Browsing by Title

Suomen Pankki ajautui Suomen sisällissodan seurauksena kapinallisten haltuun. Pankin toiminta oli kohdannut useita haasteita ensimmäisen maailmansodan seurauksena. Elintarviketilanne oli heikko, ja rahan arvo oli romahtanut. Lisäksi Venäjän imperiumin heikko menestys ensimmäisessä maailmansodassa asetti haasteita pankin toiminnalle. Tasapainoilu imperiumin ja autonomisen Suomen suuriruhtinaskunnan taloudellisten ja rahapoliittisten etujen välillä tuotti haasteita Suomen Pankille. Lopulta Venäjän lokakuun vallankumous ja sitä seurannut Suomen itsenäistyminen irrottivat Suomen emämaastaan. Vallankumous ei kuitenkaan jäänyt Venäjällä, vaan Suomen työväki pyrki kaappaamaan poliittisen vallan itselleen. Suomen Pankki ja sen toiminta ajautui Helsingissä ja muualla Etelä-Suomessa punaisten haltuun. Mihin tarkoitusperiin pankkia käytettiin? Mille instituutiolle pankki myönsi lainoja ja millä perusteilla? Lopulta punaiset jäivät sisällissodassa tappiolle ja Suomen Pankki siirtyi sisällissodan voittaneiden valkoisten hallintaan. Pankki joutui selvittämään sisällissodan ajan tapahtumia, ja ajautui samalla haastavaan tilanteeseen. Mitkä punaisten toimista oli laillisia? Pystyttiinkö velkoja perimään takaisin? Sisällissodan voittajien piti jatkaa Suomen Pankin hoitoa, ja pyrkiä ratkaisemaan myös sitä edeltäneet ongelmat. Suomen Pankin pankkivaltuusmiesten pöytäkirjojen ja Kapinan ajan asiakirjojen arkistot ovat tutkimuksen selkärankana, ja niiden lähdekriittinen tarkastelu muodostavat sen perustan. Suomen Pankin toimintaa sisällissotaa ennen, aikana ja jälkeen on verrattava toisiinsa, jotta kapinan vaikutukset voi määrittää. Punaisten toiminnasta jäi niukasti lähdemateriaalia. He tuhosivat osan, ja ottivat osan mukaansa paettuaan Viipurin kautta Venäjälle. Lopulta sisällissodan ja punaisten myöntämien lainojen vaikutus vaikuttaa jääneen vähäisemmäksi kuin niitä edeltäneet ongelmat, ja lainojen käsittely Suomen Pankin pankkivaltuusmiesten kokouksissa oli harvinaista. Lainoja oli koitettu periä takaisin, mutta lopulta lainaa ottaneiden vastustus, ja kysymykset legitimiteetistä lopettivat toiminnan. Kuka oli vastuussa lainoista? Suomen Pankissa ja lainoja vastaanottaneissa instituutioissa oli ollut vastuuasemissa eri henkilöt kuin sodan jälkeen. Oliko vastuu henkilöillä vai instituutioilla? Tutkimuksen lopputulosten mukaan molemmilla.

