Browsing by Title

Tiivistelmä Tiedekunta: Humanistinen tiedekunta Koulutusohjelma: Kielten maisteriohjelma Opintosuunta: Venäjän kieli ja kirjallisuus Tekijä: Siiri Anttila Työn nimi: Prototip odnogo personaža: Vs. Roždestvenski v romane K. K. Vaginova ”Kozlinaja pesn” Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: 5 / 2023 Sivumäärä: 72 Avainsanat: Konstantin Vaginov, Kozlinaja pesn, prototyyppi, henkilöhahmo, intertekstuaalisuus, Vsevolod Roždestvenski, runous, proosa Ohjaaja tai ohjaajat: Tomi Huttunen Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: Tiivistelmä: Tässä tutkielmassa tarkastelun kohteena on Konstantin Vaginovin (1899-1934) ensimmäinen romaani Kozlinaja pesn (1928). Vaginov lukeutuu niiden varhaisten neuvostokirjailijoiden joukkoon, jotka painuivat 1930-luvulla unohduksiin, mutta palasivat 1990-luvulla niin tutkijoiden kuin myös laajemman lukijakunnan tietoisuuteen. Petrogradissa 1920-luvun alussa taiteellisen uransa aloittanut Vaginov tuli ensin tunnetuksi runoilijana, mutta siirtyi 1920-luvun jälkipuolella proosan pariin. Kozlinaja pesn -romaanissa Petrogradin kirjallisuuselämä on tiiviisti läsnä. Sekä aikalaisvastaanotossa, että myöhemmässä romaania koskevassa tutkimuksessa on kiinnitetty paljon huomiota siihen, että teoksessa kuvataan tunnistettavasti kirjailijan lähipiiriin kuuluneita henkilöitä ja näiden elämän todellisia tapahtumia. Romaanin henkilöhahmojen prototyyppeinä ovat toimineet Vaginovin tuntemat runoilijat, kirjallisuudentutkijat ja muut kulttuuriälymystön edustajat. Osaltaan romaanin mainetta on kasvattanut se, että henkilöhahmojen prototyyppien joukossa on mainittu M.M. Bahtin ja muita niin kutsutun ”Bahtinin piirin” jäseniä. Tutkielmassa keskitytään prototyyppien problematiikkaan. Vaginovin romaanin erityispiirre on se, että suurin osa sekä henkilöhahmoista, että tunnistetuista prototyypeistä on kirjailijoita ja tutkijoita. Tästä seuraa, että Vaginov on henkilöhahmoja luodessaan käyttänyt lähtökohtanaan prototyyppien biografiaan ja arkiseen ympäristöön liittyvien havaintojen lisäksi näiden kirjallista tuotantoa. Vastaavasti tämän tutkielman tutkimusaineisto koostuu muistelmien ja historiallisten dokumenttien lisäksi mahdollisten prototyyppien kaunokirjallisista teksteistä ja muusta kirjallisesta tuotannosta. Monia romaanin henkilöhahmoja suhteessa prototyyppeihin on edeltävässä tutkimuksessa tarkasteltu jo varsin perusteellisesti. Näiden tutkimusten pohjalta tässä tutkielmassa tarkastellaan romaanin henkilöhahmojen rakentumista. Hyvin pitkälti kysymys on siitä, miten viittaukset prototyyppeihin yhdistyvät muista lähteistä peräisin olevaan materiaaliin. Tarkastelussa nousee esiin Vaginovin romaanin keskeinen taiteellinen periaate: pienimpiä yksityiskohtia myöten dokumentaarisen tarkasti kuvatut historialliset tosiseikat yhdistetään vapaasti osaksi kaunokirjallista kokonaisuutta. Keskeinen osa Vaginovin romaanin modernistista poetiikkaa ovat tiheästi viljellyt sitaatit ja alluusiot muihin kaunokirjallisiin teoksiin, muun muassa kirjailijan oman ja edeltävän aikakauden venäläiseen kirjallisuuteen. Näiden viittausten yhteen punoutuminen prototyyppeihin liittyvien yksityiskohtien kanssa on romaanin analyysin kiinnostavinta antia. Toinen tärkeä prototyyppejä koskeva seikka, joka nousee esiin aikaisemmasta aiheeseen liittyvästä tutkimuksesta, liittyy siihen, miten Vaginov yhdistelee henkilöhahmoissaan eri prototyyppien piirteitä ja yksityiskohtia. Monien henkilöhahmojen kohdalla on tunnistettu piirteitä useista mahdollisista prototyypeistä. Tämä on osaltaan johtanut tutkijat pohtimaan prototyyppien merkitystä romaanin taiteellisessa kokonaisuudessa. Näyttää ilmeiseltä, ettei henkilöhahmojen yksiselitteinen tunnistettavuus suhteessa prototyyppeihin ole romaanin tavoitteena. Tämän tutkielman tärkein ja itsenäisin osuus muodostuu yhden Kozlinaja pesn -romaanin henkilöhahmon analyysistä suhteessa todelliseen prototyyppiin. Kyseessä on sivuhenkilö