Browsing by Title

Tässä opinnäytetyössä tutkittiin, miten ontologinen käänne on vaikuttanut arkeologian epistemologiaan, ja miten irtautuminen vanhasta ihmiskeskeisestä tietokäsityksestä mahdollistaa rakkauden tutkimisen arkeologiassa. Lisäksi työssä ehdotetaan uusi tapa tutkia rakkautta arkeologiassa. Rakkauden määritelmät paljastavat kahtiajaon materian ja mielen välillä. Siitä syystä opinnäytetyössä lähestytään tutkimuskysymyksiä ihmisyyden jälkeen tulevien teorioiden valossa, jotka eivät anna mitään erityisasemaa mielelle tai materialle. Teorioista keskitytään spekulatiiviseen realismiin ja taidearkeologiaan, joita käsitellään suhteessa arkeologiassa 2000-luvun jälkeen laajemmin vaikuttaneeseen uusmaterialismiin. Spekulatiivisen realismin tarkastelussa keskitytään Graham Harmanin kehittämään objektiorientoituneeseen ontologiaan, jossa kaikki objektit ovat vetäytyneitä niin, että ne ovat enemmän kuin osiensa summa ja vähemmän kuin niiden vaikutukset. Koska taidetta on ehdotettu tavaksi lähestyä vetäytyneitä objekteja, taidearkeologian kautta ontologialle muodostuu arkeologinen konteksti. Taidearkeologian tarkoitus rikkoa totuttuja rakenteita, systeemejä ja narratiiveja liittyy opinnäytetyöhön, sillä rakkaus on tutkimusaiheena arkeologialle epätavallinen. Taidearkeologian tarkoituksiin päästäkseen, tarkastelussa keskitytään Doug Baileyn kehittämään taidearkeologian perusolemukseen, jossa objekteja irrotetaan luonnollisesta kontekstista ja uudelleenkäytetään uusissa töissä. Opinnäytetyössä osoitetaan, että objektiorientoituneen ontologian kautta rakkautta voidaan pitää objektina ja sille voidaan antaa ontologinen paikka ja uusi määritelmä. Rakkauden käsittäminen objektina mahdollistaa sen asettamisen arkeologiseksi ja taidearkeologiseksi tutkimuskohteeksi. Kirjoittajan alkuperäisen taidearkeologisen projektin kautta havaitaan, että kaunokirjallisen tyylin keinoin voidaan rakkautta tutkia täyttäen taidearkeologian perusolemuksen ehdot. Objektiorientoituneen ontologian ja taidearkeologian valossa rakkaus voidaan ottaa arkeologisen tutkimuksen kohteeksi, jossa vetäytyneisyys ja epätäydellisyyden tunne on hyväksyttävä.

Tutkielma käsittelee Bo Carpelanin romaania Alkutuuli (Urwind 1993) päähenkilö Daniel Urwindin fragmentaarisesti kerrottuna elämäntarinana. Kyse on kahdella aikatasolla etenevästä fiktiivisestä omaelämäkerrasta, joka perustuu viikottaisiin päiväkirjamerkintöihin. Daniel hahmottaa identiteettiään tilaan kytkeytyneiden muistojen sekä oman nimensä avulla leikaten samalla kerronnan jatkuvuuden. Tutkimusongelmana on hahmottaa Danielin kerronnan tavat, kirjoittamisen syyt sekä prosessiin lopputulos. Menneisyyteen kohdistuvan minä-kerronnan analyysi perustuu Dorrit Cohnin Transparent minds -teoksen käsitteistöön. Alkutuulessa esiintyy muistikerronnan ja muistimonologin epäsäännöllistä vuorottelua. Niiden osana