Browsing by Title

Polttokenttäkalmisto on Suomen myöhäisrautakaudella (550 1150 AD) esiintyvä hautausmuoto. Se mielletään yleisesti rakenteettomaksi hautakompleksiksi, jossa vainajien jäänteet ja esineistö ovat levinneet satunnaisesti laajalle kalmistoalueelle kalmistokiveyksen sekaan. Tutkielmassa tarkastellaan kollektiivisen polttokenttäkalmiston ominaisuuksia sekä niiden perusteella havaittavia rakenteellisia piirteitä. Tutkimuskohteena on Laitilan Vainionmäen viikinkiaikainen B-kalmisto. Tutkielmassa polttokenttäkalmiston keskeisiksi ominaisuuksiksi määritellään kalmistokiveys, tumman noen värjäämä maa-aines, palaneet luut, hautaesineet sekä kalmiston laaja-alainen koko. Vainionmäen B-kalmiston rakenteiden tarkastelussa huomio kohdistuu erityisesti kalmistokiveyksen, palaneiden luiden sekä hautaesineistön levinnän analysointiin. Esineistöstä tarkastellaan yksityiskohtaisemmin solkiaineistoa. Tutkielman teoreettisessa keskiössä on sosiaalinen/kollektiivinen muisti. Polttokenttäkalmisto tulkitaan tutkielmassa yhteisön sosiaalisen muistin ilmentymäksi, jonka avulla yhteisö hautasi ja pyrki muistamaan vainajansa. Lisäksi sosiaalinen muisti muodosti yhteisön jäsenten välille kulttuurisen yhteyden, jossa yhteisön menneisyys, nykyhetki sekä kulttuuriperinteen jatkuvuus kohtasivat. Materiaalinen kulttuuri oli tärkeä osa hautaamisprosessia. Sen perusteella yhteisö muodosti käsityksen vainajasta sekä omasta kulttuuri-identiteetistään. Materiaalinen kulttuuri toimi hautaamisessa muistin apuvälineenä. Tutkielmassa polttokenttäkalmiston ominaisuudet käsitetään yhteisön käyttämiksi muistin apuvälineiksi. Tutkielmassa B-kalmiston rakenteellisia piirteitä on tarkasteltu kalmistokiveyksestä erottuvan tukikiveyksen perusteella. Sen muodostavat kivet, jotka lävistävät vertikaalisesti vähintään kaksi tai kolme kiveyskerrosta. Tukikiveys muodostaa B-kalmistossa rakenteellisia kokonaisuuksia, joita käytetään spatiaalisena kontekstina palaneiden luiden ja esineistön levinnän tarkastelussa. Palaneita luita sekä esineistön eri löytökokonaisuuksia on tarkasteltu horisontaalisten levintäkarttojen perusteella. Levintäkartat osoittavat, että kalmiston runsaslöytöiset alueet ja löytökeskittymät sijaitsevat yleisesti tukikiveyksen yhteydessä. Kiveysrakenteiden yhteyteen muodostuvia löytökeskittymiä on selkeästi rajattavissa kalmistoalueelta. Keskeisiä löytökokonaisuuksia niissä ovat palaneet luut, yksittäiset solkilöydöt, pronssi- ja rautaesineet sekä helmet. Kokonaisuuksina tukikivirakenteet ja levintäkeskittymät ilmentävät todennäköisesti hautarovioiden sijainteja. B-kalmistosta havaitut rakenteet osoittavat, että polttokenttäkalmistoja ei voida yleisesti määritellä rakenteettomiksi hautamonumenteiksi.

