Browsing by Title

The research in this thesis examines how history is processed and communicated in the comics of Will Eisner (1917–2005) and Charles M. Schulz (1922–2000). The thesis examines the uses of history in Eisner’s graphic novel To The Heart of the Storm (1991) and in Schulz’s cartoon strip Peanuts (1950–2000). Because of the extensive Peanuts material, I have chosen to solely focus on the strips that were published between the years 1950 and 1975. The analysis is primarily conducted within Peter Aronsson’s uses of history theoretical framework, but also includes other theoretical perspectives, such as Hayden Whites’s narratological approach to history, and Jan Assmann’s principles on cultural memory. As a methodological foundation for the study, I have used Michael F. Scholz’s model for history research, which considers the different aspects of comics, from creator and time of production to the contents of the narratives. Because Eisner and Schulz worked with two different formats of the same medium, the analysis has been conducted from a comparative, as well as a content-analytical approach. The analysis is divided into two case studies, where the first case study focuses on the autobiographical aspects of the work and its relationship to the cultural memory of the U.S. military draft, and the second case study approaches the different socio-political tensions that are raised in the comics, such as the notion of Othering, and the depicted political climates. As a versatile storytelling medium, comics can offer a variety of cross-discursive communicative solutions to engage the reader in their depicted stories. In terms of historical content, the medium’s visual and narratological solutions can reveal deeper historical contexts to the initial image shown in the panel. Eisner’s graphic novel depicts realistic imagery from the immigrant tenements of New York City in the 1930s, while Schulz’s strip characterises a mythical idyllic suburbia, where the historical elements are primarily portrayed through the metaphors and tropes that are embedded into the story arcs. The research shows that despite working within different genres and formats, the narratives characterise similar historical environments and social circumstances to their designated readerships. These characterisations can be tied to larger historical contexts, such as cultural memories, and can thereby contribute to a collective historical consciousness. Both comics narratives significantly focus on the notion of the collective memory of the draft, but equally raise issues such as religion and Communism. Milieus and atmospheres are important components in the overall depiction of history in the narratives, and much of the historical aspects are conveyed through a series of personal experiences, which the protagonists process in the story arcs. The personal impressions within the stories in turn strengthen the legitimacy of the narratives and contribute to the authenticity of the portrayed histories. Comics can be considered a form of cultural expression that conveys experience, social standards, and contemporary thought processes, to a broad and varied readership. By demonstrating how the uses of history is utilised in Eisner’s and Schulz’s work, the research also exemplifies how history can be presented and communicated within comics narratives. The sources show Eisner’s and Schulz’s perspectives on American wartime and cultural history, depicting societal structures and conventions, as well as political milieus. The uses of history in the narratives therefore contribute to new historical perspectives on the mid-twentieth century American home front.

