Browsing by Title

Pro Gradu –tutkielmani käsittelee kristillisen tietokirjallisuuden kääntämistä sanaston kääntämisen näkökulmasta. Materiaalini on oma 20 sivun käännökseni Leif Nummelan kirjasta Raamatun punainen lanka. Käännös on tehty suomesta englantiin. Käännös on tehty samanaikaisesti toimeksiantona Nummelaa ja tätä tutkielmaa varten. Tutkielmani teoriapohja koostuu Eugene Nidan ekvivalenssin käsitteestä sekä Nidan Raamatun kääntämisen teorioista. Ekvivalenssia on myöhemmin käyttänyt myös Jean-Paul Vinay ja Jean Darbelnet, joiden teorioita käsittelen myös. Tämän lisäksi käytän Katharina Reissin ja Hans J. Vermeerin Skopos-teoriaa käännöksen tarkoituksen määrittelyyn. Viimeisimpänä hyödynnän myös Lawrence Venutin kotouttamisen ja vieraannuttamisen käsitteitä, joista myös Nida on kirjoittanut. Tutkimuskysymykseni on: ”Mitä käännösstrategioita käännöksestäni löytyy?” Oletukseni on, että kristillisessä kirjallisuudessa luovuus ei ole suurissa määrissä sallittua. Raamatun kääntämistä on tutkittu niin pitkään, että sanasto on tarkoituksellisesti muokkautunut nykyiseen muotoonsa. Kristinuskon sanastoa voidaan käsitellä yhtenä erikoisalan sanastona, ja ammattitaitoisen kääntäjän tulisi hallita tämä sanasto ryhtyessään kääntämään tämän alan tekstejä. Luen sanastoon mukaan sekä Raamatusta löytyvän sanaston että kristinuskoon yleisesti vakiintuneen sanaston. Analysoin käännöstä kolmessa osassa. Ensimmäisenä analysoin lähtötekstistä löytyvien Raamatun jakeiden käännöstä ekvivalenssin käsitteen avulla. Oletuksena on, että jakeet tulee vain mekaanisesti korvata kohdekielen Raamatun jakeilla. Seuraavaksi analysoin tekstiä, jossa kirjailija on viitannut Raamatun jakeisiin, mutta muokannut ja selittänyt sanomaa. Tässä osiossa tärkeintä on sanaston pysyminen Raamatun sanaston mukaisena. Viimeisenä analysoin kaikkea jäljelle jäävää tekstiä, joka ei juurikaan käsittele Raamatun kertomuksia. Tässä osuudessa kääntäjän on mahdollisuus käyttää kotouttavaa tai vieraannuttavaa strategiaa, kunhan lopputulos ei ole Raamatun sanoman vastainen. Käsittelen kaikkia kategorioita myös käännöksen Skopoksen näkökulmasta. Tärkein Skopos tekstilleni on se, että käännös on Raamatun oppien mukainen, tyyli ja kieliopilliset seikat ovat toissijaisia. Johtopäätökseni on, että ekvivalenssi ja Skopos ovat toimivia teorioita kristillisten aiheiden kääntämiseen. Kotouttamista tai vieraannuttamista ei käännöksestäni juurikaan löytynyt, mutta se saattaa myös tarkoittaa sitä, että niitä ei olisikaan voitu käyttää – niiden poissaolo ei tarkoita väärää käännöstä. Kääntäjälle on tärkeintä löytää tasapaino näiden kahden käsitteen väliltä.

