Browsing by Title

Pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, mitkä ovat Suomen yleisimmät kadunnimet ja millaisten nimeämisperusteiden mukaan niitä on annettu. Tutkielmassa myös selvitetään syitä näiden ns. kärkinimien suosioon ja miten kärkinimilistat ovat muuttuneet. Lisäksi pohdin, mitä seurauksia samojen nimien toistumisesta paikkakunnalta toiselle on ja kuinka samanimisyydestä aiheutuvilta ongelmilta voitaisiin välttyä tulevaisuudessa. Tutkielman aineistona on Postilta saadut yleisimpien kadunnimien listaukset vuosilta 2003 ja 2012 ja Ylen aihetta käsittelevä artikkeli vuodelta 2019. Nimien lukumäärät on tarkistettu Maanmittauslaitoksen internetsivuilla olevan karttahaun avulla. Nimeämisperusteiden selvittelyssä ovat apuna paitsi karttahaut, myös useat tietyn suomalaisen kaupungin nimistöön keskittyvät julkaisut tai gradut. Karttahaun avulla lokakuussa 2020 tehdyn tarkistuslaskennan perusteella kärkinimet ovat yleisyysjärjestyksessä Ranta-, Kirkko-, Koulu-, Rinne-, Teollisuus, Mylly-, Kuusi-, Mänty-, Väli- ja Rantalantie, Koivukuja ja Mäkitie. Nimet ovat sen verran läpinäkyviä, että nimeämisperusteet on melko suurella varmuudella pääteltävissä suoraan nimistä. Pääsääntöisesti oletetut nimeämisperusteet pitänevät paikkansa, sillä karttahakujen perusteella vain muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Kouluteiden varrella on koulu tai se johtaa koululle jne. Kärkinimilistojen vertailu osoitti, että Rantatie on säilyttänyt selvän ykkössijansa ja kärkikymmenikkö on pysynyt jokseenkin muuttumattomana vuodesta 2004 vuoteen 2020 ulottuvan tarkastelujakson aikana. Kärkinimien häntäpäässä olevat Mäki- ja Rantalantie näyttävät vakiinnuttaneen paikkansa kärkikymmenikössä, kun taas Koivukuja ei ole kaikkina vuosina yltänyt kärkikymmenikköön. Yllättävintä on se, ettei kärkinimet ole vähentyneet samassa suhteessa kuin kuntien lukumäärä, vaan kaikkia kärkinimiä löytyy nyt kuntien kokonaislukumäärään suhteutettuna aiempaa useammasta kunnasta. On siis hieman aiempaa todennäköisempää tavata naapurikunnista samoja kärkinimiä. Syinä kärkinimien suosioon on todennäköisesti nimeämisen systemaattisuus (paikan selvimmin erottuvan ominaisuuden huomioiminen nimenannossa) ja nimeämismuoti (kaavamainen nimenanto, ns. jokapaikan kadunnimet). Kunnasta toiseen toistuvista identtisistä nimistä on haittaa niin käytännölliseltä kuin koko maan nimistön monimuotoisuudenkin kannalta. Kun samat kadunnimet tulevat vastaan kaikkialla, ne eivät enää yksilöi riittävästi tarkoittamaansa paikkaa ja niistä tulee näin ollen ilmaisuvoimattomia. Toisiinsa sekaantuvat nimet aiheuttavat myös huomattavia haittoja varsinkin hälytys-, huolto- ja palveluliikenteelle. Ratkaisuna samanimisyysongelmaan on paitsi nimien vaihto, myös lisämääritteen lisääminen nimien eteen (vaikkapa ilmansuuntaa merkitsevä lisämäärite Pohjoinen (Pohjois-) tai adjektiivi Iso, Pieni, Pikku jne.) tai osittainen paluu vanhaan systeemiin eli nimien yhdistäminen kaupunginosan tai vaikka kylän nimeen. Kyseinen kadunnimisysteemi on jo käytössä monissa Euroopan suurissa kaupungeissa.

