Browsing by Title

This thesis investigates the representation of NATO in online news from the UK, USA, and India in the years preceding, during, and after Russia’s 2022 full-scale invasion of Ukraine. The study synthesizes appraisal theory (Martin and White, 2005) with corpus methods and Critical Discourse Analysis (CDA) to identify variation in conflict news coverage across different nationalities and time periods. The data was collected from the News on the Web corpus comprising online news articles that a) included the term NATO, b) were sourced from British, American, and Indian online news, and c) dated from the year before the invasion, the year of the invasion, and the year after the invasion. A total of nine subcorpora were analyzed—three for each country, using corpus methodologies such as frequency and collocation analysis. Qualitative research was conducted using a thematic analysis of 36 online news articles, chosen based on the most evaluative collocates from the nine subcorpora, and subsequently employed for the APPRAISAL analysis. The study’s findings suggest that NATO is mentioned the most in news articles from the UK in the year of the invasion, whereas the US and India most frequently mention the alliance in the year following the invasion. The discourse surrounding NATO changes over time in online news from each of the three selected nations. The year before the war includes warning articles discussing the mounting tensions in Ukraine and NATO, leading up to an imminent invasion, whereas references to the alliance in the year of the war mainly discuss NATO’s economic, military, and diplomatic might to counter Russia’s attack. The results show a clear shift in the discourse in the year after the invasion, with frequent references to Finland, Sweden, and Ukraine’s NATO memberships. In the evaluative sample of 36 articles, more reflective and opinion-based texts surface, wherein the alliance is criticized for provoking Putin’s belligerent actions and having a big-brother, manipulative, and condescending attitude towards Russia. The majority of appraisals of NATO in the selected texts were however positive, relating to the JUDGEMENT–CAPACITY, and APPRECIATION–VALUATION subcategories. The alliance is described as ready, best-armed, and the most powerful. Across nations, the UK (66.4%) and the US (65.3%) appraise NATO largely positively, whereas India appears to be taking a more neutral stance with 51.6% positive and 48.4% negative appraisals, indicating that nationalist ideologies often influence news and the representation of social actors involved in conflict news coverage. Overall, the findings suggest that NATO has primarily been portrayed positively in news media from all three nations, with the highest positive references to NATO’s readiness, powerfulness, and strength.

This MA thesis looks at Early Modern English merchant letters as an atypical subgenre of travel literature, and as an underused source for European perceptions of the Other. The thesis approaches letters by applying the three-dimensional model developed for discourse analysis by Norman Fairclough. In this study, the letters are placed in their historical, cultural and textual contexts. I first analyse the letters in relation to contemporary travel literature and ethnography, and give an account of Early Modern merchant letter-writing. Then, I conduct a close reading of the letters in their historical context, focussing on the events and persons described. The primary sources for this study are taken from the correspondence of the English East India Company trading post in Japan, 1613-1623. The texts studied are letters home (to England) written by ten different Company employees in Japan, about 50 in number. The texts are taken from the edition of the complete correspondence and other papers of the trading post (Anthony Farrington ed., "The English