Browsing by master's degree program "Master's Programme in Art Studies"

Oopperassa käsitteillä äänifakki ja fakki tarkoitetaan roolien ja laulajien tarkkaa luokittelua lauluäänen luonteen mukaan. Fakkijärjestelmistä tunnetuin ja eniten käytetty on saksalaisen kapellimestarin ja musiikkitieteilijän Rudolf Kloiberin luoma järjestelmä. Tyypillisiä äänifakkeja ovat esimerkiksi lyyrinen, lyyris-dramaattinen ja dramaattinen baritoni. Tässä tutkielmassa käytetään lisäksi tutkija Sanda Cottonia seuraten käsitettä äänityyppi, jolla viitataan yksittäisen laulajan fysikaalisesti määriteltyihin äänellisiin ominaisuuksiin. Tutkielmassa tarkastellaan kolmen suomalaisen baritonin – Usko Viitasen, Jorma Hynnisen ja Tom Krausen – julkaistuja äänitteitä audiokinesteettisen kuunteluanalyysin keinoin sekä pyritään määrittelemään kunkin laulajan äänityyppi. Audiokinesteettisyys on laulunopetuksen metodi, jossa toisen laulajan äänessä tapahtuvia fysikaalisia ilmiöitä havainnoidaan kuulon ja kehollisten tuntemusten avulla. Tässä tutkielmassa käytetään laulaja-tutkija Anne Tarvaisen kehittämää kolmivaiheista kuuntelumenetelmää, jossa jokainen lauluesitys analysoidaan ensin yleisluontoisen eläytyvän kuuntelun, sitten ilmaisuun keskittyvän empaattisen kuuntelun ja lopuksi lauluäänen tarkkaan havainnointiin pyrkivän analyyttisen kuuntelun avulla. Tutkielman tavoitteena on myös luoda äänifysiologista perustaa Rudolf Kloiberin fakkiluokituksille. Jokaiselta laulajalta on valittu tutkittavaksi 2–3 ooppera-aariaa. Analyysien jälkeisessä yhteenvedossa esitetään äänifysiologiaan perustuva tulkinta kunkin laulajan äänityypistä. Analyysituloksia verrataan Kloiberin baritonifakkeja koskeviin määritelmiin. Tutkielma osoittaa, että Usko Viitanen, Jorma Hynninen ja Tom Krause ovat kaikki olleet äänellisesti ja ilmaisullisesti monipuolisia laulajia, jotka ovat esittäneet useiden eri baritoni- ja osin jopa bassofakkien rooleja. Lopputuleman mukaan yksittäistä laulajaa ei kannata luokitella tiukasti minkään tietyn fakin edustajaksi. Sen sijaan laulajan ohjelmiston laajuuden määrittää fysikaalisten ominaispiirteiden mukainen äänityyppi.

Tässä tutkielmassa tarkastelen Henri Lefebvren postuumisti julkaistussa Éléments de rythmanalyse -teoksessa luonnehtimaa rytmianalyysia ympäristöestetiikan viitekehyksessä. Lefebvrelle rytmianalyysissa on kyse toiminnasta, jossa rytmianalyytikko valjastaa käyttöön kaikki aistinsa ja ajattelee kehollaan eletyssä ajallisuudessa. Lefebvre painottaa teoksessaan fenomenologista ja kehollista asennoitumista rytmeihin, jotka ilmenevät eletyssä tilassa. Tarkastelen Lefebvren rytmin käsitettä suhteessa hänen teoriaansa tilasta. Pyrin tällä selventämään, mistä Lefebvren rytmissä on kyse. Tähän liittyy olennaisesti sen tarkasteleminen, miten ihmisyhteisön sosiaalinen järjestäytyminen tuottaa sekä tilaa että aikaa. Yksi tutkielmani lähtöoletus on se, että rytmien analysoiminen toimii ihmisyhteisön toiminnan tutkimisen välineenä. Kehitän tältä pohjalta rytmianalyysin soveltamista myös siihen, että se avartaa esteettisen kokemisen taustalla olevia ajallisia toiminnan rakenteita. Tässä käytän tukenani sekä Arnold Berleantin (2010) hahmotteleman esteettisen metodin alaa että viimeaikaisia ympäristöestetiikan ja rytmianalyysin alojen keskeisiä artikkeleja ja teoksia. Erittelen tutkielmassani tämän fenomenologisesta näkökulmasta ymmärretyn rytmianalyysin keskeisiä piirteitä, ja tarkastelen niitä erityisesti suhteessa Berleantin esittämän