Browsing by Title

Tutkin fennistiikassa, uskontotieteessä ja uskonnonfilosofiassa tehtyä luokitusta "uskonnollinen kieli". Aineistonani on muutamia alojen artikkeleita ja teosten lukuja. Analysoin tieteenfilosofisilla teorioilla ja metodeilla tutkimusten luokkaa "uskonnollinen kieli" ja luokitukseen vaikuttavia arvoja. Tutkin erityisesti, voidaanko aineistoni tutkimusten luokka hahmottaa homeostaattisen ominaisuusklusterin teorialla luonnolliseksi luokaksi. Väitteideni havainnollistamiseksi analysoin myös toteuttamaani kyselytutkimusta, joka osoittaa, että eri informantit pitävät erilaisia tekstejä eri perusteilla uskonnollisena kielenä. Käsitettä "uskonnollinen kieli" käytetään aineistoni tutkimuksissa sen kuvaamiseen, että jokin kieli kuuluu tai perustuu jollakin tavalla uskontoon. Tutkimuksissa luokitukset ovat projektioita: käsite projisoituu eli soveltuu luokittelun kohteeseen. Olli-Pekka Vainio ja Aku Visala sekä Riikka Nissi ja Aila Mielikäinen esittävät implisiittisesti, että "uskonnollinen kieli" olisi luonnollinen luokka eli sellainen luokka, joka on selkeästi ja vakaasti yhtenäinen eikä siis olisi konventionaalinen projektio. Näissä tutkimuksissa tehdään induktiivisia päätelmiä uskonnollisesta kielestä. Induktiiviset päätelmät eivät ole päteviä, sillä luokkaa "uskonnollinen kieli" ei osoiteta luonnolliseksi luokaksi. Päivikki Suojanen ja Hanna Lappalainen tekevät yleistyksiä vain projektiosta eli perustelemalla luokittelukäsitteen "uskonnollinen kieli" soveltumisen kohteeseen. Kaikissa aineistoni tutkimuksissa luokittelukäsitteen "uskonnollinen kieli" käyttöön vaikuttavat tiedolliset arvot, joiden pohjalta sitoudutaan monitieteiseen tutkimusalaan "uskonnollisen kielen tutkimus". Tällöin käsitettä on käytetty, koska alan tiedolliset arvot ohjaavat siihen. Juuri kyseisen käsitteen käyttö valitaan sen sijaan, että valittaisiin käsite, joka kuvaa kohdetta tarkemmin. Tällainen käsite voisi olla esimerkiksi "tietyt kristinuskoon liittyvät esimerkkilauseet". Tutkimuksissa ei eritellä sitä, että päätetään valita tiettyjä tiedollisia arvoja. Nissi ja Mielikäinen sitoutuvat eksplisiittisesti wittgensteinilaisuuteen eli fideismiin. He eivät erittele, että tämä on valinta ja että toisenlaisesta valinnasta seuraisi toisenlaisia väitteitä uskonnollisesta kielestä. Siihen, että he haluavat esittää uskonnollisen kielen juuri tällaisena luokkana, voivat vaikuttaa ei-tiedolliset arvot, esimerkiksi pyrkimys levittää wittgensteinilaisuutta. Maria Kela sitoutuu siihen, että on olemassa uskontoon liittyviä mysteerejä, joita ei voi argumentoida tosiksi tai epätosiksi. Kela siis tukee tietoisesti tai tiedostamattaan jonkinlaista fideististä lähtökohtaa. Kyseisen lähtökohdan esittäminen tosiasiana ei ole pätevää. Kela päättelee arvosta tosiasian. Näihin väitteisiin voivat vaikuttaa ei-tiedolliset eli eettiset tai poliittiset arvot.

