Browsing by Title

Tässä pro gradu -tutkielmassa verrataan henkilöhahmon rakentumista James M. Cainin romaanissa Double Indemnity (Nainen ilman omaatuntoa 1936) sekä siitä tehdyssä, Billy Wilderin ohjaamassa elokuva-adaptaatiossa (1944). Työssä on tarkoitus tutkia tarinan päähenkilön läpikäymiä muutoksia käyttäen hyväksi Baruch Hochmanin luomia henkilöhahmoanalyysin periaatteita, sekä analysoida mahdollisia muutoksia elokuvan tuotannon aikana vallinneiden säännösten ja moraalisen ilmapiirin kontekstissa. Tutkielman pääasiallisina lähteinä toimivat James M. Cainin romaani, Billy Wilderin elokuva-adaptaatio sekä Raymond Chandlerin ja Billy Wilderin kirjoittama kuvauskäsikirjoitus. Lähteitä käsitellään genreteorian ulkopuolella, sillä varhaisena film noir -teoksena nykyisin tunnettua lajityyppiä ei elokuvan julkaisuajankohtana vielä tunnettu. Tutkimus koostuu pääasiallisesti tarinan päähenkilön Walter Huffin (elokuvassa Neff) henkilöhahmon rakentumisen yksityiskohtaisesta analyysistä. Teokset analysoidaan Hochmanin kahdeksan piirteen kategorioiden kautta eri luvuissa, jonka jälkeen niiden välillä olevia eroja tarkastellaan vertailevan tutkimuksen näkökulmasta. Tutkielman löydösten syitä pohditaan useasta näkökulmasta. Yhteiskunnallisena kontekstina toimivat William Marlingin ajatukset ns. kovaksi keitettyjen rikosromaanien sekä niiden pohjalta muodostuneen film noir -elokuvasuuntauksen suhdetta maailmansotien välisen ajan Yhdysvaltojen kansalliseen moraaliin ja ajatusmaailmaan. Elokuvatuotannon kontekstina toimivat Hollywoodin tuotantokoodi ja sen ajama itsesensuuri, sekä Billy Wilderin ajatukset elokuvanteosta. Tutkielma päätyy siihen, että Cainin tarinan päähenkilöä on tiedostetusti muutettu samaistuttavampaan sekä moraalisesti hyväksyttävämpään muotoon. Muutosten pohjalla ovat olleet alkuperäistekstin tyyliseikat ja niiden sovittaminen audiovisuaaliseen muotoon, itsesensuuri ja tuotantokoodin tiukkojen ohjesääntöjen noudattaminen sekä ohjaajan elokuvanteon preferenssit.

Charles Rennie Mackintosh oli skotlantilainen taiteilija, arkkitehti ja tuotesuunnittelija, joka leikitteli erilaisilla tyylilajeilla ja sai paljon vaikutteita paitsi eurooppalaisesta taiteesta ja arkkitehtuurista mutta myös japanilaisesta tyylistä. Tämän mahdollisti paitsi japonismin kasvava suosio Euroopassa mutta myös Glasgow’n, Mackintoshin kotikaupungin läpi virranneen japanilaisen tuontitavaran myötä. Japonismin lisäksi vaikuttava tyylisuunta, art nouveau, joka vaikutti läpi Euroopan 1800-luvun viimeisistä vuosista 1900-luvun alkupuolelle. Kasviaiheiset teokset ovat olleet oleellinen osa paitsi taidehistoriaa asetelmamaalausten ja sisustustellisten elementtien myötä mutta myös tieteellisen tiedon jakamisen ja kuvaamisen kannalta. Mackintoshin kohdalla kasviaiheiset luonnokset, jotka muovautuivat kokonaisvaltaisiksi akvarelliteoksiksi myöhemmällä iällä, alkoivat opiskelijan halusta hallita ympäristönsä kuvaamisen. Mackintoshin kohdalla luonnosmaisuus ei kuitenkaan poistunut tämän kasviakvarelleista koskaan. Glasgow oli merkittävä teollisuuskaupunki ja brittiläisen imperiumin toinen pääkaupunki, joten sen läpi virtasi paitsi teollisuustuotteita, mutta tuontimaiden kulttuurien vaikutteet elivät kaupungissa. Japanilainen kulttuuri ja sen vaikutteet eurooppalaiseen taiteeseen tunnetaan termillä japonismi, joka ilmenee muun muassa orgaanisuudessa, epäsymmetriassa sekä linjojen kaarevuudessa ja pehmeydessä. Mackintoshin kasviaiheiset teokset noudattivat paitsi aiheeltaan orgaanisuutta mutta myös pyrkimyksiltään rakentaa linjoja jatkuvuuden pohjalle. Orgaanisuus terminä pohjautuukin paitsi luonnonmukaisuuteen