Browsing by Title

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan adaptaatiota lastenkirjallisuuden kääntämisessä. Työn aineistona on L. M. Montgomeryn Anna-sarjan viimeinen osa Rilla of Ingleside ja sen saksan- ja suomenkieliset käännökset. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten saksan- ja suomenkielisiä käännöksiä on muutettu. Toisin sanoen, miten niitä on adaptoitu ja minkälaisia muutoksia eli pragmaattisia adaptaatioita lähde- ja kohdetekstien välillä on. Lisäksi pohditaan, mitkä ovat mahdollisia syitä adaptaatioihin. Aineistoon perehtyminen on toteutettu vertailemalla alkuperäistä englanninkielistä teosta käännöksiin luku kerrallaan, ja lopulta verrattu käännöksiä toisiinsa. Pragmaattisella adaptaatiolla tarkoitetaan tässä tutkielmassa käännökseen tehtäviä lisäyksiä, poistoja ja korvauksia. Näiden avulla otetaan huomioon käännöksen lukijat, joille lähtötekstin kulttuuri ei ole välttämättä tuttua. Pragmaattisilla adaptaatioilla muutetaan lähtökulttuurin vierasperäinen asia kohdekulttuuriin ja sen kieliympäristöön sopivammaksi. Lastenkirjallisuuden kääntämisen yhteydessä pragmaattiset adaptaatiot ovat keinoja muokata käännös nuorelle lukijakunnalle sopivaksi. Analyysistä kävi ilmi, että pragmaattisten adaptaatioiden määrä on huomattava Rilla of Inglesiden suomennoksessa. Erityisesti poistojen määrä korostuu siinä. Poistot liittyivät julmina ja ikävinä pidettäviin asioihin, joita on todennäköisesti pidetty epäsopivina nuorelle lukijalle. Toiseksi merkittäväksi ryhmäksi voi luokitella poistot, joita ei ole todennäköisesti pidetty oleellisena tarinan juonen kannalta. Saksankielisessä käännöksessä korostuu lisäysten määrä. Lisäykset vaikuttavat olevan kääntäjän täysin sattumanvaraisesti keksimiä. Niillä on todennäköisesti haluttu tuoda esille esimerkiksi taustatietoa. Huomattavaa on myös se, että saksan- ja suomenkielisissä käännöksissä on keskenään samoja lisäyksiä, mutta kyseinen kohta puuttuu alkuperäisestä teoksesta. Korvaukset olivat vähemmistössä kummassakin käännöksessä. Analyysin perusteella voi päätellä, että pragmaattisilla adaptaatioilla on merkitystä, kun teosta muokataan käännettäessä sopivaksi nuorille lukijoille. Kääntäjällä on monenlaisia vaihtoehtoja, kuinka hän kohtelee asioita, joita ei pidetä lapsille sopivina. Käännös on aina oman aikakautensa tuote, johon oleellisesti vaikuttavat aikakauden normit ja käsitys, mitä voi kääntää.

