Browsing by Title
Now showing items 4573-4592 of 4848
-
(2012)Tutkimus tarkastelee viron rantamurteen länsiryhmän sanastoa leksikologian ja etymologian välinein. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää nimenomaan tälle murteelle ominaisen sanaston alkuperä ja sitä kautta tarkentaa kuvaa murteen kehityksestä sekä virolaisten ja suomalaisten välisistä kontakteista uudella ajalla aina 1900-luvun alkuvuosikymmeniin asti. Etymologiset esitykset pyrkivät läpinäkyvyyteen ja suhteuttavat mahdollisia aiempia näkemyksiä uuden analyysin tuloksiin; samalla selvitetään sanaston suhdetta itämerensuomalaisten kielten murteiden jatkumoon. Analyysi kiinnittää huomiota myös tarkasteltavalle murteelle ominaisiin morfofonologisiin piirteisiin ja siihen, kuinka vieraan kielen sanat lainattaessa mukautetaan lainansaajamurteen rakenteeseen sopiviksi. Sanasemantiikan keinot sekä kulttuurihistoriallinen ja kansatieteellinen tieto valottavat Viron pohjoisrantalaisten maailmaa sanojen takana. Aineisto koostuu 225 sanasta, jotka esiintyvät viron rantamurteen länsiryhmän pitäjistä (Jõelähtme, Kuusalu, Haljala) kahdessa tai niissä kaikissa kolmessa. Sana-aineisto on peräisin viron murresanakirjaa varten kerätystä aineistosta ja materiaalia on koottu lisäksi suomen ja viron murteiden sana-arkistoista Helsingissä ja Tallinnassa. Työ esittää yhteensä 41 kokonaan uutta lainaetymologiaa, 11 parannettua etymologiaa sekä kolme lainautumisalueensa osalta tarkennettua etymologiaa. Nämä lainat on saatu suomen kielestä lukuunottamatta yhdeksää ruotsalaista lainaa. Tutkitusta sana-aineistosta huomattavan paljon, n. 38 %, on lainaa suomesta, eikä aiemmassa tutkimuksessa ole käsitelty aineistoa, jossa suomalaislainojen osuus olisi näin suuri. Kaikkiaan yli puolet sana-aineistosta on lainasanoja. Lähes kaikki muiden kielten lainasanat käsittelevät merta, merenkulkua ja kalastusta, mutta suomalaislainojen aihepiiri on yhtä laaja kuin rantamurteen omaperäisen sanaston. Lisäksi suomalaislainoja on kaikista sanaluokista, ja deskriptiiviverbien, adjektiivien ja adverbien lainautuminen kertoo läheisistä kosketuksista. Lähes kaikki suomen kielestä lainatut sanat tunnetaan Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa; neljänneksellä sanoista on levikki vain näillä alueilla tai niistä toisella. Ruotsin kielen lainalähteistä osa esiintyy vain Itä-Uudenmaan murteissa. Tutkimus tukee käsitystä virolaisten ja suomalaisten kontaktien tiiviiydestä. Tutkimus osoittaa, että rantamurteen länsiryhmän alueen virolaiset ovat olleet tekemisissä erityisesti suomen Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan murteiden puhujien kanssa. Käsitellyn aineiston perusteella aiemmin esitettyä hypoteesiä virolaisten kontakteista hämäläisten kanssa ei kuitenkaan voi pitää mitenkään ensisijaisena.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan viiden suomalaisen sanomalehden (Helsingin Sanomat, Uusi Suomi, Kaleva, Kansan Uutiset sekä Suomen Sosialidemokraatti, 1.9.1988 alkaen Demari) Viro-aiheisia kirjoituksia vuosina 1987 ja 1988. Virosta oli kirjoitettu suomalaisessa lehdistössä vuosikymmenten ajan hyvin vähän, mutta tilanne muuttui nopeasti 1980-luvun lopulla: Neuvostoliiton johtajan Mihail Gorbatšovin avoimuus- ja uudistuspolitiikka käynnisti Virossa sittemmin laulavana vallankumouksena tunnetuksi tulleen ja itsenäisyyden palauttamiseen johtaneen tapahtumaketjun, jota seurattiin Suomessakin tiiviisti. Työssä selvitetään, missä vaiheessa suomalaiset sanomalehdet alkoivat uutisoida Virosta säännöllisesti, millä tavoin eri lehdet ottivat tapahtumiin kantaa ja mikä oli kirjoitusten yleinen sävy. Tarkastelun kohteena on myös se, kirjoittivatko suomalaiset sanomalehdet tuoreeltaan kaikista sittemmin historiantutkimuksessa merkittävinä virstanpylväinä esiin nousseista tapahtumista tai käsiteltiinkö lehdissä vastaavasti aihealueita, jotka ovat myöhemmin jääneet vähälle huomiolle. Tutkimusaineiston muodostavat viiden sanomalehden vuosikertojen 1987–1988 Viroa koskevat kirjoitukset. Lähteinä ovat sekä lehden asennetta heijastava normatiivinen aineisto (kuten pääkirjoitukset ja kolumnit) että arvovapaasti tiedottava kognitiivinen aineisto (pääosa uutisista), samaten niiden välitilaan jäävä normatiivis-kognitiivinen aineisto (esimerkiksi arvoväritteiset uutiset ja tapahtumaselostukset). Metodina käytetään ennen kaikkea kiinnostus- eli kohdeanalyysiä, jolla pyritään saamaan vastaus kysymykseen, mitä on kirjoitettu, sekä asenneanalyysiä, joka vastaa kysymykseen, miten on kirjoitettu. Tuloksista ilmenee, että lehdet alkoivat kirjoittaa Viron tapahtumista hyvin eri tahdissa ja toisistaan poikkeavalla intensiteetillä. Ensimmäisinä ja laajimmin vuonna 1987 Virosta kirjoittivat Uusi Suomi ja Helsingin Sanomat, joiden kummankin toimittaja myös vieraili Virossa; muutoin suuri osa Viro-uutisoinnista kiersi Suomeen lehtien Moskovan-kirjeenvaihtajien kautta. Vuoden 1987 merkittävin uutisaihe oli Viron koillisosaan suunniteltuja fosforiittikaivoksia vastustavan kansanliikkeen aktivoituminen. Kaleva sekä etenkin Suomen Sosialidemokraatti ja Kansan Uutiset kirjoittivat Virosta vielä vuonna 1987 merkittävästi kahta ensin mainittua lehteä vähemmän. Vuonna 1988 suuria uutistapahtumia oli huomattavasti enemmän ja niistä myös kirjoitettiin Suomessa moninkertaisesti edellisvuoteen verrattuna: alkuvuodesta maassa perustettiin kansanrintama, kommunistisessa puolueessa tapahtui useita henkilövaihdoksia ylintä johtoa myöten, kesällä virolaiset alkoivat kokoontua yölaulujuhliin vaatimaan vapautta ja uudistuksia, loppuvuodesta Viron korkein neuvosto antoi suvereenisuusjulistuksen. Lehdet reagoivat tapahtumiin edellisvuotta nopeammin ja lähettivät toimittajia myös paikan päälle seuraamaan tapahtumia, mutta uutisoinnin määrälliset ja laadulliset erot lehtien välillä kasvoivat. Helsingin Sanomat ja Uusi Suomi omaksuivat vuoden 1988 mittaan Viron ja virolaisten pyrkimyksiä ja uudistuksia tukevan kannan pääkirjoituksiaan myöten, kun taas Kaleva pidättäytyi muilta osin varovaisena, mutta välitti lukijoilleen tietoa Viron tapahtumista runsaasti palstatilaa saaneen pakinoitsijan välityksellä. Kansan Uutiset suhtautui Viron uusiin tuuliin pitkään hyvin penseästi, mutta päätyi vuoden 1988 lopulla tukemaan niitä esimerkillisinä glasnostin ja perestroikan ilmentyminä. Suomen Sosialidemokraatti/Demari jatkoi korostetun niukalla ja varovaisella linjalla myös koko vuoden 1988 ja kirjoitti Virosta merkittävästi muita lehtiä vähemmän, mutta kuitenkin vuotta 1987 enemmän ja liikehdintään suopeammin suhtautuen. Mikään lehdistä ei vielä vuonna 1988 esittänyt suoranaisesti Viron itsenäistymistä tukevia kannanottoja, mutta pääsääntöisesti vaikeneminen ja varovaisuus alkoivat väistyä Virolle osoitettavan tuen ja ymmärryksen tieltä.
