Browsing by Title

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän, miten sekä millaisia näkökulmia ja keiden esittämänä niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa on käyty liittyen Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikkikoulutuksen uudelleen järjestämiseen ammattikorkeakoulu-uudistuksen vuoksi. Lähestyn aihetta diskursiivisen lähestymistavan avulla, nojautuen retoristen keinojen analyysiin. Tarkastelen siis, miten kieli toimii tutkimusaineistossa retorisesti niin, että tekstien tapa esittää valittu kanta Metropolian musiikkikoulutuksen kohtaloon näyttäytyy uskottavana ja luonnollisena. Analysoin myös, miten vastakkainasettelu keskustelussa sanoitetaan, kuka keskustelee ja kenen kanssa. Tutkielma jakautuu kahteen osaan. Ensin taustoitan valikoimaani tutkimusaineistoa luomalla katsauksen musiikkialan ammattikorkeakoulutuksen kehittymiseen ja luon yleiskuvan musiikkialan ammattikorkeakoulu-uudistuksen tapahtumista Helsingissä. Tämän jälkeen analysoin valikoimaani tutkimusaineistoa edellä mainitun diskursiivisen lähestymistavan keinoin. Tutkimusaineisto koostuu erilaisista niin kirjallisista kuin puhutuistakin teksteistä, jotka on julkaistu vuosien 2009–2013 välillä. Aineisto on tekstityypiltään hyvin rikasta sisältäen niin lehti- ja mielipidekirjoituksia, kannanottoja, haastatteluja, kolumneja kuin blogikirjoituksiakin. Tekstejä on julkaistu muun muassa Helsingin ja Turun Sanomissa, Yleisradion Kultakuume-radio-ohjelmassa ja sosiaalisessa mediassa Facebookissa. Musiikkikoulutus esittäytyy varsin marginaalisena ammattikorkeakoulutuksen alana ja vaikuttaa juuri tämän vuoksi kärsivän erilaisista leikkauksista vuodesta toiseen. Musiikkialan ammattilaiset eivät aineiston perusteella ole yhtämielisiä Metropolian suunnittelemien uudistusten hyvyydestä tai huonoudesta. Toisaalta analyysi osoittaa, etteivät keskustelussa esiin nousevat teemat tai käsitteet ole yksiselitteisiä. Puhe musiikkikoulutuksen kalleudesta on selkeästi hegemonisoitunut ja näyttäytyy myös lakkautusta vastustavissa teksteissä. Keskusteluun osallistuvat toimittajat eivät juurikaan kyseenalaista Metropolian päätöksiä, vaan toistavat ammattikorkeakoulun näkemystä ja näin edesauttavat taloudelliseen tuottavuuteen perustuvan ajatuksen hegemonisoitumista. Teksteissä retoristen keinojen käyttö on varsin rikasta ja keinovalikoima on sama riippumatta, puolustaako vai vastustaako kirjoittaja lakkautusta. Saman retorisen keinon käytössä voi kuitenkin olla vivahde-eroja, johon vaikuttaa, puolustaako vai vastustaako kirjoittaja esitettyjä leikkauksia.

Tutkielmassa tarkastellaan sellaisia kausatiivisia lauserakenteita, joissa kausaation osapuolet ovat ei-inhimillisiä olioita. Työn tavoitteena on tarkastella eri kausatiivirakenteiden yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia sen suhteen, miten ne kausaatiota kuvaavat, sekä luoda tämän analyysin pohjalta jonkinlainen kokonaiskuva siitä, miten suomen kielessä käsitteistetään kausaatiota. Työn aineistona on valikoima terveysaiheisia artikkeleita verkkosivuilta www.tohtori.fi ja www.verkkoklinikka.fi. Tästä tekstimassasta poimittiin käsin kaikki sellaiset lauseet, jotka kuvasivat kahden ei-inhimillisen olion välistä kausaaliyhteyttä. Tämä lauseaineisto jaoteltiin eri kausaatiorakenteisiin sen mukaan, mikä oli kunkin esiintymän kausaaliyhteyttä kuvaava keskusargumentti. Kausatiiviset rakennetyypit ovat seuraavat: aineistossa keskeiset AIHEUTTAA-rakenne, MUUTTAA-rakenne, VAIKUTTAA-rakenne, AIHEUTUA-rakenne ja LIITTYÄ-rakenne sekä esiintymämäärältään edellämainittuja harvinaisemmat JOHTAA-rakenne, ESTÄÄ/MAHDOLLISTAA-rakenne, EDISTÄÄ-rakenne, RIIPPUArakenne, OLLA SYYNÄ/SEURAUKSENA -rakenne ja OLLA TAUSTALLA -rakenne. Rakenteita analysoidaan kognitiivisen kielentutkimuksen ja konstruktiokieliopin metodein. Kielitieteellisistä kausaation tutkimuksista