Browsing by discipline "Finnish Language"

Tutkielmassa tarkastellaan työvoimapoliittisessa kotoutumiskoulutuksessa opiskelevien maahanmuuttajien kokemuksia kieliharjoittelusta. Kieliharjoittelu on neljä viikkoa kestävä työelämäjakso, jonka tavoitteena on aktivoida suullista kielitaitoa ja tutustua suomalaiseen työkulttuuriin. Tutkielman tavoitteena on selvittää kieliharjoittelun hyviä ja huonoja puolia opiskelijan näkökulmasta ja pohtia sen hyödyllisyyttä kotoutumiskoulutuksen osana. Laajempana tavoitteena on kieliharjoittelun kehittämisehdotusten määrittely tutkimustulosten perusteella. Tutkielman ote on työelämälähtöinen, joten tutkielmassa on sekä analyysi- että selvityspainotteisia lukuja. Tutkielman tärkein teoreettinen viitekehys on funktionaalinen kielenoppiminen. Informanttien kieliharjoittelukokemuksia peilataan myös muun muassa affordanssin ja lähikehityksen vyöhykkeen näkökulmasta. Tutkielman aineistoa analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Tutkielman aineisto koostuu haastatteluista ja kyselylomakkeista. Haastattelut on toteutettu puolistrukturoituina teemahaastatteluina, ja niistä on litteroitu tutkielman fokusaineiston muodostavat kohdat. Informantteja on yhteensä 23. Työssä osoitetaan, että suurimpia kieliharjoittelun haasteita ovat puhekielen ymmärtäminen ja puheyhteisön jäseneksi pääseminen. Suurin osa informanteista kokee kuitenkin oppineensa kieliharjoittelussa suomea, erityisesti puhekieltä. Kieliharjoittelun tavoitteiden toteutumiseen vaikuttavat kieliharjoittelijan työtehtävät, työyhteisön kiire ja ennen kaikkea työyhteisön halukkuus ottaa kontaktia kieliharjoittelijaan. Kieliharjoittelua voisi kehittää syventämällä työnantajan ja koulutuksentarjoajan yhteistyötä ja optimoimalla kieliharjoittelijan työtehtävät vahvemmin kielitaitoa kehittäviksi. Kotoutumiskoulutuksen ja työelämän yhteistyötä voisi lisätä entisestään, sillä pelkkä luokkahuoneopiskelu ei anna riittäviä valmiuksia kotoutumiseen. Kieliharjoittelu on kehityskelpoinen menetelmä oppia suomea työelämäkontekstissa.

Lukuklaani-hanke alkoi syksyllä 2017 ala- ja yhtenäiskoulujen koulukirjastojen kehittämiskilpailulla. Hankkeen ensimmäisen osion yhteydessä kerättiin tutkimusaineisto alakoulun kirjallisuuskasvatuksesta. Kilpailuun osallistuneille kouluille lähetettiin kirjallisuuskasvatuksen keinoja kartoittava kysely. Kysely koostuu 58 kysymyksestä, ja se sisältää niin monivalintoja kuin avokysymyksiä. Kyselyyn vastasi 885 opettajaa ala- ja yhtenäiskouluista ympäri Suomen. Vastaajista 722 opettajaa työskentelee Lukuklaani-hankkeen koulukirjastojen kehittämiskilpailuun osallistuneissa kouluissa eli hankekouluissa ja 163 opettajaa satunnaisotannalla valituissa kouluissa eli otoskouluissa. Tässä tutkimuksessa selvitetään hyviä ideoita ja tapoja kirjallisuuden käytöstä opetuksessa. Tutkimuksen aineistona on Lukuklaani-hankkeen kyselyn kysymys 45: “Kerro hyvistä ideoista ja tavoista, joilla olet käyttänyt kirjallisuutta opetuksessa”. Kysymys on samalla tutkimuksen tutkimuskysymys. Kysymykseen 45 vastasi 157 suomenkielisen opetuksen opettajaa, ja vastaukset sisältävät 0–9 keinoa vastaajasta riippuen. Lopullisen aineiston muodostaa 251 yksittäistä ideaa ja