-
(2018)Objectives. Meditative Movement practices, such as yoga and qigong, combine movement with meditation. These kinds of practices have not been investigated much so far. The purpose of this study was to study the effects of qigong practice to affects and flow experience. In flow experience an individual is completely immersed in an activity without reflective self-consciousness but with a sense of control, and the activity itself is deeply rewarding. Previous studies have found out that qigong practice has a positive effect on affect but there are no previous studies of the effect of qigong practice on flow experience. Methods. 19 qigong practitioners (7 women and 12 men, aged between 26 and 78) took part of this experimental longitudinal study. The subjects had been practicing qigong for a few months to twenty years. The study consisted four one-hour qigong practise sessions with one week between each session. Each session had three different 20-minute qigong practice sections. PANAS (Positive And Negative Affect Schedule) was used to assess the effect of qigong practice on affect, and FSS (Flow Short Scale) to assess the effect of qigong practice on flow experience. In addition, open-ended questions were used to obtain further information about changes in affective state and flow experience. PANAS and FSS data was analysed using parametric and non-parametric tests, and qualitative content analysis was performed on the answers to open ended questions. Results and conclusions. Regarding affects: PANAS results showed a clear change in affective state when comparing affects before qigong practice and after practice. According to PANAS results, negative affect was lowered- and positive affect was increased during qigong practice. Overall affect was positively increased more than 10 % of the whole PANAS scale, which can be viewed as a significant change. In addition, content analysis showed that qigong practice produced an affective state that can be summarized as calm, happy, energized and relaxed. These findings are aligned with previous studies that have found that qigong practice has uplifting effect on positive affect, and that it lowers negative affect such as stress and anxiety. Regarding Flow experience: FSS scores were high in the whole group (mean 5.66 on a scale from 1.0 to 7.0). In addition to FSS scores there were other indications that many of the subjects experienced flow. One indication was the answers to the open-ended questions, where some of test subjects described an experience that fits very well in general description of flow experience. When weighing all above it seems that qigong practice is a flow inducing activity. This is in accordance of the founder of flow research Mihaly Csikszentmihalyi according to whom, eastern meditative movement methods are designed to induce flow state.
-
”Virta pyörtää kahden yhdeksi” – kriittisen luontosuhteen kuvaus Anni Kytömäen teoksessa Margarita (2024)Maisterintutkielmassani tarkastelen Anni Kytömäen teoksen Margarita (2020) kriittisen luontosuhteen kuvausta. Kriittisen luontosuhteen kuvauksella tarkoitan kerronnan keinoja, joilla teos pyrkii ohjaamaan oletettua lukijaa tarkastelemaan kriittisesti niin yksilön kuin yhteiskunnan luontosuhdetta. Lähtökohtana tutkimukselle on luonto- ja ympäristöaiheiden ajankohtaisuus sekä tarve tarkastella kriittisesti ihmiskunnan toimintaa suhteessa luontoon ja ympäristöön. Tutkielman tavoitteena on osoittaa, kuinka kerronnan motiivit, eri henkilöiden luontosuhteiden kuvaukset ja kansalliset vastakertomukset ohjaavat oletettua lukijaa tarkastelemaan teoksen kuvauksia kriittisestä luontosuhteesta. Tutkielmassa havainnollistetaan, kuinka tarkasteltavat motiivit vesi ja jokihelmisimpukka synnyttävät oletetussa lukijassa empatian tunteita ja syventävät luontokäsitystä. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on ekokriittinen kirjallisuudentutkimus, jonka lisäksi hyödynnän posthumanistista, ympäristö- ja eläinfilosofista sekä tunteiden tutkimukseen keskittyvää kirjallisuudentutkimusta. Teoriataustan näkökulmasta tutkielma asettuu ekokriittisen kirjallisuudentutkimuksen jatkumoon hyödyntäessään kirjallisuudentutkimuksen lisäksi myös muuta humanistista tutkimusta. Tutkielman analyysit osoittavat, kuinka suomalaisen yhteiskunnan luontosuhde on rakentunut osana historiaamme, kansallista kertomusta. Tutkielmassa tarkastelen, kuinka ihmiskunnan luontosuhdetta rakentavat niin yksilön kuin yhteiskunnan tavat ajatella ja toimia. Tutkielma osoittaa, kuinka Margaritan yhteiskunnalliset kuvaukset asettuvat vallitsevaa kertomusta vastaan, vastakertomukseksi. Monella kerronnan tasolla rakentuvat vastakertomukset toimivat laajemmin kerronnan keinoina, jotka korostavat teoksen ekokriittisiä päämääriä. Ne kiinnittävät oletetun lukijan huomion ihmiskunnan toimintaan historian eri murrosvaiheissa, mikä saa myös pohtimaan ihmiskunnan valintoja nykypäivänä sekä tulevaisuudessa.
-
(2019)Tiivistelmä – Referat – Abstract Nimistöntutkimuksen kentällä on 2000-luvun aikana vahvistunut kaupunkinimistöön keskittyvä tulokulma, jolla on pyritty kartoittamaan uudella tavalla aikaisemman virallisen nimistön tutkimuksen lisäksi uudella tavalla kaupunkien epävirallista nimistöä. Tässä tutkielmassani erittelen paikannimien käyttöä virtuaalisessa videopeliympäristössä hyödyntäen kaupunkinimistön tutkimuksen periaatteita. Tutkielmani pääpaino on epävirallisessa nimistössä̈, mutta ymmärtääkseen epävirallisempia nimeämiskäytänteitä on tunnettava lisäksi paikkojen viralliset nimet, minkä̈ vuoksi esittelen myös niiden esiintymistä̈ tutkimusaineistossani. Tutkielmani aineistona käytän VoIP-keskusteluita ja pelivideoita, jotka on nauhoitettu kahden eri joukkuekokoonpanon pelaamien pelien aikana. Aineistoni koostuu kahdesta täysimittaisesta Counter-Strike: Global Offensive -pelin ottelusta, joissa tarkastelen toisen joukkueen sisäistä pelin aikana käytyä keskustelua. Olen poiminut aineistoni keskusteluista kaikki niissä esiintyvät paikannimi-ilmaukset ja luokitellut ne virallisiin ja epävirallisiin paikannimiin. Tutkielmassani käy ilmi, että virtuaalisen urbaanin ympäristön paikannimien luokitteluun voi soveltaa hyvin kaupunkinimistön tutkimuksessa esiteltyä ajatusta epävirallisten nimien jaottelusta. Olen jaotellut epäviralliset paikannimet sekundaarisiin ja primaareihin paikannimiin riippuen nimien suhteesta viralliseen paikannimistöön. Sekundaariset nimet olen jakanut vielä lyhennettyihin nimiin ja mukaelmanimiin. Primaarit paikannimet olen jaotellut paikan lajia ilmaiseviin nimiin sekä paikan erityispiirteeseen liittyviin nimiin. Aineistoni paikannimistö poikkeaa kuitenkin joiltain osin perinteisestä fyysisen maailman nimistöstä. Selkeimmät erot näkyvät suppeassa virallisessa nimistössä ja sitä kautta myös vähäisessä sekundaarinimien määrässä, sekä nimien käyttötarkoituksissa.Taloudelliseen ilmaisuun pyrkiminen, peliyhteisön monikielisyys ja kulttuuri, jossa pelaajat elävät, ovat kaikki nimivalintoihin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimustuloksissani korostuu siis myös nimistön monikielisyys, sillä aineistoni pelaajat ovat osa laajempaa, monikielistä pelaajayhteisöä. Tämä näkyy etenkin aineiston sekundaarinimissä. Tutkielmani tarjoaa uuden tulokulman nimistöntutkimukseen, sillä virtuaalisia paikannimiä on tutkittu vasta vähän. Tutkimukselle avoinna oleva kenttä on kuitenkin laaja, sillä virtuaalitodellisuudet ovat yhä vahvemmin läsnä arjessamme.