tärkeimpinä teorialähteinä ovat Talmy (1976) sekä Kemmer ja Verhagen (1994). Aineiston rakenteista tarkastellaan erityisesti perussyntaksia, predikaation osallistujien semanttisia rooleja sekä rakenteen avulla kuvatun kausaalisuhteen luonnetta ja sen osapuolten ominaisuuksia. Näin tuodaan ilmi, miten eri tavat kielellistää kausaatiota eroavat toisistaan. Päätelminä todetaan, että kausaation kielellistämiskeinot ovat monipuolisia ja tarkastellut rakenteet eroavat toisistaan monessa suhteessa. Kausatiivirakenteita voi luokitella mm. sillä perusteella, onko niiden keskusargumenttina predikaattiverbi vai nomini ja kopula, ovatko ne aineistossa yleisiä vai marginaalisia ja kuvaavatko ne vahvaa vai heikkoa kausaalisuhdetta. Kaikkiaan on tuloksena, että aineiston kausatiivirakenteet ovat joko transitiivisia lauserakenteita tai käyttävät hyväkseen spatiaalisuutta syy seuraus-suhteen ilmaisemisen keinona. Työstä nousee esiin monenlaisia jatkotutkimusaiheita: Ovatko kausatiivisuuden keinot samanlaisia myös muissa kirjallisissa tekstilajeissa ja puhutussa kielessä? Miten suomen ilmaisukeinot vertautuvat muihin kieliin? Etenkin esiintymämäärältään vähäisistä rakenteista voisi lisäksi löytää uusia ominaisuuksia tutkimalla niitä tätä työtä laajemmasta aineistosta.

Tutkielmassa tarkastellaan musiikin funktioita ja merkityksiä Ridley Scottin ohjaamassa tieteiselokuvassa Blade Runner: The Final Cut (2007). Elokuvan ensimmäinen versio Blade Runner sai ensi-iltansa vuonna 1982 ja se on vuosien saatossa osoittautunut yhdeksi viime vuosikymmenien merkittävimmäksi tieteiselokuvaksi ja saavuttanut lajityypissään kulttielokuvan aseman. Elokuva perustuu löyhästi Philip K. Dickin romaaniin Do Androids Dream of Electric Sheep? (1968) ja tyyliltään se on sekoitus kyberpunkia ja film noiria. Elokuvan juoni keskittyy seuraaman Harrison Fordin tähdittämän ex-poliisi Rick Deckardin edesottamuksia, kun tämä yrittää jäljittää ja tuhota neljää vaarallista androidia lähitulevaisuuden dystooppisessa Los Angelesissa. Toiminta- ja dekkaripiirteittensä lisäksi elokuvan tarina tarjoaa syvällisiä ja filosofisia kysymyksiä, kuten missä kulkee tekoälyllä varustetun koneen ja ihmisen välinen raja? Tutkielma kuuluu elokuvamusiikin tutkimuksen kenttään ja sen tarkoituksena on selvittää, millaisia funktioita Blade Runnerin musiikilla on ja miten nämä funktiot toteutuvat. Tätä kautta pyrkimyksenä on selvittää sitä, millainen merkitys musiikilla voi olla esimerkiksi tieteiselokuvan tarinankerronnassa, tunnelman säätelyssä, genren määrittämisessä sekä futuristisen tarinamaailman kuvaamisessa. Tutkimusaineistona on elokuvan viimeisin versio Blade Runner: The Final Cut (2007) sekä elokuvan virallinen soundtrack Blade Runner: Vangelis (1994). Elokuvan soundtrack toimii kuitenkin etupäässä vain referenssinä elokuvissa esiintyvien musiikkien nimiin. Analyysi keskittyykin pääosin kuvan ja musiikin välisiin suhteisiin, ei yksinomaan musiikkiin itseensä. Tutkielman analyysi pohjautuu Anu Juvan kehittelemään elokuvamusiikin funktioanalyysiin, joka tarjoaa käsitteitä ja keinoja elokuvamusiikin kokemuksellisten, rakenteellisten, sisällöllisten ja ulkoisten funktioiden tarkasteluun. Tämän lisäksi analyysissä hyödynnetään Claudia Gorbmanin klassisen Hollywoodin musiikkikonventioista tekemiä havaintoja, sekä Michel Chionin, David Bordwellin ja Kristin Thompsonin esittämiä näkemyksiä äänen ja kuvan suhteesta elokuvassa. Tutkimus tuo esiin musiikin lukuisat funktiot ja merkitykset Blade Runner: The Final Cut (2007) -elokuvassa. Musiikki vaikuttaa esimerkiksi elokuvan katsomiskokemukseen verraten hitaan tempon ja ambient-piirteittensä kautta luoden näin elokuvaan rauhallista tunnelmaa. Lisäksi musiikki tukee elokuvan esteettistä ja rakenteellista yhtenäisyyttä, lisää futuristisesta tarinamaailmasta katsojille välittyvää informaatiota sekä elektronisen tyylinsä kautta