Browsing by discipline "Musicology"

Now showing items 61-80 of 123

Musiikki ideologiana : Adornon musiikkisosiologian esittelyä

Halme, Anna (1998)
Musiikki ja ääni 2000-luvun suomalaisessa valtavirtaelokuvassa : Viiden elokuvan analyysiä

Huttunen, Kaapo (2015)

Tutkimuksessa analysoidaan viiden suomalaisen 2000-luvulla valmistuneen fiktiivisen elokuvan musiikkia ja äänisuunnittelua, pyrkimyksenä hahmottaa elokuvamusiikin ja -äänen toimintaa ja yhteispeliä suomalaisessa niin sanotussa valtavirtaelokuvassa. Tarkastellut elokuvat ovat: Äideistä parhain (ohj. Klaus Härö, 2005), Musta jää (ohj. Petri Kotwica, 2007), Havukka-ahon ajattelija (ohj. Kari Väänänen, 2009), Rare Exports (ohj. Jalmari Helander, 2010) ja Napapiirin sankarit (ohj. Dome Karukoski, 2010). Elokuvat valikoitiin eri tyylilajeista, jotta otos suomalaisen valtavirtaelokuvan kentästä olisi mahdollisimman heterogeeninen. Tämän lisäksi elokuvien valintakriteerinä oli hyvä katsojamenestys elokuvateattereissa. Tutkimusmetodologiassa yhdistyvät niin kvalitatiivinen kuin kvantitatiivinenkin tutkimusote. Elokuvamusiikkia ja -ääntä lähestytään deskriptiivis-analyyttisesti, joka edellyttää elokuvien auditiivisen materiaalin lähilukua sen laadullisiin ominaisuuksiin perehtyen. Tämän lisäksi tutkimuksessa myös luokitellaan ja tilastoidaan useita elokuvamusiikin ilmaisuun, kerrontaan ja toimintamekanismeihin liittyviä tekijöitä. Analyysissä elokuvien musiikeista etsitään niiden keskeiset temaattiset ainekset, sekä tarkastellaan niiden kuulokuvaa ja käyttötapoja. Lisäksi tutkimuksessa kiinnitetään huomiota elokuvamusiikin erilaisten funktioiden toteutumiseen. Tässä hyödynnetään erityisesti Anu Juvan laatimaa elokuvamusiikin funktioanalyysin mallia, eli etsitään elokuvien musiikeista niiden rakenteellisia, sisällöllisiä ja kokemuksellisia funktioita. Tutkimuksessa tarkastellaan myös elokuvien musiikkien suhdetta tarinasisältöön ja muuhun elokuvakerrontaan ja -ilmaisuun, sekä kiinnitetään huomiota niiden tarjoamiin samastumisprosesseihin. Elokuvaäänen osalta analyysissä keskitytään äänisuunnittelijan taiteelliseen työhön, erityisesti niin sanottuihin äänitehosteisiin, niiden funktioihin ja toimintamekanismeihin, narratiivisiin ja draamallisiin ulottuvuuksiin ja niiden yhteistoimintaan elokuvamusiikin kanssa. Elokuvamusiikin ja -äänen analyysin lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan lähdekriittisesti elokuvaääntä käsittelevää tutkimuskirjallisuutta ja muuta alan kirjallisuutta keskeisten elokuvaäänen teoriaan liittyvien käsitteiden – akusmaattisuuden ja kuulokulmaäänen – kautta, sekä tarkastellaan kriittisesti eri käsityksiä elokuvaäänen funktioista. Tässä yhteydessä esitellään myös uusi, yhdessä äänisuunnittelija Janne Jankerin kanssa laadittu elokuvaäänen funktioiden luettelo. Sen tarkoituksena on toimia aiemmin saatavilla olleita luettelointeja käytännöllisempänä äänianalyysin työkaluna. Tutkimuksessa nousevat esiin elokuvamusiikin ja -äänen moninaiset tavat vaikuttaa kuulija-katsojan elokuvakokemukseen ja elokuvan muotokieleen, sekä erilaiset tavat, joilla ne voivat olla vuorovaikutuksessa ja vaikuttaa toistensa toimintaan. Tutkimuksessa myös osoitetaan suomalaisen valtavirtaelokuvan sisältävän hyvin monimuotoisia ja toisistaan poikkeavia musiikillisia ja äänellisiä ilmaisun ja kerronnan tapoja, sekä myös samankaltaisuuksia, jotka kumpuavat muun muassa vakiintuneista elokuvailmaisuun ja -kerrontaan liittyvistä konventioista.
Musiikki ja teksti, ooppera ja kertomus : joitakin näkökohtia Eduard Tubinin oopperaan Reigin pappi

Lehtonen-Ayikar, Sonja (2012)

Tutkielmassa analysoidaan Aino Kallaksen samannimiseen kertomukseen pohjautuvan Eduard Tubinin Reigin pappi -oopperan rakennetta, musiikillista materiaalia ja tyylipiirteitä sekä tarkastellaan sen musiikillista kerrontaa ja dramatisointia. Rakenteellisten ja tyylillisten ratkaisujen ohella keskeisinä tarkastelun kohteina ovat kerronnan fokalisointi, musiikillinen symboliikka ja tähän liittyen myös johtoaiheiden käyttö sekä yksilön ja yhteisön välisen ristiriidan taso ja sen ilmenemismuodot kerronnassa. Reigin papin analyysin metodologisena lähtökohtana on makrotasolla musiikillisten taiterakenteiden analyysi ja rinnakkainen tarkastelu juonellisten taiterakenteiden kanssa. Mikrotason lähtökohtana on teoksen musiikillisen materiaalin analyysi partituurin lähiluvun avulla; tässä yhteydessä havaittuja musiikillisia eleitä tarkastellaan musiikkidramaattisina merkkeinä sekä fokalisoinnin ja henkilökuvauksen keinoina. Kummankin mittakaavan analyysissä todettavia musiikillisia ratkaisuja tarkastellaan suhteessa draamaan ja libreton tekstiin sekä oopperan lähdeteokseen eli Aino Kallaksen Reigin pappi -kertomukseen. Lisäksi Reigin pappi -oopperaa tarkastellaan paitsi säveltäjän myös libretistien ratkaisujen osalta kannanottona lähdeteokseensa. Reigin pappi -oopperan rakenneanalyysin tulokset osoittavat, että teoksen musiikilliset ja juonelliset taiterajat useimmiten vastaavat toisiaan. Merkittävimmät poikkeamat tästä ovat yhtä lukuun ottamatta tulkittavissa työhypoteesin mukaisesti säveltäjän tärkeinä pitämiä, dialogin tai näyttämötapahtumien tasolla vähemmän selvästi erottuvia kohtia korostaviksi ratkaisuiksi. Omaa poikkeamatyyppiään edustaa esimerkki sisäisestä musiikillisesta fokalisoinnista rakenteellisin keinoin: juonen kannalta odottamattomaan kohtaan sijoittuva musiikillinen taiteraja on tulkittavissa kyseisen osuuden keskushenkilöiden kokemaa subjektiivista käännekohtaa ilmentäväksi. Fokalisointia ilmentävät Reigin pappi -oopperassa rakenteellisten ratkaisujen lisäksi paikallisemman tason tyylilliset tai musiikin yleissävyä koskevat ratkaisut ja siirtymät, jotka valottavat joko fokalisoijan muutoksia tai saman fokalisoijan – tavallisimmin puhujan – asenteen tai mielentilan muutoksia tai ulkoisen ja sisäisen fokalisoinnin välisiä siirtymiä. Niin fokalisointia ilmentävät kuin muutoin kerronnallisesti merkittävät yksittäiset melodia-, rytmi- tai sointiväriaiheet toistuvat useissa tapauksissa riittävän johdonmukaisesti samankaltaisessa merkityksessä, jotta niitä voisi laajasti ottaen pitää vähintään paikallisina johtoaiheina. Erityisesti teoksen henkilöiden saamien musiikillisten attribuuttien kartoitus tarjoaa odotettua monisyisempiä tuloksia paitsi johtoaihe- ja henkilökuvauskysymysten myös fokalisoinnin tasolla: saman henkilön saamissa musiikillisissa attribuuteissa on paikoin havaittavissa fokalisoijakohtaista eriytymistä. Tuloksekkaana tarkastelun kohteena näyttäytyvät myös yksilö–yhteisö-tason musiikilliset attribuutit, joissa on havaittavissa kompleksista tilannekohtaista eriytymistä esiteltävistä yksilöistä ja yksilöllisyyden eri puolista tai yhteisön piirteistä ja kerrostumista riippuen. Reigin pappi -oopperan kerronnallisten ratkaisujen tarkastelu Kallaksen Reigin pappi -kertomusta vasten vahvistaa niin tekstin kuin musiikinkin tasolla työhypoteesin, jonka mukaan Reigin pappi -oopperaa voi pitää näkökulmaa monipuolistavana ja erityisesti naispäähenkilön näkökulmaa ja persoonan monitahoisuutta korostavana kannanottona kertomukseen. Rakenneanalyysin tulokset osoittavat käytettyjen analyysimallien tukeneen hyvin musiikillisten ja juonellisten taiterakenteiden hahmottamista, vertailua ja havainnollistamista. Partituurin lähilukuun perustuneen detaljitason analyysin tulokset ovat tavoitteen mukaisesti monipuolisia mutta vaikeasti rajattavissa. Suomalaiset lukijat ja heidän taustatietonsa tutkimuskohteesta huomioiden Reigin pappi -oopperan tarkastelua kokonaisuutena voi kuitenkin pitää tutkielman informatiivisuuden kannalta perusteltuna. Ensimmäisenä näin laajana Tubinin oopperatuotantoa esittelevänä suomenkielisenä kirjoituksena tutkielmalla on informaatioarvonsa lisäksi merkityksensä suomalaisittain kiinnostavaan aihepiiriinsä liittyvien keskustelujen avaajana.
Musiikkikasvatuksen pedagogiset haasteet tämän päivän musiikkioppilaitoksessa

