Browsing by Title

Tämä laadullinen tutkimus käsittelee turvapaikanhakijoista luotuja representaatioita kahden brittiläisen sanomalehden uutisissa. Tutkin diskursiivisia strategioita, joita sanomalehdet käyttävät turvapaikanhakijoiden kuvaamisessa, ja tulosten avulla vertailen sanomalehtiä toisiinsa. Tutkimuksen tavoite on selvittää, minkälaista kuvaa turvapaikanhakijoista rakennetaan brittilehdistössä lokakuussa 2015, Euroopan ”pakolaiskriisin” aikana. Aineistoni koostuu kahden eri sanomalehden, The Guardianin ja The Daily Mailin, turvapaikanhakijoita koskevista uutisista. Aineisto sisältää yhteensä kahdeksan lehtiartikkelia, jotka on julkaistu valikoitujen sanomalehtien internet-sivuilla lokakuussa 2015. Artikkelien aiheet koskevat turvapaikanhakijoiden saapumista Eurooppaan ja turvapaikanhakijoista käytävää poliittista keskustelua Isossa-Britanniassa. Tutkimus on kriittinen diskurssianalyysi, jonka teoreettinen ja metodologinen perusta nojaa Wodakin (2001), van Leeuwenin (2008) ja van Dijkin (1991) kehittämiin tekstin kriittisiin lähestymistapoihin. Tutkimukseni metodi on mukautettu versio KhosraviNikin (2010) analyyttisesta metodista, jonka avulla on aiemmin tutkittu sanomalehtien luomaa kuvaa pakolaisista, turvapaikanhakijoista ja maahanmuuttajista. Analyysissani keskityn siihen, millä tavoin turvapaikanhakijoihin viitataan sekä siihen, minkälaisiin toimintoihin heidät liitetään. Lisäksi analysoin sitä, kenen näkökulma nostetaan esiin sanomalehtien artikkeleissa. Tutkimus osoittaa, että turvapaikanhakijoita koskevissa uutisissa käytetään laajalti yhtenäistäviä strategioita: turvapaikanhakijoihin viitataan suurina homogeenisinä ryhminä, ja heihin yhdistetään usein tietoja heidän määrästään. The Daily Mail käyttää kollektisoivia strategioita useammin ja painokkaammin kuin The Guardian, ja luo lisäksi epäinhimillistä ja negatiivista kuvaa turvapaikanhakijoista. The Guardian käyttää strategioita, jotka kuvaavat turvapaikanhakijat ensisijaisesti uhreina, mutta pyrkii viittaamaan heihin monimuotoisemmin kuin The Daily Mail. Sanomalehtien tapa käyttää diskursiivisia strategioita heijastaa kunkin lehden poliittista näkökulmaa sekä lehtien journalistisen tyylin ominaispiirteitä. Yleisesti turvapaikanhakijat kuvataan passiivisina toimijoina, mutta liitettynä rikolliseen toimintaan heidän toimintansa kuvataan aktiivisena. Turvapaikanhakijoiden oma näkökulma nousee harvoin esiin, ja artikkeleihin valitut lähteet edustavat suurelta osin muiden tahojen näkökulmia. Sanomalehtien rakentamat representaatiot vaikuttavat lukijoiden käsityksiin turvapaikanhakijoista. Nämä käsitykset voivat vaikuttaa joko suotuisan tai torjuvan asenneilmapiirin syntyyn yhteiskunnassa sekä siihen, millaisia poliittisia ratkaisuja turvapaikanhakuun liittyen tehdään.