auttaa alleviivaamaan elokuvan kuulumista nimenomaan tieteiselokuvien genreen. Näiden lisäksi tutkimus osoittaa myös musiikin suuren merkityksen elokuvan katsomiskokemuksessa yleisemmälläkin tasolla. Nykyisellään elokuvatutkimus ja elokuvakritiikki keskittyvät etupäässä elokuvan visuaalisiin ja narratiivisiin aspekteihin ja jättävät ääniraidan ja sen mukana musiikin ja sen merkitykset verraten vähälle huomiolle. Tämä on sääli, sillä kuten tämä tutkimus havainnollistaa, elokuva on ennen kaikkea auditiivinen kokonaisuus, jossa visuaalisten aspektien lisäksi myös ääniraita vaikuttaa vahvasti siihen, miten ja millaisena elokuvan koemme. Tämän lisäksi tutkimus tuo esiin myös elokuvamusiikin tutkimuksen tarpeen tarkastella musiikkia osana elokuvan muuta ääniraitaa. Elokuvamusiikin tutkimuksen ei siis pitäisi keskittyä yksinomaan musiikin ja kuvan välisiin suhteisiin, vaan tarkastella myös musiikin ja ääniraidan muiden elementtien välisiä suhteita.

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, minkälaiset historialliset tekijät vaikuttivat Kainuun maakuntaidentiteetin muodostumiseen. Ensin tutkielmassa tarkastellaan nationalismia aatteena ja suomalaisuutta käsitteenä, joiden pohjalta tutkielma käsittelee Kainuun maakuntaidentiteetin muodostumisen eri vaiheita tarkastelemalla sellaisia maakunnan historian käännekohtia, jotka vaikuttivat maakuntaidentiteettiin merkittävästi. Tutkielmassa edetään kronologisesti käsitellen näistä käännekohdista tärkeimmät, joita ovat esimerkiksi karelianismin eli Kalevalan synnyinsijoja ihannoivan liikkeen, kirjallisen tradition ja oman maakuntaliiton perustamisen vaikutukset kainuulaisuuden muotoutumiseen. Maakuntaidentiteetin syntytarinan lisäksi tässä tutkielmassa tarkastellaan Kainuun maakunnan kahta 1990-luvun hanketta ja sitä, mikäli nämä hankkeet ovat erityisen kainuulaisia. Tällä viitataan siihen, että tutkimuskysymys selvittää, näkyykö hankkeissa kainuulainen mentaliteetti. Tarkastelun kohteena olevat hankkeet ovat: Sinisten Ajatusten Kainuu -tapahtuma vuodelta 1994 sekä Vuokatin hiihtoputki, joka on maailman ensimmäinen sisähiihtotunneli. Kolmas, suppeampi tutkielman kysymys käsittelee Euroopan unionin vaikutuksia Kainuun maakunnassa tarkastelemalla kainuulaisten yleistä suhtautumista unioniin ja esimerkiksi haja-asutusalueille luotua tukimuotoa, tavoite 6 -ohjelmaa. Tutkielman ainestoina on käytetty Kainuun seutukaavaliiton ja Kainuun liiton päätöspöytäkirjoja 1990-luvun alkuvuosilta, Kainuun Sanomien lehdistökirjoittelua vuosilta 1994 - 1995, erilaisista Kainuun hankkeista ja raporteista koottuja yhteenvetoja, Siniset hetket ja Siintävät vaarat maakuntakuvatutkimusta -2000 ja kolmea haastattelua. Haastatellut olivat näiden maakuntahankkeiden taustajoukkojen keskeisimpiä henkilöitä. Siniset hetket ja siintävät vaarat - maakuntakuvatutkimus 2000 toimii työkaluna hankkeiden sisällön tarkastelussa. Tutkimuksessa selvitetään, mikäli mielikuvatutkimuksessa esille nousevat adjektiivit ja avovastaukset ikään kuin resonoivat maakuntahankkeiden sisällön kanssa. Pro gradu -tutkielma osoittaa sen, että Kainuun maakuntaidentiteetti on vahva, ja tarkastellut historialliset tekijät vaikuttivat Kainuun maakuntaidentiteetin muodostumiseen merkittävästi. Tutkielma osoittaa myös, että Euroopan unionilla oli positiivisia vaikutuksia Kainuun maakunnassa, vaikka kainuulaiset eivät aluksi olleetkaan tyytyväisiä siihen, että Suomi liittyi Euroopan unioniin. Tutkielmassa käy ilmi, että valitut kaksi hanketta, ovat erityisen kainuulaisia, ja ne resonoivat mielikuvatutkimuksessa esille tulleiden adjektiivien ja avovastausten mukaisesti. Kainuu näyttäytyy tutkielman mukaan erikoisena alueena Suomen kartalla. Tutkielmassa käytetty aineisto on verrattain hajanainen. Iso osa päätelmistä tässä pro gradu -tutkielmassa perustuu tekijän omaan analyysiin sanomalehtiaineiston pohjalta.