esteettisen sitoutumisen teemoihin. Tutkielmassani rytmi ei rajaudu vain ihmisen toimintaan, vaan tulkinnassani myös ihmisen ulkopuoliset elolliset ja elottomat asiat luovat suhteita, joiden puitteissa havaintokokemuksemme muodostuu. Berleantin esteettisen sitoutumisen malli antaa tulkinnassani selityksen sille, miten ympäristöön osallistuvan esteettisen arvon kokija asettuu osaksi laajempaa kenttää, jossa rytmianalyysin kautta tavoittamamme toiminnan rakenteet ilmenevät. Sovellan analyysini myötä muotoutuvaa kuvaa rytmianalyysista metodina Helsingin Rastilan urbaanin merenrantaympäristön fenomenologiseen tarkastelemiseen. Tällä osoitan sekä sen, miten tarkastelussani ilmenevät teemat kytkeytyvät toisiinsa eletyssä tilassa, että havainnollistan sitä, miten rytmianalyysi voi saada kiinni ympäristöön kytkeytyvistä arvoista ja merkityksistä.

Cheerleading on esteettinen, voimaa, kestävyyttä ja esiintymistaitoa vaativa kilpaurheilulaji. Kilpailuissa ohjelman tukena käytetään tarkoin määriteltyä musiikkia, joka tekee ohjelman suorittamisesta sekä katsomisesta mielekästä. Käsittelen tutkielmassani näitä cheerleadingissa käytettyjä kilpailumusiikkeja, joiden tyyli on hyvin ainutlaatuinen, sillä musiikit koostuvat useista eri musiikkikappaleista, ääniefekteistä ja kustomoiduista elementeistä. Selvitän kilpailumusiikkien erilaisia merkityksiä cheerleadereille ja valmentajille, minkä lisäksi pohdin kilpailumusiikkien tilaus- ja tekoprosessia sekä niiden tilaajien että tekijöiden näkökulmista. Aiemman urheilun ja musiikin yhteydestä tehdyn tutkimuksen mukaan musiikki vaikuttaa urheilusuoritukseen positiivisesti, joten oikeanlaisen kilpailumusiikin käyttäminen sekä harjoituksissa että kilpailuissa on tärkeää. Selvitän, millaiset tekijät ja elementit kilpailumusiikissa ovat cheerleadereille merkittäviä sekä miten kilpailumusiikki vaikuttaa urheilusuoritukseen ja joukkueen yhteishenkeen. Kerron myös kilpailumusiikin tilaus- ja tekoprosessista etsien tehokkaita keinoja luoda entistä sopivampia musiikkeja cheerleading-joukkueille. Aineisto koostuu cheerleadereille tehdystä laajasta kyselytutkimuksesta, johon sai vastata sekä monivalintavastauksilla että omin sanoin. Yksilöllisten vastausten myötä tutkimus on pääosin kvalitatiivista, temaattista sisällönanalyysia. Monivalintavastaukset ja vastausten suuri määrä antavat kuitenkin mahdollisuuksia myös kvantitatiivisiin menetelmiin, kuten yleistyksiin ja jaotteluihin. Kyselytutkimuksen lisäksi käytän aineistoina kilpailumusiikkeihin liittyviä videoita sekä Suomen Cheerleadingliiton kilpailusääntöjä ja arvostelukaavakkeita. Olen itse harrastanut cheerleadingia ja tehnyt kilpailumusiikkeja useita vuosia, joten hyödynnän tutkielmassa aineiston lisäksi omaa käytännön kokemustani. Tulokset viittaavat siihen, että kilpailumusiikin merkitykset cheerleadereille ovat moninaiset ja vaihtelevat paljon urheilijasta sekä valmentajasta riippuen. Kaikista tärkein rooli kilpailumusiikilla on kuitenkin niin sanotun hyvän fiiliksen tuojana harjoittelun ja kilpailusuorituksen aikana. Kilpailumusiikki tuo urheilijoille voimaa ja motivaatiota sekä helpottaa esiintymistä. Se nähdään myös yhteishengen luojana sekä musiikin suunnitteluvaiheessa että ohjelmaa tehdessä. Kilpailumusiikin suunnitteluun ja ideointiin kannattaakin osallistaa koko joukkue, jotta musiikki vastaisi mahdollisimman monen urheilijan toiveita ja että siitä muodostuisi joukkueelle tärkeä, yhteishenkeä lisäävä kilpailuohjelman ääniraita.