nimeltä Troitsyn, melko vähäpätöinen petrogradilainen runoilija, jonka prototyyppinä sekä romaanin aikalaislukijat, että myöhemmät tutkijat mainitsevat runoilijan nimeltä Vsevolod Roždestvenski (1895–1977). Tähän lyhyeen mainintaan henkilöhahmon yhteys prototyyppiin aikaisemmassa tutkimuksessa myös pitkälti rajoittuu. Tässä tutkielmassa Troitsynin hahmoa tarkastellaan suhteessa niin Roždestvenskin biografiaan liittyviin tietoihin, kuin myös hänen kaunokirjalliseen tuotantoonsa. Аннотация: В настоящей работе рассматривается первый роман Константина Константиновича Вагинова (1899–1934) «Козлиная песнь» (1928). Вагинов – один из забытых и «возвращенных» писателей 1920-х годов. Начиная с 1990-х годов творчество Вагинова является предметом растущего исследовательского интереса. В сегодняшний день «Козлиная песнь» – признанный шедевр прозы раннего советского периода, широко обсуждаемый специалистами. В «Козлиной песни» Вагинов, который в первой половине 1920-х годов был известен в Петрограде-Ленинграде как поэт, перешел на прозу. В этом романе литературная жизнь города явно присутствует. Как современные читатели, так и более поздние исследователи обращали внимание на то, что в «Козлиной песни» узнаваемо описаны люди, входившие в близкое окружение автора. Прототипами персонажей романа являются друзья и знакомые Вагинова – поэты, литературоведы, другие представители творческой интеллигенции. На известность романа отчасти повлияло то, что в числе прототипов персонажей упоминаются М. М. Бахтин и другие участники так называемого «круга Бахтина». Данная работа посвящена проблеме прототипов. Особенностью романа Вагинова является то, что большинство персонажей, как и их прототипы – писатели и исследователи литерaтуры. Из этого следует, что в основе персонажей лежат не только биографические сведения и бытовое окружение прототипов, но и их произведения. Соответственно, в настоящей работе мы будем рассматривать, кроме воспоминаний и документальных материалов о прототипах, также их творчество. В предыдущих исследованиях многие персонажи романа уже были подробно изучены по отношению к прототипам. В данной работе мы рассматриваем персонажей «Козлиной песни», опираясь на эти исследования. Нас интересует то, как отсылки к прототипам сочетаются с материалами из других источников. Такое рассмотрение раскрывает один из основных принципов романа Вагинова: различные бытовые вещи и обстоятельства, описанные с документальной точностью, свободно сочетаются с вымыслом. Основная черта поэтики «Козлиной песни» – насыщенность цитатами и аллюзиями на другие произведения, в том числе, на русскую литературу предыдущих эпох. Переплетение этих отсылок с деталями, относящимся к прототипам, становится центральным аспектом анализа романа. Не раз отмечалось исследователями, что в некоторых персонажах «Козлиной песни» соединены разные прототипы. Исходя из того, что в одном персонаже могут сочетаться черты многих реальных людей, уже были сделаны некоторые важные выводы. Кажется, что однозначная узнаваемость персонажей по отношению к прототипам не является основной целью романа. Главная задача настоящей работы заключается в рассмотрении одного персонажа «Козлиной песни» по отношении к прототипу. Предметом нашего анализа является второстепенный персонаж по имени Троицын, прототипом которого считается поэт Всеволод Александрович Рождественский (1895–1977). О Рождественском в качестве прототипа Троицына упоминали и современники Вагинова, и более поздние комментаторы «Козлиной песни». Однако более подробно этот вопрос до сих пор не был рассмотрен. В настоящей работе образ Троицына рассматривается в связи как с биографическими сведениями о Рождественском, так и с его творчеством. Как показывает наш анализ, через рассмотрение образа Троицына в связи с прототипом в «Козлиной песни» открывается обширный пласт интертекстуальных связей. Выявление этих связей позволяет углубить интерпретацию романа в литературно-историческом контексте.

