Browsing by Title

Lähisuhdeväkivallan yksi muoto on kunniaan liittyvä väkivalta. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet kunniaan liittyvässä väkivallassa olevan tiettyjä erityispiirteitä, joilla se rajautuu lähisuhdeväkivallan omanlaiseksi muodokseen. Sitä on todettu esiintyvään globaalisti, mutta eniten sitä on havaittu Lähi-idän alueella. Kunnia-ajatteluun kytkeytyvä väkivalta voi olla sosiaalisesta rajoittamisesta aina murhaan johtavaa. Laadullisessa tutkielmassani pyrin paikantamaan kunniaan liittyvää väkivaltaa suhteessa muuhun lähisuhdeväkivaltaan sen tunnistettavuuden lisäämiseksi. Tarkastelen, onko puheesta mahdollista havaita kunnia-ajatteluun viittaavia tekijöitä. Tutkielman aineiston keräsin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Haastattelin kahta iranilaista muslimitaustaista miestä. Tarkastelin sisällönanalyysin menetelmin diskurssianalyyttisesti, miten haastateltavat puhuivat naisiin kohdistuvasta lähisuhdeväkivallasta. Pyrin löytämään millä tavoin kunnia-ajattelu asemoituu puheen kautta lähisuhdeväkivallan kontekstiin sekä millaisiin rakenteisiin väkivalta puheessa kiinnittyy. Väkivallan ilmentymistä tarkastelin yhteiskunnan, yhteisön, perheen ja yksilön tasolla. Havaittavissa oli, että kunnian käsite ei välttämättä näyttäydy puheessa suoraan. Kunnia-ajatteluun viittaavan ja muun lähisuhdeväkivallan raja voi puheessa olla kuitenkin hyvin huokoinen. Tämän vuoksi puheesta tulee tunnistaa tietyt osatekijät, jotka saattavat indikoida väkivallan potentiaaliin. Osatekijät, kuten kunnian dialektisen häpeän korostuminen, tulee asettaa aina suurempaan kulttuuriseen taustakontekstiin kokonaiskuvan hahmottamiseksi. Väkivallan muuntautumiskykynsä vuoksi on se haastava kohdattava niin tutkimuksessa kuin arkielämässä, jossa siitä voi sen vuoksi tulla toiseutettu ilmiö jopa samassa kulttuuripiirissä eläville. Tilanteen niin vaatiessa on lähtökohtaisesti selkeämpi puhua lähisuhdeväkivallasta, mutta tunnistaa sen sisältämät mahdolliset kunniaan liittyvät väkivallan piirteet. Lähisuhdeväkivalta on yksi vallankäytön kontrollimekanismi ja se hakee tarttumapintaa erilaisiin syihin nojaten kuten uskontoon. Yhteiskunnalla on keskeinen rooli ja velvollisuus tunnistaa erilaiset yksilön oikeuksia rikkovat valta-asetelmat. Tietoyhteiskunnassa ensisijainen interventio on tutkimustyön kautta käytäntöön siirretty informaatio. Tämä toimii myös lähisuhdeväkivallassa jolloin uskontotiede voi olla siinä yhtenä keskeisenä toimijana.

