Browsing by discipline "English Philology"

Tutkin Pro Gradu –työssäni vokaalinjälkeisen /r/:n lausumisen yleistymistä bostonilaisten poliitikkojen puheessa 1960-luvulta 2010-luvulle. Aineistoni koostuu kuuden eri miespoliitikon puheista ja esiintymisistä käsittäen noin 40–50 minuuttia puhetta per henkilö. Näytteet ovat pääosin vaaliväittelyistä, haastatteluista sekä erilaisissa tilaisuuksissa pidetyistä puheista. Ne on koottu siten, että ne edustaisivat mahdollisimman laajasti sekä spontaania että valmisteltua poliittista puhetta eri aikakausina. Koehenkilöiksi on valittu eri ikäluokkia edustavat John F. Kennedy, hänen veljensä, Edward Kennedy, heidän veljenpoikansa Joseph Kennedy III, Bostonin pormestarina vuosina 1984–93 toiminut Raymond Flynn, Bostonin nykyinen pormestari Martin Walshista, sekä senaattori Michael Capuano. Edellytyksenä valinnoille oli, että henkilöt olisivat syntyneet ja viettäneet suurimman osan elämästään Bostonin alueella, olisivat korkeasti koulutettuja, politiikassa toimivia tai toimineita sekä samaa etnistä ryhmää edustavia miehiä. Tutkimuskysymys pohjautuu Patricia Irwinin ja Naomi Nagyn (2007) tutkimukseen, joka paljastaa, että Bostonin alueen nuoriso on hylkäämässä perinteisen lausumistavan, jossa /r/-äännettä ei lausuta, ja omaksumassa muualla USA:ssa yleisesti esiintyvän vokaalinjälkeisen /r/:n lausumisen. /r/-äänteen lausumisen yleistymisen lisäksi tutkin myös, onko spontaani puhe ja keskustelu ’ärrättömämpää’ kuin ennalta kirjoitettu ja harjoiteltu puhe. Näiden lisäksi tutkin, lausuvatko koehenkilöt /r/:n sellaisissa kohdissa sanaa, mihin se ei perinteisesti kuulu. Esimerkiksi lausuvatko he sanan Cuba niin, että se kuulostaa kuin he sanoisivat Cubar. Tutkin myös puheen spontaanisuuden vaikutusta ilmiön esiintymiseen. Tutkimus suoritettiin kokoamalla näytteistä sanalistat ja laskemalla niissä tapahtuvat /r/:n lausumiset sekä poisjätöt. Näistä laskettiin prosenttimäärät jokaisen näytteen kohdalle. Tämän jälkeen näytteistä eroteltiin kohdat, joissa oli joko valmisteltua tai spontaania puhetta. Näiden aikana tapahtuvista /r/:n lausumisista ja poisjätöistä laskettiin omat lukunsa ja prosenttimääränsä yhteissummana jokaiselle henkilölle erikseen. ’Loisäänne /r/:t’ laskettiin ja ilmoitettiin omina lukuinaan, jonka jälkeen katsottiin kuinka moni niistä tapahtui spontaanin ja kuinka moni valmistellun puheen aikana. Tutkimuksesta ilmenee, ettei vokaalinjälkeisen /r/:n lausuminen ole suoraan verrannollinen puhujan ikään. Eniten sitä käyttivät puheessaan tutkimuksen nuorin koehenkilö Joseph Kennedy III mutta myös hänen isoenonsa Edward Kennedy. Heidän välilleen ikäjärjestyksessä sijoittuneet Raymond Flynn, Michael Capuano ja Martin Walsh lausuivat vokaalinjälkeistä /r/:ää suunnilleen yhtä paljon kuin tutkimuksen vanhin koehenkilö John F. Kennedy. Valmistellun ja spontaanin puheen välillä ei vaikuta olevan suuria eroja, vaikkakin valmistellussa puheessa näyttäisi keskimäärin esiintyvän hieman enemmän vokaalinjälkeisen /r/:n lausumista. Niin sanottuna loisäänteenä esiintyvää /r/:ää esiintyy keskimäärin enemmän spontaanissa puheessa, vaikkakin Raymond Flynnin kohdalla tilanne on päinvastainen. Sen esiintyvyys kuitenkin harvenee mitä lähemmäksi nykyhetkeä tullaan. Loisäänteenä toimivan /r/:n esiintyvyyteen vaikuttaa myös hyvin vahvasti vokaalinjälkeisen /r/:n lausumisen määrä: Mitä enemmän vokaalinjälkeistä /r/:ää lausutaan, sitä vähemmän loisäänteenä tapahtuvaa /r/:ää esiintyy puheessa.

