Browsing by Title

Hypernymy is a relationship between two words, where the hyponym carries a more specific meaning, and entails a hypernym that carries a more general meaning. A particular kind of verbal hypernymy is troponymy, where troponyms are verbs that encode a particular manner or way of doing something, such as “whisper” meaning “to speak in a quiet manner”. Recently, contextualized word vectors have emerged as a powerful tool for representing the semantics of words in a given context, in contrast to earlier static embeddings where every word is represented by a single vector regardless of sense. BERT, a pre-trained language model that uses contextualized word representations, achieved state of the art performance on various downstream NLP tasks such as question answering. Previous research identified knowledge of scalar adjective intensity in BERT, but not systematic knowledge of nominal hypernymy. In this thesis, we investigate systematic knowledge of troponymy and verbal hypernymy in the base English version of BERT. We compare the similarity of vector representations for manner verbs and adverbs of interest, to see if troponymy is represented in the vector space. Then, we evaluate BERT’s predictions for cloze tasks involving troponymy and verbal hypernymy. We also attempt to train supervised models to probe vector representations for this knowledge. Lastly, we perform clustering analyses on vector representations of words in hypernymy pairs. Data on troponymy and hypernymy relationships is extracted from WordNet and HyperLex, and sentences containing instances of the relevant words are obtained from the ukWaC corpus. We were unable to identify any systematic knowledge about troponymy and verb hypernymy in BERT. It was reasonably successful at predicting hypernyms in the masking experiments, but a general inability to go in the other direction suggests that this knowledge is not systematic. Our probing models were unsuccessful at recovering information related to hypernymy and troponymy from the representations. In contrast with previous work that finds type-level semantic information to be located in the lower layers of BERT, our cluster-based analyses suggest that the upper layers contain stronger or more accessible representations of hypernymy.

Tämän pro-gradu tutkielman tarkastelun keskiössä on ”2.5D teatterina” tunnettu japanilaisen populaarikulttuurin ilmiö. Tutkimuksen tarkoituksena on esitellä ilmiön historiaa ja pääpiirteitä sekä avata lukijalle sen asemaa japanilaisen populaarikulttuurin piirissä nykypäivänä. Aiheen esittelyn lisäksi tässä pro-gradussa toteutettu tutkimus keskittyy pohtimaan millaisia yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia ilmiöllä on kahden muun japanilaisen populaarikulttuuri-ilmiön, mangan ja animen, ilmaisukeinojen kanssa. Tutkielma käsittelee kysymystä siitä miksi yleisö haluaa kokea samat tarinat yhä uudelleen ja uudelleen erilaisten adaptaatioiden muodossa, sekä pyrkii selvittämän miten kyseiset narratiivit tunnetiloineen ilmaistaan kolmessa hyvin erilaisen taiteenlajin muodossa. Näitä kysymyksiä lähestytään tutkielmassa ristianalysoimalla kaksi alkuperäisessä Kuroshitsuji-mangassa nähtyä keskeistä kohtausta kolmessa eri medialajissa printistä animaatioon ja teatteritaiteeseen. Pro-gradussa käytetty aineisto koostuu vuosien 2015–2016 aikana kenttätyöskentelyn avulla kerrytetystä materiaalista sisältäen muun muassa osallistuvaa havainnointia sekä haastatteluja 2.5D teatterin alan ammattilasten kanssa. Analyysiaineistoon puolestaan sisältyy manga-pokkareita, anime-jaksoja sekä filmatisoitu teatteriesitys. Kenttätyöskentely on toteutettu japaniksi ja kaikki analyysiaineisto on myös koostettu alkuperäiskielisestä materiaalista. Tutkielmaa tukevana lähdeaineistona käytetään japanilaiseen populaarikulttuuriin liittyvää kirjallisuutta. Tutkimuksen teoriaosuudessa käsitellään mangan, animen ja teatterin yksilöllisiä ilmaisullisia konventioita joiden avulla kukin taiteenlaji toteuttaa oman versionsa samasta perustavanlaatuisesta tekstistä. Näiden keinojen avulla gradussa toteutetaan poikkimediaalinen analyysi jonka tarkoituksena on demonstroida eri taiteenlajien ilmaisullisia eroavaisuuksia. Media-analyysin pohjalta saatujen tulosten pohjalta käy ilmi, että printissä, animaatiossa ja esittävän taiteen muodossa ilmaistuna samaan narratiiviin pohjautuva teos toteutetaan pitkälti kunkin taiteenlajin omin keinoin alkuperäistekstiä vaihtelevassa määrin kunnioittavasti muovaten. Mangassa keskeisenä ilmaisun keinona toimii taiteilijan piirrosjälki ja kyky hyödyntää taiteenlajille ominaisia visuaalisen kerronnan tyylejä kuten erilaisia ikoneja, paneeleja sekä kuvakulmia. Animaatiossa puolestaan ilmaisun keskiöön sijoittuu teknisten keinojen lisäksi myös ääni- ja musiikkisuunnittelu. Teatterissa sen sijaan pääasiallinen narratiivinen ja emotionaalinen ilmaisu painottuu teknisten ratkaisujen ohella näyttelijäsuorituksiin, sekä yleisön ja esiintyjän välillä vallitsevaan yhtäläisyyden ja läsnäolon tunteeseen. Yhteistä kaikille formaateille on tavoite pyrkiä vuorovaikutukseen lukijan, katsojan tai yleisön kanssa muodostamalla kognitiivisesti palkitseva yllätyksellisyyttä ja tuttuuden tunnetta yhdistävä kokemus.