Factory in Japan 1613-1623", London: British Library, 1991). Although the papers of the trading post are quite unique, in containing the earliest accounts of the Far East written by secular Europeans, they have hitherto been largely neglected by scholars working on Early Modern travel. In the medieval and Early Modern periods, letters were seen to be a typical subgenre of travel literature. Yet merchant letters, being focussed on commerce, fell outside this categorisation. Any ethnographic descriptions of other cultures they contain can be taken to be incidental, and thus (relatively) unbiased. Yet descriptions of the Other found in merchant letters for the most part did not spread into the general consciousness. Merchant letters were usually not printed in published travel texts, and the East India Company was ultimately interested not in the collection of ethnographic information, but in trade.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan, millaista lähtötekstin vaikutuksesta aiheutuvaa norminvastaista kielenkäyttöä voi katsoa olevan tviittikäännöksissä, jotka esiintyvät suomalaisissa verkkouutisissa. Käännöksissä esiintyvään, lähtötekstin vaikutuksesta johtuvaan norminvastaisuuteen viitataan käännöstieteessä usein käsitteellä negatiivinen siirtovaikutus. Tutkielman tavoitteena on lisätä tietoutta tästä ilmiöstä kääntämiseen liittyvänä haasteena, jotta sen riski osattaisiin huomioida paremmin esimerkiksi uutiskäännösten tekemisen yhteydessä. Vaikka suomen kielen normeista voi olla useita eri näkemyksiä, tutkielmassa tulkitaan norminvastaisiksi vain sellaiset käännösratkaisut, jotka ovat Kotimaisten kielten keskuksen eli Kotuksen yleiskielestä antamien suositusten vastaisia. Verkkouutisten voi olettaa seuraavan näitä suosituksia, koska uutisen katsotaan yleisesti olevan tyyppiesimerkki yleiskielisestä tekstistä. Käännöstieteessä on todettu, että negatiivinen siirtovaikutus ei ilmene ainoastaan norminvastaisena kielenkäyttönä, vaan sitä voi katsoa olevan myös käännöksissä, joiden merkitys eroaa lähtötekstin merkityksestä siirtovaikutuksen vuoksi. Negatiivisen siirtovaikutuksen, sen lähikäsitteiden sekä norminvastaisuuden määrittelyn lisäksi työn teoriapohja koostuu Twitterin, tviitin ja verkkouutisen sekä journalistisen kääntämisen tutkimuksen esittelystä. Tutkielman aineisto koostuu Yle Uutisten ja Ilta-Sanomien verkkosivuilla aikavälillä 1.8.2019– 30.9.2020 julkaistuista uutisista, jotka sisältävät vähintään yhden käännöksen jostain Yhdysvaltojen silloisen presidentin Donald Trumpin @realDonaldTrump-tilillä julkaistusta tviitistä. Uutisissa esiintyvien käännösten lisäksi aineistoon kuuluvat kaikki ne Trumpin tviitit, jotka ovat aineiston käännösten lähtötekstejä. Tutkielman analyysissa tarkastellaan aineistosta kaikkia niitä tviittikäännöksiä, joissa voi perustellusti katsoa esiintyvän negatiivista siirtovaikutusta. Analyysissa käytetään laadullista menetelmää. Koska sekä norminvastaisuuden että siirtovaikutuksen esiintyminen aineiston käännöksissä on tulkinnanvaraista, jokaisen käsiteltävän käännöksen kohdalla käydään erikseen läpi, millä perustein se on valikoitunut analysoitavaksi. Analyysista käy ilmi, että 24:ssä aineiston 226 tviittikäännöksestä on nähtävissä viitteitä negatiivisesta siirtovaikutuksesta. Se vaikuttaa useimmin ilmenevän näissä käännöksissä yleiskielen suositusten vastaisena pilkutuksena. Tämän lisäksi ilmiö näkyy käännöksissä esimerkiksi sanojen rektioissa, ison alkukirjaimen käytössä ja käännösten merkityksen erilaisuudessa suhteessa lähtötekstin merkitykseen. Vaikka negatiivisen siirtovaikutuksen esiintymisestä aineiston tviittisuomennoksissa ei ole analyysin perusteella täyttä varmuutta, antaa tutkielma monipuolisesti esimerkkejä siitä, miten ilmiö voi käytännössä näkyä käännöksissä. Näin ollen tutkielma voi myös auttaa tunnistamaan tilanteita, joissa negatiivista siirtovaikutusta on hyvä osata välttää.