-
(2014)In this research I'll find out if a space existing in a virtual world can be considered sacred - in a similar way as sacred spaces in the physical world like mosques, temples or churches. Also, I will map the premises from which sacredness of these virtual manifestations are possible. The analysis is based on Professor Veikko Anttonen's theory of the sacred as a border. The main categories framing my research are themes of territoriality, and the body, through which I will view both the borders marking sacred spaces, and the rules to cross them set for the body. The subject of my research is the Second Life virtual world. Here my focus is on three different representations of three religions and the virtual areas built by them to Second Life: Islam, Wicca and the Anglican Church. The OnIslam Virtual Hajj area simulates the pilgrimage to the Mecca, Sacred Cauldron area includes for example a virtual Stonehenge, and the Anglican Cathedral area has a built in virtual cathedral. Methodically my research is in the tradition of qualitative research, where I combine virtual ethnography (observant based field research in a virtual environment) and also questionnaires and interviews from the users of these areas. The results indicate that the question of virtual space as sacred depends both on the religion in question, and the point of view of analysis. Viewed from the researchers "etic" point of view, all three religions can be considered satisfying the characteristics set by Veikko Anttonen's theory of sacred. Viewed from the users' own "emic" point of view, only Wicca and the Anglican Church were open to the idea of virtual space as sacred, whereas users representing Islam do not consider the virtual version of Mecca as sacred. However, in the virtual Islam area there exists a conflict where the users have despite this resistance marked their space of the virtual Mecca as explicitly sacred, for example with signs. On the level of Jean Baudrillards theory of Simulation, Wicca goes furthest in disengaging from its physical world representations of the sacred. Apart from the virtual copy of the Stonehenge, the temples in the Wicca's Sacred Cauldron area are detached from their connections to any equivalents in the physical world - unlike the virtual version of Mecca which is constantly compared with its physical model and through which the dialogue on sacredness is engaged. Also the cathedral in the Anglican Cathedral area is separated from the physical towards Baudrillard's Simulation, by not being a copy of any specific cathedral. This separation from sacred "role models" does not however in the cases of Wicca and Anglican Cathedral diminish these objects from being considered as sacred.
-
(2015)This thesis is a comparative and qualitative study of Japanese and Western digital games and gaming cultures with the focus on the Japanese video games market. The objective is to find differences between Japanese and Western games and gaming cultures, and the thesis falls into the academic fields of game studies and cultural anthropology. This study attempts to give essential information for a Western game studio attempting to create commercial success in Japan, and to researchers of digital games or Japanese culture. The mechanics and in-game elements of 18 critically acclaimed and commercially successful Western and Japanese video games published between 1996 and 2014 are analyzed, and various other game titles of various genres are used to support or to counter the findings. To gain an understanding of game design, Japanese and Western cultural values, character design and other factors, several books, academic researches, articles, sales data, and different web pages related to the issue are studied alongside these games. Several games industry experts are also interviewed. According to sales data studied in this thesis, Japanese and Western gamers seem to prefer different gaming platforms and game genres. In addition, according to the case studies and other games studied, there are several differences between Japanese and Western digital games regarding game-mechanics, gameplay and other in-game elements. Firstly, Japanese games use a third-person camera whereas the ratio between first-person and third-person perspective is somewhat equally divided among Western games. In most of the Western games studied the player is offered significant freedom in the form of dialogue options, avatar customization and development, and choices which changed the course of the storyline and game-world. Instead in the Japanese games researched the protagonist is pre-determined, the game offers no dialogue options, and the player is not able to affect the storyline. There are also significant differences between the pre-determined player characters of Western and Japanese games. Furthermore, Western games seem to offer relatively photorealistic graphics and realistic or fantasy-realistic creatures and settings while the graphics in Japanese games are commonly cartoon-like and the games are recurrently situated in fantasy settings with imaginative creatures. Combat situations are also handled differently. Japanese games frequently use turn-based combat situated in a separate combat mode whereas Western gamers seem to prefer seeing the enemies on a map and issue commands in real-time. Saving mechanics also differ in that Western games commonly allow the player to save the game at any point whereas there is an equal division between saving points and being able to save freely among Japanese games. In addition, the characters in Japanese games are likely to co-operate and help other characters within the game while Western games seem to emphasize individual prowess. Moreover, there is a clear aversion to crime, graphic violence and sexual themes in Japanese games whereas some Western games include this kind of content. Finally, a lot of Japanese games seem to promote mechanics related to collecting creatures or objects, and characters suitable for cross-media commodification, making character design in these games extremely important.
-
(2023)This thesis deals with three official visits by Finnish parliamentarians to the Democratic People's Republic of Korea in the 1970s and 1980s. The first visit was made by a delegation from the Finnish group of the Inter-Parliamentary Union (IPU) in 1972, a few months before Finland recognised both North and South Korea. The second visit, led by Speaker Sukselainen, was in 1975, and the last official parliamentary visit was in 1984, led by Speaker Pystynen. In the early 1970s, North Korea applied to join the Inter-Parliamentary Union, an organization founded by British and French parliamentarians in the late 19th century to bring together members of democratically elected parliaments. The DPRK Supreme People's Assembly's application was not immediately accepted - even though parliamentarians from several other socialist countries had already joined the IPU. The Finnish group of the IPU was ready to accept the North Koreans in the spirit of a détente - and, perhaps, also under the influence of Finlandization, which permeated Finnish foreign and, to some extent, domestic policy at the time. All three visits have been examined chronologically, focusing on the two meetings with "Supreme Leader" Kim Il Sung. Three participants in the 1972 visit have been interviewed and the results analysed. The thesis is based on unpublished reports of three visits, interviews, and handwritten notes from audiences with Kim Il Sung. A memorandum on the audience with President Kekkonen is also among the primary sources. The method used to examine the material was archival research (Ministry for Foreign Affairs, Parliament, and the National Library of Finland), source analysis, and content analysis. The research question is: How did the three official visits of Finnish parliamentary delegations to the DPRK during the Cold War and Finlandization era contribute to the establishment and development of Finnish diplomatic and other relations with Kim Il Sung’s North Korea? The thesis describes and analyses the content of the three visits, including interviews with three participants of the 1972 visit and the audience with President Kekkonen, with particular focus on the main discussions and the meetings with Kim Il Sung. Relations with North Korea were virtually non-existent in 1972. It was therefore natural to try to develop them through exchanges of high-level political and economic delegations that mapped out the terrain and prepared the ground for experts. In this broad context, official delegations from the Finnish Parliament also had a role to play. Given the extensive networks of Finnish MPs, they acted as conduits for further political, economic, and cultural relations between Finland and North Korea. The thesis shows that North Koreans, including Kim Il Sung, were genuinely interested in developing trade and technological cooperation with Finland. He even specified several potential areas for this cooperation. It also shows that President Kim and other North Korean leaders were trying to create the impression that there was no imminent danger of war on the Korean Peninsula, at least not from the northern side, which would have hindered exchanges between North Korea and Finland. Moreover, the thesis reveals that both Finnish diplomats and Members of Parliament were impressed by the various achievements of the North Koreans, although Kim Il Sung had characterised his country as still developing. Contextually, this thesis aims to explore a clearly delineated part of the political history of the Cold War, namely the phenomenon of Finlandization, i.e. Finland's subordinate policy as a small country neighbouring the Soviet superpower, and how Finlandization influenced the establishment of diplomatic relations with a country as distant as North Korea.
