Browsing by Title

Tutkielmani käsittelee psykedeelisen kokemuksen kuvauksia yleisesti lähinnä 1960-luvun pohjoisamerikkalaisessa kirjallisuudessa ja erityisesti Ken Keseyn teoksessa One Flew Over the Cuckoo's Nest (1962; suom. Yksi lensi yli käenpesän) sekä Tom Wolfen Keseysta ja psykedeelisestä liikkeestä kertovassa teoksessa Electric Kool-Aid Acid Test (1968). Lähestyn aihettani psykedeelisten kokemusten kirjallisten kuvausten analyysien ohella historiantutkimuksen ja psykedeelien psykoanalyyttista käyttöä käsittelevän tutkimuksen avulla, sillä psykedeelistä kokemusta on kirjallisuustieteen puitteissa tutkittu vain hyvin vähän. Vaikka psykedeelien vaikutus Keseyn Käenpesän luomistyön taustalla on tunnettu tosiasia, ei monikaan kirjallisuudentutkija ole tarkemmin analysoinut, kuinka psykedeelinen kokemus näkyy teoksen runsaassa symboliikassa ja allegorisessa luonteessa. Erityisenä tutkielmani huomionkohteena ovat mystisten psykedeelisten kokemusten kuvaukset, jotka vastaavat uskonnollisessa kirjallisuudessa kuvattuja spontaaneja mystisiä kokemuksia. Uskonnollisiksi tai mystisiksi luonnehdittujen kokemusten kuvailussa käytetty kieli on usein pelkistettyä ilmaistakseen arkipäivän logiikan ja kielen riittämättömyyttä. Myös kokemusten pohjimmiltaan sanoinkuvaamatonta luonnetta korostetaan. Psykedeelisiä kokemuksia kirjallisuudessa on toisaalta kuvailtu kielellä, joka on usein luonteeltaan runollista ja runsasta, jotta se tavoittaisi osan koettujen aistihavaintojen ja mentaalisten prosessien ylettömyydestä. Käsittelen psykedeelisten kokemusten kuvauksia sekä tulkintoja laaja-alaisesti epämääräisenä ja moniselitteisenä psykologisena ilmiönä, joka on ympäristön vihjeille ja vaikutteille huomattavan altis, ja joka tuo usein esiin sen mikä on yksilössä potentiaalista. Psykedeelistä kokemusta lähestytään fenomenologisesti ja monialaisesti myös lukuisten eri tieteenalojen avulla, eikä psykedeelitutkimus muodosta psykedeelien psykologisista vaikutuksista kattavaa ja yleisesti hyväksyttyä teoriaa. Tämän vuoksi en rajoita psykedeelisen kokemuksen käsittelyä yhteen tiettyyn teoriaan tai tieteenalaan. Uskonnollisen analogian lisäksi tuon tutkielmassani esiin psykoanalyyttisen analogian, etnografisen shamanismiin perustuvan analogian, Aldous Huxleyn tieteellisen ja yhteiskunnallisen mallin, William S. Burroughsin sanataiteelliset kokeilut, Keseyn Käenpesän symbolis-metaforisen kielenkäytön sekä Acid Testissa kuvaillun ei-kirjallisen toiminnan. Yleisluontoisina havaintoina esitän kokemusten kuvausten ja tulkintamallien relativismia sekä sanallisen ilmaisun rajoittuneisuutta psykedeelisten kokemusten kommunikoimisessa.