Tässä tutkielmassa käsitellään soitonopettajan ja -oppilaan suhdetta musiikkiopistoympäristössä. Tavoitteena on selvittää laadullisen tutkimuksen menetelmin erityisesti Itä-Helsingin musiikkiopiston opetuskäytäntöjä sekä sitä, millainen on soitonopettajan ja -oppilaan suhde ja miten soitonopettajat suhtautuvat oppilaidensa päätökseen lopettaa soittoharrastus. Aihettani tarkastelen yhteisöllisyyden näkökulmasta. Tutkielmassani on piirteitä toimintatutkimuksesta, tapaustutkimuksesta ja autoetnografiasta. Tutkielmassani vertailen ensiksi, miten Opetushallituksen valtakunnallisen taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaiset opetussuunnitelman perusteet vuosilta 2002 ja 2017 eroavat toisistaan, ja miten näitä opetussuunnitelmia on sovellettu Itä-Helsingin musiikkiopistossa. Vertailen myös musiikkioppilaitosten oppimiskäsitysten eroja sekä sitä, miten mestari-kisälliperinne näkyy soitonopetuksessa ja esittelen lyhyesti mitä tarkoitetaan piilo-opetussuunnitelmalla. Tämän jälkeen tarkastelen omien kokemusteni kautta Itä-Helsingin musiikkiopistoa esimerkkinä musiikkiopiston toimintakulttuurista. Seuraavana käsittelen soitonopettajan ja -oppilaan suhdetta ja viimeisenä soittoharrastuksen lopettamista soitonopettajan näkökulmasta. Tutkielmaa varten perehdyin tutkimuskirjallisuuteen esimerkiksi musiikkiopistopedagogiikasta ja musiikkikasvatuksesta, minkä lisäksi tein viisi puolistrukturoitua teemahaastattelua Itä-Helsingin musiikkiopiston opettajien kanssa. Haastateltavat kertoivat, miten he suhtautuvat oppilaan soittoharrastuksen lopettamiseen ja yllättyvätkö he siitä, että oppilas saattaisi kaivata opettajaltaan tukea lopettamiseen. He myös kertoivat, mitä mieltä he ovat oppilaiden suosimisesta tai oppilaiden kokemasta eriarvoisuudesta. Tein analyysiä, jossa käytin rinnakkain tutkimuskirjallisuutta, keräämääni haastatteluaineistoa sekä kandidaatintutkielmassani ilmi tulleita seikkoja. Tutkielmassani selviää, että haastattelemani soitonopettajat ovat tietoisia siitä, miten haitallisena oppilaat saattavat kokea sosiaalisen vertailun tai autoritäärisen ilmapiirin soittotunneilla. He myös suhtautuvat opetustyöhön omistautuen ja oppilaan parasta ajatellen. Aiempaan tutkimukseen verrattuna tutkielmani perustella voidaan todeta, että uuden opetussuunnitelman myötä oppilaan hyvinvointiin kiinnitetään enemmän huomiota kuin aiemmin, mutta siitä huolimatta jotkin piilo-opetussuunnitelmalliset seikat saattavat silti näkyä musiikkiopistoympäristössä.