Pro gradu -tutkielmani aiheena ovat käännösstrategiat, joita Tacituksen maantieteellis-etnografisen teoksen Germania suomentajat ja ruotsintajat ovat käyttäneet kääntäessään latinankielisessä lähtötekstissä esiintyviä asyndeton adversativum -rakenteita. Lisäksi analysoin kääntäjien näihin rakenteisiin tekemiä adversatiivisia sidesanalisäyksiä muun muassa kielten, kääntäjien ja aikakausien mukaan. Tutkimukseni keskeisen teoreettisen pohjan muodostavat asyndeettisyyttä ja sen eri ilmenemismuotoja, suomen ja ruotsin kielten adversatiivisia rakenteita sekä käännöstiedettä käsittelevä tutkimus- ja opetuskirjallisuus. Empiirisenä aineistonani käytän yhtä Germaniasta laadituista latinankielisistä kriittisistä editioista, kaikkia neljää julkaistua Germania-suomennosta ja kuutta julkaistua Germania-ruotsinnosta. Käytän sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Kvalitatiivinen tutkimukseni keskittyy siihen, miten kääntäjät ovat soveltaneet eri käännösstrategioita. Lisäksi vertailen joidenkin latinankielisestä lähtötekstistä valitsemieni tekstiotteiden käännöksiä ja niissä käytettyjä käännösstrategioita. Tutkimuksen kvantitatiivisessa osuudessa analysoin käännöksistä kokoamaani sidesanalisäyksiä käsittelevää aineistoa. Havaintojeni perusteella kääntäjät ovat pääosin säilyttäneet latinankielisessä lähtötekstissä esiintyvät asyndeettiset adversatiiviset rakenteet, sillä adversatiivisia sidesanalisäyksiä on tehty keskimäärin vain noin joka kolmanteen tutkimukseen poimimaani kohtaan. Sitä vastoin se, että kääntäjät olisivat käännösratkaisuillaan joko selvästi korostaneet tai häivyttäneet lähtötekstissä olevia vastakkainasetteluja, vaikuttaa olevan hyvin harvinaista. Tutkimus osoittaa, että kääntäjä tekee adversatiivisen sidesanalisäyksen todennäköisimmin silloin, kun latinankielisessä lähtötekstissä esiintyvässä asyndeettisessä adversatiivisessa rakenteessa on vahva vastakkainasettelu lauseiden tai lausekkeiden välillä. Vastaavasti adversatiivisen sidesanalisäyksen esiintymistodennäköisyys heikkenee vastakkainasettelun voimakkuuden heikentyessä. Aineistossa on myös pieniä viitteitä siitä, että adversatiivisten sidesanojen lisääminen voisi mahdollisesti olla hieman yleisempää 1950-luvun jälkipuoliskolla julkaistuissa käännöksissä. Tutkimieni suomennosten ja ruotsinnosten välillä ei keskimäärin ollut merkittäviä eroja lisättyjen sidesanojen suhteellisissa määrissä. Suurin osa lisätyistä sidesanoista kuuluu suomen ja ruotsin kielten yleisimpiin adversatiivisiin sidesanoihin. Tehtyjen adversatiivisten sidesanalisäysten määrä ja se, miten monipuolisesti eri sidesanoja käännöksessä on käytetty, vaihtelee kuitenkin huomattavasti kääntäjittäin eikä ole sidoksissa käännöksessä käytettyyn kieleen.

Pro gradu -tutkielman aiheena on ”Ateistinen retoriikka Ilkka Pyysiäisen teoksessa Jumalaa ei ole”. Kyseinen teos toimii tutkielman lähdeaineistona. Retoriikka ymmärretään työssä laajasti siten, että se käsittää retoristen keinojen käytön lisäksi asia-argumentaation. Käytetyt menetelmät jakautuvat siten kahtaalle, toisaalta argumentaatioanalyysiin, toisaalta retoristen keinojen analyysiin. Käytettyjen menetelmien osalta argumentaatioanalyysi sisältää formaalin ja sisällöllisen aspektin: samalla kun tarkastellaan argumenttien rakennetta, päästään tutustumaan siihen teoksen sisällölliseen kontekstiin, jossa argumentaatio tapahtuu. Retoristen keinojen osalta esitellään niitä keinoja, joita teoksen kirjoittaja käyttää saavuttaakseen lukijan vakuuttamiseen tähtäävät tavoitteet. Teoksen argumentaatiota koskeva yleishavainto on, että argumenttien kirjo on melko suppea. Niiden pääasiallinen tavoite on osoittaa kristinuskon mukaiset uskomukset vääriksi vedoten moderniin tieteeseen, jonka piirissä Jumalasta ei ole tehty havaintoja ja joka ei tarvitse Jumalaa teorioidensa ja selitystensä rakenneosana tai perustana. Teoksen retoristen käyttö on sen argumentaatiota rikkaampaa, mikä sopii hyvin teoksen poleemiseen pamflettiluonteeseen. Käytetyt retoriset keinot kytkeytyvät usein toisiinsa, minkä ansiosta teksti on retorisesti tiheää. Läpikäyvänä juonteena on erityisesti komiikan käyttö retorisena keinona. Tutkielmassa tarkastellaan myös ateismin käsitettä ja historiaa erityisesti viimeaikaisen ateismikeskustelun kohdalla pyrkien sijoittamaan tarkasteltava teos ateismin kontekstiin. Läpi teoksen toistuva argumentti, jonka mukaan tiede kumoaa uskonnon, ankkuroi teoksen perusasennoitumiseltaan skientistiseksi. Skientistinen asenne yhdistää teosta viime vuosina voimakkaasti esiin nousseen uusateismin tunnetuimpien angloamerikkalaisten edustajien kirjoituksiin. Retoriikan osalta teos sijoittuu kärkevyydessä johtavien uusateistien ääripäiden välimaastoon. Viimeaikaisessa ateismin ilmiökentässä on havaittavissa myös merkitykseltään yhä kasvava ilmiö, jossa ateismi ja henkisyyden harjoittaminen pyritään yhdistämään toisiinsa. On esimerkiksi perustettu yhteisöjä, jotka lainaavat uskonnoista niiden parhaat puolet. Samalla kuitenkin pidetään kiinni ateistisesta vakaumuksesta. Pyysiäisen kirjassa ei tämäntapaista myötämielistä suhtautumista uskontoon ole, kuten ei myöskään pyrkimystä löytää yhteistä kieltä tai käydä dialogia uskonnon edustajien kanssa.