Toisessa maailmansodassa Suomen armeija sai hoitaakseen sodassa sodan psyykkisiä uhreja. Sodan aikana tietoisuus sodan aiheuttamista psyykkisistä vammoista ei ollut laajaa eivät hoito- ja korvausperiaatteet olleet samalla tasolla, kuin nykyään. Moni sodankäynyt olisi kaivannut sodan jälkeen tukea psyykkisiin vammoihinsa. Tietämättömyyden sekä valtion voimavarojen rajallisuuden takia korvauksia sodan aiheuttamista näkymättömistä vammoista sai todella harva veteraani. Lääketiede kuitenkin kehittyi 1900-luvun jälkipuoliskolla huomattavasti neurologian ja psyykkisten vammojen osalla. Vietnamin sota toi julkisuuteen sodasta palanneet psyykkisesti vammautuneet sotilaat. Kuitenkin 1990-luvulle tultaessa korvausta henkisistä vammoista oli saanut vain 152 sotaveteraania vaikka sodan henkinen uhriluku todennäköisesti oli paljon suurempi. Tässä tutkielmassa keskityn psyykkisesti vammautuneiden sotilaiden saamiin korvauksiin ja korvauspolitiikkaan osana veteraanien kunnianpalautusliikettä vuosituhannen vaihteen Suomessa. Tärkeänä lähteenä tutkimuksessani ovat Valtiokonttorin arkistosta saadut korvausasiakirjat, Sotainvalidien Veljesliiton arkistosta saadut materiaalit ja 1990-luvulla käyty keskustelu psyykkisten vammojen korvauspolitiikasta. Veteraanien aseman muutosta tutkin mm. lehtiartikkeleiden ja tutkimusten avulla. Uusnationalistisen kehityksen avainhenkilönä tutkielmassani on jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth, johon mielestäni 1990-luvun muutos kiteytyi hyvin. 1990-luvulle tultaessa Suomi vapautui niin ulko- kuin sisäpoliittisesti Neuvostoliiton romahdettua. Vanha vihollinen katosi kartalta ja Suomi selviytyikin voittajana. Vaikka sotaa oli muisteltu jo aiemmin muun muassa patsaita pystyttämällä sekä esimerkiksi Kansa taisteli -lehdessä muuttui sodan muistelu vuosikymmenen vaihteessa Neuvostoliiton heikentyessä entistä näkyvämmäksi. Veteraanit kutsuttiin itsenäisyyspäivän juhliin presidentin linnaan ja heitä ryhdyttiin kohtelemaan kunniakansalaisina, joille nuoremmat sukupolvet omasivat kunniavelan. 1950- ja 60-lukujen taitteessa alkanut nuorisoradikalismi ja veteraanien sekä isänmaallisuuden hylkääminen sai väistyä uusnationalismin tieltä. Toisaalta 1990-luvulla alkanut lama pakotti kansakuntaa uuden ”torjuntavoiton” tavoitteluun. Vaikka veteraanien yhteiskunnallinen asema koheni huomattavasti ei sillä ollut näkyvää vaikutusta psyykkisten vammojen korvauspolitiikkaan. 1990-luvulle tultaessa Sodasta oli kulunut jo aikaa ja psyykkisten vammojen osoittaminen sodasta johtuviksi oli hankalaa. Korvausten niukkuuteen vaikuttikin näytön puute sodanaikaisesta traumatisoivasta tapauksesta. Lisäksi silloisessa Tapaturmavirastossa asiantuntijalääkäreinä toimineet henkilöt eivät suhtautuneet suopeasti sodan aiheuttamiin psyykkisiin vammoihin. Vaikka psyykkisten vammojen hoitoon ja korvaamiseen 1990-luvulla kannusti itse tasavallan presidentti Ahtisaarikin, hiipui korvauspolitiikan käsittely 2000-luvulle tultaessa.

Tutkielman aiheena on ruoan ja juoman kommentoiminen ruokapöytäkeskusteluissa. Ruoasta puhuminen on moniulotteinen ilmiö, johon liittyy tilanteen mukaan erilaisia odotuksenmukaisuuksia ja käytänteitä. Tarkastelen tutkielmassa, mitä keskustelussa tapahtuu, kun ruokaa ja juomaa maistetaan ensimmäisen kerran. Lisäksi analysoin ruokaa ja juomaa kommentoivien vuorojen rakennetta ja tehtäviä. Tutkielma on tehty hyödyntäen keskustelunanalyysin tutkimusmetodia. Keskustelunanalyysin avulla pystyn tutkimaan aitoja vuorovaikutustilanteita yksityiskohtaisesti. Aineisto on litteroitu käyttäen keskustelunanalyyttisen litteroinnin merkistöä. Aineisto koostuu 545 minuutista videomateriaalia erilaisista ruokapöytäkeskusteluista. Aineisto sisältää 9 eri keskustelua, joissa osallistujien määrä ja iät vaihtelevat. Olen rajannut aineistostani analyysini fokukseksi ruokaan ja juomaan kohdistuvat kehut, muut kannanotot ja kommentit. Aineistossani on 250 ruokaa ja juomaa kommentoivaa vuoroa. Näistä kehuja on 97, muita kannanottoja 88 ja kommentteja 65. Tutkielmani tulokset osoittavat, että ruokaa tai juomaa maistaessa ruokaa tai juomaa on odotuksenmukaista kommentoida. Preferoitua olisi, että esitetty kommentti ruoasta olisi positiivinen arvio. Havaitsin, että odotuksenmukaisuus korostuu etenkin silloin, kun maistamista on sanallistettu edellä, ruokaan tai juomaan liittyen on ilmennyt edellä jokin ongelma ja kun ruoan valmistaja on tilanteessa läsnä. Tutkielmani tulokset osoittavat, että jos osallistujat eivät toimi odotuksenmukaisesti ja kommentoi ruokaa tai juomaa maistamisen jälkeen, ruoan valmistaja saattaa hakea arviota muilta osallistujilta. Ruoan valmistaja voi hakea arviota epäsuorasti topikalisoimalla ruoan, kysymällä arviota suoraan tai esittämällä itsekritiikkiä. Aineistoni ruokaa ja juomaa kommentoivissa vuoroissa toistuvat muutamat kielelliset rakenteet ja piirteet. Ruokaa ja juomaa kehuvissa vuoroissa toistuu useasti lohkeamarakenne eteenpäin, jolla aloitetaan useasti uusi toiminta. Lohkeamarakenne esiintyy aineistossani sellaisissa kohdissa, joissa ruoasta syntyy keskustelun uusi topiikki. Lisäksi aineistoni ruokaa ja juomaa kehuvissa vuoroissa toistuvat ihan- ja muuten-partikkelit. Aineistoni kehuista on mahdollista tulkita muuten-partikkelin osoittavan puheen suunnan muutoksen lisäksi myös osallistujien ennakko-oletuksien ylittymistä. Aineistossani ruokaa tai juomaa kritisoivia kannanottoja analysoidessa sain selville, että lohkeamarakenne esiintyy vain ruokaa ja juomaa kehuvissa vuoroissa, vaikka kritisoiva kannanotto aloittaisikin keskustelussa uuden topiikin.