ja sen imitointiin mutta myös linjojen ja muotojen yhdistelmälle, joka pohjautuu keskeytymättömyydelle ja yhtäjaksoisuudelle. Konkreettisten linjojen ja muotojen lisäksi japonismille oleellista on nähdä tavallisessa kaunista. Mackintoshin vakaumus kasvien representaatiosta elämänä ja kukintojen metaforisesta luonteesta elämänilolle oli kriittisessä roolissa tämän kasviaiheisissa teoksissa. Hän ei kuvannutkaan kasveja ilman kukintoja, sillä koki elämänriemun ja onnen kuvaamisen olevan taiteilijoiden vastuutehtävä. Mackintoshin katsomus kukintojen merkityksestä korostuukin tämän sairastuessa masennukseen, jolloin kukintojen kuvauksesta tuli hänelle henkilökohtainen kysymys. Japonismin kaarevat linjat ja orgaanisuus heijastuvat myös art nouveau -tyylissä, tehden niistä luonnolliset kumppanit taiteessa. Tulee kuitenkin huomioida, että pehmeys ja orgaanisuus linjoissa kontrastoi Mackintoshin ensimmäisissä luonnoksissa arkkitehtuuristen suorien linjojen ja kulmikkuuden kanssa ennen tämän tyylin pehmentymistä kypsyessään taiteilijana 1890-luvulla. Tämä mahdollinen kypsyminen on rinnastettavissa oman tyylisuunnan löytämiseen, josta mahdollinen kiittäminen on Mackintoshin vaimoa Margaretia, tämän siskoa ja lankoa. Heidän taiteellisessa tyylissänsä toistuu usein eteerisyys ja mystisyys paitsi aihevalinnoissa, joita ovat muun muassa päätökset kuvata teemallisesti keijuja, mutta myös muotokielen pehmeyden sekä värimaailman kautta. Pastellivärit toistuvatkin Margaretin ja Francesin tulkinnoissa pitkien ympäri hahmojen kaartuvien pehmeiden linjojen kanssa. Harkittu värien käyttö heijastuu Mackintoshin kasviakvarelleissa hyvin hillityssä ja harkitussa värityksessä, joka on usein vain muutama suunnitelmallinen veto, luoden onnistuneen mielikuvan värimaailmasta pienellä vaivalla. Mackintoshin masennus vaikutti mahdollisesti määrällisesti kasviaiheisten akvarellien tuottamiseen. Lapsuudessaan tämän isällä oli ollut pieni kotipuutarha, jonka nostalginen merkitys nousi tärkeään rooliin Mackintoshin asuttua Suffolkin Walberswickissä yhdeksän vuotta. Täällä hän omistautui kasviaiheisille akvarelleilleen, vakiinnuttaen tyylikseen harkitun värien sekä linjojen käytön botaaninen tarkkuus huomioiden. Mielenterveyden vaikutuksen arvioiminen Mackintoshin taiteessa on kuitenkin mahdotonta ja nojaa vahvasti spekulointiin. Sen vaikutusta voi kuitenkin arvioida teoreettisesti mutta konkreettisen syyseuraus-suhteiden luominen olisi paitsi epäeettistä mutta myös kyseenalaista. Kasviakvarellien korotus taide- ja arkkitehtuuriopiskelijan luonnostelusta ja piirtämisen harjoittelusta yhdeksi tämän merkittävimmiksi teemoiksi ja oman elämän merkityksen kuvaukseksi on Mackintoshin kohdalla oleellinen näkökulma tämän teosten tulkinnassa.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tiedekunta Tekijä – Författare – Author Mervi Saarelainen Työn nimi – Arbetets titel – Title Charmed Life, Fire and Hemlock, Neverwhere, Coraline: Role Models for Girls by Diana Wynne Jones and Neil Gaiman Oppiaine – Läroämne – Subject Englantilainen filologia Työn laji – Arbetets art – Level Pro Gradu Aika – Datum – Month and year Marraskuu 2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 71 Tiivistelmä – Referat – Abstract Yhdistän tässä Pro Gradu -työssäni kirjallisuudentutkimuksen menetelmiä ja feminististä teoriaa. Primäärilähteinäni ovat neljä fantasiagenreen kuuluvaa kirjaa: Diana Wynne Jonesin Charmed Life (1977) ja Fire and Hemlock (1985) ja Neil Gaimanin Neverwhere (1996) ja Coraline (2002). Tutkin millaisia roolimalleja näissä kirjoissa esitetään tytöille. Esitän työssäni, että tasa-arvon edistämiseksi myös