Browsing by Title
Now showing items 61-80 of 4848
-
(2020)Translation process research has a long tradition of viewing the translator as a ’black box’, an isolated agent focused on cognitive problem-solving. Recent approaches have expanded the view to include affects, emotions and even emotion management. The general framework of this study is to investigate affective and attitudinal elements and situational roles that influence a translator’s work process and task definition. To this end, the writer observes a practicing translator’s work self-reflexively using an autoethnographic approach and producing an introspective case study. The purpose of using an introspective and autoethnographic approach is to make the translator’s subjectivity visible and transparent in the study and to highlight the integral role of affect in translatorial action. An important part of this study is an attempt to relate a translator’s practice with current theory. The theoretical part summarizes linguistic and functionalist translation theories and translation process research, giving a review that briefly covers the most current research methods used in the study of cognitive processes in translation. The practical task described and accomplished in this study involves the investigation of two work processes related to the production of a didactic tool. The didactic tool is a word list containing 256 Finnish emotion words, which is used to practice emotional skills in the context of NVC (nonviolent communication). The pedagogical aim of the tool is to enable the users to expand their emotional vocabulary and learn to verbalize experienced feelings more accurately. Developed by Marshall Rosenberg, NVC (nonviolent communication) is a practical application of Mahatma Gandhi’s philosophy of nonviolence. The production of the didactic tool involves two work processes, one completed by the translator of the list and the other, a review process, completed by the writer. In the review phase, the aim is to modify the tool according to client specifications and provide a suggestion for a more user-centered tool. The practical result of this study is a new word list containing 170 emotion adjectives collected from Kielitoimiston sanakirja and categorized by basic emotions.
-
(2012)Internet on vuosien saatossa vakiinnuttanut asemansa yhtenä tieteellisen kommunikaation kanavana. Monet tutkijat hyödyntävät virallisen verkkojulkaisemisen lisäksi sosiaalista mediaa omien tutkimustensa ja ajatustensa levittämisessä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää genreanalyysin avulla, kuinka akateemikot käyttävät blogeja tähän tarkoitukseen. Tutkimuksen teoriataustana käytettiin kielitieteellisiin käyttötarkoituksiin sovellettuja teorioita genretutkimuksesta. Lisäksi keskityttiin tieteellisen kommunikaation ja diskurssin teorioihin, jotta akateemisten blogitekstien kielen tieteellisyyttä voitaisiin niiden pohjalta analysoida. Kolmas teoriakokonaisuus tutkimuksessa oli tietokonevälitteisen kielen ja kommunikaation tutkimus, jonka tarkoitus oli valottaa Internetin epälineaarisuuden vaikutuksia akateemisiin tutkimusblogeihin. Materiaalina tutkimuksessa käytettiin 30 sattumanvaraisesti valitun englanninkielisen akateemisen blogin aloitussivua teksteineen, kuvineen, videoineen ja kommentteineen. Blogien tekstiosioista koottiin 135 000 sanan korpus. Materiaalin perusteella analysoitiin akateemisten blogien diskurssiyhteisön piirteet, blogien kommunikatiiviset päämäärät sekä niiden rakenteelliset ja kielelliset ominaisuudet. Genreanalyysin tuloksena muodostui monimuotoinen kuva akateemisten blogien diskurssiyhteisöstä. Akateemisten blogien kommunikatiiviset päämäärät luokiteltiin neljään ryhmään, jotka olivat näkymättömän yliopiston luominen, päiväkirjan pitäminen akateemisesta elämästä, tieteen popularisoiminen ja omien mielipiteiden esittäminen kiistanalaisista aiheista. Blogien rakenteellisten piirteiden analyysin mukaan akateemiset blogit ovat rakenteellisesti pitkälti samankaltaisia keskenään ja verrattuna tavallisiin blogeihin. Korpustutkimuksena suoritettu kielellisten elementtien analyysi näytti, että akateemisten blogien kieli eroaa akateemisesta proosasta eniten epävirallisuutta ja interaktiivisuutta osoittavien elementtien suuremmassa määrässä. Tulosten pohjalta voitiin rakentaa suuntaa-antava kuva siitä, miksi ja keille akateemisia blogeja kirjoitetaan, ja millaisia niiden kirjoittajat ovat. Lisäksi tutkimuksen perusteella voitiin pohtia sekä akateemisten blogien kielen eroja ja yhtäläisyyksiä muuhun tieteelliseen kommunikaatioon että akateemisten blogien paikkaa muiden tieteellisten genrejen lomassa.
-
(2019)Tutkielmassa vertaillaan uutisten ja valeuutisten rakenteita menetelmällä nimeltään move-analyysi, joka kuuluu genreanalyysiin. Genreanalyysi pyrkii tulkitsemaan, kuvailemaan ja selittämään genrejen ominaispiirteitä, ja move-analyysiä käytetään tunnistamaan yhteyksiä tekstin rakenteen ja sisällön välillä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka valeuutiset eroavat rakenteellisesti oikeista uutisista, mitkä rakenteelliset elementit voisivat auttaa valeuutisten tunnistamisessa, ja mikä on valeuutisten suhde oikeisiin uutisiin genren kannalta. Tutkielman aineisto koostuu 15 uutisesta ja 15 valeuutisesta, jotka ovat valittu Hornen ja Adalin vuonna 2017 kokoamasta ja julkisesti jakamasta yhdysvaltalaisten poliittisten uutisten aineistosta. Uutiset jaettiin tutkielmassa “move” -nimisiin osiin, jotka vastaavat yleistyksiä tekstin osien viestinnällisistä pyrkimyksistä. “Movet” puolestaan jaettiin osiin niiden erilaisten ilmentymistapojen mukaan. Jakaminen tapahtui määrittelemällä tekstin osien eli “movien” ja niiden ilmentymien rajat ja funktiot lingvistisen analyysin ja uutisarvojen mukaan, käyttämällä myös apuna tutkimusta uutisten rakenteesta. Tutkielma löysi pääasiallisia rakenteellisia osia eli “moveja” neljä kappaletta uutisille ja viisi valeuutisille: “otsikko”, “ingressi”, “leipäteksti” ja “lisätieto” kummallekin genrelle ja “paatos” valeuutisille. Ilmenemistapoja löytyi kuusi: tapahtuman-, yksityiskohdan-, taustan-, lähteen-, ja seurauksen raportti ja lisäksi kommentti. Tutkielman tulosten mukaan genret eroavat toisistaan siten, että artikkeleiden alussa ja lopussa valeuutisten sisältö painottuu mielipiteen ilmaisuun vahvemmin kuin oikeissa uutisissa. Oikeat uutiset seuraavat rakennetta, jossa tärkein esitetään ensin, mutta valeuutisissa on uutisia, jotka antavat yhtä suuren painoarvon myös artikkelin lopulle. Uutisaiheen kommentointi valeuutisissa on myös henkilökohtaisempaa kuin oikeissa uutisissa, ja sitä on enemmän, huolimatta siitä, että valeuutiset ovat keskimäärin aineistossa lyhyempiä. Valeuutisissa otsikon, leipätekstin ja ingressin suhteessa saattaa myös olla sisällöllisiä epäselvyyksiä ja lähteiden raportointi voi olla epäselvää, tai yksinkertaista ja toistavaa. Nämä erot voivat auttaa valeuutisten tunnistamisessa. Erot genrejen välillä voivat johtua siitä, mikä niissä nähdään keskeisenä uutisarvona: lukijan informoiminen, tai uutistapahtuman tai siihen liittyvien henkilöiden paheksuminen. Paheksunta näyttää tutkielman valossa olevan pääasiallinen valeuutisten jakama motiivi ja merkittävin ero uutisiin genrenä.
