Browsing by Title

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään musiikkiharrastuksen ja erityisesti soitonopiskelun yhteyttä 13–21-vuotiaiden nuorten tarkkaavaisuus- ja toiminnanohjaustaitoihin. Musiikkiharrastus on aiemmissa tutkimuksissa liitetty tehostuneisiin kuuloerottelukykyihin, kielellisiin kykyihin ja korkeamman asteisiin kognitiivisiin prosesseihin. Tämän laajan kognitiivisten kykyjen tehostumisen takana on ehdotettu olevan tarkkaavaisuuden säätelyn ja toiminnanohjaustaitojen kehittyminen musiikki- ja erityisesti soittoharrastuksen myötä. Tarkkaavaisuudelle ja toiminnanohjaukselle tärkeä etuotsalohko kehittyy edelleen nuoruudessa ja vielä aikuisiän saavuttamisen jälkeen, joten on kiinnostavaa selvittää musiikkiharrastuksen mahdollisia hyötyjä nuorten ja nuorten aikuisten vielä kehittyviin toiminnanohjaustaitohin ja mahdollista yhteyttä niiden taustalla oleviin aivomekanismeihin. Tutkimuksessa mitattiin aivosähkökäyrämittauksella (elektroenkefalografia, EEG) nuorten ja nuorten aikuisten (N=64, joista 35 kuului musiikkiryhmään ja loput kontrolliryhmään) inhibitiota, kognitiivista joustamista ja työmuistia edellyttävän visuaalisen vaihtamistehtävän synnyttämiä P3-tyyppisiä herätevasteita. Lisäksi nuoret ja nuoret aikuiset tekivät inhibitiokykyä ja tarkkaavaisuuden sujuvaa vaihtamista sekä työmuistia ja yleistä päättelysuoriutumista mittaavia neuropsykologisia tehtäviä. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös näissä tehtävissä suoriutumisen yhteyttä P3-tyyppisen vasteen voimakkuuteen. Musiikki- ja kontrolliryhmän välillä ei havaittu eroa toiminnan tai taitojen tasolla koeasetelman vaihtamistehtävässä eikä neuropsykologisissa tehtävissä. Ryhmien välillä ei havaittu myöskään eroa P3-tyyppisen vasteen voimakkuudessa. Vasteen jakauma erosi kuitenkin ryhmien välillä. Musiikkiryhmällä P3-tyyppinen vaste oli voimakkaampi päälaen alueella pään keskiosaan verrattuna, kun taas kontrolliryhmällä vaste oli voimakkaampi päälaen alueella vielä taaempaan takaraivon alueeseen verrattuna. Koeasetelman vaihtamistehtävässä suoriutumisella oli yhteys P3-tyyppisen vasteen voimakkuuteen: mitä suurempi vasteen voimakkuus oli, sitä lyhyemmät olivat reaktioajat tehtävässä. Sen sijaan neuropsykologisessa inhibitio- tai vaihtamistehtävässä suoriutumisella ei havaittu olevan yhteyttä P3-tyyppisen vasteen voimakkuuteen. Työmuistisuoriutuminen oli kuitenkin positiivisesti yhteydessä P3-tyyppisen vasteen voimakkuuteen. Myös iällä havaittiin yhteys vasteen päänpinnan jakaumaan. Nuorimmilla vaste oli voimakkaampi päälaen alueella taaempaan takaraivon alueeseen verrattuna, mutta vanhimmassa ikäryhmässä vasteen amplitudi oli suurempi päälaen alueella pään keskiosaan verrattuna. Toiminnanohjaustehtävissä suoriutuminen parani iän myötä molemmilla ryhmillä. Vaikka selkeitä ryhmäeroja ei tutkimuksessa havaittukaan, tulokset viittaavat siihen, että nuorilla ja nuorilla aikuisilla musiikkiharrastus on yhteydessä erilaiseen tarkkaavaisuuden säätelyyn ja toiminnanohjaukseen liittyvään hermostolliseen toimintaan musiikkia harrastamattomiin verrattuna. Tulosten mukaan tarkkaavaisuus- ja toiminnanohjaustaidot ja niihin liittyvät hermostolliset prosessit myös kehittyvät edelleen 13–21 vuoden iässä.