Tässä tutkielmassa analysoin kulttuurisidonnaista materiaalia vanhoja suomalaisia metsiä käsittelevässä teoksessa Suomalaiset aarniometsät (2010) ja sen käännöksessä Primeval Forests of Finland: Cultural History, Ecology and Conservation (2014). Kirjan ovat kirjoittaneet Petri Keto-Tokoi ja Timo Kuuluvainen, ja sen on kääntänyt Pirjo Tikkanen. Kattavat taustatiedot taatakseni käsittelin tutkielman alussa suomalaisten ja suomalaisuuden suhdetta metsiin ja sen vaikutusta kulttuurisesta, historiallisesta, sosiopoliittisesta, ekologisesta sekä ekonomisesta perspektiivistä. Näistä lähtökohdista kumpuaa kulttuurisidonnaisia merkityksiä, joista osa on suoraan merkityksellistä ainoastaan lähtökulttuurissaan ja -kielessään. Tällaiset kulttuuriset sanat ja merkitykset asettavat haastavia asetelmia kääntäjille, joiden ensisijaiseksi työks kohteeksi voidaan katsoa kohdekielen lukijat. Teoreettiselta pohjalta utkielma pohjautuu pääosin Gideon Touryn teorioihin lähtö- ja kohdekielen vaikutuksista toisiinsa sekä Ritva Leppihalmeen teoriaan kulttuurisidonnaisuuksista ja alluusioista teksteissä sekä niiden vaikutuksista kääntäjän työhön. Nämä teoriat esitellään ennen varsinaista analyysiosuutta, joka on jaettu kahteen osaan. Analyysiosion ensimmäisessä osassa katsotaan yksittäisten kulttuurisidonnaisten sanojen ja käsitteiden kääntämisen haasteellisuutta, kun taas toisessa osiossa tarkastellaan tekstiä suurempina kokonaisuuksina. Analyysiosiot eivät ole toisensa poissulkevia, vaan niiden välillä löytyy päällekkäisyyksiä, mikä tekstiä käännettäessä on luonnollista. Ensimmäisessä osiossa keskityn erityisesti puihin ja niihin liittyviin sanoihin, sekä hyönteis- ja kasvimaailmasta kertoviin teksteihin, ja toisessa osiossa katsoin esimerkiksi halventavia ilmauksia, käännettyjä historiallisia ilmauksia sekä analysoin niiden merkityksiä. Tutkimuksessa käytin kvalitatiivista analyysia. Tutkielman tavoitteena oli myös tutkia, miksi juuri tämä teksti on käännetty, sekä pohtia, mikä tekee metsistä ja luonnosta kertovien tekstien kääntämisestä relevanttia juuri nyt. Näiden pohdintojen sekä analyysissa ilmenevien esitettyjen etymologisten, historiallisten ja sosiopoliittisten päätelmien perusteella voisi kulttuurisidonnaista käännösmateriaalia metsiä ja luontoa kuvailevissa ja käsittelevissä eri genrejä edustavissa teksteissä tutkia myös laajemmin.

Tutkielmassa tarkastellaan keskustelunanalyysin avulla työkokouksessa esiintyvää translatorista toimintaa, eli kaikkia niitä kielenkäyttäjien toimia, joissa yhdellä kielellä ilmaistuja tuotoksia toistetaan toisella kielellä. Tutkimuksen tavoitteena on havainnoida, minkätyyppisiä translatorisia käytänteitä kokouksen osallistujat käyttävät edistääkseen yhteisymmärrystä ja kokouksen päämäärän saavuttamista. Lisäksi aineistoon sovelletaan Rehin monikielistämisstrategioiden ryhmittelyä, joka on alun perin tarkoitettu kirjallisten tekstien translatorisen toiminnan ryhmittelyyn. Tutkielma on tehty osana Osallistumisen keinot monikielistyvässä työelämässä -hanketta, jonka puitteissa vuosina 2017-2020 on videoitu noin 50 tuntia suomalaisen kulttuurialan järjestön monikielistä kokousaineistoa. Tämän tutkielman aineistona on kokous, jossa muokataan erään kaupungin tilaamaa venäjänkielistä