Browsing by master's degree program "Master's Programme in Translation and Interpreting"

Tutkielma käsittelee idiolektien kääntämistä Tuntemattoman sotilaan englanninkielisessä käännöksessä. Tarkoitukseni on selvittää, miten kielen eri tasoja on hyödynnetty kohdekielisiä idiolekteja luodessa. Tiittulan ja Nuolijärven (2013) mukaan, kääntäjät hyödyntävät vain osaa kielen eri tasoista. Tutkin sitä, onko kielen kaikkia eri tasoja hyödynnetty ja eroaako niiden hyödyntäminen henkilöhahmoittain. Aineistoni on Väinö Linnan romaani Tuntematon sotilas vuodelta 1954 sekä Liesl Yamaguchin vuoden 2015 englanninkielinen käännös Unknown Soldiers. Tutkimuksessani tarkastelen keskeisiä hahmoja Rokka, Hietanen, Lammio ja Vanhala, sillä heidän luonteensa, murteensa ja hierakkiset asemansa eroavat huomattavasti toisistaan. Teoriani pohjaa Tiittulan ja Nuolijärven teokseen Puheen illuusio (2013), jota olen hyödyntänyt sekä lähde- että kohdetekstin analyysissa. Englannin kieltä käsittelevän teorian pohjana olen käyttänyt Norman Pagen teosta Speech in the English novel (1973), N. F. Blaken teosta Non-standard Language in English Literature (1981) sekä Jane Hodsonin teosta Dialect in film and literature (2011). Näiden pohjalta olen luokitellut idiolektien kääntämisen keinot kielen kolmen eri tason mukaan: äännepiirteet, rakennepiirteet ja sanastolliset piirteet. Tutkimukseni on laadullinen ja tutkin millaisia eri ratkaisuja käännöksessä on käytetty, mutten analysoi niiden kappalemääriä. Metodina käytän käännöksen lähilukua. Tutkimuksen tuloksena huomataan, että käännöksessä on hyödynnetty kaikkia kolmea kielen tasoa idiolektien luomisessa. Kokonaisuudessaan eniten on hyödynnetty äännepiirteitä, mutta muuten keinot vaihtelevat hahmoittain. Rokan idiolektissa on hyödynnetty eniten äänne- ja rakennepiirteitä, Hietasen idiolektissa taas äännepiirteitä ja sanastollisia piirteitä. Vanhalan idiolektissa taas on hyödynnetty kaikki kolmea tasoa tasaisesti ja Lammion idiolektissa ei ole hyödynnetty äännepiirteitä lainkaan. Tutkimukseni osoittaa myös, että Yamaguchi on luonut henkilöhahmoille tunnuspiirteitä, jotka erottavat idiolektit toisistaan. Rokan tunnuspiirre on ovat sanat fella ja lissen. Hietasen tunnuspiirteet taas ovat sana pre-tty sekä fraasi I’ll be damned. Idiolekteja on erotettu toisistaan myös luomalla eroa rekistereihin. Lammion ja Vanhalan idiolekteissa ei ole käytetty yhtä paljon eri keinoja kuin Rokan ja Hietasen, mutta myös ne eroavat toisistaan, sillä Vanhalan idiolektin keinot ovat puhekielisiä, kun taas Lammion idiolektissa on muodollisia rakenteita sekä sivistyssanoja.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan, millaista lähtötekstin vaikutuksesta aiheutuvaa norminvastaista kielenkäyttöä voi katsoa olevan tviittikäännöksissä, jotka esiintyvät suomalaisissa verkkouutisissa. Käännöksissä esiintyvään, lähtötekstin vaikutuksesta johtuvaan norminvastaisuuteen viitataan käännöstieteessä usein käsitteellä negatiivinen siirtovaikutus. Tutkielman tavoitteena on lisätä tietoutta tästä ilmiöstä kääntämiseen liittyvänä