Browsing by Title

Pro gradu tutkielma tarkastelee arkeologista opetuskaivausta oppimisympäristönäkökulman kautta. Tutkielma hakee vastausta kysymykseen: Millainen oppimisympäristö opetuskaivaus on? Aineistonkeruu ajoittuu kahdelle kenttäjaksolle, Helsingin ja Turun yliopiston opetuskaivauskursseille, kesällä 2015. Aineistonkeruun metodina on osallistuva havainnointi, jonka periaatteiden mukaisen kaivausten prosesseihin osallistuen, mahdollisimman vähän tapahtumien kulkuun kuitenkaan vaikuttaen, on tutkielman aineistoksi tuotettu kenttämuistiinpanoja sekä nauhoitteita. Tutkielma pohjaa kasvatustieteen konstruktivistiseen oppihistoriaan ja sen käsitykseen ihmisestä oppijana. Konstruktivistinen tietoteoria maalaa kuvan ihmisestä sosiaalisena, vuorovaikutteisena oppijana, ympäristönsä summana, joka rakentaa uutta tietoa jo omaksumansa tieto- ja taitovaraston kautta, aiempiin kokemuksiin peilaten. Konstruktivismin oppimiskäsitykset korostavat oppimisprosessien tilannesidonnaisuutta sekä niiden sosiaalisia merkityksiä. Se, miten ja millaisissa oppimisympäristöissä toiminta tapahtuu, vaikuttaa oppimiskokemuksen onnistumiseen. Näin ollen, tutkimuskysymykseen vastaamiseksi on tulokulmaksi valittu oppimisympäristöajattelu, jonka perusta on nykyisissä konstruktivistisissa oppimista kuvaavissa teorioissa. Opetuskaivausta käsitellään oppimisympäristönä virallisen, informaalin ja fyysisen oppimisympäristön kolmijaon kautta. Analyysissä yhdistyvät oppimisympäristöajattelun kolmijako sekä opetuskaivauksilla tuotettu aineisto. Opetuskaivaus on konstruktivismin oppimiskäsityksiä tukeva ja mahdollistava oppimisympäristö, joka tarjoaa edellytyksiä laadukkaalle oppimiselle. Opetuskaivauksen kaltaiset aidot tutkimukselliset oppimisympäristöt mahdollistavat yliopiston opiskelijoille tarjoaman teoriatiedon käytännöllistymisen sekä alustan sosiaaliseen kanssakäymiseen asiantuntijoiden kanssa. Opetuskaivauksen luomat edellytykset, yhdessä yliopiston tarjoamien teoreettisten valmiuksien kanssa, ovat avaintekijöitä matkalla yksilön asiantuntijuuteen.

Tutkimuksen tavoitteena on havainnoida, millä tavoin vaihto-opiskelu ulkomailla on vaikuttanut suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden kieli-identiteettiin eli kokemuksiin itsestään suomalaisina ja suomen puhujina. Tutkimuksessa havainnoidaan suomen kielen roolia vaihto-opiskelijoiden arjessa sekä eritellään kielellisiä haasteita, joita arki ilman suomea tuo mukanaan. Tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi ympäristön suomen kieltä kohtaan osoittamaa kiinnostusta sekä erilaisia suomen kielestä esitettyjä luonnehdintoja ja niiden vaikutusta vaihto-opiskelijoiden kieli-identiteettiin. Tutkimusaineisto koostuu kahdeksan (8) opiskelijavaihdossa olleen nuoren haastatteluista. Aineistonkeruu on toteutettu teemahaastatteluina 2–3 hengen ryhmissä keväällä 2013. Haastatteluryhmiä on yhteensä kolme, ja haastattelut ovat kestäneet keskimäärin tunnin. Tutkimusaihetta tarkastellaan kieli-identiteetin ja kansanlingvistiikan näkökulmasta. Näiden lisäksi hyödynnetään koodinvaihdon sekä tunnesanojen semantiikan tutkimusta. Tutkielma osoittaa, että opiskelijavaihtoon lähdetään tyypillisesti vahvistamaan kielitaitoa. Vaihtojakso nähdään vahvistavana kokemuksena, josta tulee selvitä itsenäisesti, minkä vuoksi suomenkielisiä kontakteja pyritään vaihtokohteessa jopa tietoisesti välttelemään. Arki ilman suomen kieltä koetaan hankalaksi erityisesti virallisissa asiointitilanteissa sekä opetustilanteissa. Opiskelijat havaitsivat vaihtoaikanaan kykenevänsä välittämään tunteita ja huumoria parhaiten äidinkielellään. Suomen kieltä luonnehdittiin vaihto-opiskelijoille monin tavoin: suomen arvioitiin kuulostavan esimerkiksi keijukieleltä ja japanilta. Opiskelijat kokevat suomen kieltä kohtaan osoitetun kiinnostuksen positiiviseksi ja arvelevat sen nostaneen arvostustaan suomen kieltä kohtaan. Paluun suomenkieliseen ympäristöön vaihtojakson päätteeksi koetaan olleen vaikeaa osin siksi, että vaihdossa käytettyyn kieleen on saatettu liittää tietynlaisia persoonallisuuden piirteitä, joiden ilmaiseminen omalla äidinkielellä tuntuu vieraalta.