Syftet med denna avhandling är att undersöka hur det är möjligt att skapa en illusion av talspråk i finskspråkiga undertexter. Studiens korpus är utvalda delar av undertexterna och motsvarande delar av dialogen i en franskspråkig film, De rouille et d’os, av Jacques Audiard. Metoden är en kvalitativ fallstudie och som teoretisk bakgrund använder jag studier om skillnader mellan talspråk och skriftspråk både i finskan och i franskan samt om hur talspråk i skrift framförts inom litteratur, översättningslitteratur och audiovisuell översättning. Jag har dessutom kontaktat filmens översättare för att få bakgrundsinformation om arbetsprocessen. I teoridelen argumenterar jag också utgående från normer och konventioner inom undertextning om varför talspråkliga drag används eller inte används i undertexter. I och med social medier, sms och andra nya kommunikationsmedel håller sådana språkliga drag som tidigare enbart varit reserverade för tal på att etablera sig också i skrift. I skönlitteraturen används dessa karakteristiska element för att skapa en illusion av talspråk i dialoger. Den allmänna uppfattningen är dock att översatta texter har en tendens att bli mer standardspråkiga än källtexter. Detta gäller också audiovisuell översättning, där det inte endast sker en översättning av språk utan även ett kodbyte från auditivt tal till textform. Eftersom undertextning präglas av begränsningar vad gäller utrymme och lästid, ligger fokus i studier om oralitet i undertexter ofta på vilka talspråkliga drag man är tvungen att avstå från i måltexten jämfört med källtexten, dvs. dialogen. Tal innehåller en hel del prosodiska drag, såsom intonation och avbrott, som det är så gott som omöjligt att återspegla i skrift. Det är dock inte ändamålsenligt att återge precis alla talspråkliga drag i texter – det viktigaste är att tittaren får en känsla av att läsa ”tal” och detta kan förverkligas även med hjälp av enkla och effektiva språkmedel. Talspråket visar sig på olika nivåer i olika språk: på den syntaktiska, lexikaliska, morfologiska och fonologiska nivån. Ett visst talspråkligt drag kan eventuellt inte översättas direkt till målspråket, men för att upprätthålla samma stilnivå kan det talspråkliga draget återges genom kompensation på någon annan språklig nivå i översättningen. Studien visar att det i det finska språket som väntat är möjligt att reproducera talet eller skapa en illusion av talspråket på alla språkliga nivåer, framför allt med hjälp av ett talspråkligt register men även bland annat genom att utnyttja möjligheterna i finskan att markera uttal i skrift. I detta fall har uppdragsgivarens önskemål haft en stor inflytelse på översättarens arbete. Undertexterna håller lexikalt samma stilnivå som den källspråkiga dialogen, och till exempel svärord har inte eliminerats från texterna. Dessutom används bland annat talspråkliga pronomen (se, ne, mä, sä osv.) genomgående. En mångsidig användning av talspråkliga drag på alla språkliga nivåer bidrar också till att talspråket inte känns tillgjort. Talspråkliga ord är ofta kortare än skriftspråkliga ord, och därför är det inte motiverat att avlägsna alla talspråkligheter med hänvisning till utrymme och lästid. Talspråkliga drag bidrar också mycket till hur tittarna uppfattar filmkaraktärernas sätt att tala i filmen och ger därigenom också ledtrådar och information om karaktärernas personlighet och känslor.

