Browsing by master's degree program "Kirjallisuudentutkimuksen maisteriohjelma"

Viime vuosina Suomessa on ilmestynyt useampia romaaneja, jotka kuvaavat modernia köyhyyttä. Yksi niistä on Noora Vallinkosken Perno Mega City, joka kertoo köyhän työläisperheen tarinan 1980- ja 1990-lukujen Turussa. Maisterintutkielman tavoitteena on selvittää, millaisista esteettisistä tyylivalinnoista Perno Mega Cityn köyhyyden kuvaus rakentuu ja millaisia vaikutelmia nämä valinnat saavat aikaan – siis millaisena esimerkiksi sanastoon, poeettisiin ja foneettisiin piirteisiin sekä kerrontaan liittyvät ratkaisut ohjaavat näkemään köyhän lapsiperheen maailman. Tutkimuskysymyksen puitteissa tarkastellaan myös sitä, miten minäkertojan tyyli muuttuu ikävuosien kasvaessa ja millaisia vaikutelmia tämä muutos saa aikaan, sekä arvioidaan implisiittisen tekijän sanomaa. Teosta tarkastellaan Geoffrey Leechin ja Mick Shortin funktionaalisen tyylintutkimusteorian lähtökohdista ja lisäksi Michael Toolanin teoriaa vasten. Kerronnan tyylin tarkasteluun hyödynnetään James Phelanin, Dorrit Cohnin ja Alan Palmerin teorioita. Tyylivalintoja peilataan myös Minna Canthin naturalistisia teoksia ja Riikka Rossin sekä Minna Maijalan niihin liittyvää tutkimusta vasten. Lisäksi tyyliä tarkastellaan Anu-Hanna Anttilan, Kati Launiksen, Jussi Ojajärven ja Ralf Kaurasen toimittaman monitieteisen luokkatutkimuksen valossa. Perno Mega Cityn kuvaama köyhyys on suhteellista köyhyyttä, jonka ytimessä on yksilöiden elintasojen vertailu. Kuvaukseen kytkeytyvien tyylikeinojen tarkastelu avaa tällaiseen köyhyyteen liittyvän kokemuksen luonnetta: antiteesit, näkö- ja hajuaistiin kiinnittyvä tajunnankuvaus sekä metaforat tuovat esiin sen, miltä eriarvoisuus tuntuu. Näiden tyylikeinojen tarkoitus on puhutella lukijaa ja synnyttää myötätuntoa köyhiä henkilöhahmoja kohtaan. Hahmojen mielen ja puheen kuvauksessa korostuvat perheeltä perityt ajattelutavat ja se tyyli, jolla yhteiskunnassa puhutaan köyhyydestä. Ankea miljöökuvaus on luonteeltaan metonyymistä, ja siihen sisältyy hätkähdyttämään tarkoitettuja tyylikeinoja, jotka pyrkivät herättelemään implisiittisen lukijan sosiaalista omatuntoa. Teoksen emotionaalista sävyä rakentavien tyylivalintojen vaikutuksesta köyhyys näyttäytyy myös arjen päällä riippuvana uhkaavana tunnelmana. Teos hyödyntää useita naturalistisia tyylikeinoja, ja niiden vaikutuksia tarkastelemalla selviää, että implisiittisen tekijän sanomasta löytyy kaikuja Minna Canthin yhteiskuntakriittisten köyhyyskuvausten sanomiin. Menetelmän avulla olisi mahdollista tarkastella myös isompaa joukkoa tiettynä ajanjaksona ilmestyneitä köyhyyskuvauksia. Teosten tyylivalintoja tarkastelemalla voitaisiin muodostaa laajempi kuva siitä, miten köyhyysteemaa kyseisen ajan romaanitaiteessa käsitellään.