Tretjakov, Kai (2016)

Tutkielman tavoitteena on osoittaa monipuolisen musiikin pedagogian merkitys jatkuvasti muuttuvassa musiikkikasvatuksessa. Musiikkioppilaitosten musiikkipedagogian kehittämiseksi pohdin kriittisesti eri tapoja, joilla vanhoja ja tärkeinä pidettyjä musiikkikasvatusperinteitä voitaisiin toteuttaa hieman eri näkökulmista. Tutkimustehtävänä on korostaa, että sosiokulttuurinen kritiikki on keskeisessä asemassa musiikkikasvatuksen paradigmassa sitä arvioitaessa. Tutkimukseni kritiikki kohdistuu musiikin opetussuunnitelman tavoitteisiin, oppilaiden dialogisuuteen, luovuuteen, eri ikäryhmien musiikkikasvatukseen, haastaviin opetustilanteisiin ja ryhmäopetuksen saloihin sekä dynamiikkaan. Näen erityisen tarpeelliseksi myös konsultoida eritysmusiikkikasvatuksen merkityksestä ja henkilökohtaisten opetussuunnitelmien tarpeellisuudesta musiikkioppilaitosten musiikkikasvatuksessa. Tutkimukseni perustuu fenomenologiaan ja tuo esiin, miten tärkeää musiikkikasvatus on, minkä vuoksi sitä harrastetaan ja miksi pedagogi on niin olennainen oppijalle. Pedagogille palkitsevin työkokemus on huomata, miten soittaminen tai laulaminen kehittää oppijan emootiota sekä antaa mahdollisuuden kehittää oppilaan omaa ilmaisua ja musiikillista osaamista niin, että se motivoi jatkamaan musiikin tuottamista läpi elämän. Haluan kannustaa nuoria pedagogeja kohtaamaan erilaisia oppijoita ja ammentamaan itselleen käytännöllistä lisäkoulutusta haastaviin opetustilanteisiin. Pro graduni on teoreettinen ja jakautuu kahteen osaan: teoriaosaan ja empiiriseen tutkimusaineiston käsittelyyn. Teoriaosassa perehdytään musiikkikasvatuksen eri teorioihin kuten affekteihin, vuorovaikutukseen sekä ryhmädynamiikkaan ja niiden synkronoitumiseen käytännön musiikkipedagogiaan. Empiirisessä osiossa tutkitaan pedagogian merkitystä ja funktiota oppimisessa. Aiheessa syvennytään tutkimaan dialogisuuden merkitystä, musiikin oppimista eri ikäryhmissä sekä haastavia oppimistilanteita. Empirian toisessa osassa lähestytään ryhmäopetuksen saloja ja tutkitaan tarkemmin ryhmän turvallisuutta oppimiseen sekä kiusaamista ja verrataan itsenäistä harjoittelua ryhmässä harjoitteluun. Lisäksi tutkitaan Kodaly-, Suzuki- ja Näppäri-metodien eroavaisuuksia. Tutkimuksessa todennetaan, että musiikkikasvatuksen näkökulma on keskeisessä asemassa uuden paradigman muotoutumisessa. Musiikkikasvatuksen näkökulman perustana on kokonaisvaltainen oppijakäsitys, joka soveltuu musiikkikasvatuksen tarkasteluun laajemmassa kontekstissa. Tärkeäksi käsitteeksi nousee vuorovaikutus, joka yhdistää yksilöllisen ja yhteisöllisen kokemuksen. Pro gradu -tutkielman keskeisin johtopäätös on, että musiikkikasvatuksen uuden paradigmaprosessin perustana ei ole yksilön ja sosiaalisen välinen vastakkaisasettelu, vaan kokemuksen ja vuorovaikutuskonseptin ymmärtäminen.
Musikalisk improvisation inom en komposition : Analys av två musikers improvisation i kompositionen Strukturen samt litteraturgranskning av fenomenen improvisation och komposition

Lindqvist, Jens (2017)

Denna forskning är gjord för att reda ut och klarlägga skillnaden mellan begreppen improvisation och komposition inom musik samt för att undersöka musikers perception av sitt eget improviserande. Även interpretation av musik behandlas i sammanhanget. Först på de senaste 30 åren har forskningslitteraturen inom improvisation ökat markant. Debatten har gått het över skillnaderna och likheterna mellan komposition och improvisation. Dessutom har improvisation i nutida konstmusikkretsar blivit en trend på detta årtusende, och det förekommer mycket komponerad musik som gagnar sej av improvisatoriska element både i kammarmusiksammanhang och i orkestermusik. Även grupper som helt ägnar sej åt fri improvisation dyker upp som svampar ur jorden. Första delen av forskningen ägnar sej åt kritisk litteraturgranskning där jag tar ställning till rådande åsikter och kategoriseringar samt kommer med egna synvinklar på fenomenen improvisation, komposition och interpretation. Andra delen av forskningen handlar om hur två musiker uppfattar sitt eget musicerande. Musikerna blir intervjuade om hur de övat och uppfört improvisation inom en komposition. Även improvisationsdelen i musikstycket har analyserats för att kunna jämföras med resultatet i intervjuerna. Analysen beskriver vad musikerna gör när de spelar. Improvisationen är inte utskriven i noter. Resultatet av genomgången av litteraturen är den att man helt enkelt inte kan dra några absoluta gränser mellan komposition och improvisation. Detta beror bland annat på att dessa fenomen skapas genom liknande kreativa tankesätt. Också synen på dem som handling, objekt eller process påverkar deras likheter och olikheter. Resultatet av analysen och intervjun är den att en del av det som musikerna påstod sej göra när de improviserade sker även i verkligheten i improvisationerna. Till exempel tjänar improvisationen som en vändning eller utveckling i kompositionen, vilket även var musikernas intention. Däremot påstod musikerna att de inte var påverkade av den genomkomponerade delen av musikstycket när de improviserade men sådana influenser är ändå hörbara vid analysen av improvisationerna. Slutsatsen av litteraturgenomgången blir att skillnaderna och likheterna mellan komposition och improvisation kanske bäst kunde visualiseras genom att lägga upp dem på en linje där totalt kontrollerad komposition är ena ytterligheten och fri improvisation den andra, och där mitten av linjen behärskas av blandade former av komposition och improvisation samt genrebaserad improvisation. Musikstycket Strukturen som användes som forskningsobjekt i analysen, kategoriserades till komposition innehållande improvisation i överensstämmelse med vad som upptäcktes i litteraturgenomgången. Gällande analysen och intervjuerna kan man i stora drag märka att det som för musikerna var målet med improvisationen, dvs. en vändning eller en utveckling, även konkretiserades i själva spelandet. Däremot verkade influenserna från den genomkomponerade delen av stycket som hörs i improvisationerna förekomma mer på ett undermedvetet plan eftersom musikerna inte medgav att de hade tagit inspiration från den komponerade delen av stycket.
Musikointia tehtaan varjossa : Kotkan Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen soittokunnan (1900–2015) sävellystilaukset

