accepterad del av deras bild av tidens kvinnoideal. Detta motsäger den gängse bilden av den sysslolösa högreståndskvinnan vars sjukroll i tidigare forskning anses ha varit en del av 1800-talets kvinnoideal. Kvinnorna i denna studie lät sig inte styras av sin sjukdom, tvärtom, i konflikten mellan kvinno- och sjukrollen vann kvinnorollen, medan sjukrollen motades undan och ignorerades till förmån för de plikter som ingick i den roll som definierade kvinnorna som kvinnliga ståndspersoner.</p>
-
(2016)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella Margaret Atwoodin MaddAddam-tieteiskirjallisuustrilogiaa eläintutkimuksen näkökulmasta. Keskeistä tutkielmalleni on tunnistaa ja analysoida tapoja, joilla Atwood lähestyy toislajisten eläinten esittämistä kirjallisuudessa, ihmisten ja eläinten suhdetta sekä näiden välistä rajaa. Analysoin näitä teemoja hybridisyyden käsitteen ja trilogiassa esiintyvien hybridiolentojen sekä niihin vaikuttavien teknologisten käytäntöjen näkökulmasta. Tarkastelen hybridisyyttä sen fyysisten ja symbolisten ilmentymien kautta ja käsittelen myös hybridisyyden ja eläinkysymyksen sosiaalisia ja kielellisiä merkityksiä. Toisessa luvussa tarkastelen monia trilogiassa esiintyviä, geneettisesti manipuloituja eläinhybridejä ja analysoin, miten ne ilmentävät ihmisten suhdetta toislajisiin eläimiin. Väitän, että Atwoodin luomat eläinhybridit haastavat lajien välistä erontekoa ja ihmisten taipumusta kategorisoida luontoa. Eläinhybridien kautta Atwood myös analysoi ihmisten teknologian käyttöä ja siihen liittyvää problematiikkaa sekä käsittelee esimerkiksi keinotekoiseen lihaan liittyviä eettisiä kysymyksiä. Kolmannessa luvussa keskityn trilogiassa esiintyviin, geneettisen manipulaation avulla luotuihin ihmis-eläinhybrideihin. Ihmis-eläinhybridit syventävät ja monimutkaistavat luvussa 2 käsiteltyjä aiheita ja mahdollistavat Atwoodin lähestyä kannibalismin ja antropomorfismin kaltaisia ilmiöitä. Ne myös alleviivaavat ihmisten ja eläinten välisen rajan häilyväisyyttä sekä haastavat käsityksiä ihmisten ylivertaisuudesta muihin eläimiin nähden. Atwoodin taipumuksena on korostaa ihmisten ja eläinten välisiä yhtäläisyyksiä sekä näiden välisen rajan kulttuurisesti tuotettua luonnetta ja täten asettaa tuon rajan kyseenalaiseksi. Neljännessä luvussa käsittelen trilogiassa esiintyviä symbolisen hybridisyyden muotoja sekä eläinten ja kielen välistä suhdetta. Analysoin, kuinka trilogian ihmishahmot toistuvasti muuntautuvat symbolisesti eläimiksi sekä sitä, kuinka ihmisten kielenkäyttö vaikuttaa heidän suhtautumiseensa eläimiin esimerkiksi eläinmetaforien ja -sanontojen kautta. Väitän myös, että Atwood kumoaa ja toisaalta myös toistaa eläimiin liittyvään kielenkäyttöön kytkeytyviä konventioita. Atwoodin kuvaamat eläinhahmot eivät käsittele ainoastaan trilogiassa esiintyviä hybridiolentoja, vaan keskustelu ihmisten ja eläinten välisestä suhteesta ulottuu myös tosimaailman ilmiöihin. Kuvaamalla paradoksaalista ja monimutkaista suhdettamme toislajisiin eläimiin usein huumorin keinoin Atwood tarkastelee myös eläinsuhteemme vakavia eettisiä ulottuvuuksia ja haastaa lukijoitaan pohtimaan niistä kumpuavia kysymyksiä.
-
(2022)This study aimed at finding out what kinds of views and experiences Finnish comprehensive and upper secondary school language teachers have on hybrid teaching and what kinds of challenges and benefits teachers have identified related to hybrid teaching. The target group of the study included foreign language teachers who taught in comprehensive school or in upper secondary school in Finland. The method of this study was survey, and an online questionnaire that was written in Finnish was used to collect data. The online questionnaire included three parts: background of teachers, 26 Likert-scale statements on hybrid teaching, and a voluntary questions section that focused on training and other aspects of hybrid teaching. In total, 56 respondents took part in the study. The collection of data took place during February 2022. Data was collected in Facebook groups for language teachers as well as via emails to language teachers. Content analysis was used to analyze and categorize open-ended question data. The findings show that language teachers found the implementation of hybrid teaching to be challenging in comprehensive and upper secondary schools. Especially, lack of training, lack of proper instructions for both teachers and pupils, increase in workload and time used to plan teaching, technical difficulties during the lessons and lack of proper devices in schools, as well as acknowledging both remote and on-site learners simultaneously caused issues. Teachers saw hybrid teaching as beneficial from the viewpoint of remote learners. Through hybrid teaching, remote learners could participate in the lesson, and this then allowed them to stay on track with schoolwork as well as stay in contact with the school. Teachers were of the opinion that hybrid teaching was not suitable for learners in comprehensive school, but that it could be used with older learners. Organizing training, having proper instructions for implementing teaching, having two teachers in the classroom, and having proper devices that function were mentioned as aspects that could make hybrid teaching easier. Further research could focus on university and adult education language teachers’ experiences, in order to compare whether the findings correlate with those of this study.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan demokratian merkityksiä dokumenttiteatteriesityksestä Yhdestoista hetki (2019) luettuna. Tutkielmassa analysoidaan esitysanalyysin keinoin, miten demokratiaa kuvataan ja tuotetaan esityksessä. Dokumenttiteatteri on poliittisen teatterin muoto, joka hyödyntää esitysteksteissään historiallista materiaalia kuten haastatteluja tai asiakirjoja ja muuta dokumentaatiota. Yhdestoista hetki kuvaa ja tuottaa näyttämölle myös tunnelmia ja vaikutelmia aineistoon liittyen. Esitys hyödyntää tragedian ja komedian keinoja sekä draamanjälkeisen nykyteatterin estetiikkaa. Tutkielman yhtenä keskeisenä kiinnostuksen kohteena on esityksen tragedialuonne ja se, miten nykyistä demokratiaa on mahdollista lähestyä tragedian ominaisuuksien läpi nähtynä. Esityksen tunnelmassa on läsnä odotus siitä, että ollaan lähestyvän tuhon partaalla. Esityksestä luettuna näitä tragedian mahdollisuuksia sisältyy siihen, miten kansalaiset ja päättäjät näkevät suhteensa demokratian ihanteeseen ja toteuttamiseen, sekä uusliberalistisen talouspolitiikan suhteessa luonnonvaroihin. Suhde näihin on hybriksen kaltainen. Tämä asenne johtaa kohtalokkaaseen erehdykseen hamartiaan, jonka seurauksena hyvinvointivaltion rakenteita puretaan, yhteiskuntarauha on vaarassa ja luonto alistetaan talouskasvun välineeksi. Näistä seuraa vääjäämätön loppu, katharsis, joka ilmaisee meille kokemuksellisena tietona sen, mihin vallalla olevat yhteiskunnalliset kehityskaaret ovat kulkemassa. Esitys ei kuitenkaan suhtaudu demokratia-aiheeseen pessimistisesti. Analyysin mukaan esitys ehdottaa solidaarisuutta, ylikansallista vastuunkatoa ja taidetta keinoiksi elvyttää demokratiaa ja uudistaa sitä.