Tutkielmassani tarkastelen Rovaniemen alueella jo pitkään asuneiden ravintola-alalla työskentelevien maahanmuuttajien puhutun kielen variaatiota. Variaation tarkastelun kohteena on minä-pronomini, monikon 1. persoonan päätteet, i-loppuiset diftongit, svaa-vokaali, yleisgeminaatio, eA-loppuiset sanat, d:n edustus ja kato, jälkivokaalien välisen h:n edustus sekä eräät muut kielenpiirteet. Tutkimukseni aineisto koostuu neljästä haastattelusta. Haastateltavinani on maahanmuuttajia, jotka ovat asuneet Rovaniemen alueella pitkään ja jotka työskentelevät ravintolassa. Haastattelut on tehty yhtä lukuun ottamatta tutkimukseeni osallistuvien työpaikoilla. Haastattelun temaattiset kokonaisuudet jakautuvat pääosin neljään aihealueeseen: opiskeluun, työelämään, suomalaisen kulttuuriin ja vapaa-aikaan. Aineiston analyysissa etsin valitsemiini kielenpiirteisiin liittyvät variaatiot. Analysoin variaatiot sen perusteella, kuinka yleisiä ne ovat haastateltavien puhutussa kielessä ja mitä variaatiomuotoa he käyttävät tarkastelun kohteena olevista kielenpiirteistä. Haastateltavien puhutussa kielessä ilmenee variaatiota tarkastelemissani kielenpiirteissä. Variaatio on sekä maahanmuuttajien puhutun kielen välistä että sisäistä vaihtelua. Osa tutkimukseeni osallistuneista maahanmuuttajista käyttää samaa kielenpiirteen variaatiomuotoa järjestelmällisesti puheessaan, mutta yhden haastateltavani puhunnoksessa on myös variaatiomuotoja samasta sanasta ja sanamuodosta. Maahanmuuttajien kielenpiirteiden variaatiomuodot vaihtelevat myös sen mukaan, millaista toimintaa heidän käyttämänsä verbit kuvaavat. Negatiivisissa lauserakenteissa haastateltavillani on erityisesti puhekielisiä ja murteellisia muotoja. Puhetilanteella on myös vaikutusta käytettyihin variaatiomuotoihin, mikä tulee tutkimusaineistossani ilmi siten, maahanmuuttajat ovat haastattelujen alkuvaiheessa yleiskielisempiä kuin haastattelun edetessä ja varsinaisen haastattelutilanteen päätyttyä. Aineistoni perusteella maahanmuuttajat käyttävät yleiskielisestä minä-pronominista eniten Rovaniemen alueen murteen mie-pronominia, mutta heidän puhutussa kielessään on myös minä- ja mä-esiintymiä sekä muotoja, joissa yksikö ensimmäinen persoona on ilmaistu vain verbin persoonapäätteessä. Maahanmuuttajien puheessa i-loppuisten diftongien jälkikomponentti katoaa erityisesti oi-loppuisissa diftongeissa. Svaa-vokaalia tai yleisgeminaatiota ei esiinny juurikaan. Aineistossani eA-loppuisilla ja -sisäisillä sanoilla on kolmenlaista variaatiota: eA-komponentti varioi yleiskielisen muodon lisäksi ee:n ja iA:n kanssa. Peräpohjalaismurteiden helpoiten tunnistettava muotoa, jälkitavujen vokaalien välisen h:n edustusta, on vain kerran aineistossani yhden maahanmuuttajan puheessa. Aineistoni sisälsi myös peräpohjalaista sanastoa. Aikaisemmin ei ole tutkittu Rovaniemellä asuvien maahanmuuttajien puhuttua kieltä ja sen murteellisuuksia, ja siksi tutkimustulokseni täydentävät muuta suomen nykypuhekielen variaatiotutkimusta. Vaikka tutkimustulosteni perusteella ei voida tehdä laajoja yleistyksiä, tutkimuksessani selviää, että maahanmuuttajien puheessa on peräpohjalaisiin murteisiin kuuluvan Rovaniemen murrealueen kielenpiirteitä, mutta maahanmuuttajien puhutussa kielessä on myös samoja kehityspiirteitä kuin suomea äidinkielenä puhuvien nykypuhekielessä. Nykypuhekielessä osa tutkimistani kielenpiirteistä on katoamassa, muuttumassa tai säilymässä elinvoimaisina, ja samat ilmiöt näkyvät myös Rovaniemen alueen ravintola-alalla työskentelevien maahanmuuttajien puhutussa kielessä. Tutkimustulokseni koskevat pientä, melko homogeenistä kohderyhmää. Tutkimustulokset antavat kuitenkin viitteitä siitä, että samat variaation piirteet koskevat oletettavasti myös muita työssä olevien maahanmuuttajien ammattiryhmiä.