Tarkastelen tutkielmassani ilmauksen oolrait diskurssifunktioita suomenkielisessä foorumikeskustelussa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mihin funktioihin tätä ilmausta käytetään ja miten diskurssifunktiot vertautuvat vastaaviin suomenkielisiin ilmauksiin hyvä on, jees, ok, okei ja ookoo sekä oolraitin englanninkielisiin kirjoitusmuotoihin alright ja all right suomalaisessa diskurssissa. Tarkoituksena on ensinnäkin selvittää, käytetäänkö oolraittia ilmaisemaan tiettyjä uniikkeja diskurssifunktioita näihin muihin ilmauksiin verrattuna ja toiseksi miten oolraitin funktiot suomalaisessa keskustelussa vertautuvat all rightin funktioihin englanninkielisessä diskurssissa. Tutkimusaineistona oli Suomi24-foorumin keskustelut. Aineisto kerättiin verkkotyökalu Korpin avulla Suomi24-korpuksesta, joka sisältää foorumin keskusteluja vuodesta 2001 vuoteen 2016. Tutkimusaineisto kerättiin Korpin konkordanssihakua käyttäen; hakusanoina käytettiin tutkittavia ilmauksia. Aineistoa analysoitiin diskurssianalyysin menetelmällä. Tutkimukseni analyysi pohjautuu Stenströmin (1994) diskurssianalyysimalliin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että ilmausta oolrait käytetään suomenkielisessä foorumikeskustelussa enimmäkseen vastauksena aloitevuoroon tai organisoimaan käyttäjän tuottamaa tekstiä. Nämä funktiot vastaavat myös all rightin keskeisimpiä funktioita englanninkielisessä diskurssissa. Tutkimuksessa havaitaan myös, että englantilaisen kirjoitusmuodon mukaisia ilmauksia alright ja all right käytetään foorumikeskustelussa pääosin samoihin diskurssifunktioihin kuin oolraittia, mikä tarkoittaa, että näitä ilmauksia voidaan pitää ainakin funktionaalisella tasolla saman ilmauksen variantteina. Tutkielman johtopäätös on, että valinta käyttää ilmausta oolrait sen englantilaisten kirjoitusmuotojen sijaan ei johdu funktionaalisista syistä, vaan valintaa ohjaa mahdollisesti tyylilliset tai identiteettiin liittyvät muuttujat. Tätä valintaa ohjaavien syiden selvittämiseksi tarvitaan kuitenkin jatkotutkimusta.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten naisia ja miehiä representoidaan eli esitetään parisuhteen osapuolina suomiräp-lyriikassa. Tutkimuksen aihetta tarkastellaan diskurssintutkimuksen keinoin, minkä lisäksi representoinnin analysoinnin apuna toimii sukupuolentutkimuksellinen näkökulma. Tutkimuksessa käsitellään representointia nimeämisen, kuvailun ja affektisuuden avulla. Tutkimusaineistona on 37 kappaletta, jotka ovat levy-yhtiön kuratoimalta, tuoreita suomiräp-kappaleita sisältävältä Spotify-soittolistalta. Analyysimenetelmä on laadullinen diskurssintutkimus. Analyysin kohteena ovat naisiin ja miehiin viittaavat lausekkeet sekä naisia ja miehiä kuvailevat ja nimeävät kielenainekset. Kielenainekset on ryhmitelty sen mukaan, millaisesta suhteesta niissä on puhuttu. Tutkimuksessa selviää, että aineistossa on kolmenlaisia tapoja esittää naiset ja miehet parisuhteen osapuolina. Naisista tai miehistä puhutaan parisuhteen osapuolina joko mahdollisissa suhteissa, nykyisissä suhteissa tai menneissä. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että naiseen viitataan erityisen usein ihanana tyttöystävänä. Naisten representaatioista esille nousevat myös erityisesti naisesta puhuminen mahdollisena kumppanina. Naisista useimmiten puhuminen ihanana tyttöystävänä osoitti aineistoni suomiräpin lyriikoiden olevan myös muuta kuin misogynisiä. Tutkimuksessa havaitaan, että miesten representaatioista nousee erityisesti esille miehestä puhuminen suhteen päättymisen jälkeen, jolloin mies esitetään haavoittuneena ja surullisena suhteen päättymisestä. Tämä rikkoo stereotypiaa tunteettomista ja jäyhistä miehistä. Tutkimustuloksista voidaan päätellä, että naisista puhutaan nykypäivän suomiräpissä parisuhteen osapuolina useammin kuin miehistä. Naisten representaatioissa esille nousee selvästi naisista puhuminen tulevana kumppanina tai sitten ihanana tyttöystävänä, kun taas miesten representaatiot jakautuvat tasaisemmin eri ryhmiin. Tutkimus osoittaa, että tämän päivän suomiräpissä naisia ja miehiä representoidaan parisuhteen osapuolina monipuolisesti, sekä positiivisessa että negatiivisessa valossa.