-
(2020)Tutkielmani käsittelee hylättyjen rakennusten käyttöä paikkasidonnaisessa taiteessa. Tutkin, miten hylätty rakennus sijaintipaikkana vaikuttaa teokseen ja miten hylättyä rakennusta materiaalinaan käyttävä teos vaikuttaa ympäristöönsä. Tarkastelen tutkimuskysymyksiä ensin teoreettisella tasolla ja sitten kolmen teosesimerkin kautta. Teosesimerkkeinä käytän Jem Finerin teosta Longplayer, Roger Hiornsin teosta Seizure ja IC-98:n teosta Khronoksen talo. Teosesimerkkieni rakennukset eroavat arkkitehtuuriltaan, historialtaan ja ympäristöltään toisistaan. Niiden autioitumiseen ja myöhempään taidekäyttöön johtaneita prosesseja tarkastelen kaupunki- ja aluehistoriaa koskevaa aineistoa hyödyntäen. Teosten tutkimiseen käytän aineistona taiteilijoilta aiemmin julkaistuja haastatteluja sekä teosten tuotantoa koskevaa aiempaa tutkimusta. Analysoin teoksia ja niiden sijaintipaikkoja myös omien havaintojeni kautta. Vähäarvoisina tai tarpeettomina pidettyjen rakennusten ottamista taide- ja kulttuurikäyttöön, esimerkiksi galleriatiloiksi, on aiemmin tutkittu. Se määrittyy osaksi alueiden gentrifikaation prosessia. Hylättyjä rakennuksia käyttävää paikkasidonnaista taidetta ei kuitenkaan ole tutkittu omana ilmiönään. Tutkielmassani pyrin luomaan lähtökohtia tätä ilmiötä koskevalle tutkimukselle. Tarkastelemilleni teoksille yhteisiä piirteitä ovat ajallinen jatkuvuus, rakennusten teoksiin tuomat historian jäljet sekä teosten tuottama ihmisten ja ihmisryhmien tilasta pois sulkeminen. Muutoksen ja väliaikaisuuden teemat ovat olennaisesti läsnä hylättyjä rakennuksia käyttävissä paikkasidonnaisissa taideteoksissa. Tarkastelemieni teosten perusteella on havaittavissa, että hylätyn rakennuksen käyttäminen paikkasidonnaisen taideteoksen materiaalina voi samaan aikaan sekä nojata pyrkimyksiin nostaa alueen arvoa että olla niiden kanssa ristiriidassa. Kaikkia tutkielmassa tarkastelemiani teoksia on koskenut keskustelu siitä, kuinka kauan ja millä tavoin teosten on mahdollista pysyä olemassa ja missä määrin teokset voivat muuttua ajan kuluessa. Teosten materiaalina toimivien rakennusten autioituminen liittyi laajempiin muutoksiin, joissa rakennusten arvo jäi tai jätettiin vähäiseksi. Sen myötä niiden säilymistä pidettiin merkityksettömänä tai mahdollisesti epätoivottavana. Hylätyn rakennuksen tai pihapiirin ottaminen paikkasidonnaisen taideteoksen käyttöön teki kuitenkin paikasta merkityksellisemmän, mikä taas johti pyrkimyksiin säilyttää se. Koska ajankulun merkit, kuten rappeutuminen, ovat välttämätön osa hylättyä rakennusta käyttävää teosta, tarkastelemiini teoksiin muodostui pysyvyyden ja väliaikaisuuden välinen jännite.
-
(2017)Tutkielmassani kartoitan, millaisen tekstilajin työnhaun diskurssin hylkäyskirjeet muodostavat. Havainnollistan, millaisia hylkäyskirjeet ovat rakenteensa puolesta ja millaista kohteliaisuutta niissä esiintyy. Diskurssintutkimuksen ja tekstintutkimuksen traditioihin nojautuvassa analyysissäni hyödynnän systeemis-funktionaalista kieliteoriaa sekä Brownin ja Levinsonin universaalia kohteliaisuusteoriaa. Päätelmäni perustuvat sadasta hylkäyskirjeestä koostuvan aineistoni kvantitatiiviseen ja kvalitatiiviseen havainnointiin. Hylkäyskirje koostuu viidestä pakollisesta vaiheesta eli aloitusmuodollisuuksista, kiitoksista, tehtävä- tai yritysviittauksesta, rekrytointiprosessin kuvauksesta ja lopetusmuodollisuuksista. Jotta mikin vaihe toteutuu, on kirjeessä esiinnyttävä ainakin yksi sitä edustava, yleensä pakollinen funktionaalinen jakso. Tyypillisesti esiintyviä pakollisia jaksoja ovat alkutervehdys, kiitosjakso, tehtävä- tai yritysviittausjakso, suora hylkäysjakso sekä lopputervehdys. Näiden lisäksi vaiheita toteuttavat lukuisat valinnaiset jaksot. Hylkäyskirjeet ovatkin sisällöllisesti yllättävän monipuolisia. Funktionaalisten jaksojen suuri määrä, sisäinen variaatio ja niiden rajaamisen ongelmallisuus piirtävät hylkäyskirjeestä kuvaa paikoin vakiintumattomana tekstilajina. Yhtäältä kirjeissä esiintyy lähes fraasiutuneita suoria hylkäysjaksoja, joiden muotoutumista ohjaa kirjoittajille yhteinen tekstilajin taju, toisaalta taas kaikkia varioivia jaksoja ei pystytä yksiselitteisesti niputtamaan yhteen skeemaan. Funktionaalisten jaksojen interpersoonaista tasoa tarkasteltaessa käyvät ilmi myös kirjeen lähettäjän ja vastaanottajan roolit. Työnhakija on alisteisessa asemassa näyttäytyvä hylkäämisperformatiivin kohde. Työnantajataho ottaa roolin tarjoajana, arvioijana ja valitsijana, jolla on täytettäviä tarpeita. Yleensä kirjeissä ei eksplikoida, että myös työnantajataho on työnhakijan arvioinnin kohteena. Joissakin harvinaisemmissa jaksoissa roolit näyttäisivät kuitenkin kääntyvän päälaelleen. Esimerkiksi työtarjonnan seuraamiseen kehottavissa jaksoissa eksplikoidaan, että vastikään hylätty työnhakija voi tulevaisuudessa olla valitsijan roolissa päättäessään, millaisten tahojen työpaikkailmoituksiin hän tarttuu. Hylkäyskirjeissä hyödynnetään monenlaisia kohteliaisuusstrategioita. Etäkohteliaisuutta ilmentävät kielenainekset ovat aineistossani yleisempiä. Näihin lukeutuvat erilaiset etäännyttävät ajanilmaukset, modaalisuus, pahoittelu ja persoonan häivyttäminen. Työnantajataho viittaa itseensä tyypillisesti monikon ensimmäisessä persoonassa, osana organisaatiota edustavaa ryhmää, ja suorissa hylkäysjaksoissa käytetään passiivirakenteita. Näin hylkäämisperformatiivin suorittaja taka-alaistetaan. Lisäksi hyvin yleisesti käytetty etäkohteliaisuuden keino on suorissa hylkäysjaksoissa kielellistyvä pahoittelu, jota osoitetaan valitettavasti-adverbillä. Valitettavasti-ilmaisun merkitys näyttäisi kuitenkin siirtyneen metapragmaattiselle tasolle. Se ei kuvaa itse verbin ilmaiseman toiminnan tapaa vaan signaloi olevan valitettavaa, että kyseinen puheakti eli hylkääminen joudutaan suorittamaan. Etäkohteliaisuuden lisäksi hylkäyskirjeissä esiintyy jonkin verran lähikohteliaisuutta. Yhteistyöhalukkuutta ja optimismia ilmaistaan esimerkiksi toivotuksin ja kehotuksin, joilla annetaan ymmärtää, että työtä saattaa jatkossa olla tarjolla.