Mantere, Sirkku (2020)

Tutkimus käsittelee Kotkan Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen soittokunnan (myöhemmin soittokunta) kymmenvuotisjuhlakonsertteihin tehtyjä sävellystilauksia. Soittokunta perustettiin vuonna 1900 ja se toimi lähes yhtäjaksoisesti vuoden 2015 loppuun asti. Ensimmäinen sävellystilaus tehtiin vuoden 1950 juhlakonserttia varten. Sen jälkeen juhlakonserteissa esitettiin tilaussävellys joka kymmenes vuosi aina vuoteen 2000 asti. Vuodesta 1950 voi katsoa soittokunnan sävellystilausperinteen alkaneen. Soittokunta tuotti uutta suomalaista torvisoittokunta- ja puhallinorkesterimusiikkia kuuden sävellyksen verran toiminta-aikanaan. Tässä tutkielmassa analysoin kaksi viimeistä tilaussävellystä: Pertti Pekkasen Juhlakuvia, sarja puhallinorkesterille (1989) ja Allan Nissilän Music for Eaglets (1995–1997). Tutkimusaineisto koostuu soittokunnan arkistomateriaaleista 115 vuoden ajalta ja kolmesta vuonna 2017 tehdystä henkilöhaastattelusta. Arkistoaineisto käsittää soittokunnan kokouspöytäkirjojen lisäksi nuottipartituureja sekä tallenteita konserteista. Luon keräämäni tutkimusaineiston perusteella soittokunnan historiasta ja toiminnasta kokonaiskuvan. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on soittokunnan toiminta ja musikointi sävellysten tilaamisen ympärillä. Tutkielman aihepiiriä taustoitetaan Kotkan kaupungin syntyhistoriaa, Kotkan Työväenyhdistyksen perustamista ja soittokunnan historiaa ja toimintakulttuuria kontekstoivassa osuudessa. Musiikkitieteessä tutkimus asettuu kulttuurisen musiikintutkimuksen kentälle ja tutkimuksen musiikkigenre sijoittuu perinteisen työväensoittokuntaohjelmiston ja puhallinorkesterimusiikin alueelle. Tutkimuksessa analysoin, mihin kohtaan tilaussävellykset asettuvat soittokunnan ohjelmistokokonaisuudessa. Selvitän myös, miten sävellystilauksen matka eteni aina kokouspöytäkirjoista soittajien nuottitelineille ja teoksen kantaesitykseen asti. Samalla mietin soittokunnan motiiveja juhlasävellysten tuottamiseksi ja niiden merkitystä soittokunnalle. Kaksi viimeistä tilaussävellystä analysoin funktioanalyysin menetelmin ja etsin niistä viittauksia soittokuntaan sekä heidän kotikaupunkiinsa Kotkaan. Soittokunnan toiminta kymmenvuotisjuhlallisuuksien ympärillä oli tavoitteellista ja pitkäjänteistä talkootyötä. Juhlakonserttien onnistunut järjestäminen ja uuden teoksen tilaaminen ja esittäminen veivät soittokuntaa eteenpäin ja lisäsivät yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Tässä tutkielmassa tuon esille paikkakunnalla pitkään vaikuttaneen ja paikallisen musiikkikulttuurin kehittämiseen aktiivisesti osallistuneen musiikkiyhteisön, joka toiminnallaan oli mukana luomassa pohjaa koko kaupungin musiikkielämän kehittymiselle.
Näkökulma uuteen suomalaiseen big band -musiikkiin : Improvisoidut soolot Mikko Hassisen Tangentissa

Haavisto, Panu (2015)

Jazzia määriteltäessä pidetään musiikin improvisatorista luonnetta usein yhtenä tärkeimmistä edellytyksistä. Määritelmien lähtökohtana on yleensä ollut pienyhtyejazz. Big band on jazzmusiikkikulttuurin suuri orkesterikokoonpano, joka poikkeaa monin tavoin pienyhtyejazzista. Suuremman orkesterin selkeän yhteissoiton ja -soinnin saavuttamiseksi on perinteisesti turvauduttu tarkempiin sovituksiin, jolloin säveltäjän, sovittajan ja orkesterinjohtajan roolit ovat korostuneet soittajia enemmän. Siksi big bandin on väitetty rajoittavan jazzissa olennaisinta, improvisaatiota ja spontaaniutta. Kuitenkin myös Hassisen Tangentissa improvisaatio on merkittävässä osassa: sooloja on noin puolet teoksen kokonaiskestosta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan improvisaatio-osuuksien merkitystä Tangentissa sekä rakenteellisesti että jazzmusiikkikulttuurin kuulumisen näkökulmasta. Tangentti on valikoitunut tutkimuskohteeksi, koska se sijaitsee monien musiikkikulttuurien rajapinnalla: big band instrumenttina sitoo sävellyksen jazzkulttuurin, sointi muistuttaa paikoitellen euroklassista nykymusiikkia, ja myös tangovaikutteet lisäävät oman sävynsä. Muita tärkeitä kriteereitä ovat suomalaisuus, uutuus ja se, että sävellykseen sisältyy improvisaatiota. Musiikkianalyysin teoreettisena lähtökohtana käytetään Ingrid Monsonin esittämää musiikillisen intensiteetin kasvua (musical intensification). Monson kritisoi jazzmusiikin akateemisen tutkimuksen perustumista euroklassiseen estetiikkaan. Siksi hän korostaa haastatteluiden merkitystä jazzin estetiikan afroamerikkalaisten piirteiden havaitsemiseksi. Mikko Hassisen Tangentin merkitykset muovautuvat Yhdysvalloissa syntyneen jazzkulttuurin taustaa vasten, mutta Suomessa sävelletyn ja suomalaisten muusikoiden esittämässä musiikissa ja sitä ympäröivässä musiikkikulttuurissa on myös omat sävynsä. Näiden erityispiirteiden selvittämiseksi tehtiin teemahaastattelut Tangentin säveltäjän Hassisen sekä Traveller-levytyksessä soolon soittavien muusikoiden saksofonisti Järvelän ja pasunisti Sarikosken kanssa. Haastatteluiden tulkinnan ote on aineistolähtöinen. Haastatteluista edetään musiikkianalyysiin, jossa tukena käytetään Monsonin mallin mukaisesti haastatteluaineistoa. Analyysi kohdistuu Hassisen (2008) UMO:n kanssa tekemän Traveller-albumin versioon Tangentista. Analyysin apuna käytetään sooloista tehtyjä transkriptioita ja sävellyksen partituuria.
”Not the worthless person people think I am” : lihavan naislaulajuuden affektiiviset esitykset musiikkireality-ohjelmissa

Juntunen, Riikka (2020)