kyselylomaketta. Kokous on luonteeltaan vapaamuotoinen, koska siinä ei ole varsinaista agendaa eikä puheenjohtajaa, siitä ei tehdä virallista pöytäkirjaa ja vuorot etenevät vapaassa järjestyksessä. Kokouksen vuorovaikutus eroaa kuitenkin arkivuorovaikutuksesta esimerkiksi siinä, että kokouksella on kyselylomakehankkeeseen liittyvä selkeä tavoite ja kokouksen osallistujat toimivat omissa institutionaalisissa työrooleissaan, jotka eivät ole tasa-arvoisia. Aineiston kokouksessa puhutaan suomea, venäjää ja englantia. Kokoukseen osallistuu kaksi järjestön työntekijää ja kaksi kieliharjoittelijaa. Hankkeen vetäjän ensikieli on venäjä, hän puhuu sujuvaa suomea sekä ymmärtää englantia. Toinen työntekijöistä on ensikieleltään suomalainen, osaa hyvin ja käyttää paljon englantia, mutta pidemmät venäjänkieliset vuorot tuottavat hänelle ymmärtämisvaikeuksia. Molemmat kieliharjoittelijat ovat venäjänkielisiä, he opettelevat suomea ja osaavat sekä käyttävät sujuvasti englantia. Kokouksen monimuotoinen kielitilanne tekee siitä erityisen hedelmällisen aineiston translatorisen toiminnan tutkimiseen: osallistujat tulkkaavat sekä omia että toisten vuoroja suomesta venäjään ja venäjästä suomeen tai englantiin. Tutkimukseen on valikoitunut 10 katkelmaa, joista kolmessa tulkataan toisten vuoroja ja seitsemässä esiintyy omien vuorojen tulkkausta, eli reiteraatiota. Tulkkauksia aloitetaan sekä spontaanisti että jonkun eksplisiittisestä pyynnöstä, joko yksin tai yhteistyössä muiden kanssa. Analyysini osoittaa, että jos tulkkausta pyydetään ymmärtämisvaikeuksien seurauksena, se edistää kokouksen sujuvuutta, koska näin voi viestiä muille lisätietojen tarpeesta. Reilusti tiivistetty tulkkaus myös edistää kokouksen sujuvuutta ilman että alkuperäisiä vuoroja tulkattaisiin kokonaisuudessaan. Reiteraation avulla kokouksen osallistujat selkeyttävät ja korostavat aiemmin sanottua. He myös laajentavat vastaanottajajoukkoa avaamalla keskustelun pääajatuksia kieltä heikommin osaaville osallistujille. Reiteraatio voi edistää kokousta, mutta toisaalta myös aiheuttaa osallistujissa havaittavia epämukavuuden merkkejä. Esimerkiksi se saattaa hidastaa kokousta, vieraannuttaa reiteraation kieltä heikosti osaavia osallistujia vuorovaikutuksesta ja korostaa kielitaidollisia eroavaisuuksia. Reiteraation aiheuttamia ongelmia voi lieventää esimerkiksi ilmoittamalla tulkkaamisen aloittamisesta. Tutkimukseni osoittaa, että monikielisen kokouksen translatorinen toiminta edistää erikielisten työntekijöiden keskinäistä yhteisymmärrystä, auttaa asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa ja parantaa vuorovaikutuksen ilmapiiriä. Lisäksi se tukee eritasoista kielitaitoa omaavien työntekijöiden tasa-arvoa, kun kaikkia kohdellaan tasapuolisesti huolehtien yhdessä siitä, ettei ketään jätetä vuorovaikutuksen ulkopuolelle. Reiteraatio ja liian pitkät vieraskieliset sekvenssit voivat tuottaa kokouksen osallistujille ongelmia, jotka tulevat esille vuorovaikutuksen epämukavuuden ilmauksien kautta. Translatorisen toiminnan avulla niitä voi lieventää tai ennaltaehkäistä. Ilmipantu translatorisuus, eli ilmoitus translatorisen toiminnan aloittamisesta ja lyhyt esittely sen sisällöstä, voi myös auttaa kokouksen hyvän ilmapiirin ylläpitämisessä.