haasteena, jotta sen riski osattaisiin huomioida paremmin esimerkiksi uutiskäännösten tekemisen yhteydessä. Vaikka suomen kielen normeista voi olla useita eri näkemyksiä, tutkielmassa tulkitaan norminvastaisiksi vain sellaiset käännösratkaisut, jotka ovat Kotimaisten kielten keskuksen eli Kotuksen yleiskielestä antamien suositusten vastaisia. Verkkouutisten voi olettaa seuraavan näitä suosituksia, koska uutisen katsotaan yleisesti olevan tyyppiesimerkki yleiskielisestä tekstistä. Käännöstieteessä on todettu, että negatiivinen siirtovaikutus ei ilmene ainoastaan norminvastaisena kielenkäyttönä, vaan sitä voi katsoa olevan myös käännöksissä, joiden merkitys eroaa lähtötekstin merkityksestä siirtovaikutuksen vuoksi. Negatiivisen siirtovaikutuksen, sen lähikäsitteiden sekä norminvastaisuuden määrittelyn lisäksi työn teoriapohja koostuu Twitterin, tviitin ja verkkouutisen sekä journalistisen kääntämisen tutkimuksen esittelystä. Tutkielman aineisto koostuu Yle Uutisten ja Ilta-Sanomien verkkosivuilla aikavälillä 1.8.2019– 30.9.2020 julkaistuista uutisista, jotka sisältävät vähintään yhden käännöksen jostain Yhdysvaltojen silloisen presidentin Donald Trumpin @realDonaldTrump-tilillä julkaistusta tviitistä. Uutisissa esiintyvien käännösten lisäksi aineistoon kuuluvat kaikki ne Trumpin tviitit, jotka ovat aineiston käännösten lähtötekstejä. Tutkielman analyysissa tarkastellaan aineistosta kaikkia niitä tviittikäännöksiä, joissa voi perustellusti katsoa esiintyvän negatiivista siirtovaikutusta. Analyysissa käytetään laadullista menetelmää. Koska sekä norminvastaisuuden että siirtovaikutuksen esiintyminen aineiston käännöksissä on tulkinnanvaraista, jokaisen käsiteltävän käännöksen kohdalla käydään erikseen läpi, millä perustein se on valikoitunut analysoitavaksi. Analyysista käy ilmi, että 24:ssä aineiston 226 tviittikäännöksestä on nähtävissä viitteitä negatiivisesta siirtovaikutuksesta. Se vaikuttaa useimmin ilmenevän näissä käännöksissä yleiskielen suositusten vastaisena pilkutuksena. Tämän lisäksi ilmiö näkyy käännöksissä esimerkiksi sanojen rektioissa, ison alkukirjaimen käytössä ja käännösten merkityksen erilaisuudessa suhteessa lähtötekstin merkitykseen. Vaikka negatiivisen siirtovaikutuksen esiintymisestä aineiston tviittisuomennoksissa ei ole analyysin perusteella täyttä varmuutta, antaa tutkielma monipuolisesti esimerkkejä siitä, miten ilmiö voi käytännössä näkyä käännöksissä. Näin ollen tutkielma voi myös auttaa tunnistamaan tilanteita, joissa negatiivista siirtovaikutusta on hyvä osata välttää.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kuluttajille suunnattujen laitteiden käyttöohjeita käännetyn kielen näkökulmasta. Tutkimuksessa selvitetään, millä kieliopillisilla rakenteilla suomen- ja englanninkielisissä käyttöohjeissa ilmaistaan ohjeistettavan toiminnan tarkoitusta ja mitä toisessa kieliversiossa on näitä rakenteita vastaavissa kohdissa. Pyrkimyksenä on selvittää, mitä havaintojen perusteella voidaan päätellä käännösten ja lähdetekstien välisestä suhteesta ja edelleen mahdollisesta lähdekielen