Browsing by study line "Finnish Language"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kotona tapahtuvan suomen kielen opetustilanteen institutionaalisia piirteitä. Institutionaalisia piirteitä tarkastellaan opettajan lukutehtävän aikana antaman palautteen sekä opettajan opetuspuheen aikana esittämien kysymysten kautta. Toisaalta tarkastellaan myös tilanteita, joissa oppilas pyrkii irtautumaan tilanteessa asetetuista institutionaalisista rooleista. Tutkimusaineistona on Oulun yliopiston Kikosa-kokoelmaan kuuluva Suomilanguage 5 -niminen video kaksikielisestä avioparista. Video on kuvattu avioparin kotona, ja videolla nainen opettaa miehelleen suomen kieltä. Naisen, Mirjan, äidinkieli on suomi ja miehen, Ahmedin, äidinkieli irakinarabia. Osallistujat lukevat ensin läpi suomenkielistä tarinaa, ja sen jälkeen Mirja opettaa suomen kielioppia ja kääntää lauseita suomesta arabiaan. Tutkimusmetodina käytän keskustelunanalyysia. Tutkielman taustalla on keskustelunanalyyttinen ajatus siitä, että institutionaaliset roolit muotoutuvat tilanteessa osallistujien keskustelutoimintojen kautta. Keskustelussa osallistujat orientoituvat institutionaalisiin rooleihinsa oppilaana ja opettajana. Opettajan roolissa oleva Mirja orientoituu rooliinsa kommentoimalla Ahmedin lukemista sekä opetuspuheen aikana esittämiensä kysymysten kautta. Ahmed orientoituu oppilaan rooliinsa suorittamalla Mirjan pyytämiä tehtäviä sekä asettumalla tiedollisesti vastaanottavan asemaan keskustelun aikana. Ahmed kuitenkin myös pyrkii neuvottelemaan tilanteen institutionaalisista rooleista erilaisten toimintojen kautta sekä poikkeaa tilanteen päälinjasta esimerkiksi kyseenalaistamalla toiminnan relevanssin. Oppilaan tarinanluvun aikana opettaja kommentoi oppilaan suoritusta muun muassa dialogipartikkeleilla, suoraan korjaamalla oppilaan puhetta ja kehumalla. Dialogipartikkeleista Mirja käyttää joo- ja mm-partikkeleita, joista joo-partikkelia esiintyy useimmin. Joo toimii vuoronalkuisena partikkelina, jota seuraa Mirjan suora toisen korjaus tai muu lisäys. Joo-partikkelia Mirja käyttää myös pidempien jaksojen päätteeksi, kuten esimerkiksi silloin, kun luettavana ollut lause on luettu loppuun saakka. Mm-partikkeli puolestaan toimii keskustelussa jatkajana, jolla Mirja hyväksyy Ahmedin tuottaman vuoron sekä kehottaa Ahmedia jatkamaan tarinanlukua. Suoraa toisen korjausta esiintyy aineistossa paljon, mutta esimerkiksi korjausaloitteita ei puolestaan juuri lainkaan. Mirja korjaa Ahmedin puheesta etupäässä sanoja, jotka on lausuttu todella väärin tai sanoja, joiden merkitys muuttuu yhden väärin lausutun äänteen vuoksi. Mirja kommentoi Ahmedin suoritusta myös kehumalla. Kehut ovat rakenteeltaan yksinkertaisia, ja niitä esiintyy erityisesti kohdissa, joita edeltävästi Ahmed on osoittanut merkkejä ongelmasta tarinanluvussa, mutta kehukohdassa onnistuukin lukemaan sanan (lähes) virheettömästi. Mirja kehuu myös pitkien oikein lausuttujen sanojen jälkeen. Aineistossa Mirja esittää Ahmedille sekä aitoja kysymyksiä että retorisia kysymyksiä. Kysymyksillään Mirja pyrkii osallistamaan Ahmedia opetuksen suunnitteluun sekä sitouttamaan Ahmedia menneillä olevaan keskusteluun. Ahmed pyrkii neuvottelemaan tilanteen institutionaalisista rooleista esittämälle Mirjalle direktiivin ja haastamalla toiminnan relevanssin. Ahmed myös poikkeaa tilanteen päälinjasta ottamalla arabian kielen asiantuntijan roolin. Tilanteissa Mirja pyrkii vahvasti palaamaan takaisin tilanteen institutionaaliseen toimintaan, kun taas toiminnan relevanssia haastaessaan Ahmed vahvasti pyrkii pois oppilaan rajoittavasta roolista. Tutkimani opetustilanne eroaa tavallisesta luokkahuonevuorovaikutuksesta esimerkiksi niin, että suorat toisen korjaukset ovat osaltaan odotuksenmukaisia ja oppilas haastaa tilanteen institutionaalisia rooleja turvautuen keskustelijoiden arkirooleihin aviopuolisoina.