on edesmenneiden läheisten upotettuja monologeja, joiden takaa kuultaa Danielin ääni: monologit ovat Danielin kuvittelemia tai referoimia puheita ja ajatuksia, joiden esittäjä on hänen yksinäisen keskustelunsa toinen osapuoli. Omaelämäkertaa käsittelevinä teoreettisina lähteinä ovat ensisijaisesti Päivi Kososen artikkelit sekä hänen tutkimuksensa Elämät sanoissa. Tutkielman tulkinnan kannalta keskeisessä asemassa ovat Bo Carpelanin essee- ja kaunokirjallinen tuotanto. Kirjoittamisen lähtökohtana on päähenkilön identiteettiä horjuttava elämänvaihe. Vaimo Marian lähdettyä vuodeksi Amerikkaan Daniel pyrkii löytämään oman kielensä ja luomaan muistojensa avulla eheämmän kuvan itsestään. Prosessiin kytkeytyy keskeisesti tila - Danielin kulkiessa talossaan, joka on hänen lapsuudenkotinsa, aistitodellisuus toimii mieleenpalauttajana: äänet ja tuoksut johdattavat hänet elämään menneisyyden muistoja uudelleen nykyhetkessä. Samalla talo ja huoneet personifioituvat ja minuus alkaa rakentua tilan kaltaiseksi. Uusien ovien ja huoneiden löytyminen symboloi Danielin muistojen selkeytymistä ja itseymmärryksen syvenemistä. Kirjoittamisen voi tulkita olevan psykoanalyyttinen prosessi, jossa omaelämäkerran minä keskustelee menneisyyden minänsä kanssa. Puhuja odottaa vastausta toiselta, vaikka vastaus löytyy paradoksaalisesti itsestä. Omaelämäkerran moniäänisyyttä korostavat edesmenneiden läheisten läsnäolo, Danielin eri ikävaiheiden identiteetit ja kaksoisolentojen hahmoissa esiintyvät minuudet. Kirjoittamisen avulla Daniel pyrkii pääsemään etäämmälle itsestään ja saavuttamaan minättömyyden tilan, jota käsitellään John Keatsilta peräisin olevan käsitteen "negatiivinen kyky" avulla. Alkutuuli on taiteilijaromaani, jossa taiteilijuutta edustavat siivet ja lentäminen kytkeytyvät mielikuvitukseen ja uusiutumiseen. Danielin tie taiteilijuutta edeltävään minättömyyteen on kuitenkin vaikea ja monet merkit viittaavat diletantin kohtaloon. Unenomaisen logiikan omaavan, fragmentaarisen kerronnan takaa on hahmotettavissa myös lainalaisuuksia. Muiden henkilöiden lyhyet elämäkerrat ovat heidän haavansa paljastavia episodeja, jotka muuttuvat osaksi Danielin elämäntarinaa. Danielin kirjallinen omakuva on montaasi, jossa eri tasossa olevat elementit, nykyhetki ja menneisyys, mielikuvitus, unet ja upotetut monologit rinnastuvat samaan tasoon. Daniel peilaa elettyä ja koettua koomisen peilirakenteen avulla, jossa hänen elämäänsä osallisena olleet menneisyyden henkilöt kulkevat narrikulkueen mukana. Toive eheästä minäkuvasta osoittautuu kuitenkin mahdottomaksi merkityssulkeuman todenvastaisuuden vuoksi. Urwind-nimen pohdinnasta liikkeelle lähtenyt omaelämäkerta päättyy syklistä liikettä mukaillen tilanteeseen, jossa päähenkilö hyväksyy elämän käsittämättömyyden ja luottaa omassa nimessään piilevään voimaan, tuuleen, viitaten samalla myös romaanin nimeen.