Pro-gradu –tutkielmassa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin avulla suomalaisen peruskoulun historianopetuksen välittämää kuvaa toimijuudesta perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden sekä niiden mukaisten historian oppikirjojen pohjalta. Tutkielmassa vertaillaan peruskoulun ensimmäistä, vuonna 1970 julkaistua opetussuunnitelman perusteita ja uusinta 2014 voimaan tullutta sekä niiden mukaisia oppikirjoja. Ensimmäiset perusteet olivat samalla valtakunnallinen opetussuunnitelma, kun taas nykyisin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet ovat valtakunnallinen kehikko, jota perusopetuksen järjestäjä tarkentaa omalla opetussuunnitelmallaan. Suomessa koulujärjestelmä on osa laajaa hyvinvointivaltiota ja koko ikäluokalla on lainmukainen oppivelvollisuus suorittaa yleissivistävä perusopetus, joten myös sen sisältöihin on syytä kiinnittää huomiota. Suomalaisissa koulujärjestelmissä historian oppiaine on ollut altis poliittisille tavoitteille, esimerkiksi kansan eheyttämiseksi, kansaan identifioitumiseksi tai ulkopoliittisten suhteiden ylläpitämiseksi. Suomessa historianopetus on tutkitusti ollut oppikirjapainotteista, joten oppikirjojen välittämillä sisällöillä on keskeinen merkitys koko ikäluokan käsitykselle historiasta. Suomalaiset peruskoululaiset ovat pärjänneet tiedollisesti erittäin hyvin kansainvälisissä tutkimuksissa, mutta kokevat omat valmiutensa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen keskiarvoa heikommiksi. Tutkielmassa käytetään Bronwyn Daviesin ja Tuula Gordonin määritelmiä toimijuudesta, joka näkyy koulun kontekstissa oppilaan mahdollisuuksina kokea itsensä osallistujiksi, joiden valinnoilla on merkitystä. Koulussa toimijuuden käsitteeseen liittyy keskeinen tulkinta- ja arviointiongelma, sillä toimijuus nähdään usein aktiivisuutena, vaikka hyvien oppimistulosten saavuttaminen voi syntyä myös passiiviselta näyttävällä keskittymisellä ja mielen sisäisen toiminnan avulla. Tarkasteltavan aineiston pohjalta suomalaisessa peruskoulussa näyttää olleen pitkäkestoisia tavoitteita oppilaiden aktivoimiseksi ja yhteiskuntaan liittämiseksi, joiden lisäksi myös kansainvälisyyttä alettiin peruskoulu-uudistuksen myötä korostaa. Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden historianopetusta koskevissa osioissa on havaittavissa merkittäviä muutoksia. Aikaisemmasta sisältö- ja tietopainotteisesta historianopetuksesta on siirrytty korostamaan historian taitojen ja historiantutkimuksen merkitystä. Historian oppikirjat ovat molemmilla tarkasteltavilla aikakausilla hyvin ylätason poliittisesta näkökulmasta ja passiivimuotoon kirjoitettuja, joissa suuret ulkopoliittiset tapahtumat, kuten sodat korostuvat. Historian toimijoita ovat abstraktit valtiot tai kansakunnat ja toisinaan niiden hallitsijat. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen kuvataan yleisesti ylhäältä alaspäin tapahtuvana. Molemmat oppikirjasarjat ovat huomattavan länsimaakeskeisiä niin sisällön kuin valittujen näkökulmienkin osalta ja lisäksi lähes puolet molempien oppikirjasarjojen sisällöstä käsittelee Suomen alueen historiaa. Julkaisuajankohtiinsa nähden oppikirjasarjoihin valitut sisällöt eivät kieliasuaan lukuun ottamatta poikkea toisistaan järin merkittävästi. Merkittävin muutos näyttäisi olevan historian taitojen painotus sisältöjen omaksumisessa. Uudemmat oppikirjat välittävät opetussuunnitelman perusteiden historiantutkimuksellisuuteen ja oppilaan aktiivista toimijuuteen pyrkiviä tavoitteita pääasiassa historian taitojen opettelun sekä monipuolisten tehtävien avulla. Historiallinen toiminta näyttäytyy oppikirjasarjoissa kaukaisena, mutta muutosta on tapahtunut oppilaan oman toimijuuden aktivoimiseksi.