kulttuuristen esikuvien, kuten esimerkiksi lastenkirjallisuuden roolimallien tulisi olla monipuolisia ja vapautuneita ahtaista sukupuolinormeista. Teoreettisena lähtökohtanani on feministisen teorian esittämä kaksinapaisen vastakkainasettelun kyseenalaistaminen. Sen sijaan, että miehet perinteisesti nähdään edustavan älyä ja voimaa ja naisten tunteita ja heikkoutta, bipolaaristen dikotomioiden kyseenalaistaminen ehdottaa jyrkkien vastakohtien sijaan jatkumoa avuksi analysointiin. Feministisen kirjallisuudentutkimuksen taustaa vasten tarkastelen myös angloamerikkalaisen lastenkirjallisuuden historiaa ja analysoin tyttöjen ja naisten henkilöhahmoja valitsemissani teoksissa. Sovellan henkilöhahmoihin erilaisia teorioita tyttöjen ja naisten sankaruudesta, joka saattaa erota huomattavasti poikien ja miesten sankaruudesta. Pyrinkin nostamaan esille arkipäivän sankaruuden, joka saattaa olla naisille tyypillisempää kuin miehille. Jotta henkilöhahmojen keskinäinen vertailu olisi helppoa, tutkin samoja ominaisuuksia jokaisen henkilöhahmon kohdalla, ja kerään löydökseni kahdeksaan taulukkoon, joissa luonnehdin tutkimieni henkilöhahmojen keskeisiä piirteitä. Primäärilähteitteni tyttö- ja naishahmot saattavat poiketa paljon perinteisestä lastenkirjallisuuden mallista, joka on usein kasvatuksellinen. Lisäksi monet tutkimistani henkilöhahmoista kyseenalaistavat toiminnallaan käsityksiä esimerkiksi lapsuuden viattomuudesta. Tutkimani henkilöhahmot ovat piirteiltään usein monipuolisia kokonaisuuksia, joissa saattaa olla perinteisesti niin hyvinä kuin pahoinakin pidettyjä luonteenpiirteitä. Tutkimieni henkilöhahmojen arvottaminen yksinkertaisesti hyväksi tai pahaksi on usein haasteellista. Eräs tärkeimmistä löydöistäni on ulkonäön merkittävyys. Ainoastaan yksi henkilöhamoista, Coraline, esitellään lukijoille ennemminkin ajattelijana ja tekijänä, sillä hänen ulkoista olemustaan ei ole juurikaan kommentoitu. Ehdotankin, että Coraline on roolimallina erittäin inspiroiva, ja että hän saattaa olla tutkimistani hahmoista kaikkein modernein. Primäärilähteissäni on myös useita esimerkkejä naisten sankarillisuudesta. Nämä sankariteot saattavat olla perinteisiä urotekoja, kuten esimerkiksi maailman pelastaminen, tai arkipäiväisempää urheutta, kuten hädänalaisen lähimmäisen auttaminen. Pohdinnassani ehdotan jatkotutkimuksen aiheeksi etenkin Wynne Jonesin Fire and Hemlock -kirjaa, jonka eräät aiheet saattavat olla tällä hetkellä kyseenalaisia. Teoksen päähenkilö ystävystyy pikkutyttönä aikuisen miehen kanssa, ja tytön varttuessa heidän ystävyyttään voi kutsua jopa sukupolvien väliseksi flirtiksi, käyttäytymiseksi, joka on saattanut muuttaa merkitystään viime aikoina. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Kirjallisuudentutkimus, sukupuolentutkimus, fantasia, Diana Wynne Jones, Neil Gaiman, tyttöjen roolimallit, sankaruus Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Keskustakampuksen kirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information Noidan veli, Tuli ja myrkkykatko, Neverwhere – maanalainen Lontoo, Coraline: Diana Wynne Jonesin ja Neil Gaimanin roolimalleja tytöille