Mediassa on viime vuosina käyty kiivaita keskusteluja kaksikielisten koulujen tarpeellisuudesta rinnakkaisen järjestelmän lisäksi. Kaksikielisten koulujen opetuskielet olisivat ruotsi ja suomi. Koulujen olisi määrä poistaa kaksikieliset oppilaat ruotsinkielisistä kouluista. Boyd & Sallinen (2015) ovat tutkineet kahdessa maamme kansallisessa sanomalehdessä käytyä kieli-ideologista väittelyä siitä, onko Suomessa tarvetta kaksikielisille kouluille. Sundman (2013) on pyrkinyt selvittämään, millaisia kaksikielisen koulun malleja olisi maassamme mahdollista toteuttaa, ja millaisia seuraamuksia kaksikielisillä kouluilla olisi ruotsinkielisten koulujen tulevaisuudelle. Tutkimusten mukaan kaksikielisinen koulu ei hyödytä ruotsinkielistä väestöä. Heidän näkökulmastansa kyseessä on enemminkin suunta huonompaan. Aiemmat tutkimukset väittävät, että ruotsinkielisissä kouluissa opiskelevat suomenkieliset ja kaksikieliset oppilaat ovat pedagoginen haaste opettajilleen. Suomenkielisiin oppilaisiin suhtaudutaan jopa varoen, sillä heidän ei haluta vahingoittavan koulun yksikielisyyttä. Tavoitteenani on selvittää, millaisia haasteita opettajat ovat työssään kaksikielisten oppilaiden kanssa kohdanneet, ja miten he ovat niistä selvinneet. Lisäksi haluan kartoittaa opettajien mielipiteitä kaksikielisistä kouluista, eli kokevatko opettajat, että Suomessa on tarvetta kaksikielisille kouluille. Slotte-Lüttge (2005) käsittelee väitöskirjassaan opettajan ja kaksikielisten oppilaiden välistä suhdetta niin kielen kuin opetuksen näkökulmasta. Hänen tavoitteenaan on lisätä ymmärrystä siitä, millaisia mahdollisuuksia kaksikielisellä oppilaalla on kasvattaa vuorovaikutusta luokassa, ja millaisia kielellisiä rajoitteita opetuksella on kaksikielisessä yhteydessä. Ainestoa keräsin maaliskuussa 2015 elektronisen kyselytutkimuksen avulla. Lomake oli suunnattu ruotsinkielisten yläkoulujen aineenopettajille. Kyselyyni vastasi 34 opettajaa neljästä eri maakunnasta. Valitsin ruotsinkielisten koulujen joukosta sellaiset koulut, joissa oletettavasti on paljon kaksikielisiä oppilaita, mutta eivät sijaitse aluille, joissa ruotsi on selvä enemmistökieli. Näin pystyin varmistamaan, että opettajilla on kokemusta kaksikielisistä oppilaista. Kyselomakkeiden vastaukset olen analysoinut aineistopohjaisena laadullisena konventionaalisena sisällönanalyysinä. Aineiston analysoinnissa olen käyttänyt kvalitatiivista konventionaalista sisällönanalyysiä. Metodia käytetään, kun halutaan saada kattava yhteenveto jostain ilmiöstä ja tavoitteena on analysoida erilaisten tekstien sisältöä. Olen ottanut induktiivisen lähestymistavan aineiston analysoinnissa, sillä pro graduni on aineistopohjainen. Opettajien vastauksista muodostuu päätelmä, että opettajat eivät niinkään ole huolissaan kaksikielisten, saati suomenkielisten oppilaiden mukanaan tuomista pedagogista haasteista, vaan enemmänkin siitä, että varsinkin suomenkieliset oppilaat tekevät yhä vaikeammaksi taata yksikielisille ruotsinkielisille oppilaille aito ruotsinkielinen ympäristö. Ruotsinkielisissä kouluissa on myös yksikielisiä ruotsinkielisiä oppilaita, joilla on heikko ruotsin kielen taito. Näille oppilaille on erityisen tärkeää, että edes koulussa heillä olisi mahdollisuus vahvistaa ruotsinkielistä identiteettiään. Opettajien kohtaamat haasteet vaikuttavat enemmän kielellisiltä kuin pedagogisilta. Opettajat kuvaavat kaksikielisten oppilaiden opetusta haastavaksi. Suurin haastavuutta selittävä syy on opettajien mukaan kieli. Moni opettaja kertoi haastavaksi sen, ettei oppilailla ole tarpeeksi