Tutkimuksen kohteena ovat yhden suomalaisen kirjankustantajan, Kustannusosakeyhtiö Otavan, vuoden 2014 aikana myynnissä olleiden oppimateriaalien nimet. Tavoitteena on selvittää, mistä osista oppimateriaalien nimet muodostuvat, miten ja missä oppimateriaalien nimiä muodostetaan sekä miten oppimateriaalien nimiä hyödynnetään oppimateriaalisarjojen markkinoinnissa. Tutkimus on osa kaupallisen nimistön tutkimusta. Aineisto käsittää yhteensä 1 072 oppimateriaalin nimeä, jotka on kerätty painetuista tuotekatalogeista sekä kustantamon verkkosivuilta vuoden 2014 aikana. Nimiaineiston lisäksi tutkimuksen toisena aineistona toimivat viisi haastattelua. Haasteltavat ovat Kustannusosakeyhtiö Otavan oppimateriaaliosastojen työntekijöitä. Kolme haastatteluista on toteutettu kasvokkain ja äänitetty ja kaksi haastatteluista on toteutettu kirjallisina. Tarkastelun kohteena olevia nimiä kutsutaan oppimateriaalien nimiksi tai oppimateriaalinimiksi. Alussa tehdään lyhyesti selkoa Otavan oppimateriaalinimien historiasta ja esitellään nimiä kustantamon perustamisvuodesta (1891) nykypäivään saakka. Historiallinen katsaus paljastaa, että aiempina vuosikymmeninä oppimateriaalien nimet olivat yksiselitteisiä ja informatiivisia ja niitä muodostettiin melko vakiintuneella kaavalla (esim. Koulun biologia). Oppimateriaalinimien rakenteellisessa analyysissa nimet jaetaan kahtia sarjojen nimiin ja tuoteperheiden osien nimiin. Sarjojen nimet identifioivat kyseisen tuotteen ja toimivat sarjan päänimenä (esim. Tuhattaituri, Kipinä) kun taas tuoteperheiden osien nimet ovat moniosaisempia alanimiä, jotka tarkentavat sarjan nimeä ja kertovat tuotteen lajin (esim. Tuhattaituri 1a oppikirja, Kipinä 3 Tehtäviä). Aineistosta vain vajaa 10 % (102 nimeä) on sarjojen nimiä. Sarjojen nimet jaetaan Christoph Platenin luokittelumallin mukaan todellisiin kielen sanoihin, luoviin muodosteisiin sekä tekosanoihin. Tuoteperheiden osien nimistä tarkastellaan erilaisia nimenosia, kuten oppiainetta tai luokka-astetta ilmaisevia osia. Nimiä tutkitaan myös Paula Sjöblomin ja Yvonne Bertillsin funktioita soveltaen viidessä eri funktiossa: informatiivinen, käytännöllinen, houkutteleva, integroiva sekä narratiivinen ja tyylillinen. Tutkimuksen toisessa osassa selvitetään haastattelujen avulla oppimateriaalien nimeämisprosessia: nimeämistapoja ja nimeämisen lähtökohtia. Haastateltavat tuovat ilmi, että toimivan oppimateriaalin nimen on oltava käytännöllinen ja oppimateriaalinimelle on asetettu seuraavia periaatteita: selkeä, suomenkielinen, yhtenäinen, kohderyhmälle sopiva, monikäyttöinen, pitkäikäinen, ajankohtainen ja logoksi taipuva. Tutkimuksessa käydään läpi myös uusimpien oppimateriaalisarjojen nimiehdotuksia. Lopussa tarkastellaan esimerkkien kautta, miten oppimateriaalien nimiä hyödynnetään markkinoinnissa ja millaiset nimet toimivat hyvin markkinointiteksteissä (esim. Kipinää kirjoittamiseen!). Tutkimuksessa verrataan myös Otavan oppimateriaalien nimiä muiden kustantajien oppimateriaalien nimiin. Tarkastelu osoittaa, että tällä hetkellä oppimateriaalien nimet ovat rakenteeltaan yleensä