-
(2019)Käsittelen tutkimuksessani Astrid Lindgrenin Ronja, ryövärintyttären (1981) päähenkilöä eli Ronjaa. Tutkimukseni kohteena on alkukielinen versio, mutta hyödynnän tutkimuksessani suomennoksessa käytettyjä nimiä. Johdannossa esittelen keskeiset tutkimuskysymykset. Luvussa 2 tarkastelen Ronjaa mahdollisen maailmaan kuuluvana hypoteettisena henkilönä. Lindgrenin romaanissa hyödynnetään useita henkilöhahmon viittaustekniikoita. Näitä ovat Ronjan nimi, tarkka määritelmä ”ryövärintyttäreksi”, persoonapronominit sekä Ilon Wiklandin kuvitus. Tämän jälkeen hyödynnän Marie-Laure Ryanin teoriaa tarinamaailman modaalisesta rakenteesta ja tarkastelen päähenkilön olemassaolon luonnetta teoksessa kielen tasolla erottuvissa maailmoissa. Ronja toimii tarinamaailman todellisuudessa, ja lukija suhtautuu tarinamaailman todellisuuteen autonomisena alueena. Fiktiivisen autonomisen todellisuuden lisäksi Ronjan episteeminen maailma, mallimaailmat sekä vaihtoehtoiset universumit ovat olennainen osa romaania. Tarinamaailman modaalisen rakenteen jälkeen tutkin Ronjan yksilöllisyyttä. Erittelen hahmon keskeisiä piirteitä Uri Margolinin määrittelemien henkilöhahmon ulottuvuuksien mukaisesti. Ronjan ulkonäön keskeisiä piirteitä ovat tummasilmäisyys ja mustat hiukset. Muita hahmon piirteitä ovat muiden muassa päättäväisyys, terveys, ketteryys sekä rohkeus. Ronjan erotettavuus on tarinassa selkeä, sillä hän on teoksen alussa ainoa lapsihenkilöhahmo. Birkin tullessa mukaan tarinaan sukupuoli on ensimmäinen seikka, joka erottaa heidät toisistaan. Ronja kasvaa ja kehittyy fyysisesti ja psyykkisesti teoksen tarinan aikana. Ronja ajattelee itseään samana, jatkuvana yksilönä. Tämän todistaa Ronjan näkemä uni, jossa hän identifioi itsensä unensa pikkutytöksi. Toisinaan jatkuvuuden ja samuuden auktoriteettina toimii kaikkitietävä kertoja. Luvussa 3 tutkin päähenkilön kompleksisuutta ja kehittymistä Uri Margolinin määrittelemien ulottuvuuksien sekä Maria Nikolajevan tutkimusta apuna käyttäen. Lähestyn Ronjaa pyöreänä ja dynaamisena henkilöhahmona. Luonnolla on suuri rooli Ronjan yksilöllisen identiteetin kehittymisessä. Metsä on paikka, jossa hän ottaa ensimmäiset itsenäistymien askeleet. Henkilöhahmon hahmottamistapa ja kognitiivinen ulottuvuus kehittyvät merkittävästi ensimmäisen metsäretken aikana. Useat Ronjan kohtaamat konkreettiset haasteet liittyvät luonnossa selviytymiseen. Ronjalla on vahva suhde luontoon koko tarinan ajan. Ronjan sukupuolta ja seksuaalisuutta tutkittaessa Birkillä on merkittävä rooli. Ronjan käytös ja puhetapa muuttuu Birkin ystävyyden vakiinnuttua. Ronja alkaa toisinaan jäljitellä Loviisan tekoja ja puhetapaa. Ronjan ja Birkin tarinaa voi tarkastella ystävyytenä tai rakkaustarinana. Ronjan moraali muuttuu teoksen aikana. Hänen mielipiteensä eivät aina perustu tarinan alkupuolella hänen omiin kokemuksiinsa, vaan ovat sidoksissa Matiaksen yhteisön mielipiteisiin. Birkin kanssa ystävystyttyään Ronja alkaa kyseenalaistaa vihanpidon Borkaryöväreiden kanssa. Kyseenalaistaminen johtaa Helvetinkuilun hyppyyn, joka on Ronjan itsenäisyyden julistus. Hahmo omaa oman moraalikäsityksensä ja on itsenäinen subjekti, ei ainoastaan ryöväriyhteisön jäsen. Ronja ja Birk perustavat oman, rauhanomaisen yhteisön metsään. Polariteetit yhdistyvät, kun Matias hyväksyy Ronjan ja Birkin ystävyyden ja käy kaksintaistelun Borkan kanssa. Vaikka Ronja, ryövärintyttärestä on tehty useita tutkimuksia, mahdollisten maailmojen teoriaan liittyvää tutkimusta ei teoksesta löydy. Tämä luo mahdollisuuden uudelle jatkotutkimukselle. Myös henkilöhahmoihin keskittyvää tutkimusta on yllättävän vähän, vaikka jokainen aiempi tutkimus tekeekin tavalla tai toisella huomioita henkilöhahmoista.
