Browsing by Title

Tämän maisterintutkielman aihe on verkkokauppatekstien kääntäminen. Tutkimusaineistona käytän Zooplus-verkkokaupan saksankielistä ja suomenkielistä versiota. Zooplus on saksalainen eläintarvikkeita myyvä verkkokauppa, joka toimittaa tuotteita ympäri Eurooppaa (Zooplus 2020a.) Olen rajannut tutkimusaineistoni niin, että aineistossani on molemmista kieliversioista koiratarvikeosastolta 17 kategoriaa, alakategoriaa ja tuotesivua. Tutkin Zooplussan suomenkielisessä versiossa esiintyviä käännösratkaisuja ja sitä, miten mainostekstien kääntäminen ja lokalisointi näkyvät niissä Tutkielman alussa esittelen verkkokauppaa ja lemmikkieläimiä koskevaa lainsäädäntöä. Teoreettinen viitekehys koostuu mainostekstien kääntämisestä ja lokalisoinnista. Tutkimukseni perustuu kääntämisen deskriptiiviseen tutkimukseen, ja tutkimusmetodina on vertaileva tutkimusmetodi. Käännösratkaisuja tarkastelen Pymin (2016: 220) seitsenkategorisen käännösratkaisutypologian pohjalta. Aineistossa ilmenee neljään käännösratkaisutypologian pääkategoriaan kuuluvia ratkaisuja. Kaikkia teorialuvussa esiteltyjä mainostekstien kääntämiseen kuuluvia piirteitä ei esiinny aineistossa. Tähän luultavasti vaikuttaa se, että vaikka verkkosivut voivatkin olla yksi mainonnan muoto (Munday 2004: 199), eivät verkkokaupat edusta niin sanottuja perinteisiä mainoksia. Aineistossa esiintyy myös lokalisointiin liittyviä seikkoja. Verkkokauppatekstien kääntämisen tutkimusta voisi laajentaa vertaamalla useampia saman verkkokaupan kieliversioita keskenään. Toinen mahdollisuus olisi verrata useamman eri verkkokaupan suomenkielisiä versioita. Nämä verkkokaupat voisivat olla joko saman tai eri alan verkkokauppoja.

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään verkkoyhteisö Suomi24:n Treffit-seuranhakupalveluun rekisteröityneiden käyttäjien nimiä. Tutkimuskohteesta käytetään termiä käyttäjänimi. Työllä on kaksi päätavoitetta. Ensimmäisenä tavoitteena on selvittää, millaisia käyttäjänimet ovat rakenteeltaan ja leksikaaliselta sisällöltään. Tällöin tarkastellaan muun muassa sitä, sisältävätkö käyttäjänimet erisnimiä vai muunlaisia kielen ilmauksia. Lisäksi huomioidaan, millaisin keinoin käyttäjänimiä todennäköisesti muokataan, jotta ne olisivat palvelun edellytysten mukaisesti uniikkeja. Näin saatujen tulosten perusteella hahmotellaan kuvaa prototyyppisestä seuranhakupalvelun käyttäjänimestä. Toisena tavoitteena on kartoittaa käyttäjänimien semantiikkaa, jolloin tarkastellaan käyttäjänimien semanttista läpinäkyvyyttä ja läpinäkymättömyyttä, merkityssuhteita sekä merkityssisältöjä. Käyttäjänimien merkityssisältöjä käsitellessä huomio kiinnitetään siihen, millaisia tulkintoja nimet herättävät seuranhaun ympäristössä. Käyttäjänimet jaetaan tällöin kolmeen kategoriaan: käyttäjää kuvaileviin, vuorovaikutuksellisiin sekä muihin käyttäjänimiin. Tutkielman aineisto käsittää 200 Suomi24:n Treffit-palvelun käyttäjänimeä. Nimet on kerätty Treffit-palvelun sisäisellä käyttäjähaulla kirjautumattomana vierailijana. Haun ainoaksi kriteeriksi asetettiin täysi-ikäisyys; sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai seuranhaun laatuun ei tehty rajoituksia. Hakutulokset järjestettiin uusimmasta profiilista vanhimpaan, ja lopulliseksi aineistoksi valikoitui 200 ensimmäistä käyttäjänimeä. Aineistoa tarkastelemalla selviää, että 47 % käyttäjänimistä sisältää erisnimiä ja 53 % muita kielen ilmauksia. Erisnimiä sisältävistä käyttäjänimistä suurimman alaryhmän (reilu 23 %) muodostavat virallisia etunimiä sisältävät käyttäjänimet (esim. J0hannA). Muista kielen ilmauksista käyttäjänimissä on useimmin (28 %) substantiiveja (esim. rallikuljettaja). Käyttäjänimiä muokataan tavallisesti liittämällä kielellisen ilmauksen perään numeroita (esim. pikkumyy45). Prototyyppisenä voidaan pitää käyttäjänimeä, joka sisältää henkilönnimen, ja tarkemmin