RT (formerly Russia Today) is a Russian state-owned international news broadcaster. It is considered to be one of the Russian government’s key means through which mis- or disinformation can be spread. Russia has been accused of spreading disinformation and causing political polarisation through ‘troll factories’ on social media and state-owned, internationally targeted media outlets such as RT. The presumption that can be found in the existing literature on RT is that it only functions as the Kremlin’s propaganda mouthpiece. Such a stance is problematic; hence, this research instead analyses RT’s coverage of the 2019 European Parliamentary elections as an independent actor separate from the Kremlin. Due to its transnational nature, the European Parliamentary elections in May 2019 were seen as a potential target of Russian interest and hence chosen as the context of this research. Instead of seeking for signs of Russian intervention, the focus is on how RT constructs the notion of a collapsing EU establishment. The materials included in this research consist of 94 articles derived from RT’s English language website. As the research deals with text and meaning-making, discourse theory forms its theoretical framework, while the method of analysis is discourse-theoretical analysis (DTA). DTA employs the key concepts of discourse theory to guide the analysis. In this context, the main concepts are hegemony and antagonism. Hegemony refers to a discourse that holds power and is able to influence social order. A hegemony always implies an antagonism, which is the hegemony’s ultimate ‘other’ that struggles to overturn the hegemonic discourse in order to shift power relations. The analysis shows that in this context, hegemony refers to the EU establishment and ‘mainstream’ media, while antagonism refers to the right-wing anti-establishment and alternative media. The EU establishment and mainstream media are framed as hostile in the articles, as they accuse the anti-establishment having connections to Russia, and RT in particular of being the Kremlin’s messenger. The articles provide counter-evidence of the allegations, thereby discrediting the establishment and mainstream media. The electoral success of the anti-establishment parties is framed as ending the centuries-long hegemony of the EU establishment. By framing the EU establishment and mainstream media in such a manner, the anti-establishment and alternative media are mirrored in a more positive light, representing the true will of the people and acting as the bearers of ‘truth’. These can be seen as increasing the credibility of the anti-establishment and RT in the eyes of the reader.

Suomalainen taidemaalari Ellen Thesleff (1869-1954) vaihtoi siveltimen palettiveitseen Firenzessä Italiassa vuonna 1906. Seuraavana vuonna hän tutustui puugrafiikan tekniikoihin ja aloitti runsaan tuotannon näillä. Puugrafiikan vaikutus näkyy hänen öljymaalauksissaan vuosina 1908-1912. Palettiveitsi on tuolloin hallitseva maalausväline siveltimen jäädessä paitsioon. Kahden tekniikan välisen synergian raukeaminen vuoden 1912 tienoilla on yllättävää, sillä Thesleffin puugrafiikan tuotanto jatkui vielä vuosikymmeniä. Tutkimuksen lopputuloksena puugrafiikan vaikutus Thesleffin maalaustuotantoon kyseisellä ajanjaksolla osoittautui eteneväksi, voimistuvaksi ja se muuttui monisyisemmäksi. Tutkimusmenetelmäksi muotoutui kahden keskeisimmän aineiston rinnakkainen lähilukeminen. Tässä tutkimuksessa on ilmeisesti ensimmäistä kertaa tutkittu lähemmin yhdeksää pientä puulle maalattua teosta vuodelta 1907 ja tuotu Firenze-albumin teokset niiden yhteyteen. Thesleffin vuonna 1909 julkaisema Firenze sisältää kaksikymmentäkaksi painomusteella painettua puukaiverrusta ja puupiirrosta, jotka syntyivät vuosien 1908-1909 aikana. Käytän tutkimuksessani kahdesta puulaatan kaiverrustekniikasta yläkäsitettä puugrafiikka. Päädyin tähän ratkaisuun muun muassa siitä syystä, että näiden tekniikoiden varma erottelu voitaisiin tehdä vain näkemällä Thesleffin kaivertamat puulaatat. Niitä ei ole kyseiseltä ajanjaksolta säilynyt ainoatakaan. Koska Thesleff on maalari, peräti koloristi, oli luontevaa siirtää hänen vedostensa tarkastelun kärki mustista värillisiin. Värilliset vedokset ovat lähempänä hänen maalauksiaan. Thesleffin tuotannosta kirjoitettaessa on keskitytty maalauksiin. Hänen puugrafiikan tuotantonsa arvioiminen itsessään, ja erityisesti suhteessa maalauksiin, on jäänyt tekemättä. Tutkimukseni on ensimmäinen laajempi katsaus Thesleffin puugrafiikan tekniikkaan ja sisältöihin E. J. Vehmaksen vuonna 1970 julkaiseman kirjoituksen jälkeen. Thesleffin puugrafiikka ei ole vain kaunis sivujuonne maalaustuotannon rinnalla. Päinvastoin se on alullepaneva voima ja ratkaiseva tekijä, joka mahdollisti Thesleffin maalaamisen radikaalin kehityksen. Mielestäni puugrafiikan merkitystä Thesleffin maalaustuotannossa tapahtuvan kehityksen mahdollistajana ei voi enää kiistää.