-
(2020)Tutkielmassa vertailen tapoja, joilla virolaisia ja vironvenäläisiä representoidaan suomalaisuutisoinnissa. Tutkielman aineisto koostuu Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien kevään 2007 uutisista Tallinnan pronssipatsasmellakoista, joissa vastakkain olivat virolaisten ja vironvenäläisten käsitys patsaan merkityksistä ja käytöstä. Tarkastelen virolaisten ja vironvenäläisten representaatioiden eroja seuraavien tutkimuskysymysten avulla: 1) Millä tavoin virolaisten ja vironvenäläisten representaatiot eroavat toisistaan pronssipatsaskohun suomalaisuutisoinnissa? 2) Millaisin lauserakenteellisin keinoin virolaisten ja vironvenäläisten representaatioita aineistossa rakennetaan? 3) Millaisina subjekteina virolaiset ja vironvenäläiset aineistossa esiintyvät? 4) Millaista agentiivisuutta nuo ryhmät lausetasolla toteuttavat aineistossa? Teoreettiselta taustaltaan tutkielma lähestyy aihetta monitieteisesti. Yhdistän tutkielmassani niin yhteiskuntatieteellistä kuin sosiologista ja ryhmäpsykologista toiseuden teoriaa lingvistiseen tutkimusotteeseen. Tutkielman keskeiset havainnot ovat, että virolaisten ja vironvenäläisten subjektien välille tuotetaan aineistossa selkeitä eroja. Ne subjektit, joiden viittauskohde on vironvenäläinen yksilö tai ryhmä, esiintyvät aineistossa selvästi epäagentiivisemmissa asemissa kuin vastaavat virolaisen viittauskohteen saavat subjektit. On myös nähtävissä, että vironvenäläisiä kuvaavassa aineiston osassa esiintyy enemmän esimerkiksi oppikirjamaista predikatiivilausetta, joka pyrkii esittämään lauseen informaation kyseenalaistamattomana, neutraalina faktana, sekä passiivilauseita. Vironvenäläisten representaatiossa yleisempää on käsitellä kansanosaa yhtenäisenä, stereotypisena ryhmänä. Virolaisten representaatioissa taas erityisesti subjektiasemassa korostuvat laillista valtaa ylläpitävät instituutiot. Niiden vastakohdaksi nousee, joskin pienessä mittakaavassa, vain vironvenäläisten subjektien saama aktivisti-viittauskohde. Vironvenäläinen subjekti henkilöidään harvemmin kuin virolainen ja erityisesti nimettyjen henkilöiden esiintyminen aineistossa painottuu hyvin vahvasti virolaisten ryhmään.
-
(2016)Pohjoissaamen-, suomen- ja englanninkielisen termistön kokoaminen vertailukorpuksen kautta on alun perin lähtenyt omasta opiskelusta saamen tutkimuksessa, kun huomasin pohjoissaamenkielisen kielitieteen termistön puuttuvan osittain sekä monikielisen termistön puuttuvan kokonaan. Tämä puute hankaloitti kielitieteellisten tekstien käännöstä pohjoissaamesta suomeen tai englantiin ja toisin päin. Näiden asioiden selvittämisestä syntyi minun kandidaattitutkielmani The Creation of a Glossary of Morphology Terms in Northern Sámi, Finnish, and English, jota laajensin sitten tässä pro gradu -tutkielmaksi. Tähän pro gradu -tutkielmaan on lisätty koltansaame neljänneksi kieleksi, koska tammikuusta 2015 alkaen on ollut mahdollista opiskella koltansaameksi koltansaamen kielen perusopintojen opintokokonaisuutta ja syksystä 2016 alkaen on mahdollista opiskella samalla kielellä myös aineopintoja. Perusopintojen opintokokonaisuuteen kuuluvista kursseista neljä käsittelee kielitiedettä ja yksi kääntämistä. Kieli- ja käännöstieteen termistöä tarvitaan paitsi näiden kurssien opetukseen ja opiskeluun myös sen takia, että näiden kurssien nykyopiskelijat ovat jatkossa he, jotka levittävät näitä termejä seuraaville sukupolville oman opetuksen tai käännösten kautta. Opetukseen liittyvän tavoitteen lisäksi toisena tavoitteena tässä tutkielmassa on tarjota koltansaamenkielisille kääntäjille työkaluja kääntää vieraskielisiä kielitieteen julkaisuja ja opetusmateriaalia, varsinkin niitä, joissa käsitellään koltansaamea ja sen rikasta morfologiaa. Kielikohtaiset käsiteanalyysit muoto-opin käsitteille osoittivat, että kielten käsitejärjestelmät ovat hyvin samanlaisia mutta eivät identtisiä. Tämän lisäksi analyysien perusteella oli mahdollista todeta, että pohjoissaamen- ja koltansaamenkielisistä teksteistä puuttui enemmän termejä tekstin käsitteille kuin suomen- ja englanninkielisistä teksteistä. Termittömille käsitteille ehdotetut termit noudattavat koltansaamen lautakunnan terminmuodostusstrategioita ja normituksia. Moni näistä neologismeista löytyi korpusten kokoamisen jälkeen laadituista tai julkaistuista teksteistä. Tulokset myös osoittivat, että kunkin kielen termistössä esiintyy variaatiota ja että sitä oli eniten pohjoissaamen termistössä. Variaation yleisyys voi johtua esimerkiksi siitä, että pohjoissaamea käytetään kolmessa eri maassa, joiden enemmistökielet kuuluvat kahteen eri kielikuntaan, tai siitä, että pohjoissaamen muoto-opin termit ovat nuorempia kuin suomen tai englannin kielen. Nämä asiat voivat myös olla pohjoissaamen näennäisen epäjohdonmukaisesti tehtyjen yhdyssanojen taustalla. Kuitenkaan koltansaamesta ei löytynyt niin paljon variaatiota kuin pohjoissaamesta, joten oletettavasti yleisyys johtuu siitä, että pohjoissaamea käytetään varsin laajasti kolmessa eri maassa, eikä niinkään termien iästä. Tämän tutkielman käsitejärjestelmät kattavat vain pienen osan muoto-opin käsitteistä, joten termistöä on laajennettava, jotta siitä olisi eniten apua. Sen jälkeen termit olisi harmonisoitava ja yhtenäistettävä koltansaamenkielisten terminologien ja lingvistien työryhmän yhteisvoimin. Sen lisäksi tämän tutkielman tuloksia voi käyttää hyväksi mm. inarinsaamen kielitieteen termistön luomisessa.