Tutkielmani lähtökohtana on ollut vuoden 1966 massakulttuuridebatti, joka käytiin pääasiassa suomalaisten sanomalehtien sivuilla. Sen tutkimiseen päädyin proseminaarityön kautta, joka käsitteli säveltäjä Seppo Nummea kulttuurivaikuttajana. Massakulttuuridebattia on tutkittu jo aikaisemmin (Rautiainen, Aho). Vertailen keskustelun ja kulttuuri-ilmapiirin silloista tilannetta nykyiseen ja vertailukohteena toimii revyytuotanto, joka valmistui marraskuussa 2016 Kotkan kaupunginteatteriin. Raportoin tämän revyyprojektin työprosessista ja reseptiosta. Reseptiota havainnoin sekä esityksien aikana yleisötutkimuksena, että lehdistössä ensi-illan jälkeen. Haastattelin tutkimusta varten revyyn käsikirjoittajia, kapellimestaria sekä ohjaajaa. Teoreettisen taustan työlleni antavat sosiologiset teoriat, ennen kaikkea diskurssianalyysi ja Pierre Bourdieu’n distinktioteoria. Näissä teorioissa tarkastellaan toimintaa ja sen motiiveja kulttuurin kentillä. Tärkeänä tapana muodostaa erontekoja eli distinktioita on keskustelu siitä mikä on hyvää taidetta ja mikä ei. Tässä pelissä on medialla ja kritiikillä tärkeä rooli ja valta-asema. Sosiaalisen median aikakautena ammattikritiikki on saanut osin luovuttaa asemiansa blogien kirjoittajille. Suurimmaksi muutokseksi kulttuurin kentällä viidenkymmenen vuoden aikana hahmottuu internetin ja sosiaalisen median nousu vahvaksi toimijaksi ja määrittäjäksi. Toisaalta samalla kollektiivisen, todellisen kohtaamisen merkitys teatteriesityksessä korostuu. Sosiaalisen median kulttuurin tuntemisesta on tullut myös yleisöä jakava elementti, kun se määrittää asioita, jotka kaikkien katsojien oletetaan tuntevan ja tietävän. Musiikin kasvatusperinne on myös muuttunut. Keskustelu taiteen ja viihteen distinktioista on vaihtunut keskusteluksi siitä, mikä myy parhaiten ja on median avulla saavuttanut hallitsevan aseman sosiaalisenmedian kentässä.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielmassa tarkastellaan kielten vaihtelua kahden suomenruotsalaisen naisen WhatsApp-keskustelussa. Keskustelun pääkieli on ruotsi, ja siinä esiintyy runsaasti upotettua suomenkielistä ainesta. Tutkielman päämääränä on selvittää, minkälaisissa rakenteissa ja funktioissa suomenkielistä ainesta esiintyy. Kielten vaihtelua tarkastellaan sekä vuorovaikutussosiolingvistisestä että kieliopillisesta näkökulmasta. Aineisto koostuu kahden informantin välisestä WhatsApp-keskustelusta viiden vuoden ajalta. Tuolloin naiset ovat olleet 25-30-vuotiaita. Informanteilla on keskenään hyvin samankaltainen kielellinen tausta: He ovat kasvaneet ruotsinkielisissä perheissä kaksikielisessä Porvoossa. Molempien kotikieli on ollut ruotsi, mutta suomen kieli on tullut tutuksi harrastusten, ystävien ja valtamedian kautta. Kumpikin on työskennellyt myös monikielisissä työyhteisöissä. Aineisto on toimitettu tiedostomuodossa, jossa näkyy tekstin lisäksi hymiöt, eli emoticonit. WhatsApp-keskustelulle ominaiset emojit puuttuvat aineistosta kokonaan, ja animaatiot, videot sekä ääniviestit näkyvät ”Media jätettiin pois” -merkintänä. Viestejä on yhteensä 1072. Niissä on sanoja yhteensä n. 17 000. Viestiketjut on muokattu autenttisemman näköiseen muotoon Fake WhatsApp Chat -generaattorilla. Informanttien ja muiden henkilöiden nimet on muutettu. Kielten vaihtelun analyysissa hyödynnetään sekä sosiolingvistiikkaa että keskustelunanalyysia. Pääkieleen upotettua suomenkielistä ainesta tarkastellaan kieliopillisesta näkökulmasta, mutta piirteille etsitään selitystä myös aiemmasta murre- ja verkkoviestinnän kielen tutkimuksesta. Kielten vaihtelun tarkastelussa hyödynnetään mm. koodinvaihdon tutkimusta. Koodinvaihdon sijaan tutkielmassa käytetään termiä kielten vaihtelu. Suomen kielen käyttö ruotsin kielen seassa on ominaista helsinginruotsille, mutta myös itäuusmaalaisille ruotsin murteille. Viestinnän puhekielisyys ja lopetusmerkkien puuttuminen puolestaan on tyypillistä verkkoviestinnän kielelle. Suomenkielistä ainesta tarkastellaan sekä sanaluokittain että syntaktisissa asemissa. Suomen kieltä esiintyy aineistossa kokonaisina lauseina tai lausekkeina, yksittäisinä sanoina upotettuna matriisikieleen ja sanansisäisenä vaihteluna. Sanansisäisellä tasolla tarkastellaan suomenkielisten nominien ja verbien mukautumista ruotsin kieleen. Lopuksi sivutaan lyhyesti kokonaisina lauseina esiintyviä muunkielisiä aineksia ja muita esiintyneitä kielenpiirteitä. Tutkielmasta ilmenee, että informanttien välisessä keskustelussa on runsaasti sekä murrealueelle että verkkoviestinnälle tyypillisiä piirteitä. Kielten vaihtelussa on havaittavissa tiettyä säännönmukaisuutta mm. taivutuspäätteissä. Aineistosta voi päätellä, että viestintä on muuttunut yleiskielisemmäksi vuosien saatossa. Naisten välinen kielirekisteri siis kehittyy, ja yleiskielisempi suuntaus voi olla työelämän kielenkäytön vaikutusta.