etunimen, sekä henkilönnimen perään liitetyn, käyttäjän ikää tai syntymävuotta ilmaisevan, numeroaineksen. Semanttisesti läpinäkyviksi ja tarkoitettaan joko suoraan informoiviksi tai siihen assosiatiivisesti kiinnittyviksi hahmottuvat sellaiset käyttäjänimet, jotka sisältävät tunnistettavia kielellisiä ilmauksia (esim. jellonaemo). Semanttisesti läpinäkymättömiä ja merkityssuhteiltaan vaikeasti tulkittavia ovat puolestaan käyttäjänimet, jotka koostuvat tunnistamattomista tai vaikeasti tunnistettavista ilmauksista (esim. olts). Käyttäjänimien merkityssisältöjä kartoittamalla selviää, että usein nimissä ilmennetään jotakin käyttäjän ominaisuutta, kuten sukupuolta (esim. Kolli03), ikää (esim. Nuorituh) tai kiinnostuksenkohteita (SportgirlH). Myös vuorovaikutuksellisuus on keskiössä monissa käyttäjänimissä. Usein tällaiset nimet ilmentävät seuranhakua esimerkiksi sen osanottajia – minää, sinää ja meitä – kielellistäen (esim. RUmysoulmate).

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten suullista kielitaitoa harjoitetaan sekä eriytetään kommunikatiivisessa saksa vieraana kielenä -opetuksessa. Tämä kvalitatiivinen tapaustutkimus toteutettiin Berliinissä eräässä yksityisessä kielikoulussa, joka tarjoaa saksa vieraana kielenä kursseja aikuisille oppijoille eri puolilta maailmaa. Tutkimukseen osallistui yhteensä kolme A2-tason opetusryhmää sekä heidän opettajansa. Tutkimusaineisto koostuu oppituntiobservoinneista, kurssiosallistujakyselystä sekä puolistrukturoidusta opettajien teemahaastattelusta. Observointien tavoitteena oli selvittää, miten suullista kielitaitoa harjoitellaan oppituntien aikana sekä mitä eriyttäviä metodeja puheen harjoituksessa käytetään. Haastattelun avulla kartoitettiin kurssiopettajan näkemyksiä ja ajatuksia suullisen kielitaidon merkityksestä sekä eriyttävästä opetuksesta. Lisäksi kerättiin kurssiosallistujien kokemuksia kielikurssin suullisen kielitaidon opetuksesta kyselylomakkeen avulla. Tutkimuksen materiaalin analyysin metodina hyödynnettiin sisällön analyysia. Tutkimuksen teoriaosuudessa luodaan katsaus saksa vieraana kielenä (DaF) ja saksa toisena kielenä (DaZ) tutkimusalaan sekä tarkastellaan kielenoppimista aikuisen kielenoppijan näkökulmasta. Lisäksi perehdytään keskeisiin suullisen kielitaidon opetuksen suuntauksiin vieraan kielen opetuksessa niin yleisesti kuin eriyttämisen näkökulmasta. Teoriaosuudessa tarkastellaan tämän lisäksi heterogeenisyyden sekä eriyttämisen käsitteistä sekä luodaan katsaus eriyttämisen keskeisiin teorioihin. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että tutkimukseen osallistuneet kolme opettajaa hahmottavat eriyttämisen käsitteen hieman eri tavoin sekä hyödyntävät suullisen kielitaidon opetuksessa erilaisia eriyttämisen keinoja. Näitä ovat esimerkiksi vaihtelevat työskentelymuodot niin pareittain kuin ryhmässä, avoimet keskustelutehtävät, opettajan tuki tehtävien teon aikana, kielellinen tukimateriaali sekä kvalitatiivisen että kvantitatiivisen eriyttämisen keinot. Edellä mainitut eriyttävät opetusmetodit viittaavat opetuksen sisäisiin eriyttämisen keinoihin (saksaksi innere Differenzierung). Näiden lisäksi opettajien vastauksissa nousevat esiin myös ulkoisen eriyttämisen keinot (saksaksi äußere Differenzierung). Kaikki tutkimukseen osallistuneet kolme opettajaa toteuttavat eriyttämistä reaktiivisesti. Eriyttämisen haasteina mainittiin tilahaasteet, ajan- ja materiaalien puute sekä heterogeeniset opetusryhmät. Kurssiosallistujakyselyn perusteella selviää, että suurin osa kaikkien kolmen kurssin osallistujista koki suullisen kielitaitonsa parantuneen kielikurssin aikana. Kysymyksissä liittyen suullisten tehtävien monipuolisuuteen sekä suullisen kielitaidon harjoittamiseen opetuksessa on hajontaa eri kurssien välillä, mutta suurin osa vastaajista koki, että kurssilla tehdään paljon ja monipuolisesti suullisia tehtäviä.

