Browsing by Title

Tarkastelen tässä maisterintutkielmassa sivullisuutta Raija Siekkisen pienoisromaanissa Saari (1988). Siekkinen käsittelee tuotannossaan usein sivullisia naisia, ja myös Saaressa esiintyy kaksi sivullisia piirteitä omaavaa naishahmoa. Tutkin, miten sivullisuus ilmenee näiden kahden naishahmon toiminnassa, tunteissa ja kokemuksissa, sekä miten naisten sivulliset piirteet eroavat toisistaan. Kartoitan myös sivullisuutta romaanin kerronnallisten strategioiden kautta. Siekkisen romaani sisältää selkeitä sivullisuuden ilmentymiä, mutta hieman eri tavoin kuin 1950-luvun sotien jälkeistä kirjallisuutta leimaavissa sivullisuuskertomuksissa. Pohdinkin myös, miten Siekkisen teoksen sivullisuus poikkeaa modernistisen kirjallisuuden sivullisuuden kuvauksista. Tutkielmani menetelmänä toimii teoksen lähiluku sekä kirjallisuuden sivullisuustutkimuksiin ja sivullishahmon kartoituksiin nojaava tekstianalyysi. Aiempi sivullisuuden tutkimus pohjaa Colin Wilsonin (1956) määritelmään sivullishahmosta sekä Elise Nykäsen (2022) tutkimukseen kotimaisen kirjallisuuden sivullisista ja eksistentiaalisista tunteista. Hyödynnän analyysissa myös kertomuksen teorian käsitteistöä keskittyen erityisesti romaanin kertojan ja fokalisaation vaikutuksiin sivullisuuden ilmenemisessä. Tutkimukseni osoittaa, että sivullisuus ilmenee Siekkisen teoksen naishahmoissa sekä konkreettisen toiminnan että kokemuksellisuuden kautta. Sivulliselle ominaista toimintatapaa kuvaa naisten muusta maailmasta eristäytyminen, mikä aiheuttaa naisissa ambivalentteja yksinäisyyden sekä ahdistuksen tuntemuksia. Kumpikin nainen kokee myös eksistentiaalisen muutoksen, jossa oma kokemus itsen ja muun maailman välisestä suhteesta muuttuu. Tämän muutoksen aiheuttamat tunteet ilmenevät naisissa maailmassa olemista koskevina eksistentiaalisina tunteina, joista erityisesti vierauden sekä oman arvottomuuden ja merkityksettömyyden tunteet korostuvat. Naisten tapa kokea erilaiset sivullisuuden tuntemukset sekä elämään ja olemassaoloon liittyvät muutokset kuitenkin poikkeavat toisistaan. Esitän myös, että Saaren kerronta nostaa esiin naisten sivullisuutta ulkopuolisen ja etäisen kertojan sekä naisten mielenmaiseman kuvauksen kautta. Fokalisaatio tuo esiin myös naisten välisen peilaussuhteen, mikä korostaa sivullisille ominaista sivustaseuraamista ja katseen kohteena olemista. Kerronnan kaksoiskatse tarkentaa myös yksinäisyyden ja toisen läsnäolon väliseen jännitteeseen. Analyysini pohjalta esitän, että Saaren sivulliset naishahmot asettuvat modernismin sivulliskuvausten jatkumoon täydentäen aikaisempia sivullishahmon kartoituksia. Siekkisen teoksen naisten sivullisuus poikkeaa kuitenkin hieman modernismin sivullisuudesta, koska naisten kokemuksissa ja sivullisuuden kuvauksissa voi havaita arkisuutta ja ajattomuutta. Tulkintani mukaan Siekkinen kuvaa yleisesti sivullisuuden ja yksinäisyyden tunteiden kanssa kamppailevien naisten mielenmaisemaa, mikä osoittaa myös sivullisuuden tunteen universaaliuden. Sen lisäksi että naishahmojen tutkimus tuo uutta näkökulmaa sivullishahmon traditioon, syventää tutkimukseni myös käsitystä Siekkisen naishahmojen sivullisista piirteistä sekä koko Siekkisen tuotantoa leimaavasta sivullisesta naiskuvasta.