Tiedekunta – Fakultet – Faculty Humanistinen tiedekunta Koulutusohjelma – Utbildningsprogram – Degree Programme Kulttuurien osasto Opintosuunta – Studieinriktning – Study Track Folkloristiikka Tekijä – Författare – Author Ekman Erja Työn nimi – Arbetets titel – Title Kunnon työehdot maistuvat paremmalta Vuoden 2010 elintarvikealan lakon tulkintaa mediassa olleiden uutiskuvien pohjalta Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu -tutkielma Aika – Datum – Month and year 10.11.2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 72 s Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkimuksen lähtökohtana on mediapalvelu Cisionin keräämä, valmis kuvallinen aineisto, joka koostuu vuoden 2010 elintarvikelakosta julkaistuista uutiskuvista. Laajasta aineistosta valitsin tutkimukseen analysoitavaksi 42 kuvaa. Tutkielmassani tarkastellaan elintarvikealan työehtosopimusneuvottelujen kulkua ja siitä seuranneita lakkoja mediassa julkaistujen kuvien kautta. Tavoitteenani oli selvittää, millaisia sosiaalisia representaatioita kuvissa rakennetaan ja millaiseksi elintarviketyöläisten julkinen identiteetti niistä muodostuu. Tutkimus sijoittuu kulttuurintutkimuksen ja mediatutkimuksen välimaastoon. Toteutin tutkimuksen käyttämällä viitekehyksenä Serge Moscovicin kehittämää sosiaalisten representaatioiden teoriaa, jossa yksilö ja yhteiskunta nähdään yhteen kietoutuneena. Käsityksemme yhteiskunnasta muodostuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja kommunikaatioissa muiden kanssa. Representaatiot eivät ole koskaan pysyviä, vaan ne muuttuvat ja saavat erilaisia merkityksiä eri aikoina ja eri paikoissa. (Moscovici 2000: 76.) Sosiaalisia representaatioita tutkittaessa on lisäksi huomioitava, että media ei heijasta todellisuutta sellaisena kuin se on, vaan rakentaa todellisuutta omista lähtökohdistaan. Uutiskuvien avulla voidaan tuottaa erilaisia mielikuvia maailmasta ja vaikuttaa lukijaan. Tutkimukseni kannalta tärkeimpiä teoriatyökaluja olivat ankkuroinnin, objektivoinnin ja naturalisoinnin avulla vieraiden asioiden muuttaminen tutuiksi sekä representaatioiden dialogista luonnetta painottava kantateema. Elintarviketyöläisistä syntyneissä representaatioissa nähdään naisvaltainen teollisuuden ala. Mielikuva lakkolaisesta äitinä, joka tekee muiden äitien ruoat ja työskentelee tehtaassa pienellä palkalla, sai suuren yleisön suhtautumaan elintarvikelakkoon varovaisen myönteisesti. Työntekijöiden vaatimuksia kohtuullisesta palkasta ja säällisistä työajoita pidettiin oikeutettuina. Lisäksi tutkimustuloksena aineistosta nousi julkisuusvaikuttaminen. Nykyinen tiedonvälitys antaa paremmat mahdollisuudet järjestöille tuoda omaa näkemystään julkisuuteen kuin koskaan aiemmin. Sitä kautta ne voivat vaikuttaa siihen, millä tavalla niiden julkisuuskuvaa tuotetaan mediassa ja muussa julkisessa keskustelussa. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Elintarviketyöntekijä, sosiaalinen representaatio, kantateema, lakko, media Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Helsingin yliopisto, Ethesis-tietokanta Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information

Ihmisen virallinen olemassaolo ei pääty fysiologiseen kuolemaan. Se päättyy institutionaaliseen kielenkäyttöön: kuolintodistuksen kirjoittamiseen tai kuolleeksi julistamiseen. Valtaosa saa elämänsä viralliseksi päätökseksi lääkärin kirjoittaman kuolintodistuksen. Se on oikeuslääkinnällinen asiakirja, jolla saadaan aikaan uusi institutionaalinen asiaintila päättynyt elämä. Tarkastelen tutkielmassani 40 kuolintodistuksen kielenkäyttöä. Kartoitan, millaisia ovat niiden keskeiset kielenpiirteet. Osoitan myös, kuinka lääkäri esittää kuolintodistuksessa kertomuksen, jossa