Tarkastelen tutkielmassani komparatiivisiksi kvanttorilausekkeiksi määrittelemiäni ilmaustyyppejä puolet enemmän, x kertaa enemmän ja x prosenttia enemmän. Tutkimuskysymykseni koskevat komparatiivisten kvanttorilausekkeiden merkityksiä sekä niiden käyttöön liittyviä asenteita ja kokemuksia. Miten kielenkäyttäjät tulkitsevat komparatiiviset kvanttorilausekkeet? Entä miten he suhtautuvat kyseisten ilmaus-tyyppien käyttöön ja millaisia kokemuksia heillä on niistä? Tutkielman teoriataustana on kansanlingvistiikka, joka tutkii tavallisten kielenkäyttäjien kieltä koskevia käsityksiä, asenteita ja havaintoja. Tutkielmassa pohdin ilmaustyyppien osalta myös monimerkityksisyyttä, jota on kuvattu erityisesti kognitiivisen kieliopin parissa. Tutkimusaineisto koostuu kyselylomakkeella saaduista vastauksista, jotka ovat peräisin 160:lta vastaajalta. Julkaisin kyselyn Helsingin yliopiston E-lomakepalvelussa, ja se oli avoimesti saatavilla noin neljän viikon ajan. Kyseessä oli tiivis ja standardoitu kysely, jossa oli ilmaustyyppeihin liittyvien strukturoitujen kysymysten lisäksi avoimia kysymyksiä. Kyselyssä tiedustelin myös vastaajien sukupuolta, ikää, ylintä suoritettua tutkintoa sekä ammattia, jotta voisin selvittää kyseisten taustamuuttujien yhteyttä käsityksiin. Analyysissäni yhdistyvät sekä määrälliset että laadulliset menetelmät. Tutkimukseni osoittaa, että kielenkäyttäjät käsittävät ilmaustyypit melko yhdenmukaisesti: puolet enemmän merkitsee luvun puolitoistakertaistumista, kaksi kertaa enemmän kaksinkertaistumista ja 200 % enemmän kolminkertaistumista. Akateemisesti koulutetut vastaajat ymmärtävät ilmaukset muiden tutkintojen suorittaneita todennäköisemmin oikeiksi määritellyissä merkityksissä. Vastanneita ärsyttää ja hämmentää ilmausten virheellinen ja tulkinnanvarainen käyttö erityisesti täsmällisyyttä vaativissa käyttöyhteyksissä. Lähes kaikki vastaajat ovat havainneet ilmausten monitulkintaista tai virheellisenä pitämäänsä käyttöä. Tavallisimmat yhteydet, joissa havaintoja on tehty, ovat uutiset, kasvokkaiset keskustelut ja mainonta. Vaikka kielenkäyttäjät tulkitsevat komparatiiviset kvanttorilausekkeet varsin yhteneväisesti, pitävät he niitä epätäsmällisinä ilmauksina, joiden käyttö herättää toisinaan paljonkin kielteisiä tuntemuksia. Voi myös olla, että kielenkäyttäjien havaitsema ongelmallinen käyttö kuvastaa sitä, etteivät heidän käsityksensä ilmausten perimmäisistä merkityksistä vastaa niitä merkityksiä, joissa ilmauksia todellisuudessa käytetään.