vaikutuksesta. Tutkielman teoreettisena taustana on deskriptiivinen käännöskielen tutkimus ja sen piirissä käännössuomesta tehdyt havainnot, joiden mukaan infiniittinen tarkoitusta ilmaiseva finaalirakenne yliedustuu englannista käännettäessä ja että taustalla on mahdollisesti lähdekielen rakenteen aiheuttama stimulus eli interferenssi. Toisena teoreettisena lähtökohtana on käyttöohjeiden olemus ohjaavina teksteinä sekä ohjaavien tekstien kielelliset piirteet, joihin kuuluu ohjeistettavan toiminnan tarkoituksen ilmaiseminen (OTTI). Keskeinen osa teoriataustaa on lisäksi kieliopillinen kuvaus siitä, millä rakenteilla englannin ja suomen kielessä voidaan ilmaista tarkoitusta. Tutkimuksen aineistona on neljän kuluttajille suunnatun laitteen käyttöohjeen englannin- ja suomenkieliset versiot, joita käsitellään Gideon Touryn oletetun käännöksen käsitettä hyödyntäen lähdeteksteinä ja käännöksinä. Näistä on teoriataustaan nojaten poimittu analysoitavaksi kohdat, joissa tarkoitusta ilmaisevilla rakenteilla ilmaistaan ohjeistettavan toiminnan tarkoitusta, sekä näitä esiintymiä vastaavat kohdat toisesta kieliversiosta. Analyysimenetelmänä on lähilukuun perustuva luokittelu ja vertailu, ja luokittelua tehdään sekä kieliopillisin että aineistohavainnoista nousevin kriteerein. Analyysi jakautuu kahteen vaiheeseen, joista ensimmäisessä käyttöohjeiden kieliversioita tarkastellaan toisistaan erillään ja toisessa puolestaan käännöksiä ja lähdetekstejä vertaillen. Analyysi osoitti, että englanninkielisissä käyttöohjeissa yleisin OTTI-rakenne on to-infinitiivirakenne (87/127) ja toiseksi yleisin for-prepositiolauseke (36/127), suomenkielisissä puolestaan finaalirakenne (17/44) ja minen-substantiivilauseke (16/44). Suomenkielisessä aineistossa esiintyy suhteellisesti vähemmän infiniittirakenteita kuin englanninkielisessä, mutta molemmissa substantiivilausekkeen sisältävä rakenne on toiseksi yleisin ja finiittisiä rakenteita esiintyy muihin rakenteisiin nähden vähän. Lisäksi havaittiin, että siinä missä suomenkielisiä OTTI-rakenteita vastaa englanninkielisissä versioissa useimmiten niin ikään jokin OTTI-rakenne, eli molemmissa kieliversioissa edustuu sama merkityssuhde, englanninkielisissä käyttöohjeissa esiintyy huomattavasti enemmän OTTI-rakenteita, ja niitä vastaavissa suomenkielisissä kohdissa puolestaan esiintyy monenlaisia rakenteita ja merkityssuhteita. Analyysin osoittamasta moninaisuudesta voidaan päätellä, että tietyn rakenteen esiintyminen lähdetekstissä ei systemaattisesti johda tietyn rakenteen esiintymiseen käännöksessä ja että myös merkityssuhteissa esiintyy variaatiota. Kieliversioiden väliset erot merkityssuhteissa voidaan tulkita myös viitteinä ohjeistamiskonventioiden eroista. Suomen OTTI-rakenteiden osalta tulosten voidaan lisäksi tulkita puhuvan lähdekielen rakenteen stimulusta vastaan, sillä kaikkia suomenkielisessä aineistossa yleisimpiä rakenteita vastaa englanninkielisessä tekstissä yleisimmin infiniittirakenne ja finaalirakennetta esiintyy aineistossa myös ilman rakenteellisen vastineen esiintymistä lähdetekstissä.