-
(2023)Vaikka tuomiokirjat tuovat tavalliset kansanryhmät esiin poikkeuksellisessa kriisitilanteessa, ne ovat paras lähde lähestyä myös tavallista elämää. Tässä maisterintutkielmassa pyrinkin lapsenmurhatapauksien kautta lähestymään kahden pitäjän elämää katsottuna lapsenmurhasta syytettyjen näkökulmasta. Pöytäkirjoista aukeaa yhteisöt, joihin on mahtunut monia erilaisia jäseniä. Useimmat lapsenmurhista epäillyksi joutuneet ovat olleet tavallisia piikoja tai itsellisiä, joiden aiempi elämä ei ole herättänyt aihetta epäilyksiin. Toisaalta oikeuspöytäkirjat tarjoavat näkökulmia myös yhteisön kriiseihin tai poikkeuksellisiin tilanteisiin. Juorujen kautta on selvitetty sosiaalisia kriisejä, oikeudessa on pohdittu, kuinka mielenterveysongelmaista syytettyä tulisi kohdella. Oikeudenhoito tapahtui myös nälänhädän aikana 1690-luvun lopussa. Lapsenmurhasta syytetyksi joutuneiden naisten elämä kietoutuu osaksi yhteisöjensä arkipäivää ja vaikeissa tilanteissa selviämistä. He olivat aktiivisia toimijoita, joiden tilanteet olivat monella tavalla samankaltaisia, mutta toisaalta he olivat valinneet myös erilaisia polkuja elämälleen. Vaikka kaikille syytetyille löytyy yleisimmin muutamia yhteisiä piirteitä, heitä on mahdoton tiivistää homogeeniseksi ryhmäksi.
-
(2017)Tutkielman aiheena on ahdistus, jota käsitellään Heideggerin ja Sartren filosofioiden näkökulmasta. Heideggeria ja Sartrea yhdistää ahdistuksen ratkaiseva rooli kummankin filosofisessa systeemissä. Tutkielma on Heideggerin ja Sartren ahdistuskäsitysten yhteneväisyyksien ja eroavaisuuksien kuvaus, pyrkimyksenä on esitellä Heideggerin ja Sartren ajattelun pääkohdat niin, että konteksti, jossa ahdistus näyttäytyy, tulee oleellisesti näkyväksi, sekä käsitellä, miten ahdistus toimii molemmille avainkäsitteenä. Tutkielman johdantona on lyhyt kuvaus Kierkegaardin eksistenssifilosofiasta sekä yleisesti fenomenologiasta, nämä perustelevat niin historiallisesti kuin käsitteellisti kysymystä ahdistuksesta. Heideggerin ahdistuskäsityksen avaamiseksi esitellään Heideggerin fundamentaaliontologia ja sitä kautta Daseinin eksistentiaalinen analyysi. Daseinin ahdistus näyttää ei-minkään, mikä samalla Heideggerille paljastaa kysymyksen olemisesta ja tarkoittaa tietä fundamentaaliontolgiaan. Ahdistus avaa Daseinin maailmassa-olon, sen olemisen kohti kuolemaa ja on siten myös Daseinin varsinaisena olemisen lähde. Sartren käsitys ahdistuksesta kietoutuu vapauden ympärille, se liittyy oleellisesti Sartren eksistentiaaliseen ihmiskäsitykseen. Sartren ontologiassa tietoisuus on lähtökohtaisesti ei-mitään, täysin perustaton, jonka ahdistus paljastaa. Sartrelle ahdistus on osoitus ihmisenä olemisen sattumanvaraisuudesta ja perustattomuudesta maailmassa ilman Jumalaa. Ahdistus syntyy siitä, että ihminen joutuu keksimään arvot elämälleen ja on aina vaarassa epäonnistua. Tutkielman lopuksi tarkastellaan Heideggerin ja Sartren ahdistuskäsityksiä niissä filosofisissa konteksteissa joissa ne ilmenevät. Yhteistä Heideggerin ja Sartren ajattelussa on ei-minkään oleellinen rooli, jonka ahdistus nimenomaan paljastaa. Ahdistuskäsitysten ero perustuu lähtökohtaisesti erilaiseen ajattelukontekstiin. Tutkielmassa kysymys ahdistuksesta muodostuu myös historiallisena. Sartre omaksuu oleellisia osia Heideggerin ajattelusta, myöhemmin heidän välillään käydään dialogia myös vastakkaiseen suuntaan. Heideggeria ja Sartrea yhdistää kiista eksistentialismista, jossa kyseessä on viime kädessä se miten ihmisen eksistenssi ymmärretään. Heideggerille kysymys olemisesta on ensisijainen suhteessa ihmisen olemassaoloon, puolestaan Sartren filosofian keskiössä on ihminen.