My thesis examines Herman Melville’s Moby-Dick as an anti-capitalist text. I mainly utilize the theory of capitalism as defined by Karl Marx and Friedrich Engels in the nineteenth century, focusing on class relations and the idea of class struggle; that is, the unrest that results from the inherent inequality of classes under capitalism. The aim of the thesis is to demonstrate the plausibility of an anti-capitalist reading of Moby-Dick and show how such a reading sheds light on the famously enigmatic character of Captain Ahab and on his motivations. To achieve this, I rely on social and historioeconomic analysis of the whaling industry to illustrate the usual working conditions on board whaling ships, and then apply my findings to a close reading of the novel. As Ishmael, the narrator, is generally the reader’s point of access, I first analyze his position vis–à–vis the industry he is about to enter, highlighting his inexperience. Then, I demonstrate how any struggle he may have undergone as a result of that inexperience is suppressed in favor of highlighting Ahab, ostensibly supplanting the struggle of the lower–ranking crewmembers with that of their superior. Ultimately, however, I argue that Moby-Dick illustrates the immutability of class dynamics under capitalism, and that it does so mainly through its portrayal of Ahab who, despite being at the top of the Pequod’s social hierarchy, suffers within the larger system that exploits him just as it does his inferiors. Furthermore, the perpetuity of these dynamics is illustrated by the fact that Ahab, despite becoming aware of his condition under capitalism, is unable to transcend the confines of that condition. Though he wants revenge against the whale, the insular nature of his position that arises from capitalist social hierarchies, combined with his self-involved mental struggle, results in an attempt at resistance that is ineffective precisely because of its solitary nature. In Moby-Dick, we then find just one representation of a ubiquitous capitalist system designed to crush individual resistance.

Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka argentiinalaiset käyttävät sanaa boludo (suom. tyhmä, typerys) argentiinalaisten arkielämässä. Se on yksi käytetyimmistä sanoista Argentiinan espanjan puhekielessä ja erottaa argentiinalaiset heti muista espanjankielisistä ihmisistä sekä identifioi koko Argentiinan. Sanan boludo merkitys riippuu paljon puhujan intonaatiosta, äänensävystä ja kontekstista. Sitä käytetään usein vokatiivina eli puhuttelusanana. Tutkielmassa määritellään, minkälaisia vokatiiveja ja puhuttelusanoja käytetään Argentiinan ja Buenos Airesin espanjassa. Tutkielman perustana käytetään työtä, jonka ovat tehneet Ramírez Gelbes ja Estrada vokatiivista boludo. Aineistona tutkimuksessa käytetään argentiinalaisia, jotka vastaavat kyselylomakkeeseen. Sen avulla selvitetään, kuinka argentiinalaiset käyttävät sanaa boludo ja mitä mieltä ovat kyseisen sanan käytöstä. Tutkimusmetodina käytetään siis kyselomaketta, joka lähetetään argentiinalaisille. Tutkielmassa tarkastellaan, minkälaisissa konteksteissa ja tilanteissa käytetään sanaa boludo, kenen kanssa ja mistä puhuessa, ovatko puhujat nuoria, iäkkäitä, miehiä vai naisia. Tulokset osoittavat, että vokatiivia boludo käytetään hellittelynimenä erityisesti nuorten välillä melkein missä tahansa kontekstissa tai tilanteessa, joissa henkilöt tuntevat toisensa hyvin. Tutkimustulosten perusteella havaitaan, että on tärkeää tuntea henkilö, jota kutsuu vokatiivilla boludo, sillä sitä käytetään myös haukkumasanana ja loukkauksena. Sen käyttö voi olla loukkaavaa varsinkin, jos puhuteltava on tuntematon. Tulosten mukaan vokatiivin boludo käyttö on hyvin yleistä nuorten kesken ja sekä miehet että naiset käyttävät sitä keskusteltaessa arkisista ja tavallisista nuorten asioista. Vanhemmille ihmisille vokatiivin boludo merkitys voi edelleen olla haukkumasana tai loukkaus. Tutkielmassa tarkastellaan myös, ovatko yli 40-vuotiaat haastateltavat käyttäneet sanaa boludo nuoruudessaan ja tulokset osoittavat, että sitä on käytetty myös jo silloin yleisenä puhuttelusanana.

