Browsing by study line "Finnish Language"

Tarkastelen maisterintutkielmassani genrenäkökulmasta käsin 27–39-vuotiaiden, naisista kiinnostuneiden miesten kontakti-ilmoituksiksi luettavia profiilitekstejä, jotka on julkaistu deittiapplikaatio Tinderissä. Työni sijoittuu siis tekstilajitutkimuksen kentälle ja sen löyhänä taustateoriana toimii systeemis-funktionaalinen kieliteoria. Analyysini menetelmällisenä lähtökohtana toimii Hasanin kehittämä yleisen rakennepotentiaalin malli ja siihen oleellisesti liittyvää jaksoanalyysi. Vastaan työssäni seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Millaisista välttämättömistä ja valinnaisista jaksoista tekstit koostuvat? Millaisia toistuvia kielellisiä keinoja jaksot sisältävät? Millaisia sisältöjä Tinderin profiiliteksteihin sisällytetään? Aineistoni tekstit osoittavat, että Tinderissä julkaistut kontakti-ilmoitukset koostuvat neljästä pääjaksosta: ITSEPROMOOTIO- ja KESKUSTELUNALOITUSJAKSOISTA sekä IHANNEKUMPPANIN LUONNEHDINTAA ja SUHTEEN TAVOITTEITA käsittelevistä jaksoista. Näistä ensimmäisenä mainittu jakautuu vielä useaan alajaksoon. Kukin jakso täyttää tietyn tehtävän ja sisältää sille ominaisia kielellisiä piirteitä. Tiukan analyysin mukaan mikään jaksoista ei ole välttämätön, ja teksteissä esiintyykin paljon variaatiota rakenteen suhteen. Toistuvien jaksojen avulla tekstit on kuitenkin hahmotettavissa saman genren edustajiksi. Teksteissä esiintyvästä variaatioista huolimatta Tinderissä julkaistujen profiilitekstien voidaan nähdä muodostavan tekstilajiksi tunnistettavan kokonaisuuden. Lisäksi tutkielmani osoittaa, että jaksoanalyysi toimii metodina myös luonteeltaan monimuotoisempien tekstien tutkimisessa.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen opettajan ja alakoulun oppilaiden kehollista ja sanallista vuorovaikutusta kakkoskielisessä luokkahuonevuorovaikutuksessa. Tutkin vuoron rakenneyksiköitä, joissa ikoninen eli esittävä ele täydentää syntaktisen rakenteen opettajan ja oppilaiden puheenvuoroissa. Vuoron rakenneyksikkö koostuu siis puhutusta lauserakenteesta, joka jää kesken, ja esittävästä eleestä, joka täydentää lauseen. Ikoninen ele toimii näin ollen lauseen rakenteen välttämättömänä täydennyksenä, jota ilman lauserakenne jäisi vaillinaiseksi. Lisäksi ele täydentää lauseen merkityksen ja tekee lauseesta ymmärrettävän. Tutkimusaineistoni koostuu neljästä helsinkiläisen alakoulun valmistavan luokan oppitunnista, jotka on videonauhoitettu lukuvuoden 2011—2012 aikana osana Long Second -tutkimushanketta. Tutkimusmetodini on multimodaalinen keskustelunanalyysi. Tutkimassani aineistossa opettaja käyttää lauserakenteen täydentäviä eleitä toisenlaisiin tehtäviin kuin oppilaat. Hän selventää niillä lausumiensa sanojen merkityksiä oppilaille osana opetuspuhetta. Lisäksi hän pyytää oppilaita tuottamaan sanallisen vastineen esittämälleen eleelle. Oppilaat puolestaan kuvailevat eleillä ja imitatiiveilla eli onomatopoeettisilla äännähdyksillä toiminnan laatua, rytmiä ja ääntä sekä ympäröivää