Browsing by master's degree program "Sukupuolentutkimuksen maisteriohjelma"

Lukiolain mukaan jokaisella opiskelijalla on oikeus fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvalliseen opiskeluympäristöön. Oppilaat ja opiskelijat eivät kuitenkaan aina ole koulussa yhdenvertaisessa asemassa keskenään. Aikaisemman tutkimuksenmukaan esimerkiksi kiusaamisen ja syrjinnän kokemukset ovat huomattavasti yleisempiä transnuorten keskuudessa verrattuna muuhun samanikäiseen väestöön. Tutkielman tavoitteena on saada tietoa lukiossa opiskelevien transnuorten kouluhyvinvoinnista. Teemaa lähestytään kahden tutkimuskysymyksen kautta: Minkälaisia eroja on trans- ja cisnuorten kouluhyvinvoinnissa? Miten sukupuolen ohella seksuaalisuus, toimintakyky, syntyperä ja taloudellinen tilanne ovat yhteydessä kouluhyvinvointiin? Tutkielman teoreettinen perusta nojaa foucaultlaiseen valtakäsitykseen, cisnormatiivisuuteen sekä intersektionaalisuuteen. Lähtökohtana on Foucaultin ajatus tuottavasta vallasta ja koulusta yhtenä vallankäytön väylänä. Normit ovat yksi vallan teknologia,joiden kautta koulussa muovataan yksilöitä tietynlaisiin normeihin sopivaksi. Normien osalta perehdytään erityisesti cisnormatiivisuuteen, jonka kautta voidaan ymmärtää transihmisten kokemaan rakenteellista ja institutionaalista ulossulkemista yhteiskunnan eri osa-alueilla. Kouluhyvinvointia lähestytään myös intersektionaalisesti tutkimalla, miten sukupuolen ohella seksuaalisuus, toimintakyky, syntyperä sekä perheen taloudellinen tilanne ovat yhteydessä kouluhyvinvoinnin eri osa-alueisiin. Aineistona on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttaman Kouluterveyskyselyn vuoden 2017 lukiolaisten aineisto. Aineisto muodostuu lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden vastauksista, ja transnuoria aineistossa on yhteensä 1140. Tutkielmassa kouluhyvinvointia kuvataan 16 eri Kouluterveyskyselyn indikaattorin avulla. Tutkielma on kvantitatiivinen ja tutkimusmenetelminä ovat ristiintaulukointi sekä binäärinen logistinen regressioanalyysi. Ristiintaulukoinnin avulla tutkitaan trans- ja cisnuorten välisiä kouluhyvinvointieroja. Binäärisen logistisen regressioanalyysin keinoin laajennetaan näkökulmaa sukupuolen ulkopuolelle ja analysoidaan kouluhyvinvointia kuvaavia indikaattoreita käyttämällä useita selittäviä muuttujia. Tutkielman tulosten perusteella voidaan todeta, että trans- ja cisnuorten kouluhyvinvoinnissa on merkittäviä eroja. Trans- ja cisnuorten välillä on eroja cisnuorten eduksi jokaisen tarkastellun indikaattorin kohdalla. Erityisen huolestuttavaa on, että transnuoret kokevat cisnuoria huomattavan paljon enemmän kiusaamista sekä yksinäisyyttä. Kouluhyvinvoinnin intersektionaalinen tarkastelu alleviivaa, kuinka mihin tahansa marginaaliseen ryhmään (sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluminen, toimintarajoitteisuus, ulkomaalaistausta, heikompi taloudellinen tilanne) kuuluminen lisää riskiä alhaisempaan kouluhyvinvointiin. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että erityisen haastavassa asemassa ovat oppilaat ja opiskelijat, jotka samanaikaisesti kuuluvat useampaan edellä mainittuun ryhmään. Kouluterveyskyselyn perusteella ei ole mahdollista tehdä päätelmiä siitä, mitkä ovat juurisyitä havaittujen erojen taustalla. Analyysimenetelmät kertovat ainoastaan tiettyjen muuttujien välisistä yhteyksistä. Teoreettiseen viitekehykseen perustuen tulosten tulkitaan kertovan yhteiskunnasta, jossa institutionaalistuneet normit arvottavat erilaisia ihmisiä eri tavoin. Tutkielman tulokset kertovat cisnormatiivisesta yhteiskunnasta, jossa transnuoret ja muut normeja haastavat nuoret kamppailevat omasta tilastaan. Kouluhyvinvoinnista kertoviin eroihin on syytä suhtautua vakavasti ja pohtia, miten kouluissa voitaisiin edistää yhdenvertaisuuden kokonaisvaltaisempaa toteutumista. Koulutusjärjestelmä ja koulut ovat keskeisiä paikkoja, jossa normeja voidaan purkaa ja alkaa toistaa toisin

Tässä tutkielmassa tarkastelin kriittisen diskurssianalyysin avulla diskursiivisia keinoja, joilla miestaiteilijaneromyyttiä rakennetaan ja ylläpidetään suomalaisissa elokuvakritiikeissä. Tarkasteltava aineisto koostui yhteensä 51:stä vuosina 2018 ja 2019 julkaistusta suomenkielisestä kritiikistä, joista 29 oli julkaistu Helsingin Sanomissa ja 22 Episodi-lehdessä. Tekstit valikoituivat aineistoon sillä perusteella, että ne käsittelivät julkaisuissa erinomaisen arvion saanutta elokuvaa – Episodissa tämä tarkoitti tuona aikavälillä viiden tähden arvion saaneita elokuvia ja Helsingin Sanomien kohdalla taas lehden julkaisemien ”vuoden parhaat elokuvat” -listausten elokuvien arvioita. Ajallisen rajauksen motivaatio oli, että tekstit on julkaistu sen jälkeen kun viihdeteollisuuden valtarakenteita ja vallan väärinkäyttöä esiintuonut #MeToo -liike oli aikaansaanut keskustelua alan käytänteistä. Tutkimus ei kuitenkaan tee vertailua aiemman ja nykyisen diskurssin välillä, vaan #MeToo toimii ainoastaan ajallisena kontekstina. Huomioin tutkielmassa kuitenkin, että miestaiteilijanero ei käsitä kaikkia miehiä ja maskuliinisuuksia, vaan on kategoriana hyvin valkoinen. Jaottelin aineiston analyysin ensinnä kahteen alalukuun, joista ensimmäisessä osassa käsittelin nimityksiä ja kuvaamisia; keitä elokuvantekijöitä tuodaan esiin ja keiden työtä häivytetään ja millaisin kielellisin keinoin tämä tapahtuu. Toisessa alaluvussa kävin läpi muihin kuin arvostelussa olevaan elokuvaan suoraan liittyviä, elokuviin ja henkilöihin liittyviä viittauksia, joita aineiston teksteissä esiintyy. Ensimmäisen alaluvun jaoin vielä kahtia siten, että ensinnä analysoin diskurssia ohjaajan tai muun auteur-asemaan nostetun tekijän kohottamisen elokuvan pääasialliseksi tekijäksi, ja jälkimmäisessä luvussa taas tarkastelin diskursseja muiden elokuvanteon osallisten tekijöiden ympärillä. Aineistoon päätyneistä elokuvista, eli julkaisuvuotensa parhaiksi luokitelluista teoksista, valtaosa oli valkoisten miesten ohjaamia. Tästä syystä analyysini pääteesi onkin, että ohjaajan, erityisesti auteur-statuksen saaneen sellaisen, nostaminen elokuvan luojaksi ja muiden tekijöiden esittäminen tämän luovan vision mahdollistajina, on miestaiteilijaneromyyttiä ylläpitävää diskurssia. Vaikka tarkemman tarkastelun kohteena on pureuduttu yksittäisiin teksteihin, on kyse isommasta diskurssista. Tutkielma myös lopulta päätyi itse toistamaan tätä diskurssia siinä, että monessa kohtaa oli relevanttia käsitellä teosta ja siitä käytyä diskurssia nimenomaan ohjaajan kautta, vaikka aiheeseen kriittisesti tutkielmassa asennoiduinkin.

Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan kolmen naishuippujoukkuelajin - muodostelmaluistelun, cheerleadingin ja joukkuevoimistelun - arvottamista Helsingin Sanomien digitaalisissa artikkeleissa vuosina 2018–2023, sekä sitä kuinka nämä artikkelit samalla vahvistavat maskuliinisten urheilulajien normia urheilun kentällä. Tutkielman menetelmänä on kriittinen diskurssianalyysi, ja se sijoittuu feministisen urheilu- ja mediaurheilun tutkimuskentälle. Urheilussa maskuliinisten urheilulajien valta-asetelma on edelleen vahva, mikä näkyy Suomessa huippujoukkuelajien ammattilaisuustason sukupuolijakaumassa: urheilijanaisten osuus on lähes olematon. Naisvoittoiset joukkuelajit eivät ole saavuttanut ammattilaistasoa eivätkä samankaltaista arvostusta kuin maskuliiniset joukkuelajit, kuten jääkiekko, jalkapallo ja koripallo. Urheilumedioiden rooli on merkittävä, kun tarkastellaan erilaisia tekijöitä, jotka rakentavat maskuliinisten urheilulajien valta-asemaa. Tutkielman aineistoksi muodostui 37 Helsingin Sanomien digitaalista artikkelia, jotka ilmestyivät muodostelmaluistelun, cheerleadingin ja joukkuevoimistelun vuosittaisten MM-kilpailujen ajankohtana. Aineistoista hahmotin kriittisen diskurssianalyysin avulla neljä erilaista diskurssia, jotka esiintyivät jokaisen tutkielman lajin osalta vuosittain: lajikuvaus-, kilpailutulos- ja analyysi-, urheilijakuvaus-, sekä ammattilaisuushaavediskurssit. Jokaisesta eri diskurssiteemasta hahmottui selkeitä keinoja, joilla artikkelit vahvistavat maskuliinisten joukkuelajien asemaa, samalla arvottaen naisvoittoisten joukkuelajien toissijaisuutta. Tutkielmastani käy ilmi, kuinka maskuliinisten lajien valta pitää yhä urheilumediassa normin asemaa ja miten se heijastuu eri diskursseihin. Tämä havainto osoittaa, kuinka tärkeää feministisen urheilututkimuksen olisi huomioida myös joukkuelajit, sekä joukkueurheilulajien sukupuolittuneisuuden vaikutukset maskuliinisten urheilulajien valta-asetelmaa purettaessa. Mikäli urheilijanaisten asemaa saadaan parannettua, voi se myös avata mahdollisuuksia muille sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille urheilun ja huippu-urheilun parissa.

Tutkielmassani tutkin, mitä yleisen asumistuen ruokakunnan käsite kertoo perheen normeista 2010-luvun Suomessa. Näkökulmanani toimivat vuokra-asunnoissa asuvat ja tukea nostavat opiskelijat. Opiskelijoiden asumistuki muuttui pääsääntöisesti yleiseksi asumistueksi elokuussa 2017. Yleistä asumistukea jaetaan ruokakuntakohtaisesti, joten muutos palautti velvollisuuden selvittää opiskelijoiden samassa asunnossa asuvien suhteet. Tutkielma osallistuu feministisen ja kriittisen perhetutkimuksen keskusteluun perheen määritelmistä ja normeista. Feministinen perhetutkimus pyrkii ymmärtämään perheen valta-asetelmia ja kriittinen perhetutkimus lisäämään ymmärrystä perheen monimuotoisuudesta. Teoreettinen viitekehykseni koostuu Yesilovan (2009) Ydinperheen politiikka -tutkimuksesta sekä muista feministisestä näkökulmasta perhettä tutkineista. Tutkielmassa hyödynnän Yesilovan tapaa ymmärtää normit ja niiden rakentumisen yhteiskunnassa Foucault’n hallinnanteorian pohjalta. Tutkimusotteeni on genealoginen ja purkaa ruokakunnan käsitettä sekä sen syntyä ja kerroksia. Aineistoni koostuu opiskelijoiden asumistuen muutoksen yhteydessä tuotetuista lain valmistelumateriaaleista