Tämä tutkielma käsittelee kertojan henkilöhahmoa, kertojan äidin henkilöhahmoa sekä kertojan suhdetta äitiinsä Albert Camus’n teoksessa L’Étranger sekä Kamel Daoudin teoksessa Meursault, contre-enquête. Camus’n teos sijoittuu ”ranskalaiseen” Algeriaan, kun taas Daoudin teos kertoo itsenäisestä ja postkolonialistisesta Algeriasta. Camus’n teoksessa kertoja Meursault surmaa hetken mielijohteesta miehen, johon hän viittaa nimellä L’Arabe (”arabi”). Daoudin teoksen kertoja Haroun on kyseisen ”arabin” kuvitteellinen veli. Hän antaa kuolleelle veljelleen henkilöllisyyden ja ottaa kantaa Camus’n teoksen tapahtumiin. Daoudin teos on uudelleentulkinta Camus’n teoksesta. Tarkastelen edellä mainittujen kahden romaanin äitihahmojen välillä esiintyviä eroja ja salmankaltaisuuksia, kertojien hahmojen välillä esiintyviä eroja ja samankaltaisuuksia sekä äidin ja kertojan välistä suhdetta kummassakin romaanissa. Olen analysoinut henkilöhahmoja hyödyntäen Christine Montalbettin (2003) ja Philippe Hamonin (1977, 1998) tutkimuksia sekä Gérard Genetten (1982) intertekstuaalisuutta käsittelevää teoriaa. Tutkiessani kertojia olen lisäksi nojautunut Gérard Genetten (1972) kertojaa käsittelevään teoriaan. Olen tarkastellut kertojan ja äidin välistä suhdetta käyttäen apunani Tzvetan Todorovin (1966) henkilöhahmojen välisiä suhteita käsittelevää tutkimusta. Tutkimukseni osoitti, että äitien välillä sekä kertojien välillä on lukuisia merkitseviä samankaltaisuuksia, mutta myös eroja. Äideillä on samankaltaiset yhteiskunnalliset roolit sekä samankaltaiset nimet. Heillä kummallakin on allegorinen ulottuvuus ja monitulkintainen suhde poikiinsa. Heillä on kuitenkin myös erilaiset kulttuuritaustat ja erilaiset roolit poikiensa elämässä. Camus’n teoksen äiti on kuollut, kun taas Daoudin teoksen äiti on elossa. Kertojilla on samankaltaiset yhteiskunnalliset roolit ja heillä kummallakin on monitulkintainen suhde äiteihinsä. Kertojien elämät ja luonteet ovat samaan aikaan rinnakkaiset ja vastakohtaiset sekä heidän kulttuuritaustansa eroavat toisistaan. Tutkimuksessa selvisi myös, että kertojan ja äidin suhde on molemmissa teoksissa samaan aikaan rakastava ja ambivalentti. Camus’n teoksen äidillä on kaukaisempi rooli poikansa elämässä sekä Daoudin teoksessa kertojan ja äidin suhteeseen liittyy enemmän ristiriitaisia tunteita.

