Browsing by Title

Sekä Suomessa että Venäjällä uudistetaan parhaillaan jätelainsäädäntöä. Uudistuksilla tähdätään erityisesti kierrätyksen lisäämiseen, ja yksi kierrätyksen kiinnostavimmista osa-alueista on muovin kierrätys. Tämä sanastotyötutkielma keskittyy muovijätteen mekaanisen kierrätysprosessin yhteen vaiheeseen, muovien erotteluun. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia vastineita venäjän kielessä on suomenkielisille muovien erotteluun liittyville käsitteille ja termeille. Tutkimuksen ohella laadin kaksikielisen deskriptiivisen sanaston muovijätteen erotteluun liittyvistä käsitteistä ja termeistä. Sanaston lähdekielenä on suomi ja vastinekielenä venäjä. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii terminologian teoria sanastotyön näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen käsiteanalyysi, joka on perinteisen terminologian teorian mukaisen sanastotyön tärkein menetelmä. Käsiteanalyysi mahdollistaa käsitteiden sisällön ja käsitesuhteiden selvittämisen sekä käsitejärjestelmien rakentamisen, mikä on edellytyksenä määritelmien laatimiselle ja vieraskielisten vastineiden löytämiselle. Tutkimusaineisto koostuu internetistä kerätyistä suomen- ja venäjänkielisistä muovijätteen kierrätystä käsittelevistä julkaisuista. Näihin kuuluu muun muassa Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksiä, opetusmateriaaleja, lehtiartikkeleita ja standardeja. Sanastotyön aluksi tein aineistoon termi-inventaarion, jossa poimin teksteistä manuaalisesti termiehdokkaat. Varsinaisen aineiston lisäksi käytin määritelmätiedon ja vastineiden etsimiseen myös täydentäviä lähteitä. Suomenkielisille muovien erotteluun liittyville käsitteille ja termeille löytyi melko helposti venäjänkieliset vastineet, eikä käsitejärjestelmiin jäänyt aukkoja. Synonymia oli yleistä sekä suomen- että venäjänkielisissä termeissä, joten suurelle osalle suomenkielisistä termeistä löytyi useampi venäjänkielinen vastine. Vaikka muovin kierrätys onkin Venäjällä vasta alussa, alan erikoiskieli vaikuttaisi siis olevan samalla tasolla kuin Suomessa. Tämä johtunee siitä, että muovin kierrätykseen liittyvä käsitteistö ja termistö on pitkälti yhteistä koko kierrätysalalle, ja kierrätysalan erikoiskieli on alkanut muotoutua jo kauan ennen muovin kierrätyksen alkamista. Tutkimuksen ohella laaditusta sanastosta voivat hyötyä niin kääntäjät ja tulkit kuin kierrätysalan toimijat ja aiheesta kiinnostuneet kuluttajatkin. Tulevaisuudessa sanastoa voidaan laajentaa esimerkiksi muihin muovin mekaanisen kierrätyksen vaiheisiin tai vähitellen yleistyvän kemiallisen kierrätyksen puolelle.