Tutkielmassa tarkastellaan viides kolonna -käsitteen syntyä, sen merkityssisällöllistä kehitystä ja sen käyttöä venäjänkielisessä kirjallisuudessa sekä myöhemmin venäjänkielisessä mediassa. Tutkielman oletuksena on, että käsite on syntynyt Espanjan sisällissodan yhteydessä vuonna 1936, kun kenraali Emilio Mola lähestyi Madridia neljän kolonnansa kanssa ja kertoi häntä haastatelleelle toimittajalle, että häntä tukeva ”viides kolonna” sijaitsee jo Madridin kaupungissa. Tutkielma tarkastelee aluksi viides kolonna -käsitteen matkaa neuvostoliittolaisessa- ja sen jälkeen venäläisessä kirjallisuudessa käsitehistoriallisen teorian avulla. Tutkielman aineisto käsitehistorialliseen analyysiin koostuu Venäjän kielen kansallisesta korpuksesta (Национальный корпус русского языка) löydetyistä lähteistä, joissa käsitettä on käytetty vuosien 1943-2012 aikana. Integrum -tietokantaan perustuva analyysi osoittaa, että käsitteen käyttö lisääntyi huomattavasti venäjänkielisessä mediassa vuonna 2014 ja lisääntynyt käyttö liittyi pääasiassa Ukrainan tapahtumiin. Tämän vuoksi tutkielma tarkastelee käsitteen käyttöä Ukrainan tapahtumien yhteydessä vuoden 2014 tammi-, helmi-, sekä maaliskuussa. Tutkielmassa vertaillaan diskurssianalyysin avulla kahden venäjänkielisen lehden, Nezavisimaja Gazeta:n sekä Rossijskaja Gazeta:n artikkeleita, joissa on käytetty viides kolonna -käsitettä. Tutkielmassa todetaan, että käsitteen käytöstä ja sen merkityssisällöistä on käyty ja käydään edelleen kamppailua eri tahojen kesken, mikä viestii käsitteen merkityksestä ajan poliittisessa diskurssissa.

Tutkimuksen kohteena ovat venäjän kielen renarratiiviset sanat ja niihin liittyvät modaaliset merkitykset nykyvenäjän puhekielessä. Renarratiivisilla sanoilla eli renarratiiveillä viitataan työssä sanoihin, joilla puhuja osoittaa, että hän referoi tai siteeraa muiden henkilöiden puhetta (tai hänen omaa aikaisempaa puhettaan). Luvussa 2 tarkastelen modaalisuuden käsitettä ja renarratiivien asemaa eri tutkijoiden esittämissä modaalisten sanojen ja niiden funktioiden luokitteluissa. Luku 3 käsittelee "vieraan puheen" (чужая речь) käsitettä venäläisessä tutkimustraditiossa, suoran ja epäsuoran kerronnan leksikaalisia, kieliopillisia, prosodisia ja ekstralingvistisiä keinoja, niiden keskinäissuhteita ja sekoittumista. Luvun lopussa käydään läpi renarratiivien tutkimuksessa käytettäviä termejä ja niihin liittyviä tulkintoja ja rajauksia. Luvun 4 tavoitteena on selvittää, millaisia renarratiiveja käytetään yleisimmin puhutussa nykyvenäjässä ja miten ne eroavat toisistaan. Tutkimusaineistona toimii Venäjän kansalliskorpukseen kuuluva puhutun kielen alakorpus. Aineiston avulla pyrin selvittämään, mitkä renarratiiveistä sisältävät modaalisia merkityksiä, mitä niistä käytetään useimmin ja missä määrin niiden käyttö on sidoksissa kontekstiin. Tarkastelemani renarratiivit ovat мол, дескать, де, грит; якобы, как бы; вот, типа ja такой. Tutkimusmenetelmänä on aineistossa esiintyvien käyttöjen kontekstuaalis-semanttinen kvalitatiivinen analyysi. Erityistä huomiota kiinnitän modaalisen komponentin sisältäviin renarratiiveihin, joilla puhuja ilmaisee suhtautumistaan toisen henkilön puheen sisältöön. Luvun 4 lopussa tarkastelen eri renarratiivien yhtäaikaista esiintymistä puhujan lausumissa. Tutkielman tulokset osoittavat, että renarratiiveja мол, де, дескать, грит, якобы, как бы, вот, типа ja такой käytetään paitsi epäsuorassa kerronnassa myös suorassa kerronnassa sekä kerrontatyyppien erilaisissa sekamuodoissa. Renarratiiviset якобы, дескать ja мол sisältävät useimmiten itsessään modaalisen merkityksen, kun taas renarratiivien грит, типа ja как бы kohdalla modaalikomponentin ilmentyminen edellyttää kontekstin, prosodisten keinojen, mimiikan ja eleiden tarjoamaa tukea, toisin sanoen niiden modaalinen merkitys on konkreettisesta käyttöyhteydestä kumpuava tulkinta. Tutkimus osoittaa myös, että tietyissä olosuhteissa renarratiivit voivat ilmaista lainatun puheen sisältöön kohdistuvaa epävarmuutta, sen todenperäisyyden tai muodon kyseenalaistamista sekä vaikutelman tai arvion siteerattavan henkilön eleistä, ilmeistä ja muista ei-verbaalisen käyttäytymisen muodoista.

