Browsing by Title

I denna avhandling undersöks användningen av det ljudupprepande stilmedlet rim i de finska och svenska undertexterna i How the Grinch Stole Christmas, en engelskspråkig film som kom ut år 2000 och som baserar sig på en Dr. Seuss-barnbok med samma namn (1957). Syftet med avhandlingen är att undersöka vad som hänt till rim inom mellanspråklig undertextning, en översättningsgenre med flera begränsningar beträffande vad som kan återges. Vad avhandlingen söker svar på är följaktligen det följande: (1) i vilken utsträckning bevaras eller utelämnas rim i de studerade finska och svenska undertexterna? (2) Hur ofta reflekterar de återgivna rimkedjorna (alltså rimparen och rimgrupperna) kedjornas placering i transkriptionen av det engelska originalet? (3) Hurdana kvantitativa skillnader och likheter finns det beträffande bevaringen och utelämningen mellan de finska respektive svenska undertexterna? Metoden i avhandlingen är huvudsakligen jämförande med både kvantitativa och kvalitativa inslag. Efter att de finska och svenska textremsorna skrivits upp och de engelska talsekvenserna transkriberats grovt söks alla rimkedjor upp och kategoriseras som berättarrim, dialogrim eller sångrim beroende på hur och av vem de yttras. Utöver detta grupperas kedjorna enligt deras utspridning i det transkriberade originalet eller undertexterna så att alla rimkedjor som förekommer inom en och samma versrad respektive textremsa bildar inrim och alla rimkedjor som sprider ut sig över flera versrader respektive textremsor bildar slutrim. Stommen av analysdelen utgörs dock av fyra översättningsstrategier med hjälp av vilka användningen av rim i undertexter undersöks. Dessa strategier är fullständig bevaring, delvis bevaring, tillägg och utelämning, och de hämtar sin inspiration från Jan Pedersens (2011) analysmodell för översättning av extralingvistiska kulturella referenser i undertexter. Analysen av undersökningsmaterialet visar att de svenska undertexterna använder rim mycket mer än de finska (96 respektive 36 rimkedjor). De svenska undertexterna i det studerade materialet gynnar speciellt fullständig bevaring av rim, medan de finska gynnar utelämning av detta stilmedel: cirka 77 % av de sammanlagt 115 engelska rimkedjorna har bevarats delvis eller fullständigt i den svenska översättningen, medan cirka 70 % av rimkedjorna har utelämnats i den finska, antingen genom att all ljudupprepning utelämnats eller genom att rimkedjorna bytts ut mot andra ljudupprepande stilmedel. Utöver detta reflekteras även placeringen av de originella rimkedjorna i de svenska undertexterna men egentligen inte i de finska i och med att det engelska originalet innehåller 83 slutrimkedjor och 32 inrimkedjor, och denna fördelning i många fler slutrim än inrim återspeglas i den svenska översättningen (81 slutrim respektive 15 inrim) men inte i den finska (19 respektive 17). Detta är något som bland annat kan tyda på att inrimkedjor möjligen varit lättare att konstruera i den finska versionen än slutrim, medan skiljaktigheterna språken emellan vad som gäller användningen av strategier kan å sin sida vittna om att det överlag varit lättare för den svenska översättningen att bevara de rimkedjor som finns i originalet. Dessa antaganden kan denna fallstudie varken bekräfta eller förneka, men vad fallstudien visar med säkerhet är att undertextning av en film kan leda till motsatta strategiska val då den översätts till två språk av vilka det ena är besläktat med källspråket och det andra inte är det.