Tutkielma käsittelee suomalaisen kaupallisen syntetisaattorivalmistuksen kenttää Pierre Bourdieun ja Karl Marxin teorioiden kautta. Marxin teoriaa markkinoista ja kapitalistisesta tuotannosta sovelletaan Bourdieun kentän käsitteeseen. Tutkielmassa tarkastellaan myytäväksi valmistettuja syntetisaattoreita, niiden valmistajia ja niiden suhdetta markkinoihin. Bourdieun ja Marxin teorioiden synteesiin yhdistetään myös Social Construction of Technological Systems -teorian ymmärrystä sosiaalisen ulottuvuuden roolista teknologian kehityksessä. Tutkielman keskeisenä tutkimustehtävänä on selvittää kaupallisuuden ja kokeellisuuden suhdetta syntetisaattorivalmistuksessa. Tutkielmaa varten haastateltiin seitsemää suomalaista syntetisaattorivalmistajaa, jotka edustivat kuutta yritystä. Suomalaisen kaupallisen syntetisaattorivalmistuksen kentällä toimivat yritykset ovat eri kokoisia: osa toiminimellä harrastuspohjalta toimivia yksityisyrityksiä, osa useampia henkilöitä työllistäviä ja tuotantoaan laajentavia kaupallisia yrityksiä. Haastattelujen lisäksi tutkimusaineistona hyödynnän itse soittimia, niiden käyttöohjeita sekä yritysten verkkosivuillaan tarjoamia tietoja soittimista. Suomessa toimivat syntetisaattoriyritykset valmistavat kolmenlaisia tuotteita. Osa yrityksistä valmisti rakennussarjoja, joissa ostajan tulee kasata laite itse. Syntetisaattoriharrastajien keskuudessa suosittuja eurorack-standardin mukaisia syntetisaattorimoduuleja myi suurin osa tarkastelluista yrityksistä. Kaksi yrityksistä valmisti kokonaisia syntetisaattoreita. Taustaoletusten mukaisesti talous ja markkinat näyttävät olevan syntetisaattorivalmistuksen kentällä kaikenkokoisten valmistajien tuotantoon keskeinen vaikuttava asia. Talous ja kaupallisen syntetisaattorivalmistuksen vaikutus näkyivät myös kokeellisimpien ja epäkaupallisimpien yritysten toiminnassa ja tuotteissa. Mitä laajemmille markkinoille yritys suuntasi tuotantonsa, sitä enemmän soitinsuunnittelussa toisinnettiin syntetisaattorirakentamisen ja tonaalisen musiikin konventioita. Pienen yleisön soittimet olivat tutkielman perusteella sopivampia kokeellisempaan ilmaisuun. Niissä ostaja pääsi myös lähemmäksi komponenttitasoa ja vaikuttamaan laitteen kytkentöihin huomattavasti enemmän kuin laajalle yleisölle suunnatuissa soittimissa. Tutkielman perusteella Bourdieun, Marxin ja SCOT-teorian yhdistelmä soveltuu hyvin kulttuuristen ilmiöiden tarkasteluun. Tutkimushaastattelulla tutkimuskohteista saatiin sellaista tietoa, jota pelkällä soitinten toiminnan tai soinnin tarkastelulla olisi voitu saada. Markkinoiden ja kokeellisuuden tarkasteleminen osoittautui hedelmälliseksi.

Kun musiikkiopistosta jää hyvät muistot on haastattelututkimus, joka käsittelee neljän entisen musiikkiopistolaisen muistoja ja kokemuksia harrastuksestaan ja musiikkisuhteestaan. Haastateltavat valittiin sillä perusteella, että heidän muistonsa musiikkiopistossa harrastamisesta ovat hyviä ja että he kuvasivat omaa musiikkisuhdettaan hyväksi. Tutkimuskysymys on: Minkälaisia ovat muistot opinnoistaan musiikkiopistosta henkilöillä, joiden mukaan heillä on aina – myös musiikkiopistoaikanaan – ollut hyvä musiikkisuhde? Tämä on laadullinen, tulkitsevaa fenomenologista analyysiä hyödyntävä tutkimus. Tutkielman tarkoitus on analysoida, mitä piirteitä on muistoissa sellaisesta pedagogiikasta ja musiikillisista yhteisöistä, joista on jäänyt entisille musiikkiopistolaisille hyvät muistot sekä hyvä musiikkisuhde. Tutkielmassa esitellään pedagogisia ja rakenteellisia tekijöitä, jotka yhdistävät hyvän musiikkisuhteen omaavien entisten harrastajien kokemuksia. Tämän tutkimuksen kaikilla haastateltavilla oli takanaan vanhempiensa tuki sekä heitä ymmärtävät, sopivasti joustavat ja osin myös sopivasti vaativat opettajat, ja kaikki löysivät musiikkiopistosta itselleen sopivan yhteisön. Tutkielman pyrkimyksenä on hahmotella suuntaviivoja sellaiselle pedagogiikalle, joka tukee hyvän musiikkisuhteen muodostumista ja/tai säilymistä oppilailla.

