Browsing by Title

Pro gradu -tutkielmani käsittelee taiteellis-tieteellistä Työelämä-projektia. Ohjasin Turun Ylioppilasteatterissa vuosina 2008–2010 esitystrilogian, joka käsitteli vanhojen tekstien ja teatterillisten tyylien avulla 2000- ja 2010-lukujen taitteen suomalaista työelämää. Trilogian ensimmäinen osa, Bertolt Brechtin Teurastamojen pyhä Johanna, otti selvää Brechtin eeppisestä teatterista. Toisessa osassa, joka oli Dario Fon Työnantajan hautajaiset, tutustuttiin commedia dell'arteen ja karnevalismiin. Viimeinen osa, Ernst Tollerin Koneitten murskaajat, toteutettiin saksalaisen 1920-luvun ekspressionismin innoittamana. Pro gradu -tutkielmani esittelee kolmiosaisen projektin kronologisesti. Käsittelen näytelmien sisältöä, valitsemiani teorioita, ennakkosuunnitelmiani sekä lopulta sitä, mitä käytännössä todella tapahtui. Käsittelen oman työni eli ohjaajantyön lisäksi myös muita teatterin osa-alueita kuten näyttelijäntyötä, katsojan osaa sekä visuaalisuutta, sillä valittu ohjausratkaisu vaikutti kaikissa tapauksissa vahvasti kokonaisuuteen. Tutkielmani on paitsi selvitys tiettyjen teatteriteorioitten soveltamisesta käytäntöön, myös kuvaus ohjaajan työskentelystä ja teatterintekemisen realiteeteista, sekä toisaalta myös pohdintaa yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuuksista teatterin keinoin.

Tutkin pro gradussani työhakemuksia tekstilajin käsitteen kautta. Tutkimuksessani selvitän, miten työhakemus kielellisesti rakentuu, millaisia funktionaalisia osia siihen kuuluu ja mitkä ovat työhakemuksen tekstilajin vähimmäisehdot. Tarkastelen myös muita työhakemuksessa läsnä olevia tekstilajeja ja pohdin lajien vuorovaikutteisuutta. Tutkimuksen aineisto on kaksiosainen. Säätelytekstiaineisto sisältää kahdeksan julkaistua työnhakuopasta, kolme verkosta poimittua työhakemusmallia sekä kaksi asiantuntijahaastattelua. Työhakemusaineisto koostuu 30 työhakemuksesta, jotka ovat 20 eri henkilön kirjoittamia. Informantit ovat eri ikäisiä, kuitenkin enimmäkseen alle 30-vuotiaita, ja hakemuksilla haetut työpaikat edustavat erilaisia toimialoja. Tekstilajin määritelmässä painotan Swalesin tapaan viestinnällistä päämäärää. Lisäksi keskiössä ovat prototyyppisyys ja tekstilajin sosiaalis-dynaaminen luonne. Analysoin työhakemusten rakennetta Swalesin (1990) vaiheanalyysin keinoin hyödyntäen myös Hasanin (1989) ajatuksia genren rakennepotentiaalista. Rakenteen lisäksi tutkimuksen näkökulma laajenee myös tekstilajien välisiin suhteisiin, jolloin tarkastelussa on työhakemuksen intertekstuaalisuus, työhakemushybridit sekä työhakemus osana promotionaalista genreyhdyskuntaa. Säätelytekstien rakenneanalyysin perusteella työhakemus rakentuu seuraavista funktionaalisista vaiheista: 1) MUODOLLISUUDET, 2) TEHTÄVÄNIMIKE, 3) TYÖNANTAJAVIITTAUS, 4) FAKTA, 5) ITSEARVIO, 6) TOIVE, 7) LOPETUS ja 8) LIITTEET. Vaiheet esiintyvät tavallisesti edellä mainitussa järjestyksessä. Säätelytekstien ja työhakemusten analyysin perusteella työhakemuksen pakollisia vaiheita ovat TYÖNANTAJAVIITTAUS ja FAKTA sekä erittäin yleisiä ITSEARVIO, TOIVE ja LOPETUS. Deiktiset ja metatekstuaaliset vaiheet MUODOLLISUUDET, TEHTÄVÄNIMIKE ja LIITTEET jäävät vaihtoehtoisiksi elementeiksi. Työhakemuksen