Tässä pro gradu -tutkielmassani tutkin yksityisyrittäjien järjestäytymisen alkuvaihetta vuosina 1929-1938. Tutkin aihetta ilmiön ympärille perustettujen järjestöjen, vuonna 1929 perustetun Taloudellisen Valistuskeskuksen ja sen jatkoksi vuonna 1934 perustetun Yksityisyrittäjäin Liiton, kautta. Tutkimuskysymykseni ovat, miksi yksityisyrittäjät järjestäytyivät, miten he järjestäytyivät ja mitä he tekivät? Näihin kysymyksiin vastatakseni tutkin myös keitä yksityisyrittäjät olivat ja tarkastelen yksityisyrittäjien järjestäytymisen taustalla vaikuttanutta yksityisyritteliäisyyden ideologiaa. Tutkimusajanjaksoni alkaa Taloudellisen Valistuskeskuksen perustamisesta vuonna 1929 ja päättyy vuoteen 1938, eli ennen sota-ajan alkua Suomessa. Näkökulmani tutkimusaiheeseen on yrityshistoriallinen. Tutkielmani keskeisen lähdeaineiston muodostavat Suomen Yrittäjien arkistosta löytyvät Taloudellisen Valistuskeskuksen ja Yksityisyrittäjäin Liiton arkistomateriaalit, jotka pääasiassa käsittävät pöytäkirjoja hallitusten ja työvaliokuntien kokouksista sekä järjestöjen vuosikertomuksia. Lähdeaineistonani käytän myös Taloudellisen Valistuskeskuksen ja myöhemmin Yksityisyrittäjäin Liiton julkaisemaa suurelle yleisölle tarkoitettua Talous ja Koti -lehteä. Tutkimusmetodini on kvalitatiivinen sisällönanalyysi sekä ilmiön kontekstuaalinen selittäminen. Yksityisyrittäjien järjestäytyminen alkoi kaupan alan eri piirien perustaessa Taloudellisen Valistuskeskuksen vuonna 1929. Valistuskeskuksen perustajajäsenet Suomen Tukkukauppiaiden Liitto ja Suomen Vähittäiskauppiasliitto kuitenkin riitaantuivat jo vuonna 1933, joka johti Vähittäiskauppiasliiton eroon toiminnasta. Eron seurauksena Valistuskeskukseen jääneet piirit lakkauttivat Valistuskeskuksen ja perustivat vuoden 1934 alusta sen työtä jatkamaan Yksityisyrittäjäin Liiton. Yksityisyrittäjäin Liitto oli tutkimusajanjaksollani tavoitteissaan menestyksekäs ja pystyi johdonmukaisesti laajentamaan toimintaansa. Tutkimuksessani osoitan, että yksityisyrittäjien päävastustaja oli osuustoimintaliike, niin taloudellisesti kuin aatteelliseksi. Se oli myös tärkein syy yksityisyrittäjien järjestäytymiseen. Tässä työssä osoitan, että Taloudellisen Valistuskeskuksen ja Yksityisyrittäjäin Liiton järjestäytyminen oli uudenlainen ilmiö järjestökentässä, sillä sen tavoitteena oli yhdistää yksityisyrittäjien joukko, jonka järjestäytyminen oli siihen mennessä edennyt ammattiryhmäkohtaisesti. Yksityisyrittäjien joukkoa yhdisti yksityisyritteliäisyyden ideologia. Osoitan myös, että yksityisyrittäjien järjestäytyminen oli aatteellista. Tärkeimpiä toimintamuotoja olivat yksityisyritteliäisyyttä puolustavien kirjoitusten tekeminen sanomalehtiin, omien lehtien Talous ja Kodin sekä Yksityisyrittäjän julkaiseminen sekä yksityisyrittäjien järjestämät tapahtumat Yksityisyritteliäisyyden Viikot sekä yleiset yksityisyrittäjien kesäkokoukset. Yksityisyrittäjien järjestäytymisen ilmiön merkitys on ennen kaikkea siinä, että sillä on ollut kauaskantoisia seurauksia suomalaisessa elinkeinoelämän järjestökentässä. Yksityisyrittäjien järjestäytyminen aloitti kehityksen, joka johtaa Suomen Yrittäjiin asti.