Tässä tutkielmassa tarkastelen väkivaltaa kertojan kielessä Édouard Louis’n romaanissa En finir avec Eddy Bellegueule (2014). Tarkastelen, millaisin kielellisin keinoin kertoja kuvaa väkivaltaista yhteisöä, jossa päähenkilö Eddy kasvaa. Tutkin, millä keinoilla kertoja luo sosiolektin ilmiötä kuvatessaan yhteisöä. Tarkastelen kertojan muutosta ajallisesti ja kielellisesti ja etsin merkityksiä muutoksesta. Jaan tarkasteluni kolmeen pääasialliseen osaan. Ensin tarkastelen kertojasta ja kerronnasta esitettyjä ajatuksia. Kertojan olemusta määrittävät kieliopilliset seikat, kuten aikamuotojen käyttö. Kerronnan analyysiin hyödynnän ennen kaikkea Genetten ja Chatmanin teorioita. Tarkastelen kertojan tapaa luoda kertomuksestaan fragmentaarinen elämän tarina. Fragmentaarisuus on keskeistä myös väkivaltaan liittyvän trauman suhteen. Kertojan luonteeseen vaikuttaa traumaattisten muistojen raportointi osana kerrontaa. Traumakertomuksen rooli kerronnan analysoimisessa nousee tärkeäksi, sillä sen jäsentyminen on sekä kielellistä että kertomuksen rakenteeseen vaikuttavaa. Traumakertomuksen analyysiin minua ohjaa esimerkiksi Whitehead ja Knuuttila. Toinen suuri tutkimuksellinen näkökulmani on kielitieteellinen. Luvussa, joka käsittelee kieltä, tarkastelen jo väkivallan ilmiöitä osana kieltä, mutta myös kerrontaa jäsentäviä ilmiöitä. Luku kolme onkin yhtä aikaa ikään kuin jatkoa toiselle luvulle ja alustus neljännelle luvulle. Liitän kerronnan ja väkivallan ilmiöt kieleen luvussa kolme. Kielitieteelliseen analyysiin minut ohjaa esimerkiksi Benveniste, Häkkinen, Tiittula ja Nuolijärvi. Tärkeimpiä havaintoja kielen ja väkivallan suhteesta ovat kielellisen väkivallan vaikutus kertojaan. Kertoja kokee verbaalista väkivaltaa loukkausten muodossa. Kielellä on mahdollisuus toimia myös vastaväkivaltana teoksen maailmassa. Kielen rekistereistä tietoinen kertoja osaa käyttää rekisterejä kertoessaan muista hahmoista. Kieli voi toimia myös itse väkivaltana. Instituutioiden yhteydessä kertoja kertoo väkivaltaisesta kielestä, jota kohdistetaan valta- asemasta alempia kohti. Tähän ilmiöön kytkeytyy valta ja luokka. Kertojan raportoimat muiden hahmojen kokemukset kielen rekistereistä ja kielellisestä väkivallasta todistavat koko yhteisön rakentuvan osittain kielellisesti määrittyvien ryhmäjakojen varaan. Lopulta kolmannessa suuressa tutkimuksellisessa kohteessani tarkastelen väkivaltaa. Tutkin väkivaltaa erityisesti kieleen ja kerrontaan vaikuttavana ilmiönä. Väkivallan ja vallan tarkasteluun sovellan esimerkiksi Lidmanin ja Foucault’n ajatuksia. Jaan väkivaltaa käsittelevän lukuni ensin väkivallan kuvausten taustalla vaikuttavaan yksittäiseen keskeisimpään ilmiöön, miessukupuoleen ja sitä seuraavissa alaluvuissa väkivallan ilmiön seurauksiin kertojan kuvaamassa yhteisössä. Tutkimassani romaanissa väkivaltaa kuvataan mieheyteen liittyvänä piirteenä, ja fyysinen väkivalta on teoksessa aina miesten harjoittamaa. Väkivallan