Browsing by Title

Tutkielmani käsittelee virkerakennetta ja sanajärjestystä islantilaissaagan Þorsteins saga hvítan kahdessa ruotsinkielisessä käännöksessä. Tutkin, kuinka käännösten virkerakenteet ja sanajärjestys eroavat toisistaan ja lähdetekstistä. Tutkimusaineistoni koostuu Inge Knutssonin käännöksestä vuodelta 2014 ja Åke Ohlmarksin käännöksestä vuodelta 1964 sekä näiden lähdeteksteistä teoksissa Íslendinga sögur (1987) ja Íslenzk fornrit (1950). Analysoin saagan luvut 1–3, 5 ja 8–9 vanhemman käännöksen jaon mukaan. Aineistossa on 133 virkeparia, jotka koostuvat yhdestä tai useammasta virkkeestä per käännös. Teoriaosuudessa käsittelen islantilaissaagojen tyyliä ja niiden ruotsinkielisiä käännöksiä, muinaisislannin syntaksia, ruotsin syntaksia ja syntaksia stilistiikan näkökulmasta. Lisäksi esittelen islantilaissaagojen käännöksistä tehtyä aiempaa tutkimusta keskittyen syntaksia käsittelevään tutkimukseen. Vertaan ensiksi käännöksiä keskenään saadakseni selville, millaisia eroja niissä on. Tutkimusmetodi tässä osassa on osittain kvantitatiivinen ja osittain kvalitatiivinen komparatiivinen analyysi. Sitten valitsen esimerkkejä tyypillisistä eroista teorian, aiemman tutkimuksen ja omien tulosteni pohjalta. Vertaan esimerkkivirkkeitä lähdeteksteihin selvittääkseni, kuinka uskollisia käännökset ovat lähdetekstille. Esimerkit koskevat virkejakoa, konjunktioita, sivulauseita, lauseen alkukenttää sekä erikoisuuksia virkerakenteessa. Metodi tässä osassa on kvalitatiivinen. Virkerakenne on samanlainen 49% ja erilainen 51% virkepareista, kun taas sanajärjestys on samanlainen 66% ja erilainen 34% virkepareista. Tyypillinen ero käännösten välillä on, että Ohlmarks käyttää yhtä virkettä, kun taas Knutsson jakaa sen lyhyempiin virkkeisiin. Välillä molemmat kääntäjät käyttävät lyhyitä virkkeitä, mutta jakavat ne eri kohdista. Toinen tyypillinen ero on, että toinen kääntäjä käyttää sivulausetta ja toinen lauseketta tai päälausetta. On tavallisempaa, että Knutsson käyttää sivulausetta ja Ohlmarks lauseketta tai päälausetta. Ohlmarks käyttää välillä sanajärjestystä, joka voisi johtua uskollisuudesta lähdetekstille. Vertailu lähdetekstin kanssa osoittaa, että hän säilyttää näissä tapauksissa lähdetekstin sanajärjestyksen Knutssonia useammin, vaikka tulos on ruotsiksi epätavallinen. Kääntäjät ovat virkejaon suhteen välillä uskollisia lähdetekstille ja välillä eivät. Kun lähdetekstissä on pitkä virke, Knutsson jakaa sen lyhyempiin virkkeisiin Ohlmarksia useammin. Knutsson säilyttää lähdetekstin ”ok” (ja) tai ”en” (mutta) -konjunktiot hieman Ohlmarksia useammin. Tulokseni osoittavat myös, että kääntäjät korvaavat välillä päälauseita relatiivilauseilla. Sivulauseiden suhteen kääntäjät menettelevät useilla eri tavoilla, mutta Ohlmarks on useammin uskollinen lähdetekstille. Myös näissä esimerkeissä tulee esille relatiivilauseen käyttäminen lähdetekstin kahden päälauseen sijaan. Virkerakenteen erikoisuuksista on kolme esimerkkiä Knutssonilta ja kaksi Ohlmarksilta. Knutssonin käännöksessä on virke, jossa relatiivilause ei tule referentin jälkeen, ja vertailu lähdetekstin kanssa osoittaa, että hän käyttää täsmälleen samanlaista virkerakennetta kuin lähdeteksti. Kahdessa tapauksessa Knutsson käyttää asyndetonia yhdistämään verbilausekkeita: toisessa tapauksessa se johtuu lähdetekstistä ja toisessa ei. Ohlmarks yrittää välttää sivulauseiden käyttöä kääntäessään islannin refleksiiviverbejä ollakseen uskollinen lähdetekstille.