-
(2015)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten uutistekstitystä eli suomenkielisten televisiouutisten ohjelmatekstitystä Suomessa tehdään. Tutkielman kirjoittamisen aikaan uutistekstitystä tehtiin ainoastaan Yleisradiossa. Tutkin uutistekstityksen työprosessia oman työni kautta. Lähdin liikkeelle perusmallista, jossa uutisteksti kulkee uutistoimitukselta uutistekstitykseen, missä se muokataan lähetettäviksi repliikeiksi, ja siitä edelleen repliikkien muodossa ohjelmatekstitystä käyttäville katsojille. Materiaalina olivat yhden työpäivän aikana lähetetyt tekstitetyt uutislähetykset sekä työn ohessa tekemäni muistiinpanot, joiden avulla tarkastelin työvaiheita retrospektiivisesti työajan ulkopuolella. Pyrin kuvaamaan työn eri vaiheita sekä yleisellä että osin myös repliikkitarkalla tasolla sekä tunnistamaan työn merkittävimpiä haasteita ja ongelmakohtia. Analysoin valikoituja uutisia työvuoron ajalta kahdessa eri pääkategoriassa, esimerkkeinä rutiinityöstä ja poikkeustapauksista. Kävin osan esimerkeistä läpi repliikkitasolla ja pohdin materiaalien pohjalta erilaisten ratkaisujen syitä. Kiinnitin huomiota myös siihen, montako kertaa mikäkin uutinen oli työn alla ja paljonko repliikkien muokkaukseen käytettiin aikaa. Poikkeustapausten kohdalla analysoin tapahtumien kulkua ja tarkastelin uutistekstittäjien toimintaa poikkeusten kohdalla. Tarkastelin myös uutistekstityksen työmäärää muuhun ohjelmatekstitykseen verrattuna. Analyysissa uutistekstityksen ongelmakohtina tai haasteina esille nousivat ajankäyttö ja turhaan tehty työ, spontaanin puheen ja käsikirjoittamattomien osuuksien tekstittäminen sekä tiedon kulku uutistoimitukselta uutistekstitykselle. Sama uutinen saattaa olla työn alla päivän aikana montakin kertaa, vaikka lähtötekstissä ei ole muutoksia. Tarkastuksia on kuitenkin tehtävä. Ajankäytön haasteessa avuksi voisi olla parempi kommunikaatio uutistoimituksen kanssa. Analyysissa nousi selkeästi esiin, että tiedonkulussa uutistoimitukselta uutistekstitykselle on huomattavasti parantamisen varaa. Tutkimus osoitti myös, että lähtökohtana pidetty yksisuuntainen malli ei täysin pidä paikkaansa. Todellisuudessa uutistekstityksellä on esittämääni perusmallia enemmän vuorovaikutusta uutistoimituksen kanssa. Koska uutistekstityksessä luetaan kaikki uutiset läpi niiden valmistuttua, se toimii oikolukupalveluna uutistoimitukselle, ja uutistekstityksen palautteeseen reagoidaan uutistoimituksessa. Täten uutistekstitys tuottaa lisäarvoa uutistoimitukselle ja myös tekstittämättömien uutisten katsojille.
-
(2020)Tutkimus käsittelee presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheiden virkerakenteita, verbejä ja modaalisuutta vuosilta 2016–2020. Tarkemmin tutkimuksessa analysoidaan erityisesti verbien passiivisuutta, nollapersoonaisuutta ja velvoittavaa modaalisuutta. Aineisto käsittää viisi uudenvuodenpuhetta, joissa on yhteensä 490 virkettä. Aineisto on saatavilla presidentin kanslian verkkosivuilta. Tutkimusmenetelmä on kvantitatiivinen ja morfosyntaktinen, ja tutkimus kuuluu semantiikan, morfologian ja syntaksin alaan. Keinoina on hyödynnetty myös modaalisuuden analyysiä sekä retorista analyysiä. Tutkimusongelmia on kolme: Miten Niinistön käyttämät virkerakenteet ovat muuttuneet vuosien aikana? Millaisia verbejä Niinistö käyttää lauseidensa predikaatteina? Millaisia modaalisia lausetyyppejä Niinistö käyttää? Tutkimuksen tuloksena näkee Niinistön puheiden kehittymisen: virkerakenteet ovat yksinkertaistuneet niin, että neli- ja viisilauseisia virkkeitä ei enää ole lainkaan tutkimusaineiston kahdessa tuoreimmassa puheessa. Lisäksi lauseiden määrä per virke on vähentynyt yli 30 %. Verbeissä passiivin ja nollapersoonan käyttö on vähentynyt jonkin verran. Myös monikon ensimmäinen persoona on määrällisesti ohittanut yksikön ensimmäisen persoonan. Niinistö käyttää modaalisuutta hallitusti. Hän rakentaa tyypillisesti velvoittavat rakenteensa joko nollapersoonaisiksi tai monikon ensimmäisen persoonan muotoon, jolloin velvoittavuus on pehmeää ja epätarkkaa tai me-muodon myötä kaikki mukaan ottavaa. Niinistön käyttämät kysymyslauseet ovat pitkälti retorisia, pohdiskelevia ja kohdistamattomia.
-
(2014)Tutkielmassa tarkastellaan työvoimapoliittisessa kotoutumiskoulutuksessa opiskelevien maahanmuuttajien kokemuksia kieliharjoittelusta. Kieliharjoittelu on neljä viikkoa kestävä työelämäjakso, jonka tavoitteena on aktivoida suullista kielitaitoa ja tutustua suomalaiseen työkulttuuriin. Tutkielman tavoitteena on selvittää kieliharjoittelun hyviä ja huonoja puolia opiskelijan näkökulmasta ja pohtia sen hyödyllisyyttä kotoutumiskoulutuksen osana. Laajempana tavoitteena on kieliharjoittelun kehittämisehdotusten määrittely tutkimustulosten perusteella. Tutkielman ote on työelämälähtöinen, joten tutkielmassa on sekä analyysi- että selvityspainotteisia lukuja. Tutkielman tärkein teoreettinen viitekehys on funktionaalinen kielenoppiminen. Informanttien kieliharjoittelukokemuksia peilataan myös muun muassa affordanssin ja lähikehityksen vyöhykkeen näkökulmasta. Tutkielman aineistoa analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Tutkielman aineisto koostuu haastatteluista ja kyselylomakkeista. Haastattelut on toteutettu puolistrukturoituina teemahaastatteluina, ja niistä on litteroitu tutkielman fokusaineiston muodostavat kohdat. Informantteja on yhteensä 23. Työssä osoitetaan, että suurimpia kieliharjoittelun haasteita ovat puhekielen ymmärtäminen ja puheyhteisön jäseneksi pääseminen. Suurin osa informanteista kokee kuitenkin oppineensa kieliharjoittelussa suomea, erityisesti puhekieltä. Kieliharjoittelun tavoitteiden toteutumiseen vaikuttavat kieliharjoittelijan työtehtävät, työyhteisön kiire ja ennen kaikkea työyhteisön halukkuus ottaa kontaktia kieliharjoittelijaan. Kieliharjoittelua voisi kehittää syventämällä työnantajan ja koulutuksentarjoajan yhteistyötä ja optimoimalla kieliharjoittelijan työtehtävät vahvemmin kielitaitoa kehittäviksi. Kotoutumiskoulutuksen ja työelämän yhteistyötä voisi lisätä entisestään, sillä pelkkä luokkahuoneopiskelu ei anna riittäviä valmiuksia kotoutumiseen. Kieliharjoittelu on kehityskelpoinen menetelmä oppia suomea työelämäkontekstissa.