De mest betydande skillnaderna mellan sverigesvenskan och finlandssvenskan hittas förmodligen i ordförrådet. I finlandssvenskan är det ofta finlandismerna som ställer till besvär för en sverigesvensk (Reuter 2014), medan till exempel slangord som uppstår i Sverige kan vara obekanta för en finlandssvensk. Vissa sverigesvenska slangord blir dock med tiden mer eller mindre normaliserade och tas upp i standardspråket. Det här kan påstås vara fallet för orden tjej och kille. De har under de senaste årtiondena så gott som ersatt flicka och pojke i Sverige (Andersson 1981, Allén 1982, Kotsinas 2004 & Magnusson 2013). Det här innebär dock inte att situationen automatiskt är den samma i Svenskfinland. Därför undersöker jag i min avhandling vilka könsbenämningar finlandssvenskar faktiskt använder med hjälp av inspelat material där informanterna enskilt svarar på olika frågor som är avsedda att få dem att spontant använda könsbenämningar. Jag undersöker också hur informanterna uppfattar könsbenämningarna med avseende på åldern på den person som avses. De flesta informanterna har ursprung i Österbotten, men en stor del av Svenskfinland finns representerat. Studien visar bland annat att både flicka och pojke och kvinna och man förekommer betydligt oftare än tjej och kille i alla åldersgrupper. Det här visar att flicka inte har genomgått samma semantiska förändring i Svenskfinland som i Sverige (Magnusson 2013). Informanterna över 50 år använder tjej och kille klart mer sällan än de yngre informanterna, och dessutom används tjej generellt mer av manliga informanter, medan kille generellt används mer av kvinnliga informanter. Min studie visar också att tjej och kille förknippas starkt till Sverige och att ett flertal informanter verkar förknippa flicka och pojke till sin finlandssvenska identitet.

Tiivistelmä: Venäjänkieliset ovat suurin vieraskielisten kieliryhmä pääkaupunkiseudulla. Tässä tutkimuksessa, jonka tuloksista raportoidaan eri tahojen opetusviranomaisille, tarkastellaan pääkaupunkiseudun venäjä omana äidinkielenä -opettajien näkemyksiä oppiaineen statukseen ja arviointiin liittyen sekä heidän kokemiaan haasteita. Työn empiirinen osa toteutettiin kvantitatiivisena ja laadullisena tutkimuksena, aineistonkeruumenetelminä oli kyselytutkimus, haastattelu sekä havainnointi. Kaikki venäjää äidinkielenä opettavat ovat päteviä aineenopettajia. Oppiaineen kuuluminen pakollisten oppiaineiden joukkoon auttaisi ratkaisemaan monia käytännön ongelmia. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista lainsäädännöllisistä ja koulutuksellisista syistä. Oman äidinkielen opettajien muodollisen pätevyyden puute oli yksi syy siihen, että oppiaine poistettiin opetussuunnitelmasta vuonna 2004. Tämä ei silti vähennä monien asiantuntijoiden kriittistä suhtautumista päätökseen. Tutkimukseen osallistuneista 21 opettajasta 16 on sitä mieltä, että oma äidinkieli ansaitsee koulun oppiaineiden joukossa tasa-arvoisen statuksen ja sen arvosanan täytyy olla mukana perusopetuksen päättötodistuksen keskiarvoon vaikuttavien oppiaineiden arvosanojen joukossa. Tämä tulos on pääasiassa linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa. Numeroiden antamisen voi aloittaa jo neljännellä luokalla, mutta ennen 9. luokkaa se ei ole pakollista. Espoossa opetuksen järjestäjä suosittelee jättämään arvioimatta numeerisesti ennen päättöarviointia ne oppilaat, jotka saisivat arvosanaksi alle 8. Osa alakoulun opettajista suhtautuu tietyllä varauksella numeeriseen arviointiin siirtymiseen, osa antaa numeroita osana formatiivista arviointia jo ensimmäisestä luokasta alkaen. Joidenkin opettajien on helpompaa antaa numeroarvosanoja varsinkin 5. ja 6. luokalla. Jotkut