Browsing by Title

Tutkielman aihe on Eurooppalaisten japanin opiskelijoiden opiskelumotivaatio. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan myös japanin opiskelijoiden omakuvaa vieraan kielen oppijoina. Keskeisin tutkimuskysymys tutkielmassa on millaista motivaatiota japanin opiskelijoilla on opintojensa suhteen ja kuinka he kuvailevat itseään ja taitojaan kielen oppijoina. Tutkielman teoriaosuudessa kerrotaan japanin kielen oppimisen mahdollisista haasteista ja esitellään aiempia tutkimuksia liittyen vieraan kielen oppimiseen ja motivaatioon yleisesti. Tutkielmassa perehdytään varhaisiin ja modereihin motivaatioteorioihin sekä kieli-identiteetin ja motivaation keskinäiseen suhteeseen ja teorioihin. Teoriaosuudessa esitellään yksityiskohtaisemmin juuri ne teoriat joita hyödynnetään tutkielman analyysissä. Nämä teoriat ovat Itseohjautuvuusteoria (Self Determination theory), Tavoiteteoria (Achievement Goal theory) ja motivaatioteoria omakuvasta kielen oppijana (L2 Motivational Self System theory). Tutkimusmenetelmä on haastattelut ja tutkimusaineistona toimii kymmenen litteroitua haastattelua, jotka on tehty yhden saksalaisen, viiden suomalaisen ja neljän espanjalaisen japanin opiskelijan kanssa. Haastateltavat ovat hyvin erilaisista taustoista, opiskelevat japania eri tasoilla ja heidän ikäjakaumansa on 22-40 vuotta. Tutkielman tulokset osoittavat että japanin opiskelijoilla on sekä sisäistä että ulkoista motivaatiota opintoihinsa. On myös mahdollista, että sisäisen ja ulkoisen motivaation välillä vallitsee ristiriita. Opiskelijat kertovat harjoittavansa japanin kieleen ja kulttuuriin liittyviä asioita runsaasti myös vapaa-ajallaan ja he ovat erittäin orientoituneita hyödyntämään kieltä tulevalla urallaan, mikä osoittaa sisäistä motivaatiota. Toisaalta opiskelijat kertovat suorittavansa esimerkiksi esitelmiä ja kokeita vain päästäkseen läpi kielen kursseilta, mikä puolestaan osoittaa ulkoista motivaatiota. Yleisimpiä uratoiveita ovat kääntäjän tai tulkin ammatit, mutta muitakin suuntautumismahdollisuuksia on. Esimerkillistä on se että vaikka opiskelija on keskeyttänyt aktiiviset opintonsa, hän voi silti kokea haluavansa jatkaa opintojaan tulevaisuudessa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että japanin opiskelijoiden omakuva kielen oppijana vaihtelee runsaasti, sillä jokaisella on omat vahvuutensa ja haasteensa kielen suhteen. Esimerkiksi yllättävän harva haastatelluista kokee kielitaitonsa erittäin hyväksi ja etenkin kielen puhuminen tuottaa monille ongelmia mm. kohteliaisuuden ja sujuvuuden suhteen. Kaiken kaikkiaan tutkielman tulokset osoittavat, että japanin opiskelijoilla on erittäin paljon sisäistä motivaatiota, mutta myös ulkoista motivaatiota opintoihinsa. Suurin osa heistä tähtää myös käyttämään kieltä tulevalla urallaan joko kotimaassaan tai Japanissa. Japanin opiskelijoiden omakuva vaihtelee runsaasti henkilökohtaisten vahvuuksien ja heikkouksien mukaan, mutta heidän ajatuksensa siitä mitä muut odottavat heiltä japanin oppijoina ovat suhteellisen yhtenäisiä.