Tämä tutkielma käsittelee nuorten noin 25–30-vuotiaiden somalien käsitystä omasta klaanista ja suhdetta muihin somaliklaaneihin somalialaisessa ja suomalaisessa yhteiskunnassa. Tutkielma perustuu yhdeksästä haastatteluista koostuvaan kvalitatiiviseen tutkimukseen, johon osallistui joukko ikäluokkaan kuuluvia Suomessa asuvia somaleja. Tämän ohella tuli haastateltua somaliyhteisön piirissä toimivia järjestöjä. Tarkoituksena oli saada selville kunkin haastateltavan mielipiteet klaanijärjestelmään liittyen. Vaikka Suomen somalit ovatkin varsin näkyvä osa Suomalaista nyky-yhteiskuntaa, on heidän klaanijärjestelmänsä monelle varsin tuntematon. Usein esille tuodaan somaleille ominainen Islamin usko, joka kuitenkin sekin voi olla klaanijärjestelmän muokkaamaa. Tarkoituksena oli tuoda esille, millä tavoin klaanijärjestelmä näkyy jokapäiväisessä elämässä, ja miten se rajoittaa tai edistää ja tukee somalien sosiaalista liikkuvuutta Suomessa. Tutkimus osoittaa klaanin toimivan perhejärjestelmänä, joka tarjoaa turvaa somaleille ja auttaa kartoittamaan henkilökohtaisia sukujuuria. Tämän perusteella se on auttanut monia somaleja aloittamaan uuden elämän diasporassa. Klaani on myös yhä vahvemmin poliittinen instituutio, jonka perusteella Somalia on jaettu omiin hallinnollisiin alueisiin, ja joka vaikuttaa myös diasporassa asuvien somalien poliittisiin mielipiteisiin ja identiteettiin. Klaani perustuu varsin patriarkaaliseen järjestelmään, joka erottaa naisten ja miesten mielipiteitä ja mahdollisuuksia sosiaaliseen liikkuvuuteen yhteisön sisällä. Klaanin merkityksen politisoituminen on myös aiheuttanut tutkimuksen perusteella eroja eri ikäluokkien välille, auttanut niin klaaneihin perustuvan regionalismin kuin somalialaisten yhtenäisyyttä tukevan kansallismielisyydenkin kasvua.