Tutkielman tavoitteena on selvittää keskivertokansalaisen mahdollisuuksia kestävään puurakentamisen 300-luvun eaa. Ateenassa. Lähtökohtana toimii kreikkalaisen filosofin Theofrastoksen 300–200-lukujen vaihteessa laatima yhdeksän osainen teos Kasvitieteellisistä tutkimuksista (KT) ja siinä esiintyvät maininnat eri puulajeista ja niiden ominaisuuksista. Teoksesta kerättyä tietoa eri puulajeista verrataan moderniin kasvitieteelliseen tietoon, minkä tavoitteena on selvittää saatavilla olleen puutavaran ominaisuudet mahdollisimman luotettavasti tukeutumatta pelkästään aikalaiskuvaukseen. Erityistä painoarvoa saa puiden työstettävyys, joka vaikuttaa yhdessä käytettävissä olevien työkalujen ja menetelmien kanssa mahdollisuuksiin hyödyntää puuta. Kasvitieteellisen tiedon lisäksi verrataan aikalaiskäsityksiä eri puulajien kasvualueista ja siten niiden saatavuudesta. Tämän pohjalta voidaan arvioida mahdollisuuksia kestävään puurakentamiseen puutavaran kannalta. Lähdemateriaalin esittelyn ja vertailun lisäksi käsitellään kansalaisten taloudellisia mahdollisuuksia puurakentamisen kannalta. Tarkastelemalla aikalaislähteissä säilyneitä tietoja palkkatasosta sekä puutavaran ja asuintalojen hankintakustannuksista pyritään luomaan kuva heidän ostovoimastaan. Taloudelliseen katsaukseen liittyy arvio tarvitun puutavaran määrästä, jota varten on selvitettävä missä talon osissa tarvitaan puuta ja kuinka paljon. Tämän pohjalta voidaan arvioida mahdollisuuksia kestävään puurakentamiseen taloudelliselta kannalta. Puutavaran saatavuus ja sen soveltuvuus talonrakennukseen vaikuttaa hyvältä, vaikka perinteinen kuva Attikan metsien tilasta on varsin synkkä. Attikan metsät olivat monipuoliset eikä niiden taantumisesta ole selkeitä merkkejä 300-luvulla. Talonrakennukseen on kelvannut lähes kaikki eri puulajit ja yksittäinen rakentaja on voinut vaikuttaa tarvitun puutavaran määrään ja laatuvaatimuksiin vaihtelemalla rakenteellisia ratkaisuja talon eri osissa. Lisäksi yleinen taloudellinen nousu ja kaupankäynnin vilkastuminen loivat aiempaa paremmat edellytykset puutavaran hankintaan myös kauempaa. Mahdollisuudet kestävään puurakentamiseen olivat siis 300-luvulla eaa. paremmat kuin koskaan aiemmin.

