Browsing by discipline "Area and Cultural Studies"

Tutkin Suomen ja Kolumbian kahdenvälisiä suhteita. Muodostan kronologisen selvityksen suhteiden kulusta vuosina 1950-2018 ja perustan analyysin sille oletukselle, että molemmat maat rakentavat ulkopolitiikkansa liberaalin koulukunnan ajatuksille. Tutkimuskysymykseni ovat: Miten hyvin Kolumbian ja Suomen kahdenväliset suhteet heijastavat maiden virallista ulkopoliittista narratiivia? Miksi kaupallisten suhteiden koko potentiaalia ei ole onnistuttu hyödyntämään? Miltä kahdenvälisten suhteiden tulevaisuus näyttää? Käytän tutkimuksessa menetelmänä narratiivista historiantutkimusta. Menetelmän tavoitteena on luoda erilaisista lähteistä kootulla aineistolla koherentti narratiivi, joka heijastaa kolumbialaista ja suomalaista historiaa ja politiikka kokonaisvaltaisemmin. Käytetyt aineistot tulevat pääsiassa Ulkoministeriön arkistoista, kirjallisuudesta ja temaattisista haastatteluista. Aineiston analyysissä hyödynnän kvalitatiivista lähestymistapaa. Kolumbia ja Suomen taloudelliset suhteet luotiin 1940-luvulla, diplomaattisuhteet 1954. Kauppa eteni ensin valuuttakompensaatiokaupan kautta. Kauppatase oli kroonisesti epäedullinen Suomelle ja tilanne pysyi melko samana 1980-luvulla asti, jolloin molemmat maat avasivat diplomaattiset edustustot. Äärimmäinen väkivalta Kolumbiassa ja paha talouslama Suomessa saivat Suomen sulkemaan edustustonsa 1993. Kolumbia teki samoin vuonna 2002. Seuraavien vuosien aikana suhteissa tapahtui muutos rauhanvälityksen ja konfliktinratkaisun noustessa Suomen ulkopolitiikan keskiöön myös Kolumbiassa. Suomi avasi Bogotan yhteystoimiston Limaan 2013 ja Kolumbia uudelleenavasi lähetystön 2014. Suomi seurasi esimerkkiä 2017. Maiden kahdenväliset suhteet heijastavat maiden virallista ulkopoliittista narratiivia melko hyvin. Laajalle levinnyt väkivalta ja huumekauppa sekä niiden vaikutukset Kolumbian taloudelliseen kapasiteettiin yhdessä Suomen ulkopolitiikan kanssa vaikeuttivat suhteiden taloudellisen potentiaalin hyödyntämistä. Nyt tulevaisuus näyttää positiiviselta. Yhteistyö ja jaetut kiinnostuksen kohteet ovat kasvussa. Suhteita hankaloittaneet tekijät ovat vähentyneet. Tapaustutkimus Kolumbian ja Suomen suhteista tarjoaa tavan tarkastella kummankin maan laajempia poliittisia suuntauksia. Lähdeaineisto antaa kuvan kunkin historiallisen aikakauden politiikasta ja taloudellisesta kehityksestä ja suurempi poliittinen konteksti heijastuu näistä yksityiskohdista. Tutkimukseni on ensimmäinen kronologinen kuvaus Suomen ja Kolumbian kahdenvälisten suhteiden historiasta.