Tässä tutkielmassa käsitellään naisiin kohdistuvan väkivallan representaatioita italialaisessa mediakuvastossa. Tutkielmassa selvitetään, millaista kuvaa väkivallasta annetaan, millaisia syitä ja seurauksia väkivallalle esitetään ja miten käsityksiä sukupuolesta tuotetaan erilaisissa mediateksteissä. Lisäksi tutkielmassa tuodaan esiin mediakuvaston erilaisia valta- ja arvoasetelmia sekä analysoidaan näiden pohjalta muodostuvaa kuvaa italialaisesta yhteiskunnasta. Tutkielma rakentuu kolmen pääteeman kautta, joita ovat väkivallan intersektionaalisuus, tilallisuus ja ideologiat. Teemoista ensimmäinen tarkastelee väkivaltaan vaikuttavia risteäviä identiteettikategorioita, toinen väkivallan ilmenemisen tiloja ja kolmas väkivallankäyttöön liitettyjä tunteita. Tutkielmassa tehdään kriittistä diskurssianalyysia nostamalla esiin aineistossa ilmeneviä väkivallan selitysmalleja ja haastamalla niiden vallitsevia näkemyksiä. Aineisto koostuu italialaisesta mediakuvastosta, jota on koottu puolen vuoden ajan aikavälillä 01.06.2015–30.11.2015. Media-aineistoon on valikoitu väkivaltaa faktapohjaisesti selittämään pyrkivät julkaisut, kuten uutiset ja dokumentit. Pääaineisto koostuu kahdesta Italian suurimmasta sanomalehtijulkaisusta, Corriere della Serasta ja La Repubblicasta, sekä parisuhdeväkivaltaa käsittelevästä draamadokumenttisarjasta Amore Criminale. Tutkimustulokset osoittavat, että italialaisessa mediassa käsitys kahdesta perinteisestä toisiaan täydentävästä sukupuolesta elää vahvana. Väkivallan ymmärrys rakentuu näiden sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsitysten varaan ja on siten heteronormatiivista. Aineistossani uusinnetaan kuvaa Italiasta patriarkaalisena kulttuurina, jossa miehellä on ylin päätäntävalta, jolloin esimerkiksi perheväkivalta näyttäytyy miehelle kuuluvana kuritusoikeutena. Naisen arvo määräytyy perinteisten vaimon ja äidin roolien kautta, joskin nämä roolit vaikuttavat eri tavoin väkivallan suhtautumistapoihin. Vaimoon kohdistettu väkivalta on oikeutetumpaa, mutta jos naisella on lapsia, väkivaltaan suhtaudutaan jyrkemmin ja äidin roolin tärkeyttä ja pyhyyttä korostaen. Tutkimukseni perusteella italialaisissa mediadiskursseissa vallitsee ainakin kaksi eri tapaa, joilla mahdollistetaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Näistä ensimmäinen korostaa väkivallan sattumanvaraisuutta ja hallitsemattomuutta, toinen puolestaan vierittää vastuuta väkivallasta sen kohteelle. Väkivalta sidotaan osaksi tunteita, päihde- tai mielenterveysongelmia, jolloin väkivallan tekijän ei edellytetä hallitsevan tekojaan. Väkivaltaa kohdanneita naisia syyllistetään väkivallasta esimerkiksi heidän luonnettaan, siveyttään tai toimintatapojaan kyseenalaistamalla. Tutkimuksessa esiin nouseva heteronormatiivisuus peittää alleen naisten oman väkivaltaisuuden ja uusintaa jakoa väkivaltaisten miesten ja väkivallasta kärsivien naisten välillä. Tutkielman lopputulos on, että naisiin kohdistuvan väkivaltaongelman taustalla piilee sukupuolten välinen epätasa-arvo, jossa nainen nähdään lähtökohtaisesti miestä alempiarvoisena. Väkivallan olemassaolo ja jatkuminen mahdollistuvat alistavien käytänteiden ja epätasa-arvoa uusintavien diskurssien kautta.