vuodelta 2016 sekä asumistukilain (L 938/2014) uudistamisen valmistelumateriaaleista vuodelta 2014. Saadakseni kattavan kuvan muutoksen sekä ruokakunnan käsitteen taustoihin, käsittelen myös eri ministeriöiden tekemiä selvityksiä vuosilta 2009–2016. Lisäksi olen tarkastellut avoliiton määritelmää suhteessa muuhun avoliittoa käsittelevään lainsäädäntöön. Analysoin aineistoani Yesilovan tapaan kriittisellä lähiluvulla, yhdistäen sen foucault’laiseen tutkimusperinteeseen etsien aineistosta ristiriitaisuuksia sekä aukkoja. Olen analysoinut otteiden taakse jääneitä merkityksiä ja pohtinut mitä normeja niillä tuotetaan. Aineiston pohjalta ruokakunnan käsite ei ole onnistunut ottamaan perheen moninaisuutta huomioon. Erityisesti perheiden monimuotoisuuden huomiointi on jäänyt vähäiseksi lainvalmistelua tehtäessä. Esimerkiksi ydinperhenormi vaikuttaa yhteisasumisen kohdalla. Yhteisasumisesta keskusteltiin vain yksilön näkökulmasta eikä aineiston perusteella perheen kuulu jakaa asuntoaan muiden kanssa. Sateenkaari-, uus- tai ulkomaalaistaustaiset perheet eivät esiintyneet aineistossa millään tavalla. Perheen monimuotoisuus esiintyikin aineistossa ainoastaan vanhempien tai huoltajien määrän vaihteluna yhden ja kahden välillä. Yhteisasuminen normitettiin aineistossa väliaikaiseksi opiskelijoiden elämänvaiheeksi, joka poikkeaa muusta väestöstä. Yhteisasuminen kuitenkin nähtiin normina, jota ruokakunnan käsitteen määritelmät eivät tänä päivänä palvele. Aineistossa korostui valiokuntien huoli, kuinka opiskelijat, joilla on lapsia, pärjäävät taloudellisesti. Lisäksi valiokunnat nostivat avoliiton määritelmän ongelmalliseksi. Aineistosta ei selviä, miten avoliiton määritelmään liittyvät kriteerit ovat syntyneet. Määritelmän epämääräisyys jättää huomattavasti määrittelyvaltaa Kelalle heidän myöntäessään opiskelijoille yleistä asumistukea. Kelan asema korostuu kahden henkilön asuessa yhdessä, sillä heidät määritellään ensisijaisesti avoliittoon, elleivät hakijat pysty näyttämään toisin. Olen analysoinut Kelan määrittelyvaltaa myös Suomen perustuslain (PL 731/1999 10 §) perusoikeuden yksityiselämän, kunnian ja kotirauhan näkökulmasta. Tutkielmani perusteella ruokakunnan määritelmää tulisi päivittää vastaamaan paremmin perheiden monimuotoisuutta.

Kotityö kytkeytyy tiiviisti valtiontalouteen, vaikka onkin näkymätöntä. Tässä tutkielmassa luodaan katsaus siihen mistä mediassa puhutaan, kun puhutaan kotitöistä. Tutkimusaineisto on kerätty Helsingin Sanomien digiarkistosta hakusanalla ”kotityö” ja se sisältää 93 kirjoitusta ajalta 1.1.2021–1.9.2022. Aineisto teemoitellaan induktiivisen temaattisen analyysin periaatteiden mukaisesti. Tutkielmassa tuodaan näkyviin kotityön arvoa ja tutkielma on inspiroitunut pääasiallisesti 70- luvulla käydystä sosialistisen feminismin sisäisestä kotityökeskustelusta. Teoreettinen viitekehys koostuu kotityökeskustelusta, kotitaloustuotannon arvosta, kotitaloustieteestä ja talouspuheesta. Analyysin tuloksena todetaan, että mediakeskustelu koostuu kotipuheesta, perhepuheesta ja hyvinvointipuheesta. Kotitaloustuotannon arvon puuttuminen keskustelusta tuottaa johtopäätöksen, että se on osa-alue, joka kaipaisi jatkotutkimusta. Aineistosta nousseet puheenaiheet kaikessa uusliberalistisessa myötäsukaisuudessaan kaipaisivat myös toisin tekemisen kautta motivoituvaa jatkotutkimusta.