This thesis examines the political career, agenda and narratives of Marielle Franco, a former city councillor of Rio de Janeiro. Franco ran for political office the first time in the municipal elections of 2016. Her campaign contained the demands of women and sexual minorities, black people and favela residents. With 46,502 votes, she was the fifth most voted-for council member. The councilwoman was assassinated on March 14, 2018, after leaving an event of black feminist activists. Her death was followed by rallies in several Brazilian cities. Many of the core organisers of these mass mobilisations were black women, and their actions ensured media visibility for the case. In the general elections of 2018, three cabinet members of Marielle Franco were elected to the State Legislative Assembly of Rio de Janeiro (Alerj), defending her political legacy. The primary sources of the thesis comprise of speeches, campaign material, interviews and articles of Marielle Franco as well as public hearings, reports and other records of her term which lasted for fifteen months. The data also includes material produced by black women’s movements following the councilwoman’s assassination. The thesis approaches this material through counter-narrative methodology, which aims to integrate marginalised communities’ voices and perspectives into the research agenda. The aim of the research is to contextualise the political career and agenda of Marielle Franco as a ‘black woman from the favela of Maré’. To that end, the research draws from an intersectional theoretical framework, deploying it as an analytical tool. Intersectionality theorises the relationships between socio-cultural categories and identities. This thesis applies the intracategorical approach, entailing an in-depth study of a particular social group. The analysis focuses on low- income black women. Brazilian black women are disadvantaged by multiple sources of oppression: their race, class and gender. They often work in the informal sector and are disproportionately affected by poverty. Race and gender discrimination prevent them from accessing positions of power. In 2016, the year when Marielle Franco was elected, black women comprised of more than 25% of the population, but represented only 5% of all elected councillors. Their exclusion from political institutions, where decisions concerning their lives are taken, render low-income black women vulnerable to governmental neglect and violations of their and their family members’ fundamental human rights. The election of Marielle Franco was considered as a breakthrough in local politics and seen as an opportunity to change oppressive power structures. The analysis reveals that the councilwoman empowered black women and favela residents to participate party politics in multiple ways. Franco brought their voices, bodies and demands into the institutional domain, and her powerful speeches voiced the concerns of black mothers resisting the state violence within their communities. She also asserted solidarity as part of an alternative political practice of black feminists. Besides being a councillor, Franco was also a scholar and a front- line human rights defender. The analysis also found that Franco’s conception of human rights was based on the praxis developed in the Human Rights Commission of Alerj and centered on the black women of the favelas and urban outskirts. The counter-narratives deployed by Franco emphasised the legacy of feminist movements, including their leaders and symbols. She campaigned for recognising and valuing social differences and fought against all forms of discrimination within political institutions. Her politics and narratives continue to inspire young Brazilian women, particularly black women from the favelas and the urban peripheries.

This Master’s thesis explores the ways in which individuals interact with the world around them, and how this interaction intersects with the construction and performance of identity. It draws on gender theory, urban studies and intercultural studies to investigate the following research questions: Do trans and gender-variant people interact differently with urban spaces than cis people? Is there something special about the Finnish city? If so, what are the implications for those of us operating in, planning and managing those places? It is argued that, although safety and security are not a daily struggle facing trans people in the Finnish city, there are issues with physical, emotional, and structural safety that are unique to the trans experience, and that are unique to the Finnish city. Chapter 3 finds that the Finnish city provides spaces which are both a help and a hindrance to the achievement of self-actualisation for trans people. Finally, in Chapter 4, it is shown that there are stark differences in the experiences of trans people depending on their workplace, but that transitioning at school has hitherto been problematic. Also problematic is the medical realm in Finnish towns and cities.