Tutkimuksessa tarkastellaan, miten suomea äidinkielenään puhuvat suomalaiset ja suomi toisena kielenä opiskelijat, jotka eivät osaa eivätkä ole opiskelleet karjalaa, pystyvät ymmärtämään puhetta vienankarjalaksi. Vienankarjala on yksi karjalan kielen murteista, jota pidetään suomen lähimpänä sukukielenä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka suomenpuhujat pystyvät kommunikoimaan vienankarjalaa puhuvan kanssa ja mitä kommunikaatiostrategioita he käyttävät ymmärtämisongelmien selvittämisessä. Tutkimukseni pohjautuu reseptiivisen monikielisyyden tutkimukseen. Sillä tarkoitetaan sellaista vuorovaikutusta, jossa osallistujat käyttävät kukin omaa äidinkieltään ja pystyvät ymmärtämään toisiaan äidinkielensä pohjalta nojautuen sukukielten samankaltaisuuteen. Tutkimuksen metodina on keskustelunanalyysi, ja aineisto koostuu videoidusta keskusteluista, joissa äidinkielinen vienankarjalainen puhuu arkisista asioista suomenpuhujien kanssa. Keskustelunanalyysin avulla analysoin, minkälai-silla kommunikaatiostrategioilla suomenpuhujat selviytyvät keskustelussa ilmenevistä ymmärtämisongelmista ja pystyvät ymmärtämään karjalaista puhekumppania, kun hän puhuu karjalaa ja he reagoivat hänen puheeseensa suomeksi. Tutkielmassa esiin nousevat suomenpuhujien kommunikaatiostrategiat voi jakaa neljään ryhmään. Yleisimmin ongelmatilanteissa suomenpuhujat käyttävät ymmärrysehdokkaita. Niiden avulla he yrittävät tulkita ymmärtämisen kannalta ongelmallisia karjalan kielen sanoja. Toiseksi eniten suomenpuhujien käyttämä kommunikaatiostrategia on avunpyyntö, jonka avulla suomenpuhujat ilmaisevat puhekumppanille verbaalisesti tai nonverbaalisesti avunpyyntöä ongelmatilanteen selvittämiseksi. Suomenpuhujat hyödyntävät myös vertaistukea eli tukeutuvat toisiinsa keskustelun etenemiseksi. Vähän käytetty, mutta kuitenkin merkityksellinen on kohdekieleen pohjautuva strategiaryhmä, johon kuuluvat suomenpuhujien käyttämä koodinvaihto ja kohdekielistäminen. Analyysin aikana selvisi, että suomenpuhu-jat pystyvät omaksumaan karjalaisia sanoja hyvin lyhyessä ajassa ollessaan vuorovaikutuksessa karjalanpuhujan kanssa. Vaikka tutkimus ei ole ensimmäinen, jossa tarkastellaan karjalan ymmärtämistä reseptiivisen monikielisyyden perus-teella, se on ensimmäinen, jossa tarkastellaan karjalankielisen puheen ymmärtämistä vuorovaikutuksessa karjalaisen kanssa. Tutkimus liittyy reseptiivisen monikielisyyteen ja sukukielten sekä kielenoppimisen tutkimuksiin. Se voi antaa tutkimuspohjaa monille muille sukukielten tutkijoille sekä hyödyllisiä vinkkejä suomea ja karjalaa tutkiville.