kattavia kielellisiä taitoja ruotsin kielessä, jotta oppilaat pystyisivät osallistumaan ruotsinkieliseen opetukseen. Joillakin oppilailla kielitaidot ovat niin heikolla tasolla, etteivät he pysty edes kommunikoimaan ruotsiksi oppitunneilla. Lisäksi joidenkin kaksikielisten oppilaiden puutteellinen sanavarasto aiheuttaa suuria haasteita opettajille, sillä he eivät pysty selittämään asioita oppilaille edes selkokielellä. Opettajat joutuvat itsekin kamppailemaan suomen kielen ja ruotsin kielen välillä. On ristiriitaista, kuinka opettajat kertovat käyttävänsä suomen kieltä apuvälineenä silloin, kun he yrittivät auttaa oppilaita, joilla on heikot kielelliset taidot ruotsissa. Luokittelen opettajien mielipiteet kaksikielisistä kouluista Boyd & Palviaisen (2015) mukaan suojelijoihin sekä idealisteihin. Suojelijoiden mukaan ruotsinkieliset koulut ovat vain ruotsinkielisiä oppilaita varten. He pystyvät kuitenkin hyväksymään oppilaiksi sellaisia, joilla on vahva ruotsin kielen taito. Idealistit puolestaan hyväksyvät kaikki oppilaat ruotsinkielisiin kouluihin. He eivät halua luokitella ruotsinkielisiä kouluja eliittikouluiksi. Suojelijat ja idealistit painottavat perheen vastuuta lapsen kielellisestä kehityksestä, varsinkin silloin kun kyseessä on kaksikielinen- tai suomenkielinen perhe. Koulut pystyvät opettajien mukaan tukemaan kielellistä kehitystä tiettyyn pisteeseen asti, mutta päävastuu on lapsen perheellä. Tutkimukseeni osallistuneet opettajat olivat pääosin suojelijoita. Usea suojelija-opettaja koki, että ruotsinkielisen koulun tulee säilyä yksikielisenä.

Kaksikielistä kriisiviestintää ei ole Suomessa erityisemmin tutkittu. Tarve kielellisten oikeuksien toteutumiselle on kuitenkin kaksikielisessä maassa merkittävä myös kriisiviestinnässä, jossa nopean ja helposti omaksuttavan tiedon merkitys on suuri. Valtionhallinnon ministeriöissä ja virastoissa työskenteleville viestijöille suunnatussa kyselytutkimuksessa selvitettiin, millaisia kielellisiä valmiuksia valtionhallinnon toimijoilla on ruotsinkieliseen kriisiviestintään, miten kriisiviestintä ruotsiksi on organisoitu valtionhallinnossa, millaisia näkemyksiä viestijöillä on ruotsinkielisestä kriisiviestinnästä sekä millaisia ratkaisuja viestijät arvioivat löytyvän paremmalle ruotsinkieliselle kriisiviestinnälle. Kyselytutkimus toteutettiin verkossa keväällä 2019 ja siihen osallistui 33 vastaajaa valtionhallinnosta. Vastaukset analysoitiin määrällisellä ja laadullisella sisällönanalyysilla. Tulosten perusteella valtionhallinnon viestijöiden kielelliset valmiudet eivät ole riittäviä nopeaan ruotsinkieliseen kriisiviestintään ja hallinto turvautuu usein kääntäjien apuun, mikä hidastaa viestintää. Suurin osa organisaatioista ei ole varautunut systemaattisesti ruotsinkieliseen kriisiviestintään. Käännöspalveluiden käytössä ei ole huomioitu riittävästi kriisiviestinnän nopeutta, sosiaalisen median käännöksiä tai äkillisesti syntyvää kriisiviestinnän tarvetta virka-ajan ulkopuolella. Suullisia taitoja painottavat visuaaliset viestintätavat sekä viestintä sosiaalisessa mediassa kaipaisivat parantamista. Viestijöillä on kuitenkin myönteinen näkemys ruotsinkielistä kriisiviestintää kohtaan. Vastaajat kokivat sen merkittäväksi erityisesti yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Ruotsinkielisen kriisiviestinnän merkitystä ei kuitenkaan ymmärretä täysin ymmärrettävyyden tai turvallisuuden kannalta. Ratkaisuiksi kriisiviestinnän haasteisiin ehdotettiin huomion kiinnittämistä kielikysymykseen jo rekrytointivaiheessa sekä joustavampia käännöspalveluita.