kieliopillisesti menneeseen aikaan kiinnittymätön kerronta toimii tekona, joka tekee tekstistä antinarratiivista ja avaa tien metatason merkityksenantoon. Tutkielmani keskeinen viitekehys on performatiivisuuden teoria. Esitän, ettei kuolintodistuksessa esitettyä lääketieteellistä kuolemankulkua sellaisenaan ole olemassa lääkärin kielenkäytön ja sen puitteet sanelevan institutionaalisen toiminnan ulkopuolella. Potilas muodostuu lääketieteelliseksi tapaukseksi kielenkäytössä, jolla tapaus esitetään. Siksi kuolintodistuksen kielenaineksetkin ovat monikasvoisesti performatiivisia, esittämänsä asiaintilan synnyttävää kielenkäyttöä. Kuolintodistuksille on tyypillistä itsenäisiin partisiippeihin ja verbittömään konstruointiin perustuva kerronta. Finiittiverbeistä käytetään preteritiä ja dramaattista preesensiä. Aktiivimuotoisella NUT-partisiipilla raportoidaan potilaan tilasta, passiivimuotoisella TU-partisiipilla sairaanhoitoinstituution toiminnasta. Koska liittotempukset eivät kuulu aineistoni keskeisiin kielenpiirteisiin, partisiippikerrontaa ei ole perusteltua tarkastella apuverbin ellipsioletuksesta käsin. Verbittömät rakenteet muistuttavat syntaktisia lausetyyppejä tai ovat vapaita NP:itä. Jos verbittömässä rakenteessa käytetään teonnimeä tai lääketieteen termiä, jolla on teonnimen merkitys, rakenne on funktioltaan lähellä dramaattista preesensiä: kertoo toiminnasta tai tapahtumasta eikä kiinnity kieliopillisesti menneeseen aikaan. Analyyseissa tulee esiin, että dramaattinen preesens ja verbitön konstruointi toimivat osana samaa kielellistä strategiaa. Molempia myös käytetään dramaattisen preesensin tyypillisessä esiintymisyhteydessä, kertomuksen käänteissä ja huipentumassa. Tutkielma tarjoaa tarkan kuvan etenkin dramaattisen preesensin funktioista kuolintodistuksessa. Esiintymisympäristönsä kokonaiskuvan mukaan se asettaa lääkärin toimijan tai tarkkailijan asemaan. Yksipersoonaisten passiivien ja eksplisiittisten performatiivien yhteydessä se kertoo yhteistyöhön perustuvasta institutionaalisesta toiminnasta. Preesensmuotoiset muuttumisjohdokset puolestaan siirtävät lääkärin toimijan roolista tarkkailijan asemaan ja esittävät potilaan tilanteen epäagentiivisena patienttina. Jos muuttumisjohdoksen yhteydessä on käytetty odotuksenvastaisen suhteen merkitsintä, lääkäri osoittaa yllättyneisyyttä tavasta, jolla kuolema etenee. Näin hän nostaa esiin kuoleman vallan ja yhden toimenkuvansa realiteeteista: hoitoinstituutio on sitoutunut potilaan auttamiseen, mutta vääjäämättömissä tilanteissa voi lääkärikin olla vain silminnäkijänä.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan ihmistä kuvaavia lintumetaforia kalevalamittaisessa suullisessa kansanrunoudessa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu kognitiiviseen kielentutkimukseen – erityisesti kognitiiviseen metaforateoriaan – minkä lisäksi työssä hyödynnetään folkloristiikan käsitteitä, kuten parallelismia, formulaa ja teemaa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten runoissa esiintyvät ihmisen ja linnun väliset metaforat toimivat, millaisissa yhteyksissä niitä käytetään ja millaisia merkityksiä niiden avulla tuotetaan. Tutkimuksen aineisto on peräisin Suomen kansan vanhat runot -verkkokorpuksesta. Aineisto on rajattu ajallisesti siten, että se käsittää mahdollisimman pitkälti suullisesti elänyttä kansanperinnettä ja minimoi kirjallistumisen vaikutusta tutkittavissa ilmiöissä. Tutkimuksessa tarkastellaan suullista kirjallisuutta ja sen erityispiirteitä, kuten muistiteknisiä keinoja ja variaatiota, sekä sitä, kuinka metaforia käytetään tämänkaltaisessa kielellisesti erityislaatuisessa kontekstissa. Aineisto on kerätty verkkokorpuksen sanahakua hyödyntäen. Kerätystä