lyhyitä, yksisanaisia, suomenkielisiä, monimerkityksisiä sanoja (esim. Särmä, Manner, Vire), joista voi muodostaa visuaalisia logoja. Yksi haastateltavista tiivistää ajatuksen nimien takana näin: ehkä nää [uudet lyhyet nimet] on niinku tavallaan sen nykypäivän niinku brändäys- tai sen tuotteistamisajattelun mukaisia. Vaikuttaa, että muotiin on kuitenkin tulossa myös pidempiä, kuvailevampia nimiä (esim. Tutkimusmatka). Tutkimus osoittaa, että nimeämistä ohjaa jonkinlainen, tiedostettu tai tiedostamaton, nimimalli. Varsinaista oppimateriaalinimen prototyyppiä ei silti voi esittää.

Tutkimuksessani tarkastelen kolmen Helsingin yliopiston slavistin, kirjastonhoitaja Andrei Igelströmin, kansan-runoudentutkija Viljo Johannes Mansikan ja kielentutkija Jooseppi Julius Mikkolan, kansainvälisiä tieteellisiä ja poliittisia verkostoja. Nämä verkostot muodostuivat venäläisten tiedemiesten avustamiseksi perustetun Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean kansainvälisen toiminnan ja siihen keskeisesti liittyneiden venäläisten tieteellisten julkaisujen välityksen ja Helsingin yliopiston konsistorin alaisen Venäläisten kirjaston ostohankkeen ympärille vuosina 1921-1925. Tutkimuksessani olen pyrkinyt vastamaan kysymyksiin: Millaista kansainvälistä tieteellistä ja poliittista yh-teistyötä suomalaiset slavistit Avustuskomitean yhteydessä harjoittivat? Millaisia tavoitteita Igelström, Mansikka ja Mikkola asettivat Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean toiminnalle? Millaisia poliittisia ja tieteellisiä toimintamuotoja Avustuskomitea slavistien ohjaamana sai, mitä ulkopuolisia tavoitteita avustustoimintaan liittyi, ja lopulta miten Avustuskomitean toiminta heijasteli kansainvälisen tieteellisen yhteistyön muutosta uudessa valtiollisessa tilanteessa 1920-luvun alussa? Aihettani olen jäsentänyt verkosto-käsitteen ja verkostoteorian mallien avulla. Keskeisiä lähteitä ovat olleet Igelströmin, Mansikan ja Mikkolan Avustusko-miteaa käsittelevä kirjeenvaihto, Avustuskomitean kirjanpito ja avustustoimintaan osallistuneiden yhteisöjen julkaisemattomat ja julkaistut raportit sekä muistiot. Tutkimuksessa on käytetty historiantutkimuksen mene-telmiä, ja se liittyy Helsingin yliopiston slaavilaisen filologian oppiaineen ja Venäläisen kirjaston historiaan. Tutkimus osoitti Igelströmin, Mansikan ja Mikkolan kansainvälisten tieteellisten verkostojen olleen ratkaisevassa asemassa Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean muodostamisessa ja kansainvälisen avustustoiminnan järjestämisessä. Tieteellisistä verkostoista keskeisessä asemassa oli Pietarin Tiedeakatemian tieteellisten julkaisuiden myynti ja vaihto. Painotuotteiden vaihto länsimaisten tieteellisten instituuttien kanssa järjestettiin Venäläisen kirjaston ja sen kirjastonhoitajan Andrei Igelströmin välityksellä. Vuosina 1921 1923 Igelströmin hallinnoima vaihtokeskus oli kansainvälisesti ainutlaatuinen ja rakensi uudelleen tieteellisen yhteistyön Suomen ja Venäjän välille sekä loi edellytyksiä kansainvälisen tiedeyhteistyön elvyttämiselle venäläisen tiedeyhteisön kanssa. Poliittisten verkostojen näkökulmasta suomalaisten slavistien kontaktit T ekkoslovakian ulko-asianhallinnon kanssa paljastuivat läheisiksi ja yhteistyö ulottui avustustoiminnan lisäksi myös Suomen kau-pallisten etujen edistämiseen ja kysymykseen venäläisten emigranttien asemasta T ekkoslovakiassa 1920-luvun alkuvuosina. Venäläisten emigranttien