Browsing by Title

Tilastokeskuksen lukujen mukaan parisuhdeväkivalta on lisääntynyt Suomessa. Koronavuonna 2020 parisuhdeväkivaltaluvut jatkoivat kasvuaan miesten naisiin ja naisten miehiin kohdistaman väkivallan osalta. Tässä tutkielmassani tarkastelen naisten väkivaltaisuutta parisuhteessa. Naisten väkivallan kontekstina on heterosuhde. Sijoitan tutkimukseni feministisen väkivallan tutkimuksen kentälle, jossa sukupuoli nähdään osana väkivaltaan liitettyjä merkityksiä ja selitystapoja. Sukupuoli on mukana niin väkivallan tekemisessä, kokemisessa kuin sen määrittelemisessäkin. Sukupuoli ja väkivalta kytkeytyvät myös valtaan eri tavoin. Tutkimukseni on teoreettinen ja metodina käytän systemaattista tutkimuskatsausta. Tutkimusaineistoni muodostuu seitsemästä vertaisarvioidusta tieteellisestä tutkimusartikkelista, jotka käsittelevät naisten väkivaltaisuutta parisuhteessa. Olen muodostanut tutkimusartikkeleista tutkimussynteesin, jonka avulla vastaan tutkimuskysymykseeni: miten parisuhteessa tapahtuvaa naisten väkivaltaa voidaan ymmärtää aikaisempien tutkimusten perusteella? Analysoin aineistoa hyödyntämällä aineistolähtöistä sisällönanalyysiä soveltuvin osin. Aineistosta muodostamani tutkimussynteesi sisältää viisi naisten väkivaltaisuuteen liittyvää teemaa. Ensimmäinen teema käsittelee naisten väkivaltaan liittyviä syitä. Toisessa teemassa tarkastelen naisten väkivaltaisuuteen liittyvää kontekstin merkitystä. Kolmas teema keskittyy miesten ja naisten väkivaltaisuuksien eroihin ja yhtäläisyyksiin. Neljännessä teemassa käsittelen lähinnä kahteen kansalliseen tutkimukseen pohjautuen sukupuolineutraalin ja sukupuolistuneen väkivallan dilemmaa. Viides teema keskittyy intersektionaalisen tutkimusotteen merkitykseen naisten väkivallan tutkimuksessa. Tutkimussynteesini perusteella naisten väkivaltaisuus parisuhteessa liittyy useimmiten itsepuolustukseen. Miesten ja naisten tekemä väkivalta sekä sukupuoliin kiinnittynyt valta näyttäytyvät parisuhteessa epäsymmetrisinä. Naisten väkivallan tutkimuksessa sekä eri viranomaistahojen puuttuessa parisuhdeväkivaltaan, on erityisen tärkeää huomioida väkivaltaan liittyvä laajempi konteksti. Intersektionaalinen tarkastelutapa, jossa huomioidaan erilaisia risteäviä eroja, lisää ymmärrystä naisten väkivaltaisuudesta parisuhteessa. Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee sukupuolineutraaliuden ihanne, johon kietoutuu erilaisia sukupuoliin sidottuja essentialisoivia oletuksia, kun taas feministinen väkivallan tutkimus tunnustaa sukupuolistuneen väkivallan olemassaolon. Naisten väkivaltaisuus parisuhteessa on erittäin kompleksinen, monimuotoinen ja sensitiivinen ilmiö. Tutkimukseni perusteella esitän, että naisten tekemä väkivalta tulee ymmärtää osana sukupuolistunutta väkivaltaa. Naisten väkivallan ymmärtäminen edellyttää monipuolista, eri tieteenalojen sisällä tehtävää tutkimusta, jossa huomioidaan myös tutkimusmenetelmien sekä näkökulmien monipuolisuus.

