Browsing by Title

In his 1951 essay on Auschwitz, “Cultural Criticism and Society,” Theodor Adorno wrote: “To write poetry after Auschwitz is barbaric.” In his 1989 article, “Art and the Holocaust: Trivializing Memory,” Elie Wiesel argues that art should be silent about the Holocaust for Auschwitz defeated both culture and art and only those who lived through it can transform it into knowledge. About art Wiesel says bluntly: “stop insulting the dead.” These views expressed by both Adorno and Wiesel mark an uneasy ethical attitude towards genocide, which is often seen as a constant cause of ethical anxiety. They both understood genocide as untranslatable and unspeakable. To them, therefore, art or imaginative literature should embrace silence. This thesis interrogates these ethical concerns in relation to the Rwandan genocide as an event and writing about the genocide as art. Using a comparative ethical approach, this thesis examines two narratives about Rwandan genocide, namely Philip Gourevitch’s We Wish to Inform You that Tomorrow We Will be Killed with Our Families (1998), a factual report, and Boubacar Boris Diop’s Murambi, the Book of Bones: A Novel (2000), to explore various ethical dimensions concerning genocidal writings as well as to engage criticisms against imaginative literature as being capable of bearing witness to genocide. This thesis raises three fundamental questions that concern ethics and writing about genocide: should or can genocide be the subject of literary enquiry? Can literature bear witness to genocide and at the same time preserve the memory of the victims? Why should literature speak if genocide is considered unspeakable? This thesis argues that art has the psychological and ethical capabilities of capturing the horrors of genocide and must, therefore, bear witness to it. The study reveals that the literary response of the novel to the Rwandan genocide may take the reader closer to the heart of the tragedy than a factual report. The point of writing about genocide is clear: it is to increase our empathy for those affected, to see where we failed in our collective humanity and to say “never again”. Good literature has the creative and psychological power to bear witness to genocide, and at its best, it can confront and express the inexpressible.

Tarkastelen kuntien esittelyteksteissä esiintyviä, adjektiiveihin ja adjektiiviryhmiin liittyviä kollokaatioita ja kolligaatioita, eli myötäilmauksia. Adjektiiveja käsittelen adjektiiviryhmittäin, joita on kuusi. Laskevassa kokojärjestyksessä aineistossani esiintyvät adjektiiviryhmät ovat seuraavat: suhteelliset, absoluuttiset, yksilöivät, taipumattomat, suhteutusadjektiivit sekä proadjektiivit. Kiinnitän huomiota erityisesti siihen, millaisia kollokaatiosuhteita (nousevat ja laskevat kollokaatiot) eri adjektiiveihin ja eri adjektiiviryhmiin liittyy. Käyttämäni tekstiaineisto on pienehkö sähköinen tekstikorpus, joka koostuu suomalaisten kuntien Internet-sivuilta kerätyistä esittelyteksteistä. Korpuksessa on yhteensä 119 tekstiä, ja niissä on kyse kunnan esittelystä Internet-sivustojen lukijoille, eli tavallisesti erilaisesta oman kunnan markkinoinnista. Aineistooni kuuluvien kuntien väkiluku on vähemmän kuin 3000 asukasta, eli tutkimuskunnissa kyse on kaikkein pienimmistä Suomen kunnista. Tutkimusaineistooni, eli sähköiseen korpukseen, kuuluvat tekstit on käsitelty Fintwol-ohjelmalla, jolloin niihin on tehty koneavusteinen morfologinen analyysi. Jokaiseen saneeseen on siis lisätty sille kuuluva morfologinen tulkinta. Tarkoitukseni onkin havainnoida myös tietokoneen mahdollistamia sähköisiä tutkimusmenetelmiä kvalitatiivisen kielentutkimuksen välineenä. Kollokaatioiden tutkimuksessa tekstikorpuksia