Pro gradu -tutkielmassa ”Puhe, kirjoitus, hiljaisuus – J.M. Coetzeen Foen transtekstuaalista tarkastelua” tutkitaan niitä tapoja, joilla Foe, tietoisesti tekstienvälisyytensä julkistava ja muiden tekstien päälle rakentuva teos on yhteydessä muihin teksteihin, ja miten se näiden yhteyksien kautta puhuu puheesta, kirjoituksesta ja hiljaisuudesta. Tutkielman teoreettinen tausta on intertekstuaalisuudessa ja Gérard Genetten transtekstuaalisuuden teoriassa. Tutkimuksessa arvioidaan myös sitä, miten eri transtekstuaalisuuden kategoriat teoksen tulkintaan vaikuttavat ja kuinka oleellisia ne teoksen tulkinnan kannalta ovat. Genette tarkoittaa transtekstuaalisuudella yleistä tekstien välisten viittausten ja suhteiden kenttää, jonka hän jakaa viiteen eri viittaamistapaan. Hypertekstuaalisuuden kautta Defoen Robinson Crusoe asettuu Foen tulkinnan kannalta keskeiseksi hypotekstiksi. Coetzee käyttää erilaisia transformaatioiden keinoja kuten transfokalisaatiota ja transvaluaatiota asettaakseen hypotekstin ja sen taustalla olevan kolonialistisen aatemaailman kriittiseen valoon. Taiteen ja ylipäätään ei-sanallisen diskurssin kautta esitetään mahdollisuus Fridayn puheeseen. Intertekstuaalisten viitteiden kautta huomio kiinnittyy siihen, että Foe on yhdistelmä Defoen henkilöhistoriaa ja hänen teoksiaan: Robinson Crusoen lisäksi keskeisiä ovat Moll Flanders ja Roxana. Lisäksi viitteitä on mm. Tournierin Perjantaihin, Shakespearen The Tempestiin sekä Virginia Woolfiin. Foen intertekstuaalisuus nostaa esiin viittausten kohteet ja korostaa Foen kiinnittymistä länsimaisen kirjallisuuden kaanoniin. Paratekstuaalisen analyysin kautta korostuu kirjan rakenne tietoisesti tehtynä konstruktiona. Tärkein tulkintaan liittyvä periteksti on kirjan nimi, jonka kautta aukeaa monikerroksisia ajatuksia vihollisuudesta, jossa on kyse myös kirjailijan ja hänen luomiensa romaanihenkilöiden välisestä sekä kirjallisuuden ja todellisuuden suhteesta. Kirjan nimi Foe viittaa myös historialliseen kirjailijaan nimeltä Daniel (De)Foe ja hänen kauttaan länsimaisen kirjallisuuden kaanoniin. Kirjan lukujen minimalistinen numeroiminen kiinnittää huomiota lukujen selvästi keskenään erilaisin kerrontarakenteisiin, jotka heijastelevat yhtäältä kirjallisuuden kehityksen eri vaiheita, toisaalta romaanin kertojan yritystä löytää oma ääni. Lisäksi muuttuva kerronta korostaa koko teoksen rakentumista sanoista ja edelleen sanojen luoman maailman keinotekoisuutta. Metatekstit avaavat kirjaan erilaisia tulkintoja, mutta toisaalta myös rajaavat ja ohjaavat tulkintaa tiettyyn suuntaan; Foen kohdalla erityisen vahvasti vaikuttavat feministinen ja postkolonialistinen tulkintatraditio. Arkkitekstuaalisuuden kautta Foe on yhteydessä muihin saman lajityypin teoksiin; tässä tutkimuksessa arkkityypiksi on käsitetty robinsonadi, jonka kautta kriittiseen tarkasteluun tulee sen taustalla vaikuttava rasistinen ja kolonialistinen robinson-myytti ja sen kiinteä yhteys länsimaiseen kulttuuriin. Transtekstuaalisen rakenteensa ja Fridayn hiljaisuuden kautta Foe kiinnittää huomiota kieleen ja kerronnan rakenteisiin, purkaa myytin sanoiksi ja keskeyttää myytin uusintamisen. Tutkimuksessa käy ilmi, että transtekstuaalisuuden kategoriat eivät ole ehdottomia ja tarkkarajaisia, vaan ennemminkin vyöhykkeitä tai funktioita, joista osa määrittyy tekstistä, osa lukijasta käsin. Transtekstuaalisen tulkinnan avulla Foen tekstienvälisyyden laaja kirjo tulee näkyviin. Se tukee romaanin keskeistä ajatusta siitä, että kaikki kirjoitus on lainaamista, kaikki tarinat ovat osia jostain toisesta ja että teos ja tulkinta syntyvät monimutkaisessa tekstienvälisessä prosessissa. Transtekstuaalisen rakenteensa kautta Foe kyseenalaistaa kerronnan ja kirjallisuuden mahdollisuuden tavoittaa totuutta, mutta kyseenalaistaa myös fiktion ulkopuolisen totuuden käsitteen. Vaikka lopullista totuutta ei ole, tunnistamalla omat kielen, kerronnan, puheen, merkityksenannon, sosiaalisen ja poliittisen todellisuuden asettamat rajoitukset siitä on mahdollista nähdä väläyksiä.