Pro gradu –tutkielman tarkoituksena on tarkastella, miten Viron vuoden 2007 opetuskielireformin kannattajat ja vastustajat perustelevat kantansa. Vuoden 2007 reformin yhteydessä alkoi venäjänkielisten koulujen muuttaminen vironkielisiksi. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaisia vakuuttamisen keinoja käytetään kyseisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tutkimuksessa käytetään 22 tekstiä ajanjaksolta 2010-2019. Tutkimusmetodina käytetään retorista analyysia, joka tässä työssä pohjautuu nk. uuden retoriikan tieteelliseen viitekehykseen, jonka mukaan retoriikan pohjana toimii argumentaatio ja muut retoriset keinot rakentuvat sen päälle. Viron kieli on useasti joutunut taistelemaan asemastaan. Nyky-Viron alueelle on pitkin aikoja muuttanut mm. saksalaisia, venäläisiä ja ruotsalaisia. Ensimmäiset saksalaiset asettuivat nyky-Viron alueelle n. 1000-luvulla ja saksan kielen vahva status säilyi 1800-luvulle asti. Ensimmäiset venäjänkieliset muuttivat 1600-luvulla ja toinen aalto ajoittuu n. 1800-luvulle. Samaan aikaan ajoittui myös virolaisten ensimmäinen kansallinen herätys, jolloin viron kielen asema vahvistui. Neuvostoliiton aikana viron kieli joutui taas taistelemaan asemastaan, mm. neuvostohallituksen harjoittaman kielipolitiikan takia, jonka tarkoituksena oli siirtyä venäjään kieleen kaikissa jäsenvaltiossa. Viron kieli sai takaisin virallisen kielen aseman vasta vuonna 1987. Työn kirjoittamishetkenä Viron väestöstä n. 30% puhuu äidinkielinään venäjää. Tämä tekee venäjänkielisistä maan suurimman kielivähemmistön, vaikka vain murto-osa kuuluu lain määrittelemään kansalliseen vähemmistöön. Viro on saanut huomautuksia Euroopan komissiolta, YK:lta ja Amnesty Internationalilta venäjänkielisten kohtelusta ja oikeuksista. Tutkimusaineistosta poimittiin 48 fragmenttia, jotka luokiteltiin älyyn ja järkeen vetoaviin ja tunteisiin vetoaviin kategorioihin. Suositummat älyyn ja järkeen vetoavat retoriset keinot ovat viittaus syy-seurasuhteisiin, vetoaminen lakiin, valtiolliseen ohjelmaan tai kansainväliseen sopimukseen sekä viittaus asiantuntijoihin, tutkimuksiin tai tilastoihin. Tunteisiin vetoavista keinoista eniten esimerkkejä löytyi kategorisaatiosta, metaforan käytöstä, viittauksista omaan kokemukseen ja uhkauksista. Opetuskielireformin kannattajien keskeinen perustelu on se, että monet vanhemmat haluavat, että lapset oppisivat jo koulussa viron kielen. Lisäksi hyvä kielitaito on etu työmarkkinoilla, jonka avulla virolaisten ja venäjänkielisten palkkaeroja voidaan kaventaa. Keskusteluissa myös nousee esiin viron kielen suojelu. Venäjänkielisten koulujen kannattajat puolestaan sitä mieltä, että opiskelu vieraalla kielellä on vaikeaa lapsille ja johtaa huonoihin tuloksiin. Lisäksi oikeutta opiskella äidinkielellä pidetään ihmisoikeutena, koska kielen avulla ylläpidetään kansallista identiteettiä, joka saattaisi rappeutua, jos lapset unohtavat äidinkielensä. Tutkimus näyttää, että kysymys Viron venäjänkielisten lasten oikeudesta opiskella äidinkielellään on hyvin laaja ja monimutkainen. Keskustelun molemmilla osapuolilla on valideja perusteluja näkemyksilleen ja molempia osapuolia yhdistää se, että ne ovat huolissaan oman kielensä ja kansallisen identiteettinsä säilyttämisestä. Tällä hetkellä Viron venäjänkielisten koulujen tulevaisuus ei näytä valoisalta. Tilanne saattaa muuttua, jos Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ottaa käsittelyyn kanteen, jonka laittoi vireille voittoa tavoittelematon yhteisö Venäjänkieliset koulut Virossa.

