Browsing by Title
Now showing items 3896-3915 of 4848
-
(2017)Tutkielman kohteena on Lohjalla sijaitsevassa tanssi- ja tapahtumakeskus Tanhuhovissa, 1970-luvun lopulta 2000-luvun puoliväliin asti, toiminut ikärajaton nuorisodisko. Tutkielmassa tarkastelen Tanhuhovin discoa muisteltuna paikkana kysyen, minkälaisia käsityksiä ja merkityksiä siihen muistelussa liitettiin ja minkälaisia diskoillat muistelujen mukaan olivat. Diskoiltoja tarkastelen erityisesti illan kulkuun liittyvien tilallisten sosiaalisten suhteiden, toimintojen sekä käytäntöjen kautta niin muistelun henkilökohtaisella kuin yhteisölliselläkin tasolla. Lisäksi kiinnitän huomiota siihen, miten nuoruus muistetun ajankohtana merkityksellistää muisteltua ja minkälaisia käsityksiä nuoruudesta muistelu heijastelee. Tutkielman aineisto muodostuu 24 kyselyvastauksesta, jotka koostin teemamuotoisena internetlomakekyselynä vuoden 2015 talvella ja syksyllä. Vastaajista 15 on naisia ja loput seitsemän miehiä, ja heidän syntymävuotensa vaihtelevat vuosien 1964 ja 1987 välillä. Vastaukset kattavat ajanjakson 1970-luvun lopusta 2000-luvun puoliväliin. Suurin osa vastaajista vietti Tanhuhovin discossa aikaa 3–5 vuoden mittaisella ajanjaksolla 14–17-vuotiaina. Tutkielman teoreettinen näkökulma paikantuu hermeneuttiseen tutkimustraditioon sitoutuvaan ymmärtävään muistitietotutkimukseen, ja tulkitsen aineistoa kirjoittamalla kerrottuna muisteluna. Muistelun lisäksi tutkielman keskeisiä käsitteitä ovat muisto, paikka, väljät ja tiukat tilat sekä nuoruus. Aineiston analyysimetodina käytän kontekstuaalista lähilukua. Tanhuhovin disco, muistin paikkana, johdatti vastaajat muistelemaan nuoruusvuosiensa juhlintaa. Diskoiltoihin ja -vuosiin liittynyt muistelu oli monitasoista, ja siihen kietoutui niin henkilökohtaisia ja yksityisiä kuin yleisiä ja kollektiivisiakin aineksia. Diskoillat olivat kokonaisuuksia, jotka sisälsivät useita tilallisia ja toiminnallisia elementtejä. Tanhuhovin disco käsitettiin nuorten keskinäisen vapaa-ajan ja vuorovaikutuksen, uusien kokemusten, sukupuolisten suhteiden mahdollisuuksien sekä hauskanpidon ja juhlimisen paikaksi. Nämä ulottuvuudet konkretisoituivat muisteluissa monin eri tavoin, ja usein illan elementit saivat myös tilallisesti eriytyneen muodon. Muistelijoiden keskuudessa vallitsi melko yhdenmukainen käsitys diskoiltojen elementeistä ja tilojen luonteesta, mutta muistelijat muodostivat erilaisia suhteita näihin paikkoihin ja niiden tilallisuuksiin. Disko tarjosi tarttumapintaa monenlaisille kokemuksille ja paikkasuhteille. Diskoympäristö miellettiin myös tärkeäksi paikaksi nuoruuden kokeilujen ja aikuiskulttuurin muotojen harjoittelujen kannalta, ja sen katsottiin olevan näiden kokeilujen suhteen riittävän vapaa, mutta samalla turvallinen ympäristö. Muistelijat piirsivät nuorista kuvaa omaa tilaa tarvitsevina ja itsenäisinä toimijoina, mutta toisaalta myös huolenpitoa kaipaavina. Diskokokemusten mieltäminen harjoitteluiksi ja kokeiluiksi, korosti muutosta menneisyyden nuoruuden ja nykyisen aikuisuuden välillä kytkien ne samalla kuitenkin yhteen. Tanhuhovin disco symbolisoi muistelijoille juhlivaa nuoruutta, ja diskovuodet merkitsivät monelle tärkeää elämänvaihetta, joka tarjosi välineitä ja kokemuksia kasvulle ja minäksi tulemiselle.
-
(2007)The master's thesis concerns the decisions of the imperial policy-makers in their Danish foreign policy during the crisis that culminated in the dissolution of the Nordic union of Kalmar during the years 1521-24. The sources consist of printed sources that mainly are collections of letters and diplomas, and additionally, acquaintance has been made with studies treating the subject. The aim of the study was to clarify the objectives, means and execution of the imperial policy and what priorizations did they make between the different objectives. Also, the part played by Denmark in the imperial foreign policy in general was to be assessed. Particularly, the aim was to find out and state a hierarchy between the importance of the different objectives by analyzing the choices made. It was observed that the continuing of peaceful relations in the North was clearly preferred in the imperial policy, especially as their war against France drew out. A war was seen as deteriorating the freedom of action of the main ally, king Christian II, and an armed conflict was to be prevented. The conceived impossibilty to intervene with armed forces to Christian's favour forced the imperial side to postpone their objectives in the fields of dynastical and alliance policy. In comparison to these, less weight was given to maintaining the rights and position of the empire and the rights granted in its name. To the Habsburgs, maintaining the economical embargo of Sweden, run forcefully by Christian II, was the least preferred objective. In light of the results of the master's thesis, the conceived priorities of the Northern European policy adopted by the imperial side resembled their political priorities in general.
-
(2015)Tutkimuksessani olen kiinnostunut siitä, miten tanssitaiteen taiteellinen ja sisällöllinen kehitys, mutta toisaalta myös yhteiskunnallisten arvojen ja arvostusten muutos, näkyvät tanssijan työssä 2010-luvun Suomessa. Tutkimuskysymykseni ovat: miten tanssijan professionalismi eli ammatillisuus määrittyy tässä ajassa ja mitkä ovat tanssijan työn reunaehdot? Keskiössä ovat siten työn arvot, käytännöt ja roolit eli tanssijan ammatin toimintatavat ja työn arvostus. Howard S. Beckerin taidemaailman ja Pierre Bourdieun taiteen kentän käsitteiden avulla työni liittyy taiteen sosiologiseen tutkimukseen, jossa tärkeitä ovat taidejärjestelmän sisäiset normit, toimintatavat ja esteettiset mieltymykset. Työni taustaluvussa tuon myös esiin erityisesti Juha Siltalanan, Richard Sennettin, Mikko Salasuon ja Mikko Piispan ajatusten avulla laajempaa työelämän ja taiteilijantyön muutosta, joka vaikuttaa tanssijan työn taustalla. Tutkimukseni koostuu neljän tanssijan teemahaastattelusta, jotka analysoin taiteensosiologisessa viitekehyksessä nojaten sosiaalisen konstruktionismin mukaiseen ajatukseen tiedon ja käsitteiden sosiaalisesta rakentumisesta. Tutkimukseni sitoutuu siten laadullisen tutkimuksen tutkimusperinteeseen. Aineiston teemoittelen teoriaohjaavan sisällönananalyysin avulla. Aineistoni tanssijan työn professionalismia ja ammatinharjoittamisen reunaehtoja kuvaavat teemat ovat: laajentuminen, tekijyys, pystyväinen keho ja omaäänisyys, jakaminen ja luoviminen. Tutkimukseni tuo erityisesti esille, että tanssijan rooli on noin viimeisen kymmenen vuoden aikana laajentunut koreografin ajatuksia suodattavasta objektista selvästi aktiivisesti teosprosessiin osallistuvaksi subjektiksi. Siten tanssijaa voidaan mielestäni hyvin pitää auteur-taiteilijana siinä missä koreografiakin. Tanssitaiteen estetiikan laajentuminen esitystaiteen suuntaan on selvästi vaikuttanut tanssijan esiintymistaitojen vaatimuksiin, mutta myös tanssijan ja koreografin väliseen hierarkiaan ja valta-asetelmaan. Löytämäni teemat kietoutuvat toisiinsa ja tuovat esiin, millaisena tanssijan ammatti ja työn arki piirtyy esiin 2010-luvun Suomessa ammatissa aktiivisesti toimivien tanssijoiden näkökulmasta.