Tutkimuksen aiheena on kerronnalliset tekniikat subjektiviteetin rakentumisen ja vuorovaikutuksen esittämisen välineinä David Mazzucchellin sarjakuvaromaanissa Asterios Polyp (2009). Tarkastelen teoksen kerrontaa ja kuinka se kuvaa henkilöhahmojen subjektiviteettia ja hahmojen välistä vuorovaikutusta. Tutkin teoksen visuaalisia ja kielellisiä piirteitä niiden kerronnallisten merkitysten kannalta. Tarkastelen miten visuaalisuus ja kielellisyys toimivat kerronnallisesti fiktiivisten hahmojen mielten ja dialogisten suhteiden rakentamisessa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytän Kai Mikkosen teosta The Narratology Of Comic Art (2017). Mikkosen sarjakuvatutkimuksen teoreettisen viitekehyksen kautta tarkasteluna sarjakuvaromaanin kerronnallisuus perustuu visuaalisten ja kielellisten osa-alueiden erilaisille funktioille. Lisäksi sarjakuvaromaanin kontekstissa tekijän tyyli määrittää teoksen fiktiivisen maailman rakentumista ja erilaisten visuaalisten ja kielellisten ominaisuuksien roolia. Nykynarratologian ja kirjallisuudentutkimuksen valossa sarjakuvatutkimuksen teoreettinen viitekehys tarjoaa runsaasti välineitä erilaisten sarjakuvateosten tarkasteluun. Mazzucchellin sarjakuvaromaani hyödyntää runsaasti erilaisia kerronnallisia tekniikoita, joiden avulla hahmojen mieliä ja vuorovaikutusta kuvataan. Fiktiivisten hahmojen mielten, kokemusten ja suhteiden esittäminen sarjakuvaromaanin lajin kontekstissa osoittautui laaja-alaiseksi kokonaisuudeksi, jossa Mazzucchellin teos toimi hedelmällisenä tutkimuskohteena. Teoksen kerronnan tarkastelu tarjosi näkökulmia visuaalisuuden ja kielellisyyden kerronnallisiin kytköksiin, joiden tutkiminen on sarjakuvatutkimuksen ja narratologian kontekstissa alati ajankohtainen kerronnallinen sidos. Mazzucchellin teos tarjoaa runsaasti materiaalia jatkotutkimukselle ja erilaisille lähestymistavoille.

Maisterintutkielman tavoitteena on selvittää, miten lapsen kuolemasta johtuvaa suruprosessia ja siihen liittyviä tunteita käsitellään Anna Elina Isoaron runokokoelmassa Tämänilmaiset (2019). Erittelen tarkkaa lähilukua hyödyntäen sekä teoksen aihetta ja sisältöä että surun tunnetta rakentavia runokeinoja. Keskityn tutkielmassa surun tunteeseen, koska hypoteesini on, että se nousee kaikista teoksen tunteista voimakkaimmin esiin. Tutkielman keskeinen kysymys on, miten teoksen aihe ja siihen valitut runokeinot kommunikoivat keskenään: tukevatko ne toisiaan vai asettuvatko ne ristiriitaiseen suhteeseen toisiinsa nähden. Tutkielma esittää, miten nämä kaksi osa-aluetta pääsevät yhdistymään teoskokonaisuudeksi, jonka eri osat osallistuvat suruprosessin rakentumiseen. Tutkielma asettuu sekä kirjallisuudentutkimuksen että tunteidentutkimuksen piiriin. Lisäksi tutkielmassa tukeudutaan teoskokonaisuuden poetiikkaa käsittelevään teoriataustaan. Näitä yhdistelemällä tutkielmaan luodaan mahdollisimman todenmukainen käsitys siitä, minkälaisia emootioita, affekteja ja tunteita teoksesta nousee esiin ja miten teoskokonaisuus, eri osastot ja teoksen vaihtuva puhuja-asema vaikuttavat suruprosessin ja surun tunteen ilmenemiseen. Tutkielma osoittaa, että teokseen valituilla runokeinoilla on merkityksensä surun tunteen rakentumisessa. Erilaisilla runokeinoilla luodaan ero tilallisten affektien ja kerronnallisten emootioiden välille. Puhuja-aseman muuttuvat näkökulmat tuovat suruprosessiin useita kokijoita, ja teoksen metalyyrinen puhuja osoittaa, miten haastavaa surun tunnetta on sanallistaa rehellisesti. Typografisella asettelulla, rytmillä, vertailulla, motiiveilla ja muilla runokeinoilla nostetaan esiin surun muotoja ja kerrotaan, miltä suru sen kokijasta todella tuntuu. Teoksen intertekstuaalinen aines tekee yksityisestä surukokemuksesta yleisemmän. Kuolemasta kirjoittamisen perinne näyttäytyy teoksessa elinvoimaisena ja monipuolisesti käytetyt intertekstit syventävät tulkintoja lapsen menetyksestä johtuvasta surusta.