on käytetty pitkään, mutta aiemmin morfologinen analyysi on tavallisesti tehty käsin ja analyysit perustuneet esimerkiksi tiettyjen lekseemien tarkasteluun. Tutkimuksessani selvitän, millaisia mahdollisuuksia tietokoneavusteinen analyysi tuo kvalitatiiviseen kielentutkimukseen sekä millaisia rajoituksia sillä on. Adjektiivi-kollokaatti-esiintymien avulla kuvaillaan esittelyteksteissä usein kuntaa joko suoraan tai välillisesti. Tietokoneavusteisesta analyysista saadut tulokset ovat lähinnä kvantitatiivisia, mutta käytän tarkastelun apuna konkordanssilistaa, eli niin kutsuttua KWIC-listaa (Key Word In Context), jonka tarkasteluvälin pituudeksi olen rajannut viisi sanaa. Tämä pituus sisältää tarkasteltavan lekseemin (adjektiivi) sekä kaksi sanaa sen edellä ja jäljessä. Havainnoin sähköisestä korpuksesta saamieni tilastollisten tulosten avulla myös sitä, millainen aineisto ja tekstilaji esittelytekstit ovat. Vertailen saamiani tuloksia muista korpuksista saatuihin tilastollisiin tuloksiin. Adjektiiviryhmiin liittyvät nousevat kollokaatiosuhteet, joissa kollokaatti on adjektiivia yleisempi, toistuvat läpi aineiston samanlaisina: Näissä kollokaatiosuhteissa adjektiivit kollokoivat useimmiten sellaisen sanaston kanssa, joka on varsin yleistä koko aineistossani. Esimerkiksi substantiivit kunta ja palvelu, jotka ovat koko aineiston yleisimpiä sanoja, esiintyvät kaikkien adjektiiviryhmien adjektiivien kollokaatteina toistuvasti. Ne myös ilmaisevat sellaisia esittelyteksteissä toistuvia aiheita, jotka ovat kunnille tärkeitä ja joita käsitellään monessa esittelytekstissä. Laskevat kollokaatiosuhteet taas ilmaisevat lähinnä esittelyteksteissä yleisiä, adjektiivien merkitystä määrittäviä leksikaalisia suhteita, kuten adjektiivi-kollokaatti-parit hyvät liikenneyhteydet tai kaunis maisema. Esittelytekstiaineistoni käsittelyyn tietokoneavusteinen analyysi soveltui vain osittain. Suurin ongelma aiheutui paikannimistä (esim.

Tutkin tässä työssä Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin lainaohjelmia Sambiassa vuosina 1964–1991. Monen muun afrikkalaisen valtion tavoin Sambia ajautui 1970-luvulta lähtien tukalaan velkakierteeseen, ja sen talous tuli riippuvaiseksi kansainvälisten rahoituslaitosten myöntämistä lainoista. Maailmanlaajuisen velkakriisin puhkeamisen jälkeen Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki ajoivat velkaantuneissa kehitysmaissa läpi yksityiskohtaisia rakennesopeutusohjelmia. Järjestöt tukivat ohjelmien toteutusta lainoilla, jotka sisälsivät alati lisääntyviä määriä taloudellisia ehtoja. 1980-luvun lopulla rakennesopeutuksen tavoite oli kehittyvien kansantalouksien rakenteiden kokonaisvaltainen uudistaminen. Tätä agendaa taustoitti järjestöjen tiivis yhteistyö Yhdysvaltojen republikaanisen hallituksen kanssa sekä uusliberaalin talousideologian läpimurto. Afrikan rakennesopeutusohjelmat ovat monitahoinen ja kiistelty tutkimusaihe. Tutkimukseni tavoite on tarjota tasapuolinen ja aiheen moniäänisyyden huomioon ottava analyysi Sambian rakennesopeutusohjelmista. Tämän vuoksi olen valinnut työn teoreettiseksi lähtökohdaksi relationaalisen lähestymistavan, jossa tarkastelen tutkimusaihetta kahdesta eri perspektiivistä, fokuksen kiinnittyessä näkökulmien väliseen suhteeseen. Tutkielman toisessa luvussa keskityn ehdollisten lainaohjelmien kehitykseen sekä Yhdysvaltojen hallituksen vaikutukseen tässä prosessissa. Sen lisäksi analysoin uusliberaalin talousideologian leviämistä rahoitusjärjestöihin. Kolmas luku on kronologinen kuvaus Sambian talouden kehityksestä itsenäistymisen jälkeen, ja käyn luvussa läpi myös tärkeimmät poliittiset käänteet tältä ajalta. Ennen kaikkea pyrin kolmannessa luvussa heijastamaan edellisen luvun päätelmiä Sambian