Den psykiska forskningen var en marginalvetenskap och rörelse i Finland och internationellt med stor popularitet under 1900-talets första decennier. Den föddes av moderniseringsprocesserna i tanke och teknik som pågick under det sena 1800-talet och tidiga 1900-talet och strävade att vetenskapligt undersöka så kallade ”andefenomen”, såsom spöken, fjärrsyn, telepati eller automatisk skrift, samt att vinna vetenskaplig legitimitet för sådana undersökingar. Den stod i ett vetenskapshistoriskt brytningsskede vid utkanten av de accepterade vetenskaperna och ger oss därför en lins att betrakta hur vetenskapen argumenterade och vad den förkastade. Avhandlingens mål är att belysa den psykiska forskningens historia i Finland via den litterärt mest produktiva psykiska forskaren i Finland Uno Stadius, som började verksamheten inom den psykiska forskningen 1912 och verkade inom den fram till sin död 1936. Materialet består av Stadius tryckta alster inom den psykiska forskningen samt två manuskript som ernåtts via hans arvingar. Dessutom används tidningstexter från studieperioden för att belysa den psykiska forskningens väsen och mottagande, samt för att kontrastera Stadius. Till hjälp i analysen används det ursprungligt religionsvetenskapliga begreppet ”ockultur”, som syftar på en heterogen andlig miljö där individuella ”sanningssökare” intresserar sig för olika läror utan stränga krav på att bekänna sig till någon viss idé eller rörelse. Lika viktigt för avhandlingen är det vetenskapssociologiska begreppet ”rågång”, alltså den ständigt pågående gränsdragningsprocessen mellan vad som accepteras och inte accepteras som vetenskap. Analysen förstärker bilden av att den psykiska forskningen i Finland följde det internationella mönstret och sökte differentiera sig visavi andra rörelsen inom ockulturens miljö i ett försök att vinna vetenskaplig acceptans. Uno Stadius var mer vågad i sina hypoteser än psykiska forskare i gemen. Uno stadius utövade inte experimentell forskning, utan han gick rågång via att sammanfatta och popularisera, och på så sätt hålla den psykiska forskningen i den allmänna intressesfären. En central upptäckt i avhandlingen är vikten som Stadius lade på en självbild som en sanningssökare. Han argumenterade genom att vädja till en stor skara vetenskapliga auktoriteter, vilka enligt honom var sanningssökare som stod emot vetenskaplig fördom och för fri forskning. Detta fokus binder den psykiska forskningen samman med ockulturens vidare miljö. Stadius ansåg att vetenskapen skulle komma att omfatta det som dittills hade betraktats som övernaturligt. Även de enligt Stadius största frågorna för mänskligheten, de om själen och livet efter döden, ansåg han bli besvarade av vetenskapen i framtiden.