tapaa, jotka on ryhmitelty sisällönanalyyttisin menetelmin. Sisällönanalyysin prosessi on tutkimuksessa ainestolähtöinen: analyysin ryhmät pohjautuvat aineistosta syntyviin havaintoihin, eivät valmiiseen teoriaan. Analyysin kytkökset teoriaan ovat kuitenkin havaittavissa. Kvantitatiivista sisällönanalyysiä käytetään osoittamaan eri tapojen yleisyyksiä tässä aineistossa, mutta niiden pohjalta ei voida tehdä yleistyksiä, koska aineisto on sen verta suppea. Sisällönanalyysin rinnalla kulkee metodina diskurssinanalyysi, jonka avulla selvitetään, kuinka hyvät tavat ja ideat määritellään sekä miten eri työtapoja arvioidaan tai arvotetaan. Vastauksista 55 % koskee lukemaan innostamisen keinoja (N=138) ja loput 45 % koskevat kirjallisuuden opetuksen keinoja (N=117). Kirjallisuuden opetuksen keinot jakautuvat kirjallisuuden käsittelyyn, kirjallisuuden käyttöön muussa opetuksessa. Osa kirjallisuuden opetukseen liittyvistä vastauksista koskee kirjallisuuden opetuksen tapojen arviointia. Kirjallisuuden käsittelyssä korostuvat elämykselliset käsittelytavat, joiden avulla oppilas pääsee työstämään lukukoke-mustaan yksin ja yhdessä toisten kanssa. Kirjallisuuden rooli muiden aineiden opetuksessa on usein inspiraation lähteenä toimiminen tai kirjallisuutta käytetään aineistona jonkin asian opettelussa. Lukemaan innostamisen keinot jakautuvat neljään ryhmään: koulun lukupuitteisiin, yhteisöllisen lukemisen keinoihin, ulkoiseen motivaatioon nojaaviin tapoihin ja kirjalliseen elämään osallistamisen keinoina. Suurin osa vastauksista liittyy koulun lukupuitteisiin: kirjallisuuden saatavuuteen, lukemiseen käytettävään aikaan, fyysisen oppimisympäristön lukumukavuuteen ja sosiaalisiin puitteisiin. Ulkoisen motivaation keinoihin kuuluvat erilaiset keräilyt ja lukemisesta palkitseminen. Yhteisölliseen lukemiseen liittyy toimintatapoja, joissa kirjan kanssa tehdään jotain yhdessä. Vastauksissa korostuu yhteisölliset lukutavat. Kirjalliseen elämään osallistamisen keinot laajentavat lukuelämyksiä usein koulun ulkopuolelle ja erilaisiin kirjalliseen kulttuuriin liittyviin tapahtumiin. Aineiston pohjalta ei voida tehdä yleistyksiä siitä, missä tai miten kirjallisuutta hyödynnetään erityisen paljon tai mikä kirjallisuuskasvatuksen tapa on käytetyin tai tehokkain. Sen sijaan tämä tutkimus antaa välähdyksiä ja ideoita siitä, kuinka kirjallisuutta voidaan hyödyntää opetuksessa ja millaisia kirjallisuuskasvatuksen keinot voivat olla. Suhteellisen runsas ja heterogeenin aineisto kielii siitä, että opettajilla on ideoita monenlaiseen tekemiseen. Tämän tutkimuksen perusteella hyvät ideat ja tavat ovat sellaisia, jotka innostavat ja motivoivat joko kirjallisuuden käsittelyyn tai kirjan lukemiseen. Vastauksissa ei kuitenkaan näy kodin ja koulun välinen yhteistyö tai oppilaiden tekstimaailman hyödyntäminen osana kirjallisuuden opetusta. Oppilaslähtöisyys nousee esiin yksittäisinä mainintoina mahdollisuutena valita luettava kirja tai kirjallisuuden käsittelytapa. Tämä on linjassa aiempien tutkimusten kanssa, joissa esitetään kirjallisuuden opetuksen kehittämistä oppilaslähtöisemmäksi. Kirjallisuuden opetus vaatii edelleen kehittämistä, jotta se tukisi lasten ja nuorten lukuharrastusta.

Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka edistyneet suomi toisena kielenä -opiskelijat hallitsevat predikatiivin sijamuotojen käytön. Työssä pyritään selvittämään, minkälaiset predikatiivit ovat vaikeimpia sijanvalinnan kannalta, ja mikä tekee tietyistä predikatiiveista vaikeampia oppia. Tarkoituksena on lisäksi pohtia, kuinka tätä tietoa voitaisiin hyödyntää suomi toisena kielenä -opetuksessa. Aineistona tutkielmassa käytetään edistyneiden suomi toisena kielenä -opiskelijoiden tenttivastauksia ja erillistä predikatiivin sijamuotojen hallintaa testaavaa koetta. Työssä tarkasteltavia predikatiivilauseita on yhteensä 990, joista 770 on tenttiaineistosta ja 220 predikatiivikokeesta. Aineistoon kuuluu lisäksi suomi toisena kielenä -opiskelijoiden vapaamuotoisia kirjallisia kommentteja siitä, mitkä seikat vaikuttavat predikatiivin sijanmääräytymiseen. Kommenttien avulla työssä selvitetään opiskelijoiden omia käsityksiä predikatiivin sijanvalinnasta. Tutkimusmetodeina käytetään aineiston laadullista analyysia yhdistettynä virheanalyysiin. Päähuomio on virheiden luokittelussa ja selittämisessä. Tutkielmassa on mukana myös käytetyimpiä suomi toisena kielenä -oppikirjoja: oppikirjoja tarkastelemalla pyritään paitsi selvittämään predikatiivin opettamiseen liittyviä käytäntöjä myös vertailemaan, kuinka tutkimusaineiston perusteella vaikeiksi havaitut predikatiivit huomioidaan oppikirjoissa. Tutkimuksessa selviää, että tietyntyyppiset predikatiivit ovat opiskelijoille selvästi vaikeampia sijanmääräytymisen kannalta. Tenttiaineiston ja predikatiivikokeen perusteella vaikeiksi hahmottuvat osittain samantyyppiset predikatiivit, mutta aineistojen välillä on myös jonkin verran eroja. Molempien aineistojen perusteella hankalimmiksi hahmottuvat abstraktia subjektia kuvaavat predikatiivit vaikeita ovat etenkin adjektiivipredikatiivit, joiden kuuluisi olla abstraktisubjektin jaollisuuden vuoksi partitiivimuotoisia. Seuraavaksi eniten poikkeuksellisia predikatiivin sijamuotoja tuotetaan monikollisten subjektien yhteydessä silloin, kun ne vaativat partitiivimuotoisen predikatiivin. Opiskelijat itse perustelevat predikatiivin sijanvalintaa useimmin subjektin luvulla ja subjektin käsitteen abstraktiudella tai konkreettisuudella. Opiskelijoiden omista kommenteista voidaan kuitenkin havaita, että ero abstraktin ja konkreettisen käsitteen välillä ei ole selvä käsitykset siitä, minkälainen subjekti on abstrakti tai konkreettinen vaihtelevat huomattavasti. Vaikuttaakin siltä, että näiden käsitteiden määrittelyyn olisi syytä kiinnittää enemmän huomiota suomi toisena kielenä -opetuksessa. Näyttää myös siltä, että predikatiivin sijanvaihtelun selittäminen subjektin abstraktiuden tai konkreettisuuden perusteella ei ole käsitteiden epätarkkuuden vuoksi aina tarkoituksenmukaista. Edistyneiden suomi toisena kielenä -opiskelijoiden opetuksessa olisikin syytä kiinnittää huomiota siihen, mitä nominatiivin ja partitiivin vaihtelu predikatiivin sijana ilmaisee: tärkeää olisi kiinnittää huomiota etenkin subjektin jaollisuuteen vs. jaottomuuteen ja sitä kautta partitiivin semantiikkaan. Predikatiivin sijanmääräytymisen opettamisessa kannattaisi myös hyödyntää tietoa objektin ja subjektin sijanmääräytymisestä, silä kaikkien näiden kolmen lauseenjäsenen sijanvaihtelulla on takanaan osittain yhteisiä periaatteita.