English Abstract In the graduation thesis I examine the vocabulary descending from Proto-Indo-European *dʰi̯éh₂- *dʰéi̯h₂- *dʰíh₂-, with a view to the morphology and semantics of the descent vocabulary in Sanskrit, Old Greek and Old Norse. In addition to the undisputed vocabulary descending from *dʰi̯éh₂- *dʰéi̯h₂- *dʰíh₂-, Sanskrit word dhíṣṇya- (m.) ‘altar’, fireplace, ‘hypostasis for twin god Nā́satyā’ is brought up for closer investigation, particularly in terms of noun’s root reconstruction and semantic interpretation. In traditional etymologies (Pokorny, Mayrhofer, Frisk), the reconstruction of the noun dhíṣṇya to the root *dʰḗh₁- (Pokorny I:259) is poorly argued. In addition, the prevalent reconstruction includes inconsistencies in the treatment of root ablaut and suffix morphology. Vedic scholars have disagreed about the semantic value and interpretation of the noun in Rigveda. The thesis argues that the current reconstruction of the Sanskrit dhíṣṇya to the root *dʰḗh₁- by Pokorny, Mayrhofer, Frisk (and Grassmann), is incorrect. Instead, the morphology is based on the root dʰéi̭h₂ > *dʰíh₂ with a rare suffix -sni̭o that can be identified form Indo-Iranian, Baltic and Slavic languages. In the new reconstruction, dhíṣṇya is derived from the /0-grade root *dʰíh₂ (Pokorny I:243). By the updated root reconstruction, the semantics and context of the word dhíṣṇya becomes clarified in Vedic poetry and aligned with the etymologically correlating vocabulary in Homeric and Old Norse diction. Overall, the phraseology and narrative in the three Indo-European poetic traditions are in support of common etymology for the Sanskrit dhíṣṇya, Old Norse dís, and (the -i̭é- grade derivative) Homeric sēma. In the second and third part of the thesis, I seek to demonstrate by means of comparative poetics the consistent phraseological treatment of vocabulary inherited from the root *dʰi̯éh₂- *dʰéi̯h₂- *dʰíh₂ in the three mentioned poetry traditions. Being orally transmitted, the poetry traditions relied on fixed keywords and key phrases as memorizing technique and in conveying the tradition’s core ideology expressed in the diction. The part focusing on textual comparison applies Gregory Nagy’s reductive method for identifying these key keywords from the diction. The concurrent semantic registers of the key vocabulary are discussed for they are essential for understanding the subtle semantics of the vocabulary. From the conducted investigation it can be concluded that the vocabulary descending from the root *dʰi̯éh₂- *dʰéi̯h₂- *dʰíh₂- conveyed two clearly delimited meanings in all three poetic traditions in scope: - The vocabulary produced by the root *dʰi̯éh₂- *dʰéi̯h₂- *dʰíh₂- was applied to describe the acquisition and memorizing technique of oral poetry as well as its situational presentation and transmission among the band of poets. - The vocabulary produced by the root *dʰi̯éh₂- *dʰéi̯h₂- *dʰíh₂- was applied to describe the consecrated spaces, buildings and objects associated to the Indo-European ancestor cult, such as fire-altars, graves, and surrounding buildings. In addition, the noun denoted anthropomorphic spirit that was thought to guard these consecrated spaces, buildings and altars. Resulting from the morphological examination of the vocabulary and from the comparative study of the traditions of diction in scope, the following vocabulary and phraseology could be reconstructed to descent from Proto-Indo-European: Nouns produced by the /0-ablaut *dʰíh₂-: - *dʰíh₂-sni̯o Ved. dhíṣṇya; *dʰih₂-sé-no Ved. dhiṣáṇā; *dʰíh₂-sn̥- ON dís, (pl. dísir) Compounds and phrases: - [*dʰíh₂-sni̯o *séd-os / *dʰih₂-séno *séd-os / *dʰíh₂-sn̥ *séd-lo] [*stéh₂-]: Ved. dhíṣṇya-sadas / dhiṣáṇā-sádas … upa√sthā-; ON á (stallhelgum) stað … i dísarsal - [*dʰíh₂-sni̯o / *dʰíh₂-sn̥ *ḱoph₂-ó] [*stéh₂-]: Ved. dhíṣṇya- śapha-… práti√sthā-; ON Loga dís at lopti hof; ON *dísar-hof… (í þeim stað) … stóðu. - [*dʰi̯éh₂- *dʰéi̯h₂- *dʰíh₂-] [*ph₂tḗr] [*men-]: Hom. σῆμα… Πατρόκλοιο ... μνῆμ᾽ ἔμμεναι; Ved. cákṣuṣaḥ pitā́ mánasā hí dhīro; ON (dísa)blota ... svá at föðurleifð hafi (ok) ǫll muni orð. The reconstructions are summarized in the concluding chapter V of the thesis. The phraseology from the diction in support of the reconstruction is collected with source references in Appendix 2.