opettajat eivät ole valmiita arvioimaan numeerisesti peruskoulussa, koska molempien arviointitapojen käyttö ryhmässä lisää eriarvoisuutta ja vanhempien yhteydenottojen määrää. Enemmistön mielestä määrällisen arvioinnin tulee olla kiinteä osa oman äidinkielen opetusta viimeistään yläkoulussa. Erinomaisen venäjän taidon kriteerejä muunkielisessä ympäristössä ei ole, joten oppilaiden ei ole helppoa saada omasta äidinkielestä arvosanaa 10. Siksi on suositeltavaa jatkossa numeerisen arviointikriteerien laadinnassa huomioida, että samassa ryhmässä on useimmiten hyvin monentasoisia oppilaita. Sanallinen arviointi koettiinkin sopivaksi arviointimenetelmäksi omassa äidinkielessä hyvin heterogeenisen oppilasaineksen vuoksi, mutta samalla sen on todettu olevan uudistamisen tarpeessa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että erillisellä todistuksella on vain vähän arvostusta, mutta peruskoulun nivelvaiheessa todistuksesta saattaa olla hyötyä. Opettajat näkevät ryhmien isot oppilasmäärät suurimpana huolenaiheena, joka heikentää oppiaineen tulevaisuuden näkymiä. Kyselyn mukaan enemmistö pitää tuntimäärää riittävänä. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden liitteessä olevaa oppiaineen opetussuunnitelmaa pidettiin liian yleisluontoisena, ja jotkut eivät tienneet sen olemassaolosta lainkaan . Jokainen oppilas opiskelee juuri parhaimman tasonsa mukaisen oppikirjan mukaisesti, esimerkiksi yhdeksäsluokkalainen voi opiskella venäläisessä koulussa käytössä olevan 6. luokan äidinkielen oppikirjan mukaan. Joidenkin opettajien omat opetussuunnitelmat on laadittu heidän oppilaidensa edellytysten ja heidän käyttämiensä oppikirjojen pohjalta. Oman äidinkielen tuntien sijoittaminen oppilaan muun lukujärjestyksen ulkopuolelle kyseenalaistaa numeerisen arvioinnin toimivuuden niillä oppilailla, jotka ehtivät olla tunnilla vain 20–30 minuuttia sekä lisää opetuksesta pois jääneiden oppilaiden määrää varsinkin yläkoulussa. Yhdeksäsluokkalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa päättötodistuksen keskiarvoon suorittamalla venäjää A1-kielenä joko Suomalais-venäläisessä koulussa tai oman äidinkielen opettajalle. Pääkaupunkiseudulla on hyvät edellytykset opiskella venäjää äidinkielenä A2-tyyppisenä valinnaisaineena, mutta asiasta tarvitaan perusteellista opetuksellista ja lainsäädännöllistä selvitystyötä. Tämä ei ole yhdenvertaisuuden periaatteesta katsottuna pois muilta äidinkieliltä, jotka eivät täytä valinnaisaineen kriteerejä.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen yhdysvaltalaisten upseerien ja brittiläisten virkamiesten vaimojen teoksia, joissa naiset kuvaavat elämäänsä 1800-luvun lopulla Yhdysvaltojen lännessä ja Iso-Britannian Intiassa. Tutkin tekstejä postkolonialistisesta näkökulmasta ja tarkastelen, millaisia kolonialistisia diskursseja kirjoittajat teksteissään toistavat ja tuottavat. Kysyn, miten kirjoittajat kuvaavat vieraan kulttuurin ympäristöä ja ihmisiä, sekä miten heidän oma roolinsa naisena rakentuu suhteessa imperiumiin teksteissä. Pohjaan tarkasteluni Millsin analyysiin kolonialismista ja naisten matkakertomuksista sekä sukupuolen merkityksestä naiskirjoittajia rajoittavana tai mahdollistavana tekijänä. Hyödynnän myös Prattin ja Bhabhan teorioita. Tutkielmani lähteinä minulla on neljän naisen kirjoittamat teokset, jotka on julkaistu 1900-luvun alussa. Teokset ovat noin 300–400 sivuisia muistelmia tai matkakertomuksia. Valitsin lähteet kahden eri tutkijan, McInnisin ja Procidan, laatimien laajojen bibliografioiden pohjalta. Tarkastelustani käy ilmi, että kirjoittajat sekä Yhdysvalloissa että Intiassa kiinnittävät ympäristöä kuvaillessaan huomiota samoihin asioihin: lämpötilaan, eläimiin ja maisemiin. Yhdysvaltalaisnaisten teksteissä näkyy ajatus villistä lännestä, joka oikeuttaa valkoisen väestön lännessä olemista. Brittinaisten luontokuvailuissa näkyy erityisesti pittoreskin ihanne ja Intian staattisuuden korostaminen. Amerikkalaisnaiset kuvaavat alkuperäisasukkaita lähes yksiselitteisen kielteisesti ja inhoten. Brittinaisten diskurssit ovat ristiriitaisia ja monisyisiä; heidän kuvailunsa paikallisista ovat sekä positiivisia että negatiivisia. Heidän teksteissään näkyy kolonialistisen vallan häilyvyys ja neuvottelu vallasta. Transnationaalisia eroja naisten kuvauksissa voi selittää se, että brittinaiset olivat teosten mukaan enemmän henkilökohtaisesti tekemisissä paikallisväestön kanssa kuin amerikkalaisnaiset. Kaikki naiset korostavat omaa tarpeellisuuttaan ja osallisuuttaan imperiumissa. Amerikkalaisnaisilla korostuu päättäväisen armeijanaisen ihanne ja imperialistisen maskuliinisuuden korostaminen. Brittinaiset korostavat osallisuuttaan miestensä työssä ja imperialistisessa projektissa. Kaikki kirjoittajat kritisoivat imperiumia jollain tapaa, mutta enemmän teksteissä korostuu imperialistisen vallan korostaminen ja oikeutus. Tarkasteluni osoittaa, että naisilla on julkaistujen teostensa kautta aktiivinen rooli imperialistisina toimijoina. Kolonialistiset diskurssit, joille tyypillistä on vieraan kulttuurin toiseuttaminen, alistaminen, yhtenäistäminen tai kärjistäminen, näkyvät kaikissa teoksissa. Teosten kirjoittajat nostavat esille samanlaisia asioita molemmilla puolilla maailmaa, vaikka teksteissä on myös yksilöllisiä ja transnationaalisia eroja.

Tutkielmani aiheena on elokuvan neo-noir (eli uusnoir) lajityypin käsittely postmodernia aikakautta koskevan akateemisen keskustelun kautta. Ensisijainen teoreettinen lähtökohtani on marxilaisen kulttuurikriitikko Fredric Jamesonin historiallinen postmodernismin teoria, jossa ilmenee katkos modernin ja postmodernin aikakauden välillä. Hyödynnän työssäni myös postmodernia yhteiskuntaa käsittelevää sosiologista kirjallisuutta ja niin sanotun jälkistrukturalismin ajatteluperinnettä. Keskeinen päätelmä työssäni on se, että neo-noir syntyy 1960-luvun lopulla vahvasti jälkimodernistisena lajityyppinä ja saa lopullisen muotonsa 1980-luvun alkuun tultaessa siirtyessään täyden postmodernismin vaiheeseen. 1970-luvun neo-noiria leimaa yleisesti tietynlainen realistinen esitystapa. Se pyrkii arvioimaan noir-lajityypin olemusta uudelleen tässä muuttuneessa historiallisessa tilanteessa. Olen kutsunut sitä luonteeltaan revisionistiseksi, sillä se sisältää itsetietoisen asenteen omaa lajityyppiään kohtaan. Film noir kuuluu lajityyppinä moderniin aikakauteen ja neo-noir postmoderniin aikakauteen. Neo-noirissa tilan elokuvallinen esittäminen on keskeisessä osassa. Käsittelen tilaa ennen kaikkea Los Angelesin elokuvallisen representaation kautta. Työssä päädytään lopulta kuvan itsensä historiaan, sillä representaation järjestelmä ei ole nykyisin enää vain väline, vaan se itse nousee nyt etualalle. Työni tarkoituksena on lopulta kuvata postmodernia aikakautta siten kuin se ilmenee neo-noir-elokuvien kautta. Tässä keskeiseksi nousee todellisuuden ja sen esityksen monimutkainen suhde. Johtopäätöksenä on, että neo-noir on elokuvan postmoderni lajityyppi, joka on vahvasti sidoksissa omaan aikaansa. Siinä keskeistä on tilan elokuvallinen esittäminen ja jonkinlaisen kriittisen position konstruointi. Se pyrkii esittämään oman aikamme olemuksen tilallisen allegorian muodossa. Marxilaisessa perinteessä historiallisen tulkinnan yhteys kapitalistisen järjestelmän alarakenteeseen on tärkeää, ja myös tässä työssä asioiden ja ilmiöiden syvällisin taso palautuu siihen.