This cross-sectional study explores language choice and acculturation processes among Uzbek immigrants in Finland and also focuses on the role of English proficiency in integration. Language choice is a fundamental aspect of sociolinguistics, which explores how individuals use language in various social contexts. Acculturation theory suggests that when individuals from one cultural group come into contact with another, they may experience changes in cultural behaviors, attitudes, and values. Language choice plays a crucial role in this process, as it reflects both individual preferences and societal pressures to assimilate or maintain one’s cultural identity. Data from 33 immigrants were collected through an online questionnaire via the E-Lomake software. Additionally, short interviews were conducted with 5 immigrants to explore experiences of discrimination in both host and home countries. The data were analyzed using a mixed-method approach, employing quantitative analysis for Likert-scale questions and qualitative analysis for the comments section and interviews. The results show that short-time male immigrants tend to use English in their daily interactions with locals, whereas women prefer Finnish. Although Finnish was the main language of communication with the host society among long-term immigrants, it did not become the language of the family. Moreover, the importance of English was the highest among the respondents, surpassing the importance of their mother tongue, Finnish, and other languages. It is noteworthy that immigrants considered Russian to be more useful than Swedish in Finland. Furthermore, despite their positive attitudes towards their mother tongue and willingness to keep it as the main language for their children, immigrants were generally well integrated into Finnish society, as evidenced by the overall high scores on the host national identity. However, those who were using Finnish in their daily lives and had at least moderate proficiency in this language showed a higher sense of belonging and host national identity compared to those who lacked the proficiency at all. Additionally, the analysis revealed a factor that hinders the integration process even more than language choice or length of residence - the experience of discrimination in the host country. Given that discrimination among immigrants was mostly observed in the work-related context, this study suggests that authorities should pay more attention to policies of inclusion, diversity, and fair recruitment processes. Furthermore, as English language skills are not seen as a barrier to immigrants’ integration but rather as a useful tool for relocating to Finland and facilitating the early stages of integration, it is important to create more English-speaking workplaces to attract highly educated immigrants to the country.

