Browsing by Title

Tutkielmassa tarkastellaan ruotsin kieltä HUS:n (Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri) sairaanhoitajien työssä. Selvitys on HUS:n henkilöstöjohdon tilaama ja tarve sille pohjautuu kokemukseen, jonka mukaan potilaan lakiin kirjattu ja HUS:n kieliohjelman lupaama oikeus saada hoitoa molemmilla Suomen kansalliskielistä (tässä tapauksessa ruotsiksi) ei aina välttämättä toteudu. Tutkielman tavoitteena on kehittää toimintamalli, jonka avulla hoitohenkilökunnan työssä tarvittavaa ruotsin kielen taitoa voidaan kehittää työnantajan järjestämänä toimintana tämänhetkisen kurssitoiminnan lisäksi. Tutkimuksessa kartoitetaan ruotsin kielen käyttötilanteita ja niihin mahdollisesti liittyviä ongelmia hoitohenkilökunnan päivittäisessä työssä. Niin ikään selvitetään hoitajien kokemusta omasta ruotsin kielen taidosta kielitaidon eri osa-alueilla ja kartoitetaan heidän ajatuksiaan kielitaidon kehittämistä tukevan toiminnan järjestämiseen liittyen. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat muun muassa teoriat, joihin kielen oppiminen nykykäsitysten perusteella pohjautuu sekä aiemmat työssä tarvittavan kielitaidon oppimiseen ja kehittämiseen liittyvät tutkimukset. Tutkimus toteutettiin huhtikuussa 2015 suomenkielisellä kyselylomakkeella, joka lähetettiin sähköpostitse HUS:n Syöpäkeskuksen ja Akuutin niille yhteensä 645 sairaanhoitajille, joiden äidinkieli on jokin muu kuin ruotsi. Kyselyyn vastasi 107 henkilöä. Tulokset osoittavat, että ruotsinkielisiä potilaita kohdataan työssä säännöllisesti, mutta vain vajaa puolet vastanneista käyttää kieltä tietäessään potilaan olevan ruotsikielinen. Usein syynä on yhtäältä epävarmuus ja uskalluksen puute käyttää kieltä ja kokemus oman kielitaidon puutteellisuudesta erityisesti keskustelutaitojen ja sanavaraston – usein ammattisanaston – osalta, toisaalta ruotsinkielisten potilaiden yleisesti hyväksi koettu suomen kielen taito. Kielen aiheuttamista ongelmatilanteista selviydytään usein ruotsia osaavan kollegan avulla. Yleisesti hoitajien suhtautuminen ruotsin kieleen ja sen oppimiseen on positiivista ja motivaatio oppia ruotsia paremmin koetaan korkeaksi, mutta kielen oppimisen ja kielitaidon ylläpitämisen haasteina nähdään ruotsin kielen vähäiset käyttötilanteet työssä, toisaalta kielen oppimiseen ja kehittämiseen tähtäävässä toiminnassa taas epäsäännöllisten työaikojen aiheuttamat haasteet osallistua säännöllisiin tapaamisiin. Tulosten perusteella hoitohenkilökunnan työssä tarvittavaa ruotsin kielen taitoa voidaan parantaa kehittämällä nykyistä, jo olemassa olevaa kurssitoimintaa tarjoamalla sisällöltään paremmin oppijan kielitaidon tasoa vastaavia ja erityisesti oppijan työtehtävissä tarvittavan ruotsin oppimista tukevia kursseja. Etuja erityisesti aikataulutuksen suhteen toisi oman alan kielen oppimista kehittävä on line -kurssi joko täysin itsenäisesti tai opettajan johdolla suoritettuna. Kielenkäytön aktivoimiseen ja ylläpitämiseen ehdotetaan viikoittaisia, vapaamuotoisia, ”ruotsinkielisiä kahvitunteja” opettajan johdolla. Ruotsin kielen taitoa kehittävän toiminnan ja sen tarjonnan on oltava monipuolista ja vastattava henkilökunnan keskenään hyvinkin erilaisiin kielitaidon kehittämistarpeisiin.