-
(2020)I avhandlingen granskas språkanvändningen i platsannonser som riktas till personer som talar svenska i Finland. Syftet med den här pro gradu-avhandlingen är att analysera finlandssvenska arbetsplatsannonser för att se hurdana bilder av dagens arbetsliv, av den ideala arbetstagaren och av den ideala arbetsgivaren som målas upp i annonserna. Detta görs genom att analysera språkliga drag i platsannonserna och diskutera resultatet av analysen med synen på arbetslivet i det senmoderna samhället. För att nå syftet använder jag delar av den systemisk-funktionella grammatiken som analysmetod. Metoden utgår från den ideationella och den interpersonella nivån av en text enligt analysen av en modelläsare. Med hjälp av den ideationella nivån i en text analyseras processer och deltagarroller i satser. Processerna kan vara materiella, mentala, verbala eller relationella. En deltagare kan endera vara drivande och stå som första deltagare i en process, eller vara utsatt för en handling och då förekomma som andra deltagare i processen. Genom den interpersonella analysen fokuserar den här undersökningen på språkhandlingarna uppmaning och kravställande samt tilltalet till läsaren. Materialet utgörs av 21 platsannonser insamlade i juni 2018. Platsannonserna har publicerats på Arbets- och näringsministeriets hemsida för TE-tjänster. Jag har indelat materialet i fyra branschkategorier: Specialisttjänster, servicesektorn, vårdbranschen och utbildningssektorn. Platsannonserna analyseras kvalitativt genom att titta på ideationella och interpersonella betydelser i varje sats. De olika kategorierna jämförs sedan med varandra. I resultatet av den ideationella analysen framkommer det att arbetsgivaren ofta står som första deltagare i processerna och därmed är den som initierar en handling. Arbetsgivarbilden skapas också av att delar i platsannonserna är dedikerade till att presentera information om arbetsgivaren med hjälp av nyckeltal och positiva bestämningar. Den ideala arbetstagaren står som första deltagare främst i mentala och relationella processer. Arbetsgivaren tar en aktivare roll i platsannonserna än arbetstagaren. Arbetet beskrivs ofta genom att arbetsuppgifterna uttrycks som nominaliseringar av verb, vilket gör att också arbetet står som deltagare i relationella och mentala processer och får olika bestämningar. I resultatet av den interpersonella analysen framkommer det att språkhandlingarna kravställande och uppmaningar sällan uttrycks kongruent utan istället via grammatiska metaforer. I kravställande satser med låg förpliktelsegrad är arbetsgivaren oftare första deltagare, medan kravställande med hög förpliktelsegrad uttrycks utan arbetsgivaren som deltagare. Arbetsgivarbilden skapas av ett frekvent förekommande vi som första deltagare. Den sökande omtalas oftare i tredje person. Resultatdiskussionen redogör för hur bilden av arbetsgivaren, arbetstagaren och arbetet hör i ihop med synen på arbete i det senmoderna samhället. En individ bygger upp sin identitet bland annat genom den arbetsplats hen väljer att arbeta på. En stark arbetsgivarprofil blir en del av individens identitetsbyggande, och det här kan vara en orsak till att arbetsgivaren får en så stor och aktiv roll i platsannonserna. Att den ideala arbetstagaren framställs som första deltagare i främst relationella och mentala processer visar hur en arbetstagares personliga egenskaper och personlighet anses vara de viktigaste faktorerna i utförandet av ett arbete i den senmoderna synen på arbetslivet.
-
(2020)Tutkielma käsittelee ruotsin kielen mukaisia piirteitä Aleksis Kiven kirjeenvaihdossa. Aineistona ovat Kiven perheelleen ja ystävilleen kirjoittamat kirjeet. Kirjeitä on yhteensä 50, ja ne on kirjoitettu vuosien 1855–1870 välillä. Kirjeet jakautuvat monen eri vastaanottajan kesken. Kiven perheelle lähetettyjä kirjeitä on 12 kappaletta: isälle kolme, äidille ja isälle yhteisesti osoitettuja kaksi ja veljelle Emanuelille seitsemän kappaletta. Loput kirjeet ovat Kiven ystäville ja muille tuttaville, joita ovat Kaarlo Bergbom, Thiodolf Rein, B. F. Godenhjelm, Albert ja Theodor Forssell sekä Elias Lönnrot. Bergbomille on 22 kirjettä, Forssellin veljeksille yhdeksän, Reinille ja Godenhjelmille kolme ja Lönnrotille yksi kappale. Tavoitteena tutkielmassa on tarkastella sitä, millaisia ruotsin kielen vaikutteita Kiven kirjeiden kielessä esiintyy eri sanaluokissa. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: Millaisia ruotsin kielen mukaisia sanastollisia piirteitä esiintyy substantiivien, adjektiivien ja verbien sanaluokissa? Millaisia ruotsin kielen vaikutteita löytyy muihin sanaluokkiin kuuluvien sanojen joukosta? Käyttääkö Kivi ruotsin vaikutteita sisältäviä eri tavoin eri vastaanottajille kirjoittamissaan kirjeissä? Kiven kielessä esiintyvät ruotsin kielen vaikutteet tulevat ilmi muun muassa sananmuodostuksen ja ortografisten piirteiden kautta. Tarkastelun kohteena tutkielmassa on myös se, ilmeneekö eri vastaanottajille osoitetuissa kirjeissä eroja ruotsin kielen mukaisten piirteiden käytössä. Tutkielman teoriataustana ovat historiallinen sosiolingvistiikka sekä variaationtutkimus. Koska Kiven kirjeet on kirjoitettu aikana, jolloin suomen kieli oli vasta kehittymässä, avataan tutkielmassa myös suomen kielen kehitysvaiheita. Ruotsin kielen vaikutteita tarkastellessa tärkeää on käsitellä myös purismin ja svetisismin käsitteitä, joihin perehdytään johdannon alaluvuissa. Kivi eli hyvin kaksikielistä elämää, joten tutkielmassa todetaankin, että Kiven kielessä esiintyy paljon ruotsin kielen mukaisia piirteitä. Piirteet liittyvät usein sananmuodostukseen sekä ortografisiin piirteisiin. Kivi muun muassa käytti paljon yhdysverbejä ja -substantiiveja, jotka hän käänsi suoraan ruotsista suomeksi. Ruotsin mukaisten piirteiden jakautuminen perheenjäsenten ja muiden vastaanottajien välille ei ole suuri; perheenjäsenten kirjeissä ruotsin kielen vaikutteita on nähtävissä jopa yllättävän paljon, kun ottaa huomioon perheelle lähetettyjen kirjeiden vähäisen määrän. Tutkielma avaa Aleksis Kiven kirjeenvaihtoa ja kielellisiä valintoja 1800-luvun Suomessa, jossa suomen kieli oli vielä ruotsin kieltä heikommassa asemassa. Kiven kielessä kerrostuvat Nurmijärven murrepiirteet ja hänen opiskeluaikanaan oppima ruotsin kieli, joiden sekoittuminen suomen kieleen tekee hänen kielestään kiinnostavan tarkastelun kohteen.
-
(2012)Arkeologian alalla on havahduttu tarpeeseen löytää uusia näkökulmia menneisyyden sekä sen tutkimuksen esittelyyn. Moderniin visuaalisuuteen tottuneen kriittisen yleisön mielikuvat arkeologiasta pohjautuvat usein lähinnä viihteellisten tiededokumenttien ja seikkailuelokuvien tarjontaan. Tähän kuvastoon verrattuna suomalainen löytöaineisto on varsin vaatimatonta eivätkä sen perinteiset esittämistavat enää riitä puhuttelemaan uusia yleisöjä, joiden olemassaolo on tieteenalan jatkuvuuden kannalta kuitenkin välttämätöntä. Pyrin löytämään ratkaisuja tähän hankalaan yhtälöön tarkastelemalla suomalaista kivikauden esineistöä yleisön näkökulmasta graafisen suunnittelijan silmin. Tutkimalla visuaalisen viestinnän mahdollisuuksia luoda merkityksiä arkeologiseen aineistoon, sen tulkintaan ja esittelyyn pyrin samalla luomaan mielikuvaa arkeologiasta inspiroivana, mielikuvitusta kiehtovana ja modernina ihmistieteenä. Pyrin rakentamaan siltoja menneisyyden ja nykypäivän välille tuottamalla kuvakerrontaa, joka on sisällöllisesti puhuttelevaa, visuaalisesti kiinnostavaa ja tieteellisesti uskottavaa, mutta olemukseltaan rentoa ja sikäli helposti lähestyttävää. Koska arkeologian visuaalista potentiaalia on hyödynnetty kaikkiaan varovaisesti, tutkielmani tärkeimpänä tavoitteena on viestittää, että graafinen suunnittelu on tehokas väline, kun tavoitteena on pukea viesti kiinnostavaan, ymmärrettävään ja merkitykselliseen muotoon. Esineistön lisäksi tarkastelen ihmisen esittämisen tapoja menneisyyden rekonstruktiokuvituksissa, joihin olisi yleisön kiinnostuksen ja ymmärryksen kannalta tarkoituksenmukaista sisällyttää vahva emotionaalinen ja realistinen ulottuvuus. Pragmatistinen semiotiikka sekä neuropsykologinen tutkimus ovat avanneet kiinnostavia näköaloja tähän tarpeeseen inhimillisen ajattelun, ja uskomusten syvähistoriaan, josta monet ihmisyyttä luonnehtivat universaalit käyttäytymismallit ovat lähtöisin. Sovellan monitieteisessä tutkielmassani museologian ja semiotiikan teorioita luovan suunnittelun metodiikkaan. Tieteen ja taiteen rajapinnalla tasapainottelu avaa kiehtovan maailman visuaaliseen arkeologiaan, jonka tuottamiseen pop-kulttuurin monimuotoinen kuvakieli tarjoaa paitsi vaikutteita myös oikeanlaisen asenteen ja mielentilan. Vahva tulkinnallisuus ilmenee monin tavoin tutkielmassani, jota voi soveltaa mihin hyvänsä arkeologiseen aineistoon. En pyri kuitenkaan tulkitsemaan uudelleen Suomen esihistoriaa. Kannustan sen sijaan pohdiskelemaan ennakkoluulottomasti, millaista visuaalista viestintää tulisi kohdentaa kuvanlukutaitoiselle ja vaativalle yleisölle, jolla on valmius ottaa vastaan perinteisestä historiankirjoituksesta poikkeavaa kuvakerrontaa.