Tässä pro gradu -tutkielmassani tarkastelen oopperatalohankkeesta Helsingin Sanomissa käytyä keskustelua ja sen suhdetta Suomen kulttuuripolitiikkaan vuosina 1964-1987. Oopperatalohanke oli vuosikymmeniä kestänyt projekti, jossa oli mukana useita suomalaisia kulttuurivaikuttajia. Tutkielmani tavoitteena on osoittaa, miten kulttuuripolitiikan kehitys näkyy kulttuuripoliittisista hankkeista käydyssä keskustelussa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Suomen kulttuuripolitiikan historia, joka jaetaan perinteisesti kolmeen vaiheeseen tai kulttuuripolitiikan pitkään linjaan. Tutkimuskysymykseni on: Miten oopperatalohankkeesta käyty keskustelu heijastaa muutoksia Suomen kulttuuripolitiikassa? Tarkastelen tätä aineistossa esitettyjen perustelujen ja esiin nousseiden vastakkainasettelujen avulla. Lisäksi perehdyn kulttuurivaikuttajien ja kulttuuritoimittajien rooliin keskustelussa. Tarkastelen myös keskustelun kehitystä suhteessa kulttuuripolitiikassa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkimusaineistona toimii 192 Helsingin Sanomissa vuosina 1964-1987 julkaistua artikkelia, joissa käsiteltiin oopperatalohanketta. Aineisto kattaa oopperatalohanketta käsittelevät pääkirjoitukset, pakinat, pilapiirrokset, mielipidekirjoitukset, henkilöjutut, arvostelut ja ilmiöjutut. Aihetta käsittelevät uutiset on rajattu tarkastelun ulkopuolelle. Aineiston analyysissa hyödynnän journalististen tekstityyppien määritelmiä. Lisäksi hyödynnän sekä määrällisiä että laadullisia menetelmiä. Keskeinen osa aineiston määrällistä analyysia on luokittelu, jonka perusteet avaan tutkielman luvussa kaksi. Tutkielman kolmannessa luvussa perehdyn laadullisia menetelmiä hyödyntäen kulttuurivaikuttajien ja kulttuuritoimittajien rooliin keskustelussa. Tutkielman neljännessä luvussa esittelen keskustelussa esiin nousseita vastakkainasetteluja sekä oopperatalohanketta puolustaneita ja vastustaneita perusteluja. Alkuperäislähteiden lisäksi tutkimuksen tukena ovat kotimainen ja kansainvälinen tutkimuskirjallisuus kulttuuripolitiikan historiasta sekä oopperatalosta aiemmin kirjoitetut historiikit. Tutkielmani osoittaa, että oopperatalohankkeesta käydyssä julkisessa keskustelussa esiintyi ajan kulttuuripolitiikalle tyypillisimpiä teemoja, kuten kulttuurin saavutettavuus, kulttuuridemokratia sekä matalan ja korkeakulttuurin erot. Keskustelu muotoutui kuitenkin pääasiassa hankkeen eri vaiheiden ympärille. Keskustelun teemoiksi nousivat kulttuuripolitiikka, kulttuurivaikuttajat, oopperatalohankkeen rahoitus, oopperatalon tontti ja oopperan puutteelliset työolosuhteet. Kulttuurivaikuttajien ja kulttuuritoimittajien rooli oopperatalohankkeesta käydyssä keskustelussa oli merkittävä ja he osoittivat tukensa hankkeelle. Oopperatalohankkeen puolesta esitetyt perustelut voi jakaa kulttuuripoliittisiin ja taiteellisiin perusteluihin. Taiteellisia perusteluja käyttivät erityisesti kulttuuritoimittajat ja kulttuurivaikuttajat. Kulttuuripoliittisia perusteluja esiintyi aineistossa kattavammin ja niiden lähtökohtana olivat ajan kulttuuripolitiikan keskeiset teemat. Lisäksi osoitan tutkielmassa, että aineistosta nousi esiin vastakkainasetteluja, mikä on tyypillistä kulttuuripoliittiselle keskustelulle. Vastakkainasetteluista huolimatta suhtautuminen oopperatalohankkeeseen oli positiivista ja yli puolet aihetta käsittelevistä artikkeleista kannatti hanketta.