Tässä tutkielmassa käsitellään pahuuden, julmuuden ja hirviömäisyyden ilmenemistä Mary Shelleyn kirjoittaman romaanin Frankenstein; or, the Modern Prometheus (1818) päähenkilön, Victor Frankensteinin, toiminnassa. Tutkielman tarkoitus on osoittaa, että Frankenstein ei ole kirjan narratiivissa ainoastaan traagisten tapahtumien kohde, kokija ja uhri, vaan pahoiksi, julmiksi ja hirviömäisiksi luokiteltavien tekojen aktiivinen tekijä. Lisäksi hän toimii romaanissa esiintyvän väkivallan mahdollistajana ja ylläpitäjänä. Frankenstein; or, the Modern Prometheus:in tapahtumia ja Victor Frankensteinin minä-muotoista kerrontaa tarkastellaan pääasiassa teologis-filosofisen ja neuropsykologisen pahuuden tutkimuksen kautta. Analyysissä sovelletaan myös hirviötutkimuksen (monster studies), sosiaalipsykologisen pahuuden tutkimuksen ja kriittisen posthumanismin käsitteitä ja ilmiöitä. Tutkielmassa hyödynnetään dekonstruktiivista lukutapaa. Tutkielmassa osoitetaan, että Victor Frankensteinin toiminnassa ilmenee runsaasti pahuuden, julmuuden ja hirviömäisyyden tunnusmerkkejä. Hänen toiminnassaan toistuvat muun muassa lakien ja arvostettujen normien haastaminen, epäoikeutetut ylilyönnit käytöksessä ja ajattelumalleissa, voimakkaan solipsistinen ajattelutapa, julmia tekoja mahdollistava toiseuttaminen, tietoinen empatian tuntemisen torjuminen sekä voimakas determinismi. Tutkielmasta ilmenee myös, että Frankensteinin toiminta mahdollistaa ja pitää yllä henkistä ja fyysistä kärsimystä, joka kohdistuu hänen ja hänen vastustajansa lisäksi syyttömiin sivullisiin. Tutkielmassa pohditaan lisäksi lyhyesti, miten dekonstruktiivisen lukutavan hyödyntäminen Frankensteinin kaltaisissa klassikkoteoksissa saattaa edesauttaa ymmärrystä toiseuttamista ja siitä seuraavia julmia tekoja kohtaan.

The focus of this thesis is the marine environmental history of the eastern part and the estuary of the Kymi river from 1945 to 1970. There is no previous research on this area from an environmentally historical perspective, nor have many of the sources here discussed been previously used. Therefore the thesis expands academic understanding of local environmental processes and protection in and around the city of Kotka and the Kymi river. The thesis falls within the methodological field of socio-political history, as the research focus is centered on the local process of establishing the nature of environmental problems and solving them. The principal assumption has been that the city of Kotka, due to its ongoing expansion, was slow to respond to environmental hazards. The Kymi river was among the most degraded bodies of water during this period. Kotka on the other hand was a major center of wood processing industry and one of Finlands major industrial ports. In the past the river and its estuary had provided ample resources for fishers. It is this contradictory use of the environment that allows one to discuss the local struggle for the correct use of the environment. Primary sources include local and city archives, environmental studies, and legal documents linked with the above. The archives of the city of Kotka and of various private associations form the core sources. Environmental studies from the research period have been dealt with as sources to the local political power struggle. Alongside with current environmental research they also provide insight into the state of the environment. Another goals has been to accumulate environmental research for a future multidisciplinary study in this area. As a final conclusion it can be said that environmental degradation was widely understood as a problem only in the 1960s. The influential role of the city of Kotka however determined the pace with which these problems were then solved.