olomuotoon vaikuttavat vahvasti kirjeen ja sähköpostiviestin tekstilajit, joiden läsnäolon vahvuus riippuu MUODOLLISUUKSIEN ja TEHTÄVÄNIMIKKEEN eksplikoimisesta. Työhakemus voi myös sekoittua muihin tekstilajeihin, kuten PowerPoint-esityksen tai lehtiartikkelin genreen. Tällaiset erikoisemmat työhakemushybridit kertovat joko genren uudistamisesta tai hallitsemattomuudesta. Työhakemuksen leipätekstin alkuvaihe TYÖNANTAJAVIITTAUS ja päätösvaihe TOIVE kytkevät tekstilajin osaksi intertekstuaalista genreketjua. Työhakemuksella on promotionaaliset tavoitteet, mutta markkinoiva diskurssi on enemmän läsnä työhakemusten säätelyteksteissä kuin varsinaisissa työhakemuksissa. Fennistiikassa ei ole aiemmin tutkittu työhakemuksia. Nämä ja muut työnhaun tekstilajit tarjoavatkin lingvisteille monia jatkotutkimusaiheita, esimerkiksi tiettyjen alojen tai ikäryhmien työhakemusten erityispiirteet tai työnhakuprosessin tarkastelu genreketjuna tai genresarjana.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan runoilija Arvo Turtiaisen runojen esityksiä työstä ja työn kuvauksesta. Teoriaviitekehyksenä käytetään roolirunouden käsitettä. Tutkielman aineistona ovat Turtiaisen kaksi ensimmäistä runokokoelmaa, Muutos (1936) ja Tie pilven alta (1939). Rakenteellisesti tutkimukseni analyyttinen osa jakautuu kolmeen osaan: Työtä ja työläisyyttä kuvaavat roolirunot, unelmat ja pettymyksen sekä työläisten voima ja muutos. Analysoin näissä osioissa merkkejä työläisen arkkikuvasta, samoin työläisyyteen liittyviä yhteiskunnallisia unelmia ja ajatuksia muutoksesta sekä työläisyyden voimaa. Tavoitteeni on analysoida myös Turtiaisen runoille ominaista ironiaa, esimerkiksi työläisyydenihannointia ja toisaalta sen ihannoinnin kritisointia. Yhtenä työn tavoitteena on pyrkiä osoittamaan, millaisia eroja Turtiaisen runoudessa hahmottuu työläisten ja omistavan luokan välille. Tutkielma osoittaa, että Turtiaisen näkemys ihannetyöläisestä on usein lempeällä ironinen ja toisaalta työläisten vaikeasta tilanteesta huolimatta myös positiivisia ja unelmoivia teemoja näkyi runoissa. Työväen ja työnantajien suhdetta Turtiainen käsittelee työläisen näkökulmasta melko lohduttomasti, mutta toisaalta suhtautuu työnantajiin myös hyvin ironisesti ja toisaalta naureskelee näiden tekopyhyydelle. Työväen viha ylempää luokkaa kohtaan yhdisti myös heitä, vaikka työläiset olivatkin hyvin heterogeeninen ryhmä.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani IT-alan työpaikkailmoituksen tekstilajia ja osallistujia. Olen rajannut aineistoksi IT-alan työpaikkailmoitustekstejä, koska niissä halu erottua muista alan rekrytoivista yrityksistä näkyy voimakkaana. Kilpailu parhais-ta tekijöistä on kovaa. Aineistonani on 40 vuonna 2015 verkossa julkaistua IT-alan työpaikkailmoitustekstiä sekä kaksi työ-paikkailmoituksen laatimisen ohjetekstiä, jotka rekrytointiin erikoistuneet yritykset ovat julkaisseet verkkosivuillaan. Tutkimukseni jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa selvitän, minkälainen on aineiston työpaikkailmoituksen ra-kenne ja minkälaisia funktionaalisia jaksoja siinä on. Tarkastelen, minkälaisin vähimmäisehdoin työpaikkailmoitus tunniste-taan tekstilajinsa edustajaksi. Toisessa