Tämä tutkielma on kriittinen diskurssianalyysi talouskeskustelusta Ison-Britannian poliittisissa väittelyissä. Siinä tutkitaan eri retoristen strategioiden, erityisesti eufemisoinnin, dekonkretisaation ja nominalisaation käyttöä ideologioiden välineenä ja vertaillaan niiden toteutumista eri poliitikkojen ja puolueiden diskurssissa. Tutkielma on pääosin kvalitatiivinen, mutta tutkimustuloksia perustellaan osittain myös kvantitatiivisin menetelmin. Tutkielman teoreettiseen viitekehykseen sisältyy kriittisen diskurssianalyysin ja retoriikan teoriaa (erityisesti Fairclough 1992, Wodak 1989, Kress & Hodge 1979 ja Fowler ym. 1979) sekä keskustelua ideologian käsitteestä ja poliittisista ideologioista (Heywood 2007, Gramsci 1971, Mannheim 1971 ja 2002). Pohjustukseksi aineiston analysoinnille ja tulosten tulkinnalle tutkielmassa käydään läpi vuosien 2010 ja 2015 taloudellista ja poliittista ilmapiiriä sekä esitellään aineistossa esiintyvien puolueiden vaaliohjelmien tärkeintä talouspoliittista sisältöä. Vaaliohjelmissa yleisimmin käytettyjä konsepteja havainnollistetaan Paul Raysonin (2010 ja 2015) Wmatrix- ohjelmalla koostamien konseptipilvien avulla. Tutkimusaineisto on kerätty neljästä eri puoluejohtajien välisestä väittelyistä, joista kaksi on vuodelta 2010 ja kaksi vuodelta 2015. Aineisto kerättiin ensin videotallenteina, mutta analyysissä käytettiin väittelyiden transkriptioita. Analysoidun videoaineiston yhteispituus on noin kaksi tuntia ja 50 minuuttia. Tutkielmaa valmisteltiin pilottitutkimuksella, jossa analysoitiin rajatusti noin puolet varsinaisen tutkielman aineistosta. Analyysivaiheessa aineisto käytiin systemaattisesti läpi ja ideologisia merkityksiä sisältävät sanat ja lauseet taulukoitiin. Taulukoita käytettiin työkaluna luomaan kokonaiskuvaa yksittäisten puhujien retoristen strategioiden käytöstä sekä helpottamaan poliitikkojen ja puolueiden keskinäistä vertailua. Tutkimustulokset osoittavat, että retoristen strategioiden käyttö talouskeskusteluissa on laajalti yhteydessä ideologioihin. Eufemisoinnilla poliitikot pyrkivät esittämään omia ratkaisujaan muiden ajatuksia parempina, esimerkiksi viittaamalla oman puolueensa suunnittelemiin budjetin pienennyksiin säästöinä ja muiden puolueiden vastaaviin ratkaisuihin leikkauksina. Dekonkretisaatiolla erityisesti verbilausekkeiden yhteydessä pyritään keskustelemaan talousongelmien ratkaisuista ympäripyöreästi ja abstraktilla tasolla nimeämättä varsinaisia talouspoliittisia toimenpiteitä. Nominalisaation kautta esitetään tietynlaista talouspolitiikkaa pakollisena, häivytetään toimijuutta ja siirretään vastuuta pois omalta puolueelta. Ideologisilta taustoiltaan erilaiset puhujat käyttävät eufemisointia, dekonkretisaatiota ja nominalisaatiota melko samoilla tavoin, mutta eroavaisuuksia on havaittavissa siinä, millaisia käsityksiä ja millaista talouspolitiikkaa näillä kielellisillä keinoilla pyritään ajamaan. Aineiston pohjalta olisi mahdollista tutkia laajemminkin esimerkiksi toimijuutta, representaatiota tai vaikuttamista. Myöhemmässä tutkimuksessa olisi myös kiinnostavaa vertailla tämän tutkimuksen tuloksia talouskeskusteluun muissa englanninkielisissä valtioissa tai muissa poliittisissa konteksteissa, esimerkiksi Ison-Britannian parlamentissa.