Pompejin kaupunki perustettiin arkaaisella ajalla (n. 570–500 eaa.) Napolinlahden rannikolla sijaitsevan jyrkkäpiirteisen, helposti vihollisia vastaan puolustettavan laavakielekkeen reunalle. Kaupungin edullista sijaintia korostetaan lähes jokaisessa Pompejin historiaa ja kaupungistumista käsittelevässä teoksessa, mutta sitä miten laavakielekkeen pinnanmuodot ovat vaikuttaneet Pompejin varhaisen asutuksen sijaintiin, kaupungistumisen vaiheisiin ja kaavoitukseen ei ole aiemmassa tutkimuksessa juurikaan huomioitu. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on perehtyä Pompejin arkaaisen ajan asuintalojen säilyneisiin rakenteisiin ja selvittää millaisiin topografisiin paikkoihin talot oli rakennettu. Topografisessa tutkimuksessa hyödynnetään ajatusta siitä, että rakennettu ympäristö peilaa alkuperäistä maanpintaa, jonka rekonstruoiminen on mahdollista tutkimalla pintamaan alla olevien maakerrosten ominaisuuksia ja paksuuksia. Vuoden 79 jaa. lattia- ja katutasojen korkeustiedon perusteella tuotetaan kolmiulotteinen digitaalinen korkeusmalli, jota korjataan vulkaanisten maakerrosten korkeustietojen pohjalta vastaamaan arkaaisen ajan maanpinnanmuotoja. Arkaaisen ajan asuintalot ovat pitkiä ja kapeita peräkkäisistä huonetiloista muodostuvia ns. siipitaloja. Pompejissa rakenteista on säilynyt vain katkelmallisia paikallisesta pappamonte-tuffista rakennettuja seinänperustuksia, joiden päälle itse seinät rakennettiin kevyemmistä materiaaleista kuten puusta ja savesta. Loiva tiilillä katettu harjakatto suojasi rakenteita sadevedeltä. Digitaalisen rekonstruoidun korkeusmallin perusteella arkaaisen ajan rakennustöissä huomioitiin ja hyödynnettiin kaupunkialueen topografiaa: harvaan asutulla alueella tilapaineen puuttuessa suosittiin helpon rakentamisen mahdollistavia tasaisia alueita, ja asuintalot sijoitettiin rinteiden lähelle sade- ja hulevesien ohjailun helpottamiseksi. Tutkimus osoittaa, että arkaaisen ajan rakenteiden ja myöhemmän 300-luvulle eaa. ajoittuvan kaavoituksen samansuuntaisuus perustuu säännönmukaisen ruutukaavan sijaan alueen luonnollisista pinnanmuodoista. Kolmiulotteinen digitaalinen korkeusmalli on hyödyllinen työkalu tutkittaessa Pompejin arkaaisen ajan asutusta ja kaupunkikuvaa. Rinteen jyrkkyyttä kuvaavan mallin avulla on mahdollista kohdentaa tulevaisuuden kaivaustutkimuksia arkaaisen ajan rakenteiden löytämiseksi.

Tutkielma on tekstianalyysi kahdesta romaanista, jotka molemmat edustavat spekulatiivista ilmastofiktiota: Margaret Atwoodin Oryx ja Crake, sekä Sarah Hallin The Carhullan Army. Tekstianalyysini keskittyy väestöön ja lisääntymiseen liittyviin ihmisvastaisiin narratiiveihin ja kuvauksiin niiden käytöstä biovallan välineinä. Tutkielman alussa luon lyhyen katsauksen ympäristönsuojelun, väestötieteen sekä lisääntymisen historiallisiin narratiiveihin ja yhteyksiin. Tutkimissani teoksissa kuvataan sekä kritisoidaan ihmiskäsitystä, jossa väkivalta luontoa ja muita ihmisiä kohtaan nähdään erottamattomana osana ihmisyyttä. Molemmissa teoksissa kuvataan kuinka tämä narratiivi voi johtaa biovallan väärinkäyttöihin. Atwoodin teoksessa tähän narratiiviin perustuva ideologia johtaa tiedemies Craken yrittämään ihmiskunnan tuhoamista ja korvaamista geenimuunnellulla lajilla, joka on kykenemätön väkivaltaan. Hall kuvaa, kuinka sukupuoliseparatistikommuunin johtaja Jackie kouluttaa fyysisen ja psyykkisen väkivallan avulla naisten sissiarmeijan taistellakseen totalitaarista patriarkaattia vastaan. Jackie perustelee toimintansa