tapaukseen. Sambian taloudellinen menestys on ollut riippuvaista kuparin tuotannosta ja maa ei toipunut raaka-aineen hinnan romahduksesta 1970-luvun puolivälissä. Työn pääasiallisina lähteinä käytän Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin asiakirjoja, jotka ovat vapaasti saatavilla organisaatioiden verkkoarkistoissa. Rakennesopeutusohjelmia on tutkittu melko paljon ja sovellan relevanttia tutkimuskirjallisuutta etenkin toisessa luvussa. Tutkimus osoittaa, että suurin syy Sambian taloudellisen alamäkeen löytyy maan autoritäärisen hallinnon tekemistä virheistä sekä laajalle levinneestä korruptiosta. Kansainvälisten rahoitusjärjestöjen kyvykkyyden Sambian tilanteen auttamisessa voi silti kyseenalaistaa, ja järjestöjen toiminta osoittautuu jossain määrin epäjohdonmukaiseksi. Rakennesopeutusohjelmien kehitys kansainvälisissä rahoitusjärjestöissä oli vaiherikas ja hidas prosessi. Johtopäätöksissä korostuu tämän prosessin kokonaisvaltaisen kartoittamisen merkitys yksittäisten tapausten tutkimisessa.

Tarkastelen tutkielmassani sananlaskujen kääntämista italian kielestä suomen ja englannin kielille. Aineistona on Giovanni Vergan I Malavoglia (1881), Tauno Nurmelan suomennos Malavoglian suku (1953) sekä kaksi englannin kielistä käännöstä, Mary A. Craigin käännös vuodelta 1890 ja Eric Mosbacherin käännös vuodelta 1953. Alkuperäisteoksessa on käytetty runsaasti sananlaskuja kirjallisena tyylikeinona. Sananlaskut ja niiden sisältö ovat sekä vahvasti kulttuurisidonnaisia että universaaleja. Tutkielman tarkoituksena on selvittää mitä käännösstrategioita kääntäjät ovat käyttäneet sananlaskujen kääntämiseen ja mitä kyseiset strategiat paljastavat kääntäjien suhteesta lähtökieleen ja kulttuuriin. Tarkoituksena on selvittää, miten paljon kääntäjät ovat säilyttäneet lähtökielen ja kulttuurin ominaispiirteistä käännöksissään. Nurmelan ja Mosbacherin käännökset ovat samalta vuodelta, Craigin sen sijaan 1800-luvun lopulta. Tämä tauko käännöksien välillä tarjoaa omalta osaltaan kiinnostavan näkökulman eri aikakausien vallitseviin käännösmenetelmiin. Tutkielman viitekehys on käännöstieteellinen, ja aihetta tarkastellaan erityisesti kulttuurisesta näkökulmasta. Teoriaosuudessa esitellään käännöstieteen nykysuuntaukset, joissa painottuu erityisesti kääntäjän rooli ikään kuin kulttuurien välisenä siltana. Tutkielman aineisto koostuu 121:stä sananlaskusta. Korpusta tarkastellaan sekä laadullisen että määrällisen analyysin kautta. Sananlaskut on luokiteltu Bakerin (1992) ja Skuzan (2018) tarjoamien käännösstrategioiden mukaisesti. Määrällinen analyysi tarjoaa näkemyksen siitä, mitkä strategiat ovat käytetyimpiä kunkin kääntäjän kohdalla. Laadullisesti aineistoa tarkastellaan Eugene A. Nidan ekvivalenssisuuntauksien, dynaamisen ekvivalenssin ja funktionaalisen ekvivalenssin pohjalta. Nidan ekvivalenssiteorian mukaisesti formaali ekvivalenssi tarjoaa lukijalle tarkan kuvan lähtötekstin sisällöstä ja muodosta, ja se voidaan nähdä kulttuurisesti uskollisena lähtökielelle ja kulttuurille. Dynaaminen ekvivalenssi sen sijaan tarkoittaa, että tekstin vaikutus vastaa lähtötekstiä; lähtötekstin kulttuuriset ominaispiirteet ovat kyseisessä suuntauksessa käännetty vastaaman kohdekielelle ja kulttuurille tyypillisiä ilmauksia. Kyseisessä suuntauksessa lukija kokee tekstin oman kulttuurinsa ja kielellisten ominaisuuksien kautta. Osoitan tutkielmassani, että kääntäjät ovat suosineet tiettyjä käännösstrategioita suhteessa toisiin, ja erityisesti aikakausi näyttää olevan sidoksissa kyseisiin valintoihin. Mary A. Craigin käännöksessä on nähtävissä formaalille ekvivalenssille tyypillisiä piirteitä, kun taas Nurmela ja Mosbacher ovat tehneet ratkaisuja, jotka ovat dynaamiselle ekvivalenssille ominaisia.