-
(2022)Tutkielmassa käsitellään runoilija Sergei Jeseninin (1895-1925) ja tanssija Isadora Duncanin (1877-1927) suomalaista reseptiota. Jesenin tuli tunnetuksi maaseutuaiheisista runoistaan ja imaginistiryhmittymään kuulumisesta. Duncan keskitti huomionsa luonnolliseen liikkeeseen luodakseen maaperää uudelle tanssille. Tutkimuskohteena on suomalainen 1900-luvun alun sanomalehtireseptio ja sen suomalaiselle lukijalle antama kuva Jeseninistä ja Duncanista. Tutkimuksen kohteeksi nousee myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Teatterimuseon arkistoissa säilynyt Elsa Soinin näytelmä Rakkauden tanssijatar. Näytelmää, jonka päähenkilönä toimii Duncan, esitettiin vuosina 1931 ja 1932 kahden suomalaisen teatterin ja yhden kiertueteatterin voimin. Tavoitteenamme on selvittää näytelmän synty-yhteyksiä 1920-luvun loppupuolen Suomessa, jossa niin Jesenin kuin Duncankin herättivät mielenkiintoa esimerkiksi Tulenkantajien keskuudessa. Keskitymme näytelmäanalyysissa Duncanin ja Jeseninin hahmojen päämotiivien erittelyyn, ja luomme katsauksen myös näytelmän sanomalehtireseptioon. Biografisena lähdeaineistona Duncanin omaelämäkerran lisäksi käytetään Jeseninistä ja Duncanista kirjoitettuja elämäkertoja, artikkeleita ja tutkimuksia. Biografinen aineisto asetetaan vuoropuheluun suomalaisen sanomalehtireseption ja Soinin näytelmän kanssa. Hyödynnämme sanomalehtitutkimuksen lisäksi lähilukua erityisesti näytelmän kohdalla, käännöshistorian tutkimusta ja runoanalyysia. Näytelmän Jeseninin ja Duncanin hahmoanalyysin lisäksi keskitymme Jeseninin runotuotannon erittelyyn, sillä näytelmä sisältää suomennettuja katkelmia hänen tuotannostaan.
-
(2017)Tutkielma on tapaustutkimus, jossa tarkastellaan yhden muuttajan kielenpiirteiden tilanteista variaatiota yli kolmekymmentä vuotta muuton jälkeen. Muuttaja on kotoisin peräpohjalaisten murteiden alueelta ja asuu tutkielman tekohetkellä pääkaupunkiseudulla, Helsingin puhekielen alueella. Tarkasteltavat kielenpiirteet ovat d:n vastineet sekä yksikön 1. ja 2. persoonapronominit. Tilanteista variaatiota tarkastellaan tutkittavan kotona käydyn arkisen olohuonekeskustelun sekä etätyöpäivinä käytyjen työpuhelujen pohjalta. Tutkielmassa vertaillaan, millä eri tavoin kielenpiirteet varioivat valituissa tilanteissa, ja pohditaan varianttien valinnan taustalla vaikuttavia syitä. Tutkielman pohjautuu teoreettisesti sosiolingvistiseen variaationtutkimukseen. Tutkimus sisältää sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia aineksia. Tarkasteltaviksi kielenpiirteiksi valikoituivat yksikön 1. ja 2. persoonapronominit sekä d:n vastineet sen vuoksi, että ne ovat keskenään hyvin erilaisia ja niiden murrevariantit ovat selvästi Helsingin puhekielestä erottuvia. Tutkielman aineistot on tallennettu tutkittavan kotona. Olohuonekeskustelu on kestoltaan noin tunnin mittainen, ja siihen osallistuivat haastattelija, tutkittava sekä tutkittavan vaimo. Työpuheluaineisto koostuu yhteensä kahdeksasta erillisestä työpuhelusta, joiden yhteenlaskettu kesto on noin 80 minuutta. Tutkimus osoittaa, että tutkittavan puhe on valittujen kielenpiirteiden osalta hyvin erilaista kahden tilanteen välillä. Olohuonekeskustelussa varianttien välillä esiintyy selvästi enemmän hajontaa kuin työpuheluissa. Olohuonekeskustelussa esiintyy pronominien osalta kolme eri varianttia, mä, minä ja mie. Työpuheluissa esiintyy vain yksi variantti, mä. d:n vastineiden kohdalla hajontaa on molemmissa tilanteissa, mutta jakauma on tilanteiden kesken erilainen. Olohuonekeskustelussa valtaosa esiintymistä on katovariantteja ja noin neljäsosa d-variantteja. Työpuheluissa katovariantteja on reilusti alle puolet, d-variantteja hieman yli puolet. Lisäksi molemmissa aineistoissa esiintyy muutama selvästi murteelliseksi luokiteltava variantti (v, j, h). Aineistosta on myös huomattavissa joitakin yleisiä leksikaalisia tendenssejä, kuten sanan saada toistuva esiintyminen h-variantillisena, saaha. Muuttaja tekee sekä tietoisia että alitajuisia kielellisiä valintoja erilaisissa tilanteissa. Yksi syy tutkielmassa havaittuun tilanteiseen variaatioon on valittujen tilanteiden erilaisuus; olohuonekeskustelu on arkinen ja rento, työpuhelut formaalimpia, ja niihin sisältynee enemmän odotuksia käyttäytymisen ja puhetavan suhteen.
-
(2020)Tiivistelmä – Referat – Abstract Työssä tarkastellaan kolmen eteläamerikkalaisen lukioikäisen vaihto-oppilaan kokemuksia suomen oppimisesta ja käytöstä Suomessa kuuden kuukauden mittaisen seurantajakson aikana. Tutkielman teoriatausta ammentaa sosiokulttuurisesta oppimisen teoriasta sekä sen sisältä nousseesta ekologisesta näkökulmasta oppimiseen. Tästä teoriataustasta ovat peräisin käsitteet toimijuus, tarjouma ja panostus, joita tarkastellaan suhteessa vaihto-oppilaiden kokemuksiin suomen oppimisen mahdollisuuksista niin koulussa kuin vapaa-ajalla. Informantit eivät olleet opiskelleet suomea ennen vaihtovuotta lukuun ottamatta yhtä informanttia, joka oli opiskellut suomen alkeita joitakin oppitunteja. Ensisijaisena aineistona on käytetty puolistrukturoituja teemahaastatteluja, joita on kolme kultakin kolmelta vaihto-oppilaalta. Keskeinen esimerkeissä käytetty aineisto litteroitiin. Haastatteluaineiston tukena käytettiin vihkoja, joihin informantit keräsivät itseään kiinnostavia suomenkielisiä sanoja. Tutkielman tulokset viittaavat siihen, että informantit suhtautuivat vaihtoaikaan Suomessa monikielisenä ja -kulttuurisena kokemuksena, jossa suomen kielen oppiminen oli yksi mahdollinen tavoiteltava päämäärä monien erilaisten uusien kokemusten joukossa. Vaihto-oppilaat kuulivat paljon suomea lukiossa, olivat pääosin aktiivisesti tekemisissä isäntäperheensä kanssa ja tutustuivat myös paikallisiin ikätovereihin. Suomen oppiminen ei kuitenkaan tapahtunut kenenkään tutkittavan kohdalla helposti tai automaattisesti, vaan edellytti aktiivista toimijuutta ja panostusta. Kaksi kolmesta informantista panosti vahvasti suomen oppimiseen, kumpikin hieman erilaisilla tavoilla. Informanteista erityisesti yksi näytti hyödyntävän tehokkaasti kaikenlaisia ns. vapaita, eli muita kuin kielen oppimiseen suunniteltuja tilanteita, oppiakseen ja käyttääkseen suomea. Suurin haaste vaihto-oppilailla näytti olevan se, että paikalliset puhuivat heille useimmiten englantia, myös isäntäperheissä. Yrityksistään huolimatta tutkittavat eivät saaneet isäntäperheitä puhumaan kanssaan suomea tarpeeksi omiin toiveisiinsa nähden. Isäntäperheet näyttäisivätkin kaipaavan enemmän koulutusta siinä, miten suomea voi käyttää sitä heikosti osaavan henkilön kanssa. Paikallisten ikätovereiden kanssa kaksi informanteista puhui jonkin verran suomea, mutta pääkielenä oli englanti. Yksi tutkittavista kuitenkin tutustui paikalliseen ystävään, jonka kanssa hän käytti vuoroin espanjaa ja vuoroin suomea, mitä hän piti yhtenä parhaista mahdollisuuksista harjoitella suomen puhumista. Kaksi informanteista kävi koko seurantajakson ajan vapaan sivistystyön järjestämillä suomen kielen oppitunneilla, joiden he kokivat olevan osittain hyödyllisiä mutta samalla riittämättömiä oppiakseen puhumaan suomea. Itseopiskelun merkitys korostui. Kaikki informantit pitivät lisäksi lukion espanjan kielen (eli ensikielensä) tunteja hyödyllisinä suomen oppimisen tilanteina. Suomeen tulevien lukioikäisten vaihto-oppilaiden suomen kielen oppimista ei ole juuri tutkittu aiemmin. Työssä ehdotetaan erilaisia mahdollisia aiheita jatkotutkimukselle, jossa myös aineistoa ja metodeja voisi laajentaa käsittämään esimerkiksi informanttien päiväkirjamerkintöjä tai keskustelunanalyysia.