Tutkimukseni kohteena ovat mies- ja naispuoliset tutkijat ja tohtoriopiskelijat, jotka ovat osallistuneet katalyysitutkimukseen keskittyvän tutkimusverkosto IDECAT:in toimintaan. Tutkielmassani pyrin selvittämään, onko naisten ja miesten tutkijanuran välillä eroa ja jos on, niin minkälainen tämä ero on. Pyrin myös saamaan selville, onko naisten tutkijanuralla esteitä ja esiintyykö tiedeyhteisössä sukupuolesta johtuvaa syrjintää. IDECAT (Integrated Design of Catalytic Nanomaterials for a Sustainable Production) on EU-rahoitteinen, kemian tekniikkaan liittyvään katalyysitutkimukseen keskittyvä tutkimusverkosto, johon kuuluu alan tutkimusyksiköitä ja yliopistoja 12 Euroopan maasta. IDECAT:iin kuuluu noin 500-600 henkilöä. Tutkimukseni pohjautuu kahteen kyselytutkimukseen, jotka toteutettiin Internetissä 2009-2010. Ensimmäinen kyselytutkimus oli vastaajien saatavilla loka-marraskuussa 2009 ja siinä selvitettiin IDECAT:in tutkijoiden ja tohtoriopiskelijoiden tasa-arvotilannetta yleisesti. Kyselyyn vastasi 83 henkilöä, joista 51% oli naisia ja 49 % miehiä. Kyselyssä käytettiin strukturoitua kyselylomaketta ja tulokset analysoitiin kvantitatiivisesti SPSS tilasto-ohjelmalla. Tilastollisena menetelmänä käytän ristiintaulukointia. Toinen kyselytutkimus (jatkokysely) keskittyy tiedeyhteisössä tapahtuvaan sukupuolesta johtuvaan syrjintään ja se oli vastaajien saatavilla huhti-toukokuussa 2010. Jatkokyselyn kysymykset ovat avokysymyksiä ja ne analysoitiin laadullisesti. Jatkokyselyyn vastasi 24 henkilöä, joista 6 kuvasi yksityiskohtaisesti syrjintäkokemuksiaan tiedeyhteisössä. Teoreettisena viitekehyksenä käytän tutkimuksessani Joan Ackerin sukupuolittuneen organisaation teoriaa ja siihen liittyviä, organisaation toiminnassa ilmeneviä sukupuolittuneita prosesseja. Sukupuolittuneet prosessit ovat ajattelutapoja , käytäntöjä ja asenteita, joilla sukupuolet erotetaan toisistaan ja joilla tuotetaan sukupuolten välisiä valtasuhteita. Naisten ja miesten tutkijanuran välillä on aineistossani joitakin merkittäviä eroja. Sukupuolesta johtuva syrjintä on yleistä vastaajien keskuudessa ja naiset ovat kokeneet sitä useammin kuin miehet. 67% naisvastaajista ja 37% miesvastaajista on kokenut sukupuolesta johtuvaa syrjintää. Naisvastaajat myös kokevat miehiä useammin, että he eivät saa riittävästi tukea ja kannustusta esimiehiltään. Lisäksi naisia on pyydetty mukaan tieteelliseen yhteistyöhön miehiä harvemmin. Useimmat muuttujat eivät kuitenkaan tuo eroa sukupuolten välille. Tutkijanaiset kokevat ylenemismahdollisuutensa lähes yhtä hyviksi kuin miehet, naiset ja miehet työskentelevät yhtä usein määräaikaisissa tehtävissä ja naiset työskentelevät kokopäiväisesti lähes yhtä usein kuin miehet. Naiset pitävät perheen ja työn yhdistämistä helppona. Sukupuolittuneita prosesseja ilmenee erityisesti sukupuolten väliseen työnjakoon ja sosiaalisen tuen ja vallan jakoon tiedeyhteisössä liittyvissä tilanteissa. Sukupuolittuneisuus ei kuitenkaan ole totaalista, monien kyselyn muuttujien kohdalla sukupuolittumista tai eroa sukupuolten välille ei tullut. Monet kyselyn muuttujat osoittavatkin, että naiset ja miehet kokevat, että heitä kohdellaan melko tasa-arvoisesti. Tietyillä osa-alueilla epätasa-arvoisen kohtelun kokemukset ovat kuitenkin yleisiä, mikä tuottaa ristiriitaisen kuvan tiedeyhteisön tasa-arvotilanteesta. Tämä voi viitata siihen, että tutkijanaisten ja miesten asemat ja roolit tiedeyhteisössä eivät ole pysyviä ja staattisia, vaan aktiivisessa muutoksen tilassa. Tutkijanaisten asemaa tiedeyhteisössä voidaan lisäksi parantaa reagoimalla ja puuttumalla sukupuolesta johtuvaan syrjintään, pitämällä tasa-arvoasioita esillä sekä kiinnittämällä huomiota johtamiskäytäntöihin, esimerkiksi palkkaamalla lisää naisjohtajia.