ideologialla, jossa naisten harjoittama väkivalta on hyväksyttyä. Jackie ja Crake kokevat sekä äärimmäisen väkivallan että biovallan väärinkäytön hyväksyttävänä silloin, kun ne ovat heidän mielestään tarpeellisia yhteisen hyvän kannalta. Molemmat hahmot välineellistävät ihmisiä omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Hahmojen motivaatiot perustuvat myös väestöön ja lisääntymisoikeuksiin, Craken kapitalismiin ja ylikansoittumiseen ja Jackien totalitaarisen valtion harjoittamaan pakkosterilointiin. Taistellessaan biovaltaa väärinkäyttäviä systeemejä kohtaan hahmot omaksuvat näiden systeemien ideologian: ihmiset ovat välineitä. Atwood ja Hall kuvaavat narratiivit osana biovallan välineistöä, jolla muokata materiaalista todellisuutta. Atwoodin projekti spekulatiivisen fiktion saralla on nostaa genren arvoa lähemmäs virallisten poliittisten ja taloudellisten spekulatiivisten narratiivien tasoa, kun taas Hall keskittyy narratiiveihin sotapropagandan kannalta. Teosten päähahmot, Jimmy ja Sister, kyseenalaistavat aluksi Craken ja Jackien kauppaamia narratiiveja, mutta päätyvät lopulta osallisiksi heidän suunnitelmiinsa. Jimmyn kohdalla tämä johtuu oman edun tavoittelusta, kun taas Sister radikalisoituu Jackien kritiikittömäksi seuraajaksi. Atwood ja Hall pyrkivät myös teoksillaan vaikuttamaan materiaaliseen maailmaan narratiivien kautta. Teokset toimivat varoituksena sekä totalitarismin ja globaalin kapitalismin biopoliittisista vaaroista että niitä vastustavien narratiivien kritiikittömästä sisäistämisestä.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia kirjoituksia Porkkalan vuokra-alueesta oli suomalaisissa sanomalehdissä touko-syyskuussa vuonna 1955, ennen kuin Neuvostoliitto päätti palauttaa alueen Suomelle. Tutkimusaineistona ovat pääkirjoitukset ja uutissivut sanomalehdissä Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Suomen Sosialidemokraatti, Uusi Suomi, Vapaa Sana ja Västra Nyland. Lehtien valintaperusteina on ollut levikkimäärä ja asema lehdistökentässä merkittävänä poliittisena tai sitoutumattomana lehtenä. Yhteiseltä levikiltään lehdet kattavat reilut kymmenen prosenttia tuon ajan väestömäärästä. Tutkimus on laadullinen ja aineiston käsittelytapa kronologinen. Tekstejä verrataan keskenään analysoiden eri lehtien tapaa kirjoittaa ulkopoliittisesti araksi koetusta Porkkalan vuokra-alueesta. Tutkimuksen pääkysymys on: Millaista julkista keskustelua Suomen sanomalehdistössä oli Porkkalan vuokra-alueen palautukseen liittyen kesällä 1955? Aiheen käsittelyä tarkennetaan alakysymyksillä: Miten levikiltään suurimmat ja poliittisesti keskeiset sanomalehdet kirjoittivat aiheesta keväästä syksyyn vuonna 1955, mitä julkaistiin ja mitä jätettiin julkaisematta, mitkä lehdet osallistuivat keskusteluun ja millaisissa yhteyksissä sekä millaisia eroja ilmeni lehtien välillä aiheen käsittelyssä? Porkkalan vuokra-alueen poliittisen aseman vuoksi kysytään myös, ilmenikö lehtien kirjoittelussa itsesensuuria ulkopoliittisesti araksi koetusta Porkkala-aiheesta? Tutkimus osoittaa, että sanomalehtien uutisoinnissa tapahtui merkittävä muutos kesän 1955 kuluessa. Sitä ennen Porkkalan vuokra-alue ei ollut uutisaihe. Neuvostoliiton aktivoituminen kansainvälisessä politiikassa antoi sille uutisarvoa keväästä lähtien. Neuvostoliitto ehdotti toukokuussa, että kaikkien maiden pitäisi luopua omien rajojen ulkopuolella olevista sotilastukikohdista. Porkkalassa oli Neuvostoliiton ainoa tukikohta ja siksi siitä tuli uutisaihe maailmalla. Osa