-
(2020)Sinfoniaorkesterit ylläpitävät vuosisatojen taakse ulottuvaa klassisen musiikin traditiota. Tämän tradition jatkuvuudesta on oltu kansainvälisellä tasolla huolissaan; Suomessa sinfoniakonserteissa yleisöä on vielä toistaiseksi riittänyt. Vakioyleisön ikääntyminen on kuitenkin synnyttänyt tarpeen löytää uusia yleisöjä. Lisäksi orkesteritoiminnan pääasiallisten rahoittajien, kuntien, heikentyvä taloustilanne on asettanut omat uhkakuvansa. Loputtomien vaihtoehtojen kulttuurikentällä kilpaillaan ihmisten vapaa-ajasta ja näin sinfoniaorkestereillakin on tarve osoittaa tarpeellisuutensa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää niitä keinoja, joilla suomalaisen orkesteri-instituution edustaja pyrkii pitämään itsensä ja yleisösuhteensa relevanttina 2020-luvun laajalla kulttuurikentällä. Samalla työssä tarkastellaan, mitä orkesterin toimintaan kuuluu ja mitä musiikillisia, hallinnollisia, yhteiskunnallisia ja yleisötyöhön liittyviä haasteita orkesteri mahdollisesti kohtaa. Lisäksi työssä käsitellään sitä, kuinka vakiintunut toimija uudistaa toimintaansa. Tutkielma on laadullinen tapaustutkimus, jonka tapauksena toimii Espoon kaupunginorkesteri Tapiola Sinfonietta. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta puolistrukturoidulla teemahaastattelumenetelmällä kerätystä asiantuntijahaastattelusta. Teemahaastattelurunko koostui kuudesta teemasta: toimintaympäristö, taidemusiikin ala, yleisö, markkinointi, kilpailu ja oma toiminta. Aineiston analysointiin käytettiin sisällönanalyysimenetelmää. Menetelmän avulla haastatteluaineistosta ryhmiteltiin kuusi luokkaa: rahoitus, kilpailu ja erottautuminen, taiteelliset sisällöt, muusikoiden hyvinvointi, yleisö ja instituution tulevaisuus. Aineiston perusteella orkesteri voi perustella olemassaoloaan kolmella tavalla: laadulla, yleisöllä ja yleisötyöllä. Laadun käsite läpäisee orkesterin koko toiminnan ja siihen pyritään niin taiteellisissa sisällöissä, vierailijavalinnoissa, markkinoinnissa kuin asiakaspalvelussakin. Mahdollisimman laaja yleisö on selkeä indikaattori orkesterin tarpeellisuudesta etenkin rahoittajien näkökulmasta. Ammattiorkesterin voikin nähdä myös asiakaspalveluinstituutiona, jonka täytyy tuntea oma yleisönsä voidakseen palvella tätä mahdollisimman hyvin ja tarjotakseen mielekästä sisältöä omaa linjaa unohtamatta. Oma selkeä linja ja profiili, jota rakennetaan muun muassa taiteellisilla sisällöillä, auttaa erottautumisessa lukuisten vaihtoehtojen kulttuurikentällä. Saavuttaakseen uutta yleisöä orkestereiden täytyy tuntea myös niitä, jotka eivät käy konserteissa, ja tarjota myös heitä kiinnostavia sisältöjä. Yleisötyö on myös keino hankkia uusia yleisöjä. Samalla se on taiteen hyvinvointidiskurssin valossa keino palvella yhteiskuntaa. Orkestereilla ei ole varaa tuudittautua nykytilanteeseen, vaan niiden tulee tarkkailla toimintaympäristöään ja kehittyä sen mukana. Uudistumistarve koskee myös klassisen musiikin traditiota. Orkesterin uudistuminen edellyttää toiminnan ja organisaation joustavuutta, jota edistää henkilöstön keskeinen positiivinen ilmapiiri. Uusia ideoita omaksutaan todennäköisemmin oman orkesterin ulkopuolelta, nuoren sukupolven muusikkojäsenten tai vierailevien taiteilijoiden kautta. Tulevaisuudessa kuntien talousvaikeudet saattavat johtaa orkestereiden rahoituksen pienenemiseen, minkä johdosta orkesterit saattavat joutua etsimään uusia rahoitusratkaisuja yksityiseltä sektorilta.
-
(2020)Tutkielmani käsittelee sitä, miten suomalaisartistien ja -muusikoiden yksityinen ja julkinen minä näkyvät heistä kirjoitetuissa henkilöjutuissa. Selvitän, minkälaisista aiheista heihin liittyen kirjoitetaan, ja käsittelevätkö jutut musiikkialan haastateltavia yksityishenkilöinä vai julkisina ammattilaisina. Kysyn myös, minkälaisia eroja juttujen sisällöissä on esimerkiksi haastateltavien sukupuolten tai heidän edustamiensa genrejen välillä. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu sen poikkitieteellisyyden vuoksi sekä musiikintutkimuksen että journalismin tutkimuksen aloista ja suuntauksista. Työ esittelee aikaisempaa tutkimusta kummaltakin tutkimusalalta ja tuo esille musiikin ja median erottamattoman suhteen. Pääasiassa työ sijoittuu kulttuuriseen musiikintutkimukseen. Journalismin tutkimuksen lähtökohdat näkyvät erityisesti aineistossa ja analyysissa. Tutkielman teoria nojaa tutkija Philip Auslanderin jaotteluun julkisuudessa esiintyvän henkilön yksityisyyden kerroksista, joita ovat real persona, performance persona ja character, jotka olen kääntänyt yksityishenkilöksi, julkisuuden henkilöksi ja hahmoksi. Selvitän, miten nämä kerrokset näkyvät aineistossani, ja täydennän teoriaa analyysini tuloksilla. Tutkimusaineisto koostuu yhdestätoista henkilöjutusta, jotka on julkaistu Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä tai Ylessä vuonna 2019. Jokaisen henkilöjutun haastateltava on suomalainen musiikin ammattilainen. Analyysimetodina sovelletaan sisällönanalyysia, tarkemmin sanottuna yhdysvaltalaista Qualitative Research -tutkimusperinnettä. Analyysi käy läpi kaikki aineiston henkilöjutut ja erittelee niistä löytyviä ensi- ja toissijaisia teemoja sekä yksityiskohtia. Analyysin perusteella aineistosta on nimettävissä toistuvia tapoja, eli narratiiveja, joilla suomalaisartisteista ja -muusikoista suomalaisissa medioissa puhutaan. Narratiivit vastaavat tutkimuskysymykseen siitä, miten haastateltavien yksityiset ja julkiset minät medioissa näkyvät. Sisällönanalyysin tulosten perusteella esitän, että suomalaisista musiikin ammattilaisista kertovissa henkilöjutuissa toistuvat viisi narratiivia. Ne ovat kansainvälinen menestys, musiikkialan kritiikki, elämänmuutos, yksityiselämän vastoinkäymiset ja artistiksi kasvaminen. Narratiivit voivat esiintyä henkilöjutussa ainoana puhetapana tai juttu voi sisältää piirteitä useista narratiiveista. Yksityisen ja julkisen minän suhde on aineiston perusteella tasainen, mutta henkilöjutuissa käsiteltävät yksityiselämän aiheet henkilökohtaisempia kuin hypoteesi olettaa. Tutkielma jäsentelee artisteista ja muusikoista tarpeellista tietoa ja osoittaa sen edustamien tutkimusalojen yhdistämisen mahdollisuudet sekä uudenlaisen tutkimustiedon tarpeellisuuden.