Tutkielmassa tarkastellaan venäjän kielen esiintymistä Imatran kaupungin keskustan kielimaisemassa. Kielimaisema (engl. linguistic landscape) koostuu julkisen tilan merkeistä ja teksteistä (engl. signs) kuten liikennemerkeistä, katukylteistä, mainoksista, ilmoituksista jne. jollain tietyllä maantieteellisellä alueella. Tutkimuskohteeksi valikoituivat tietyt kadut Imatran keskustassa, joilla liikkuvat niin paikalliset kuin turistitkin. Lähtökohtaisena olettamuksena oli, että Venäjän rajan läheisyyden sekä alueelle kohdistuvan ostosmatkailun vuoksi venäjän kielen näkyvyys kaupungin keskustassa olisi melko korkea. Oletuksena oli myös, että venäjän kieli saattaisi esiintyä em. syistä keskustan kaduilla useammin kuin yleismaailmallinen lingua franca -kieli englanti. Tutkimuskysymyksiä oli yhteensä neljä: Kuinka usein venäjän kieli esiintyy ko. alueella muihin kieliin verrattuna? Esiintyykö venäjän kieli useimmiten yksin vai yhdessä muiden kielten kanssa? Millaisissa tekstityypeissä venäjän kieli useimmiten esiintyy? Millaisissa konteksteissa ja paikoissa venäjän kieli useimmiten esiintyy? Tutkimusaineisto kerättiin Imatran keskustan kaduilta valokuvaamalla, minkä jälkeen merkit luokiteltiin ja analysoitiin eri kriteerien mukaan. Analyysi pohjautui Barni & Bagnan (2009) luomaan semioottiseen ja makrolingvistiseen analyysimalliin, jonka lisäksi otin käyttöön yhden lisäluokan. Sen ansiosta merkit oli mahdollista jaotella myös niiden näkyvyysasteen mukaan. Tutkimuksen alussa yksi hypoteeseista oli, että Venäjän rajan läheisyyden vuoksi venäjän kieli esiintyisi tutkittavalla alueella suhteellisen usein ja jopa useammin kuin englannin kieli. Analyysi kuitenkin osoitti, että venäjän kielen rooli Imatran keskustan kielimaisemassa oli melko vähäinen – vain noin 14 % kaikista merkeistä oli venäjänkielisiä. Tämä osoittaa, että venäjän kieli esiintyy Imatran keskustan kielimaisemassa selvästi harvemmin kuin suomen kieli (85 %) ja hieman harvemmin kuin englannin kieli (17 %). Venäjän kieli esiintyi kuitenkin useammin kuin ruotsi sekä muut kielet. Kauppojen ja yritysten nimissä, jotka yhdessä muodostavat näkyvimmän osan kielimaisemasta, venäjän kieli esiintyi taas selvästi harvemmin kuin suomi, englanti tai muut kielet. Tässä luokassa englanninkielisten merkkien osuus kasvoi ja suomenkielisten pieneni. Analyysi osoitti myös sen, että venäjän kieli esiintyy useimmiten yhdessä vähintään yhden muun kielen kanssa, esim. käännöksen tai lisäinformaation muodossa, ja vain harvoin yksinään. Kaikista venäjänkielisistä merkeistä noin yksi kolmannes oli yksikielisiä. Tekstityyppien kohdalla analyysi osoitti, että venäjän kieli esiintyi useimmiten mainos- ja informaatioteksteissä sekä opastuksissa ja kahviloiden ja ravintoloiden menuissa. Venäjän kieli esiintyi useimmiten kauppojen tai palveluiden sekä ravintoloiden ja kahviloiden yhteydessä. Palvelusektorista esiin nousivat erityisesti kiinteistönvälitys ja rakennusala.