This thesis has focused on Afro-Peruvian adolescents’ perceptions on education and future in the context of the poor and violent urban neighbourhood of La Victoria, Lima. The objectives of the study were to find out how the subjective experiences of the adolescents and their thoughts on social reality are directing the formation of values and practises and what factors affect their views, actions and decision-making. The study is based on 13 semi-structured interviews with the adolescents. In addition I have used participant observation, background interviews, lectures and seminars to complement my data. As a theoretical framework I applied Pierre Bourdieu’s concepts of habitus and capitals combined with intersectionality – a concept borrowed from feminist studies that allowed me to look for relationships and differences of race, class, ethnicity and gender, and to explore the interconnections between different factors that can be found in the background of the adolescents’ decision-making processes. The factors producing inequalities in La Victoria are multiple. In the context of the study, poverty and social class have more significance for the adolescents than ethnicity. Poverty can be seen both as a concrete and a structural obstacle, whereas ethnicity is more structural and therefore invisible. Through habitus one learns to make choices that appear obvious, although they have been learned socially and culturally. Therefore, social structures become visible through people’s individual choices and actions. Poverty among the adolescents appears as socio-cultural poverty that places them in a marginal. It limits their possibilities to access capitals and to make adequate choices and decisions regarding their life and future. In many of the cases poverty can be seen as reproduction of a certain culture, a set of assumed values, attitudes and forms of behaviour that create a lifestyle ruled by maintaining survival strategies. The interviews demonstrate that the adolescents’ perceptions about education and future opportunities are constructed on the basis of multiple interconnections between social class, ethnicity, age and place. In their perceptions, class and place seem to be important producers of power that limit the possibilities to act and make decisions regarding education. The general attitude of the adolescents and the tone of voice remain fairly positive. However, it can be concluded that there is a big contrast between dreams, speech and actions. The adolescents believed to have better opportunities than their parents, but did not always transform this attitude into concrete actions. They recognised the adverse aspects of the socio-economic context, but thought that their will and motivation were exceeding them.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Suomesta lähti Pohjois-Amerikkaan siirtolaisiksi noin 300 000 henkilöä, huomattava määrä suhtautettuna aikansa väkilukuun. Nämä siirtolaiset kirjoittivat ahkerasti kirjeitä läheisilleen Suomeen, ja samalla rakensivat kirjeissään kuvauksia Suomesta ja Yhdysvalloista. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan näiden 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Suomesta Yhdysvaltoihin muuttaneiden siirtolaisten kirjoittamia kirjeitä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää millaisia kuvauksia kirjeet muodostivat Suomesta ja Yhdysvalloista, tarkastella näiden kuvausten ympärillä vaikuttavia tulkintarepertuaareja, ja eritellä keinoja, joilla kyseisiä tulkintarepertuaareja faktuaalistetaan, eli millä tavoin niistä tuotetaan yleisesti hyväksyttyä totuutta. Tutkielman teoreettisena ja metodologisena pohjana toimivat diskurssianalyysi ja diskursiivinen psykologia. Näiden lisäksi analyysin keskiössä ovat diskursiiviseen psykologiaan läheisesti liittyvät faktuaalistamisen keinot ja faktuaalistamisstrategiat, sekä tulkintarepertuaarin käsite. Tutkielman aineistona toimii 168 Yhdysvalloista Suomeen lähetettyä siirtolaiskirjettä vuosilta 1894–1917. Kirjeiden kirjoittajina on yhteensä 20 henkilöä, mutta pääasiassa analyysi keskittyy aktiivisimpien kirjoittajaryhmien kirjeisiin, jotka kattavat aineistosta suurimman osan, yhteensä 144 kirjettä. Kirjeissä Suomi näyttäytyy idealistisena menneisyyden kotina, jonne paluu ei kuitenkaan ole taloudellisesti järkevää. Positiivisempi kuva Suomesta muotoutuu Suomeen jääneiden sukulaisten kautta, ja heidän avullaan Suomi myös määritellään kodiksi. Kuvaus Yhdysvalloista muotoutuu kaksijakoiseksi. Yhdysvallat nähdään varsinkin taloudellisten mahdollisuuksien täyttämänä tulevaisuutena, mutta samalla siirtolaiset joutuvat kärsimään Yhdysvaltain kontekstissa heikoista palkoista ja kielitaidottomuuden tuottamista ongelmista. Näiden lisäksi Yhdysvallat näyttäytyy kirjeissä sekä seikkailuna, että arkisena todellisuutena. Kuvausten ympärillä vaikuttaa yhteensä seitsemän voimakasta tulkintarepertuaaria: Suomi menneisyytenä, arki-, perhekeskeinen, kohtalo-, toivo paremmasta tulevaisuudesta, taloudellinen, ja työn arvostamisen -repertuaarit. Näistä repertuaareista Suomi menneisyytenä -repertuaari toimii Suomi-kuvan sisällä, kuvauksiin Yhdysvalloista taas yhdistyvät toivo paremmasta tulevaisuudesta -repertuaari, arkirepertuaari ja työn arvostamisen -repertuaari. Perhekeskeinen repertuaari, kohtalorepertuaari ja taloudellinen repertuaari puolestaan yhdistyvät kuvauksiin sekä Suomesta että Yhdysvalloista. Näiden tulkintarepertuaarien faktuaalistamisessa käytettiin useita erilaisia diskurssianalyysin parissa esitettyjä strategioita ja keinoja, joista keskeisimpiä olivat asiantuntijuusstrategia, vaihtoehdottomuusstrategia ja itse todettuun vetoamisen strategia, sekä ääri-ilmaisut, kategorian oikeutus ja systemaattinen epämääräisyys. Siirtolaiskirjeitä ja siirtolaisuutta on tutkittu runsaasti, mutta kirjeiden analysoimisessa ei ole aiemmin varsinaisesti hyödynnetty diskurssianalyysiä, eikä varsinkaan tulkintarepertuaareja. Näin ollen tutkielma tarjoaa tuoreen näkökulman tutkittuun aiheeseen. Vertailuja muihin vastaaviin tutkimuksiin kirjeiden tulkintarepertuaareista ei ole kuitenkaan mahdollista tehdä niiden puuttuessa, mutta kaikuja vastaavista tulkintarepertuaareista on havaittavissa myös muualla, esimerkiksi ruotsalaisissa ja englantilaisissa siirtolaiskirjeissä.