Tutkielmassa tarkastellaan neljän eteläpohjalaisen, maaseudulta lähtöisin olevan naisen Amerikasta Suomeen lähettämiä siirtolaiskirjeitä 1920-luvulta 1950-luvulle. Tavoitteena on hahmottaa, millaista kielellistä variaatiota kirjeissä esiintyy sekä miten englannin kielen vaikutus on teksteissä havaittavissa. Tutkimus on jatkumoa 1800-luvun itseoppineiden kirjoittajien tekstien tutkimukselle. Niukasti koulutusta saaneiden naiskirjoittajien tekstien tutkiminen laajentaa kuvaa Suomen kirjallistumisprosessista, sillä naisten tuottamia tekstejä on tutkittu vasta vähän. Siirtolaiskirjeet tarjoavat mahdollisuuden tarkastella kielen variaatiota kouluttamattomien tai vain vähän koulutusta saaneiden henkilöiden teksteissä, jotka ovat syntyneet ympäristössä, jonka valtakieli on jokin muu kuin kirjoittajan äidinkieli. Tutkimuksen teoreettisena taustana on historiallinen sosiolingvistiikka sekä kirje- ja murretutkimus. Aineisto on peräisin Siirtolaisuusinstituutin digitoidusta kirjekokoelmasta, ja se koostuu 51 kirjeestä. Tutkimuksessa hyödynnetään kvantitatiivista ja kvalitatiivista analyysiä. Tavoitteena on kuvata kirjoittajien kielellisiä profiileja, jotka kertovat heidän kirjallisista valinnoistaan ja kielellisistä resursseistaan kirjoittajina. Saatuja tuloksia vertaillaan aiempaan, mieskirjoittajien tekstejä käsittelevään tutkimukseen. Tutkimuksessa havaitaan, että kirjoittajilla on yksilölliset kielelliset profiilinsa: yhden tutkittavan tekstit ovat vahvasti murteellisia, toisen teksteissä ilmenee selkeä pyrkimys standardikielen mukaisiin muotoihin, ja loput kaksi asettuvat näiden välimaastoon. Analyysiin valituista kielenpiirteistä kirjakielisimpänä aineistossa näyttäytyy kirjakielen d ja murteellisimpana inessiivin pääte. Enemmän hajontaa aiheuttavat kirjakielen ts:n vastineet, allatiivin pääte sekä jälkitavun eA- ja OA-yhtymät. Tulokset ovat osittain yhteneväiset ja osittain eriävät aiemman, mieskirjoittajien tekstejä koskevan tutkimuksen kanssa. Kielenulkoiset taustatekijät kuten ikä eivät juurikaan näytä korreloivan kirjoittajien kielellisten valintojen kanssa. Englannin kielen vaikutus tutkittavien kirjeiden kieleen on verrattain vähäistä ja ilmenee pääasiassa suomen kieleen mukautettuina lainasanoina. Tämä on linjassa aiempien amerikansuomen tutkimustulosten kanssa. Aineistossa esiintyy eniten työhön, ruokatalouteen ja mittayksiköihin liittyviä lainasanoja.

Tutkielman aiheena ovat suomen kielen kielitaito-opetukseen yliopistossa osallistuneiden aikuisten kokemukset ja näkemykset suomen oppimisesta. Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia tavoitteita ja tarpeita vastaajilla on suomen kielen oppimisen suhteen, vastaavatko yliopiston kielikurssit näihin tarpeisiin ja kuinka paljon oppijat käyttävät suomen kieltä arkielämässään. Huomion kohteena on siis suomen kielen käyttö sekä luokassa että luokan ulkopuolella. Tutkielman teoreettisena taustana on sosiokulttuurinen teoria. Tutkimusaineistona on kyselytutkimus, johon vastasi 31 Helsingin yliopistossa suomen kielen kursseille osallistunutta opiskelijaa. Tutkielman analyysi jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä analyysiluvussa esitellään ja käydään läpi kyselyyn saatuja vastauksia. Toisessa ja kolmannessa analyysiluvussa nostetaan esiin avovastauksissa esiin nousseita teemoja. Toisessa analyysiluvussa käsitellään suomen kielen käyttöä luokassa. Teemoina ovat puhekielen rooli opetuksessa, eri taitotasoilla olevien opiskelijoiden läsnäolo samoilla kursseilla sekä opetuspuhe. Kolmannessa analyysiluvussa käsitellään suomen kielen käyttöä luokan ulkopuolella. Tässä luvussa tarkastellaan oppijoiden mahdollisuuksia käyttää suomen kieltä arkielämässä, englannin kielen hallitsevan aseman luomaa haastetta oppijoiden suomen kielen käytölle ja puheen mukauttamiseen liittyviä haasteita. Kolmannen analyysiluvun lopussa pohditaan myös, kenen vastuulla lopulta on, että kielenoppijan ja äidinkielisen puhujan välinen kommunikaatio kohdekielellä onnistuisi mahdollisimman sujuvasti. Tutkimus osoittaa, että oppijat ovat enimmäkseen tyytyväisiä yliopiston suomen kielen kursseihin. Toisaalta puheen tuottamiseen ja ymmärtämiseen liittyvät taidot ovat sellaisia, joihin useat oppijat toivoisivat, että kursseilla keskityttäisiin enemmän. Oppijat kokevat nämä taidot usein vaikeiksi mutta tärkeiksi. Suuri haaste suomen kielen oppimisessa vaikuttaa olevan se, että vaikka oppijan lähipiiriin kuuluisikin äidinkielisiä suomenpuhujia, mahdollisuudet käyttää suomen kieltä luokan ulkopuolella ovat usein vähäiset. Syynä tähän on erityisesti se, että äidinkieliset suomenpuhujat usein puhuvat kielenoppijoiden kanssa mieluummin englantia kuin suomea. Äidinkieliset suomenpuhujat eivät myöskään usein osaa tai halua mukauttaa suomenkielistä puhetta kielenoppijoille helpommin ymmärrettäväksi. Yliopistossa opiskelevien suomi toisena kielenä -oppijoiden kielenoppimisesta ei ole tehty paljon aikaisempaa tutkimusta. Erityisesti englannin kielen luomat haasteet suomi toisena kielenä -oppijoille on aihe, jota aikaisemmassa tutkimuksessa on lähinnä sivuttu, ja joka tarjoaisi mahdollisuuksia myös jatkotutkimukselle.

