Browsing by Title

Tutkielma käsittelee kelttiläistä mytologiaa, sen käyttötapoja sekä vaikutusta amerikkalaisessa urbaanissa fantasiassa. Pyrkimyksenä on myös pohtia kelttiläisen mytologian käytön hyötyjä ja mahdollisia motiiveja. Tutkimuksen kohteena ovat Kevin Hearnen Hounded (2011), Stephen Lawheadin Paradise War (1991) sekä Margaret Ronaldin Spiral Hunt (2009), joista jokainen sijoittuu, ainakin osittain, urbaaniin ympäristöön ja hyödyntää kelttiläistä mytologiaa henkilöhahmojen sekä miljöön luomisessa. Käytetyt tutkimusmenetelmät pohjautuvat C.W. Sullivanin analyysiin walesilaisen mytologian käytöstä modernissa fantasiakirjallisuudessa. Sullivan itse pohjaa teoriansa laajalti Joseph Campbellin mytologian funktioihin sekä Gary Wolfen käsityksiin onnistuneesta fantasiakirjallisuudesta. Sullivanin mukaan fantasia ja myytit toimivat erityisen hyvin yhdessä, sillä molemmat pyrkivät samaan tavoitteeseen (yhteyteen yliluonnollisen kanssa) sekä ovat rakenteellisesti ja temaattisesti samankaltaisia. Lisäksi kelttiläinen kulttuuri itsessään on fantasian lukijoiden tunnistettavissa – joko tietoisesti tai tiedostamattomasti – yhteisen kulttuurillisen historian takia. Sullivanin ohella Ward Rutherfordin, Miranda Greenin, Marie-Louise Sjoestedtin ja James MacKillopin kelttejä ja heidän mytologiaansa koskevat teokset tarjoavat historiallisen katsauksen kelttiläiseen kulttuuriin sekä pohjan, jota vasten vertailla näitä kolmea fantasiateosta. Teoksia analysoitaessa voidaan nähdä, miten monipuolisia hahmoja kelttiläiset jumaluudet, sankarit sekä muut olennot ovat: jopa ristiriitaisia piirteitä voi esiintyä samassa henkilössä. Tämä tekee hahmoista samaistuttavia sekä vivahteikkaita. Kelttiläisen maailmankuvan yksityiskohtien sisällyttäminen tarinoihin auttaa myös luomaan rikkaita ympäristöjä, joissa mikä tahansa on mahdollista mutta jotka samalla ovat juurtuneita todelliseen maailmaan tosimaailmaan sijoittuvien viittausten avulla. Tutkimuksen pohjalta voidaan päätellä, että kelttiläisen mytologian hyödyntäminen urbaanissa fantasiassa lisää teoksen autenttisuutta, luo juoneen syvyyttä sekä tarjoaa kulttuurista merkitystä tarinaan. Urbaani fantasia puolestaan helpottaa kirjojen fantastisempien elementtien hyväksymistä ja ohjaa lukijoita samaistumaan tarinoiden sankareihin. Kelttiläinen mytologia onkin oivallinen lähde nimenomaan urbaaniin fantasiaan sen hahmojen kompleksisuuden ja myyttien laajan levinneisyyden ansiosta. Muiden mytologioiden sankarit ovat usein suhteellisen kaksiulotteisia, eivätkä näin ollen tarjoa samankaltaista syvyyttä henkilöhahmoihin kuten kelttien tarut. Kelttiläisen mytologian suosio populaarikulttuurissa myös tarjoaa lukijoille tarttumapinnan, vaikkeivat nämä spesifejä myyttejä tuntisikaan.