Työssä tarkastellaan sosiaalisten suhteiden rakentamista henkilöviittausten keinoin. Tavoitteena on tutkia sitä, millaiseen toimintaan (mm. referointi, kerronta, sanktiointi) viittaus liittyy ja mil-laista henkilösuhdetta sillä rakennetaan toiseen läsnäolijaan (useimmiten puolisoon). Tarkaste-lukulma ei rajoitu vain yhteen viittauskeinoon, vaan esiin tulee eri viittauskeinojen läsnäolijaan viittaamisen repertuaari, jota hyödynnetään eri tavoin varioivissa konteksteissa. Aineisto on arkista – videoitua vuorovaikutuspuhetta pariskuntien ja perheen keskusteluista (tunti ja 51 mi-nuuttia). Tutkielman teoreettis-metodologisena taustana on keskustelunanalyysi, johon yhdiste-tään joitakin positioteorian ja diskursiivisen sosiaalipsykologian ajatuksia. Laadullisen analyysin lisäksi aineistosta on tehty kvantitatiivinen kuvaus, joka havainnollistaa viittauskeinojen puhujakohtaisia määrällisiä osuuksia. Työssä osoitetaan, että viittaustavoilla tehdään erilaisia keskustelutekoja ja asemoidutaan eri tavoin sosiaalisten suhteiden kartastolla. Me-pronomini liittyy puolisoiden yhteiseen toimintaan, yhteisyyden ilmaisuun ja pariskunnan kollektiiviin. Se luo puolisoille yhteisposition. Yksikön toinen persoona oli mukana luomassa vastakkaisia positioita, jolloin puolisot olivat erimielisiä toimijoita, kuten kiistakumppaneita. Pronomini se esiintyi kumppania käsittelevässä kerronnassa, jossa tämä esitettiin tietyssä valossa. Demonstratiivit tämä ja tuo rakensivat läheistä suhdetta puolisoon, mutta pariskunnan yhteisen toiminnan sijaan kyse oli toisen puolison erillisestä ja lyhytkestoisesta toimintalinjasta (esim. puoliso saattaa kumppaninsa nau-runalaiseksi). Läheistä kumppanuutta esitettiin myös kertomalla välittämistä ilmaisevista teoista, kuten lahjan antamisesta puolisolle. Hän-pronominia käytettiin eläytyvässä ja referenttiä puolustavassa funktiossa. Lisäksi henkilöviittaukseen liittyvä puolison käden ja polven kosketus vahvisti viittausta ja synnytti intiimiyttä. Viittauskeinostolla ja sen muutoksilla rakennetaan erityyppisiä henkilösuhteita osanottajien välillä. Tutkielma antaa uutta tietoa siitä, kuinka osallistujapositioita muodostetaan henkilöviit-tausten avulla eriluonteisissa vuorovaikutustoiminnoissa. Viittauskeinot näyttäytyvät välineinä, joiden avulla suhteeseen voidaan rakentaa läheisyyden, yhteisyyden, erillisyyden ja episteemisen pääsyn elementtejä. Jatkotutkimusteemoja ovat kehollisen vuorovaikutuksen tarkempi analyysi ja henkilösuhteiden tarkastelu vuorovaikutusanalyysin lisäksi erityyppisistä dokumenteista (mm. haastattelut, kyselyt) käsin. Eräänä jatkotutkimuksen suuntana on useamman vuoden pit-kittäistutkimuksen tekeminen samojen informanttien kanssa, jotta olisi mahdollista päästä käsiksi sosiaalisten suhteiden muutokseen.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee kosmetiikkamainoksissa käytettyä kieltä. Tutkimus on rajattu Gloria- ja Trendi-lehdissä vuosina 2006 ja 2007 julkaistuihin kosmetiikkamainoksiin, jotka liittyvät naisen ikääntymiseen. Tavoitteenani on ollut selvittää, millaisia metaforisia elementtejä mainoksissa on käytetty lukijan huomiota herättämässä ja mitä nämä elementit kertovat yhteiskunnassa vallitsevista konseptuaalisista systeemeistä koskien feminiinistä kauneusihannetta ja naisen ikääntymistä. Aineistona tutkimuksessa on käytetty tuotteiden maahantuojien tai valmistajien tuottamia mainoksia, jotka keskittyvät tuotteen ominaisuuksiin hinnan sijaan. Näistä mainoksista olen poiminut niiden huomionherättäjälauseita eli otsikoita sekä niiden yhteydessä esiintyviä tiivistelmiä ja useimmiten tuotenimen yhteydessä esiintyviä iskulauseita. Aineisto koostuu yhteensä 33 mainoksesta, joista syvempään analyysiin on valikoitunut 11. Tutkimuksessa on hyödynnetty kognitiivista metaforateoriaa ja sitä täydentämässä käsitteellisen yhdistymisen viitekehystä. Analyysissa paneudutaan metaforisten ilmausten taustalta löytyviin käsitteellisiin metaforiin. Metaforia tarkastelemalla on pyritty selvittämään, millaisia ajatusmaailmoja ja ideologioita metaforisten ilmausten taustalta löytyy. Koska mainonnassa myytit ja metaforat liittyvät usein läheisesti yhteen, tutkimuksessa on havainnoitu myös sitä, millaisten myyttien varaan kosmetiikkatuotteiden markkinointi ja niistä käytettävät metaforiset ilmaisut rakentuvat. Tutkimuksesta käy ilmi, että mainoksissa metaforia käytettiin tuotemielikuvan luomiseen, merkitysten tiivistämiseen, dramatisointiin, havainnollistamiseen sekä mainostettujen tuotteiden lataamiseen myyttisillä merkityksillä. Mainostettavista tuotteista ei puhuttu siis vain tuotteiden ominaisuuksien ja käytön kautta, vaan ne saavat vastaanottajan kulttuurista viitekehystä vasten peilatessa metaforien kautta merkityksiä, joilla luodaan sosiaalisia kategorioita ja jotka rakentuvat nuoruuden ihannoinnin varaan. Tutkimuksen tuloksena on, että kosmetiikkamainosten kielelliset valinnat ja niiden sisältämät käsitteelliset metaforat ja metaforiset ilmaisut asettuvat osaksi yhteiskunnassamme vallitsevaa vanhuutta torjuvaa ideologiaa. Kielellisten metaforien analysointi osoittaa sen, että naisen kehon ja erityisesti ihon vanhenemiseen ei suhtauduta luonnollisena prosessina, vaan muutoksena, jota täytyy vastustaa.