Feministisessä teoriassa on vuosikymmenten ajan keskeisesti pohdittu ihmisruumista ja se, miten tulkitsemme ihmisen biologisuutta, hakee edelleen laajemminkin kulttuurissa paikkaansa osana itseymmärrystämme. Oyèrónkẹ́ Oyěwùmín vuonna 1997 ilmestynyt esikoisteos The Invention of Women – Making an African Sense of Western Gender Discourses käsittelee ihmisen biologisuutta ja argumentoi, että ”biologisten faktojen” tulkitseminen niiden syntykulttuurien ulkopuolella on ongelmallista, koska ruumiista löytyvää ”todistusaineistoa” käytetään eri kulttuureissa eri tavoin. Lisäksi Oyěwùmín mukaan länsimaista ajattelua hallitsee bio-logiikan (bio-logic) eetos: biologia, erityisesti ruumiin ulkomuoto, toimii perustana kategorioille, joilla sosiaalinen maailma järjestetään. Tältä pohjalta hän kritisoi sukupuolentutkimuksessa usein hyödynnettyä sex/gender-erottelua, sukupuolen jakoa biologiseen ja sosiaaliseen/kulttuuriseen. 1990-luvulla tätä erottelua kyseenalaistettiin feministisessä teoriassa esimerkiksi Judith Butlerin ja Donna Harawayn toimesta. Oyěwùmín teos tuo omana lisänään tämän aikakauden sex/gender-ajattelun kritiikkiin dekoloniaalin ulottuvuuden ja Oyěwùmí lähestyy sukupuolta sekä sen teoretisointia omaleimaisesta näkökulmastaan käsin hyödyntäen bio-logiikan ajatustaan. Lisäksi liitän tutkielmassa Oyěwùmín teoksen dekoloniaaliin projektiin, joka pyrkii purkamaan länsimaisten, luonnontieteellisten ihmiskäsitysten valta-asemaa. Katson teoksella myös olevan vielä paljon annettavaa niin sukupuolentutkimukselle kuin muillekin keskusteluille 2020-luvun maailmassa, jossa sukupuolen – biologisen ja sosiaalisen – vartiointia peräänkuuluttavat äänet ovat voimistuneet. Tutkielma asettuu osaksi feministisen tutkimuksen biologisen sukupuolen, ruumiillisuuden, dekoloniaalisuuden ja episteemisen vallankäytön keskusteluja. Taustalla on vaikuttamassa suurempi filosofinen kysymys käsityksistämme ihmisenä olemisesta ja biologian roolista tässä ihmisyyden ymmärtämisessä.