-
(2022)Tutkimuksessa tarkastellaan Levi.fi-sivustolla esitettyjä Levin ravintoloiden markkinointinimiä. Tavoitteena on luoda yleiskuva nimien rakenteesta ja merkityksestä sekä selvittää, millaisena tavalliset kielenkäyttäjät näkevät Levin ravintoloiden nimet. Tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi sitä, miten nimet ilmentävät paikallisuutta. Tutkimuksessa on käytetty kahdenlaista aineistoa. Toinen osa-aineisto koostuu 52:sta Levin ravintolan nimestä, joiden rakennetta tarkastellaan funktionaalis-semanttisen analyysimallin avulla. Nimiä tarkastellaan niiden rakenteen, merkityksen ja funktion kautta. Toinen osa-aineisto on kyselytutkimus, jossa selvitetään adjektiiviparien vertailun avulla vastaajien mielipiteitä kahdeksasta Levin ravintolan nimestä sekä pyydetään nimiehdotuksia kuvitteelliselle Levin uudelle ravintolalle. Kyselytutkimukseen vastasi 81 vastaajaa. Levin ravintoloiden nimet ovat pääasiassa yksikielisiä suomenkielisiä nimiä. Suurin osa nimistä sisältää liikeideaa ilmaisevan nimenosan, joka on tyypillisesti ravintola (esim. Ravintola Kiisa). Selventäviä täydennysosia esiintyy nimissä erittäin vähän. Levin ravintoloiden nimien yksilöivät nimenosat ovat suurimmaksi osaksi epäsuorassa merkityssuhteessa tarkoitteeseensa (esim. King Crab House). Suurin osa Levin ravintoloiden nimistä ilmentää paikallisuutta jollain tavalla. Näitä tapoja ovat esimerkiksi suomen tai pohjoissaamen kieliainesten esiintyminen nimissä (esim. Ahku), suora viittaussuhde johonkin Levillä sijaitsevaan paikkaan (esim. Immelkartano) sekä epäsuoraviittaussuhde paikallisuuteen liittyviin semanttisiin kenttiin, kuten Lappi-aiheisiin asioihin ja ilmiöihin tai saamelaiskulttuuriin (esim. Poron Bensis, Joiku Music Bar). Kyselytutkimuksessa suomenkieliset Levin ravintoloiden nimet saivat enemmän positiiviseksi miellettäviä arvioita vastaajilta kuin englanninkieliset. Miellyttävimpiä ja houkuttelevimpia nimiä olivat esimerkiksi Ravintola Wanha Hullu Poro, Ravintola Sapuška ja Ravintola Saamen Kammi. Nimet Ravintola Gastro K., Ravintola Horizont ja Ristorante Renna saivat puolestaan enemmän arvioita epämiellyttävä, vieras, tylsä ja luotaantyöntävä. Uuden ravintolan nimiehdotusten aiheissa esiin nousivat luonto ja lappilaisuus. Nimet olivat pääosin yksikielisiä suomenkielisiä nimiä (esim. Lapin lumo, Ravintola Kaamos).
-
(2022)Avhandlingens fokus ligger på hur interaktion skapas mellan verket och läsaren i den multimodala bilderboken Boken som inte ville bli läst (2020). Verket handlar om en vuxen och ett barn som försöker läsa en bok som gör allt den kan för att inte bli läst. Materialet är till sin natur multimodalt, vilket innebär att flera modaliteter utöver skrift används, exempelvis bild, färg och typsnitt (Björkvall 2009:13). Modaliteterna inverkar på hur läsaren närmar sig materialet, och i detta material används de också för att aktivera läsaren medan hen läser. Analysen sker genom ett socialsemiotiskt ramverk utarbetat främst av Halliday och Kress & van Leeuwen (2006). Syftet med studien är att undersöka vilka resurser som används i interaktionsskapande syfte, samt hurdana interaktiva handlingar som skapas med hjälp av multimodalitet. Verket är tydligt skapat för en högläsningssituation. Analysen visar att de olika modaliteterna samverkar och lockar läsaren till att utföra både fysiska och språkliga handlingar. Detta sker bland annat genom beskrivningar av hur boken förvandlas till något, såsom att boken blir till en ratt. Det förekommer både obligatoriska och frivilliga handlingar som läsaren bör utföra. Skrift, språkhandlingar och illustrationer påverkar hur läsaren tar del av innehållet och förstärker ofta varandra. Också kompositionella val och innehållets utformning påverkar den läsarhandling som skapas, såsom att fylla i egna ord på ett uppslag där det finns luckor i skriften. Av språkhandlingarna förekommer uppmaningar eller instruktioner till läsaren ofta dolda i form av påståenden eller frågor. På grund av detta har läsaren en speciellt stor roll i läsningen, eftersom hen både direkt och indirekt deltar i att skapa handlingen i verket. Interaktion skapas genom språkhandlingar, typsnitt och placering. Bilderboken fungerar därmed som en interaktiv helhet som tar med sig läsaren och lyssnaren på ett äventyr som de själva får delta i och påverka.
-
(2019)Tutkielmassa kartoitetaan äidinkielenopettajien käsityksiä omasta puhekielestään sekä suhtautumista oppilaidensa kielenkäyttöön. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan opettajien asenteita murteiden käyttöön yleisesti ja opetuskontekstissa. Lopuksi tarkastellaan myös, mitä äidinkielenopettajat opettavat murteista ja miten heidän oppilaansa suhtautuvat opetukseen. Aineisto koostuu vuonna 2017 kerätystä kyselyaineistosta, johon vastasi 67 äidinkielenopettajaa, ja seitsemän äidinkielenopettajan haastatteluista, joita pidettiin marraskuun 2017 ja helmikuun 2018 välillä. Kyselylomakkeen vastaajia ja haastateltavia on eri puolilta Suomea eri opetusasteilta. Tutkielmassa hyödynnetään kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimuksen menetelmiä. Teoriataustaksi on koottu erilaisia murreasennetutkimuksia, opettajien kielen vaihteluun ja asenteisiin liittyviä tutkimuksia sekä opetussuunnitelmia. Äidinkielenopettajat kuvailevat omaa puhettaan eri tavoin. Monet kertovat, että puhe säilyy samanlaisena sekä vapaa-ajalla että opetuksessa, mutta joillakin puhe saattaa yleiskielistyä opetuksessa. Muutama opettaja ilmoittaa käyttävänsä murretta kuitenkin tehokeinona opetuksessaan. Oppilaiden puhetta opettajat kuvaavat pääosin positiivisesti, kuten ilmaisuvoimaiseksi ja rikkaaksi, mutta oppilaiden kerrotaan myös kiroilevan luokassa. Haastatteluiden opettajista osa kertoo puuttuvansa kiroiluun, mutta osa sanoo, ettei kiinnitä siihen huomiota. Tutkimuksessa selvisi, että äidinkielenopettajat suhtautuvat yleisesti murteiden käyttöön pääosin positiivisesti. Murteiden käyttöä kuvailtiin erilaisin positiivisin kuvaavin ilmauksin. Toisen opettajan murteen käyttöön suhtaudutaan myös positiivisesti, mutta luokkahuonevuorovaikutuksen ymmärrettävyyttä korostettiin monissa vastauksissa. Murteen käyttö opetuspuheessa nähtiin suureksi osaksi hyödyllisenä: se voi vaikuttaa myönteisesti opettajan identiteettiin sekä opettajan ja oppilaan väliseen vuorovaikutukseen ja siitä voi olla myös opetuksellista hyötyä. Murteen käytön haittana koettiin mahdollinen ymmärrettävyyden heikkeneminen tai opettajan uskottavuuden kärsiminen. Haastatteluista selvisi, että murteita käsitellään eri tavoin: niistä opetetaan perusasioita, kuten itä–länsimurrejakoa ja murrepiirteitä, joko opettajan johdolla tai itsenäisesti tehtäviä tehden. Murteista myös keskustellaan. Oppilaat suhtautuvat murteita käsittelevään opetukseen pääasiassa kiinnostuneina ja uteliaina. Osa haastateltavista teettää oppilailla tehtäviä, joissa oppilaat voivat kirjoittaa omalla puhekielellään. Kuitenkin asiatyylisiksi tarkoitettujen tekstien puhekielisyyksiin puututaan ja oppilaille korostetaan yleiskielen tärkeyttä. Tutkimuksen mukaan äidinkielenopettajilla on monia mielipiteitä murteen käytöstä, mutta suhtautuminen on kuitenkin suureksi osaksi positiivista. Opettajilla on paljon pedagogista vapautta päättää opetuksestaan, mutta he ovat myös sitoutuneita noudattamaan opetussuunnitelmia.