tilaa. Sananselityspelissä opettaja ja oppilaat käyttävät eleitä sanojen merkitysten selittämiseen hakukysymysten ja väitelauseiden avulla. Ele sijoittuu sekä opettajan että oppilaiden lauserakenteissa tyypillisimmin finiittiverbin jälkeen. Sananselityspelissä on kuitenkin tavallista, että ele esiintyy finiittiverbin paikalla ilman sanallista verbiä. Yhdessä tapauksessa oppilas tuottaa eleen ennen finiittiverbiä imitoidakseen toisen oppilaan kehollista toimintaa. Tutkimukseni perusteella ikonisilla eleillä on kakkoskielisen luokkahuoneen vuorovaikutuksessa keskeinen tehtävä keskinäisen ymmärryksen varmistamisessa ja käytettävissä olevien vuorovaikutuksen resurssien laajentamisessa. Lisäksi eleet vaikuttaisivat olevan tasa-arvoisessa asemassa puhutun kielen kanssa. Ikoniset eleet voivat korvata jopa lauseen ytimen, finiittiverbin. Tyypillisemmin ne muodostavat merkityksen yhdessä yleisluontoisen verbin (tehdä, olla) kanssa. Tutkimustulokseni sopivat keskustelunanalyyttiseen käsitykseen eleistä osana kieltä. Samalla tutkimukseni tarjoaa yksityiskohtaisen katsauksen siihen, miten ikoniset eleet asettuvat osaksi puhutun kielen kielioppia kakkoskielisessä luokkahuonevuorovaikutuksessa.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan puhujaviitteisten Itse olen -alkuisten virkkeiden tehtäviä keskustelupalstavuorovaikutuksessa. Lisäksi tutkielmassa selvitetään, miten Itse olen -alkuisten virkkeiden tehtävät keskustelupalstavuorovaikutuksessa eroavat Minä olen -alkuisten virkkeiden tehtävistä, ja ovatko niiden tehtävät muuttuneet vuodesta 2001 vuoteen 2017. Tutkimuksessa on käytetty aineistona Korp-korpuksesta kerättyä Suomi24-keskustelupalstan aineistoa vuosilta 2001 ja 2017. Aineisto on kooltaan 100 esiintymää eli 50 kappaletta Itse olen -alkuisia virkkeitä ja 50 kappaletta Minä olen -alkuisia virkkeitä. Puolet aineistosta on vuodelta 2001 ja puolet vuodelta 2017. Esiintymät on valittu satunnaisotannalla. Tutkielma sijoittuu keskustelunanalyysin ja siinä tarkemmin vuorovaikutuslingvistiikan kenttään. Tutkielma edustaa myös kirjoitetun ja teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen tutkimusta. Aineiston analyysissä on hyödynnetty keskustelunanalyyttistä menetelmää. Tutkielman tulokset paljastavat, että virkkeenalkuinen itse-sana luo kontrastia aiempien keskustelijoiden ja kirjoittajan kommenttien välille. Se luo myös poleemisuutta, erilinjaisuutta ja vastakkainasettelua aiempaan keskusteluun nähden ja kääntää puheenaiheen muista keskustelijoista kirjoittajaan. Itse olen -alkuisilla virkkeillä tuodaan keskusteluun monesti jokin uusia asia, jota aiemmassa keskustelussa ei ole vielä tullut esille. Virkkeenalkuinen minä-sana ei luo samanlaista kontrastia muiden ja kirjoittajan kommentin välille kuin itse-sana, vaikka sekin voi luoda korosteisen sävyn. Minä olen -alkuiset virkkeet osoittavat aineistossa samanlinjaisuutta ja samaistumista, toisin kuin Itse olen -alkuiset virkkeet. Itse olen -alkuisten virkkeiden tehtävät ovat pysyneet samana vuodesta 2001 vuoteen 2017.