Soturit olivat keskeinen sosiaalinen ryhmä keskiajan läntisessä Euroopassa ja Meiji-kautta (1868-1912) edeltäneessä Japanissa. Japanin avauduttua 1800-luvun puolivaiheilla maan historiaa alettiin kirjoittaa eurooppalaisen mallin mukaan, ja soturiperinteiden rinnastaminen ja vertailu yleistyivät. Vertailun taustalla vaikuttivat käsitykset alueiden samankaltaisesta feodaalisesta historiasta. Feodalismi on säilynyt keskeisenä teemana vertailuissa ja Japanin-tutkimuksessa, vaikka keskustelu siitä onkin Euroopan keskiajantutkimuksessa pitkälti hiipunut. Myös Japanin-tutkimuksessa on viime aikoina alettu esittää kritiikkiä feodalismi-termin käyttöä, rinnastuksia ja jopa pelkkää Euroopan historiaan vertaamistakin kohtaan. Feodalismin ohella muita keskeisiä vertailuteemoja ovat Japanin modernisoituminen ja sodankäynnin teknologia. Ensimmäiset vertailut olivat etupäässä yksittäisten joskus hyvin ylimalkaisten rinnastusten hakemista. Myös systemaattisia sivilisaatiohistoriallisia vertailuja alettiin tehdä jo varhain. Japanin-tutkimuksen ensisijaiseksi vertailukohteeksi ovat kuitenkin nousseet Euroopan historian sijaan teoriat feodalismista. Tarkastelu keskittyy nykyisin lähinnä eurooppalaisten termien käyttökelpoisuuteen Japanin historiasta kirjoitettaessa. Japanin modernisoitumista käsittelevät vertailut sivuavat keskusteluita feodalismista, mutta sotureiden rooli jää niissä usein hyvin vähäiseksi. Sodankäynnin teknologiaan keskittyvät vertailut ovat ilmiönä varsin tuore, sillä japanilaisen ja eurooppalaisen sodankäynnin pääteknologiat ovat olleet ilmeisen erilaisia lukuunottamatta 1500-luvun jälkipuoliskoa ja 1600-luvun alkua sekä nykyaikaa. Uuden ajan alun Euroopan ja saman ajan Japanin sotateknologiset yhtäläisyydet rajoittuvat jalkaväen tuliaseiden käyttöönoton mukanaan tuomiin muutoksiin maasodankäynnissä ja linnoittamiseen. Merisodankäynnin ja tykistön kehitys oli alueilla erilaista. Ritareiden ja samuraiden historioissa vaikuttavat edellä mainitun varhaisten tuliaseiden aikakauden rinnalla yhtäläisimmiltä kehityskuluilta niin sanotut varhais- ja täysfeodaaliset kaudet. Näistä ensimmäisellä tarkoitetaan Euroopan karolinkivaltakunnan aikaa suhteessa Kamakura-bakufuun (1185-1333) Japanissa. Jälkimmäisellä viitataan puolestaan ensimmäisen vuosituhannen vaihteen tienoille ajoittuvasta murroksesta noin 1300-1400-luvulle ulottuvaan ajanjaksoon Euroopassa ja sisällissotien kauteen 1300-luvun lopulta 1600-luvun alkuun Japanissa. Soturiperinteiden historioissa lähimmin toisiaan vastaavat feodaaliset piirteet ovat sotureiden yhteiskunnallinen asema ja heidän arvomaailmansa. Ilmeisin ongelma Euroopan ja Japanin vertailemisessa on se, että Eurooppa on laajempi ja historialtaan monimuotoisempi kuin Japani. Kuitenkaan tätä mittakaavaongelmaa eikä muitakaan metodologisia kysymyksiä ole vertailuissa juurikaan pohdittu. Osasyynä tähän lienee se, että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vertailijoiden asiantuntemus on keskittynyt vain toisen soturiperinteen historiaan. Sotureiden historiat tarjoavat antoisan vertailuparin. Suurista yhtäläisyyksistä huolimatta ritareita ja samuraita ei tulisi summittaisesti samaistaa toisiinsa, vaan rinnastettaessa tulisi mieluummin käyttää yleisempää soturin käsitettä.