asema Prahassa ja Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean välinen yhteys konkretisoitui Venäläisen kirjaston ostohankkeessa. Kirjastonostohankkeen syyksi on tässä tutkimuksessa osoitettu T ekkoslovakian ulkoasianhallinnon action russe -politiikka ja T ekkoslovakian valtion pyrkimys luoda edellytyksiä uudelle tieteelliselle orientaatiolle, johon slavistisen tutkimuksen ja kielitieteiden kehitys 1920-luvun Prahassa liittyivät. Aloitteentekijöiksi kirjastonostohankkeeseen on osoitettu Helsingissä ja Prahassa toiminut ukrainalainen emigrantti Vladimir Tukalevski, joka yhdessä Igelströmin ja T ekkoslovakian varaulkoasiain-ministerin Václav Girsan kanssa suunnitteli Venäläisen kirjaston ostamista ja sen siirtämistä Prahaan.

Syftet med avhandlingen är att undersöka öppna reparationsinitiativ i svenska samtal vid biljettluckor i Finland och Sverige och svara på frågorna vilka initiativen är, varför de produceras samt vilken respons de får. Avhandlingen identifierar de svenska öppna initiativen och undersöker deras funktioner och användning, pekar ut möjliga problemkällor i den fysiska och sekventiella omgivningen samt redogör för olika reparationshandlingar och hur de språkligt formuleras. Begreppet reparation utgör en grundläggande term i avhandlingen och presenteras utgående från samtalsanalytiska teorier. Samtalsanalysen som metod tillämpas i stora delar av analysen men kombineras med teorier och begrepp specifika för institutionella samtal och kundsamtal för att närmare kunna förstå reparationssekvenserna i den kontext de verkar i. Avhandlingen ser servicemötet som en kommunikativ verksamhetstyp som är bunden till rättigheter och skyldigheter samt förväntningar förknippade med dessa och samtalets förlopp. Materialet består av samtal vid biljettkassor som spelats in för forskningsprojektet Interaktion och variation i pluricentriska språk (IVIP). Biljettkassorna i Finland finns i Helsingfors, Vasa samt Jakobstad och biljettkassorna i Sverige i Stockholm och Göteborg. Materialet utgör 369 samtal på 16 timmar och 10 minuter. Avhandlingen visar att de vanligaste öppna initiativen i svenskan är va sa du, va och förlåt eller ursäkta. Va sa du används oftast till skillnad från finskan och engelskan där kortare initiativformer är vanligare. Det förekommer inget samband mellan problemkällorna och reparationerna som initieras, men då kunden signalerat interaktionell otillgänglighet reparerar hen med antingen förlåt/ursäkta eller va sa du. Problemkällor i den fysiska omgivningen är biljettkassans utformning, placering samt bakgrundsljud. Mikrofon och högtalare som artefakter utgör en viktig del av personalens arbete för att hantera reparationer och nå samförstånd. Problemkällor i den sekventiella omgivningen är överlappande tal, oväntade vändningar och ändringar i deltagarramen. Reparationshandlingarna utgörs av identiska upprepningar, modifierade upprepningar samt omformuleringar. De modifierade upprepningarna visar att det finns segment som samtalsdeltagarna ser som ”överflödiga” i den responderande turen, bl.a. företal samt TKE-initiala markörer och led. Talarna kan också lägga till förtydligande led. Mindre modifieringar är förtydligande eller tillägg av ord och/eller partikel och ändring av verbets aktionsart. I de responderande turerna tillämpas även prosodiska (högre volym, långsammare tal m.m.) och språkliga (splittring av turen) strategier.