Liikkuvuus on yksi globalisoituneen maailman keskeisimpiä piirteitä. Erityisesti nuoret liikkuvat paljon, ja tälläkin hetkellä miljoonia nuoria opiskelee kotimaansa ulkopuolella. Vaihto-opiskelun suosion kasvu on kuitenkin lisännyt erilaisten kriisitilanteiden, kuten onnettomuuksien, sairastumisten ja rikoksen uhriksi joutumisten määrää vaihdon aikana. Siksi vaihto-opiskeluun liittyvälle turvallisuustutkimukselle on tarvetta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Suomesta, Helsingin yliopistosta kansainväliseen opiskelijavaihtoon lähtevien opiskelijoiden käsityksiä ja kokemuksia ulkomailla opiskelusta turvallisuuden näkökulmasta. Tutkimuksen fokuksena on turvallisuuden merkitys ja rooli vaihto-opiskelijoiden jokapäiväisessä elämässä. Tutkielmassa selvitetään, miten vaihto-opiskelijat suhtautuvat turvallisuuteen ja miten turvallisuuteen liittyvät tekijät vaikuttavat heidän elämäänsä vaihdossa. Tarkastelun kohteena ovat myös vaihtokohteeseen liitetyt turvallisuuskuvat sekä niiden vaikutus turvallisuuteen suhtautumiseen. Lisäksi työssä eritellään, minkälaiset asiat vaihto-opiskelijoita uhkaavat, millaisia valintoja opiskelijat tekevät turvallisuuteen liittyen sekä kuinka tärkeää turvallisuus heille on. Näitä teemoja tarkastellaan erityisesti vaihto-opiskeluun liittyvän tilallisuuden ja sen kokemisen kautta. Tutkielman tavoitteena on luoda kattava yleiskuva suomalaisten vaihto-opiskelijoiden turvallisuuskokemuksista ja heitä uhkaavista vaaroista. Tutkimus on ensisijaisesti ihmisen kokemuksen monitieteistä empiiristä tutkimusta. Aineisto koostuu kahteen kirjoittajan laatimaan internet-kyselyyn saapuneista 192 kyselyvastauksesta sekä kymmenestä keskimäärin vajaa tunnin mittaisesta haastattelusta. Aineistoa analysoidaan kontekstualisoiden ja käsitteellisesti analysoiden tutkimukselle keskeisten teemojen kautta sisällönanalyysin menetelmiin ja kokemuksen tutkimuksen teoriaan tukeutuen. Tutkimusote on vahvasti käsitteellinen. Kulttuurintutkimukselle tyypillisellä tavalla tutkimuksessa pyritään erilaisten tutkimussuuntausten piirteitä yhdistellen monitieteisesti jäsentämään aineistosta kumpuavia kulttuurisia merkitysjärjestelmiä. Vaihto-opiskelijat kokevat opiskelijavaihtonsa pääpiirteittäin turvalliseksi. Erilaisia uhkaavia tilanteita kuitenkin esiintyy suhteellisen paljon liittyen esimerkiksi onnettomuuksiin, sairastamiseen sekä rikoksiin, ja suurin osa opiskelijoista kertoo pelänneensä tai kokeneensa turvattomuutta vaihdon aikana. Turvallisuus ja turvattomuus kiinnittyvät opiskelijoiden ajatuksissa tilaan ja paikkaan sekä erityisesti tilan sosiaaliseen ulottuvuuteen. Vaihtokohteella ja sen erityispiirteillä sekä urbaanilla kaupunkiympäristöllä on suuri vaikutus opiskelijoiden turvallisuuskokemuksiin. Toisaalta myös ajallisuus muodostuu tärkeäksi tekijäksi, sillä turvattomuuteen liittyvät kokemukset kiinnittyvät usein pimeään yöaikaan. Eurooppa nähdään opiskelijoiden vastauksessa usein hyvin turvallisena, vaikka terrorismin uhka vaikuttaa opiskelijoiden ajatuksiin suurien kaupunkien turvallisuudesta. Useat Euroopan ulkopuolella vaihdossa olleet opiskelijat sitä vastoin toivoisivat lisää informaatiota turvallisuuteen liittyvissä asioissa yliopistoilta.