Epistemological foundationalism has for centuries attempted to unify all scientific inquiry into the context of one grand science, the first philosophy. One of the most important tasks of this tradition has been to ground all knowledge on absolutely certain foundations. In this master s thesis I ask the following question: To what extent and under what conditions is it possible to achieve absolute certainty in the sense of the attempts of Cartesian foundationalism? By examining how the 20th century philosophers, Edmund Husserl (1859-1938), Hannah Arendt (1906-1975) and Maurice Merleau-Ponty (1908-1961) interpret the epistemological methodology of René Descartes, I claim that the Cartesian achievement of absolute certainty rests on the implicit presupposition of an epistemologically prior form of faith in the world and trust (pistis) in other conscious beings. I show that knowledge is possible only within the context of a common world that is inhabited by several conscious beings that share a common linguistic system. This threefold element is shown to be the bedrock condition for any kind of philosophical inquiry. The main literature sources for this thesis are The Life of the Mind by Hannah Arendt, Le Visible et l invisible by Maurice Merleau-Ponty, Meditationes de Prima Philosophiae by René Descartes and Erfahrung und Urteil by Edmund Husserl.

Climate change is increasingly influencing young people’s reproductive decisions, and more and more people are hesitant to have children due to climate change and climate anxiety. In contrast, the hegemonic reproduction discourse in the West, pronatalism, portrays having children as universally desirable and fulfilling and stigmatises childfreedom. Consequently, childfreedom is inherently situated in resistance to pronatalism and it is examined here as a counter-discourse. This study aims to contribute to research about the interconnection of reproduction and the climate crisis from a critical discourse analytic perspective, as linguistically oriented studies are currently lacking in what is already an under-researched field. This study examines how a childfree subreddit is challenging the hegemonic pronatalist reproductive discourses from the perspective of the climate crisis and environmentalism. The question is answered by examining (1) the main themes in the discourse and (2) the linguistic resources that are utilised. The material is collected from a subreddit r/childfree, a discursive space where pronatalist ideology is contested and consists of 11 threads where the interconnection of reproduction and climate change are discussed. An online environment was chosen because they can enable solidarity, offer respite from hegemonic ideologies and discourses, legitimize and normalize alternative discourses and even formulate strategies of resistance. I conducted a critical discourse analytic study using content analysis as a method. Critical discourse analysis was chosen because it enables one to examine how discourse structures reproduce or challenge relations of power. Content analysis, on the other hand, is a systematic and transparent way to classify text into categories. The results not only showed that the people who post on the subreddit use the climate crisis strategically and deliberately to counter pronatalism, but also that they deploy linguistic resources creatively and playfully in the interests of their own ideologies. The posts demonstrate awareness of pronatalist discourse and behaviour, which are often collectively analysed. Interestingly, both childfree and pronatalist discourses use climate change rhetoric to accommodate to the changing cultural context, and the constant negotiation between the discourses is evident in the data. On the one hand, climate change is used to create a reflective, selfless, and morally superior childfree subject. On the other hand, it is employed to portray all “breeders” not only as irresponsible, selfish, hypocritical, susceptible to external pressure, but also as in denial of climate change. “Breeders’” naivety and denial are contrasted with the seriousness of the climate crisis. Although children are mainly portrayed in a negative light, some posts use child-centred rhetoric to justify why having children is immoral in the age of climate change, thus challenging pronatalism. Regardless of how the topic is framed, the different categories identified in this study all work to deconstruct the parenthood mandate.