Tämä tutkielma tarkastelee käsityksiä naistennimien yleisyydestä ja harvinaisuudesta. Tutkielma rajautuu pelkästään naistennimiin, sillä niissä nimimuodin muutokset näkyvät miestennimiä selvemmin ja nopeammin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaiset naistennimet koetaan yleisiksi ja harvinaisiksi ja miksi, vaikuttaako ikä näihin käsityksiin ja millaisia ajatuksia etunimien yleisyys ja harvinaisuus ylipäätään herättää vastaajissa. Tutkielman aineisto on kerätty verkkokyselyn avulla, joka koostui sekä monivalinnasta että avoimista kysymyksistä. Tutkimus on toteutettu kansanonomastisesta näkökulmasta. Vastaajien täyttämän verkkokyselyn monivalintaosuus koostui 20 naistennimestä, jotka vastaajien tuli luokitella yleisiksi, harvinaisiksi tai ei yleisiksi eikä harvinaisiksi. Nimistä selvästi yleisin oli vastaajien mielestä Riitta, jonka koki yleiseksi noin 92 prosenttia vastaajista ja joka on ollut suosituimmillaan 1950-luvulla. Riitan jälkeen yleisimmiksi koettiin uusvanhat Helmi ja Lilja, jotka ovat saaneet uutta suosiota 2000–2020-luvuilla. Selvästi harvinaisimmiksi koettiin Milma-Inkeri ja Vadelma, jotka ovat myös tilastollisesti kyselyn harvinaisimmat nimet. Monivalinnoissa vastaajat olivat pääsääntöisesti hyvin tietoisia nimien yleisyydestä: yleisimmäksi on koettu nimet, joita on annettu eniten ensinimiksi, ja harvinaisimmaksi nimet, joilla on vähiten kantajia. Avoimissa kysymyksissä vastaajia pyydettiin luettelemaan 1–3 mielestään yleistä naistennimeä ja 1–3 mielestään harvinaista naistennimeä. Selvästi useimmiten vastauksissa mainittiin Anna, jonka jälkeen yleisimmiksi koettiin Maria, Aino ja Laura. Näistä Anna, Maria ja Laura ovat nimiä, jotka ovat käytössä monessa eri kulttuurissa ja joita on myös Suomessa annettu kaikenikäisille. Aino on puolestaan Kalevalasta käyttöön noussut nimi. Harvinaisiksi koettuja nimiä mainittiin yhteensä 525 eli niiden kirjo on moninainen. Joukossa on sekä nimiä, joilla ei ole vielä yhtäkään kantajaa että nimiä, joilla kantajia on yli 100 000. Tyypillisimmät perustelut nimien yleisiksi ja harvinaiseksi kokemiselle oli vastauksissa se, onko vastaaja kohdannut kyseistä nimeä. Perusteluissa tulee ilmi myös pohdintaa esimerkiksi nimien iästä, mahdollisten nimenkantajien iästä, julkisuuden henkilöiden vaikutuksesta nimien suosioon ja nimimuodin sykleistä. Vastaajat ovat siis tietoisia nimimuodista ja siihen liittyvistä tekijöistä. Eri vastaajaikäluokkien käsitysten eroavaisuus näkyy monivalinnoissa erityisesti 2000–2020-luvuilla suosituimmillaan olleissa nimissä, jotka nuoremmat vastaajat kokevat vanhempia vastaajia yleisimmiksi. Avoimissa vastauksissa yleisiksi koetaan puolestaan suurelta osin omassa ikäluokassa yleiset nimet. Tutkimus osoittaa, että vastaajat ovat pääasiallisesti tietoisia nimien yleisyydestä ja harvinaisuudesta sekä nimimuodista. Tärkeäksi osoittautui nimeä valittaessa, että se ei ole liian harvinainen tai erikoinen eikä liian yleinen. Kovin harvinaiset nimet koetaan turhaksi erikoisuuden tavoitteluksi, kun taas todella yleiset nimet ovat monen vastaajan mielestä persoonattomia ja tylsiä.