Tutkielmani tarkoituksena on selvittää Suomen poliittisia linjauksia ja toimia Palestiina-kysymyksessä Oslon prosessin aikana. Pohdin sitä, mitkä tekijät vaikuttivat linjausten muodostumiseen, sekä sitä, miksi ja miten Suomi osallistui rauhanprosessin tukemiseen. Selvitän myös Suomen ja Oslon prosessin aikana perustetun palestiinalaishallinnon välisiä suhteita sekä sitä, millaiseksi palestiinalaishallinto, ja etenkin Suomessa toimiva edustusto, koki Suomen Palestiina-politiikan. Suomi pyrki vuosikymmenen aikana luomaan ja ylläpitämään hyviä suhteita palestiinalaisiin poliitikkoihin, ennen kaikkea Jasser Arafatiin. Arafat vieraili Suomessa 1990-luvun aikana useita kertoja. Oslo I -sopimuksen allekirjoitusta seurasi laaja kansainvälinen taloudellinen avustusoperaatio. Muiden teollisuusmaiden tapaan Suomi osallistui tähän prosessiin. Suomen taloudellinen avustus palestiinalaishallinnolle oli kuitenkin muihin Pohjoismaihin verrattuna pientä. Taloudellinen apu maksettiin ensisijaisesti kehitysyhteistyömäärärahoista. Suuri osa tästä tuesta kanavoitiin, etenkin 1990- luvun ensimmäisellä puoliskolla, kansainvälisten organisaatioiden kautta. Apua koordinoitiin ennen kaikkea Maailmanpankin ja YK:n palestiinalaispakolaisia avustavan järjestön UNRWA:n kautta. Palestiinaan liittyneet poliittiset linjaukset tulivat selkeimmin esiin Suomen YK- ja EU-politiikassa. Esittelen työssäni myös sitä, miten Suomi harjoitti Palestiina-politiikkaansa näissä järjestöissä. Työni on historiallinen arkistolähdetutkielma haastatteluilla täydennettynä. Aineistoni koostuu suurelta osin ulkoasiainministeriön, Ulkopoliittisen instituutin ja Helsingin Sanomien vuosien 1991−1999 arkistolähteistä ja julkaisuista. Lisäksi olen haastatellut kolmea asian parissa 1990-luvulla työskennellyttä henkilöä, joista yksi työskenteli Palestiinan Suomen edustustossa, toinen Suomen Tel Avivin lähetystössä ja myöhemmin Suomen Ramallahin edustustossa ja kolmas kansanedustajana Suomen eduskunnassa. Suomi aloitti kahdenvälisen kehitysyhteistyön palestiinalaishallinnon kanssa vuonna 1995. Motiivina kahdenvälisen yhteistyön aloittamiselle oli, muiden maiden esimerkin lisäksi, pyrkimys erottautua itsenäisenä avustajatahona. Palestiinalaisalueille kohdistetun kahdenvälisen kehitysyhteistyön painopisteet valittiin palestiinalaishallinnon esittämien tarpeiden sekä Suomen sektorikohtaisen asiantuntijuuden perusteella. Poliittisten linjausten muodostamisessa ja toimeenpanossa Suomi seurasi pitkälti Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden esimerkkiä. Euroopan unioniin liittyminen ei sinänsä muuttanut Suomen linjauksia, mutta toi YK:n rinnalle uuden väylän Palestiinaan liittyvien poliittisten kantojen ilmaisemiselle.

Raúl García Zárate is the Peruvian guitarist of greater significance in the 20th century. Despite his undeniable importance, there was not a systematic approach on his musical work. This thesis has the purpose to develop such approach by delimiting the main fields in the study of his life and musical work, taking into account the socio-cultural context in which they unfold and, also, the creative processes that operate in his artistic production. As a result of the systematization process of a considerable amount of sources, this thesis presents a division for the study of his life, which can be organized into three phases: first, infancy and youth in Ayacucho (1931 1949); second, the migration period in Cuzco and Lima, and the beginning of his recordings (1950 1977); and finally, the development of his artistic activity on international level (1978 2005). Since the socio-cultural influences on the artistic production, this chronology will help also toward an approach to the creative stages of Raúl García. Also, this study attempts to describe an aesthetic of the Raúl García ́s musical work. Then, it presents a classification of his repertoire which will be useful in an extensive analysis of his repertoire. This classification has taken into account the characteristics of musical practice (collective and individual repertoire) and socio-geographical factors (local styles and Andean social structure). Likewise, after introducing a conceptual framework on the entity of musical work, this thesis includes an analysis model applied to the two main creative processes of the musical work of Raúl García: arrangement, as a creative process, and performance, as a dynamic of the creative process. Finally, it is presented a selection of the main techniques of Raúl García ́s performance. Then, it is described the technical procedures (human body and hands position, production of sound, vibrato and pizzicato) and the processes of syncretism between the classic guitar and other techniques developed in the Andean context. In this framework, an evaluation is developed on the studies related to the guitar tunes used in Ayacucho and, specially, in the repertoire of Raúl García. Besides, the appendix of this thesis includes the chronology of life, a catalog of recordings, a list of musical works and transcriptions and, also, the materials for the musical analysis developed in this thesis. Among its main goals, this research contributes to improve our knowledge on Raúl García ́s life and creation stages. Also, it determines the extension of his repertoire and underlines the central issues that characterize his aesthetic one and individual style. These issues will be deepened in later investigations, based on an exhaustive analysis of the musical work of Raúl García.