-
(2017)Tutkimus tarkastelee johtamisoppaissa esiintyviä kertomuksia ja niiden toimintavaiheita, tehtäviä ja sijoittumista osaksi kotekstiä. Tutkimus hyödyntää lingvistisen tekstianalyysin menetelmää ja nojaa Martinin ja Rosen teoriaan genreperheistä, joka pohjaa systeemis-funktionaaliseen lingvistiikkaan. Genrepedagogiikkana tunnettu suuntaus luokittelee kertomuksia eri kertomustyyppeihin niissä esiintyvän toimintavaiheiden variaation ja suhtautumisen perusteella. Tutkimuksessa käsiteltäviä kertomusperheen jäseniä ovat anekdootti, esimerkki, havainto, kuvaus ja tarina. Tutkimusaineisto muodostuu yhdeksästä kertomuksesta, jotka esiintyvät kolmen johtamisoppaan ensimmäisessä luvussa. Nämä johtamisoppaat ovat Hyvästä paras (Jim Collins, Alma Talent, 2010), Ajattelu, nopeasti ja hitaasti (Daniel Kahneman, Terra Congnita, 2012) ja Pienet suuret teot (Teresa Amabile ja Steven Kramer, Alma Talent, 2012). Kirjat ovat valikoituneet kyselyn perusteella, joka on toteutettu suomalaisten yritysjohtajien keskuudessa keväällä 2016. Kyselyyn vastanneet johtajat ammentavat johtamisoppaista näkemyksiä johtamisesta, ymmärrystä ihmismielen toiminnasta sekä tietoa käytännön työkaluista. Johtamisoppaiden voi siis olettaa vaikuttavan johtajien jokapäiväiseen työhön, heidän ajatteluunsa ja sitä kautta myös kielenkäyttöön. Aiempaa lingvististä tutkimusta suomenkielisten johtamisoppaiden kielestä ei ole. Tutkimustulokset osoittavat, että johtamisoppaiden kertomukset toimivat ainakin viidellä eri tavalla. Ne esittelevät tiettyä johtamisoppia, legitimoivat sitä ulkopuolisten auktoriteettien avulla sekä argumentoivat tekijän/tekijöiden asiantuntijuuden puolesta. Lisäksi kertomukset houkuttelevat lukijaa tekstin pariin ja suostuttelevat tätä toimimaan esitellyn johtamisopin mukaisesti. Lukijan motivoimisen keskeisenä kielellisenä keinona käytetään menestyksen mahdollisuuden lupaamista varsinkin dynaamisen modaalisuuden resurssien, kuten verbin voida, avulla. Johtamisoppaissa esiintyvä eksplisiittisin direktiivisyyden muoto on lukijan suora puhuttelu. Aineiston perusteella johtamisoppaiden kertomuksille on tyypillistä myös uhkan retoriikka, joka kielellistyy metaforissa, vastakkainasettelussa ja negatiivisilla seurauksilla varoittamisessa. Kun kertomuksia tarkastellaan niiden kotekstin osana, esiintyy ainakin kolmenlaista variaatiota. Itsenäisten kertomusten voi nähdä presupponoivan oletettuja yhteyksiä eri ilmiöiden välille. Kotekstin kehystämiä kertomuksia käytetään yllätysreaktion aikaansaamiseen ja lukijan mielenkiinnon herättämiseen ja ylläpitämiseen. Kotekstiin integroituneet kertomukset rakentavat informaationkulkua ja täydentävät sisältöainesta tekstikokonaisuuden seuraavaa vaihetta varten. Vaikka kyseessä onkin populaarikirjallisuuden laji, sekä johtamisoppaiden kertomusten toimintavaiheissa että kielellisissä ratkaisuissa näkyy pyrkimys soveltaa tieteellisen tekstilajin konventioita. Kertomuksia dominoivat sellaiset vaiheet ja jaksot, jotka yleistävät, arvioivat ja kommentoivat. Lisäksi kertomukset mahdollistavat luontevan tavan kutsua mukaan muita (asiantuntija)ääniä ja tarjoavat funktionaalisen muodon havainnollistaa teoksen taustalla olevaa tutkimusta ja sen tieteellistä validiteettia.
-
(2017)Tutkimukseni kartoittaa kuvaannollisia merkityksiä paikallissijailmauksissa. Tarkastelun kohteeksi nousee sydän-sana, joka esiintyy vakiintuneissa kuvaannollisissa ilmauksissa paikallissijaisena adverbiaalina, statusrakenteen osana ja adpositiolausekkeen täydennyksenä. Tutkin sydän-sanan kuvaannollisia merkityksiä kognitiivisen kieliopin näkökulmasta. Keskityn paikallissijoissa näkyvään monikäyttöisyyteen, joka vuorostaan heijastuu ilmauksen omaan itsenäiseen merkitykseen. Olen hyödyntänyt työssäni Korp-verkkopohjaista työkalua, jonka avulla olen poiminut aineistoni. Aineistoa on kertynyt myös erilaisten sanomalehtien nettisivustoista. Lisäksi kuvaannollisten sydän-ilmausten esimerkkien lähteenä ovat olleet Nykysuomen sanakirja ja Kielitoimiston verkkosanakirja. Kooten yhteen käsittelemiäni sydän-ilmauksia olen saanut selville, miten niiden erilaiset merkityslaajentumat vaihtelevat. Näin ollen olen saanut aikaan tuloksia, joiden mukaan sydän edustaa semanttisesti erityyppisiä tunteita. Ilmausten erot heijastavat monia merkitysvivahteita, jotka vuorostaan riippuvat paitsi kieliopista myös kontekstiin, diskurssiin ja kulttuuriin liittyvistä tekijöistä. Tulokseni pohjalta tutkimusta voi jatkaa esimerkiksi kartoittamalla uusia kuvaannollisia sydän-paikallissijailmauksia, tai tarkastelemalla kuvaannollisia kieliopillissijaisia sydän-ilmauksia, kuten kirvellä/karvastella sydäntä, paaduttaa sydämensä, paljastaa/avata sydämensä, murskata sydämet tms.
-