Tutkielmassa tarkastellaan millaisissa asiayhteyksissä ja miten lapset näkyvät yritysvastuudiskursseissa sekä onko diskurssien määrässä eroa toimialojen välillä. Otos koostuu edustavasta joukosta suomalaisia sellu- ja paperiteollisuuden sekä kuluttajatuotealan yrityksiä. Aineistoa tarkastellaan yhdistämällä sisällönanalyysi kriittisen diskurssianalyysin ensimmäiseksi vaiheeksi. Kriittistä diskurssianalyysiä on sovellettu yritysvastuu- ja yritysdiskursseihin kohdistuvissa taloustieteellisissä selvityksissä, mutta yritysvastuun kielitieteellinen tutkimus on ollut vähäistä. Lapsiin kohdistuvien diskurssien luonnetta tutkitaan kriittisen diskurssianalyysin avulla kuuden yrityksen englanninkielisistä yritysraporteista (vuosien 2012 ja 2014 vuosiraportit, tilinpäätökset ja yritysvastuuraportit). Aineisto sisältää kaikkiaan 26 raporttia, joita tarkastellaan seuraavien neljän muuttujan suhteen: lapsi, nuori, nuoriso ja perhe. Tutkimus selvittää: 1) esiintyvätkö valitut muuttujat aineistossa, millaisia teemoja diskurssit muodostavat ja mitkä ovat määrällisesti keskeisimpiä teemoja, 2) miten lapset näkyvät näissä diskursseissa sekä 3) näkyvätkö muuttujat vahvemmin jommankumman toimialan raportoinnissa ja mitkä tekijät voivat selittää mahdollisia eroja. Lapsiin liittyvä yritysvastuuraportointi kasvoi tarkastelujaksolla 134:stä 214:sta havaintoon. Vuonna 2014 näistä 87 % ja vastaavasti 55% vuonna 2012 liittyi yritysvastuuteemoihin. Valtaosa molempien vuosien havainnoista sisältyy sellu- ja paperiteollisuuden raportteihin. Havaintomäärä myös kasvoi vahvimmin kyseisellä toimialalla. Keskeinen selitys sellu- ja paperiteollisuuden kuluttajatoimialaa vahvemmin lapsiin kohdistamaan huomioon liittyy toiminnan laajuuden aiheuttamiin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin ja siten tarpeeseen luoda yhteiskunnallista hyväksyntää ja (raportointi)käytäntöjä toiminnalle. Lapsiin liittyvä raportointi keskittyy suppeaan joukkoon teemoja. Valtaosa näistä yritysvastuudiskursseista sijoittuu kahden pääteeman alle. Hyväntekeväisyys kattaa 34 % kaikista havainnoista. Se kattaa tyypillisesti myönteistä yrityskuvaa edistävän toiminnan ja lasten hyvinvoinnin kehittämisen. Lapsityövoimaan viittaavat diskurssit kattavat 29 % havainnoista. Niiden osuus kaikista diskursseista kasvoi tarkastelujakson aikana eniten. Lapsityövoimaa koskevat diskurssit käsittelevät valtaosin lapsityövoimaan liittyvää raportointia ja yrityskäytäntöjä sekä näiden kehittämistä. Lapsityövoimaa koskevassa tarkemman tason tarkastelussa havaittiin diskurssien korostavan yritysten valta-asemaa erityisesti suhteessa toimitusketjun osapuoliin, mutta myös osin muihin sidosryhmiin. Valitsemalla erityyppisiä ilmauksia yritykset viestivät osin suoraan ja osin epäsuorasti vastuun ottamisesta tai sen jakamisesta. Lapset ovat valtaosin sivuosassa näissä diskursseissa ja lasten sidosryhmärooli nouseekin esille vasta asian vakavuuden kasvaessa, toisin sanoen kun kyseessä on lapsityövoiman käyttöön liittyvä tapaus. Muut pääteemat sisältävät 1) lasten oikeudet, joka esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 2014 valtaosin yhden yrityksen raportoinnissa, 2) osaavan työvoiman saatavuuden varmistamisen perheiden ja nuorten elämänmahdollisuuksia parantamalla sekä 3) teeman ”muut diskurssit”. Lapsiin liittyvät diskurssit antavat kuvan hajanaisista raportointikäytännöistä ja rajoittuneesta näkemyksestä yritystoiminnan vaikutuksista lapsiin ja näiden huomioinnista osana liiketoimintaa. Tuleva tutkimus kannattaisi kohdistaa muun muassa yritysten lapsiin liittyvien toimintamallien tunnistamiseen ja kehittämiseen sekä yritysraportoinnissa käytetyn kielen kykyyn muokata asenteita ja liiketoimintaedellytyksiä.