Tutkielmassa tarkastellaan suullisia tehtäviä 7.-luokkalaisille suunnatuissa englannin kielen oppimateriaalisarjoissa On the Go (SanomaPro), Scene (Otava) ja Focus on English (Liber). Tutkielman tarkoitus on antaa lukijalle kattava kuvaus siitä, minkälaisia suullisia tehtäviä oppimateriaalit sisältävät, miten suomalaiset ja ruotsalaiset oppimateriaalit vertautuvat toisiinsa sekä miten suomalaiset oppimateriaalit noudattavat vuonna 2014 päivitettyjä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita. Seitsemäsluokkalaisten osalta uusi opetussuunnitelma otettiin käyttöön syksyllä 2017. Tutkielman teoreettinen viitekehys on tehtäväpohjainen kielenoppiminen. Viitekehystä taustoitetaan esittelemällä teorioita autenttisten kielenkäyttötilanteiden hyödyntämisestä opetuksessa ja oppimisessa. Tehtäväpohjaisen kielenoppimisen viitekehystä hyödynnetään tunnistettaessa ja eroteltaessa aineiston suullisista tehtävistä niin kutsutut task-tehtävät, joiden avulla kielenoppiminen tapahtuu käyttämällä kieltä autenttisissa tilanteissa muuhun päämäärään kuin kielenoppimiseen. Tehtäviä tarkastellaan muokatulla versiolla Rod Ellisin piirteiden kategorisointimallista (Ellis 2003). Tässä tutkielmassa tehtävien ominaisuuksia tarkastellaan aiempaa tutkimusta yksityiskohtaisemmin kvantitatiiviselta pohjalta. Tutkimuskohteena on 7. luokan oppimateriaalit, sillä edeltävässä tutkimuksessa on pääasiassa tarkasteltu lukion oppimateriaaleja. Lisäksi tutkielmalla pyritään tuomaan uutta näkökulmaa oppimateriaalitutkimukseen ottamalla tarkasteluun mukaan ruotsalainen oppimateriaalisarja. Oppimateriaalien vertailua taustoitetaan katsauksella Suomen ja Ruotsin uusimpiin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Tutkimus pohjautuu kvantitatiivisiin menetelmiin ja tuloksiin, joita avataan kvalitatiivisen tarkastelun avulla. Aineistosta tutkitaan tehtävien ja muiden suullisten tehtävien määrät ja tehtävätyypit kussakin oppikirjasarjassa. Lisäksi tarkastellaan eri piirteiden vaihtelua ja esiintymistä eri sarjoissa sekä määritellään yleisimmät piirrekombinaatiot. Lopuksi materiaalin tehtäviä verrataan teoriaosiossa esiteltyyn ideaalitehtävään, joka on tätä pro gradu -tutkielmaa varten määritelty tehtävätyyppi. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suomalaisissa oppimateriaaleissa noin kolmasosa suullisista tehtävistä on task-tehtäviä ja niiden osuus suullisista tehtävistä on keskimäärin sama riippumatta tehtävien lukumäärästä. Suomalaiset oppimateriaalisarjat ovat keskenään melko samanlaiset. Erityisesti Scene-oppimateriaalista välittyy uusissa opetussuunnitelman perusteissa korostettu multimodaalisuuden ja kielten rinnakkaiskäytön merkitys kielenoppimisessa. Toisaalta käy ilmi, että suomalaisten oppimateriaalien suullisissa tehtävissä ei erityisesti painotu opetussuunnitelman perusteissa oppimisen tavoitteeksi määriteltyä merkitysneuvotteluun oppimista. Ruotsalaisessa oppimateriaalissa jopa puolet suullisista tehtävistä on task-tehtäviä, joissa harjoitetaan myös merkitysneuvotteluun oppimista.