Tutkielma käsittelee Karkkilassa sijaitsevaa entistä kunnantupaa. Sen ensimmäisessä osassa tutkitaan kunnantuvan historiaa ja toisessa osassa rakennussuojelun toteutumista käytännössä. Kohteesta ei ole aiempaa tutkimusta ja asia ajankohtaistui rakennuksen täyttäessä 120 vuotta samaan aikaan kun sen kaavallinen suojelu kyseenalaistettiin. Tutkielman keskeisenä metodina on arkistotutkimus, jota täydentävät paikallishistoriaa käsittelevät tekstit, paikallislehtikirjoitukset sekä henkilöhaastattelut. Pyhäjärven kunnantuvan on suunnitellut arkkitehti Usko Nyström 1897, se on paikkakunnan ensimmäinen arkkitehdin suunnittelema rakennus ja tutkielman mukaan myös Suomen vanhin arkkitehdin suunnittelema kunnantupa. Rakennuksen tyylipiirteissä korostuu 1800-luvun lopulla puurakennuksissa suosittu sveitsiläistyyli. Pyhäjärven kunnantupa valmistui 1898 itsenäisen Pyhäjärven ja sittemmin Karkkilan kunnan ensimmäiseksi hallintorakennukseksi ja kuntakokousten pitopaikaksi symboloiden siten paikkakunnan itsenäistymistä. Rakennus on pitkän historiansa aikana toiminut myös seurojen kokoustilana, kouluna, kirjastona, rukoushuoneena sekä kulttuuritilana. Karkkilan kaupunki osti yksityisomistuksessa olleen kunnantuvan kiinteistön vuonna 2012, josta lähtien se on ollut tyhjillään, eikä huoltotoimenpiteitä ole tehty. Rakennussuojelua ohjaava lainsäädäntö toimii tältä osin empiirisen tutkimuksen pohjatietona. Pyhäjärven entinen kunnantupa suojeltiin maankäyttö- ja rakennuslailla 2003 ja 2013. Suojelu kyseenalaistettiin Karkkilan kaupungin toimesta, mistä alkoi vuosia kestänyt kiista rakennuksen kohtalosta. Tutkimuksessa nostan esiin eri tahojen toimia ja vaikutusmahdollisuuksia asiassa pyrkien avaamaan suojelusta käytävää prosessia käytännön tasolla. Kaupunki haki suojelusta poikkeamista, jonka elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus myönsi, vaikka museotahojen lausunnot eivät sitä puoltaneet vaan määrittivät rakennuksen kulttuurihistoriallisesti, paikallishistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokkaaksi. Paikalliset järjestöt olivat ryhtyneet toimiin kunnantuvan suojelun puolesta ja myös valittivat hallinto-oikeuteen suojelusta poikkeamispäätöksestä. Toisaalta paikkakunnalla ryhtyivät toimiin myös kunnantuvan purkamista ajavat aktiivit. Tämä vastakkainasettelu leimasi myös paikallislehtikirjoittelua. Kiista suojelusta poikkeamisesta ratkesi, kun hallinto-oikeus kumosi myönnetyn poikkeamispäätöksen ja pysytti kunnantuvan suojelun, mutta suunnitelmat lähialueen muutoksista vaaransivat edelleen kunnantuvan tilanteen. Virkamiesvalmistelulla on ollut keskeinen rooli asiasta kehkeytyneen kiistan muodostumisessa. Toiminta ei ole ollut hyvän hallintotavan mukaista ja monelta osin maankäyttö- ja rakennuslain sekä hallintolain vastaista. Kaupungin viranhaltijoiden vaihtuminen toi muutoksen asioiden valmisteluun, mutta poliittisten päätösten osalta yhteistä näkemystä ei ole vielä saavutettu. Myös kunnantupaa ja sen lähialueita koskeva kaavamuutosprosessi, jonka yhteydessä päätetään kunnantuvan kohtalosta, on tutkielman valmistuessa keskeneräinen. Tutkimus osoittaa kolmannen sektorin, etenkin paikallisyhdistysten merkittävän ja toisinaan kohtuuttomankin haasteellisen roolin kulttuuriympäristön vaalijana. Edelleen se näyttää, kuinka kunnantuvan tapauksessa ei ole toimittu maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) edellyttämällä tavalla.