Tutkielmani tarkoituksena on kartoittaa tulevaisuudennäkymiä kaksikieliselle koululaitokselle, jossa opetuskielinä toimisivat sekä ruotsi että suomi. Kirjoittaessani tutkielmaani Suomessa on ollut voimassa sellainen lainsäädäntö, jonka puitteissa molemmilla maamme kansalliskielillä opetusta antavien koulujen olemassaolo on mahdottomuus. Suomessa on kuitenkin olemassa ruotsin- ja suomenkielisiä kouluja, joissa on havaittavissa aidolle kaksikieliselle koululle ominaisia piirteitä. Näitä piirteitä ovat muun muassa joidenkin oppiaineiden järjestäminen kaksikielisesti koulun yksikielisestä statuksesta huolimatta ja eri kieliryhmiin kuuluvien oppilaiden kohtaamiset koulupäivän aikana. Aineistona tutkielmassani olen käyttänyt kolmen eri peruskoulun opettajien anonyymejä kyselylomakevastauksia ja kolmen eri kunnan sivistystoimen edustajan haastatteluja. Kyseiset peruskoulut ovat Hindhår skola Porvoossa, Edsevö skola Pedersören kunnassa ja Svenska skolan i Hyvinge Hyvinkäällä. Nämä kolme koulua muistuttavat joidenkin ominaisuuksien takia aitoa kaksikielistä koulua. Sivistystoimea tutkielmassani edustavat Porvoon sivistysjohtaja Sari Gustafsson, Pedersören kunnan koulutoimenjohtaja Mika Järvinen ja Hyvinkään sivistystoimenjohtaja Pentti Halonen. Tutkielmassani käyn läpi, millaisia mielipiteiden yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia edellä mainittujen koulujen opettajilla ja kuntien sivistystoimen edustajilla on ruotsiksi ja suomeksi opetusta antavien kaksikielisten koulujen perustamisesta. Lisäksi olen selvittänyt, miten haastattelemani henkilöt suhtautuvat tutkielmassani kuvailemiini olemassa oleviin koulumalleihin ja näiden mallien tulevaisuuteen. Saamieni tutkimustulosten mukaan positiivisimmin kaksikieliseen opetukseen suhtautuvat Hindhår skolanin ja Edsevö skolanin opettajat sekä Porvoon sivistysjohtaja ja Pedersören kunnan koulutoimenjohtaja. Näiden kahden koulun opettajien myönteinen asemoituminen voi johtua muun muassa siitä, että molemmat koulut sijaitsevat samassa kiinteistössä suomenkielisen koulun kanssa, minkä takia kieliryhmien väliset kohtaamiset ovat luonnollinen osa koulujen arkea. Ruotsinkielisen Svenska skolan i Hyvinge -koulun opettajat ja kunnan sivistystoimenjohtaja suhtautuvat puolestaan kaksikieliseen kouluun pessimistisemmin, mihin voidaan katsoa vaikuttavan suomen kielen ylivoimainen asema Hyvinkäällä ja koulun vahva yksikielinen normi. Lopuksi voidaan todeta, että opettajien ja sivistystoimen edustajien suhtautumisissa kaksikieliseen kouluun on niin yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia, jotka liittyvät kouluissa käytössä oleviin käytänteisiin ja kuntien enemmän tai vähemmän kaksikieliseen statukseen. Analyysini perusteella voidaan myös todeta, että nykyisiin koulumalleihin ja kaksikieliseen kouluun siirtymiseen liittyy etenkin kustannuksiin, hallintoon ja alueiden kielelliseen statukseen liittyviä kysymyksiä.