Alzheimerin tautiin sairastunut yksityishenkilö lahjoitti laajan päiväkirja-aineistonsa Helsingin yliopistolle tutkimusta varten. Tämä tutkimus on yksi niistä, joilla Alzheimerin tautiin liittyviä kielellisiä muutoksia pyritään kyseisen päiväkirjatekstin kautta kartoittamaan. Tarkastelun kohteena on se, miten kirjoittaja viimeisten kymmenen kirjoitusvuoden aikana asennoituu tuntemiinsa henkilöihin. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1) Muuttuuko muihin ihmisiin asennoituminen päiväkirjan loppua kohden? 2) Jos muutoksia on havaittavissa, minkälaisin kielellisin tavoin ne tulevat esiin? Aineistoa jäsennellään J.R. Martinin ja P.R.R. Whiten suhtautumisen teorian (Appraisal in English) pohjalta. Tähän tutkimukseen sovelletaan kahta asennoitumisen haaraan kuuluvaa alaluokitelmaa: tunteita sekä inhimillisen toiminnan arvottamista, joka jakautuu sosiaaliseen arvostukseen ja sosiaaliseen hyväksyttävyyteen. Vaikka kirjoittaja loppua kohden tuottaa vähemmän tekstiä, ilmaisee hän enemmän asennoitumistaan tuntemiinsa ihmisiin. Kirjoittajan oirekuvaan on viimeisinä kirjoitusvuosina potilasasiakirjamerkintöjen mukaan kuulunut estottomuuden lisääntyminen, joka kirjallisuudessa mainitaan muistisairauden etenemiseen liittyväksi persoonallisuuden muutokseksi. Estottomuus voi olla yhteydessä pidättyneisyyden vähenemiseen kirjoitustyylissä. Varhaisemmissa vuosissa kirjoittaja perustelee enemmän asennoitumisen ilmauksiaan. Loppua kohden esiintymissä, joihin liittyvät tunteet ja vähintään yksi kirjoittajan tuntema henkilö, tunnetilan ilmaisemisen selkeys, itsenäisyys ja jäsentyneisyys vähenevät. Samalla lisääntyy oman tunnetilan ilmaiseminen osana toiseen ihmiseen kohdistuvaa negatiivista asennoitumista siten, että sitä käytetään esimerkiksi lievittämään syytöstä. Viimeisimpinä vuosina kirjoittaja myös enenevässä määrin kuvailee, miltä puolison tunnetila ulospäin näyttää. Toisen ihmisen inhimillisen toiminnan arvottaminen on varhaisemmissa vuosissa usein tilanne-, asia- ja ominaisuuskohtaista. Kirjoittaja aikaisemmissa vuosissa myös pehmentää ja tuo arvottamiseen monitasoisuutta muun muassa litoteesin, metonymian, eksplisiittisen referoimisen ja ironian keinoin. Samoin kirjoittaja kuvailee arvottamiseen liittyviä asioita usein omasta näkökulmastaan siten, että painopiste ei ole siinä, mitä toinen ihminen tekee, vaan siinä, miten hän itse kyseiseen tekemiseen reagoi. Myöhäisemmissä vuosissa kirjoittaja siirtyy henkilön kokonaisvaltaisempaan arvottamiseen ja toteavampaan tyyliin. Muiden ihmisten arvottaminen ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta myös lisääntyy. Toisaalta hän myöhäisemmissa vuosissa myös peilaa asioita enemmän itsensä kautta vertaamalla itseään arvottamisen kohteisiin. Tutkimus on kvalitatiivisin menetelmin tehty tapaustutkimus aiheesta, jota ei tiettävästi ole aiemmin tutkittu. Aineisto on rajattu eikä muutoksien syynä voida varmuudella pitää Alzheimerin tautia, sillä myös ikääntyminen ja muut olosuhteet ovat varmasti vaikuttaneet. Jatkotutkimusten aiheeksi jääkin saman aiheen tutkiminen suuremmalla aineistolla, koska se tarjoaa tietoa Alzheimerin taudin aiheuttamien kielellisten muutosten lisäksi myös sosiaalisissa ajatusprosesseissa tapahtuvista muutoksista. Tutkimustiedon kerryttäminen Alzheimerin taudin kielellisistä muutoksista on tärkeää, koska se auttaa diagnostisten työkalujen luomisessa. Muutosten ja niiden syiden tunteminen auttaa sairauden varhaisessa tunnistamisessa sekä niiden keinojen löytämisessä, joilla sairastuneen henkilön kommunikointikykyä voi tukea.