-
(2019)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat suhtautuvat sähköisiin työtapoihin ja opetuksen sähköistämiseen ja miten suhtautumista ilmennetään kielellisillä valinnoilla. Tutkielman aineisto koostuu keväällä 2017 tehdyn lomakekyselyn avovastauksista, joissa annetaan vinkkejä ja kehitysehdotuksia äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien sähköiseen työskentelyyn. Tutkielman teoreettinen lähtökohta on J.R. Martinin ja P.R.R. Whiten systeemis-funktionaaliseen kielikäsitykseen pohjaava suhtautumisen teoria. Tarkastelen teorian käsittein ja tekstintutkimuksen menetelmin muun muassa, millaisia sähköiseen työskentelyyn ja opetuksen sähköistämiseen liittyviä arvottavia ilmauksia aineistossa esiintyy ja miten vastaajat sitoutuvat sanomaansa. Aineistossani opettajien vastaukset jakautuivat karkeasti kolmeen aiheeseen: 1) työkalut, alustat ja materiaalit, 2) opettajien koulutus ja yhteistyö sekä 3) sähköistäminen itseisarvona. Vastaukset ovat luonteeltaan direktiivisiä, eli niiden funktio on ohjata toimimaan. Suhtautuminen sähköisiin työtapoihin ja opetuksen sähköistämiseen on vastausten perusteella pääosin kriittistä. Työkaluissa, alustoissa ja materiaaleissa on kehitettävää, mitä ilmennetään arvottavilla sanavalinnoilla sekä modaali-ilmauksilla. Kehitysehdotukset on suunnattu koulutusta kehittävälle taholle. Vinkit toimivista työtavoista on puolestaan osoitettu kollegoille. Tällöin myös suhtautuminen näyttäytyy positiivisena. Koulutus ja yhteistyö nähdään vastauksissa itsessään arvokkaana ja molempia toivotaan lisää. Kouluttamisen nähdään olevan päättäjien vastuulla, kun taas opettajien yhteistyötä käsittelevissä vastauksissa vedotaan kollegoihin. Useassa vastauksessa kielletään sähköisyyden itseisarvo eksplisiittisesti. Näissä vastauksissa suhtautuminen onkin kriittisimmillään ja sitoutumisen aste on korkea. Sähköistämisen itseisarvoa käsittelevissä vastauksissa huomionarvoista on, että niissä vedotaan usein oppilaiden ja opiskelijoiden etuun, taitoihin ja toiveisiin. Opettajat ovat huolissaan koulutusta koskevasta päätöksenteosta, jossa sähköistäminen näyttäytyy itseisarvona.
-
(2020)Käsittelen tutkielmassani luokkayhteiskunnassa vallinneita kasvatusihanteita ja sitä, miten ne vaikuttivat työläisperheiden kasvatus- ja koulutusmotivaatioon. Tarkastelen keinoja, joilla julkiset ja yksityiset toimijat halusivat osallistua työväenluokan kasvatukseen. Tutkimuskysymyksiäni ovat millaista oli työläislasten kotikasvatus, kuinka työväenliike osallistui työväen kasvatukseen ja koulutukseen sekä tekivätkö perhe ja julkiset toimijat yhteistyötä kasvatuksellisissa ja koulutuksellisissa asioissa. Tutkielma vastaa myös kysymykseen siitä, oliko kasvatuksen ja koulutuksen taustalla toive sosiaalisesta noususta. Tutkielman aikarajaus rakentuu 1898 piirijakouudistuksen sekä 1921 oppivelvollisuuslain välille. Väliin jäävä aika muodostaa tyhjiön, jolloin julkisvalta sääteli oppivelvollisuutta suosituksin, ei pakolla. Tutkielmani perehtyy siihen, miten kasvatus hoidettiin aikana, jolloin koulu ei ollut osa jokaisen lapsen arkea. Rakennan historiallista narratiivia käyttäen monipuolista aineistoa. Tutkimuskirjallisuuden avulla selvitän, millaisia olivat aikakauden kasvatus- ja perheihanteet. Kirjallisuuskatsausta täydentää empiirinen analyysi, jonka työkaluina käytän muun muassa aikalaiskirjoituksia, lehtiä, muistitietoa sekä työväenpuolueen kokouksien pöytäkirjoja. Aikalaiskirjoitusten, kokouspöytäkirjojen ja lehtien avulla selvitän, millainen oli työväenaatteen ja kasvatuksen suhde. Muistitiedon avulla selvitän kokemuksellista historiaa liittyen kotikasvatukseen ja kansakouluun. Kasvatustyö oli ensisijaisesti yksityinen asia. Naisella nähtiin olleen luonnollinen kutsumus äitiyteen ja kasvatukseen, kun miehen osa oli huolehtia perheen taloudellisesta pärjäämisestä. Työläisperheet eivät heikon palkkatason takia usein pärjänneet mieselättäjän tuloilla, joten ihannetta ei saavutettu. Työläisäitien osallistuessa työelämään pelättiin lasten jäävän vaille kunnollista kasvatusta. Tällöin julkiset toimijat halusivat omilla keinoillaan taata kunnollisen kasvatuksen toteutumisen. Työväenliikkeen osallistumisella kasvatustoimiin oli poliittinen motiivi; se halusi varmistaa, etteivät potentiaaliset kannattajat ajautuneet porvarillisen vaikutusvallan piiriin. Sosiaaliseen nousuun ei aktiivisesti tutkimusmateriaalini perusteella pyritty. Elinolojen parantaminen uskottiin poliittiselle työväenliikkeelle, jonka luotettiin ajavan työväen asiaa. Kansakoululaitos osallistui työväen sivistykselliseen kasvatukseen ja sen rooli ensisijaisesti köyhän väestön kouluna korostui. Roolissaan vähävaraisten kouluna kansakoulu oli puun ja kuoren välissä suhteessaan työväenliikkeeseen. Liike syytti kansakoululaitosta porvarillisten intressien palvelijaksi.