osassa tarkastelen, keitä osallistujia ilmoitusteksteissä on ja miten he näkyvät teks-teissä. Käytän tutkimukseni teoriakehyksenä systeemis-funktionaalisen kieliteorian rakenneanalyysiä. Osallistujien tarkaste-lussa hyödynnän semanttisten roolien teorioita. Kiinnostava aineistosta esiin nousseena sivujuonteena käsittelen koodinvaihtoa, joka näkyy lähes kaikissa aineistoni IT-alan työpaikkailmoituksissa. Suomen kielen rinnalla käytetään englantia. Koodinvaihtoa tapahtuu erityisesti tehtävänimik-keissä ja teknologioiden nimissä, jotka monesti toimivat ilmoitustekstien otsikoina. Aineistoni analyysin perusteella IT-alan työpaikkailmoituksessa on kymmenen funktionaalista jaksoa. Nämä jaksot ovat: 1) visuaaliset osat, 2) otsikko, 3) haku, 4) yritysesittely, 5) työtehtävät, 6) hakijan kuvaus, 7) tarjous, 8) sijainti, 9) lisätiedot ja 10) työn hakeminen. Pakolliseksi jakso määrittyy, kun se esiintyy aineistossa riittävän usein. Koska aineistonani on pienehkö tekstijoukko, on esiintymistiheyden oltava pakollista jaksoa määriteltäessä suuri. IT-alan työpaikkailmoituksen pakollisia jaksoja ovat otsikko, haku, sijainti, työn hakeminen ja yritysesittely. Näiden kautta määrittelen IT-alan työpaikkailmoituksen tekstilajin. Valinnaisia jaksoja ovat visuaaliset osat, työtehtävät, hakijan kuvaus, tarjous ja lisätiedot. IT-alan työpaikkailmoituksessa on tavallisesti kaksi osallistujaa. Jos yritys käyttää rekrytointiin erikoistunutta yrityksiä, voi ilmoitustekstissä olla myös kolmas osallistuja. Rekrytointiin erikoistunut yritys voi puhua ilmoitustekstissä joko omalla tai asiakasyrityksen äänellä. Tekstin osallistuvat näkyvät tavallisesti heti ilmoitustekstin alussa olevassa haku-jaksossa, josta käy ilmi, että tekstissä etsitään työntekijää. Jakson tunnusmerkkisiä verbejä ovat hakea ja etsiä, joiden seuralaisina esiintyvät hakija/etsijä, haettava/etsittävä sekä haun/etsinnän kohde. Rekrytoiva yritys viittaa useimmiten itseensä monikon 1. persoonalla. Se toimii ilmoitustekstissä kutsuna potentiaaliselle hakijalle liittyä meisyyteen. Ilmoitustekstissä rekrytoiva yritys määritellään tavallisesti me-ryhmäksi, joka voi olla joko houku-tella potentiaalista hakijaa liittymään siihen tai sulkee hänet me-ryhmän ulkopuolelle. Meisyyteen liitetään ominaisuuksia, joiden tulee olla mahdollisimman houkuttelevia, jotta potentiaalinen hakija hakee avoinna olevaa paikkaa. Tyypillisiä aineis-ton meisyyteen liitettäviä asioita ovat hyvä työyhteisö, jonka yhteydessä mainitaan monesti tavalla tai toisella huumori, mata-la organisaatio, vähäinen hierarkia sekä byrokratia. Viimeisten kautta potentiaaliselle hakijalle tarjotaan vapautta ja tilaa. Potentiaalisen hakijaan viitataan tavallisesti sinuttelemalla. Sinuttelulla luodaan läheisempää suhdetta rekrytoivan yrityksen ja potentiaalisen hakijan välillä. Yhtenä aineiston piirteenä mainitsen lopuksi miesviitteisyyden, joka käy ilmi eri osissa tekstejä. Aineiston ilmoitusten kuvi-tuskuvissa esiintyy miehiä. Myös teksteissä mainitut yrityksissä työskentelevät esimerkkihenkilöt ovat miehiä. Ilmoitustekstin implisiittisissä odotuksissa viitataan miessukupuoleen. Yhteensä aineistossa viitataan miessukupuoleen 17 ja naissukupuo-leen yhden kerran.