Tutkielmani käsittelee kirjoittajan ja lukijan välille rakentuvaa dialogia elämäntaito-oppaissa, joiden aiheena on seksi ja seksuaalisuus. Tarkastelussa ovat osallistujaroolit, eivät tekstin todellinen kirjoittaja tai se henkilö, joka kulloinkin kirjaa lukee. Lähestyn elämäntaito-oppaita tekstinä, jonka tavoitteena on vastata lukijan aihetta käsitteleviin kysymyksiin. Oppaiden kirjoittaja ennakoi lukijan reaktioita tekstiin sekä tämän ennakkotietoja ja -oletuksia aiheesta. Tutkielman aineistona on kolme kotimaista 2010-luvulla julkaistua seksiä ja seksuaalisuutta käsittelevää elämäntaito-opasta. Olen poiminut jokaisesta teoksesta tasapuolisesti esimerkkejä, joista tekstin dialogisuus käy ilmi. Tutkin dialogisuutta ensimmäisen ja toisen persoonan pronominien, nollapersoonan, myönnyttelyn ja kieltojen avulla. Näiden rakenteiden pohjalta tarkastelen sitä, minkälaisia oletuksia kirjoittaja tekee lukijan tietovarannosta ja ennakko-oletuksista ja miten kirjoittaja vastaa niihin. Tutkin myös sitä, miten kirjoittaja ennakoi lukijan reagoivan tekstiinsä ja miten kirjoittaja ehkäisee lukijan vastaväitteitä ja väärinkäsityksiä. Kirjoittaja hyödyntää ensimmäisen ja toisen persoonan pronominia sitouttaakseen lukijan tekstiin. Nollapersoona puolestaan mahdollistaa sen, että lukija voi valita, samastuuko tekstiin vai ei. Myönnyttelyrakenteiden avulla kirjoittaja ehkäisee sitä, että lukija kokisi kirjoittajan väheksyvän häntä kertoessaan uutena asiana sellaista, jonka lukija jo tietää. Myönnyttelyllä kirjoittaja myös pehmentää tekstiään silloin, kun olettaa lukijan olevan eri mieltä kanssaan tai vastahakoinen toimimaan kirjoittajan ohjeistamalla tavalla. Kiellon ja muiden kumoavien rakenteiden avulla kirjoittaja korjaa lukijan vääriä oletuksia mutta myös välittää omaa suhtautumistaan aiheeseen. Tutkielmani osoittaa sen, että elämäntaito-oppaisiin todella rakentuu kirjoittaja, joka on jatkuvassa vuoropuhelussa lukijansa kanssa ja joka ennakoi lukijan reaktioita ja maailmantietoa. Aiheen tutkimista voisi jatkaa esimerkiksi siitä näkökulmasta, miten aiheen intiimiys vaikuttaa vuoropuhelun muodostumiseen.