Tämän tutkielman aiheena on vuosien 1863–64 valtiopäivien rautatiekeskustelu. 1860-luvun alussa rautatiet eivät olleet vielä vakiinnuttaneet asemaansa Suomessa, ja aiheesta keskusteltiinkin valtiopäivillä vielä vilkkaasti. Säätyjen tehtävänä oli päättää rakennettaisiinko Helsingistä Hämeenlinnaan 1862 rakennetulta radalta seuraavaksi rataa Tampereelle vai Lahteen. Valtiopäivillä keskusteltiin Suomen tulevaisuudesta ja siitä, miten rautatiet siihen sopisivat. Tutkimuskysymykseni ovat siis: Miksi valtiopäiville valitut säätyjensä edustajat näkivät rautatiet tärkeänä osana Suomen tulevaisuutta? Minkälaisia tarpeita niiden ajateltiin muuttuvassa maailmassa palvelevan? Päälähteenäni käytän säätyjen istuntojen pöytäkirjoja kyseisiltä valtiopäiviltä. Rautateiden rakentaminen oli pitkälti taloudellinen kysymys. Rautatiet olivat kallis investointi, ja toisaalta rautateiden avulla voitiin saavuttaa kaupankäynnin vilkastumista ja siten myös talouskasvua. Valtiopäivämiehet pitivät Suomea köyhänä maana, ja suurin osa koki, että rautateistä voisi olla avuksi Suomen talousahdinkoon. Nopeita voittoja ei kuitenkaan odotettu, vaan muutokset näkyisivät vasta kun enemmän ratoja olisi saatu rakennettua. Osa ajatteli, että rautateiden rakentaminen oli pois erityisesti maanviljelyksen auttamisesta. Maanviljelys olisi saatava jaloilleen ennen kuin voitiin rakentaa rautateitä. Valtiopäivien koolle kutsuminen ensimmäisen kerran sitten vuoden 1809 asetti paineita edustajille saada muutosta ja uudistuksia aikaan. Keinot niiden aikaansaamiseksi vaihtelivat kuitenkin säädystä ja edustajasta toiseen. Rautatiekysymystä käsiteltiin valtiopäivillä pitkälti talousvaliokunnan mietinnön pohjalta. Siinä talousvaliokunta oli eritellyt eri ratalinjojen etuuksia ja vertaillut niitä toisiinsa. Argumentit Lahden radan puolesta koostuivat pitkälti siitä, että rataa voitaisiin jatkaa itään ja edelleen Pietariin, josta Suomella olisi ratayhteys muuhun Eurooppaan. Suomen vesireitit ulkomaille jäätyivät usein talvisin, joten tarve maayhteydelle oli suuri. Tampereen paremmuutta perusteltiin usein kotimaan yhteyksillä, ja erityisesti Tampereelta jatkettavan Pohjanmaan yhteydellä. Tampere oli myös Suomen tärkein teollisuuspaikkakunta, jonka yhteys rannikolle ja sitä myöten ulkomaille oli tärkeää viennin ja tuonnin kannalta. Valtiopäivillä keskusteltiin myös Turun ja Porvoon radoista, mutta niiden kannatus jäi säädyissä vähemmälle. 1860-luvulla valtiopäivien käytänteet eivät olleet vielä vakiintuneet, ja keskustelussa valtiopäivämiesten henkilökohtaisilla mielipiteillä oli paljon sijaa. Maan etu oli kuitenkin asia, jota kaikki kokivat ajavansa puolustamalla rautateitä. Maan edusta ei kuitenkaan käyty avointa keskustelua, ja edustajilla oli selkeästi eri mielipiteitä siitä, mihin suuntaan Suomea tulisi viedä, ja millä tavalla rautatiet istuisivat Suomen tulevaisuuteen.