Tutkielmassani käsittelen Ruusut-yhtyeen albumin Ruusut (2018) lyriikoiden puhujia sekä ruumiillisuutta. Albumin teksteissä esiintyvät ruumiit näyttäytyvät vastaanottajalle eriskummallisina, sillä niissä esimerkiksi yhdistyy inhimillisiä ja eläimellisiä piirteitä ja teksteissä kuvataan groteskeja, väkivaltaisia tekoja, joita ei kuitenkaan esitetä merkittävän vahingollisina. Työssä analysoin lähiluvun keinoin albumin yhdestätoista kappaleesta neljää. Kaikissa esimerkkiteksteissä ovat läsnä minä-pronominilla itseensä viittaava puhuja sekä puhuteltava sinä. Tarkastelen puhujan vuorovaikutusta sekä puhuteltavan että ympäristön kanssa ruumiillisuuden ja fyysisyyden käsitteiden avulla. Pohjaan analyysin Kantolan (2003) määritelmään, jonka mukaan fyysisyydellä voidaan tarkoittaa sekä puhetta ruumiista tai ruumiilla koettavasta että kuvausta, joka painottuu toimintaan. Analysoimieni tekstien keskiössä on kahden yksilön välinen vuorovaikutus. Kuvaus on ajallisesti ja paikallisesti keskittynyttä ja perustuu aistihavaintoihin sekä fyysisiin toimintoihin. Tutkielmassani tarkastelen sitä, miten puhujan ja puhuteltavan suhde jäsentyy ruumiin ja ruumiiseen kohdistuvan toiminnan kuvauksen kautta. Keskenään inkongruenssissa olevien viitekehyksien yhdistelyn tulkitsen heijastavan puhujan ja puhuteltavan välisiä valta-asetelmia ja tunteita. Analysoin työssäni myös, miten puhujan ruumis suhteutuu ympäröivään maailmaan. Totean vaikutussuhteen olevan kaksisuuntainen. Sen lisäksi, että ulkoisen maailman tapahtumat vaikuttavat puhujan sisäiseen kokemukseen, muovautuu fyysiseksi kuvattu todellisuus puhujan sisäisen maailman kuvastimeksi. Loppupäätelmäni on, että realistisuuden rajoja rikkovan ruumiillisuuden avulla albumin lyriikat kuvaavat yksilön suhdetta toiseen yksilöön tai ympäristöön tavalla, joka vieraannuttaa kuvauksen vastaanottajan arkitodellisuudesta. Konkreettinen ruumiillinen kuvaus ja aistihavainnot kuitenkin muodostavat samaistuttavia kiinnepisteitä, joiden avulla vastaanottajalle välitetään merkityksiä ja tunnetiloja.

Tässä pro gradu -tutkielmassa vertaillaan selkokielisen oppaan ja sen alkuperäisen yleiskielisen version puhuttelukeinoja ja niiden kohteliaisuutta. Tutkielman aineistona on maahanmuuttajille suunnattu selkokielinen opas Selko-opas yrittäjyyteen ja sen yleiskielinen versio Perustamisopas alkavalle yrittäjälle 2018. Selkokielisen oppaan puhuttelujen perusteella rakennetaan kohteliaan selkokielisen puhuttelun periaatteet. Puhuttelujen kohteliaisuutta tutkitaan Brownin ja Levinsonin kohteliaisuusteorian ja kasvojen käsitteen avulla. Tarkoitus on selvittää, mitkä puhuttelut uhkaavat lukijan negatiivisia ja positiivisia kasvoja ja mitkä taas suojelevat tai vahvistavat niitä etä- ja lähikohteliaisuuden keinoin. Tutkielmassa hyödynnetään myös uudempaa kohteliaisuuden tutkimusta, joka korostaa kohteliaisuuden tilannesidonnaisuutta. Kohteliaisuusteoriaa tukee Hallidayn systeemis-funktionaalinen teoria, jonka mukaan kirjoittajan tai puhujan valinnat rakentavat tekstin merkityksiä. Siten tarkastellaan sitä, miten kirjoittajan tekemät puhutteluvalinnat vaikuttavat selko-oppaan merkityksiin. Tutkielman analyysissa havaittiin, että lukijaa puhutellaan suoraan yksikön toisen persoonan persoonapäätteellä, imperatiivilla, genetiivisubjektilla, sinä-pronominin taivutusmuodoilla ja possessiivisuffiksilla. Epäsuorassa puhuttelussa hyödynnetään NP-lausekkeita, nollapersoonaa, passiivia ja nominaalistuksia. Selkokielisessä oppaassa lukijan suoraa puhuttelua on runsaasti