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan ”Lottovoitto jäi lunastamatta” -artikkelista kehittynyttä jälkipuintia. ”Lottovoitto jäi lunastamatta” -artikkelissa kirjailija ja toimittaja Umayya Abu-Hanna, kertoo syistä, joiden vuoksi hän muutti tyttärensä kanssa Amsterdamiin 30 Suomessa asutun vuoden jälkeen. Syynä muuttoon oli Abu-Hannan ja hänen tyttärensä kokema rasismi. Tämän tutkielman aineisto on ”Lottovoitto jäi lunastamatta” -artikkelista seurannut kirjoittelu lehdissä ja internetissä. Tutkielman aineisto kerättiin manuaalisesti systemaattisella seurannalla merkittävimmistä suomalaisista sanoma- ja aikakausilehdistä sekä internetissä sijaitsevista blogi-alustoista. Tutkimuksen aineisto koostuu 92 artikkelista. Artikkelit on jaettu kirjoitustyylien perusteella neljään eri ryhmään. Artikkeleista yhdeksän on pääkirjoituksia, 23 blogi-kirjoituksia, 29 uutisia sekä 31 mielipidekirjoitusta tai kolumnia. Tutkielma on tapaustutkimus ”Lottovoitto jäi lunastamatta” -artikkelista kehittyneestä keskustelusta suomalaisessa mediassa. Aineiston analyysimetodina käytetään kriittistä diskurssianalyysia. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten etnisestä ja kulttuurisesta moninaisuudesta keskustellaan, ja millä tavalla suomalaisuuden sosiaalista konstruktiota tuotetaan julkisessa keskustelussa. Tavoitteena on myös ymmärtää, kenellä on oikeus puhua ja ilmaista tiettyjä mielipiteitä suomalaisessa mediakeskustelussa ja mistä asioista tämä puheoikeus muodostuu. Aineistoa analysoidessa olen kerännyt keskeisimpiä diskurssin tapoja ja temaattisia kokonaisuuksia. Aineistosta nousee esiin diskurssin eri tavat, joilla pyritään kieltämään ja ’pois selittämään’ Abu-Hannan ja hänen tyttärensä kokema rasismi. Abu-Hannan kokemusten ’pois selittämistä’ toteutettiin useammalla eri argumentaatiolla. Abu-Hannan väitettiin valehtelevan kokemuksistaan ja häneltä edellytettiin kiitollisuutta Suomea kohtaan sekä objektiivisuutta kirjoituksessaan. Yhtäältä kirjoittajat kyseenalaistivat rasismin merkityksen ja nostivat esille, että myös ”etnisesti täysin suomalaiset” voivat olla rasistisen käytöksen uhreja. Huomionarvoista on se, miten suomalaisuuden sosiaalista konstruktiota tuotetaan näissä teksteissä suhteessa ”toiseuden” rakentamiseen. ”Meinä” määritelty subjekti rakentuu suhteessa ”toiseuteen”. Suomalaisuutta rakentaessa kirjoittajat sulkivat ulkopuolelle määritelmiä ja ihmisiä, joiden ei nähty kuuluvan suomalaisuuteen. Tähän ulossulkemisen määrittelyyn kuuluu olennaisesti vallan käyttö. Tutkimuksen aineiston mukaan edes niin pitkä ajanjakso kuin 30 vuotta, ei ollut riittävä määrittelemään Abu-Hannan suomalaiseksi. Abu-Hannan rasistiset kokemukset haluttiin ’pois selittää’, koska Abu-Hannan suomalaisuutta ei hyväksytty. Aineistoni perusteella oikeus puhua ja ilmaista tiettyjä mielipiteitä usein sensitiivisistä aiheista, kuten rasismista määrittyy suhteessa siihen, miten kyseinen puhuja positioituu suomalaisessa kontekstissä. Koska Abu-Hannan suomalaisuutta ei hyväksytty, ei myöskään hänen kokemuksiaan rasismista hyväksytty. Aikaisempaan tutkimukseen perustuen tämän tutkimuksen olettamuksena oli, etteivät vähemmistöjen edustajat saa ääntään kuuluviin suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Aineistoni perusteella tämä näkökulma pitää paikkaansa. Vähemmistöjen edustajien tulisi saada enemmän ääntään kuuluviin, etenkin sellaisten asioiden suhteen joista valtaväestöllä ei ole kokemusta, kuten rasismin kokemuksista suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tutkielmassa tarkastellaan helsinkiläisten nuorten miesten pukeutumista Flow Festivalilla