aineistosta on valikoitu analysoitavaksi mahdollisimman laajasti erilaista metaforisuutta sisältäviä runoja sekä joissakin tapauksissa useampia toisintoja samoista runoista, mikäli ne täydentävät toisiaan ihmisten ja lintujen välisten metaforien osalta. Joidenkin kiteytyneiden säkeiden ja jaksojen levinneisyyttä erilaisiin konteksteihin ja käyttötarkoituksiin tarkastellaan myös useampien eri runojen kautta. Teoreettiselta viitekehykseltään tutkimus perustuu pitkälti George Lakoffin, Mark Johnsonin, Mark Turnerin ja Zoltán Kövecsesin ajatuksiin kognitiivisesta metaforasta sekä Lakoffin ja John R. Taylorin ajatuksiin kategorisoinnista. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään folkloristiikan käsitteitä kuten parallelismia ja formulaa Lauri Harvilahden esittämien ajatusten mukaisesti. Kalevalamittaisen kansanlyriikan erityispiirteiden kuvaus nojaa pitkälti folkloristi Senni Timosen ajatuksiin. Analyysiosion ensimmäinen puolisko käsittelee runon puhujan itseensä viittaavia metaforia sisältäviä runoja. Tässä luvussa sivutaan myös runon minästä erillisiin henkilöihin viittaavia metaforia, sillä molempia esiintyy toisinaan samoissa runoissa. Analyysiosion toinen puolisko käsittelee sellaisia runoja, joissa linnun ja ihmisen välistä metaforaa käytetään vain viitattaessa johonkuhun itsestä erilliseen henkilöön. Tämä osio on edelliseen verrattuna suppeampi, sillä tällaisia runoja aineistossa on selvästi vähemmän. Tutkielmassa analysoidaan yhteensä 36:ta eri runoa, joista on joissakin tapauksissa poimittu analysoitavaksi ainoastaan tarkasteltavien metaforien kannalta oleelliset kohdat. Tämä tutkimus osoittaa, että ihmisen ja linnun välisiä metaforia voidaan käyttää lukuisilla erilaisilla tavoilla, jotka eivät ole välttämättä keskenään johdonmukaisia. Metaforan avulla voidaan ilmaista esimerkiksi etäisyyttä muihin ihmisiin, deminutiivisuutta ja hellittelevyyttä. Ihmistä kuvaavat lintumetaforat voivat toistua runosta toiseen varsin kiteytyneissä muodoissa, mutta toisaalta niitä käytetään myös luovasti varioiden.

Tutkielmassa selvitetään, millainen on kustantamoiden Instagramissa julkaisemien lastenkirjaesittelyiden tekstilaji. Tekstilaji on verrattain uusi, ja sen syntyyn on vaikuttanut muutos kirja-alan kentällä ja sosiaalisen median käytön lisääntyminen markkinointikanavana. Tekstilaji on muotoutunut täyttämään kustantamoiden tarvetta uudelle markkinointitavalle. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen on tekstilajin funktionaalinen rakenne: millaisia funktionaalisia jaksoja tekstilajiin kuuluu, miten ne toteutuvat tekstissä, mitkä niistä ovat pakollisia tai valinnaisia ja missä järjestyksessä ne tyypillisesti sijaitsevat. Tutkimus asettuu tekstilajitutkimuksen kenttään. Siinä tarkastellaan tekstilajia sen funktionaalisen rakenteen kautta ja hyödynnetään Bhatian, Swalesin ja Hasanin ajatuksia tekstilajin funktionaalisista jaksoista, askeleista ja rakennepotentiaalista. Tarkastelun kohteena ovat Otavan ja WSOY:n lastenkirjoja esittelevien Instagram-tilien julkaisut. Tutkimuksen aineistona on 34 Instagram-julkaisua, jotka Otava ja WSOY ovat julkaisseet lastenkirjoja esittelevillä Instagram-tileillään elo- ja syyskuun 2020 aikana. Julkaisuissa esitellään kirjoja, joita Otava ja WSOY myyvät, eli julkaisuilla on promotionaalinen funktio. Analyysin perusteella tekstilaji rakentuu seuraavista funktionaalisista jaksoista: huomion kiinnittäminen, sisällön esitteleminen, kiinnostuksen herättäminen, positiivinen arvioiminen, lukemaan kehottaminen, tekijöiden huomioiminen ja kohderyhmän ilmoittaminen. Jaksot esiintyvät tyypillisesti tekstissä tässä järjestyksessä. Ainoa pakollinen jakso tekstilajissa on sisällön