Tutkimuksessa analysoidaan viiden suomalaisen 2000-luvulla valmistuneen fiktiivisen elokuvan musiikkia ja äänisuunnittelua, pyrkimyksenä hahmottaa elokuvamusiikin ja -äänen toimintaa ja yhteispeliä suomalaisessa niin sanotussa valtavirtaelokuvassa. Tarkastellut elokuvat ovat: Äideistä parhain (ohj. Klaus Härö, 2005), Musta jää (ohj. Petri Kotwica, 2007), Havukka-ahon ajattelija (ohj. Kari Väänänen, 2009), Rare Exports (ohj. Jalmari Helander, 2010) ja Napapiirin sankarit (ohj. Dome Karukoski, 2010). Elokuvat valikoitiin eri tyylilajeista, jotta otos suomalaisen valtavirtaelokuvan kentästä olisi mahdollisimman heterogeeninen. Tämän lisäksi elokuvien valintakriteerinä oli hyvä katsojamenestys elokuvateattereissa. Tutkimusmetodologiassa yhdistyvät niin kvalitatiivinen kuin kvantitatiivinenkin tutkimusote. Elokuvamusiikkia ja -ääntä lähestytään deskriptiivis-analyyttisesti, joka edellyttää elokuvien auditiivisen materiaalin lähilukua sen laadullisiin ominaisuuksiin perehtyen. Tämän lisäksi tutkimuksessa myös luokitellaan ja tilastoidaan useita elokuvamusiikin ilmaisuun, kerrontaan ja toimintamekanismeihin liittyviä tekijöitä. Analyysissä elokuvien musiikeista etsitään niiden keskeiset temaattiset ainekset, sekä tarkastellaan niiden kuulokuvaa ja käyttötapoja. Lisäksi tutkimuksessa kiinnitetään huomiota elokuvamusiikin erilaisten funktioiden toteutumiseen. Tässä hyödynnetään erityisesti Anu Juvan laatimaa elokuvamusiikin funktioanalyysin mallia, eli etsitään elokuvien musiikeista niiden rakenteellisia, sisällöllisiä ja kokemuksellisia funktioita. Tutkimuksessa tarkastellaan myös elokuvien musiikkien suhdetta tarinasisältöön ja muuhun elokuvakerrontaan ja -ilmaisuun, sekä kiinnitetään huomiota niiden tarjoamiin samastumisprosesseihin. Elokuvaäänen osalta analyysissä keskitytään äänisuunnittelijan taiteelliseen työhön, erityisesti niin sanottuihin äänitehosteisiin, niiden funktioihin ja toimintamekanismeihin, narratiivisiin ja draamallisiin ulottuvuuksiin ja niiden yhteistoimintaan elokuvamusiikin kanssa. Elokuvamusiikin ja -äänen analyysin lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan lähdekriittisesti elokuvaääntä käsittelevää tutkimuskirjallisuutta ja muuta alan kirjallisuutta keskeisten elokuvaäänen teoriaan liittyvien käsitteiden – akusmaattisuuden ja kuulokulmaäänen – kautta, sekä tarkastellaan kriittisesti eri käsityksiä elokuvaäänen funktioista. Tässä yhteydessä esitellään myös uusi, yhdessä äänisuunnittelija Janne Jankerin kanssa laadittu elokuvaäänen funktioiden luettelo. Sen tarkoituksena on toimia aiemmin saatavilla olleita luettelointeja käytännöllisempänä äänianalyysin työkaluna. Tutkimuksessa nousevat esiin elokuvamusiikin ja -äänen moninaiset tavat vaikuttaa kuulija-katsojan elokuvakokemukseen ja elokuvan muotokieleen, sekä erilaiset tavat, joilla ne voivat olla vuorovaikutuksessa ja vaikuttaa toistensa toimintaan. Tutkimuksessa myös osoitetaan suomalaisen valtavirtaelokuvan sisältävän hyvin monimuotoisia ja toisistaan poikkeavia musiikillisia ja äänellisiä ilmaisun ja kerronnan tapoja, sekä myös samankaltaisuuksia, jotka kumpuavat muun muassa vakiintuneista elokuvailmaisuun ja -kerrontaan liittyvistä konventioista.