Objectives The purpose of this thesis is to consider what the cognitive models of online causal learning are and what they have to offer for the interactive AI approach. In this thesis, an interactive AI system is considered one that focuses on understanding and collaborating with a human user and which can therefore benefit from cognitive models. The general overview of the models is given by replicating some of the computational results of Bramley et al. (2017) which explored cognitive models for online causal learning. The earlier paper contained four models on how people might learn their causal beliefs, and five models on how people might choose where they place their tests, also known as interventions. Thesis also discusses the implications that the replicated models have for interactive AI, both by considering how these models could be better extended into the interactive AI framework, but also by considering a simple AI based system that could make use of such models. Replication The replication was done by reimplementing the original models of Bramley et al. in R and by reproducing the corresponding figures. Out of the four models used for causal belief updating, two were successfully replicated so that the results corresponded to the original paper. It is not certain why the two other models could not be replicated, and the task is left open for future work. Out of the five intervention choice models, four were implemented and three successfully replicated. One of the models was very close to the original results, but this thesis could not conclude whether it fully reproduces the original results. Implications The simple AI model proposed in this performed poorly but was able to show that in theory, an interactive AI system that incorporates such a model might be feasible in the future with further development. Some recommendations to better extend the replicated models into the interactive AI framework were made. Main recommendations were that a better model on how people might choose where they focus their local attention is needed. Furthermore, it should be ensured that the models approximate human behaviour in larger graphs as well.

In the history of art and culture, there are unique events that change our perception of the world. Within the Brazilian cultural context, the Anthropophagite Manifesto (1928) is definitely such a case. The ideas Andrade presents in this manifesto remain a crucial milestone that modified the perception of Brazilian culture and intercultural relations of Brazil and Europe in the postcolonial framework. Andrade’s unique theory of cultural cannibalism outlived almost one century, yet it still revolutionizes and shakes traditional notions of culture. No matter what aspect of Brazilian culture is taken for analysis, the idea of cultural cannibalism remains a universal solution for defining Brazilian national identity. It all started in 1928 when Brazilian modernist writer Oswald de Andrade decided to create an art manifesto, inspired by the canvas of his wife Tarsila do Amaral Abaporu. He proposed the metaphor of anthropophagus as a figure representing the Amerindian who, in their encounter with the European other, by means of consumption of European flesh, absorbed European cultural commodities and traits, becoming a profoundly hybrid entity. In the present work, I analyze the manifesto and discuss the main ideas it conveys. Despite the truly revolutionary idea of cultural anthropophagy, Brazil went through a search for defining its national identity, and an overall spark of nationalism was present in the early 20th century in Brazil. It was precisely little after 1928 that the regime of Estado Novo proclaimed nationalism a central element vital for the development of the country. Thus, in my thesis, I offer an overview of the main aspects that surrounded the notion of nation in the early 20th century in Brazil: such as Brasilidade, mestizaje, and Brazilian jeitinho. The intersection of nationalism and Modernism was a fundamental phenomenon for 20th century Brazil. Hence, I pinpoint the main artistic tendencies and movements that encompassed and problematized the notions of national and foreign, as well as modern and outdated. The track of the manifesto rewrites the relationship between the colonized and colonizer. Oswald de Andrade turns the cannibal figure into a tool for revising the hierarchical structure of tradition and the opposition of the Old World, the Portuguese crown, and the New World, Brazil. Andrade displaces the colonial hierarchical relations of Europe and Brazil and applies them in the postcolonial context of his modernity. Assigning the same structural paradigm to a new timeframe reveals the inevitable subaltern state of Brazil even 100 years after its independence. Anthropophagite Manifesto gave rise to ideas that were unusually ahead of their time. The metaphor of the cannibal achieved an iconic status because it successfully reconciled the traditional ideas of identity and attempted to eliminate the colonial trauma by assigning the agency in the process of transculturation to Brazil. Since the publication of the manifesto, Andrade’s ideas gained new layers and revealed new meanings for considering Brazilian culture. Thus, I discuss the process of accretion of cultural cannibalism with new interpretations. For the first time in the history of analysis of the Anthropophagite Manifesto, the notion of agency in the postcolonial context is considered, which reveals the nature of the idea of anthropophagy as a solution for the colonial hierarchal structure of cultures and postcolonial trauma.