This thesis explores the tropes through which the American South is represented in American popular music from the 1910s and 1920s. During the early 20th century, the music publishing industry based in New York City—often referred to as “Tin Pan Alley”—produced hundreds of popular songs whose lyrics romanticized the South as a harmonious paradise free from the troubles associated with living in the urban North. Although popular at the time, these so called “Dixie tunes” have faded into obscurity from the mainstream but continue to be performed in barbershop singing contests around the world. Rather than performing the songs as written in the early 20th century, Barbershop quartets and choruses present audiences with modernized arrangements that often include alterations to song lyrics. The dataset for this thesis consists of 18 “Dixie tunes” that have been used as repertoire by male barbershop groups competing in regional and international contests held by the Barbershop Harmony Society in recent decades. By categorizing the songs thematically, we discuss the most prominent cultural representations they depict. By using copies of original sheet music, we compare the original song lyrics with modern barbershop arrangements in order to understand what types of changes, additions or reductions have been made when these particular songs have been adapted into the barbershop style. We conclude that these songs portray the South through myths and archetypes like the “mammy”, the “happy darkie” and activities such as musical celebrations and performances, while the reality of racial tension in the region is not adressed. These depictions are often preserved in barbershop arrangements. However, lyrics are often altered in order to bowdlerize the racial stereotypes that are present in the original texts.

Tarkastelen Pro Gradu -tutkielmassani hashtagien pragmaattisia funktioita Twitter-viestinnässä, hashtagien vaikutusta Twitter-viestien sisältöön ja pohdin, voiko hashtageja kutsua pragmaattisiksi markkereiksi. Tutkimukseni teoreettinen tausta pohjautuu verkkoviestinnän, sosiaalisenmedian ja pragmaattisten markkereiden tutkimukseen. Aineistoni koostuu pienestä korpuksesta, jonka keräsin tutkielmaa varten marras- ja joulukuussa 2015. Korpus koostuu 400 Twitter-viestistä, joihin sisältyy hashtag #justkidding ja #sorry. Analysoin tutkielmassani korpukseen kerätyt Twitter-viestit pragmatiikan ja pragmaattisten markkereiden näkökulmasta. Molempien hashtagien pragmaattisista funktioista muodostuu kaksi kategoriaa. Nämä kategoriat ovat sarkasmi ja pehmennys (#justkidding) sekä vakava anteeksipyyntö ja rituaalinen anteeksipyyntö (#sorry). Tutkielmassani esitän, että hashtagien käyttö on laajentunut perinteisestä temaattisesta ja aihekohtaisesta käytöstä myös interpersonaaliseen käyttöön. Tutkimuksen molemmat hashtagit, #justkidding ja #sorry, ovat luonteeltaan interpersonaalisia ja niitä voi kutsua pragmaattisten funktioidensa takia pragmaattisiksi markkereiksi. Totean tutkielmassani myös, että hashtagien käyttö muuttaa Twitter-viestien sisältöä usein ratkaisevasti, mikä vaikuttaa viestien sisällön tarkoitukseen. Tutkielmani mukaan hashtagit ovat tärkeä osa Twitter-viestintää, ja luonnehdin niitä siksi metadataksi, joka ohjaa lukijan käsityksiä Twitter-viesteistä ja niiden sisällöistä.