-
(2024)Tämä tutkimus kartoittaa jokseenkin tuntemattomaksi jääneen valokuvaaja Teuvo Kanervan (1922–2005) henkilöhistoriaa ja tuotantoa. Samalla se pyrkii asemoimaan vuosina 1957–1986 vapaana valokuvaajana työskennelleen Kanervan osaksi suomalaisen dokumentaarisen valokuvan historiaa. Tutkimus nostaa esiin erityisesti hänen varhaistuotantonsa. Päähuomio on kuvissa, jotka ovat syntyneet vuosina 1957–1971, jolloin kaupungistuminen, sukupuolten tasa-arvo ja nuorisokulttuurit vasta tekivät tuloaan, ja käynnissä oli suuri yhteiskunnallinen murros. Tutkimus esittää, että erityisesti Kanervan miljöössä kuvatut henkilökuvat ovat osa sen dokumentaarisen katu- ja henkilökuvauksen traditiota, jonka tunnetuin nimi Suomessa on Ismo Hölttö (s.1940). Tutkimus tarkastelee Kanervan tuotantoa suhteessa katukuvaukseen, sotien jälkeiseen humanistiseen valokuvaukseen ja aikakauden yhteiskunnalliseen murrokseen. Tämä on ensimmäinen tutkimus Teuvo Kanervasta, ja se tuo esiin kokonaan uutta tietoa monista eri lähteistä. Kyseessä on pääosin arkistolähtöinen, elämäkerrallinen tutkimus, jossa on selvitetty Kanervan elämän vaiheita eri arkistolähteitä hyödyntäen. Lähteitä ovat muun muassa Kansallisarkisto, Helsingin kaupunginarkisto, Päivälehden arkisto sekä Kanervan tyttären ja perheystävän arkistot, jotka sisältävät muun muassa lehtileikkeitä, Kanervasta itsestään kirjoitettuja artikkeleita, muistiinpanoja ja kunniakirjoja. Kirjallisuudesta mainittakoon Suomen valokuvataiteen museon entisen johtajan, taidehistorioitsija Elina Heikan tekstit Ismo Höltöstä, Matti Saaniosta (1925–2006) ja humanistisesta valokuvauksesta, tutkija, tohtori Leena Sarasteen tekstit sekä Suomen valokuvataiteen museon useat julkaisut. Tutkimuksessa tarkastellaan lähemmin muutamia mustavalkoisia, miljöössä otettuja henkilökuvia, koska ne edustavat sitä osaa Kanervan tuotannosta, joka erityisesti on jäänyt vaille ansaitsemaansa huomiota. Lisäksi tutkimuksessa on mukana esimerkkejä Kanervan kilpailukuvista, kirjoissa julkaistuista kuvista sekä värillisistä miljöö- ja arkkitehtuurikuvista, jotta kuva elämäntyöstä olisi kokonaisempi. Teuvo Kanerva oli köyhän yksinhuoltajaäidin nuorempi poika, jonka elämän toinen maailmansota mullisti kahdella tavalla. Vakava haavoittuminen ja jalan amputaatio, sekä jo sitä ennen tapahtunut uskoontulo muovasivat hänen maailmankatsomustaan. Valokuvaus oli Kanervalle työ, tapa hankkia elantonsa. Taiteilijana Kanerva ei itseään pitänyt. Mutta ei se ehkä ollut koko totuus. Kanervan kuvat kertovat kauneuden kaipuusta. Hänen näkemyksensä on usein varsin maalauksellinen, jopa runollinen. Kilpailuihin ja näyttelyihin osallistuminen kameraseuratoiminnan kautta osoittaa, että tunnustuksen saaminen ”taidenäyttelykontekstissa” oli sekin merkityksellistä. Omia näyttelyitä Kanerva ei pitänyt eikä tehnyt omia kuvateoksia Suomen Hopealinjaa (WSOY, 1959) lukuun ottamatta. Eläkeikään tultuaan Kanerva myi tai lahjoitti kuvansa pois. Ne hautautuivat arkistojen kätköihin kymmeniksi vuosiksi, kunnes digitalisaatio alkoi yltää myös museoihin ja digitointityöhön saatiin rahoitusta. Tutkimus osoittaa, että Kanervan henkilökuvat ovat osa eurooppalaisen humanistisen valokuvauksen perinnettä. Kuvat ovat myös osa klassisen katu- ja tilannekuvauksen traditiota. Kanerva oli murroskauden kuvaaja, joka dokumentoi kehittyvää kaupunkikulttuuria. Sodassa vammautuminen ja valtavirrasta poikkeava uskonnollinen vakaumus tekivät hänestä varmaankin jossain määrin ulkopuolisen, millä oli vaikutusta hänen myöhempään tunnettuuteensa. Teuvo Kanerva tallensi yhtäältä katoavaa ja toisaalta rakentuvaa Suomea 1950-luvun lopulta lähtien. Lämpimällä, humanistisella otteella hän dokumentoi kaupunkeihin muuttavia ihmisiä ja lähiöiden rakentumista. Hänen kuvansa ovat empaattisia kohtaamisia ja taitavan sommittelijan maalauksellisia näkyjä. Teuvo Kanervan kuvilla on merkittävä dokumentaarinen arvo toisen maailmansodan jälkeisen historiallisen murroksen kuvaajana.