Maisterintutkielma keskittyy kolmeen Suomen luonnossa esiintyvään eläimeen: karhuun, suteen ja jänikseen. Tutkielmassa tarkastellaan lauseita, joissa eläimet esiintyvät, ja kiinnitetään huomiota eläimen toimijuuteen ja siihen, millaisessa roolissa eläin on suhteessa lauseen verbiin. Lisäksi tutkielmassa keskitytään siihen, millaisia tapahtumia eli kehyksiä eläinlauseet edustavat. Tutkielman tavoite on havainnollistaa sitä, että ihmiset suhtautuvat eläimiin eri tavalla ja rakentavat niistä erilaisia mielikuvia puheessaan. Sen lisäksi tutkielmassa pohditaan ihmisen ja eläimen välisiä suhteita ja ihmisen ideologisia asenteita eläimiä kohtaan. Analyysissä kiinnitetään huomiota siihen, miten eläimet nähdään vakiintuneiden kielenainesten näkökulmasta, ja tutkielman teoreettinen viitekehys on yhdistelmä kognitiivista kielioppia ja ekolingvistiikkaa. Ekolingvistiikka on kognitiivinen ja lingvistinen tutkimussuuntaus, jossa tarkastellaan kielen ja ympäristön välisiä suhteita nimenomaan kielen näkökulmasta. Tutkielmassa eläinlauseita tarkastellaan kehyssemantiikan ja semanttisten roolien näkökulmasta. Tutkielman aineisto on kerätty Kielipankin Suomi24-korpuksesta vuosilta 2001–2020. Aineistohaut on tehty hakusanoilla karhu, susi ja jänis. Aineisto koostuu siis kolmesta osa-aineistosta: jokaisesta eläimestä on kerätty 100 esimerkin osa-aineisto, jotka muodostavat yhteensä 300 esimerkin laajuisen aineiston. Aineistosta tarkastellaan vain sellaisia esimerkkejä, joissa eläin on joko subjektin tai objektin asemassa. Tutkielmassa tarkastellaan tarkemmin 72 esimerkkiä. Tutkielman analyysi jakautuu kahdeksaan osioon lauseissa ilmenevien verbien perusteella. Eläimet hahmottuvat lauseisiin liikkuvina, kohdattavina, uhkaavina, tapettavina, puolustettavina ja havainnoitavina olioina. Lisäksi eläimiä tarkastellaan lauseissa, joissa ne saavat inhimillisiä piirteitä, kuten kognitiivisia, emotionaalisia tai kommunikatiivisia kykyjä. Viimeinen osio käsittelee esimerkkejä, joissa eläimiä luonnehditaan predikatiivilauseissa. Analyysissä kiinnitetään huomiota ennen kaikkea eläinten semanttisiin rooleihin ja eläinlauseissa hahmottuviin kehyksiin. Eläinten keskeisiksi semanttisiksi rooleiksi nousivat agentti, patientti, tunneverbin kokija ja ärsyke, aistiverbin ärsyke ja neutraali. Tärkeimmät kehykset olivat liikkumiskehys, kohtaamiskehys, uhkakehys, tappamiskehys, metsästyskehys ja puolustamiskehys. Eläimet esiintyivät lauseissa niin aktiivisina kuin passiivisina toimijoina erilaisissa konteksteissa. Tutkielmassa havaitaan, että ihmisten suhtautumistavat eläimiin vaihtelevat: karhu hahmottuu lauseissa uhkaavaksi mutta kunnioitetuksi eläimeksi, susi nähdään vaarallisena ja uhkaavana eläimenä ja jänikseen suhtaudutaan melko neutraalisti ja se nähdään yleensä ihmisen uhrina. Lisäksi tutkielmassa todetaan, että aineistoesimerkit eivät oikeastaan kuvaa eläimiä eläiminä, vaan ne tarjoavat näkökulmia ihmisistä ja ihmisten suhtautumistavoista eläimiä kohtaan. Esimerkit kuvastavat siis ihmisten ideologisia asenteita, jotka nousevat esiin eläinlauseiden taustalle.

Tutkielmassa käsitellään johdospassiivinhahmoisten verbien erehtyä, menestyä, menehtyä ja perehtyä automatiivisuutta. Johdospassiivit ovat usein merkitykseltään automatiivisia U-vartaloisia verbejä, joilla on A-vartaloinen kantaverbi. Tutkimuskysymys on: Kuinka automatiivisia tai agentiivisia nämä johdospassiivien kaltaiset verbit ovat? Tutkimuskysymystä lähestytään seuraavien analyysikysymysten avulla: 1. Millainen on tutkimuksen verbejä sisältävien lauseiden argumenttirakenne tai minkälaisia teon adverbeja ne voivat saada? 