Tutkielmassa analysoidaan Aino Kallaksen samannimiseen kertomukseen pohjautuvan Eduard Tubinin Reigin pappi -oopperan rakennetta, musiikillista materiaalia ja tyylipiirteitä sekä tarkastellaan sen musiikillista kerrontaa ja dramatisointia. Rakenteellisten ja tyylillisten ratkaisujen ohella keskeisinä tarkastelun kohteina ovat kerronnan fokalisointi, musiikillinen symboliikka ja tähän liittyen myös johtoaiheiden käyttö sekä yksilön ja yhteisön välisen ristiriidan taso ja sen ilmenemismuodot kerronnassa. Reigin papin analyysin metodologisena lähtökohtana on makrotasolla musiikillisten taiterakenteiden analyysi ja rinnakkainen tarkastelu juonellisten taiterakenteiden kanssa. Mikrotason lähtökohtana on teoksen musiikillisen materiaalin analyysi partituurin lähiluvun avulla; tässä yhteydessä havaittuja musiikillisia eleitä tarkastellaan musiikkidramaattisina merkkeinä sekä fokalisoinnin ja henkilökuvauksen keinoina. Kummankin mittakaavan analyysissä todettavia musiikillisia ratkaisuja tarkastellaan suhteessa draamaan ja libreton tekstiin sekä oopperan lähdeteokseen eli Aino Kallaksen Reigin pappi -kertomukseen. Lisäksi Reigin pappi -oopperaa tarkastellaan paitsi säveltäjän myös libretistien ratkaisujen osalta kannanottona lähdeteokseensa. Reigin pappi -oopperan rakenneanalyysin tulokset osoittavat, että teoksen musiikilliset ja juonelliset taiterajat useimmiten vastaavat toisiaan. Merkittävimmät poikkeamat tästä ovat yhtä lukuun ottamatta tulkittavissa työhypoteesin mukaisesti säveltäjän tärkeinä pitämiä, dialogin tai näyttämötapahtumien tasolla vähemmän selvästi erottuvia kohtia korostaviksi ratkaisuiksi. Omaa poikkeamatyyppiään edustaa esimerkki sisäisestä musiikillisesta fokalisoinnista rakenteellisin keinoin: juonen kannalta odottamattomaan kohtaan sijoittuva musiikillinen taiteraja on tulkittavissa kyseisen osuuden keskushenkilöiden kokemaa subjektiivista käännekohtaa ilmentäväksi. Fokalisointia ilmentävät Reigin pappi -oopperassa rakenteellisten ratkaisujen lisäksi paikallisemman tason tyylilliset tai musiikin yleissävyä koskevat ratkaisut ja siirtymät, jotka valottavat joko fokalisoijan muutoksia tai saman fokalisoijan – tavallisimmin puhujan – asenteen tai mielentilan muutoksia tai ulkoisen ja sisäisen fokalisoinnin välisiä siirtymiä. Niin fokalisointia ilmentävät kuin muutoin kerronnallisesti merkittävät yksittäiset melodia-, rytmi- tai sointiväriaiheet toistuvat useissa tapauksissa riittävän johdonmukaisesti samankaltaisessa merkityksessä, jotta niitä voisi laajasti ottaen pitää vähintään paikallisina johtoaiheina. Erityisesti teoksen henkilöiden saamien musiikillisten attribuuttien kartoitus tarjoaa odotettua monisyisempiä tuloksia paitsi johtoaihe- ja henkilökuvauskysymysten myös fokalisoinnin tasolla: saman henkilön saamissa musiikillisissa attribuuteissa on paikoin havaittavissa fokalisoijakohtaista eriytymistä. Tuloksekkaana tarkastelun kohteena näyttäytyvät myös yksilö–yhteisö-tason musiikilliset attribuutit, joissa on havaittavissa kompleksista tilannekohtaista eriytymistä esiteltävistä yksilöistä ja yksilöllisyyden eri puolista tai yhteisön piirteistä ja kerrostumista riippuen. Reigin pappi -oopperan kerronnallisten ratkaisujen tarkastelu Kallaksen Reigin pappi -kertomusta vasten vahvistaa niin tekstin kuin musiikinkin tasolla työhypoteesin, jonka mukaan Reigin pappi -oopperaa voi pitää näkökulmaa monipuolistavana ja erityisesti naispäähenkilön näkökulmaa ja persoonan monitahoisuutta korostavana kannanottona kertomukseen. Rakenneanalyysin tulokset osoittavat käytettyjen analyysimallien tukeneen hyvin musiikillisten ja juonellisten taiterakenteiden hahmottamista, vertailua ja havainnollistamista. Partituurin lähilukuun perustuneen detaljitason analyysin tulokset ovat tavoitteen mukaisesti monipuolisia mutta vaikeasti rajattavissa. Suomalaiset lukijat ja heidän taustatietonsa tutkimuskohteesta huomioiden Reigin pappi -oopperan tarkastelua kokonaisuutena voi kuitenkin pitää tutkielman informatiivisuuden kannalta perusteltuna. Ensimmäisenä näin laajana Tubinin oopperatuotantoa esittelevänä suomenkielisenä kirjoituksena tutkielmalla on informaatioarvonsa lisäksi merkityksensä suomalaisittain kiinnostavaan aihepiiriinsä liittyvien keskustelujen avaajana.