-
Visuaalisia vinksahduksia: Instagramin kehopositiiviset naiset ja sukupuolittuneisuuden haastaminen (2022)Ulkonäkö ei ole yhteiskunnassamme yksityisasia. Ulkoiseen olemukseemme kohdistuu monilla elämänalueilla entistä enemmän odotuksia ja vaatimuksia. Sukupuolittuneet kehonormit ovat vahvasti läsnä visuaalisessa ja mediakulttuurissa. Etenkin Instagramista on tullut luonnollistettujen kauneusihanteiden esittelyfoorumi. Vaikka ei-normatiivisia kehoja on alustalla esillä todella vähän, on kehopositiivisuusajattelu tuonut mukaan kuvia, joissa näkyy muun muassa lihavia kehoja, aknea, selluliittia ja sairauksien aiheuttamia muutoksia kehossa. Maisterintutkielmassani pohdin sukupuolittuneiden kehonormien ja normien vastaisten kuvien kytköksiä Instagramissa. Aineistoni muodostui @ihastukehoosi-tilillä kesällä 2020 viikon aikana julkaistuista selfieistä ja niihin liittyvistä teksteistä. Projektin naiset ja naistapaiset eivät jää pelkästään katseen kohteiksi, vaan ottavat aktiivisen roolin katsojina ja kuvaajina. Pohdin diskurssianalyysin keinoin, millaisia merkityksiä kehopositiivisuuskuvat saivat valitussa aineistossa ja mitkä merkitykset niistä puuttuivat kenties kokonaan. Tarkastelen myös millaisia representaatioita naisista ja naistapaisista aineistoni kuvissa ja niihin liittyvissä teksteissä rakennettiin, purettiin tai toistettiin. Hyödynsin analyysissäni teoriakeskusteluja, jotka kietoutuvat sukupuolen, representaation ja katseen ympärille sekä viimeaikaista Instagram-tutkimusta. Tutkimukseni sijoittuu feministisen mediatutkimuksen, erityisesti sosiaalisen median kriittisen tutkimuksen ja kehollisuuden alaan ja se tekee näkyväksi sukupuolen ilmentymiä ja valtarakenteita Instagramissa. Identifioin aineistosta kolme diskurssityyppiä. Haastamisen diskurssi tekee irtiottoa sosiaalisen median kehonormatiivisuudesta ja kuvien olemassaolo samalla foorumilla pyrkii horjuttamaan kehonormatiivisuuden hegemonista asemaa. Teksteissä esiin tuleva muutoksen diskurssi paljastaa, kuinka naiset ja naistapaiset vaativat muutosta ulkonäköönsä tai suhtautumiseensa siihen nimenomaan itseltään. Yhteiskunnan rakenteiden muuttaminen osana normien purkamista ei sen sijaan noussut esille. Jäljittelyn diskurssi puolestaan osoittaa normien vallan: moni ei-normatiivinen kuva tulee heijastelleeksi sukupuolittuneiden kehonormien representaatioita. Tämä hankauspiste muistuttaa kehopositiivisuuden ja kehonormien jännitteisestä suhteesta. Osallistuminen @ihastukehoosi-projektiin näyttäytyi merkittävänä henkilökohtaisella tasolla, mutta vahva yhteisöllisyyden tunne ja joukkovoima kehonormien muutoksen moottorina puuttuivat. Tutkimukseni osoittaa, että naisten ja naistapaisten merkityksettömänä puuhasteluna pidetty selfie-kulttuuri heijastelee yhteiskunnan sukupuolittuneita kehonormeja. Kuvat eivät ole ”vain” kuvia, vaan ne rakentavat ja toistavat luonnollistettuja kauneuskäsityksiä. Kulttuurimme on entistä visuaalisempi, ja suosittujen sosiaalisen median alustojen representaatiot ihannevartalosta jatkuvine toistoineen vaikuttavat siihen, millaisena näemme maailman ja miten siinä toimimme. Kehopositiiviset kuvat ovat eräänlaisia visuaalisia vinksahduksia, jotka tuovat esiin aiemmin piilotettua, mutta yksin niistä ei ole laventamaan kehon rajoja. Kriittisen ja arvottavan katseen valta ulottuu pitkälle. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet kehonormien moninaiset vaikutukset oman itsen vähättelystä aina syömishäiriöihin ja itsetuhoisuuteen saakka. Lisäämällä tutkimustietoa voidaan edistää yhteiskunnassa tiukassa istuvien kehonormien purkamista ja tehdä tilaa monenlaisten kehojen yhdenvertaisemmalle todellisuudelle. Aiheessa riittää tutkittavaa jatkossakin. Esimerkiksi keski-ikäisten ja ikääntyvien naisten ja naistapaisten sekä muunsukupuolisten kokemukset kehonormeista ja ulkonäkötyöstä kaipaavat tarkastelua.
-
(2014)Läroboksforskningen i Finland har fokuserat nästan enbart på textinnehållet, medan bildmaterialet har uppfattats som sekundärt. Denna studie behandlar bilderna i finska läroböcker i historia för årskurs fem, läsåret då läroämnet historia introduceras. Syftet är att undersöka hur bildvärlden i läroböckerna har förändrats under de senaste 40 åren, sedan grundskolan instiftades i Finland under 1970-talet, samt vad motiven i bildmaterialet i introduktionskapitlen berättar om läroämnet historia. Denna forskning sker genom en kartläggning och en analys av bildmaterialet i två läroböcker från 1970-talet: Peruskoulun historia 1 (WSOY 1971) och Historian maailma 5 (Otava 1977), samt två läroböcker från 2010-talet: Historian tuulet 1 (Otava 2012) och Historia kertoo 5 (SanomaPro 2013). I studien använder jag mig av ett bildsemiotiskt perspektiv. Metoden som används är bildanalys. För att kartlägga förändringarna i bildmaterialet gör jag en kvantitativ analys av källorna i sin helhet. Bildmaterialet granskas utifrån sex olika egenskaper, bland annat deras storlek, bildtyp och antal. För att undersöka vad bilderna berättar om läroämnet historia gör jag en kvalitativ analys av bildmaterialet i introduktionskapitlen, samt en semiotisk näranalys av vissa valda bilder. På dessa sätt hittar jag de, för de olika tidsperioderna, mest typiska motiven och prövar hur väl bilderna lyckas förmedla sitt budskap. Resultaten visar att bildmaterialet har förändrats på sju punkter: Bilderna har blivit fler till antalet, färgbildernas andel har ökat, andelen små bilder har ökat samtidigt som andelen stora och mellanstora bilder har minskat, återkommande vinjettbilder har blivit vanliga, illustrationernas antal har minskat, schematiska bilder förekommer mycket sällan numera, likaså svartvita fotografier. Vad bilderna i introduktionskapitlen berättar om läroämnet historia är olika beroende på från vilken tidsperiod källan är. I läroböckerna från 1970-talet berättar de om en nationalromantisk syn på historieberättandet, där man betonar Finlands historia och den finska kulturen framför världshistorien. I läroböckerna från 2010-talet berättar bilderna om ett mer splittrat förhållande till vad historia är och vad historieberättandet kan innehålla. Det finns också en tendens att betona kommersiella varors roll i historieforskningen och därmed kan bilden som ges av historia, genom bildmaterialet från 2010-talet, uppfattas som konsumistisk. I studien framkommer också att det har skett en märkbar förändring i på vilka sätt människor förekommer i bildmaterialet. Då de i de äldre källornas bildmaterial i regel alltid är sysselsatta med olika arbetsuppgifter, är de i de nyare källornas bildmaterial sysselsatta främst med olika slags fritidsaktiviteter. Barn och familjer förekommer allt mer sällan i bildmaterialet och män förekommer oftare än kvinnor. En annan stor förändring har skett i bildtexterna. I stället för att ge tilläggsinformation om bilden, ställer bildtexterna idag ofta frågor om bilden. Det har också blivit vanligare att bilder inte alls nämns i läroboken, endast i lärarhandledningen. Det är uppenbart att förändringarna i användningen av bildmaterialet främst beror på den tekniska utvecklingen, idag är det i princip möjligt att trycka hurudana bilder som helst, men de beror också på samhällets visualisering, ett fenomen som utlöstes vid uppfinnandet av televisionen. Innehållet i bilderna, alltså vad bildmaterialet berättar om läroämnet historia, beror däremot på samtida rådande ideal och värderingar, till exempel politiska, sociala, ekonomiska och kulturella förhållanden i samhället.