Tämä etnomusikologian alaan lukeutuva pro gradu -tutkielma pyrkii musiikkiesityksen etnografisen analyysin keinoin kartoittamaan muusikoiden ja yleisön toiminnan sekä itse musiikin tilannesidonnaisuutta. Kontekstina tutkimukselle on Recôncavon samba de roda -kulttuurissa käynnissä oleva muutos, jossa perinteisen yhteisöllisen sambajuhlan rinnalle on muodostunut käytäntö esittää sambaa esiintymislavalla julkisessa kaupunkitilassa. Tutkielmassa tarkastellaan samba de rodaa musiikinlajina ja kulttuurina: sen historiaa, nykypäivää sekä kulttuurisia ja musiikillisia erityispiirteitä. Tutkielman etnografinen analyysi pohjautuu aineistoon, joka on tallennettu kenttätyömatkalla Brasiliassa, Bahian osavaltion Recôncavon alueella. Analyysin kohteena on kaksi esitystä, joissa Quixabeira da Matinha -yhtyeen muusikot esiintyvät kahdessa erilaisessa tilanteessa: toinen esityksistä tapahtuu julkisessa kaupunkitilassa, toinen kyläyhteisön juhlassa, erään perheen kotitalolla. Etnografisen analyysin kohteena on muusikkojen ja yleisön toiminta esitystilanteissa sekä soitettu musiikki. Keskeisinä teoreettisina viitekehyksenä tutkielmalle toimivat Anthony Seegerin sekä Herndon & McLeodin musiikkiesitysten etnografisen analyysit, sekä musiikin etnografisen ja etnomusikologisen tutkimuksen menetelmäkirjallisuus. Samba de roda -esitysten tilannesidonnaisuutta tarkastellaan Max Peter Baumannin musiikillisen folklorisaation käsitteen kautta prosessina, jossa tietty kulttuuriperinne stilisoidaan lavaesitykseksi ja se irtoaa alkuperäisestä kontekstistaan. Recôncavon samba de rodan estetiikkaa ja merkityksiä määritellään, neuvotellaan ja sovitellaan modernissa, meditoituneessa kulttuurikentässä. Tutkielmassa paljastuu, että muusikoiden ja yleisön tiedossa on kaksi erilaista samba de rodan esittämisen tapaa: 1) ”Sambajuhla”, joka on yhteisöllinen tapahtuma ja edustaa perinteistä samba de roda kulttuuria 2) ”Sambaesitys”, joka esitetään lavalla yleisölle ja joka representoi ”sambajuhlaa”. Tutkielmassa esitetään, että Recôncavon alueen samba de roda -kulttuuria on muuttanut ja muuttaa edelleen musiikillisen folklorisaation vaikutus, joka irrottaa kansanperinteen sen alkuperäisestä yhteydestä ja estetisoi sen lavaesitykseksi. Samalla tämän stilisoidun lavaesityksen rinnalla on yhä elävänä samba de rodan perinteinen, yhteisöllinen esittämisen tapa, jossa muusikot ja juhliin osallistujat ovat aktiivisessa vuorovaikutuksessa: musiikki esitetään, tanssitaan ja koetaan yhteisessä piirissä, ilman jaottelua esiintyjiin ja yleisöön

Tutkielman aihe on subliimi IC-98:n teoksissa Arkhipelagos (Navigating the Tides of Time), Epokhe (The Last Sixth of the Final Hour) ja Nekropolis. Teoksia tarkastellaan tutkielmassa subliimin ilmentyminä, jäljittäen niiden sisällöllisiä ja esteettisiä yhteyksiä sekä historialliseen subliimiin, että subliimin nykymuotoihin. Subliimi estetiikan ja taideteorian käsitteenä juontaa juurensa antiikin aikaan ja kohosi keskeiseen rooliin 1700-luvun teoreetikkojen teksteissä. Puhuttiin sitten psykologisesta ilmiöstä, metafyysisestä esteettisestä kokemuksesta tai luonnon tai taiteen objektista, subliimi vakiintui tarkoittamaan jotain intensiivisyydessään ja mahtavuudessaan mittaamatonta ja käsittämätöntä. Subliimi sai uusia muotoja postmodernin teorian piirissä ja on jatkanut eloaan estetiikan tutkimuksessa, taideteoriassa ja taiteessa nykypäivään saakka. Tutkielmassa tehdään katsaus subliimin historiaan käymällä lyhyesti läpi subliimin teorian keskeisten ajattelijoiden Edmund Burken, Immanuel Kantin ja Jean-François Lyotardin teorioiden perusajatukset. Tämän kautta luodaan pohja pohdinnalle siitä, millä tavoin IC-98:n teokset kytkeytyvät subliimin historiaan ja subliimia tavoittelevan taiteen traditioon. Teoksille etsitään yhtymäkohtia niin romantiikan subliimia heijastelevasta maisemamaalauksesta, kuin postmodernin subliimin teorian ajatuksesta subliimista sen esittäjänä, jota ei voi esittää. Teokset liitetään tutkielmassa apokalyptisen subliimin kategoriaan, jonka historialliseen ja nykymuotoiseen estetiikkaan ja aihemaailmaan ne monella tasolla yhdistyvät. Apokalyptinen subliimi on saanut uusia piirteitä ekologisen kriisin aikakaudella: antroposeenin aika on tuonut subliimin teorian ratkaistavaksi kysymyksiä ihmisen muuttuneen luontosuhteen ja luonnonsubliimin olemuksesta, sekä subliimin poliittisesta potentiaalista. IC-98:n videoinstallaatiot kytkeytyvät monitahoisesti näihin kysymyksiin: ne käsittelevät sivilisaatioiden ja ekologioiden vaiheita allegorisen kuvakerronnan kautta, ja niissä ollaan sekä luonnon subliimina pauhaavan voiman, että ympäristöpoliittisten sisältöjen äärellä. Taideteosten ja subliimin suhdetta käsiteltäessä on tarpeen huomioida myös taiteelliseen subliimiin liittyvä problematiikka ja sen keskeiset kysymykset nykyteorian piirissä. Tutkielmassa luodataan tämän keskustelun eri haaroja ja taiteellisen subliimin mahdollisia muotoja. Subliimin kokemuksen mahdollisuutta taiteen kontekstissa pohdittaessa tutkielmassa lopulta painottuu Kantin teoriasta lähtevä ja Lyotardin edelleen jalostama ajatus subjektin mielessä tapahtuvasta subliimista, sekä katsojan position ja esteettisen filtterin merkitys. Tutkielman loppupäätelmissä IC-98:n teosten esitetään olevan nykytaiteen subliimin ytimessä voimakkaan illusorisina, kokonaisvaltaisina ja moniaistisina kokemuksina, jotka luovat potentiaaliset edellytykset subjektiiviselle subliimille kokemukselle ja subliimin taiteen poliittisen potentiaalin ilmenemiselle, sekä ajankohtaisten sisältöjen käsittelemiselle subliimin estetiikan keinoin.