Tutkin atomipommin synnyttäneen Manhattan-projektin ja sitä seuranneiden Hiroshiman ja Nagasakin pommitusten julkistamisesta alkanutta lehdistökeskustelua Yhdysvalloissa: mitä tietoa oli saatavilla ja miksi, kuinka sitä käsiteltiin toimituksissa ja millaisia olivat tiedotusten alkuvaiheessa herättämät kielteiset ja myönteiset reaktiot sekä spekulaatiot tulevaisuudesta. Lähteinä käytän erityisesti vaikutusvaltaisia sanomalehtiä The New York Times, The Wall Street Journal ja The Washington Post, mutta myös viikkolehtiä Life ja Time, lähinnä elokuulta 1945. Jo yksin kyseisen kuukauden sanomalehtilähteistäni löytyy ProQuest-tietokannan hakutoiminnolla yli 900 artikkelia, joissa esiintyy jokin sanoista atom, atomic, nuclear, radiation, radioactive tai radioactivity; nämä erottavat sangen tehokkaasti minulle relevantit artikkelit muista sisällöistä. Manhattan-projektin viestintäorganisaatio aloitti julkistukset presidentti Harry Trumanin nimissä annetulla lausunnolla, joka kertoi maailmalle Yhdysvaltain uudesta aseesta, jolla Japani haluttiin painostaa antautumaan. Tiedotuksen toinen päämotivaatio oli turvallisuus: projektin tuottamasta tiedosta haluttiin pitää salassa mahdollisimman paljon. Koska keskustelua ei voitaisi estää, se päätettiin täyttää valtavalla määrällä harmitonta informaatiota. Tiedetoimittaja William Laurence tuotti tiedotusvälineille kansantajuisia artikkeleita ja fyysikko Henry Smyth virallisen tieteellisen raportin, joka mahdollisti valistuneen keskustelun ja määritteli julkisen tiedon rajat. Lehdistö hyödynsi aineistoa runsaasti, olihan sillä vain vähän vaihtoehtoisia lähteitä. Monet päätyivät uskomaan tai toivomaan, että atomiase lopettaisi sodat – vaihtoehtona he näkivät maailmanlopun. Kutsun tässä työssä atomi-internationalismiksi visioiden jatkumoa YK:n alaisista atomivalvontaelimistä maailmanvaltioon. Atomitutkijoiden poliittinen liike otti aatteen omakseen, mutta se ei koskaan voittanut massoja tai päättäjiä puolelleen. Atomienergian rauhanomaisesta potentiaalista oli tarjolla varsin oikeaan osuneitakin näkemyksiä, mutta monet asiantuntijatahotkin spekuloivat myös utopistisemmilla visioilla yltäkylläisyydestä ja atomimoottoreilla kulkevista liikennevälineistä. Yhteiskunnalliset ajattelijat pohtivat, miten esimerkiksi työ ja omistus tulisivat muuttumaan. Lääketieteellisistä mahdollisuuksista kirjoitettiin vielä verrattain vähän. Erityisesti uskonnolliset tahot vastustivat siviilien joukkotuhontaa moraalisin perustein, mutta jäivät vähemmistöön. Monet pohtivat, miten amerikkalaiset voisivat taata oman turvallisuutensa tieteiskirjallisuudesta todellisuudeksi muuttuvassa maailmassa, jossa ydinpommit voisivat tippua taivaalta puolustuskyvyttömiin kaupunkeihin. Toivoa nähtiin tutkimuksessa, kaupunkien hajauttamisessa tai rauhan takaamisessa ydinpelotteella. Pommin tekijät odottivat sen säteilyvaikutusten jäävän mitättömiksi; kun oletus kyseenalaistettiin, reaktiona oli väitteiden tyrmääminen propagandaksi. Vähättelyä ja sensuuria jatkettiin myös todellisuuden paljastuessa, joten suuri yleisö alkoi ymmärtää säteilyn ja radioaktiivisen laskeuman merkityksen vasta myöhemmin.