Tutkielmani käsittelee kirkkorakennusten tilaohjelmien monipuolistumista 1800-luvun lopulta 1960-luvun alkuun. Keskeisenä tapausesimerkkinäni toimii vuonna 1957 Helsinkiin valmistunut Alppilan kirkko, jonka piirsivät arkkitehdit Keijo Ström ja Olavi Tuomisto. Tähän modernistisin suunnitteluperiaattein toteutet-tuun ”työkeskukseen” kuuluu kirkkosalin lisäksi seurakunta- ja liikuntasalit, kirkkoherranvirasto, toista-kymmentä kerhohuonetta ja seurakunnan työntekijöiden asuntosiipi. Rakennuksen valmistuminen työ-väen kaupunginosaan muutti katumaisemaa ja asenneilmapiiriä; uusi kirkko herätti niin kritiikkiä kuin ihailuakin. Moderni työkeskusarkkitehtuuri nähtiin aikalaissilmin yhtäältä merkkinä kirkon maallistumises-ta ja toisaalta osoituksena sen yhteiskuntamyönteisyydestä. Keskeinen tutkimusaineistoni koostuu 1910-, 1930-, ja 1960-luvuilla pappismiesten laatimista, kirkkoark-kitehtuuria kuvaavista ja ideoivista teksteistä. Näissä kirjoittajat muotoilevat tilaohjelmia ja kannustavat moderneihin ratkaisuihin. Lisäksi analysoin Alppilan kirkon tiloja omien havaintojeni ja arkistodokument-tien eli toimintaa kuvaavien tekstien, valokuvien ja piirustusten kautta. Lähestyn tutkimusaihettani inter-tekstuaalisesti. Se merkitsee eri aikoina toteutettujen ja kuvattujen kirkkojen tilaohjelmien ja niihin liitetty-jen merkitysten ristiinlukemista. Tilan käsitän sosiaalisten prosessien kautta tuotetuksi. Arkkitehtuuri muokkaa inhimillistä toimintaa; se on erilaisten ideoiden, ideaalien ja käytäntöjen risteyskohta. Sukupuol-ta tuotetaan tilassa performatiivisesti, muodostamalla suhteita muihin ihmisiin ja esinemaailmaan elein, asennoin ja liikkein. Kehitys kohti kirkkorakennusten yhä kirjavampia tilaratkaisuja käynnistyi 1800-luvun lopulla. Tuolloin kristilliset yhdistykset alkoivat toteuttaa uusissa tiloissa työväestöä palvelevaa avustus- ja sivistystoimin-taa. 1910- ja 1920-luvuilla nuorkirkolliset vaikuttajat ja pikkukirkkoliikkeen aktiivit ryhtyivät juurruttamaan uudenlaista kirkkotyyppiä ev.-lut. kirkon sisällä. Panostus diakonia-, lapsi-, ja nuorisotyöhön vahvistui 1930-luvulta lähtien. Toisen maailmansodan jälkeen kirkolliset monitoimirakennukset vakiintuivat osaksi seurakuntien rakennustoimintaa. 1960-luvulle tultaessa työkeskuksia rakennettiin vilkkaasti uusiin kau-punkilähiöihin ja maaseudun asutustaajamiin. Ne tarjosivat lähialueensa asukkaille mitä erilaisimpia palveluita ja harrastusmahdollisuuksia. Kirkkorakennusten tilaohjelmien monipuolistuminen ja seurakun-tien työntekijäkunnan naisistuminen tapahtuivat yhtäaikaisesti. Alppilan kirkossa toteutettujen ratkaisujen valossa työkeskusarkkitehtuuri asettaa sakraalin ja profaanin, modernin ja perinteisen, julkisen ja yksityisen sekä maskuliinisen ja feminiinisen tilan dynaamiseen vuo-ropuheluun. Kirkkosalin aistimellinen tila jäsentää seurakuntalaisten suhdetta tuonpuoleiseen ja toisiinsa tekstien ja toiminnan kautta. Kalusteiden avulla toimitetut riitit ja niiden kautta ylläpidetty ja kumottu jär-jestys yhtäältä alleviivaavat ja toisaalta liudentavat sukupuolieroa. Seurakuntatalon harrastus- ja kerhoti-lat suunniteltiin pedagogiseksi ympäristöksi, jonka tavoitteena oli työväestön elämäntaitojen kehittämi-nen ja uskonnollinen aktivoiminen. Päämääränä oli tehdä alueen asukkaista oikeanlaisia miehiä ja nai-sia. Työkeskuksen asuinsiivessä yhdistyvät modernille arkkitehtuurille tyypilliset tilaratkaisut sekä sääty-yhteiskunnan ajalta periytyvä hierarkkinen asuntojako. Puolijulkinen pappila edusti odotetusti ja oletetusti ihannekotia ja diakonissan asunto toimi itsellisen naisen työ- ja asuintilana.