Tutkimus käsittelee Pyhä- ja Püha-elementin sisältäviä paikannimiä Suomen ja Viron alueella. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, pitääkö teoria Pyhä-paikoista rajojen merkitsijöinä paikkansa, millaisia Pyhä- ja Püha-paikat ovat, millaisia kertomuksia ja ominaisuuksia paikkoihin liitetään sekä millaisia nimeämismotivaatioita nimille on löydettävissä. Aineisto on pääosin peräisin Kotimaisten kielten keskuksen ja Eesti keele instituutin nimiarkistoista ja Suomen ja Viron maanmittauslaitosten tietokannoista. Tutkimuksessa käytetään grounded theory -metodia tukeutuen nimeämismalliteorian ja kulttuurisen onomastiikan teoriaviitekehyksiin. Analyysin kohteena ovat ensisijaisesti Pyhä- ja Püha-nimiset vakavedet ja kohoumat. Analyysiosiossa nimet ryhmitellään perusosien mukaan. Tarkastelun kohteena ovat nimien levikki, paikkojen topografia, ympäristön esiintyvät nimet sekä nimiarkistoon kerätyt paikkoihin liittyvät kertomukset ja historiatiedot. Aineiston perusteella Pyhä-nimityyppi vaikuttaa aiempaa käsitystä monimuotoisemmalta. Viron Pühajärvet eivät sijoitu vanhoille rajoille. Suomen Pyhä-paikoista osan voi sanoa olevan rajapaikkoja, mutta sen lisäksi nimille on löydettävissä myös muita motivaatioita. Levikkien perusteella Pyhä-nimet ovat levinneet alueille eri suunnista ja eri kulttuurien vaikutuspiireistä. Levikkikartassa eteläisten ja pohjoisten nimiryhmien välillä on katkos. Pyhäjärvet jakautuvat kahteen ryhmään, joista eteläiset ovat ominaisuuksiltaan suuria ja keskeisiä. Pohjoisessa Pyhäjärvet ovat pieniä ja kuuluvat ennemmin Pyhä-nimisen kohouman nimiryppääseen. Pyhävuoret ovat ominaisuuksiltaan korkeita ja kivikkoisia, ja sijaitsevat yleensä suuren veden äärellä. Pyhävaarat ovat motivaatioltaan saamelaisperäisiä. Pühaallikat liittyvät kansanuskoon pyhinä lähteinä ja uhrilähteinä. Pyhämäet ja Pyhälammet jäävät vaikeaselkoisiksi. Tutkimuksen perusteella teoria Pyhä-paikoista nimenomaisesti rajapaikkoina ei pidä paikkansa. Sen sijaan Pyhä-paikat ovat monimuotoinen ja monikerroksinen nimityyppi, jonka taustalla on erilaisia nimeämismotivaatioita sekä -malleja. Sakraaleja nimiä tutkiessa on oleellista ottaa huomioon nimien kulttuurinen konteksti sekä sakraalien sanojen monimerkityksisyys.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee pompejilaisessa yksityistalossa ollutta puutarhaa, jota kiertää pylväskäytävä tai useampia. Tätä tilaa kutsutaan peristyylipuutarhaksi. Peristyyli oli tärkeä osa roomalaisen ja siis myös pompejilaisen talon julkista osaa. Se oli avoin vierailijoille, siksi voidaan olettaa, että peristyylipuutarhalla olisi haluttu esittää omaa vaurautta ja sosiaalista asemaa. Työni keskittyy siihen, miten talon asukkaan varallisuus ja sosiaalinen asema näkyvät peristyylipuutarhassa. Tutkin myös, mitä muuta peristyyli viestii omistajastaan. Tutkimukseni liitteenä on lista Pompejin yksityistalojen peristyyleistä ja niiden tiedoista. Niitä vertailemalla analysoin sitä, millainen tila peristyylipuutarha on ollut. Aineistona tutkielmassani ovat konkreettisesti Pompejin yksityistalojen peristyylipuutarhat ja niiden rakenteet sekä arkeologiset löydöt. Peristyylipuutarhoja on 168 kappaletta. Lisäksi seinämaalaukset ja piirtokirjoitukset välittävät tietoa niin