(2020)Hans Jakob Christoffel von Grimmelshausenin (noin 1622–1676) romaanissa Seikkailukas Simplicissimus (Der Abentheuerliche Simplicissimus Teutsch, 1668) käsitellään päähenkilön ja samalla teoksen kertojan Simpliciuksen merkillisiä seikkailuja, sankarillisia ja vähemmän sankarillisia tekoja sekä filosofisia pohdintoja kolmikymmenvuotisen sodan aikoihin. Simplicissimuksen juoni on niin polveileva, tyyli niin vaihtelevaa ja sisältö niin monimuotoista, että teosta on helppo pitää sekavana, tyylittömänä ja muodottomana – varsinkin, kun se sisältää useita vaihtoehtoisia lopetuksia. Teos on kuitenkin myös mielenkiintoinen sekoitus realismia ja fantasiaa, pikareski- ja kehitysromaania sekä moralisointia ja groteskia. Simplicissimuksen monimuotoisuutta on usein pidetty oireena barokin ajalle tyypillisestä asioiden suhteettomasta ja kohtuuttomasta paisuttelusta. Sen monimuotoisuus on näin tulkittu muodottomuudeksi. Tutkijat ovatkin yleensä pyrkineet monologisoimaan teoksen, palauttamaan sen johonkin yhteen ideologiseen traditioon tai kirjalliseen genreen. Esimerkiksi kirjallisuudentutkija Rafael Koskimiehen mukaan romaanin fantastisten kuvausten arvo on varsin vähäinen verrattuna sen kestävimpään avuun eli realistiseen ajankuvaukseen. Fantastiset kohtaukset kuten matka maan keskipisteeseen ovat kuitenkin oleellinen osa Simplicissimusta mikäli sitä tarkastellaan osin karnevalistisen kirjallisuuden genreen kuuluvana. Tutkielmani johdantoa seuraavassa luvussa käsittelen Simplicissimuksen moraalisatiirisia ominaisuuksia, minkä jälkeen keskityn teoksen karnevalistisuuteen sekä siihen, kuinka nämä kaksi lajityyppiä sekoittuvat toisiinsa muun muassa kirkon ja uskonnon sekä naamioiden teemoissa. Tarkastelen myös Francis Godwinin fantastisia piirteitä sisältävää teosta The Man in the Moone (1638) erityisesti ajan tieteellisen ajattelun valossa. Godwinin teoksen rinnastaminen Simplicissimukseen on kiintoisaa, sillä molemmat sisältävät muun muassa (osin fantastisia) matkakuvauksia ja utooppisia piirteitä. Moonessa päädytään aina Kuuhun asti. Vaikka satiiriseen ja karnevalistiseen kirjallisuuteen kuuluu monia samankaltaisia piirteitä, ne myös poikkeavat toisistaan perustavanlaatuisesti. Erityisesti kyseinen seikka tulee ilmi, kun verrataan moraalisatiiria ja karnevalistista teosta. Tutkielmassani esitetyt teoreettiset näkemykset perustuvat pääosin Mihail Bahtinin tutkimukseen karnevaalista ja karnevalistisesta kirjallisuudesta (ks. François Rabelais – keskiajan ja renessanssin nauru) sekä satiirin osalta Dustin Griffinin teokseen Satire. A Critical Reintroduction. Moraalisatiiri pyrkii esittämään lukijalle jonkin moraalisen tai eettisen näkökannan. Karnevalistisessa kirjallisuudessa tällaisia abstrakteja ajatuksia ei sen sijaan tuoda esille vaan esimerkiksi siinä esitetty pilkka on iloluontoisen ambivalenttia, konkreettista ja materiaalis-ruumiillista ilman sen syvempää tarkoitusta tai moralisointia. Hyvin harvat kaunokirjalliset teokset ovat kokonaan tai pelkästään karnevalistisia vaan ne kuuluvat usein samalla myös johonkin muuhun genreen. Useimmiten, niin kuin Simplicissimuksessakin, karnevalistisuus ilmenee tiettyinä teemoina ja aiheina kuten groteskeina kuvauksina, rivouksina ja solvauksina, nurinkurisuutena ja ambivalenssina. Simplicissimusta voidaan tutkia myös menippolaisena satiirina eli menippeiana, jossa yhdistyvät satiiriset keinot ja karnevalistinen sisältö. Menippeian traditiossa moraalikriittisen sanoman osuus on pieni eikä mikään maailmankuva nouse hallitsevaan asemaan. Bahtinin mukaan menippolainen satiiri on yksi karnevalistisen kirjallisuuden merkittävimmistä alalajeista. Tulkintani mukaan sen enempää moraalisatiirinen, karnevalistinen kuin menippolainenkaan tendenssi ei ole Simplicissimuksessa hallitseva, vaan nämä kaikki ovat teoksen tulkinnassa ja taustoittamisessa tärkeitä. Tarkastelen tutkielmassani nimenomaan romaanin ”monigenreistä” eli useisiin eri lajityyppeihin kuuluvaa luonnetta, joka ilmenee sen kirjallisten keinojen ja aatemaailman runsautena, jopa ajoittaisena ristiriitaisuutena.
-
(2021)Tämä tutkielma tutkii Robert Baillien (1602–1662) käyttämää sukupuolittunutta ja ruumiillistunutta retoriikkaa tämän poliittisuskonnollisissa teksteissä kolmen valtakunnan sotien aikana. Tutkimus analysoi, kuinka sukupuolittuneen ja ruumiillistuneen retoriikan avulla Baillie maalaa vastapuolesta kuvan vääräuskoisina, seksuaalisesti poikkeavina ja jopa hirviömäisinä. Vastaavasti Baillie käyttää sukupuolittunutta ja ruumiillistunutta kieltä myös maalatakseen presbyteerit tosiuskovaisiksi ja Jumalan asialla oleviksi. Tutkielma jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä luvussa analysoidaan, kuinka Baillie maalaa vastapuolen miesten maskuliinisuuden heikoksi. Baillien mielestä eniten näiden miesten maskuliinisuutta kyseenalaistaa näiden vääräuskoisuus ja valtion uhkaaminen. Toisessa luvussa tarkastellaan, kuinka Baillie käyttää feminiinisyyttä toisaalta vastapuolen maalaamiseen seksuaalisesti epäilyttävinä ja yhteiskuntarauhan vaarantajina, mutta myös kirkon kuvaamiseen naisena, joka joutuu vastapuolen miesten hyökkäyksen kohteeksi. Kolmannessa luvussa sukupuolittuneisuus sidotaan yhteen ruumiillisuuden kanssa. Toisaalta Baillie maalaa vastapuolesta kuvaa hirviöinä, jotka saavat usein feminiinisiä konnotaatioita. Samalla hän niin ikään kuvaa kirkkoa ja valtiota ruumiin avulla, ja kuinka vastapuoli sairastuttaa tai muuntaa hirviöksi tämän poliittisen ja uskonnollisen ruumiin. Lopuksi luvussa keskitytään Baillien tapaan tarjota parannusta lääketieteellisten kielikuvien avulla. Baillien sukupuolittuneen ja ruumiillistuneen retoriikan analyysilla tämä tutkielma osoittaa, että aatehistoriallinen tutkimus hyötyy sukupuolen ja ruumiin huomioimisesta analyysissaan. Tutkielmassa avataan, kuinka 1600-luvun Iso-Britannian poliittinen ympäristö oli vahvasti sukupuolittunut ja ruumiillistunut, ja kuinka eliitin miesten oli tärkeä pitää kiinni näistä ihanteista oikeuttaakseen valtansa. Samalla tutkielma tuo esille, kuinka hyökkäys eliitin miehen maskuliinisuutta vastaan saattoi olla oikea uhka miehen poliittiselle vallalle.