ja Helsingissä. Pyrkimyksenä on selvittää, miksi miehet pukeutuvat kuten pukeutuvat ja millainen on kaupunkilaisten nuorten miesten pukeutumista koskeva diskurssi ja miksi. Pukeutumista tarkastellaan osana materiaalista kulttuuria ja sosiologisen kulttuurintutkimuksen näkökulmasta. Tutkimusaineisto koostuu elo-syyskuussa 2016 toteutetuista kahdeksan informantin kaksiosaisista puolistrukturoiduista teemahaastatteluista sekä kyselytutkimuksesta, johon hyväksyttiin 39 vastaajaa. Tutkielmassa on kyse myös visuaalisen kulttuurin tutkimuksesta, joten analyysiin sisältyy myös mediasta poimittuja Flow'hun liittyviä kuvia. Tutkimuksen kohderyhmän muodostavat 25–34-vuotiaat Helsingissä asuvat miehet. Tutkimusote on aineistolähtöinen ja kvalitatiivinen, mutta kyselyn analyysissa on hyödynnetty myös kvantitatiivisia meto-deja. Tutkimusmetodina käytetään teemoittelua ja hermeneuttista tulkintakehystä. Flow'sta näyttää tulleen urbaanin kaupunkikulttuurin instituutio, joka edustaa miehille helsinkiläisyyttä. Toisaalta Flow näyttäytyy pukeutumisen suhteen karnevalistisena tilana, jossa normaalit pukeutumista koskevat säännöt eivät päde. Osa miehistä käyttää tämän tilaisuuden hyväkseen pukeutumalla sellaisiin vaatteisiin, joiden käytön he kokevat rajoitetummaksi arjessa tai työelämässä. Suurin osa kertoo kuitenkin haluavansa pukeutua tavanomaiseen tyyliinsä myös Flow'ssa. Miehet kokevat esittävänsä itseään Flow'ssa, ja omasta tyylistä poikkeaminen voisi johtaa autenttisuuden tunteen menetykseen. Toisaalta miehet tiedostavat oman pukeutumisensa Flow'ssa, ja suurin osa myöntää pohtineensa pukeutumistaan etukäteen, eikä halua pukeutua Flow'hun arkisen tylsästi. Muotiin miehet näyttävät suhtautuvan monitahoisesti. Muotia ei torjuta, mutta miehet pyrkivät välttämään näyttämästä liian muodikkaalta. Suurin osa kertoo seuraavansa muotia epäsuoraan esimerkiksi Helsingin katukuvan kautta. Katumuoti nousee suurimmaksi inspiraation lähteeksi miesten pukeutumisessa. Myös kehollisuus ja maskuliinisuus vaikuttavat miesten pukeutumiseen. Miehille on tärkeää, että vaatteet tuntuvat hyviltä. Tällä viitataan sekä vaatteen fyysiseen tuntumiseen että hyvältä näyttämiseen. Tulkinnat maskuliinisuudesta ohjaavat konkreettisten vaatekappaleiden käyttöä. Analyysi osoittaa myös, että muoti vaikuttaa sekä kehollisuuden että maskuliinisuuden kokemukseen. Pukeutumisessa miehet arvostavat toimivaa kokonaisuutta, tyyliä, joka muodostuu laadukkaista, käytännöllisistä ja toimivista vaatekappaleista. Miehet ovat pukeutumisensa suhteen tiedostavia ja vaativia. He näyttävät suunnittelevan pukeutumistaan jo ostovaiheessa tarkkaan, jolloin konkreettisissa tilanteissa pukeutumisratkaisut tehdään suhteellisen nopeasti. Miesten pukeutumisen diskurssin tarkastelu osoittaa, että kiinnostus pukeutumiseen on osa urbaania maskuliinisuutta, mikä saa myös näkyä. Esteettisesti pukeutumisella pyritään korostamaan helsinkiläisen kaupunkikulttuurin tietynlaista rentoutta ja vaivattomuutta sekä rohkeutta ja luovuutta. Helsinki kaupunkina koetaan pukeutumisen kannalta merkitykselliseksi tekijäksi, joka yhtäältä ohjaa pukeutumista ja toisaalta tarjoaa miehille vapautta pukeutua, kuten he haluavat pukeutua. Helsinkiin ja Flow Festivaliin liitetään myös pukeutumisen kannalta olennainen moderni alakulttuurinen muoto, hipsterismi, jonka nähdään edustavan ensi sijassa urbaania edelläkävijyyttä ja kiinnostusta ajankohtaisiin asioihin.

Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella vapaaehtoistyötä Ecuadorissa yhden järjestön ja sen vapaaehtoistyöntekijöiden ja yhteistyöprojektien kautta. Kiinnostuksen kohteina ovat vapaaehtoistyöhön osallistumisen syyt ja työn vaikutukset niin hyötyineen kuin haasteineenkin. Haasteisiin liittyvät myös vapaaehtoistyön kehittämisen näkökulmat, jotka perustuvat vapaaehtoisten ja projektihaastateltavien esittämiin ehdotuksiin. Tutkimuskysymysteni tarkasteluun olen valinnut kansainvälisyyskasvatuksen näkökulman, johon liitän myös Marcel Maussin ajatuksia vaihtosuhdejärjestelmästä. Tutkimusaineisto kerättiin kesällä 2011 vapaaehtoisilta (N=29) lomakkein ja projektihenkilökunnalta (N=7) strukturoiduin haastatteluin sisältäen asteikollisia ja avoimia kysymyksiä. Tulokset analysoitiin määrällisesti asteikollisten kysymysten osalta ja laadullisesti sisältöanalyysillä avointen kysymysten osalta. Tutkielmassa havaittiin, että vapaaehtoistyöhön osallistumisen motiivit kytkeytyvät vahvasti myös siitä saataviin hyötyihin. Tutkimani sosiaaliset hankkeet vastaanottavat kansainvälisiä vapaaehtoisia pääosin lisäavuksi ja kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen takia. Lisäksi projektit saavat uusia ideoita ja kokemuksia sekä tietotaitoa esimerkiksi jonkin erityisaineen opetukseen (musiikki, ATK). Vapaaehtoisten osallistumisen motiiveissa ja työstä saatavissa hyödyissä korostuvat halu saada uusia kokemuksia, kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen ymmärtäminen, ulkomailla asuminen, oppiminen, sosiaaliset verkostot, auttaminen ja kielitaidon kehittyminen. Näin kansainvälisen vapaaehtoisuuden keskiössä ovat verkostojen lisääntyminen ja oppiminen, joita Bourdieu kutsui sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman käsitteillä. Maussin vastavuoroisuuden ja vaihtosuhteen näkökulmasta jokainen vapaaehtoistyön osapuoli saa jotakin osallistuessaan vapaaehtoistyöhön. Puhdasta altruistista antamista ja auttamista ei ole, vaan kansainväliseen vapaaehtoistyöhön ajaa halu saavuttaa jotakin myös itselle. Jos haluttua ei saavuteta, se voi johtaa pettymyksiin, joista osa vapaaehtoistyön ongelmista kertoo. Vapaaehtoisten mainitsemissa ongelmissa korostuvat piirteet, jotka keskittyvät kulttuuriin, turvallisuuteen, terveyteen, asumisjärjestelyihin, projekteissa esiintyviin ongelmiin, motivaatioon ja vuorovaikutukseen. Kansainvälisyyskasvatuksen valossa tarkasteltuna voidaan sanoa, että kansainvälinen vapaaehtoistyö kytkeytyy siihen, mitä globaalikasvatukselta ensisijaisesti halutaan Maastrichtin julistuksessa: avata silmiä maailman eri todellisuuksille. Vapaaehtoistyö siis luo kulttuurista vuorovaikutusta sosiaalisine verkostoineen ja henkilökohtaista kasvua tiedon lisääntymisen ja taitojen kehittymisen myötä. Tämä puolestaan kannustaa omaan osallistumiseen ja keskinäiseen oppimiseen, ja edelleen sosiaaliseen kestävään kehitykseen – asioihin, jotka kuuluvat keskeisesti kansainvälisyyskasvatukseen.