According to Malchukov, Haspelmath and Comrie a ditransitive construction is a construction consisting of a ditransitive verb, an agent argument, a recipient-like argument, and a theme argument. The relations between these arguments are coded in languages by different methods, namely flagging, or noun-based marking methods; indexing, or verb-based marking methods; or the relation is determined by word order. Typologically ditransitive construction can be divided into three alignment groups, indirective, secundative or neutral. In indirective alignment the recipient argument is marked using a different marking method from theme and monotransitive patient arguments; in secundative alignment the theme argument is marked using different methods; in neutral alignment all three arguments are marked using the same method. Swahili is a prominent lingua franca spoken in Eastern Africa by approximately 100 million people belonging to the language family of Bantu languages. Swahili is an agglutinative language with rich verbal morphology. The Swahili morphosyntax is based on noun class system, in which each noun belongs to a certain noun class. Briefly, the Swahili verb cluster is constructed by adding subject and object markers, which are determined by the nouns or person affiliated with them, to the verbal root. Swahili verb cluster permits only zero or one object marker. Prior studies on Swahili object marking and ditransitive constructions reveal that the patient argument is marked using indexing. Swahili has no case marking, so no flagging methods are used. In ditransitive constructions the recipient is marked as an object marker to the verb. Because recipient and patient arguments are marked using same method, the alignment type of Swahili ditransitive clauses is secundative. In the early grammars and textbooks, the linear word order of the two overt ditransitive objects is suggested to be recipient first, theme second. Later studies suggest that the order might vary. As a part of this study, a corpus study using the Helsinki Corpus of Swahili was carried out. The findings from the corpus study confirm the later findings, the linear order of the two objects shows variation. The syntactically more heavy objects seems to prefer the position of the later object.

This study examines the frequency and duration of switching pauses (pauses between speaker turns) in relationship to interaction and fluency grades on a high-stakes paired speaking test for English students in upper secondary school in Finland. Six paired conversations from the national elective spoken English course ENA8 were taken from FUSE, the Finnish Upper Secondary School Corpus of Spoken English. The switching pauses of the L2 (second language) English conversations were measured by frequency and duration using the “speech analysis in phonetics” software program Praat in order to investigate how significantly the frequency and duration of switching pauses differ according to the breakdown of the upper secondary school students’ assigned interaction and fluency grades. While pause frequency and duration are established metrics for helping determine the level of individual speech fluency, far less research has addressed the impact of pausing on a speaker’s perceived interactional fluency level: the contextualized property of the joint production, i.e. interaction, of the participants of any conversation. Due to the paucity of research on interactional fluency, this thesis aims to contribute to FUSE, and by extension, VÄISKI, Suullisen kielitaidon opetuksen kehittämishanke, a “Development Project for Teaching Oral Skills.” An important aspect of teaching is assessment, and accurately assessing paired speaking tests is the most difficult aspect of implementing them due to the spontaneous nature of the output such tests are intended to produce. From the perspective of assessment, the results of this study show that the frequency of switching pauses impacted students’ interaction and fluency scores more consistently than the duration of switching pauses. The twelve students’ mean frequency of switching pauses per minute was 9. The mean duration of shared switching pauses per minute (including within-turn pauses) for all students was 2.41 seconds, with a mean average of .33 seconds per switching pause. The prevalence of matching fluency and interaction scores between speaking partners might confirm the need for further assessment guidance to teachers who grade paired speaking tests.