-
(2019)Lukuklaani-hanke alkoi syksyllä 2017 ala- ja yhtenäiskoulujen koulukirjastojen kehittämiskilpailulla. Hankkeen ensimmäisen osion yhteydessä kerättiin tutkimusaineisto alakoulun kirjallisuuskasvatuksesta. Kilpailuun osallistuneille kouluille lähetettiin kirjallisuuskasvatuksen keinoja kartoittava kysely. Kysely koostuu 58 kysymyksestä, ja se sisältää niin monivalintoja kuin avokysymyksiä. Kyselyyn vastasi 885 opettajaa ala- ja yhtenäiskouluista ympäri Suomen. Vastaajista 722 opettajaa työskentelee Lukuklaani-hankkeen koulukirjastojen kehittämiskilpailuun osallistuneissa kouluissa eli hankekouluissa ja 163 opettajaa satunnaisotannalla valituissa kouluissa eli otoskouluissa. Tässä tutkimuksessa selvitetään hyviä ideoita ja tapoja kirjallisuuden käytöstä opetuksessa. Tutkimuksen aineistona on Lukuklaani-hankkeen kyselyn kysymys 45: “Kerro hyvistä ideoista ja tavoista, joilla olet käyttänyt kirjallisuutta opetuksessa”. Kysymys on samalla tutkimuksen tutkimuskysymys. Kysymykseen 45 vastasi 157 suomenkielisen opetuksen opettajaa, ja vastaukset sisältävät 0–9 keinoa vastaajasta riippuen. Lopullisen aineiston muodostaa 251 yksittäistä ideaa ja tapaa, jotka on ryhmitelty sisällönanalyyttisin menetelmin. Sisällönanalyysin prosessi on tutkimuksessa ainestolähtöinen: analyysin ryhmät pohjautuvat aineistosta syntyviin havaintoihin, eivät valmiiseen teoriaan. Analyysin kytkökset teoriaan ovat kuitenkin havaittavissa. Kvantitatiivista sisällönanalyysiä käytetään osoittamaan eri tapojen yleisyyksiä tässä aineistossa, mutta niiden pohjalta ei voida tehdä yleistyksiä, koska aineisto on sen verta suppea. Sisällönanalyysin rinnalla kulkee metodina diskurssinanalyysi, jonka avulla selvitetään, kuinka hyvät tavat ja ideat määritellään sekä miten eri työtapoja arvioidaan tai arvotetaan. Vastauksista 55 % koskee lukemaan innostamisen keinoja (N=138) ja loput 45 % koskevat kirjallisuuden opetuksen keinoja (N=117). Kirjallisuuden opetuksen keinot jakautuvat kirjallisuuden käsittelyyn, kirjallisuuden käyttöön muussa opetuksessa. Osa kirjallisuuden opetukseen liittyvistä vastauksista koskee kirjallisuuden opetuksen tapojen arviointia. Kirjallisuuden käsittelyssä korostuvat elämykselliset käsittelytavat, joiden avulla oppilas pääsee työstämään lukukoke-mustaan yksin ja yhdessä toisten kanssa. Kirjallisuuden rooli muiden aineiden opetuksessa on usein inspiraation lähteenä toimiminen tai kirjallisuutta käytetään aineistona jonkin asian opettelussa. Lukemaan innostamisen keinot jakautuvat neljään ryhmään: koulun lukupuitteisiin, yhteisöllisen lukemisen keinoihin, ulkoiseen motivaatioon nojaaviin tapoihin ja kirjalliseen elämään osallistamisen keinoina. Suurin osa vastauksista liittyy koulun lukupuitteisiin: kirjallisuuden saatavuuteen, lukemiseen käytettävään aikaan, fyysisen oppimisympäristön lukumukavuuteen ja sosiaalisiin puitteisiin. Ulkoisen motivaation keinoihin kuuluvat erilaiset keräilyt ja lukemisesta palkitseminen. Yhteisölliseen lukemiseen liittyy toimintatapoja, joissa kirjan kanssa tehdään jotain yhdessä. Vastauksissa korostuu yhteisölliset lukutavat. Kirjalliseen elämään osallistamisen keinot laajentavat lukuelämyksiä usein koulun ulkopuolelle ja erilaisiin kirjalliseen kulttuuriin liittyviin tapahtumiin. Aineiston pohjalta ei voida tehdä yleistyksiä siitä, missä tai miten kirjallisuutta hyödynnetään erityisen paljon tai mikä kirjallisuuskasvatuksen tapa on käytetyin tai tehokkain. Sen sijaan tämä tutkimus antaa välähdyksiä ja ideoita siitä, kuinka kirjallisuutta voidaan hyödyntää opetuksessa ja millaisia kirjallisuuskasvatuksen keinot voivat olla. Suhteellisen runsas ja heterogeenin aineisto kielii siitä, että opettajilla on ideoita monenlaiseen tekemiseen. Tämän tutkimuksen perusteella hyvät ideat ja tavat ovat sellaisia, jotka innostavat ja motivoivat joko kirjallisuuden käsittelyyn tai kirjan lukemiseen. Vastauksissa ei kuitenkaan näy kodin ja koulun välinen yhteistyö tai oppilaiden tekstimaailman hyödyntäminen osana kirjallisuuden opetusta. Oppilaslähtöisyys nousee esiin yksittäisinä mainintoina mahdollisuutena valita luettava kirja tai kirjallisuuden käsittelytapa. Tämä on linjassa aiempien tutkimusten kanssa, joissa esitetään kirjallisuuden opetuksen kehittämistä oppilaslähtöisemmäksi. Kirjallisuuden opetus vaatii edelleen kehittämistä, jotta se tukisi lasten ja nuorten lukuharrastusta.
-
(2023)Tutkielmassa tarkastellaan lähiluvun avulla lasten mielenterveydestä käytyä keskustelua Sielunterveysseuran lehdessä vuosina 1928–1939. Tarkoituksena on selvittää, millaisia merkityksiä psykiatrian ja kasvatuksen asiantuntijat antoivat psyykkiselle terveydelle kasvatuksen ja lasten arkielämän kontekstissa. Tutkittavaa ilmiötä tarkastellaan aineistolähtöisesti paikantamalla siitä aiheen kannalta olennaiset teemat. Kasvatusneuvojen ja niiden perusteluiden kautta tutkielmassa selvitetään myös, millaisia lapsuuteen, kasvatukseen ja perhe-elämään liittyviä ihanteita lehdessä luotiin. Kasvatusta, perhe-elämää ja lasten henkisen terveyden hoitoa käsitelleiden artikkelien tavoitteena oli välittää tieteelliseen tietoon perustuvaa valistusta vanhemmille, opettajille sekä muille lasten kasvatukseen ja päivittäiseen elämään osallistuneille. Kasvatus oli aineiston valossa vastuullinen tehtävä, jolla pyrittiin ohjaamaan lasta ahkeruuteen ja hyödyllisyyteen sekä toisaalta onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Kasvatustyön nähtiin kuuluvan ensisijaisesti kotiin ja kouluun, ja sitä tukivat tarvittaessa lääketieteen ammattilaiset. Lapsen tasapainoisen kehityksen perustana oli ehjä ydinperhe. Mielenterveyden ajateltiin tukevan lapsen kasvua kohti varsinaista päämäärää, joka oli kunnollinen kansalaisuus. Mielenterveyteen suhtauduttiin aineiston valossa nykypäivään verrattuna välineellisemmän lähestymistavan kautta: se nähtiin keinona saavuttaa kunnollisuuden ihanne. Psykiatrisen hoidon tarve kertoi poikkeamasta, jota pidettiin raskaana taakkana niin yksilölle ja hänen perheelleen kuin koko yhteiskunnalle. Psykiatrian näkökulmasta mielisairaus ja poikkeavuus johtuivat 1920-luvulla yleistyneen rotuhygieenisen ajattelun mukaisesti huonosta perimästä, ja haittayksilöiden lisääntyminen tuli asiantuntijoiden mukaan voida estää esimerkiksi laitoshoidon ja sterilisaatioiden avulla. Rotuhygieenisten näkemysten ohella aineistosta välittyi kuitenkin myös kristilliseen lähimmäisenrakkauden ihanteeseen nojaava ajatus kaikkien, myös heikkojen ja vajaakykyisten lasten oikeudesta kasvatukseen, opetukseen ja huolenpitoon.