Tutkielman tavoitteena oli selvittää, kuinka peruskoulussa on onnistuttu tukemaan translapsia ja -nuoria sekä tuomaan näkyviin niitä tapoja, joilla peruskoulussa voidaan tukea myös jatkossa heitä. Tranlasten ja -nuorten vanhemmat ovat kokeneet tarvetta saada opettajille ajantasaista tietoa translasten ja -nuorten huomioimisesta peruskoulussa ja siitä, kuinka translapsia ja -nuoria voitaisiin tukea koulussa parhaalla mahdollisella tavalla. Tutkielman kirjoitushetkellä ei ole olemassa valtakunnallisia suosituksia tai virallista ohjeistusta kouluihin trans-lasten ja -nuorten koulupolun tukemisesta konkreettisin keinoin. Tutkielmaani varten pyysin translasten ja -nuorten vanhempia vastaamaan sähköiseen kyselylomakkeeseen, kuinka peruskoulussa on tuettu heidän lapsiaan ja nuoriaan. Kyselyyn vastasi 23 vanhempaa. Yksi vastauksista oli asiaton. Hyödyntämistäni 22 vastauksesta kahdeksan vastaajan nuori oli yläkouluikäinen ja 14 vastaajan lapsi oli alakoulussa. Tarkastelen tutkielmani tuloksia Foucault’n (1975) vallananalyysin kautta sekä cis- ja hete-ronormatiivisuuden vaikutuksia translasten ja -nuorten vanhempien kokemuksiin koulun antamasta tuesta heidän lapsilleen ja nuorilleen. Translasten ja -nuorten huomioiminen peruskouluissa on pääosin onnistunutta tutkielmani tulosten perusteella. Huolestuttavaa kuitenkin on se, että osa opettajista oli loukannut tai mitätöinyt lapsen tai nuoren sukupuolikoke-muksen ja tasa-arvolain tavoitteet jäivät toteutumatta. Tutkielmani tuloksista kävi ilmi, että noin 36 % vastaajien lapsista koki, ettei heidän sukupuolikokemuksensa tullut nähdyksi koulussa. Joidenkin opettajien asenteet ja tietotaito sukupuolivähemmistöjen kohtaamisesta eivät olleet tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslain mukaisia. Erityi-nen huomio aineistostani oli, että translapsia ja -nuoria tukevat käytänteet ovat mahdollisia toteuttaa ilmaiseksi tai hyvin pienellä taloudellisella panostuksella. Sukupuolivähemmistöjen huomioiminen ja tasa-arvoisen sekä yhdenvertaisen koulupolun mahdollistaminen kouluissa on jäänyt tutkielmani perusteella osittain toteutumatta. Tutkielmani perusteella voidaan todeta, että translapset ja -nuoret saavat epätasa-arvoista kohtelua koulussa riippuen koulusta ja opettajasta. Yhtenäistä linjaa sukupuolivähemmistöjen huomioimiseen kouluissa ei vielä ole. Opettajien ja muun henkilökunnan akateemiseen tutkimukseen pohjaavalle koulutukselle on selkeästi tarvetta. Myös asennekasvatusta ja tietoisuuden lisäämistä sukupuolen moninaisuudesta tarvitaan. Normikriittistä työtä on tehtävä järjestelmällisesti, jotta cisnormatiiviset rakenteet saadaan näkyviksi ja niitä voidaan alkaa muuttamaan. Kouluterveyskyselyt 2017 ja 2019 tukevat tut-kielmani tuloksia translasten ja -nuorten tuen tarpeesta peruskoulussa ja kertovat karua kieltä sukupuolivähem-mistöön kuuluvien nuorten hyvinvoinnista.

Tämän tutkielman aiheena on tutkia tehokkuuden eetoksen kokemuksia. Tehokkuutta mitataan usein numeraalisilla mittareilla, jolloin tehokkuuteen liittyvät kokemukset ja tunteet sivuutetaan. Tutkielmani tarkoituksena on tehdä näkyväksi tehokkuuden eetokseen piiloutuvia sukupuolistuneita normeja. Maisteritutkielmani pääkysymykset ovat: Miten tehokkuuden eetos materialisoituu? Miten affektit tuottavat tehokkuuden eetoksen toistamista? Tarkastelen maisteritutkielmassani sukupuolistuneita normeja, jotka voivat itsessään olla syrjäyttäviä ja ongelmallisia yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon näkökulmasta. Tutkimusaineistoni koostuu viiden eri aloilla ja eri puolella Suomea asiantuntijatyötä tekevän nuoren naisen haastatteluista. Aineiston keräsin loka- ja marraskuussa 2021. Tutkimusotteeni on fenomenologinen, jossa ajatellaan, että kaikki kokemamme merkitsevät meille jotain. Fenomenologisessa merkitysteoriassa ihminen nähdään olemuksellisesti yhteisöllisenä. Aineiston analyysissa otteeni on induktiivinen. Teoreettinen viitekehykseni nojaa Ahmedin affektiteoriaan ja kriittiseen työelämä- ja organisaatiotutkimukseen. Tutkimukseni perusteella uusliberalistiseen tehokkuuden eetokseen kytkeytyy sukupuolistuneita normatiivisuuksia liittyen sukupuoleen, ikään, aikaan, vammattomuuteen ja valkoisuuteen. Normatiivisuudet materialisoituvat rakenteissa, käytänteissä, ideoissa ihannetyöntekijyydessä, ideaalityöruumiissa ja habituksessa. Normien valta toimii affektien kautta. Haastateltavien kokemuksissa sukupuolistuneisiin normeihin törmääminen aiheuttaa tahmaisia riittämättömyyden, paineen, ahdistuksen, pelon ja häpeän affekteja. Sukupuolistuneet normit risteävät toistensa kanssa. Useampaan sukupuolistuneeseen normiin törmääminen samanaikaisesti synnyttää erilaisia affekteja, jotka myös risteävät, kerrostuvat, tahmaistuvat ja myös voimistavat niitä. Affektit saavat aikaan tehokkuuden eetoksen toistamista eri elämänalueilla.