Pro gradu-tutkielmani käsittelee Pentti Saarikosken (1937-1983) Tiarnia-sarjaa (Tanssilattia vuorella 1977, Tanssiinkutsu 1980, Hämärän tanssit 1983) erityisherkkyyden valossa. Käytän tutkimukseni teoreettisena taustana Elaine N. Aronin tutkimuksia erityisherkkyydestä. Erityisherkkä ihminen, Highly Sensitive Person, HSP, on ihmistyyppi, jota yhdysvaltalainen psykologian tohtori Elaine N. Aron on tutkinut vuodesta 1991 lähtien. Elaine N. Aronin mukaan erityisherkkyys on periytyvä neurologinen ominaisuus, jota tietyt lapsuuden ja nuoruuden ympäristötekijät ja kokemukset ovat omiaan myös vahvistamaan. (Aron, 1996) Elaine N. Aron luokittelee erityisherkkyyden piirteet neljään pääryhmään. Näitä piirteitä ovat: Depth of processing (syvällinen tiedon prosessointi), Overarousability (kuormittumisalttius), Emotional intensity (vahva eläytymiskyky) ja Sensory sensitivity (tarkka havainnointikyky). Hypoteesini on, että Pentti Saarikoski oli erityisherkkä ja että tuo synnynnäinen neurologinen ominaisuus vaikutti ratkaisevasti hänen elämäänsä ja luovuuteensa; kaikkiin ihmissuhteisiin ja kaikkiin teoksiin. Edelleen, tulkintani mukaan Saarikosken kirjallisessa credossa, Tiarnia-sarjassa tuo ominaisuus näyttäytyy erityisen kirkkaana. Analysoin Tiarnia-sarjaa pääosin neljän erityisherkkyyteen vahvasti liittyvän piirteen kautta: Saarikosken kielen, trilogian runojen ilmaisemien mielentilojen, luonto- ja maisemahavaintojen sekä kreikkalaisen mytologian kautta. Tärkeimpänä omana havaintonani pidän antiikin kirjallisuuden, kreikkalaisen mytologian sekä kuolleiden kielten merkityksen avaamista Saarikosken elämässä ja tuotannossa nimenomaan erityisherkkyyteen liittyvän turvahakuisuuden kautta. Tutkimustani varten haastattelin myös Pentti Saarikosken läheisiä ja omaisia; he vastasivat Elaine N. Aronin (1996) ja Ilse Sandin (2004) laatimiin erityisherkkyyden havaitsemiseksi laadittuihin kysymyssarjoihin pohtien, mitä Pentti Saarikoski olisi mahdollisesti itse niihin vastannut. Haastateltujen analyysit käyvät harvinaisen yksiin; heidän kauttaan piirtyy kuva erityisherkästä kirjailijasta.

Pro gradu -tutkielmani aiheena on tšekkiläis-suomalaiset parit ja lapset, heidän kielitaitonsa ja kielivalintansa. Aikaisempaa tutkimusta lasten kaksikielisyydestä on paljon, pariskuntien kaksikielisyydestä taas ei. Tšekkiläis-suomalaisia pareja ja perheitä en tiedä tutkitun aikaisemmin. Tutkimusaineistoni koostuu tekemieni haastatteluiden vastauksista. Haastattelin 24 naisen ja miehen muodostamaa pariskuntaa, joista puolet asuu Suomessa ja puolet Tšekissä. Kysymyksiä oli 15 pariskunnille, joilla ei ole lapsia, ja 18 pariskunnille, joilla on lapsia. Kysymykseni koskivat muun muassa kielitaidon ylläpitoa ja kumppanin äidinkielen opiskelua. Käytetäänkö parisuhteessa vain toisen vai molempien äidinkieltä, vai onko käytössä myös kolmas kieli, joka ei ole kummankaan äidinkieli? Kielitaidon itsearvioinnin pohjana vastaajat käyttivät Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoasteikkoa. Lisäksi oli kysymyksiä lasten kielitaidosta. Vastaajat saivat myös esittää vapaasti kommentteja ja näkemyksiään kaksikielisessä suhteessa tai perheessä elämisestä. Pääasiallisia tutkimuskysymyksiäni ovat: Onko pariskuntien kielivalinnoilla selvä yhteys asuinmaahan, muuttuuko kieli asuinmaan mukaan, ja ovatko erot kielitaidoissa sukupuolittuneet? Millä perusteella parit valitsevat kotikielensä? Käsittelin myös muita asioita, kuten kaksikielisen parisuhteen mukanaan tuomia ongelmia. Tutkimustulokseni on selkeä: erojen sukupuolittuneisuus on kiistaton. Jokaisessa tapauksessa