Tutkielmassa analysoidaan lasten fantasiakirjallisuuden nimistöä ja sitä, miten nimistö tukee teosten fiktiivisiä maailmoja. Tutkielman aineistona on J.K. Rowlingin Harry Potter ja viisasten kivi (1997) sekä Philip Pullmanin Kultainen kompassi (1995). Tutkielman argumenttina on, että teosten erilaiset fiktiiviset maailmat edellyttävät nimiltä erilaisia funktioita. Tutkielman teoreettisena pohjana käytetään onomastisia funktioita sekä semiotiikkaa. Nimistöä arvioidaan esimerkkien avulla ja samalla esitetään teosten kokonaistulkintaan pohjaten, minkälaisia funktioita nimillä on. Tutkielmassa käytettävät nimien funktiot ovat identifioiva funktio, sosiaalinen funktio, affektiivinen funktio, fiktionalisoiva funktio, kuvaileva funktio sekä lokalisoiva funktio. Funktioiden lisäksi tutkielmassa analysoidaan nimien semioottisia ominaisuuksia sekä fiktiivisiä maailmoja semioottisina piireinä. Tutkimuksen kohteeksi valitut romaanit edustavat lasten- ja nuortenfantasiaa. Tutkielmassa analysoidaan näinollen myös sitä, miten nimet tukevat aineistona olevien teosten erilaisia, enemmän ja vähemmän fantastisia maailmoja. Vertailun perusteella vaikuttaa siltä, että keksityt, fiktiiviset nimet tukevat taianomaista maailmaa, kun taas autenttisilta kuulostavat nimet tukevat sitä fiktiivistä maailmaa, joka muistuttaa todellista maailmaa. Keksityillä nimillä kuvaileva funktio oli myös vallitsevampi kuin autenttisilta kuulostavilla nimillä. Teosten fantasian taso sekä fiktiivisen maailman rakentamisen tyyli vaikuttaa paljon siihen, millaisia nimiä teoksissa on. Taianomaisessa maailmassa nimien luominen on vapaampaa kuin todellista maailmaa mukailevassa maailmassa, mikä vaikuttaa nimien kuvailevuuteen. Keksityt nimet myös lokalisoituvat ilmeisemmin taianomaiseen maailmaan, koska niillä on yhtymäkohtia taianomaisen maailman semioottiseen piiriin.

Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tavoitteena on arvioida tunteiden havaitsemisen mahdollisuutta arkielämässä puettavien laitteiden ja koneoppimismallien avulla. Tunnetiloilla on tärkeä rooli päätöksenteossa, havaitsemisessa ja käyttäytymisessä, mikä tekee objektiivisesta tunnetilojen havaitsemisesta arvokkaan tavoitteen, sekä mahdollisten sovellusten että tunnetiloja koskevan ymmärryksen syventämisen kannalta. Tunnetiloihin usein liittyy mitattavissa olevia fysiologisia ja käyttäymisen muutoksia, mikä mahdollistaa koneoppimismallien kouluttamisen muutoksia aiheuttaneen tunnetilan havaitsemiseksi. Suurin osa tunteiden havaitsemiseen liittyvästä tutkimuksesta on toteutettu laboratorio-olosuhteissa käyttämällä tunteita herättäviä ärsykkeitä tai tehtäviä, mikä herättää kysymyksen siitä että yleistyvätkö näissä olosuhteissa saadut tulokset arkielämään. Vaikka puettavien laitteiden ja kännykkäkyselyiden kehittyminen on helpottanut aiheen tutkimista arkielämässä, tutkimusta tässä ympäristössä on vielä niukasti. Tässä tutkimuksessa itseraportoituja tunnetiloja ennustetaan koneoppimismallien avulla arkielämässä havaittavissa olevien tunnetilojen selvittämiseksi. Lisäksi tutkimuksessa käytetään mallintulkintamenetelmiä mallien hyödyntämien yhteyksien tunnistamiseksi. Metodit. Aineisto tätä tutkielmaa varten on peräisin tutkimuksesta joka suoritettiin osana Helsingin Yliopiston ja VTT:n Sisu at Work projektia, missä 82:ta tietotyöläistä neljästä suomalaisesta organisaatiosta tutkittiin kolmen viikon ajan. Osallistujilla oli jakson aikana käytettävissään mittalaitteet jotka mittasivat fotoplethysmografiaa (PPG), ihon sähkönjohtavuutta (EDA) ja kiihtyvyysanturi (ACC) signaaleita, lisäksi heille esitettiin kysymyksiä koetuista tunnetiloista kolmesti päivässä puhelinsovelluksen avulla. Signaalinkäsittelymenetelmiä sovellettiin signaaleissa esiintyvien liikeartefaktien ja muiden ongelmien korjaamiseksi. Sykettä (HR) ja sykevälinvaihtelua (HRV) kuvaavia piirteitä irroitettiin PPG signaalista, fysiologista aktivaatiota kuvaavia piirteitä EDA signaalista, sekä liikettä kuvaavia piirteitä ACC signaalista. Seuraavaksi koneoppimismalleja koulutettiin ennustamaan raportoituja tunnetiloja irroitetujen piirteiden avulla. Mallien suoriutumista vertailtiin suhteessa odotusarvoihin havaittavissa olevien tunnetilojen määrittämiseksi. Lisäksi permutaatiotärkeyttä sekä Shapley additive explanations (SHAP) arvoja hyödynnettiin malleille tärkeiden yhteyksien selvittämiseksi. Tulokset ja johtopäätökset. Mallit tunnetiloille virkeä, keskittynyt ja innostunut paransivat suoriutumistaan yli odotusarvon, joista mallit tunnetilalle virkeä paransivat suoriutumista tilastollisesti merkitsevästi. Permutaatiotärkeys korosti liike- ja HRV-piirteiden merkitystä, kun SHAP arvojen tarkastelu nosti esiin matalan liikkeen, matalan EDA:n, sekä korkean HRV:n merkityksen mallien ennusteille. Nämä tulokset ovat lupaavia korkean aktivaation positiivisten tunnetilojen havaitsemiselle arkielämässä, sekä nostavat esiin mahdollisia yhteyksiä jatkotutkimusta varten.