Genre conventions and associated tropes can be considered intrinsic to any form of genre fiction but are brought to attention especially in young adult speculative fiction (YA SF) since they participate in creating visible trends in contemporary book culture. Established, recognisable conventions invite subversions, and this is highlighted especially in the phenomenon of retelling narratives that draw inspiration from mythology, folklore, and history, using the established frameworks to address contemporary concerns. Such is the case for Xiran Jay Zhao's Iron Widow (2021) and Shelley Parker-Chan's She Who Became the Sun (2021). Both novels are a reimagination of the rise to power of two imperial Chinese rulers, Wu Zetian and Zhu Yuanzhang, respectively. Through the analysis of three prominent themes of YA and SF – the character of the hero, femininity/masculinity, and romance – this thesis shows how both novels deliberately subvert their genre conventions while echoing warrior epics in the form of heroic SF. Current scholarship agrees that SF, and other literary genres for that matter, are not stagnant categories, and often occupy liminal spaces that can be seen as amalgamations of distinguishable characteristics of several genres. The awareness of this intertextuality is at the core of reimagining narratives as well. Gender, especially the potential dissonance between social and individually embodied expressions of gender identities, emerges a prominent factor in the novels’ exploration of these themes, which prompts queer and feminist readings. Drawing queer theory and on scholarship surrounding Judith Butler’s conceptualisations of the performativity of gender this thesis looks at the way gender is discussed in the novels as both a social construct and as a means of self-actualisation.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Faculty of Arts and Humanities Tekijä – Författare – Author Jake Tippett Työn nimi – Arbetets titel – Title Beyond the Doxa: Accounting for Paradox in Niccolò Machiavelli Oppiaine – Läroämne – Subject General History Työn laji – Arbetets art – Level MA Aika – Datum – Month and year August 2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 63 Tiivistelmä – Referat – Abstract This thesis examines paradox in a small, yet diverse, selection of Niccolò Machiavelli’s writings — his letters, poems, and his major political/literary writings — and sets out to address the gap that exists in the critical appreciation of paradox in his work. Contextualising his writings in relation to the Italian Renaissance culture of paradox, I have examined paradox here in connection to questions of human agency. I discuss the way paradox can be seen to function as a literary site of cultural conflict and construction and argue that Machiavelli utilised the paradoxical form as a creative tool to enable his own innovative artistic acts of agency. Lastly, I argue that paradox informed his own theoretical mediations on effective human action. In doing so, I draw on upon Saussure’s language theories to reconceptualize the way paradox works to challenge orthodoxy and cultural convention and to consider how it may be seen to function as a tool of human agency in Machiavelli’s work. I argue that the power of paradox derives from its presentation of something being what it is considered not to be. This expression of “difference” in relation to doxa works to challenge any objective or fixed status held by the particular formulation that it confronts. I also argue that, in marking a difference, paradox points back, at the same time, towards its own possibility of difference and its own paradoxicality, and that this alterity and indeterminate character of paradox can be located in Machiavelli’s own theories surrounding effective human action. I conclude, by suggesting that paradox can be considered a central form and concept in Machiavelli’s writings. And that his work may be read intertextually in relation to the Italian Renaissance culture of paradox. Furthermore, the reconceptualization of paradox offered here has highlighted its potential as powerful tool of human agency. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Machiavelli, Paradox, Agency Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information

I denna magisteravhandling undersöks hur Skandinavien och skandinaviska fenomen presenteras i ryska medier, särskilt i en rysk tv-dokumentär Самые. Самые. Самые., under åren 2018-2019. I Ryssland finns det ett stort intresse för skandinaviska länder, och målet med denna undersökning är att ta reda på hurdan bild av Skandinavien ges i det ryska tv-programmet. Programmet består av fyra delar där Norge, Sverige, Danmark och Finland behandlas ur olika kulturella, samhälleliga och politiska perspektiv i tur och ordning. De centrala forskningsfrågorna som fungerar som en grund för analysen är: Vilka skandinaviska och finländska fenomen diskuteras i tv-programmet, och varför lyfts fram just de. Källmaterialet analyseras med hjälp av två metodologiska utgångspunkter – diskursanalys och medieanalys. Teoretisk referensram omfattar nationella stereotyper och imagologi. Avhandlingen bygger sig på tidigare forskning kring stereotyper om Finland och Skandinavien: heterostereotyper som finns utomlands samt autostereotyper – självbilder som finländare och skandinaver har idag. Unika kulturella och samhälleliga fenomen som lyfts fram i dokumentären anses inte vara gemensamma skandinaviska utan de presenteras tydligt som svenska, norska, danska och finländska – det skandinaviska området presenteras som enskilda länder med egna problem och resurser, fördelar och nackdelar. Som unika norska fenomen presenteras bl.a. pengar och oljeindustri, samer och jämlikhet; som svenska – den svenska modellen och socialismen, migrationspolitik samt svensk duktighet; som speciellt danska fenomen lyfts fram lycklighet, skattesystemet och Jantelagen; och som det unika i Finland – landets position mellan Sverige och Ryssland, skolsystemet och sisu. Syftet med att lyfta fram just dessa fenomen är delvis att dra paralleller med det ryska samhället och vad som idag händer i Ryssland, och delvis att visa att om man kunde agera och organisera samhället på ett annat sätt kunde man även nå bättre resultat – lika högt resultat som i Skandinavien.