Tutkielmassa tarkastellaan opettajan tekemiä chattiavusteisia korjauksia monikanavaisessa S2 -verkko-opetuksessa. Tutkimusaineisto koostuu neljästä kotoutumiskoulutuksen Adobe Connect -sessiosta, joista analysoidaan yhden session opettajan chatti-ikkunaan kirjoittamat korjaukset ja niiden vaikutus opiskelijoiden suulliseen vuorovaikutukseen. Tutkimuskysymykset ovat: Milloin opettaja kirjoittaa chatti-ikkunaan? Millaisia korjausaloitteita verkko-opetustilanteessa syntyy? Minkä tyyppisen korjauksen opettaja tekee? Millainen vaikutus korjauksella on opiskelijoiden vuorovaikutukseen? Tutkielman tavoite on vertailla kasvokkaisen ja monikanavaisen vuorovaikutuksen korjauksia keskenään ja tarkistaa, mitkä ovat monikanavaisen verkko-oppitunnin vuorovaikutuksen ominaispiirteet. Aineistoa analysoidaan keskusteluanalyysin menetelmällä. Aineiston vuorovaikutus edustaa institutionaalista keskustelua kahdella tavalla: luokkahuonevuorovaikutus on yksi tyyppi institutionaalista keskustelua ja oppitunnin sisäinen opiskelijoiden keskustelu on vaatekaupassa käynnin institutionaalista keskustelua. Analyysissa luokitellaan chattiavusteisia korjauksia neljään kategoriaan: pedagogisiin virheen oikaisuihin, oma-aloitteisiin korjauksiin, ymmärrysehdokkaisiin vuorovaikutuksen ongelmien ratkaisuna ja institutionaalisen keskustelun ohjauksiin. Keskeisiä luokittelun perusteina ovat korjausaloitteen tekijä sekä korjauksen tyyppi ja funktio. Oma-aloitteisista korjauksista erotellaan kolme korjaustyyppialoitetta: epäröintiä, koodinvaihtoa ja suoraa avunpyyntöä. Tutkimus osoittaa, että chattiavusteisilla korjauksilla on neljä funktiota: opiskelijoiden keskustelun yhteenveto, sanahaun tai ymmärrysongelman ratkaisu ja institutionaalisen keskustelun ohjaus. Tutkimuksessa havaittiin, että suullisessa keskustelussa olevat osallistujat tekevät molemmat korjausaloitteita, mutta kirjoitettuun vuorovaikutukseen osallistuva opettaja ei tee niitä. Chattiavusteiset korjaukset ovat tyypiltään joko suoria en passant -korjauksia tai piilokorjauksia. Opiskelijat kuittaavat opettajan chattiavusteisia korjauksia vain sanahaun, ymmärrysongelman tai institutionaalisen keskustelun ohjauksen tapauksissa. Pedagogiset virheen oikaisut jäävät kuittaamatta. Tutkimustuloksista voidaan päätellä, että kasvokkaisen ja monikanavaisen vuorovaikutuksen korjauksilla on samanlaisuuksia. Toisen korjauksessa piilokorjaukset ja en passant -korjaukset ovat preferoituja. Sanahaun aloitteet ovat samanlaisia ja molemmassa vuorovaikutuksessa käytetään samantyyppisiä ymmärrysehdokkaita. Tutkimus osoittaa myös monikanavaisten ja kasvokkaisten korjausten eroja. Aineistossa esitetään pelkästään leksikaalisia sanahakuja ja chattiavusteisista korjauksista puuttuvat myöntävät partikkelit. Chatti-ikkunan ymmärrysehdokkaat ovat aina yksiosaisia. Monikanavaisen verkko-oppitunnin vuorovaikutuksen ominaispiirteitä ovat suullisen ja kirjoitetun vuorovaikutuksen samanaikaisuus, tilan ja ajan rajoitteesta johtuva kirjoitetun vuorovaikutuksen tiivistetty muoto ja kirjoitetun vuorovaikutuksen epäröintimerkkien puute. Verkko-opetuksen haittapuoli ovat tekniset ongelmat. Tutkimuksen tuloksien yleistäminen vaatii verkko-opetuksen lisää tutkimusta.