Tutkielmassa selvitetään, millaista uskonnollis-poliittista retoriikkaa Iranin puhujat käyttävät Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksessa. Tärkeimpänä pyrkimyksenä tutkielmassa on löytää evidenssiä sen puolesta tai sitä vastaan, että Iranin tapauksessa islam ja sen totuudet ovat jotakin universaalille politiikan tekemiselle otollista. Keskeisimpänä tutkimuskysymyksenä on siis Puhuvatko Iranin edustajat uskonnosta Yhdistyneiden Kansakuntien poliittisella alustalla siten, että uskonto näyttäytyy neutraalina politiikkaan soveltuvana käsitteenä? Lähestyn neljäätoista vuosina 2000-2010 pidetyistä puheesta koostuvaa aineistoa tarttumalla teemoihin, joita uskonnollista retoriikkaa sisältävistä puheista nousee. Teemoja ovat Jumalalla oikeuttaminen, negatiivisten toimijoiden tunnistaminen, länsimaavastaisuus ja muu vahva ideologisuus, käsitys henkisyydestä, islamin erinomaisuus sekä populismin ja uskonnon käsitepari. Tieteellisenä metodina tutkielmassa on retorinen analyysi. Yleiskokous on Yhdistyneiden Kansakuntien monikansallisista puheenpitoareenoista demokraattisin ja läpinäkyvin, minkä vuoksi juuri siellä pidetyt puheet ovat muun muassa median kannalta kiinnostavia ja siten erityisen merkittäviä. Yhdistyneet Kansakunnat on syntyvaiheistaan alkaen muotoutunut länsimaiseksi poliittiseksi instituutioksi, jossa uskonnollinen puhe on aina jossain määrin poikkeavaa. Iran puolestaan edustaa teokratiaa ja uskonnollista fundamentalismia, joten Iranin kohdalla uskonnon kuuluu näkyä kaikilla elämän osa-alueilla. Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksessa Iran siis asettuu sen omista ideologisista lähtökohdista vahvasti poikkeavalle alustalle. Juuri ideologisen taustan keskeisyyden vuoksi tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa islamin ja politiikan keskinäinen suhde tarkasteltuna fundamentalismiin liitettävien teoreettisten käsitteiden kautta. Tärkeä kontekstuaalinen huomio tutkielma-asetelman kannalta on myös Iranin haastavat suhteet sekä Yhdysvaltoihin että Israeliin, mikä selittyy tutkielmassa selvennettävillä lähihistorian tapahtumilla. Sekulaarista alustasta huolimatta puheissa on nähtävissä runsaasti uskonnollista retoriikkaa. Iran edustaa yleiskokouksessa uskonnollista fundamentalismia ja länsimaavastaisuutta, mutta sitäkin enemmän Amerikan-vastaisuutta. Iranin mukaan islamin maailmanlaajuinen omaksuminen toisi rauhan, ja islamin avulla voidaankin luoda keskusteluyhteyksiä kansojen välille. Puheiden mukaan islam siis on monoteismin lähtökohta, mutta myös myös toimiva diplomatian väline.

Tarkastelen abrahamilaisen institutionaalisen jumalauskon kehittymistä, omaksumista ja säilymistä selittäviä kognitiivisia ja evolutiivisia mekanismeja 2010-luvun psykologisen tutkimuksen ja kognitiivisen uskontotieteen filosofien näkökulmista. Jumalauskon kehittymisen ovat mahdollistaneet seuraavat kognitiiviset tekijät: intuitiivinen ajattelutyyli, kognitiiviset vinoumat eli ontologiset kategoriasekaannukset, teleologinen ajattelu ja dualismi sekä skitsotypia. Nykyisen muotonsa jumalausko on kuitenkin saanut tuhansia vuosia kestäneen kulttuurillisen tiedon omaksumisen, säilyttämisen, muokkaamisen ja edelleen siirtämisen prosessien kautta. Yksilö omaksuu uskon jumalaan kulttuuriympäristöstään. Lisäksi yksilöllistä vaihtelua selittävät yllä eritellyt kognitiiviset tekijät. Yksilötasolla jumalauskon säilymistä motivoi eksistentiaalisen toimintakyvyn ylläpitäminen: usko toimii turvan lähteenä, maailmaa jäsentävänä mallina sekä mahdollisesti torjuu kuolemanpelkoa. Uskomiseen motivoitunut henkilö hakeutuu tilanteisiin, joissa hän kokee jumalan läsnäolon. Nämä kokemukset jumalan läsnäolosta vahvistavat uskoa entisestään. Yhteisötasolla jumalauskoa ylläpitää kyseenalaistamista vaikeuttava sosiaalinen paine, joka ilmenee epävakaissa elinolosuhteissa