2. Minkälaisia merkityksiä näillä verbeillä tai niiden läheisyydessä yleensä on? Argumenttirakenteen osalta käsitellään erityisesti subjektin semanttisia rooleja ja adverbien osalta tarkoituksellisuutta sekä tahdonalaisuutta kuvaavia adverbeja. Tarkoituksellisuutta tutkitaan myös muiden rakenteiden sekä direktiivisyyden avulla. Semantiikan osalta tutkitaan esimerkiksi, missä yhteydessä tutkimuksen verbit esiintyvät. Lisäksi merkityksiä tutkitaan vertaamalla tutkimuksen verbejä niiden synonyymeihin. Tutkielman teoreettisena taustana toimii kognitiivinen kielentutkimus, joka korostaa kielen merkityksellisyyttä. U-johdoksella on omat merkityksensä, ja tässä tutkielmassa selvitetään näiden merkitysten heijastumista tutkimuksen alaisiin verbeihin. Lisäksi tutkimuksen teoreettisena pohjana on fennistiikan passiiveja ja passiivimaisia rakenteita koskevaa tutkimusta. Tutkielman aineistona on Korp-tietokannan Suomi24-korpus vuosilta 2001–2017, eli noin 352 miljoonaa virkettä. Korpuksesta haettiin reilut 500 kappaletta neljästä eri johdospassiivia muistuttavasta verbistä sekä 170 kappaletta kahdesta kausatiivisesta ttA-johdosverbistä. Korpuksesta haettiin verbien kaikkia taivutusmuotoja, ja aineistosta karsittiin substantiivit sekä adjektiivit. Korpuksesta haettiin määrälliseen analyysiin tutkimuksen verbien ja niiden synonyymien perusmuotoja sekä tiettyjä taivutusmuotoja ja lisäksi kollokaatioita. Tutkimuksessa saatiin selville neljän tutkimuksen verbin olevan monikäyttöisiä automatiivisuus- ja agentiivisuus-jatkumoilla. Verbit ovat muuttumisjohdosverbejä eli subjektin tarkoite käy läpi muutoksen. Agentiivisessa käytössä subjektin tarkoitteen toiminta kohdistuu itseensä, eli verbeillä on paitsi automatiivista myös refleksiivistä käyttöä. Aineistossa ei ole passiivista käyttöä, mutta tutkimus ei sulje pois passiivisen käytön mahdollisuutta tutkimuksen verbien osalta. Verbien ttA-vartaloiset kausatiivivastineet ovat huomattavasti agentiivisempia. Neljästä tutkimuksen verbistä perehtyä on selvästi agentiivisin ja menehtyä automatiivisin. Menestyä on verbeistä monikäyttöisin, mutta myös erehtyä-verbiä käytetään niin agentiivisesti kuin automatiivisestikin, mutta agentiivinen käyttö tarkennetaan esimerkiksi tahallaan-adverbiaalilla. Perehtyä-verbi esiintyy eniten direktiivisissä lauseissa, kun taas erehtyä ja menehtyä vahinkoa, onnettomuutta ja epävarmuutta ilmaisevien sanojen seurassa. Menestyä-verbiin liittyy tavoiteltavuus, mutta menestymisen intentionaalista aiheuttamista ei ilmaista. Tutkielman tulokset vaikuttavat hyvin yleistettäviltä näihin neljään verbiin ja tukevat niin fennististä kuin kognitiivisen kielentutkimuksenkin teoriaa. U-johtimen merkityksiin kuuluu paitsi automatiivisuus myös kontinuatiivisuus, jota perehtyä-verbi ilmaisee. Verbien synonyymit eivät edusta täydellistä synonymiaa, vaan niillä on erilaisia tehtäviä, joista osa liittyy myös U-vartaloon.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan suomalaisperäisiksi esitettyjä paikannimiä, jotka sijaitsevat Yhdysvaltain Minnesotassa. Aineisto koostuu 129 paikannimestä, joista luontonimiä on 81 ja kulttuurinimiä 48. Paikannimien suomalaisperäisyydellä viitataan osaltaan 1870–1930-lukujen välisellä ajalla Pohjois-Amerikkaan lähteneisiin suomalaisiin siirtolaisiin. Tutkimus edustaa nimistöntutkimusta, mutta monikielisen ja -kulttuurisen kontekstin huomioon ottaen myös kielikontaktitutkimuksen näkökulma on olennainen osa tutkimusta. Paikannimiä analysoidaan sekä niiden kielten osalta että typologisesti. Analyysin ensimmäisessä osiossa analyysia tehdään aineistolähtöisesti, mutta toisessa osiossa analyysin pohjana toimii nimistöntutkimuksessa käytetty syntaktis-semanttinen analyysimalli. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä kieltä paikannimien nimenosat nykyisin edustavat ja miten nimet ovat mukautuneet englantiin sekä millainen rakenne ja semanttinen tausta nimillä on. Tutkimuksen kannalta laajempia kysymyksiä ovat, miten kielikontaktit näkyvät paikannimissä sekä millaiset nimet on esitetty suomalaisperäisiksi ja millaisin perustein ne ovat suomalaisperäisiä. Tutkimus osoittaa, että sekä luonto- että kulttuurinimissä on aineksia kolmesta eri kielestä, suomesta, ruotsista ja englannista. Englanninkielinen perusosa ja suomen- tai ruotsinkielinen tai englantiin mukautunut määriteosa voi kertoa joko nimen osittaisesta kääntämisestä tai myöhemmin nimeen liitetystä perusosasta. Luontonimien kohdalla yleisimpiä nimeämisperusteita ovat paikan sijainti tai asema, paikalla oleva tai esiintyvä sekä paikan suhde ihmiseen. Kulttuurinimien nimeämisperusteita ovat paikan sijainti tai asema sekä paikan suhde ihmiseen. Lisäksi siirtolaisuusajan arvostukset näkyvät mm. historiallisesti merkittävien suomalaisten henkilöiden niminä kulttuurinimissä.