Kunnollinen ravinto on yksi ihmiselämän perusedellytyksistä, mutta kautta historian ruoka ja syöminen ovat merkinneet ihmisille paljon muutakin: nautintoa, yhdessäoloa, ylellisyyttä, uskonnollista rituaalia tai jopa helpotusta kipuun tai sairauteen. Ruoka on historiamme eri aikakausina sekä erottanut että yhdistänyt ihmisiä, kansoja sekä uskontokuntia, ja ruokaan liittyviä käytänteitä, uskomuksia ja trendejä tutkimalla voidaan oppia paljon kyseessä olevasta ajasta, sen ihanteista ja kulttuurista. Tämä pro gradu-tutkielma tarkastelee porvariston ruokakulttuuria 1600-luvun Englannissa ja Alankomaissa. 1600-luvulla ruoka oli jo monelle eurooppalaiselle muutakin kuin pelkkää ravintoa eikä ruokavalintoja määrittänyt enää ainoastaan se, mihin ihmisillä oli varaa tai mitä sattui olemaan tarjolla. Tutkielmani päämääränä onkin selvittää, minkälaisia merkityksiä tuon ajan porvaristo ruoalle antoi ja mitkä eri tekijät ohjailivat heidän syömistään ja ruokailutottumuksiaan. Lisäksi tarkastelen, kuinka porvaristo pyrki ruokavalinnoillaan erottautumaan alemmista luokista ja kuinka itse ravinto, mutta myös ruokailutottumukset ja pöytätavat erottivat eri yhteiskuntaluokkia toisistaan. Tutkielman aineisto koostuu 1600-luvulla julkaistuista keittokirjoista, kotitalous- ja ravinto-oppaista sekä ruokaa, sen valmistusta ja ruokailua kuvaavasta kuvataiteesta. Kirjallisia lähteitä on yhteensä yhdeksän, joista jokainen on Englannista, kun taas tutkielman kuvallisista lähteistä 16 on Alankomaista ja loput kaksi Englannista. Tutkielma on lähestymistavaltaan kulttuurihistorian tutkimusta ja siten tarkastelussa olevan historiallisen aikakauden syvällinen tuntemus on oleellista. Aineiston tulkitsemisessa käytetään kontekstualisointia, jonka avulla avataan aineistossa vaikuttavia kulttuurisia ihanteita, aatteita ja käsityksiä. Tutkielman kuvallisen aineiston tulkinnassa hyödynnetään lisäksi visuaalista analyysia. 1600-luvun alankomaalaisen ja englantilaisen porvariston rakentaessa ruokakulttuuriaan he vahvistivat samalla yhteistä luokkaidentiteettiään. Aikakautena, jolloin kulutettavia tuotteita oli vielä melko rajallisesti, ruoasta tuli porvaristolle olennainen tapa erottautua alemmista luokista ja tuoda esiin omaa asemaa. Ruoan ja kattauksen esteettisyys korostui aiempaa enemmän ja kauniilla astioilla pyrittiin tuomaan hieman ylellisyyttä ruokailuun. Ihanteellinen ateria oli runsas ja koostui jopa kymmenistä eri ruoka-annoksista. Toisaalta aikakauden moralistit ja kirkko paheksuivat kaikenlaista kohtuuttomuutta ja ylensyöntiä, mikä näkyi liioitellun hillityissä ruokailukuvauksissa kuvataiteessa. Syöpöttelyä paheksuttiin myös terveydellisistä ja ulkonäöllisistä syistä. Lihavuuden riskejä ja hyvien elintapojen merkitystä alettiin ymmärtää aiempaa paremmin ja kohtuullisuus ruoan ja juoman suhteen katsottiin hyveeksi. Ruoka oli merkittävässä roolissa terveyden edistämisessä: eri ruoka-aineita käytettiin sairauksien parantamiseen ja jopa kivun lievitykseen.