Pro gradu -tutkielmassani tutkin kulttuuristen identiteettien rakentumista transnationaalisesta näkökulmasta Chimamanda Ngozi Adichien teoksessa Americanah. Tavoitteenani on todistaa, että Americanahissa rakentuvat transnationaaliset kulttuuriset identiteetit ovat hybridejä, jotka tuotetaan performatiivisesti suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan, kulttuureihin ja ideologioihin. Osoitan myös kuinka teoksen henkilöhahmojen omaksumien kulttuuristen identiteettien synnyttämä vastustus on sidoksissa näiden identiteettien ylirajaiseen luonteeseen. Metodina toimii laadullinen analyysi lähiluvun avulla. Hyödynnän tutkielmassa Paul Jayn teoretisointia transnationaalisesta kirjallisuudentutkimuksesta ja selvitän, miksi olen päätynyt tutkailemaan Americanahia kyseisessä viitekehyksessä. Hyödynnän muun muassa Stuart Hallin teoretisointia kulttuurisesta identiteetistä, Homi K. Bhabhan teoriaa hybridisistä identiteeteistä ja Judith Butlerin tuotantoa performatiivisuudesta tutkielmani analyysiosion tukena. Tutkielmassa etenen liikkuvuuden ja kotiinpalaamisen teorioiden ja teemojen kautta tarkempaan Americanahin ylirajaisten kulttuuristen identiteettien tarkasteluun. Kartoitan hybridisten identiteettien suhdetta stereotypioihin ja essentialistisiin identiteetteihin. Tarkastelen myös paikan ja identiteetin välistä suhdetta kietomalla teoksessa keskeisen kielenkäytön teeman teoriaan. Eräs teoksen keskeisistä teemoista on mustat identiteetit ja “mustaksi tuleminen” (becoming black) ja pyrin tutkielmassani tarkastelemaan teoksessa esitettyjen mustien identiteettien rakentumista hybrideinä. Teoksen päähenkilö joutuu opettelemaan millaista on olla mustaihoinen Yhdysvalloissa ja analyysissa käsittelen yksityiskohtaisesti sitä, miten tämä kokemus vaikuttaa hänen kulttuurisiin identiteetteihinsä. Päädyn siihen lopputulokseen, että Americanah on transnationaalinen teos. Hallin teoriaa seuraten kaikki kolonalisaation uhreiksi joutuneet kulttuuriset identiteetit ovat väistämättä ylirajaisia ja ne konstruoidaan historiallisessa ja kulttuurisessa jatkumossa. Erityisesti teoksen päähenkilön kulttuuristen identiteettien hybridiys näkyy muun muassa siinä, kuinka hän joutuu navigoimaan itseään välitilassa, ollen aina muiden silmissä afroamerikkalaisuuden edustaja, vaikka häneltä puuttuu afroamerikkalaisuuten sisältyvä kulttuurinen historia. Americanahissa esitetyt kulttuuriset identiteetit muodostuvat toistojen kautta, peilautuen ympäröivän yhteiskunnan ideologioihin ja stereotypioihin. Identiteetin performatiivisuus teoksessa viittaa butlerilaisittain siihen, että toistamisella ja toiminnallisuudella luodaan identiteettiä, eli identiteetti syntyy sitä tuotettaessa.

Tarkastelen tutkielmassani millaisia transsukupuolisuuden positioita muodostuu erilaisten materiaalis- diskursiivisten käytäntöjen kautta. Analyysini kohteena on transsukupuolisuuden ontologia 1800-luvulta nykypäiviin saakka. Materiaalis-diskursiivisuus on fyysikko ja filosofi Karen Baradin toimijuusrealismin teoriaan kuuluva käsite. Toimijuusrealismissa todellisuus muodostuu aina sekä diskursiivisista että materiaalisista tekijöistä ja siten teoria asettuu osaksi materiaalista feminismiä. Lisäksi sovellan filosofi Michael Foucault'n historiantutkimuksen genealogiaa, jonka avulla tarkastelen transsukupuolisuuden muotoutumista osana kulloinkin vallinnutta historiallista viitekehystä. Lähestyn transsukupuolisuutta analysoimissani teksteissä rakentuvana, historiasidonnaisena positiona. Tarkastelen myös teksteissä syntyviä asiantuntijuuspositioita sekä laajemmin tieteen asemaa tiedon tuottajana. Hyödynnän sosiologi Thomas F. Gierynin rajanvetotyön käsitettä käsitellessäni transsukupuolisuutta koskevaa asiantuntijapuhetta. Tämä tutkielma jakautuu kolmeen osaan. Ensin tarkastelen transsukupuolisuuden muotoutumista biotieteellisissä ja psykologisissa teorioissa 1800-luvun lopulta 1900-luvun puoliväliin saakka. Sitten käsittelen transsukupuolisuuden merkityksiä feminismissä ja queerteorioissa. Lopuksi luen keskustelua transsukupuolisten asemasta tämän päivän Suomessa. Viimeisessä luvussa huomioni kiinnittyy muun muassa ajankohtaiseen keskusteluun transsukupuolisten sterilisaatiovaatimuksesta. Aineistokseni on valikoitunut transsukupuolisuuden historian kannalta merkittäviä lääketieteellisiä kirjoituksia, queer- ja transtutkimuksen piirissä tuotettuja tekstejä sekä ajankohtaisia uutisia ja kannanottoja liittyen transsukupuolisten asemaan Suomessa. Esitän, että transsukupuolisuus muotoutuu aina suhteessa aikansa käsityksiin sukupuolesta. Transsukupuolisuuden historia länsimaissa juontuu inversiosta, jossa yhdistyivät epänormatiivinen sukupuoli ja seksuaalisuus. Sukupuolen ja seksuaalisuuden rajankäynti onkin merkittävä osa transsukupuolisuuteen liitettyjä merkityksiä myös tänä päivänä. Lisäksi esitän, että biotieteelliset teoriat transsukupuolisuudesta toimivat myös poliittisina välineinä, joiden avulla argumentoidaan transsukupuolisten oikeuksien puolesta. Biotieteiden ja feminismin piirissä muotoutuu erilaisia transsukupuolisuuden positioita ja erilaisia näkemyksiä muun muassa transsukupuolisuuden syistä. Tarkastelen biotieteiden ja feminististen teorioiden rajankäyntiä ja vuorovaikutusta. Esitän, että Suomen transsukupuolisten hoitojärjestelmä ja siihen kuuluva sterilisaatiovaatimus pitävät sisällään merkityksiä, jotka juontuvat varhaisista sukupuoli-identiteettiä käsittelevistä teorioista. Analysoin transsukupuolisten sterilisaatiota Foucault'n biopolitiikan avulla, joka viittaa valtion harjoittamaan elämän hallintaan.