Tutkielma on laadullinen haastattelututkimus, jossa kysytään, mitä uskonnottomuus merkitsee uskonnottomaksi identifioituville urbaaneille milleniaaleille Helsingissä. Tutkimuskysymyksiä on kolme. Ensimmäiseksi selvitetään, kuinka uskonnottomat jäsentävät uskonnottomuuttaan, toisia ihmisiä sekä suomalaista yhteiskuntaa. Tämän jälkeen tarkastellaan sitä, missä määrin uskonnottomien runsaslukuisuus urbaanien milleniaalien keskuudessa näkyy uskonnottomuuden laadullisena normalisoitumisena uskonnottomien kuvauksissa. Samalla kysytään, onko aineistosta löydettävissä muita mahdollisia uskonnottomuutta keskeisesti määrittäviä tekijöitä. Tutkielmassa on hyödynnetty Kirkon tutkimuskeskuksen Gallup Ecclesiastica -kyselyn kysymyksiä vuodelta 2015, sekä kyselyn pohjalta tehtyä Teemu Tairan, Kimmo Ketolan ja Jussi Sohlbergin tutkimusartikkelin käsikirjoitusta. Aineisto koostuu yhdeksän uskonnottomaksi identifioituvan henkilön yksilöhaastattelusta. Haastateltavat ovat syntyneet vuosien 1983 ja 1991 välisenä aikana. Haastatteluissa sovellettiin kognitiivista haastattelulajia. Sisällönanalyyttisesti toteutetussa analyysissä liikutaan normalisaation, identiteettikategorian, yksilöllistymisen ja sukupolven käsitteiden ympärillä. Uskonnottomuus näyttäytyy moninaisena kategoriana, joka merkityksellistyy useina määreinä. Uskonnottomuus hahmottuu uskonnottomien ajattelussa erityisesti yksilön sisäisen merkityksellisyyden kautta. Uskonnot, erityisesti evankelis-luterilainen kirkko, halutaan pitää etäällä omasta elämästä. Toisaalta ajoittainen läheisyys uskonnon ja kirkon kanssa ovat uskonnottomalle mahdollisia asioita. Uskonto hahmottuu ’toisena’, ulkopuolisena ja jäykkänä kategoriana, jonka ei nähdä olevan tarpeeksi yksilöllinen, joustava tai liberaali. Suomalaisuus nähdään etäisenä, vanhanaikaisena ja tunkkaisena kategoriana. Perimmäisinä johtopäätöksinä voi sanoa uskonnottomuuden muotojen olevan varsin normalisoituneita urbaaneilla milleniaaleilla. Identiteettikategoriana uskonnottomuus kuitenkin vaikuttaa olevan normalisoitunut vain joissain tapauksissa. Yksilöllisyys on sen normaalin aseman lisäksi keskeinen urbaania uskonnottomuutta määrittävä piirre. Uskonnottomuus näyttääkin toimivan haastatelluille urbaaneille milleniaaleille yhdenlaisena tapana tuottaa, ylläpitää sekä ilmaista omaa yksilöllisyyttä.

Tutkin pro gradu -työssäni Sally Salmisen Katrina-romaanin (1936) henkilökuvausta. Tutkielmani kohdeteksti on vuonna 2018 ilmestynyt Juha Hurmeen suomennos, mutta hyödynnän myös ruotsinkielistä alkuteosta analysoimissani kohdissa. Katrina on kertomus pohjanmaalaisesta naisesta, joka muuttaa merimiehen perässä Ahvenanmaalle. Romaani kuvaa lapsuus- ja nuoruusvuosia lukuun ottamatta koko Katrinan elämänkaaren. Tutkielmassani tarkastelen sekä Katrinan henkilökuvauksen konventioita että henkilöhahmoja yleisesti. Selvitän, millä tavalla henkilöhahmot rakentuvat, ja tutkin etenkin sitä, millaisia merkityksiä henkilöhahmojen kuvaaminen suhteessa toisiinsa muodostaa. Hyödynnän analogian käsitettä, ja tarkastelen sekä samuuden että vastakkaisuuden varaan rakentuvia analogisia henkilöasetelmia. Kutsun vastakkaisuuteen perustuvia analogisia henkilöasetelmia tutkielmassani vastapareiksi. Pohdin erityisesti sitä, millä tavalla henkilökuvaus kiertyy päähenkilön, Katrinan, ympärille, ja kuljetan Katrinan henkilöhahmon kehitystä ja eri rooleja mukana läpi tutkielman. Tarkastelen sekä suoraa että epäsuoraa henkilökuvausta. Lisäksi tarkastelen sitä, millä tavalla henkilökuvaus muodostuu henkilöhahmojen tajunnan kuvauksen kautta. Hyödynnän Dorrit Cohnin teoriaa tajunnan kuvauksen tekniikoista. Cohn jaottelee kolmannen persoonan kerrontatilanteen tajunnan kuvauksen tekniikat psykokerrontaan, kerrottuun monologiin ja siteerattuun monologiin. Tajuntaa kuvataan Katrinassa kaikilla kolmella Cohnin erottelemalla tavalla. Useat Katrinan henkilöasetelmista pohjautuvat samanaikaisesti sekä vastakkaisuuteen että samuuteen, ja analogisuus vahvistaa henkilöhahmojen piirteitä. Henkilökuvauksen merkitys on romaanissa mittava: miljöötäkin kuvataan pitkälti henkilökuvauksen kautta. Analogisuus kuitenkin yltää myös maisemaan. Hyödynnän analogisen maiseman käsitettä analysoidessani ympäristön vertauskuvallisuutta suhteessa Katrinan henkilöhahmon kehitykseen.