-
(2016)Pro gradu -tutkielmani aihe on Joann Sfarin ohjaama elokuva Gainsbourg (vie héroïque). Elokuva kertoo ranskalaisesta, kulttimaineen saavuttaneesta chanson-laulajasta Serge Gainsbourgista (1928–1991), joka oli tunnettu paitsi laajasta tuotannostaan, myös paheellisesta julkisuuskuvastaan ja aiheuttamistaan kohuista. Kyseessä on elämäkertaelokuva. Suurin osa elokuvan musiikista on Serge Gainsbourgin säveltämiä kappaleita. Elokuvan originaalimusiikin on säveltänyt Olivier Daviaud, ja hän on myös sovittanut osan elokuvassa kuultavista Gainsbourgin kappaleista, osa kuullaan Gainsbourgin levyttäminä versioina. Tutkimuskysymykseni on, miten Gainsbourgin omia kappaleita on käytetty elokuvassa elämäkerrallisuuden rakentamiseen. Käytän analyysimetodinani Anu Juvan funktioanalyysiä. Juva jakaa funktiot neljään ryhmään: kokemuksellisiin funktioihin, sisältöfunktioihin, rakenteellisiin funktioihin ja ulkoisiin funktioihin. Käyn tutkielmassani läpi kaikki elokuvassa kuultavat 27 Serge Gainsbourgin kappaletta ja niiden käyttötavat ja funktiot. Ennakko-oletukseni oli, että Gainsbourgin kappaleita käytetään elokuvassa hyvin monipuolisesti, ja analyysini vahvisti tämän. Kappaleiden määrä lisääntyy Gainsbourgin uran alkamisen myötä, ja pääsääntöisesti niiden esiintyminen noudattaa todellisuuden aikajanaa. Siitä huolimatta kappaleita kuullaan monella tavalla käytettynä, niin diegeettisesti kuin ei-diegeettisestikin ja näitä kategorioita sekoittaen. Myös esimerkiksi Gainsbourgin elämän käännekohdat esitetään aina hänen musiikkinsa kautta.
-
(2016)Tarkastelen pro gradu -työssäni Jari Tervon Myyrän (2004) suhdetta postmodernin historiallisen romaanin lajiin. Lähden liikkeelle havainnosta, että teoksessa näkyy historiallisen romaanin lajissa tapahtunut muutos suhteessa historian esittämiseen. Kirjallisuudentutkimuksessa historiallinen romaani jaetaan klassiseen ja postmoderniin lajityyppiin. Jälkimmäinen historiallisen romaanin muunnos on rantautunut hitaasti Suomeen, mutta 2000-luvulla on ilmestynyt useita kotimaisia romaaneja, joissa tavataan lajin tematiikkaa ja kysymyksenasettelua. Myyrä on yksi näistä teoksista. Analyysini lähtökohtana ovat postmodernin historiallisen romaanin keskeisinä pidetyt tyylipiirteet. Kerrontaa ja rakennetta, teemoja ja motiiveja, intertekstuaalisuutta sekä henkilökuvausta tutkimalla havainnoin, miten Myyrä käsittelee kuvaamaansa aikakautta historiallisen romaanin diskurssissa ja millaisia tulkintamahdollisuuksia teos avaa lukijalle lähihistoriasta. Kiinnitän huomiota Myyrän kuvaaman fiktiivisen maailman ja historiankirjoituksen väliseen suhteeseen. Erityisesti analysoin, miten teos hyödyntää menneisyyden representoinnissa metafiktiota, postmodernin historiallisen romaanin välttämätöntä tyylipiirrettä. Työni teoreettisena viitekehyksenä ovat postmodernin historiallisen romaanin ja metafiktion tutkimuksessa asemansa vakiinnuttaneet teokset. Postmodernin historiallisen romaanin keskeinen lähtökohta, historian tekstuaalinen luonne, nousee Myyrässä eksplisiittisesti esiin. Teoksen metafiktiivinen kerronta leikittelee tyyleillä ja äänillä. Myyrässä yhden yhtenäisen kertomuksen mahdollisuuden rapauttaa moniääninen minäkertoja Jura Karhu, joka kirjoittaa muistelmiaan fyysiseen kirjaan. Homodiegeettis-retrospektiiviseksi minäkertojaksi hahmottuva Jura väittää muistavansa sanasta sanaan menneisyydessä lukemiaan ja kuulemiaan tekstejä. Ratkaisu synnyttää hierarkkisen ja paradoksaalisen kerrontarakenteen, jossa yhden kertojan kerrontaan sisältyy lukuisia eri ääniä. Myyrän irrottaa klassisen historiallisen romaanin perinteestä kohosteinen metafiktiivisyys, joka leimaa koko teosta. Jura toimii lukevana ja kirjoittavana minänä ja luo metafiktiivisyyttä erilaisin keinoin. Eniten tilaa saavat metanarratiiviset kommentit, joissa Jura kommentoi kerrontaansa ja kirjoitusolosuhteitaan, sekä paratekstuaaliset lisäykset ja typografiset keinot, jotka avaavat lukijalle historian rakentumista lähteiden varassa. Metanarratiivisten kommenttien erityispiirteenä ovat Juran hyvällä muistilla kerskailevat jaksot, jotka toistuessaan alkavat ironisoida Juran kerrontaa. Leikittely kerronnan epäluotettavuuden mahdollisuudella on Myyrässä yksi tapa kiinnittää huomiota historiaan olemukseltaan sattumanvaraisena tapahtumasarjana. Myyrän tulkinnassa keskeinen kysymys ei ole ”Mitä tapahtui todella?” vaan ”Millä kaikilla mahdollisilla tavoilla tämä olisi voinut tapahtua?”. Jälkimmäinen kysymys on keskeinen myös tulkittaessa teoksen vaihtoehtoisena näyttäytyvää 2000-lukua. Myyrä käsittelee apokryfisen tai salatun historian mahdollisuutta. Tämä juonne näkyy siinä, että Jura kertoo kirjaavansa ulkomuistista muistelmiinsa historiasta pois suljettuja tietoja, kuten Urho Kekkosta muistuttavan Presidentin polttamia muistiinpanoja. Myyrän päätteeksi Juran kirjaamat salaiset tiedot samastuvat mullistavan arkistolöydön mahdollisuuteen. Myyrää leimaa myös postmodernin historiallisen romaanin mukainen ajatus yhtäaikaisen ivallisesta ja kunnioittavasta suhtautumisesta historiaan. Keskeisesti tämä näkyy henkilökuvauksen alueella, joka on merkittävä huumorin lähde Tervon aikaisempien teosten tapaan, sekä kantaaottavuudessa todellisen historian tapahtumiin. Kriittiset kannanotot rakentuvat läpi teoksen, mutta paikoin Myyrä tiivistää kannanottonsa mise en abyme -rakenteiksi ja tarjoaa näin lukijalle valmiiksi pureskellun tulkintamallin teoksen kannanotoista. Henkilökuvauksessa taas nousee merkittäväksi juonteeksi suurmiesmyyttien purkaminen, mikä näkyy teoksen Kekkos-hahmon käsittelyssä. Myyrä sisältää vain vähän piirteitä, joilla teoksen aseman postmodernina historiallisena romaanina voi kyseenalaistaa. Analyysini osoittaa, että Myyrä kytkeytyy postmodernin historiallisen romaanin lajiin ongelmitta.