peristyylistä kuin sen omistajasta. Tiedot peristyyleistä olen kerännyt tutkimuskirjallisuudesta löytyneistä luetteloista, joissa on tietoa Pompejin taloista ja puutarhoista. Murto-osassa peristyylipuutarhoista olen käynyt ja kerännyt niistä tietoa työhöni. Huomioin antiikin kirjallisen tradition, sen käsitellessä aihettani. Ensimmäisenä käsittelen peristyylipuutarhaa arkkitehtuurin kannalta. Tutkin, mihin peristyyli on sijoitettu pompejilaisessa talossa ja millaisia arkkitehtonisia ratkaisuja tilassa on käytetty. Peristyyli on usein talon ovelta avautuvalla näköakselilla, joka leikkaa läpi talon tärkeimpien julkisten tilojen. Ne ovat atrium eli eteishalli, tablinum eli vastaanottohuone ja peristyylipuutarha. Aina peristyyli ei ole tällä akselilla. Joissain taloissa peristyyli voi olla atriumin tai tablinumin paikalla. Pompejin peristyyleissä on pylväskäytäviä yhdestä neljään. Usein puutarhaosa on erotettu pylväskäytävistä aidalla. Seuraavaksi tutkin peristyylipuutarhasta löytyneitä rakenteita, irtaimistoa, kasveja ja istutuksia. Tarkastelen näiden yleisyyttä ja sitä, mitä ne kertovat peristyylin käyttötarkoituksesta. Puutarhoissa on ollut vesikouruja, kaivoja, altaita, suihkulähteitä, vesisäiliöitä ja niiden suuaukkojen renkaita. Kiinteitä rakennelmia ovat tricliniumit eli oleskelu- ja ruokailuryhmät, kotijumalien pyhäköt, alttarit, nissit ja katokset. Irtaimia löytöjä on peristyyleissä monenlaisia. Yleisimpiä ovat pöydät, aurinkokellot, lamput, amforat ja erilaiset astiat sekä ruukut. Kasveja on huomioitu vähän Pompejin kaivauksissa, mutta peristyylipuutarhoista on löytynyt merkkejä puista ja pensaista sekä säännöllisistä ja epäsäännöllisistä istutuksista. Viimeisenä käsittelen peristyylipuutarhan koristelua, ja minkälaisen kuvan se välittää talon omistajasta. Puutarhoissa oli veistoksia ja seinämaalauksia. Molemmissa käsitellään luontoaiheita, jotka ovat helposti liitettävissä puutarhaan. Suosittuja ovat myös mytologiset aiheet. Veistoskoristelussa selkeästi yleisin on viinin jumala Dionysos ja häneen liittyvät hahmot. Myös muita jumaluuksia esiintyy kuten Venus. Se ja Dionysos liitettiin antiikissa luontoon ja puutarhaan. Peristyylipuutarha oli monipuolinen tila, jossa eri elämänalueet kohtasivat toisensa. Peristyyleissä voitiin työskennellä. Puutarhaosa saattoi olla hyötykäytössä esimerkiksi kasvimaana. Peristyylissä tai sen ympäristössä oleskeltiin, juhlittiin ja viihdytettiin vieraita, siksi siellä esitettiin omaa varakkuutta runsaalla veistoskoristelulla, altailla ja suihkulähteillä. Jo laaja pinta-alainen peristyyli oli osoitus vauraudesta. Aina ei haluttu näyttää varakkuutta, vaan joskus koristeellinen peristyyli oli syrjässä talon ovelta avautuvalta näköakselilta. Uskonto oli osa peristyyliä, vaikka uskonnon harjoittamiseen liittyvät rakenteet sijoitettiin yleensä talon muihin tiloihin. Uskonto ja mytologia ovat kuitenkin vahvasti läsnä peristyylien koristelussa. Selkeitä poliittisia viittauksia peristyylipuutarhoissa on vähän, mutta roomalaisia piirteitä niissä voidaan havaita. Roomalaiset vaikutteet peristyylin koristelussa ja arkkitehtuurissa viestittävät mahdollisesti talon omistajan roomalaismielisyydestä. Roomalaiset piirteet ovat myös olleet trendejä aikakauden peristyyleissä.