Ympäristökasvatus on kehittynyt kansainvälisesti ennen kaikkea vastauksena vakavoituviin maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin, joiden vyyhtiä kutsutaan nykyään jopa ekokriisiksi. Näkemyksiä siitä, mikä on oikea ratkaisu ympäristöongelmiin ja ekokriisiin on monia, ja osa näistä näkemyksistä on kehittynyt omiksi ympäristödiskursseikseen, joista kestävän kehityksen diskurssi on saavuttanut vankan aseman kansainvälisessä yhteistyössä tehtävässä ympäristökasvatuksen linjauksessa 1990-luvulta nykypäivään. Kestävää kehitystä on myös kritisoitu diskurssina ja kasvatuksen uutena päämääränä mm. sen antroposentrisyydestä, eli ihmiskeskeisyydestä, ja antroposentrisyyden ongelmallisuutta ympäristökasvatuksen ja ekokriisin ratkaisujen lähtökohtana. Perinteisessä japanilaisessa ajattelussa ihmisen suhteesta ympäristöönsä on painotettu luonnon kanssa harmoniassa elämistä ja luonnon kunnioittamista. Tämän perinteisen ajattelun ja kestävän kehityksen välistä yhteyttä on pohdittu, vaikka Japanissa ympäristökasvatuksen poliittisessa ohjauksessa selkeästi omaksutun kestävän kehityksen diskurssin myönnetäänkin olevan antroposentrinen. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, millaisen määritelmän japanilaisen ympäristökasvatuksen ohjaus tällä hetkellä muodostaa ympäristökasvatuksen ja kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen välisestä suhteesta sekä ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta, ja kuinka kestävän kehityksen diskurssi vaikuttaa tässä muodostuksessa. Tutkimuksen metodiksi valittiin kriittisen diskurssianalyysin ja argumentaatioanalyysin yhdistävä viitekehys, jossa aineistosta etsitään käytännön argumentteja, joiden eri rakenteellisten osien muodostusta diskurssien nähdään ohjaavan. Analyysin aineistoksi valittiin Japanin muodollista ympäristökasvatusta tukevan julkaisusarjan Ympäristökasvatuksen ohjausmateriaalit uusin painos vuodelta 2016. Siitä eristettiin ympäristökasvatuksen määrittelyä ja järjestämistä koskevia argumentteja, joiden kokonaisuuksien analyysissä arvioitiin erityisesti kestävän kehityksen diskurssin vaikutusta. Samalla pohdittiin argumenttien vakuuttavuutta ja aineiston muodostaman diskurssin hyväksyttävyyttä aiemmassa tutkimuksessa ja pohdinnassa esitettyihin kasvatuksen ja ympäristökasvatuksen vaihtoehtoisiin normatiivisiin lähtökohtiin nähden. Analyysin keskeisimmät löydökset ovat se, että ympäristökasvatuksen tulevaisuus nähdään kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen päämääriä ja arvoja palvelevana kasvatuksena, että ympäristö pelkistyy lähinnä ihmistä palveleviksi resursseiksi tai vahingoittavien ongelmien vyyhdiksi, ja että ihmiset nähdään pohjimmiltaan luonnosta erillisenä entiteettinä. Analyysissä tulkittiin, että nämä löydökset myötäilevät kestävän kehityksen diskurssia, ja että niiden yhteensopivuuden ongelma muiden luonnon arvoa koskevien ainesten kanssa jää ratkaisematta. Lisäksi oli kiinnostavaa, että olosuhteiden kuvailussa ongelmiin todellisuuden representaatioina ja niiden ratkaisuun sekä pedagogisiin motiiveihin keskityttäessä, yksilön vastuu ympäristöongelmien aiheuttamisessa ja ratkaisussa sekä tulevaisuuden imaginaarina kestävän yhteiskunnan rakentamisessa korostuu, kun taas rakenteelliset tekijät häivytetään. Kasvatustieteen näkökulmasta kiinnostava jatkotutkimuksen suunta olisi esimerkiksi tämän tutkimuksen aineiston kaltaisten tekstien ja niiden konstruoimien ja uusintamien diskurssien merkitys varsinaisessa kasvatustoiminnassa ja kasvattajien itsensä päätöksenteossa. Koska ympäristökasvatuksen ohjauksessa, kuten muussakin ympäristöpolitiikasa vaikuttavat olennaisella tavalla kansainväliset ympäristödiskurssit, olisi myös kiinnostavaa laajentaa tutkimusta kansainväliseen vertailuun.

Tutkimus koskee nk. yöpakkaskriisiä vuonna 1958, jolloin Neuvostoliitto pyrki kaatamaan K.-A. Fagerholmin III hallituksen, jolla oli 2/3 eduskunnan tuki. Hallitus syntyi kesän 1958 eduskuntavaalien jälkeen ja hallituksessa olivat kaikki puolueet paitsi kommunistit ja SDP:n oppositio. Neuvostoliitto ei hyväksynyt kaikkia uuden hallituksen ministereitä ja osoitti tämän uhkaamalla katkaista Suomen ja Neuvostoliiton väliset taloussuhteet. Suomen valtionjohdon suhtautuminen Neuvostoliiton painostukseen oli jakaantunut. Fagerholmin III hallitus pyrki pysymään vallassa, mutta presidentti Kekkonen tuki Neuvostoliiton pyrkimyksiä kaataa hallitus omista intresseistään johtuen. Tässä tutkimuksessa selvitetään, millainen taloudellinen riski Suomelle olisi ollut Neuvostoliiton kaupan loppuminen ja mitä mahdollisuuksia sen korvaamiseen oli. Tutkimuksessa selvitetään myös, kuinka tärkeää Suomen kauppa Neuvostoliitolle oli. Lisäksi tutkimuksessa analysoidaan sitä, miten eri osapuolet olivat tunnistaneet yöpakkaskriisiin liittyvän taloudellisen riskin ja miten nämä osapuolet toimivat. Toimijoina tässä kriisissä olivat presidentti Kekkonen, maan hallitus, virkamieskunta, puunjalostus- ja metalliteollisuus sekä Neuvostoliitto. Pääalkuperäislähteenä on käytetty ulkoministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön, Suomen Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton, Suomen Metalliteollisuusyhdistyksen, Urho Kekkosen, Päiviö Hetemäen, Johannes Virolaisen ja Foreign Relations of the United States arkistoja. Suomelle viennin loppuminen Neuvostoliittoon olisi merkinnyt taloudellisia haasteita, mutta tilanne ei missään nimessä olisi ollut ylitsepääsemätön. Puunjalostusteollisuuden tuotteiden vienti olisi voitu suunnata länsimarkkinoille. Laivojen vienti olisi osittain korvattu kotimaisilla uusinvestoinneilla. Maailman taloudellinen tilanne oli suotuisa ja Suomen tilannetta vielä edesauttoi mm. vuotta aikaisemmin tehty suurdevalvaatio ja länsikaupan vapautuminen. Lisäksi Neuvostoliiton vienti Suomeen oli lähes kokonaan raaka-aineita, jotka olivat olleet muualta hankittavissa. Suomi olisi todennäköisesti selvinnyt talouden kannalta melko helposti, jos Neuvostoliiton kauppa olisi päättynyt. Neuvostoliiton päätös lopettaa kauppa olisi ollut hyvin epätodennäköinen, koska se sai Suomelta tuotteita, jotka olivat muista länsimaista vientikiellossa, mm. laivoja ja kaapelia. Lisäksi bilateraalinen kauppa, jos se oli tasapainossa, ei vaatinut valuuttaa. Kellään suomalaisella osapuolella ei ollut kokonaiskäsitystä Neuvostoliiton kanssa käydystä kaupasta ja sen korvattavuudesta. Tämän tutkimuksen puitteissa ei pystytty selvittämään syytä, miksi Fagerholmin hallitus ei tehnyt tuollaista selvitystä. Selvitys olisi vahvasti tukenut hallitusta. Sen sijaan Neuvostoliitolla oli kohtuullisen hyvä kokonaisnäkemys tilanteesta. Suomalaisista osapuolista presidentti Kekkonen ja puunjalostusteollisuus toimivat tehokkaasti pyrkien ratkaisemaan yöpakkaskriisin omien päämääriensä mukaisesti. Maan hallitus ja metalliteollisuus eivät selvittäneet tilannetta omilta kannoiltaan kokonaisvaltaisesti. Niiltä selvästi puuttui yhtenäinen ja päämäärätietoinen toimintamalli. Tutkimus tarjoaa uutta tietoa Suomen ja Neuvostoliiton välisen kaupan erilaisista näkökulmista sekä kaupan vaihtoehdoista. Aiemmin ei ole myöskään selvitetty, mikä oli eri toimijoiden kokonaiskäsitys Neuvostoliiton kanssa käydyn kaupan kokonaisriskistä ja miten nämä toimijat toimivat yöpakkaskriisissä.