Tämä pro gradu-tutkielma käsittelee englantilaisen baptistipastorin Robert Hallin (1764–1831) näkemyksiä ilmaisunvapaudesta, uskonnonvapaudesta ja kansalaisten oikeuksista Britanniassa 1791–1793. Päälähde on Hallin kirjoittama pamfletti An Apology for the Freedom of the Press and for General Liberty vuodelta 1793. Tutkielman painopisteenä on käsitellä sitä, miten Robert Hallin vähemmistökristillinen tausta vaikuttaa hänen ajatuksiinsa Britannian tilanteesta vallankumouksen sytyttyä Ranskassa 1789. Tutkielman alussa esitellään Robert Hallin tausta antamalla ensin lyhyt kuvaus hänen elämästään ja uskonnollisesta taustastaan. Anglikaanikirkon ulkopuolisiin seurakuntiin kuuluvia kristittyjä nimitetään yleisesti termillä dissentterit, ja heistä esitellään tarkemmin johtohahmot Richard Price (1723–1791) ja Joseph Priestley (1733–1804). Tutkielman taustoittavassa osiossa käydään lävitse 1700-luvun lopun uskonnollispoliittinen tilanne dissentterien osalta näiden pyrkiessä saamaan täydet kansalaisoikeudet, Samanaikainen ja osittain myös dissentterien tukema parlamentaarisen reformin ajaminen nivoutuu yhteen dissentterien vaatimusten kanssa ja sisältyy kuvaukseen Robert Hallin pamfletin kirjoitusajankohtaa edeltävästä aikakaudesta. Tutkielman käsittelyosiossa tarkastellaan Hallin An Apology for the Freedom of the Press and for General Liberty -pamfletin sisältöä edeten kronologisesti luvuittain. Viiteen päälukuun jaettu pamfletti etenee ilmaisunvapauden ja sen rajoittamisyritysten haitallisuuden käsittelemisestä sekä parlamentaarisen reformin tarpeellisuuden perusteluista yleisien ihmisoikeuksien puolustukseen ja dissentterien aseman esille tuomiseen. Lopuksi Hall kokoaa ajatuksiaan yhteen päätösluvussa ja ottaa kantaa Ranskan vallankumouksen tilanteeseen 1793. Pamfletin punaisena lankana toimii ilmaisunvapauden ja vapaan keskustelun puolustus, jonka Hall liittää jokaiseen käsittelemäänsä oman aikansa ongelmaan. Toinen pääteema on Hallin pelko Ranskan vallankumouksen tapaisten levottomuuksien ja väkivallan leviämisestä Britanniaan, mikäli hallinto ei kuuntele kansalaisia ja suostu uskonnolliseen ja poliittiseen reformiin yhteiskunnan tilan parantamiseksi. Tutkimuksessa todetaan, että Robert Hallin kristillinen dissentteritausta näkyy lähinnä vain silloin, kun jokin yhteiskunnallinen ongelma koskettaa suoraan vähemmistöseurakuntia. Hall ei perustele vaatimuksiaan sanavapaudesta tai hallinnon reformista kristinuskon tulkinnallaan vaan pyrkii esittelemään ilmaisunvapauksien hyötyjä ja konkreettisia hallinnon reformin tarpeellisuutta todistavia