This thesis examines E.M. Forster’s The Longest Journey as a queer text by contrasting it with Maurice, a later novel by the same author. As the novels share a similar plot structure, and similar dynamics between three central male characters, it could be argued that Maurice is an explicitly homoerotic reworking of themes discussed in The Longest Journey. While earlier research has both noted the homoerotic subtext of The Longest Journey, and the structural and thematic similarities between the two novels, the aim of this paper will be to combine these approaches, and to provide an in-depth analysis of the added context the similarities with Maurice give to the subtext of The Longest Journey. The novels discuss the interconnectedness of class, masculinity, and sexuality from a similar perspective through a central cast of three male characters of different classes. In each novel, an upper-class character represents an upper-class hegemonic masculinity characterised by commitment to reason and convention over emotion, and detachment from the body. This is contrasted with a working-class male character who represents unabashed physicality and connection with the self and nature. Between these characters a middle-class character either functions as a go-between (The Longest Journey) or has to choose between these ways of life (Maurice). This paper will compare the equivalent characters in each novel to reveal the thematic and structural similarities, but also to examine the difference between the explicit and subtextual examination of the novels’ central themes. Finally, I will argue that homosexuality is positioned as a healing force in both novels, and that this theme is intrinsically linked to the novels’ representation of class and masculinity. I will posit that cross-class connection is facilitated by homoerotic attraction, and that the inherent subversiveness of homosexuality in the context of late nineteenth and early twentieth- century performances of masculinity is an integral part of the novels’ interrogation of masculine conventions.

Pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan freelancer-kääntäjä Kalle Niemen tekemiä tekstityskäännöksiä Eurovision laulukilpailuun vuosina 2009-2016. Tutkielman tavoitteena on on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat persoonallisten käännösratkaisujen syntymiseen Euroviisujen tekstityksissä, ja millä tavoin ja mistä syistä kääntäjä tekee itsensä näkyväksi näissä ruututeksteissä. Tutkin myös, miten Euroviisujen tekstitykset sitoutuvat yleisiin tekstityskonventioihin ja –normeihin. Tutkimusaihe on ajankohtainen, koska Niemen persoonalliset euroviisu- ja muut musiikkikäännökset ovat herättäneet viime vuosina mediassa käännösalalle poikkeuksellista huomiota. Tutkielman aineisto koostuu Euroviisuissa vuosina 2009-2016 esitetyistä kilpailukappaleista ja niiden suomenkielisistä tekstityksistä, jotka on YLE TV2:lle laatinut Kalle Niemi. Kilpailukappaleiden joukosta on poimittu esimerkkikäännöksiä, joissa kääntäjän rooli on erityisen näkyvä. Lisäksi aineistona on käytetty Kalle Niemen kanssa maaliskuussa 2017 tehtyä haastattelua. Tutkimukseni pohjaa erityisesti Díaz Cintasin ja Remaelin (2007), Vertasen (2007) sekä Tuomisen (2012) teorioihin audiovisuaalisesta kääntämisestä, Low’n (2017) ja Franzonin (2001) laulujen kääntämisen teorioihin sekä Virkkusen (2001, 2007) laatimiin oopperakääntämisen suuntaviivoihin. Euroviisujen tekstityksistä havaittiin neljä eri näkyvyysluokkaa, joissa kääntäjä tulee erityisen näkyväksi: hokemien ja onomatopoeesian kääntäminen, sanontojen ja muiden persoonallisten sanavalintojen käyttö käännöksissä, omituisten euroviisujen kääntäminen, sekä live-tekstityksen erityishaasteet. Tutkielma osoittaa, miten ammattitaitoinen kääntäjä osaa genren tuntemuksensa ja kunnioituksensa kautta tuoda esille euroviisumusiikkiin liittyviä erityispiirteitä tekstityskäännöksen muodossa. Usein tekstityksen ajatellaan automaattisesti “köyhdyttävän” alkutekstiä, mutta persoonallisten käännösratkaisujen kautta alkuteksti parhaimmillaan rikastuu. Kääntäjän näkyvä rooli tekstityksessä voi parantaa käännösalan näkyvyyttä esimerkiksi mediassa, ja tekstitysnormien rikkoutumisen sijaan Niemen persoonalliset euroviisukäännökset voivat luoda kokonaan uusia normeja laulujen tekstittämiseen.