The thesis at hand regards the form of performance called “professional wrestling”. A professional wrestling match is where two (or more) performers or wrestlers perform a bout with a predetermined outcome in and in the close proximity of a wrestling ring in front of a live audience. Thus, the performance is a part of a fictional combat sport in that the combatants work together in order to tell a story. This thesis concentrates on the fictionality of professional wrestling but also on the role of the live audience which is active and participatory. Lastly, professional wrestling is examined in the light of theories regarding participatory art. The primary research question of this thesis is the following: can professional wrestling realize the potentials of participatory art? Even though the primary goal of this thesis is not to offer an absolute explanation of the phenomenon of professional wrestling, it is a rather alien subject in aesthetics. Thus, the goals of chapters 1 and 2 are to explain the history of professional wrestling in the United States and to attempt to categorize it in the field of the arts. In chapter 3 professional wrestling is examined in the light of Kendall Walton’s theories on fiction formatted in his Mimesis as Make-believe (1992). The chapter states that professional wrestling presents a uniform fictional world. Chapter 3 concludes in the idea that professional wrestling has in fact historically and organically engulfed its audience as a fundamental element of the fictional world it presents. Chapter 4 is a summary of the main theories regarding participatory art, the main sources on this subject being Claire Bishop’s Artificial Hells (2012) and Jacques Rancière’s The Emancipated Spectator (2011). According to Bishop’s definition, participatory art is such where people constitute the central artistic medium and material, in the manner of theater and performance. Bishop argues that the main motive of participatory art is a critique of spectacle and capitalism. According to Rancière, the ideal of participatory art is a “new theater”, where the audience’s role is to be an active and radical community audience, and even further, where the piece of art is a part of said community. The main thesis of chapter 4 is that the artworld fails to realize the ultimate goals of participatory art, for the artworld presupposes a certain power dynamic between the artist and the audience, and this dynamic leaves no room for a rancièrian “unpredictable subject”. Chapter 5 examines the role of the professional wrestling audience in the performance it is presented with. The chapter includes a thorough explanation on the participatory elements in professional wrestling and the significance of the audience regarding televised professional wrestling. The chapter especially concentrates on recent phenomena in the participation of the professional wrestling audience through case studies. The examples echo the notion that the professional wrestling audience has power that is the product of the fact that the professional wrestling audience is an element of a fictional world. Finally, chapter 5 examines professional wrestling through the ideals of participatory art formatted by Bishop and Rancière. The thesis concludes in the notion that even though professional wrestling fails to realize several ideals of participatory art, it has the potential to become an example of a rancièrian new theater. This is because unlike in participatory art where the dynamic between the artist and the audience is dictated by auxiliary contracts, in professional wrestling the audience has power which is a natural part of the fictional world presented to it. At times the professional wrestling audience can become an active and radical community audience, which is the ideal of participatory art according to Rancière. Thus, participatory art may have things to learn from professional wrestling.

Tämä tutkielma käsittelee verkkoalusta Edmodon käyttöönottoa ja erityisesti sen käyttöä tietokoneavusteisen vuorovaikutuksen tuottamisessa alakoulun neljännen luokan englannin opetuksessa. Tutkimuksen pedagogisena tavoitteena on selvittää, mitä käytännön haasteita uuden verkkoalustan käyttöönotto aiheuttaa sekä mitä hyötyjä ja haittoja verkkoalustalla tuotetuista keskusteluista on neljäsluokkalaisten englannin (suullisen) kielitaidon kehitykselle. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan oppilaiden suhtautumista tietokoneavusteiseen kommunikointiin. Kielispesifinä tavoitteena on tutkia, miten oppilaat käyttävät englantia keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Tutkielma on orientaatioltaan pedagoginen tapaustutkimus, jonka pääpaino on kielispesifin tavoitteen tutkimisessa. Tutkielma on uraauurtava, sillä tietokoneavusteista kommunikointia kieltenopetuksessa ei ole tiettävästi vielä tutkittu alaluokilla. Teoriaosassa käydään läpi sekä soveltavan kielitieteen että kielitieteen kirjallisuutta. Lisäksi tutkielma pyrkii kehittämään teoriaa vuorovaikutuksen osalta kielten opiskelussa. Tutkimusaineisto kerättiin havainnointina, kyselylomakkeella sekä Edmodoon syntyneiden keskustelujen tulosteista. Aineisto analysoitiin sekä kvalitatiivisin menetelmin (sisällön analyysi ja diskurssianalyysi) että kvantitatiivisin menetelmin. Keskeinen tutkimustulos on, että verkkoalusta, joka vaatii tunnukset ja salasanan on hankala nuorille oppilaille, mutta tietokoneiden käyttö ei tuota ongelmia. Tutkielmaan osallistuneet neljäsluokkalaiset keskustelevat mielellään Internetin välityksellä ja lukevat toistensa kommentteja. He kykenevät ilmaisemaan erilaisia toimintoja englanniksi; he osaavat kysyä ja vastata kysymyksiin, antaa palautetta, ilmoittaa epäselvyyksistä, sekä ohjata keskustelua uusin aiheisiin ja laajentaa käsiteltyä aihetta. Johtopäätöksenä tutkimuksessa todetaan, että neljäsluokkalaiset kykenevät tietokoneavusteiseen vuorovaikutukseen keskenään. Tutkimustuloksia ei kuitenkaan voida yleistää, sillä otanta on pieni. Tutkijoita ja opettajia kehotetaan silti ottamaan huomioon tutkimuksen positiiviset tulokset ja heijastamaan ne tämän hetken viestinnällisen kielenopetuksen tavoitteisiin, jotka peräänkuuluttavat tietotekniikan integrointia osaksi opetusta.