Dans le présent travail, nous cherchons à repérer les attitudes et intentions du locuteur dans la traduction française du texte bouddhique Dhammapada. Nous identifions d’une part les marqueurs des attitudes du locuteur sur ses propos, autrement dit de la modalité, et d’autre part les rôles de ces marqueurs. Pour ce faire, nous nous basons sur la typologie de Le Querler (2004), qui a une approche sémantique et syntaxique dans l’étude de la modalité. Nous effectuons dans ce travail une analyse qualitative de la modalité. Notre corpus, le Dhammapada, est un recueil de versets qui rassemble les enseignements du Bouddha. Il est question d’un des textes les plus anciens et influents de la littérature canonique bouddhique. Les marqueurs morphologiques, lexicaux et syntaxiques indiquent des attitudes par rapport à des faits, comme des implications, un degré de certitude ou un conseil. Les implications renvoient aux modalités implicatives et les autres respectivement aux modalités épistémiques et aux modalités intersubjectives. En plus de cela, les marqueurs lexicaux peuvent présenter une attitude qui est associée à une connotation positive ou négative. Les marqueurs morphologiques sont représentés essentiellement par des tiroirs verbaux, les marqueurs lexicaux par des classes de mots et les marqueurs syntaxiques par des constructions propositionnelles ou par des signes de ponctuation. Par ailleurs, différentes modalités peuvent être combinées entre elles pour exprimer une attitude du locuteur. Les modalités épistémiques associées aux modalités implicatives indiquent une implication certaine ou incertaine. Ces deux types de modalités peuvent être combinées aux modalités appréciatives. Les implications comportent alors une connotation positive ou négative. Ces connotations sont exprimées de plusieurs façons différentes. Le contexte et les autres expressions des versets peuvent apporter une connotation nouvelle ou opposée, qui est positive ou négative, à un fait. Dans le Dhammapada, l’attitude du locuteur ou autrement dit la modalité est marquée explicitement pour appuyer l’opinion de l’auteur sur ces propos, sur le bien et sur les attitudes ou comportements bénéfiques à adopter. En indiquant ce qui est bien ou mal, on veut montrer qu’il vaut mieux suivre ce qui est bien. On oriente ainsi la lecture des versets du Dhammapada.