The objective of the study was to shed light on the Chinese soft power in France, and, in particular, on such a political tool as panda diplomacy. In the following thesis I am answering the research questions of the role the soft power is playing in the Chinese foreign policy aimed at France, what is its image in the news outlets and among readers of those articles, and how and when panda diplomacy is carried out. As the following thesis deals with the role of Chinese soft power in France, the information about the emergence and meaning of the term “soft power” is provided to the reader for a better understanding of the content. Moreover, the theoretical background of the concept of panda diplomacy itself, the development of the concept of “soft power” in China, the France-China Relationship, and the position of Chinese soft power in the world are presented in the paper. For the research, the articles and readers’ comments retrieved from 3 different politically orientated news outlets (Le Monde, France 24, and Le Figaro) were used. A total of 15 newspaper articles and 286 readers’ comments were analyzed. This Master thesis presents the research findings primarily based on the content analysis of reader comments and newspaper articles. The first finding is that soft power and panda diplomacy, as a tool, plays an important role to signify the positive China-France relationship and economic achievements between the two countries. Secondly, panda diplomacy has a controversial image in the French news outlets. Some news outlets are positively evaluating the practice, while others doubt it. The readers are mostly putting in negative comments accusing authorities of the unnecessary expenses of money for pandas. Lastly, Panda diplomacy is carried out to celebrate the economic achievements of its partner country. In France, according to the articles, the rental contracts of pandas were signed following the successful deals and supported by the government, Zoo facilities, foundations, and sponsors.

Tutkielman tavoite ja teoriatausta. Tutkielman tavoitteena on esittää keski-italialaisen Farfan luostarin kartulaarikronikasta (”Chronicon Farfense”) kontekstualistinen käsikirjoitustutkimus, jossa käsi-kirjoituksen rakenteellisen ja sisällöllisen analyysin avulla pyritään muodostamaan käsikirjoituksen kirjoitusvaiheista ja sen merkityksestä syntykontekstissaan. Aineisto. Tutkielman aineistona käytetään keski-italialaisen Farfan luostarin maanomistusta ja hallintaa kuvaavia neljää kopiokirjaa, jotka on kirjoitettu luostarissa 1090–1130-luvuilla: maanomistusasiakirjoja sisältävä “Regestum Farfense” ja maanvuokrasopimuksia sisältävä Liber Largitorius, narratiivimuotoinen kartulaarikronikka “Chronicon Farfense” sekä aakkosellinen hakemistoteos Liber Floriger, joista keskeisimpänä “Chronicon Farfense”. Kyseiset alkuperäiskäsikirjoituksina säilyneet kopiokirjat ovat yksi keskeisistä Italian varhaiskeskiajan talous- ja sosiaalihistorian lähteistä ja ne sisältävät yli 3 000 asiakirjakopiota 700–1100-luvuilta. Tutkielmassa tarkastellaan sekä kopiokirjojen kodikologista rakennetta että tekstisisältöä sekä verrataan niitä läheisiin teksteihin. Keskeiset tulokset. Tutkielmassa muodostetaan uusi tulkinta Farfan kopiokirjojen, erityisesti “Chronicon Farfensen” kirjoitusajankohdasta