Tutkimuksen päätavoitteena on tuoda esille oikeustulkkauksessa tapahtuvat tulkkausvirheet. Lähtökohtana on osoittaa, että tietyn tyyppiset virheet toistuvat tulkkauksissa ja jopa useammalla tulkilla riippumatta kieliparista. Tarkoituksena on, että kun eri tulkkausvirheet ovat selvillä, sekä opiskelija- että ammattitulkit voivat tiedostaa sanat tai segmentit, jotka tuottavat usein vaikeuksia ja parhaassa tapauksessa olla tekemättä niitä vastaisuudessa. Tutkimuksessa on otettu huomioon vain oikeustulkkauksen simultaanitulkkausvaiheessa esiintyvät virheet. Tutkimuksen aineisto koostuu Helsingin yliopiston Oikeustulkkaustaito-harjoitustunnilla tehdyistä tulkkauksista. Tarkastelun kohteena oli kaksi suomi–ranska- ja kaksi suomi–englanti-kieliparin opiskelijatulkkia. Tulkkausten äänitykset on litteroitu, mikä on mahdollistanut tulosten saannin ja analyysin. Tutkimuksen teoria perustuu pääasiassa yhteen virhekatogoriamäärittelyyn ja kahteen tulkkauksen virheanalyysiteoriaan, mutta myös muu alan kirjallisuus on otettu huomioon. Henri Barikin kehittelemä simultaanitulkkauksen virhekatogoriajako poistoihin, lisäyksiin ja muunnoksiin luo koko työlle raamit, joiden mukaan aineistosta selville saatavat virheet kategorisoidaan. Daniel Gilen teoria kognitiivisen kapasiteetin kuormittavuusmalleista tulkkauksessa antaa työkaluja virheiden teon syyn selvittämiselle. Anthony Pymin kontekstuaalinen näkemys kieltenvälisen viestinnän onnistumisessa mahdollistaa tulosten tarkastelun toisesta näkökulmasta ja antaa perspektiiviä eri tulkkausvirheiden vakavuuteen. Aineistosta käy ilmi, että tietyn tyyppiset sanat tuottavat vaikeuksia useampaan otteeseen, ja vaikeudet koskevat useampaa tulkkia. Tämän perusteella tulkkausvirheiden kategoriat pystyttiin jakamaan kvantitatiivisiin ja kvalitatiivisiin virheisiin: useaan otteeseen tai useammalla tulkilla esiintyviin virheisiin ja laajoihin tai muihin merkittäviin virheisiin. Tutkimustulokset mahdollistavat tutkimuskysymyksiin vastaamisen ensinnäkin tuomalla esille tulkkauksen lähtötekstin vaikeuksia tuottavat segmentit mutta myös sen, että tulkkausvirheissä on huomattavissa kaava: lähtötekstissä esiintyvät erisnimet, numerot ja substantiivien määritteet tuottavat useammalle tulkille vaikeuksia ja voivat aiheuttaa useammanlaisia tulkkausvirheitä. Virheiden analyysissä tulee myös esille itse tulkkauksen kuormittavuus sekä virheen määrittelemisen vaikeus.

Lähestyn tutkielmassani epäsuorasti semioottista näkemystä kaikesta tulkinnasta kääntämisenä käsittelemällä yksityisnäyttelyluetteloiden tekstejä vertauskuvallisina käännöksinä. Perustan ajatuksen näyttelyluetteloista käännöksinä osin näkemykseen kuvan ja sanan välillä vallitsevasta käännössuhteesta, jota esimerkiksi Kai Mikkonen sivuaa teoksessaan Kuva ja sana (2005), mutta toisaalta Umberto Econ käsitykseen tulkinnan ja kääntämisen samastamisesta vertauskuvallisena. Aineistonani toimivat kaksi yksityisnäyttelyluetteloa, jotka on julkaistu Sara Hildénin taidemuseon näyttelyiden yhteydessä: Ellen Gallagher: AxME (2013) ja Juhani Harri (2019). Muodostan tutkielmassani metaforan ”näyttelyluettelot ovat kääntämistä”, sisältyyhän näyttelyluetteloiden teksteihin paljon tulkintoja taiteesta. Käsittelen metaforaa vertaamalla luettelotekstejä käännöstieteellisiin näkemyksiin käännöksistä. Analyysissani tutkin, voiko näyttelyluetteloiden tekstien nähdä täyttävän Gideon Touryn (1995) käännöksen edellytykset ja Ubaldo Stecconin (2004) semioottisen käännöksen ehdot sekä noudattavan Andrew Chestermanin (1997). Haluan selvittää, kuinka vahvasti näyttelyluetteloiden tekstien voi analyysini perusteella nähdä rinnastuvan käännöstieteellisiin näkemyksiin eli kuinka perusteltu metaforani käännöstieteellisestä näkökulmasta on. Käsittelen Touryn, Chestermanin ja Stecconin ehdotuksia tutkimuksessani ryhmittäin. Ensimmäiseen ryhmään sisällytän Stecconin erilaisuuden ehdon, Touryn edellytyksen alkutekstistä ja Chestermanin velvollisuuden normin. Ehdotan tutkielmassani luettelotekstien alkutekstiksi taiteilijatekstiä, joka on mm. taiteilijan tuotannon, haastattelut ja taiteilijasta tuotetun tutkimuksen kattava elävä kokonaisuus. Se on käsite, jonka muodostan Juri Lotmanin kulttuurisemiotiikasta ammentaen. Toiseen ryhmään luokittelen Chestermanin viestinnän normin, Touryn siirron edellytyksen ja Stecconin välittämisen (mediation) ehdon. Kolmanteen ja viimeiseen ryhmään kuuluvat Chestermanin suhteen normi, Touryn siirtoon perustuvan suhteen edellytys ja Stecconin samankaltaisuus. Tutkin osiossa myös tekstien eksplisiittistäviä ja konventionaalistavia piirteitä, sillä eksplisiittistyminen ja konventionaalistuminen voidaan mielestäni nähdä suhteina alkutekstiin. Analyysini perusteella luettelotekstejä voi pitää vähintään melko käännösmäisinä, sillä niistä voi löytää kaikkia Chestermanin normeja, Touryn edellytyksiä ja Stecconin ehtoja vastaavia piirteitä.