Tutkielma tarkastelee seksuaalisesta häirinnästä käytyä keskustelua yhdysvaltalaisessa uutismediassa kriittisen diskurssianalyysin näkökulmasta. Aikaisempi tutkimus seksuaalisesta häirinnästä ja sen esiintymismuodoista mediassa osoittaa uutisdiskurssin keskittyvän ensisijaisesti olemassa olevia valtarakenteita tukevien ilmenemismuotojen korostamiseen ja edistävän osaltaan seksuaalista väkivaltaa ympäröivien myyttien (rape myths) olemassaoloa. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella ovatko aihetta ympäröivät otsikot muuttuneet viime vuosien feminististen liikkeiden johdosta kartoittamalla, keskittyvätkö otsikot uhreihin vai ahdistelijoihin ja analysoimalla, miten ne hyödyntävät seksuaalisen väkivallan myyttejä diskurssissaan. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, eroavatko konservatiivisen ja liberaalin julkaisun uutisoinnit aiheeseen liittyen. Analyysin kohteena on kahden eri poliittista taustaa edustavan julkaisun, New York Timesin (NYT) ja Wall Street Journalin (WSJ), otsikot ennen ja jälkeen #MeToo -liikkeen nousun lokakuussa 2017. Tutkielma kattaa kaikki vuosien 2015-2019 lokakuussa julkaistut uutisotsikot, jotka NYT ja WSJ julkaisivat avaintermillä ”sexual harassment”. Hakusanalla löytyneet 857 otsikkoa analysoitiin luokittelemalla ne sen mukaan 1) keitä otsikossa mainittiin (uhri, ahdistelija vai ulkopuolinen kommentoija), 2) tuotiinko heidän sukupuolensa otsikossa esille, 3) lainattiinko ketään otsikossa mainituista henkilöistä joko suoraan tai epäsuorasti, 4) oliko joku otsikon henkilöistä julkinen henkilö tai viitattiinko häneen tittelillä, 5) mitä seksuaalisen väkivallan myyttejä (rape myths) otsikossa ilmeni ja 6) millaista sanavalintaa uhria kuvatessa käytettiin. Analyysissä nousi esiin kaksi eri poliittista taustaa edustavaa, valta-asemaansa väärinkäyttänyttä miestä ja otsikot analysoitiin toiseen kertaan luokittelemalla ne sen mukaan, keskittyikö otsikko kyseisiä henkilöitä vastaan esitettyihin syytöksiin vai ei. Analyysin tulokset vahvistivat osaltaan aikaisempia löytöjä, sillä enemmistö otsikoista keskittyi klassisiin seksuaalisen häirinnän muotoihin, joissa ahdistelijana toimi valta-asemassa toimiva mies ja uhrina oli haavoittuvaisessa asemassa oleva nainen. Tämän lisäksi otsikot keskittyivät pääasiassa ahdistelijaan ja hänen tekoihinsa. Tulokset osoittivat kuitenkin julkaisusta riippuen muutosta tasapainoisempaan suuntaan, jossa ahdistelija oli yhä vähenevissä määrin otsikon ensisijaisena kohteena. Samanaikaisesti otsikot siirtyivät yhä enenevissä määrin esittämään seksuaalisen häirinnän uhreja (NYT) tai aiempaa laajempikatseiseen esitystapaan (WSJ). Otsikoista ainoastaan 1,3% sisälsi seksuaalista väkivaltaa ympäröiviä myyttejä, ja niitä käytettiin hyvin harkitusti joko lainaamalla jotakuta, joka käytti myyttiä tai vetoamalla lukijan tietoisuuteen myytin olemassaolosta. Wall Street Journalin ja New York Timesin otsikot erosivat toisistaan huomattavissa määrin lähinnä julkaistujen otsikoiden määrässä ja republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin julkisoinnissa. Siinä missä NYT:in raportointi seksuaaliseen häirintään liittyen lisääntyi huomattavasti jo Trumpia kohtaan esitettyjen syytösten aikaan lokakuussa 2016, WSJ:in raportointi aiheeseen liittyen lisääntyi hitaammin ja suurin nousu otsikoiden määrässä tapahtui vasta lokakuussa 2017.