Tutkielma käsittelee idiolektien kääntämistä Tuntemattoman sotilaan englanninkielisessä käännöksessä. Tarkoitukseni on selvittää, miten kielen eri tasoja on hyödynnetty kohdekielisiä idiolekteja luodessa. Tiittulan ja Nuolijärven (2013) mukaan, kääntäjät hyödyntävät vain osaa kielen eri tasoista. Tutkin sitä, onko kielen kaikkia eri tasoja hyödynnetty ja eroaako niiden hyödyntäminen henkilöhahmoittain. Aineistoni on Väinö Linnan romaani Tuntematon sotilas vuodelta 1954 sekä Liesl Yamaguchin vuoden 2015 englanninkielinen käännös Unknown Soldiers. Tutkimuksessani tarkastelen keskeisiä hahmoja Rokka, Hietanen, Lammio ja Vanhala, sillä heidän luonteensa, murteensa ja hierakkiset asemansa eroavat huomattavasti toisistaan. Teoriani pohjaa Tiittulan ja Nuolijärven teokseen Puheen illuusio (2013), jota olen hyödyntänyt sekä lähde- että kohdetekstin analyysissa. Englannin kieltä käsittelevän teorian pohjana olen käyttänyt Norman Pagen teosta Speech in the English novel (1973), N. F. Blaken teosta Non-standard Language in English Literature (1981) sekä Jane Hodsonin teosta Dialect in film and literature (2011). Näiden pohjalta olen luokitellut idiolektien kääntämisen keinot kielen kolmen eri tason mukaan: äännepiirteet, rakennepiirteet ja sanastolliset piirteet. Tutkimukseni on laadullinen ja tutkin millaisia eri ratkaisuja käännöksessä on käytetty, mutten analysoi niiden kappalemääriä. Metodina käytän käännöksen lähilukua. Tutkimuksen tuloksena huomataan, että käännöksessä on hyödynnetty kaikkia kolmea kielen tasoa idiolektien luomisessa. Kokonaisuudessaan eniten on hyödynnetty äännepiirteitä, mutta muuten keinot vaihtelevat hahmoittain. Rokan idiolektissa on hyödynnetty eniten äänne- ja rakennepiirteitä, Hietasen idiolektissa taas äännepiirteitä ja sanastollisia piirteitä. Vanhalan idiolektissa taas on hyödynnetty kaikki kolmea tasoa tasaisesti ja Lammion idiolektissa ei ole hyödynnetty äännepiirteitä lainkaan. Tutkimukseni osoittaa myös, että Yamaguchi on luonut henkilöhahmoille tunnuspiirteitä, jotka erottavat idiolektit toisistaan. Rokan tunnuspiirre on ovat sanat fella ja lissen. Hietasen tunnuspiirteet taas ovat sana pre-tty sekä fraasi I’ll be damned. Idiolekteja on erotettu toisistaan myös luomalla eroa rekistereihin. Lammion ja Vanhalan idiolekteissa ei ole käytetty yhtä paljon eri keinoja kuin Rokan ja Hietasen, mutta myös ne eroavat toisistaan, sillä Vanhalan idiolektin keinot ovat puhekielisiä, kun taas Lammion idiolektissa on muodollisia rakenteita sekä sivistyssanoja.

Tutkielmassa tarkastellaan Suomen kuntien suomenkielisiä sloganeita, joissa esiintyy murrepiirteitä. Aineisto käsittää sloganit 16 kunnalta, jotka ovat Enontekiö, Pello, Sodankylä, Rauma, Pyhäranta, Nakkila, Somero, Ruovesi, Hollola, Nurmijärvi, Orimattila, Isojoki, Laihia, Juuka, Sulkava ja Tohmajärvi. Tutkimuskysymyksiä ovat, mitä murrepiirteitä sloganeihin sisältyy, millaisia merkityksiä näihin piirteisiin liittyy ja miten edeltävät kysymykset yhdistyvät kuntien omiin tavoitteisiin ja viestintään. Mukana on niin selkeästi murteeseen ja alueeseen yhdistyviä piirteitä kuin laajalevikkisempiä puhekielen piirteitä. Kaksi kuntaa hyödyntää sloganeissaan myös slangin sanastoa. Osaan murrepiirteistä on yhdistetty kansanlingvistisissä tutkimuksissa paljon merkityksiä, jotka liittyvät esimerkiksi maalaisuuteen, rehellisyyteen tai kaupunkilaisuuteen. Osa piirteistä taas on hyvin yleispuhekielisiä tai vaihtoehtoisesti tuntemattomampia, suppealevikkisimpiä murrepiirteitä, joita maallikkotutkimuksissa ei juuri kommentoida. Murretta voidaan käyttää sloganeissa laajasti monien eri murrepiirteiden avulla, mikä luo kuvaa aidosta murteen käytöstä, tai vain pienenä lisävärinä yhden piirteen muodossa. Tutkielma osoittaa, että myös lyhyeen sloganiin on mahdollista tuoda erilaisia merkityksiä hyvin pienenkin, yksittäisen murrepiirteen avulla. Murteen ja puhekielen käyttämiselle sloganeissa ei hahmotu yhtä yhtenäistä tavoitetta, vaan kuntien päämäärät sloganeiden taustalla ovat monenlaisia. Erilaisilla murteen ja puhekielen piirteillä on mahdollista niin korostaa kunnan sijaintia ja paikallisuutta kuin etäännyttääkin siitä. Tämän lisäksi murteen käyttö voi yhdistyä kunnan historiaan, perinteisiin, tarinoihin, paikallisidentiteettiin tai merkkihenkilöihin. Näin eri murteiden ja yksittäisten piirteiden merkitykset eivät ole yksioikoisia, vaan syntyvät yhteydessä kunnan muuhun viestintään, tavoitteisiin, strategiaan sekä kunnan olosuhteisiin kuten sijaintiin ja historiaan.