Tämä tutkielma kartoittaa pelistudioiden ja kääntäjien yhteistyötä pelilokalisointiprojekteissa. Tutkimuksen kohteena on etenkin, miten ja millaista tietoa kääntäjille jaetaan ja millaista tietoa kääntäjät tarvitsisivat lisää. Tutkielman toissijaisena tavoitteena oli saada ajantasaisempaa kuvaa siitä, miten pelilokalisointia käytännössä tehdään nykyään ja onko aiemmassa tutkimuksessa todettuihin ongelmiin syntynyt ratkaisuja. Suurin osa alaa käsittelevästä käännöstieteellisestä tutkimuksesta on jo lähes kymmenen vuotta vanhaa (esimerkiksi alan perusteokset, mm. O’Hagan & Mangiron 2013 ja Bernal-Merino 2015), mutta peliala on tässä ajassa muuttunut merkittävästi eikä siitä ole juuri tietoa, miten muutos on vaikuttanut pelilokalisointiin. Lisäksi suurin osa alan tutkimuksesta on painottunut joko kääntäjiltä saatuun tietoon tai yleisiin havaintoihin alalta, koska pelistudiot eivät ole lämmenneet yhteistyölle tutkijoiden kanssa mm. tietovuotojen pelossa. Tutkielmassa käytetty lähdemateriaali onkin näiltä osilta luonteeltaan poikkeuksellinen: tutkielman aineisto koostuu kahden pelistudion edustajien haastatteluista sekä studioiden jakamasta lokalisointiprosesseihin liittyvästä materiaalista. Merkittävä osa aineistosta koostuu suoraan kääntäjien lokalisointiprosessin aikana esittämistä kysymyksistä, joihin studion edustajat ovat vastanneet. Tutkielmassa esitellään ensin lyhyesti pelilokalisoinnin historiaa sekä yleisesti pelialaa ja pelien kehitystä, sillä nämä vaikuttavat siihen, millaiseksi lokalisointiala on muodostunut ja miten ala nykyään toimii. Tämän jälkeen esitellään kattavasti itse pelilokalisointia ja sen ongelmia. Nämä kaksi kokonaisuutta luovat sen taustan, johon haastatteluista saatuja tietoja ja lokalisointiprosesseista saatuja materiaaleja verrataan. Tutkielma yhdistelee kvalitatiivista ja kvantitatiivista analyysiä: kääntäjien kysymykset luokitellaan eri luokkiin teorian ja niiden edustamien ilmiöiden kautta, jonka jälkeen näiden määrän perusteella esitetään päätelmiä siitä, millaisia ongelmia alalla mahdollisesti edelleen on. Haastatteluja ja muuta materiaalia analysoidaan kvalitatiivisin menetelmin mm. vertaamalla siihen, mitä alasta on kirjoitettu jo aiemmin. Tutkielma luo kuvaa siitä, miten pelilokalisointiala on muuttunut viime vuosina. Alan sisäpiiriläisten haastattelut myös valottavat sitä, millaista kehitystä alalla itse toimivat kokevat tapahtuneen. Lokalisointiprosesseihin liittyvä muu materiaali puolestaan tukee haastateltavien havaintoja, mutta sen avulla myös selviää, millaisia ongelmia alalla nykyään on. Lopuksi tutkielmassa esitetään näihin ongelmiin mahdollisia ratkaisuja. Vaikka tutkimus perustuu vain kahden studion otantaan, tutkimuksen perusteella ala on muuttunut: pelistudiot ovat ymmärtäneet paremmin, miten kääntäjiä voidaan auttaa prosessissa. Aineistosta käy ilmi, että esimerkiksi tietoisuus onnistuneeseen lokalisointiin tarvittavasta tuesta on lisääntynyt, ja studiot ovat lisänneet keskustelua kääntäjien kanssa. Alalla on kuitenkin edelleen ongelmia, esimerkiksi kontekstin puute, koska kääntäjät käsittelevät multimodaalista teosta vain yhden kanavan kautta. Lokalisoinnin ongelmien ratkaisu olisikin tärkeää kääntäjien työn sujuvoittamiseksi. Todennäköisesti tämä myös parantaisi lokalisoinnin laatua.