Tutkielmani käsittelee arkkitehtuuri- ja taidealan ammattilehdissä esitettyjä näkemyksiä Berliinin suurkaupunkialueen asuntorakentamisesta 1900-luvun vaihteen dynaamisen kaupungistumisvaiheen aikana. Kaupungin väestömäärän kasvu sekä hallitsematon, tiivis rakentaminen johtivat keinotteluun ja maksimaaliseen voitontavoitteluun. Tämän kehityksen seurauksena erityisesti teollisuustyöväestön asuinolot huononivat. Berliini kehittyi yhdeksi maailman suurimmista vuokrakasarmien keskittymistä kaikkine sosiaalisene, terveydellisine, poliittisine ja taloudellisine ongelmineen. Ahtaan asumisen epäkohta, “Kleinwohnungsfrage” nousi julkisuuden aiheeksi yhteiskunnallisena kysymyksenä. Ongelmat synnyttivät kaupunkisuunnittelun perusteellisen uudistuksen tarpeen ja kaupungissa ilmestyneet ammattilehdet käsittelivät laajalti näitä kysymyksiä. Lähdeaineistoksi olen valinnut nimenomaan asuinrakentamista käsitteleviä artikkeleita, joiden otsikot viittaavat teollisuustyöväestön ja keskiluokan asumiseen, koskien kaupunkimaisten pientalojen soveltuvuutta suurkaupungin kasvuongelmien ratkaisemisessa, pilvenpiirtäjien tai kuudennen lisäkerroksen soveltamista Berliinin liikekeskustan kehittämisessä, kaupunkirakentamisen sosiaalisia perusteita, esikaupunkialueiden rakentamista, omakotitalon ja vuokrakasarmien tarjoamien asuinmallien vastakkainasettelua sekä uusien asuinalueiden rakentamista käsitteleviä arkkitehtuurikilpailuja. Tutkimuskysymys liittyy rakennussuunnittelun parissa toimineiden ammattilaisten kirjoittamiin artikkeleihin sekä näkemyksiin Berliinin vuokrakasarmiasumisen ongelmista ja ehdotuksista asumisen laadun parantamiseksi. Alkuperäiset, saksankieliset Berliner Architekturwelt (BAW) -lehden artikkelit ovat olleet keskeisessä asemassa lähdemateriaalin osalta. Kyseinen julkaisu toimi pääkaupungin arkkitehtien tiedonvälityksen foorumina vuosina 1899-1919. BAW-lehdestä valitsin kuusi artikkelia vuosilta 1901-1909. Toinen käyttämäni aikakauslehti oli vuosina 1885-1915 ilmestynyt yleissaksalainen arkkitehtien ammattilehti, Architektonische Rundschau, mistä olen valinnut yhden artikkelin vuodelta 1912. Saksan- ja englanninkielistä tutkimuskirjallisuutta on vuosisadan vaihteen Berliinin suurkaupunkialueen kehityksestä ollut runsaasti tarjolla. Käsittelyosassa artikkelit on esitetty temaattisessa järjestyksessä pienimmän mittakaavan aiheista laajoja asuinalueita koskeviin aluerakennuskohteisiin. Kunkin artikkelin loppuosaan on liitetty omia pohdintoja aiheesta ja jokainen artikkeli on saanut itsenäisen otsikon sekä lyhyen johdannon. Kirjoittajien mielestä ahtaasti rakennetut vuokrakasarmit olivat asuinrakentamisen suurin ongelma aikakauden Berliinissä. Artikkeleissa esitetty kritiikki on kohdistunut nimenomaan rakennuttajiin sekä rakentamisen säädöksiin, jotka sallivat keinottelun. Yhteiseksi teemaksi nousi kaavoitusta ja rakennusoikeutta määrittävien säädösten uudistaminen, joka olisi mahdollistanut pienimuotoisempien sekä ihmisläheisempien asuinalueiden suunnittelun uuden arkkitehtuurin keinoin. Esitettiin myös, että Berliinin keskusta-alueen tulisi palvella pääsääntöisesti liiketaloutta, eikä asumista. Mahdollisuuksia ihanteelliselle asumiselle olisi pitänyt etsiä nimenomaan keskustaa ympäröivien vuokrakerrostaloalueiden sekä maaseudun väliseltä vaihettumisvyöhykkeeltä. Tällä alueella olisivat erilaiset asuntotyypit tarjonneet myös vähävaraisille perheille mahdollisuuden terveelliseen asumiseen. Ehdotuksissa pidettiin tärkeänä, että uudisrakentamisessa vältettäisiin kerrostalojen pihasiipien ahtaiden ja pimeiden asuntojen rakentamista. Hyvän suunnittelun avulla olisi urbaaneista kerrostaloasunnoista voitu tehdä jopa “Gartenwohnung”-tyyppisiä puutarha-asuntoja. Kaikista ongelmakohdistaan huolimatta voidaan kollektiivisesti huonomaineisina pidettyjen vuokrakerrostalojen kuitenkin nähdä edistäneen tuona aikana moderneiksi määriteltyjen suunnittelumallien kehittämistä.

Jazzia määriteltäessä pidetään musiikin improvisatorista luonnetta usein yhtenä tärkeimmistä edellytyksistä. Määritelmien lähtökohtana on yleensä ollut pienyhtyejazz. Big band on jazzmusiikkikulttuurin suuri orkesterikokoonpano, joka poikkeaa monin tavoin pienyhtyejazzista. Suuremman orkesterin selkeän yhteissoiton ja -soinnin saavuttamiseksi on perinteisesti turvauduttu tarkempiin sovituksiin, jolloin säveltäjän, sovittajan ja orkesterinjohtajan roolit ovat korostuneet soittajia enemmän. Siksi big bandin on väitetty rajoittavan jazzissa olennaisinta, improvisaatiota ja spontaaniutta. Kuitenkin myös Hassisen Tangentissa improvisaatio on merkittävässä osassa: sooloja on noin puolet teoksen kokonaiskestosta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan improvisaatio-osuuksien merkitystä Tangentissa sekä rakenteellisesti että jazzmusiikkikulttuurin kuulumisen näkökulmasta. Tangentti on valikoitunut tutkimuskohteeksi, koska se sijaitsee monien musiikkikulttuurien rajapinnalla: big band instrumenttina sitoo sävellyksen jazzkulttuurin, sointi muistuttaa paikoitellen euroklassista nykymusiikkia, ja myös tangovaikutteet lisäävät oman sävynsä. Muita tärkeitä kriteereitä ovat suomalaisuus, uutuus ja se, että sävellykseen sisältyy improvisaatiota. Musiikkianalyysin teoreettisena lähtökohtana käytetään Ingrid Monsonin esittämää musiikillisen intensiteetin kasvua (musical intensification). Monson kritisoi jazzmusiikin akateemisen tutkimuksen perustumista euroklassiseen estetiikkaan. Siksi hän korostaa haastatteluiden merkitystä jazzin estetiikan afroamerikkalaisten piirteiden havaitsemiseksi. Mikko Hassisen Tangentin merkitykset muovautuvat Yhdysvalloissa syntyneen jazzkulttuurin taustaa vasten, mutta Suomessa sävelletyn ja suomalaisten muusikoiden esittämässä musiikissa ja sitä ympäröivässä musiikkikulttuurissa on myös omat sävynsä. Näiden erityispiirteiden selvittämiseksi tehtiin teemahaastattelut Tangentin säveltäjän Hassisen sekä Traveller-levytyksessä soolon soittavien muusikoiden saksofonisti Järvelän ja pasunisti Sarikosken kanssa. Haastatteluiden tulkinnan ote on aineistolähtöinen. Haastatteluista edetään musiikkianalyysiin, jossa tukena käytetään Monsonin mallin mukaisesti haastatteluaineistoa. Analyysi kohdistuu Hassisen (2008) UMO:n kanssa tekemän Traveller-albumin versioon Tangentista. Analyysin apuna käytetään sooloista tehtyjä transkriptioita ja sävellyksen partituuria.

Brysselissä vuonna 2023 järjestetyssä huippukokouksessa hyväksyttiin EU:n ja CELAC:in välinen etenemissuunnitelma aikajaksolle 2023–2025. Suunnitelmassa edistetään Euroopan ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen yhteyttä ja vuoropuhelua poliittisesti, kaupallisesti ja kulttuurillisesti. Tekoälyä koskeva uusi eurooppalainen lainsäädäntökehys asetettiin vuonna 2024. Tekoälyn omaksuminen, käyttöönotto ja kehittäminen vaikuttavat myös osaltaan kirjallisuuden tuotantoon ja kääntämiseen Suomen ja Ibero-Amerikan alueen välillä. Tutkimukseni aihe on Näkökulmia suomalaisen kulttuurin ja kirjallisuuden kääntämiseen ja vientiin Ibero-Amerikan kontekstissa. Tutkimukseni jakautuu kahteen seuraavaan analyysiin: suomalainen kulttuuri iberoamerikkalaisessa maailmassa sekä niiden välinen kieli- ja kulttuuriverkosto, ja kirjallisuuden kääntäminen espanjaksi kääntäjän ja tekoälyn näkökulmasta katsottuna. Tutkimukseni tarkastelee Ibero-Amerikan ja Suomen välisiä kulttuuriverkostoja ja kääntäjien näkökulmia työstään suomalaisen kirjallisen perinnön rakentamisessa Ibero-Amerikassa. Tutkimukseni osoittaa suomalaisten kulttuuri-investointien merkityksen Ibero-Amerikassa ja niiden vastavuoroisuuden. On tärkeää ymmärtää miksi käännöksiin valikoituu tietty espanjankielinen variantti, miten kääntäjä välittää kulttuuria kääntäessään kirjallisuutta ja mitkä olisivat tekoälyn käytön edut ja haitat käännösprosessissa. Käsittelen tutkimuksessani tekoälyä kääntäjien työkaluna. Kääntäjän ja tekoälyn välisen monimutkaisen suhteen käsittelemiseksi ja pohtimiseksi kehitin kyselylomakkeen, jonka avulla tarkastelin yhdeksän kääntäjän näkökulmaa ja ChatGPT:n ääntä. Tutkimukseni osoittaa, että kääntäjillä on jatkossakin tärkeä rooli kirjallisuuden kääntämisessä, mutta heidän on erikoistuttava tekoälyyn perustuviin työkalujen käyttöön. Tutkimukseni myös osoitti, että Suomen Madridin-instituutilla ei ole muihin eurooppalaisiin instituutteihin verrattuna fyysistä läsnäoloa Latinalaisessa Amerikassa. Ibero-Amerikassa ei sitä vastoin ole omaa instituuttia Suomessa, joten epäsymmetria säilyy.

Kotityö kytkeytyy tiiviisti valtiontalouteen, vaikka onkin näkymätöntä. Tässä tutkielmassa luodaan katsaus siihen mistä mediassa puhutaan, kun puhutaan kotitöistä. Tutkimusaineisto on kerätty Helsingin Sanomien digiarkistosta hakusanalla ”kotityö” ja se sisältää 93 kirjoitusta ajalta 1.1.2021–1.9.2022. Aineisto teemoitellaan induktiivisen temaattisen analyysin periaatteiden mukaisesti. Tutkielmassa tuodaan näkyviin kotityön arvoa ja tutkielma on inspiroitunut pääasiallisesti 70- luvulla käydystä sosialistisen feminismin sisäisestä kotityökeskustelusta. Teoreettinen viitekehys koostuu kotityökeskustelusta, kotitaloustuotannon arvosta, kotitaloustieteestä ja talouspuheesta. Analyysin tuloksena todetaan, että mediakeskustelu koostuu kotipuheesta, perhepuheesta ja hyvinvointipuheesta. Kotitaloustuotannon arvon puuttuminen keskustelusta tuottaa johtopäätöksen, että se on osa-alue, joka kaipaisi jatkotutkimusta. Aineistosta nousseet puheenaiheet kaikessa uusliberalistisessa myötäsukaisuudessaan kaipaisivat myös toisin tekemisen kautta motivoituvaa jatkotutkimusta.

Tässä tutkielmassa tarkastelen Harry Stylesin julkisuuskuvaa vuoden 2022 aikana julkaistujen mediatuotteiden kautta. Tutkielman aineisto koostuu haastatteluista, uutisotsikoista, Instagram-julkaisuista sekä valokuvista, jotka ovat kaikki julkaistu vuoden 2022 aikana. Diskurssianalyysin ja visuaalisen analyysin avulla pyrin selvittämään, millaista julkisuuskuvaa koostetussa aineistossa Stylesista rakennetaan. Tutkielmassani pyrin myös pohtimaan syitä hänen suosionsa nousulle. Julkisuuskuvan tuotanto ei ole riippuvainen vain julkisuuden henkilöstä itsestään, vaan julkisuuskuvaa tuottaa aina joukko eri alojen ammattilaisia yhdessä median kanssa. Aineiston perusteella Stylesin julkisuuskuva esittää hänet hyvin yksityisenä henkilönä, joka erottaa julkisen ja yksityisen elämän toisistaan monin eri tavoin. Toisaalta Styles esitetään myös autenttisena ja tavallisena henkilönä, joka sattuu olemaan myös julkisuuden henkilö. Stylesin autenttisuutta rakennetaan hänen musiikkinsa sekä hänestä tehtyjen haastattelujen kautta. Musiikin narratiivin ja haastattelujen kautta kuuntelija ajattelee tuntevansa Stylesin, mutta julkisuuden henkilöillä on kuitenkin useita rooleja tai hahmoja, joiden kautta he itseään esittävät julkisuudessa. Yleisö ei esimerkiksi koskaan näe julkisuuden henkilöitä yksityishenkilöinä, joten autenttisuus ja intiimiys luovat valheellisen tuttavallisuuden tunteen. Styles käyttää myös ulkonäköään erottaakseen yksityisen ja julkisen toisistaan, eli esiintymispersoonansa yksityishenkilöstä. Styles yrittää näin pitää osan elämästään yksityisenä maailman valokeilasta. Suosion nousun vuoden 2022 aikana selittää uuden levyn menestyksen lisäksi se, että Stylesia esitetään aineiston perusteella ennennäkemättömäksi musiikkiartistiksi, joka tekee ennätyksiä musiikillaan ja rikkoo sukupuolistereotypioita pukeutumisellaan. Todellisuudessa Styles ei ole ensimmäinen musiikkiartisti, joka rikkoo perinteisiä sukupuolistereotypioita tai nauttii suuresta suosiosta. Näin ollen aineiston perusteella mediassa rakennetaan Stylesista hieman liioiteltua julkisuuskuvaa, mikä on osaltaan johtanut hänen suosionsa nousuun.

Tutkielma tarkastelee Helsingin nimistössä esiintyviä muistonimiä eli katujen, puistojen tai muiden kaupunkiympäristöön liittyvien paikkojen nimiä, jotka on nimetty esimerkiksi tunnetun henkilön tai yrityksen mukaan. Tavoitteena on selvittää, millaisia henkilöitä tai asioita muistonimistössä on muistettu, millainen sukupuolijakauma on muistonimissä, jotka kunnioittavat henkilöitä, sekä onko sukupuolijakaumassa nähtävissä muutosta vuosien varrella. Lisäksi tavoitteena on eritellä, missä kaupunginosissa muistonimiä esiintyy ja miten nimet jakautuvat eri kaupunginosien välillä. Tutkimusaineistona on 565 Helsingin nimistössä käytössä olevaa muistonimeä. Nimet on hankittu Helsingin kaupungin karttapalvelun nimirekisteristä. Luonteeltaan tutkimus on kuvaileva tutkimus, jonka tarkoitus on sekä määrällisin että laadullisin menetelmin luoda kokonaiskuva Helsingin muistonimistöstä. Tutkimusaineisto on jaettu kategorioihin sen mukaan, ketä tai mitä muistonimellä on muistettu. Kategorioita on yhteensä 14: henkilöitä kunnioittavat nimet jakautuvat kymmeneen kategoriaan, loput nimet neljään kategoriaan. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että selvä enemmistö muistonimistä on annettu henkilöiden muistoksi, ja vain hyvin pieni osa nimistä kunnioittaa yrityksiä, tapahtumia tai vastaavia. Muistonimistössä eniten on kunnioitettu henkilöitä, jotka kuuluvat kategorioihin paikallisesti tunnetut henkilöt, kulttuuri ja taide sekä politiikka ja vallanpitäjät. Nämä kolme kategoriaa sisältävät kaksi kolmasosaa kaikista henkilöiden mukaan nimetyistä muistonimistä. Neljänneksi suurin kategoria on tiede ja koulutus. Kolme vähiten nimiä sisältävää kategoriaa ovat uskonto, urheilu ja hyväntekijät. Muistettujen miesten ja naisten välillä ei ole suuria eroja siinä, millaisia henkilöitä on muistettu. Merkillepantavaa on kuitenkin, että naisia kunnioittavissa nimissä kategorian paikallisesti tunnetut henkilöt osuus on selvästi suurempi kuin miehiä kunnioittavissa. Lisäksi kategoriaan armeija ja sota ei sisälly yhtään naisennimeä eikä kategoria hyväntekijät sisällä yhtään miehennimeä. Eroa on myös lukumäärässä: muistettuja miehiä on huomattavasti enemmän kuin naisia. Yli kolme neljäsosaa nimistä on annettu miesten muistoksi ja vain vajaa viidesosa naisten. Naisten muistoksi annettujen nimien osuudessa on kuitenkin huomattavissa selvä kasvu 1990-luvulta lähtien. Tutkimustuloksista käy myös ilmi, että vaikka suuri osa muistonimistä keskittyykin tiettyihin kaupunginosiin, on nimiä käytetty laajasti ympäri Helsinkiä. Tutkimus osoittaa, että paikallishistorialla on suuri merkitys nimistönsuunnittelussa Helsingissä. Myös Helsingin asemaa kulttuurin, sivistyksen ja vallan keskipisteenä on korostettu muistonimistössä. Lisäksi tuloksista voi nähdä, että vaikka sukupuolten välinen tasa-arvo ei vielä toteudu muistonimistössä, on suunta oikea.

Avhandlingen granskar de namn och titlar som finns i Jacobina Charlotta Munsterhjelms dagbok. Avsikten är att beskriva dem, analysera deras användning på den tiden, samt göra några jämförelser med senare tiders bruk. Dagboken finns med kommentar och register utgivna av professor Bo Lönnqvist 1970 i Folklivsstudier VII, Svenska Litteratursällskapet i Finland. Jacobina Charlotta Munsterhjem höll dagbok från 8 juni 1799 till 6 januari 1801. Dagboken består av 186 sidor. Hon berättar om sitt liv på hemgården Tavastby, i Elimä socken. Hon beskriver vardagen med glädjeämnen och sorger, vardagligt arbete och fest. Hon besöker släktingar i Savolax och den lilla garnisons- och brunnsstaden Lovisa. Där idkar hon sällskapsliv och vårdas för en åkomma. Men det som präglar hennes text är ett idogt arbete, såsom handarbete, trädgårdsarbete och hushållsarbete. Dagboken är också en del av hennes edukation. Hon bör lära sig att hantera sitt modersmål på ett för hennes stånd lämpligt sätt. Genom att granska dagbokens bild av livet på en liten herrgård i Finlands sydöstra del under svenska tidens sista decennium, träder ståndssamhällets struktur väl fram. Användningen av namn, titlar och tilltal är de element som beskriver dess uppbyggnad. Den sociala verkligheten kommer fram genom Jacobina Charlottas anteckningar. Utgående från dessa premisser analyserar jag en del av de i dagboken använda förnamnen och efternamnen. Jag granskar också titlar som man använde och som finns i dagboken. Titlar och tilltal vävs ihop med varandra till en helhet. En del tilltal och benämningar granskar jag närmare, såsom till exempel användningen av begreppet kusin/cousin/cousine. Jag konstaterar att detta tilltal blir en form av mellansteg i tituleringen, från det mycket formella till det mer informella och intima. Skillnaderna i namn- och titelbruket mellan de olika stånden behandlar jag också. Vissa intressanta företeelser, t.ex. användningen av dubbelnamn under denna tid, granskas närmare. Genom att jämföra materialet i Jacobina Charlottas dagbok och Airi Kartanos material från Mörskom konstaterar jag att variationen i användningen av dubbelnamn hos allmogen under denna tid inte är så entydig. I flera fall blir det fråga om en jämförelse mellan material och tider. För att förstå de olika företeelserna i dagboken måste man se dem i deras tidssammanhang. Därför är det nödvändigt att ge en beskrivning av de sociala strukturerna vid sekelskiftet 1700–1800, som t.ex. på hur ståndsindelningen fungerade, samt en förklaring på de tilltal och benämningar som används i dagboken. Syftet är att visa på ett namn- och titelbruk som var mycket strängt kringskuret och byggde på en lång tradition. Eftersom mycket av materialet i dagboken ger möjlighet till granskning, forskning och analys av också andra aspekter än de direkt onomastiska, ger detta mig möjlighet att bredda min analys. Många av mina källor är inte språkvetenskapliga på något sätt, men de har gett en förklaring till och en stabil grund för mina resultat.

Tarkastelen tutkielmassani, miten Nanjingin verilöylynä tunnetun tapahtuman kuvaus Japanin lukioasteen historian oppikirjoissa on muuttunut ideologisesti 1980-luvulta 2010-luvun oppikirjoihin verrattuna. Revisionistisen ideologian kannattajien mukaan Nanjingin verilöylyä ei joko tapahtunut ollenkaan tai sitä ei tapahtunut merkittävässä mittakaavassa, kun taas progressiivisen ideologian kannattajat korostavat Japanin taustaa imperialistisena valtiona ja pitävät Nanjingin verilöylyä tositapahtumana. Kerron tutkielmani alussa tarkemmin Nanjingin verilöylystä ja avaan myös tapahtuman tulkintaan vaikuttaneita historiallisia tekijöitä. Käyn muun muassa läpi, miksi tapahtuma on kiistelty tutkijoiden keskuudessa, minkälaisia yhteiskunnallisia ulottuvuuksia tapahtumalla on ollut ja on vielä tänäkin päivänä ja minkälaiset tekijät ovat vaikuttaneet erilaisten Nanjingin verilöylyä tulkitsevien koulukuntien syntymiseen. Aineistonani tutkielmassa on 62 Japanin historian oppikirjaa, jotka ovat olleet käytössä Japanin historian ja maailmanhistorian oppitunneilla Suomen lukioastetta vastaavalla koulutusasteella Japanissa. 30 oppikirjoista on Japanin historian oppikirjoja ja 32 taas maailmanhistorian oppikirjoja. Historian oppikirjoista 15 on ollut käytössä 1980-luvun taitteessa, kun taas loput 15 ovat olleet käytössä 2010-luvulla. Maailmanhistorian oppikirjoista 15 on ollut käytössä 1980-luvun taitteessa, kun taas loput 17 ovat olleet käytössä 2010-luvulla. Analysoin tutkielmassa aineistoa neljän eri osakysymyksen kautta. Ensimmäinen näistä on "Kuinka paljon oppikirjoissa käsitellään Nanjingin verilöylyä?" Toinen kysymys on "Mitä kuvia näytetään Nanjingin tapahtumista puhuttaessa?" Kolmas kysymys on "Mitä sanamuotoja käytetään Nanjingista kerrottaessa?" Neljäs ja viimeinen kysymys on "Mitä nimitystä Nanjingin tapahtumista käytetään?" Tutkielman lopuksi vertailen 1980-luvun taitteen oppikirjoista tehtyjä huomioita 2010-luvun oppikirjoista tehtyihin huomioihin. Tuloksista ja vertailusta käy ilmi, että 2010-luvun oppikirjat sisältävät Nanjingin verilöylystä virkkeiden määrällä mitattuna enemmän tietoa kuin 1980-luvun oppikirjat, ja lisäksi 2010-luvun oppikirjat sisältävät myös laadultaan sellaista tietoa, jota ei esiinny 1980-luvun oppikirjoissa. Myös sellaiset virkkeet, jotka jättivät olennaisia asioita kertomatta Nanjingin verilöylystä 1980-luvun oppikirjoissa, ovat ilmaistuna selkeämmin 2010-luvun oppikirjoissa. Näillä perusteilla oppikirjat ovat muuttuneet ideologisesti progressiiviseen suuntaan. Toisaalta 2010-luvun oppikirjoissa on kuitenkin sanamuotoja, jotka antavat vaikutelman, että oppikirjojen ilmaisussa vaikuttaa edelleen myös revisionistinen ideologia. Koska 2010-luvun oppikirjoissa kerrotaan asioita, joita ei tullut esiin 1980-luvun taitteen oppikirjoissa, näkyy tämä ideologia myös uudella tavalla 2010-luvun oppikirjoissa.

Syftet med denna avhandling är att undersöka varför studerandena i Borgå Gymnasium uppvisar svaga resultat i studentexamensproven i modersmål och litteratur, samt att kartlägga vad studerandena upplever att är svårt i textproduktion. Dessutom undersöker avhandlingen huruvida Borgå Gymnasiums insatser att förbättra vitsorden samt resultaten i textproduktion gett de önskvärda resultaten. Fokuset på denna avhandling är ämnet modersmål och litteratur i andra stadiet, men tangerar också realämnen och dess essäuppgifter. Undersökningen i denna avhandling består av tre delar, varav den första består av enkätundersökningar som skolan i fråga utfört. Enkätundersökningarna var sammanlagt tre till antalet och frågorna hade sammanställts av lärarkollegiet vid Borgå Gymnasium. Som mest var deltagarantalet 118, alla av dem studerande i skolan. Den andra delen består av analys av läskompetenssvar från ämnet modersmål och litteratur samt analys av realämnesessäer från ämnet filosofi. Läskompetenssvaren var 10 till antalet, medan realessäerna var 18. Den tredje delen består av en sammanställning av intervjusvar som utförts i skolan med studerandena. Sammanlagt 7 studeranden intervjuades. Resultaten visar att studerandena vid Borgå Gymnasium upplever att terminologin vad kommer till uppgiftsformuleringen är svår. Dessutom anser de att det är svårt att hålla sig objektiv i sina texter. Det gick att påvisa att studerandena använt sig flitigt av de dispositionsmodeller och andra hjälpmedel Borgå Gymnasium använt sig av i undervisningen. Studerandena upplevde dessutom att lärarkollegiet vid Borgå Gymnasium gjort ett gott jobb i undervisningen och att den har blivit bättre sedan skolans extra insatser.