Tutkin työssäni opettajan keinoja reagoida oppilaan virheellisiin vastauksiin tai vastaamattomuuteen s2-oppitunnilla. Keskityn niihin kohtiin keskustelussa, joissa opettaja esittää kysymyksen ja oppilas tuottaa virheellisen vastauksen tai ei vastaa ollenkaan. Tarkastelen opettajan erilaisia toimintatapoja näiden tilanteiden jälkeen. Tutkimuskysymyksiä on kolme. Tarkastelen ensinnäkin sitä, millaisia korjauskäytänteitä opettaja käyttää reagoidessaan oppilaiden virheellisiin vastauksiin tai vastaamattomuuteen. Lisäksi käsittelen sitä, millä muilla tavoin opettaja reagoi ja auttaa oppilasta oikean vastauksen tuottamisessa. Kolmas tutkimuskysymykseni koskee sitä, eroavatko opettajan reagointitavat lukuvuoden aikana, eli kyseessä on pitkittäistutkimus. Aineistoni koostuu kolmesta oppitunnista, jotka ovat osa Long Second -hanketta. Aineiston oppitunnit on kuvattu helsinkiläisen alakoulun valmistavassa luokassa. Yksi oppitunneista on tallennettu syyskuussa, yksi helmikuussa ja yksi maaliskuussa. Keskityn siis tarkastelemaan vuorovaikutusta luokkahuonekontekstissa. Tutkimukseni metodina on keskustelunanalyysi. Tutkimukseni osoittaa, että opettaja reagoi virheellisiin vastauksiin ja vastaamattomuuteen useilla erilaisilla keinoilla. Hän käyttää sekä perinteisiä korjauskäytänteitä että muita keinoja pyrkiessään ratkaisemaan vuorovaikutustilanteessa ilmennyttä ongelmaa. Erityisesti suoria korjauksia esiintyy paljon, mikä onkin monien tutkimusten mukaan varsin tavallista nimenomaan kakkoskieliselle keskustelulle. Muita reagointitapoja ovat toisto, oman vuoron muokkaus, johdattelu, korjausaloite, toiselta oppilaalta kysyminen, oikean vastauksen tuottaminen itse, kysymyksen osoittaminen jollekin oppilaalle tai vastauksen pyytäminen suomeksi. Näistä yleisimpiä ovat toisto ja johdattelu. Suorat korjaukset esiintyvät usein sellaisissa tilanteissa, joissa oppilaat tuottavat lähes oikean vastauksen. Toistoon opettaja turvautuu taas erityisesti silloin, kun oppilaat eivät vastaa ollenkaan. Johdattelua esiintyy usein toiston jälkeen tai silloin, kun muut keinot eivät ole tuottaneet tulosta. Tutkimukseni perusteella tutkimani ongelmalliset sekvenssit kaikkiaan ylipäätään vähenevät, kun siirrytään ajallisesti syyslukukaudesta kevääseen. Lisäksi yhtä virheellistä tai puuttuvaa vastausta kohden ei kevään oppitunneilla enää tarvita niin montaa erilaista keinoa kuin syksyllä pidetyillä tunneilla, jotta oikea vastaus saadaan tavalla tai toisella tuotettua.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Monikielisyys on tutkimusaihe, joka on ollut viime vuosina vahvasti pinnalla, ja erityisesti koulujen monikielisyyttä on tutkittu paljon Suomessa. Tutkielma sijoittuu osaksi tätä monikielistä ja -kulttuurista koulua tarkastelevaa tutkimusta, sillä tutkielman aiheena on monikielisyys ja oppilaan oma kieli koulussa opettajien näkökulmasta kuvattuna. Tutkielmassa tarkastellaan opettajien haastattelupuhetta erityisesti siitä näkökulmasta, miten opettajat metaforisesti käsitteellistävät monikielisyyttä, oppilaan omaa kieltä ja suomen kieltä ja miten opettajat kuvaavat monikielistä koulua ja muita opettajia ja millainen kuva monikielisestä koulusta haastattelujen perusteella syntyy. Tutkielma sijoittuukin menetelmällisesti diskurssintutkimuksen alle. Diskurssintutkimuksen lisäksi analyysissa hyödynnetään kognitiivista metaforateoriaa, kieli-ideologioiden tutkimusta, sekä kansainvälisiä tutkimuksia ensikielen ja oppimisen välisestä suh-teesta. Tutkielman aineistona toimii teemahaastattelun keinoin hankittu haastatteluaineisto, joka koostuu kahden luokanopetta-jan, kahden suomen kielen opettajan ja kolmen oman äidinkielenopettajan haastatteluista. Haastattelemani opettajat työskentelevät vahvasti monikielisissä kouluissa tai muuten monikielisten oppilaiden parissa pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla. Tutkielmassa havaitaan, että opettajien tavassa käsitteellistää kieliä ja kuvata monikielistä koulua on yhteneväisyyksiä. Esimerkiksi monikielisyyttä kuvataan toistuvasti haastatteluissa ”rikkaudeksi”, ja monikielisyys vertautuukin haastatte-luissa vahvasti taloudellisiin resursseihin. Sen sijaan oppilaan omaa kieltä kuvatessaan opettajien metaforinen puhe tuntuu heijastavan käsimetaforia OMA KIELI ON ELÄVÄ ORGANISMI, OMA KIELI ON RESURSSI, OMA KIELI ON VÄLINE, OMA KIELI ON OMISTETTAVA TAVARA ja OMA KIELI ON KONE. Myös niissä tavoissa, jolla opettajat kuvaavat monikielistä koulua ja opettajien roolia monikielisyyden tukijana tai estä-jänä, on opettajien kesken paljon samankaltaisuutta. Haastatteluista nousee esiin kolme diskurssia: ”Suomen kieli en-sin”, ”Oppitunti yksikielisenä tilana” ja ”Oman äidinkielen opetuksen rooli ja erillisyys koulun arjessa”. Tutkielmassa havaitaan, että samankin koulun sisällä opettajien suhtautuminen monikielisyyteen ja opettajien kielikäytänteet vaihte-levat suuresti. Haastatteluissa viitataan toistuvasti opettajiin, jotka kieltävät joko oman kielen tai suomen kielen käytön oppitunnilla ja opettajiin, jotka näkevät suomen kielen ensisijaisena kielenä koulua ajatellen. Oman äidinkielen opetusta kuvataan haastatteluissa toistuvasti koulun muusta arjesta erilliseksi oman kielen tukemisen paikaksi ja vastaavasti oman äidinkielen opettajia ulkopuolisiksi toimijoiksi muuhun opettajayhteisöön nähden.