Tämän tutkielman aiheena on saamelaisten vaikuttajien kokemukset sosiaalisessa mediassa Suomessa. Vaikka sosiaalisesta mediasta alkuperäiskansojen työkaluna on jonkin verran tutkimusta, ei sitä ole tutkittu saamelaisten vaikuttajien näkökulmasta. Tutkielmani pyrkii siis tuottamaan uutta tietoa ja nostamaan keskiöön saamelaisten omia kokemuksia sekä ottamaan kantaa akateemiseen keskusteluun saamelaisrepresentaatiosta ja dekolonisaatiosta. Tutkimuskysymykseni on seuraava: Miten saamelaisvaikuttajat kokevat sosiaalisen median omien tavoitteidensa ajamisessa? Suomen koloniaalinen historia asettaa lähtökohdat tutkimukselleni, joten peilaan sosiaalisen median kokemuksia tähän kontekstiin nähden. Muun muassa sulauttamispolitiikan ja saamelaisten maaoikeuksien murenemisen lisäksi Suomen koloniaalisuus on näkynyt saamelaisrepresentaatiossa, josta olen erityisesti kiinnostunut tässä tutkielmassa. Tutkimusmateriaalini koostuu kolmen saamelaisen sosiaalisen median vaikuttajan haastatteluista. Haastattelut toteutettiin syksyllä 2021 sisäpiirihaastatteluina, koska itse saamelaisyhteisöön kuuluvana haastattelin saamelaisia. Analysoin aineistoa temaattisen analyysimetodin avulla teoreettisena lähtökohtana jälkikoloniaali feministinen teoria. Tutkimukseni perusteella sosiaalinen media tarjoaa saamelaisille niin uhkia kuin mahdollisuuksia. Ensiksi sosiaalinen media näyttäytyy paikkana, joka mahdollistaa saamelaisuuden vahvistamisen ja jonka kautta yhteisöä voi rakentaa. Toisaalta saamelaisuuden vahvistamiseen liittyy samanaikainen kamppailu stereotypioiden purkamisesta. Toiseksi sosiaalinen media on ristiriitainen alusta saamelaisille: vihapuhe ja sen uhka ovat läsnä, mutta samalla se tarjoaa uusia vaikuttamisen ja itserepresentaation mahdollisuuksia. Kolmanneksi sosiaalinen media näyttää tutkimukseni perusteella tarjoavan saamelaisille dekolonisaation mahdollisuuksia, mitä ovat esimerkiksi saamen kielten näkyväksi tekeminen, saamelaisdiskurssin uudelleenkehystäminen ja vaikuttajan oman aseman mukana tulleiden hyötyjen jakaminen yhteisölle. Dekolonisaatioon sosiaalisen median kautta tulee kuitenkin suhtautua varauksella, koska sosiaalinen median alustat ovat lähtökohtaisesti kapitalistisia, mikä taas kytkeytyy suoraan kolonialismin historiaan.