ulkomaisista lehdistä alkoi spekuloida, luopuisiko Neuvostoliitto Porkkalasta antaakseen muille esimerkin. Suomessa aiheesta uutisoitiin mutta varoen kertomasta asiayhteydestä Porkkalan ja muualla maailmassa olevien tukikohtien kesken. Heinäkuun alusta lähtien sitoutumaton Helsingin Sanomat ryhtyi aloitteelliseksi ja kirjoitti mahdollisuudesta Porkkalan palautukseen aina kun siihen avautui luonteva tilaisuus. Siitä seurasi lehtien välistä mielipiteen vaihtoa toistensa tekstejä lainaten ja niitä kommentoiden. Yhteisen ulkopoliittisen edun nimissä lehtien välisessä mielipiteen vaihdossa oli ajoittain vartioimisen piirteitä. Toimituksissa jouduttiin uudessa tilanteessa aktiivisesti pohtimaan, onko kirjoittelu Porkkalasta ulkopoliittisesti sallittua tai suotavaa. Tiukimmin sitä vastusti SKDL:n lehti Vapaa Sana, joka jatkuvasti muistutti muille, että hyviä suhteita Neuvostoliittoon ei saanut vaarantaa vallattomalla lehtikirjoittelulla. Lehden linjana oli valvoa ja puolustaa Neuvostoliiton etua Suomessa. Muut lehdet osallistuivat vähitellen aktiivisemmin Porkkala-keskusteluun. Uusi Suomi piti Porkkala-aihetta esillä, mutta se ei tehnyt omia avauksia uusista aiheista samalla tavoin kuin Helsingin Sanomat. Uusi Suomi seurasi Helsingin Sanomien tavoin ulkomaisia lehtiä ja julkaisi niistä Suomea koskevia aiheita. Suomen Sosialidemokraatti oli hallituspuolue SDP:n lehti ja se noudatti uskollisesti hallituksen ulkopoliittista linjaa rauhoittelemalla Porkkala-aiheen käsittelyä muissa lehdissä. Ulkomailta lehti seurasi lähinnä vasemmistolaisia lehtiä.Västra Nylandin lukijoista huomattava osa oli Porkkalasta siirrettyä ruotsinkielistä väestöä ja tämä sidos näkyy lehden kirjoittelussa. Lehti otti Porkkala-aiheen esille rohkeammin kuin valtakunnallinen Hufvudstadsbladet, jonka linjaa voi luonnehtia varovaisen avoimeksi. Hufvudstadsbladet tosin julkaisi lainauksia Västra Nylandin pääkirjoituksissta tai tarjosi näin niille laajemman lukijakunnan ruotsinkielisten keskuudessa. Hufvudstadsbladetin kirjoittelu Porkkalasta muuttui avoimemmaksi vasta kesän loppupuolella. Syyskuun alussa kaikki lehdet alkoivat arvailla Paasikiven saaman neuvottelukutsun syitä. Lehdistä saattoi lukea, että ulkomailla Porkkalan palautusta pidettiin lähes varmana. Tämä ilmapiiri vapautti suomalaisetkin lehdet kirjoittamaan melko vapaasti tästä mahdollisuudesta. Tutkimuksessa mukana olevien sanomalehtien kirjoittelussa voi havaita itsesensuuria. Historiallisena taustana oli sotasensuuri, joka opetti toimittajat kirjoittamaan hankalista asioista kiertoilmauksin. Vuonna 1955 kirjoittamisessa oli otettava huomioon YYA-sopimuksen olemassaolo. Porkkalan vuokra-alue liittyi Neuvostoliittoon ja ulkopolitiikalla ymmärrettiin pääasiassa hyviä ja luottamuksellisia suhteita Neuvostoliittoon. Tämä yhtälö näkyy sanomalehtien kirjoittelussa ja sanavalintnoissa. Tämä tosiasia myös ilmaistaan suoraan monissa lehtikirjoituksissa kesän aikana. Tutkimuksessa käy ilmi, että lehdillä ei ollut samankaltaista mahdollisuutta, rohkeutta ja rutiinia tarttua Porkkalaan kuin asioihin yleensä. Seuraamalla kirjoittelua varsinkin kesän alussa voi havaita, että jokaisella lehdellä oli oma asteikko, jolla Porkkala-aiheesta kirjoitettiin. Kesän 1955 aikana Porkkalan kohdalla tuossa asteikossa tapahtui muutos, joka oli yllättävän nopea. Varotusta aiheesta tuli yleinen uutisaihe. Lehdet alkoivat arvioida Porkkalan merkitystä Neuvostoliitolle ja Suomelle varsinkin syyskuussa, jolloin odotettiin Moskovan neuvotteluja.