Tässä pro gradu -tutkielmassa keskityn tutkimaan Spokane -heimoon kuuluvan Sherman Alexien romaania Indian Killer. Analysoin sitä, miten Alexie kuvailee kulttuuri-identiteettiä sekä sen menettämistä Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluvien yksilöiden näkökulmasta. Tulkitsen romaanin sisältämää kritiikkiä tarkkaavaisen ja tekstiä läheisesti tutkivan lukijan roolissa. Tavoitteeni on osoittaa se, miten Alexie kritisoi valtakulttuuriin kuuluvien yksilöiden oikeutta lainata, muokata sekä määritellä Amerikan alkuperäiskansojen kulttuureihin liittyviä ideoita yhteiskunnan rakenteiden suojaamana. Tarkastelen myös sitä, miten “autenttinen” kulttuuri-identiteetti ihanteena kuvataan romaanissa ongelmallisena tavoitteena. Analysoin romaanissa esiintyvää kolmea päähahmoa tarkastelemalla kyseisten hahmojen narratiiveja sekä funktioita Alexien romaanin postkolonialistisessa kontekstissa. Näiden hahmojen voi sanoa kytkeytyvän toisiinsa monella eri tasolla; tärkein yhteys hahmojen välillä kuitenkin liittyy tekstin sisältämään kritiikkiin kulttuuri-identiteettien varastamisen oikeutuksesta. Työni näkökulma keskittyy kulttuurisen lainaamisen, omimisen tai varastamisen (engl. ’cultural appropriation’) käsitteeseen sekä kulttuurisiin stereotypioihin. Otan analyysissani huomioon ennen kaikkea stereotypioiden pitkäkestoisen vaikutuksen Amerikan intiaanien esittämiseen ja käsittämiseen valtakulttuurissa. Stereotypioiden toisintamisen Amerikan alkuperäiskansoja esitettäessä ja määriteltäessä voi katsoa olevan olennainen kritiikin kohde kulttuurisesta lainaamisesta keskusteltaessa. Aineistonani käytän Indian Killer -romaanin lisäksi kyseiseen tekstiin liittyvää aiempaa kritiikkiä jonka koen tukevan omaa argumentointiani. Esittelen taustalukemisenani lyhyesti myös kirjallisuutta, joka valottaa tutkimuksessani tarkasteltavia isompia kokonaisuuksia: taustoitan analyysiani esittelemällä Amerikan kolonialistisen historian, kulttuuristen stereotypioiden sekä kulttuurisen lainaamisen kontekstit. Tutkielmani loppupäätelmänä voi sanoa, että Indian Killer argumentoi vahvasti kulttuurisen lainaamisen eettisen tarkastelun puolesta. Romaani osoittaa kulttuurisen lainaamisen kytkeytyvän epätasa-arvoisiin sekä Amerikan alkuperäiskansoja toiseuttaviin valtarakenteisiin. Lukijalle jää tilaa myös pohtia ”autenttisen” kulttuuri-identiteetin käsitettä ja niitä ongelmia, joita tiukasti rajatut määritelmät saattavat aiheuttaa myös alkuperäiskansoihin kuuluville yksilöille. Alexie punoo monimutkaisen narratiivin vaikean ja tärkeän aiheen ympärille. Romaanissa esiintyvä kritiikki sekä eri hahmojen identiteettiongelmat muodostavat ajatuksia herättelevän kokonaisuuden.

Tutkielma käsittelee asenteellista kielenkäyttöä talouspolitiikkaa koskevissa keskusteluissa kahden amerikkalaisen talousblogin kommenttiosioissa. Tutkimuskohteena on asenteellisen kielenkäytön tyyppien sekä polaarisuuden suhteellinen määrä, blogien kommentoijien eroavaisuudet sekä se, mihin kommenteissa ilmaistut asenteet kohdistuvat. Aineisto koostuu yhteensä 194:stä kommentista (22 405 sanaa) jotka on kerätty kahdesta eri blogista (Paul Krugmanin The Conscience of a Liberal ja Donald Boudreaux’n Café Hayek). Blogit valikoituivat niiden toisistaan poikkeavien taloustieteellisten lähestymistapojen ja ideologisten maailmankuvien vuoksi. Kommentit on valittu viittä eri julkistalouden osa-aluetta käsittelevistä blogikirjoituksista. Koska Krugmanin blogikirjoitukset sisältävät huomattavasti enemmän kommentteja, niistä valittiin kommenttien saamien suositteluäänten määrän mukaan