Tutkimuksen aiheena ovat reaaliat eli kulttuurisidonnaiset elementit, ja niihin sovellettavat käännösstrategiat. Tutkielmassa analysoidaan F.E. Sillanpään teoksessa Nuorena nukkunut: eli vanhan sukupuun viimeinen vihanta (1931) esiintyviä reaalioita ja niiden kääntämistä sen kahdessa saksankielisessä käännöksessä Silja, die Magd (1932, kääntäjä Rita Öhquist) ja Jung entschlafen: eines alten Stammbaums letzter Trieb (2017, kääntäjä Reetta Karjalainen). Tutkielmassa selvitetään, onko reaalioita kadonnut käännettäessä, minkälaisia käännösstrategioita käännöksissä on käytetty ja millaisia vaikutuksia valituilla strategioilla on kohdetekstin ymmärrettävyyteen ja merkitykseen. Tutkimuksen teoriatausta pohjaa soveltuvin osin Pekka Kujamäen väitöskirjatutkimukseen (1998) Seitsemän veljeksen kahdeksasta saksannoksesta. Tutkimuksessa hyödynnetään Kujamäen tutkimustuloksia reaalioista ja niiden kääntämiseen sovellettavista käännösstrategioista sekä luodaan Kujamäen tapaan käännösprofiilit Nuorena nukkuneen kahdesta käännöksestä, tosin suppeampina. Käännösstrategioiden kohdalla hyödynnetään myös Ritva Leppihalmeen luokittelua joidenkin strategioiden osalta. Analyysin pohjana käytettävät käännösstrategiat ovat sitaattilaina, käännöslaina, eksplikointi, analogia, yläkäsite, vieruskäsite, assosiatiivinen käännös, lisäys ja poisto. Alkuperäisteoksesta on poimittu reaaliat kahdesta eri tekstikatkelmasta (31 s. + 11 s.). Reaaliat on luokiteltu teemoittain (yhteiskunta, vapaa-aika, erisnimet, luonto ja arkipäivä) sekä sovellettujen käännösstrategioiden mukaan. Epäselvät rajatapaukset on luokiteltu erikseen, kuten myös useampaa strategiaa yhdistelevät yhdistelmästrategiat. Työssä analysoidaan tarkemmin esimerkkejä kustakin käännösstrategiasta. Analyysin pohjalta huomataan, että käännökset eroavat toisistaan käännösstrategioiden käytön suhteen paikoin selvästi. Reaalioiden kääntämisessä sovelletut käännösstrategiat palvelevat pääsääntöisesti kohdelukijaa molemmissa käännöksissä. Esitellyistä käännösstrategioista molemmissa käännöksissä on sovellettu eniten sitaattilainaa, mikä selittyy suurella erisnimien määrällä. Esimerkkien analyysissä käy ilmi, että valitut käännösstrategiat lisäävät kohdetekstin ymmärrettävyyttä ja häivyttävät mahdollisia kulttuuritöyssyjä. Päätelmissä todetaan, ettei tutkimus sinällään luo uutta tietoa reaalioista, mutta luo tapaustutkimuksena kuvan reaalioista juuri tässä aineistossa. Tulokset limittyvät reaalioiden tutkimusperinteeseen siten, että ne tukevat ajatusta reaalioista käännösongelmana. Tapaustutkimuksena työ on jatkumoa Kujamäen aloittamaan käännöstieteelliseen reaalioiden tutkimukseen sekä tuo osaltaan uutta tietoa Öhquistin käännösten tuntemukseen. Työn tulokset vahvistavat myös näkemystä siitä, kuinka reaalioiden käännösstrategioita sovelletaan usein limittäin kohdetekstin tarpeiden mukaan.