Tutkielma käsittelee monikielisyyden käsitettä institutionaalisen näkökulman kautta käytännön toteutumiseen. Tarkastuksen kohteena on italian kielen opetus suomalaisessa koulukontekstissa, esimerkkinä kielestä, joka voi kuulua lukion kielitarjonnan B2- tai B3-oppimäärään, eli lyhyen oppimäärän kieliin. Tutkimuksessa tuodaan ilmi monikielisyyspolitiikan viitekehystä ja sen ilmenemismuotoja suomalaisessa opetussuunnitelmatyöskentelyssä. Tavoitteena on tuoda esiin haasteita, jotka esiintyvät paikallisella tasolla kielten lukio-opetuksessa. Työn empiirinen osuus on toteutettu suomenkielisenä kyselytutkimuksena opiskelijoiden näkökulmasta. Loka-marraskuun 2019 aikana kerätyt kyselyt lähetettiin kaikkiin Suomen lukioihin, joissa opiskeltiin italian kieltä syyslukukaudella 2019. Toteutusmuotona oli verkossa toimiva Google Forms kysely. Kysymyksillä tutkittiin italian opiskelijoiden taustoja, kuten olemassa olevaa kielivarantoa sekä mieltymystä kielten opiskeluun. Toisessa osiossa pyrittiin löytämään mahdollisia haasteita kielten opiskelussa, joita ilmenee opetuksen järjestelyyn liittyvien käytänteiden myötä. Kolmannessa osiossa opiskelijoita pyydettiin antamaan palautetta italian opetuksesta ja ideoita opetuksen kehittämiseksi. Vastauksia oli kaikkiaan 45 ja niitä tuotiin tutkielmassa esiin kaavioiden avulla, sekä kirjaamalla avoimia vastauksia. Tutkimuksen tuloksia peilattiin kielikoulutuspoliittisiin lausuntoihin ja tutkimuksiin. Todettiin, että käytännön tasolla monikielisyyden toteutuminen koulutuksen kautta on haasteellisessa ristipaineessa, johon vaikuttavat niin sosiologinen kuin poliittinen kehityskulku yhteiskunnassamme. Kielten arvostukseen ja asemaan vaikuttavat jatkuvasti kehittyvät poliittiset säädökset, joihin puolestaan vaikuttavat yleisesti hallitsevat sosiologiset mielikuvat kielistä (ja kulttuureista). Opiskelijoiden mielipiteet kuvasivat hyvin näitä kieliin liittyviä yleisiä ajatuksia, esimerkiksi kielitaidon tarpeellisuudesta työmarkkinoilla. Kyselyn kautta ilmeni opiskelijoihin vaikuttava vallassa oleva ajatus kommunikatiivisen kielikompetenssin tärkeydestä.