Tutkimuksessa tarkastellaan portugalilaisen runoilijan, Fernando Pessoan kolmelle tunnetuimmalle heteronyymille Alberto Caeirolle, Ricardo Reisille ja Álvaro de Camposille tyypillisten tyylikeinojen välittymistä runojen saksannokissa ja suomennoksissa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten Fernando Pessoan heteronyymien eri ilmaisutyylit ilmenevät alkuperäiskielisissä runoissa ja miten ne on välitetty käännöksissä suomeksi ja saksaksi. Lisäksi heteronyymien erilaisten taustojen ja niiden kuvausten tarkastelu on sisällytetty tutkimukseen. Tutkimuksen teoriataustana toimivat usean tutkijan runouden sekä eri tyylien kääntämiseen ja tyylintutkimukseen liittyviä ajatuksia. Lisäksi tutkielman teoreettiseen viitekehykseen on sisällytetty usean tutkijan näkemykset Pessoan tyylistä ja kolmen heteronyymin ilmaisutavoista ja toisistaan poikkeavista ideologioista. Tutkimukseen on sisällytetty myös kääntäjien kommentteja ja huomautuksia. Aineistoon on valittu tarkasteltavaksi viisi runoa kultakin heteronyymiltä sekä niiden saksan- ja suomenkieliset käännökset. Tutkielman aineiston analyysissä hyödynnetään tyylintutkimuksen, runoanalyysin ja kääntämisen lähestymistapoja. Analyysissä aineistosta poimitut tyylikeinot on luokiteltu Leechin ja Shortin heuristista menetelmää hyödyntämällä. Tutkielman keskeisien tulosten perusteella tarkasteltujen runojen suomennosten ja saksannosten strategioissa ei ole havaittavissa merkittäviä eroja, sillä kumpikin ovat pyrkineet kääntämään runojen merkityksen mahdollisimman uskollisesti runorakenteiden sijaan. Suomennoksissa on paikoitellen havaittavissa luovempia ratkaisuja, kun taas saksannoksissa on pysytty lähempänä alkuperäisen runon merkityksiä. Pessoan tuotannosta on tehty valitettavan vähän suomalaista tutkimusta, joten jatkotutkittavaa riittää käännöstieteen ja muiden tutkimusalojen saralla. Pessoan laaja tuotanto ja sen sisältämät monet monipuoliset heteronyymit ja ideologiat tarjoavat suuren aineiston monille aloille ja tutkimuksille.