Tarkastelen tutkielmassani lukion kirjoitustaidon koetta ja sen vastaustekstiä moniäänisyyden näkökulmasta. Kirjoitustaidon koe on ensimmäistä kertaa syksyllä 2018 käyttöön otettu äidinkielen ja kirjallisuuden ylioppilaskoe, jossa kokelaan on tarkoitus kirjoittaa pohtiva tai kantaa ottava, noin 6000 merkin esseemäinen teksti. Vastaustekstissä on hyödynnettävä oman ajattelun tukena kokeessa annetuista aineistoista vähintään kahta. Aineistot voivat olla esimerkiksi asia- tai mediatekstejä tai fiktiivisiä tekstejä eri muodoissaan. Tutkimuksessani tarkastelen, minkälaisia referoinnin keinoja vastausteksteissä esiintyy. Tarkastelun kohteina ovat suora ja epäsuora esitys, vapaa suora ja vapaa epäsuora esitys, upotettu referaatti ja sellaiset referaatit, jotka sisältävät lähdeviitteen. Referoinnin keinojen lisäksi tutkimukseni valottaa sitä, minkälaisia merkityksiä eri referoinnin keinot saavat vastaustekstissä. Tarkastelun kohteena on siis se, millä tavoin kokelaat rakentavat teksteihinsä itse rajaamaansa näkökulmaa ja dialogisuutta eli keskustelua aineistojen välille. Tutkimukseni aineisto koostuu yhteensä 15 kirjoitustaidon vastaustekstistä, jotka ovat kahtalaiset. Toisen osan aineistostani muodostaa yhdeksän preliminäärikokeessa kirjoitettua vastausta, jotka olen kerännyt eräästä lukiosta. Loput aineistostani koostuu kuudesta aidosta ylioppilaskokeesta, jotka on julkaistu Ylioppilastutkintolautakunnan ja kokelaiden luvalla julkisesti. Hyödynnän tutkimuksessani aiempaa suomen kielen tutkimusta siitä, millä tavoin referointi on niissä määritelty. Aineiston referointia tarkastellessani hyödynnän ajatuksia genrejen funktionaalisista jaksoista ja Martinin ja Whiten suhtautumisen teoriasta ja sitoutumisen keinoista. Tutkimukseni osoittaa, että kirjoitustaidon vastaus on varsin moniääninen tekstilaji. Aineiston referointi ei esiinny vastaustekstissä vailla päämäärää, vaan sillä on tekstiyhteydessään aina jokin funktionaalinen tarkoitus. Aineiston referointi ja kokelaan oma pohdinta tai ääni muodostavat eräänlaisen parin, joka voi saada näkökulman rajauksessa muun muassa argumentoivan, esimerkinomaisen tai kommentoivan funktion. Referointi näyttää rakentavan tekstiin abstraktin ja konkretian tason vaihtelun, jolla kokelas luo tekstiinsä pohdintaa. Vastaustekstin aloitus- ja lopetuskappaleissa esiintyy tarinallisuutta sekä kertovaa ja kuvailevaa tekstityyppiä, joilla tekstiin rakennetaan esimerkkejä. Esimerkillä sen sijaan rakennetaan kokelaan näkökulmaa abstraktin ja konkretian tason vaihtelulla. Erilaiset tekstityypit ja referoinnin keinot näyttävät kaikki liittyvän merkittävästi siihen, millä tavalla vastaustekstiin rakentuu näkökulmaa ja pohtivuutta. Tutkimustulokseni osoittavat, että erityisesti erinomaisissa vastausteksteissä näkökulma ja pohtivuus rakentuu siten, että pääpaino on kokelaan omassa pohdinnassa. Tutkimukseni paljastaa kirjoitustaidon kokeen vastauksen tekstilajista suuntaa antavia tuloksia, joita voi tietyin varauksin liittää äidinkielen ja kirjallisuuden didaktiikkaan ja esimerkiksi genrepedagogiikkaan.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan naistenlehtien selviytymistarinoita kokemuksen rakentumisen näkökulmasta. Tutkimuksen tavoite on kuvata sitä, miten kielelliset valinnat muodostavat kokemuksen kuvausta sekä selviytymistarinan rakenteen että lausetason ilmaisuvaihtoehtojen tasolla. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on funktionaalinen tekstintutkimus, jonka lisäksi tutkimuksen kielinäkemys nojaa kognitiiviseen kielentutkimukseen. Tekstintutkimukselle tyypillisesti analyysivälineitä käytetään väljästi yhdistellen, ja tarkastelussa hyödynnetään erityisesti semanttisia rooleja sekä labovilaisen kertomuksen rakennetta. Aineisto koostuu neljästä selviytymistarinasta, jotka on julkaistu vuonna 2019 joko Me Naisissa tai Annassa. Tässä tutkielmassa määritellään selviytymistarina henkilökohtaisesta ja ajallisesta näkökulmasta. Tarina kuvaa selviytymisen sellaisesta henkilökohtaisesta mielenterveyden ongelmasta, joka on vaikuttanut päähenkilön elämään pitkäkestoisesti. Lisäksi selviytymistarinan kertomishetkellä on tapahtuneeseen tullut olla ajallinen etäisyys, jolloin päähenkilö on kerrontahetkellä elänyt tasapainoista elämää. Naistenlehtikontekstin ymmärtämiseksi tutkielmassa käsitellään lyhyesti naistenlehtien aseman ja lajityypin vakiintumista Suomessa sekä nykyisten naistenlehtien konseptin tuottamista erityisesti editoinnin ja mallilukijan näkökulmasta. Analyysi jakautuu kahteen osaan kokonaisrakenteen ja kielellisten valintojen kesken. Sekä rakenteen että sisällön ymmärtäminen on välttämätöntä kokemuksen rakentumisen kuvaamiseksi, sillä ne ovat tiiviissä yhteydessä toisiinsa. Ensin analyysi esittelee selviytymistarinan kokonaisrakenteen. Kielellisten valintojen osalta on analyysi laadullista kielentutkimusta, ja siinä tarkastellaan ensin päähenkilön toimijuuden rakentumista ja sen jälkeen kokemuksen rakentumista. Päähenkilön toimijuuden osalta kiinnitetään analyysissa huomio tunnusmerkittömiin tapoihin viitata päähenkilöön, jonka jälkeen tarkastellaan päähenkilön toimijuutta suhteessa jutussa esitettyyn vaikeuteen sekä päähenkilöä osana passiivin osallistujajoukkoa. Toimijuuden hahmottumisen jälkeen analyysi tarkastelee päähenkilön kokijuutta sekä ei-elollistarkoitteisia NP-subjekteja itsenäisinä toimijoina, muiden henkilöiden läsnäoloa tekstissä ja nollapersoonalauseita, jotka yhdessä muodostavat tulkinnan kokemuksen rakentumiselle. Aineistosta on havaittavissa, ettei lukijaa kutsuta samaistumaan kerrottuun, mikä korostaa yksilön kokemuksen kuvauksen rakentumista. Sen sijaan aineistosta korostuu päähenkilön ja kuvatun vaikeuden välinen suhde. Käsitys vaikeuden omavaltaisuudesta pohjautuu päähenkilön toimijuuden kuvaukseen sekä ei-elollistarkoitteisten NP-subjektien kykyyn toimia omavoimaisina agentteina. Tutkimus osoittaa, että kokemuksen kuvaus rakentuu naistenlehtien selviytymistarinoissa hienovaraisten, mutta toinen toisiinsa kytkeytyvien, kielellisten ilmiöiden varaan.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee kuitenkin-partikkelin merkitystä osana Helsingin Sanomien kotimaan uutisia ja niitä koskevia lukijakommentteja. Kuitenkin-partikkeli on prototyyppisesti luokiteltu konsessiiviseksi konnektiiviksi, mutta tietyissä tilanteissa se vaikuttaisi synnyttävän tulkinnan korrektiivisesta suhteesta. Kuitenkin-partikkelin korrektiivista käyttöä ei kuitenkaan ole tuotu aiemmin esiin sen merkitystä ja tehtäviä kuvattaessa. Tutkielmani tavoitteena on selvittää, millaisissa yhteyksissä kuitenkin-partikkeli tuottaa asiantilojen välille konsessiivisen suhteen ja millaisissa korrektiivisen. Tavoitteenani on selvittää myös, mitkä kielelliset elementit tuottavat tulkinnan konsessiivisesta ja korrektiivisesta kuitenkin-partikkelista. Tutkimuksessani hyödynnän kognitiivisen kielentutkimuksen tutkimusmenetelmiä ja käsitteistöä. Aineistoni luokittelu pohjautuu erityisesti Mitsuko Narita Izutsun (2008) tutkimukseen konsessiivisuudesta, korrektiivisuudesta ja kontrastiivisuudesta. Tutkielmani aineisto koostuu korpuksesta, johon on koottu Helsingin Sanomien Kotimaa-osaston uutisia ja niihin liittyviä lukijakommentteja. Lopullisessa aineistossani on yhteensä 183 esimerkkiä, joista uutistekstejä on 39 ja lukijakommentteja 144. Tutkielmani vahvistaa tulkinnan siitä, että kuitenkin-partikkeli on prototyyppisesti konsessiivisen suhteen ilmaisin. Aineistoni uutistekstien kuitenkin-ilmauksista kaikki ovat konsessiivisia ja kommenteissakin lähes 74 prosenttia. Valtaosa aineiston konsessiivisista ilmauksista tuottaa suoran konsessiivisen suhteen. Sekä uutisteksteissä että etenkin lukijakommenteissa on havaittavissa myös epäsuoraa konsessiivista suhdetta. Aineiston perusteella odotuksenvastainen elementti esiintyy aina kuitenkin-partikkelin jälkeen. Reilu neljännes aineistoni kuitenkin-ilmauksista tuottaa korrektiivisen suhteen. Kaikki korrektiiviset ilmaukset esiintyvät aineistoni lukijakommenteista, eli uutistekstien kuitenkin-ilmauksissa korrektiivista kuitenkin-partikkelin käyttöä ei aineistoni perusteella ole. Korrektiivisia kuitenkin-ilmauksia on tyypillisesti argumentatiivisissa teksteissä joko kirjoittajan oman argumentoinnin sisällä tai osana useamman henkilön vuorovaikutusta. Korrektiivinen suhde muodostuu aineistoni perusteella useimmiten laajempaan argumentatiiviseen kuvioon. Tässä tutkielmassa argumentatiivisia kuvioita ovat kilpailevien väitteiden kuvio, myönnyttelykuvio, kiistävä kuvio ja käänteinen konsessiivinen kuvio. Kuitenkin-partikkeli voi näissä retorisissa kuvioissa saada konsessiivisen ja korrektiivisen tulkinnan. Yksittäiset lauseenjäsenet eivät selitä tulkintaa, vaan semanttinen tulkinta vaatii laajemman kontekstin tarkastelua. Kuitenkin-partikkeli näyttäisi olevan konsessiivinen erityisesti myönnyttelevissä jaksoissa ja korrektiivinen kiistävissä jaksoissa tai kirjoittajan muotoillessa uudelleen alkuperäistä väitettään. Korrektiivinen tulkinta syntyy usein myös kirjoittajan evaluoivan mielipiteenilmauksen yhteydessä. Tutkimukseni perusteella näyttää siltä, että konsessiivisuus ei yksinään riitä kuvaamaan kuitenkin-partikkelin tehtävää osana vuorovaikutusta.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielmassa tarkastellaan koodinvaihdon funktioita erään pariskunnan monikielisissä WhatsApp-keskus-teluissa. Toisen informantin äidinkieli on suomi, toisen ruotsi. Keskustelukielet ovat suomi, englanti ja ruotsi. Aineiston otos ajoittuu noin neljälle kuukaudelle tammikuun 2021 alusta heinäkuun 2021 loppupuolelle ja se koostuu arkikeskusteluista. Funktiot perustuvat pääsääntöisesti Lappalaisen (2004, 2009) ja Gumperzin (1982) määrittelemiin koodinvaihdon funktioihin. Päätavoitteena on selvittää, mitä funktioita aineistossa esiintyy. Metodina on keskustelunanalyysi. Tutkimuksessa hyödynnetään myös edeltävää tutkimusta koodinvaihdosta ja digitaalisesta vuorovaikutuksesta. Aineistossa esiintyy joitakin samoja funktioita kuin Lappalaisella ja Gumperzilla. Tämäkin tutkimus osoittaa, ettei funktioiden luokittelu ole yksiselitteistä. Koodinvaihto on hyvin usein monifunktioista. Aineistossa esiintyy runsaasti topiikin vaihtumista. Toiminta muuttuu usein, ja esimerkiksi toivotukset ja tervehdykset tapahtuvat useimmiten suomeksi. Roolista toiseen -funktion merkittävin piirre on pariskunnan roolien muuttuminen opettajaksi ja oppilaaksi. Referointi on mukana kerran alkuperäiskielen mukaan ja moodin muutos kerran. Moodin muutos on erilainen tapaus aineistossa, sillä koodi muuttuu saman kielen eri variantiksi toisen kielen sijaan. Tämä tutkimus on vain pieni otos yhden pariskunnan keskusteluista, joten siitä ei voi vetää suuria johtopäätöksiä. Tutkimustulokset ovat kuitenkin osittain samansuuntaiset aiempien tutkimusten tulosten kanssa.