-
Äidinrakkaus ihanteena ja myyntivalttina : Äitiyden esittäminen japanilaisissa televisiomainoksissa (2017)Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten japanilainen televisiomainonta esittää ja rakentaa äitiyttä. Työssä tarkastellaan myös äitiyden esityskäytännöissä viimeisen 20 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia. Tarkoituksena on pohtia esityskäytäntöjen syitä Japanin kulttuurin ja yhteiskunnallisen tilanteen kontekstissa. Äitiys nähdään Japanissa yleisesti arvostettuna ja ihailtavana tehtävänä, sekä lämmön ja rakkauden symbolina. Valtio on historiallisesti tukenut ja edistänyt ihannetta naisesta kotona hyvän vaimon ja viisaan äidin roolissa, mutta nykypolitiikassa ajatellaan, että naisten osallistuminen työelämään ajaa yhteiskunnan etua. Perinteinen äitiys on siis muuttumassa. Tutkielman aineisto koostuu 80:sta Japanin televisiossa esitetystä äitihahmon sisältävästä televisiomainoksesta, joista 40 näytettiin vuosina 1995–1996 ja toiset 40 vuosina 2015–2016. Aineistoa tarkastellaan laadullisen ja määrällisen sisällönanalyysin keinoin, ja analyysin apuvälineenä käytetään myös semiotiikkaa. Kehyksenä toimii Judith Butlerin performatiivisuusteoria, jonka mukaan sukupuoli on sosiaalisesti rakennettu illuusio. Teoriaa soveltaen ajatellaan, että käsitykset äitiydestä muuttuvat kytköksissä kulttuurin ja aikakauden normeihin ja ihanteisiin, ja mainonnan esitykset ilmentävät ja tuottavat näitä käsityksiä. Tutkielman tulokset osoittavat, että äitiys on edelleen merkittävä ja arvostettu tehtävä Japanissa. Äitihahmoihin yhdistetään erityisesti rakastaminen, huolehtivaisuus ja lapsen kannustaminen – ankaruuskin kumpuaa välittämisestä. Äidinrakkaus toimiikin toistuvasti mainosten kantavana teemana, jolla pyritään vetoamaan katsojien tunteisiin. Äitihahmojen esittämistä käytetään usein myynnin välineenä yhdistämällä tuotteisiin äidin positiiviset ominaisuudet ja konnotaatiot. Äitihahmot mainostavat usein elintarvikkeita ja kodinhoitoon liittyviä tuotteita, mutta myös teknologiaa. Esimerkiksi kameramainokset vetosivat äidin kautta perheen muistojen säilyttämiseen ja puhelinyhtiöt yhteydenpidon tärkeyteen. Aineiston 1990-luvun mainoksissa äidit esitettiin pääasiassa kotiaskareissa tai hoitamassa lasta. Äidit kuvattiin perheen keskiössä, ja he toimivat huolehtimassa kaikista perheen asioista. 2010-luvulla puolestaan toistuivat perhe-esitykset, joissa äidille olennaista oli perhesuhteiden vaaliminen kodinhoidon sijaan. Sukupuoliroolien eronteko oli vähentynyt ja korostuneen aseman sai vanhempien välinen kumppanuus. Nykypolitiikka tai japanilaisten muutoksessa olevat käsitykset eivät kuitenkaan vielä mainonnassa laajemmilta osin ilmene. Äidit määritellään edelleen pääasiassa lasten ja perheen, ei äidin oman identiteetin kautta. Äitiyttä kuvataan enemmän perinteisen ihanteen kuin todellisen yhteiskunnallisen tilanteen mukaisesti.
-
(2011)Tutkielmassa tarkastellaan kahden etunimityypin yleistymistä ja suosionvaihtelua. Tutkittavat nimityypit ovat kak-sitavuiset ija-päätteiset naisennimet (kuten Eija, Maija ja Raija), joita tutkielmassa kutsutaan Aija-tyypiksi, ja kak-sitavuiset nja-päätteiset naisennimet (kuten Pinja, Ronja ja Tanja), joita kutsutaan Anja-tyypiksi. Tavoitteena on tutkia kahden naisennimityypin syntymistä ja suosiota. Mikä on nimien alkuperä ja onko uuden nimen mallina käytetty mahdollisesti toista, yleistä nimeä? Mitkä nimistä ovat yleistyneet ensimmäisinä ja mitkä nimet ovat jää-neet harvinaisiksi? Milloin ija- ja nja-päätteiset nimet ovat suosituimmillaan, ja miten nimityyppien suosiot ovat vaihdelleet? Tutkimuksen aineisto on saatu Väestörekisterikeskuksen tilastoista, jotka sisältävät tiedot vuonna 1965 elossa ol-leista ja sen jälkeen syntyneistä suomalaisista. Aineistoon on poimittu viisivuotiskausittain vuosilta 1870 1999 kaikki ija- ja nja-loppuiset nimet, jotka on annettu ensimmäisiksi etunimiksi suomenkielisille tytöille. Aineistoon kuuluu myös vastaavat tiedot yksittäisiltä vuosilta 2000 2009. Lisäksi työssä tukeudutaan monin paikoin Väestö-rekisterikeskuksen nimipalveluun, joka on Väestörekisterikeskuksen internetsivuilla toimiva hakupalvelu. Aineisto sisältää yhteensä 46 Aija-tyypin nimeä ja 66 Anja-tyypin nimeä. Työn tutkimusmetodi on kvantitatiivinen: etunimi-tyyppien yleistymistä selvitetään ja kuvataan taulukoiden ja kaavioiden avulla. Työssä hyödynnetään soveltuvin osin innovaatiotutkimuksen teorioita ja tilastotieteen menetelmiä. Sekä (K)+V+ija että (K)+V+nja ovat nimimuotteja. Niiden mukaan on helppo muodostaa uusia nimiä, jotka yleen-sä ongelmitta tunnistetaan (naisten)nimiksi. Alun perin nämä muotit on tunnettu lähinnä lempinimimuotteina, jotka todennäköisesti ovat alkujaan lainaa. Myöhemmin Aija- ja Anja-tyypin nimiä on alettu antaa myös virallisiksi ni-miksi, ja viimeistään 1900-luvun alusta lähtien tämän mallin mukaisilla nimillä on ollut kiistatta virallisen etuni-men asema. Tutkielmassa osoitetaan, että tutkittavat etunimityypit ovat kuuluneet etunimistöön jo 1800-luvun puolella. Monet Aija-tyypin nimet yleistyvät 1900-luvun alussa ja ovat yleisimmillään 1900-luvun puolivälissä. Suosionhuipun aikana ija-päätteisen nimen saa keskimäärin useampi kuin joka kymmenes tyttö. Anja-tyypillä ei ole yhtä selkeää suosionhuippua, vaan tyyppi on tasaisen suosittu 1900-luvun ajan. 2000-luvulla Anja-tyyppi on selvästi Aija-tyyppiä suositumpi. Etunimien suosionvaihtelututkimuksissa on tähän asti tukeuduttu prosenttilukuihin: mitä suuremman osuuden vuo-sittain syntyneistä lapsista kunkin nimen haltijat muodostavat, sitä suositumpi nimi on. Tutkielmassa kyseenalaiste-taan näin yksiselitteinen nimen suosion määritelmä. Vuosittain annettujen erilaisten nimien määrä on kasvanut merkittävästi 1900-luvun puolivälistä lähtien. Samalla valikoima, josta nimet valitaan, on kasvanut. Tämä suuri muutos nimenannossa pitäisi ottaa huomioon etunimien suosionvaihtelututkimuksissa. Vuoden yleisimmin valittu nimi 2000-luvulla ei voi saada yhtä suurta prosenttiosuutta kuin vuoden kärkinimi 1950-luvulla, mutta se ei välttä-mättä tee nimestä vähemmän suosittua.