Tässä pro gradu -tutkielmassa verrataan henkilöhahmon rakentumista James M. Cainin romaanissa Double Indemnity (Nainen ilman omaatuntoa 1936) sekä siitä tehdyssä, Billy Wilderin ohjaamassa elokuva-adaptaatiossa (1944). Työssä on tarkoitus tutkia tarinan päähenkilön läpikäymiä muutoksia käyttäen hyväksi Baruch Hochmanin luomia henkilöhahmoanalyysin periaatteita, sekä analysoida mahdollisia muutoksia elokuvan tuotannon aikana vallinneiden säännösten ja moraalisen ilmapiirin kontekstissa. Tutkielman pääasiallisina lähteinä toimivat James M. Cainin romaani, Billy Wilderin elokuva-adaptaatio sekä Raymond Chandlerin ja Billy Wilderin kirjoittama kuvauskäsikirjoitus. Lähteitä käsitellään genreteorian ulkopuolella, sillä varhaisena film noir -teoksena nykyisin tunnettua lajityyppiä ei elokuvan julkaisuajankohtana vielä tunnettu. Tutkimus koostuu pääasiallisesti tarinan päähenkilön Walter Huffin (elokuvassa Neff) henkilöhahmon rakentumisen yksityiskohtaisesta analyysistä. Teokset analysoidaan Hochmanin kahdeksan piirteen kategorioiden kautta eri luvuissa, jonka jälkeen niiden välillä olevia eroja tarkastellaan vertailevan tutkimuksen näkökulmasta. Tutkielman löydösten syitä pohditaan useasta näkökulmasta. Yhteiskunnallisena kontekstina toimivat William Marlingin ajatukset ns. kovaksi keitettyjen rikosromaanien sekä niiden pohjalta muodostuneen film noir -elokuvasuuntauksen suhdetta maailmansotien välisen ajan Yhdysvaltojen kansalliseen moraaliin ja ajatusmaailmaan. Elokuvatuotannon kontekstina toimivat Hollywoodin tuotantokoodi ja sen ajama itsesensuuri, sekä Billy Wilderin ajatukset elokuvanteosta. Tutkielma päätyy siihen, että Cainin tarinan päähenkilöä on tiedostetusti muutettu samaistuttavampaan sekä moraalisesti hyväksyttävämpään muotoon. Muutosten pohjalla ovat olleet alkuperäistekstin tyyliseikat ja niiden sovittaminen audiovisuaaliseen muotoon, itsesensuuri ja tuotantokoodin tiukkojen ohjesääntöjen noudattaminen sekä ohjaajan elokuvanteon preferenssit.

Charles Rennie Mackintosh oli skotlantilainen taiteilija, arkkitehti ja tuotesuunnittelija, joka leikitteli erilaisilla tyylilajeilla ja sai paljon vaikutteita paitsi eurooppalaisesta taiteesta ja arkkitehtuurista mutta myös japanilaisesta tyylistä. Tämän mahdollisti paitsi japonismin kasvava suosio Euroopassa mutta myös Glasgow’n, Mackintoshin kotikaupungin läpi virranneen japanilaisen tuontitavaran myötä. Japonismin lisäksi vaikuttava tyylisuunta, art nouveau, joka vaikutti läpi Euroopan 1800-luvun viimeisistä vuosista 1900-luvun alkupuolelle. Kasviaiheiset teokset ovat olleet oleellinen osa paitsi taidehistoriaa asetelmamaalausten ja sisustustellisten elementtien myötä mutta myös tieteellisen tiedon jakamisen ja kuvaamisen kannalta. Mackintoshin kohdalla kasviaiheiset luonnokset, jotka muovautuivat kokonaisvaltaisiksi akvarelliteoksiksi myöhemmällä iällä, alkoivat opiskelijan halusta hallita ympäristönsä kuvaamisen. Mackintoshin kohdalla luonnosmaisuus ei kuitenkaan poistunut tämän kasviakvarelleista koskaan. Glasgow oli merkittävä teollisuuskaupunki ja brittiläisen imperiumin toinen pääkaupunki, joten sen läpi virtasi paitsi teollisuustuotteita, mutta tuontimaiden kulttuurien vaikutteet elivät kaupungissa. Japanilainen kulttuuri ja sen vaikutteet eurooppalaiseen taiteeseen tunnetaan termillä japonismi, joka ilmenee muun muassa orgaanisuudessa, epäsymmetriassa sekä linjojen kaarevuudessa ja pehmeydessä. Mackintoshin kasviaiheiset teokset noudattivat paitsi aiheeltaan orgaanisuutta mutta myös pyrkimyksiltään rakentaa linjoja jatkuvuuden pohjalle. Orgaanisuus terminä pohjautuukin paitsi luonnonmukaisuuteen ja sen