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan sitä, mitä tarinoiden piirteitä tarina-algoritmeissa pidetään keskeisinä. Tarina-algoritmeilla tarkoitetaan ohjelmia, jotka tuottavat tarinoita tekstin muodossa. Tutkielman aineistona ovat Tale-Spin-, Minstrel-, Brutus-, Mexica- ja Fabulist-nimisten ohjelmien toiminnan kuvaukset ja niiden tuottamat tarinat. Tutkielmassa analysoin sitä, mitkä kertomuksen piirteet ovat läsnä ohjelmien tuottamissa tarinoissa, ja sitä, kuinka paljon piirteiden tuottamiseen on panostettu ohjelmien kehittämisessä. Vertaan havaintojani narratologiassa esiin nostettuihin kertomuksen piirteisiin, kuten tapahtumien ketjuttamiseen, kerrottavuuteen ja kokemuksellisuuteen. Tutkielmassa osoitetaan, että tapahtumaketjun tuottaminen on kaikkien ohjelmien toiminnan keskiössä. Tarina-algoritmien kehittäjät pitävät ymmärrettävyyttä tarinoiden kannalta keskeisenä piirteenä, ja pyrkivät siksi tapahtumaketjujen kronologiaan ja kausaalisuuteen. Tarinamaailman rakentamiseen ei sen sijaan ole panostettu yhtä merkittävästi, vaan suurimmassa osassa ohjelmia tarinamaailmaa kuvataan vain sen verran kuin tapahtumien ymmärtämiseksi on välttämätöntä. Ohjelmien tuottamiin tarinoihin liittyvät lajiodotukset ja lukijalle tuttuihin mielikuviin vetoaminen kuitenkin laajentavat ohjelmien tarinamaailmoja. Tutkielmassa tuodaan esiin myös, että lähes kaikki tutkittujen ohjelmien kehittäjät asettavat tarinoille kiinnostavuuden vaatimuksen. Vaikka kiinnostavuuden tavoittelu yhdistää ohjelmia, tavat sen saavuttamiseksi ovat hyvin heterogeenisia: kiinnostavuutta tarinoihin tuovaksi ominaisuudeksi nostetaan mm. suositut aiheet, ongelmanratkaisu ja tarinan jännite. Kerrottavuutta rakennetaan tarinoihin vaihtelevasti myös jännityksen, yllätyksen ja uteliaisuuden tunteiden herättämisen kautta. Tarinamaailman tasapainotilaa järkytetään useimpien ohjelmien tarinoissa, mikä yhdistää muutoin hajanaisia lähestymistapoja kerrottavuuteen. Analyysissa ohjelmien tuottamien tarinoiden kielestä sekä kehittäjien tekstin tasoa koskevista tavoitteista osoitetaan, että tarina-algoritmien tuottama kielellinen ilmaisu jää heikolle tasolle. Suurimman osan kehittäjistä kohdalla tutkimuksen fokus on ollut tarinan sisällön tuottamisessa, eikä tarinoiden tekstin tasoa ole pidetty prioriteettina. Useimpien tarina-algoritmien kohdalla tarinoiden kielellinen ilmaisu on yksitoikkoista, ja tarinat jäävät usein tiivistelmänomaisiksi. Tekstin tasoa ei yleisesti ottaen ole pidetty tutkimissani ohjelmissa yhtä olennaisena kuin tarinoiden sisältöä. Tutkielmassa tarkastellaan myös kokemuksellisuuden (experientiality) ilmenemistä ohjelmien tuottamissa tarinoissa. Kaikkien ohjelmien tarinat ilmentävät jossain määrin kokemuksellisuutta, sillä niissä kuvataan inhimillisiä päähenkilöitä ja sitä, miten he kokevat tarinamaailman tapahtumat. Ohjelmissa tärkeänä motivaationa hahmojen kokemusmaailman esiin tuomiseen vaikuttaa olevan tarinoiden ymmärrettäväksi tekeminen. Hahmojen ajatuksia ja tunteita tuodaan ohjelmissa esiin etenkin silloin, kun lukijalle halutaan tehdä läpinäkyväksi heidän syynsä toiminnalle. Ei kuitenkaan vaikuta siltä, että hahmojen kokemusmaailman monipuolista esittämistä pidettäisiin ohjelmien kehityksessä prioriteettina. Keskeinen tutkielman havainto on se, että ohjelmien kehityksessä on haluttu pitäytyä perinteisyydessä ja tunnistettavuudessa. Tästä kielivät niin sadun suosio algoritmien tarinoiden genrenä kuin kehittäjien ohjelmille asettamat ymmärrettävyyden ja loogisuuden vaatimukset. Tarinoita, jotka rikkovat perinteisiä odotuksia esimerkiksi juonen kulusta pidetään epäonnistuneina. Myöskään kielellä ei juuri lähdetä leikittelemään, vaan sen rooliksi jää sisällön välittäminen ymmärrettävässä muodossa. Kehittäjät tähtäävät siihen, että ohjelmien tuottamat tekstit ovat mahdollisimman helposti tunnistettavissa tarinoiksi, ja perinteisiin aiheisiin ja juonen kulkuihin sekä helposti ymmärrettävään kielelliseen ilmaisuun nojaaminen edistää tätä päämäärää.
-
(2021)Tutkielmassa tarkastellaan erään 8. luokan oppilaiden kirjoittamista etäkoulun kontekstissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten Reading to Learn (R2L) -pedagogiikka taipuu kirjoittamisen opettamiseen etänä. Tutkimusongelmaa lähestytään kahdesta näkökulmasta kahden tutkimuskysymyksen ja kaksijakoisen aineiston avulla. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen avulla selvitetään, minkälaisena oppilaat itse kokivat kirjoittamisen etäkoulun kontekstissa. Toisen tutkimuskysymyksen avulla fokusoidutaan tarkastelemaan mielipidetekstien funktionaalista rakennetta, jonka avulla selvitetään käytetyn pedagogiikan vaikutusta konkreettisemmalla tasolla. Aineisto koostuu oppilaiden täyttämästä kyselystä sekä heidän laatimistaan mielipidekirjoituksista. Kyselylomakkeen kysymykset ovat sekä monivalinta- että avokysymyksiä ja koskevat etäkoulussa toteutetun mielipidekirjoittamisen opetuskokonaisuutta. Mielipidekirjoituksia on yhteensä 38, joista 20 on kirjoitettu ilman pohjatekstiä ja 18 on vastineita. Tutkielmassa analysoidaan tekstien funktionaalista rakennetta John Swalesin genreanalyysilla, jota on sovellettu tämän tutkimuksen tavoitteita palvelevalla tavalla. Työssä osoitetaan, että R2L-pedagogiikka on toimiva tapa opettaa kirjoittamista etänä. Kyselylomakkeen tuloksista käy ilmi, että oppilaat kokevat kirjoittamisen opiskelun etäkoulussa varsin positiivisesti. Valtaosan mielestä kirjoitustehtävät sujuvat yhtä hyvin tai jopa paremmin etäkoulussa kuin lähikoulussa. Esimerkkien seuraamista ruudun välityksellä pidetään helppona, ja avovastauksista hyvin toimineena seikkana nousee muun muassa kirjoittaminen ja tehtävien tekeminen. Tästä tapaustutkimuksesta selviää, että ikätasoon suhteutettuna oppilaat käyttävät melko laajasti eri funktionaalisia jaksoja mielipidekirjoituksissaan. Aiempien tutkimusten tapaan oppilailla ei ole ongelmia oman mielipiteen esittämisessä, mutta pohjatekstin referoiminen osoittautuu kahdeksasluokkalaisille hieman haastavaksi. Mielipidekirjoitusten funktionaalisen rakenteen analyysista selviää opetuksen yhteys tuotettuun tekstilajiin. Opetuksen vaikutus näkyy funktionaalisten jaksojen määrässä, niiden sijoittumisessa tekstiin sekä käytetyssä sanastossa. Etäopetus on koulumuotona uusi, joten tutkimusta siitä on saatavilla niukasti. Tämän tutkielman voikin katsoa täydentävän tätä tutkimusaukkoa.