Tutkielma käsittelee Tilkan sotilassairaalaa sen funktionalistista arkkitehtuuria edustaneen ajanjakson (1936–2005) aikana. Tutkielman fokus on tilan entisissä käyttäjissä, pääosin potilaissa (varusmiehet) ja hoitohenkilökunnassa (hoitajat, lääkärit). Tutkielmassa perehdytään tilasuunnittelun kautta entisten käyttäjien kokemuksiin tilassa liikkumisen rajoista ja tilassa vaikuttaneiden hierarkioiden merkityksestä ajan toiminnoille sekä käytännöille tilassa. Entisten käyttäjien ääni tuodaan tutkielmassa esiin käyttäjien muistelmista kootun, Minna Kilkin (2008) toimittaman teoksen avulla. Koska Tilkka toimi sotilassairaalana, heijastuivat tilassa kiinnostavasti päällekkäin sekä sairaalahierakia että sotilashierarkia. Tilkan sotilassairaalan ensisijainen käyttäjien ryhmä oli varusmiehet. Tämän vuoksi tutkielmassa on perehdytty tietynlaisen, kulttuurisidonnaisen maskuliinisuuden mallin tuottamisen rakenteeseen yhteiskunnassa, eli hegemoniseen maskuliinisuuteen ja sen kritiikkiin. Hegemonisen maskuliinisuuden ideaalimallilla on vaikutuksensa myös Puolustusvoimissa. Tietynlaisen maskuliinisuuden tuottamisen sekä ruumiin kurittamisen näkökulmat muodostavatkin merkittävän osan tutkielman rakenteellisesta pohjasta. Tämän lisäksi perehdytään hegemonisen maskuliinisuuden merkitykseen varusmiehille ja itse Puolustusvoimainstituution nykyisenlaiseen merkitykseen suomalaisille. Hegemonisen maskuliinisuuden sekä Puolustusvoimalaitoksen hierarkkisuuden lisäksi tutkielmassa perehdytään myös sairaalahierarkiaan ennen ja nyt. Sairaalahierarkia liitetään laajempaan kokonaisuuteen suomalaisen työelämän sukupuolisegregaatiosta. 1930-luvun sairaalahierarkkisuus tuodaan näin nykypäivään ongelmien toistaiseksi iäisellä ajankohtaisuudella. Tutkielmassa todetaan Tilkan sotilassairaalan toimineen valtapyramidimaisena konstruktiona, jonka tiloissa vaikuttivat vahva sotilaallinen kuri ja hierarkkisuus, mutta jossa kuitenkin viihdyttiin todella hyvin. Tilkan sotilassairaala oli omanlaisena mikrokosmos, jonka sisälleen sulkemaa yhteisöä on mahdotonta nähdä rakentuvan missään toisenlaisessa sairaalassa.

Tämä tutkielma tarkastelee elokuvan Madagascar kulttuurisidonnaisten viittausten kohdalla käytettyjä käännösstrategioita. Lisäksi tutkielma tarkastelee elokuvan käännöksessä ilmeneviä eksplikoinnin esimerkkejä. Tutkielman teoreettinen viitekehys ja metodologia pohjautuu mm. Lawrence Venutin (1995) kotouttamisen ja vieraannuttamisen käsitteeseen, Jan Pedersenin (2011) kielenulkoisten kulttuuriviittausten taksonomiaan sekä Candace Séguinot’n (1988) eksplikoinnin määritelmiin. Tutkimuskysymykseni on, millaisia käännösstrategioita elokuvan Madagascar kulttuurisidonnaisten viittausten kohdalla on käytetty, ja voiko käytettyjen käännösstrategioiden perusteella väittää, että käännöksessä on suosittu kotouttavaa tai vieraannuttavaa käännösstrategiaa. Lisäksi otan selvää, ilmeneekö elokuvan käännöksessä Séguinot’n (1988) määritelmien mukaista eksplikointia. Aineistosta nousi esille yksi keskeinen kulttuurisidonnaisten viittausten osa-alue: erisnimet. Erisnimiin sisältyvät maantieteelliset nimet, kutsumanimet sekä organisaatioiden nimet. Toinen kulttuurisidonnaisten viittausten osa-alue liittyy newyorkilaisuuteen, joka on keskeinen osa elokuvan päähenkilöiden identiteettiä. Näihin viittauksiin kuuluvat maininnat New Yorkin kaupunkikuvalle ominaisista liikkumisen muodoista sekä ruokakulttuurista. Aineiston tuloksista käy ilmi, että määrällisesti käytetyin käännösstrategia on säilytys. Erisnimien kohdalla on suosittu säilytystä ja virallista vastinetta. Newyorkilaisuuteen viittaavien ilmausten kohdalla on käytetty taas kulttuurillista korvausta. Näistä tuloksista ei kuitenkaan käy ilmi, että elokuvassa suosittaisiin vieraannuttavaa strategiaa, koska käännöksessä ilmenee kuitenkin paljon kotouttavia käännösratkaisuja silloinkin, kun lähdetekstilähtöinen vastine olisi ollut mahdollinen. Päähenkilöt ovat omaksuneet Stadin slangista ja Helsingin puhekielestä vaikutteita ottaneen puhetyylin, minkä voi itsessään katsoa olevan kotouttava strategia. Tulokset osoittavat myös, että elokuvan suomenkielisessä versiossa ilmenee jonkin verran eksplikointia, mutta myös sen vastaisia ilmentymiä.