Suomen menestyminen kansainvälisessä PISA-tutkimusohjelmassa (Programme for International Students Assessment) on herättänyt paljon huomiota saksalaisessa mediassa 2000-luvun alusta lähtien. OECD:n (Organisation for Economic Co-operation and Development) kolmen vuoden välein tutkimus 15-vuotiaiden koululaisten oppimistuloksista lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä aiheutti vuosituhannen alussa Saksassa ns. PISA-shokin, sillä maan koululaisten tulokset olivat selkeästi alle OECD-keskitason. 2010-luvulta alkaen Suomi ei ole enää ollut PISA-tulosten kirkkaimmassa kärjessä, ja myös tätä on käsitelty saksalaisessa mediassa laajasti. Diskurssianalyyttisen tutkielman aineisto koostuu kuuden saksalaisen sanomalehden (Frankfurter Allgemeine Zeitung, der Freitag, die Süddeutsche Zeitung, der Tagesspiegel, die Welt, die Zeit) 17 artikkelista, jotka käsittelevät Suomen PISA-menestystä sekä -tulosten laskua PISA-tutkimuskierrosten aikana 2000-2018. Tutkimuksessa tarkastellaan saksalaisten sanomalehtien arviointia Suomen menestyksen syistä ja toisaalta myöhempään menestyksen laskuun johtaneista syistä. Tutkimuksessa paneudutaan myös siihen, mihin suomalaisen koulutusjärjestelmän ominaispiirteisiin saksalaiset sanomalehdet keskittyvät PISA-diskurssia käsitellessään. Tutkielman teoreettisessa osuudessa esitellään aluksi PISA-tutkimus yleisesti ja tutustutaan Suomen sekä Saksan koulujärjestelmiin. Tämän jälkeen keskitytään tutkimusmenetelmänä käytettyyn multimodaaliseen diskurssianalyysiin ja sen keskeisimpiin käsitteisiin. Aineistoa tutkittaessa etsitään etenkin avainsanoja, metaforia, argumentaatiorakenteita sekä toimijoita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Suomea arvioidaan erittäin myönteisessä valossa PISA-tutkimussyklin alussa vuosituhannen vaihteessa, jolloin Suomen koulutusjärjestelmästä tehdään lähes ylitsevuotavia havaintoja. Suomen PISA-tulosten laskettua aineistosta käy ilmi kriittisempi suhtautuminen Suomen koulujärjestelmään sekä sen haasteisiin paneutuminen aiempaa tarkemmin.

Tutkielma käsittelee Hermann Hessen varhaisen tuotannon piirteitä Bildungsromanin perinteisen saksalaisen muodon ja parodisten tyyliseikkojen osalta. Valitut neljä tekstiä, Knulp, Muuan nuoruus (Unterm Rad), Demian ja "Haihattelija" ("Karl Eugen Eiselein"), osoitetaan sekä Bildungsroman-muodon perillisiksi että sen parodiaksi. Tutkielmassa näytetään niiden parodiset viittaukset genren tyypillisiin piirteisiin nähden sekä niiden etääntyminen perinteisen Bildungsromanin optimistisesta asenteesta. Tutkimusmetodina käytetään tekstianalyysiä ja vertailevaa kirjallisuudentutkimusta. Tärkeimpänä vertailukohtana käytetään Johann Wolfgang von Goethen arkkityyppistä Bildungsromania Wilhelm Meisterin oppivuodet (Wilhelm Meisters Lehrjahre). Teos on kirjallisuudentutkimuksessa usein saanut arvon Bildungsroman-muodon vakiinnuttajana ja sen selkeimpänä edustajana. Erityisen hyödyllinen teos on selkeyttämään Bildungin ja Bürgertumin (opin ja porvariston) asemaa Bildungsroman-muodossa. Teoreettinen taustatutkimus perustuu Bildungsroman-tutkimukseen, mm. James Hardinin, Rolf Selbmannin ja Liisa Saariluoman tutkimuksiin. Bildungsromania käsitellään rakenteena, genrenä ja tyylilajina. Parodian teoria nojautuu Linda Hutcheonin ja Simon Dentithin ajatuksiin, ja se ymmärretään tutkielmassa laajassa merkityksessä niin, että huomioidaan sekä ivaava että arvostava viittaus kohdetekstiin. Bildungsroman-muotoa käsitellään myös yksilön sosiaalistumisena yhteiskunnallisiin normeihin. Hessen varhaistuotannon teokset osoittautuvat hyvin tietoisesti Bildungsroman-muotoa mukaileviksi, mutta varsin erilaisia ratkaisuja sisältäviksi tarinoiksi. Hessen päähenkilöt joutuvat henkisten ja maallisten ihanteiden ristiriidan keskelle ja päätyvät vaihteleviin lopputuloksiin. Perinteisessä Bildungsromanissa oletettu harmonian saavuttaminen teoksen loppuvaiheessa esittäytyy mahdottomana tai naurettavana. Sen tilalla on kohtalokäsitys, joka käsittää sekä kärsimystä että korkeamman hengen tavoittelua, mutta ei lopullista yhteiskunnan arvojen sisäistämistä ja hyväksymistä. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että Hermann Hessen tekstit ovat voimakkaasti sidoksissa perinteiseen saksalaiseen Bildungsroman-muotoon, mutta myös, että Hesse pyrkii tietoisesti erottautumaan sen tavanomaisista ajattelutavoista. Hesselle tyypilliset yksilön sisäiset konfliktit, kahtia jakautuneet identiteetit ja pyrkimys korkeampaan henkiseen olemukseen sopivat hyvin kehityskertomukseen, mutta samalla hänen teksteissään on läsnä synkkyys joka leimaa myös hänen myöhempiä teoksiaan. Nämä erot genreen, jota kirjallisuushistoriassa kutsutaan Bildungsromaniksi, esiintyvät usein nimenomaan parodisessa muodossa.

Tässä tutkielmassa tarkastelen perusopetuksen koulukohtaisten tasa-arvosuunnitelmien sukupuolidiskursseja, sekä niissä ilmeneviä ja uudelleenluotuja vallan ja sorron käsitteitä sukupuolen moninaisuuden subjektien lähtökohdasta. Nojaan tutkielmassa Foucault’n subjektin rakentumisen teoriaan, Butlerin teoriaan sukupuolistettujen subjektien tuottamisesta ja uudelleentuottamisesta toiston kautta, sekä Kumanshiron sorronvastaisen pedagogiikan käsitteelliseen lähestymistapaan. Tutkielma sijoittuu feministisen tutkimuksen kentälle, lähennellen myös queerfeminististä lähestymistapaa käsitellen perusopetuksen tasa-arvotyön suunnittelun sukupuolidiskursseja erityisesti sukupuolivähemmistöjen kannalta. Etsin tutkielman aineistosta sukupuolten ilmaisutapoja, joilla sukupuolen moninaisuus tuodaan suunnitellussa tasa-arvotoiminnassa näkyväksi, tai toisaalta jätetään huomiotta. Tarkastelussa nousee esille myös kysymyksiä siitä, minkälaisena tasa-arvosuunnitelmien kirjaukset näyttäytyvät lakisääteisiä vaateita vasten, huomioidaanko sukupuolen moninaisuutta koulujen tasa-arvosuunnitelmissa, ja minkälaiseksi sukupuolen moninaisuuden subjektipositiot rakentuvat analysoimissani tasa-arvosuunnitelmien sukupuolidiskursseissa. Tavoitteenani on analysoida ja valottaa sellaisia tasa-arvotyön suunnitteluun liittyviä käsityksiä, oletuksia, ristiriitaisuuksia ja paradoksaalisuuksia, joita sukupuolikäsitykset ja niihin linkittyvät sukupuolidiskurssit ilmentävät ja tuottavat. Tunnistan analysoidusta materiaalista kolmenlaisia sukupuolidiskursseja: binääriä sukupuolijärjestelmää toistavan sukupuolidiskurssin, marginalisoivan sukupuolidiskurssin, sekä kriittisen sukupuolidiskurssin. Keskeisessä asemassa analysoidussa materiaalissa näyttäytyi hegemoninen, eli toisiin nähden hallitsevassa asemassa oleva, binääriä sukupuolijärjestelmää toistava sukupuolidiskurssi, joka hiljaisuuksien ja eksplisiittisen ilmaisun kautta väittää binäärin sukupuolen olevan ”luonnollisesti” kaksinapainen. Eksplisiittisesti binääriä sukupuolijakoa ja -käsitystä vahvistettiin ja toistettiin oppilaiden eksplisiittisellä jaolla tyttöihin ja poikiin, sekä implisiittisellä viittauksella ”molempiin” sukupuoliin. Tutkielmani keskeisin johtopäätös on, että perusopetuksen tasa-arvosuunnitelmat ovat usein lähtökohtaisesti binääriin sukupuolikäsitykseen nojaavia. Vain noin kolmasosassa materiaalina käytetyistä koulukohtaisista suunnitelmista sukupuolen moninaisuuden huomioi eksplisiittisesti, vaikka siihen on jokaisella koululla velvoite niin tasa-arvolain kuin opetussuunnitelman perusteidenkin