imitointiin mutta myös linjojen ja muotojen yhdistelmälle, joka pohjautuu keskeytymättömyydelle ja yhtäjaksoisuudelle. Konkreettisten linjojen ja muotojen lisäksi japonismille oleellista on nähdä tavallisessa kaunista. Mackintoshin vakaumus kasvien representaatiosta elämänä ja kukintojen metaforisesta luonteesta elämänilolle oli kriittisessä roolissa tämän kasviaiheisissa teoksissa. Hän ei kuvannutkaan kasveja ilman kukintoja, sillä koki elämänriemun ja onnen kuvaamisen olevan taiteilijoiden vastuutehtävä. Mackintoshin katsomus kukintojen merkityksestä korostuukin tämän sairastuessa masennukseen, jolloin kukintojen kuvauksesta tuli hänelle henkilökohtainen kysymys. Japonismin kaarevat linjat ja orgaanisuus heijastuvat myös art nouveau -tyylissä, tehden niistä luonnolliset kumppanit taiteessa. Tulee kuitenkin huomioida, että pehmeys ja orgaanisuus linjoissa kontrastoi Mackintoshin ensimmäisissä luonnoksissa arkkitehtuuristen suorien linjojen ja kulmikkuuden kanssa ennen tämän tyylin pehmentymistä kypsyessään taiteilijana 1890-luvulla. Tämä mahdollinen kypsyminen on rinnastettavissa oman tyylisuunnan löytämiseen, josta mahdollinen kiittäminen on Mackintoshin vaimoa Margaretia, tämän siskoa ja lankoa. Heidän taiteellisessa tyylissänsä toistuu usein eteerisyys ja mystisyys paitsi aihevalinnoissa, joita ovat muun muassa päätökset kuvata teemallisesti keijuja, mutta myös muotokielen pehmeyden sekä värimaailman kautta. Pastellivärit toistuvatkin Margaretin ja Francesin tulkinnoissa pitkien ympäri hahmojen kaartuvien pehmeiden linjojen kanssa. Harkittu värien käyttö heijastuu Mackintoshin kasviakvarelleissa hyvin hillityssä ja harkitussa värityksessä, joka on usein vain muutama suunnitelmallinen veto, luoden onnistuneen mielikuvan värimaailmasta pienellä vaivalla. Mackintoshin masennus vaikutti mahdollisesti määrällisesti kasviaiheisten akvarellien tuottamiseen. Lapsuudessaan tämän isällä oli ollut pieni kotipuutarha, jonka nostalginen merkitys nousi tärkeään rooliin Mackintoshin asuttua Suffolkin Walberswickissä yhdeksän vuotta. Täällä hän omistautui kasviaiheisille akvarelleilleen, vakiinnuttaen tyylikseen harkitun värien sekä linjojen käytön botaaninen tarkkuus huomioiden. Mielenterveyden vaikutuksen arvioiminen Mackintoshin taiteessa on kuitenkin mahdotonta ja nojaa vahvasti spekulointiin. Sen vaikutusta voi kuitenkin arvioida teoreettisesti mutta konkreettisen syyseuraus-suhteiden luominen olisi paitsi epäeettistä mutta myös kyseenalaista. Kasviakvarellien korotus taide- ja arkkitehtuuriopiskelijan luonnostelusta ja piirtämisen harjoittelusta yhdeksi tämän merkittävimmiksi teemoiksi ja oman elämän merkityksen kuvaukseksi on Mackintoshin kohdalla oleellinen näkökulma tämän teosten tulkinnassa.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tiedekunta Tekijä – Författare – Author Mervi Saarelainen Työn nimi – Arbetets titel – Title Charmed Life, Fire and Hemlock, Neverwhere, Coraline: Role Models for Girls by Diana Wynne Jones and Neil Gaiman Oppiaine – Läroämne – Subject Englantilainen filologia Työn laji – Arbetets art – Level Pro Gradu Aika – Datum – Month and year Marraskuu 2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 71 Tiivistelmä – Referat – Abstract Yhdistän tässä Pro Gradu -työssäni kirjallisuudentutkimuksen menetelmiä ja feminististä teoriaa. Primäärilähteinäni ovat neljä fantasiagenreen kuuluvaa kirjaa: Diana Wynne Jonesin Charmed Life (1977) ja Fire and Hemlock (1985) ja Neil Gaimanin Neverwhere (1996) ja Coraline (2002). Tutkin millaisia roolimalleja näissä kirjoissa esitetään tytöille. Esitän työssäni, että tasa-arvon edistämiseksi myös kulttuuristen