Maisterintutkielmassani keskityn suomen kielen oppimiseen myymälätyöyhteisössä. Tutkimuskohteena on vähittäiskaupan alalla toimivan yrityksen pienikokoiset myymälät. Tarkastelen, millaisia käytänteitä myymäläpäälliköt soveltavat tukeakseen ulkomaalaistaustaisen työntekijän suomen kielen oppimista myymälätyöyhteisössä, ja millaista kielellistä tukea työpaikka ja työyhteisö tarjoavat ulkomaalaistaustaiselle työntekijälle. Teoriaosassa esittelen aiempaa suomen kielen oppimista työelämässä käsittelevää tutkimusta ja selkokielistä viestintää. Tutkielmaa varten olen haastatellut viittä myymäläpäällikköä, joista työn aineistoksi valitsin kolme. Näin ollen työn aineisto koostuu kolmesta suomenkielisestä tallennetusta ja litteroidusta haastattelusta, jotka keräsin vuonna 2021 joulukuussa verkon kautta. Aineiston analyysissa käytin metodina sisällönanalyysia. Haastatteluaineiston analyysista käy ilmi, että myymäläpäälliköt käyttävät monia suomen kielen oppimista edistäviä käytänteitä. Puheen mukauttamisen keinoina nousevat esille toistaminen, selkeä artikulointi, toisin sanoin sanominen, rauhallinen puhenopeus, huomion kiinnittäminen sanavalintaan ja eleiden käyttö. Nämä tavat pitää sisällään useita suullisen selkokielisen vuorovaikutuksen elementtejä. Ohjaajina ja perehdyttäjinä myymäläpäälliköt ovat huomanneet toimiviksi tilanteiden jälkeen reflektoinnin tukemisen ja palautteen antamisen, tilannekohtaisen kielellisen mallin tarjoamisen ja tarvittaessa tukihenkilönä toimimisen. Lisäksi he ohjeistavat uusia asioita toistuvasti, määräävät työntekijälle kielitaitotasoa vastaavan tuen sekä suosivat palautteen antamista kasvokkain. Tiedon ymmärtämisen varmistamiseksi myymäläpäälliköt käyttävät katsekontaktia, kysyvät varmistuskysymyksiä, pyytävät sanallistamaan annettua tietoa, havainnollistavat tai käyttävät konkreettisia verbaalisia esimerkkejä, näyttävät työtehtävistä malliesimerkin tai tekevät sen yhdessä. Myymäläyhteisön kielenkäyttöön opastamisessa myymäläpäälliköt pyytävät työntekijöitä sanallistamaan työtehtäviä, selittävät myymälätyöyhteisön sanoja ja lyhenteitä ja rohkaisevat ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä siihen, että uusia sanoja tallennettaisiin (esimerkiksi henkilökohtaiseen vihkoon). Näiden käytänteiden lisäksi he tekevät ulkomaalaistaustaisen työntekijän kanssa suullisen sopimuksen kielen korjaamisesta, käyttävät apukieliä, selittävät puhekielisiä sanoja ja kiinnittävät huomiota eri kielenkäytön rekistereihin (varsinkin teitittelyyn). Suomen kielen oppimista edistäviä kielikäytänteitä ei ole aikaisemmin tutkittu myymäläyhteisössä, joten jatkotutkimuksien aiheita olisi monenlaisia. Koska oma aineistoni perustuu myymäläpäälliköiden omiin kertomuksiin, olisi mielenkiintoista tutkia esimerkiksi keskusteluanalyysin avulla, mitä myymäläpäälliköt käytännössä tekevät, kun he kommunikoivat ulkomaalaistaustaisten työntekijöidensä kanssa. Toisaalta voisi jatkossa tutkia myymälätyöympäristöä myös ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden näkökulmasta esimerkiksi funktionaalisen oppimiskäsityksen valossa. Jatkotutkimuksissa voisi pohtia myös myymäläpäälliköiden ehdottamia uusia käytänteitä tutkimusten valossa.

If culture fossilizes in language, what does language say about us? Typology of Hate: Hegemonic Sign Systems in Hate Speech examines how culturally semiotic signs build the themes of gendered hate speech in the contemporary hybrid media environment. More than ever, the role taken in discourse previously governed by “intellectuals” is shifting, and ideas of significance are circulated, debated and constructed online. Hate speech occupying space in mainstream culture is seen as a risk that modern technology enables in a completely new way. Online hate speech forms a complicated network of multimodal interactions, which makes defining it – and consequently, managing it – more challenging. Definitions of hate speech cannot focus on individual utterances or speech acts alone but must be looked against a wider socio-cultural impact by studying the meanings of signs and significations constructed in language against their cultural backdrop. This Master’s Thesis attempts to define hate speech by recognizing some of the thematic tropes repeated in its different variations, particularly its gendered form, which are semiotized online. Through an observation in digital ethnography and methods of discourse analysis, the qualitative data of the research was collected from r/TheRedPill on Reddit in March 2022. Data shows that the case study’s discourse is largely built on three thematic tropes defining gendered hate speech. Heteropatriarchal constructions of gender, systemic devaluation and regulation of femininity, and pseudoscientific beliefs are at the core of the group’s hateful discourse. This thesis has recognized dominant patterns through examples of gendered hate speech in radicalized language in the case study of the Red Pill community, and further paves way towards a practical index manual on hate speech reporting and recognition.