neljään osaan jaettu ositettu satunnaisotos. Kommentit analysoitiin Martinin ja Whiten (2005) appraisal-teorian attitude-järjestelmän mukaisesti. Tutkielmassa toteutettu aineiston tarkka lähiluku vertautuu mm. Banksin (2005) mini-korpusanalyysiin. Tämän tutkielman pääanalyysissa kommenteista tunnistettiin ja niihin merkittiin asenteellisen kielen esiintymät, niiden tyyppi sekä asenteellisen kielen kohde ja lähde. Tähän käytettiin UAM Corpus Tool -ohjelmaa. Tämän jälkeen tuloksia käsitellään sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti. Tutkielmassa painottuvat kvalitatiiviset tulokset, koska aineiston asenteellisen kielen kontekstisidonnainen monikerroksisuus on aineiston mielenkiintoisin osa. Aineistossa asenteellista kieltä esiintyy yhteensä 1 882 kertaa, ja se painottuu asioiden ja ilmiöiden (appreciation, 61%), sekä ihmisten tekojen ja ominaisuuksien arviointiin (judgement, 34%). Tunteiden suorat ilmaukset (affect, 5%) ovat huomattavasti vähemmän yleisiä. Tulos viittaa siihen, että asenteellinen kielenkäyttö kommenttiosioissa on pelkkien tunnereaktioiden ilmaisua perustellumpaa. Aineiston asenteellinen kieli on myös 68-prosenttisesti negatiivista. Krugmanin kommenteissa esiintyi 41% epäsuoria asenteen ilmaisuja (invoked attitude), merkittävästi Hayek-otosta enemmän (17%). Krugman-aineistossa käsitellään Yhdysvaltain Demokraatti- ja Republikaanipuoluetta huomattavasti Hayek-aineistoa enemmän, ja markkinavapautta arvotetaan negatiivisemmin (-14/+11). Molemmissa otoksissa käsiteltiin eniten politiikkapäätösten seurauksia sekä Paul Krugmania, molempia pääosin negatiivisesti. Krugmanin kritisointi otoksissa johtuu kuitenkin eri syistä. Hänen omassa blogissaan kritiikkiä synnyttää Krugmanin liian negatiivinen suhtautuminen presidenttiehdokas Bernie Sandersiin ja se, että jotkut pitävät Krugmania liian markkinamyönteisenä. Hayek-yhteisössä kritiikkiä aiheuttaa taas Krugmanin taipumus suosia valtion kontrollia talouden ohjailussa vapaiden markkinoiden sijaan, eli syy on päinvastainen kuin osalla Krugmanin lukijoista. Tutkielman keskeisimpiä huomioita on se, että vaikka taloustiede tieteenalana nojaa rationaalisuuteen ja objektiivisuuteen, keskusteluissa näkyy vahvasti myös talouspolitiikan yksilönläheisempi ja tunteellisempi puoli. Aineiston kommentit sisältävät paljon asenteellista kieltä, joka on luonteeltaan kontekstisidonnaista ja monikerroksista. Vaikka Internet-kommentointi on usein matalatasoista ja polarisoitunutta, niin kommenttien tarkastelu tarjoaa näkökulman niiden kirjoittajien maailmankuviin tavalla, joka on vertaansa vailla maailman historiassa.

Tämä tutkielma käsittelee kommunikatiivisen kieltenopetuksen roolia lukion pitkän englannin (A1) Insights -oppikirjasarjan kolmessa ensimmäisessä osassa. Kommunikatiivinen kieltenopetus on kieltenopetuksen lähestymistapa, joka painottaa kommunikaatiota ja oppilaiden viestinnällisiä taitoja. Sen tärkein teoreettinen käsite on kielellinen viestintätaito, jonka saavuttaminen vieraalla kielellä on lähestymistavan tärkein tavoite. Kommunikatiivisella kieltenopetuksella ei ole yhtenäistä teoreettista pohjaa ja siksi se on paras ymmärtää kokoelmana yleisiä periaatteita, jotka heijastavat kieltenopetuksen viestinnällisyyttä. Tutkielmassa selvitetään miten Insights -oppikirjasarjan tekijät ovat ottaneet huomioon kommunikatiivisen kieltenopetuksen kirjasarjassa. Tämä tehdään sekä määrällisen että laadullisen tutkimuksen keinoin. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa tarkastellaan yleisellä tasolla Insights -oppikirjasarjan kolmea ensimmäistä osaa kommunikatiivisuuden näkökulmasta ja selvitetään suullisten viestinnällisten tehtävien suhteellinen osuus. Tutkimuksen toisessa osassa aineistona käytetään oppikirjasarjan tekijöiden haastatteluja, joiden pohjalta kartoitetaan heidän mielipiteitään ja ajatuksiaan kommunikatiivisesta kieltenopetuksesta sekä sitä, miten tämä lähestymistapa on vaikuttanut oppikirjasarjaan. Haastatteluaineiston pohjalta pyritään saamaan kokonaisvaltainen kuva kommunikatiivisen kieltenopetuksen roolista oppikirjantekoprosessin aikana. Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että Insights -oppikirjasarjan tekijät pitävät kommunikatiivista kielenopetusta hyvin tärkeänä, mutta täysin kommunikatiivisia oppikirjoja ei ole mahdollista tuottaa Suomessa tällä hetkellä. Oppikirjailijoilla ei myöskään vaikuttanut olevan yhtenäistä näkemystä kommunikatiivisen kieltenopetuksen sisällöstä. Kirjan tekijät arvostivat kirjallista tarkkuutta, mutta samaan aikaan he vaikuttivat kritisoivan suomalaista ylioppilastutkintoa, markkinoita ja jopa kustantajaa siitä, että he eivät voi käyttää niin paljon kommunikatiivisia tehtäviä kirjasarjassa kuin he haluaisivat. Tämä on yksi syy miksi kommunikatiivisten tehtävien määrä tutkimuksen määrällisessä osassa on suhteellisen matala. Toisaalta kirjasarjan kirjallisetkin tehtävät voidaan suullistaa opetuksessa, minkä vuoksi kirjasarja voi olla käytännössä kommunikatiivisempi kuin miltä se määrällisessä tutkimuksessa vaikuttaa.

Kanadalainen kirjailija L. M. (Ludy Maud) Montgomery (1874-1942) tunnetaan parhaiten lasten ja nuorten kirjallisuudestaan, erityisesti Anne of Green Gables -romaanistaan (suom. Annan nuoruusvuodet). Graduni tutkii kuitenkin Montgomeryn vähemmän tunnettua omaelämäkerrallista tuotantoa, hänen päiväkirjojaan, jotka on julkaistu viidessä osassa (1985-2004). Keskityn romanssin kuvaukseen Montgomeryn päiväkirjojen ensimmäisessä osassa ja tutkin, millaisia tekstuaalisia persoonia (personas) kertoja luo autobiografisessa prosessissa. Tähän narratiiviseen prosessiin vaikuttavat erityisesti päiväkirjan yleisö tai lukijat (audience), samoin kuin fiktiiviset esikuvat ja fiktiivisesti kirjoittaminen (fictionalisation) sekä kysymys päiväkirjan kertovasta ja kerrotusta minästä (narrated and narrating I). Romanssi on pääosassa Montgomeryn päiväkirjojen ensimmäisessä julkaistussa osassa, joka kuvaa hänen teini- ja varhaisaikuisuusvuosiaan. Väitän, että vaikka päiväkirjateksti saattaa vaikuttaa rehelliseltä ja todenmukaiselta kuvaukselta elämästä, varsinkin Montgomeryn tapauksessa kyseessä on silti läpikotaisin editoitu ja muokattu teksti, jota päiväkirjan tekijä hallitsee rautaisella otteella ja joka käyttää hyväkseen fiktiivisiä keinoja. Aineistonani käytän sekä Montgomeryn julkaistuja että julkaisemattomia päiväkirjoja, joita säilytetään University of Guelphin arkistoissa, Kanadan Ontariossa. Päiväkirjat ovat moneen kertaan sekä Montgomeryn että julkaistujen päiväkirjojen editoijien muokkaamia, joten niiden tutkiminen lähilukemalla (close-reading) ja eri versioita vertaillen on erityisen tärkeää. Teorian osalta keskityn lähinnä Pohjois-Amerikassa kirjoitettuun autobiografia- ja (naisten) päiväkirjatutkimukseen. Väitän gradussani, että Montgomeryn kuvaus heteroseksuaalisesta romanssista välttää tarjoamasta lukijalle romanssijuonen tyypillistä katharsista. Montgomeryn romanttiset persoonat ovat yllättävän epäromanttisia ja ristiriidassa keskenään. Romantiikan traditiolle tyypillistä kieltä ja personifikaatiota käytetään joko korostetun liioitellusti tai humoristisesti ja parodioiden.