This master’s thesis treats native speakers’ attitudes to non-native speakers’ spoken vernacular and standard varieties. It examines which theoretical factors researchers have to pay special regard to when studying attitudes to non-native variation. Based on these factors, the thesis evaluates which methods of the language attitude paradigm suit the study of attitudes to non-native speakers’ varieties best. As theoretical background serves the Communication Accommodation Theory in its adapted form for intercultural communication. The thesis draws upon previous findings on relevant factors for the study of native varieties, upon previous findings on relevant factors for the study of non-native language and upon previous findings on the nature of non-native varieties. In order to gain further insights, a case study is conducted. The case study examines native Finnish speakers’ preference of non-native Finnish vernacular and standard varieties. As methods, it employs both a matched- and verbal-guise listening test and a direct question approach. Furthermore, it gathers the respondents’ justifications for their speaker choices in the listening test. The justifications allow an insight into the respondents’ attitudes to the varieties. A non-random sample of 101 native Finnish speaking students from the University of Helsinki is tested. The speaker choices in the listening test are analysed by statistical means (chi-square test). The answers to the direct question and the justifications for the speaker choices are classified into groups of similar answers. The results gained by the listening test and the results gained by the direct question are compared. The findings suggest that the students do not prefer either non-native variety per se. Their variety preference depends on the communication situation. The students do not prefer the same varieties in the case of native and of non-native speakers. While both non-native varieties may sound nice, enthusiastic, self-confident and clear, only vernacular speakers are seen as particularly natural, authentic, relaxed and close to native Finnish speakers. Only standard speakers are associated with professionality in a broad sense, but leave in some cases the impression of sounding foreigner-like or not natural. Differently than in earlier studies on non-native vernaculars, the non-native Finnish vernacular is thus seen as mainly positive. The results of the two different methods do not match. Either or both of them can thus not be fully reliable. This thesis shows that native speakers’ attitudes to non-native varieties are not necessarily the same as to native varieties. Attitudes to non-native varieties have to be studied in their own right, thus. A multitude of factors influences the formation of attitudes to non-native varieties. Non-native and native varieties differ from each other in their form, in the way they are learnt, used and perceived as well as in what they express. Non-native language not as objectively produced by the non-native speakers, but as subjectively perceived by the native interlocutors influences attitudes. Furthermore, attitudes to non-native varieties are likely even more prone to the social desirability bias than attitudes to native varieties. Methods that elicit the respondents’ attitudes directly should thus be avoided. The findings of the Finnish case study indicate that also matched-guise tests may suffer from the social desirability bias because of variety recognition. Furthermore, voice recognition is an increasing problem in the digital age. Most methods of the language attitude paradigm do not study natural language data in real-life communication situations. This thesis reveals the need for more innovative research designs. It suggests therefore several methods that researchers of attitudes to non-native variation may employ in future.

The present study aims at providing insights into the dynamics of language attitudes in native Italian speakers residing in Italy towards English as a foreign language. In the past decades, English has acquired an international role and has become increasingly important in many areas of life. Nonetheless, the English language proficiency of native Italians appears to fall behind, especially when compared with learners from other European countries. With this in mind, this thesis has two main objectives: 1) Identifying the overall attitudes of native Italian speakers residing in Italy with regard to English, and 2) examining whether there are any meaningful relationships between these language attitudes and specific profile characteristics, i.e., the individuals’ age, gender, region of residence, level of education, residence abroad, and self-reported English language proficiency. For this purpose, the research was carried out within the framework of the discipline of sociolinguistics and a quantitative study was conducted by employing a direct measure strategy. The questionnaire was distributed online across Italy and gathered a total of 470 submissions. The obtained data was subsequently analysed using methods of descriptive statistics and correlation tests. The participants’ answers to the open-ended questions were used as supporting information to the quantitative data. The results of the study revealed that Italian individuals residing in Italy have a mostly favourable orientation towards English as a foreign language. Individuals significantly value the importance of possessing good English language skills nowadays while at the same time showing a sound sense of Italian group identity. The research reports a clear perception of the different roles that Italian and English play within the Italian society. Attitudes to English are mostly favourable regardless of age and, while gender differences are not too strongly marked, women display more positive attitudes towards the language. The research also revealed that individuals who have achieved a higher level of education are more prone to view English in a positive light. The findings showed that the attitudes and opinions towards English as a foreign language among Italians are mostly favourable regardless of the individuals’ regions of residence. Moreover, having had past experiences abroad does not significantly influence the way that individuals perceive English as a foreign language. Finally, individuals who perceive their English language skills to be high also tend to have more favourable attitudes towards it.