Tutkielman aiheena on Imatran Tainionkosken paikannimien merkitys ja nimeämisperusteet. Näkökulmia on kaksi: kansanetymologiset tulkinnat ja tieteellisesti uskottavat selitykset. Tutkielmassa selvitetään, mitä maallikot arvelevat kotipaikkakuntansa paikannimien merkitsevän ja miten he uskovat näiden nimien syntyneen, ja pyritään esittämään tieteellisesti uskottava selitys kyseisille nimille. Lisäksi tehdään huomioita tutkimuksen kohteena olevien nimien käytöstä ja tarkastellaan informanttien käsitystä Tainionkosken rajoista. Tutkimuksen teoreettisena taustana käytetään kansanonomastiikkaa, nimien etymologista ja semantiikan tutkimusta sekä sosio-onomastiikkaa. Tutkimuksen kohteena on neljäntoista Imatran Tainionkoskella sijaitsevan paikan nimet ja nimi Imatra. Pääaineisto koostuu tekijän keräämistä haastattelu- ja verkkokyselyaineistoista. Haastatteluaineisto kerättiin vuosina 2014–2015, ja se sisältää neljäntoista tutkimusalueella asuvan tai asuneen henkilön haastattelun. Verkkokyselyaineisto kerättiin alkuvuodesta 2015. Kyselyyn tuli 27 vastausta. Lisäaineistona on nimenselityksiä Kotimaisten kielten keskuksen Nimiarkiston kokoelmista, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston kokoelmista ja paikallishistoriallisista teoksista. Aineistoa analysoidaan kvalitatiivisin menetelmin. Tutkimus osoittaa, että maallikoiden nimitulkinnat ovat hyvin samankaltaisia kuin nimistöntutkijoiden esittämät selitykset. Yleisin maallikoiden esittämä nimeämisperuste tutkimuksen aineistossa on paikannimen johtuminen sukunimestä. Tämä sopii yksiin nimistöntutkijoiden käsityksen kanssa: arvion mukaan noin kymmenessä prosentissa paikannimistä esiintyy henkilönnimi. Maallikoiden ja nimistöntutkijoiden käsitykset kuitenkin eroavat esimerkiksi siinä, millaiset sanat voivat päätyä paikannimiin ja mitä nimen rakenne kertoo sen asiataustasta. Tutkielmassa esitetään suurimmalle osalle nimistä todennäköinen tieteellisesti uskottava nimeämisperuste. Muutama nimi jää tarkemman tiedon puutteen vuoksi monitulkintaiseksi ja nimi Imatra täysin hämäräksi. Tutkimuksesta selviää myös, että jo neljäntoista haastatellun informantin joukossa käsitys Tainionkosken rajoista vaihtelee suuresti.