Tutkielma käsittelee slash-fanifiktiota queer-teorian ja heteronormatiivisuuden näkökulmasta, käyttäen esimerkkinään Harry Potter -slash-fanifiktiota. Tutkielman tarkoitus on osoittaa kuinka slash-fanifiktio on monimuotoinen ilmiö, joka sisältää sekä heteronormatiivisia sekä sitä haastavia elementtejä. Slash-fanifiktion eri alalajit eli samaa sukupuolta olevien henkilöhahmojen paritukset eroavat toisistaan suhteessa heteronormatiivisiin seksuaalisuus- ja sukupuolikäsityksiin sekä päinvastaisesti haastavat näitä heteronormatiivisia käsityksiä mukaillen joitakin queer-teorian keskeisiä ajatuksia sukupuolesta sekä (homo)seksuaalisuudesta. Tutkielmassa osoitetaan kuinka slash-fanifiktio sisältää sekä sukupuolta että seksuaalisuutta monimuotoisesti lähestyvää materiaalia ja kuinka samaa sukupuolta olevien henkilöhahmojen slash-paritukset eroavat toisistaan queer-elementtien ja heteronormatiivisuuden viitekehyksessä. Buddy slash -paritus sisältää vähemmän queer-elementtejä kuin kaksi muuta paritusta käyttäen fanifiktiossaan yltiöllistä romantiikkaa ja idealisoi heteronormatiivisia sukupuoli- ja seksuaalisuusnormeja, näin ollen heijastaen heteronormatiivisuuden sukupuoli- ja seksuaalisuusnormeja slash-paritukseen. Enemy slash taas sekä haastaa että rikkoo sukupuolistereotypioita sekä sekoittaa queer- ja ei-queer-slashia. Paritus sisältää sekä vanhanaikaista romantiikkaa että queer-käyttäytymistä kuten m-preg (miespuolisen henkilähahmon raskaus), ristiinpukeutumista ja sukupuolirajojen rikkomista. Power slash -fanifiktio sisältää eniten heteronormatiivisuutta rikkovia elementtejä ja on sen tähden queerein parituksien muoto. Kaksi viimeistä tarkasteltua slash-fanifiktion muotoa taas korostavat sitä, kuinka slash-fanifiktion kategorisointi on ongelmallista ja sitä, että sen täytyy perustua moneen eri kriteeriin, ei vain yhteen yleistykseen. Lopuksi tutkimus osoittaa, että slash-fanifiktiota ei voi yleisesti kutsua queeriksi ilmiöksi vaan sen alalajit osoittavat, että kyseisessä fanifiktiossa löytyy sekä heteronormatiivisia että queereja elementtejä ja että niiden ilmentyminen johtuu useista eri tekijöistä.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaisia opetusmenetelmiä ja työtapoja käytetään ensimmäisen luokan varhennetun englannin kielen opetuksessa suomalaisissa kouluissa, sekä verrata miten ne eroavat kolmannen luokan A1-englannin kielen opetuksesta. Lisäksi tutkin millä tavoin ikäspesifiset vaatimukset on huomioitu opetuksessa; mikä on äidinkielen ja kohdekielen suhde opetuksessa ja opetusaktiviteeteissa; millaisia aktiviteetteja näihin opetusmenetelmiin ja työtapoihin sisältyy; mitä opetusmateriaaleja käytetään varhennetussa englannin kielen opetuksessa; sekä millaisia motivaatiostrategioita on mahdollisesti nähtävissä varhennetussa kielenopetuksessa. Tutkielman teoriaosuudessa käsittelen niitä opetusmenetelmiä ja työtapoja, joita aineistossa on käytetty tai jotka ovat aineiston analyysin kannalta tärkeitä. Näistä merkittävimmät ovat viestinnällinen kieltenopetus, kielisuihku/kielisuihkutus, Total Physical Response (TPR) -menetelmä sekä Audiolingvaalinen menetelmä. Lisäksi esittelen aiempia tutkimuksia varhennetusta kieltenopetuksesta. Tutkielma on laadullinen tapaustutkimus. Aineisto kerättiin äänittämällä, videoimalla ja havainnoimalla kolmea varhennetun englannin kielenopetuksen ryhmää kahdessa koulussa sekä havainnoimalla kahta kolmannen luokan A1-englannin ryhmää. Havainnoinnin apuna käytettiin observointilomaketta, jossa oli valmiita kategorioita. Observointien jälkeen näiden luokkien opettajia haastateltiin täydentämään havainnointia sekä selvittämään heidän näkemyksiään ja