Kiinnostus polyamoriaa kohtaan Suomessa on kasvanut viime vuosina, ja media on julkaissut viimeisen 10 vuoden aikana lukuisia artikkeleita polyamoriasta. Valtamediassa esiintyvillä representaatioilla on mahdollisuus rakentaa, muokata, kiistää ja vahvistaa käsityksiä polyamoriasta ja polyamorisista ihmisistä. Tutkimukseni syntyi selvittämään, millaisia nämä representaatiot ovat. Aineistoni koostuu 15:sta haastattelumuotoisesta artikkelista viidessä Suomen luetuimmassa verkkolehdessä vuosina 2012–2019. Diskurssianalyyttisen metodin avulla pyrin selvittämään, millaisia polyamorisuuden representaatioita suomalainen valtavirtajournalismi rakentaa. Tutkin aineistossa esiin nousevia polyamorisuuden diskursseja ja miten niitä rakennetaan muun muassa kielenkäytön, rinnastuksien ja vastakkainasetteluiden kautta. Aineistosta oli havaittavissa lukuisia, osittain keskenään ristiriidassa olevia polyamoriadiskursseja. Monogaamisesta normista poikkeavaa elämäntapaa pyrittiin perustelemaan, validoimaan ja normalisoimaan usein eri tavoin. Essentialistinen diskurssi esittää polyamorian synnynnäisenä ominaisuutena. Asian mieltäminen luonnolliseksi voi tehdä siitä valtavirran silmissä helpommin hyväksyttävän. Toisaalta polyamorisuutta konstruoitiin myös loogisena ja rationaaliseen päättelyyn perustuvana valintana. Tämän lisäksi korostuivat pyrkimykset rinnastaa polyamorinen elämä ja ihmiset monogamisiin ihmisiin korostamalla rakkautta ja sitoumusta sekä suhteiden rajoja ja arkisuutta. Polyamorian ja valtavirran samankaltaisuutta korostavat diskurssit päätyvät samalla myös konstruoimaan sitoumuksettoman ja romanttisten suhteiden ulkopuolisen seksin epätoivotuksi promiskuiteetiksi ja näin toiseuttamaan polyamorian mediarepresentaatioista ne, joille irtosuhteet ja sitoumukseton seksi ovat osa monisuhteista identiteettiä. Aineistosta nousi esiin myös vastakkainasettelu, jossa polyamoria konstruoitiin erilaisena kuin monogamia. Polyamoriaan liitettiin positiivisia mielikuvia kuten vapaus, leikkisyys, vaihtelevuus ja kumppanuus, kun taas monogamiaa luonnehdittiin pysähtyneisyyden, vankeuden ja tyytymisen kaltaisilla ilmaisuilla. Polyamorisen rakkauden diskursseja aineistossa luonnehti rakkauden rajattomuus, vapaus ja ei-ekslusiivisuus. Rakkautta kuvataan riittävän paljon ja potentiaalisesti rajattomalle määrälle ihmisiä. Tyyliltään suuri osa aineistosta vaikuttaa toistavan lifestyle-medialle ominaista makeover-kaavaa, jossa huomio kohdistuu ihmisen henkilökohtaiseen kasvuun ja sen kautta saavutettuun parempaan elämään. Polyamoria-aiheiset haastattelut toistavat kaavaa, jossa henkilö on aluksi tuntenut tyytymättömyyttä elämäänsä, mutta löytänyt polyamorian ja sen kautta kokenut elämää parantavan transformaation. Nämä lifestyle-tarinat syntyvät vuorovaikutuksessa polyamorian itsereflektiivisyyteen, avoimeen keskusteluun ja rehellisyyteen kannustavan diskurssin kanssa, jonka haastateltavat tuovat aineistossa esiin.

Tässä pro gradu -tutkielmassa syvennyn 1800- ja 1900-lukujen vaihteen symbolistisen maalaustaiteen monisyiseen ja omintakeiseen merkki- ja merkitysmaailmaan tutkimalla taiteilija Beda Stjernschantzin symbolistista maalausta Pastoraali (Primavera, 1897). Taidehistoriallista ja semioottista tutkimusnäkökulmaa yhdistäen tarkastelen sitä, millaisista merkityksistä Pastoraali rakentuu ja miten nämä merkitykset muodostuvat sen monitahoisessa merkkikokonaisuudessa. Tavoitteenani on täten tarjota tästä tutkimuksellisesti hieman marginaaliin jääneestä kotimaisen