Tutkielmassa tarkastellaan "vitsiä" ja "hitsiä" sekä niiden muodostamia kiteymiä puhutussa vuorovaikutuksessa. Tutkimusmetodina käytetään etnometodologista keskustelunanalyysia. Tutkimuksen aineisto on noin 20 tuntia ja 7 minuuttia keskustelua, jossa "vitsejä" on 76 kappaletta ja "hitsejä" 11 kappaletta. Yhteensä "vitsejä" ja "hitsejä" on 87 kappaletta. Tutkimuksessa osoitetaan, että "vitsi" kiteymineen on yleisempi vuorovaikutuksen resurssi kuin "hitsi" kiteymineen. Aineistona tutkimuksessa käytetään suomenkielisiä kasvokkais- ja puhelinkeskusteluja. Aineisto on arkikeskustelua. Tutkimuksessa selvitetään "vitsin" ja "hitsin" funktioita sekä affekteja, joita "vitsillä" ja "hitsillä" ilmaistaan tai joihin kyseisillä kiteymillä reagoidaan. Tutkimuksessa osoitetaan, että "vitsi" ja "hitsi" sekä niiden muodostamat kiteymät ovat sekä kertojan affektiivisia keinoja kerronnassa että vastaanottajan affektiivisia keinoja kerrontaan reagoinnissa. Lisäksi tutkimuksessa tehdään havaintoja "vitsin" ja "hitsin" käytön eroista ja esitetään "vitsin" ja "hitsin" käytölle tyypillisiä konteksteja. Luvussa 3 käsitellään esimerkkejä, joissa "vitsillä" tai "hitsillä" aloitetaan uusi topiikki. Tutkimuksessa todetaan, että "vitsin" sisältämillä lausumilla voidaan palauttaa keskustelu topiikkiin, jota ei ole saatu päätökseen: kertojan on mahdollista palauttaa keskustelu alkuperäiseen aiheeseen, antaa uusi näkökulma tai syventää kertomusta. Tällöin "vitsi" liittyy esimerkiksi siirtymää ilmaisevaan adverbiin. Lisäksi tutkimuksessa näytetään, että "vitsi" on tyypillinen kertojan keino kerrontaa evaluoivissa vuoroissa. Luvussa 4 tarkastellaan kiteymää "voi vitsi" responssina monitulkintaiseen kerrontaan kerronnan ollessa kesken. Luvussa osoitetaan, että "voi vitsi" voi saada enemmän positiivisen tai negatiivisen sävyn. Lisäksi osoitetaan, että "voi vitsi" merkitsee topiikin päättymistä, asian jatkokäsittelyn tarpeettomuutta tai laajemman kokonaisuuden päättämistä. Luvussa 5 käsitellään "vitsiä" reaktiona fyysisen ympäristön ärsykkeeseen: "vitsillä" ei reagoida ainoastaan toisen keskustelijan tuottamaan kielelliseen tekoon, vaan reaktio voi nousta myös esimerkiksi näkö- tai makuhavainnosta. Jatkotutkimuksen aiheena tutkielmassa esitetään "vitsin" ja "hitsin" käyttöä institutionaalisia keskusteluja sekä tarkempaa tutkimusta hitsistä kiteymineen.

Tämän tutkielman tarkoituksena on kartoittaa Jakaranda-musiikkiryhmän esitystä afrikkalaisuudesta musiikissaan ja esiintymistoiminnassaan. Jakarandan on vuonna 1985 perustanut suomalainen gospel-artisti ja lauluntekijä Pekka Simojoki. Simojoki on eräs suomenkielisen gospel-musiikin tunnetuimmista ja tuotteliaimmista lauluntekijöistä ja esiintyjistä. Jakaranda-musiikkiryhmän syntyminen sijoittuu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä 1970- ja 1980-luvuilla tapahtuneeseen uudistumisaaltoon, jonka seurauksena hengellinen rytmimusiikki ja Suomi-gospelia esittävät kokoonpanot saivat yhä enemmän esiintymismahdollisuuksia seurakuntien toiminnassa ja musiikkielämässä. Samaan aikaa Euroopassa ja myös Suomessa