Jatkosodan aikana kerättiin Suomen valtaamalta alueelta Itä-Karjalasta tuhansittain museoesineitä Suomen museoihin. Kansallismuseon kokoelmiin kerättiin esineitä lähinnä suomenheimoisilta mutta myös isovenäläisiltä. Tämän tutkimuksen kohteena on lähes 400:n esineen kokoelma, joka toimitettiin Kansallismuseoon vuosina 1941 1944 ja merkittiin kansallisuudeltaan venäläiseksi. Näistä venäläisistä esineistä suurimman osan keräsi alikersanttina palvellut Väinö Tuomaala. Tutkimukseni tarkastelee Väinö Tuomaalan kokoelmaa ja etsii syitä siihen, miksi kokoelma on sellainen kuin se on, miksi se ja koko venäläisten esineiden kokoelma syntyi ja mitkä seikat vaikuttivat Tuomaalan esinevalintoihin. Tutkimuksen teoria rakentuu museologisen kirjallisuuden varaan. Tutkimuksessa tarkastellaan Väinö Tuomaalan kokoelman keräyskonteksteja. Keräyskonteksteihin kuuluvat kokoelman kerääjä, keräysajankohta ja -paikka sekä yhteenkuuluvat esineet, eli muut venäläiset esineet. Kerääjän tarkastelussa huomioidaan hänen henkilöhistoriansa ja etsitään mahdollisia keruuseen vaikuttaneita tekijöitä. Keräysajankohdan tarkastelussa huomio kiinnittyy keruuympäristöön, eli vallitseviin olosuhteisiin ja aatteelliseen ilmapiiriin, joiden vaikutuksen alaisena keruu suoritettiin. Primääriaineisto koostuu Kansallismuseon alaisen Kulttuurien museon yleisetnografisten esineiden kokoelmaan kuuluvista 198:sta Väinö Tuomaalan keräämästä esineestä verifikaatteineen, jotka ovat osa 393 esinettä käsittävästä venäläisestä kokoelmasta. Aineisto sisältää myös eri arkistojen materiaalia. Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteestä, entisestä sota-arkistota, löytyneitä sotapäiväkirjoja ja Tuomaalan kantakorttia on tutkimuksessa käytetty jatkosodan tapahtumien esittämiseen. Museoviraston hallinto-osaston arkiston kirjeet ja pöytäkirjat ovat antaneet tietoa kulttuurikeruun organisoinnista. Väinö Tuomaalan arkistokokoelma Seinäjoella sisältää Tuomaalan keräämää perinneaineistoa, hänen puheitaan, lehtikirjoituksiaan ja kirjeenvaihtoaan. Myös Evijärven kunnantalon kotiseutuarkistosta löytyneet kirjeet ovat valottaneet Tuomaalan jatkosodan aikaista keruutoimintaa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistot ovat tarjonneet materiaalia jatkosodan aikaisesta kulttuurikeruusta. Koko venäläisten esineiden kokoelma syntyi sattumalta ja organisoimattoman toiminnan tuloksena, jossa aktiivisia toimijoita olivat yksittäiset kerääjät. Intohimoisesta suhtautumisesta kansatieteellistä keruuta kohtaan johtuen, Tuomaala olisi todenäköisesti kerännyt museoesineitä missä päin Itä-Karjalaa tahansa. Väinö Tuomaalan Itä-Karjalassa keräämä esinekokoelma oli luonnollinen jatke hänen kotiseudullaan aloittamalleen keräystoiminnalle. Tuomaalan jatkosodan aikana keräämä kokoelma on kerääjän mieltymysten mukainen yritys kerätä vanhaa itäkarjalaista, kansallista talonpoikaiskulttuuria. Tuomaala pyrki keräämään klassista kansatieteellistä aineistoa monipuolisesti kansankulttuurin eri elämänalueilta. Tuomaalan esinekeruussa näkyi vahvasti talonpoikaiskulttuurin ihannointi ja halu pelastaa osa siitä tuleville sukupolville. Yrityksen onnistumiseen vaikuttivat sodanajan olosuhteet sekä aatteellinen ilmapiiri. Esineiden saatavuudella oli merkittävä osa kokoelman muodostumiseen, samoin Tuomaalan käsityksillä heimokansoista, Suur-Suomesta ja venäläisistä. Keruuvalintoihin ja keruun jatkumiseen vaikuttivat myös Kansallismuseon henkilökunta ja työstä saatu tunnustus.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen museon valtaa museonäyttelynteon näkökulmasta tapauskohteena Kansallismuseon Hämeenlinnan Vankila-museokohteen näyttelytyö. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta Vankila-museon projektiryhmän jäsenen haastattelusta, kenttätöistäni Hämeenlinnan Vankila-museossa sekä Kansallismuseon omista aineistoista Vankila-museon näyttelytyöhön liittyen. Tutkielmassa selvitän, miten museon valta näkyy näyttelytyössä ja mitä tekijöitä vallan taustalla on. Synkkä kulttuuriperintö ja dark tourism -ilmiö ovat tutkielmassa läsnä, sillä nämä liittyvät Vankila-museoon kohteena. Tarkastelen, miten synkkä kulttuuriperintö vaikuttaa Vankila-museon näyttelytyöhön. Tämän lisäksi tutkin, miten Vankila-museon näyttelytyössä valtaa on jaettu museotyöntekijöiltä kokemusasiantuntijoille. Tutkielman teoreettisena taustana toimii museoiden institutionaalinen valta. Museon valta on tutkielmassa jaettu museotyöntekijän valtaan, sosiaaliseen valtaan sekä museoesineiden kategorisointiin ja esillepanoon liittyvään valtaan. Institutionaalinen valta toimii tutkielmassa vallan käsitteen kattoterminä. Tarkastelen museotyöntekijän valtaa näyttelyntekoon liittyvissä päätöksissä. Sosiaalisen vallan näkökulmasta selvitän, miten museonäyttelyitä kootaan suurelle yleisölle ja millä tavalla museokävijöiden joukkoa pyritään kasvattamaan. Museoesineiden esitystapaan liittyen tarkastelen esineiden kategorisointia ja tarinallisuutta museonäyttelyissä. Analysoin tutkimusaineistoa museologisen kirjallisuuden avulla, joka auttaa ymmärtämään museonäyttelynteon valintojen prosessia. Tämän lisäksi tutkielma nojautuu soveltavaan kulttuurintutkimukseen, joka näkyy tekemissäni haastatteluissa ja kenttätöissä. Kansallismuseon omia aineistoja olen analysoinut lähilukemalla niitä. Keskeisinä tuloksina tutkielmassa ilmenee, että museoissa tehtävät päätökset liittyvät usein resursseihin ja budjettiin. Museot joutuvat kilpailemaan asemastaan muiden vapaa-ajan kohteiden kanssa, mikä vaikuttaa tapaan tehdä museonäyttelyitä. Tämän lisäksi museoita ohjaa omien organisaation sisäisten tavoitteiden lisäksi lait ja määräykset, jotka rajoittavat yksittäisten museotyöntekijöiden valtaa näyttelytyössä.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää ovatko musikaaliset lapset parempia englannin kielessä kuin ei-musikaaliset lapset. Tässä yhteydessä musikaalisella lapsella tarkoitetaan lasta joka on oppilaana alakoulun musiikkipainotteisella luokalla ja /tai jolla on jokin musiikkiharrastus, esim. soittaa jotain instrumenttia tai laulaa kuorossa. Aikaisemmista tutkimuksista on saatu tuloksia, jotka ovat antaneet viitteitä siitä, että musikaaliset ihmiset ovat parempia vieraan kielen oppimisessa kuin ei-musikaalinen verrokkiryhmä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tutkittaessa sekä aikuisia että lapsia varsinkin vieraan kielen ääntämisen oppiminen onnistuu musikaalisilta ihmisiltä paremmin kuin ei-musikaalisilta. Tutkimuksen osallistujina on yhteensä 74 oppilasta yhdestä alakoulusta: 35 kuudesluokkalaista ja 39 viidesluokkalaista. Kuudesluokkalaisista 16 on musiikkipainotteisen luokan oppilaita ja 19 on tavallisen luokan oppilaita. Viidesluokkalaisista 20 on oppilaina musiikkipainotteisella luokalla ja 19 tavallisella luokalla. Musiikkipainotteisen luokan opetus ei eroa muulla tavalla normaalista opetuksesta, mutta musiikinopetusta on viikossa 3 tuntia enemmän. Osallistujat täyttivät kielikokeen, joka koostui kolmesta osiosta: taustatietokysymyksistä, osiosta joka mittaa sanaston ja rakenteiden tuntemusta ja osiosta joka mittaa luetun ymmärtämistä. Kaikki oppilaat täyttivät saman kokeen, kuitenkin niin, että viidesluokkalaisten kokeessa sanasto ja rakenne tehtävä oli monivalintatehtävä ja kuudesluokkalaisten kokeessa sama tehtävä oli toteutettu aukkotehtävänä. Kokeista saatu aineisto analysoitiin SPSS-ohjelmistolla sekä Microsoft Excel-ohjelmistolla siten, että viidesluokkalaisten kokeiden tuloksia vertailtiin keskenään ja kuudesluokkalaisten tuloksia vertailtiin keskenään. Molempien luokka-asteiden tuloksia vertailtiin myös siten, että oppilaat jaoteltiin niihin, joilla on musiikkiharrastus ja niihin, joilla ei ole musiikkiharrastusta riippumatta siitä millä luokalla oppilaat ovat. Tutkimuksen tulos antaa viitteitä siitä, että musiikkipainotteisella