Tutkielmassani analysoin Rosa Liksomin Finlandia-palkittua romaania Hytti nro 6 ironisen neuvostonostalgian näkökulmasta. Romaani kertoo suomalaisesta opiskelijatytöstä ja venäläisestä miehestä, jotka sattuman sanelemina matkustavat samassa hytissä junalla Moskovasta Ulan Batoriin 1980-luvun loppupuolella. Tarkastelen tutkielmassani, millaista ja millaisissa yhteyksissä Liksomin romaanissa esiintyy nostalgiaa. Samalla pohdin, miten nostalgia ironisoituu ja mitä seurauksia ironisoitumisella on. Lisäksi analysoin kirjailijalle tyypillisiä, liksomilaisen nostalgian piirteitä, joita on tutkinut myös Kasimir Sandbacka. Tutkielmani perustuu pääasiallisesti Hytti nro 6:n lähilukuun, jota kontekstualisoin kirjallisuudentutkimuksen nostalgiateorioilla ja ironian tutkimuksella. Keskeisiä nostalgiasta ja ironiasta kirjoittaneita teoreetikkoja tutkielmani kannalta ovat Svetlana Boym, Karin Johannisson ja Linda Hutcheon. Lisäksi osoitan Malcolm Chasen ja Christopher Shawn asettamien reunaehtojen mukaisesti, että teoksessa ilmenee nostalgiaa. Analyysini mukaan olennaisena nostalgiaa tuottavana kontekstina teoksessa on Neuvostoliiton ja Venäjän historia, jota matkustajat katsovat maisemallisena näytöksenä junan ikkunasta. Teoksen johtomotiivit ”Kaikki on liikkeessä” ja ”Taakse jää” rakentavat nostalgiaa ja toimivat romaanin neuvostonostalgisina tunnussanoina. Maisemien lisäksi runsas ruokasanasto ja tyypillisten venäläisten ruoka-aineiden toisteisuus sekä kulutustavaroiden yksityiskohtainen kuvailu ja nimeäminen toimivat neuvostonostalgiaa tukevina motiiveina. Osoitan tutkielmassani, että ironian keinoina teoksessa käytetään esimerkiksi väitenegaatiota, liioittelua ja groteskia. Romaanin ironinen neuvostonostalgia ilmenee muun muassa tytön tuntemana koti-ikävänä, vierauden tunteena ja unohduksena, mutta myös esimerkiksi miehen ironisena katseena menneisyyteen sekä molempien toiveina paremmasta tulevasta. Tutkimukseni perusteella voidaan todeta, että liksomilaisessa nostalgiassa ei kielletä menneisyyden kaipuuta vaan se otetaan ironisen tarkastelun kohteeksi. Hytti nro 6:n nostalgia on sekä sentimentaalista ja konservatiivista että ironista ja kyseenalaistavaa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan japaninkielisten sanojen säilyttämistä japanilaisten sarjakuvien eli mangojen kolmessa eri käännösversiossa: englanninkielisissä fanikäännöksissä sekä englanniksi ja suomeksi julkaistuissa niin sanotuissa virallisissa käännöksissä. Aineistoni keräsin kuuden eri sarjakuvan ensimmäisistä luvuista jokaiselta käännösversiolta. Päämääränä on tutkia, eroaako japanilaisten lainasanojen käyttö käännösversioiden välillä. Jos niiden välillä on eroa, miten se näkyy, eli onko esimerkiksi käytetty joitakin muita käännösstrategioita. Tutkimusta varten koostettiin muokkaamalla aiemmasta tutkimuksesta (mm. Jan Pedersen 2011, Ritva Leppihalme 2001 ja Göte Klingberg 1986) kulttuurisidonnaisten elementtien käännösstrategioiden jaotteluiden pohjalta oma jaottelu aineistosta löytyvien lainasanojen sekä muiden käännösratkaisujen jaottelua varten. Käännösstrategioita tutkimukseen muokkautui 12 kappaletta: säilytys, selitys tekstin ulkopuolella, lisätty selitys, käännöslaina, korvaus kohdekulttuurin vastaavalla, selittävä käännös, korvaus kohdekulttuurin karkeasti vastaavalla, poisto sekä