Tutkielmassani tarkastelen, miten lihavat naislaulajat esitetään ja miten he esiintyvät tosi-tv:n musiikkikilpailuohjelmissa eli musiikkirealityissa. Analysoin kahta tapausesimerkkiä, joiden pohjalta havainnoin, millaisia käsityksiä ja tunteita lihaviin naislaulajiin liitetään ohjelmissa. Tutkimuskirjallisuuden avulla analysoin, miten aineisto suhteutuu lihavan naiseuden mediaesitysten konventioi¬hin ja miten se vahvistaa tai kyseenalaistaa lihavaan naiseuteen liitettäviä käsityksiä. Pyrin selvittämään, miten ohjelmat ohjaavat katsomaan ja kuuntelemaan lihavia naisia ja suhtautumaan lihavaan ruumiillisuuteen. Käytän aineistona kahden lihavan naislaulajan, vuonna 2009 kilpailleen Susan Boylen ja vuonna 2017 kilpailleen Yoli Mayorin, esiintymisiä laulajina musiikkirealityissa. Tarkastelen heidän lauluesityksiään sekä niihin liittyviä inserttejä, haastatteluja ja palautekeskusteluja. Analysoin aineistoani kriittisen lihavuustutkimuksen, vammaistutkimuksen sekä musiikin ja median tutkimuksen keinoin. Tutkimukseni kytkeytyy uusmaterialistiseen teoriaperinteeseen, jossa ruumiin materiaalisuus ymmärretään aktiivisena osana esityksen merkityksenluontia. Hyödynnän affektin käsitettä havainnoidessani sitä, miten lihavaan ruumiillisuuteen liittyviä tunteita esitetään, välitetään ja koetaan aineistossani. Aineistoni perusteella lihaville naislaulajille muodostuu esiintyjäprofiili, jossa painottuu haavoittuvuus, nöyryys ja hyväksynnän tarve. Tarkastelemieni laulajien ohjelmisto koostuu balladeista, ja heidän lauluesityksensä välittävät kaipausta, haikeutta ja kärsimystä erilaisin äänellisin ja ruumiillisin keinoin. Esiintyjien haastatteluissa häpeä ja suru nousevat esiin lihavaa naiseutta määrittävinä tunteina. Esiintyjien kilpailutaipaleesta muodostuu tarina, joka etenee ulkonäön perusteella tapahtuvasta väheksynnästä onnistumisen kautta voimaantumiseen esiintyjänä ja ihmisenä. Menestyksen ehtona esitetään oman epävarmuuden voittaminen sitoutumalla unelman tavoittelemiseen ja asiantuntijoiden ohjeiden noudattamiseen. Aineistossani lihavien naislaulajien ruumiillisuus määrittää heidän toimijuuttaan. Ulkonäköön liittyvät reaktiot ja keskustelut ovat heidän tarinoissaan keskeisiä. Aineistoni ohjelmat vahvistavat monia lihavaan naiseuteen liitettyjä stereotypioita. Ne esittävät lihavuuden yksilön tragediana, josta voi selviytyä lahjakkuudella sekä esittämällä itsensä ja taitonsa tavalla, jonka tuottaa mielihyvää laajalle yleisölle. Ohjelmat tuovat lihavia naisesiintyjiä näkyviksi ja analyysiesimerkkieni tapauksessa esittävät heidät ansiokkaina esiintyjinä. Heihin liitettävät affektiiviset lataukset ovat kuitenkin yksipuolisia ja toisteisia. Ohjelmat reagoivat yhteiskunnallisen ilmapiirin muutoksiin, ja kehopositiivisuusajattelun yleistyminen näkyy muutoksina niiden lihavuusesityksissä. Mainostajista ja laajasta yleisösuosiosta riippuvaisina toimijoina ohjelmat eivät esitä lihavia naislaulajia riskialttiilla tai valtavirrasta poikkeavilla tavoilla, vaan keskittyvät pitkälti toistamaan olemassa olevia lihavan ruumiillisuuden esittämisen konventioita.
Olivier Messiaenin väriharmoniat

Ikkala, Mikko (2006)

Tutkielmassani käsittelen ranskalaisen säveltäjän Olivier Messiaenin (1908-1992) synestesiaan liittyvää harmonista ajattelua. Messiaen oli ääni-väri -synesteetikko, toisin sanoen hän näki kuulemansa musiikin väreinä. Tältä pohjalta hän kehitti monimutkaisten sointujen ja asteikkojen järjestelmän, jonka puitteissa hän pystyi ikään kuin maalaamaan musiikillaan haluamansa värit. Esittelen aluksi tämänhetkistä synestesiatutkimusta lähinnä kolmen vallitsevassa asemassa olevan päälinjan pohjalta. Näitä edustavat yhdysvaltalainen Richard Cytowic, britti Simon Baron-Cohen ja saksalainen Hinderk Emrich. Käyn läpi heidän määritelmänsä synestesiasta ja näkemyksiään synesteettisistä säveltäjistä. Messiaen on jossain määrin tuonut esiin musiikkinsa värejä lähes uransa alusta lähtien, mutta huomiot ovat yleensä olleet melko ylimalkaisia ja epäjärjestelmällisiä. Tuon esiin näitä eri lähteistä löytyneitä Messiaenin näkemyksiä ja kokemuksia tarkasteltuna Messiaenin henkilökohtaisen sävellysfilosofian pohjalta sekä tiettyihin Messiaenin sävellyksiin ja niiden harmonisiin rakenteisiin liittyen. Messiaenin kuoleman jälkeen vuosina 1994-2002 julkaistun seitsenosaisen teossarjan Traité de rythme, de couleur, et d'ornitologie viimeisessä osassa Messiaen esittää järjestelmällisesti kaikkien erikoissointujensa ja moodiensa värityksen. Tarkastelen Messiaenin käyttämiä harmonioita jakamalla ne yleisiin ja erikoissointuihin sekä moodeihin. Määritellessäni näitä harmonioita käytän metodina sävelluokkajoukkojen teoriaa, jonka avulla kaikki sävelyhdistelmät voidaan määritellä yksiselitteisesti. Esittelen joukkoteoriaa ja siihen liittyviä käsitteitä siinä määrin kuin se liittyy tutkielmaani, enkä siis yritäkään tuoda esiin analyysimetodia koko laajuudessaan. Olen rekonstruoinut visuaalisesti Messiaenin käyttämät noin 150 harmonista väriä, ja tutkielmani liitteenä olevalla CD-romilla esitän ne soivassa ja näkyvässä muodossa. Tällä CD-romilla on myös analyysiMessiaenin urkuteoksen Méditations sur le mystère de la Sainte Trinité 5. osan alusta, jossa tutkin käytännön tasolla värien ilmenemistä Messiaenin musiikissa. Tutkielmani keskeinen osa onkin tämä CD-rom, ja siitä ilmennee myös tutkielmani lähtökohta ja tavoite: luoda työkalu Messiaenin musiikin värisisältöjen hahmottamiseen.
”On sellainen mielikuva, että jazz on miesten hommaa” : Jazzia soittavien naisten kokemuksia marginaalisuudesta miesvaltaisella alalla

Korhonen, Laura (2020)