Tutkielman kohteena ovat yksikön ensimmäisen persoonan ajatella-, miettiä- ja pohtia -verbit verkkokeskustelussa. Tutkimus kohdistuu sellaisiin rakenteisiin, jotka ovat episteemisesti evaluoivia eli osoittavat arviota keskustelussa esitetyn tiedon varmuudesta tai jotka osoittavat siirtymää tekstissä tai keskustelussa. Aineisto koostuu 78 esimerkistä ja on kerätty Kielipakin Korp-palvelun suomi24-korpuksesta. Aineistoa analysoidessa hyödynnetään kehystämisen käsitettä sekä keskustelututkimuksen ja dialogista tekstintutkimuksen metodeja. Tutkielmassa eritellään, millaisia aineiston ajatteluverbirakenteet ovat muodoltaan ja millaisia toimintoja ne mahdollisesti kehystävät. Aineistossani ajatteluverbirakenteet voivat saada lause- tai NP-komplementin tai olla objektittomia. Suurin osa aineiston verbirakenteista kehystävät jotakin toimintoa, eli vaikuttavat siihen, miten jokin toiminto, kuten kysymys tai väite, kontekstissaan tulkitaan. Aineistossani ajatteluverbirakenteet kehystävät ajatteluverbille alisteisen lauseen ilmaisemaa toimintoa. NP-komplementin saavissa rakenteet voivat myös kehystää rakenteen jälkeisissä tekstinosissa. Toisaalta aineistossani on myös kiteytyneitä rakenteita, joiden voidaan ajatella kehystävän edeltäviä tai jossakin toisessa viestissä olevia toimintoja. Tällaisia ovat esimerkiksi tutkimuksessa metapragmaattisiksi rakenteiksi kutsutut Kunhan V (esim. kunhan pohdin), V vain (vrt. mietin vain), näin v X:nä (vrt. näin ajattelen rivikansalaisena asiasta) ja en V vaan V (vrt. en väitä vaan pohdin). Kaikki kiteytyneet rakenteet tutkimuksen aineistossa eivät kehystä rakenteen ulkopuolisia toimintoja. Tällaisia ovat samanmielisyysrakenteet (vrt. pohdin samaa). Tutkimuksessa myös selvitetään, millaisissa konteksteissa kehystäminen on episteemisesti evaluoivaa ja millaisissa puolestaan diskurssia jäsentävää. Episteemistä evaluointia analysoidaan Heritagen ja Raymondin (2006) episteemisen pääsyn käsitteen avulla. Kirjoittaja voi kielellisillä keinoilla esittää episteemisen pääsynsä olevan esimerkiksi voimakasta, jolloin keskustelijalla on enemmän tietoa puheenalaisesta asiasta, tai heikkoa, jolloin tietoa on vähemmän tai se on epävarmempaa kuin muilla keskustelijoilla. Episteemisen evaluointiin liittyviä funktioita saavat aineiston kiteytyneet rakenteet ja sellaiset rakenteet, joissa verbi kehystää väitettä. Heikkoa pääsyä osoittavissa rakenteissa verbi esiintyy joko ilman määritteitä tai episteemisesti neutraalien tai heikkoa pääsyä osoittavien määritteiden kanssa (esimerkiksi rakenteessa itse olen ajatellut itse-pronomini voi osoittaa kirjoittajan näkemyksen olevan yksi monista), kun taas voimakkaampaa episteemistä pääsyä osoittavissa rakenteissa verbin saa määritteikseen erilaisia keskustelijan näkemyksen varmuutta korostavia adverbeja (esimerkiksi ajatteluprosessin toistuvuutta osoittava monesti). Kiteytyneistä rakenteista samanmielisyysrakenteet osoittavat joko muiden keskustelijoiden kanssa yhtäläistä tai voimakkaampaa pääsyä ja kunhan V-, en V vaan V -, Näin V X:nä- ja V vain -rakenteet heikompaa pääsyä. Diskurssin jäsentämiseen liittyviä funktioita ajatteluverbit saavat sellaisissa rakenteissa, joissa ajatteluverbirakenne kehystää kokonaista vuoroa, esimerkkinä tai perusteluna toimivaa väitettä tai aitoa kysymystä. Tyypillisesti näissä rakenteissa verbillä ja sen saamilla määritteillä on kontekstualisoiva tehtävä: ne esimerkiksi osoittavat, millainen relevanssi niiden kehystämällä toiminolla on joko suhteessa oman vuoron muihin osiin tai keskustelun aiempiin toimintoihin. Ne myös pehmentävät esimerkiksi toiminnon odotuksenvastaisuutta kontekstissaan. Diskurssia jäsentävien rakenteissa olevia määritteitä ovat esimerkiksi ajanilmaukset (tänään, nyt) tai demonstratiivipronominit (tuossa, tässä).