Tutkielmassa tarkastelen reaalioiden käännösstrategioita ja käännösstrategioiden taustalla vaikuttavia tekijöitä vertaillen Haruki Murakamin Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi (2013) -teoksen reaalioita ja niiden käännöksiä Raisa Porrasmaan Värittömän miehen vaellusvuodet -käännöksessä (2014). Analysoin käännösreaalioita Ritva Leppihalmeen (2001) käännösstrategioiden sekä kotouttamisen ja vieraannuttamisen käsitteiden pohjalta. Lisäksi tarkastelen mahdollisia syitä käännösstrategioiden taustalla: reaalialuokkia, ympäröivää tekstiä sekä japanilaisen kulttuurin tunnettuutta Suomessa. Minua kiinnostaa tietää, millaisia käännösstrategioita japaninkielisen romaanin suomennoksessa on käytetty ja miksi. Analyysissani paljastuu, että kotouttavia käännösstrategioita on käytetty hieman enemmän kuin vieraannuttavia strategioita. Yksittäisissä strategioista suosituin on ollut kuitenkin vieraannuttamisen ja kotouttamisen välimaastoon sijoittuva selittämisstrategia. Suomalaislukijalle vielä suhteellisen kaukaisen japanilaisen kulttuurin reaalioiden selittämiselle lienee tarvetta. Toisaalta samaista strategiaa ei ole lähes ollenkaan romaanin dialogissa, mikä kielii kyseisen strategian tekstuaalisesta raskaudesta. Birgit Nedergaard-Larsenin (1993) ja Peter Newmarkin (1988) teorioiden pohjalta jakamiani reaalialuokkia tarkastellessani selviää, että maantieteellisten reaalioiden kohdalla ei ole käytetty lainkaan vieraannuttavia käännösstrategioita. Muuten reaaliluokkien vaikutus käännösstrategioihin jää epäselväksi aineistoni suppeuden vuoksi. Tutkimukseni havainnollistaa erilaisia reaalioiden käännösratkaisuja japanista suomennettaessa ja raottaa niiden taustalla olevia tekijöitä. Tutkimustani olisi mielenkiintoista jatkaa laajemmalla aineistolla – tämä kenties avaisi tarkemmin yhteisiä tekijöitä tiettyjen reaalioiden käännösstrategioiden taustalla.

Tavoitteet ja teoriatausta: L’objectif de cette étude est de nous informer sur les thèmes des discussions du débat en ligne lors de la nomination de Jean Castex comme premier ministre en Juillet 2020. Ainsi, nous examinerons les moyens implicites des internautes de s’exprimer dans les tweets. Les tweets ont été étudiés à travers les théories de Katherine Kerbrat-Orecchioni (1986) et de Dominique Maingueneau (1990) sur l’implicite, ainsi qu’à travers les théories sur la dénomination et le classement proposés par Pietikäinen et Mäntynen (2019). Aineisto ja menetelmät: Le corpus comprend 202 tweets publiés entre le 3 Juillet et le 10 Juillet 2020 sur la plateforme twitter.com, lors de la nomination de Jean Castex le 3 Juillet 2020. Les tweets ont été collectés avec l’outil de « recherche avancée » avec les mots-clés « castex » et « accent ». Le corpus est examiné de manière qualitative, au moyen de l’analyse de discours. Dans la première partie de l’analyse, les tweets sont regroupés selon leur contenu dans des catégories comme « perceptions négatives de l’accent » ou « l’humour et l’ironie » pour observer les attitudes et les opinions représentées dans le corpus. Dans la deuxième partie de l’analyse sont observés plus précisément les moyens implicites des internautes pour exprimer leurs attitudes à travers des tweets exemplaires. Tulokset ja johtopäätökset: Nous avons pu diviser le contenu du corpus sous 8 titres désignant les thèmes et les attitudes les plus reprises dans les tweets. La catégorie la plus grande comprenait les tweets traitant le rôle des médias en ce qui concerne le buzz autour de l’accent. La plupart des tweets de cette catégorie trouvaient le style de la presse ou du média audiovisuel plutôt méprisant. Le contenu humoristique et ironique formait ainsi une catégorie notable dans le corpus. Nous constatons que la plateforme favorable à l’ironie et l’humour a influencé un grand nombre de messages humoristiques. L’analyse des contenus implicites a également approfondi la compréhension sur l’atmosphère générale et les opinions autour la période de la nomination. Enfin, l’analyse a démontré que les attitudes positives chez les internautes vis-à-vis de l’accent de Castex étaient plus nombreuses que les attitudes négatives.