oli käynnissä maailmanmusiikkiaalto, jolla myös oli vaikutusta Jakarandan syntymiseen ja toiminnan kehittymiseen. Tutkielmani on monimenetelmäinen ja -aineistoinen. Tutkielma sisältää kartoitusta eteläisen Afrikan laulumusiikista ja kirkkokuorojen ja seurakuntaelämän musiikista. Tutkielmaani varten olen haastatellut yhdeksää henkilöä: Simojokea, vuodesta 1990 lähtien Jakarandaa johtanutta Pekka Nymania, kuutta Jakarandassa eri aikoina mukana ollutta tai yhä olevaa laulajaa ja muusikkoa sekä tanssinopettaja Minna Määttää. Haastattelut olen toteuttanut kevään 2015 aikana. Haastatteluaineisto on verraten laaja, sillä asiatarkkuudella litteroitua haastattelutekstiä on yhteensä 73 sivua. Aineistona käytän myös muistiinpanojani ja reflektointia, yhtä partituuria sekä lyhyen kysymyslomakkeen tuottamaa tietoa yleisön kokemuksista esityksen niin sanotuista afrikkalaisista piirteistä. Teoriataustana käytän esitystutkimuksen, postkolonialistisen musiikintutkimuksen ja musiikkianalyysin menetelmiä. Tutkielmassani esittelen pääpiirteittäin Jakaranda-musiikkiryhmän vaiheet 35 vuoden ajalta sekä musiikkiryhmän ohjelmiston, joka sisältää sekä nykylauluntekijöiden suomenkielisiä hengellisiä kappaleita sekä traditionaalisia tai Afrikassa asuvien lauluntekijöiden kappaleita eri afrikkalaisista musiikkikulttuureista ja -tyyleistä. Afrikasta peräisin olevat laulut ovat Namibiasta, Botswanasta, Etelä-Afrikasta, Angolasta, Zimbabwesta, Sambiasta ja Tansaniasta. Traditionaalisten laulujen esityskielinä ovat muun muassa oshindonga, kwanyama, setswana, sesotho, shona, zulu, xhosa ja swahili. Musiikkiryhmä esittää kappaleita sekä soitinyhtyeen kanssa, a cappella että laulajat ja lyömäsoittajat yhdessä. Tutkielmassani kuvailen ja analysoin Jakarandan esityksissään käyttämää liikekieltä, tansseja ja esiintymisasuja. Lisäksi analysoin laulajien keinoja ilmentää lauluäänellään ja muulla äänenkäytöllään mielikuviaan ”afrikkalaisesta musiikista”. Analysoin myös soitinten käyttöä ja sovituksellisia ratkaisuja musiikkiryhmän esiintymisissä. Tutkielma sisältää kokoamani listan Jakarandan ohjelmiston noin 200 laulusta. Tutkimustuloksena arvioin, että Jakaranda ilmentää esiintymisissään afrikkalaisuutta yhdistelemällä eri kulttuureista ja musiikeista lainattuja piirteitä ja muodostamalla niistä esityksellisen ja musiikillisen hybridin. Pääpiirteissään hybridi koostuu eteläisen Afrikan traditionaalisista lauluista ja suomalaisista gospel-kappaleista, länsiafrikkalaisesta tanssiperinteestä, djembe-, conga- ja ngoma-rumpujen soitosta, populaarimusiikin soittimista ja eri soittotyyleistä, eri Afrikan maista hankituista kankaista valmistetuista esiintymisasuista ja äänenkäytöllisesti ligoloinnista sekä kappaleesta riippuen sopraanojen ja alttojen suorasta, eteen sijoitetusta ja nasaalia tai twangia hyödyntävästä lauluäänestä ja tenorien ja bassojen pehmeämmästä rintarekisterin lauluäänestä. Jakarandan tavoitteena ei kuitenkaan ole esiintymisessään leikkiä ”afrikkalaisuutta”, vaan tavoitteena on musiikillisesti kiinnostava ja relevantti kokonaisuus ja konserttielämys.