Tutkielman aiheena on Unkarin musiikkitallenteiden markkinoiden kehittyminen aikavälillä 2003– 2020. Analysoitu aikaväli kattaa Unkarin musiikkitallenteiden markkinoiden kehittymisen fyysisten tallenteiden dominoimasta markkinasta digitaaliseen, suoratoistopainotteiseen markkinaan, sekä musiikkipiratismin laskun. Tutkielman näkökulma aiheeseen on kuluttajalähtöinen, mitä heijastaa myös tutkielman teoriatausta. Pääasialliset tutkimuskysymykset tutkielmassa ovat, miten Unkarin musiikkitallenteiden markkinat ovat kehittyneet aikavälillä 2003–2020, ja miten tätä kehitystä pystyy selittämään ja mallintamaan. Tutkielmassa on analysoitu laillisten musiikkitallenteiden markkinoiden lisäksi myös musiikkitallenteiden markkinahäiriöitä ja niistä johtuvaa musiikkipiratismia maassa. Tutkimus soveltaa teoriaa innovaatioiden diffuusiosta sekä mikrotaloustieteen teoriaa hyödykkeistä ja kuluttajan valinnasta. Aineistona tutkielman laillisten musiikkitallenteiden analyysiosassa ovat unkarilaisen MAHASZ levytysteollisuusorganisaation fyysisten musiikkitallenteiden myyntiluvut vuosilta 2003–2020 ja digitaalisten musiikkitallenteiden myyntiluvut vuosilta 2005–2020. Laillisten tallenteiden myyntidata on luokiteltu tallennetyypeittäin, joista jokaisen diffuusiota ja ominaisuuksia on analysoitu teoriataustaa ja aiempaa tutkimusta hyödyntäen. Musiikin piratismin analyysissa aineistona ovat EUIPO:n ja IIPA:n raportit immateriaalioikeuksien toteutumisesta Unkarissa, SZTNH:n raportti digitaalisesta piratismista Unkarissa ja Maailmanpankin data Unkarin BKT per capitan ja Gini-kertoimen kehityksestä. Musiikin piratismista on tutkielmassa analysoitu sen syitä ja kehitystä Unkarissa. Tutkimuksen tulokset antavat yksityiskohtaisen kuvan eri musiikkitallenteiden diffuusiosta sekä tämän diffuusion syistä kuluttajalähtöisestä näkökulmasta Unkarin musiikkitallenteiden markkinoilla. Tutkielma tarjoaa myös kuvan musiikkipiratismin kehityksestä ja siihen vaikuttaneista tekijöistä Unkarissa. Pääasiallisia syitä musiikin markkinoiden ja piratismin kehitykseen sekä markkinoiden digitalisaatioon olivat tallenteiden hinnat, kuluttajan preferenssit ja musiikin tallennetyyppikohtainen tarjonta, joiden vaikutusta kuluttajan valintaan analysoitiin yksityiskohtaisesti tutkielmassa.