esitteleminen. Instagram tekstien alustana tuo tekstilajiin omat piirteensä, joiden tarkempi analyysi jää jatkotutkimuksen aiheeksi. Instagramille ominaisia piirteitä tekstilajissa ovat kuvat, emojit ja aihetunnisteet. Tutkielmasta selviää, että tekstilajin vakiintuneisuudessa on havaittavissa pieniä eroja kustantamoiden välillä. Tekstilaji tulee todennäköisesti vielä kehittymään tulevaisuudessa yhteiskunnan ja alustansa muuttuessa. Tutkielma ei kerro, millainen lastenkirjan markkinointiteksti on hyvä tarkoituksessaan, vaan selvittää, millaisia tekstit ovat sellaisina kuin ne julkaistaan. Jatkotutkimusaiheena voisi tutkia esimerkiksi tekstien tehokkuutta Instagramin statistiikan valossa tai verrata lastenkirjojen esittelytekstejä aikuisten kirjojen esittelyteksteihin Instagramissa.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia kuudesluokkalaisten oppilaiden kirjoitustaitoa ja sen yhteyttä äidinkielen ja kirjallisuuden arvosanaan. Tutkimusongelmana on selvittää, miten norminmukainen yleiskielen hallinta näkyy kuudesluokkalaisten kirjoituksissa ja millaisina kuudesluokkalaisten oppilaiden kirjoitustaidot näyttäytyvät suhteessa todistusarvosanaan. 2000-luvulla Opetushallitus on laatinut useita raportteja peruskoululaisten äidinkielen ja kirjallisuuden taidoista. Tutkimuksia on tehty sekä ala- että yläkoululaisten äidinkielen ja kirjallisuuden osaamisesta. Kaikissa edellä mainituissa tutkimuksissa havaitaan, että peruskoululaisten äidinkielen ja kirjallisuuden taidot ovat heikentyneet 2000-luvun aikana. Erityisesti ovat heikentyneet kirjoitustaidot. Poikien heikko osaaminen on myös noussut esille. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana toimivat kirjoittamisen kehikon ja kirjoittamisen kompetenssin teoriat. Kirjoittamisen kehikossa kirjoittaminen jaetaan osa-alueisiin, jotka ovat keskenään hyvin erilaisia. Osa-alueita ovat kirjoittaminen taitona, luovuutena, prosessina, tekstilajin tuottamisena, sosiaalisena toimintana tai sosiopoliittisena toimintana. Kirjoittamisen kompetenssin teoriassa kirjoittaminen jaetaan karkeasti kolmeen osa-alueeseen: tekstiin, prosessiin ja sosiaaliseen toimintaan. Tässä tutkimuksessa tutkitaan kirjoittamista tekstin, eli sanojen, lauseiden ja virkkeiden tasolla. Kirjoitustaidon lukuisista osa-alueista tässä tutkimuksessa keskitytään kirjoitetun kielen hallintaan, jolloin päähuomion saavat tekstin kieliasu ja sisältö. Kirjoittamisen kehikon ja kirjoittamisen kompetenssin teorioiden pohjalta aineiston analyysia varten laadittiin analyysikriteeristö. Analyysissä käytetyt kriteerit valittiin teoriasidonnaisista kriteereistä aineistoon tutustumisen jälkeen. Tutkimusaineisto koostui 43:sta helsinkiläisen kuudesluokkalaisen kirjottamasta tekstistä. Tekstilaji oli ääneen luetun sadun pohjalta kirjoitettu referaatti. Teksteistä etsittiin yleiskielen vastaisia virheellisiä ilmaisuja ja toisaalta yleiskielen mukaisia ansioita. Kaikki tähän tutkimukseen valikoituneet norminvastaisuudet ja norminmukaisuudet luokiteltiin taulukoihin arvosanakohtaisesti. Lopuksi tekstien piirteitä verrattiin sekä todistusarvosanaan että kirjoituksesta annettuun arvosanaan. Lisäksi tutkittiin arvosanojen jakautumista sukupuolittain. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan sanoa, että oppiaineen äidinkieli ja kirjallisuus arviointi on vaihtelevaa, ja opettajat vaikuttavat painottavan arviointikriteerejä eri tavoin. Hyvän osaamisen kriteerit arvosanalle kahdeksan eivät toteutuneet kaikissa hyviksi tai erinomaisiksi arvioiduissa teksteissä. Äidinkieleen ja kirjallisuuteen kuuluu paljon muutakin kuin kirjoittaminen, mutta tämän tutkimuksen perusteella voi sanoa, että normitetulle arviointityökalulle olisi tarvetta.