Denna forskning är gjord för att reda ut och klarlägga skillnaden mellan begreppen improvisation och komposition inom musik samt för att undersöka musikers perception av sitt eget improviserande. Även interpretation av musik behandlas i sammanhanget. Först på de senaste 30 åren har forskningslitteraturen inom improvisation ökat markant. Debatten har gått het över skillnaderna och likheterna mellan komposition och improvisation. Dessutom har improvisation i nutida konstmusikkretsar blivit en trend på detta årtusende, och det förekommer mycket komponerad musik som gagnar sej av improvisatoriska element både i kammarmusiksammanhang och i orkestermusik. Även grupper som helt ägnar sej åt fri improvisation dyker upp som svampar ur jorden. Första delen av forskningen ägnar sej åt kritisk litteraturgranskning där jag tar ställning till rådande åsikter och kategoriseringar samt kommer med egna synvinklar på fenomenen improvisation, komposition och interpretation. Andra delen av forskningen handlar om hur två musiker uppfattar sitt eget musicerande. Musikerna blir intervjuade om hur de övat och uppfört improvisation inom en komposition. Även improvisationsdelen i musikstycket har analyserats för att kunna jämföras med resultatet i intervjuerna. Analysen beskriver vad musikerna gör när de spelar. Improvisationen är inte utskriven i noter. Resultatet av genomgången av litteraturen är den att man helt enkelt inte kan dra några absoluta gränser mellan komposition och improvisation. Detta beror bland annat på att dessa fenomen skapas genom liknande kreativa tankesätt. Också synen på dem som handling, objekt eller process påverkar deras likheter och olikheter. Resultatet av analysen och intervjun är den att en del av det som musikerna påstod sej göra när de improviserade sker även i verkligheten i improvisationerna. Till exempel tjänar improvisationen som en vändning eller utveckling i kompositionen, vilket även var musikernas intention. Däremot påstod musikerna att de inte var påverkade av den genomkomponerade delen av musikstycket när de improviserade men sådana influenser är ändå hörbara vid analysen av improvisationerna. Slutsatsen av litteraturgenomgången blir att skillnaderna och likheterna mellan komposition och improvisation kanske bäst kunde visualiseras genom att lägga upp dem på en linje där totalt kontrollerad komposition är ena ytterligheten och fri improvisation den andra, och där mitten av linjen behärskas av blandade former av komposition och improvisation samt genrebaserad improvisation. Musikstycket Strukturen som användes som forskningsobjekt i analysen, kategoriserades till komposition innehållande improvisation i överensstämmelse med vad som upptäcktes i litteraturgenomgången. Gällande analysen och intervjuerna kan man i stora drag märka att det som för musikerna var målet med improvisationen, dvs. en vändning eller en utveckling, även konkretiserades i själva spelandet. Däremot verkade influenserna från den genomkomponerade delen av stycket som hörs i improvisationerna förekomma mer på ett undermedvetet plan eftersom musikerna inte medgav att de hade tagit inspiration från den komponerade delen av stycket.

Tutkimus käsittelee Kotkan Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen soittokunnan (myöhemmin soittokunta) kymmenvuotisjuhlakonsertteihin tehtyjä sävellystilauksia. Soittokunta perustettiin vuonna 1900 ja se toimi lähes yhtäjaksoisesti vuoden 2015 loppuun asti. Ensimmäinen sävellystilaus tehtiin vuoden 1950 juhlakonserttia varten. Sen jälkeen juhlakonserteissa esitettiin tilaussävellys joka kymmenes vuosi aina vuoteen 2000 asti. Vuodesta 1950 voi katsoa soittokunnan sävellystilausperinteen alkaneen. Soittokunta tuotti uutta suomalaista torvisoittokunta- ja puhallinorkesterimusiikkia kuuden sävellyksen verran toiminta-aikanaan. Tässä tutkielmassa analysoin kaksi viimeistä tilaussävellystä: Pertti Pekkasen Juhlakuvia, sarja puhallinorkesterille (1989) ja Allan Nissilän Music for Eaglets (1995–1997). Tutkimusaineisto koostuu soittokunnan arkistomateriaaleista 115 vuoden ajalta ja kolmesta vuonna 2017 tehdystä henkilöhaastattelusta. Arkistoaineisto käsittää soittokunnan kokouspöytäkirjojen lisäksi nuottipartituureja sekä tallenteita konserteista. Luon keräämäni tutkimusaineiston perusteella soittokunnan historiasta ja toiminnasta kokonaiskuvan. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on soittokunnan toiminta ja musikointi sävellysten tilaamisen ympärillä. Tutkielman aihepiiriä taustoitetaan Kotkan kaupungin syntyhistoriaa, Kotkan Työväenyhdistyksen perustamista ja soittokunnan historiaa ja toimintakulttuuria kontekstoivassa osuudessa. Musiikkitieteessä tutkimus asettuu kulttuurisen musiikintutkimuksen kentälle ja tutkimuksen musiikkigenre sijoittuu perinteisen työväensoittokuntaohjelmiston ja puhallinorkesterimusiikin alueelle. Tutkimuksessa analysoin, mihin kohtaan tilaussävellykset asettuvat soittokunnan ohjelmistokokonaisuudessa. Selvitän myös, miten sävellystilauksen matka eteni aina kokouspöytäkirjoista soittajien nuottitelineille ja teoksen kantaesitykseen asti. Samalla mietin soittokunnan motiiveja juhlasävellysten tuottamiseksi ja niiden merkitystä soittokunnalle. Kaksi viimeistä tilaussävellystä analysoin funktioanalyysin menetelmin ja etsin niistä viittauksia soittokuntaan sekä heidän kotikaupunkiinsa Kotkaan. Soittokunnan toiminta kymmenvuotisjuhlallisuuksien ympärillä oli tavoitteellista ja pitkäjänteistä talkootyötä. Juhlakonserttien onnistunut järjestäminen ja uuden teoksen tilaaminen ja esittäminen veivät soittokuntaa eteenpäin ja lisäsivät yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Tässä tutkielmassa tuon esille paikkakunnalla pitkään vaikuttaneen ja paikallisen musiikkikulttuurin kehittämiseen aktiivisesti osallistuneen musiikkiyhteisön, joka toiminnallaan oli mukana luomassa pohjaa koko kaupungin musiikkielämän kehittymiselle.