seikkoja. Pappisvirka tulee esille, kun Hall pyrkii todistamaan vastustajille, että sananvapaus ja demokratia ovat itse asiassa myös Jumalan tahdon mukaisia ja siten kristityn tuen arvoisia. Toisin kuin kuuluisammat dissentterit Richard Price ja Joseph Priestley, Hall ei usko, että ihmiskunnan edistyminen olisi vain ja ainoastaan Jumalan suunnitelmien toteutumista lopun aikoja varten. Hänelle edistysaate tarkoittaa ensisijaisesti tiedollisen ja materiaalisen hyvän lisääntymistä kaikkien eduksi. Kirkko olisi tässä irrallinen mutta samanaikainen toimija, sillä kuitenkin vain kristitty yhteiskunta voisi luoda edelltykset edistykselle ja valistukselle.

Ekokatastrofi on ilmiö, joka tapahtuu globaalisti pitkällä aikavälillä. Siksi sen esittämisessä joudutaan käsittelemään asioita, joita ei ole pidetty romaanille luontevina aihepiireinä. Katastrofi haastaa siten representaatiota. Maisterintutkielma käsittelee ekokatastrofiin liittyvien pitkien aikaskaalojen esittämistä Richard Powersin romaanissa The Overstory (2018). Tutkielma kysyy, kuinka romaanissa kuvataan pitkiä aikaskaaloja, ja kuinka siten rakennetaan lajirajoja ylittävää yhteisöllisyyttä? Ammentaen Timothy Mortonin (2013) hyperobjektin käsitteestä tutkielma lähestyy ekokatastrofia ilmiönä, jota on mahdoton havaita laajuutensa vuoksi kokonaisuudessaan. Mortonin hyperobjektit ovat ihmisen luomia sekä ajan ja paikan suhteen laajalti levinneitä ilmiöitä, jotka pakottavat ihmisen muuttamaan asennettaan ei-inhimilliseen. Tutkielma lähestyy Powersin romaanin esittämää ekokatastrofia hyperobjektina, johon liittyvät pitkät aikaskaalat avaavat ihmiselle näkökulman ei-inhimilliseen syvään aikaan. Erin Jamesin (2015) lanseeraaman ekonarratologian hengessä tutkielma koettelee klassisen narratologian menetelmiä ekokatastrofin pitkien aikaskaalojen esittämisen kautta. Powersin romaani hyödyntää takautuvaa kerrontaa kuvatakseen inhimillisen ja ei-inhimillisen limittyneisyyttä. Pitkien aikaskaalojen kautta romaani pyrkii esittämään puun ajallisen perspektiivin. Teoksessa tarina-aika merkitsee maapallon historiaa. Takauman ja tiivistelmän käsitteet osoittautuvat romaanin kohtauksia analysoitaessa riittämättömiksi ajan kuvauksen ulottuessa ei-inhimilliseen todellisuuteen. Tutkielma ehdottaa näiden kahden klassisen käsitteen mukaelmia, jotka kykenisivät huomioimaan myös ei-inhimilliseen maailmaan ulottuvan ajan kuvauksen. “Puun ajan” esittämisen kautta romaani nivoo inhimillisen kokemusmaailman osaksi ei-inhimillistä maailmaa. Täten teos pyrkii antroposentrisyydestä kohti biosentrisyyttä.