Tässä tutkielmassa tarkastelen institutionaalista monikon 1. persoonaa ja sen merkitystä vuorovaikutuksellisena resurssina myyntineuvotteluissa. Keskityn institutionaalisen monikon 1. persoonan ja yksikön 1. persoonan vaihteluun, mutta vertailukohtana kiinnitän huomiota monikon 1. persoonan muihin käyttöihin. Lisäksi tarkastelen suppeammin institutionaalista monikon 2. persoonaa vastaavan monikon 1. persoonan rinnakkaisilmiönä. Tutkimuksen aineisto koostuu kahden myyntineuvottelun videotallenteista, jotka on kuvattu ja litteroitu MANIA-tutkimushankkeen yhteydessä. Tutkimusmetodina on keskustelunanalyysi; lisäksi esimerkkien laadullista tarkastelua taustoittaa kvantitatiivinen analyysi aineiston persoonavalinnoista. Tutkimuskysymykset voi jaotella kolmeen ryhmään: 1) Millaisia viittaussuhteita monikon 1. persoonan käytöllä aineistossa on, ja millaisia ovat institutionaalisen monikon 1. persoonan tulkinnat suhteessa monikon 1. persoonan muihin käyttöihin? 2) Miten yleinen institutionaalinen monikon 1. persoona on suhteessa yksikön 1. persoonaan ja monikon 1. persoonan muihin käyttöihin? Miten yleinen institutionaalinen monikon 2. persoona on suhteessa yksikön 2. persoonaan? 3) Millaisia vuorovaikutuksellisia ja muita funktioita monikon 1. ja 2. persoonan institutionaalisella käytöllä on aineistojen myyntineuvotteluissa? Tutkimusaineiston analyysi osoittaa, että monikon 1. persoonan esiintymät voidaan jakaa kuuteen ryhmään, joista viisi edustaa arkikielistä ja kuudes institutionaalista käyttöä. 1. persoonan viittausten lukumäärä aineistossa on kaiken kaikkiaan suuri. Onkin mahdollista, että 1. persoonan viittaukset ovat myyntineuvotteluissa yleisempiä kuin arkikeskustelussa tai muissa institutionaalisen keskustelun ympäristöissä. Lisäksi institutionaalisen monikon 1. persoonan käyttö on aineistossa selvästi yleisempää suhteessa sekä yksikön 1. persoonaan että monikon 1. persoonan arkikieliseen käyttöön. Institutionaalisen monikon 2. persoonan osalta tulokset eivät ole yhtä yksiselitteisiä kuin monikon 1. persoonan tapauksessa, ja erityisesti yksilölliset erot keskustelun osallistujien välillä ovat suuria. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että institutionaalinen monikon 2. persoona on myyntineuvotteluissa käytetty, mutta ei läheskään yhtä yleinen vuorovaikutuksellinen resurssi kuin institutionaalinen monikon 1. persoona. Analyysi osoittaa, että institutionaalinen monikon 1. persoonan käyttö on aineiston myyntineuvotteluissa selvä institutionaalisuuden tunnusmerkki, mutta lisäksi se liittyy spesifimmin siihen, missä määrin instituutiot ovat läsnä keskustelussa teemojen, päämäärien tai roolien kautta. Institutionaalinen monikon 2. persoona näyttäytyy aineistossa ennen kaikkea vastinparina vastaavalle monikon 1. persoonalle. Molemmat institutionaaliset persoonat puuttuvat aineiston arkikeskustelua edustavista jaksoista lähes kokonaan. Institutionaalisen monikon 1. persoonan hyödyntäminen vuorovaikutuksellisena resurssina näkyy aineistossa ainakin kolmessa ilmiössä: 1) passiivimuotoihin sisältyvä ambivalenssi, 2) institutionaalisen rooliin ohitse puhuminen ja 3) muut väistävät pronominivalinnat. Kaiken kaikkiaan institutionaalinen monikon 1. persoona näyttäytyy myyntineuvotteluissa hyvin monipuolisena ilmiönä. Lisäksi runsas institutionaalisten persoonavalintojen käyttö voidaan nähdä myös osana myynti- ja markkinointityön rekisteriä, joka edustuu eri keskustelijoiden idolekteissa eri tavoin.

Tarkastelen pro gradu –tutkielmassani intertekstuaalisuuden ja ironian ilmaisukeinoja Lidl Suomi Ky:n mainosjulisteissa. Tarkastelen mainosten tekstejä, kuvia ja niiden välittämiä merkityksiä sekä kuvan ja tekstin välille syntyvää yhteisvaikutusta. Nämä mainokset ovat mielenkiintoinen tutkimuskohde niiden monitulkintaisuuden vuoksi. Aineisto koostuu yhdeksästä Lidlin mainoksesta, jotka ovat vuosilta 2009–2016. Mainokset ovat esiintyneet Lidlin ulkomainonnassa, Facebook-sivuilla tai tarjouslehdessä. Koska tutkimuksen keskiössä on vain yksi yritys, Lidl Suomi Ky, on sen taustan kartoittaminen tiivistetysti osa tätä tutkimusta. Tutkimukseni kuuluu kielitieteellisesti tekstintutkimuksen alaan. Tarkastelen mainoksia multimodaalisuuden valossa. Etsin mainoksista ironiaa käyttäen apunani ironian komponenttimääritelmää ja ironian kaikuteoriaa. Kuvien analyysissä hyödynnän visuaalista kielioppiteoriaa ja sen kolmea metafunktiota, jotka pohjautuvat M.A.K. Hallidayn systeemis-funktionaalisen kieliteorian metafunktioihin. Kuvien ja tekstien osalta analysoin niiden representaatiota, vuorovaikutusta vastaanottajan kanssa sekä sommittelujärjestystä. Tutkimuksessa analysoin jokaisen mainoksen yksi kerrallaan omissa luvuissaan. Tarkastelen mainosten mahdollisia intertekstuaalisia viittauksia siitä näkökulmasta, millaisin eksplisiittisin ja implisiittisin keinoin ne ilmenevät. Tulkitsen mainosten ironiaa komponenttimääritelmän avulla etsien kuvista ja teksteistä viittä Toini Rahdun määrittelemää komponenttia: negatiivista sanomaa, tuottajan intentiota, kohdetta, uhria ja monitulkintaista esitystapaa. Tutkimustuloksista käy ilmi, että Lidlin mainokset hyödyntävät runsaasti ironisia ja intertekstuaalisia ilmaisukeinoja. Aineistosta suurin osa on mainoksia, joista löytyy kaikki komponentit, joten ne voidaan tulkita ironisiksi. Osassa mainoksista komponentteja ei löydy, joten ironista tulkintaa ei voi tehdä. Huomionarvoinen seikka on myös se, että intertekstuaalisuus on osoittautunut mainosten yhdeksi ironian ilmaisukeinoksi. Mainoksissa yleisimmin käytettyjä intertekstuaalisuuden ilmaisukeinoja ovat alluusion avulla tehdyt intertekstuaaliset viittaukset.

Tutkielmassa tarkastellaan postiyhtiö Itellan varhaisjakajina työskentelevien maahanmuuttajien ymmärrys- ja viestintäongelmia. Tutkimuskysymyksenä on se, mitä ongelmakohtia varhaisjakelun suullisessa ja kirjallisessa viestinnässä on. Työssä pureudutaan myös siihen, onko viestinnässä eroa maahanmuuttajien ja valtaväestön edustajien välillä, sekä pohditaan sitä, miten ongelmiin voitaisiin vaikuttaa. Tutkielman kirjallisena aineiston muodostavat varhaisjakajien perehdytykseen tarkoitettu Lehdenjakajan käsikirja ja keskeisiin työvälineisiin kuuluva jakolista. Suullisena aineistona on käytetty kymmenen jakajan teemahaastatteluja. Seitsemän heistä on maahanmuuttajia ja kolme valtaväestön edustajia. Lehdenjakajan käsikirjaa analysoidaan käyttäen Kressin ja van Leeuwenin multisemioottista kuvan kielioppia, Lyonsin hahmottamia tekstin tarkoitteiden abstraktiotasoja sekä yhden jakajan syvennettyä haastattelua. Jakolistaa tarkastellaan kahden informantin haastattelun pohjalta. Itellan varhaisjakelun viestintää käsitellään seikkaperäisesti monelta eri kannalta ja eritellään myös kaikkien kymmenen informantin haastattelujen pohjalta. Teoreettisena viitekehyksenä viestintäosuudessa on Åbergin tulosviestinnän malli ja Aulan teoria viestinnän kaksoisfunktiosta. Lopuksi käsitellään varhaisjakajien kielitaitoa ja Itellan kielipolitiikkaa yleisesti. Käsikirjan analyysi osoittaa, että kuvien sommittelulla on merkitystä. Kuvat viestivät muun muassa työtä tehtävän pääasiassa ihmisvoimin ja työnantajan pyrkivän pitämään esillä tasa-arvoteemaa. Teksti sisältää paljon konkreettisiin tarkoitteisiin viittaavia substantiiveja, mikä tekee siitä helppolukuista. Informantit pitivätkin sekä suomenkielistä että englanninkielistä tekstiä selkeänä. Haastattelujen analyysi paljasti kuitenkin, ettei Lehdenjakajan käsikirjaa käytetä varhaisjakajien perehdytyksessä. Jakolistoissa taas suurin osa tekstistä on pelkästään suomeksi, joten ne eivät kokonaan avaudu suomea taitamattomille maahanmuuttajille. Haastattelujen perusteella Itellan varhaisjakelun viestintä on luonteeltaan lähinnä integroivaa ja johtajakeskeistä. Tutkielmasta selviää, että Itellassa käytössä olevasta monikulttuurisesta mallista huolimatta varhaisjakajat eivät ole päässeet suomen kielen opetuksen piiriin. Koska varhaisjakelun työntekijöistä huomattava osa on maahanmuuttajia, heidän kielelliset ja viestinnälliset tarpeensa olisi hyvä ottaa huomioon yrityksen kielipoliittisia ratkaisuja tehtäessä.