Tutkielmani käsittelee kolonialismin ja visuaalisen kulttuurin välistä yhteyttä ja visuaalisuuden luomaa koloniaalista valtaa Anglo-egyptiläisessä Sudanissa vuosien 1900-1930 välillä. Tänä aikana Sudan muuttui koloniaalisen hallinnon alla islamilaisesta Mahdiyyan valtiosta kahden maan, Iso-Britannian ja Egyptin, valtapelin keskelle jääväksi siirtomaaksi. Pelko mahdistisen vallankumouksen uudelleensyttymisestä vaihtui pelkoon sudanilaisten yhdistymishalusta Egyptin kanssa, kun Egypti itsenäistyi brittien vallan alta vuonna 1922. Tämä johti Sudanin pohjoisen ja eteläisen osan eristämiseen toisistaan ja vuoden 1924 vallankumoukseen Sudanissa. Vaikka Anglo-egyptiläinen Sudan syntyi Egyptin ja Iso-Britannian yhteishallintoalueeksi, brittiläisillä oli pyrkimys muokata Sudania omien tavoitteidensa mukaisesti länsimaalaistamalla maata, mutta myös pitämällä Sudania otteessaan siirtomaana sudanilaisten rodullistamisen kautta. Tekstilähteiden ohessa käyttämäni kuvalähteet täydentävät oman osansa imperialistisesta tarinasta ja kertovat brittiläisten imperialististen tavoitteiden ilmenemisestä. Etenkin eteläsudanilaisista luotiin mielikuvaa sivistymättöminä ja kykenemättöminä kehittämään maataan ilman brittiläisten maahan asettamaa hallintoa ja instituutioita, ja laajaa aluetta oli helpompi hallita jakamalla Sudan pohjoiseen ja eteläiseen osaan. Ennen kuin 1940-luvulla varsinaisesti alkanut sudanisaatio loi taas yhteisiä päämääriä pohjoisen ja etelän yhdistämiseksi, brittiläinen kolonialismi oli ehtinyt jättää jälkensä sudanilaiseen yhteiskuntaan ja sudanilaisten mieliin. Käytän lähteinäni pääasiassa Durhamin yliopiston digitoimia valokuvia, joita tutkin semioottisen kuvantulkinnan kautta sekä Nicholas Mirzoeffin vastavisuaalisuuden käsitteen avulla havainnoidakseni koloniaalisen valtajärjestelmän merkityksiä. Visuaalisen vallan kautta luotiin tarinaa, jossa korostettiin brittiläisten erinomaisuutta siirtomaaisäntinä ja sudanilaisia alempiarvoisina. Kuvamateriaalin avulla synnytettiin mielikuvia, jotka tukivat koloniaalisen vallan oikeutusta, ja joilla pyrittiin luomaan ja hallitsemaan sudanilaisen hallinnon, talouden, ja elämäntapojen muutosten perustaa ja paikallisia ihmisiä länsimaalaisen koloniaalisen katseen objekteina vailla vastavuoroisuuteen pyrkivää vastavisuaalisuutta.