loput neljä käännösstrategiaa, jotka muodostuivat aineistoni pohjalta; korvattu toisella lainasanalla, lisätty lainasana, nimen järjestyksen vaihto ja ei käännetty. Tutkimuksen kvantitatiivisessa osiossa tarkasteltiin määrällisesti lainasanojen ja muiden käännösstrategioiden määriä eri käännösversioissa. Analyysissa puolestaan osoitettiin esimerkein, millaisia käännösratkaisuja käännösversiot olivat tehneet kussakin käännösstrategiassa. Tutkimukseni tulokset osoittivat, että fanikäännökset käyttivät miltei kauttaaltaan eniten lainasanoja käännöksissään. Kuitenkin aikaisemman tutkimuksen mukaisesti niin sanottujen virallisten käännöksien voidaan havainnoida irtautuneen vahvasti kotouttavista käännösstrategioista lainasanojen käytön osalta. Muiden käännösstrategioiden tulokset myös vahvistivat aikaisemman tutkimuksen havaintoa siitä, että tekstiosuudet virallisissa käännöksissä ovat kuitenkin kotoutetumpia kuin fanikäännökset. Koska tutkimustuloksista ei pysty tekemään yleistäviä päätelmiä esimerkiksi siitä, ovatko erot lainasanoissa kielten välillä vai fanikäännösten ja julkaistujen käännösten välillä, aihetta voisi jatkaa jatkotutkimuksessa.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani George W. Bushin State of the Union –puheita (SOTU) vuosilta 2001-2004. Tutkin niissä Bushin käyttämiä argumentaatioita ja oikeutuksia sodan aloittamiselle, minkä lisäksi tarkastelen keinoja, joiden avulla hän on onnistunut erottamaan sodan eri osapuolet: meidät sekä heidät. Tutkielmassa tuodaan myös ilmi neljän eri SOTU puheen yhtäläisyyksiä sekä eroavaisuuksia. Puheissa esiintyvää eriyttämistä sekä sotaretoriikkaa tutkitaan käsitemetaforateorian avulla. Tämän avulla tutkimuksessa pyritään selittämään Bushin hallituksen toimia varsinkin ”Sodassa Terrorismia vastaan”. Käsitemetaforateoria sekä poliittista taustaa avaavat osuudet eivät jää toisistaan irrallisiksi kohdiksi, koska ne kumpikin täydentävät toisiaan. Ilman poliittista taustaa puheissa esiintyvät käsitemetaforat ja niiden perimmäinen ymmärrys voisi jäädä osittain ontoksi. Sama päätelmä pitää paikkansa myös toisin päin: käsitemetaforateorian avulla pystymme paremmin ymmärtämään, miten Bush sai niin laajan kannatuksen ajatuksilleen. Tutkimuksessa päätellään George Lakoffin käsitemetaforakartoituksien avulla, että Bush onnistui puheissaan oikeuttamaan varsinkin Irakin sodan erinäisillä retorisilla keinoilla, jonka avulla hän sumensi ihmisiä virheellisillä todisteilla ja syytteillä (Irakin joukkotuhoaseet sekä Irakin yhteys Al-Qaedaan). Näiden väitteiden tueksi Bush pyrki oikeuttamaan sodan aloittamista käyttämällä systemaattisesti puheissaan käsitemetaforakartoitusta: Sota on hyvän ja pahan välinen taistelu. Tämän yleisen kartoituksen avulla Bush onnistui luomaan puheissaan maailmantilanteen, jossa Yhdysvallat esiintyy moraalisesti oikeutettuna toimijana pahuutta, eli Saddam Husseinia vastaan. Tämän kartoituksen lisäksi tutkielmassa käydään läpi useita muita puheissa esiintyviä käsitemetaforakartoituksia, joiden avulla voimme paremmin ymmärtää sekä sodan osapuolien eriyttämistä että sodan oikeutuksia. Käsitemetaforateoriaa on yleisesti käytetty hyvin paljon länsimaisen maailman, englannin kielen, yhdysvaltalaisen kulttuurin sekä politiikan ymmärrykseen. Teoriaa sekä sen kartoituksia on myös käytetty aiemmin sodan oikeutuksia tutkittaessa samoin kuin Bushin puheita tulkittaessa. Tämä tutkimus on kuitenkin ensimmäinen laatuaan, jossa käsitemetaforateoriaa käytetään juuri Bushin State of the Union –puheiden tutkimiseen ulkopoliittisten teemojen ja agendojen näkökulmasta.