Kirjallisuustieteellinen tutkielma erittelee puutarhan käsitettä ja sen monimerkityksellistä suhdetta luonnon ja kulttuurin väliseen dikotomiaan. Puutarha voidaan nähdä luonnon ja kulttuurin välisenä kohtaamispaikkana ja yhteensovittajana, sekä metaforisella tasolla että käytännössä. Tutkielman lähtökohtana ja pääaineistona on laguna pueblo intiaanikirjailija Leslie Marmon Silkon teos Gardens in the Dunes (1999), jossa puutarhat ovat keskeisessä roolissa myös luonto/kulttuuri-dikotomian neuvottelemisessa. Romaanin päähenkilöiden suhteet omiin puutarhoihinsa kuvastavat sekä heidän luontosuhdettaan että ajatusmaailmaansa laajemmallakin tasolla. Nämä puolestaan näkyvät siinä, minkälaisin keinoin henkilöhahmot viljelevät ja hoitavat maata, sekä puutarhojen erilaisissa sosiaalisissa ja kasvatuksellisissa merkityksissä. Silkon teos sijoittuu pitkälti 1890-luvun Yhdysvaltojen läntisille alueille, muun muassa Sonoran aavikolle Kalifornian ja Arizonan osavaltioiden rajalla. Tämä on kulttuurihistoriallisesti ja maantieteellisesti kriittinen ajanjakso myös alkuperäiskansojen näkökulmasta, sillä virallisesti katsottiin "rajaseudun" (engl. Frontier) pysähtyneen vuoteen 1890 - samalla intiaaniheimot pakotettiin reservaatteihin, sisäoppilaitoksiin, tai pakkotöihin, ja yleisesti miellettiin intiaanien ns. perinteisen kulttuurihistorian myös käytännössä "pysähtyneen" tähän ajanjaksoon. Teoksessaan Silko kuitenkin kulkee rajaseudun jälkiä taaksepäin, vieden kirjan päähenkilöitä pitkälle matkalle kohti Yhdysvaltain itärannikkoa, aina Englantiin ja Italiaan asti. Kulttuurinen ja poliittinen ajankuva näkyy vahvasti myös matkan aikana kohdatuissa puutarhoissa. Tutkielma nostaa esille myös muutamia ekokritisismissä vakiintuneita käsitteitä kuten erämaa, pastoraali ja "ekologinen Intiaani" (engl. wilderness, pastoral ja "ecological Indian"). Nämä käsitteet ovat saaneet paljon huomiota niin kirjallisuus- kuin kulttuuritutkimuksessa yleensäkin, ja ne sisältävät vaikutusvaltaisia metaforia ja mielikuvia, jotka puolestaan näkyvät eri kulttuurien luontokäsitysten muodostamisessa. Tutkielma vertaa puutarhan käsitettä myös erämaan ja pastoraalin keskisiin piirteisiin, sekä puutarhan mahdollisuuksia paljastaa uusia, merkityksellisiä näkemyksiä ihmisen ja (ei-inhimillisen) luonnon väliseen suhteeseen. Tutkielman teoreettiinen aineisto koostuu useasta eri ekokriittisestä lähteestä. Kirjallisuusteorian osalta keskeiseen aineistoon kuuluvut muun muassa Laura Coltellin (toim.) Reading Leslie Marmon Silko: Critical Perspectives Through Gardens in the Dunes (2007); Mary Ellen Snodgrassin Leslie Marmon Silko: A Literary Companion (2011) Cheryl Glotfelteyin ja Harold Frommin (toim.) The Ecocriticism Reader: Landmarks in Literary Ecology (1996); Laurence Buellin The Environmental Imagination: Thoreau, Nature Writing and the Formation of American Culture (1995); Greg Garrardin Ecocriticism (2004); sekä Nancy Easterlinin A Biocultural Approach to Literary Theory and Interpretation (2012). Kirjallisuustieteen ulkopuolelta tulevaa aineistoa ovat muun muassa Mara Millerin taidefilosifinen tutkielma The Garden as an Art (1993), ja Ken Thompsonin Where Do Camels Belong? The Story and Science of Invasive Species (2015).