Tutkielmassani selvitän haastatteluaineistoon tukeutuen, miksi naispuolisia jazzmuusikoita on Suomessa niin vähän. Käytän apuna tutkimuskirjallisuutta niin jazztutkimuksesta, feministisestä tutkimuksesta kuin musiikin naistutkimuksesta sekä lisäksi viestinnän ja psykologian tutkimusta vallan ja motivaation osalta. Pääasiallisina teorioina käytän motivaatioteoriaa ja valtateoriaa ja metodina haastattelututkimusta. Koska haastatteluaineistosta oli tunnistettavissa selkeitä teemoja, hyödynsin aineistoa käsittelevässä luvussa temaattista analyysiä. Aineistoni koostuu kuuden suomalaisen naispuolisen jazzmuusikon haastattelusta, joissa he pohtivat syitä naisten marginaalisuudelle jazzmusiikin kentällä. Haastateltavani ovat noin 30–60-vuotiaita naiseksi identifioituvia jazzmuusikkoja, jotka kaikki soittavat eri soittimia. He esiintyvät tutkielmassa anonyymeinä. Aineistosta tunnistamani viisi selkeätä teemaa – roolimallien puute, koulutus, intohimo, jamikulttuuri ja äitiys – antavat perspektiiviä siihen, mihin asioihin jazzmusiikin kentällä tulisi puuttua, jotta siitä saataisiin yhdenvertaisempi. Naispuolisten roolimallien puute jazzmusiikin kuvastossa voi vaikuttaa tyttöjen instrumentin ja musiikkityylin valintaan. Koulutuksessa voitaisiin tukea tyttöjä enemmän ja kannustaa kaikkia sukupuolia kaikkien soitinten pariin ennakkoluulottomasti ja tarjoamalla jo peruskoulussa musiikkityylejä laajasti. Intohimo jazzmusiikkia kohtaan nähdään ehdottomana niin naisten kuin miestenkin osalta, jotta alalla pärjää. Jamikulttuuria toivotaan enemmän jo ammatilliseen koulutukseen, jossa kaikki pääsisivät matalalla kynnyksellä harjoittelemaan sitä. Jamitilanteissa naisten katsotaan jäävän arkuudessaan miesten jalkoihin. Äitiys koetaan haasteena yhdistää muusikon ammattiin ja sen arvellaan olevan yksi nivelvaihe, jossa naispuoliset muusikot saattavat lopettaa uransa. Vallalla ja motivaatiolla on monessa esiinnousseessa teemassa keskeinen rooli. Niillä voi nähdä olevan myös yhtäläisiä pyrkimyksiä. Esimerkiksi musiikinopettajilla on yhtäältä valtaa siinä, mitä musiikkia he tunneilla oppilaille esittelevät ja toisaalta he voivat toimia myös monille oppilaille motivaation herättäjänä musiikkia kohtaan. Sama rooli voi olla medialla: se toimii portinvartijan roolissa, mutta voi myös parhaassa tapauksessa tarjota nuorelle musiikinharrastajalle uusia esikuvia. Vanhemmat voivat puolestaan yhdistää toiminnassaan valtaa ja motivaatiota sillä, että vaativat lasta harjoittelemaan hänen omaa halukkuuttaan kuuntelematta. Haastateltavat itse olivat motivoituneet sekä sisäisesti että ulkoisesti. Tällaisia motivoivia tekijöitä ovat oma kehittyminen soittajana, halu soittaa, itsensä haastaminen pelottaviinkin tilanteisiin, intohimo instrumenttia ja musiikkityyliä kohtaan sekä yleisön tai kollegoiden kehut ja kannustukset. Tutkielmassa on havaittavissa selkeästi naisia marginalisoivia teemoja sekä syitä, joiden takia he marginaalisuudestaan huolimatta toimivat jazzin kentällä edelleen. Näin ollen tutkimuksen tulokset vahvistavat käsitystä naispuolisten jazzmuusikoiden marginaalisesta asemasta. Se osoittaa myös sukupuolittuneiden asenteiden ja käytänteiden vaikutuksen naispuolisten muusikoiden kokemassa arjessa. Tutkielma pyrkii purkamaan asenteita ja sukupuolittuneita käytänteitä. Sen tuloksia voidaan hyödyntää musiikin nais- ja jazztutkimuksen alalla selvittämään syitä sukupuolen eriarvoisuuteen, ja esimerkiksi siinä, miten eriasteisten musiikkioppilaitosten tai koulujen musiikinopetuksessa voitaisiin kiinnittää huomiota vallalla oleviin näkemyksiin sukupuolinormeista ja kyseenalaistaa niitä.
"Ooppera ei ole etäinen eikä elämälle vieras" : Suomen Kansallisoopperan yleisötyötä kuvaavat diskurssit suomalaisessa lehdistössä 1995 - 2009

Malkavaara, Marjukka (2011)

Yleisötyö on kasvava, maailmanlaajuinen ilmiö, joka kuuluu nykyään yhä useamman kulttuuriorganisaation toimintaan. Sille ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää, mutta yleensä termillä tarkoitetaan erityisryhmien, kuten lasten tai vanhusten parissa tehtävää kulttuurityötä. Suomen Kansallisooppera aloitti vuonna 1995 varsinaisen yleisötoimintansa yhtenä ensimmäisistä kotimaisista kulttuurilaitoksista. Tällä hetkellä Kansallisooppera tavoittaa yleisötoiminnallaan useita kymmeniä tuhansia ihmisiä vuosittain. Tutkin pro gradu -työssäni Suomen Kansallisoopperan yleisötyötä koskevassa lehtikirjoittelussa käytettyjä diskursseja eli puhetapoja. Pohjustan analyysiäni erittelemällä vallan ja taidemaailman käsitteitä. Hahmottelen laajempaa, diskursseista muodostuvaa kertomusta narratiivisen tutkimuksen avulla. Tutkimusaineistona ovat Kansallisoopperan yleisötyöstä kirjoitetut, Suomessa julkaistut lehtijutut vuosina 1995, 2001 ja 2009. Löytämiäni diskursseja eli puhetapoja on seitsemän: kasvatus-, rahvas-, taide-, ironia-, paikallisuus-, ennakkoluulo- ja talousdiskurssi. Diskurssit ovat osin päällekkäisiä ja osin ristiriidassa keskenään. Puhetavat muuttuvat tutkittavina vuosina vain vähän. Merkittävin ero on Kansallisoopperan yleisötyöstä saaman hyödyn häivyttäminen lehtikirjoittelussa vuoden 1995 jälkeen. Hierarkia-asetelmat puhetavoissa ovat pääasiassa selkeät. Kansallisoopperan edustajat esitetään lehtikirjoittelussa poikkeuksetta asiantuntijoina. Jutuissa esiintyvät muut aikuiset, kuten musiikkikasvattajat, ovat yleensä myös asiantuntijan roolissa, mutta toisinaan heidät asetetaan tai he asettavat itsensä hierarkiassa Kansallisoopperan edustajien alapuolelle. Lasten ja nuorten tehtävänä on toimia asiantuntijoiden kantojen vahvistajina. Lasten kommentteja käytetään usein kevennyksenä jutun lopussa. Kansallisoopperan yleisötyötä koskevasta lehtikirjoittelusta on muodostettavissa kaksi perusnarratiivia, lapset tutustuivat oopperaan ja lapset tekivät oopperan . Narratiivien kertojana on toimittaja.
Oscar Petersonin tyyli "C Jam Bluesissa"

Elomaa, Hannu (2013)

Twelve-bar blues progression is a commonly used basis for, not only blues, but also jazz tunes and improvisation. During swing and bebop eras, many influential jazz musicians composed their own theme based on the blues progression. Duke Ellington (1899 - 1974) recorded the tune "C Jam Blues" in 1942. It inspired many other jazz musicians to create their own version of this simple and mind-bending tune. This study examines jazz pianist Oscar Peterson's (1925 - 2007) style on his "C Jam Blues" recordings and describe how Peterson's style developed during the bebop era. My primary target of interest is the version of "C Jam Blues" that was released in 1962 on the Oscar Peterson Trio's success album Night Train, and my secondary interest is Oscar Peterson Quartet's "C Jam Blues" that was recorded in 1945. My hypothesis is that on the 1962 recording Oscar Peterson combined elements that he had inherited from blues, swing and bebop. In addition, I presume that compared to his 1945 version of the tune, he had abandoned certain elements that had became obsolete due to the bebop revolution. The study is divided into two main sections. First I define the context of these recordings by reviewing the history of jazz, starting from early blues and ragtime. I emphasize the perspective of the development of the jazz piano. In the second part, I analyze the C Jam Blues recordings. I have made a transcription of the 1962 recording (Peterson's solo line) and analyzed it in detail using the concepts of music theory. The previous recording of 1945 is analyzed auditively with less detail. My conclusion is that by the year 1962, Oscar Peterson had adapted new elements, for instance bebop-styled comping with left hand, into his style in 12-bar blues. His melodic lines were still based on scales that are typical to blues and swing, but some of his elements represented modern jazz. Compared to the Peterson's earlier version of "C Jam Blues", several elements had disappeared.
Peili, joka särkyi : Musiikin funktioita Kristian Smedsin Tuntematon sotilas ja Andriy Zholdakin Anna Karenina -esitysten ohjauksissa.