luokalla olevat oppilaat ovat parempia englannin kielessä kuin tavallisella luokalla olevat oppilaat. Ero en erityisen selkeä luetun ymmärtämisen osa-alueella. Molemmilla luokka-asteilla musiikkipainotteisen luokan oppilaat, ja ne oppilaat joilla on musiikkiharrastus, pärjäsivät kokonaisuudessaan paremmin kuin ei-musikaalinen verrokkiryhmä. Kaikki erot eivät kuitenkaan ole tilastollisesti merkitseviä. Viidesluokkalaisten kokonaispistemääriä vertaillessa ero oli tilastollisesti merkitsevä, jolloin voidaan ajatella tulosten antavan viitettä siitä, että ilmiö voi ulottua tässä tutkimuksessa käytetyn otoksen ulkopuolelle.

This study combines two elements related to music in ancient Greece: musicians and musical instruments of Classical Greece. The main research questions answered in this study are: “What were the musicians of Classical Greece?” and “What were the most important musical instruments of Classical Greece?”. The study of the musicians of Classical Greece showed that the words “music” and “musician” are not entirely representative of the ones used in the antique context and therefore a clearer frame – in which we use these two terms for the purposes of a contemporary study – has to be given. There are a lot of limitations in the research of musicians in early and late antiquity due to the fragmentary sources and the absence of sufficient and reliable archaeological evidence. Musicians of Classical Greece were not considered only teachers, dancers, singers or instrument players but also individuals who were involved theoretically with music and were specialists. Before the 4th century BCE there is also a more detailed way in describing someone interfering with music whereas during the 4th century BCE the term mousikos appears. Boys in Athens had access to education and received proper musical training. Girls in Athens were not entitled to education as part of the organized educational system, but they learnt somehow how to dance, sing and play an instrument. Outside Athens the situation differed according to the status of woman in society. There were professional musicians with a high social status and amateur musicians, although we know very little about musical training itself. Eminent professional musicians received a very high salary whereas musicians of lower status received a small pay. It seems like everyone was allowed to play music or interfere with music in general and there were no limitations. The research on the second element, the musical instruments of Classical Greece, showed that they were classified into three categories: the stringed instruments, the wind instruments and the percussion instruments. Stringed instruments included the lyres, the harps and the lutes. The most important lyres were lyra, barbitos, phorminx and kithara. The harp family or psalterion included a variety of names that are difficult to recognize in illustrations and describe with accuracy. These were the epigoneion, the pektis, the simikion, the sambyke, the nabla, the trigonon and the psalterion. It has been argued that the magadis – which is usually referred to as a member of the harp family – was not an instrument at all. The only lute was the pandoura or trichordon. The most important wind instruments were the aulos and the syrinx. Finally the most important percussion instruments were the tympanon, the seistron, the krotalon, the kymbalon and the krembala. Contemporary research has advanced to such a degree that today we have straight access to beautifully handmade replicas of ancient Greek instruments and the opportunity to learn how to play them. Researchers, instrument builders and musicians all around the world have been working together to achieve a level of excellence in instrument replication and playing. Progress is being constantly made thanks to various music oriented projects and enthusiastic researchers and music lovers.