Käsittelen työssäni Japanin Okinawa-prefektuurista kotoisin olevien nuorten ihmisten kieliasenteita. Okinawalla puhutaan viittä kuudesta uhanalaisesta Ryūkyū-kielestä. Kiinnostus näitä kieliä ja niiden elvyttämistä kohtaan on kasvanut kuluneen kymmenen vuoden aikana, mutta niitä käyttävät pääasiallisesti enää vanhemmat ihmiset. Selkeä enemmistö nuorista okinawalaisista on yksikielisiä japanin puhujia. Olen työtäni varten suunnitellut ja toteuttanut laadullisen haastattelututkimuksen Okinawalla v. 2016. Haastatteluihin osallistui kolmetoista 21–30-vuotiasta henkilöä. Tämän lisäksi olen koonnut työhöni muiden viimeaikaisten tutkimusten tuloksia aiheesta. Tarkastelen työssäni haastatteluaineistoani kielen elvytyksen näkökulmasta, keskittyen myös aiheisiin, joita muissa tutkimuksissa ei ole tarkasteltu. Esitän myös arvion siitä, ovatko omassa aineistossani esiintyvät asenteet sekä muissa tutkimuksissa raportoidut asenteet suotuisia Ryūkyū-kielten elvytykselle. Esittelen työssäni myös Ryūkyū-kielten nykytilannetta ja sen taustaa, sekä käyn läpi viime aikaisia kielen elvytykseen liittyviä hankkeita ja muuta toimintaa. Haastatteluaineistossani esiin nousseet asenteet olivat pääsääntöisesti positiivisia. Ryūkyū-kielet koettiin tärkeänä osana paikallista kulttuuria, ja niihin yhdistettiin myös henkilökohtaisia näkemyksiä esimerkiksi yhtenä paikallisen identiteetin rakentajana. Kielten toivottiin säilyvän myös tulevaisuudessa. Kielten käyttömahdollisuudet nähtiin kuitenkin rajallisina, eikä kielten osaamisen ajateltu juurikaan johtavan esimerkiksi sosioekonomiseen hyötyyn. Moni osallistuja kertoi olevansa kiinnostunut kielten opiskelusta, mutta jotkut myös tiedostivat, etteivät ole käytännössä riittävän motivoituneita. Ryūkyū-kielten uhanalaisuus tunnettiin ilmiönä, ja myös kielen elvytykseen liittyvät toimet olivat monelle tuttuja yleisellä tasolla. Kielten opettamista kouluissa pidettiin tärkeimpänä askeleena kohti niiden onnistunutta ylläpitoa. Myös muissa tutkimuksissa nousi esiin vahva tunneside Ryūkyū-kieliin, sekä toive siitä, että näitä kieliä olisi mahdollista käyttää jatkossakin. Kaiken kaikkiaan vaikuttaisi siltä, että nuorten asenteet periaatteessa tukevat elvytystoimia, jotka korostavat kielten symbolista merkitystä okinawalaisille, ja/tai painottavat kielten käyttömahdollisuuksien laajentamisen tärkeyttä. Myös kielten opettaminen lapsille kouluissa oli laajalti toivottua. On kuitenkin epäselvää, miten moni olisi käytännössä valmis itse opiskelemaan kieliä.