Koskenniemi, Henriikka (2015)

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsittelen musiikin erilaisia funktioita kahdessa puheteatteriesityksessä. Tarkoituksenani on selvittää millä tavoin musiikkivalinnat vaikuttavat esityksen sisältöön, rakenteeseen ja millaisia mielikuvia ne katsojalle muodostavat. Koska teatterimusiikin tutkimuksen kenttä on etenkin Suomessa hyvin suppea, olen lainannut tutkimusmenetelmäni elokuvamusiikin tutkimuksen puolelta. Keskeisenä metodina olen käyttänyt Anu Juvan funktioanalyysia, jonka sopivuutta teatterimusiikin tutkimiseen pyrin myös samalla arvioimaan. Tutkimuksessa käsitellyt teatteriesitykset poikkeavat toisistaan huomattavasti sekä kokonaisäänisuunnittelultaan että musiikkivalinnoiltaan. Kristian Smedsin Kansallisteatteriin ohjaama Tuntematon sotilas sisältää paljon tunnistettavaa lainamusiikkia, joka mahdollistaa katsojalle laajojen assosiaatioketjujen muodostamisen. Tämän kautta teokseen voidaan helposti tuoda lisää sellaisia merkityksiä ja tasoja, jotka pelkän tekstin ja näyttelijäntyön avulla olisivat hyvin hankalia saavuttaa. Musiikin tarkoitus on paitsi kommentoida, shokeerata ja luoda tunnelmaa, myös saada ihmiset ajattelemaan ja muodostamaan näkemästään erilaisia tulkintoja. Andriy Zholdakin Turun Kaupunginteatteriin ohjaama Anna Karenina puolestaan sisältää paljon musiikkia, jota katsoja ei pysty assosioimaan näytelmän ulkopuoliseen maailmaan. Teos toimii yhtenevänä kokonaistaideteoksena, jossa äänisuunnittelu, lavastus, näyttelijäntyö ja muut osa-alueet tähtäävät samaan vahvaan tulkintaan. Näitä kahta teosta analysoimalla ja vertailemalla olen pystynyt hieman valottamaan sitä, kuinka erilaisia funktiota musiikilla voi puheteatteriesityksessä olla ja kuinka musiikki todella vaikuttaa esimerkiksi esityksen sisältöön, rakenteeseen ja kohtausten ymmärrettävyyteen. Juvan funktioanalyysi toimii hyvänä pohjana teatterimusiikin tutkimuksessa, sillä se on käyttökelpoinen molempiin suuntiin. Siinä missä katsoja pystyy menetelmän avulla jäsentelemään esitystä ja sen äänimaisemaa, pystyy äänisuunnittelija puolestaan miettimään, millaisia mahdollisuuksia tällaisten rakenteiden hahmottaminen ja ymmärtäminen saattaa hänelle itselleen suunnittelijana tarjota.
Peilissä oma kuva : Tutkielma Einojuhani Rautavaaran omaelämäkerrasta

Leed, Marika (1999)

Tutkielma käsittelee Einojuhani Rautavaaran omaelämäkertaa (Omakuva, 1989). Työssä on lähdetty liikkeelle Omakuvan lehdistövastaanotosta, jossa kyseenalaistettiin teoksen "totuudellisuus". Useat arvostelijat esimerkiksi pohtivat Omakuvan asemaa fakta-fiktio-akselilla ja viittasivat teoksen romaanimaisuuteen.Tutkielmassa on etsitty selityksiä sille, miksi lukija joutuu kyseenalaistamaan teoksen 'totuudellisuuden' sekä lisäksi sitä, millaisia merkityksiä teoksessa annetaan omalle menneisyydelle. Rautavaaran Omakuva on suhteutettu työssä autobiografian genren kanssa ja analyyttisen tarkastelun lähtökohtana on käytetty Philippe Lejeunen narratologista autobiografiateoriaa. Rautavaaran omaelämäkerta sisältää hyvin heterogeenista ainesta, mutta teos on mielestäni autobiografia eikä se kuulu esimerkisi muistelmien tai omakuvan lajiin. Omakuva kuitenkin horjuttaa lukijan kanssa tehtyä autobiografista ja referentiaalista sopimusta, joka on Lejeunen teorian lähtökohta, eikä siten sopeudu autobiografian lukemisen konventionaalisiin pelisääntöihin. Omakuvan teksti on lisäksi narsistisesti itsetietoista omasta kerronnallisesta identiteetistään, ja teksti pakottaa lukijan havaitsemaan, että tarina on vain tekijän retrospektiivisesti kirjoittama tulkinta elämästään. Rautavaara näkee peilissä paitsi oman kuvansa myös kuvan romanttisesta taiteilijasta. Romanttisen taiteilijamyytin representoituminen tekstissä on keskeinen teoksen 'totuudellisuutta' horjuttava piirre, koska se pakottaa lukijan kysymään, onko peilissä nähty omakuva aito ja todellinen vai onko se kenties tuotettu tietoisesti ja manipuloiden. Omakuvan Rautavaara on romanttinen taiteilija, joka tahtoisi vetäytyä norsunluutornin/erakkoluolan yksinäisyyteen ja pystyttää muurin taiteen ja elämän arvojen välille. Säveltäjän minä on myös konfliktissa häntä ympäröivän yhteiskunnan kanssa ja esimerkiksi kriitikot, muusikot ja kapellimestarit uhkaavat hänen olemassaoloaan. Omakuvan päähenkilö muistuttaakin hyvin paljon Maurice Beeben (1964) tutkimien taiteilijaromaanien päähenkilöitä ja erityisesti James Joycen romaanin Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta päähenkilöä Stephen Dedalusta. Omakuva lähestyy taiteilijaromaaneille tyypillisiä tapoja kuvata taiteilijaa. Teoksessa käsitellään elämää sekä autobiografisessa että taiteilijaromaanin genren tilassa. Omakuva onkin rajateksti, joka horjuttaa autobiografian lajikonventioita. Lisäksi teoksen minä piiloutuu arkkityyppisten kuvien ja myyttien taakse kieltäen jähmettymisen yhdeksi kuvaksi. Lukijalle tarjoutuukin tekstissä monta mahdollista kuvaa Rautavaarasta ja Omakuvasta tulee erilaisten subjektien näyttämö.
Pekka Pohjolasta : Fuusiosäveltäjän musiikillinen tyyli

Kauhanen, Mika (2004)

Tutkimus pureutuu fuusiosäveltäjä Pekka Pohjolan musiikilliseen tyyliin. Pohjolan soololevytuotantoa tarkastellaan ensin tyylikausittain ja sitten keskittymällä hänen musiikkinsa erityispiirteisiin. Pohjolan tyyliä verrataan taidemusiikkiin ja jazziin, ja kyseenalaistetaan hänen tuotantonsa itsestään selvänä pidetty paikka progressiivisen rockin kategoriassa. Pohjolan musiikin vahvoja emotionaalisia kontrasteja analysoidaan erittelemällä hänen tuotannolleen tunnusomaisten emootioiden ja niitä välittävien musiikillisten keinojen suhdetta kolmessa esimerkkisävellyksessä. Pohjolalle ominaisia sävellysteknisiä piirteitä hahmotellaan erillisessä case-analyysissa. Pääasiallisten tutkimuskysymysten ohella käydään läpi Pohjolan musiikkisukutausta sekä urapolku viulistiopiskelijasta sähköbasistiksi ja viimein säveltäjäksi. Tutkimus on vahvasti aineistolähtöinen. Menetelmällisesti nojaudutaan triangulaatioon eli näkökulmien ja metodien monipuolisuuteen; tutkijan tärkeinä pitämät asiat nostetaan esiin kuhunkin tilanteeseen sopivan menetelmän avulla. Tutkimuksessa käytettyjä metodeja ovat analyyttinen kuuntelu, säveltäjän syvähaastattelu sekä musiikkianalyysi, joka on sekä nuotinnoksiin perustuvaa että kuulonvaraista. Pekka Pohjolan uraa kronologisesti tarkasteltaessa käy ilmi, että hänen kokoonpanoratkaisuissaan on ollut selvä akustisia soittimia suosiva trendi. Säveltäjäidentiteetti on vahvistunut yhtä jalkaa instrumentalisten ambitioiden hälvenemisen kanssa ja Pohjola on vähitellen keskittynyt entistä suurimuotoisempiin teoksiin levytysten ja esiintymisten kustannuksella. Musiikkimuodin virtaukset sekä niitä seuranneet levyyhtiöiden asettamat taloudelliset reuna-ehdot ovat vaikuttaneet Pohjolan tyyliin. Sen persoonallinen ydin on kuitenkin säilynyt muuttumattomana. Pohjolan sävellystuotannossa on paljon yhtymäkohtia klassis-romanttiseen musiikkiin ja jazziin, mutta myös mm. salonki- ja kirkkomusiikkiin. Pohjolan tyylin suhde progressiiviseen rockiin on kaksijakoinen. Yhtäältä hänen tyylillään on paljon yhteistä progressiivisen rockin kirjallisuuden asettamien tyylimääritelmien kanssa, toisaalta Pohjolan musiikki ei ole luonteeltaan kovin kokeellista, pikemminkin perinteisempiä aineksia tuoreella tavalla yhdistelevää. Emotionaalisuus on tunnusomaista Pohjolan musiikille. Analyysikappaleissa tyypillisimmiksi emootioiksi paljastuivat – tutkijan termejä käyttäen – mahtipontisuus ja lapsenomaisuus. Mahtipontisuuden emootiota toteuttavia musiikillisia keinoja olivat mm. kova äänenvoimakkuus, legatofraseeraus, matalan rekisterin käyttö, paksu soitinnus ja säestyksen fanfaarimaisuus. Lapsenomaisuutta kuvattiin mm. hiljaisen äänenvoimakkuuden, staccatofraseerauksen, korkean rekisterin ja ohuen soitinnuksen avulla. Emootiot tulevat Pohjolan musiikissa esiin toistensa kontrasteina, peräkkäisinä ja usein valmistelemattomina. Tutkimuksen päättävä Impun tangon case-analyysi esittelee Pohjolan sävellysteknisiä tunnusmerkkejä, motiivitekniikan ja sekvenssitekniikan runsasta käyttöä. Analyysi toimii myös esimerkkinä Pohjolan musiikin monipuolisista tyylivaikutteista. Impun tangossa on aineksia niin tangosta, jazzista, klassisesta musiikista, hard rockista kuin heavystakin.
Perinteinen ja moderni senegalilaisessa populaarimusiikissa