-
(2018)Tutkin pro gradu -työssäni järjestölehden merkitystä harrastusidentiteetin rakentajana ja sitä, miten lehti pyrkii luomaan suhdetta lukijoihinsa. Tarkastelen sitä, kuka teksteissä pääsee ääneen sekä sitä, minkälaisia paikkoja lukijalle tekstissä osoitetaan. Aikakauslehtijutut ovat lähtökohtaisesti moniäänisiä: niissä kuuluvat niin haastateltavien, toimittajan kuin muidenkin toimijoiden äänet. Harrastelehtien ensisijainen tehtävä on usein yhteishengen luominen. Pro gradu -tutkielmani on laadullinen teksti- ja diskurssianalyysi, ja aineistoni koostuu kuudesta Suomen Partiolaisten Partio-lehden ja kuudesta Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Heppu-lehden jutusta. Järjestölehtiä ja niiden merkitystä harrastajien tai jäsenten identiteetin rakentajana ei ole aiemmin tutkittu laajasti. Tutkielmani teoreettisena taustana toimii erityisesti teoria sosiaalisista ryhmistä sisä- ja ulkoryhminä. Sen mukaan ihmisryhmät tuotetaan diskurssissa ja ne ovat tarkasteltavissa diskurssina. Kun ryhmä tuotetaan kielellisesti, sen ajatellaan olevan paikannettavissa kielellisiin rakenteisiin. Teorian keskeiset käsitteet ovat sisäryhmä ja ulkoryhmä. Sisäryhmä tarkoittaa yksilön omaa ryhmää, ulkoryhmä puolestaan ryhmää, johon yksilö ei kuulu. Sisäryhmään sisältyy ajatus positiivisesta yhteisöllisyydestä ja positiivisista ryhmäominaisuuksista. Ihmiset luokitellaan erilaisiin ryhmiin kategorisoimalla heitä. Lähestyn tutkimuskysymyksiäni tarkastelemalla eri referointikeinojen avulla, keiden äänet kuuluvat aineistonani olevissa teksteissä. Tutkielmani mukaan toimittaja tuo suorilla sitaateilla tekstiin haastateltavansa omaa ääntä ja siten haastattelutilanteen autenttisuutta ja ainutlaatuisuutta. Sitaateilla rakennetaan myös yhteenkuuluvuutta oman jäsenistön kanssa. Samalla toimittaja osoittaa tekstissä muun muassa nollapersoonan avulla lukijalle paikkoja, joissa tämä voi samastua partiolaisten kokemuksiin. Usein toimittaja saattaa olla myös yksi kuvaamansa partiotapahtuman osallistujista, joka yhdistää juttujen eri ääniä ja lähteitä. Tutkielmani vahvistaa, että järjestölehtien tehtävä on tukea jäsenten mielissä positiivista kuvaa harrastuksesta. Yksi merkittävä sisä- ja ulkopiiriläisyyttä luova tekijä on aineiston jutuissa käytetty, harrastusidentiteettiä tukeva kieli ja partiotermistö. Partiolehtien jutuissa partiolaiset näyttäytyvät positiivisina, toiminnallisina, yhteisöllisinä, osaavina, vastuullisina ja oikeamielisinä. Partiolaiset kuvataan usein myös muiden auttajina. Partiolaisuus näkyy sisäryhmän toiminnassa tavoiteltavana piirteenä. Ulkoryhmät kokevat harrastuksen puolestaan kiehtovaksi, mutta ajoittain hieman oudoksi toiminnaksi. Muita partiolehtien muodostamalle tekstilajille ominaisia piirteitä ovat tutkielmani mukaan juttujen opetuksellisuus sekä tietynlainen kotikutoisuus, joka liittyy toimittajien harrastajataustaan: kirjoittajat ovat pääsääntöisesti nuoria, eivät ammattitoimittajia.
-
(2020)Tutkielmassa tutkitaan, mitä viheliäisellä ongelmalla tarkoitetaan nykysuomessa. Tutkielmassa kartoitetaan, millä tavalla viheliäistä ongelmaa kuvataan, missä yhteyksissä sitä käytetään ja millaisissa koteksteissä se esiintyy. Viheliäinen ongelma on käännös englanninkieliselle wicked problem -termille. Viheliäinen ongelma on kestävyystieteen termi, mutta nuoren tieteenalan suomenkielinen termistö ei ole vielä vakiintunut. Tutkielma antaa tukea kestävyystieteen sanaston rakentamiseen. Tutkielman aineistona on 129 tekstiä, joissa mainitaan viheliäinen ongelma. Karkeasti luokiteltuna teksteistä 38 on tieteellistä ja 91 populaaria yleiskielistä tekstiä. Tieteellisistä teksteistä valtaosa on Helsingin yliopiston digitaalisesta arkistosta HELDAsta. Aineiston teksteistä kaikki paitsi 1 on julkaistu 2000-luvulla. Valtaosa on julkaistu 2010-luvun loppupuolella tai vuonna 2020. Viheliäisen ongelman käyttö on selvästi yleistynyt kielessä vasta parin viime vuoden aikana. Tutkielmassa hyödynnetään kognitiivisen kielitieteen analyysivälineitä viheliäisen ongelman tietokehyksen selvittämiseen, viheliäisyyden hahmottamien skaalojen kuvaamiseen ja viheliäiseen ongelmaan liittyvien prosessien selvittämiseen. Tutkielmassa hyödynnetään sosiokognitiivista terminologiaoppia aineiston tieteellisempien tekstien tarkasteluun ja näissä teksteissä hahmottuvien käsitejärjestelmien ja määritelmien kuvaamiseen. Tutkielmassa luodaan suppea katsaus viheliäisen käytön kehitykseen suomen kielessä 1500-luvulta 1900-luvun loppuun sekä tieteen kielessä HELDAn aineiston perusteella.Tutkielman mukaan viheliäinen ei ole yleinen lekseemi, eikä se ole tavallisesti käytössä tieteellisessä diskurssissa. Se esiintyy tieteellisissä teksteissä lähinnä termissä viheliäinen ongelma. Historiallisesti viheliäinen liittyy vahvasti uskonnolliseen diskurssiin, ja sen merkitys on ollut pejoratiivinen. Tutkielmassa esitetään, että aineistossa kuvattua viheliäisyyttä ei kuvata yleiskielen sanakirjassa, vaan sanakirjan merkitysryhmistä puuttuu aineistossa esiintyvä ei-pejoratiivinen monimutkaisuus, arvolatautuneisuus, vaikeus ja viheliäisen ongelman kiireellinen ratkaisun