seurauksiksi luen esimerkiksi homoseksuaalien ja naisten marginalisoinnin ja fyysisestä väkivallasta seuraavan kivun kokemuksen. Erityisesti väkivaltaa käsitellessäni esille nousee myös tunteiden vaikutus kerrontaan. Häpeän ja vihan ilmiöt liittyvät sekä ruumiiden välillä tapahtuvaan liikkeeseen että kerronnan kieleen. Kielessä häpeä toistuu usein sanana ja ilmiönä, joka liittyy teoksessa jokaiseen hahmoon jotenkin. Tunteiden tutkimus on tutkimukselleni tärkeä sivujuonne. Esimerkiksi Ahmedin tutkimukset tunteista auttavat kertojan ymmärtämisessä. Kielen muutoksen ja kielen itsetietoisuuden ilmiöt ovat niin keskeiset kertojan kieltä analysoitaessa, että käsittelen vielä tarinan etenemistä kielen avulla kohti vapautumista lyhyessä luvussa viisi. Viimeinen käsittelyluku ennen päätäntölukua kuroo umpeen aiempien käsittelylukujen välejä. Louis’n romaanissa Eddyn onnistuu karata väkivaltaisesta yhteisöstä lopulta toisenlaiseen yhteisöön, jonka määrittävä tekijä on kohteliaampi kieli. Esimerkki kohteliaasta kielestä, jonka kertoja tuntee omakseen, on jo tätä käännekohtaa aiemmin romaanissa koulussa käytetty kieli. Lopulta Eddyn paon yhteisöstä mahdollistaa hyväksymiskirje lukiosta. Kirjeen avaamisen yhteydessä moni edellä käsittelemistäni ilmiöistä muuttuu. Kielen rekisteri asettuu vastakkaiseksi vanhempien väkivaltaisen kielen rekisterin kanssa. Aikamuodon käyttö vaihtuu kirjallisen menneen muodon kautta preesenskerrontaan epilogissa. Tunteet, joita ei kuitenkaan sanoiteta, vaihtuvat negatiivisista tunteista positiivisiin ja odottaviin tunnelmiin. Epilogin kielellinen ilmaisu on aikamuotojen suhteen erilaista aiempaan verrattuna. Tutkielmassa selviää, että Louis’n kertojalle kieli on tapa jäsentää maailman väkivaltaisuutta. Louis’n kertojan kieli on itsetietoista, ja kertoja osaa käyttää kielen rekisterejä kuvatessaan esimerkiksi väkivaltaista yhteisöä puhekielisin sitaatein. Toisaalta hän osaa käyttää myös väkivaltaista kieltä, sillä hän itse vastaa myös esimerkiksi instituutioiden kielen raportoimisesta. Tutkielma valottaa myös maskuliinisuuden ja heterososiaalistamisen merkitystä kertojalle väkivallan kulttuuria luovana tekijänä. Kieli on kertojan työvälineenä kytköksissä kaikkiin ilmiöihin ja siksi keskeisessä osassa tässä tutkielmassani.

Tutkielman tutkimuskohteena ovat elokuvan marginalisoitujen naispäähenkilöiden kehojen ja kehollisuuden eri visuaaliset esitykset sekä representaatiot, sekä näiden kuvastojen merkitykset affektien, eli vahvan tunnepohjaisen yhteyden sekä intersektionaalisen feminismin kautta analysoituna kolmessa eri fiktioelokuvassa: Queen & Slim (2019), Syödä, nukkua, kuolla (2012) ja Piggy (2022). Analyysien teoreettisena pohjana toimivat feministinen elokuvatutkimus, mustan feminismin vähemmistöihin ulottavat tutkimushaarat, intersektionaalinen feminismi sekä affektitutkimus. Työ käsittää vahvasti naishahmojen erot ja yksilöllisyyden analyyseissaan sekä tutkimusotteessaan, vapauden