Tutkielman kohteena on Tove Appelgrenin ja Salla Savolaisen Vesta-Linnea -kuvakirjasarjan kerronta ja sisältö. Sarjassa on ilmestynyt viisi osaa: Vesta-Linnea ja hirviö-äiti [SIC] (2001), Nukuhan jo, Vesta-Linnea (2003), Vesta-Linnea ja samettikuono (2005), Vesta-Linnea mieli mustana (2008) ja Vesta-Linnea kuunvalossa (2013). Kaikkien sarjan osien alkuperäiskieli on ruotsi, mutta tutkielmassa viitataan aina suomenkielisiin versioihin. Tutkielmassa pyritään tarkastelemaan kuvan ja sanan kerrontaa karkeilta linjoiltaan omissa luvuissaan, mutta käytännössä molemmat kulkevat koko ajan mukana, koska tarina toteutuu vain nähden kahden eri kerronnan muodon vuorovaikutuksessa. Keskeisimmät tutkimuskysymykset ovat, millaisia kuvakirjoja Vesta-Linnea -kirjat ovat, mitä ja miten niissä kerrotaan sekä miten lapsen kokemus välittyy kerronnan kautta. Teoreettisina lähtökohtina ovat kuvakirjan tutkimus, klassinen narratologia sekä kuvan ja sanan vuorovaikutuksen tutkimus. Sanallisen kerronnan osalta keskeisen huomion saa kertoja ja fokalisaatio, kuvien osalta taas kuvakirjakuvituksen konventiot, kuvan ja kuvien sarjan kertovuus sekä liike. Tutkielman mukaan Vesta-Linnea -sarja kuuluu kuvakirjalajin keskeisimpään ytimeen. Tällaisissa kuvakirjoissa kuvaa ja sanaa ei voida erottaa toisistaan ilman, että tarina muuttuisi. Vain vuorovaikutuksessa keskenään kuva ja sana muodostavat merkityksellisen kokonaisuuden. Lapsen tunnekokemuksen välittyminen on tapahtumien ohella kerronnan keskeinen tehtävä sarjassa. Sanallisessa kerronnassa kertojan vähäinen havaittavuus luo sarjaan mimeettistä illuusiota. Näin lukijalle jää vaikutelma, että tapahtumat kerrotaan sellaisina kuin ne ovat, jolloin lukijan omille tulkinnoille jää tilaa. Lukijan on helppo ymmärtää Vesta-Linneaa ja asettua hänen asemaansa, koska sanallinen kerronta fokalisoituu usein hänen kauttansa ja kuvissa Vesta-Linnea on fokalisaation kohteena. Vesta Linnea -sarjan kuvissa kertovia elementtejä on niin yksittäisissä kuvissa kuin kuvien sarjassakin. Lukija samaistuu helposti Vesta-Linneaan, koska hänet kuvataan usein kirjojen alkupuolella kuvan vasemmassa alalaidassa, eli paikassa, jonne kuvakirjan tutkimuksen mukaan lukija sijoittaa itsensä ja jossa esitettyyn hahmoon lukija identifioituu. Kuvakirjoille tyypillisesti yllättävät ja tarinan suuntaa muuttavat elementit esitetään sarjassa ensin aukeaman oikealla laidalla. Jos taas itse Vesta-Linnea kuvataan kokoaukeaman oikeassa alalaidassa, on hänen asemansa haavoittuva. Katseet ja katseitten kohtaamattomuus ovat osa sarjan kerrontaa. Vaikka kuvitus on tyyliltään pelkistetty, siinä korostuvat kasvojen ilmeet ja katseen suunta. Kohtaamattomuus ilmenee ristiriitatilanteissa ja kohtaaminen taas sovinnon hetkellä. Tunnekokemuksen vastaanottamista helpotetaan sarjassa etäännyttämisen avulla silloin, kun kuvataan erityisen vaikeita tilanteita. Etäännyttäminen toteutuu kuvaviivojen pehmeillä linjoilla, mikä muistuttaa synteettisestä ulottuvuudesta, kuvaamalla tapahtumia etäämmältä yläviistosta tai jakamalla tunnekokemus tarinamaailman eläinhahmon kanssa. Värit ovat tärkeässä osassa miljöön kuvailussa, mutta