Tämän tutkielman aiheena on Suomessa asuvien sateenkaariperheiden arki ja kokemukset. Suomessa asuvia sateenkaariperheitä on tutkittu vain vähän, joten tutkielmani tuottaa tärkeää lisätietoa sateenkaariperheistä. Tutkielmani myös tekee tilaa sateenkaariperheiden äänelle ja kokemuksille suhteessa heistä käytävään sateenkaaripoliittiseen diskurssiin. Lisäksi tutkimus auttaa Sateenkaariperheet ry:n toimintaa valaisemalla Suomessa asuvien sateenkaariperheiden arkikokemuksia. Tutkielmassa kysyn: miten sateenkaaripoliittinen diskurssi materialisoituu ja ruumiillistuu sateenkaariperheiden arjessa? Käsitän sateenkaaripoliittisen diskurssin lähtökohtaisesti negatiiviseksi diskurssiksi sateenkaariperheistä, koska haluan tuoda esiin suomalaisen yhteiskunnan cis- ja heteronormatiivisuutta ja näiden normien väkivaltaisuutta. Tutkimusmateriaalini koostui viiden (5) sateenkaariperheen perheenjäsenen haastatteluista. Kyseessä oli sisäpiirihaastattelu, sillä itse sateenkaariyhteisöön kuuluvana haastattelin sateenkaari-ihmisiä. Aineiston keräsin syksyn 2020 ja kevään 2021 aikana. Aineistonanalyysiin käytin affektiivis-diskursiivista analyysimetodia, jonka mukaisesti keskityin affektiivisuuden kietoutuneisuuteen kielenkäytön kanssa. Teoreettinen viitekehykseni muodostui erityisesti Sara Ahmedin queer-teoreettisesta otteesta fenomenologiaan ja affektiivisuuteen sekä Judith Butlerin normikriittisestä ajattelusta. Tutkimukseni perusteella sateenkaaripoliittinen diskurssi materialisoituu ja ruumiillistuu sateenkaariperheiden arjessa monella eri tavalla. Ensiksi diskurssi saa perheet korostamaan perheidensä tavallisuutta, mikä on ristiriitaista, koska samaan aikaan se kuitenkin sulkee perheitä ulos palveluista. Tarkastelin näitä ulossulkemisia törmäysten kautta. Toiseksi se saa aikaan monenlaisia affektimyrskyjä. Erityisesti lakimuutosten ja kampanjoiden aikana käydyt diskurssit ovat herättäneet useita affekteja haastateltavissani. Kolmanneksi se saa perheet liikkumaan. Sateenkaaripoliittinen diskurssi liikuttaa perheitä ja saa heidät valitsemaan sekä asuinkaupungin että asuinpaikan tietyltä alueelta. Sen lisäksi, että sateenkaaripoliittinen diskurssi liikuttaa pois maaseudulta, sateenkaaripoliittinen diskurssi myös liikuttaa perheitä pois aktiivisesta sateenkaaripoliittisessa keskustelussa mukanaolosta. Neljänneksi sateenkaaripoliittinen diskurssi materialisoituu ja ruumiillistuu perheiden arjessa myös positiivisessa merkityksessä. Se luo mahdollisuuden toistaa perhenormeja toisin. Lisäksi se luo merkityksellisiä identiteettejä ja helpottaa elämää. Esimerkiksi sisäisen adoption vaatimuksen poistaminen uuden äitiyslain yhteydessä oli säästänyt perheiden aikaa ja rahaa. Samoin tasa-arvoisen avioliittolain voimaantulo oli helpottanut perheiden elämää ja tuonut juridista pätevyyttä. Sateenkaaripoliittinen diskurssi voi myös luoda vastarintaa. Se voi esimerkiksi liikuttaa antamaan palautetta huonosta kohtelusta ja vaatimaan oikeanlaisia lomakkeita sekä etsimään totuudenmukaista representaatiota, mitä nimitin arjen vastarinnaksi.