ja rakkauden käsitteiden kulkiessa elokuva-analyysien punaisena lankana. Affektitutkimusta työssä edustavat mm. Sara Ahmed sekä mustan feminismin affekteihin kurottava tutkimus. Tutkielman yhtenä teoreettisena pohjana toimii filosofi Gilles Deleuzen affektiteoria mm. Barbara M. Kennedyn kautta tulkittuna. Deleuzen affekteihin kiinnittyvässä elokuvan filosofiassa yhdistyvät mm. liike, rytmi, valo, väri, harmonia, musiikki, aika sekä katsojan omat kokemukset, tunteet, muisti ja merkitykset. Tämänkaltainen, elokuvateoksesta mm. aistien, tunteiden ja kehollisten tuntemusten kautta heräävä affektiivinen tutkimustaso, yhdistyy tutkielmassa representaation, eli kulttuuristen kuvastojen ja esitysten sosiaalisiin ja poliittisiin merkityksiin feministitukijoiden kuten mm. bell hooksin, Audre Lorden, Katariina Kyrölän ja Anu Koivusen et al. tutkimuksen kautta. Tutkimusmetodina toimii fenomenologinen, tutkijan omiin aisteihin ja tunteisiin nojaava tutkimusote. Tutkielma käsittää kuvastonsa kaksin eri tavoin yhdistettynä: aistimellisena, visuaalisena ja materiaalisena elokuvan kuvastona, sekä representaatioina, kulttuuristen ja poliittisten merkitysten kautta tutkittuna. Ensimmäinen näistä kiinnittyy siihen, kuinka elokuva mm. esteettisten ja aistimellisten keinojensa kautta pystyy luomaan affektiivisen tunneyhteyden katsojaan, ja representaation käsite liittyy vahvasti siihen, kuinka nämä eri kuvastot pyrkivät affektiivisesti koskettamaan myös ajatus- ja merkitysmaailmojensa kautta. Keskeisimpinä tuloksina on, että elokuvien naishahmojen keho ja kehollisuus sekä hahmojen omat affektiiviset tuntemukset pystyvät luomaan vahvan intensiteetin, joka herättää affektiivisen tunneyhteyden katsojaan. Analyysielokuvien naishahmot herättävät affektiivisen yhteyden etenkin omien affektiivisten siteidensä kautta elokuvassa. Näiden hahmojen suurin halu oli kokea yhteys johonkin, tai johonkuhun toiseen ja suurin pelko oli menettää tämä kytkös. Elokuvan visuaaliset sekä esteettiset keinot näiden kehojen kuvastojen yhteydessä, kuten liike, rytmi, musiikki ja harmonia korostavat ja mahdollistavat osaltaan vahvaa affektiivista yhteyttä mm. Deleuzen sensaation ja becoming -käsitteiden kautta tarkasteltuina. Merkittävä tutkimustulos on myös, että kuvaston kulttuuristen ja poliittisten merkitysten kautta tutkittuna jokaisen naishahmon pystyi tulkitsemaan ja analysoimaan kontekstualisoituna jotakin laajempaa vasten: Queen USA:n rasistista yhteiskuntaa vasten, Syödä, nukkua, kuolla -elokuvan Rasa kapitalistista yhteiskuntaa vasten ja Piggy -elokuvan Saran pystyi tulkitsemaan patriarkaattia vasten. Ideologisella ja poliittisella tarinan tasolla tarkasteltuna naishahmojen tarinat ja kohtalot herättivät affektiivisen yhteyden, joka tosin voi vaatia katsojaltaan halun lukea teos tätä ideologista taustaa vasten. Analyysielokuvat myös osaltaan rikastavat fiktioelokuvien naishahmojen kuvastoja sekä näin monipuolistavat genrejään.