Tutkimuksessa tarkastellaan muinaislänsiskandinaavin /ǫ/-foneemin äännevastineiden muodostumista fäärin kielessä. Etymologisesti länsiskandinaavin /ǫ/ on u-umlaut -äänteenmuutoksen vaikutuksesta labiaalistunut a-vokaali, *[ɔ], joka kuitenkin on niin islannissa kuin fäärissäkin myöhemmin pyrkinyt sulautumaan takaisin muihin vokaaleihin. Fäärin kielessä /ǫ/-äänteen vastineena esiintyy yleensä /ø/, mutta nasaalikonsonanttien m, n ja ŋ edellä se on sulautunut /o/-foneemiin. Tutkimuskirjallisuudessa tämä yksinomaan nasaalien yhteydessä tavattava kehityskulku on yleensä vain deskriptiivisesti määritelty, eikä poikkeuksen alkuperää pyritä selittämään foneettisesti. Työn tavoitteena on analysoida /ǫ/:n kahtiajakautumisen syitä ja äänteellisiä edellytyksiä. Koska poikkeava refleksi esiintyy vain nasaalikonsonanttien edellä, kiinnitetään erityistä huomiota alkuperäisen vokaaliäänteen nasalisoitumiseen refleksien jakautumista mahdollisesti selittävänä tekijänä. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: (1) Milloin ja missä foneettisissa ja fonologisissa olosuhteissa etymologisen /ǫ/:n jakautumisen on täytynyt tapahtua? sekä (2) Mikä oli nasalisoitumisen merkitys vokaalin kehityksessä kohti /ø/:tä ja /o/:ta, ja mitä seurauksia /ǫ/:n allofonisella nasalisoitumisella on varhaisen fäärin rekonstruktiolle? Jakautumisen ajankohdan määrittämiseksi tutkimuksessa selvitetään /ǫ/-foneemin ilmenemismuoto fäärin kielen varhaisimmissa historiallisissa lähteissä, joita ovat Seyðabrævið-lain (1298) jäljennös (1600-l.), Húsavíkarbrøvini -kirjeaineisto (1400-l.), keskiaikaisissa tanskalaisissa maa- ja käräjäkirjoissa (1584–) esiintyvät fäärinkieleiset nimet sekä Jens Christian Svabon runokäsikirjoitukset (1770–). Tässä kartoituksessa hyödynnetään etupäässä aiempia u-umlaut -vokaalin ilmentymistä käsitteleviä tutkimuksia, joiden alkuperäiset tutkimuskysymykset ovat kuitenkin olleet erilaiset kuin tässä tutkimuksessa. Muilta osin teoreettisessa äännehistoriallisessa analyysissä lähtökohtana on edellä kuvatun empiirisen ajoittamismenetelmän ohella käytetty aikaisempia fäärin kielen ja /ǫ/-vokaalin historiaa käsitteleviä tutkimuksia. Tutkimuksessa havaittiin, että /ǫ/-foneemin jakautuminen /ø/- ja /o/-vokaaleiksi käynnistyi todennäköisesti 1600-luvun alussa, jolloin ø- ja o-kirjoitusasut näyttävät ilmaantuvan aineistoon. Tämä kuitenkin edellyttää vanhimmissa maakirjoissa esiintyvien a-kirjaimella kirjoitettujen paikannimien tulkitsemista tanskalaisen interferenssin piilottamiksi *[ɔ]-äänteeksi, mikä on aiemmin esittämätön, joskin perusteltavissa oleva tulkinta. Suhteellisen äännehistorian perusteella voidaan lisäksi osoittaa, että /ǫ/:n jakautuminen on todennäköisesti tapahtunut ennen tavurakenteeseen perustuvan vokaaliallofonian kehittymistä. Tutkimuksessa kehitettyä rekonstruktiomallia seuraten on perusteltua olettaa, että /ǫ/:n refleksien kahtalaisuus on perua foneemin äänteenmuutoksia edeltäneestä allofonisesta nasalisoitumisesta. Muutoksen *[ɔ] > [ø] taustalla lienee ollut yleinen länsiskandinaavinen kehityssuunta, jolla ei fäärissä kuitenkaan ollut vaikutusta m-, n- tai ŋ-konsonantin edellä allofonisesti nasalisoituneeseen *[ɔ̃]-varianttiin. Koska äänteen jakauma kielijärjestelmässä jäi tämän ensimmäisen äänteenmuutoksen seurauksena hyvin marginaaliseksi, sulautui nasaaliallofoni myöhemmin pian yhteen /o/-vokaalin kanssa. Vokaalin /ǫ/ nasalisoituminen oli färsaarelainen innovaatio, jolla ei ole historiallista yhteyttä muinaisislannista löydettyyn vokaalien nasaalisuuteen.