suhteen nainen on vähintään yrittänyt oppia - ja suurimmassa osassa tapauksia myös oppinut - kumppaninsa äidinkielen. Miesten kielitaidon taso on alempi. Miehillä on enemmän syitä, miksi he eivät olleet opiskelleet tai oppineet kumppaninsa äidinkieltä, kun naisilla taas on selkeä halu oppia. Yhdeksässä tapauksessa eniten käytetty kieli on englanti, joka ei ole kummankaan äidinkieli. Kolmessa suhteessa käytetään molempien äidinkieltä tasapuolisesti. Yhdeksän paria on päätynyt käyttämään miehen äidinkieltä kotikielenä ja kolme naisen äidinkieltä. Aineistoni perusteella kielivalinnat jakautuvat maakohtaisesti: Tšekissä asuvista pareista vain neljällä kahdestatoista kieli on tšekki. Kolme paria on päätynyt suomeen, ja viisi paria puhuu keskenään pääsääntöisesti englantia. Suomessa asuvista pareista taas seitsemän kahdestatoista käyttää suomea. Yhdessä tapauksessa parikieli on tšekki ja neljässä tapauksessa englanti. Lapsia oli tutkimuksessa vähän, joten heidän suhteensa tuloksista ei voi tehdä luotettavia päätelmiä. Pääasiallisesti kaikki lapset on kasvatettu kaksikielisiksi, mutta asuinmaan kieli on yhtä poikkeusta lukuun ottamatta aina dominantti kieli. Kaksikielisyyden mukanaan tuomat ongelmat ovat pariskunnilla samankaltaisia. Kielitaito ei aina riitä läheiseen suhteeseen kumppanin sukulaisten ja ystävien kanssa. Kielitaidon puutteellisuuden vuoksi osa vastaajista on myös tuntenut olevansa riippuvainen kumppanistaan. Kieliongelmista huolimatta kaikki vastaajat pitävät kaksikielistä suhdetta rikkautena.

Käsillä olevan tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälaisia vuorovaikutuksen edistymisen ongelmia syntyy arkitilanteissa, joissa osallistujina ovat kaksikieliset (suomi ja saksa) kaksoset ja heitä säännöllisesti hoitava varamummo, joka osaa vain toista lasten käyttämää kieltä (saksa). Tutkimuksen painopiste on vuorovaikutuksessa syntyvien erilinjaisuuksien sekä niiden ratkaisemiseen käytettyjen keinojen analysoinnissa ja luokittelussa. Käsillä oleva tutkimus keskittyy keskustelunanalyysin keinoin seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Minkälaisia erilinjaisuuksia arkisissa hoitotilanteissa syntyy ja kuinka osapuolet pyrkivät ratkaisemaan näitä vuorovaikutuksen ongelmakohtia? Linjaisuus määritellään tutkimusmateriaalin luonne huomioiden kahden eri näkökulman kautta: yhtäältä kielellisenä ja toisaalta toiminnallisena saman- tai erilinjaisuutena. Kielellisellä erilinjaisuudella ymmärretään tässä tutkimuksessa kielikontekstien yhteensopimattomuus esimerkiksi tilanteessa, jossa vierusparin etujäseneksi tarkoitettu vuoro edustaa sellaista kielikoodia, jota toisen osapuolen on mahdoton ymmärtää ja siten tuottaa siihen vastausta samalla kielellä. Sitä kautta kielellinen erilinjaisuus saattaa johtaa myös toiminnalliseen erilinjaisuuteen eli tilanteeseen, jossa yhteisen toiminnan tason ei ole mahdollista edetä. Tutkimusaineistona toimivat tilanteet on videoitu (yhteiskesto 329 min 46 s eli noin 5;5 h) lasten omassa kodissa heidän toisen syntymäpäivänsä aikoihin (iässä 1;11–2;0 vuotta) ja niitä on lähestytty keskusteluntutkimuksen viitekehyksen kautta. Tutkimus osoittaa, että lasten ja varamummon vuorovaikutuksessa esiintyy runsaasti kielellistä erilinjaisuutta. Tyypilliseksi kielellisen erilinjaisuuden syntysyyksi osoittautuu lasten tuottama suomenkielinen vuoro, jonka mummo ottaa aktiivisesti vastaan eli merkitsee sen etujäseneksi, mutta johon hän ei kykene sen edustaman, kontekstissaan ongelmallisen kielikoodin vuoksi tuottamaan reaktiovuoroa. Näin syntyvä kielellinen erilinjaisuus kietoutuu usein yhteen toiminnallisen erilinjaisuuden kanssa: mikäli kielellinen yhteys on katkennut, on myös yhteistä toimintaa hankalaa, ellei jopa mahdotonta, jatkaa. Tutkimusmateriaalin analyysissa esiin nostetaan tilanteita, joissa vuorovaikutukselliset erilinjaisuudet ratkaistaan multimodaalisten keinojen, avun pyytämisen tai ongelmaa korostavan toiston kautta. Lisäksi tarkastellaan tilanteita, joissa erilinjaisuutta ei saada ratkaistua, sillä sitä ei huomata tai huomioida, sitä ei saada yrityksestä huolimatta ratkaistua tai ratkaisuehdotus kääntääkin yllättäen vuorovaikutuksen suunnan. Kooten voidaan todeta kielellisen ja toiminnallisen erilinjaisuuden käsitteiden toimivan hyvin tämänkaltaisen tutkimusmateriaalin analysoinnissa, sillä niiden avulla on mahdollista käsitteellistää vuorovaikutustapahtuman kulkua melko syvälle luotaavalla tasolla. Niiden avulla tutkimusmateriaalille asetettuihin tutkimuskysymyksiin saadaan tuotettua vastaukset, jotka kuvaavat lasten ja varamummon vuorovaikutuksen sujuvia ja epäsujuvia hetkiä ja niissä tapahtuneita ilmiöitä.

Suomen ja Viron välillä on ollut kontakteja tuhansien vuosien ajan. Vilkkaammiksi yhteydet muuttuivat kansallisen heräämisen ajalla ja sotien välisenä aikana. Toinen maailmansota katkaisi suomalais-virolaiset suhteet lähes 20 vuodeksi Neuvostoliiton miehitettyä Viron. Yhteydet Viroon palasivat jossakin muodossa 1960-luvulla, mutta olivat silloin ja tutkimusajankohtana 1970-luvulla tiukasti säädeltyjä. Kaikki virallisen tason yhteydenpito tapahtui Moskovan kautta ja valvonnassa, ja kansalaisyhteiskunnan tasolla tapahtuvaa toimintaa maiden välillä ei ollut. Myös lehtikirjoittelu oli Moskovan seurannassa ja Neuvostoliitto puuttui usein, mikäli Suomessa kirjoitettiin Virosta jotakin mikä ei ollut sille mieleen. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen maa Viro oli 1970-luvun alkupuolella ja millainen kuva siitä oli Suomessa sekä Ruotsissa eläneen pakolaisvirolaisen yhteisön keskuudessa. Aineistona on sanomalehtiartikkeleita vuosilta 1973–1975 neljästä suomalaisesta ja kahdesta ruotsinvirolaisesta sanomalehdestä. Erityinen painopistealue on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous eli Etyk, jonka järjestelyihin Suomi otti aktiivisesti osaa. Länsivaltiot ajoivat Ety-asiakirjaan periaatteita mm. vapaammasta tiedonvälityksestä ja ihmisten liikkumisesta, Neuvostoliitto taas tavoitteli rauhansopimuksen korviketta, jolla Euroopan toisen maailmansodan jälkeiset rajat vahvistettaisiin. Etyk oli siis virolaisille monella tavalla merkittävä: he saattoivat toivoa kokouksen tuovan mahdollisuuksia ottaa Baltian asia esille ja saada Baltian maille itsenäisyys, tai ainakin suurempi itsemääräämisoikeus. Toisaalta he pelkäsivät Neuvostoliiton vain vahvistavan otettaan Virosta Etykin avulla. Etykiin liittyvässä kirjoittelussa suomalaislehtien haluttomuus ottaa Viron asiaa esille näkyy erityisen selvästi.Virosta ei muutenkaan 1970-luvulla uutisoitu usein ja Etykin yhteydessä virolaisten toiveita ja tavoitteita ei juuri julkistettu. Baltian maista paenneet pyrkivät kyllä tuomaan asiaansa julkisuuteen Helsingin 1973 ja 1975 kokousten aikaan, mutta suomalaislehdissä se ei näkynyt. Virosta myös annettiin siloiteltu kuva sanomalehdissä ja epäkohtia kuten venäläistämistoimenpiteitä, pidätyksiä tai elintarvikepulaa ei julkistettu. Samaan aikaan Ruotsissa pakolaisvirolaisten toimesta ilmestyneiden lehtien maailma oli aivan toisenlainen. Niiden Etyk-aiheiset kirjoitukset käsittelivät lähes pelkästään Viron asiaa ja Etykin kolmannen korin asioita eli ihmisoikeuskysymyksiä. Ne