This study aims to examine how many of the verb errors first-year Spanish university students make in their informal writing assignments are caused by negative language transfer. Another objective of the study is to analyze the errors using content analysis and an error taxonomy in order to find out what kind of contexts lead the students to make transfer errors in verb structures. The material of the study consists of 150 essays taken from three different essay categories of a learner corpus (WriCLE) and annotated for both transfer and non-transfer errors. Studies on language transfer between English and Spanish form the theoretical framework for this study (e.g. Lahuerta 2018; García-Pastor 2018; Swasey & Iglesias 2015). Language transfer is defined as applying linguistic rules from one’s mother tongue to a foreign or a second language and it can either be negative or positive based on whether it leads a learner to choose an erroneous or a correct form. Negative transfer of vocabulary has been studied considerably more than negative transfer of grammatical items between English and Spanish, which is why this study specifically focuses on the negative transfer of verb structures from Spanish to English. Error analysis is another important part of both the theory and methods of this study as I use a modified version of James’ (1998) Target Modification Taxonomy to classify the errors by their semantic origins and analyze them further. There are five categories in this taxonomy: Misselection, Omission, Complete Transfer, Bilingual Blend and Overinclusion. There were overall 461 (71%) non-transfer errors and 185 (29%) transfer errors. These were distributed quite unevenly between the three essay categories. The non-transfer errors mainly consisted of tense shifts. The biggest transfer error categories were misselections and omissions. The most frequent type of misselection was using the infinitive in place of the present participle because in Spanish the infinitive is used in most contexts where English requires the -ing form. Leaving out prepositions and the pronoun it in contexts where they were required made up most of the omissions, which is due to the languages having very differing basic structures. The results of this study may help EFL teachers plan lessons and materials which better respond to students’ learning needs and help anticipate the errors that are likely to occur in the writing of a group of students with a shared native language.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen perinteisten flamencosanoitusten naiskuvaa: miten naisista ja naisille puhutaan ja mitä sukupuoliasenteita sanoitukset välittävät. Tutkin aineistossani naisen eri rooleja ja millaisessa suhteessa naisen ja miehen roolit ovat suhteessa toisiinsa. Tarkastelen flamencosanoitusten mieskeskeisyyttä ja naisen esineellistämistä sekä sitä, kuuluuko aineistossa myös naisen ääni vai onko nainen vain hiljainen objekti. Aineistonani on Antonio Machado y Álvarezin vuonna 1881 kirjoittama kokoelma Colección de Cantes Flamencos. Kokoelmassa on yhteensä 802 lyhyttä kansanrunouteen verrattavaa sanoitusta, joista monia lauletaan yhä. Tutkin niistä tarkemmin 180 runoa, jotka kertovat naisesta tai naisen ja miehen suhteesta. Taustoittaakseni perinteisten sanoitusten kontekstia käsittelen myös flamencoa ja sen historiaa sekä naisen asemaa flamencossa ja andalusialaisessa yhteiskunnassa. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä käytän diskurssianalyysiä ja sukupuolentutkimusta. Diskurssintutkimuksen näkökulmasta kieli ei vain kuvaa todellisuutta, vaan myös muokkaa sitä. Käyttämämme diskurssit vaikuttavat käsitykseemme ympäröivästä maailmasta. Yhteiskunnassa hallitsevat diskurssit vaikuttavat kielenkäyttäjistä usein itsestäänselvyyksiltä, jolloin niiden takana vaikuttavat asenteet jäävät huomaamatta. Samalla usein käytetyt diskurssit vahvistavat näitä asenteita ja niistä syntyneitä stereotypioita. Kieli on siis tärkeässä asemassa sukupuoliroolien rakentamisessa. Esimerkiksi Coates (1997) on esittänyt, että mieskeskeisten diskurssien vuoksi nainen on usein tärkeä vain miehelle tärkeissä rooleissa. Tarkastelen aineistossani siis sitä, millaisissa rooleissa nainen esitetään tärkeänä. Pohdin myös sitä, miten aineistossani näkyy muun muassa Romainen (1999) käsittelemä ajatus siitä, että kieli ei koskaan ole objektiivista ja neutraalia, vaan heijastaa aina yhteiskunnan rakenteita. Tarkastelen sanoituksia aineistosta esiin nousevien teemojen kautta viidessä ryhmässä, jotka jaottelen edelleen alaryhmiin. Analysoin tekstin leksikaalisia valintoja, merkityksiä sekä sitä, kuka lauluteksteissä puhuu. Ensimmäisessä ryhmässä käsittelen naisen ja miehen ulkonäköön liittyviä sanoituksia. Toisen ryhmän teemana on vaikeasti valloitettava ja viettelevä nainen, joka saa miehen epäilemään kaikkivoipaisuuttaan. Kolmannessa ryhmässä käsittelen naisen ja miehen häpeää ja sitä, miten se eroaa sukupuolten välillä. Neljänteen ryhmään olen jaotellut sanoitukset, joissa puhutaan naisen ja miehen hyvyydestä ja pahuudesta. Viidennen ryhmän teemana on aineistossa usein toistuva mustasukkaisuus ja siihen liitetty esineellistetty nainen, mutta myös nainen joka ei alistu. Aineistoni perusteella perinteisten flamencosanoitusten naiskuva vaihtelee ja siinä on erilaisia vivahteita. Esiin nousee erityisesti käsitys huonosta naisesta, joka tuhoaa miehet. Naista epäillään usein siveettömistä teoista tai aikeista, jotka tekevät naisesta huoran. Naisen käytös uhkaa usein myös miehen kunniaa. Aineistossani näkyy myös selvästi se, että 1800-luvun Andalusiassa naisen maailma oli rajattu tiukasti kodin piiriin.Toisaalta aineistossa on myös sanoituksia, joiden naiskuva on positiivinen. Joissakin sanoituksissa nainen toimii aktiivisesti ja osoittaa vastustavansa alistamista. Aineistoni perusteella naisen positiivisin rooli on andalusialaisessa kulttuurissa tärkeä äiti, jonka pyyteetön rakkaus on usein toistuva teema.