Tutkielmani on ns. käännösgradu, jossa tutkin ensisijaisesti tuottamaani käännöstä, mutta myös käännösprosessiani kokonaisuutena. Materiaalini on (1) Fredrik Lindströmin ja Henrik Schyffertin Ljust & Fräscht-boken: Jakten på det perfekta boendet ([2011] 2013, 97 s.) esipuhe ja luvut 1–4, 2) käännökseni (19 s.) ja (3) käännösprotokolla (27 s.), johon olen kerännyt huumoria ja ironiaa sisältävät kohdat, pohdintaa mahdollisista käännösvaihtoehdoista, käyttämäni käännösstrategiat ja Arthur Asa Bergerin (1993) mukaan soveltamani huumoritekniikat. Tutkielman tavoitteena on selvittää toisaalta kirjoittajien käyttämää huumoria ja ironiaa sekä jakaa ne Bergerin mallin mukaisesti eri tekniikoihin. Toisaalta tarkastelen, kuinka nämä tekniikat näkyvät suomennoksessani. Protokollaan kirjaamani esimerkit ja niiden sisältämät huumoritekniikat eivät edusta ainoastaan käännösongelmia tai käännösvaikeuksia, vaan tarkastelen käännöstäni kokonaisuutena. Teoreettinen viitekehys muodostuu Christiane Nordin ([1988] 2005) tekstianalyysimallista sekä sivuaa osittain myös Nordin ([1988] 2005) käännösongelmien ja käännösvaikeuksien eroja. Käyttämäni käännösstrategioiden jaottelu perustuu Chestermanin (1997) ja Tallberg-Nygårdin (2017) luokitteluihin. Analyysi koostuu kolmesta vaiheesta. Ensimmäiseksi analysoin lähtö- ja kohdetekstin Nordin mukaisesti ja toiseksi esittelen materiaalistani löytämiäni huumoritekniikoita. Kolmannessa vaiheessa analysoin käännösstrategioitani ja kommentoin mahdollisia eroja lähtö- ja kohdekielen huumoritekniikoissa. Menetelmäni on deskriptiivinen ja kvalitatiivinen, osin myös kvantitatiivinen. Tutkimus osoittaa, että tutkimusmateriaalin huumorin jaottelu eri tekniikoihin saattaa olla vaikeaa, koska rajat eri tekniikoiden välillä ovat usein häilyviä. Epäselvissä tapauksissa jaottelu ensisijaisiin ja täydentäviin huumoritekniikoihin perustuu omaan tulkintaani. Tavallisin käyttämäni käännösstrategia on sananmukainen käännös, eli huumori on siirtynyt lähes sellaisenaan suomennokseen. Seuraavaksi yleisin käännösstrategiani on syntaktinen muutos. Kyseiseen kategoriaan kuuluvat muutokset ovat monessa kohtaa merkittäviä. Alkukieliseen tekstiin saattaa esimerkiksi kuulua polveilevia ja mutkikkaita lauserakenteita, jotka vaativat selkiyttämistä. Syntaktinen muutos on soveltamistani strategioita ainoa, jossa alku- ja kohdetekstissä käytettävä pääasiallinen huumoritekniikka eivät vastaa toisiaan. Vastaamattomuus johtunee siitä, että retorinen polveilevuus edustaa yhtä Bergerin huumoritekniikoista. Muita käyttämiäni strategioita ovat yleistäminen, informaationmuutos ja yhdistelmästrategiat. Yleistäminen-strategiaan lukeutuu sellaisia alkukielisiä ilmaisuja, joille ei ole selkeää vastinetta kohdekielessä. Strategiaan informaationmuutos olen laskenut mukaan sellaiset kohdat, joissa olen ajatellut kohdetekstin lukijaa tehdessäni lisäyksen tai poiston. Alkuperäinen ilmaisu on säilytetty osana informaationmuutosta, koska se tuo paikallisväriä käännökseen. Yhdistelmästrategioihin olen laskenut sellaiset ratkaisut, joissa hyödynnän yllämainituista strategioista kahta eri strategiaa samassa käännösesimerkissä.

What kind of extralinguistic considerations people have aimed to express with plant names and which mediums have been used for that purpose in Egyptian Arabic? This thesis aims to answer that question with regard to the local dialects spoken in Beni Suef, Fayyūm and Tanta countryside. The perspective here does not have the depth of the etymological research but uses fairly extensive data primarily collected through interviews of native dialect speakers about their intuitive insights on plants and plant nomenclature. The data was collected through field interviews in 2011 from about 40 infrormants and it covers almost 400 plant names with additional information. The majority of these names are presented in alphabetical order in a separate chapter, including also plant-specific information about the probable scientific classification, distribution of each name and possible etymologies. Literary sources have been used to illuminate the context of the thesis' topic, taking into account such circumstances as the botanical geoghraphy and relevant culture history of Egypt as well as linguistic information. The general ethnobotanical analysis is primarily compared to the theoretical basis established by anthropologist Berlin Brent. Considering the simple plant names in the data at hand, a few special caracteristics could be detected compared to the general Arabic lexicon. The plant names included many adjective- and participle-like noun types, but almost none of actual participles that normally abound in Arabic. Quite many of the names represented intensive forms, and various kinds of diminutives were notably wide-spread. Also reduplicated nouns were common, and even they seemed to be semantically associated with diminutives. The noun types mentioned above can simultaneously express smallness of the plant