A polarised debate revolves around the West African CFA franc reform. Studies have indicated that the currency is widely considered a symbolic relic of colonial times, slowing down the economic growth in African countries. However, it has also been argued that the CFA franc has contributed to the economic stability of the former colonies in the continent. The growing anti-CFA franc movement in French-speaking West Africa reflects changing attitudes, especially among young people. The study aims to examine how this currency reform is portrayed in the news media in France and its former colony, Ivory Coast, by using frame analysis as a method. Ivory Coast is an example of a country that has demonstrated close political, economic, and cultural ties with France since its independence in 1960. A data-driven, qualitative frame analysis is an effective process to examine the connection between media and broader cultural and political approaches. The data, including 17 news articles published online in 2019–2020 and three news images, is gathered from a French newspaper called Le Monde and from an Ivorian newspaper by the name Fraternité Matin. Based on the analysis, the following four frames were found: dominance, symbolic change, uncertainty, and leadership. The study findings show the controversial and sensitive nature of the CFA franc due to its colonial heritage. In many news stories, the currency reform is mainly referred to as a symbolic change without concretely addressing the roots of the matter. In Ivorian news coverage, the active leading role of its president in promoting this reform is strongly emphasised, whereas Le Monde suggests that France wants to adopt a more passive role. The visual elements strengthen the perception of the close relationship between France and the Ivory Coast, as well as contribute to the anti-CFA franc discourse. The initiative of this currency reform shows signs of renewal regarding France’s relationship with its former colonies. However, its role as the guarantor of the monetary zone strengthens the idea of neo-colonial dominance.

Tutkin työssäni komisuutta Miina Supisen esikoisromaanissa Liha tottelee kuria. Tutkin miten koomisuus romaanissa ilmenee ja mihin sillä pyritään. Koomisuus on romaanissa kohosteisesti läsnä kaikilla kerronnan tasoilla ja sitä tutkimalla päästään käsiksi romaanin teemoihin ja arvomaailmaan. Koomisuus ei ole yksiselitteistä vaan toimii samaan aikaan monilla eri tasoilla ja saa paikoin jopa groteskeja ja satiirisia piirteitä. LTK:sta ei ole aikaisempaa akateemista tutkimusta. Koomisuutta sen sijaan on tutkittu paljon. Nojaan tutkimuksessani vahvasti Maurice Charneyn ja Henry Bergsonin käsityksiin koomisesta. Keskeisimpiä teoreettisia käsitteitä, joilla avaan romaanin koomisuutta, ovat John Morrealin inkongruenssi ja Bergsonin lumipalloefekti. Analysoin romaanin henkilöhahmoja ja tutkin miten stereotypioilla rakennetaan koomista vaikutelmaa. Lisäksi analysoin romaanin kerrontaa ja keskityn etenkin kertojan ja fokalisaation erittelyyn koomisen vaikutelman rakentumisessa. Tutkimuksessani totean, että koomisuus vaikuttaa LTK:ssa samaan aikaan monella tasolla. Koomisuus osoittaa henkilöhahmojen virheet ja asettaa heidän toimintansa naurunalaiseksi. Romaanin koomisuus rakentuu pääosin inkongruenssin, liioittelun, stereotypioiden ja lumipalloefektin keinoin. Koominen on kerronnan keino, joka korostaa romaanin arvomaailmaa ja asettaa tietyt toimintatavat ja arvot kyseenalaiseksi osoittamalla ne koomisiksi. Koomisen vaikutelman tarkempi analyysi ja erittely auttavat ymmärtämään romaanin arvomaailmaa ja hahmottamaan paremmin sen teemoja. Tutkimukseni osoittaa koomisen ambivalentin puolen, sillä LTK:n tematiikkaan liittyy kiinteästi myös koomisen satiirinen ja groteski puoli.