This thesis examines two contemporary romances novels through the framework of hermeneutic narrative ethics. Danielle Steel’s Happiness (2023) and Emily Henry’s Happy Place (2023) are both recent contemporary romance novels by popular authors. They are genre-typical and provide heteronormative and relatively uncomplicated romance narratives targeted to the masses. Hanna Meretoja’s framework of hermeneutic narrative ethics (2018) allows for the examination and comparison of the ethical aspects of the two narratives. The model identifies six aspects of storytelling that both enable and diminish the sense of the possible. Hermeneutic narrative ethics’ focus on the interpretative structure of narratives and experiences facilitates the examination of how cultural narrative webs and our own prior experiences influence the new and how the new also has the ability to alter what is already known. It is possible, then, to analyze what effect (literary) narratives can have by placing them on a continuum from narratives that perpetuate harmful stereotypes to those that provide alternative perspectives. To examine the sense of the possible opened and diminished in contemporary romance novels, this thesis utilizes Pamela Regis’ eight essential narrative elements of romance novels. By focusing on different themes found in these narrative elements, this thesis examines whether Steel’s and Henry’s novels encourage ethical exploration or perpetuate society’s harmful master-narratives. This thesis shows that the two novels contain narratives that both enable and diminish the sense of the possible. I argue that while these novels contain both diminishing and enabling features throughout, counter-narratives are offered more often before the conflict that keeps the couple apart begins to unravel. After this point, the narratives turn to perpetuate harmful master-narratives more often. By utilizing Meretoja’s model, this thesis examines these ethically challenging narratives, reveals underlying mechanisms of power, and adds to the growing feminist research done on the romance novel genre.

Tarkastelen tutkielmassani Suomen jälleenrakennuskauden arkkitehtuurista tehtyjä tulkintoja ja suhtautumista kauden rakennustaidetta kohtaan. Tutkimusaineisto koostuu kahdeksasta taiteen ja arkkitehtuurin yleiskatsauksesta sekä yhdestä 1940-lukua epookkina tarkastelevasta kirjasta, jotka edustavat laajalevikkisistä arkkitehtuurihistorista. Niitä tarkastellaan Michel Foucault’n Tiedon arkeologia -teoksessa teoretisoimalla diskurssianalyyttisellä metodilla. Diskurssista etsitään sellaisia lausumisen tapoja, jotka kuvastavat kirjoittajien suhtautumista aikakauden arkkitehtuuriin. Jälleenrakennuskauteen on liitetty romanttisuuden leima, minkä lisäksi kaudesta on käytetty tyylinimiä “förtitalismi” ja “inhimillistetty funktionalismi”. Näiden ilmenemistä ja sävyä tarkastelen. Tutkielman toisen teoreettisen tason muodostaa moderniteetin aatteellisen taustan tarkastelu sekä modernin arkkitehtuurin historiassa ja teoriassa käytetyn käsitteistön tarkastelu. Niiden avulla havainnoidaan jälleenrakennuskauden arkkitehtuurin suhteutumista moderniteetin ja modernin arkkitehtuurin traditioon. Moderniteetin aatteellisen taustan pohdinta perustuu Jürgen Habermasin tulkintoihin moderniteetin filosofisesta diskurssista. Frankfurtin koulukunnan jatkajana ja kriittisen teorian uudistajana tunnettu Habermas käy läpi sitä aatteellista taustaa ja filosofista keskustelua, joka antaa leimansa koko modernille ajalle ja maailmalle. Tulkitani mukaan kriitiisen koulukunnan piirissä katsotaan valistuksesta alkaneen modernin projektin kuvan olleen yksipuolinen ja painottuneen ainoastaan järjen kategoriaan. Modernin projektin toisena vaiettuna rakennuskappaleena on romantiikka. Länsimaisissa taiteissa esikuvia on haettu vuoroin antiikista ja vuoroin ei. Romantiikka taidesuuntana on antanut leimansa useille suunnille, jotka eivät hakeneet innostustansa antiikista. Koska modernismi irtautui antiikin lisäksi historiasta, on sen yhteys romantiikkaan mahdollinen. Suomalaisen modernin arkkitehtuurin historiassa aatteellista romanttisuutta ei käsitellä, vaan arkkitehtuurin oikeutus on haettu perinteisesti järjen kategoriasta, mitä modernin arkkitehtuurin diskurssissa käytetyt käsitteet kuten “rationalismi” ja “funktionalismi” korostavat. Tätä taustaa vasten pyrin osoittamaan, että kaikki moderni arkkitehtuuri on luettavissa järjen ohessa myös romantiikan vaikutuspiiriin, eikä sen ilmeneminen pelkästään jälleenrakennuskauden rakennustaidetta kuvaamassa ole kovin osuvaa. Tavoitteenani on tarkentaa kuvaa jälleenrakennuskauden lisäksi taidehistorian historiasta. Tutkielmalle leimansa antaa eräänlainen tieteenfilosofinen ja -historiallinen näkökulma. Jo otsikossa esiintyvä historiografia kertoo tavoitteesta toimia eräänlaisena välitilinpäätöksenä. Historian kirjoituksen uudelleenuvun myötä saatava tieto mahdollistaa uusien tulkintojen tekemisen. Tutkimustuloksena havaitsen erilaisia suhtatumistapoja kauden arkkitehtuuria kohtaan sekä hyvin erilaista kielenkäyttöä. Eräillä kirjoittajilla romanttisuus on pejoratiivinen termi, kun taas toisilla sitä käytetään neutraalisti ja kolmansien sanavarastoon se ei kuulu lainkaan. Diskurssin tarkastelun myötä kirjoittajat jakautuvat suhtatumiseltaan ja sanastoltaan kolmeen ryhmään, joista muodostan koulukuntia. Koulukunnat ovat sijoittuneet eri arkkitehtuurin historiaa tuottaviin instituutioihin Suomen rakennustaiteen museossa, Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastossa ja Helsingin yliopiston taidehistorian oppiaineessa.

Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida eräitä lakitermejä, jotka esiintyvät papyruksessa P. Petra inv. 83. Kyseinen dokumentti, joka sisältää sopimuksen kahden naapuruksen välisen kiistan lopettamiseksi, ajoittuu todennäköisesti vuodelle 574 jKr. ja se kuuluu Jordanian Petrasta vuonna 1993 löydettyyn hiiltyneeseen papyrusarkistoon. Papyrus on tällä hetkellä vielä julkaisematon, ja tämä työ on osa siihen liittyvää perustutkimusta, jonka tarkoituksena on toisaalta selittää tekstin itsensä sisältö, toisaalta arvioida sen antaman informaation merkitystä laajemmassa historiallisessa kontekstissa. Papyrus on kirjoitettu kreikaksi, Bysantin eli Itä-Rooman valtakunnan virallisella kielellä, mutta itse lakitermeistä suurin osa liittyy alun perin latinan kielellä luotuun roomalaiseen oikeuteen. Paikallinen väestö puolestaan oli seemiläistä alkuperää, jolla ei ainoastaan ollut oma kieli, vaan jolla oli ollut ennen valtakuntaan liittämistä omat oikeustraditionsakin. Niinpä papyruksessa esiintyvien termien tutkimuksen kautta nousevat esille monenlaiset laajemmatkin kysymyksenasettelut. Lakitermejä analysoidaan pääasiassa kolmesta näkökulmasta. Ensisijaisena pyrkimyksenä on selvittää niiden tarkka merkitys asiayhteydessään, joka papyruksen fragmentaarisuuden vuoksi ei ole etukäteen selvä, ja siten edistää tekstissä puheena olevien asianhaarojen ymmärtämistä. Toiseksi termien käyttöä koskevat tulokset suhteutetaan yleiseen oikeushistoriaan ja pyritään arvioimaan niiden merkitystä Petrassa käytössä olleen oikeusjärjestelmän kannalta. Kolmas näkökulma on kielitieteellinen, sillä termien käyttö papyruksessa on nähtävä osana laajempaa kehitystä, jossa roomalaisen oikeuden vähittäinen muuttuminen bysanttilaiseksi johti kielten vaihtumiseen ja koko juridisen käsitteistön siirtymiseen latinasta kreikkaan. Siksi tässä työssä käytetään itse papyruksen analyysin lisäksi laajaa vertailumateriaalia, joka koostuu ennen kaikkea roomalaisesta ja bysanttilaisesta lakikirjallisuudesta sekä dokumentaarisesta lähdeaineistosta, etenkin egyptiläisistä papyruksista. Niin tässä papyruksessa kuin muissakin kreikankielisissä lähteissä esiintyvät roomalaiseen oikeuteen liittyvät termit voidaan jaotella suoriin lainoihin, käännöslainoihin sekä komparaatiolainoihin. Jälkimmäisillä tarkoitetaan kreikan kielessä jo aiemmin käytössä olleita termejä, jotka eivät sananmukaiselta merkitykseltään vastaa latinalaisia, mutta joita alettiin käyttää jonkin latinalaisen termin vastineina. Tutkimus tekee selväksi, että olipa kyse mistä lainakategoriasta tahansa, lakitermien siirtyessä kielestä toiseen tapahtui yleensä semanttisia muutoksia eikä termejä aina käytetty samalla tavalla kuin alkukielessä. Merkityskenttä saattoi esimerkiksi supistua taikka laajentua tai sanalle saattoi kehittyä lainautumisen jälkeen täysin uusiakin merkityksiä. Oikeushistorian suhteen on huomioitava ero virallisten säännösten ja provinsseissa noudatettujen käytäntöjen välillä. Kaiken kaikkaan Petra näyttää kuitenkin olleen kiinteä osa Bysantin valtakuntaa, jonka lakeja ainakin pääpiirteissään noudatettiin. Kaikkien termien käytötavat eivät tosin ole johdettavissa suoraan virallisiin lakikorpuksiin, mutta ne eivät myöskään sodi niitä vastaan. Roomalaisen oikeuden tuntemus näyttää olleen Petrassa jopa parempaa kuin esimerkiksi Egyptissä. Mitä tulee papyruksessa puheena oleviin konkreettisiin asianhaaroihin, termien merkityksen ymmärtäminen selventää joidenkin aspektien pääpiirteitä, kun taas yksityskohdat jäävät tekstin fragmentaarisuuden takia useimmiten epäselviksi.