Tutkielmani tavoite on selvittää germaanisten nimien käyttöä ja valintaa Tšekissä ja tšekin kielessä sekä syitä nimien suosion vaihteluun. Lisäksi työssäni tutustutaan germaanisten nimien lainautumiseen saksan kielestä tšekkiin sekä nimien mukautumiseen ja muuttumiseen tšekin kielessä. Tutkimuskysymykseni ovat: Miten, miksi, mistä ja milloin germaaniset etunimet ovat saapuneet Tšekkiin? Mitä ja minkälaisia germaanisia nimiä Tšekissä on ollut käytössä aikaisemmin ja nykyään? Mitä syitä nimien valintaan ja käyttöön löytyy? Työni nimiaineisto on peräisin Tšekin sisäministeriöltä ja Tšekin tilastokeskukselta. Olen poiminut aineistosta ne germaaniset etunimet, jotka Knappová (2017), Kohlheim & Kohlheim (2016) ja Seibicke (1996a, 1998, 2003) määrittävät germaanisiksi. Englantilaiset ja skandinaaviset nimet olen rajannut pois. Teoreettinen tausta nimien käytön ja valinnan ymmärtämiselle pohjautuu yleisellä tasolla Gerhardsin (2005) ja Liebersonin (2000) teoksiin. Etenkin Seibicke (1996b), mutta myös Gerhards (2005), Knappová (1996) ja Kohlheim & Kohlheim (2016) esittelevät yksityiskohtaisempia syitä nimien valinnalle. Olen koostanut näistä nimivalinnan eri syistä oman yhteenvetoni. Lisäksi olen luetteloinut ja analysoinut nykyään käytössä olevat germaaniset nimet. Germaaniset etunimet ovat tulleet Tšekkiin useassa aallossa viimeisen tuhannen vuoden aikana, ensin 900-luvulta alkaen pieninä määrinä aatelisten, ritareiden ja papiston mukana, sitten vuosina 1250–1350 suurempina määrinä saksalaisten levittäytyessä itään. Samaan aikaan tosin suuri osa germaanisista nimistä vaihtui uusiin pyhimysnimiin. Moni nimi katosi käytöstä ja jäi elämään vain suku- ja paikannimissä. Germaaniset nimet olivat kuitenkin tärkeä osa nimistöä myös seuraavina vuosisatoina. Toisen maailmansodan jälkeen saksankieliset kansalaiset karkotettiin Tšekkoslovakiasta. Tämän sekä sodan aikaisten kokemusten seurauksena germaanisten nimien käyttö väheni huomattavasti. 2000-luvulle tultaessa germaanisten nimien käyttö on vähentynyt, etenkin nuoremmissa sukupolvissa. Sattumanvaraiset germaaniset nimet voivat nousta suosituiksi, kuten tytöillä Ema ja Adéla. Huomattava germaanisten nimien keskittymä löytyy Saksan ja Puolan raja-alueilta, jossa saksankielinen vähemmistö on perinteisesti asunut.

Maisterintutkielmassani käsitelen Helsingin Diakonissalaitoksen Pitäjänmäen lastenkodin toimintaa 1910–1940-luvuilla. Lastenkoti perustettiin tuberkuloosia sairastavia ja tuberkuloositartunnan vaarassa olevia lapsia varten. Tuberkuloosi oli 1900- luvun alussa nopeasti leviävä ja hengenvaarallinen tauti, minkä vuoksi lapsien suojelu tartunnalta oli tärkeää. Tarkastelen Pitäjänmäen lastenkotia seuraavien tutkimuskysymyksien avulla: Miksi ja keitä varten Pitäjänmäen lastenkoti perustettiin? Miten lastenkodin olosuhteet kehittyivät ensimmäisen neljän vuosikymmenen saatossa, ja miten ajan yhteiskunnalliset muutokset näkyivät laitoksessa? Miten maailmansodat vaikuttivat lastenkodin toimintaan? Miten tuberkuloosia sairastavia lapsia hoidettiin Pitäjänmäen lastenkodissa? Näiden kysymysten pohjalta luon yleiskäsityksen lastenkodin toiminnasta, ja siitä miten sen kytkeytyi osaksi 1910–1940-lukujen yhteiskuntaa ja ajan tuberkuloosihuoltoa. Tutkimuksessani käytetty lähdeaineisto on tyypillistä lastensuojelun historian lähdemateriaalia, eli pääosin viranomaisten asiakirjoja ja lastenkodin henkilökunnan kirjoittamia tekstejä. Lähdeaineistoa peilataan niin aikaisempaan tutkimukseen kuin tutkittavan ajan lehtikirjoituksiinkin. Pitäjänmäen lastenkoti kasvoi sen neljän ensimmäisen vuosikymmenen aikana miltei 150 lasta vuodessa hoitavaksi, useamman rakennuksen hoitolaitokseksi, jota kuvailtiin omaksi yhdyskunnakseen. Lasten kasvatus oli isänmaallista, kristillistä ja työntekoon kannustavaa. Lastenkodin talousvaikeudet ja työvoimapula vaikuttivat lasten olosuhteisiin, ja moni lapsi työskenteli lastenkodissa. Lastenkoti kärsi sota-aikoina muun eteläisen Suomen tavoin pula-ajasta, ilmahälytyksistä ja evakuoinneista. Toisen maailmansodan päätyttyä lastenkodissa oli tavallista enemmän tuberkuloosipotilaita, sillä tauti levisi nopeasti aliravittujen ja sodan heikentämien lasten keskuudessa. Tuberkuloosia sairastavia lapsia hoidettiin pääosin ajalle tyypillisin hoitokeinoin. Valohoito oli Pitäjänmäen lastenkodissa merkittävä hoitokeino vielä senkin jälkeen, kun hoitomuoto oli todettu hyödyttömäksi keuhkotautisten parantamisessa. Säännölliset röntgenhoidot taas aloitettiin lastenkodissa aikaisemmin, kuin muualla Suomessa.