Pro gradu -tutkielma käsittelee moniäänisyyttä, erityisesti sitaatteja, osana kotimaisten romaanien kansitekstejä. Tutkimus lähestyy kansitekstejä ja niiden jaksoja tekstilajioletuksesta käsin ja asettuu osaksi genretutkimuksen kenttää. Aineistoa tarkastellaan myös promotionaalisuuden ja moniäänisyyden näkökulmasta. Menetelminä hyödynnetään tarpeen mukaan erilaisia tekstintutkimuksen työkaluja kuten jaksoanalyysia ja systeemisfunktionaalista kielentutkimusta. Aineisto koostuu 30 kotimaisesta, sitaatillisesta romaanin kansitekstistä, jotka on julkaistu vuoden 2010 jälkeen. Takakansikokonaisuuksissa kuvataan, arvioidaan ja näytetään kirjaa monesta näkökulmasta, monella eri äänellä ja moninaisia suostuttelun keinoja hyödyntäen. Luvussa 3 aineiston esitellään seuraavanlaisia kansien toiminnallisia jaksoja: 1) evaluointijaksot, jotka jakautuvat edelleen romaanin ja kirjailijan evaluointiin, 2) romaanin kuvailu pidempinä juonen referointijaksoina tai ytimekkäinä, elliptisinä kiteytyksinä, 3) kirjailijaesittely, 4) arvostelut, 5) validointi sekä 6) sitaatit, jotka on tässä luokiteltu sen mukaan, kaiuttavatko ne tekstiin yhden vai useamman lähteen ääniä. Sitaatin äänet poikkeavat monella tapaa muista jaksoista: muualla kansissa on äänessä kirjan ulkopuolinen, tietojaan ja arvioitaan esittävä auktoriteetti, ja sitaatin puhe on modaalisesti varauksellisempaa ja eri tavoin moniäänistä. Selkein tunnusmerkki kansien sitaatille on yksikön ensimmäinen persoona sekä yksilön kokemusmaailman näkökulma. Luvussa 4 tarkastellaan sitaatteja niissä aktivoituvien verbiprosessien kautta. Tässä tarkastelussa hyödynnetään Hallidayn ja Matthiessenin verbiprosessiluokittelua, jonka avulla analysoidaan sitaattijaksojen ajatuksia, tekemisiä ja olemisia. Aineiston verbiprosesseista suurin osa on mentaalisia, ja niillä kuvataan romaanin henkilöiden mielenliikkeitä ja ajatuksia. Materiaaliset prosessit tyypillisesti näyttävät lukijalle romaanien käänteentekeviä hetkiä. Sitaattien relatiivisilla prosesseilla taas kuvataan kirjan henkilöiden suhdetta muihin ihmisiin tai maailmaan tai rakennetaan dramaattisia asetelmia, jotka herättävät lukijan kiinnostuksen. Lukijalle tarjoutuva dialoginen tila ja tulkintojen vapaus laajenevat, kun vaikuttamisen keinoissa siirrytään evaluoinnista ja aiempien teosten arvosteluista kuvailuun ja sitaatteihin. Vaikka sitaateilla vaikutetaan lukijaan epäsuorasti, niillä ohjataan tulkintaa: sitaatin poimiminen, rajaaminen ja nostaminen kanteen on aktiivinen valinta, jolla kansitekstin tekijä ohjaa lukijan katseen haluamaansa suuntaan.