symbolismin mestariteoksesta aiempaa kattavampi ja syväluotaavampi kuva sekä kristallisoida sen symbolistista taidekäsitystä henkivä olemus. Pureutuessani Pastoraalin monitasoisesti symbolistisesta ideologiasta ammentavaan luonteeseen, pyrin samanaikaisesti tekemään havaintoja teoksessa hyödynnetyistä, symbolismille ominaisista keinoista tuottaa merkityksiä. Pastoraali toimii täten tutkielmassani symbolistisen maalaustaiteen tyyppiesimerkkinä, jota tutkimalla voidaan nostaa esiin myös laajempia huomioita symbolistien kehittelemiin, innovatiivisiin ja omintakeisiin merkityksellistämisen tapoihin liittyen. Merkityksen muodostumista tutkivan näkökulmansa johdosta tutkielmani tarjoaa myös tuoreen perspektiivin vuosisadanvaihteen symbolismin tutkimukselle. Tutkielman teoriatausta ja metodologia perustuvat Erwin Panofskyn ikonologiaan, joka saa vaikutteita ja lisäsyvyyttä sekä Charles S. Peircen pragmatistisen semiotiikan merkkiteoriasta että intertekstuaalisuuden käsitteestä. Yhdessä näistä teorioista rakentuu juuri symbolistisen maalaustaiteen, sen merkityssisällön ja merkityksen muodostumisen prosessien tarkasteluun soveltuva, monitasoiseen ja yksityiskohtaiseen lähilukemiseen perustuva tutkimusnäkökulma, joka kontekstualisoivasti huomioi niin taiteilijan ja tulkitsijan kuin myös teoksen syntyajankohtaan liittyvän kulttuurisen kontekstin ja sen keskeisimmät aatevirtaukset. Näin ollen tutkimuksessa hyödynnetään esim. taiteilijan biografisia tietoja ja kirjallista jäämistöä, tutkielman aihepiirin kannalta tärkeitä aikalaislähteitä, kuten keskeisimpien symbolistiteoreetikoiden tekstejä kuin myös tuoreempaa, symbolistista taideliikettä käsittelevää kirjallisuutta ja muuta lähdemateriaalia. Tutkielmani kautta Pastoraali näyttäytyy varsin moniulotteisena, eri tulkinnan tasoilla operoivana teoksena, jossa kiteytyy symbolismille ominainen, prosessimaisen asteittain avautuva, arvoituksellisuutta ja monimerkityksisyyttä tavoitteleva luonne. Viitteellisyydessään, assosiatiivisuudessaan, vyyhtimäisen tiheässä intertekstuaalisuudessaan ja kerroksisen vertauskuvallisessa tematiikassaan siinä myös toteutuu eräs symbolismin ydinprinsiipeistä: ilmennettävää merkitystä ei kuvata sellaisenaan, vaan teoksen monitulkintainen merkityssisältö avautuu vain siihen syventymällä, ja tällöinkin asteittain. Voidaan jopa puhua merkityksen osittaisesta salaan jäämisestä, sillä Pastoraalin tapaan symbolistisessa taiteessa ilmaisuaan hakee usein myös jokin sellainen, joka ei edes suoranaisesti ole kuvattavissa tai käänny käsitteiksi. Juuri tällainen pyrkimys ilmentää yliaistillista todellisuutta sai myös symbolistit kehittelemään uudenlaisia merkityksellistämisen keinoja. Tutkielmani mukaan tässä keskeisiä tekijöitä ovat mm. muiden taidelajien ilmaisun imitointi, synestesian, kerroksisen symboliikan, intertekstuaalisuuden ja analogisuuden tavoittelu, narratiivisuuden redusointi sekä mimeettisyydestä irtautuvan syntetistisen tyylin soveltaminen. Erityisen innovatiivista on se, että symbolistien käsittelyssä monimielisesti mielikuvia luovien aiheiden lisäksi, myös teoksen plastiset elementit, kuten viiva, väri, muoto ja sommitelma, muuntuvat merkityksiä muodostaviksi, ekspressiivisiksi tekijöiksi. Kuten tutkielma osoittaa, tämä uusi taidekäsitys tarjosi paitsi vapautta taiteilijalle ja ilmaisulle, antoi se myös katsojalle aktiivisen roolin teoksen merkityksen muodostumisen prosessissa. Merkityksen lisäksi, myös siis merkityksen muodostuminen nostettiin symbolismissa taiteen keskiöön.

Tutkielmassa analysoidaan synkretistisiä tendenssejä tekstistä: Kolme julistusta ja vastausta. Kyseessä on keisari Wudin oppineille n. 134 eaa lähettämät julistukset sekä Dong Zhongshun vastaukset niihin. Vuoropuhelu on kirjattu Hanshu -historiikin lukuun 56. Sinologi Michael Loewen mukaan tekstiä voi pitää kaikkein luotettavimpana esityksenä Dong Zhongshun näkemyksistä. Aineiston analysoimisessa käytetään synkretismikiistan teoreettista viitekehystä. Synkretismi määritellään prosessiksi, jossa eri uskontojen oppeja, symboleja ja käytänteitä sulautuu yhteen tai kietoutuu toisiinsa. Työn tutkimusmetodina on laadullinen teoriaohjattu sisällönanalyysi. Lähdeaineistosta erotellaan metafysiikkaan, rituaaleihin ja politiikkaan liittyvien käsitysten muutoksia ja kehitystä. Erityisesti kiinnitetään huomiota kyseisten käsitteiden perustelujen muutoksiin. Tekstit käsitellään ensin kronologisessa järjestyksessä, sitten käsite kerrallaan ja lopuksi analysoidaan valtaan ja politiikkaan liittyviä tekijöitä. Joka vaiheessa pohditaan ajatusten synkretistisyyttä tai antisynkretistisyyttä. Kolmessa julistuksessa ja vastauksessa ei tuoda esiin uusia uskonnollis-filosofisia käsitteitä, mutta eri elementtejä lainataan ja yhdistellään tavoilla, joista voi tunnistaa synkretistisiä tendenssejä. Julistusten tärkein käsite on hallitsijan Dao ja sen mahdolliset muutokset. Todennäköisesti nämä näkemykset liittyvät myös suoraan Di -kulttien uudistamiskeskusteluihin. Julistuksissa pidetään kiinni hallitsijan Daon ensisijaisuudesta ja halutaan kuulla käsitystä tukevia tulkintoja historiasta ja luonnontapahtumista. Dong Zhonshu on Daon merkityksestä eri mieltä ja ylentää Tianin keisaria merkittävämmäksi toimijaksi. Dong kehittelee tarinakulkuja ja syy-seurausketjuja, joilla todistetaan Daon olevan alisteinen Tianiin nähden. Hän nostaa yinyang -filosofian metafyysisten perusteiden keskiöön yhdistämään erilaisia traditioita ja se tuntuu olevan hyväksyttävä lähestymistapa myös keskushallinnon näkökulmasta. Toinen julistuksista poikkeava asia vastauksissa on Mestari Kongin esiin nostaminen. Dongin tulkinnat enteistä sekä vahva innostus Mestari Kongista ja Keskusteluista eivät kuitenkaan saa minkäänlaista huomiota julistusten kirjoittajilta. Di -kulttien uudistaminen ja rituaalielämä tuntuvat olevan tuttuja ja neutraaleja asioita, joista voi keskustella melkein tasapuolisesti. Kysyjän valta-asemasta ja vahvasta näkemyksestä johtuen Dong joutuu omaa kulttuuriaan puolustaessaan mukautumaan ja synkretisoimaan Daoa ja Tiania vastauksissaan.

Pro gradussani tutkin synnytyskertomuksia henkilökohtaisena kokemuskerrontana. Tutkin, mistä asioista synnytyskertomuksissa kerrotaan ja miten, sekä millaisesta perinteenlajista on kysymys. Lähestyn aihetta analysoimalla kerronnan keinoja ja synnytyskertomusten yhteisöllistä aspektia. Paneudun myös synnytyskeskusteluun liittyviin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin diskursseihin ja normeihin, ja tarkastelen, miten nämä näkyvät synnytyskertomuksissa. Tutkielmani aineistona on seitsemän vuonna 2015 tekemääni haastattelua, joihin sisältyy jokaisen haastatellun suullisesti kertoma synnytyskertomus. Analysoin niitä narratiivisen analyysin keinoin. Tarkastelen synnytyskertomusten rakennetta, kertomussisältöjä sekä kerronnan keinoja, kuten repliikkejä ja dialogeja, henkilöhahmoja, aikamuodonvaihteluita sekä fokalisaatiota. Näiden kautta selvitän, mikä synnytyskertomuksissa on niiden viesti ja funktio. Analysoin synnytyskertomuksia myös jaettuna perinteenä. Tutkin, mikä on niiden yhteisöllinen puoli – kenelle niitä kerrotaan ja kenelle ei, ja miksi. Analysoidessani kerrontaa tutkin synnytyskertomuksia myös vastakertomuksina. Aineistoni perusteella synnytyskertomusten sisällöt ja funktiot vaihtelevat paljon. Jotkut ovat informatiivisia kuvauksia tapahtumien kulusta ja omista kokemuksista, jotkut taas tarinallisempia sisältäen dramatisoituja kohtauksia. Kerronta voi olla nykyhetkestä käsin muistelevaa, tai sitten kertoja voi eläytyä synnytyshetken kokemukseen käyttäen esimerkiksi fokalisaation vaihdoksia. Kertomuksen kannalta olennaisimpia kohtia tehostetaan repliikeillä ja joskus myös aikamuodonvaihdoksilla. Dramatisoiduissa kohtauksissa voidaan kuvata myös tilanteita muiden henkilöiden (kuten puolison tai hoitohenkilökunnan) kanssa. Vauvan syntymä tai keholliset tuntemukset (kuten kivun kuvailu) jäävät synnytyskertomuksissa vähemmälle. Joskus niitä ei kuvata ollenkaan. Sen sijaan joskus keskiöön nousee oma toimijuus. Synnytyskertomukset voivat myös sisältää henkilöiden omia näkemyksiä ja mielipiteitä synnytyskäytännöistä ja synnytyksen diskursseista. Tutkielmassani nousee esiin se, että synnytys on kertomuksissa usein pikemminkin tapahtumien areena, jonka kautta kuulijalle viestitään muita asioita kuin kerrotaan vain synnytyksen vaiheista. Synnytyskertomus voi olla informatiivinen tai muisteleva kuvaus synnytyskokemuksesta, tai se voi myös kertoa itsestä ja omasta toimijuudesta, jolloin se voi olla selviytymistarina tai haltuunottotarina. Synnytyskertomuksissa esiintyy myös vastakertomuksia niin itse tarinan viestin kuin näkökulman osalta. Aineistostani käy ilmi se, että synnytykseen liittyvät normit ja diskurssit vaikuttavat ihmisten ajatteluun. Vastakertomuksena synnytyskertomus on tapa ottaa oma kokemus haltuun ja kommunikoida synnyttämiseen liittyvien kulttuuristen käsitysten kanssa. Tutkielmastani käy ilmi myös se, että vaikka synnytyskertomusten jakaminen on synnyttäneitä naisia yhdistävä perinne, tämä toteutuu todennäköisemmin silloin, kun kokemukset ja näkemykset ovat samankaltaisia.

Författarna Alexander Ahndoril och Alexandra Coelho Ahndoril kan utan att överdriva konstateras vara två av Sveriges mest framgångsrika författare under 2010-talet. Under pseudonymen Lars Kepler har de mellan åren 2009 och 2018 tillsammans skrivit sju bästsäljande och flerfaldigt översatta kriminalromaner om den sverigefinske poliskommissarien Joona Linna ("Hypnotisören" år 2009, "Paganinikontraktet" år 2010, "Eldvittnet" år 2011, "Sandmannen" år 2012, "Stalker" år 2014, "Kaninjägaren" år 2016 och "Lazarus" år 2018). Författarna har flera gånger uttalat sig i media om sin sverigefinska protagonist och betydelsen av att lyfta fram den, enligt dem, fördomsfullt behandlade sverigefinska minoriteten. I denna uppsats undersöker jag bilden av finskhet som förmedlas i de sju romanerna om Joona Linna, och hur denna utvecklas under författarskapets framskridande. Utöver analysen av romanerna har jag även konsulterat intervjuer med författarna, samt deras webbplats larskepler.com, för att spegla min analys i de uttalanden som gjorts i dessa kanaler. Som teoretiskt ramverk för undersökningen använder jag mig av en analysmodell som kombinerar tre litteraturvetenskapliga teoribildningar: postkolonialism, imagologi och puristisk narratologi. Med hjälp av centrala postkoloniala och imagologiska termer som "stereotypi" och "andrafiering" kartlägger jag hur finskheten hos Joona Linna, och andra ”finskkodade” karaktärer i romanerna, konstrueras genom olika typer av differentierande markörer som ska signalera finskhet. Till de mest uppenbara av dessa hör bland annat stor betoning på finsk brytning, återkommande instick av finskt språk (ofta dock grammatiskt inkorrekt), svordomen "perkele", hänvisningar till tangomusik och melankoli, finska ortnamn och referenser till bastubad. Med hjälp av det narratologiska begreppet "implicit läsare" identifierar jag en förändring i Keplers sätt att skriva kring finskhet, som signalerar en större medvetenhet om och vilja att kontrollera hurdan bild av finskhet man arbetar med, och även en tydligare ironisk distans till de stereotypa bilder av finskhet som läggs fram i romanerna. Min slutsats backas även upp av att Lars Kepler år 2019 släppte en ny version av sin första Joona Linna-roman, där man putsat bort de mest påfallande oklarheterna och stereotypierna. I min analys har jag identifierat vissa återkommande mönster som präglar Lars Keplers sätt att skildra finskhet. Utöver de redan uppräknade referenserna till finsk kultur och finskt språk förknippas finskheten i Keplers romaner ofta med koncept som natur, kyla, maskulinitet och sexuell dragningskraft, alla kristalliserade i Joona Linnas gestalt. Överlag förekommer fler manliga ”finskkodade” karaktärer i romanserien än kvinnliga, och det är få karaktärer som beskrivs som högutbildade eller välbärgade. En tendens finns även till att referera till Finland som gammaldags och traditionalistiskt i jämförelse med Sverige, både på gott och på ont.