Tutkielma vertaa espanjan ja suomen aistiverbien polysemiaa kognitiivisen kielitieteen näkökulmasta. Yleisenä pyrkimyksenä on osoittaa George Lakoffin ja Mark Johnsonin käsitemetaforan selitysvoima polyseemisen sanan eri merkityksiä yhdistävänä tekijänä. Tarkemmin tavoitteena on osoittaa fyysisten aistien käsitemetaforinen yhteys kognitiivisiin käsitteisiin. Taustaoletuksena hypoteettiselle merkityksiä yhdistävälle käsitemetaforalle on funktionaalinen käsitys kielen semantiikasta. Tätä hypoteesia tukisi samanlaisten käsitemetaforien esiintyminen verrattavissa käyttöyhteyksissä, keskenään erilaisissa kielissä. Tarkasteltavaksi valikoitui yhteensä 10 verbiä, 5 kustakin kielestä (esp. – suom.), kaksi kutakin aistia kohti: ver – nähdä, oír – kuulla, oler – haistaa, saber – maistaa, sekä sentir – tuntea. Verbien merkitykset eritellään kahdeksan yksikielisen sanakirjan selitysten perusteella (Diccionario de la lengua española, el Diccionario CLAVE, el Diccionario Salamanca, Diccionario de uso del español, Diccionario del español actual, Kielitoimiston sanakirja, Nykysuomen sanakirja ja Nykysuomen keskeinen sanasto). Merkitykset puretaan käsitteellisiin osiin ja niiden väliltä pyritään löytämään etymologiseen merkitykseen suoraan tai välillisesti viittaava yhteys. Analyysin perusteella kunkin sanan sisäinen merkitysrakenne jäsentyy semanttiseen riippuvuustaulukkoon. Merkitysanalyysin ja riippuvuustaulukon paljastamien pragmaattiseen merkitykseen perustuvien mielleyhtymien perusteella muotoillaan kutakin aistia vastaava hypoteettinen käsitemetafora, joka selittäisi kunkin aistiverbin käytön laajenemisen sanakirjoista löydettyihin abstrakteihin merkityksiin. Tutkimus osoittaa, että verbien merkitykset laajenevat odotusten mukaisesti konkreettisista merkityksistä kognitiivisiin merkityksiin siten, että abstraktiot ovat johdettavissa kunkin verbin ilmaiseman aistin funktionaalisesta merkityksestä. Lisäksi suomessa ja espanjassa on nähtävissä yhteneväisiä metaforisia mielleyhtymiä merkitysten välillä. Merkitysanalyysissa löydetyt aistiverbien semanttiset taipumukset näyttävät viittaavan kielirajat ylittäviin käsitemetaforiin, jotka yhdistävät näön ja objektiivisen tiedon, kuulon ja kielellisen kommunikaation, hajun ja intuition, maun ja arvottamisen/mieltymykset sekä tunnon ja tunteet. Kaikki yksittäiset merkityslaajennukset eivät kuitenkaan ole selitettävissä puhtaasti metaforalla, vaan osassa suhde on selvästi esim. metonyyminen. Kielten välillä on myös odotetusti eroavaisuuksia, joista osa tosin liittyy lähinnä kielten välisiin rakenteellisiin eroihin. Tärkein eroavuus kielten välillä liittyy maku- ja tuntoaistia edustavien verbien ilmaisuvoimaan.

Tavoitteet ja teoriatausta. Tutkielman päätarkoituksena on selvittää ja kuvata ranskan kielen imperfektin ja passé composén käytön opettamista kahdessa suomalaisessa ranskan oppikirjasarjassa. Lisäksi tutkitaan, miten passé simple -aikamuoto otetaan huomioon opetuksessa. Tutkimuksessa selvitetään, miten aikamuotojen käyttöerot selitetään kirjoissa, ja miten nämä selitykset näkyvät kirjojen harjoituksissa. Tutkimuksen teoriatausta koostuu kielitieteelliseen aspektiin, ranskan kielen aikamuotoihin, suomen kielen aspekti-ilmaisuun ja kieliopin opettamiseen liittyvästä kirjallisuudesta. Aineisto ja