enemmän kuin alkuperäisessä versiossaan. Siten myös suoraa kohteliaisuusstrategiaa on hyödynnetty enemmän. Suoraan puhutteluun yhdistetään usein positiivisia tai neutraaleja merkityksiä. Yllättävää kuitenkin on se, että selko-oppaassa on satoja epäsuorasti lukijaa puhuttelevia ilmauksia, vaikka esimerkiksi passiivin lukijaan viittaavaa käyttöä selkokielen ohjeistukset eivät hyväksy. Oppaassa on joitakin ilmauksia, jotka eivät tunnu yhdistyvän kohteliaisuuteen lainkaan. Nämä ilmaukset herättävät lukijan huomion suoralla puhuttelulla erittelevässä tekstityypissä, mahdollistavat tiiviin ja yksinkertaisen ilmaisun, ovat tekstilajille tyypillistä neuvomista tai luovat tekstiin geneeristä sävyä. Kasvoja uhkaavia ilmauksia on vain vähän, mutta monia kasvoja suojelevia ja vahvistavia kohteliaisuusstrategioita on käytössä. Tämä on mielenkiintoista, koska selkokieli pyrkii yksitulkintaisuuteen ja selkeyteen. Etenkin impersonaaliset etäkohteliaisuuden keinot olisivat voineet aiheuttaa yhteentörmäyksiä selkokielen periaatteiden kanssa. Lukijan kasvot joutuvat uhatuiksi, jos velvoittavuus on tarpeettoman vahvaa, kieltä ei ole kohdennettu riittävästi lukijalle ja lukijaa puhutellaan suoraan arkaluonteisten puheenaiheiden yhteydessä. Lukijan negatiivisia kasvoja puolestaan suojelevat velvoittavuuden vähentäminen ja kohdentaminen. Positiiviset kasvot saavat vahvistusta, kun lukija esitetään hyötyjänä, pehmennetään arkaluonteisia puheenaiheita ja perustellaan velvoittavuutta. Tutkielman avulla saatiin tietoa selko-oppaan puhuttelukeinojen kohteliaisuudesta sekä kirjoittajan ja lukijan välisestä vuorovaikutuksesta. Tutkimustulosten perusteella rakennettiin kohteliaan puhuttelun suositukset, jotka voivat auttaa kirjoittajia luomaan sopivaa sävyä selkokielisiin oppaisiin.

Puhutun kielen segmentointiin ei ole olemassa kaikkiin tarkoituksiin sopivaa, yleisesti hyväksyttyä ja toimivaa menetelmää - kirjoitettu kieli segmentoituu lauseiksi ja virkkeiksi, mutta puhetta segmentoidaan monin eri tavoin tilanteesta ja tarkoituksesta riippuen. Tähän on vaikuttanut kirjoitetun kielen keskeinen asema kielitieteellisessä tutkimuksessa: kirjoitusta on tutkittu enemmän ja kauemmin kuin puhetta, ja lisäksi kirjoitettu kieli vaikuttaa ihmisten kielikäsityksiin myös tiedostamattomalla tasolla, joten puhetta on vasta viime aikoina alettu tarkastella sen omista lähtökohdista käsin. Pro gradu -tutkielmassani vertaan keskenään kolmea puhutun kielen segmentointitapaa, jotka perustuvat erilaisiin teorioihin puheen luonteesta. Ensimmäinen on pohjoismaiseen Talsyntax-projektiin perustuva puhtaasti syntaktinen analyysimalli, jonka mukaiset segmentit ovat syntaktisesti itsenäisiä makrosyntagmoja. Toinen on Wallace Chafen ajattelua mukaileva kognitiivisperustainen segmentointitapa, jossa puheen katsotaan koostuvan ihmisen kognition toimintaa heijastavista ajatusyksiköistä. Kolmas malli perustuu David Brazilin teoriaan, jossa intonaatio ja kommunikaatio liittyvät olennaisesti toisiinsa, ja tämän mallin mukaan puhe segmentoituu kommunikaation kannalta merkityksellisiksi intonaatiojaksoiksi. Mallien vertailupohjana toimii erilaisista puhetilanteista koostuva 15 minuutin puhekorpus, jonka olen segmentoinut kaikkien kolmen mallin mukaisesti ja verrannut segmentointituloksia toisiinsa. Tutkimukseni osoittaa, että intonaatioon, kognitioon ja syntaksiin pohjautuvat segmentointitavat tuottavat hyvin samantapaisia tuloksia: segmenttien rajakohdista suurin osa on kaikkien kolmen segmentointitavan mukaisia. Erityisesti