Tämä tutkielma tarkastelee suomalaisia bitiloja ja niiden merkitystä. Suomessa on vain vähän tiloja ja toimintaa, joka on suunnattu bi+-ihmisille. Tällä hetkellä fyysisiä bitiloja ovat lähinnä joidenkin sateenkaarijärjestöjen organisoimat bi+-ihmisille tarkoitetut vertaistukiryhmät. Suomalaisia bitiloja on tutkittu aiemmin hyvin vähän, minkä vuoksi niiden merkityksen tarkastelu on perusteltua. Tutkielma vastaa kysymykseen, miten bitilat vaikuttavat bi+-ihmisten kokemaan kuuluvuuden ja yhteisön tunteeseen. Vastaan tutkimuskysymykseen kolmen biryhmän vetäjän haastatteluista koostuvan aineiston perusteella. Tein haastattelut huhti- ja toukokuussa 2021. Haastattelut on tehty puolistrukturoituina sisäpiirihaastatteluina, sillä olen haastatellut bi+-ihmisenä muita bi+-ihmisiä. Analysoin aineiston käyttämällä temaattista analyysia. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu Kirsten Gonzalezin, Corey Flandersin, Lex Pulice-Farrow’n ja Alma Bartnikin bi+-ihmisten kuuluvuuden tunnetta kartoittaneesta tutkimuksesta sekä Eleanor Formbyn viidestä eri yhteisön kategoriasta. Lisäksi hyödynnän tutkimuksessani aiempaa bitilojen tutkimusta ja Jenny Kangasvuon tutkimusta, sillä se auttaa ymmärtämään suomalaista kontekstia, jossa tutkimani bitilat sijaitsevat. Tutkimukseni tulokset jakautuvat neljään teemaan: 1) bitilat jaetun todellisuuden luojina, 2) bitilat oman identiteetin vahvistajina, 3) bitilojen ja -yhteisöjen puute ja 4) bitilat osana sateenkaariyhteisöä. Bitilat antavat bi+-ihmisille kokemuksen jaetusta todellisuudesta, joka syntyy jaetun identiteetin ja jaettujen kokemusten kautta. Tämä jaettu todellisuus saa aikaan tunteen siitä, että bitiloissa ei tarvitse selittää omia kokemuksiaan yhtä perusteellisesti kuin muissa tiloissa, mikä vahvistaa kuuluvuuden tunnetta. Lisäksi bitilat vahvistavat bi+-ihmisten identiteettiä, sillä bitiloissa on mahdollista pohtia omaa identiteettiä ja toisaalta peilata omaa identiteettiä ja kokemuksia muihin bi+-ihmisiin. Kuuluvuuden ja yhteisön tunnetta kuitenkin heikentää se, että Suomessa ei ole enempää bitiloja tai järjestäytynyttä biyhteisöä. Näiden olemassaolo olisi vahvistanut kuuluvuuden ja yhteisön tunnetta ja lisännyt binäkyvyyttä. Bitilat sijaitsevat sateenkaarijärjestöjen sisällä, minkä vuoksi ne ovat osa sateenkaariyhteisöä. Tämän vuoksi bitilat voivat toimia sisäänpääsynä sateenkaariyhteisöön tai kokemukset sateenkaariyhteisöstä voivat vahvistaa tarvetta bitiloille.