Tutkimus kohdistuu pyyntösekvenssien rakentumiseen suomenkielisissä keskusteluissa. Pyynnöt eivät usein ole yksinkertaisia pyyntö-responssi-vieruspareja, vaan puhujat laajentavat niitä eri tavoin. Pyynnöille onkin tyypillistä taustoitus, jonkinlainen ongelmankuvaus, joka kertoo pyynnön vastaanottajalle, miksi pyyntö esitetään. Tutkimuksessani tarkastelen pyyntöjen yhteydessä esiintyviä taustoituksia: niiden rakennetta, tehtäviä, ja sitä, mistä taustoitukset motivoituvat. Aineisto on peräisin Helsingin yliopiston Keskusteluntutkimuksen arkistosta, josta hyödynnän sekä ääninauhoitettuja puhelinkeskusteluja että kasvokkain käytyjä videoituja keskusteluja. Aineistossa on yhteensä 33 kappaletta pyyntöjä, joista 23 on puhelimitse esitettyjä erilaisia pyyntöjä ja 10 kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa esiintyviä pyyntöjä. Analysoitujen keskustelujen yhteiskesto on noin 166 minuuttia. Tutkimusmetodi on keskustelunanalyysi. Pyyntöjen yhteydessä esiintyvä taustoitus todettiin tutkimuksessa yleiseksi erityisesti puhelinkeskusteluissa. Niistä taustoitettuja pyyntöjä oli 21, kun taas taustoittamattomia pyyntöjä oli vain kaksi. Puhelimitse esitetyn pyynnön taustoituksen yleisenä funktiona on informaation antaminen pyynnön olosuhteista: miksi pyyntö on tärkeää toteuttaa ja miksi pyyntö täytyy esittää. Keskustelunanalyysin traditiossa pyynnöt on nähty usein preferoimattomina etujäseninä, ja taustoitus sisältääkin usein lievennystä pyynnön toteuttamisen olosuhteisiin. Tämä on yleistä erityisesti silloin, kun taustoitus motivoituu vastaanottajan varauksellisista responsseista tai lisäkysymyksistä, jotka ilmaisevat epävarmuutta pyynnön toteuttamisesta. Pyynnön taustoituksen voidaan nähdä lisäävät pyytäjän oikeutusta kysyä ja se edesauttaa preferoidun responssin saamista. Kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa pyynnön informaatioarvo on pienempi, koska pyytäjä ja vastaanottaja jakavat saman tilan ja pyyntö kohdistuu samalla hetkellä toteutettavaan toimintaan. Yksinkertaisissa pyynnöissä taustoitus jää usein kokonaan pois, sillä vastaanottaja näkee itse pyynnön olosuhteet ja epävarmuustekijät ovat vähäiset pyynnön pienen kuormittavuuden takia. Jos pyyntö poikkeaa meneillään olevasta toimintalinjasta tai aiheuttaa vastaanottajalle kuormitusta, taustoitus esitetään. Tulevaisuudessa olisi tarpeen tutkia suomenkielisten pyyntöjen rakentumista muun muassa pyynnön oikeutuksen ja pyynnön taustalla olevien epävarmuustekijöiden näkökulmasta.