Tutkielmani aihe on poistot journalististen tekstien sitaateissa. Tutkin aihetta suomenkielisissä verkkoartikkeleissa, jotka pohjautuvat venäjänkielisille journalistisille teksteille. Tutkimuksessa selvitän, minkä laajuisia poistoja sitaatteihin on tehty, mihin ne kohdistuvat ja miten ne vaikuttavat sitaattien sisältöön. Tutkielma on osa monitieteistä journalistisen kääntämisen tutkimusta, joka yhdistää journalismin, viestinnän ja kääntämisen aloja. Journalistisen kääntämisen lisäksi tutkielmani teoriapohja liittyy kirjallisuuteen sitaateista ja poistoista. Aineistoni koostuu kuudesta Meduza-verkkouutismediassa julkaistusta venäjänkielisestä artikkelista ja niiden suomenkielisistä Helsingin Sanomissa julkaistuista versioista. Tutkin aineistoa vertailemalla suomen- ja venäjänkielisten lehtijuttujen sitaatteja ja niissä tehtyjä poistoja deskriptiivisesti. Lehtijuttujen siirtäminen kieleltä toiselle ei liity ainoastaan kääntämiseen, vaan lopullisen jutun muotoon vaikuttavat esimerkiksi toimituksen linjaukset ja editoijan näkemykset, joten kutsun juttuja käännösten sijaan tekstien suomenkielisiksi versioiksi. Aineiston analyysissa jaottelen poistot niiden laajuuden mukaan neljään eri luokkaan, jotka ovat yksittäisten sanojen poistot, virkkeiden osien poistot, kokonaisten virkkeiden poistot ja kokonaisten sitaattien poistot. Nämä luokat havainnollistavat sitaattien erilaista laajuutta. Eniten poistoja on virkkeiden osien poistojen ryhmässä, minkä jälkeen toiseksi ja kolmanneksi eniten aineistossa on yksittäisten sanojen poistoja ja kokonaisten virkkeiden poistoja. Vähiten aineistossa on kokonaisten sitaattien poistoja. Luokkien väliset erot ovat kuitenkin vähäisiä, joten poistojen laajuus on aineistossa hyvin vaihtelevaa. Poistojen määrällä ja tekstin pituudella ei ole aineistossa yhteyttä. Poistoilla on vaihtelevia vaikutuksia sitaattien sisältöihin. Niillä voidaan vaikuttaa asioiden painotuksiin ja sitaattien merkityksiin sekä yksinkertaistaa tekstiä ja poistaa näkökulmia kokonaisten asiakokonaisuuksien poistamisen yhteydessä. Näiden havaintojen lisäksi esittelen tutkielmassa myös muita poistojen vaikutuksia. Aineistosta löytyi aiempaan kirjallisuuteen liittyviä havaintoja, kuten toiston ja kulttuurisidonnaisten ilmaisujen poistoja. Tästä huolimatta poistot aineistossa painottuivat kuitenkin huomioihin, joita ei ollut mainittu aiemmassa kirjallisuudessa. Näitä olivat esimerkiksi puhujan persoonan häivyttäminen, tekstin irrottaminen tietystä ajasta ja henkilöiden välisen tuttavallisuuden muutokset.

Euroopan unionin direktiivit ovat unionin jäsenmaille suunnattuja lainsäädäntöohjeita, joilla on sitovat tavoitteet. EU:n monikielisyysperiaatteen mukaisesti direktiivit käännetään kaikille unionin virallisille kielille, ja näin syntyneet kieliversiot ovat keskenään samanarvoisia eli ekvivalentteja. Tässä tutkielmassa käännöstieteen ekvivalenssikäsitettä hyödynnetään luontodirektiivin suomenkielisen ja saksankielisen version vertailussa, jossa etsitään kieliversioiden välisen pragmaattisen ekvivalenssin ilmenemismuotoja. Ekvivalenssin teoreettisena viitekehyksenä pidetään tutkielmassa Werner Kollerin ekvivalenssitypologiaa, jossa pragmaattinen ekvivalenssi muodostaa ekvivalenssikäsitteen yhden alakäsitteen. Pragmaattinen ekvivalenssi näkyy Kollerin mukaan siinä, miten tekstin vastaanottaja tulkitsee tekstin. Direktiivin vastaanottajana pidetään tässä tutkielmassa paitsi jäsenmaiden kansallisia lainsäätäjiä myös maiden toimivaltaisia viranomaisia. Perustuen pragmatismin perusajatukseen, että tiedolle ja teorialle syntyy varsinainen merkitys vasta, kun niitä sovelletaan oikeassa elämässä, tässä tutkielmassa katsotaan, että luontodirektiivi on tulkittava ja sovellettava konkreettisesti, ennen kuin sen sisältö voidaan ymmärtää