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastelen, miten Japania käsiteltiin Helsingin Sanomien covid-19 -uutisoinnissa keväällä 2020. Teoreettisena lähtökohtana on kehysteoria: samat faktat ja tapahtumat voi esittää ja tulkita eri asioita painottaen, eli kehystää eri tavoin. Useiden empiiristen tutkimusten mukaan kehystys vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen kuvan viestin vastaanottaja muodostaa käsiteltävästä asiasta. Tutkin toisaalta sitä, mitä Helsingin Sanomat uutisoi ja mitä se jätti uutisoimatta Japanin epidemiatilanteesta, ja toisaalta sitä, miten se kehysti esittämänsä asiat. Media ja mediatalot ovat enemmän tai vähemmän kytköksissä taloudellisiin ja poliittisiin valtarakenteisiin, ja globaalissa maailmassa valtarakenteetkin ovat globaaleja. Ulkomaanuutiset päätyvät Helsingin Sanomiin kansainvälisten uutistoimistojen ja mediatalojen ketjun kautta. Yksi ajatustapoihin kytkeytyvä globaali valtarakenne on kulttuurillinen jaottelu ”itään” ja ”länteen” ja siihen liittyvä orientalismi. Yhdysvaltalainen ja brittiläinen media on käsitellyt Japania orientalistisesti, ja pyrin selvittämään, välittyikö tällainen käsittelytapa mediatalojen ketjun kautta myös Helsingin Sanomiin. Aineistoni sisältää ne Helsingin Sanomien covid-19 -aiheiset artikkelit ajanjaksolta 16.1.-31.5.2020, joissa Japani mainitaan (talousuutiset pois lukien). Tarkastelujakso alkaa päivästä, jona Japanissa todettiin ensimmäinen covid-19 -tartunta. Se kattaa tartuntalukujen ensimmäisen merkittävän nousun ja laskun (taudin ns. ”ensimmäisen aallon”) Japanissa sekä ajanjakson, jona maassa oli voimassa hätätila. Erittelen ja luokittelen aineistossani esiintyviä kehyksiä sisällönanalyysiä muistuttavalla menetelmällä. Pääasiallinen metodini on kuitenkin kriittinen diskurssianalyysi, jonka avulla tarkastelen, millaisin kielellisin keinoin kehyksiä rakennetaan. Tutkielmassani rakennan japanilaisia alkuperäislähteitä käyttäen kuvan Japanin covid-19 -epidemiasta keväällä 2020 ja sen hillitsemiseksi tehdyistä toimista. Sen jälkeen tarkastelen Helsingin Sanomien uutisointia tätä taustaa vasten ja vertailen uutisoinnin välittämää käsitystä muodostamaani kuvaan. Japanissa koronaepidemia eteni aluksi verrattain hitaasti. Vaikka se alkoi aiemmin kuin Suomessa, huolet terveydenhuollon kantokyvystä nousivat esiin myöhemmin. Uutisoinnissaan Helsingin Sanomat alkoi kuitenkin käsitellä Japanin toimia onnistuneina käytännössä vasta sitten, kun oli selvää, että kuolleisuus oli jäänyt pienemmäksi kuin Suomessa. Yksi toistuva kehystys oli esittää Japanin toimet hitaina tai tehottomina. Tämä kehys oli yleensä omaksuttu käytetyistä lähteistä. Se kytkeytyy yhtäältä aiempaan Japania koskevaan uutisointiin ja toisaalta implisiittisiin oletuksiin siitä, millaiset epidemianhallintamallit nähtiin toimivina. Lisäksi uutisoinnista nousi esiin mm. kehys, jossa Suomi ja Japani rinnastettiin, ja kehys jossa käsiteltiin epidemian vaikutuksia tyypillisen japanilaisina pidettyihin ilmiöihin. Helsingin Sanomien käyttämät medialähteet olivat yhtä lukuun ottamatta englanninkielisiä, ja niissä painottui yhdysvaltalainen näkökulma. Usein lehti omaksui aihepiirejä ja kehyksiä suoraan lähteistään. Orientalistista käsittelyä Helsingin Sanomissa ei voi kuitenkaan sanoa esiintyneen silloinkaan, kun sitä oli nähtävissä lähteissä. Kehys, jossa Suomi ja Japani samaistettiin, oli yleisempi kuin Japanin outona ja vieraana esittävä kehys.
-
(2015)Tutkielmassa selvitetään, miten yhdeksäsluokkalaiset, heikoksi arvioidut kirjoittajat hallitsevat kirjoittamisen eri osataidot, diskurssikompetenssit: mitkä diskurssikompetensseista ovat hallussa muita paremmin, entä muita heikommin? Lopulta vastataan myös siihen, miten vuoden 2004 perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden mukaiset tavoitteet toteutuvat aineiston kirjoitelmissa. Työn teoreettisen viitekehyksen muodostavat kirjoittajan kompetenssit ja niiden alakäsite diskurssikompetenssit. Jaottelu perustuu Henna Makkonen-Craigin (2011) esitykseen äidinkielellä kirjoittavan diskurssikompetensseista. Tutkimus on toteutettu purkamalla neljä diskurssikompetenssia 25 analyysiyksiköksi. Näitä yksiköitä on etsitty tekstistä ensisijaisesti laadullisella tutkimusotteella. Aineisto on peräisin Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen korpuksesta, johon on koostettu vuoden 2010 kansallisen äidinkielen ja kirjallisuuden oppimissaavutusten seuranta-arvion yhteydessä teetettyjä pohtivia kirjoitelmia. Aineisto koostuu 40 kirjoitelmasta, jotka on arvioitu arvosanalla 6- tai huonommiksi. Tekstilajikompetenssin osalta huomataan, että kolmiosainen tekstin yleisrakenne ei toteudu kirjoitelmissa, vaikka pyrkimyksiä sen suuntaan on nähtävissä. Sisällöllisesti teksteissä toteutetaan tehtävänanto, mutta edellytetty pohtivuus on vaillinaista. Sosiaalinen kompetenssi osoittautuu heikoksi. Kirjoittajat ilmaisevat kantojaan usein affektisesti, jopa aggressiivisesti. Teksteissä rakennetaan rajoja aikuisten ja nuorten välille. Kirjoittajat viittaavat itseensä kirjoittajina ja lukijoina aina negatiivisessa valossa. Kirjoittajat osoittavat kognitiivista kompetenssia tuottamalla tekstiinsä poikkeuksetta pääväitteen, mutta perustelevat sitä vain yksinkertaisesti tukien. Väitteitä ei juuri koetella. Kirjoitelmiin syntyy myös ankkuroimattomia pohdiskelujaksoja, joiden jatkokehittely olisi tärkeää. Tekstuaalinen kompetenssi on vaillinainen. Retorisia keinoja kirjoittajat osaavat kuitenkin käyttää, ja etenkin retorisilla kysymyksillä ja metatekstillä on kirjoitelmia jäsentävä vaikutus. Kirjoitelmien virkkeet ketjuuntuvat, sivulauseiden variaatio on vähäistä ja pronominien viittaussuhteet huomattavan pitkiä. Kappalejaossa on merkittäviä ongelmia, minkä seurauksena tekstiin syntyy halkeamarakenteita. Keskeinen tulos on, että aineiston kirjoittajat vastaavat taidoiltaan pikemminkin hyvät taidot saavuttanutta viides- kuin yhdeksäsluokkalaista. Opetuksessa ja tutkimuksessa tulisi kiinnittää huomiota siihen, että myös heikoimmat oppilaat saavuttavat äidinkielen ja kirjallisuuden ydinsisällöt, eli riittävän luku- ja kirjoitustaidon.