Paukkunen, Elina (2001)

Tutkielman tavoitteena on saada yleiskuva senegalilaisesta populaarimusiikista tarkastellen senegalilaisen perinteen ja modernien vaikutteiden kohtaamista tässä musiikissa. Moderni käsitetään siis työssä perinteen vastakohdaksi, vaikka perinteinen–moderni-jako onkin varsin ongelmallinen. Tutkimus perustuu kirjallisten lähteiden ja äänitteiden lisäksi tekijän musiikki- ja tanssiopintoihin sekä Senegalissa tehtyyn kenttätyöhön. Työssä käytetään musiikkiantropologisia ja musiikkianalyyttisiä metodeja. Tarkastelun taustaksi työssä luodaan katsaus senegalilaiseen musiikkiperinteeseen ja senegalilaisten populaarimusiikkityylien kehittymiseen. Varsinaista aihetta käsitellään sekä muusikkohaastatteluja että esimerkkikappaleita analysoimalla. Tutkimuksen pohjalta senegalilainen populaarimusiikki näyttäytyy musiikilliselta materiaaliltaan hyvin perinteisenä, lähinnä käytetyt soittimet ja teknologia ovat moderneja piirteitä. Tosin myös äänitetuotannon ja modernien medioiden vaatimukset ovat vaikuttaneen muun muassa kappaleiden rakenteisiin. Populaarimusiikki on kuitenkin kehittynyt ennemminkin länsimaista ja latinalaisamerikkalaista musiikkia "afrikkalaistamalla" kuin senegalilaista perinnemusiikkia "länsimaistamalla", vaikka perinnettä on myös pyritty modernisoimaan. Vaikka senegalilaisen populaarimusiikin voikin katsoa jatkavan alueen musiikkiperinteitä, se nähdään kuitenkin modernina musiikin muotona, ja muusikot mielellään korostavat tätä mielikuvaa haastatteluissa. Toisaalta populaarimusiikissa tuodaan esille myös mielikuvia autenttisesta senegalilaisuudesta, idealisoidusta perinteisestä yhteiskunnasta, jota ei ehkä koskaan ole ollut olemasta. Näiden mielikuvien avulla, toisaalta moderniutta, toisaalta perinnettä korostamalla. senegalilainen populaarimusiikki rakentaa ja tuo esiin modernia senegalilaista identiteettiä.
"Philly Joe" Jonesin Jazz-rumpukomppaus : Improvisoitu säestys ja vuorovaikutus kappaleessa 'Blues for Philly Joe'

Säily, Mika (2007)

Tutkielma käsittelee jazz-rumpali Joseph Rudolph Philly Joe Jonesin (1923 1985) improvisoitua säestystä, komppausta, ja soittajien välisen vuorovaikutuksen osuutta jazz-esityksen muotoutumisessa. Jazz-rumpalin soitolle on tyypillistä, että kaikki toiminta on improvisoitua, kappaleen ja lajin viitekehyksen sekä häneen kohdistuvien odotusten raameissa tapahtuvaa luomisprosessia. Jazz-analyysi on painottunut kontekstista irrotetun improvisoinnin tutkimiseen, mutta tässä työssä painopiste on ryhmädynamiikassa. Analyysikohde on Sonny Rollinsin säveltämä 12-tahtinen blues Blues for Philly Joe (1957) Rollinsin levyltä Newk s Time (Blue Note 7243 5 76752 2 2). Rumpukomppausta tarkastellaan kolmesta näkökulmasta. Aluksi rumpuosuudesta pelkistetään erityisen karsimismenetelmän avulla komppauksen rytminen hahmo, rytmilinja. Rytmilinja-analyysin avulla vastataan tutkimuskysymykseen minkälaisilla rytmeillä Jones komppaa, ja miten sen rytmi suhteutuu pulssiin, metriin ja muotoon nähden. Seuraavaksi motiivianalyysista kehitetyllä aiheiden erittely- ja variaatiomenetelmällä määritellään Jonesin komppausfraasien piirteet, rakenteet ja variaatiot. Lopuksi Jonesin ja solistin välistä vuorovaikutusta tutkitaan kartoittamalla aihelainaukset, sekä rytmisektion sisäistä koordinointia rytmilinjojen avulla. Rytmilinja paljastaa Jonesin korostavan usein tiettyjä tahdinosia tietyissä rakennepaikoissa eri kertauksissa. Komppaus tuo rakenteelliset taitepaikat esiin, ja samalla sen polyrytmit horjuttavat vallitsevaa 4/4-metriä. Fraasianalyysi paljastaa Jonesin komppiaiheiden käytön olevan johdonmukaista, ja joillakin fraaseilla on oma täsmällinen funktionsa. Pitkätkin komppifraasit perustuvat vain muutamaan hahmoon, joista tärkeimmät ovat kolmijakoiset polymetrit ja synkoopit. Vuorovaikutus solistin kanssa ilmenee kahdensuuntaisina aihelainauksina tai vaihtoehtoisesti kontrasteina. Rytmisektion sisäisen vuorovaikutuksen muodoista merkittäviin on yhteisten toistuvien rytmiaiheiden, riffien, koordinoitu käyttö. Rytmisektion jäsenet myös hakeutuvat tietoisesti toisen soittajan rytmilinjan sisään päätyäkseen samoille tahdinosille. Työssä konkretisoituu säestämisen ja vuorovaikutuksen merkitys jazz-improvisoinnin synnyttäjänä. Tutkimuskohde ei olisi voinut tulla lopulliseen muotoonsa ilman soittajien vuorovaikutusta. Tämän työn myötä nousee tarve tutkia rytmisektion toimintaa ja vuorovaikutuksen evoluutiota eri tyylikausina.
Pianonsoiton alkeisopetuksen oppikirjojen vertailu

Gartz, Ulla-Susanna (2020)