esikuvien, kuten esimerkiksi lastenkirjallisuuden roolimallien tulisi olla monipuolisia ja vapautuneita ahtaista sukupuolinormeista. Teoreettisena lähtökohtanani on feministisen teorian esittämä kaksinapaisen vastakkainasettelun kyseenalaistaminen. Sen sijaan, että miehet perinteisesti nähdään edustavan älyä ja voimaa ja naisten tunteita ja heikkoutta, bipolaaristen dikotomioiden kyseenalaistaminen ehdottaa jyrkkien vastakohtien sijaan jatkumoa avuksi analysointiin. Feministisen kirjallisuudentutkimuksen taustaa vasten tarkastelen myös angloamerikkalaisen lastenkirjallisuuden historiaa ja analysoin tyttöjen ja naisten henkilöhahmoja valitsemissani teoksissa. Sovellan henkilöhahmoihin erilaisia teorioita tyttöjen ja naisten sankaruudesta, joka saattaa erota huomattavasti poikien ja miesten sankaruudesta. Pyrinkin nostamaan esille arkipäivän sankaruuden, joka saattaa olla naisille tyypillisempää kuin miehille. Jotta henkilöhahmojen keskinäinen vertailu olisi helppoa, tutkin samoja ominaisuuksia jokaisen henkilöhahmon kohdalla, ja kerään löydökseni kahdeksaan taulukkoon, joissa luonnehdin tutkimieni henkilöhahmojen keskeisiä piirteitä. Primäärilähteitteni tyttö- ja naishahmot saattavat poiketa paljon perinteisestä lastenkirjallisuuden mallista, joka on usein kasvatuksellinen. Lisäksi monet tutkimistani henkilöhahmoista kyseenalaistavat toiminnallaan käsityksiä esimerkiksi lapsuuden viattomuudesta. Tutkimani henkilöhahmot ovat piirteiltään usein monipuolisia kokonaisuuksia, joissa saattaa olla perinteisesti niin hyvinä kuin pahoinakin pidettyjä luonteenpiirteitä. Tutkimieni henkilöhahmojen arvottaminen yksinkertaisesti hyväksi tai pahaksi on usein haasteellista. Eräs tärkeimmistä löydöistäni on ulkonäön merkittävyys. Ainoastaan yksi henkilöhamoista, Coraline, esitellään lukijoille ennemminkin ajattelijana ja tekijänä, sillä hänen ulkoista olemustaan ei ole juurikaan kommentoitu. Ehdotankin, että Coraline on roolimallina erittäin inspiroiva, ja että hän saattaa olla tutkimistani hahmoista kaikkein modernein. Primäärilähteissäni on myös useita esimerkkejä naisten sankarillisuudesta. Nämä sankariteot saattavat olla perinteisiä urotekoja, kuten esimerkiksi maailman pelastaminen, tai arkipäiväisempää urheutta, kuten hädänalaisen lähimmäisen auttaminen. Pohdinnassani ehdotan jatkotutkimuksen aiheeksi etenkin Wynne Jonesin Fire and Hemlock -kirjaa, jonka eräät aiheet saattavat olla tällä hetkellä kyseenalaisia. Teoksen päähenkilö ystävystyy pikkutyttönä aikuisen miehen kanssa, ja tytön varttuessa heidän ystävyyttään voi kutsua jopa sukupolvien väliseksi flirtiksi, käyttäytymiseksi, joka on saattanut muuttaa merkitystään viime aikoina. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Kirjallisuudentutkimus, sukupuolentutkimus, fantasia, Diana Wynne Jones, Neil Gaiman, tyttöjen roolimallit, sankaruus Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Keskustakampuksen kirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information Noidan veli, Tuli ja myrkkykatko, Neverwhere – maanalainen Lontoo, Coraline: Diana Wynne Jonesin ja Neil Gaimanin roolimalleja tytöille