-
(2016)Tutkielmani käsittelee suomenruotsalaisten tekstiviestien kieltä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, minkälaisia erityispiirteitä suomenruotsalaisiin tekstiviesteihin ja yksityisiin chatt-keskusteluihin liittyy. Hypoteesina oli, että tekstiviesteissä käytetään paljon lyhenteitä ja ei-kielellisiä elementtejä, kuten hymiöitä sekä emojeja (pieniä värillisiä kuvia). Tekstiviestit ovat lyhyitä tekstejä. Ne korvaavat nykyisin, varsinkin nuorten keskuudessa puhelinkeskusteluja ja niissä on usein puhekielen elementtejä. Tekstiviesteissä käytetään paljon lyhenteitä ja sanat kirjoitetaan usein, kuten ne lausutaan puhekielessä. Myös aiemmat tutkimukset osoittavat, että lyhenteiden käyttö on yleistä, ja että nuoret ovat omaksuneet tekstiviestien kirjoittamisen jokapäiväiseksi toiminnaksi. Tekstiviestien kieli on hyvin vapaamuotoista ja kielioppisäännöt unohtuvat usein. Vaikka tekstiviestikieli on melko uusi ilmiö, on suomalaista ja kansainvälistä tutkimusta tehty paljon. Tutkimustulokset ovat pääsääntöisesti samansuuntaisia, mutta tutkijat ovat erimielisiä tekstiviestikielen vaikutuksesta lasten ja nuorten muihin teksteihin. Tutkimuskysymyksiä on kolme: Ensinnäkin selvitän, minkälaista kieltä suomenruotsalaisissa tekstiviesteissä käytetään, käytetäänkö lyhenteitä ja miten yleistä hymiöiden ja emojien käyttö on. Toiseksi haluan tietää, onko tekstiviestien rakenteessa tai kielessä sukupuolten välisiä eroja. Kahden ensimmäisen tutkimuskysymyksen tulokset perustuvat omaan tutkimusaineistooni. Kolmanneksi haluan selvittää, miten paljon tekstiviestien runsas käyttö vaikuttaa nuorten muuhun kirjalliseen ilmaisuun. Nämä tutkimustulokset perustuvat aiempiin tutkimuksiin. Tutkimusaineistona on 274 tekstiviestiä, jotka sain äidinkielenään suomenruotsia puhuvilta tutkimushenkilöiltä. Mukana tutkimuksessa on 22 naista, jotka ovat kirjoittaneet 216 viestiä, sekä 6 miestä, jotka ovat kirjoittaneet 58 viestiä. Iältään tutkimushenkilöt ovat noin 20-vuotiaita, mutta mukana on myös muutama vanhempi henkilö. Tutkimuksen kannalta ongelmallista on se, että miehiä oli mukana huomattavasti vähemmän kuin naisia. Tutkimus on pääasiassa kvalitatiivinen, mutta tiettyjä piirteitä, kuten lyhenteiden tai emojien esiintymistiheyttä, sekä isojen alkukirjainten käyttöä tarkastellaan myös kvantitatiivisesti. Tutkimuksessa havaittiin, että tekstiviesteissä käytetään paljon lyhenteitä ja puhekieltä. Mielenkiintoinen havainto on, että lyhyitä sanoja lyhennetään pitkiä sanoja useammin. Myös hymiöiden ja emojien käyttö on yleistynyt ja emojit ovat alkaneet korvata välimerkkejä ja tervehdyksiä. Partikkeleita käytetään yhä usein, mutta näiden käyttö tullee vähenemään emojien käytön yleistymisen myötä. Tutkimus osoittaa, että miesten ja naisten viestit ovat rakenteeltaan hyvin samankaltaisia, mutta miehet käyttävät naisia useammin vieraskielisiä sanoja, sekä isoja alkukirjaimia erisnimissä. Koodinvaihto on yleistä kaikissa tekstiviesteissä sukupuoleen katsomatta. Emojien käyttö on yleistynyt huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana ja naiset ja miehet käyttävät niitä yhtä paljon. Vaikka tutkijat ovat edelleen erimielisiä tekstiviestikielen vaikutuksesta lasten ja nuorten kirjalliseen ilmaisuun, tukee suuri osa tutkimuksista sitä seikkaa, että tekstiviestien kirjoittamisella on positiivisia vaikutuksia kirjalliseen ilmaisuun. Nuoret harjoittelevat kirjoittamista jatkuvasti ja osaavat mukauttaa tekstinsä tilanteen mukaan.
-
(2022)Tämän tutkielman tarkoituksena on vertailla, minkälaisia vertauksia esiintyy kaikkitietävän kertojan sekä hahmojen puheessa Tove Janssonin muumiromaaneissa. Lisäksi tarkastelen, muuttuvatko nämä vertaukset jollakin tavalla ajan myötä. Tutkimusaineisto koostuu neljästä muumiromaanista, jotka ovat Småtrollen och den stora översvämningen (1945), Farlig midsommar (1954), Trollvinter (1957) ja Sent i november (1970). Aineiston vertaukset poimin manuaalisesti. Analyysi on pääasialliselta luonteeltaan kvalitatiivinen, mutta siihen sisältyy myös kvantitatiivisia piirteitä. Aineiston analyysi noudattaa stilistiikan oppeja ja erityisesti Peter Cassirerin (2015) sekä Michael Shortin ja Geoffrey Leechin (1981) kuvauksia kaunokirjallisuuden vertausten analysoimisesta. Aineisto sisältää 50 vertausta, joista 42 ilmenee kertojan puheessa ja 8 repliikeissä. Analyysi osoittaa, että kertojan ja hahmojen repliikkien vertaukset ovat hyvin samankaltaisia. Ne kuvaavat samoja ilmiöitä sekä sisältävät intensifiointia. Niiden merkitys on vahvistaa ja havainnollistaa sanottua. Molemmat luovat pääosin samanlaisen efektin, mutta vain kertojan vertaukset luovat jännitystä. Sekä kertojan että repliikkien vertaukset sisältävät niin konkretiaa kuin abstraktiutta, ja vertaukset ovat luonteeltaan multimodaalisia. Kumpaankin vertaustyyppiin kuuluu uusia ja vakiintuneita vertauksia, mutta suurin osa niistä on kuitenkin uusia. Vertaukset ovat valtaosin selkeitä ja yksiselitteisiä, vaikka niistä jotkut sisältävät myös monitulkintaisuutta. Lisäksi kummassakin vertaustyypissä ilmenee personifikaatiota sekä samoja teemoja, vaikkakin kertojalla on pari teemaryhmää enemmän ja muutama vertaus, joita ei voi luokitella. Selkeänä erona on myös se, että kertojan lauseessa voi esiintyä kaksi vertausta, kun repliikit sisältävät vain yhden vertauksen. Kertoja käyttää niin ikään enemmän vertauksia, ja kertojan vertausten määrä kasvaa suuremmin kirjasta toiseen kuin repliikkien vertausten määrä. Toisaalta repliikkien vertaukset ovat kaikki keskenään erilaisia, kun taas kertoja käyttää muutamaa samantyylistä vertausta. Vertausten määrä lisääntyy siten, että niiden frekvenssi on korkein viimeisessä romaanissa. Sekä kertojan että repliikkien vertausten määrä kasvaa, etenkin kun verrataan ensimmäistä ja viimeistä romaania. Näin ollen niin kertojan kuin hahmojenkin puhe muuttuu ainakin jossain määrin kuvaannollisemmaksi. Lisäksi vertaukset muuttuvat kekseliäämmiksi, kun viimeinen romaani sisältää enemmän uusia kuin vakiintuneita vertauksia.
-
(2012)Tutkielmassa tarkastellaan ruotsin kielen partisiipin perfektimuotoja sekä adjektiivisen merkityksen saavien partisiipin perfektien esiintymistä ja käyttöä lehtikielessä. Tarkastelun kohteena on seitsemän Hufvudstadsbladet- lehden numeroa, joista jokaisesta on valittu neljä artikkelia, jotka edustavat eri tekstilajeja. Valitut tekstilajit ovat uutisteksti, pääkirjoitus, arvostelu ja urheilu-uutinen. Tutkielman tarkoituksena on ensisijaisesti selvittää, kuinka adjektiivisen partisiipin perfektin tunnistaa lehtiteksteissä kielitieteellisen kirjallisuuden tarjoamien mallien avulla. Eri kriteerejä käytetään erottamaan adjektiiviset partisiipin perfektit verbaalisista. Toisena päätavoitteena on selvittää adjektiivisten partisiipin perfektien osuus kaikista partisiipin perfekteistä. Lopuksi tutkitaan adjektiivisten partisiipin perfektien osuus eri tekstilajeissa. Aineistosta on laskettu kaikki partisiipin perfektimuodot ja luokiteltu ne adjektiivisiksi tai verbaalisiksi. Tämän jälkeen on laskettu adjektiivisten partisiippien prosentuaalinen osuus kaikista partisiipin perfekteistä yhteensä sekä niiden prosentuaalinen osuus jokaisessa neljässä tekstilajissa. Tutkielman tulokset osoittavat, että adjektiivisia partisiipin perfektejä käytetään monipuolisestilehtikielessä. Kaikista partisiipin perfekteistä suurin osa, 81,4 %, saa adjektiivisen merkityksen. Usein adjektiivisen partisiipin taustalla on resultatiivinen verbi, joka ilmaisee esimerkiksi siirtymistä uuteen tilanteeseen. Materiaalissa on kuitenkin myös monia rajatapauksia. Uutistekstien partisiipin perfekteistä 86,7 % on adjektiivisia, ja pääkirjoituksissa adjektiivisten muotojen osuus on 78,5 %. Arvosteluissa adjektiivisia muotoja on 75,9 % ja urheilu-uutisissa 86,0 %. Tutkielman mukaan uutistekstien kieli on asiapitoista, minkä vuoksi tutkitut adjektiiviset partisiipin perfektit eivät uutisteksteissä ilmaise arvioita eivätkä juuri tunnetiloja. Partisiippien sisältö muuttuu kuitenkin subjektiivisemmaksi tultaessa pääkirjoituksiin ja erityisesti arvosteluihin ja urheilu-uutisiin.
Now showing items 4573-4592 of 4848