Tässä tutkielmassa analysoidaan Syyrian regiimin kannattajien Facebook-sivuja ja -ryhmiä, niissä julkaistua materiaalia, sekä käyttäjien vuorovaikutusta vuoden 2019 heinäkuusta syyskuuhun. Tutkielmassa kysytään, miten Syyrian regiimin kannattajat käyttävät Facebookia identiteetin ja yhteisöllisyyden diskursiiviseen tuottamiseen, merkityksellistävät sodan vaikeita kokemuksia, ja legitimoivat Syyrian regiimiä erityisesti itsen ja toisen representaatioiden kollektiivisen tuottamisen kautta. Tutkielma pyrkii arabiankieliseen lähdemateriaaliin perustuvana tapaustutkimuksena ja diskurssianalyysina tarkastelemaan aikaisemmin hyvin vähän tutkittua demografiaa – Syyrian regiimiä kannattavia syyrialaisia – ja heidän kokemustaan sodasta. Analyysi rakentuu useamman pääteeman ympärille. Tutkimuksessa pohditaan Assadien perheen ja Syyrian armeijan roolia nationalistisina symboleina ja analysoidaan marttyyrien ja haavoittuneiden asemaa internetissä tapahtuvissa yhteisöllisyyden performansseissa. Toiseuden rakentaminen terrorismina, ja uskonnon rooli regiimin kannattajien maailmassa muodostavat toisen tulkinnallisen akselin, minkä lisäksi analysoidaan sitä, kuinka ’virallinen’ Syyria asemoidaan suhteessa kansainväliseen yhteisöön ja miten sodan traumaa kompensoidaan toisaalta tuottamalla kuva normaalista ja toimivasta yhteiskunnasta, ja kuinka toisaalta yhteisöllisyyttä rakennetaan idyllisen menneisyyden kollektiivisen muistelun kautta. Tämän lisäksi työssä pohditaan, mikä Facebookin merkitys Syyrialaisille regiimin kannattajille on laajemmin, ja mitä eri käyttötarkoituksia se käytännössä palvelee. Tutkielman löydösten perusteella kysytään, onko sektarianismiin perustuvia selitysmalleja kenties sovellettu Syyrian sotaan turhan kritiikittömästi, todetaan, että Syyrian regiimi ja sen kannattajat käyvät tärkeässä mielessä ’eri sotaa’ kuin aseistettu oppositio, ja korostetaan Syyrian regiimin kannattajien merkitysmaailmaan kohdistuvan tutkimuksen tärkeyttä. Lisäksi pohditaan Facebookin ominaisuuksia erilaisten sosiaalisten prosessien mahdollistajana ja sitä, miten Facebookin erityispiirteet muovaavat alustalla tapahtuvaa vuorovaikutusta.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen, kuinka neljässä henkilöstömäärältään suurimman Suomeen rekisteröidyn yrityksen vuoden 2017 vastuullisuusraporteissa käsitellään henkilöstöön liittyviä tasa-arvo-, yhdenvertaisuus- ja monimuotoisuuskysymyksiä. Tarkastelemani yritykset ovat: tietoliikennealalla toimiva Nokia Oyj; hissejä, liukuportaita ja -ovia valmistava KONE Oyj; metsäteollisuusyritys Stora Enso Oyj; ja vähittäistavarakaupan alalla toimiva Kesko Oyj. Lähdeaineistonani toimii neljän edellä mainitun yrityksen vastuullisuusraportit vuodelta 2017. Tieteen kentässä tutkielmani sijoittuu tutkimuskysymyksensä ja teorian osalta sukupuolentutkimuksen kenttään. Käyttämäni aineiston ja liike-elämään sijoittuneen toimintaympäristönsä vuoksi tutkielmani on myös viestinnällisesti ja kauppatieteellisesti orientoitunut. Olen analysoinut vastuullisuusraportteja teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Menetelmän avulla olen ensin kartoittanut, kuinka aineistossani käsitellään tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja monimuotoisuuteen liittyviä aiheita. Lisäksi olen kartoittanut, millaisiin sosiaalisiin luokitteluihin ja erontekoihin aineistossani on yhtäältä kiinnitetty huomiota ja toisaalta mihin ei ole kiinnitetty huomiota tai on ainakin päätetty vaieta käsiteltäessä tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja monimuotoisuuteen liittyviä teemoja. Tämän olen toteuttanut käymällä läpi vastuullisuusraportit ja saattamalla aineistoni vuoropuheluun intersektionaalisen teorian kanssa, joka on toiminut analyysiäni ohjaavana teorianani. Intersektionaalisuuden avulla olen analysoinut, tarkastellaanko sosiaalisia luokitteluja ja erontekoja samanaikaisesti ja suhteessa toisiinsa. Intersektionaalisuuden ja sisällönanalyysin lisäksi olen ammentanut diskurssianalyyttistä lähestymistapaa tavassani suhtautua aineistooni. En oleta raporttien kuvaavan todellisuutta sinänsä vaan samanaikaisesti myös tuottavan ja rakentavan kuvaamaansa ilmiötä. Johtopäätösosiossa vertailen eri organisaatioiden dokumentteja keskenään ja etsin niistä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia sekä selitän miksi toiset aiheet on nostettu esiin ja miksi tietyt teemat on jätetty vähemmälle huomiolle tai kokonaan huomiotta. Tutkielmani perusteella voidaan todeta, että tarkastelemieni organisaatioiden raporteissa on kiinnitetty huomiota seuraaviin sosiaalisiin kategorioihin edes maininnan tasolla: sukupuoli, ikä, kansallisuus, ”rotu”, kulttuuri, etninen tausta, vammaisuus/kykenevyys, seksuaalinen suuntautuminen, kuuluminen sukupuolivähemmistöön, uskonto, mielipide, jäsenyys esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeessä, taidot, koulutustausta, persoonallisuus tai muu henkilökohtaiseen taustaan liittyvä ominaisuus. Eniten huomiota kuitenkin kiinnitetään huomiota sukupuoleen ja siinä erityisesti naisten osuuteen henkilöstössä ja johtotason tehtävissä, ikään ja kansallisuuteen. Sukupuoleen, ikään ja kansallisuuteen on kiinnitetty huomiota todennäköisesti siksi, että ne ovat suhteellisen helposti tilastoitavissa olevia attribuutteja. Miesten ja naisten välinen tilastointi sukupuolten osalta korostaa naisten osuutta ja jättää kokonaan huomioimatta sukupuolivähemmistöt. Monimuotoisuus on monissa raporteissa ymmärretty ennen kaikkea naisten osuutena henkilöstössä. Sukupuolen, iän ja kansalaisuuden jälkeen eniten huomiota on kiinnitetty ”rotuun”, etnisyyteen tai kulttuuriseen taustaan, vammaisuuteen/kykenevyyteen ja seksuaaliseen suuntautumiseen. Yhteiskuntaluokkaan tai sosioekonomiseen luokkaan ei kiinnitetä aineistossani huomiota edes maininnan tasolla. Aineistossani ei juurikaan hyödynnetä intersektionaalista lähestymistapaa eli tarkastella monia eri sosiaalisia erontekoja tai luokitteluja samanaikaisesti ristiinvalottaen. Tarkastelemani organisaatiot vakuuttavat vain ansioiden ja osaamisen vaikuttavan henkilövalinnoissa ja palkkauksessa, joten ne haluavat profiloitua meritokraattisiksi organisaatioiksi. Tarkastelemani organisaatiot perustelevat tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden edistämistä syrjinnänvastaisuuden, maineenhallinnan ja kilpailuedun kautta. Kaikki neljä tarkastelemaani organisaatiota sanoutuvat irti syrjinnästä, joten ne eksplisiittisesti kertovat noudattavansa syrjintäkieltoa ja lakia ja siten kantavansa yhteiskuntavastuuta. Maineenhallinnan osalta organisaatiot tuovat esiin ulkoisten sidosryhmien ja etenkin asiakkaiden odotuksia yhteiskuntavastuun kantamiselle. Monimuotoisuuden edistäminen nähdään aineistossani myös keinona parantaa kilpailukykyä, sillä eri taustoista tulevien ihmisten ajatellaan ymmärtävän paremmin taustakulttuurejaan ja samoista taustoista tulevien asiakkaiden odotuksia ja toiveita tuotteille ja palveluille ja siten auttavan organisaatiota uusien markkina-alueiden saavuttamisessa ja vanhojen ylläpitämisessä.