I detta arbete analyseras artiklar från tre ryska tidningar, Retj, Delo Naroda och Pravda under den första provisoriska regeringens tid från 5.3 till 23.4.1917. Den analyserade perioden börjar efter Februarirevolutionen och avslutas efter den s.k. Aprilkrisen, som ledde till regeringens fall. Analyserna gäller två teman i tidningarna, förhållandet till kriget och förhållandet till regeringen. Förhållandet till regeringen har undersökts kvalitativt, medan förhållandet till kriget har delvis även utforskats kvantitativt så, att de främsta argumenten och slagorden för eller mot krigföringen har blivit klassificerade. Analyserna visade, att Retj stöder närmast okritiskt regeringen. Alla dess åtgärder eller brister på dessa godkännes utan protester. Delo naroda är mer kritisk i sitt förhållande till regeringen. Inledningsvis går strategin ut på att stödja regeringen så länge som den enligt tidningen verkar i rätt riktning. Efter den inledande perioden varierar tidningens förhållande till regeringen: Än stöder man regeringens åtgärder, än kritiserar man den och hotar den med revolution. Efter mitten av april, i samband med Aprilkrisen, blir tidningens attityd till regeringen starkt negativ. Pravda är inledningsvis inne på en likadan linje som Delo naroda: Regeringen skall stödjas så länge den handlar rätt. Efter Lenins återkomst till Ryssland 3.4 sker en tydlig förändring i tidningens linje: Nu utesluts all samarbete med regeringen. Men någon revolution förespråkas ej, däremot uppmanas läsarna att föra en kamp om majoriteten i sovjeterna. 21.4, i samband med Aprilkrisen, förekommer dock uppmaningar till att ta över makten i landet, men efter denna dag övergår tidningen till sin tidigare linje i förhållandet till regeringen. Retj för under hela den studerade perioden propaganda för kriget. Det viktigaste argumentet för kriget är frihetens försvar. Det andra stora argumentet är seger i kriget. Det tredje största argumentet för krigföringen är fosterlandets försvar. Även Delo naroda för i början av den studerade perioden propaganda för kriget. Det viktigaste argumentet för kriget är frihetens försvar. Argumentets frekvens minskar gradvis mot slutet av den studerade perioden. I stället stiger kravet på fred utan annektioner och kontributioner. Inledningsvis utesluter kravet inte fortsättandet av en energisk krigsinsats, men mot slutet av perioden blir förhållandet till kriget mer negativt. Pravda är under början av den studerade perioden mot krigföringen. Krigets ses som kapitalisternas imperialistiska krig. Efter Kamenjevs tillträde i redaktionen vid mitten av mars sker en tillfällig förändring i synen på kriget: Kriget kan anses som motiverat för frihetens försvar. Vid slutet av mars blir tidningens förhållande till kriget igen negativt.