Uskontotieteen pro gradu -tutkielmani käsittelee tunnepuhetta kundaliinijoogan piirissä Suomessa 2010 -luvun loppupuolella. Tutkielmani nostaa esiin tunteiden merkityksellisyyden osana nykypäivän henkisyyttä. Tunteiden tutkiminen uskontotieteessä on vielä vähäistä, eikä kundaliinijoogaa ei ole tutkittu joogasuuntauksena vielä kovin paljon Suomessa. Tutkielmani teoreettinen tausta nojaa sosiaaliseen konstruktionismiin ja sosiologi Arlie Russel Hochschildin käsitteisiin tunnesäännöistä ja tunnetyöstä. Tutkimuskysymykseni ovat 1) Millaisia tunnesääntöjä kundaliinijoogaan liittyvässä etnografisessa aineistossa on havaittavissa? 2) Miten tunteisiin suhtaudutaan kundaliinijoogan piirissä? ja 3) Millainen merkitys tunnetyöllä on osana kundaliinijoogaa? Tutkimusaineisto on kerätty uskontoetnografisella menetelmällä, joka pitää sisällään osallistuvaa havainnointia ja teemahaastatteluja. Suoritin osallistuvan havainnointini osallistumalla kundaliinijoogatunneille ja kahdeksanviikkoiselle kundaliinijoogakurssille. Havainnoinnin tuloksena syntynyt kenttäpäiväkirja ja kurssiin kuuluneet opetusmonisteet ovat analyysini kohteena teemahaastattelujen rinnalla. Vapaaehtoisia haastateltavia sain neljä. Yksi heistä oli kundaliinijoogakurssin opettaja ja kolme muuta olivat kurssille osallistuneita oppilaita. Aineiston analyysimenetelmänä olen hyödyntänyt teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Johtopäätöksenä totean, että kundaliinijoogan piiristä löytyy tasapainoon pyrkimisen ja negatiivisista tunteista luopumisen tunnesäännöt, jotka ilmenevät sekä informanttien haastatteluissa että kundaliinijoogan opetuksissa. Tunteisiin suhtautumisen tapoja olivat hyväksyntä, vapauttaminen ja säätely. Kundaliiinijoogan tunnesääntöjen noudattamiseen liittyvä tunnetyö ilmeni eniten kehollisien tekniikoiden käytössä kundaliinijoogan harjoitteiden muodossa. Kognitiivista tunnetyötä ilmeni selvästi vähemmän ja ilmaisullista tunnetyötä vain hieman.

Tutkin pro gradussani englantilaista noituutta ja noituuskäsityksiä 1500–1600-lukujen vaihteessa. Tutkimuksessa selvitän, millainen oli uuden ajan alun englantilainen noita ja minkälaisia käsityksiä uuden ajan alun englantilaisilla oli noidista ja näiden toiminnasta. Lähdemateriaalini sisältää lakitekstejä, oppineiden kirjoittamia noituustutkielma 1500-luvulta sekä 1600-luvun alussa julkaistuja noituuspamfletteja. Näiden perusteella analysoin sekä oppineiden, että tavallisten ihmisten suhtautumista noituuteen. Noituus oli 1500- ja 1600-luvuilla rikos, josta rangaistuksena oli monissa tapauksissa kuolema. Tutkimuksessa havaitaan, että noituusoikeudenkäynneissä yhdistyivät oppineiden, kuten esimerkiksi teologien ja tuomareiden, sekä tavallisen kansan käsitykset noidista. Oppineiden noituuskäsitys perustui demonologiaan eli oppiin pahoista hengistä ja niiden toiminnasta. Heidän käsityksensä mukaan noituudessa oli kyse noidan ja paholaisen välisestä liitosta, jossa noita antaa paholaiselle sielunsa vastineeksi taikavoimista. Tämän katsottiin olevan petos Jumalaa kohtaan, ja sen vuoksi siitä piti langettaa kuolemanrangaistus. Kaikki oppineet eivät kuitenkaan uskoneet noituuteen tai noitien olemassaoloon. Näiden skeptikkojen mielestä noidat