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten Aalto-yliopiston opiskelijat suhtautuvat opiskelijakulttuuriin ja -perinteisiin. Tutkimuksessa selvitin, mitä perinteet tarkoittivat tutkittaville, mitä keskeisiä perinteitä tutkittavilla oli, mikä oli perinteiden rooli tutkittavien yhteisössä, millaista kulttuuria tutkittavien perinteet ja perinnekäsitykset tukivat ja miten perinteitä ylläpidetään. Tutkimuksen primääriaineisto oli 58:n vastauksen lomakeaineisto ja 19 asiantuntijahaastattelua. Analysoin lomakeaineiston lajittelemalla vastaukset esiintymismäärän perusteella luokkiin ja käytin lomakeaineistosta esiin nousseita teemoja asiantuntijahaastattelun aiheina. Lisäksi vertasin lomakeaineiston ja asiantuntijahaastatteluiden vastauksia toisiinsa. Olennaisimmat teoreettiset työvälineet tutkimusta tehtäessä olivat grounded theory, etnografinen lähestymistapa sekä konstruktivistinen suhtautuminen aineiston esilletuomiin ilmiöihin ja asioihin. Opiskelijakulttuuri on ensisijaisesti opiskelijoiden toisilleen tuottamaa kulttuuria, joka liittyy opiskelijoiden elämään ja kokemusmaailmaan. Opiskelijajärjestöissä sanotaan usein, että kun jokin asia tehdään kolmannen kerran, se on perinne. Määrittelen perinteen Edward Shilsin ja Simon Bronnerin pohjalta jatkuviksi ihmisten tuottamiksi toiminta- tai ajattelumalleiksi, joilla on merkitys ja arvo sitä tuottaville ja vastaanottaville henkilöille. Määrittelen perinteen myös emistisesti, eli ilmiö on perinne, jos perinnettä ylläpitävän yhteisön jäsenet pitävät sitä perinteenä ja antavat sille perinteen arvon. Aineistossa esiintyvät esimerkit opiskelijaperinteestä voi jakaa karkeasti viiteen kategoriaan: tapahtumiin, tunnusmerkkeihin, lauluperinteeseen, uusien opiskelijoiden vastaanottoon liittyviin perinteisiin ja näiden luokkien ulkopuolelle jääviin perinteisiin, jotka saattavat olla luonteeltaan hybridisiä tai viitata johonkin yksittäiseen tai yleiseen tapaan varsinaisen perinteen sijaan. Opiskelijaperinteiden keskeinen merkitys tutkittavassa yhteisössä on luoda ja ylläpitää yhteisöllisyyttä toisten opiskelijoiden kesken. Yhteisöllisyyttä itsessään voi pitää tutkittavan yhteisön perinteenä. Muita perinteen merkitykselliseksi tekeviä ominaisuuksia ovat perinteen omaleimaisuus, ajallinen ulottuvuus, hauskuus ja perinteiden merkitys identiteetille. Suurin osa perinteisiin tutustuttamisesta ja perinteiden siirtämisestä eteenpäin tapahtuu ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Keskeisiä ja koko tutkittavan yhteisön tuntemia opiskelijaperinteitä ovat ulkoiset tunnusmerkit, kuten haalarit ja ylioppilaslakki, tavat vastaanottaa uudet opiskelijat sekä erilaiset opiskelijoiden toisilleen järjestämät tapahtumat. Vaikka kaikki edellämainitut perinteet ovat koko yhteisön tuntemia, kaikki opiskelijaryhmät eivät kuitenkaan välttämättä pidä niitä ominaan tai toisinna niitä. Tutkittavassa yhteisössä perinteisiin suhtaudutaan hyvin pragmaattisesti ja perinteitä muutetaan, mikäli se katsotaan aiheelliseksi. Perinteiden säilyttäminen alkuperäisimmässä asussaan ei ole perinnettä ylläpitävälle yhteisölle itseisarvo. Perinteiden muuttamista saatetaan vastustaa ja muutosvastarinnan taustalla on perinteenkannattajien tunne perinteen omistajuudesta ja henkilökohtaisesta merkityksestä. Perinteitä voivat muuttaa ulkoiset tekijät, kuten muutokset opiskeluympäristössä, mutta myös yhteisön sisältä tulevat muutostarpeet. Perinteen joustavuus onkin perinteen säilymisen elinehto.