Pro gradu- tutkielmassani tarkastelen suomi-ranska kaksikielisyyden kehittymistä perheissä, joissa vanhemmilla on eri äidinkieli. Työni tavoitteena on ollut tutkia kuinka eri ympäristötekijät vaikuttavat kaksikielisyyden omaksumiseen ja miten perheiden erilainen panostus vähemmistökielen, ts. kielen joka ei esiinny ympäristössä, oppimiseen näkyy saavutetuissa tuloksissa. Tutkimukseeni osallistui 13 perhettä, joilla on 10-12 vuotiaita, ranskaa ja suomea päivittäin käyttäviä lapsia. Lapsia oli yhteensä 18. Voidakseni tarkastella myös kieliympäristön vaikutusta oppimiseen valittiin perheistä kuusi Suomesta ja seitsemän Ranskasta sekä Sveitsin ranskankieliseltä alueelta. Tutkimusmenetelmiini kuului vanhempien haastattelu perheen sosiolingvististen tekijöiden selville saamiseksi ja lasten kanssa keskustelu suullisen kielitaidon arvioimiseksi. Pääpaino kielitaidon arvioinnissa oli kuitenkin kirjallisella tekstillä, jonka lapset tuottivat molemmilla kielillä tekstittömän kirjan kuvien perusteella. Teksteistä suoritettiin virheanalyysit, joissa eri virheet jaettiin ortografisiin, semanttisiin ja kieliopillisiin virheisiin. Jokaiselle lapselle lasketiin myös keskiarvo, joka osoitti kuinka monta sanaa tekstissä oli jokaista virhettä kohti. Näiden keskiarvojen pohjalta tutkittiin yhteneväisyyksiä virhemäärien sekä perheiden sosiolingvististen tekijöiden kesken. Yhteenvedossa verrattiin myös tuloksia teoriaosassa esitettyihin kielitieteilijöiden tarjoamiin periaatteisiin. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että ympäristön vaikutus näytetään usein aliarvioitaneen kaksikielisyyttä koskevissa teoksissa. Hyvään kielitaitoon vähemmistökielessä tarvitaan enemmän kuin yksi kieli - yksi henkilö menetelmä, jossa vanhemmat puhuvat lapselle omaa äidinkieltään. Hyviksi vahvistuskeinoiksi havaittiin varsinkin kaksikielinen koulu sekä useat vierailut toisen vanhemman kotimaahan. Varsinkin perheen nuorimpien lasten vähemmistökielen oppimiseen tulisi panostaa sillä näillä on syntymästään asti mahdollisuus käyttää enemmistökieltä myös vanhempien sisarusten kanssa. Kieliympäristön vaikutuksesta havaittiin, että Suomessa asuvat lapset hallitsivat yleisesti ottaen paremmin vähemmistökielensä kuin Ranskassa asuvat. Tähän pidettiin syynä ranskalais-suomalaisen koulun positiivista vaikutusta kielen oppimiselle sekä ranskankielen arvostettua asemaa Suomessa.

The aim of this study is to examine the learning mechanisms and acquisition of non-native phoneme contrasts in young adults using neurophysiological and behavioral methods. According to the traditional view, acquiring novel phonemes after the sensitive periods in the early childhood is very difficult. However, later findings have shown that foreign phoneme contrasts can be learned at a later age, too. Acquiring new phonemic categories requires neuroplastic changes in the brain. Neurophysiological studies have examined the brain’s ability to differentiate between closely related phonemic categories at the early stage of spoken language processing by measuring, for example, event-related mismatch negativity responses (MMN). MMN, or its magnetic equivalent MMNm, is elicited when the brain registers a difference in a repetitive sensory stimulus. Studies have shown that even a moderate amount of auditory training with closely related foreign phonemes improves the brain’s ability to discriminate between them resulting in enhanced MMN or MMNm responses. In this experiment the neural mechanisms of foreign language phoneme acquisition and the learning-related neuroplastic changes were studied using magnetoencephalography (MEG) and neuromagnetic evoked responses (MMNm in particular). 