Tarkastelen tutkielmassa kirjailija Hilary Mantelin historiallisen Wolf Hall -romaanitrilogian (2009–2020) kerrontaa ja kuvausta kuningas Henry VIII:n neuvonantajana 1500-luvun Englannissa toimineesta Thomas Cromwellista. Historiankirjoituksen kautta Cromwellista on piirtynyt kuva äärimmäisen pragmaattisena ja jopa julmana vallankäyttäjänä. Mantelin fiktiivisen trilogian on todettu tuoneen Cromwellista esille aiemmin tuntemattomia, humaanimpia puolia, ja sen on kuvauksellaan havaittu jopa vaikuttaneen lukijoiden käsityksiin todellisesta Thomas Cromwellista. Tutkielmassa selvitän sitä, millaisin kerronnallisin keinoin Mantel on rakentanut trilogiansa fiktiivisen maailman ja ennen kaikkea Thomas Cromwellin henkilöhahmon siinä määrin vakuuttaviksi, että ne ovat jopa muokanneet kuvaa todellisesta historiallisesta henkilöstä. Samanaikaisesti pyrin kuitenkin myös osoittamaan, että trilogia kerronnallaan itse asiassa tekee, historiografiselle metafiktiolle ominaisesti, näkyväksi sen, kuinka historiaan ei ole suoraa pääsyä nykypäivästä käsin eikä sitä ole mahdollista kuvata täysin sellaisena kuin se oli. Hyödynnän analyysissä mahdollisten maailmojen teoriaa, sillä sen avulla trilogian ja historiankirjoituksen kuvauksia on mahdollista lähestyä vaihtoehtoisina käsityksinä eli niin sanottuina mahdollisina maailmoina. Thomas Cromwellin henkilöhahmoa tarkastelen maailmojen välisenä henkilönä, joka kytkeytyy todellisen maailman prototyyppiinsä sekä historiankirjoituksen vastineeseensa maailmojen välisen identiteetin kautta. Trilogian kertoja seuraa tapahtumia päähenkilö Thomas Cromwellin silmin, ja näkökulma historiaan on näin hyvin subjektiivinen. Kerronnan muotona on eräänlainen subjektiivinen hän-kerronta, jossa ovat samanaikaisesti läsnä sekä historiankirjoituksellinen vakuuttavuus että tunteisiin vetoava hyvin henkilökohtainen näkökulma. Aikamuotona on historialliselle romaanille varsin poikkeuksellinen preesens, mikä paitsi tuo kerrontaan elävyyttä myös tekee historiasta arkista elämää, kun tapahtumat virtaavat niin kertojan kuin lukijankin silmien eteen sitä mukaa, kun päähenkilö Cromwell ne kohtaa. Romaanitrilogiassa Cromwell saa itselleen menneisyyden, yksityiselämän ja sisäisen maailman. Tältä osin trilogia ikään kuin täyttää historiankirjoitukseen lähteiden puuttumisen vuoksi jääneitä aukkoja. Lapsuus väkivaltaisen isän armoilla leimaa päähenkilön koko myöhempää elämää, ja perheen menettäminen varhaisessa vaiheessa näyttäytyy tapahtumana, josta hän ei toivu koskaan. Cromwellin tarinasta tekee hyvin koskettavan se, että hänen tiedossa oleva kohtalonsa, joutuminen mestatuksi vuonna 1540, ikään kuin leijuu trilogian fiktiivisen maailman yllä heti ensisivuilta alkaen ja sitä myös ennakoidaan kerronnassa monin tavoin. Thomas Cromwell on trilogiassa, historiankirjoituksen vastineensa lailla, älykäs ja ovela taktikko. Samanaikaisesti hän on kuitenkin myös hyvin inhimillinen hahmo, joka pyrkii paikkaamaan menneisyyden jättämiä haavoja hakemalla loputtomasti huomiota ja arvostusta työssään kuninkaan palveluksessa. Maailmojen