Tutkielmassa tarkastellaan Suomesta Neuvostoliittoon 1930-luvulla menneiden laittomien siirtolaisten kokemuksia. Tutkimuksen keskiössä ovat Suojärveltä kotoisin olleen Ahokkaan perhekunnan kirjeet Neuvostoliitosta Suomeen vuosina 1932–1936. Ahokkaat olivat osa 1930-luvun laman käynnistämää laitonta muuttoliikettä, jonka johdosta noin 15 000 suomalaista siirtyi Neuvostoliittoon paremman toimeentulon perässä. Tutkin kuinka sukulaissuhteita hoidettiin rajan ylitse kulkevan kirjeenvaihdon välityksellä, kuinka kirjeenvaihdon konventiot muuttuivat perheen kohdatessa vakavaa puutetta ja kuinka Ahokkaat kuvasivat olosuhteita Neuvostoliitossa. Tutkimuskirjallisuuden avulla havaitsin, että monet Ahokkaiden kokemista asioista olivat jaettuja myös muiden suomalaissiirtolaisten kanssa. Tutkimuksessa ilmenee kuitenkin se, että Ahokkaat olivat vapaita vaihtamaan työpaikkaa asuessaan Petroskoissa. Tämän johdosta he olivat sosiaalisesti ja taloudellisesti vakaammassa asemassa, kuin esimerkiksi suljetulle työleireille joutuneet suomalaiset. Lähdeaineistona käytetään Valtiollisen poliisin Sortavalan alaosaston arkistosta löytyvää kirjekokoelmaa vuosilta 1931–1939. Kirjeet on jäljennetty Etsivän keskuspoliisin toimesta tarkoituksena tarkastella laitonta muuttoliikettä, sekä Neuvostoliitosta Suomeen kohdistuvaa kommunistista agitaatiota. EK on tehnyt jäljennöksiin lukuisia merkintöjä ja huomioita, jonka lisäksi kirjekokoelmaan kuuluu EK:n sisäisiä ilmoituksia. Nämä tuovat tutkimukseen toisen puolen, jossa tarkastellaan Ahokkaisiin kohdistunutta tutkintaa, jonka johdosta EK teki tiedusteluykäynnin Ahokkaiden Suomessa asuneiden sukulaisten kotiin. Valtiollisen poliisin arkiston lisäksi tutkimuksessa käytetään Neuvostoliiton siirtolaisuutta koskevaa tutkimuskirjallisuutta 1980-luvulta 2020-luvulle. Lisäksi tutkimuksessa käytetään aikalaissanomalehdistöä Suomesta ja Neuvosto-Karjalasta kuvaamaan aikakauden taloudellista ja poliittista tilannetta, sekä esimerkiksi kommunisteihin liittynyttä retoriikkaa. Sanomalehtien avulla on myös mahdollista tarkentaa Ahokkaiden kirjeissään kuvaamia tapahtumia, jotka olivat välittyneet Suomesta Neuvostoliittoon. Ahokkaiden elämää Neuvostoliitossa varjostivat puute ruoasta ja välttämättömyystarvikkeista, sekä epävarmuus tulevasta. Osoitan, että Ahokkaat pitivät Neuvostoliitossa asumista väliaikaisena vaiheena ainakin vuoteen 1934 saakka. Kun suunnitelma Suomeen palaamisesta epäonnistui, joutui perhe sopeutumaan Neuvostoliittoon. Perhe hajaantui avioeron ja sisäisten karkotusten takia ja lopulta vuonna 1936 myös kirjeyhteys Suomeen katkesi.

Sammandrag Fakultet: Humanistiska fakulteten Utbildningsprogram: Magisterprogrammet i kulturarv Studieinriktning: Konsthistoria Författare: Ann Marie Didrichsen Arbetets titel: Vi ger inte upp! Kvinnliga konstnärers bildspråk under krigstiden 1939–1945 Arbetets art: Magisteravhandling/ pro gradu avhandling Månad och år: december 2021 Sidantal: 48, inklusive källförteckning och bilagor 59 Nyckelord: minne, kollektivt minne, minnesplats, narrativ, beställningsverk, självständigt verk, potentiellt verk, tolkning, krig, brist på förnödenheter, lidande, osäkerhet, ångest, porträtt, stadsvyer, bombskydd, hemmafront, Helsingfors, front, karelska näset, evakueringar, ögonblicksbilder, dagboksanteckningar Handledare: Prof. Ville Lukkarinen Förvaringsställe: Magisteravhandlingar Helsingfors universitet Övriga uppgifter: Sammandrag: Den här avhandlingen granskar kvinnliga konstnärers bildspråk under krigsåren 1939–1945, vilka motiv som var förhärskande, om osäkerheten som rådde under denna tidsperiod syns i konsten och vilken minnesplats densamma utgör för krigs perioden. Inledningsvis behandlas krigsåren ur ett historiskt och politiskt perspektiv men också hur perioden upplevdes av enskilda individer. Konstlivet var förvånansvärt aktivt med bland annat utställningar. Som referensram granskas hur konflikter har skildrats inom konsten i Europa från 1800-talet till början av 1900-talet. Redan genom att se på ett fåtal verk kunde man konstatera att bildkonsten skildrar väl krigets utveckling från att ha gått av stapel på slagfältet till att bli mera totalt, även ett gissel för civilbefolkningen. Här konfronteras vi med beställningsverk som framhäver patriotism och förhärligar krigsherrarna till självständiga verk, som tar ställning till lidandet. De förhärskande