Tutkimukseni käsittelee musiikin funktioita Akira Kurosawan elokuvissa Rashomon ja Seitsemän samuraita. Tutkimukseni pääasiallinen tutkimuskysymys kuuluu, millainen rooli musiikilla on Akira Kurosawan toisen maailmansodan jälkeisissä elokuvissa. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys koostuu Anu Juvan (2008) elokuvamusiikin funktioanalyysistä, jossa elokuvamusiikin eri käyttötavat jaotellaan kokemuksellisiin, sisällöllisiin, rakenteellisiin ja ulkoisiin funktioihin. Täydennän teoreettista viitekehystäni elokuvamusiikin analyysin konventionaalisilla metodeilla ja käsitteillä. Ennakko-oletukseni oli, että musiikilla on Kurosawan elokuvissa merkittävä informatiivinen rooli. Perustin oletukseni Kurosawan omiin sanoihin, joiden mukaan hän halusi antaa elokuviensa henkilöhahmoille omat musiikilliset teemansa. Tutkimukseni tieteellinen arvo perustuu Kurosawan elokuvamusiikkia sekä säveltäjä Fumio Hayasakaa koskevan aikaisemman tutkimuksen harvinaisuuteen. Kurosawa oli musiikillisesti huomattavan valistunut, joten hänen suhteensa elokuvamusiikkiin ja tapansa hyödyntää musiikkia tarjoavat mielenkiintoisen tutkimuskohteen. Analyysini tulokset vahvistivat oletukseni musiikin roolista Kurosawan elokuvissa. Tutkimukseni todistaa, että Kurosawan elokuvissa musiikki muodostaa tärkeän informatiivisen tason. Ylivoimaisesti yleisin molemmista elokuvista löytyvä musiikin funktio on sisällöllinen, jolloin musiikin tarkoituksena on tuoda elokuvaan ja sen hahmoihin jotain uutta ja tukea kuvamateriaalia informaation syöttämisessä elokuvan kokijalle. Erityisesti Seitsemän samurain musiikillinen ääniraita on vahvasti johtoaihepainotteinen, mikä korostaa musiikin merkitystä elokuvakokonaisuuden rakentajana.

Tutkielmassa hahmotetaan musiikin roolia osana Aki Kaurismäen ”Suomi-trilogian” elokuvakerrontaa. “Suomi-trilogia” koostuu kolmesta itsenäisestä osasta, jotka ovat Kauas pilvet karkaavat (1996), Mies vailla menneisyyttä (2002) ja Laitakaupungin valot (2006). Elokuvan teemat ovat työttömyys, kodittomuus, syrjäytyminen, osattomuus ja yksinäisyys. Tutkielman pyrkimys on hahmottaa, mitä musiikilla kerrotaan, miten ja miksi. Kysymyksiin on pyritty vastaamaan selvittämällä, millaisissa kohdissa musiikkia esiintyy, mikä musiikin suhde on tarinatilaan, miten se suhteutuu muuhun elokuvakerrontaan ja millaisia funktioita musiikilla on kerronnan osatekijänä. Tutkielma kuuluu elokuvamusiikintutkimuksen kenttään, ja siinä hyödynnetään useampaa analyysimetodia ja luokittelutapaa. Musiikkikerrontaan liittyviin kysymyksiin on pyritty vastaamaan elokuvamusiikintutkimuksen konventionaalisten luokittelumenetelmien avulla – tutkimalla musiikin suhdetta tarinatilaan (diegeettinen, akusmaattinen ja ei-diegeettinen) ja muuhun elokuvakerrontaan (parafraasi, polarointi ja kontrapunkti). Musiikin roolia hahmotetaan tämän lisäksi Anu Juvan kehittämän elokuvamusiikin funktioanalyysimenetelmän avulla. Tutkimuksen kohteena ovat elokuvamusiikin sisällölliset, kokemukselliset ja rakenteelliset funktiot. Tutkimusaineistona toimivat trilogian elokuvat Kauas pilvet karkaavat, Mies vailla menneisyyttä ja Laitakaupungin valot sekä kyseisten elokuvien ääniraidat. Tutkimusmenetelmät ovat määrällisiä