asenteitaan. Aineisto kerättiin marras-joulukuussa 2015. Aineisto litteroitiin opettajan osalta kokonaan ja oppilaiden kohdalla osittain. Tämän jälkeen havainnointiaineisto luokiteltiin, observointilomakkeen kategorioita päivitettiin sekä analysoitiin etsien vastauksia tutkimuskysymyksiin. Haastattelut litteroitiin, käännettiin suomenkielisten vastausten osalta englanniksi ja analysoitiin. Tuloksista käy ilmi, että varhennetussa englannin kielenopetuksessa käytetään ensisijaisesti kielisuihkutusta, TPR-menetelmää ja toistamisharjoituksia. Tutkimukseen osallistuneella kolmannella luokalla sen sijaan ei ollut käytössä mitään selkeää opetusmenetelmää ja opetus oli oppikirjalähtöistä. Varhennetussa kieltenopetuksessa ikäspesifiset vaatimukset oli huomioitu painottamalla suullisia taitoja ja pelillisyyttä. Varhennetussa kieltenopetuksessa koulussa B äidinkielen ja kohdekielen suhde oli n. 50/50, mutta koulussa A äidinkieltä käytettiin runsaammin kuin kohdekieltä. Tyypillisimmät aktiviteetit koulussa A olivat kulutetun ajan mukaan pelit ja leikit sekä kertojen mukaan erilaiset toistamisharjoitukset. Koulussa B erilaiset pelit olivat yleisimmät aktiviteetit sekä ajallisesti että kertojen mukaan. Koulussa A käytettiin runsaasti interaktiivisen valkotaulun ohjelmistoa, digitaalista ääntä tai musiikkia, sekä kuvia. Koulussa B käytettiin myös interaktiivista valkotaulua, mutta ohjelmisto oli suppeampi. Koulussa B oli hieman laajemmin erilaisia opetusmateriaaleja.

Tutkielmani vertailee kahden eri ikäryhmän – yli 50-vuotiaiden ja alle 20-vuotiaiden teinien – kommunikaatiokäyttäytymistä ja erityisesti hymiöiden käyttöä chat-huoneympäristössä. Päähuomioni keskittyy siihen, miten ja kuinka usein hymiöitä käytetään itsenäisinä kommunikaatiovälineinä yleisesti, ja toisaalta siihen, miten näiden kahden eri ikäryhmän kommunikoiminen eroaa toisistaan. Teknologinen kehitys ja sen mukanaan tuomat erilaiset toinen toistaan kehittyneemmät sosiaaliset mediapalvelut luovat keskustelijoille kasvavia paineita kommunikoida yhä nopeammin ja tehokkaammin: esimerkiksi Twitter tarjoaa käyttäjilleen vain 140 merkkiä ajatustensa ja kokemustensa jakamiseen. Näin ollen erilaisista lyhenteistä ja erityisesti juuri hymiöistä on tullut lähivuosina huomattavasti aiempaa tarpeellisempia kommunikaatiovälineitä, eikä niiden käyttöä tai ylipäätään tietokonevälitteistä viestintää ole yksinkertaisesti tutkittu tarpeeksi. Tutkimukseni teoriapohjana toimii sekä vanhempi tietokonevälitteisen viestinnän ominaispiirteitä käsittelevä ja toisaalta hymiöiden käyttöön liittyvä tutkimus (erityisesti Wolf, 2000; Lo, 2008; Herring, 1999; Dresner & Herring, 2010 ja Park, 2007), mutta toisaalta oma tutkimukseni keskittyy hyvin erilaisiin yksityiskohtiin, ja pohjautuu näin ollen pääasiassa kommunikaatioteoriaan ja erityisesti vuoronvaihtelun periaatteisiin (Oreström, 1983; Yngve, 1970; Tottie, 1991; Argyle, 1988). On kuitenkin tärkeää huomioida, että kyseinen teoriapohja liittyy pääsääntöisesti puhuttuun kieleen, joten olen muokannut vuoronvaihtelun kategorisointia paremmin omiin tarkoitukseeni ja chat-huoneympäristöön sopivammaksi. Olen kerännyt materiaalini kahtena eri ajankohtana syksyllä 2012 ja syksyllä 2015 icq.com -sivuston tarjoamien chat-huoneiden kautta. Vuoden 2012 pilottitutkimus sisälsi 1334 lausumaa teinien huoneesta ja 1266 50+ -huoneesta, ja vuoden 2015 laajempi tutkimus vastaavasti 1845 ja 2217. Analyysini osoittaa, että valittujen ikäluokkien kommunikaatiokäyttäytymisessä on huomattavia eroja, sekä yleisellä tasolla, että kolmen vuoden ajanjakson aikana. Ensinnäkin nuoret käyttävät huomattavasti enemmän hymiöitä itsenäisinä kommunikaatiovälineinä, kun taas vanhemmat eivät käytä niitä juuri ollenkaan itsenäisesti, vain ainoastaan lauseiden yhteydessä. Toisaalta vanhemmat keskustelijat käyttävät lähestulkoon pelkästään perinteistä :)-hymynaamaa, ja nuoret vastaavasti varioivat käyttöään huomattavasti enemmän. Toisaalta eri ikäluokkien kommunikaatiokäyttäytymisessä on havaittavissa mielenkiintoisia trendejä: nuorten hymiöiden käyttö on kolmen vuoden aikana vähentynyt, ja vanhempien vastaavasti lisääntynyt huomattavasti. Voidaankin olettaa, että Dresner & Herringin (2010) näkemys siitä, että hymiöt ovat evolutiivisia, pitää todella paikkansa: nuorten hymiöiden käyttö vaikuttaa pääasiassa olevan kytköksissä trendeihin. Uudenlaiset, innovatiivisemmat tavat viestiä syrjäyttävät hyvinkin nopeasti vanhemmat, ja näin ollen perinteiset hymiöt ja ylipäätään chat-huoneistot jäävät vähitellen syrjään, kun nuoret siirtyvät käyttämään uusia sosiaalisen median palveluita ja emojeja, joita voidaan pitää hymiöiden uutena, kehittyneempänä muotona, joka tarjoaa mahdollisuuden laajempaan ja värikkäämpään viestintään. Ajankohtaisen tutkimuksen tuottamisen vaikeutena on teknologian ja esimerkiksi Internetin nopea kehitys ja leviäminen 2000-luvulla: tutkijoiden on yksinkertaisesti vaikea pysyä menossa mukana. Oman tutkimukseni päällimmäinen tarkoitus on ensinnäkin tuoda esille entistä laajemmin hymiöiden käyttöön liittyviä mahdollisuuksia ja niiden käyttötarkoituksia, ja toisaalta osoittaa, miten suuria eroja eri ikäluokkien kommunikaatiokäyttäytymisessä on. Lisäksi haluan ennen kaikkea luoda pohjaa myöhemmälle, laajemmalle tutkimukselle.

Tässä tutkielmassa tutkitaan kansainvälisten opiskelijoiden näkemyksiä englannin kielen käytöstä Helsingin yliopistossa. Tutkimuksessa etsitään vastausta siihen, millaista englantia opiskelijat kohtaavat opiskellessaan Helsingin yliopistossa, kuinka paljon englanninkielistä informaatiota on heidän saatavillaan ja minkälaisia odotuksia heillä on ollut liittyen yliopistossa käytettävää englantia kohtaan. Tutkimus on tehty haastattelemalla yhdeksää kansainvälistä opiskelijaa vuoden 2019 syys- ja lokakuun aikana. Haastatellut opiskelevat Helsingin yliopiston kansainvälisissä maisteriohjelmissa. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Haastatteluissa ilmeni, että haastateltavat ovat pääasiassa tyytyväisiä englannin kielen laatuun Helsingin yliopistossa, mukaan lukien englanninkielinen opetus. Haastatellut raportoivat kuitenkin joistakin kursseista ja tilanteista, joissa heillä on esimerkiksi ollut hankaluuksia saada selvää opettajan englanninkielisestä opetuksesta. Haastateltavien suurimmat haasteet Helsingin yliopistossa koskivat puutteellista englanninkielisen tiedon saatavuutta. Ongelmia ilmeni esimerkiksi sähköposteissa, yliopiston verkkosivustoilla tai muissa lähteissä, joissa tietoa on vain yksikielisesti suomeksi tai kaksikielisesti suomeksi ja ruotsiksi. Haastatteluissa osa opiskelijoista sanoi myös toivovansa, että he pystyisivät opiskelemaan useampia kursseja englannin kielellä. He kokivat saavansa riittävästi tietoa opintojensa suorittamiseen liittyen, mutta puutteet englanninkielisen tiedon tai palveluiden saatavuudessa saivat osan haastateltavista tuntemaan olevansa eri asemassa suomenkielisiin opiskelijoihin nähden. Haastateltavilta kysyttiin myös sitä, minkälaisia odotuksia heillä oli ollut ennen kuin he aloittivat maisterinopintonsa Helsingin yliopistossa. He olivat odottaneet kohtaavansa laadukasta englannin kieltä sekä opetuksessa, että yleisesti yliopistossa. Sen osalta opiskelijat olivat pääasiassa tyytyväisiä. Sen sijaan he olivat odottaneet, että tietoa ja palveluita olisi saatavilla nykyistä paremmin.