todellisessa maailmassa. Kansallisten viranomaisten tulkinnat näkyvät niiden tuottamissa teksteissä, ja näitä tulkintoja pidetään tässä tutkielmassa pragmaattisen ekvivalenssin ilmenemismuotoina. Tutkimusmenetelmässä hyödynnetään Katharina Reißin ajatusmallia käännösprosessiin sisältyvistä, toisiinsa kytkeytyvistä tekstien alalajeista; direktiivitekstin, kansallisen lain ja viranomaisten tekstien katsotaan tutkielmassa muodostavan polun, jota pitkin ensimmäisenä laaditun direktiivitekstin viesti kulkee eteenpäin viranomaisten teksteihin saakka muuttuen abstraktista viestistä konkreettisemmaksi. Tutkimusaineistona käytetään luontodirektiivissä määriteltyjä termejä. Suomenkielisten ja saksankielisten termien denotatiivisia merkityksiä ja käyttökonteksteja muutamassa kansallisessa säädöksessä verrataan keskenään. Tämän jälkeen termien ja mahdollisten synonyymisten ilmaisujen esiintymisiä kansallisten toimivaltaisten viranomaisten teksteissä analysoidaan viranomaisten tulkintojen ymmärtämiseksi. Tutkimuksessa selviää, että pragmaattinen ekvivalenssi ilmenee muun muassa suomenkielisten ja saksankielisten termien samantapaisena käyttämisenä samankaltaisissa virkkeissä sekä samankaltaisten termimuunnelmien ja termisynonyymien hyödyntämisenä. Lisäksi pragmaattinen ekvivalenssi näkyy, kun sekä suomenkieliset että saksankieliset termit toimivat viranomaisten teksteissä samalla tavalla siltoina direktiivin, kansallisten säädösten ja erilaisten kansallisten eliölajeja tai luontotyyppejä kokoavien luetteloiden välillä. Direktiivin termit yhdistetään maiden viranomaisten teksteissä myös vastaavanlaisella tavalla konkreettisiin laji-tai luontotyyppiesimerkkeihin.

Tämä tutkielma tarkastelee elokuvan Madagascar kulttuurisidonnaisten viittausten kohdalla käytettyjä käännösstrategioita. Lisäksi tutkielma tarkastelee elokuvan käännöksessä ilmeneviä eksplikoinnin esimerkkejä. Tutkielman teoreettinen viitekehys ja metodologia pohjautuu mm. Lawrence Venutin (1995) kotouttamisen ja vieraannuttamisen käsitteeseen, Jan Pedersenin (2011) kielenulkoisten kulttuuriviittausten taksonomiaan sekä Candace Séguinot’n (1988) eksplikoinnin määritelmiin. Tutkimuskysymykseni on, millaisia käännösstrategioita elokuvan Madagascar kulttuurisidonnaisten viittausten kohdalla on käytetty, ja voiko käytettyjen käännösstrategioiden perusteella väittää, että käännöksessä on suosittu kotouttavaa tai vieraannuttavaa käännösstrategiaa. Lisäksi otan selvää, ilmeneekö elokuvan käännöksessä Séguinot’n (1988) määritelmien mukaista eksplikointia. Aineistosta nousi esille yksi keskeinen kulttuurisidonnaisten viittausten osa-alue: erisnimet. Erisnimiin sisältyvät maantieteelliset nimet, kutsumanimet sekä organisaatioiden nimet. Toinen kulttuurisidonnaisten viittausten osa-alue liittyy newyorkilaisuuteen, joka on keskeinen osa elokuvan päähenkilöiden identiteettiä. Näihin viittauksiin kuuluvat maininnat New Yorkin kaupunkikuvalle ominaisista liikkumisen muodoista sekä ruokakulttuurista. Aineiston tuloksista käy ilmi, että määrällisesti käytetyin käännösstrategia on säilytys. Erisnimien kohdalla on suosittu säilytystä ja virallista vastinetta. Newyorkilaisuuteen viittaavien ilmausten kohdalla on käytetty taas kulttuurillista korvausta. Näistä tuloksista ei kuitenkaan käy ilmi, että elokuvassa suosittaisiin vieraannuttavaa strategiaa, koska käännöksessä ilmenee kuitenkin paljon kotouttavia käännösratkaisuja silloinkin, kun lähdetekstilähtöinen vastine olisi ollut mahdollinen. Päähenkilöt ovat omaksuneet Stadin slangista ja Helsingin puhekielestä vaikutteita ottaneen puhetyylin, minkä voi itsessään katsoa olevan kotouttava strategia. Tulokset osoittavat myös, että elokuvan suomenkielisessä versiossa ilmenee jonkin verran eksplikointia, mutta myös sen vastaisia ilmentymiä.