Tutkielmassa tutkitaan suomalaisten nuorten stereotypioita juutalaisista, muslimeista, uskonnottomista ja evankelisluterilaisista. Nuorten stereotypioita on tutkittu kyselylomakemenetelmällä. Kyselylomake on rakennettu stereotypioiden sisältöjä käsittelevän mallin avulla, joka myös toimii tutkielman teoriana. Kysely on tehty yhden suomalaisen kaupungin lukion oppilaille. Stereotypiat on jaettu uskomus jonkun ryhmän ominaisuuksista, piirteistä ja käyttäytymisestä. Stereotypiat ovat siis kuvia jostain sosiaalisesta ryhmästä. Stereotypiat vaikuttavat jokapäiväiseen elämään, käsityksiin muista ihmisistä ja sitä kautta sosiaaliseen kanssakäymiseen. Tämän vuoksi niitä on tärkeää tutkia. Stereotypioiden sisältöjä käsittelevän mallin mukaan stereotypioiden sisältöön vaikuttaa havainnot siitä koetaanko toinen ryhmä ystäviksi vai vihollisiksi ja kykeneväisiksi toteuttamaan aikomuksensa. Toisin sanoen havainnoidaan sitä onko toinen ryhmä lämmin vai kylmä ja pätevä vai pätemätön. Havainnot vaikuttavat siihen muodostuuko stereotypiasta myönteinen vai kielteinen. Lämpö- ja pätevyyshavainnot vaikuttavat syntyneisiin tunteisiin ja reaktioihin havaittua ryhmää kohtaan. Tutkimuksen tuloksista ilmenee, että nuoret näkevät niin evankelisluterilaiset kuin uskonnottomat positiivisesti kummallakin havaintoulottuvuudella. Tämä tarkoittaa sitä, että näiden uskontojen edustajat nähdään sisäryhmän osaksi Suomessa. Heitä ihaillaan ja autetaan sekä aktiivisesti että passiivisestikin, mistä johtuen heillä on helppo toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Evankelisluterilaisten ja uskonnottomien stereotypia ei vaikeuta sosiaalista kanssakäymistä. Juutalaisten ja muslimien lämpö- ja pätevyyshavainnot olivat ristiriitaisia suhteessa teoriaan. Juutalaiset nähtiin keskiverroiksi kummallakin ulottuvuudella. Tutkielman teoria ei ole riittävä vastamaan siihen, mitä keskivertovastaukset tarkoittavat. Yllättävän suureen määrään keskivertovastauksia on voinut vaikuttaa haluttomuus vastata tai koettu ryhmän vieraus. Toisaalta keskivertovastaukset voivat ilmaista sitä, että juutalaisten stereotypia on mahdollisesti muuttunut. Heitä ei enää nähdä kylminä ja pätevinä, kuten aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet. Muslimit nähtiin kylmiksi ja keskivertopäteviksi. Tulosten perusteella muslimeita on vaikea sijoittaa mallin stereotypioihin, siitä huolimatta heidän stereotypiansa on negatiivinen kylmyyshavainnon vuoksi. Kylmyyshavainto vaikuttaa siihen, että heidän toimintansa motiiveja epäillään. Epäselväksi jäi kokevatko nuoret muslimit itsensä kykeneväisiksi toteuttamaan aikomuksensa vai ei. Muslimit olivat ainoa uskonnollinen ryhmä, jonka nuoret näkivät negatiivisesti. Tästä voi seurata se, että muslimeilla saattaa olla vaikeuksia toimia suomalaisten nuorten kanssa.