menetelmät. Tutkimuksen aineistona toimii Escalier- ja J’aime -oppikirjasarjoista valikoitu aineisto. Aineisto on poimittu neljästä oppikirjasta (J’aime 2 & 3 ja Escalier 2 & 3). Menetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi. Aineisto on järjestetty aineistosta löytyvien sisältöjen mukaan kategorioihin teoriaohjaavasti, eli teoriakehys on vaikuttanut siihen, minkälaisiin sisältöihin on kiinnitetty huomiota. Järjestelty aineisto on analysoitu tulkitsemalla sisältöä teoriakehykseen verraten. Tulokset ja johtopäätökset. Oppikirjoissa käsitellään imperfektin ja passé composén käyttöä aspektin ilmaisun näkökulmasta. Kielioppiselityksissä käytetään jokapäiväistä kieltä ja vältellään kielitieteellistä termistöä. Aikamuotojen käyttöerojen kielioppiselityksissä korostuu ajatus imperfektistä olotilojen tai tapahtumien taustojen kuvaajana ja passé composésta yksittäisten tapahtumien kuvaajana, mutta muitakin selityksiä tarjotaan. Kielioppiselitysten mukaisia käyttötapoja harjoitellaan kirjojen tehtävissä. Käyttöeroja kuvataan enimmäkseen yksittäisten lauseiden tasolla, mutta jonkin verran harjoitellaan myös aikamuotojen käyttöä kerronnassa. Kirjoissa hyödynnetään myös eri kielten välistä vertailua aspektierojen opettamisessa, mutta tehtävien osalta vertailu jää vähäiseksi.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Vilho Lammen (1898–1936) tuotantoa osana 1920–1930-luvun suomalaista kuvataidekenttää. Tutkielma rajaa tarkasteltaviksi teoksiksi Lammen lapsiaiheiset maalaukset. Tutkielma koostuu sekä teoreettisesta osasta, jossa keskitytään Suomen sotien väliseen kuvataiteeseen ja yhteiskuntaan, tyylihistoriaan sekä intertekstuaalisuuteen, että käytännön osasta, jossa Lammen lapsiaiheiset teokset luetteloitiin ja syvennyttiin niiden merkityksiin ja uusiin tulkintoihin, jota teoksista voidaan tehdä. Lammen tuotannon kokonaismääräksi arvioidusta noin 650 teoksesta löydettiin noin 100 lapsiaiheista maalausta. Merkitysten ja kontekstin ymmärtämiseksi tutustuttiin Lammen saamaan näyttelykritiikkiin suomalaisissa sanomalehdissä sekä Lammen elinaikana että hänen kuolemansa jälkeen aina vuoteen 2020 saakka. Taidehistorian tyylihistoria muodostaa teoreettisen viitekehyksen, jota vasten Lammen teoksia peilataan. Tutkielmassa pyritään tarkastelemaan kriittisesti Lammen sijoittumista aikansa kuvataiteeseen liitettyihin tyylisuuntauksiin. Lampi nähdään aktiivisena ja yhteiskunnallisena hahmona, mikä näyttäytyy hänen tuotannossaan. Tyylillisesti Lammen teokset nähdään osana oman aikakauden kuvataidetta. Kuitenkin Lampi nähdään omaa tyyliään etsivänä ja toteuttavana taiteilijana. Lammen maalauksia ja hänen tyyliään verrattiin aikanaan muun muassa Paul Cézannen (1839–1906), Vincent van Goghin (1853–1890), Alvar Cawénin (1886–1935) ja Tyko Sallisen (1879–1955) tuotantoon, kunnes 1920–1930-lukujen vaihteessa hän irrottautui aikaisemmasta tyylistään suurikokoisten ja jopa aggressiivisten (miehiä kuvaavien) töidensä kautta. Vuoden 1931 Pariisin-matkan jälkeen hänen kuvaustapansa muuttui jälleen. Se rauhoittui ja siirtyi lähemmäksi uusasiallista ilmaisua. Intertekstuaalisuuden soveltaminen taiteen ja erityisesti maalausten katsomiseen muodostaa tutkielmassa kehyksen, jonka kautta etsitään uusia merkityksiä Lammen teoksille. Intertekstuaalinen