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen, miten asiantuntijuus rakentuu vuorovaikutuksessa ykkös- ja kakkoskielisten keskustelijoiden välillä. Tutkin Enact-projektin kokouksissa tallennettua keskusteluaineistoa keskustelunanalyysin keinoin. Enact-projekti keskittyy kielten ja kulttuurien opettamiseen web-sovelluksen avulla. Keskustelukielenä aineistossa käytetään suomea ja kakkoskielisten keskustelijoiden äidinkieli on venäjä tai puola. Tätä tutkielmaa varten olen käynyt läpi noin 18 tuntia videoaineistoa, joista olen valinnut tutkielmani aineistoksi noin 9 tuntia. Keskustelut on litteroitu keskustelunanalyysin konventioiden mukaan, ja osa litteraateista on multimodaalisia. Aineiston keskustelijoiden välillä vallitsee niin sanottu kaksoisepäsymmetria, joka tarkoittaa tilannetta, jossa keskustelijoiden kielelliset ja tiedolliset resurssit eivät ole yhtäläiset. Tyypillinen tilanne on sellainen, jossa suomea toisena kielenään puhuva henkilö kertoo hänelle itselleen tuttuun kulttuuriin liittyvästä aiheesta suomeksi, mutta hänen kielelliset resurssinsa eivät riitä vuoron loppuunsaattamiseen. Suomea ensimmäisenä kielenään puhuvien keskustelijoiden tiedolliset resurssit eivät sen sijaan riitä täydentämään kakkoskielisen ongelmavuoroja. Tarkastelen aineistoni keskustelujen korjausjäsennystä, ja tutkin sanahakuja ja suoraa toisen korjaamista. Olen jakanut sanahaut interrogatiivilauseella aloitettuihin sanahakuihin ja sellaisiin sanahakuihin, jotka aloitetaan katseiden tai muun kehollisen toiminnan avulla. Näiden lisäksi tutkin asiantuntijuuden rakentumista tilanteissa, joissa kielellinen asiantuntijarooli vaihtaa paikkaa venäjän kielen sanaston opettelun myötä. Tutkielmani keskeinen tulos on, että kielellisesti ja tiedollisesti epäsymmetrisissä keskustelutilanteissa ongelmavuorojen korjaaminen vaikeutuu. Sanahakutilanteissa ymmärrysehdokas saattaa tulla lopulta sanahaun aloittajalta itseltään, sillä keskustelukumppanien tiedolliset resurssit eivät ole riittäneet vuoron täydentämiseen. Kun keskustelussa vallitsee tiedollinen ja kielellinen epäsymmetria, sanahaku voi myös laajentua useampaan vuoroon. Näissä tilanteissa kakkoskielinen myös haastaa ykköskielisten tiedollisia resursseja. On myös tilanteita, joissa toiseen kulttuuriin liittyvää sanastoa ei löydy suomen kielestä. Ongelmavuorot ratkeavat helpommin, kun yhteistä tietoa keskustelunaiheesta on tarpeeksi. Yhteisen tiedon lisäksi käsillä tehdyt viittomat ja muut eleet auttavat ongelmanratkaisussa ja oikeiden ymmärrysehdokkaiden löytymisessä. Analyysin perusteella voidaan todeta, että aineiston keskusteluryhmät käyvät jatkuvaa neuvottelua asiantuntijuudesta saavuttaakseen yhteisen ymmärryksen. Kaikki suomea kakkoskielenään puhuvat keskustelijat osaavat kieltä tarpeeksi hyvin käydäkseen ymmärrettävää suomenkielistä keskustelua. Myös suomea ykköskielenään puhuvilla on jonkin verran tietoa slaavilaisista kielistä. Kulttuurinen tieto jakautuu myös keskustelijakohtaisesti, mutta aineistossa on myös tilanteita, joissa keskustelijoiden yleistieto maailmasta auttaa yhteisen ymmärryksen rakentamisessa. Jokainen keskustelija on siis omanlaisensa asiantuntija ja kunkin osallistujan asiantuntijuutta hyödynnetään keskustelun yhteisen ymmärryksen saavuttamisessa. Keskustelijat pitävät sekä kiinni omasta asiantuntijaroolistaan että hyödyntävät muiden tiedollisia ja kielellisiä resursseja keskusteluissa.