olivat onnettomia olentoja, joilla ei voinut olla kykyä suorittaa yliluonnollisia tekoja. Tutkimuksessa havaitaan myös, että tavallisen kansan käsitys noidista ja noituudesta poikkesi osittain oppineiden käsityksistä. Noidilta kysyttiin apua vaikeissa tilanteissa, kuten sairauksien parantamisessa tai kadonneen omaisuuden etsimisessä, eikä sitä pidetty vääränä tai harhaoppisena käytöksenä. Noitia myös pelättiin, sillä heidän uskottiin käyttävän taikavoimiaan muiden ihmisten tai näiden omaisuuden vahingoittamiseen. Tutkimus osoittaa, ettei noituus ollut varsinaisesti sidoksissa sukupuoleen. Vaikka Englannissa noituudesta tuomituista suurin osa oli naisia, oli miehiä sekä noituudesta syytettyjen että tuomittujen joukossa. Myöskään oletetun noidan ulkonäöllä ei varsinaisesti ollut vaikutusta noituussyytöksiin, mutta niissä lähteissä, joissa noitien ulkonäkö mainittiin, kuvattiin se lähes poikkeuksetta epämiellyttäväksi tai omituiseksi. Monilla noituudesta syytetyillä oli pitkän ajan kuluessa muodostunut maine noitina, ja heillä saattoi olla myös perhekytköksiä muihin noituudesta syytettyihin. Tutkimustuloksista voi päätellä, että noituus koettiin 1500–1600-lukujen vaihteen Englannissa todellisena uhkana ihmisten hyvinvoinnille, omaisuudelle ja koko valtakunnan turvallisuudelle. Noituuteen uskottiin niin oppineiden kuin tavallisenkin kansan keskuudessa, vaikka käsitys siitä, mitä noituus varsinaisesti oli, saattoikin vaihdella erilaisista taustoista tulevien ihmisten välillä.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kahden urheilijan, Antti Ruuskasen ja Sami Jauhojärven, murteenkäyttöä ja sen variaatiota. Tutkielmassa selvitetään, millaisia murrepiirteitä esiintyy heidän videoidussa puheessaan, omissa sosiaalisen median päivityksissään ja heistä kertovien artikkeleiden sitaateissa. Lisäksi tutkitaan sitä, miten tavalliset kielenkäyttäjät suhtautuvat heidän puhetapaansa ja mitä murrepiirteitä he nostavat urheilijoiden puheesta esille. Tutkielma edustaa sosiolingvististä murre- ja variaationtutkimusta sekä kieliasennetutkimusta. Puhutun murteen lisäksi tarkastellaan myös kirjoitettua murretta. Tutkielman aineisto koostuu neljästä eri osasta: 1) urheilijoiden videoiduista haastatteluista, joita on yhteensä noin 20 minuutin verran, 2) urheilijoiden itsensä kirjoittamista sosiaalisen median päivityksistä, 3) lehtiartikkeleista, joissa urheilijoiden sitaatit on kirjoitettu murteellisesti sekä 4) 53 tavallisen kielenkäyttäjän vastauksista asennekyselyyn. Työssä vertaillaan eri aineistoja kokonaisvaltaisen kuvan saamiseksi. Tutkielmassa osoitetaan, että urheilijat käyttävät puheessaan monipuolisesti oman kotimurrealueensa murrepiirteitä. Molemmilla urheilijoilla esiintyy systemaattisimmin laajalevikkisiä murrepiirteitä, mutta jonkin verran myös ahtaammin juuri kyseiselle murrealueelle tyypillisiä piirteitä. Omissa teksteissään he käyttävät murretta selvästi vähemmän tai eri tavalla kuin puheessaan, mikä saattaa selittyä sillä, että heidän tavoitteenaan on tuottaa mahdollisimman helposti luettavia viestejä kaikille seuraajilleen. Lehtiartikkeleiden sitaatit mukailevat urheilijoiden puhetta suhteellisen todenmukaisesti, vaikkakaan kaikkia vaikeasti havaittavia