Translation process research has a long tradition of viewing the translator as a ’black box’, an isolated agent focused on cognitive problem-solving. Recent approaches have expanded the view to include affects, emotions and even emotion management. The general framework of this study is to investigate affective and attitudinal elements and situational roles that influence a translator’s work process and task definition. To this end, the writer observes a practicing translator’s work self-reflexively using an autoethnographic approach and producing an introspective case study. The purpose of using an introspective and autoethnographic approach is to make the translator’s subjectivity visible and transparent in the study and to highlight the integral role of affect in translatorial action. An important part of this study is an attempt to relate a translator’s practice with current theory. The theoretical part summarizes linguistic and functionalist translation theories and translation process research, giving a review that briefly covers the most current research methods used in the study of cognitive processes in translation. The practical task described and accomplished in this study involves the investigation of two work processes related to the production of a didactic tool. The didactic tool is a word list containing 256 Finnish emotion words, which is used to practice emotional skills in the context of NVC (nonviolent communication). The pedagogical aim of the tool is to enable the users to expand their emotional vocabulary and learn to verbalize experienced feelings more accurately. Developed by Marshall Rosenberg, NVC (nonviolent communication) is a practical application of Mahatma Gandhi’s philosophy of nonviolence. The production of the didactic tool involves two work processes, one completed by the translator of the list and the other, a review process, completed by the writer. In the review phase, the aim is to modify the tool according to client specifications and provide a suggestion for a more user-centered tool. The practical result of this study is a new word list containing 170 emotion adjectives collected from Kielitoimiston sanakirja and categorized by basic emotions.

Tutkielmassa vertaillaan uutisten ja valeuutisten rakenteita menetelmällä nimeltään move-analyysi, joka kuuluu genreanalyysiin. Genreanalyysi pyrkii tulkitsemaan, kuvailemaan ja selittämään genrejen ominaispiirteitä, ja move-analyysiä käytetään tunnistamaan yhteyksiä tekstin rakenteen ja sisällön välillä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka valeuutiset eroavat rakenteellisesti oikeista uutisista, mitkä rakenteelliset elementit voisivat auttaa valeuutisten tunnistamisessa, ja mikä on valeuutisten suhde oikeisiin uutisiin genren kannalta. Tutkielman aineisto koostuu 15 uutisesta ja 15 valeuutisesta, jotka ovat valittu Hornen ja Adalin vuonna 2017 kokoamasta ja julkisesti jakamasta yhdysvaltalaisten poliittisten uutisten aineistosta. Uutiset jaettiin tutkielmassa “move” -nimisiin osiin, jotka vastaavat yleistyksiä tekstin osien viestinnällisistä pyrkimyksistä. “Movet” puolestaan jaettiin osiin niiden erilaisten ilmentymistapojen mukaan. Jakaminen tapahtui määrittelemällä tekstin osien eli “movien” ja niiden ilmentymien rajat ja funktiot lingvistisen analyysin ja uutisarvojen mukaan, käyttämällä myös apuna tutkimusta uutisten rakenteesta. Tutkielma löysi pääasiallisia rakenteellisia osia eli “moveja” neljä kappaletta uutisille ja viisi valeuutisille: “otsikko”, “ingressi”, “leipäteksti” ja “lisätieto” kummallekin genrelle ja “paatos” valeuutisille. Ilmenemistapoja löytyi kuusi: tapahtuman-, yksityiskohdan-, taustan-, lähteen-, ja seurauksen raportti ja lisäksi kommentti. Tutkielman tulosten mukaan genret eroavat toisistaan siten, että artikkeleiden alussa ja lopussa valeuutisten sisältö painottuu mielipiteen ilmaisuun vahvemmin kuin oikeissa uutisissa. Oikeat uutiset seuraavat rakennetta, jossa tärkein esitetään ensin, mutta valeuutisissa on uutisia, jotka antavat yhtä suuren painoarvon myös artikkelin lopulle. Uutisaiheen kommentointi valeuutisissa on myös henkilökohtaisempaa kuin oikeissa uutisissa, ja sitä on enemmän, huolimatta siitä, että valeuutiset ovat keskimäärin aineistossa lyhyempiä. Valeuutisissa otsikon, leipätekstin ja ingressin suhteessa saattaa myös olla sisällöllisiä epäselvyyksiä ja lähteiden raportointi voi olla epäselvää, tai yksinkertaista ja toistavaa. Nämä erot voivat auttaa valeuutisten tunnistamisessa. Erot genrejen välillä voivat johtua siitä, mikä niissä nähdään keskeisenä uutisarvona: lukijan informoiminen, tai uutistapahtuman tai siihen liittyvien henkilöiden paheksuminen. Paheksunta näyttää tutkielman valossa olevan pääasiallinen valeuutisten jakama motiivi ja merkittävin ero uutisiin genrenä.