Oman äidinkielen opetusta järjestetään Suomessa useimmissa kunnissa ja monissa kielissä, lukumääräl-tään opetukseen osallistuu eniten venäjän ja vironkielisiä. Lukuisissa tutkimuksissa on todettu hyvän oman äi-dinkielen osaamisen luovan pohjan muille oppimiselle. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää venäjän -ja viron oman äidinkielen opettajien kokemuksia opetuksen toteuttamisesta. Tarkastelun kohteena on mm. opetuk-sen sisältö ja oppimateriaalit sekä opettajien havaintoja oppilaiden motivaatiosta osallistua oppitunneille. Tämä tutkimus toteutui yhteistutkielmana: Laakso vastasi venäjän kielen osuudesta ja Võhumõõk viron kielen. Alku- ja loppuluvut on kirjoitettu yhdessä. Tutkimus on laadullinen. Aineisto on kerätty puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla keväällä 2020. Haastattelut olivat yksilöhaastatteluita ja niihin osallistui 14 oman äidinkielen opettajaa. Tarkoitukseltaan tämä tutkimus on pääosin kuvaileva. Tutkimusmenetelmänä on ainestolähtöinen sisällönanalyysi. Haastateltujen opettajien mukaan opetukselle ei ole luotu parhaita mahdollisia puitteita: ryhmät ovat hy-vin heterogeenisia ja luokkakoko on joskus liian suuri. Opettajilla ei ole oppikirjoja, jotka vastaavat viimeistä pe-rusopetuksen opetussuunnitelmaa. Virallisesti organisoitua yhteistyötä sopivien oppimateriaalien jakamisessa ei ole. Opettajilla on yleensä käytössä oppikirjat Venäjältä tai Virosta, osa kokee kirjojen olevan hyvin kielioppi-painotteisia. Opettajat luovat myös omia oppimateriaaleja, joskus kunnan toiveesta. Oppituntien rakenne on eri opettajilla erilainen. Joidenkin venäjän opettajien tunnit ovat enimmäkseen tehtäväpainotteisia. Joidenkin tunneilla on ensin yhteinen osio kaikille. Viron oppituntien rakenne myös vaihtelee riippuen opettajasta. Yhteistä opettajilla oli kaunokirjoitustaidon kehittäminen alkuopetuksessa olevilla lapsilla ja hyvin vahva lukemisen merkityksen korostaminen. Viron tunneilla usein katsotaan elokuvia, venäjän tunneilla harvemmin. Venäjänkielisten lasten oppimismotivaatiota yleensä arvioitiin hyväksi, vaikka oppimishaluttomuutta myös ilmeni. Viron kielessä oppimismotivaatio vaihteli enemmän. Melkein kaikkien opettajien mukaan perheel-lä on suurin vaikutus siihen. Tutkimus osoittaa seuraavien tekijöiden vaikuttavan motivaatioon: lukujärjestys, opettajien asenteet, oppituntien sisältö. Venäjän opettajat myös havaitsevat koulun vaikutusta. Molemmissa kie-liessä yläasteella luovutaan opetuksesta enemmän kuin ala-asteella. Syiksi arvioidaan opetuksen kasvaneen kuormituksen yläasteella, vanhempien vaikutuksen vähenemistä ja teini-iän.