välisyys määrittää vahvasti Cromwellia. Hänen elämänsä näyttäytyy jatkuvana kamppailuna menneisyyden ja nykyhetken sekä toisaalta yksityisen ja julkisen maailman välillä. Samanaikaisesti fiktiivisen Cromwellin voi kuvauksellaan myös nähdä lähestyvän sekä todellista että historiankirjoituksen maailmaa. Trilogian tarinan vetoavuus perustuu siihen, että se kuvaa päähenkilön ennen kaikkea kokevana ja tuntevana ihmisenä, joka tulee lähelle ja johon on helppo samaistua. Preesensmuotoisella kerronnallaan trilogia tekee näkyväksi sen, että historian tapahtumat ovat ainutkertaisia eikä niihin ei ole suoraa pääsyä nykypäivästä käsin. Trilogia myös kuvaa Cromwellia hyvin vahvasti nykypäivän ja sen ihanteiden kautta ja konkretisoi näin historiografiselle metafiktiolle ominaisen näkemyksen siitä, että historian kuvaaminen täysin sellaisena, kuin se aikanaan tapahtui, ei ole mahdollista nykyhetkestä käsin.

Tarkastelen maisterintutkielmassani Irmelin Sandman Liliuksen lapsille suunnatussa kuvakirjassa Tähtitorni (1986) ilmenevien epäselvyyden vaikutelmien suhdetta hämärän käsitteeseen. Työn näkökulma on multimodaalinen; fokusoin epäselvyyden tarkastelun sekä tekstin että kuvan havaintopintaan teoksessa. Tavoitteenani on selvittää, millä tavoin Tähtitornin epäselvyys ilmentää hämärän piirteistöön lukeutuvia ominaisuuksia, sekä eritellä kyseisiä piirteitä. Epäselvyyteen kytkeytyvänä tutkin myös tulkinnan, esimerkiksi symbolien ja runojen roolia teoksessa. Lisäksi pyrin tuomaan esiin epäselvyyden arvoa tutkimusaiheena sekä vastaamaan multimodaalisen hämärän keskustelun vähyyteen tutkimuskentällä. Hypoteesina toimii ajatus kielen ja kirjallisuuden kontekstiin kiinnittyvän hämärän teorian potentiaalista kuvata myös visuaalisen merkityssisällön epäselvyyttä. Tutkielmani teoreettisen viitekehyksen keskiössä on Päivi Mehtosen (2002) tutkimus sekä havainnollistus hämärän kolmijaosta. Kuvakirjojen fokuksessa nojaan esimerkiksi Sirke Happosen teokseen Vilijonkka ikkunassa: Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike (2007), sekä Kai Mikkosen teokseen Kuva ja sana (2005). Lisäksi hyödynnän muun muassa lastenkirjallisuuden tutkimusta. Työn analyysiosion luvun 2. runkona toimii Mehtosen malli: liiallisuuden, puutteellisuuden ja väärän sijainnin hämärän luokat. Väärän sijainnin kokemuksen rinnalla tuon esiin mahdollisuuden uutuuden ja vierauden kokemusten luomasta epäselvyydestä. Luvussa 3. tarkastelen tulkinnan vaikutusta Tähtitornin epäselvyyteen, havainnoiden etenkin teoksen symboli- ja runoainesta. Havaintoihin keskeisesti vaikuttavana tekijänä huomioin tekstin ja kuvan moodien vuorovaikutteisen suhteen. Työni tuloksena voidaan Tähtitornin epäselvyyden havaita ilmentävän monia hämärän viitekehyksen piirteitä, painottuen puutteellisuuden kategoriaan. Teoksen epäselvyyden vaikutelmat eivät kuitenkaan järjesty yksiselitteisesti suhteessa Mehtosen kategorioihin. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä havaitaankin, että Tähtitornin epäselvyyden luokittelu on prosessina merkittävän näkökulmasidonnainen ja monisyinen.

Pro gradu -työni käsittelee inhimillisyyden rakentumista ja sen vastakohtia Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -romaanissa, joka voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2000. Tutkimukseni on jatkoa niin Ennen päivänlaskua ei voi kuin muusta kotimaisesta kirjallisuudesta tehdylle ekokriittiselle ja posthumanistiselle tutkimukselle. Hyödynnän tutkimuksessani myös eläinfilosofian ajattelumalleja. Käytän hyödykseni niin suomalaista kuin ulkomaistakin tutkimusta. Metodeinani ovat narratiivinen analyysi, dialogin ja sisäisen puheen tutkiminen sekä intertekstuaalisuuden vaikutukset. 2010-luvulla ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista on keskusteltu paljon niin mediassa kuin tutkijoidenkin piirissä. Yksi keskeinen osa keskustelua on ollut ihmisen rooli suhteessa eläimiin sekä erilaiset teoriat kuudennesta sukupuuttoaallosta, joka uhkaa sekä eri eläinlajeja että ihmistä. Ekokriittinen ja posthumanistinen tutkimus vievät keskustelua eteenpäin. Kirjallisuudella on suuri merkitys siihen, miten hahmotamme muita eläimiä ja niiden roolia. Siksi näen tärkeäksi tutkia inhimillisyyden ja eläimellisyyden rakentumista kirjallisuudessa. Tutkimuksessani osoitan, millä keinoin romaanissa esiintyvää peikkoa toisaalta eläimellistetään, toisaalta inhimillistetään romaanin edetessä. Toisaalta pohdin, säilyttävätkö ihmiset oman inhimillisyytensä vai onko myös heissä havaittavissa eläimellisiä piirteitä. Haluan tietää, tarvitsevatko ihmiset muita olentoja määrittämään itseään ja miten ihmisen ja ei-ihmisen välinen rinnakkaiselo onnistuu. Tutkielmassani osoitan, kuinka peikon ja ihmisen välille luodaan erilaisia vastakohtaisuuksia, jotka ovat välttämättömiä inhimillisyyden määrittelyyn. Vastakohtaisuuksia syntyy esimerkiksi narratiivien avulla. Rakentamalla kielellistä kuvaa eläimistä luomme niistä ennakko-oletuksia, joiden mukaan kohtelemme niitä. Ennen päivänlaskua ei voi kuitenkin osoittaa, että tutustumalla eläimeen ja oppimalla tuntemaan sen opimme myös itsestämme ja omista haluistamme. Ihminen rakentaa eroavaisuutta myös käyttämällä valtaa eläimiin ja asettamalla itsensä niiden yläpuolelle. Ihmisen ja ei-ihmisen eli esimerkiksi eläimen pakonomainen erottaminen toisistaan ei siis ole välttämätöntä. Haluan osoittaa, että ihminen luo tietoisesti kuvaa eläimistä eläiminä ja itsestään inhimillisenä. Haluamme tietoisesti laittaa eläimet lokeroihin ja pitää ne. Yhteinen elämä maapallolla vaatii kuitenkin sitä, että ihminen hyväksyy itsensä yhtenä olentona muiden joukossa eikä automaattisesti pidä itseään ylivertaisina muihin olentoihin nähden.

Tutkin pro gradu -työssäni Helvi Hämäläisen Kaunis sielu -romaanin (2001) dekadentteja piirteitä. Hämäläinen kirjoitti romaaninsa 1927, muttei saanut sitä julkaistuksi yrityksistään huolimatta. Romaanissa henkisesti epävakaa kertoja kuvaa sisäistä kamppailuaan aikana, jolloin hän heittäytyy suhteeseen varatun miehen kanssa. Levottomassa mielentilassaan hän päättää murhata rakastajansa. Kertoja pohtii motiivejaan murhaan ennen ja jälkeen rikoksen, sairastuu tuberkuloosiin ja kuolee. Keskeiseksi nousee kertojan sisäinen, esteettisesti orientoitunut todellisuus, jota hallitsevat hänen luomansa mentaaliset kuvat, jotka hänen tajunnassaan sulautuvat aistihavaintoihin. Kaiken toiminnan taustalla vaikuttaa kertojan pyrkimys kasata pirstaloitunutta identiteettiään. Keskeiseksi syyksi identiteetin epäselvyydelle hahmottuu kertojan latentti homoseksuaalisuus, jota hän ei kykene sanoittamaan. Tutkin romaanissa keskeiseksi nousevia keinotekoisuuden, subjektiivisen todellisuuden, sairauden ja perversion teemoja sekä niiden yhteyksiä vuosisadanvaihteen dekadentin liikkeen poetiikkaan ja kuvastoon. Jäljitän myös teoksen intertekstuaalisen verkoston yhteyksiä dekadenssiin. Tarkastelen myös romaanin subjektiiviseen tajuntaan keskittyvän, fragmentaarisen kerronnan piirteitä ja niiden yhteyksiä dekadentin kirjallisuuden subjektikeskeisen poetiikan innovaatioihin. Tarkastelen dekadenssista periytyvien teemojen esiintymistä ja uudelleenkehittelyä Hämäläisen varhaisessa modernistisessa pienoisromaanissa. Havaintojeni avulla selvitän dekadenssin ja modernismin välistä transitiota, jonka vaikutukset ulottuvat siirtymäteemoista myös niihin poeettisiin innovaatioihin, joita myöhemmin pidettiin varhaisen modernismin keskeisinä piirteinä. Modernismin on tyypillisesti katsottu syntyneen symbolismin piirissä, mutta viime vuosikymmenten aikana dekadenssin merkitystä nimenomaan modernistiselle proosalle on jäljittänyt etenkin David Weir teoksessaan Decadence and the Making of Modernism (1995), johon tukeudunkin tutkimuksessani. Hyödynnän myös tuoreinta dekadenssin kirjallisuutta käsittelevään tutkimuskirjallisuutta hahmottaakseni tämän usein kirjallisuushistoriassa sivuutetun liikkeen moninaista luonnetta Suomessa ja kansainvälisesti. Suhteuttamalla Kaunista sielua sekä kansainvälisen että suomalaisen dekadenssin ja modernismin historiaan todennan, kuinka Hämäläisen romaani näyttäytyy dekadenttina modernismina, jossa näkyy dekadenssin vaikutus varhaisen modernistisen proosan syntyyn ja kehitykseen

Tarkastelen tutkielmassani monimutkaisen televisiosarjan, Westwordin, tapahtumaympäristön eli maailman hahmottumista henkilöhahmojen käytöksessä (puheessa ja teoissa). 2000-luvulla osaksi valtavirtaa nousseet monimutkaiset televisiosarjat sisältävät lukuisia hahmoja, jotka hahmottavat eri tavoin sarjan tapahtumaympäristöä, historiaa sekä lainalaisuuksia. Tämän informaation avulla katsoja luo mieleensä kuvan sarjan maailmasta. Minua kiinnostaa erityisesti, millaisia kuvauksia sarjan tapahtumaympäristöstä käytetään. Entä millaiset hahmot osallistuvat maailman esilletuomiseen? Selvitän myös, jääkö osa hahmoista tämän toiminnan ulkopuolelle. Tutkielmani perehtyy myös siihen, uhraako sarja joitain hahmoja pelkästään maailmansa oppaiksi.

Tutkielma käsittelee Anniina Mikaman nuortenromaania Myrrys (2021) lajin näkökulmasta. Tarkastelen teoksen fantastisia ja realistisia elementtejä Alastair Fowlerin lajiteorian ja perheyhtäläisyyden ajatuksen pohjalta. Sen mukaan lajiin kuuluvien teosten erilaiset piirteet muodostavat lajirepertoaarin, jonka piirteitä lajin muut teokset noudattavat valikoiden. Erittelen ja analysoin romaanin hahmoja, juonirakenteita ja maailman rakentamisen keinoja suhteessa fantasian ja realismin lajirepertoaareihin. Analysoin erityisesti päähenkilö Niilon kasvukertomusta sekä matkan motiivia Joseph Campbellin sankarin matka -monomyytin pohjalta ja osoitan, että teos hyödyntää laajasti mytologisia aineksia. Teoksen maailman rakentumista analysoin Farah Mendlesohnin portti-seikkailufantasian ja immersiivisen fantasian käsitteiden avulla. Erittelen ja tulkitsen myös muita nuortenfantasialle tyypillisiä motiiveja ja rakenteita. Analyysin pohjalta esitän, että Myrryksessä on piirteitä sekä fantasian että realismin lajirepertoaareista. Keskeisiksi fantasian piirteiksi osoittautuvat erilaiset siirtymät maailmojen välillä sekä suomalaiseen mytologiaan pohjaava taika- ja uskomusjärjestelmä. Realismi näkyy teoksessa arjen ja historian kuvauksena sekä tieteeseen perustuvan parantamisen kuvauksena. Fantasian ja realismin välinen suhde tematisoituu teoksessa esimodernin ja tieteellisen maailmankuvan välisenä jännitteenä.

Tutkielmani tarkastelee naiseuden teemaa Edith Södergranin teoksissa Dikter (1916), Septemberlyran (1918) ja Rosenaltaret (1919), erityisesti niistä poimituissa runoesimerkeissä ”Livets syster” (Dikter), ”Jungfruns död” (Septemberlyran) ja ”I feernas hängmatta” (Rosenaltaret). Tutkielman tavoitteena on analysoida, miten naiseutta kyseisissä runoissa rakennetaan ja mitä se niissä merkitsee. Tutkielman teoreettisena taustana ovat runon kuvallisuuden tutkimus sekä feministinen kirjallisuudentutkimus. Södergranin runoutta luonnehtii vahvasti kuvallisuus, ja myös teemat muotoutuvat keskeisesti sen kautta. Kuvallisuuden analysoinnissa hyödynnän Benjamin Hrushovskin metaforisen tekstin viitekehysanalyysiä. Laajat tulkinnalliset viitekehykset, joiden puitteissa tarkastelen naiseuden teemaa, ovat myytit, satuintertekstit ja nietzscheläinen kuvasto. Kyseessä ovat Södergranin runouden keskeiset piirteet, jotka osallistuvat myös naiseuden teeman rakentumiseen. Hahmotan eri teosten ja niistä poimittujen keskenään erilaisten runojen suhteutumista näihin viitekehyksiin. Runoesimerkkien analyysi valottaa naiseuden teeman kokonaisvaltaisuutta ja monikerroksisuutta Södergranin runoudessa: Runossa ”Livets syster” naiseus on metaforinen viitekehys, jonka avulla kuolema kuvataan naisellisen ruumiin läheisyytenä. Kuolemasta kirjoitetaan yllättävä, lohdullinen kokemuksellinen kuvaus. Runossa ”Jungfruns död” naiseus paikantuu neitohahmoon, jota kuvataan muun muassa sadun ja nietzscheläisen yli-ihmisen viitekehysten avulla. Runossa ”I feernas hängmatta” nainen on konkreettinen ja kuvaannollinen uuden elämän ja jopa maailman synnyttäjä. Södergranin runoudessa Lumikin kauneus voi yhdistyä nietzscheläiseen voimaan ja todellisuus saada feminiinisyyden viitekehyksessä toisenlaisen luonteen.