Tämä tutkielma käsittelee vähälle huomiolle jääneen venäläisen kirjallisuuden professorin Iosif Mandelstamin ja Uusi Suometar-lehden välillä v. 1908 käytyä konfliktia, johon myöhemmin yhtyivät myös muut suomalaisen lehdistön isommat ja pienemmät toimijat. Kohu on syntynyt siitä, että Mandelstam oli arvostellut Hufvudstadsbladetissa jyrkin sanoin Uusi Suometar-lehden ja vanhasuomalaisten puolueen Venäjän-politiikkaa Suomen asemalle vahingolliseksi. Sen seurauksena vanhasuomalaisia tukeneet ylioppilaat järjestivät helmikuun alussa useita mielenosoituksia Mandelstamin luennoilla vaatien tämän eroa. Tutkielman aihe oli valittu sen takia, että Mandelstamin persoona ja uran käänteet Suomessa ovat jääneet vielä vähemmälle huomiolle kuin hänen tieteelliset saavutuksensa. Esimerkiksi ensimmäinen kattava kirjallisuustieteellinen analyysi Nikolai Gogolin kirjallisesta tyylistä on päässyt lähes unohtumaan jopa slavistien keskuudessa. Lehdistöskandaali, joka oli erityisen laaja ja joka levittäytyi nopeasti koko Suomeen, oli sen verran tärkeä, että sitä käsiteltiin rajan molemmin puolin melkein puolen vuoden ajan. Siitäkin huolimatta suomalais-venäläisiin kulttuurisuhteisiin erikoistuva venäjänkielinen kirjallisuudentutkimus ei käsittele tätä tapausta lainkaan tai mainitsee sen ohimennen. Tämän tutkielman tarkoitus on täyttää tämä aukko. Tutkielmassa analysoidaan suomen-, ruotsin- ja venäjänkielisen lehdistön kirjoittamia materiaaleja Mandelstamista, niiden retoriikkaa, sananvalintoja ja ilmaisukeinoja peilaten senhetkistä poliittista tilannetta. Lisäksi tutkielmassa pohdiskellaan syitä, miksi Mandelstamiin kohdistunut lehdistökritiikki oli poikkeuksellisen laajaa ja jyrkkää. Pääasiallisena aineistona toimii Kansalliskirjaston digitaalinen lehdistökokoelma. Analysoitavan aineiston koostamiseksi täytyi ensin käydä läpi yli 1300 julkaisua eri lehdissä ja poimia niistä kaikkein olennaisimmat otokset. Aiheesta ei ole aikaisempaa tutkimusta, minkä takia ensin piti rajata lähteet selkeästi ja valita lähestymistapa itsenäisesti. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että Mandelstamiin kohdistuneen kritiikin syyt piilevät muun muassa siinä, että hän kannatti ruotsinkielisen vähemmistön poliittisia näkemyksiä kuulumatta itse valtaväestöön, ja Mandelstamin ulkomaalaisessa ja varsinkin juutalaisessa taustassa. Sen lisäksi vastustajien mielestä Mandelstam ei tuntenut riittävästi Suomen sisäistä poliittista tilannetta. Lehdistömateriaalien analyysin perusteella voidaan todeta, että Mandelstamista on tullut eräänlaisen vihakampanjan uhri siitäkin huolimatta, että hän kannatti aktiivisesti Suomen itsenäistymistä ja irrottamista Venäjästä.

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten opiskelijanuorten käsitystä perheestä. Tutkielma on osa kansainvälistä Eurooppalainen kielellinen maailmankuva -projektia (EUROJOS), jonka tarkoituksena on selvittää slaavien ja heidän naapurikansojensa aksiologisia konsepteja, kuten koti ja työ. Tutkielmani aiheena on perhekonsepti suomalaisten nuorten näkökulmasta. Tutkimusaineisto on kerätty syksyllä 2017 anonyymisti 106:lle Helsingin yliopiston eri ainejärjestön sähköpostilistalle lähetetyllä sähköisellä lomakkeella, joka oli tarkoitettu Suomessa vähintään esikoululaisesta asuneille 17–30-vuotiaille opiskelijoille. Vastaajia pyydettiin mm. määrittelemään sekä oma että yleinen käsitys perheestä kysymällä mm. Mikä on oikea perhe ja Milloin perhe lakkaa olemasta perhe? Kyselyyn vastasi määräaikaan mennessä 275 henkilöä, joista sadan vastaukset valikoituivat kohderyhmäksi siten, että joukossa olisi mahdollisimman monen eri alan ja sukupuoli-identiteetin edustajia. Aineistoa analysoitiin puolalaisen etnolingvistiikkakoulukunnan kehittämällä monitieteellisellä metodilla, jonka yhtenä keskeisenä keinona on tutkittavan konseptin oikeellisuuden selvittäminen. Tutkimuksessa analysoitiin myös sekä perinteisiä että nykyaikaisia perheeseen liittyviä sanontoja, joista esitettiin erillinen kysymys. Tutkimus osoittaa, että oikea perhe on subjektiivinen käsite tai sitä ei ole olemassakaan. Suomalaisnuorille tärkeintä perheessä on omaehtoisuus: emotionaalinen side painaa enemmän kuin (veri)sukulaisuus.