kuvan katsominen nostaa esiin Lammen lapsiaiheisten teosten surumielisyyden ja salaperäisyyden. Niissä risteää itsensä paljastamisen ja mysteerin säilyttämisen ja sekä sisäisen että ulkoisen kontrollin merkityskentät, joita vasten lapsiaiheisia teoksia tarkastellaan. Kasvu ihmisenä ja taiteilijana limittyy kokonaisuudeksi, joka näyttäytyy sekä muutaman taidehistorian merkkiteosten että hänen omien teostensa tarkastelussa rinnakkain. Lammen lapsessa näkyy alakulo, alistuminen, antautuminen sekä päättäväisyys, voima ja luova, kiihkeä elämänhalu. Lammen elinaikanaan saamassa taidekritiikissä ei juurikaan lapsiaiheisia teoksia arvioitu. Yleisesti kritiikki korosti Lammen tietynlaista poikkeavuutta taiteilijana ja erilaisuutta. Kuolemansa jälkeen myös Lammen lapsiaiheiset teokset saivat uudenlaista huomiota. Kirjoittelussa korostui maalausten psykologisoiva selitys Lammen ennenaikaiseen ja oman käden kautta tapahtuneeseen kuolemaan. Lapsiaiheiset teokset yhdistettiin jo tuolloin Lammen taiteilijapersoonaan ja sen ilmenemiseen teoksissa. Tutkielma etenee rakenteellisesti menemällä yhä syvemmälle ja katsoo teoksia yhä yksityiskohtaisemmin. Se tiivistyy Lammen lapsiaiheisten teosten käsikuvauksen tarkasteluun. Lähtökohtana pidetään Lammen Omakuva (1934) ja Tytön muotokuva (1934) -nimisiä teoksia. Teokset paljastavat Lammen oman käden näyttäytyvän suuressa osassa hänen lapsiaiheisia töitään. Sen kautta Lammen taiteilijuus ja ihmis(en) kuva paljastuu katsojalle. Elämän ja teoksissa nähtävien eleiden kaksijakoisuus on ilmeinen. Lapsiaiheisten teosten yleisilme kautta koko tuotannon on näennäisen ilmeettömyyden sävyttämä, mutta juuri tuo pinnallinen ilmeettömyys korostaa syvemmän tarkastelun kautta nousevaa jopa räjähtävän voimakasta ääntä ja elämäntuntoa.

Tutkielmassa tarkastellaan lapsiin ja nuoriin liittyvää argumentaatiota keskustelussa translain uudistamisesta eduskunnan täysistunnoissa vuosina 2022–2023. Tutkielman tavoite on selvittää, mitä taustaoletuksia eli esisopimuksia argumentaation taustalla on ja mitä argumentointistrategioita kansanedustajat käyttävät. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä yhdistyvät kriittinen diskurssintutkimus ja uusi retoriikka: tutkielmassa sovelletaan Norman Fairclough’n kriittistä diskurssianalyysia, ja argumentaation tarkastelun lähtökohtana on Chaïm Perelmanin ja Lucie Olbrechts-Tytecan teoreettinen malli ja luokittelu. Tutkielman teoreettinen viitekehys korostaa täysistuntopuheen luonnetta vallankäyttönä ja argumentaationa. Tutkimus on kvalitatiivinen. Sen aineisto koostuu täysistuntopöytäkirjoihin dokumentoiduista kansanedustajien puheenvuoroista. Aineisto sisältää yhteensä 110 puheenvuoroa 54 kansanedustajalta. Aineistossa ovat edustettuina niin lakiesityksen hyväksymisen kuin hylkäämisen puolesta äänestäneet kansanedustajat. Tutkimuksessa esisopimukset, joihin kansanedustajien argumentaation havaittiin perustuvan, luokiteltiin kahteen kategoriaan: esisopimuksiin, joiden perustana on käsitys sukupuolesta, sekä lapsen etua koskeviin esisopimuksiin. Lain uudistamista edistävässä ja sitä vastustavassa argumentaatiossa tavat määritellä sukupuolen käsite ja lapsen etu eroavat ratkaisevasti. Keskeiset kansanedustajien käyttämät argumentointistrategiat jaoteltiin neljään ryhmään: tosielämän