intonaatioon ja syntaksiin perustuvien analyysien tulokset ovat hyvin samankaltaisia, kun taas kognitiivispohjaisen segmentointitavan mukaiset tulokset eroavat muista enemmän ja se on myös tulkinnanvaraisempi. Kun puhuttu teksti segmentoidaan sekä intonaatiojaksoiksi että makrosyntagmoiksi, syntyvistä segmenteistä on molempien segmentointitapojen suhteen yhteneviä noin 85 % ja niihin kuuluu kaikista tekstin sanoista lähes 60 %. Eri segmentointitapojen suhteen yhteneviä segmenttejä ovat tyypillisesti minimipalautteet ja muut lyhyet puheenvuorot, ja lisäksi yhtenevyys on tyypillistä kysymyksille sekä puhujan ja puheenaiheen vaihtumiskohdille. Epäyhtenevyyttä puolestaan esiintyy lähinnä tilanteissa, joissa sama henkilö on pitkään yhtäjaksoisesti äänessä: mitä pidempi yhtenäinen puhejakso, sitä vaikeampi puhujan on hahmottaa sitä kokonaisuutena, joten sellaisiin muodostuu helpommin intonationaalisia tai syntaktisia epäjohdonmukaisuuksia. Tuloksista voidaan päätellä, että intonaatio ja syntaksi sekä jossain määrin myös kognitio liittyvät olennaisesti toisiinsa puhutussa kielessä. Jos tarkoituksena on löytää yleisesti hyväksyttävä ja toimiva puhutun kielen segmentointitapa, intonationaalis-syntaktinen segmentointi vaikuttaisi olevan hyvä lähtökohta.

Tämän tutkielman tarkoituksena on luoda katsaus 1800-luvun lopun Britanniassa ja Yhdysvalloissa esiintyneeseen pukureformi-liikkeeseen ja sen ajamiin terveysuudistuksiin naisten pukeutumisessa vuosina 1870-1900. Aikakauden naisten muodinmukaista pukeutumista leimasivat terveydelle haitalliset vaatteet, kuten korsetit ja raskaat hameet, jotka aiheuttivat erinäisiä epämuodostumisia ja terveyshaittoja ja joita vastaan pukureformin kannattajat lähtivät kampanjoimaan. Tutkimuksessani tarkastelen pukureformin kannattajien kirjoituksia sekä aikalaisia lääketieteellisiä tutkimuksia muodinmukaisten vaatteiden vaikutuksista naisten kehoille. Tutkimuskysymykseni ovat: Minkälainen vaikutus muodinmukaisella vaatetuksella oli naisten terveyteen ja miten terveellisemmän pukeutumisen aate pyrki haastamaan tätä? Määrittelivätkö käsitykset naisten ja tyttöjen kehoista pukeutumista vai pukeutuminen käsityksiä heidän kehoistaan? Pyrkikö terveellisemmän pukeutumisen aate haastamaan vallalla olevat käsitykset vaatteiden sukupuolisidonnaisuudesta ja miten? Osoitan tutkielmassa, että aikakauden pukeutuminen oli sukupuolisidonnaista ja että vaatteiden kantajien sukupuolella oli suoranainen vaikutus heidän terveyteensä. Aikakauden naisten pukeutumista ohjasi vahvat säännöt säädyllisyydestä ja naisellisuudesta, jotka määrittivät sen minkälaisia vaatteita he saivat käyttää ja mitä nämä vaatteet viestittivät kantajistaan. Epäterveelliset vaatteet eivät ainoastaan aiheuttaneet suoranaisia terveyshaittoja kantajilleen, vaan ne määrittivät samalla naisten yhteiskunnallista asemaa ja reformistien mukaan vaikuttivat jopa heidän osallistumiseensa yhteiskunnan julkiseen. Tutkimuksessani pohdin sukupuolen ja feminiinisyyden merkitystä aikakauden aikaisessa naiskuvassa ja miten ne ilmenivät sen ajan muodinmukaisessa pukeutumisessa. Muodinmukaiset vaatteet eivät ainoastaan vaikuttaneet suoranaisesti naisten terveyteen, vaan niiden aiheuttamat terveysvaikutukset vaikuttivat myös yleiseen käsitykseen naisista fyysisesti heikompana sukupuolena. Tutkimuksessa tarkastelen miten pukureformin kannattajat lähtivät haastamaan näitä vallalla olleita käsityksiä naisten fyysisistä ominaisuuksista ja miten oikeanlainen pukeutuminen korjaisi epäkohdat naisten terveydessä.