Työssä tutkittiin naisten nimityksiä Pehr Kalmin kirjeissä C. F. Mennanderille vuosina 1757 – 1779. Aiempi ruotsinkielinen 1700-luvun nimitysten käyttötutkimus on kohdistunut suurelta osin virallisiin lähteisiin. Pehr Kalm (s 1716 – k 1779) oli luonnontutkija, kirkkoherra ja Turun yliopiston ensim-mäinen taloustieteen professori. C. F. Mennander (1712 – 1786) oli Turun piispa ja lopulta arkkipiispa Uppsalassa. Kirjeissään Kalm tiedottaa hiippakunnan, yliopiston ja tuttavapiirin tapahtumista Mennanderin ollessa Tukholmassa pappissäädyn edustajana säätyvaltiopäivillä ja myöhemmin Uppsalan arkkipiispana. Asiayhteyden takia suurin osa kohteista on säätyläisiä, erityisesti pappien ja professorien vaimoja ja tyttäriä. Kirjeet on julkaistu Alb. Hästeskon 1914 toimittamassa teoksessa Pehr Kalms brev till C. F. Mennander. Kirjasta koottiin kirjeiden 212 naisten nimitystä sisältänyttä kohtaa, jotka kopioitiin, ryhmiteltiin ja luokiteltiin 405 esiintymään. Analyysiin käytettiin taulukkolaskentaohjelmistoa. Naisista käytettyjen ilmaisujen elementit ja niiden lukumäärät olivat: naisilmaisuihin liittyvät omistuspronominit (124), genetiiviattribuutit (83), adjektiiviattribuutit 66, tittelit, fru tai vastaava, 50, ja nimityksistä lesket (103), puolison ammatista johdetut tittelit (pastorska) 40, puolisoa tarkoittavat sanat (fru 46, hustru 38), yleisesti naisiin viittaavat sanat 37, ammatit 18, sukulaisuusilmaisut 103, etunimet 4, sukunimet 51 ja nimitystä tarkentavat paikkailmaukset 26 sekä muut ilmaukset 18. Yksittäisten elementtien lukumäärä ilmaisua kohti vaihteli yhdestä kahdeksaan. Nimitykset vaihtelevat yksittäisestä substantiivista (esim. leski) monimutkaisiin useita määreitä sisältäviin ilmaisuihin. Tunnistusta täsmentävät yleisimpiä, lisäksi on kuvailevia ja lisätietoja antavia ilmaisuja. Asiayhteydet vaikuttivat ilmaisuihin. Ilman puolisoa mainitut taloudellisesti itsenäisiin tai lähipiirin naisiin viitattiin yhdistelmällä titteli ja sukunimi. Monimutkaisimpia nimityksiä käytettiin kihlauksen ja avioliiton, yksinkertaisimpia puolison kanssa tai leskenhuoltokysymyksissä. Kalm käyttää naimisissa olevista naisista sukunimeä käyttäessään johdonmukaisesti puolison sukunimeä, mikä poikkeaa tutkimusajankohdan virallisten lähteiden käytännöstä. Etunimet ovat harvinaisia, patronyymejä ei esiinny lainkaan.