Tutkin tässä pro gradu -työssä pääministeri Jyrki Kataisen eduskunnan täysistunnoissa pitämiä eurokriisiin liittyviä puheenvuoroja ajanjaksolla 2010–2014. Tarkastelun kohteena ovat puheen retoriset keinot ja etenkin se, millä kielellisillä keinoilla pääministeri hakee legitimiteettiä eli oikeutusta hallituksen eurokriisipolitiikalle. Pääministeri Jyrki Katainen piti tutkimusajanjakson aikana yhteensä 101 puheenvuoroa, joissa aiheena oli eurokriisi. Eurokriisi on herättänyt paljon keskustelua niin mediassa kuin Suomen eduskunnassakin. Hallituksen tehtävä on saada niin poliittiset vastustajat kuin kansalaisetkin vakuutettua kriisitoimien järkevyydestä. Tutkielman päätutkimuskysymys on, millä kielellisillä keinoilla pääministeri Jyrki Katainen rakentaa oikeutusta hallituksen eurokriisipolitiikalle. Käytän tutkimuksessani Theo Van Leeuwenin kehittämiä legitimaation strategioita, joissa puhuja vetoaa auktoriteettiin, moraaliin, rationalisuuteen tai narratiiveihin kuulijan vakuuttamiseksi. Tämän lisäksi hyödynnän tutkielmassa Antonio Reyesin hypoteettiseen tulevaisuuteen vetoamisen strategiaa. Otan tutkielmassa huomioon myös klassisen retoriikan tutkimuksen, Aristoteleen retoriikan kolmijaon sekä Chaim Perelmanin Uuden Retoriikan. Perelmanin tutkimuksesta on esillä etenkin kuulijakunnan jako universaali- ja erityisyleisöön. Tutkielmasta käy ilmi, että Katainen pyrkii luomaan legitimiteettiä hallituksen politiikalle metaforilla, syyllistävällä retoriikalla, me-pronominilla rakennetulla yhteisöllisyyspuheella, suomalaiset homogeeniseksi ryhmäksi niputtavalla puheella sekä vaihtoehdottomuuteen ja vääjäämättömyyteen vetomalla. Olen jaotellut metaforat taistelumetaforiin, sairauden alueen metaforiin, pelimetaforiin sekä tuhon lähdealueesta kumpuaviin metaforiin. Syyllistävään retoriikkaan kuuluu mm. vastapuolen mielipiteiden kumoaminen ja negatiiviseen valoon saattaminen. Monikon 1. persoonan käyttäminen on keino toimijuuden häivyttäminen kritiikkiä herättäneissä ratkaisuissa, mutta myös keino saada kuulijat tuntemaan itsensä osallisiksi päätettäviin asioihin. Tämän lisäksi Katainen käyttää suomalaisuus-kategoriaa, joka on hänen puheessaan tiettyjen positiivisten ominaisuuksien muodostama representaatio. Kataisen vaihtoehdottomuuden ja vääjäämättömyyden retoriikan kulmakivi on väite, että Suomen ainoa vaihtoehto eurokriisissä on auttaa ongelmamaita. Opposition ehdotukset leimataan populistisiksi ja Suomelle ongelmia aiheuttaviksi ideoiksi. Asiantuntijoiden puolueettomiin arvioihin vetoaminen rakentaa osaltaan vääjäämättömyyden retoriikkaa. Tämän lisäksi tutkielmassa selvitetään, onko Jyrki Kataisen puheen tyylissä tapahtunut muutoksia aikavälillä 2010–2014. Ilmenee, että pääministerin puheessa mm. kasvavana epävarmuutena ja puolustautuvan retoriikan lisääntymisenä. Pääministerin eurokriisiretoriikkaa leimaa hyvin vahvasti vaihtoehtojen puute sekä vastuun kantamisen tärkeys. Suomelle on tärkeää olla linjassa muiden EU-maiden kanssa, ja se nähdäänkin ainoana keinona selvitä kriisistä.