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan etnisen identiteetin ilmaisemista suomalaisten maahanmuuttajataustaisten rap-artistien sanoituksissa ja musiikkivideoilla. Tutkielman aineisto koostuu viiden rap-artistin – Mustan Barbaarin, Prinssi Jusufin, Seksikkään Suklaan, PastoriPiken ja Kingfishin – tuotannosta valikoiduista 11 kappaleesta. Kappaleet on julkaistu vuosien 2013–2017 aikana, ja niissä kaikissa käsitellään etnistä identiteettiä tavalla tai toisella. Artistit ovat 26–30-vuotiaita miehiä, joita kaikkia yhdistää afrikkalainen tausta. Tutkielman tarkoituksena ei kuitenkaan ole tehdä johtopäätöksiä artistien yksityisminän etnisestä identiteetistä vaan tarkastella miten artistiminät puhuvat etnisyydestä kappaleillaan. Etnisen identiteetin ilmaisemista käsitellään tutkielmassa kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Tulkitsen rap-artistien kappaleita vallankäytön välineinä ja kannanottoina maahanmuuttajuudesta ja suomalaisuudesta käytävään diskurssiin. Kappaleet voidaan nähdä osana maahanmuuttajataustaisten identiteettineuvottelua, jolla pyritään kumoamaan negatiiviset stereotyypit ja yksinkertaistava kategorisointi maa-hanmuuttaja-termin alle. Hip hop, jota on sen historian vuoksi kutsuttu myös mustien ja sorrettujen musiikiksi, tarjoaa hyvän kontekstin eriarvoistavan diskurssin kumoamiselle. Myös mediahahmot antavat enemmän vapauksia identiteetin pohdintaa varten ja auttavat artisteja tuomaan omat näkemyksensä aiheesta laajemman yleisön kuuluviin. Tutkielman aineistossa etninen identiteetti nousee esiin etenkin jäsenyyksien, kuulumisen ja ryhmäidentiteettien kautta. Kappaleista erottuu kolme selkeää pääteemaa, joiden avulla etnistä identiteettiä ilmaistaan: näitä ovat ihonväri, paikka ja kieli. Ihonväristään räpätessään artistit korostavat ei-suomalaisuuttaan ja ottavat kantaa mustan miehen stereotyyppiin. Samalla ihonväri käännetään kuitenkin hyödyksi hip hopin kontekstissa, jossa tumma ihonväri yhdistetään usein autenttisuuteen. Paikkoihin viittaamalla artistit rakentavat kuulumistaan sekä Afrikkaan ja lähtömaihinsa että Suomeen ja Helsinkiin. Lisäksi kappaleilla kommentoidaan maahanmuuttajataustaisten symbolista asemaa suomalaisessa yh-teiskunnassa. Sana- ja kielivalintoja käytetään myös etnisen identiteetin ilmaisuvälineinä, ja ne kertovat identifioitumisesta kieleen, paikkaan ja etnisyyteen perustuviin yhteisöihin. Rap-artistien kappaleet voidaan nähdä työkaluina, joilla pyritään muokkaamaan, oikaisemaan ja uudistamaan maahanmuuttajataustaisista luotuja representaatioita. Stereotyypit asetetaan kappaleilla kyseenalaisiksi niitä ironisesti vahvistamalla sekä niitä rikkomalla. Aineistosta kumpuaa esiin maahanmuuttajataustaisille tyypillinen hybridi (moni)etninen identiteetti, joka elää yksilön mukana, vaihtelee tilanteittain eikä suinkaan aina ole sidonnainen vain yhteen etnisyyteen.