In this thesis titled 'Challengers of Moral and Military Strength of the Roman Republic – Description of Five Enemy Military Commanders in Justin's Epitoma Historiarum Pompei Trogi' I analyze how five military commanders hostile to Rome in the republican era were described from the Roman viewpoint in Justin's Epitoma historiarum Pompei Trogi. The five military commanders of my choice are Pyrrhus, Antiochus III, Hannibal, Philip V and Mithridates VI Eupator. The approach of the thesis is military strength, which is for the Romans closely connected to the conceptions of morality. By examining the Romans' perceptions of their enemies I also examine the Romans' perception of their own culture and identity, for considering and describing the others is always related to one's self-perception. The analysis is based on the text of Justin who lived in the beginning of the 3rd century CE. His work Epitoma is an abridgement of the extensive historical work Historiae Philippicae written in Latin by Pompeius Trogus, a Roman historian who lived during Augustus' reign. Historiae Philippicae has been lost, but Justin has preserved and carried on Trogus' original themes and ideas, which were very typical in the historiography during and preceding Augustus' reign. This is why I consider Justin's Epitoma a useful source of the end of the Roman republic. However, Epitoma has been very unpopular in historical research, for it is filled with errors and the narrative is incoherent. In my opinion, the reason for this might be that Justin probably was a rhetorician who wanted to create, instead of a historical study, a collection of interesting historical moral examples that were considered current also in his period. Thus, my thesis brings forth a new Epitoma's point of view to the ways to describe the enemies of Rome. Furthermore, in the modern research it has been common to focus solely on the negative descriptions of otherness from the Romans' viewpoint, and rarely the positive descriptions of otherness have been examined together with it. This research will endeavor to amend the situation by including to the analysis both the negative and the positive descriptions of Rome's enemies and of the Romans themselves. In the first analysis chapter 'Military strength and weakness' I will examine what was the foundation of military strength for Romans and their enemies' commanders. The secret of military strength was high morality, which consisted above all of self-discipline. Especially Pyrrhus, Mithridates VI and Hannibal are praised as remarkably strong and morally resilient. They acted as examples for Roman military commanders, but in addition the more emphasis was put on enemies' strength the stronger the Romans who had defeated them seemed. Accordingly, military weakness was caused by weak morale. Antiochus III serves as a stereotypic example of an autocrat who loses his every battle against morally flawless Romans because of his arrogance, selfishness and lack of self-discipline. On the other hand in Epitoma also the Romans' morality is heavily criticized. Indeed, the common opinion in the Roman historiography of the late republic was that the Romans' morality started to weaken after encountering Antiochus III in the 2nd century BC. The criticism is related to the propaganda of Augustus, according to whom he had restored the republic and with it the deteriorated morality. In the second analysis chapter 'Abusers of strength' I analyze how in Epitoma Roman and enemy commanders used their strength wrong or abusively. The enemy commanders are consistently described as aggressive and they are told to have started all the wars with their own actions. The Romans on the other hand are described as peaceful and protectors of the weaker nations, which was related to Augustus' pax romana propaganda. Philip V, Antiochus III and Mithridates VI are described as especially aggressive. The abuse of strength also manifested as injustice, deception and even assassination of enemy leaders. Especially enemy commanders were adept in these means, but also the Romans are told to have resorted to them, for the Romans seemingly started to adopt the Eastern autocrats' manners in war and diplomacy. In Epitoma the republic's superiority over autocracy is greatly emphasized, and this is apparent particularly in how the enemy leaders used their strength against their family members to secure their own power. We can find criticism of the Romans' use of military strength also in the speeches of enemy commanders, which is again related to the concern of moral decay. It should not, however, be understood as the writer's concrete criticism towards the Romans' aggressiveness, for the Romans are consistently described as peaceful outside of the speeches. Indeed, the enemy speeches rather demonstrate their arrogance and the inevitable hostility between republic and autocracy.