motiven för konstnärinnorna under denna period var samma som innan kriget, det vill säga stadsvyer och landskap, porträtt och blomstermotiv. Motivvalen ses som ett sätt att hålla upp humöret - vi ger inte upp - och att tro på en bättre och normal vardag även i framtiden. Verk med en anknytning till kriget var sällsynta. I denna studie delas dessa verk upp i verk från hemmafronten det vill säga Helsingfors och verk nära fronten vid karelska näset. På hemmafronten verkade Elga Sesemann och Tove Jansson. I Sesemanns expressionistiska självporträtt kan man se känslor såsom osäkerhet, ångest och uppgivenhet. Janssons bilder från hemmafronten visar vardagen i Helsingfors med bombskydd och en son vid fronten. Både Sesemanns och Janssons verk är potentiella, vilket innebär att man kan tolka dem på olika sätt. I en jämförelse nationellt med Yngve Bäcks Kirigets melodi och internationellt med Henry Moores Shelter-teckningar var de finska konstnärinnornas bildspråk inte lika kraftfullt. I närheten av fronten verkade Helmi Kuusi och Tuulikki Pietilä, vars verk avbildar verkligheten såsom dagboksanteckningar med människor på väg, de evakuerade som måste lämna Karelen. Stämningarna av osäkerhet avbildas med hjälp av stora tomma ögon, kroppsställningar och händernas talande språk. Vid utrönande av vilken minnesplats den krigstida konsten utgjorde som kollektivt minne, utvecklades begreppen runt minnesplats med att i konstverket bör finnas element som gör det möjligt för de flesta att associera till kriget. Dessutom bör verken vara tillgängliga för allmänheten. Flera av verken var små, tillgängligheten var begränsad och associationerna till kriget många gånger subtil. Därmed blev den veritabla minnesplatsen andra konstarter såsom litteraturen och filmen med verket Okänd soldat.

Tutkielmassa tarkastellaan maahanmuuttoaiheisia verkkokeskusteluja siitä näkökulmasta, miten niissä nimetään ja rakennetaan erilaisia ihmisryhmiä sekä millaisissa toiminnoissa ja rooleissa ryhmät esitetään. Huomio on kiinnitetty erityisesti maahanmuuttajaryhmien tarkasteluun sekä siihen, miten keskustelun osapuolet nimeävät toisiaan. Tutkielman aineisto koostuu maahanmuuttoaiheisista keskusteluketjuista, jotka on poimittu Suomi24-verkkofoorumilta. Viestiketjuja on yhteensä viisi ja niissä on viestejä yhteensä 312. Aineisto on poimittu foorumilta syyskuussa 2013. Tutkielman taustalla on kognitiivinen lingvistiikka ja sen käsitys kielestä, minkä lisäksi tutkielmassa hyödynnetään diskurssianalyyttista lähestymistapaa ja sen sisältämää kriittistä diskurssianalyysia. Kognitiivisen lingvistiikan piiriin kuuluvista teorioista ja käsitteistä hyödynnetään erityisesti prototyyppiteoriaa, ideaalisia kognitiivisia malleja, kehyssemantiikkaa ja analysoitavuutta. Toimintoja ja rooleja tarkastellaan semanttisten roolien avulla. Maahanmuuttajaryhmistä käytettävät nimitykset on tutkielmassa jaettu viiteen luokkaan: maahanmuuttaja ja se muunnelmat, etnonyymit, pakolaistermit, ulkomaalaisuuteen ja toiseuteen viittaavat sekä kreatiiviset ja metaforiset ilmaukset. Erityyppisillä nimityksillä aineistossa rajataan erilaisia ryhmiä ja korostetaan ryhmien eri puolia. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, miten ryhmiä erotellaan toisistaan ja kontrastoidaan erilaisilla määritteillä sekä maahanmuuttajaryhmiä rakennetaan, luonnehditaan ja niihin liitetään ominaisuuksia restriktiivisillä relatiivilauseilla. Keskustelun osapuolten havaitaan nimittävän toisiaan ensinnäkin erilaisin poliittisin termein. Tämän lisäksi aineistossa käytetään halventavia ja vastapuolta demonisoivia nimityksiä. Kiinnostavaa on, miten keskustelun osapuolista rakentuu myös miehet vastaan naiset -asetelma: maahanmuuton vastustajia nimetään miehiin viittaavilla nimityksillä, puolustajia sen sijaan naisiin viittaavilla. Tutkielmassa luodaan myös lyhyt katsaus siihen, mitä muita ryhmiä keskustelussa nousee esiin. Näitä ovat esimerkiksi poliitikot ja suomalaiset. Tutkielman viimeinen analyysiluku tarkastelee maahanmuuttajien rooleja erilaisissa toiminnoissa. Havaitaan, että useimmin maahanmuuttajat ovat patienttimaisia, toiminnan kohteita. Agentiivisina heidät kuvataan toisinaan silloin, kun on kyse maahantulosta, toisten kustannuksella elämisestä tai rikoksista ja levottomuuksista. Yleistä aineistossa on myös, että maahanmuuttajista puhutaan tarvitsemisen ja hyödyttämisen näkökulmasta.