The Demoniana series is the most researched of all of Mikhail Vrubel's work, yet the origins of the series' imagery remain neglected. Scholars have attributed Demoniana's imagery to a literary origin - the poem Demon by Mikhail Lermontov. Focusing on the relationship between the painted material of the series, Demon seated (1890), Demon in-flight (1899), Demon downcast (1902), and Six-Winged Seraph (Azrael) (1904) in addition to the illustrations to the poem in the Jubilee edition of Lermontov's poetry published in 1899-1891, my research challenges the assumptions of the continuity of the Demoniana series and shows that the basis for its imagery can be found in Vrubel's earlier works. In his Demoniana series, Vrubel is searching for a new kind of hero, one that he felt certain would make his name immortal. The character of the fallen angel, in Vrubel's view, a tortured soul, not necessarily evil, was an interesting choice considering the influence of the church in the society at that time. In many ways, the artist identified personally with this character. Demoniana was not only a quest for artistic immortality but also an attempt to determine a contemporary representation of a kind of spirituality, a search for the path to salvation. Setting the Demoniana series imagery in the context of a broader field of Vrubel's works, I am planning to contrast his borrowed and invented imagery from earlier sketches and murals with the literary inspiration of Lermontov's poem in the illustrations. I shall argue that Mikhail Vrubel’s version of the character of the Demon is different from Mikhail Lermontov's. Exploring issues of Vrubel's religious painting tradition and the origins of his unique technique I attempt to show how the artist accomplished his own interpretation and embodiment of the character of the Demon.

Pro gradu tutkielmani käsittelee Espoon paikannimien käyttöä ja kaksikielisyyttä. Tarkastelen, millaisia virallisia ja epävirallisia paikannimiä kaksikielisessä Espoossa käytetään, millä kielellä näitä nimiä käytetään ja miten paikannimien kaksikielisyyteen suhtaudutaan. Vertailen nimien käyttöä ja niihin suhtautumista kolmen eri ryhmän välillä: suomenkielisten, ruotsinkielisten ja kaksikielisten. Tutkimukseni on sosio-onomastinen kaupunkinimitutkimus. Tutkimuksen taustalla on käsitys paikannimien erilaisista funktioista käyttäjilleen sekä paikannimien jako virallisiin ja epävirallisiin nimiin. Taustoitan tutkimustani myös esittelemällä Espoon kielellistä kehitystä sekä kaksikielistä nimistönsuunnittelua ja siihen liittyviä haasteita. Tutkimustulokset perustuvat internet-kyselylomakkeeseen, johon vastasi vuodenvaihteessa 2015–2016 yhteensä 61 henkilöä. Vastaajat ovat joko Espoossa asuvia tai muuten siellä aikaansa viettäviä, jotka käyttävät Espoon paikannimiä. Tulokset osoittavat, että Espoon suomenkielisiä paikannimiä käytetään huomattavasti enemmän kuin ruotsinkielisiä, sillä suomenkielisiä nimiä käyttävät suomenkielisten lisäksi usein myös ruotsinkieliset sekä kaksikieliset, kun taas ruotsinkielisiä nimiä käyttävät vain lähinnä ruotsinkieliset ja osa kaksikielisistä. Suomenkieliset käyttävät paikoista enemmän erilaisia epävirallisia nimiä kuin ruotsinkieliset ja kaksikieliset, jotka käyttävät paikkojen virallisia nimiä sekä suomeksi että ruotsiksi. Tuloksista selviää myös, että Espoon paikannimiä käytetään myös eri kielellä kuin muu keskustelu: suomeksi ruotsinkielisessä keskustelussa tai ruotsiksi suomenkielisessä keskustelussa. Erityisesti suomenkielisten nimien käyttö ruotsiksi keskustellessa on tavallista ja sitä tapahtuu kaikissa tarkastelemissani kieliryhmissä. Suomenkieliset nimet mielletään usein tutummiksi ja helpommiksi muistaa. Ruotsinkielisiä nimiä käytetään suomenkielisessä keskustelussa yleensä erilaisten lempiniminä sekä tyylikeinoina, erityisesti kun halutaan hassutella. Valtaosa vastaajista suhtautuu Espoon paikannimien kaksikielisyyteen positiivisesti. Kaksikielisten nimien nähdään olevan hyödyllisiä erityisesti keskustelun oikeakielisyyden ja kotipaikkaan identifioitumisen kannalta.