My thesis examines Herman Melville’s Moby-Dick as an anti-capitalist text. I mainly utilize the theory of capitalism as defined by Karl Marx and Friedrich Engels in the nineteenth century, focusing on class relations and the idea of class struggle; that is, the unrest that results from the inherent inequality of classes under capitalism. The aim of the thesis is to demonstrate the plausibility of an anti-capitalist reading of Moby-Dick and show how such a reading sheds light on the famously enigmatic character of Captain Ahab and on his motivations. To achieve this, I rely on social and historioeconomic analysis of the whaling industry to illustrate the usual working conditions on board whaling ships, and then apply my findings to a close reading of the novel. As Ishmael, the narrator, is generally the reader’s point of access, I first analyze his position vis–à–vis the industry he is about to enter, highlighting his inexperience. Then, I demonstrate how any struggle he may have undergone as a result of that inexperience is suppressed in favor of highlighting Ahab, ostensibly supplanting the struggle of the lower–ranking crewmembers with that of their superior. Ultimately, however, I argue that Moby-Dick illustrates the immutability of class dynamics under capitalism, and that it does so mainly through its portrayal of Ahab who, despite being at the top of the Pequod’s social hierarchy, suffers within the larger system that exploits him just as it does his inferiors. Furthermore, the perpetuity of these dynamics is illustrated by the fact that Ahab, despite becoming aware of his condition under capitalism, is unable to transcend the confines of that condition. Though he wants revenge against the whale, the insular nature of his position that arises from capitalist social hierarchies, combined with his self-involved mental struggle, results in an attempt at resistance that is ineffective precisely because of its solitary nature. In Moby-Dick, we then find just one representation of a ubiquitous capitalist system designed to crush individual resistance.

Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka argentiinalaiset käyttävät sanaa boludo (suom. tyhmä, typerys) argentiinalaisten arkielämässä. Se on yksi käytetyimmistä sanoista Argentiinan espanjan puhekielessä ja erottaa argentiinalaiset heti muista espanjankielisistä ihmisistä sekä identifioi koko Argentiinan. Sanan boludo merkitys riippuu paljon puhujan intonaatiosta, äänensävystä ja kontekstista. Sitä käytetään usein vokatiivina eli puhuttelusanana. Tutkielmassa määritellään, minkälaisia vokatiiveja ja puhuttelusanoja käytetään Argentiinan ja Buenos Airesin espanjassa. Tutkielman perustana käytetään työtä, jonka ovat tehneet Ramírez Gelbes ja Estrada vokatiivista boludo. Aineistona tutkimuksessa käytetään argentiinalaisia, jotka vastaavat kyselylomakkeeseen. Sen avulla selvitetään, kuinka argentiinalaiset käyttävät sanaa boludo ja mitä mieltä ovat kyseisen sanan käytöstä. Tutkimusmetodina käytetään siis kyselomaketta, joka lähetetään argentiinalaisille. Tutkielmassa tarkastellaan, minkälaisissa konteksteissa ja tilanteissa käytetään sanaa boludo, kenen kanssa ja mistä puhuessa, ovatko puhujat nuoria, iäkkäitä, miehiä vai naisia. Tulokset osoittavat, että vokatiivia boludo käytetään hellittelynimenä erityisesti nuorten välillä melkein missä tahansa kontekstissa tai tilanteessa, joissa henkilöt tuntevat toisensa hyvin. Tutkimustulosten perusteella havaitaan, että on tärkeää tuntea henkilö, jota kutsuu vokatiivilla boludo, sillä sitä käytetään myös haukkumasanana ja loukkauksena. Sen käyttö voi olla loukkaavaa varsinkin, jos puhuteltava on tuntematon. Tulosten mukaan vokatiivin boludo käyttö on hyvin yleistä nuorten kesken ja sekä miehet että naiset käyttävät sitä keskusteltaessa arkisista ja tavallisista nuorten asioista. Vanhemmille ihmisille vokatiivin boludo merkitys voi edelleen olla haukkumasana tai loukkaus. Tutkielmassa tarkastellaan myös, ovatko yli 40-vuotiaat haastateltavat käyttäneet sanaa boludo nuoruudessaan ja tulokset osoittavat, että sitä on käytetty myös jo silloin yleisenä puhuttelusanana.