ja kontekstista. “Chroniconiin” sisältyvien ajoittamattomien omaisuusmerkintöjen rakenne selvitetään korjaamalla “Regestum Farfensen” edition asiakirjanumeroinnin puutteet. Tämän pohjalta voidaan selvittää “Regestumin” ja Liber Largitoriuksen käsikirjoitusten myöhempien lisäysten kirjoittaja ja kirjoitusajankohta. Näin voidaan yhdistää ajoittamattomat merkinnät ajoitettuihin asiakirjoihin sekä tunnistaa “Chroniconiin” kirjoitusvaiheessa tehdyt lisäykset. “Chroniconin” käsikirjoituksen ensimmäiselle kirjoitusvaiheelle voidaan esittää uusi, tarkempi ajoitus vuosien 1105–1112 välille yhtäältä paavi Paschalis II:n aikaisen valituskirjelmän, toisaalta käsikirjoituksen kanonisoikeudellisen argumentaation avulla. Paavi Nikolaus II:n paavinvaalidekreetin tekstitradition analyysi todistaa, että käsikirjoituksen aikalaistapahtumien kuvaukselle ei ole toista lähdettä. Käsikirjoituksen ensimmäisen kirjoitusvaiheen ajoituksen tarkentuminen mahdollistaa siihen vuonna 1119 tehtyjen muutosten ja lisäysten tulkitsemisen kontekstissaan. Tutkimusmenetelmät. Tutkimus perustuu pääosin tekstuaalitieteiden perusmenetelmiin. Keskeisenä menetelmänä kopiokirjoihin kopioitujen tekstiversioiden välisten yhteneväisyyksien ja erojen vertailussa on tekstien välinen kollaatio. “Regestum Farfensen” ja Liber Largitoriuksen käsikirjoitusten myöhempien lisäysten kirjoittajan tunnistamisessa käytetään diplomatiikan menetelmiin kuuluvaa allekirjoitusforumuloiden analyysia.

Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia aikuisten ja nuorten kielenkäytön välisiä eroja ranskankielisessä tekstiviestiaineistossa. Eroja tutkitaan luomalla koneoppimista hyödyntävä automaattinen luokittelija, joka kykenee erottelemaan aikuisten ja nuorten tekstiviestit toisistaan. Työssä tarkastellaan luokittelijan antamia tuloksia ja pyritään selvittämään, miten luokittelijan toimintaa voidaan parantaa kielenkäytöstä saatujen tietojen valossa esimerkiksi tutkielmassa määritellyillä piirteillä (engl. feature). Teoriaosassa käsitellään tekstiviestikielen piirteiden lisäksi iän ja kielenkäytön välistä suhdetta sekä kieliteknologialle ja korpuslingvistiikalle tärkeitä käsitteitä. Menetelmänä käytetystä tilastollisesta luokittelijasta esitellään siihen liittyvä olennainen teoria sekä muita tutkielman kannalta tärkeitä käsitteitä. Tutkielman aineisto on kerätty Montpellier’ssä, Ranskassa vuonna 2011, ja se koostuu silloiseen tutkimukseen osallistuneiden lähettämistä tekstiviesteistä. Tekstiviestejä on yhteensä 88 000, ja niistä noin 70 000 käytetään tutkielmassa. Analyysissä keskitytään sekä kielellisiin että teknisiin piirteisiin: tarkastelun kohteina ovat täten sekä malli että aineiston kielelliset piirteet. Tutkimustuloksista selviää, että luokittelija toimii varsin hyvin tekstiviestien erottelussa, mutta tutkielmassa erikseen määritellyt piirteet eivät paranna merkittävästi luokittelijan toimintaa. Piirteistä voidaan kuitenkin tehdä joitakin johtopäätöksiä: tekstiviesteille on tyypillistä keskustelunomainen kielenkäyttö viestin lähettäjän ja vastaanottajan välillä sekä puhekieli. Analysoitujen viestien perusteella voidaan nähdä, että tekstiviestikielen ominaispiirteisiin kuuluvat ääntämistä ja foneettista muotoa heijastavat sanamuodot ja että tekstiviesti muodostanee oman rekisterinsä ranskan kielessä.