Tässä tutkielmassa tarkastelen kriittisesti YK:n nuoret, rauha ja turvallisuus -agendaa, jonka myötä nuoret on nostettu globaaliksi rauhan ja turvallisuuden kysymykseksi. Teen tutkielmassa feministisen diskurssiteoreettisen luennan nuoria, rauhaa ja turvallisuutta käsittelevistä YK:n ja kansainvälisten kansalaisjärjestöjen tuottamista asiakirjoista, jotka sijoittuvat ajallisesti nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan muodostumiseen vuosina 1995–2016. Kysyn tutkielmassa, millaisia sukupuolittuneita ja seksuaalisuuteen liittyviä subjektipositioita nuoria, rauhaa ja turvallisuutta käsittelevät asiakirjat rakentavat. Tarkastelen asiakirjojen konstruoimia subjektipositioita suhteessa naisiin ja miehiin sekä niiden tapoja ylläpitää tai kyseenalaistaa binäärisiä ja heteronormatiivisia sukupuoleen liittyviä järjestyksiä. Tutkielma sijoittuu kontekstiin, jossa nuorten merkitys kehityksen ja rauhanrakennuksen käytännöissä sekä kansainvälisissä instituutioissa on korostunut huomattavasti viime vuosina. Vaikka aiempi tutkimus on muun muassa osoittanut nuoriin, kehitykseen ja rauhanrakentamiseen liittyvien käytäntöjen ongelmallista suhdetta uusliberalistiseen hallintaan, sivuuttavat löytämäni aiemmat tutkimukset pääosin sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja muihin eroihin liittyvät näkökulmat. Tutkielman teoreettis-metodologinen kehikko koostuu feministisen poststrukturalistisen turvallisuustutkimuksen, queer-tutkimuskirjallisuuden sekä diskurssiteoreettisen analyysin teoreettisista käsitteistä. Lähtökohtanani on ymmärtää nuoria, rauhaa ja turvallisuutta käsittelevät asiakirjat samanaikaisesti sukupuolittuneiden valtasuhteiden tuottamina sekä toisaalta näiden valtasuhteiden tuottajina. Tutkielma tarkastelee YK:n ja kansainvälisten kansalaisjärjestöjen nuoria koskevia rauhanrakennusdiskursseja merkityksiä tuottavina käytäntöinä. Tutkielmassa soveltamani tulokulma feministiseen turvallisuustutkimukseen ottaa vakavasti ajatukset seksuaalisuuden hallinnasta kansainvälisen politiikan käytänteissä. Sukupuoli on tekemäni analyysin perusteella keskeinen käsite, jonka ympärille nuoret, rauha ja turvallisuus -agenda rakentuu. Analyysini perusteella agenda positioi nuoria naisia ja tyttöjä erityisen haavoittuvaisena ryhmänä, rauhanrakentamisen muutostoimijoina, väkivaltaisina toimijoina sekä suhteessa naiset, rauha ja turvallisuus -agendaan. Agenda konstruoi analyysini mukaan nuoret miehet ja pojat ennen kaikkea väkivaltaisiksi toimijoiksi ja turvallisuusuhaksi, mutta nimittää heitä myös rauhanrakennuskäytäntöjen sukupuolittuneeksi normiksi ja väkivallan uhreiksi. Osoitan analyysissani, että nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan asiakirjat tuottavat pääsääntöisesti binääristä sukupuolikäsitystä, joka kytkeytyy heteronormatiivisuuteen. Tutkimissani asiakirjoissa esiintyy kuitenkin marginaalisesti heteronormatiivisuuden ja binääriymmärryksen diskursiivisesti kyseenalaistava transsukupuolisten ja HLBTI-nuorten subjektipositioiden tuottaminen. Lisäksi analyysini osoittaa, että YK:n ja kansalaisjärjestöjen tuottamien sekä kumppanuuksina tuotettujen asiakirjojen positioinneissa on keskinäisiä eroja. Nuoret, rauha ja turvallisuus -agenda muistuttaa kehystykseltään ja luonteeltaan YK:n naiset, rauha ja turvallisuus -agendaa. Tutkielma tuo näin uusia näkökulmia ajankohtaisiin tutkimuskeskusteluihin YK:n naiset, rauha ja turvallisuus -agendan tulevaisuudesta sekä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta rauhanrakennuksessa. Naiset, rauha ja turvallisuus -agendalla on analyysini perusteella keskeinen merkitys koko nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan muodostamisessa. Toisaalta analyysini osoittaa, että osa tutkimistani asiakirjoista käsitteellistää nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan yhdeksi tavaksi toteuttaa naiset, rauha ja turvallisuus -agendaa. Analyysini perusteella nuoria, rauhaa ja turvallisuutta käsittelevät asiakirjat voivat avata marginaalisia mahdollisuuksia liukuvammille tavoille hahmottaa sukupuolta, seksuaalisuutta ja niihin kytkeytyvää valtaa rauhanrakentamisen kontekstissa. Nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan sukupuolittuneet subjektipositiot käsittelevät naisten ja tyttöjen lisäksi myös miehiä ja sukupuolen moninaisuutta, mille viimeaikainen sukupuolta ja rauhanrakennusta tarkastellut tutkimus on esittänyt tarpeen. Tällaiset maininnat ovat kuitenkin naisia ja tyttöjä koskevia positiointeja marginaalisempia. Tutkimieni asiakirjojen hallitsevimmat sukupuolittuneet subjektipositioinnit voivat vahvistaa essentialistista logiikkaa rauhanomaisista naistoimijoista ja väkivaltaisista miestoimijoista. Uudenlaisten mahdollisuuksien lisäksi analysoimani asiakirjat rajoittavat sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä rauhanrakennuskäytänteitä, sillä ne korostavat pääosin sukupuolen binäärisyyttä ja heteronormatiivisuutta.

Tämä maisterintutkielma käsittelee Enkeli-Elisan tapausta, joka sai runsaasti mediahuomiota Suomessa vuonna 2012. Enkeli-Elisa oli kirjailija Minttu Vettenterän kehittämä hahmo, 15-vuotias tyttö, joka oli tehnyt itsemurhan koulukiusaamisen takia. Elisan tarina esitettiin ja sitä käsiteltiin mediassa totena, kunnes Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittajat Anu Silfverberg ja Hanna Nikkanen paljastivat sen sepitteeksi tutkivassa artikkelissaan ”Uskomaton murhenäytelmä” (2012). Tutkielman pohjana toimii retorinen kertomustutkimus. Tavoitteena on eritellä, millaisia retorisia keinoja Enkeli-Elisan tarinassa käytetään, ja miten ne pyrkivät vaikuttamaan ja vetoamaan lukijaan ja lukijan tunteisiin. Lisäksi tutkielmassa pyritään selvittämään tekijän intentiota sekä Elisan henkilöhahmon ominaisuuksia retoriikan tarkastelun avulla. Ensisijaisena aineistona on Enkeli-Elisa-blogi (vuodatus.net), joka sisältää Elisan vanhempien nimissä kirjoitettuja, Elisan kuolemaa ja koulukiusaamista käsitteleviä tekstejä. Tutkielmassa tarkastellaan myös muita Elisa-tarinaa rakentaneita tekstejä, kuten Vettenterän blogikirjoituksia ja Elisasta kertovaa Jonakin päivänä kaduttaa -kirjaa (2012). Tutkielmassa hyödynnetään muun muassa James Phelanin ja Peter Rabinowitzin retorisen kertomustutkimuksen teorioita, kokemuskertomuksen käsitettä sekä Suzanne Keenin näkemyksiä empatian vaikutuksesta kirjallisuudessa. Elisaa tarkastellaan myös naisen kuoleman taiteellisen esityksen kontekstissa Elisabeth Bronfenin teorian pohjalta. Tutkielma osoittaa, että Enkeli-Elisa-blogin retoriikka pyrkii vetoamaan lukijan tunteisiin ja herättämään tässä myötätuntoa ja empatiaa. Enkeli-Elisan hahmo esitetään lapsenomaisena ja viattomana ja hänen itsemurhansa romanttisena tekona. Lukijaa puhutellaan suoraan ja hänet liitetään me-retoriikan avulla koulukiusaamisenvastaiseen ”yhteisöön”, josta luodaan toimelias ja vaikutusvaltainen mielikuva. Myös tekijän alkuperäinen intentio eli pyrkimys lisätä keskustelua koulukiusaamisesta välittyy tekstien retoriikasta selkeästi. Tutkielmassa todetaan, että tapauksen eri vaiheiden (tositarina-epäily-huijaus) eri yleisöt lukivat Elisan tarinaa eri lähtökohdista käsin. Tutkielma osoittaa myös, että Enkeli-Elisan tarinaa on haastavaa lukea huijauskontekstista irrallisena, sillä blogitekstien sisältö itsessään viittaa tapauksesta käytyyn julkiseen keskusteluun ja tekstien kirjoittajaan Vettenterään. Yhteenvetona esitetään, että retorisen kertomustutkimuksen kontekstissa Enkeli-Elisan tapausta voidaan tarkastella kirjallisuutena: tarinana, jossa on tehty narratologisia valintoja.