Tutkimuksen kohteena ovat venäjän kielen adverbit ja niiden kanssa esiintyvät tunneverbit sekä adverbien ja tunneverbien keskinäiset suhteet nykyvenäjän sanomalehtikielessä. Tutkimukseni liittyy venäjän kielen leksikaaliseen semantiikkaan. Leksikaalisella semantiikalla viittaan työssä tekemääni lekseemien merkityksen tutkimukseen sekä niiden keskinäisten suhteiden kuvaamiseen yhtäläisyyksien pohjalta. Luvussa 2 tarkastelen eri tutkijoiden esittämiä määritelmiä käsitteestä synonymia venäjän kielessä, synonymiakategorioita sekä venäjän kielen synonymian sanakirjoja. Luku 3 tarkastelee adverbin käsitettä venäjän kielessä sekä tarkastelemieni adverbien očen ja sil’no merkitystä. Luvussa 4 tarkastelen käsitettä tunneverbit venäläisessä tutkimustraditiossa. Luku 5 tarkastelee käsitettä venäjän kielen sanomalehtikieli. Luvun 7 tavoitteena on tarkastella tunneverbejä, joita käytetään adverbien очень ja сильно kanssa venäjän sanomalehtikielessä sekä määritellä tekijät, jotka vaikuttavat näiden adverbien käyttöön semanttisina synonyymeinä tarkasteltavien tunneverbien kanssa. Tutkimusaineistona toimii venäjän kielen kansalliskorpukseen kuuluva sanomalehtikielen alakorpus. Tarkastelemani tunneverbit ovat bespokoit’, volnovat’sja, žalovat’, ljubit’, nervničat’, opasat’sja, pereživat’, razočarovat’, rasstraivat’sja, rasstroit’sja, somnevat’sja, soskučitsja, hotet’ ja udivit’. Erityistä huomiota kiinnitän tarkasteltavan aineiston syntaksirakenteeseen. Tutkielman tulokset osoittavat, että adverbit очень ja сильно ovat semanttisia synonyymeja lauseissa, joissa niitä käytetään venäjän kielen tunneverbien bespokoit’, volnovat’sja, žalovat’, ljubit’, nervničat’, opasat’sja, pereživat’, razočarovat’, rasstraivat’sja, rasstroit’sja, somnevat’sja, soskučitsja, hotet’ ja udivit’ kanssa. Määrittävinä tekijöinä toimivat tarkasteltavien esimerkkilauseiden syntaksirakenne ja konteksti. Tutkimus osoittaa myös sen, että tutkitut verbit muodostavat oman tunneverbiluokan käytettäessä adverbien očen ja sil’no kanssa. Tutkimuksessa selvitän myös ne tekijät, jotka vaikuttavat adverbien očen ja sil’no käytöstä saatuihin tuloksiin verbien любить ja хотеть kanssa.