organism in question and some other feature attributed to it. This is arguably how many of the simple plant names have originally been formed and later many loan-words have been integrated to the Egyptian Arabic lexicon copying those same patterns. As was expected, the complex plant names consisted mostly of binominals with adjectival attributes and the genitive structure that was used to express different kinds of analogies. Most of the adjectival attributes were nisba-forms. The most essential semantical dimension expressed by them was the difference between the regular, local baladī- variant vs. the special variants of a plant. Many times this seemed to imply some comparison of not only the origin but also the size of the plant or its part. The metaphors in the complex plant names at hand were formally mostly genitive stuctures. Semantically their source domains referred most often to people, secondly to animals and thirdly to other plants. The plant's attributes that the metaphors seemed to describe were often related to the form of a plant part or the general appearance or behavior of the plant all of these being features that might be difficult to describe in short using only adjectives. When the overall results are compared to other related academic literature, it is found that the typical features detected in the simple plant names appear also in the plant nomenclature of Najd bedouins as discovered by Mandaville (2011). Binominals, however, were almost nonexistent in the Najd bedouin plant name material, whereas among the plant nomenclature of Egyptian farmers they were relatively numerous. When the research data is compared to the Arabic plant names collected by Peter Förskål in the 18th century, it can be noted that among the latter baladī appears as an attribute only a few times and its antonyms are also rare. While we also consider how many loan-words there are among the modern day plant names, it is fair to assume that the spread of imported plant species and other forms of globalization have by time affected the Egyptian Arabic botanical nomenclature in several ways.

Syftet med avhandlingen är att analysera vad som språkligt sker i mötet mellan dialekttalare och icke-dialekttalare, samt jämföra det med ett samtal med bara dialekttalare. Mitt material består av två 30 minuter långa samtal. I det första samtalet deltar tre informanter från Österbotten och en informant från Helsingfors, och i det andra samtalet deltar endast de tre samma informanterna från Österbotten. De känner varandra bra och har umgåtts mycket tidigare. Mitt mål är att inspelningssituationen ska vara så naturlig och äkta som möjligt. De talar om allt mellan himmel och jord, och överlag är båda samtalen väldigt avslappnade. Min metod är baserad på CA-metoden och är dessutom induktiv, vilket betyder att jag först efter att spelat in materialet väljer inriktning. Med utgångspunkt i materialet väljer jag att fokusera på tre olika forskningsfrågor. Den första lyder: På vilket sätt markeras (eller markeras inte) dialekten i samtalet med en icke-dialekttalande person närvarande? Markeras kodväxlingen alls i det andra samtalet? På vilket sätt i så fall? Jag vill ställa dessa frågor eftersom de visar om de dialekttalande informanterna på något sätt vill varna den icke-dialekttalande personen om att de kommer att tala dialekt. Resultatet visar att kodväxlingen inte markeras alls, med tvekan, skratt, pauser eller förekommer i samband med upprepning i det första samtalet, och på samma sätt i det andra samtalet med tillägget att dialekten ibland också markeras med snabbare tal. Överlag markeras kodväxlingen väldigt lite i båda samtalen, eftersom som det är den överlägset vanligaste kategorin i båda samtalen. Den andra forskningsfrågan som jag ställer är: I vilka situationer talar deltagarna dialekt? Genom att undersöka i vilka situationer deltagarna talar dialekt kan man se vad det är som får deltagarna att tala mera dialekt, också fast den icke-dialekttalande personen är närvarande. För att besvara denna fråga delar jag in samtalen i olika långa topiker. Resultaten visar att de topiker med flest dialektförekomster är negativt inriktade. Det kan handla om att någon klagar över något eller på något annat sätt uttrycker negativa åsikter. Det tyder alltså på att tendens till att dialekt och negativitet hänger ihop. När man låter det negativa skina igenom, kommer också det genuina, i det här fallet dialekten, fram. Ett annat resultat som denna avhandling visar är att det ofta förekommer mera dialekt då någon är mitt uppe i att berätta en (gärna rolig) historia. Man kommer upp i varv och glömmer att man inte ”ska” tala dialekt. Den tredje och sista forskningsfrågan lyder: I vilketdera samtal förekommer det mera dialekt? Svaret på frågan är enkel: i det andra samtalet, då den icke-dialekttalande informanten inte är närvarande. Det visar att hans närvaro faktiskt verkar ha en skillnad i hur mycket de andra talar dialekt.