foneettisia murrepiirteitä ei teksteissä esiinny. Kyselyaineistoista käy ilmi, että suurin osa vastaajista pitää molempia urheilijoita miellyttävinä, eikä murteenkäyttö juurikaan häiritse puheen ymmärtämistä. Ruuskanen koetaan keskimäärin helpommin lähestyttävämmäksi ja hauskaksi, kun taas Jauhojärveä pidetään asiantuntevampana ja vakavampana. Pääosin urheilijoihin itseensä ja heidän käyttämäänsä kieleen kuitenkin suhtaudutaan positiivisesti, ja murteenkäyttöä pidetään merkkinä aitoudesta ja rehellisyydestä. Tutkielma erottuu menetelmiltään aiemmasta sosiolingvistisestä variaationtutkimuksesta tutkimalla yksityishenkilöiden sijaan julkisuudenhenkilöitä sekä aineiston osalta, sillä työssä tutkitaan sekä puhuttua että kirjoitettua murretta niin urheilijoiden itsensä kuin muiden tuottamana. Lisäksi kyselyaineisto valottaa sitä, miten tavalliset kielenkäyttäjät suhtautuvat urheilijoihin, ja miten murre vaikuttaa heidän julkisuuskuvaansa.

Mosambik mielletään yleisesti ottaen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kannalta suvaitsevaiseksi yhteiskunnaksi, mikä tekee siitä poikkeavan tapauksen ainakin mediassa yleistyneen narratiivin valossa, jossa Afrikan maat kuvataan erityisen homofobisina. Akateeminen tutkimus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin suhtautumisesta Afrikan konteksteissa on keskittynyt pitkälti Etelä-Afrikkaan tai Ugandan kaltaisiin maihin, joissa poliittista homofobiaa esiintyy äärimmäisissä muodoissa. Tässä tutkimuksessa haluankin keskittyä analysoimaan seksuaalivähemmistöistä käytäviä keskusteluja vähemmän äärimmäisessä kontekstissa. Aineistoni koostuu sosiaalisessa mediassa käydyistä keskusteluista, joissa ihmiset keskustelevat asenteistaan seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Valitsin kohteeksi sosiaalisen median, koska seksuaalivähemmistöt ovat jokseenkin näkymättömiä mosambikilaisessa valtavirtamediassa. Analysoin aineistoa kriittisen sisältöanalyysin ja diskurssianalyysin menetelmillä, hyödyntäen ennakkoon määriteltyjä analyyttisia kategorioita. Kategoriat perustuvat taustakirjallisuuteen ja aiempiin samankaltaisiin tutkimuksiin eri konteksteista, missä on tunnistettu kolme yleistä selitysmallia, joita ihmiset hyödyntävät perustellessaan antihomoseksuaalisia asenteitaan: uskonnollinen, tieteellinen ja kulttuurinen (ajatus siitä, että homoseksuaalisuus on epäafrikkalaista). Tutkimuskysymykseni on: miten antihomoseksuaalisuutta uudelleen tuotetaan näiden heteroseksististen viitekehysten ja muunlaisten diskurssien kautta? Toiseksi, haluan keskittyä tarkastelemaan, miten näitä diskursseja vastustetaan ja seksuaalivähemmistöjä puolustetaan. Tutkimuksessa käy ilmi, että kommentoijien antihomoseksuaalisuutta siivittää heteroseksistinen tulkinta kristinuskosta, heteronormatiiviset perhearvot ja pelot lisääntymisen loppumisesta sekä homoseksuaalisuuden medikalisaatio. Aineistossa esitetään myös ajatuksia homoseksuaalisuudesta ulkopuolelta tulevana vaikutteena, mutta tässä otoksessa nämä näkemykset ovat selvästi vähemmän yleisiä kuin uskonnollinen ja tieteellinen malli. Seksuaalivähemmistöjä puolustavat keskustelijat tukeutuvat usein myös kristinuskoon ja ajatukseen lähimmäisen rakkaudesta sekä jaetusta inhimillisyydestä, jossa kaikki ihmiset ovat jumalan luomia. Keskustelijat painottavat myös, että vain jumalalla on oikeus tuomita. Antihomoseksuaalisuutta verrataan rasismiin, misogyniaan ja albinismiin, jolloin seksuaalivähemmistöjä puolustetaan tasa-arvon nimissä. Lisäksi aineistosta paljastuu suvaitsevainen malli, jossa painotetaan kunnioitusta ja väkivallattomuutta, kuitenkin ilman täydellistä hyväksymistä.