ja laadullisia. Musiikin roolin hahmottaminen tapahtuu elokuvan musiikkimateriaalin lähiluvun, luokittelun ja tilastoinnin kautta. Analyysi keskittyy kuvan ja musiikin väliseen yhteiskerrontaan ja sen päämääränä on saavuttaa kokonaiskuva Aki Kaurismäen elokuvatrilogian musiikkikerronnan suuntaviivoista. Tutkielma tuo esiin elokuvamusiikin moninaiset toimintatavat osana Kaurismäen ”Suomi-trilogiaa”. Tarkastelun kautta on pystytty osoittamaan, miten musiikki toimii vuorovaikutuksessa muun kerronnan kanssa, miten erilaisilla tavoilla musiikki suhteutuu tarinatilaan ja kuinka musiikilla pyritään tarkoituksenmukaisesti hämärtämään illuusiota elokuvan tarinatilasta erilaisin epäkonventionaalisin menetelmin. Yleisimmin musiikilla pyritään tukemaan ja syventämään elokuvakerrontaa, mutta myös tuomaan uusia näkökulmia tarinaan. Tutkittujen elokuvien kohdalla musiikin pyrkimys on ensisijaisesti vaikuttaa suoraan elokuvan sisältöön, ja tämä toteutetaan erilaisin musiikkikeronnallisin tekniikoin, perinteisimmin vokaalimusiikin sanoitusten korvatessa dialogia. Sen lisäksi musiikilla pyritään vaikuttamaan myös yleisemmin elokuvakokemukseen ja elokuvan rakenteeseen. Tutkielma osoittaa myös elokuvien välillä poikkeavia elokuvakerronnallisia tapoja, joiden avulla etenkin elokuvan sisältöön vaikutetaan.

Turbofolkin kulta-aika 1990-luvun Jugoslaviassa ajoittui poliittisesti ja historiallisesti merkittävään ajanjaksoon. Perinteistä kansanmusiikkia ja länsimaista tanssimusiikkia yhdistelevän turbofolkin keskuspaikka oli Serbiassa, mutta sodista huolimatta se oli suosittua koko Balkanilla. Turbofolk heijasti yhteiskunnan muuttuvia arvoja ja näytti rikkauden tavoittelun ihailtavana saavutuksena. Sodan kontekstista johtuen turbofolk nähtiin usein poliittisesta näkökulmasta Balkanin ulkopuolella. Tutkimuksella pyritään selvittämään, miten serbialaiset nuoret itse kokivat turbofolkin 1990-luvulla. Tavoitteena on tarkastella musiikin roolia ja funktioita sodan kontekstissa. Tutkimuksen teoreettisessa osassa aihetta lähestytään musiikin funktioiden sekä emotionaalisen ja eskapistisen kokemisen kautta. Poliittisen kontekstin lisäksi luodaan katsaus historiallisiin tapahtumiin sekä turbofolkiin ilmiönä. Tutkimuksen empiirinen osa toteutettiin haastattelututkimuksena Serbiassa vuoden 2012 aikana. Haastateltavina oli neljä serbialaista nuorta, jotka kertoivat elämästään 1990-luvun Serbiassa sekä turbofolkin merkityksestä sodan keskellä. Hermeneuttis-fenomenologisen lähestymistavan mukaisesti tutkimuksessa pyritään yleistämisen sijaan kuvailemaan haastateltavien kokemuksia niin kuin haastateltava ne itse kokee. Tulkinta pohjautuu teoreettiseen viitekehykseen sekä lähdekirjallisuuteen. Lukuisat haastattelusitaatit helpottavat ilmiön ymmärtämistä. Turbofolkilla oli sodan aikana eskapistinen funktio, johon vaikutti erityisesti turbofolkin välittämä kuva ylellisestä elämästä sekä musiikkivideot, joiden vaikutus näkyi nuorten suhtautumisessa tulevaisuuteen. Musiikin eskapistinen puoli toimi sekä lohduttajana että helpotti oloa konfliktien keskellä. Turbofolk toimi myös tunteiden välittäjänä. Yhteys politiikkaan kyseenalaistettiin, mutta herätti myös pohdintaa epäsuorasta propagandasta.