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, mitä erilaisia funktioita englanninkielisellä koodinvaihdolla on su-omenruotsalaisissa blogeissa. Koodinvaihdolla tarkoitetaan tässä yhteydessä kielen vaihtamista toiseen samassa kielenkäyttötilanteessa ja se nähdään tärkeänä voimavarana kaksi- tai monikielisille ihmisille. Tutkielman teoriaosuudessa käsitellään koodinvaihdon terminologiaa ja perehdytään aiem-missa tutkimuksissa esiin tulleisiin koodinvaihdon funktioihin. Lisäksi käsitellään kielenkäyttöä internet-issä ja etenkin blogeissa. Tutkimusaineistona on neljä suomenruotsalaista blogia: Mama’s Got the Magic, Blejk, fejt & fab, Filosofias ja Johanna Fagerström. Aineisto koostuu 127 blogikirjoituksesta, jotka on kerätty kyseisistä blogeista kolmen kuukauden ajalta vuoden 2018 joulukuusta vuoden 2019 helmikuuhun. Materiaalin kategorisointiin on hyödynnetty Montes-Alcalán kehittämää luokittelua, jossa on erotettu seitsemän eri koodinvaihdon funktiota: 1) tag-koodinvaihto, joka käsittää muun muassa englanninkieliset idiomaatti-set ilmaisut, interjektiot ja diskurssipartikkelit, 2) leksikaalinen koodinvaihto, jolloin valitaan yleisessä käytössä oleva englanninkielinen ilmaisu tai jolla paikataan sanastollisia puutteita, 3) tyylillinen kood-invaihto, jolla tuodaan esimerkiksi väriä tai vaihtelua tekstiin 4) korostava koodinvaihto, jota käytetään painottamaan jotakin asiaa, 5) selkiyttävä koodinvaihto, joka toimii selvennyksenä tai tarkennuksena, 6) laukaiseva koodinvaihto (engl. triggering), jossa jokin englanninkielinen ilmaisu toimii laukaisimena seuraavalle tai edelliselle koodinvaihdolle ja 7) lainaaminen eli siteeraaminen. Tutkimuksessa havaitaan, että kaikki seitsemän Montes-Alcalán esittämää koodinvaihdon funktiota esiintyy myös suomenruotsalaisissa blogeissa. Eroavaisuuksia on kuitenkin hieman, kun kategoriat asetetaan suuruusjärjestykseen. Esimerkiksi tag-koodinvaihto on selkeästi suurin kategoria tässä tutkimuksessa poikkeuksena muille vastaaville tutkimuksille. Suurin osa tag-koodinvaihdoista on idio-maattisia ilmaisuja, mutta myös esimerkiksi interjektioita esiintyy jonkin verran. Muut suurimmat kate-goriat ovat leksikaalinen, tyylillinen ja korostava koodinvaihto. Merkittävää on, että korostava kood-invaihto olisi saattanut olla vieläkin suurempi kategoria, jos luokittelu olisi tehty jollain muulla tavalla, sillä koodinvaihdolla on usein korostava ja viihdyttävä vaikutus tekstissä huolimatta sen ensisijaisesta funktiosta. Lisäksi koodinvaihto liittyy läheisesti bloggaajan identiteetin rakentamiseen ja vahvis-tamiseen, ja sillä osoitetaan samaistumista sekä angloamerikkalaiseen että suomenruotsalaiseen kulttuuriin. Koodinvaihdolla bloggaaja voi osoittaa olevansa perillä uusista trendeistä, ilmiöistä ja popu-laarikulttuurin tapahtumista, jotka usein ovat lähtöisin anglo-amerikkalaisesta kulttuurista. Ruotsin ja englannin sekoittuminen sanoissa ja fraaseissa viittaa lisäksi siihen, että bloggaajat muokkaavat tekstistään mielenkiintoisen lukijoille samalla luoden omaa identiteettiään englannin kielen käyttäjänä.

While natural language generation (NLG) and large-language models (LLM) seem to be transforming many industries, video games have yet to be affected. This study investigates the potential of using NLG systems to generate dialogue for non-playable characters (NPCs) in role-playing games (RPGs). For this, dialogue data is extracted from six popular RPGs and is then used to fine-tune Microsoft’s GODEL to create an “RPG chatbot” (RPG-GPT). Motivated by computational creativity frameworks, a survey and an interactive experiment were conducted to evaluate the creativity and the effectiveness of RPG-GPT in generating relevant and engaging responses to player input. Survey respondents rated dialogues on a 5-point agree-disagree Likert scale, with questions related to e.g. the relevance of the NPC answers. Results indicate that RPG-GPT can provide relevant responses with a mean difference of game relevance of 3.93 vs. 3.85 of RPG-GPT (p=0.0364). Also, the participants of the interactive experiment reported engagement when interacting with RPG-GPT. Overall, the results suggest that creative NLG has the potential to enhance gaming experiences through task-oriented game dialogue (TOGD) systems. In this framework, creative TOGD systems could solve a common issue where pre-written NPCs are unable to provide the specific information sought by players. Additionally, the study discusses a concept of how players through their interaction with the NLG models can expand the lore of a game, which is a new consideration for game designers and developers when implementing such systems. Future work could explore ways to incorporate external knowledge and context to improve the performance of a TOGD system.