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten yliopistojen kansainvälisten maisteriohjelmien englannin kielen taitovaatimuksia erityisesti kielen säätelyn näkökulmasta. Kielen säätelyllä tarkoitetaan tässä kaikkia niitä käytänteitä, joilla kielenkäyttäjät valvovat omaa tai toistensa kielenkäyttöä tai puuttuvat siihen. Näin ollen esimerkiksi englannin kielitaitovaatimusten ei nähdä tyhjentyvän viralliseen sääntelyyn, vaan kattavan myös niiden taustalla olevat hallinnolliset säätelymekanismit prosesseineen ja päätöksentekijöineen. Tutkielmassa pyritään selvittämään, miten kansainvälisten maisteriohjelmien kielitaitovaatimuksia on määritetty, kehitetty ja tarkistettu sekä miten avainpäättäjät yliopistohallinnossa mieltävät hakuvaiheessa todennettavan ”riittävän” kielitaidon ja siihen liittyvän kielitestauksen. Tutkimus on osa Helsingin yliopiston Kielten osaston alaista Language regulation in academia -tutkimushanketta, jota johtaa diskurssintutkimuksen dosentti Anna Solin. Tutkimuksen kohteena on kaksi suomalaista tiedeyliopistoa, joilla on samankaltainen organisatorinen rakenne ja koulutustarjonta. Aineisto koostuu yhteensä viidestä semi- strukturoidusta haastattelusta kohdeyliopistojen hallinnon avainhenkilöiden kanssa sekä erilaisista kohdeyliopistojen kansainvälistä valintaprosessia säätelevistä tai kuvaavista dokumenteista, kuten rehtorin päätöksistä, julkisista tilastoista, verkkosivuista ja hakuoppaista. Litteroitu haastatteluaineisto analysoitiin dokumenttiaineiston ohella laadullisesti hyödyntäen Atlas.ti- aineistonhallinta- ja analyysiohjelmistoa. Tutkielmassa todetaan yliopistojen hakuvaiheen englannin kielen säätelyn olevan monisyistä ja ulottuvan virallisia kielitaitovaatimuksia syvemmälle. Kohdeyliopistojen englannin kielen taitovaatimuksissa nähdään yhtäläisyyksiä niin vaatimuksiin johtaneissa hallinnollisissa mekanismeissa kuin käytännön toteutuksissa. Haastateltavat pitävät kielen säätelyä myös tarpeellisena ja kokevat sen hyödyttävän sekä yliopistoa että hakijaa. Samalla haastateltavat eroavat erityisesti sen suhteen, millaista englannin kielen taitoa yliopistossa tarvitaan ja kuinka hyvin standardoidut testit sitä mittaavat. Näiden eroavaisuuksien todetaan käytännön kysymyksien ohella johtaneen kohdeyliopistoissa sekä eri testausratkaisuihin että eriäviin suuntaviivoihin kielitaidon mittaamisessa laajemmin.

Tutkielma käsittelee perusopetusta täydentävää oppilaan oman äidinkielen (saksa) opetusta opettajien näkökulmasta. Tämä opetus on tarkoitettu oppilaille, jotka puhuvat kotonaan jotain muuta kieltä kuin suomea, ruotsia tai saamea sekä oppilaille, jotka ovat oppineet kieltä muualla (ns. ylläpito-opetus). Opetuksen tavoitteet määritellään perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden liitteessä. Opetukseen osallistuminen on oppilaalle vapaaehtoista, eikä opetuksen järjestäminen ole kouluille tai kunnille pakollista. Syksyllä 2015 opetusta järjestettiin yli 80 kunnassa ja osallistujia oli yli 17 000, näistä 284 opiskeli saksaa. Työn teoriaosuudessa käsitellään oman äidinkielen opetukseen vaikuttavia tekijöitä sekä tämän opetuksen erityispiirteitä. Monikielisyyden ja kaksikielisyyden jaotteluun käytetään Romainen (1989) luomaa mallia, joka perustuu oppilaan kieliympäristöön. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa mainittujen kulttuuri- ja kieli-identiteettien lisäksi käsitellään ammatti-identiteettiä. Opetusryhmän heterogeenisyyttä ja sitä, miten sen kanssa voidaan toimia, tarkastellaan sisäisen ja ulkoisen eriyttämisen käsitteiden kautta. Tutkielmassa vastataan seuraaviin kysymyksiin: (1) Keitä ovat saksan oman äidinkielen opettajat ja minkälainen on heidän akateeminen, pedagoginen ja ammatillinen taustansa sekä kieli-, kulttuuri- ja ammatti-identiteettinsä? (2) Minkälaisia ovat saksan oman äidinkielen opetusryhmät ja miten opettaja toimii oletettavasti heterogeenisen opetusryhmän kanssa? (3) Miten hyvin opettajat tuntevat ja toteuttavat oman äidinkielen opetuksen opetussuunnitelmaa? Tutkielman empiirinen osa koostuu kyselylomaketutkimuksesta ja teemahaastatteluista, jotka tehtiin keväällä 2017. Sähköiseen kyselylomakkeeseen vastasi kahdeksan entistä ja nykyistä opettajaa. Näistä viittä haastateltiin henkilökohtaisesti aiheen syvällisempää tarkastelua varten. Kaikki kyselyyn vastanneet opettajat ovat valmistuneet yliopistosta saksa pääaineenaan. Lähes kaikilla heillä on suomalainen opettajan pätevyys. Suurin osa ilmoittaa äidinkielekseen saksan, mutta joukossa on myös muun kielisiä opettajia, joille saksa on vieras kieli. Saksan kieli ja kulttuuri on kaikille tärkeä osa identiteettiä. Koska oman äidinkielen opettaminen on opettajille sivutyö, heidän ammatti-identiteettinsä rakentuu myös muiden asioiden varaan. Tutkimus todistaa opetusryhmien suuren heterogeenisyyden (mm. oppilaiden ikä, kielitaito), joka on vastanneiden opettajien mukaan opetuksen suurin haaste. Opettajat tuntevat opetussuunnitelman, mutta pitävät siinä esitettyjä tavoitteita melko epärealistisina, koska opetus on vapaaehtoista, normaalin koulupäivän jälkeen ja koska opetusryhmät ovat erittäin heterogeenisia. Opetussuunnitelmassa mainittu yhteistyö muiden opettajien kanssa ei toteudu ja opettajat tuntevat itsensä kouluyhteisössä melko ulkopuolisiksi.

Tarkastelen pro gradu -työssäni Maria Peuran (2017) novellikokoelmaa Tunkeilijat muukalaisuuden näkökulmasta. Esitän teoksen kahdeksan novellin analyysin kautta, kuinka henkilöhahmojen toiseuden kokemukset ilmenevät tekstissä ja millaisia muotoja toiseus novellien puhujien kokemuksessa saa. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessani on Julia Kristevan teoria muukalaisuudesta sekä hänen ajatuksensa puhuvien subjektien rakentumisesta kielessä. Muukalaisuuden teeman tutkiminen Peuran novellien henkilöhahmojen kokemuksessa mahdollistuu muun muassa Kristevan luoman abjekti-käsitteen kautta. Abjekti-kokemuksessa henkilöhahmojen toiseus, eli outouden ja vierauden kokemus itsessä, joko projisoituu ympäristöön tai valtaa hahmon ja tuntuu kammon tunteena, joka rikkoo eheää minuuden kokemusta. Kristevan rinnalla käytän tutkimuksessani teoreettisena kehyksenä Sara Ahmedin tunteiden kulttuuripoliittista teoriaa ja sen ajatusta tunteista ihmisten välisten pintojen muokkaajana. Tutkin toiseuden ilmenemistä novellien henkilöhahmojen välisillä rajapinnoilla. Pyrin osoittamaan, kuinka henkilöhahmojen toiseuden kokemus heijastuu ympäristöön, kuinka se muokkaa vuorovaikutusta ja kuinka toiseuttamista tapahtuu toisaalta laajemmin sosiaalisissa rakenteissa. Osoitan tutkimuksessani novellien ”Miehen katse” ja ”Höyryherätys” analyysien kautta, kuinka puhdistautumisriitti toimii novellien puhujille keinona käsitellä toiseuden tuottamaa kammon kokemusta ja rakentaa uudenlaista suhdetta minuuden rajoja uhkaavaan toiseuteen. Lisäksi tutkin, miten toiseuden kokemukset ilmenevät henkilöhahmojen ruumiin kokemuksissa novelleissa ”Nahka” ja ”Uusi iho”, ja mikä merkitys eheyttävillä kosketuspinnoilla on novellien puhujille, kun he sulauttavat toiseuden kokemusta osaksi minuuden rakennettaan. Ihmisten välisillä tunnepinnoilla rakentuvaa toiseuttamista tutkin novelleissa ”Uuni” ja ”Kirje tyttärelle”. Analysoin tutkimuksessani lisäksi teoksen aloitusnovellia ”Aavasaksan hotelli”, jossa toiseus piirtyy teini-ikäisen tytön kokemuksen kautta kiehtovana ja eksoottisena, omaa kokemusmaailmaa laajentavana. Päätän tutkimukseni teoksen viimeisen, ”Tässä liekehtii sininen” -novellin analyysiin. Siinä puhujan kieli on pirstaloitunut ja hän hajoaa toiseuteensa. Hajoamisessa on kuitenkin nähtävissä toiseuden sulautuminen puhujan kokemukseen itsestä, omalle toiseudelle avautuminen ja kokonaisemmaksi subjektiksi rakentuminen oman muukalaisuuden hyväksymisen kautta. Osoitan myös viimeisen novellin analyysissä, kuinka läpi teoksen esiintyneet metonymiat punoutuvat ”Tässä liekehtii sininen” -novellin merkitysten verkkoon ja kuinka nämä metonymiat ja niiden kautta avautuvat merkitykset tulevat itse asiassa olemassa oleviksi viimeisen novellin puhujan kokemusmaailmassa. Tutkimukseni viimeisessä luvussa syvennän muukalaisuuden olemuksen pohdintaa ja sen merkitystä teoksen sisäiselle jännitteisyydelle, joka tulee ilmi muun muassa teoksen kielen vahvassa affektiivisuudessa. Keskeisenä tutkimuksestani nousee esiin toiseuden merkitys puhuvien henkilöhahmojen minuuden hajoamiselle ja toisaalta uudelleen rakentumiselle. Toiseus näyttäytyy teoksessa ennen kaikkea henkilöhahmojen olemassaoloa laajentavana ja elämän perustuksia eheyttävänä voimana.

Tutkielma käsittelee suomalaisten siirtolaisuutta Kuolan niemimaalle ja kuolansuomalaisten historiaa niemimaan valtiollisen kolonisaatioprosessin alusta keisariajan loppuun vuosina eli vuosina 1858–1917. Tutkielmassa tarkastellaan miten, miksi ja milloin suomalaisten siirtolaisuus alkoi ja suomalainen asutus syntyi Kuolan niemimaalle sekä kuolansuomalaisten elämää ja oloja Luoteis-Venäjällä sekä niihin vaikuttaneita tekijöitä. Tutkielma jakautuu kahteen käsittelylukuun, joista ensimmäisessä tarkastellaan erityisesti suomalaisten siirtolaisuuden taustaa ja Kuolan niemimaan kolonisaatiota sekä suomalaissiirtolaisia, heidän lähtöalueitaan, muuttojaan ja lukumääräänsä. Tutkielman toisessa käsittelyluvussa tarkastellaan kuolansuomalaisten elämää ja elinkeinoja sekä hallinnollisia ja hengellisiä oloja heidän asumallaan alueella. Tutkielman liitteenä on esitetty reilun 4 000 kuolansuomalaisen tiedot sisältävä kuolansuomalaisten matrikkeli. Tutkielmassa on käytetty lähteinä Kuolan niemimaalla toimineiden luterilaisten pappien laatimia matka- ja toimintakertomuksia sekä eri viranomaisten arkistoissa säilyneitä aiheeseen liittyviä asiakirjoja, päätöksiä, kirjeenvaihtoa ja muistioita. Lisäksi lähteinä on käytetty myös eri aloilla toimineiden suomalaisten ja venäläisten kirjoittamia painettuja matkakertomuksia. Käytetty kirjallisuus muodostuu suomalaisesta, norjalaisesta ja venäläisestä tutkimuskirjallisuudesta. Suomalaisten siirtolaisuus alkoi 1850-luvun lopulla ja jatkui aina keisariajan loppumiseen saakka. Korkeimmillaan siirtolaisuus oli 1860–1880-luvuilla. Tutkielman tarkastelemana ajanjaksona Kuolan niemimaalle lähdettiin siirtolaiseksi ennen kaikkea Pohjois-Suomesta ja hakemaan parempaa elintasoa. Keisariajan loppuun mennessä Muurmannin rannalle ja Venäjän Lappiin syntyi kymmeniä kyliä, joissa asui yhteensä noin 1700 kuolansuomalaista. Muurmannin rannalla pääelinkeino oli kalastus, mutta kuolansuomalaiset harjoittivat myös maanviljelyä ja karjanhoitoa. Siirtolaisina suomalaisia pidettiin esimerkillisinä, vaikka he pitivätkin kiinni tiukasti kielestään, kulttuuristaan ja kotimaastaan. Haasteita kuolansuomalaisten elämälle aiheuttivat karujen olojen lisäksi heikko oikeudenhoito sekä venäläinen byrokratia ja viranomaisten kielteinen suhtautuminen ulkomaalaisiin siirtolaisiin. Kuolansuomalaiset ovat olleet pitkään monella tapaa historian unohtamia. Neuvostoliiton 1930-luvun poliittisten vainojen ja vuoden 1940 pakkosiirtojen seurauksena Kuolan niemimaan suomalainen yhteisö yksinkertaisesti katosi ja lakkasi olemasta. Tämä tutkielma päivittää ja korjaa aiemman tutkimuksen puutteita sekä täydentää kokonaisuutta kuolansuomalaisten varhaisemmasta historiasta.