myös toivat esille aivan toisenlaisen kuvan Neuvosto-Viron oloista kuin suomalaislehdet. Muissa kuin Etykiin liittyvissä artikkeleissa suomalaislehtien välillä on kuitenkin eroja. Yhdenkään tutkituista suomalaislehdistä (Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Kansan Uutiset ja Uusi Suomi) ei voi sanoa noudattaneen täysin horjumatta mitään tiettyä linjaa Viro-kirjoittelussa. Yhdenmukaisimmin suhtautui Kansan Uutiset, joka harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ei tuonut esiin kritiikkiä Neuvostoliittoa kohtaan. Vaihtelevin suhtautuminen oli Helsingin Sanomilla, jonka tapauksessa ei oikeastaan voi puhua minkäänlaisesta linjasta. Hufvudstadsbladet oli melko neutraali joskin etäinen ja maltillinen. Eniten neuvostokritiikkiä viljeli Uusi Suomi. Kuitenkin myös siinä ilmestyi esimerkiksi kaunistelevia kuvauksia elämästä Neuvosto-Virossa, eikä sekään Ety-kokousten aikaan asettunut balttipakolaisten puolelle. Yhdessäkään lehdessä ei ilmestynyt Viro-aiheisia kirjoituksia usein; kaikkiaan artikkeleita aineistossani oli 4 lehdestä 3 vuodelta 247. Monissa niistäkään Viro ei ollut pääasia vaan sitä vain sivuttiin. Ruotsinvirolaisia lehtikirjoituksia aineistossani oli 318. Lehtien (Eesti Päevaleht ja Teataja) välillä ei ollut merkittäviä sisällöllisiä eroja. Suomalaislehdistä ne taas erosivat täysin. Viron kuulumisten ja maailmanpolitiikan lisäksi ne seurasivat myös Suomen asioita ja etenkin niitä tapauksia, joissa Viro ylitti uutiskynnyksen suomalaislehdissä. Suomen lehdissä taas ei paria lähinnä Uuden Suomen poikkeusta lukuun ottamatta kirjoitettu pakolaisvirolaisista mitään, eikä etenkään heidän toiminnastaan Viron asian eteen. Pakolaisvirolaisten lisäksi myös Neuvosto-Viro oli 1970-luvulla suurimmalle osalle suomalaisista varsin tuntematon, sillä julkisessa keskustelussa se esiintyi erittäin harvoin ja oli poistettu jopa oppikirjoista. Suomalaisten yleisen käsityksen mukaan Virossa kaikki oli hyvin ja siellä asui tyytyväisiä ihmisiä. Myös Etyk nähtiin Suomessa täysin toisenlaisessa valossa kuin Pohjanlahden toisella puolella, jossa kirjoittelua leimasi pettymys Etykiin toisen maailmansodan jälkeisten rajojen vahvistajana.

Tutkielmassa käsitellään Kalannin Kalmumäen nuoremman rautakauden polttokenttäkalmiston helmilöytöjä. Helmet on luokiteltu ja luetteloitu valmistusmateriaalin mukaan. Lasihelmien tyypitys perustuu valmistustekniikkaan. Pronssi- ja karneolihelmet on jaoteltu muodon ja mittasuhteiden perusteella. Helmityypit on ajoitettu pohjoismaisen helmitutkimuskirjallisuuden perusteella. Luokitelluista helmistä tehtiin levintäkarttoja horisontaalistratigrafian tutkimiseksi. Tarvittaisiin lisää suomalaisiin ruumishautauksiin perustuvaa helmien vertailumateriaalia ja koko kalmiston esineistön yksityiskohtaista läpikäymistä, jotta voitaisiin ratkaista, johtuvatko eri helmityyppien levinnässä havaittavat erot kronologisista seikoista. Mahdollisten helminauhojen erottamiseksi valittiin lähemmän tarkastelun kohteeksi ruudut, joista on löytynyt vähintään 10 helmeä. Löytöjen vähäisyyden vuoksi aluetta laajennettiin keskittymää ympäröiviin ruutuihin. Vaikka keskittymät sijaitsevat eri puolilla kalmistoa, niiden helmikombinaatiot eroavat toisistaan vähän. Eri helmityyppien suhteellinen lukumäärä vaihtelee. Vaikuttaa siltä, että helminauha on ajattomampi kuin muu korusto. Nauha on voitu koota moneen kertaan lisäämällä uusia helmiä vanhojen joukkoon. Joissakin keskittymissä helmet ja muu esineistö ovat eri aikaisia. Selityksenä voi olla se, että keskittymät ovat syntyneet vainajien polttopaikalle.