Tutkielman aiheena on YouTuben ASMR-tyttöystäväroolileikkivideoiden digitaalinen intiimiys. Tutkielma sijoittuu feministisen mediatutkimuksen kentälle ja se tuottaa uutta ymmärrystä siitä, miten englanninkielisissä ASMR-tyttöystäväroolileikkivideoissa luodaan sukupuolitettuja, audiovisuaalisia nautintoja ja samalla digitaalista intiimiyttä. ASMR-videot ovat rentoutumistarkoituksiin kuvattuja, hyvää oloa tuottavia videoita, joita ihmiset käyttävät esimerkiksi nukahtamisen avuksi. Lyhenne ASMR (Autonomous Sensory Meridian Response) suomentuu rauhoittaviksi ja rentouttaviksi, autonomisiksi aistielämyksiksi. Tutkittavassa ASMR-videoiden alalajityypissä videoiden tekijä esittää eli leikkii olevansa katsojan tyttöystävä, joka huolehtii katsojasta. Tutkimuksen aineistona olevaa seitsemää YouTuben tyttöystäväroolileikkivideota analysoidaan netnografian ja lähilukemisen keinoin huomioiden sukupuolinormit ja tehden kriittisesti näkyväksi videoiden sukupuolitetut käytänteet. Tarkastelun kohteena on myös seksuaalisuus siinä määrin kun se kietoutuu yhteen sukupuolen kanssa. Tutkimuskysymykset ovat: Millaista digitaalista intiimiyttä YouTuben ASMR-tyttöystäväroolileikkivideoissa rakennetaan ja miten se tehdään? Millaisia kulttuurisia käsityksiä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta nämä digitaalisen intiimiyden audiovisuaaliset esitykset tuottavat, ylläpitävät, uusintavat tai purkavat? Digitaalinen intiimiys tarkoittaa intiimiyttä tai läheisyyttä, joka välittyy internetin kautta. Tutkielmassa kehitetään digitaalisen intiimiyden käsitettä eteenpäin pohtimalla, mitä se tarkoittaa tyttöystäväroolileikkivideoiden kontekstissa. Käsitteen kehittelyssä hyödynnetään eri teoriaperinteitä: feministisen elokuvatutkimuksen katsojuusteorioita sekä affektiteoriaa. Tutkitut mediasisällöt ymmärretään Teresa de Lauretisin jalanjäljissä sukupuoliteknologiana. Tutkielmassa tutkittavat audiovisuaaliset esitykset ovat osaltaan mukana tuottamassa kulttuurisia käsityksiä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. ASMR-tyttöystävävideoiden kutkuttavassa affektiivisuudessa on mukana ruumiillinen ulottuvuus, joka tarjoaa vaihtoehdon kasvokkaiselle, samassa paikassa ja ajassa tapahtuvalle vuorovaikutukselle. Tutkimuksen perusteella videoissa rakennetaan digitaalista intiimiyttä monitasoisesti henkilökohtaisen huomion, affektiivisen puheen, aistikokemusten ja tarinankerronnan audiovisuaalisena kudelmana. Tyttöystävävideoiden digitaalinen intiimiys on aisteja hellivää leikkiä, joka vaatii mielikuvitusta ja keskittyy huolenpitoon. Samalla näiden videoiden digitaalinen intiimiys kyseenalaistaa ihminen–kone-, yksityinen–julkinen- ja todellinen–keinotekoinen-jaotteluja. Aineiston videot ovat sukupuolituotantoa, jossa sukupuoli on rakennettu toistoteoilla. Videoissa ylläpidetään perinteisiä käsityksiä sukupuolesta liittämällä naiseus tiiviisti hoivaan ja hellyyteen ja korostamalla ulkonäkökeskeisyyttä. Vaikka roolileikit olisivat mahdollinen paikka leikkiä sukupuolella, näissä videoissa pikemminkin uusinnetaan perinteisiä sukupuolirooleja sen sijaan, että niitä pyrittäisiin horjuttamaan. Lisäksi videoissa manifestoituu heteroseksuaalinen merkistö. Näiden videoiden intiimiys on sisällöltään normatiivista ja tuotantotavaltaan epänormatiivista. ASMR-videoissa katsomisen mielihyvä rakentuu Laura Mulveyn miehisen katseen teoriaa monimutkaisemmin, kun videoissa esiintyvät naiset nousevat aktiivisiksi tekijöiksi. Videoiden katsojat puolestaan – sukupuolesta riippumatta – jäävät siinä mielessä passiiviseen rooliin, että vaikka he voivat nauttia esiintyjän tarjoamasta spektaakkelista, käsikirjoitus etenee tekijän ehdoilla. Laadukkaiden ASMR-videoiden tekeminen vaatii ainakin luovuutta, mielikuvitusta, esiintymistaitoa, heittäytymiskykyä, tietoteknistä osaamista, näkemystä ja omistautumista. Digitaalisella intiimiydellä voi olla tulevaisuudessakin paljon annettavaa, etenkin jos etäalustoille siirtymisen oletetaan jatkuvan.