Tutkielma käsittelee lukijaa sitouttavia tekniikoita yhdysvaltalaisten lastenkirjojen takakansiteksteissä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millainen retorinen rakenne lastenkirjojen takakansiteksteissä on, millaisia lukijaa sitouttavia strategioita lastenkirjojen takakansiteksteissä käytetään, ja löytyykö piirteiden käytössä eroavaisuuksia eri ikäryhmille suunnatun lastenkirjallisuuden takakansitekstien välillä. Tutkittavat lastenkirjallisuuden lajit ovat kuvakirjat, kouluikäisille suunnatut kirjat, nuorten aikuisten kirjat sekä lapsille suunnattu tietokirjallisuus. Tutkielman aineisto koostuu yhteensä 160 takakansitekstistä, joiden analysoinnissa käytettiin lähilukumenetelmää. Tutkielmassa vertaillaan eri ikäryhmille suunnattujen lastenkirjojen takakansitekstien retorista rakennetta Gea-Valorin ja Inigo Rosin mallia (2009) apuna käyttäen. Tutkielmassa hyödynnetään myös mukautettua versiota Ken Hylandin akateemisen diskurssin mallista (2005) lukijaa sitouttavien piirteiden tunnistamiseksi. Lukijaa sitouttaviksi interpersoonaisiksi piirteiksi laskettiin tutkielmassa lukijan puhuttelu, käskyt, kysymykset sekä sivuhuomautukset. Tutkielmassa osoitetaan, että lastenkirjojen takakansitekstejä voidaan pitää luonteeltaan interpersoonaisina, ja niissä ilmenevillä sitouttamismerkitsijöillä on oma osansa lukijan vakuuttamisessa. Tutkielmassa selvisi, että lastenkirjojen takakansitekstien rakenteiden välillä on pieniä eroavaisuuksia, mutta mitään huomattavaa trendiä ei ollut nähtävissä. Kaikille teksteille yhteinen piirre oli kirjan sisällön kuvaileminen. Interpersoonaisia sitouttamismerkitsijöitä löytyi yleisesti ottaen eniten nuorille aikuisille suunnattujen kirjojen takakansiteksteistä, mutta muuten erot kategorioiden välillä eivät olleet merkittäviä. Yleisimpiä teksteissä ilmenneitä interpersoonaisia piirteitä olivat lukijan puhuttelu sekä kysymykset. Tutkielma osoittaa, että Hylandin metadiskurssimallia voidaan tietyin genrepohjaisin mukautuksin soveltaa akateemisen diskurssin lisäksi myös muihin tekstilajeihin.

This study examines both theoretically an empirically how well the theories of Norman Holland, David Bleich, Wolfgang Iser and Stanley Fish can explain readers' interpretations of literary texts. The theoretical analysis concentrates on their views on language from the point of view of Wittgenstein's Philosophical Investigations. This analysis shows that many of the assumptions related to language in these theories are problematic. The empirical data show that readers often form very similar interpretations. Thus the study challenges the common assumption that literary interpretations tend to be idiosyncratic. The empirical data consists of freely worded written answers to questions on three short stories. The interpretations were made by 27 Finnish university students. Some of the questions addressed issues that were discussed in large parts of the texts, some referred to issues that were mentioned only in passing or implied. The short stories were "The Witch à la Mode" by D. H. Lawrence, "Rain in the Heart" by Peter Taylor and "The Hitchhiking Game" by Milan Kundera. According to Fish, readers create both the formal features of a text and their interpretation of it according to an interpretive strategy. People who agree form an interpretive community. However, a typical answer usually contains ideas repeated by several readers as well as observations not mentioned by anyone else. Therefore it is very difficult to determine which readers belong to the same interpretive community. Moreover, readers with opposing opinions often seem to pay attention to the same textual features and even acknowledge the possibility of an opposing interpretation; therefore they do not seem to create the formal features of the text in different ways. Iser suggests that an interpretation emerges from the interaction between the text and the reader when the reader determines the implications of the text and in this way fills the "gaps" in the text. Iser believes that the text guides the reader, but as he also believes that meaning is on a level beyond words, he cannot explain how the text directs the reader. The similarity in the interpretations and the fact that the agreement is strongest when related to issues that are discussed broadly in the text do, however, support his assumption that readers are guided by the text. In Bleich's view, all interpretations have personal motives and each person has an idiosyncratic language system. The situation where a person learns a word determines the most important meaning it has for that person. In order to uncover the personal etymologies of words, Bleich asks his readers to associate freely on the basis of a text and note down all the personal memories and feelings that the reading experience evokes. Bleich's theory of the idiosyncratic language system seems to rely on a misconceived notion of the role that ostensive definitions have in language use. The readers' responses show that spontaneous associations to personal life seem to colour the readers' interpretations, but such instances are rather rare. According to Holland, an interpretation reflects the reader's identity theme. Language use is regulated by shared rules, but everyone follows the rules in his or her own way. Words mean different things to different people. The problem with this view is that if there is any basis for language use, it seems to be the shared way of following linguistic rules. Wittgenstein suggests that our understanding of words is related to the shared ways of using words and our understanding of human behaviour. This view seems to give better grounds for understanding similarity and differences in literary interpretations than the theories of Holland, Bleich, Fish and Iser.