Tutkimukseni tarkoitus on vertailla Suomessa yleisesti käytettyjä alkeistason pianonsoiton oppikirjoja. Selvitän mitä alkeisoppikirjat sisältävät, miten ne etenevät ja millaisille oppilaille ne on suunnattu. Analysoin niiden kappalevalikoimaa ja pohdin kirjojen etuja ja puutteita. Tutkin, vastaako kirjojen sisältö taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmia. Aineistonani on kolme kotimaista pianokoulukirjaa: Pianon Avain 1, Suomalainen pianokoulu Alkusoitto ja Musikatti. Vertailukohtana toimii maailmanlaajuisesti suosittu amerikkalainen pianonsoiton oppikirja Bastien Piano Basics Level 1. Teoreettisen taustan tutkimukselleni muodostaa pianonsoiton opetusta käsittelevä kirjallisuus. Perehdyn kirjallisuuden avulla pianoharrastukseen, pianonsoiton opetuksen osa-alueisiin ja siihen, miten kutakin aihetta on suositeltu opetettavan. Näitä osa-alueita ovat muun muassa nuotinluku, tekniikka, rytmi, yhteissoitto, luova ilmaisu, improvisointi, vapaa säestys, tulkinta sekä musiikin teoria. Työssäni selvitän, mihin osa-alueisiin tutkimani pianokoulukirjat keskittyvät ja miten niissä näitä aiheita lähestytään. Haastattelun ja kirjallisen kyselyn avulla selvitän oppilaitten kokemuksia käyttämistään oppikirjoista. Vertailuni kirjoista Pianon avain ja Suomalainen pianokoulu täyttävät tarkasti ilmestymisaikansa opetussuunnitelmien vaatimukset. Musikatti ja Bastien ovat sisällöltään rennompia ja vähemmän muodollisia. Bastienin kappalevalikoima on selvästi muita kirjoja viihteellisempi ja yksinkertaisempi: lähes kaikkien kappaleitten rakenne pohjautuu kolmeen sointuun. Kaikista vertailuni kirjoista oppii nuotinlukua, pianonsoiton perustekniikat, yleisimmät rytmit ja tahtilajit sekä joitakin teoria-asioita. Mikään tutkimistani kirjoista ei kuitenkaan kata kaikkia pianonsoiton osa-alueita. Erityisesti uusimpien opetussuunnitelmien (2017) asioista suuri osa jää pois. Esim. yhteissoitosta, esiintymisestä, kuuntelemisesta ja tulkinnasta ei kirjoilla juuri ole annettavaa. Opettajan tehtäväksi jää kertoa näistä asioista sekä hankkia oppilaalle lisämateriaalia. Tutkimuksessani totean, että pianonsoiton osa-alueita on niin lukuisia, ettei niitä kaikkia voi helposti esitellä yhdessä alkeisoppikirjassa. Kaikille sopivan kirjan laatiminen on muutenkin haastavaa, koska jokainen oppilas etenee yksilöllistä vauhtia ja kohtaa omanlaisiaan haasteita. Hyvän opettajan rooli nousee tärkeäksi: opettajan tehtävä on käyttää kirjaa harkiten, täydentäen ja oppilaan tarpeiden mukaan soveltaen.
Piipperimusiikin transkriptio

Laaksonen, Antti (2020)

Tutkielma esittelee menetelmän, jonka avulla voidaan tehdä transkriptio PC-tietokoneen ohjelman piipperillä soittamasta musiikista. Piipperi on PC-tietokoneen perinteinen äänilähde, joka tuottaa yksiäänistä kanttiaaltoa annetulla taajuudella. Piipperiä käytettiin PC-pelien musiikin toteuttamiseen erityisesti 1980-luvulla ennen erillisten äänikorttien yleistymistä. Piipperin ominaisuudet rajoittavat säveltäjän mahdollisuuksia, mutta toisaalta piipperin voi nähdä myös haasteena: kuinka tuottaa hyvän kuuloista musiikkia alkeellisin keinoin? Transkriptiomenetelmässä on ideana tarkkailla komentoja, joita PC-tietokoneen ohjelma antaa piipperille ohjelman suorituksen aikana. Menetelmä toteutetaan muokkaamalla avoimen lähdekoodin DOSBox-emulaattorin koodia niin, että se merkitsee muistiin tekstimuodossa piipperitapahtumia. DOSBoxin avulla perinteisiä PC-tietokoneen ohjelmia voidaan suorittaa nykyaikaisessa käyttöjärjestelmässä. Tutkielmassa menetelmää käytetään kahden pelin musiikin transkription tekemiseen. Ensimmäinen peli on vuonna 1984 julkaistu Alley Cat, ja toinen peli on vuonna 1990 julkaistu Stunts. Menetelmän avulla haetaan pelien tuottamat piipperikomennot, joita vastaavat sävelet siirretään edelleen nuottieditoriin. Tuloksena pelien musiikeista saadaan tarkat transkriptiot, joiden avulla voidaan tutkia tarkemmin piipperimusiikissa esiintyviä tekniikoita ja ilmiöitä. Tutkielmassa luodut transkriptiot osoittavat, että esitetty menetelmä piipperimusiikin transkriptioon on toimiva ja käyttökelpoinen. Menetelmän etuna verrattuna perinteiseen tapaan tehdä transkriptio korvakuulolta on, että tarkat tiedot sävelten taajuuksista ja ajanhetkistä haetaan automaattisesti sen mukaisesti, miten peli käyttää piipperiä. Menetelmä helpottaa transkription tekijän työtä ja sen avulla saadaan tietoa, jota voisi olla vaikea hankkia kuulonvaraisesti.
Playing with Meaning : Music's Meanings in the Aesthetic Experience of Gameplay

Saarikoski, Santeri (2015)

Tutkielma käsittelee musiikin merkitystä esteettisen pelikokemuksen muodostamassa kontekstissa. Kyseessä on videopelitutkimus, jossa rakennetaan teoreettinen viitekehys pelaamisen esteettisestä kvaliteetista, sekä kyseisen interaktiivisen kokemuksen vaikutuksesta sen sisältämän musiikin merkityksien muodostumiseen. Työn keskeisimpiä johtopäätöksiä havainnollistetaan lisäksi lyhyessä demonstroivassa osiosssa, jossa perehdytään syvällisemmin kahden 2000–luvun alkupuolen videopelin Bioshock Infiniten (2013) sekä Destinyn (2014) musiikkiin. Tutkielman lähtökohtana toimii kasvava peliteollisuus sekä kyseisen viihdeteollisuuden osa–alueen lisääntyvä tendenssi sisältää monipuolisesti musiikkia. Tätä kasvua havainnollistetaan sekä pelaamiseen kuluvan ajan, että siihen käytetyn rahan perspektiiveistä. Näiden osatekijöiden lisääntymisen argumentoidaan olevan peruste pelikokemuksen sisältämän musiikin tutkimukselle. Musiikin merkityksen käsite määritellään John Deweyn sekä Philip Taggin teorioiden pohjalta. Musiikin saama merkitys todetaan kontekstisidonnaiseksi, jonka myötä pelikokemuksen omatakeisella viitekehyksellä nähdään olevan vaikutus merkityksien muodostumiseen. Videopeli määritellään interaktiiviseksi multimediakokemukseksi, jonka myötä muuttuvaa merkitystä käydään läpi niin multimediamallien (Nicholas Cook) kuin myös interaktiivisuuden (Karen Collins) näkökulmasta. Johtopäätöksenä, pelikokemuksen musiikin merkityksien nähdään muotoutuvan sekä muun multimediasisällön että pelaajan oman aktiivisuuden lopputuloksena. Pelikokemuksen sisältämän musiikin merkittävyyttä korostetaan lisäksi John Deweyn esteettisen kokemuksen käsitteen kautta. Tällaista sekä tekemistä että vastaanottamista sisältävää kokemusta peilataan interaktiiviseen pelikokemukseen, jolloin lopputuloksena on näkemys pelaamisesta Deweyn käsityksien mukaisena esteettisenä kokemuksena. Tutkimuksen merkittävimpänä lopputuloksena on multimediamalleja, interaktiivisuutta sekä esteettistä kokemusta korostava teoreettinen viitekehys, jota on mahdollista hyödyntää tulevassa pelitutkimuksessa.

Now showing items 61-80 of 123

Browsing by discipline "Musicology"

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO