Browsing by Title

Pro Gradu -tutkielmassa tarkastellaan televisio-ohjelmissa esiintyvien vieraskielisten tekstien tekstittämistä. Tarkoituksena on selvittää, miten ja milloin ruudulla näkyvät tekstit tekstitetään. Haluan selvittää, onko tekstityskonventioita hyödynnetty tekstien tekstityksissä. Tekstityskonventioiden teoriataustassa hyödynnetään pääosin Suomessa vuonna 2020 tammikuussa julkaistuja av-kääntämisen laatusuosituksia sekä Jorge Díaz Cintas & Aline Remaelin vuonna 2007 julkaistua kirjaa audiovisuaalisesta kääntämisestä. Tarkastelun aiheena on myös tapaukset, joissa ilmeni samanaikaisesti sekä dialogia että ruudulla näkyvää tekstiä. Haluan selvittää, priorisoidaanko puhe tekstin yli, ja mitä vaikutuksia tällä mahdollisesti on kohtauksen ymmärtämisen kannalta. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta eri televisio-ohjelmasta, joista on valittu yhteensä neljä noin 15–50 sekunnin pituista otosta analysoitavaksi. Ohjelmat ovat Euphoria, The Magicians ja Sherlock. Jokaisessa otoksessa on hyödynnetty vieraskielisen tekstin näyttämistä kuvaruudulla. Otokset analysoidaan hyödyntämällä Anthony Baldryn ja Paul J. Thibaultin (2005) mikroanalyyttistä transkriptiota. Analyysin perusteella havaittiin, että suurin osa kuvaruudussa näkyvistä teksteistä ei ollut tekstitetty suomen kielelle vaan dialogi oli priorisoitu tekstien yli. Epäjohdonmukaisuutta sen sijaan esiintyi otoksissa, joissa ei esiintynyt dialogia vaan pelkästään kuvaruudussa esiintyvää tekstiä. Osa näistä teksteistä oli tekstitetty suomeksi ja osaa ei. Huomattiin myös, että tekstittäjät olivat tekstittäessään huomioineet tekstityskonventiot, kuten repliikkijaot, tiivistämisen ja poiston. Osassa otoksista oli myös käytetty tekstien tekstittämiselle tyypillistä merkitsemistapaa. Tulokset osoittivat, että tutkimuskysymyksessä esitetyt oletukset toteutuivat suurimmaksi osaksi. Havaittiin myös, että tekstien tekstittämättä jättäminen paikoittain vaikutti suoranaisesti kohtauksen ymmärtämiseen. Otosten tekstitysten eriäväisyydet saattavat myös viestiä siitä, ettei tekstittäjillä ole välttämättä ollut aina käytössään kaikkea tarvittavaa materiaalia.

Käsittelen tutkielmassani antiikin kreikkalaisen kirjallisuuden ja taiteen hulluiksi luonnehdittuja mainadi-hahmoja (kr. μαινάδες), viininjumala Dionysoksen kiihkon valtaan joutuneita naispuolisia palvojia. Tunnetuimpia Dionysoksen kulttia käsitteleviä antiikin kreikkalaisia näytelmiä on varmastikin ateenalaisen tragediarunoilija Euripideen Bakkhantit (405 eaa.). Näytelmässä Dionysos, jota kutsutaan myös nimellä Bakkhos, haluaa juurruttaa omat riittinsä ja palvontamenonsa Teeban kaupunkiin kuningashuoneen suuresta vastustuksesta huolimatta. Mukanaan jumala on tuonut lyydialaiset bakkhanttinsa, naispuoliset seuraajansa idästä. Euripides kuvaa salaisten riittien voimaa, joissa hartaat Dionysoksen palvojat tanssivat jumalan kunniaksi talvisaikaan vuorten rinteillä ja alkavat hulluuden puuskassaan repimään eläimiä kappaleiksi syödäkseen niiden raakaa lihaa. Dionysoksen seuraajista voitiinkin käyttää lukuisia eri nimityksiä, riippuen esimerkiksi kultin maantieteellisestä sijainnista, alkuperästä ja myös jumalan paikallisestä lisänimestä ja luonteesta. Tutkimuksen ensisijaisena päämääränä on selvittää, millaisia naisia Dionysokseen yhdistettiin ja minkämoisia nimityksiä kultin parissa toimineista naispalvojista esiintyykään kreikankielisissä primaarilähteissä. Tutkimus onkin aineistolähtöinen ja sen keräämiseen liittyvä järjestely kvalitatiivinen, joka suoritettiin suurimmilta osin verkkoympäristö Perseus Digital Libraryn antiikin ajan kirjallisten lähteiden tietokantaa ja sen akateemisia hakutyökaluja hyödyntäen. Työssäni käsitellään lisäksi kolmea hellenistisen ajan alun piirtokirjoitusta. Aineistossa esiintyvät naishahmot ovat eroteltuna kahteen eri kategoriaan niiden mytologisuuden tai mahdollisen historiallisen luonteen perusteella. Tämän jälkeen naisseuraajien toimintaa käsitellään analyyttisemmin ensin myyttien tasolla ja sitten itse kultin parissa. Tutkimukseni perustuu pääosin suhteellisen suppean, mutta sekalaisen tekstiaineiston analyysiin, jonka olen toteuttanut vertailevin metodein käyttämällä niin filologisia kuin arkeologisiakin lähteitä saadakseni näin luotettavan kokonaiskuvan myös Dionysoksen naisseuraajien kultti- ja palvontamenoista Kreikan alueella. Tutkielman kuvallisen aineiston tulkinnassa hyödynnetään lisäksi visuaalista analyysiä. Niin kirjalliset kuin kuvallisetkin lähteet vahvistavat, että Dionysoksen naisseuraajat erottautuivat muiden jumalien kulttien palvojista ennen kaikkea nimensä, mutta myös vaatetuksensa ja erityislaatuisten varusteidensa perusteella. Myyttisten mainadien kategorian lähempi tarkastelu paljastaa, että rituaalinharjoittamisella olisi ollut alun perin esiaviollinen tarkoitusperä. Kultin varsinaisena henkilökuntana toimivat kuitenkin varttuneemman iän sekä korkeamman statuksen saavuttaneet naiset. Dionysoksen naispalvojien yhtenä esikuvana ja täten arkkityyppisenä mainadina voidaan pitää Bakkhanteistakin tuttua henkilöhahmoa Inoa: myyteissä Dionysos-vauvan sijaisäitinäkin esiintyvä ylhäissyntyinen Ino liittyy tarinassa kahden sisarensa kera metsälle villiin ajojahtiin omaksuen näin kuuliaiselle kotirouvalle tavanomaisesta poikkeavan, miehisemmän roolin jumalallisen väliintulon johdosta. Rituaali vuorilla saa lopulta päätöksensä eläinuhrin muodossa, jonka jälkeen naiset ovat valmiita palaamaan takaisin kotinsa suojiin kangaspuidensa ääreen.

Tutkielmani käsittelee fokalisaatiota ja kerrontaa Ann Leckien Imperial Radch -trilogiassa. Trilogia on lajityypiltään tieteiskirjallisuutta ja avaruusoopperaa, ja sen päähenkilö Breq, joka toimii myös kertojana ja fokalisoijana, on ihmiskehoon istutettu tekoäly. Erityisesti keskityn tutkielmassani siihen, miten teosten muodolliset ominaisuudet liittyvät yhteen päähenkilön identiteetin kehityksen kanssa. Analyysini lähtökohtana toimii Brian McHalen huomio, että spekulatiivinen fiktio voi kirjaimellistaa narratologiassa käytettyjä käsitteitä. Lisäksi hyödynnän Monika Fludernikin luomaa kokemuksellisuuden käsitettä eli ajatusta siitä, että fiktiivisen teoksen tapahtumat eivät ainoastaan tapahdu vaan myös koetaan. Kuvaan teosten fokalisaatiota ja kerrontaa pitkälti Shlomith Rimmon-Kenanin käyttämään termistöön nojaten. Analyysini osoittaa, että trilogian ensimmäinen osa muuttaa kertojan kaikkitietävyyden kirjaimelliseksi, kun taas kaksi jälkimmäistä osaa hyödyntävät kirjaimellistettua vaihtelevaa sisäistä fokalisaatiota. Molemmat ilmiöt ovat yhteydessä siihen, miten inhimillisyys ja ei-inhimillisyys yhdistyvät Breqin hahmossa, ja kerronnan ja fokalisaation muotojen kehitys heijastaa päähenkilön identiteetin ja ihmissuhteiden kehitystä. Fokalisaation ja kerronnan muodot eivät siis ole vain teosten muodollisia ominaisuuksia, vaan ne ovat suoraa seurausta sisällön kehityksestä, ja niiden seurauksia käsitellään temaattisella tasolla myös itse tarinassa. Myös muut teosten kerronnalliset elementit ovat tiiviissä yhteydessä sisältöön. Ensimmäisen romaanin kahdessa eri ajassa etenevä juoni korostaa Breqin menneisyyden ja nykyisyyden eroja. Epäluotettava kerronta puolestaan luo viivettä ja siten lisää lukijan mielenkiintoa, mutta epäluotettavuus yhdistyy myös juoneen ja henkilökuvaukseen sekä tekee päähenkilöstä inhimillisemmän ja samaistuttavamman. Trilogiassa käytetään englannin she-pronominia sukupuolineutraalina, mikä on yhteydessä fokalisaatioon ja päähenkilön kokemusmaailmaan mutta haastaa myös lukijaa kyseenalaistamaan sukupuolen roolia yksilöiden luokittelussa ja määrittelyssä. Teokset kyseenalaistavat sosiaalisia kategorioita yleisemminkin, erityisesti inhimillisen ja ei-inhimillisen välistä jakolinjaa sekä Breqin hahmon kautta että sarjan kolmannessa osassa myös juonen tasolla. Tutkielmani osoittaa, että Imperial Radch -trilogia auttaa näkemään narratologian käsitteitä uudella tavalla ja myös haastaa vallitsevia käsityksiä, sillä esimerkiksi teosten fokalisaatio on poikkeuksellisen kompleksista ja joustavaa. Kyseessä on siis monitahoinen sarja, joka tarjoaa haasteita niin lukijoille kuin teoreetikoille.

In this work I examine how imōto-moe, a recent trend in Japanese animation and manga in which incestual connotations and relationships between brothers and sisters is shown, contributes to the sexualization of girls in the Japanese society. This is done by analysing four different series from 2010s, in which incest is a major theme. The analysis is done using visual analysis.The study concludes that although the series can show sexualization of drawn underage girls, reading the works as if they would posit either real or fictional little sisters as sexual targets. Instead, the analysis suggests that following the narrative, the works should be read as fictional underage girls expressing a pure feelings and sexuality, unspoiled by adult corruption.To understand moe, it is necessary to understand the history of Japanese animation. Much of the genres, themes and styles in manga and anime are due to Tezuka Osamu, the “god of manga” and “god of animation”. From the 1950s, Tezuka was influenced by Disney and other western animators at the time. His stories and themes had intellectual and philosophical depth that the western counterparts did not have. The works also touched themes that the western animation steered away from, including sexuality, which was not compartmentalized in a similar fashion in Japan as it was in the Western world. His works not only created new genres by themselves, but the constant combination by future generations created thethematic complexity that can be seen in manga and anime today.Tezuka also had a role in underage girl sexualization: his girl characters were an inspiration for the sexuality of little girls, both real and fictional, in the 70s. The western works of Vladimir Nabokov’s Lolita and Lewis Carroll’s Alice’s Adventures in Wonderland drew attention to the cuteness of little girls. In combination, sexualized versions of Tezuka’s characters were drawn, at first as a parody. In the 80s there was a boom of drawn girls in sexually compromised situations, or loliconart. Duringthe 80s, the focus shifted away from connotations to real girl imagery and drawn rape imagery towards less violent forms.In 1989, a dubious connection was drawn between otaku, fans of popular culture, including loliconimagery, and a serial killer of small children. The moral panic that followed slowed the spread of loliconin the 90s.Meanwhilein the 90s, an idea of moebegan to form: if fictional little girls are not corrupted by adult sexuality, the girls cause feelings of affection in the viewer. The viewers are affected by moe via isolated, but recognizable tropes, such as cat ears and tail, a speech habit, or twin tails. A part of this research is to examine how well imōto-fits under the loliconcriteria, and undermoe: the characters are sexualized: they are showing having sexual thoughts and expressing sexual activity. After the examination, I conclude that, at least in the works examined, imōto-moe fits under the latter category: the male partners are passive and follow the girl’s lead, the ages are very close, and many of the series emphasize the virtual aspect: to enjoy little sisters, they have to be two-dimensional, outside the laws of reality.

Tässä maisterintutkielmassa tutkin, kuinka yleinen ilmiö imperfektiivisen preesensin käyttö perfektiivisen futuurin sijaan on tulevaisuuteen viitatessa serbian kielessä ja mitkä seikat vaikuttavat verbin aspektin ja tempuksen valintaan. Jaoin verbit kuuteen kategoriaan niiden semanttisten ja leksikaalisten merkitysten mukaan, koska väitän, että verbisemantiikalla on yhteys siihen, kuinka yleinen imperfektiivinen preesens on perfektiiviseen futuuriin verrattuna. Kolme ensimmäistä kategoriaa pohjautuvat Svein Mønneslandin kolmeen verbisemanttiseen kategoriaan: statiiviverbeihin, prosessiverbeihin ja punktuaalisiin verbeihin. Statiiviverbit ilmaisevat tilanteen pysyvyyttä, päätepisteen puuttumista. Prosessiverbien imperfektiivinen aspektipari ilmaisee teon toistuvuutta tai keskeneräisyyttä ja perfektiivinen aspektipari ilmaisee teon viemistä loppuun asti. Punktuaaliset verbit ilmaisevat teon keston hyvin lyhyttä kestoa tai keston puutetta ja imperfektiivinen punktuaaliverbi ilmaisee teon sarjaa. Kolme muuta kategoriaani ovat liikeverbit, modaaliverbit ja faasiverbit, joista kaksi jälkimmäistä ovat apuverbimäisiä. Modaaliverbit ilmaisevat muun muassa tilanteen todennäköisyyttä, varmuutta tai pakollisuutta ja faasiverbit tilanteen aloittamista tai lopettamista. Hypoteesinani on, että perfektiivinen futuuri on ensisijainen valinta aspektille ja tempukselle mutta jotkin semanttisten kategorioiden verbit esiintyvät useasti tai jopa useammin imperfektiivisenä preesensissä. Väitän, että prosessiverbit esiintyvät imperfektiivisenä futuurissa (joka ei siis varsinaisesti ole tutkimani muoto) eniten, koska prosessiverbien tapauksessa imperfektiivinen futuuri ilmaisee tekoa yleisesti tulevaisuudessa. Väitän myös, että apuverbimaiset verbit esiintyvät preesensissä futuuria useammin ja että liikeverbien esiintyminen imperfektiivisinä preesensissä on varsin yleistä. Lisäksi väitän, että verbin ilmaisevan tilanteen suunniteltavuus vaikuttaa positiivisesti imperfektiivisten preesensmuotojen frekvensseihin. Tutkin semantiikan vaikutusta verbin aspektin ja tempuksen valintaan tulevaisuuteen viitatessa korpustutkimuksen avulla. Hain SrWaC-korpuksesta semanttisiin kategorioihin kuuluvia verbejä pääasiassa tulevaisuuteen viittaavan adverbin sutra ’huomenna’ ympäristössä. Ainestoni tukee väitettäni siitä, että verbien semanttisuudella on vaikutus aspektin ja tempuksen valintaan. Hypoteesini siitä, että perfektiivinen futuuri on ensisijainen muoto suurimmalle osalle tutkimistani semanttisten kategorioiden verbeistä, osoittautui todeksi. Kuitenkin, kuten esitin, poikkeuksia ovat prosessiverbit ja apuverbimäiset verbit, joista ensimmäiset esiintyvät useimmiten imperfektiivisenä futuurissa ja jälkimmäiset imperfektiivisinä preesensissä. Aineistoni tukee myös hypoteesiani siitä, että liikeverbit esiintyvät lähes yhtä usein imperfektiivisinä preesensissä kuin perfektiivisinä perfektissä. Aineistoni tukee myös sitä väitettä, että verbin teon suunniteltavuus vaikuttaa positiivisesti imperfektiivisen preesensin frekvensseihin.

Tässä tutkielmassa tarkastelen Portugalin paluumuuttajista rakennettuja representaatioita kulttuurisen trauman tutkimuksen näkökulmasta. Selvitän, millaisia merkityksenantoja kulttuurisessa muistissa ilmenee suhteessa dekolonisaatioon, Afrikasta Portugaliin suuntautuneeseen paluumuuttoon ja imperialistisen valtakauden päättymiseen. Lisäksi tarkastelen identiteettien ideologista rakentumista ja niistä neuvottelua kansallisen kertomuksen ja myyttien maiseman käsitteiden avulla. Pyrin ymmärtämään, kuinka kolonialismin ja diktatuurin valtasuhteiden tuottamat edustukseltaan yksipuoliset representaatiot haastetaan identiteettisen hybriditeetin tilassa. Tarkastelen myös sitä, kuinka postkolonialistinen diskurssi aineistossani ilmenee. Analysoin aineistoni sisältöä Jeffrey C. Alexanderin kulttuurisen trauman teorian avulla. Olen valikoinut aineistoni tekstit hakusanalla retornado, paluumuuttaja Público-sanomalehdestä löytyneistä artikkeleista sekä kahdesta muusta paluumuuttoa käsittelevästä tekstistä. Representaatioiden tuottajia aineistossani ovat portugalilaiset kirjailijat, toimittajat, tutkijat ja paluumuuttajat. Tutkimustulokset osoittavat, että representaatioissa paluumuutosta ja dekolonisaatiosta nousevat esiin muistamisen ja identiteetin muodostumisen teemat. Paluumuuttajat ovat kokeneet traumaattiseksi muiden portugalilaisten tuottaman stereotyyppisen identiteetin. Sen avulla paluumuuttajiksi nimetty ryhmä toiseutettiin portugalilaisessa yhteiskunnassa. Kolonialismin ja diktatuurin aikaisten valtasuhteiden ideologisuuden koetaan vaikuttaneen identiteeteistä neuvottelun mahdollisuuksiin pitkään dekolonisaation jälkeen. Kulttuurinen unohtaminen ja hiljentyminen ovat tuottaneet paluumuuttajille kärsimystä. Tutkimukseni perusteella imperiumin aikana tuotettu kansallinen kertomus vaikuttaa yhä postkoloniaalisessakin tilassa vahvasti kansalliseen identiteettiin. Sen kanssa ristiriidassa olevien kertomusten ja muistojen edustus on ollut yhteiskunnallisessa keskustelussa kapeaa. Monipuolisesti edustettujen representaatioiden poissaolo kulttuurisesta muistamisesta on tuottanut Portugaliin kulttuurisen trauman. Tutkimuksessani nousee esiin paluumuuttajiksi nimettyjen ihmisten tarve saada määritellä oma identiteettinsä ja kertoa oma muistonsa historiasta Afrikasta ilman kolonialistisen diskurssin ideologisia vaikutuksia. Myös hegemoninen kertomus imperialistisesta historiasta ja sen perustuminen lusotropikalistiseen fantasiaan kuvataan yksipuoliseksi ja kulttuurista muistia vääristäväksi. Kulttuurisessa trauman kertomisessa on analyysini mukaan tavoiteltavaa pyrkiä alistavien valtasuhteiden määrittämästä diskursiivisesta tilasta kohti muistojen ja representaatioiden moniäänistä edustusta. Näin pyritään dekolonisoimaan portugalilaista kansallista identiteettiä ja luomaan kärsimyksestä vapaata hybriditeetin tilaa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kieliluokkahuoneissa tapahtuvaa epäkohteliasta vuorovaikutusta ja sen piirteitä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia epäkohteliaisuuden muotoja luokkahuonekontekstissa ilmenee ja millaisia strategioita suomalaiset englannin opettajat hyödyntävät vastatessaan epäkohteliaisuuteen. Samalla tutkimus kartoittaa opettajien asenteita ja havaintoja epäkohteliaisuuteen ja siihen suhtautumiseen liittyen. Tutkimuksen aineistona toimii kaksitoista nauhoitettua englannin oppituntia ja neljä opettajahaastattelua. Aineisto on kerätty Helsingin alueella sijaitsevassa yläkoulussa syksyllä 2018. Oppituntiaineistosta löydettyjä epäkohteliaisuusesimerkkejä ja opettajien vastausstrategioita on analyysissa vertailtu kvalitatiivisesti haastatteluaineistossa esitettyihin havaintoihin epäkohteliaisuuden ilmenemisestä ja siihen puuttumisesta. Epäkohteliaisuuden tunnistamiseen on hyödynnetty Culpeperin (2010) teoriaa epäkohteliaisuuden vakiintumisesta kieleen ja Mugfordin (2008) kategorisointia epäkohtaisuuden tyypeistä. Epäkohteliaisuuden esiintymisen syiden pohdinnassa on hyödynnetty tietoa opettajan ja oppilaiden välisistä valtasuhteista ja löydettyjä epäkohteliaisuustekoja on pyritty tarkastelemaan epäkohteliaisuuden käyttäjän ja kohteen välistä suhdetta vasten. Opettajien käyttämiä strategioita on jaoteltu epäkohteliaisuutta salliviin, torjuviin ja sivuuttaviin suhtautumistapoihin. Oppituntiaineiston analyysissa esiin nousevat erityisesti tilanteellinen ja kohdistumaton epäkohteliaisuus. Epäkohteliaisuutta hyödynnetään myös oppilaan vallankäytön välineenä suhteessa opettajaan ja sen avulla määritellään asemaa vertaisryhmässä. Oppilaslähtöiseen epäkohteliaisuuteen nähden opettajat käyttävät epäkohteliaisuutta harvoin. Haastatteluvastauksissa raportoidut kokemukset vastaavat pitkälti oppituntiaineiston analyysin tuloksia, mutta opettajien kokemuksissa opettajiin kohdistuva epäkohteliaisuus korostuu suhteessa sen ilmenemisen yleisyyteen oppitunneilla. Samoin opettajien oppitunneilla hyödyntämät vastausstrategiat ja haastatteluvastaukset eroavat toisistaan. Opettajat raportoivat vastauksissaan lähinnä torjuvia suhtautumistapoja, mutta luokkahuoneaineistossa opettajat käyttävät sivuuttavia strategioita lähes yhtä usein kuin torjuvia. Opettajat eivät myöskään vastauksissaan huomioi opettajalähtöistä epäkohteliaisuutta miltei lainkaan. Opettajien käsityksillä sekä epäkohteliaisuudesta että omasta roolistaan opettajana voi olla vaikutusta näiden erojen ilmenemiseen. Raportoidut kokemukset ja käsitykset myös paljastavat luokkahuone-epäkohteliaisuuden olevan ilmiönä haasteellinen ja vaikeasti lähestyttävä. Tutkimuksessa esitetään, että opettajat hyötyisivät jatkossa vastausmenetelmien kartoittamiseen ja arviointiin keskittyvästä tutkimuksesta.