-
(2024)Tarkastelen maisterintutkielmassani genrenäkökulmasta käsin 27–39-vuotiaiden, naisista kiinnostuneiden miesten kontakti-ilmoituksiksi luettavia profiilitekstejä, jotka on julkaistu deittiapplikaatio Tinderissä. Työni sijoittuu siis tekstilajitutkimuksen kentälle ja sen löyhänä taustateoriana toimii systeemis-funktionaalinen kieliteoria. Analyysini menetelmällisenä lähtökohtana toimii Hasanin kehittämä yleisen rakennepotentiaalin malli ja siihen oleellisesti liittyvää jaksoanalyysi. Vastaan työssäni seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Millaisista välttämättömistä ja valinnaisista jaksoista tekstit koostuvat? Millaisia toistuvia kielellisiä keinoja jaksot sisältävät? Millaisia sisältöjä Tinderin profiiliteksteihin sisällytetään? Aineistoni tekstit osoittavat, että Tinderissä julkaistut kontakti-ilmoitukset koostuvat neljästä pääjaksosta: ITSEPROMOOTIO- ja KESKUSTELUNALOITUSJAKSOISTA sekä IHANNEKUMPPANIN LUONNEHDINTAA ja SUHTEEN TAVOITTEITA käsittelevistä jaksoista. Näistä ensimmäisenä mainittu jakautuu vielä useaan alajaksoon. Kukin jakso täyttää tietyn tehtävän ja sisältää sille ominaisia kielellisiä piirteitä. Tiukan analyysin mukaan mikään jaksoista ei ole välttämätön, ja teksteissä esiintyykin paljon variaatiota rakenteen suhteen. Toistuvien jaksojen avulla tekstit on kuitenkin hahmotettavissa saman genren edustajiksi. Teksteissä esiintyvästä variaatioista huolimatta Tinderissä julkaistujen profiilitekstien voidaan nähdä muodostavan tekstilajiksi tunnistettavan kokonaisuuden. Lisäksi tutkielmani osoittaa, että jaksoanalyysi toimii metodina myös luonteeltaan monimuotoisempien tekstien tutkimisessa.
-
(2018)Pro gradu -tutkielman tavoitteena on tarkastella käännöspalveluiden tuotantoprosessiin liittyviä teknisiä tukitehtäviä Suomessa toimivissa käännös- ja kielipalveluyrityksissä. Tutkimus pyrkii selvittämään minkälaisia nämä tehtävät ovat, miten ne sijoittuvat käännöspalvelun tuotantoprosessiin, mitä työkaluja ne vaativat, kuka tehtävistä on vastuussa ja minkälaisia kompetensseja teknisten tukitehtävien suorittaminen vaatii. Tutkimuksen aihe on käännösalan kannalta olennainen, sillä käännösalan toiminta on muuttunut yhä teknologiavetoisemmaksi. Aikaisemman tutkimuksen perusteella tekniset kompetenssit ovat myös alan työnantajien keskuudessa toivotuimpien joukossa. Osana tutkimusta pyritäänkin näiden teknisten tukitehtävien yleisemmän tarkastelun lisäksi laatimaan käännöspalvelun tuotantoprosessin teknisten tukitehtävien taksonomia, josta käännösalan toimijat voisivat omassa työssään hyötyä. Tutkielman aineisto kerättiin haastattelemalla yhtä työntekijää kolmesta Suomessa toimivasta käännös- ja kielipalveluyrityksestä. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna ja analyysissä sovellettiin aineistolähtöistä sisältöanalyysiä. Tutkimus tuotti ajankohtaista tietoa tarkastelun teknisten tukitehtävien luonteesta, niiden roolista ja näkyvyydestä osana käännöspalveluiden tuotantoa, sekä niistä kompetensseista, jotka näiden tehtävien suorittamisessa ovat olennaisia. Haastatteluaineiston pohjalta syntyi tutkielman tavoitteiden mukainen teknisten tukitehtävien malli, jossa tehtävät jaotellaan neljään ulottuvuuteen ja sijoitetaan käännöspalvelun tuotantoprosessin eri vaiheisiin. Tutkimustuloksista on hyötyä erityisesti käännösalan toimijoille, jotka voivat tuloksia ja niihin pohjaavaa jaottelua hyödyntäen paremmin huomioida tekniset tukitehtävät ja niiden vaatimat resurssit omissa prosesseissaan. Tämän lisäksi tutkimustulokset ovat hyödyllisiä kääntäjäkoulutuksen ja kääntäjille suunnattujen kompetenssimallien kehityksen kannalta, sillä niitä vasten voidaan tarkastella alalla tarvittavien teknologisten kompetenssien ja osaamisen muuttuvaa luonnetta.
-
(2010)Tutkielma käsittelee velvoittamista ja ohjailemista Tarja Halosen uudenvuodenpuheissa. Aineistona on kahdeksan uudenvuodenpuhetta, vuosilta 2001–2008. Puheet ovat luettavissa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen aineistopalvelu Kainon kautta (www.kaino.kotus.fi) sekä presidentin kanslian internetsivuilta (www.tpk.fi). Tutkielmassa käsitellään puheita kirjoitettuina teksteinä ja tutkitaan niitä tekstintutkimuksen työvälinein. Tärkeän teoriataustan työlle muodostaa myös Perelmanin ja Olbrechts-Tytecan retoriikka- ja argumentaatioanalyysi. Analyysissa selvitetään ensiksi, millä keinoin Halonen velvoittaa kuulijaa puheissaan, ja toiseksi, keitä tai mitä ohjailevissa ilmauksissa velvoitetaan. Kolmanneksi tarkastellaan vielä velvoittavien ilmausten esiintymistä tekstiympäristössään: useasta typografisesta kappaleesta koostuvissa temaattisissa kokonaisuuksissa ja yhden typografisen kappaleen mittaisissa tekstikokonaisuuksissa. Myös presidentin uudenvuodenpuheen kokonaisrakennetta esitellään lyhyesti. Tutkielma etenee siten, että ensin tarkastellaan uudenvuodenpuheissa esiintyviä sellaisia kehotuksia, jotka kirjoittaja on katsonut eksplisiittisiksi tai kiistattomiksi velvoitteiksi: imperatiivimuotoisia kehotuksia, nesessiivirakenteita ja modaalisia verbejä deonttisen modaalisuuden ilmauksina sekä yksikön ensimmäisen persoonan käyttöä tietyissä ilmauksissa. Näistä siirrytään käsittelemään implisiittisempää velvoittamista: esimerkiksi lauseeseen valittujen sanojen leksikaalinen merkitys vaikuttaa siihen, tulkitseeko kuulija ilmauksen velvoittavaksi. Halosen uudenvuodenpuheissa usein indikatiivinen väitelause etääntyy pelkän episteemisen varmuuden toteamisen tehtävästä ja lähestyy velvoittamisen ja kuulijan ohjaamisen tehtävää (esim. "Meidän tehtävämme on arvojen siirtäminen tuleville sukupolville"). Aineistosta ilmenee, että Halosen uudenvuodenpuheissa velvoittavat ilmaukset voivat joko suuntautua ilmipannulle velvoitettavalle, joka voi olla me tai te tai jokin kolmas nimetty toimija (esim. Irak tai Euroopan unioni), tai velvoitettava voi olla ilmipanematon. Merkille pantavaa on, että kolmannelle nimetylle toimijalle suunnatuilla velvoitteilla on kahtalainen tehtävä: esimerkiksi lause "Irakin on noudatettava ehdoitta turvallisuusneuvoston päätöslauselmia" on muodoltaan velvoite (nesessiivirakenne), mutta kuulijan näkökulmasta se on presidentin lausuma tiedottava toteamus asioiden tilasta. Uudenvuodenpuheen typografinen tekstikappale voi sisältää yhden tai useamman velvoittavan ilmauksen tai olla täysin velvoittamaton ja pikemminkin tiedottava. Säännönmukaista velvoittavien ilmausten suhteessa tekstiympäristöönsä on se, että typografisessa kappaleessa on aina yhden tai useamman velvoittavan ilmauksen lisäksi myös velvoitetta perustelevaa ja pohjustavaa ainesta.
Now showing items 1280-1299 of 4848