Tässä tutkimuksessa kuvataan ja selitetään Rääkkylän Vihi 1:n piikivi- ja kvartsiaineistojen välisiä eroja. Tutkimuksen lähtökohtana on teoreettisen kirjallisuuden ja kokeellisen tutkimuksen pohjalta laadittu sanallinen malli ja sen perusteella johdettu hypoteesi siitä, miten Vihin asuinpaikkaa käyttäneiden ihmisten piikiven ja kvartsin käyttöstrategioiden, ja sitä kautta aineistojen, tulisi poiketa toisistaan jos erot teknologioiden välillä voidaan selittää raaka-aineiden erilaisesta saatavuudesta ja laadusta johtuviksi. Tämän hypoteesin mukaan parempilaatuista, mutta vaikeasti saatavaa piikiveä olisi käytetty taloudellisemmin kuin kvartsia, mikä tulisi näkyä mm. eroina iskentäjätteen ja ytimien koossa sekä työkalujen retusoinnin määrässä. Lisäksi johdetaan eräänlainen nollahypoteesi olettaen, etteivät raaka-aineen ominaisuudet vaikutakaan ihmisten hyödyntämiin teknologisiin strategioihin. Hypoteesien paikkansapitävyyttä arvioitiin jäteaineiston (iskokset ja niiden fragmentit), ytimien ja esineiden analyysien tulosten perusteella. Jäteaineistoa ja ytimiä analysoitiin teknotypologisen ja kokoryhmäanalyysin avulla. Esineet luokiteltiin niiden funktiota vastaaviin luokkiin, minkä lisäksi niiden koko mitattiin. Lisäksi yhtä esineryhmää kaapimia analysoitiin tarkemmin käyttöjälkitutkimuksin sekä reduktioanalyysillä. Kaikissa näissä analyyseissä piikivi- ja kvartsiartefaktien välinen vertailu oli keskeisellä sijalla. Tämän lisäksi kuvaa piikiviaineistosta tarkennettiin nodulianalyysin avulla. Analyysien tulosten perusteella Vihin aineisto tukee selvästi enemmän hypoteesia, jonka mukaan piikiven käyttö on ollut kvartsin käyttöä taloudellisempaa, kuin hypoteesia, jonka mukaan piikiven ja kvartsin käyttöstrategioissa ei olisi eroa. Siten tehty tutkimus tukee teoriaa, jonka mukaan raaka-aineen saatavuus ja laatu vaikuttavat raaka-aineiden käyttöstrategioihin. Samalla tutkimus tukee myös yleisempää käsitystä kulttuurista riippumattomasta rationaalisuudesta. Toistaiseksi vastaavia tutkimuksia kampakeramiikan ajan aineistoista ei ole tehty, joten on mahdollista, että Vihin aineisto on poikkeuksellinen niiden joukossa. Sen vuoksi jatkossa tulisi tehdä lisää vastaavia vertailevia tutkimuksia. Lisäksi jatkossa tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota teknologisiin strategioihin vaikuttaviin sosiaalisiin tekijöihin.