Espanjaa vieraana kielenä opiskelevat suomalaiset käyttävät kokemuksemme mukaan usein luonnottomilta kuulostavia tai kieliopillisesti vääriä lauserakenteita ilmaistessaan erottamatonta omistusta espanjaksi. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten aihetta opetetaan ja miten opiskelijat osaavat ilmaista erottamatonta omistusta. Tutkimme ilmiötä itsessään, sen opetusta Suomessa ja opiskelijoiden kielitaitoa. Lopuksi pohdimme, miten taipumusta virheisiin voitaisiin vähentää. Tutkielmassa määritetään ensin, mitä on erottamaton omistus, millaisia lauserakenteita sen ilmaisemiseen käytetään espanjassa ja suomessa sekä miten nämä rakenteet eroavat toisistaan. Sen jälkeen tutkimme, millaisissa konteksteissa ja kuinka yksityiskohtaisesti erottamatonta omistusta käsitellään espanjan kielen opetuksessa käytetyssä materiaalissa. Lisäksi selvitämme, miten opiskelijat ovat omaksuneet tyypilliset erottamattoman omistuksen ilmaisurakenteet teettämällä heillä käännöstehtävän, joka sisältää paljon tutkielman kannalta relevantteja ilmaisuja. Käännöstehtävän vastauksia, erityisesti virheiden määrää ja toistuvia virheellisiä rakenteita analysoidaan tutkielmassa pitäen mielessä suomen ja espanjan kielen rakenteelliset erot sekä opetuksen vaikutus. Aineistona tutkimuksessa on käytetty laajaa valikoimaa ajankohtaisia oppikirjoja sekä kielioppeja, joiden avulla suomalaiset voivat opiskella espanjaa vieraana kielenä. Osa oppikirjoista on tarkoitettu perus- tai lukio-opetukseen, kun taas osa soveltuu aikuisopiskeluun tai tiettyihin päämääriin. Koska tutkielman aihe on kieliopillinen, käytettyyn aineistoon lukeutuu myös neljä eri tarkoituksiin laadittua kielioppikirjaa. Lähes koko aineisto on ainakin osittain suomenkielinen; vain yksi kielioppikirjoista on kokonaan espanjaksi ja täten kaikkien espanjaa opiskelevien käytössä äidinkielestä riippumatta. Lisäksi olemme käyttäneet 31 opiskelijan vastauksia käännöstehtävään analysoidessamme opiskelijoiden kielitaitoa erottamatonta omistusta ilmaistaessa. Osallistujat koostuvat Helsingin yliopiston (10 hlöä) ja Turun yliopiston (17 hlöä) ensimmäisen vuoden espanjan kielen opiskelijoista sekä Helsingin yliopiston kielikeskuksessa espanjan jatkokurssilla (4 hlöä) olleista opiskelijoista. Tutkimuksessa havaitaan, että espanjan ja suomen tyypilliset lauserakenteet erottamatonta omistusta ilmaistaessa eroavat suuressa määrin toisistaan. Kielten välillä vallitseva suuri kieliopillinen eroavaisuus edellyttäisi erityistä huomiota kielenopetuksessa. Aineistoon perustuvien havaintojen mukaan erottamattoman omistuksen ilmaisemiseen soveltuvat rakenteet huomioidaan kuitenkin vain vähäisessä määrin ja niihin viitataan hyvinkin erilaisissa konteksteissa aineiston eri oppikirjoissa ja kieliopeissa. Puutteet opetuksessa vaikuttavat selvästi opiskelijoiden kielitaitoon: käännöstehtävän vastauksista ilmenee, että opiskelijat käyttävät paljon omistusmuotoja, suomen kielelle ominaista rakennetta, ilmaistessaan erottamatonta omistusta espanjaksi. Lisäksi opiskelijat vaikuttavat tuntevan myös espanjan vastaavat rakenteet, mutta he osaavat soveltaa niitä vain tyypillisimmissä konteksteissa. Tutkielman lopussa esitetään parannusehdotuksia tilanteen korjaamiseksi. Virheet todennäköisesti vähenisivät, jos erottamattoman omistuksen ilmaisemista käsiteltäisiin itsenäisenä kielioppiasiana. Myös espanjan possessiivipronominien opetuksen kieliopintojen edistyneessä vaiheessa voisi laajentaa koskemaan erityyppisten omistusten ilmaisemista ja niiden keskinäisiä eroavaisuuksia. Tutkielmassa esitellään lisäksi konkreettisia tehtävätyyppejä, joiden tarkoituksena on erottamattoman omistuksen ilmaisemiseen soveltuvien kieliopillisten rakenteiden harjoittelu ja omaksuminen. Tärkeintä on, että aihe huomioitaisiin paljon nykyistä näkyvämmin kielenopetuksessa.