niiden avulla sarjaan luodaan myös erilaisia tunteita ja tunnelmia. Sinisellä vihjataan melankoliaan, punaisella jännitteisiin tapahtumiin, keltaisella iloon, vihreällä kasvuun sekä hedelmällisyyteen ja harmaalla alakuloon. Unen toiseen todellisuuteen siirtymisestä kerrotaan sanallisella kerronnalla ja käyttämällä unien kuvaamisessa vain ruskeanharmaan eri sävyjä. Liike esiintyy sarjassa monin tavoin. Runsaan liikkeen ja sen vastakohdan pysähtymisen kuvaamisella kerrotaan tapahtumista ja henkilöhahmojen tunnekokemuksista. Sarjan sanallisessa kerronnassa liike voidaan ilmaista suoraan kertomalla tai hienovaraisemmin kielen piirteiden avulla. Sarjan kielessä nopeasta liikkeestä kertovat verbien runsas määrä ja saman tai samaa tarkoittavan sanan toisto. Sen sijaan lyhyet virkkeet ja virkkeiden päättymiset kolmeen pisteeseen ovat merkkejä hitaudesta. Sarjan kuvissa liike ilmenee hahmon muotona ja toistona, perspektiivien ja tapahtumapaikkojen vaihtumisena sekä erilaisina konventioon perustuvina ilmaisutapoina. Lisäksi sarjan liike ilmenee kuvien sarjamaisessa luonteessa, mikä kuljettaa tarinan kerrontaa eteenpäin. Viime kädessä sarjan kuvat ovat tulkittavissa vain osana kuvien sarjaa sekä ennen kaikkea vuorovaikutuksessa sanallisen kerronnan kanssa.

Tutkimuksen aiheena on kerronnalliset tekniikat subjektiviteetin rakentumisen ja vuorovaikutuksen esittämisen välineinä David Mazzucchellin sarjakuvaromaanissa Asterios Polyp (2009). Tarkastelen teoksen kerrontaa ja kuinka se kuvaa henkilöhahmojen subjektiviteettia ja hahmojen välistä vuorovaikutusta. Tutkin teoksen visuaalisia ja kielellisiä piirteitä niiden kerronnallisten merkitysten kannalta. Tarkastelen miten visuaalisuus ja kielellisyys toimivat kerronnallisesti fiktiivisten hahmojen mielten ja dialogisten suhteiden rakentamisessa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytän Kai Mikkosen teosta The Narratology Of Comic Art (2017). Mikkosen sarjakuvatutkimuksen teoreettisen viitekehyksen kautta tarkasteluna sarjakuvaromaanin kerronnallisuus perustuu visuaalisten ja kielellisten osa-alueiden erilaisille funktioille. Lisäksi sarjakuvaromaanin kontekstissa tekijän tyyli määrittää teoksen fiktiivisen maailman rakentumista ja erilaisten visuaalisten ja kielellisten ominaisuuksien roolia. Nykynarratologian ja kirjallisuudentutkimuksen valossa sarjakuvatutkimuksen teoreettinen viitekehys tarjoaa runsaasti välineitä erilaisten sarjakuvateosten tarkasteluun. Mazzucchellin sarjakuvaromaani hyödyntää runsaasti erilaisia kerronnallisia tekniikoita, joiden avulla hahmojen mieliä ja vuorovaikutusta kuvataan. Fiktiivisten hahmojen mielten, kokemusten ja suhteiden esittäminen sarjakuvaromaanin lajin kontekstissa osoittautui laaja-alaiseksi kokonaisuudeksi, jossa Mazzucchellin teos toimi hedelmällisenä tutkimuskohteena. Teoksen kerronnan tarkastelu tarjosi näkökulmia visuaalisuuden ja kielellisyyden kerronnallisiin kytköksiin, joiden tutkiminen on sarjakuvatutkimuksen ja narratologian kontekstissa alati ajankohtainen kerronnallinen sidos. Mazzucchellin teos tarjoaa runsaasti materiaalia jatkotutkimukselle ja erilaisille lähestymistavoille.