Browsing by discipline "Archaeology"

Tämän tutkimuksen lähtökohtana on tutkia kirjansolkia eli kirjojen pieniä, metallisia lukkoja, taidehistoriaa ja arkeologiaa yhdistäen. Tutkimus sitoutuu materiaalisen kulttuurin sekä uskontoarkeologisen tutkimuksen kysymyksenasetteluihin. Tärkeimpiä teoreettisia ja metodisia välineitä ovat typologisointi, kontekstualisointi ja visuaaliset analyysit, kuten myös materiaalitekniset analyysit; aineiston silmämääräinen tutkiminen, mikroskopointi, mittaaminen ja valokuvaus. Valittu aineisto edustaa noin kymmenesosaa Suomen kirkkojen kirjansolkilöydöistä. Määrällisesti tarkastelussa on ollut 261 kirjanosaa. Tutkimuskohteiksi on valikoitunut viisi kirkkoa: Espoo, Finström, Hailuoto, Laitila ja Raisio. Maakunnista Häme, Karjala ja Satakunta eivät kuulu aineistoon. Vaikka kohteista neljä on keskiaikaisia kivikirkkoja, tutkimus kuitenkin rajautuu uudelle ajalle eli 1520−luvulta 1800-luvulle. Kohteissa vuosien 1967−1987 aikana toteutettujen arkeologisten tutkimusten kaivaus- ja talteenottometodit ovat vaihdelleet suuresti. Tämä tarkoittaa, että kohteiden keskinäinen vertailu on ongelmallista. Yleensäkin kirkkojen stratigrafia on harvoin häiriintymätön, mikä sekin vaikeuttaa tulkintojen tekemistä. Soljet voi ryhmitellä tyypin 1 solkiin (hook-clasp fastening), joita 14 kappaletta sekä tyypin 2 solkiin (strap and pin fastening), joita 210 kappaletta. Varsinkin eestiläisiin ja saksalaisiin vanhoihin kirjoihin vertaamalla saa osa soljista alustavan ajoituksen. Tyypin 1 soljet ajoittuvat aikaisintaan keski- ja uuden ajan taitteeseen. Tyypin 2 soljista pääosa ajoittuu 1600−1700-luvuille, mutta todennäköisesti solkia on jo 1500-luvulta ja vielä 1800-luvulta. Lähinnä saksankielisellä alueella valmistettujen solkien kulkeutuminen Suomeen on voinut olla hidasta. Samoin solkia on voitu siirtää kirjoista toisiin. Nämä asiat tekevät myös vertailuesimerkkien avulla solkien ajoittamisen problemaattiseksi. Soljissa pääasiallisin materiaali on messinki. Myös pronssia ja kuparia on käytetty. Solkia on valmistettu sekä sarjallisesti että yksittäiskappaleina. Niitä on voitu valmistaa pienmetallityön perustekniikoilla. On havaittavissa myös solkien paikallista kopiointia. Soljista osassa on merkkejä korjauksista, jolloin ilmeisesti kulutukselle alttiina ollut nahkahihna on pyritty vaihtamaan. Edellä mainitut kaksi seikkaa mutkistavat solkien ajoittamista niin ikään. Solkien suurta löytömäärää ei voi selittää täysin hukkaamisesta tai poisheitosta käsin, varsinkaan kun tyypin 2 soljista lähes 3/4 osaa on metalliosiensa puolesta ehjiä. Todennäköisempää on, että solkia on käytetty hauta-antimina ja uhreina pars pro toto, rahojen uhrikäytön kaltaisella logiikalla. Soljet esimerkiksi noudattavat jossain määrin samanlaista levintää kirkoissa rahojen kanssa. Yleensäkin kirkko on ollut suotuisa paikka uhraamiselle, sillä siellä oli läsnä ylimaallisen lisäksi tuonpuoleinen. Aineiston valossa ei näytä todennäköiseltä, että kirjansolkia olisi kätketty kirkkoihin rituaalisesti (vertaa rakennuskätköt). Myöskään loitsurunoista (SKVR ja KRA) ei löydy mainintoja kirjansolkien käytöstä pars pro toto, vaikka virsikirjoja taikuudessa ja noituudessa onkin käytetty jonkin verran.