20 Finnish subjects were measured in the experiment. Their task was to learn to differentiate between acoustically closely related Russian fricatives Ш /ʂ/ and Щ /ɕ(ː)/. The subjects’ differentiation skills were first tested in a behavioral task where Russian pseudoword minimal pairs were presented to them auditorily. The first phoneme in the word pairs was varied and the subjects had to report whether they heard a difference between the words or not. The same stimuli were then presented in a passive MEG task where the brain’s change detection responses were tested in an unattended situation as the subjects were watching a silent film. After the measurement the subjects practiced the phonemes at home for approximately one week by playing a learning game by computer. After training they were measured again. Structural magnetic resonance images of the subjects’ brain were also measured for MEG source localization purposes. Behavioral discrimination ability of the experimental phonemes was considerably worse than with familiar control phonemes. The discrimination skills seemed to improve by training, but the difference was not statistically significant. Contrary to the hypotheses, statistically significant MMNm responses were not found before or after training. No significant differences were found in other auditory MEG responses or their neural source current distributions between the measurements either. However, individual differences in learning were sizeable. For the subjects who improved their performance in the behavioral task a modest training-related boost in the auditory responses supporting the hypotheses could be observed. Although very small and statistically insignificant, the effect was opposite for control stimuli and did not exist in the non-learner group suggesting some sort of change in neural processing in the learner group. This study was not able to replicate the findings from various previous studies on phoneme acquisition in adulthood. Although it is likely that certain methodological limitations (e.g. small number of stimulus repetitions, challenging stimuli) affected the significance of the results, based on this study the generalizability of some of the previous findings can be called into question.

Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöinyt Copterlinen helikopteri putosi mereen 10.8.2005. Tarkastelen aiheen uutisointia Viron ja Suomen lehdistössä ja siitä mediapalstoilla käytyä “sotaa”. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää minkälaisin keinoin mediasotaa käydään. Analysoin lähemmin yhden artikkelin Iltasanomista, Iltalehdestä, Turun Sanomista, Helsingin Sanomista ja Õhtuleht- ja Postimees-lehdistä. Teoreettisena pohjana käytän Norman Faircloughin teoksessa Language and Power esitettyä kriittistä diskurssianalyysiä. Käytän lisäksi mm. Tiit Hennosten kirjaa Uudise käsiraamat ja Reet Kasikin artikkeleita tekstianalyysistä. Mediasotaan osallistuvat laatulehdiksi luokiteltavat Turun Sanomat, Eesti Päevaleht, Postimees ja Turun Sanomat ja iltapäivälehdiksi luokiteltavat Iltalehti, Iltasanomat ja Õhtuleht. Helsingin Sanomat ei osallistunut mediasotaan, vaan keskittyy objektiiviseen uutisointiin. Keskeisin keino luoda sukellussota on vastakkainasettelu. Suhteet virolaisten ja suomalaisten välillä luodaan kansalaisuussanoilla suomalaiset ja virolaiset. Lukijoille kategorisoidaan maailma virolaiseksi ja suomalaiseksi. Positiivisia ja negatiivisia seikkoja asetetaan vastakkain luomalla tekstin sisäisiä antonyymipareja kuten nopea/ hidas, pieni ryhmä/ suuri ryhmä. Toimittajat luovat lähteilleen ja osallistujille auktoriteettia antamalla heille vastakkain matalan tai korkean statuksen kuten ministeri/ kadunmies. --- Suomalaiset lehdet käyttävät toimittajien itse keksimiä metaforia. Ekspressiivisiä sanoja käytetään välittämään tunteita, asenteita ja ajatuksia. Artikkeleissa hämärretään agentit kieliopin avulla. Käyttämällä passiivia, refleksiivisiä verbejä ja subjektittomia lauseita, esitetään prosesseja toisenlaisina kuin ne ovat ja jätetään näin aktiiviset tekijät mainitsematta. Artikkeleiden alku- ja loppulauseita vertaillessa voi havaita, että syytöksiä, spekulaatioita ja väitteitä esiintyy artikkeleiden otsikoissa ja ensimmäisissä lauseissa. Suomalaiset puolustautuvat huonojen pelastustyöntekijöiden leimaa vastaan ja virolaiset puolestaan oppipojan leimaa vastaan. Vasta-argumentteja tuodaan vain vähän ja ne sijoitetaan viimeisiksi. Molempien maiden lehdistöt kritisoivat viranomaisia. Artikkelit eivät noudata ideaaliuutisen kriteerejä.