Tutkielma lähestyy musiikkitieteessä paljon käsiteltyä kysymystä rytmin ja metrin suhteesta, mutta vähän tutkitusta metrittömän rytmin käsitteen näkökulmasta. Tutkimuskysymyksenä on, miten rytmin ilmiöitä voitaisiin tutkia ilman metrin ulottuvuutta. Metri määritellään tutkielmassa laajasti musiikin ajallisen ulottuvuuden ennustettavuudeksi, ja rytmi musiikin ajalliseksi hahmoksi. Filosofien Gilles Deleuzen ja Felix Guattarin kehittämää rihmastollisuuden käsitettä sovelletaan metrittömän rytmin määrittelyssä. Metritön rytmikäsitys erottuu metrillisestä rytmistä sen luomien tasavertaisten merkityssuhteiden, rihmojen, perusteella. Tutkielmassa sovelletaan myös kognitiotieteellistä ennustavan prosessoinnin teoriaa, jonka mukaan ihmisen havainto perustuu ennustaville malleille, joiden suhteen aisti-informaatiota arvioidaan. Rytmihavainnon kontekstissa tämä aiempien tapahtumien suhteen muodostuva hierarkinen havainnon malli nähdään havainnon metrisyyden ulottuvuutena. Metrittömän rytmihavainnon määrittelyyn käytetään ym. teoriaan kuuluvaa ennustavan koodauksen teoriaa, joka ei arvota ennustavan mallin ja aistihavainnon luotettavuutta, vaan joka muuttuu aina aisti-informaation ollessa ristiriidassa mallin kanssa. Tutkielmassa luodaan metrittömän rytmianalyysin metodi, jota käytetään Musen Stockholm Syndrome -kappaleen analysoimiseen. Metodissa sävelkestoja verrataan edeltäneen sävelen kestoon siten, että ne saavat sekä suhteellisen arvon +, - tai = että suhdeluvun, joka kuvaa sävelkestojen keskinäistä suhdetta. Analyysia varten tuotettiin kappaleesta sekä perinteinen nuotinnos että tarkempia tietokoneavusteisesti tehtyjä nuotinnoksia kolmesta tutkimuskysymyksen kannalta kiinnostavasta katkelmasta. Tutkimustuloksena ilmeni, että vaikka kappaleen kuulokuva on yleisilmeeltään helposti ennustettava, analyysista piirtyy kuva metrittömästä rytmistä. Sävelkestojen heterogeenisyyden lisäksi tutkimustuloksena on metrittömyyteen viittaava pulssiton kuvaus kappaleesta.

Tutkielmani käsittelee ei-inhimillisen representaatiota Neljän päivän läheisyys –näytelmässä. Aineistona on Pipsa Longan alkuperäistä draamateksti (2021) ja Teatteri Viiruksen kantaesityksen Fyra dagar av närhet (2021) esitystaltiointi. Kysyn, miten ei-inhimillinen voi olla teatteriesityksen ja tekstin kaltaisissa inhimillisissä viitekehyksissä. Mitä ne keinot ovat, joita teatteri voi käyttää kieltä pakenevan ei-inhimillisen olemuksen ilmentämisessä? Sovellan ei-inhimillisen käsitettä erilaisiin toimijoihin ja olemuksiin ja kokeilen voiko ei-inhimillisen käsite auttaa hahmottamaan myös inhimillisen representaatiota ekodramaturgisessa teoksessa. Neljän päivän läheisyys on ekodramaturginen teos, joka käsittelee kahden eläinlajin, ihmisen ja lokin, rinnakkaineloa neljän päivän ajan lomahotellissa ja hotellin läheisellä rannalla. Ei-inhimillinen viittaa tutkielmassa eläimeen, luontoon ja sellaisiin representaation muotoihin, jotka eivät palaudu kiistattomasti inhimillisen kategoriaan. Teoreettisena viitekehyksenä toimii posthumanistinen ajattelu, ekokriittinen kirjallisuustutkimus ja ekodramaturgian tutkimustraditio. Tutkielmassa hahmotetaan ei-inhimillisen kategoriaa Emmanuel Levinasin filosofiassa esiintyvän Toinen -käsitteen kautta. Tärkeitä teemoja tutkielmassa ovat kieli ja ruumis sekä poissaolon teemat ja erilaiset näkökulmat aikaan ja paikkaan. Näytelmää analysoidaan neljästä eri näkökulmasta. Näitä ovat inhimillisen ja ei-inhimillisen rajaa purkavat kohtaukset, kielen rajallisuus ei- inhimillisen representaatiossa ja poissaolon teemat. Neljännen näkökulman muodostaa alaluku, jossa käsitellään teoksen juonen kannalta olennaista kuoleman teemaa ja kuolemaa käsittelevää performanssia. Tutkielmani osoittaa, että ei-inhimillisyyden representaatiossa ja sen tutkimuksessa olennaista on näkökulma, joka asettuu vastahankaan perinteisen draamantutkimuksen kanssa etsien tietoisesti ei- inhimillisen muotoja myös odottamattomista paikoista. Esitän, että myös inhimillisen alue, draama, on relevantti tila tuottaa erilaisia representaatiomuotoja ei-inhimillisestä.