Tutkimus lähestyy Kastelholman linnaa ja sillä elettyä arkea linnan tilallisen ja toiminnallisen jakauman kautta. Kiinnittämällä huomiota Kastelholman sisäisessä saavutettavuudessa tapahtuviin muutoksiin ja siihen, miltä linnan saavutettavuus on voinut näyttää sen muurien ulkopuolelta katsottuna, tutkimuksella pyritään ottamaan osaa linnojen sosiaalista ulottuvuutta käsittelevään keskusteluun ja luomaan pohjaa mahdollisille linnojen näkemiseen ja kokemiseen liittyville jatkotutkimuksille. Tutkimuksen pohjana toimii keinotekoinen kuusiosainen periodijako, jonka avulla pyritään havainnollistamaan Kastelholman rakenteessa ja toiminnassa tapahtuvaa muutosta puolen vuosisadan mittaisissa jaksoissa 1300-luvulta 1600-luvulle. Jokaisen tutkittavana olevan ajanjakson kohdalla linnasta erotettuja huonetiloja tarkastellaan sekä niiden rakenteellisten piirteiden ja näihin liitettävissä olevien toimintojen (feature -analyysi), että huonetilojen keskinäisen sijainnin ja saavutettavuuden (access -analyysi) kautta. Varsinaisten tulkintojen pohjana tutkimuksessa toimivat Kastelholmasta sen rakennushistoriallisen tarkastelun pohjalta muodostetut saavutettavuuskartat (access -kartat), jotka kuvaavat linnan yksittäisten huonetilojen lisäksi myös näille määritettyjä käyttötarkoituksia. Yhdistämällä Kastelholmaa kuvaaviin saavutettavuuskarttoihin tieto linnan huonetiloille määritetyistä toiminnoista, pystytään tutkimuksessa esiintyvien access -karttojen avulla tarkastelemaan Kastelholman sisäisen rakenteen lisäksi myös linnan toiminnallista jakaumaa. Karttojen pohjalta Kastelholmasta pystytään 1500-luvun alkupuolen jälkeen erottamaan useampia toisistaan erottuvia huoneryhmiä, joiden yksittäisiä huonetiloja näyttää yhdistävän keskenään samantyyppinen käyttötarkoitus. Ennen 1500-lukua vastaavanlainen huonetilojen ja toimintojen rengastuminen on Kastelholman tapauksessa huomattavasti harvinaisempaa. 1620-luvun jälkeen osa etenkin linnan varastoiksi määritetyistä huonetiloista näyttää rengastuvan yhä selkeämmin myös linnan muurien ulkopuolella avautuvan linnasaaren kanssa, mikä voi viitata linnaan sijoitettujen toimintojen yhä selkeämpään rajaamiseen – mahdollisesti myös linnaan odotettua vierasta silmällä pitäen.

Arkeologian alalla on havahduttu tarpeeseen löytää uusia näkökulmia menneisyyden sekä sen tutkimuksen esittelyyn. Moderniin visuaalisuuteen tottuneen kriittisen yleisön mielikuvat arkeologiasta pohjautuvat usein lähinnä viihteellisten tiededokumenttien ja seikkailuelokuvien tarjontaan. Tähän kuvastoon verrattuna suomalainen löytöaineisto on varsin vaatimatonta eivätkä sen perinteiset esittämistavat enää riitä puhuttelemaan uusia yleisöjä, joiden olemassaolo on tieteenalan jatkuvuuden kannalta kuitenkin välttämätöntä. Pyrin löytämään ratkaisuja tähän hankalaan yhtälöön tarkastelemalla suomalaista kivikauden esineistöä yleisön näkökulmasta graafisen suunnittelijan silmin. Tutkimalla visuaalisen viestinnän mahdollisuuksia luoda merkityksiä arkeologiseen aineistoon, sen tulkintaan ja esittelyyn pyrin samalla luomaan mielikuvaa arkeologiasta inspiroivana, mielikuvitusta kiehtovana ja modernina ihmistieteenä. Pyrin rakentamaan siltoja menneisyyden ja nykypäivän välille tuottamalla kuvakerrontaa, joka on sisällöllisesti puhuttelevaa, visuaalisesti kiinnostavaa ja tieteellisesti uskottavaa, mutta olemukseltaan rentoa ja sikäli helposti lähestyttävää. Koska arkeologian visuaalista potentiaalia on hyödynnetty kaikkiaan varovaisesti, tutkielmani tärkeimpänä tavoitteena on viestittää, että graafinen suunnittelu on tehokas väline, kun tavoitteena on pukea viesti kiinnostavaan, ymmärrettävään ja merkitykselliseen muotoon. Esineistön lisäksi tarkastelen ihmisen esittämisen tapoja menneisyyden rekonstruktiokuvituksissa, joihin olisi yleisön kiinnostuksen ja ymmärryksen kannalta tarkoituksenmukaista sisällyttää vahva emotionaalinen ja realistinen ulottuvuus. Pragmatistinen semiotiikka sekä neuropsykologinen tutkimus ovat avanneet kiinnostavia näköaloja tähän tarpeeseen inhimillisen ajattelun, ja uskomusten syvähistoriaan, josta monet ihmisyyttä luonnehtivat universaalit käyttäytymismallit ovat lähtöisin. Sovellan monitieteisessä tutkielmassani museologian ja semiotiikan teorioita luovan suunnittelun metodiikkaan. Tieteen ja taiteen rajapinnalla tasapainottelu avaa kiehtovan maailman visuaaliseen arkeologiaan, jonka tuottamiseen pop-kulttuurin monimuotoinen kuvakieli tarjoaa paitsi vaikutteita myös oikeanlaisen asenteen ja mielentilan. Vahva tulkinnallisuus ilmenee monin tavoin tutkielmassani, jota voi soveltaa mihin hyvänsä arkeologiseen aineistoon. En pyri kuitenkaan tulkitsemaan uudelleen Suomen esihistoriaa. Kannustan sen sijaan pohdiskelemaan ennakkoluulottomasti, millaista visuaalista viestintää tulisi kohdentaa kuvanlukutaitoiselle ja vaativalle yleisölle, jolla on valmius ottaa vastaan perinteisestä historiankirjoituksesta poikkeavaa kuvakerrontaa.