Erottamaton omistus on usein suomalaisille portugalin opiskelijoille suhteellisen tuntematon käsite, eikä siihen juurikaan kiinnitetä huomiota kielten opetuksessa. Teemana erottamaton omistus ei kuitenkaan ole mikään marginaalinen ilmiö, vaan sen piiriin kuuluvat objektit ovat osa arkipäiväistä sanastoa eikä erottamattoman omistuksen ilmaisua näin ollen voi välttää. Tässä tutkielmassa erottamatonta omistusta lähestytään kontrastiivisen kielitieteen näkökulmasta. Työn tavoitteena on listata selkeästi ja kattavasti kaikki portugalissa erottamattoman omistuksen ilmaisemiseen käytetyt kieliopilliset rakenteet, vertailla suomen ja portugalin rakenteita keskenään sekä löytää säännönmukaisuuksia eri rakenteiden käytölle. Työn alussa tutustutaan kontrastiivisen kielitieteen keskeisimpiin käsitteisiin ja teorioihin, minkä jälkeen perehdytään erottamattoman omistuksen kohteisiin yleisellä tasolla sekä kummankin tutkitun kielen näkökulmasta. Tämän jälkeen alkaa tutkielman laajin osuus, jossa tutustaan erottamattoman omistuksen ilmaisussa käytettyihin rakenteisiin sekä portugalissa että suomessa. Rakenteiden esittelyn jälkeen niiden eroavaisuuksia analysoidaan ja etsitään säännönmukaisuuksia rakenteiden käytön välillä. Tulosten pohjalta työn lopussa esitellään vinkkejä ja ajatuksia siitä, miten erottamattoman omistuksen opetusta voisi kehittää suomalaisia portugalin opiskelijoita silmällä pitäen. Aineistona portugalin osalta työssä on käytetty pääsääntöisesti portugalinkielisiä kielioppikirjoja ja kielitieteellisiä artikkeleita ja tutkimuksia. Suomenkielisiä lähteitä portugalin osalta ei ole voitu käyttää, sillä suomalaisissa portugalin materiaaleissa erottamatonta omistusta ei juurikaan käsitellä. Suomen kielen osalta aineistona on käytetty pääasiassa ulkomaalaisille suomen kielen opiskelijoille suunnattuja suomen kielen oppikirjoja mutta myös kielitieteellisiä artikkeleita ja tutkimuksia. Aineiston analyysin perusteella voidaan todeta, että suomen ja portugalin rakenteet erottamattoman omistuksen ilmaisussa eroavat suuresti toisistaan, ja että portugalissa erottamattoman omistuksen ilmaisuun käytetään suhteellisen vähän suomalaisesta näkökulmasta ilmeisintä omistusrakennetta: possessiivipronominia. Joissakin tapauksissa possessiivipronominin käyttö portugalissa voi johtaa kieliopillisesti tai semanttisesti virheellisiin lauseisiin. Virhemahdollisuudesta johtuen erottamattoman omistuksen opetukseen tulisi jatkossa kiinnittää enemmän huomiota, ja selkeyden vuoksi aihetta voisi käsitellä opetuksessa omana, erillisenä kokonaisuutenaan.