Over the course of the last decades, China’s rise has been among the most essential phenomena in world politics. Along with it, the consensus among scholars is that in the era of president Xi Jinping, China has abandoned the “hide and bide” principle and become an active norm leader in the global arena. This study examines China’s influence and activity in the United Nations General Assembly, the organ which has the broadest agenda within the UN system and in which every state has equal representation. This work fills the gap in recent research on the General Assembly by studying resolutions adopted between 2013 and 2018 that China participated drafting. Hence, the study expands the scope of China's known activity in international affairs. This study utilizes both quantitative and qualitative content analysis. By using mixed methods, it was possible to extract numeric data from the sample (n=351) but also to take a closer look at the language of the resolutions. Furthermore, the data also revealed the countries that supported and opposed China-sponsored resolutions, determining the group of countries that enabled China’s rise in the General Assembly. The analysis showed that China’s global responsibility campaign stretched to the General Assembly in which it actively participated in decision making. While the majority of the resolutions that China sponsored were in line with the overall sentiment, clashes occurred especially in the subjects concerning individual freedoms and human rights. In these spheres, the individual-centered order led by the United States competes with China’s state-centered order. China appears to have gained the upper hand by having the support of circa 120 states, mostly in the developing world. The study concludes that China is the most active global power in the General Assembly, and with the help of the majority of the UN member states, has managed to promote its worldview in the resolutions.

Pro gradu -tutkielma käsittelee taruolentojen lajinimien kääntämistä fantasiakirjallisuudessa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kiinnittävätkö fantasiakirjallisuuden suomentajat työssään huomiota siihen, että heidän käännösvastineiksi valitsemiensa tulokulttuurin taruolentojen konnotaatiot vastaavat ominaisuuksia, joita alkutekstissä on annettu siinä esiintyville taruolennoille. Aihetta tutkitaan vertailemalla 15 englanninkielisen fantasiaromaanin taruolentojen ominaisuuksia käsityksiin, joita suomalaisilla on romaanien käännöksissä vastineina käytettyjen taruolentojen ominaisuuksista. Käännösten taruolentojen konnotaatiot johdetaan folklorea käsittelevästä tietokirjallisuudesta. Tutkimus pohjaa erityisesti Leppihalmeen (2001) teoriaan reaalioista, Loposen (2009) teoriaan irreaalioista ja Fawcettin (1997) teoriaan konnotaatioista. Tutkimuksessa havaitaan, että enimmässä osassa tapauksista käännösvastineina käytettyjen taruolentojen konnotaatiot vastaavat alkuteksteissä esiintyvien taruolentojen ominaisuuksia. Tutkituista 51 taruolentoesiintymästä kolmessa vastaavuus havaitaan hyvin epämääräiseksi tai jopa olemattomaksi tai jokin muu seikka käännösvastineen valinnassa jää tutkimusaineiston puitteissa epäselväksi. Muissa tapauksissa käännösvastineina käytettyjen taruolentojen konnotaatioiden havaitaan vastaavan alkutekstin taruolentojen ominaisuuksia joko huomattavasti tai ainakin joissakin sellaisissa asioissa, joita voidaan pitää kyseisen olennon kohdalla keskeisinä, kuten suuren koon tai synnynnäisesti väkivaltaisen luonteen osalta. Havainnoista päätellään, että fantasiakirjallisuutta suomentavat kääntäjät todellakin useimmiten ottavat huomioon käännöksissään käyttämiensä taruolentojen konnotaatiot ja niiden vaikutuksen siihen, miten lukija tulkitsee tarinaa. Tutkimuksessa todetaan myös, että alkutekstin taruolentojen, jotka ovat peräisin fantasiakirjallisuutta edeltävästä folkloresta, korvaaminen tulokulttuurin taruolennoilla on fantasiakirjallisuuden kohdalla suositeltavin käännösstrategia, koska muut käytettävissä olevat strategiat, kuten alkukielisen lajinimen käyttäminen lainasanana, häivyttäisivät tarinan yhteyden sitä edeltäviin kansantaruihin tai muuhun folkloreen.