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan haastattelupuheesta ilmeneviä kielitaitoon ja kulttuuritaustaan liittyviä kategorioita monikielisessä asiantuntijatyössä. Tarkastelun kohteena on, millaisia luokittelevia ilmauksia työyhteisön jäsenet käyttävät itsestään ja toisistaan ja millaisia suhteita eri kategorioiden välillä on. Tavoitteena on valottaa, millaisina ilmiöinä monikielisyys ja kielenoppiminen näyttäytyvät työyhteisön arjessa ja miten kielitaitoa määritellään suhteessa monikieliseen asiantuntijatyöhön. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus. Sen aineisto koostuu kymmenestä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, joissa on haastateltu saman työyhteisön jäseniä. Kyseisessä työyhteisössä käytetään suomea ja venäjää vahvasti rinnakkain ja toisinaan myös englantia. Työyhteisöä on haastateltu Suomen kielen tilanteinen oppiminen -tutkimushankkeen yhteydessä. Tutkimusmetodina on kategoria-analyysi, ja teoriatausta pohjautuu kategoria-analyyttisen tutkimuksen lisäksi tilanteiseen oppimisnäkemykseen ja muuhun suomi toisena kielenä -tutkimukseen. Tutkimushaastatteluissa työyhteisön jäsenet käyttävät paljon erilaisia kieleen ja kulttuuritaustaan liittyviä kategorisia ilmauksia itsestään, toisistaan ja koko työyhteisöstään. Kategorisia ilmauksia käytetään jossain määrin eri tavoin kuvaamaan itseä kuin toisia, ja vaikka suurimmilta osin työyhteisön jäsenet käyttävät toisistaan samankaltaisia kategorisia ilmauksia, osa kategorioista kyseenalaistetaan problemaattisina. Kategorisin ilmauksin työyhteisön jäsenet kuvailevat eroja työyhteisön jäsenten toiminnassa, sosiaalisissa suhteissa ja kielitaidossa yleisellä tasolla. Kategoriset ilmaukset heijastelevat sekä työyhteisön sosiaalista jäsentyneisyyttä että laajempia yhteiskunnallisia diskursseja. Tutkimuksen keskeinen havainto on, että haastateltavien käsitykset kielenoppimisesta ja monikielisyydestä ovat melko ristiriitaisia ja haastatellut monikielisen työyhteisön jäsenet pitivät kielitaitovaatimuksia melko korkeina monikielisessä työyhteisössä. Kielenoppiminen koetaan mahdolliseksi, mutta vaikeaksi työympäristössä. Työyhteisön jäsenten monikielisyyteen suhtautumiseen vaikuttaa yksilön kielitaito ja kieliorientoituneisuus, eli kuinka mielellään käyttää eri kieliä. Yksilöiden erilaiset kielitaitoprofiilit vaikuttavat merkittävästi työyhteisön sisäiseen kommunikaatioon ja aiheuttavat sen, että eri kielien välillä täytyy osata luovia joustavasti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Huomionarvoista on se, että kielitaito vaikuttaa haastateltavien mukaan olennaisesti siihen, kenen kanssa on vuorovaikutuksessa työpäivän aikana, mistä syystä kokemukset työpaikan kielimaisemasta ja kielitaitovaatimuksista vaihtelevat yksilötasolla huomattavasti.