Tutkielmassa tarkastelen, missä tilanteissa japaninkielisessa chat-keskustelussa esiintyy tyylinvaihtoa da-tyylistä desu/masu-tyylin. Nämä tyylit ovat osa laajempaa kokonaisuutta, keigoa, joka suomeksi käännetään usein kohteliaisuuskieleksi. Japanin kielessä sosiaalinen asema on koodattu kohteliaisuusmuodoilla liki jokaiseen virkkeeseen, eli puhujan on tehtävä valinta da-tyylin ja desu/masu-tyylin välillä kuulijasta ja kontekstista riippuen. Da-tyyli on epämuodollinen, läheisten ihmisten käyttävä tyyli, desu/masu-tyyliä sen sijaan käytetään sosiaalisesti korkeammassa asemassa olevia henkilöitä puhuteltaessa. Todellisuus ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä tyylinvaihtoa esiintyy myös epämuodollisissa tilanteissa, joissa perustaso on da-tyyli. Aikaisemmat tutkimukset ovat käsitelleet ennen kaikkea puhuttua kieltä, joten tutkimus täydentää huomiotta jääneen kirjoitetun median vaikutuksen kielenkäyttöön. Internetin keskustelut ovat erittäin epämuodollisia, minkä vuoksi tyylinvaihdon voisi olettaa olevan erittäin vähäistä. Aikaisemmissa tutkimuksissa tyylinvaihtoa on selitetty tyylinvaihtoon sosiaalisten ja psykologisten tekijöiden lisäksi myös diskurssin hallintaan liittyviä tekijöillä sekä kohteliaisuudella. Teorialuvussa tarkastelen siksi nimenomaan japanin kieleen liittyvää tutkimusta sekä verkkokielen tutkimuksen nykytilannetta. Aineisto koostuu videostriimauspalvelu Twitchin 25 eri kanavan chat-huoneista, joiden osallistujamäärä vaihtelee viidestä yli viiteensataan. Analysoin aineistoa kvalitatiivisesti keskusteluanalyyttisin metodein, mutta analyysin tueksi aineistosta pystyi myös luomaan tilastoja desu/masu-tyylin esiintymisfrekvensseistä. Tutkimusessa haen vastauksia seuraaviin kysymyksiin: 1) Mitä kommunikatiivisia funktioita desu/masu-muodolla on anonyymissä keskustelussa, jonka perustaso on da-tyyli? 2) Millä tavalla käytetty media vaikuttaa puhetason valintaan? 3) Millä tavalla anonyymiys ja keskustelun tuttavallisuus vaikuttavat toisiinsa? Analyysiluvussa esittelen erikseen tyylinvaihdolle yhdeksän eri funktiota, joita keskustelussa havaitsin, minkä jälkeen tarkastelin havaintoja aikaisemman teorian valossa. Vaikka keskustelijat pysyttelivät nimimerkkien takana, pysyi keskustelu kohteliaana ja tuttavallisena riippumatta siitä, kuinka tuttuja keskustelijat olivat toisilleen. Funktiot jakautuvat pääasiassa kolmeen eri pääluokkaan, jotka ovat: 1) psykologiset ja sosiaaliset tekijät, 2) diskurssin hallinta ja 3) tyylikeino. Näistä ensimmäiset kaksi ovat myös puhutussa kielessä havaittuja kategorioita, mutta desu/masu-tyylin käyttämistä henkilökohtaisena tyylikeinona esiintyi erittäin runsaasti. Tutkimus ei kuitenkaan pysty selittämään, miksi toiset käyttivät desu/masu-tyyliä usein ja toiset eivät juuri koskaan kontekstin pysyessä täysin samana. Ilmiön tarkastelussa täytyisi olla riittävästi tietoa iän ja sukupuolen kaltaisista sosiolingvistisistä muuttujista, mikä on verkkokielen tutkijoille merkittävä haaste.