Tutkielmassa tarkastellaan tavallisten vantaalaisten ja helsinkiläisten, niin kutsuttujen maallikoiden eli ei-lingvistien, asenteita Vantaan puhekieltä kohtaan ja kartoitetaan, minkälaisia asenteita ja stereotypioita Vantaaseen ja vantaalaiseen puhekieleen liittyy sekä vantaalaisten että helsinkiläisten näkökulmasta. Keskeinen tarkastelun kohde on, miten vantaalaisten alueellinen ja kielellinen identiteetti suhteutuu siihen imagoon, joka alueella ja sen puhekielellä on helsinkiläisten silmissä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat kieliasennetutkimus ja kansanlingvistiikka. Tutkimustausta muodostuu katsauksesta Vantaan ja Helsingin kaupunkien kehitykseen sekä aiemmasta tutkimuksesta. Tutkielman aineisto on kerätty Helsingin yliopiston professori Hanna Lappalaisen johdolla osana Helsingin yliopiston Suomi kieliyhteisönä -kurssia vuosina 2018 ja 2019 strukturoidun haastattelun menetelmällä lomakekyselyn muodossa. Lomakekysely sisälsi viisi avointa kysymystä, kahdeksan Likert-asteikon muodossa esitettyä väittämää sekä yhdeksän semanttista differentiaalia, jotka kartoittivat vastaajien mielikuvia kartoittavaa adjektiiviparein. Kysymykset käytiin haastateltavien kanssa läpi suullisesti. Alkuperäinen aineisto koostui 70 pääkaupunkiseutulaisen informantin vastauksista, mutta tutkielmaa varten aineisto on rajattu koskemaan 32 vantaalaisen ja 29 helsinkiläisen vastauksia. Aineiston pienen koon vuoksi saaduista tuloksista ei voida vetää yleistäviä johtopäätöksiä sen enempää helsinkiläisten kuin vantaalaistenkaan asenteista Vantaata ja sen puhekieltä kohtaan. Tutkimuksesta käy ilmi, että sekä helsinkiläisten että vantaalaisten vastaajien näkemykset Vantaasta ja vantaalaisesta puhekielestä ovat pääpiirteittäin samansuuntaisia: molemmissa vastaajaryhmissä edustetaan tasaisesti erilasia asenteita Vantaata ja sen puhekieltä kohtaan. Keskeisimmät erot vastaajaryhmien välillä liittyvät sanavalintoihin, joilla Vantaaseen liittyvistä mielikuvista puhuttiin. Tutkimus osoitti, ettei kumpikaan vastaajaryhmä edusta selkeästi yhtä tiettyä asennetta, vaan asenteet vaihtelivat vastaajakohtaisesti. Tutkimuksesta myös selvisi, että osalle sekä helsinkiläisiä että vantaalaisia on kansanlingvistinen fakta, että Vantaan puhekieli on muista pääkaupunkiseudun kielimuodoista selvästi poikkeava.

Tutkielma käsittelee kehopositiivisuus-käsitteen määrittelyä ja sen merkityksestä neuvottelua Instagram-julkaisuiden kuvateksteissä. Tutkielmassa on tavoitteena tutkia, millaisilla kielellisillä keinoilla kehopositiivisuus-käsitettä määritellään, millainen merkitys sille aineistossa rakentuu ja millaista kehopositiivisuuteen liittyvä merkitysneuvottelu on Instagramissa. Tutkielman teoreettis-metodologisena taustana toimivat diskurssintutkimus, systeemis-funktionaalinen kieliteoria sekä fennistinen kielioppiperinne. Tutkielman keskeisiä käsitteitä ovat suhdelause, diskursiiviset käytänteet, diskurssit, konteksti ja ekvatiivilause. Tutkimusaineistona on kymmenen julkista Instagram-julkaisun kuvatekstiä vuosilta 2019–2021. Aineisto on rajattu tutkimusaiheen perusteella pieneksi, ja aineiston kuvateks-teissä määritellään kehopositiivisuus-käsitettä. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että kehopositiivisuus-käsitettä määritellään useimmiten suhdelausein. Suurin osa aineistoni suhdelauseista on lausetyypiltään ekvatiivilauseita. Määritelmää rajattaessa keskeisiä keinoja ovat kieltomuodon käyttö sekä kohderyhmän tarkentaminen. Aineistostani hahmottuvan määritelmän mukaan kehopositiivisuus on ihmisoikeusliike, joka tähtää kaikenlaisten kehojen ihmisoikeuksien toteutumiseen. Määritelmän ulkopuolelle on rajattu itsensä rakastamisen näkökulma. Keskeisinä kehopositiivisuus-käsitteen määrittelyä kehystävinä piirteinä voidaan pitää julkaisuiden aihetunnisteita ja emojeja, intertekstuaalisia genrepiirteitä, julkaisuissa määriteltyjä kehopositiivisuudesta puhumisen ehtoja sekä vahvoilla olevaa terveyden toissijaisuus -diskurssia. Kehopositiivisuudesta puhumisen ehdot liittävät julkaisut muihin kehopositiivisuusaiheisiin teksteihin, joissa samankaltaisia ehtoja on asetettu. Etenkin aihetunnisteiden ja terveyden toissijaisuus -diskurssin osalta merkitysneuvottelu kytkeytyy osaksi lihavuusaktivismia, mutta siinä on intertekstuaalisten genrepiirteiden tarkastelun pohjalta havaittavissa myös ihmisoikeusjulistusten kaltaista intertekstuaalista kaikua.

Tutkimuksessa tarkastellaan keittiömestarin roolin rakentumista direktiivien avulla. Tutkimuksen keskiössä ovat keittiön vuorovaikutustilanteet, jotka rakentuvat keittiötyöntekijöiden ja keittiömestarin välillä. Tutkimuksen tarkoituksena on eritellä ja analysoida keittiömestarin direktiivejä, ja pohtia niiden funktiota ja paikkaa keskustelussa. Tutkimusaineisto on kerätty erään pääkaupunkiseudun ravintolan keittiöstä. Videomateriaalia on yhden työpäivän verran. Työympäristö on kiireinen ja hektinen, ja lisäksi keittiö on kooltaan erittäin pieni. Tutkimuksessa pohditaan työn luonteen vaikutusta keittiömestarin direktiiveihin. Lisäksi tutkimuksessa on pyritty selvittämään osallistumiskehikon vaikutusta keittiömestarin käyttämiin direktiiveihin. Analyysissa ilmenee monentyyppistä direktiivisyyttä. Yleisin direktiivityyppi on imperatiivimuotoinen direktiivi. Se näyttäytyy luontevalta direktiivityypiltä hektisessä työympäristössä. Toiseksi yleisin direktiivityyppi tutkimusaineistossa on nesessiivinen modaaliverbi tarvita. Tarvita-verbin käyttö näyttää ilmenevän tilanteissa, joissa keittiömestari vetoaa jonkin ulkopuoliseen tarpeeseen, useimmiten asiakkaaseen. Kolmanneksi yleisin direktiivityyppi on väitelauseenmuotoinen direktiivi. Väitelauseenmuotoista direktiiviä esiintyy keskusteluissa, joissa osallistumiskehikkoon kuuluu useita osallistujia. Väitelauseenmuotoisten direktiivien yhteydessä esiintyy lisäksi nimellä puhuttelemista. Lopuksi analyysissa tarkastellaan sitten-partikkelin direktiivisyyttä sekä kieliopillissijaista substantiivilauseketta direktiivinä. Aineistossa partikkeli sitten ei esiinny yksin, vaan sen funktiona näyttää olevan kuulijan huomion herättäminen siihen, että ohjeita on mahdollisesti tulossa. Lisäksi sitten-partikkeli näyttää mahdollistavan vapaamuotoisesta keskustelusta siirtymisen institutionaaliseen keskusteluun. Kieliopillissijainen substantiivilauseke näyttäytyy aineistossa monitulkintaisena. Sen direktiivisyys on tulkittavissa kontekstista.