Disability and poverty are tightly interlinked, but disability inclusion often remains on the sidelines of poverty reduction programmes. Abilis Foundation supports organisations of persons with disabilities in developing countries, and income generation and poverty reduction projects are one of its key thematic areas. The objective of this study, commissioned by Abilis Foundation, is to evaluate the effectiveness and sustainability of Abilis funded income generation projects in Sierra Leone, and to identify the factors influencing the livelihoods of persons with disabilities in Sierra Leone. The primary data consists of semi-structured interviews and a focus group discussion with adult persons with disabilities who had participated in Abilis funded income generation projects between 2015–2018. Discussions with other relevant informants and data from the project documents were included in the analysis to strengthen the validity of the results. The analysis follows qualitative content analysis principles. All income generating activities supported in the sample projects were still on-going during the time of study, even though most businesses continued to be very small-scale. The results indicate that limited financial assets (resulting in, inter alia, lack of equipment and materials) and strong competition restrain persons with disabilities from expanding their businesses. Social assets and education support their livelihood opportunities but are only useful when other factors enable people to draw on their social and human assets as well. Widespread poverty affects all aspects of life in Sierra Leone, and persons with disabilities are even more vulnerable because they are often socially marginalized and face widespread discrimination that restrains their access to assets and restricts their participation in economic activities, decision-making, and social life in general. It is essential to consider context-specific local characteristics, target beneficiaries, and market dynamics when planning poverty reduction programmes and livelihood activities. Successful poverty reduction efforts must consider aspects beyond mere income generation. Key elements for successful poverty reduction and livelihood programmes include enhancing the opportunities of persons with disabilities to adopt diverse livelihood strategies, empowerment of persons with disabilities to have their voices heard and to gain control in their own lives, and promoting security and appropriate coping mechanisms to reduce vulnerability and to increase their resilience.

This thesis is an investigation of inalienably possessed lexical items in the languages of the New Guinea area. Inalienable possession is a linguistic feature in languages with an alienability distinction: in these languages, there are two distinct possessive noun phrases, the choice of which depends on the semantics of the possessed noun. Inalienable possession covers those possessive relations which are conceived as inherent, whereas alienable possession pertains to more prototypical ownership relations. Cross-linguistically, then, the nouns involved in inalienable possession are kinship terms, body part nouns, and spatial nouns. Additionally, there are often language-specific concepts that are inalienably possessed. The inalienable lexical items are not semantically uniform across languages, but it is rather highly language-specific which nouns are treated as inalienable. This variation forms the core of the thesis: the objective is to examine inalienable possession from the lexical perspective to gain a detailed understanding of the semantic nature of inalienability. The study is based on a genealogically balanced sample of 23 languages. The analysis of the inalienable lexical items is based on language descriptions and dictionaries of the individual languages. The results show that in general, the semantic characteristics of inalienable possession follow the cross-linguistic tendencies: kinship nouns and body part terms are the most common inalienable lexical items. Spatial relations, however, are not as commonly inalienable. The analysis shows that it is the most prototypical nouns in their respective semantic categories that are most frequently inalienably possessed. The languages also have inalienable nouns beyond kinship terms, body part nouns, and spatial nouns, and the majority of these nouns are inalienable in one language only. Explanations to these semantic deviations are proposed, and explanations to the tendencies present in the data are also discussed. The study also briefly addresses the areal distribution of alienability distinctions. Alienability distinctions are relatively common in the languages of the New Guinea area, but the study shows that although they are attested in languages spoken across the area, they are notably lacking from the southern part of the island.

In the past two decades, Finland has gone through significant demographic changes. As more migrants from the Global South arrive in Europe, comparing their stories and analyzing how migration has impacted their lives is critical. Specifically, the particularities beneath migrant communities are necessary to grasp the diversity of minority groups arriving North. This thesis investigates the migration stories of queer migrants living in Finland. From an insider's perspective, this research analyses how Latin American gay migrants position themselves within migration narratives. Six participants who identified as gay men living in the metropolitan area of Helsinki were interviewed to reveal their perspectives on race, migration, and sexuality through an intersectional lens. Using holistic-content narrative analysis and position analysis, the participants' stories were examined to depict the specific nuances of the migration experiences of sexual and gender minorities. The study showed that gay Latino migrants strategically located and dislocate from positions according to the context narrated in their stories. Participants preferred to accentuate their queerness and hide their Latin American identity in different social circumstances. Particularly in Finland, gay positioning was narrated as more positive than the Latin American position. Accordingly, this research depicts how queer migrants from Hispano-America living in Finland accept and reject distinct social positions and reimagine their identity after arriving in Finland through narrative inquiry.