Tutkielma tarkastelee kahden Toisissa tiloissa -esitystaidekollektiivin osallistavan esitystaideteoksen jaettua, kollektiivista subjektinmuodostusta ja emansipatorisen taiteen implisiittisen uskonnollista maastoa. Teoreettisena viitekehyksenäni toimivat implisiittisen uskonnon teoria, draaman jälkeisen teatterin teoria ja Karen Baradin performatiivinen toimijuusrealismi. Tutkielma nojaa posthumanistiseen ontologiaan ja epistemologiaan, joka hylkää perustavana taustaoletuksena kartesiolaisen dualismin, representationalismin sekä liberaalin humanismin autonomisen subjektin. Metodologisesti työn keskeisimpiä välineitä on diskurssintutkimus sekä diffraktiivinen optiikka, jonka ideana on sivuuttaa reflektio eli peilaaminen ja tuoda tilalle apparaatti, jolla voidaan lukea luovasti eri teorioita rinnakkain ja ei-hierarkkisesti. Aineistona olevat esitystaideteokset paikantuvat tutkielman epistemologisen ja eettisen taustan kanssa samankaltaiselle alueelle: antroposeenin perustavanlaatuisiin ongelmiin etsitään vastauksia luomalla yhteyksiä ei-inhimilliseen ja kyseenalaistamalla stabiilit rajanvedot esimerkiksi subjektinmuodostuksessa. Esityksien dramaturgiat tulkitsen edistävän postinhimillistä tilaa ja monisuuntaista, intra-aktiivista subjektinmuodostusprosessia. Esitystaideteokset sisältävät emansipatorisen ulottuvuuden, joka performoituu esiin konventionaalisten ajatus- ja kokemistapojen haastamisena sekä länsimaisen kulttuurin ihmiskeskeisyyden problematisoivana perspektiivien suhteellistamisena. Esityksien postinhimillisessä emansipatorisessa toiminnallisuudessa tulkitsen ilmenevän implisiittisen uskonnollisia toimintatapoja. Tutkielmani myös rohkaisee tarkastelemaan implisiittisen uskonnon käsitteen avulla taideteoksia laajemmin osana elämismaailmaa, joka sijoittuu binääristen havainnointi- ja kokemistapojen ulkopuolelle. Esimerkiksi pyhä ja profaani -jaottelun ulkopuolelle jäävän sekularismin ja uskonnollisen ekslusivismin välissä olevan kolmannen alueen tarkastelu monenlaisissa sosiaalisissa konteksteissa kuten digitaalisilla muuntuvilla alustoilla ja yhteisöllisissä kulttuurin ja taiteen tiloissa voisi avata laajempaa tutkimuskenttää uskontotieteellisessä keskustelussa. Yhtenä tutkielmani tavoitteena on keskustella ihmisen paikkaa ja subjektiviteettia uusiksi ja samalla hahmottaa kaikkien olentojen välistä samanarvoisuutta poikkitieteellisessä tutkimuksessa.

In this thesis I concentrate on diaspora peacebuilding and examine the potential of the Finnish Somali diaspora for peace in Somalia. My research question is, how members of the Finnish Somali diaspora perceive the greatest challenges and primary needs in Somalia for peace and their abilities to contribute to peace in the country. My research data consists of eight semi-structured interviews resembling themed interviews. These interviews were conducted with active members of the Finnish Somali diaspora, and I have analysed them by using qualitative content analysis. The aims of my research are to contribute to the current critical academic discussion on peacebuilding and to deepen the discussion on diaspora peacebuilding, as well as to bring out voices from the Finnish Somali diaspora regarding peacebuilding. In the theory chapter I review current academic discussion on the challenges of peacebuilding related to local ownership and negotiated hybridity and examine novel academic literature on the strengths of diaspora for peacebuilding. Drawing from both theoretical literatures, I suggest that diaspora could mitigate shortcomings on the peacebuilding field for example with the help of context-specific knowledge and a more nuanced understanding of actors and power structures at play in their place of origin, and by helping to bridge the gap between the local and the international. In the material analysis I examine the challenges and needs for peace in Somalia as perceived by my interviewees and their hopes and dreams for the future of the country. Moreover, I explore strengths of the Finnish Somali diaspora for peacebuilding in Somalia and challenges to diaspora peacebuilding as identified by my interviewees. The challenges for peace in my interview data mostly related to problematics of a long-collapsed state and economic or resource related power structures in a country suffering from an elongated conflict. My interviewees demonstrated an understanding of different actors and power structures at play in Somalia on both local, regional, and international levels. My interviewees understood peacebuilding in a broad way, and skills and knowledge transfer was a preferred mechanism of diaspora peacebuilding in most of my interviews. Capacity building and education transfer came up multiple times, and education and experience from Finland was considered highly valuable. Setting up businesses in Somalia was also considered positive as long as locals would be employed. These activities were presented as a response to the challenges in Somalia related to poverty and unemployment and hence radicalisation, especially among youth. Political involvement of the diaspora in Somalia was mostly seen as problematic. The greatest challenge for diaspora peacebuilding identified by my interviewees was the poor security situation in Somalia. From my research it is clear, that the diaspora is a heterogenous group just as the local or the international is, and there are generational differences within the Finnish Somali diaspora that need to be considered in relation to diaspora peacebuilding. Based on this study, I would encourage further research on peacebuilding and diaspora youth, and on diaspora-local relationships.