kautta. Väitän, että binääriä sukupuolijärjestelmää toistava sukupuolidiskurssi lähtökohtaisesti kieltää – tiedostaen tai tiedostamatta – sukupuolivähemmistöihin kuuluvalta subjektilta kontekstissa lähtökohtaisen position. Näin ollen suunnitelmissa tuotetaan ja toistetaan tasa-arvotyön tuottamisen nimessä myös epätasa-arvoista ja sortavaa diskurssia. Analyysini asettuu kontekstiin, jossa suuri osa koulujen tasa-arvosuunnitelmista ei käsittele koulukohtaista tasa-arvotilannetta, ja/tai ei määritä toimintoja, joilla tasa-arvotilanteeseen pyritään parantavasti vaikuttamaan. Moni tutkielman tutkimusmateriaalina käytetty tasa-arvosuunnitelmaksi nimetty dokumentti hahmottuukin ”suunnitelman suunnitelmana” varsinaisen toiminnallisen suunnitelman sijaan.

Trots att det senaste årtiondet (2011–2020) var Den biologiska mångfaldens decennium, då särskilda insatser för mångfalden skulle åstadkommas, har inget av de 20 Aichimålen som FN:s konvention om biologisk mångfald satte för perioden nåtts. I stället fortsätter förlusterna av biodiversitet snabbare än någonsin förr, främst till följd av mänskliga aktiviteter. Det första Aichimålet gick ut på att människor skulle göras medvetna om den biologiska mångfaldens värden och hur man kan bevara och använda mångfalden hållbart, men i dag brister allmänhetens kunskaper om biologisk mångfald. En del av problematiken ligger i att biologisk mångfald är ett komplext begrepp, som forskare inte klarat av att kommunicera till allmänheten på ett tillräckligt informativt och engagerande vis. En annan aktör som inte kunnat informera människor ordentligt om biologisk mångfald är journalister. Medier utgör en viktig aktör såväl som arena när det gäller att medvetandegöra allmänheten om miljöfrågor, men den biologiska mångfalden är ett fenomen som inte passar det typiska medieformatet. Klimatfrågan har däremot lyckats etablera sig i den offentliga debatten, men i stället för att denna fråga kopplas ihop med den nära förbundna biodiversitetsfrågan, blir biodiversiteten överskuggad av klimatet i medierna. Avhandlingens källmaterial är således hämtat från medier, med utgångspunkt i 26 texter på svenska. Texterna är publicerade mellan år 2010–2020 och har rubriker som innehåller antingen ”biologisk mångfald” eller ”biodiversitet”. Studien består i en diskursanalys, eftersom diskurser illustrerar hur språk och kunskap hänger samman. Diskursanalysen tar avstamp i en kvalitativ innehållsanalys, utifrån ett frågeschema om sex frågor som kartlägger frekvensen av biologisk mångfald samt begreppsförklaringar, bildliga uttryck, teman och aktörer i rapporteringen av ärendet. Frågorna besvarar den mer övergripande forskningsfrågan ”Vad, på vilket sätt, hur mycket och enligt vem rapporterar Dagens Nyheter vad gäller biologisk mångfald?”. På det sättet syftar avhandlingen till att utreda språkbruket i förhållande till biologisk mångfald, mot bakgrund av samhällets otillräckliga insikt i och intresse för ämnet. Den ideationella funktionen fokuseras, då denna uttrycker kunskaper och värderingar. Det ideationella relateras dock till det textuella, då text manifesterar kunskaperna, och till det sociokulturella, som villkorar människors språkbruk och medvetenhet, med hänsyn till de ömsesidiga sambanden däremellan. I resultatet framgår att Dagens Nyheter rapporterar om biologisk mångfald i allt högre grad och utifrån ett antropocentriskt perspektiv, baserat på dess nytta för människor. Diskursen bottnar i vetenskap, där olika aktörer utnyttjar forskning i enlighet med sina egna intressen. Därtill lyfts ofta arter fram i biodiversiteten, samtidigt som vissa förkunskaper krävs av texternas mottagare.