Venäjän kieleen on kautta historian lainautunut sanoja muista kielistä. Historian tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen, mistä kielistä sanoja on lainautunut eri aikakausina. Viime vuosikymmeninä venäjän kieleen on tulvinut lainasanoja englannin kielestä yhteiskunnan eri alueille. Tiiviit poliittiset, taloudelliset ja kulttuurisuhteet maiden ja kansojen välillä ovat ulkoisia, ei-kielellisiä syitä sanojen lainaamiseen. Kielen osa-alueista sanasto on kaikista avoimin ulkoisille vaikutteille ja samalla se on alue, johon heijastuvat yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset. Lainasanojen ilmaantumiselle kieleen on myös sisäisiä, kielellisiä syitä. Lainasanojen ilmaantumisessa kirjallisessa muodossa venäjän kieleen voidaan erottaa kolme tapaa: transplantaatio eli sitaattilaina, translitteraatio sekä käytännöllinen transkriptio, jossa jokainen vieraskielinen foneemi pyritään esittämään vastaavalla venäjän foneemilla, jolloin vieraskielisen sanan ääntämys säilyy mahdollisimman alkuperäisenä. Lider-sana on esimerkki käytännöllisestä transkriptiosta, jossa venäläinen kirjoitusasu vastaa englannin kielen ääntämystä. Tutkimuksen kohteena on englanninkielinen lainasana lider, joka on ilmaantunut venäjän kieleen jo 1800-luvun puolivälissä. Sana on johdettu verbistä lead, merkityksessä ’johtaa, olla johdossa’, ja siinä on muodostunut substantiivi leader, ’johtaja’. Tutkimusaineistoa varten on poimittu 100 poliittiseen kielenkäyttöön liittyvää lider-sanaa sähköisessä tietokannassa Integrumissa olevassa Izvestija-lehdestä kahtena eri ajanjaksona, vuoden 1994 alusta alkaen sekä vuoden 2004 alusta alkaen. Tutkimuksessa keskityttiin lider-sanan käyttöön poliittisessa kielenkäytössä, mutta tutkimusaineiston keräysvaiheessa kirjattiin ylös myös muilla aihealueilla esiintyneet lider-sanat niidenkin käytön tarkastelua varten. Tutkimusta varten tarkasteltiin, millaisia määrityksiä lider-sanalle löytyy erilaisista nykykielen sanakirjoista eri vuosikymmeniltä. Vanhin mukana oleva sanakirja on venäläis-suomalainen sanakirja vuodelta 1912, jossa lider-sana määritellään yhdellä sanalla, ’puolueenjohtaja’. Aineisto jaettiin myös kolmeen ryhmään maantieteellisen sijainnin mukaan: Venäjä, entiset neuvostotasavallat ja ulkomaat. Tällä haluttiin selvittää, käytetäänkö lider-sanaa enemmän ulkomaisten vai venäläisten tapahtumin yhteydessä. Tutkimuksessa ilmeni, että suurin osa lider-sanoista liittyi Venäjän tapahtumiin molempina tarkasteluajanjaksoina – v. 1994 osuus oli 54 % ja v. 2004 50 %. Tähän tulokseen vaikuttavat varmaankin v. 1993 joulukuussa pidetyt ensimmäiset parlamenttivaalit sekä vuoden 2003 joulukuussa pidetyt duuman vaalit. Tutkimuksessa lider-sana jaettiin seitsemään eri kategoriaan käyttöyhteytensä mukaan ja saatujen tulosten perusteella suuri9n osa sanoista kuului kategoriaan ”puolueen johtaja”, v. 1994 osuus oli 47 % ja v. 2004 oli 40 %. Lider-sanan käyttö on levinnyt myös monelle muulle alueelle: urheilu, liike-elämä, kulttuuri, taide, tiede ja tekniikka. Venäjän kieleen ilmaantuu koko ajan vieraskielisiä sanoja, mutta kaikki niistä eivät sopeudu eivätkä juurru kieleen. Lainasanan on täytettävä tiettyjä edellytyksiä, jotta sitä voitaisiin pitää kieleen sopeutuneena: mukautumien kielen foneettiseen järjestelmään, sopeutuminen kielen graafiseen järjestelmään, sopeutuminen kieliopilliseen ympäristöön, semanttinen vakiintuminen sekä vakiintuminen vähintään kahdelle temaattiselle alueelle. Lainasanan juurtumisesta ja sopeutumisesta ovat todisteena myös siitä johdetut sanat. Lider-sana täyttää kaikki em. ehdot, joten sitä voidaan pitää venäjän kieleen sopeutuneena ja juurtuneena.

В данной работе, представляющей собой пример корпусного исследования, мы рассматриваем некоторые глаголы звучания русского языка и их соотношения с зооморфными метафорами. На примерах употребления глаголов звучания в повседневной речи, найти которые нам помог Национальный корпус русского языка, мы подробно показываем, как тот или иной глагол, рассматриваемый нами в настоящей работе, соотносится с зоонимами в соответствии с такими параметрами и категориями, как размер животного, эмоциональная составляющая глагола звучания, направленность звука и устойчивые идиоматические выражения. Глаголы звучания были отобраны по принципу нефиксированности, иными словами, понятно, что мяукать может только кошка, лаять собака, а хрюкать свинья, поэтому мы выбрали для рассмотрения многозначные глаголы. Разобраться с многозначностью выбранных нами глаголов звучания, а также определить степень зооцентричности глагола звучания, нам помогли толковые словари русского языка.