-
(2019)Pro gradu -tutkielmassani tutkin, missä eri merkitystehtävissä E-infinitiivin instruktiivia käytetään ja miten sen käyttö on muuttunut viime vuosisadalla. E-infinitiivin instruktiivi (esim. tehden, tullen, mennen) on esitetty kieliopeissa ensisijaisesti tapaa ilmaisevana infinitiivinä, joka vastaa suurin piirtein siten että -lausetta. Infinitiiviä kuitenkin käytetään useissa kiteytyneissä ilmauksissa, jotka ilmaisevat muun muassa ehtoa, syytä ja aikaa. Tällaisia ovat esimerkiksi rakenteet jostain riippuen, jostain johtuen ja jostain alkaen. Käytän aineistonani 1900-luvun sanomalehdistä saamiani esimerkkejä, jotka hankin https://korp.csc.fi-sivustolta. Aineistoni koostuu yhteensä 3900 esimerkistä. Tutkimusotteeni on laadullinen ja lähestymistapani induktiivinen. Analyysini ei siis pohjaudu valmiiseen teoreettiseen malliin, vaan kuvaukseni infinitiivistä kumpuaa aineistostani. Jaan E-infinitiivin instruktiivin 12 merkitystehtävään: tapa, oheistoiminta, eriaikainen toiminta, syy, ehto, aika, kontekstualisointi, kontrastointi, näkökulma, metatekstuaaliset ilmaisut, kiteymät ja tiivistäminen. Kunkin merkitystehtävän yhteydessä esittelen yleisiä rakenteita, joilla merkitystehtävää toteutetaan. Näin luon teoreettisen käsitteistön, jota pystyn soveltamaan aineistooni ja jonka avulla pystyn kvantifioimaan E-infinitiivin instruktiivin käytössä tapahtuneet muutokset. Tutkielman diakronisessa osuudessa tarkastelen satunnaisotantaan perustuvaa aineistoani esittämäni kuvauksen valossa. Analysoin sata osumaa vuosikymmentä kohden aikaväliltä 1910–1990 – yhteensä siis 900 osumaa. Lasken, miten paljon kutakin merkitystehtävää toteuttavia tapauksia on kunkin vuosikymmenen aineistossa, ja vertailen tuloksia keskenään. Lisäksi tarkastelen seuraavia yksittäisiä verbejä: ollen, sanoen, katsoen, pitäen, lukien, päättäen, päätellen, tullen, ottaen, riippuen, verraten, käyttäen, ajatellen, johtuen ja liittyen. Sovellan samaa teoreettista mallia niihin ja tarkastelen sataa osumaa kahdelta vuosikymmeneltä, aineiston varhaisesta ja tuoreesta päästä. Näin pystyn vertailemaan, onko verbien käytössä tapahtunut muutosta vuosisadan aikana. E-infinitiivin instruktiivin käyttö on 1900-luvulla muuttunut siten, että varhaisissa lehdissä sitä käytetään enimmäkseen tekemistä ilmaisevissa lausekkeissa ja myöhemmissä lehdissä koko lausetta määrittävissä adverbiaaleissa. Sama tendenssi näkyy erityisesti verbeissä päätellen, tullen, ottaen, ajatellen ja liittyen. Toinen havaittava muutos on se, että verbit ovat yhdenmukaistuneet semanttisesti: ennestään monissa eri merkitystehtävissä käytetyt verbit ovat kiteytyneet yhteen tai muutamaan merkitystehtävään. Muutoksista huolimatta tavan ilmaiseminen on pysynyt E-infinitiivin instruktiivin yleisimpänä merkitystehtävänä.
-
(2008)Tutkielma esittelee Alfred Tarskin formalisoitujen kielien totuusmääritelmän filosofisia ja loogisia taustaehtoja ja seurauksia. Tutkimuksen keskeisimmät menetelmät ovat filosofinen analyysi ja matemaattinen logiikka. Keinona on myös aatehistoriallinen tutkimus. Keskeisin tutkimuksen kohde on Alfred Tarskin artikkeli "Der Wahrheitsbegriff in den formalisierten Sprachen", 1935 (julkaistu käännöksenä teoksessa Logic, Semantics, Metamathematics, Papers from 1923 to 1938, Clarendon Press, Oxford, 1956). Tarskin alkuperäinen totuusmääritelmä formalisoiduille kielille ja totuuden määrittelemättömyystulos ovat esitetty nykyaikaisella notaatiolla. Analyyttisen ja historiallisen lähestymisen kautta Tarskin totuusmääritelmän ja malliteorian suhteita selvennetään absoluuttisen ja suhteellisen totuuskäsityksen avulla. Ajatusta formaalisista kielistä ennalta annetusti tulkittuina kielinä esitellään ja sen historiallisia taustoja selvitetään. Tämän idean olennaisuus todetaan Tarskin 1930-luvun totuusmääritelmän muodostumiselle. Eräiden käännöksen käsitteeseen liittyvien epäselvyyksien esiin nostaminen ja aksiomaattisten totuusteorioiden ja totuusmääritelmän suhteen esitteleminen ovat osa tutkielman loogista osuutta. Näiden lisäksi tutkielma esittelee S. Shapiron ja J. Ketlandin totuusteoreettisen deationismin kritiikkiä, jossa käytetään Tarskin totuusmääritelmää vastaavaa totuusteoreettista aksiomatisointia.
-
(2016)Kleopatra VII Filopator hallitsi Egyptiä vuodesta 51 vuoteen 30 e.a.a. Vuonna 41 e.a.a. hän liittoutui roomalaisen sotapäällikön ja valtiomiehen Marcus Antoniuksen kanssa. He taistelivat vallasta Rooman valtakunnassa C. Julius Caesarin perillisen Octavianuksen kanssa. He hävisivät, joten heidän vihollisensa kirjoittivat heistä kertovan historian. Tutkielmani pääkysymykset olivat: Kuinka suurta osaa rasismi esittää Kleopatrasta vuodesta 41 e.a.a. eteenpäin kertovassa antiikin historiankirjoituksessa? Entä misogynismi? Pääosassa oli kreikkalaishistorioitsijoiden Plutarkhoksen ja Dion Kassioksen tekstien kritiikki, mutta käsittelin myös muiden Kleopatrasta kirjoittaneiden historioitsijoiden tekstejä. En rajoittanut käsittelyä pelkkiin historioitsijoihin, vaan toin esille myös aikalaisrunoilijoiden kirjoituksia Kleopatraa vastaan. Tarkastelin myös M. Antoniusta käsittelevää historiankirjoitusta, joka kertoo hänen vaiheistaan vuoden 41 e.a.a. jälkeen. Kuinka paljon Antoniukseen tarttui negatiivisia ominaisuuksia Kleopatrasta antiikin historiankirjoittajien mukaan? Miten roomalainen mies muuttui itämaisen naisen vaikutuksen alla? Tutkimus osoitti, että Kleopatraa käsittelevä antiikin historiankirjoitus oli erittäin rasistista ja misogynistä. Koska Antoniuksen katsottiin olleen voimakkaasti Kleopatran vaikutuksen alainen, myös häneen kohdistunut kirjoitus sisälsi kosolti rasistisia ja misogynisiä piirteitä.
-
(2023)This master's thesis in musicology focuses on Russian and Soviet orchestral conducting education from a Finnish perspective. The thesis consists of a summary and two sub-studies. The first sub-study, titled "Russian Conducting Pedagogy in Finland", published in the journal Idäntutkimus 4/2022, provides background information by examining which Russian or Soviet conductors have taught in Finland over time and which Finns have studied orchestral conducting in Russia or the Soviet Union. The second sub-study, the article manuscript "Finnish alumni's experiences of the orchestral repertoire at the St. Petersburg Conservatory conductor education from 1979 to 2019", examines the repertoire used in conductor education at the St. Petersburg (Leningrad) Conservatory and its pedagogical nature. The study utilizes a qualitative research approach that combines interviews and autoethnography to explore conducting pedagogy and expand our understanding of Finnish-Russian music relations. The material used consists of thematic interviews with Finnish alumni of the St. Petersburg Conservatory and the author's own notes from their studies at the conservatory from 2001 to 2004. The results of the first sub-study suggest that Russian conducting pedagogy has had a significant impact on Finnish conductors. The teaching visits of Arvid Jansons in the 1970s and Ilya Musin in the 1990s inspired numerous Finnish conducting students at that time. In addition, Eri Klas, who received his training in Leningrad, served as a professor of orchestral conducting at the Sibelius Academy from 1993 to 1997. Finnish musicians have also gone to study conducting beyond the eastern border, and they have become experts in Russian orchestral music. The most popular institution among Finns has been the St. Petersburg (Leningrad) Conservatory. The second sub-study analysed the repertoire employed in conducting education at the St. Petersburg (Leningrad) Conservatory based on alumni interviews. The study examined the repertoire's composers, genres, styles, and difficulty levels, and compiled the interviewees' perspectives on its pedagogical nature. Notably, the study highlighted the prominence of Beethoven's and Tchaikovsky's works in the repertoire and the relatively high representation of Russian music. The findings suggest that the repertoire used in the conservatory's conducting education equips students with a solid foundation for developing their conducting skills and for working in the professional field.
-
(2017)Tutkielmassani tarkastelen amerikkalaissyntyisen kirjailija Lionel Shriverin We Need to Talk about Kevin (2003)- romaanin henkilöhahmon Evan kirjoittamia kirjeitä omaelämäkerrallisuuden ja tunnustamisen kautta. Eva Khatchadourianilla on tarve kirjoittaa ja kertoa kokemastaan vaikeasta äiti- poikasuhteesta ja kohtaamastaan traumasta. Evan ja Franklinin poika Kevin on surmannut seitsemän koulutoveriaan, opettajan ja koulun ruokalan työntekijän. Samalla Kevin surmasi myös isänsä Franklinin ja sisarensa Celian. Eva kirjoittaa kirjeitä kuolleelle aviomiehelleen noin kaksi vuotta Kevinin teon jälkeen. Kirjeet ulottuvat aikaan ennen ja jälkeen Kevinin syntymän ja taustoittavat laajasti Khatchadourianin perheen elämää. Tutkielmani tavoitteena on osoittaa, kuinka trauman käsitteleminen kirjoittamalla auttaa traumasta selviytymisessä ja sen sitouttamisessa osaksi elämää. Lisäksi vastaan kahteen työssäni esittämään kysymykseen, kuinka Eva selviää traumasta ja mitä Evan tarpeeseen kertoa sisältyy? Tutkielmani koostuu romaanin lajisidoksellisuuden tarkastelusta, jossa omaelämäkerrallisuus näyttelee keskeistä sijaa kirjeiden ja päiväkirjamaisuuden valossa. Romaanin kerronnallisia seikkoja tarkastelen Mihail Bahtinin polyfonia- käsitteen näkökulmasta ja amerikkalaisen kirjallisuudentutkija James Phelanin luomien kerronnan eettisyyden näkökulmien ja epäluotettavuuden käsitteistön valossa. Lisäksi syvennän analyysiani Evan kertomasta traumafiktion piirteiden kautta ja tunnustuksellisuuden konstruoimisen kautta. Omaelämäkerrallisuuden keskiöksi muodostuu työssäni tunnustaminen. Kirjeet romaanin muotona tuovat esiin tunnustuksellista materiaalia osoitettuna ennalta määritellylle vastaanottajalle. Kirjeiden kirjoittamiseen liittyy myös menetyksen kontekstissa Franklinin hengissä pitäminen. Päiväkirjan valossa tarkasteltuna Evan kerronta ilmentää nykyhetkeä ja tuo esiin Evan toipumisen prosessin keskeisen seikan, joka on itsesyytöksistä luopuminen. Päiväkirjamaisuuden kautta konstruoin Evan kertoman itselle osoitettuna reflektiona, joka on keskeinen seikka traumasta toipumisen osana. Evan nykyhetkeä kuvaa myös vankilavierailut Kevinin luona, joiden myötä syntyy uusi vuorovaikutussuhde äidin ja pojan välille. Tämä on keskeinen osa traumasta selviytymisessä ja toipumisen prosessissa. Kerronnallisuuden kautta esiin nousee romaanin monitulkintaisuus, joka ilmenee polyfonisuuden kautta ja liittää lukijan mukaan teoksen arvottamiseen ja tulkintaan. Eettinen lukukokemus muodostuu lukijan muuttuvassa suhtautumisessa Evan kertomaan ja Evaan henkilönä sekä muihin teoksessa esiintyviin henkilöihin. Tämä edellyttää ymmärryksen lisäämistä tavasta, jolla Eva kertoo. Traumafiktion piirteiden kautta esiin nousee materiaali, jolle tunnustaminen rakentuu. Evan tarve kertoa ja tunnustaa pyrkii tunnustamisen ytimeksi määrittyvään totuuden ymmärtämiseen. Eva saavuttaa eheytymisen kohtaamalla traumatisoivat asiat ja tunnustamalla ne maallisessa kontekstissa sosiaalisen ja esoteerisen tunnustamisen kautta. Tunnustaminen mahdollistaa trauman sitouttamisen osaksi elämää. Tämä taas mahdollistaa elämän jatkumisen ja ymmärryksen muodostumisen traumatisoitunutta itseään kohtaan. Käsitellessäni tunnustuksen diskurssissa vaiettuja aiheita, koulusurmaa ja äitiyttä, liitän teoksen osaksi keskustelua amerikkalaisesta yhteiskunnasta ja sen ilmiöistä. Teos kiinnittyy kirjallisuudenkenttään jatkamalla kirjeromaanin perinteitä fiktiivisen omaelämäkerrallisuuden kehyksissä. Samalla teoksesta on kuitenkin konstruoitavissa terapeuttinen näkökulma, joka avaa uusia tulkinnan mahdollisuuksia ja ottaa osaa keskusteluun kirjoittamisen hyvinvointivaikutuksista trauman käsittelyn kontekstissa.
-
(2022)Tiivistelmä Tiedekunta: Humanistinen tiedekunta Koulutusohjelma: Taiteiden tutkimuksen koulutusohjelma Opintosuunta: Teatteritiede Tekijä: Maria Sairanen Työn nimi: ”Yhdenvertainen ja tasa-arvoinen kohteleminen” Tulkitseva diskurssianalyysi teatterinjohtajan keinoista edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Elokuu 2022 Sivumäärä: 56 Avainsanat: teatterin johtaminen, teatteritiede, sukupuoli, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, diskurssianalyysi Ohjaaja tai ohjaajat: Hanna Korsberg Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Maisterintutkielmassa tutkin, miten teatterin taiteellinen johtaja edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta osana johtamistyötään. Lähestyn johtamista ja työelämää sukupuolen näkökulmasta, jolloin keskiön nousee sukupuolen vaikutus työelämässä. Tutkielmani kietoutuu kolmen tutkimuskysymyksen ympärille. Kysyn millaisia keinoja käyttämällä teatterin taiteellinen johtaja edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Miten johtaja huomioi yleisön moninaisuuden ohjelmistosuunnittelussa? Kolmas tutkimuskysymykseni liittyy sukupuolen vaikutukseen johtamisessa ja laajemmin teatterialalla. Teatterinjohtajien puhetta käsittelen sukupuolentutkimuksen ja tasa-arvotyöhön liittyvän teorian näkökulmista. Hyödynnän Patricia Martinin teoriaa sukupuolijärjestyksestä. Tasa-arvotyöhön liittyvät toimenpiteet pohjaavat Maria Pietilän esittämiin keinoihin edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Teoreettinen viitekehys pohjaa lisäksi tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevaan lainsäädäntöön. Tutkimusaineisto koostuu neljän teatterinjohtajan teemahaastatteluista, jotka pidettiin keväällä 2022. Haastatteluaineiston analysointiin olen käyttänyt tulkitsevaa diskurssianalyysi. Tulkitsevaa diskurssianalyysiä hyödyntämällä olen pystynyt nostamaan esiin johtajien asenteita ja ajatuksia liittyen sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen johtamistyössä. Tutkimus osoittaa teatterinjohtajien edistävän tasa-arvoa monin eri tavoin. Haastateltavani ovat muutosjohtajia, joista kaksi on valittu johtotehtävään tasa-arvon edistämisen takia. Johtajat kokevat tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisen tärkeäksi osaksi työtään, mutta tasa-arvoa edistetään monista eri syistä. Suurimmalla osalla tasa-arvon edistäminen lähtee työntekijöiden tasa-arvoisesta kohtelusta ja turvallisuuden tunteen lisäämisestä. Yleisön moninaisuus huomioidaan esitysten aiheissa, representaatiokysymyksissä sekä kohdennetuissa erityishankkeissa. Tasa-arvon edistämistä pidetään johtajan tehtävänä, mutta myös koko työyhteisön asiana. Tasa-arvon edistämistä ohjaa eniten liberaali tasa-arvo. Keskeisin sukupuolen vaikutusta kuvaava diskurssi kertoo siitä, että johtajat arvostavat kuuntelevaa ja henkilöstöstä huolehtivaa johtamista, mikä kuvastaa johtamisdiskurssien ja valtarakenteiden muutosta.