esimerkit ja kokemukset, määrät ja yleisyys, auktoriteettiin vetoaminen sekä totuuden ja ideologian erottaminen. Lain uudistamista vastustavalle argumentaatiolle erityistä totuuden ja ideologian erottamista lukuun ottamatta strategioita käytetään sekä lain uudistamista edistävässä että sitä vastustavassa argumentaatiossa. Tutkimuksen perusteella keskustelu lapsista ja nuorista on translain eduskuntakäsittelyssä selkeästi polarisoitunut niin tiedon kuin arvojen ja asenteiden tasolla. Lain uudistamista edistävässä argumentaatiossa on havaittavissa tahtotila korjata lainsäädännön epäkohtia, jotka aiheuttavat translasten ja -nuorten pahoinvointia. Lain uudistamista vastustavassa argumentaatiossa transsukupuolisuutta pidetään luonnonvastaisena ja lasten ja nuorten kehitykselle haitallisena. Tutkielman johtopäätökset korostavat dialogin merkitystä niin eri näkökulmia edustavien kansanedustajien kuin kansanedustajien ja lasten ja nuorten välillä.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan lapsiin kohdistuneita ihmisoikeusloukkauksia Sierra Leonen sisällissodassa vuosina 1991–2002 sekä kansainvälisen yhteisön toimintaa konfliktin liennyttämiseksi. Tutkimuksessa selvitetään minkälaisten ihmisoikeusloukkausten kohteiksi lapset joutuivat ja miten se lapsiin vaikutti. Tutkielmassa myös tarkastellaan Yhdistyneiden kansakuntien, Länsi-Afrikan talousyhteisön ja Britannian väliintuloja konfliktin aikana. Tutkimusaineisto on hyvin laaja ja pääasiallisia lähteitä olivat totuus- ja sovintokomission lähes 3 500- sivuinen raportti sekä YK:n Sierra Leonen operaatioiden tilanneraportit vuosilta 1996–2004. Totuus- ja sovintokomission raportti on historiallinen katsaus konfliktista sekä sen juurisyistä ja raportti sisältää yksityiskohtaisia kuvauksia sekä tilastoja ihmisoikeusloukkauksista. YK:n operaatioiden raportit ovat 45–60 päivän välein koostettuja tilanneraportteja Sierra Leonen tapahtumista sisällissodan aikana ja sen jälkeen. Raporteissa kuvaillaan maan turvallisuustilannetta sekä rauhanprosessin edistymistä. Tutkielmassa esitellään konfliktiin johtaneita syitä ja sisällissodan vaiheita tarkoituksena pohjustaa ulkomaisten operaatioiden tekemiä toimenpiteitä sekä totuus- ja sovintokomission kirjaamia ihmisoikeusloukkauksia. Lisäksi tutkielman lopuksi arvioidaan totuus- ja sovintokomission antamien suositusten toteutumista ja syitä joidenkin suositusten toteutumattomuudelle. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että Sierra Leone ajautui konfliktiin useasta eri syystä. Konfliktin syttymiseen vaikutti korruptoinut hallinto, nuorten radikalisoituminen työn ja koulutuksen puutteen vuoksi sekä yhteiskunnassa rehottanut eriarvioisuus. YK:n UNAMSIL-operaatiota on kutsuttu yhdeksi menestyneimmäksi rauhanturvaajaoperaatioksi, sillä Sierra Leonessa saavutettiin pysyvä rauha. Operaatiossa oli kuitenkin vakavia sisäisiä ongelmia, jotka vaikuttivat sen tehokkuuteen. Ihmisoikeusloukkauksia tehtiin jokaisen taistelevan osapuolen toimesta ja lapset olivat loukkauksien erityisenä kohteena. Sierra Leonen totuus- ja sovintokomissio antoi hallitukselle suosituksia Sierra Leonen ihmisoikeustilanteen parantamiseksi. Maan hallitus on ollut kykenemätön toteuttamaan totuus- ja sovintokomission antamia suosituksia muun muassa resurssipulan vuoksi.