-
(2018)Tutkimus käsittelee Marimekon 1960–1970-luvuilla suunnittelemaa unisex-muotia. Tutkimuksessa pohditaan, mitä kautta unisex-muodin aatteet ovat kulkeutuneet Marimekolle. Tutkimus tarkastelee, miten Marimekon unisex-mallistot hyödynsivät sekä toisaalta tuottivat hyvinvointivaltion estetiikkaa, ja perehtyy Marimekon unisex-muodin kantamiin sukupuolten representaatioihin. Unisex-muodin sukupuolisuuden käsittely on jaettu kahteen eri käsittelyosioon, sillä sama vaate saattoi kantaa erilaisia merkityksiä riippuen siitä, oliko vaate naisen vai miehen yllä. Tutkimuksen tarkoituksena ei ole tutkia sukupuoli-identiteettiä, vaan analysoida sukupuolten representaatioita taidehistoriallisille tutkimuksille tyypillisen kuva-analyysin keinoin. Tutkimuksen teoreettinen kehys hyödyntää kahta eri näkökulmaa: unisex-ilmiötä taustoitetaan muodin sukupuolittamisen historialla sekä Suomen vaateteollisuuden historialla, ja toisaalta Marimekon unisexin piirteitä tarkastellaan osana hyvinvointivaltion kehitystä ja estetiikkaa, käyttäen apuna arkkitehtuurin ja muotoilun aikalaishistoriaa. Tutkimuksen aineistot on kerätty Marimekon ja Designmuseon arkistoista Helsingissä sekä Tukholman Kungliga bibliotekista ja Nordiska museetista, tutkittaessa Marimekon unisex-muodin vaikutteiden alkuperää. Aineisto koostuu aikalaislehdistä keskittyen 1960–1970-luvuille, Marimekon myyntikatalogeista vuosilta 1971–1979 ja arkistoista löytyneistä aikalaiskuvista. Valmiit vaatteet eivät ole tämän tutkimuksen aineistoa. Tämä tutkimus on sekä ensimmäinen suomalainen unisex-muodin tutkimus että yhden brändin unisex-muotiin fokusoiva kattavampi tutkimus. Unisex-muotia on tutkittu kansainvälisesti vähän, mutta yhdysvaltalaisesta positiosta tehdyn tutkimuksen ja Marimekkoa käsittelevien tutkimusten avulla tutkimuksessa perehdytään Marimekon edustaman pohjoismaisen unisexin piirteisiin. Tutkimuksessa analysoidaan, että Pohjoismaissa unisex-muoti oli Yhdysvaltoja tiiviimmin yhteydessä hyvinvointivaltion kehitykseen. Tutkimus osoittaa, että Marimekko sai vaikutteita unisex-suunnitteluunsa niin Yhdysvalloista kuin Ruotsistakin, mutta toisaalta Marimekko vei unisex-vaatteiden eetosta myös maailmalle. Marimekon unisex-suunnittelulla oli selkeitä yhtymäkohtia 1960–1970-lukujen ruotsalaiseen unisex-suunnitteluun. Marimekko otti kantaa vallinneisiin sukupuolikäsityksiin jo 1950-luvulla, pyrkien vaatteillaan sekä mainoskuvastollaan esittelemään uudenlaista naiseutta ja mieheyttä kyseenalaistaen konservatiivisia sukupuolirooleja. Marimekko loi ensimmäisen unisex-vaatteensa periaatteessa jo vuonna 1956, mutta Vuokko Nurmesniemen suunnittelemasta Jokapojasta tuli unisexia vasta käytössä. Annika Rimala suunnitteli ensimmäisen kokonaisen unisex-malliston, Tasaraidan, vuonna 1968. Marimekon unisex-muoti liittyi samaiseen utopioiden jatkumoon, jota yrityksen 1960-luvun Marikylä-ihanneyhteisön hankekin edusti. Marimekon unisex-muoti kumpusi laajemmasta hyvinvointivaltion estetiikasta sekä hyödynsi pohjoismaiselle muotoilulle ja arkkitehtuurille ominaisia piirteitä. Sekä kansainvälisesti että Suomessa unisex-muoti toi pysyvämpiä muutoksia naisten pukeutumiseen. Miesten ekspressiivinen, väreillä ja materiaaleilla ilotteleva muoti jäi lyhytikäiseksi. Aineistosta löytyneet kuvat miehistä pitkissä yömekoissaan olivat ohimenevän ilmiön heijastumia. Marimekon unisex-muodin yleisilme oli minimalistinen, graafinen ja hillitty. Rönsyilevämpi, väriloistokas ja eri kuosein kyllästetty muoti oli varattu naisille. Marimekon unisex-muodin erityisyyksiä olivat sen synnyn varhainen ajankohta, ohjelmallisuus, esikuvallisuus ja pitkäkestoisuus. Marimekon unisex-muodin pääsuunnittelijoita olivat Annika Rimala (Marimekolla 1960–1982) ja Pentti Rinta (Marimekolla 1969–1987).
-
(2016)Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on verrata suomalaisissa lukioissa englannin opetuksessa käytettävien kirjojen tehtäviä keskenään. Suomenkielisessä lukiossa englannin opetuksessa käytettävän Open Road -kirjasarjan tehtäviä verrataan englanninkielisessä IB Diploma Programme -tutkinnon englannin opetuksessa käytettäviin IB English B -kirjojen tehtäviin. Hypoteesina tutkimuksessa pidetään sitä, että IB English B -kirjoissa olisi enemmän yhteistyössä muiden kanssa tehtäviä tehtäviä kuin Open Road -kirjasarjassa, perustuen tutkimuksen tekijän omiin havaintoihin aineenopettajakoulutuksen harjoittelujen aikana seuratuilla oppitunneilla. Tutkimuksen taustatiedoissa selvitän aluksi suomenkielisen lukion ja IB-lukion opetussuunnitelman eroja ja yhtäläisyyksiä, minkä jälkeen käsittelen lyhyesti alan aiempia tutkimuksia, tehtäviin perustuvan kielten opetuksen (task-based language teaching, TBLT) sekä kommunikatiivisen kielten opetuksen (communicative language teaching, CLT) taustoja. Luvussa käsittelen myös tekstikirjojen käyttöä yleisesti kielten opetuksessa. Tutkimuksen metodi -luvussa kerron tarkemmin tehtävien luokittelusta ja käytännön työstä. Päätin luoda oman luokittelujärjestelmän tätä tutkimusta varten ja tein sen Excel-taulukoihin. Luokittelin tehtävät suullisiin, kirjallisiin, yksin tehtäviin ja toisen/toisten kanssa tehtäviin tehtäviin sekä tehtävätyypin mukaan kielioppi-, luetunymmärrys-, kuullunymmärrys- ja sanastotehtäviin. Lisäsin vielä alaryhmiä, lähinnä mielenkiinnosta. Alaryhmät olivat molemmissa samat yhtä lukuun ottamatta. Open Road -kirjasarjassa oli jonkin verran käännöstehtäviä, joita ei English B -kirjoista löytynyt. Alaryhmä ”translate” Open Road -kirjasarjassa onkin English B -kirjoissa ”analyse”. Tuloksista ja analyysistä käy ilmi, että Open Road -kirjasarjassa on yhteensä 705 tehtävää, jotka otin huomioon vertailussa ja English B -kirjoissa on yhteensä 1023 vertailuun kelpuuttamaani tehtävää. Kaikissa kirjoissa on jonkin verran ylimääräisiä kielioppi-, kirjoitus- ja kokeisiin valmistavia tehtäviä, jotka määrittelen ylimääräisiksi vapaaehtoisiksi tehtäviksi ja siksi en ottanut niitä mukaan tähän tutkimukseen. Luokittelin tehtävät kunkin tehtävän tehtävänannon mukaisesti, eli seurasin tehtävänantoja erittäin tarkkaan. Huomasin, että English B -kirjoissa monet tehtävänannot olivat melko epämääräisiä, joten päätin ottaa oletusarvoiseksi luokaksi kirjallisen tehtävän. Hypoteesista poiketen tutkimustulokset todistavat, että Open Road -kirjasarjassa on jonkin verran enemmän yhteistyötehtäviä. Open Road -kirjasarjan tehtävät jakaantuvat kaikkiin eri luokkiin, kun taas English B -kirjojen tehtävät kuuluvat pääasiassa kahteen ryhmään, kirjallisiin ja yksilöllisiin, olkoonkin, että English B -kirjoissa on 227 tehtävää enemmän kuin Open Road -kirjoissa. Suurin ero tehtävätyyppien tuloksissa eri kirjojen välillä on luetun- ja kuullunymmärrystehtävissä. Tehtäviä luokitellessani ja tutkimuksen tuloksia kirjatessani huomasin ajattelevani, että monet opettajat olisivat toteuttaneet monet tehtävistä eri tavoin. Pelkästään kirjojen tehtävänantoja tutkimalla ei selviä, mitä luokassa tapahtuu ja miten tehtävät luokissa tehdään. Tekstikirjat voivat sisältää paljonkin kirjallisia tehtäviä, mutta on yksittäisestä opettajasta kiinni, miten hän päättää tehtävänannon toteuttaa luokassaan. Tästä saisikin mielenkiintoisen jatkotutkimuksen: seuraamalla useamman ryhmän opettajan toimia luokassa ja sitä, miten hän kunkin tehtävän toteuttaa oppitunnilla, seuraako hän kirjan tehtävänantoja vai soveltaako niitä oman ryhmänsä tarpeisiin.
Now showing items 3896-3915 of 4848