tarve. Tutkielman terminologisessa tarkastelussa tieteellisissä teksteissä hahmottuu käsitejärjestelmä, jossa monimutkaisen viheliäisen ongelman yläkäsite on ongelma, ja sen vieruskäsitteet ovat yksinkertaisempi kesy ongelma ja näiden välillä oleva sotkuinen ongelma. Viheliäiseen ongelmaan liittyy koostumussuhteisesti osa-ongelmat, ja kukin viheliäinen ongelma voidaan nähdä toisen viheliäisen ongelman osa-ongelmana. Tärkein viheliäiseen ongelmaan liittyvä funktionaalinen prosessi on ratkaiseminen. Ratkaisumahdollisuuksien löytämiseksi viheliäinen ongelma pitää määritellä, ja sen sijainti systeemissä pitää paikantaa. Yhteistyöllä tunnistetaan vastatoimet, joiden avulla päästään määrittelyssä kuvattuun tavoitetilaan. Ratkaisu ei ole koskaan valmis tai tyydytä täydellisesti kaikkia osapuolia, sillä uniikkiin, monimutkaiseen ja epämääräiseen viheliäiseen ongelmaan liittyy paljon näkökulmia ja arvoja. Kömpelö ratkaisu on ratkaisu, joka edesauttaa laajemman viheliäisen ongelman ratkaisemista. Populaareissa teksteissä korostuu viheliäisen ongelman ratkaisun tärkeys ja kiireellisyys, tieteellisimmissä teksteissä ongelman ratkaisun vaikeus ja jopa täysi mahdottomuus. Ilmastonmuutos on aineiston prototyyppisin viheliäinen ongelma. Se on monimutkainen ja kompleksinen, ihmisen aiheuttama, epämääräinen, ainutlaatuinen, muihin ongelmiin liittyvä ja arvoilla latautunut. Se koskettaa erityisen laajasti koko maapalloa ja ihmiskuntaa, ja sen ratkaisemisella on kiire.
-
(2018)Käsittelen tutkielmassani udmurtin kielen menneen ajan liittotempuksia. Udmurtin liittotempuksia on tutkittu hyvin vähän, eikä koko järjestelmän kattavaa kuvausta ole aiemmin tehty. Tutkimuksen ensisijainen tavoite onkin luoda kattava kuvaus udmurtin verbien menneen ajan liittotempusten järjestelmästä Tutkimuksen ensimmäinen hypoteesi on, että udmurtin menneen ajan liittotempuksia on kahta eri tyyppiä: finiittisesti taipuneista verbeistä ja apuverbistä muodostetut liittotempukset (duratiivinen ja habituaalinen liittopreteriti sekä 1. ja 2. pluskvamperfekti) ja partisiipeista ja apuverbistä muodostetut liittotempukset (resultatiivinen liittopreteriti). Tutkimuksen toinen hypoteesi on, että liittotempusten tehtävänjako perustuu toisaalta muotojen aspektiin, toisaalta syntaksiin. Kolmas hypoteesi on, että muotojen kehitys noudattaa niitä säännönmukaisuuksia, joiden on todettu pätevän useimpiin maailman kieliin. Tutkimuksen aineisto koostuu 836 esimerkkilauseesta ja -katkelmasta, jotka on kerätty 1.1–30.6.2013 ilmestyneistä Udmurt duńńe -sanomalehdistä. Aineisto on koottu Udmurt corpus -tekstikorpustyökalua käyttäen. Esiintymät on käännetty ja analysoitu, jonka jälkeen on etsitty kullekin muodolle prototyyppisimmät esiintymisympäristöt. Seuraavaksi on kiinnitetty huomiota muihin mahdollisiin käyttötapoihin, erityisesti sellaisiin, joita aiemmassa tutkimuksessa ei ole tuotu esiin tai jotka ovat teoreettisen viitekehyksen kannalta kiinnostavia. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu yleisen kielitieteen tempustutkimukseen sekä udmurtin kielen oppikirjoihin, kielioppeihin ja kielenkuvauksiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että udmurtin liittotempukset jakautuvat kahteen ryhmään: imperfektiivisiin ja kaukaisemman menneisyyden liittopreteriteihin. Imperfektiivisiin liittopreteriteihin kuuluvat duratiivinen ja habituaalinen liittopreteriti, kaukaisemman menneisyyden liittopreteriteihin puolestaan 1. ja 2. pluskvamperfekti sekä resultatiivinen liittopreteriti eli ns. 3. pluskvamperfekti. Imperfektiiviset ja kaukaisemman menneisyyden liittopreteritit eivät ole keskenään aspektuaalisessa oppositiossa, vaan ne vaikuttavat toimivan ajallisesti eri tasoilla. Habituaalinen liittopreteriti on hyvin harvinainen, ja se vaikuttaakin olevan väistymässä järjestelmästä. Duratiivinen liittopreteriti sen sijaan on hyvin yleinen, ja se on aineiston perusteella saamassa myös habituaalisen liittopreteritin funktiot. Pluskvamperfektien järjestelmä koostuu kolmesta rakenteesta, joista 1. ja 2. pluskvamperfekti ovat keskenään evidentiaalisessa oppositiossa: 1. pluskvamperfekti on suoran havainnoinnin muoto eli evidentiaalisesti merkitsemätön, kun taas 2. pluskvamperfekti on epäsuoran kerronnan muoto eli evidentiaalisesti merkitty. Resultatiivinen liittopreteriti eli 3. pluskvamperfekti on taipuvainen subjektittomiin eli semanttisesti passiivisiin rakenteisiin. 1. ja 2. pluskvamperfektiä pyritäänkin käyttämään silloin, kun halutaan ilmaista sekä subjekti että objekti, kun taas 3. pluskvamperfekti on luonnollisempi valinta passiivisiin rakenteisiin. Liittotempusten rakenne ja kehitys noudattavat yleisen kielititeteen teorian määrittelemiä universaaleja.
-
(2018)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kerronnallisin menetelmin, millaisia kertomuksia aikuisiällä lähinäön heikkenemisen kokevat henkilöt eli aikuisnäköiset kertovat aikuisnäöstä ja millaisia käsityksiä he tuottavat kertomuksissaan identiteetistä. Aikuisnäkö eli lähinäön heikkeneminen aikuisiällä on yleinen ilmiö. Ihmisen lähinäkö alkaa heiketä merkittävästi noin 40 vuoden iässä, mistä seuraa usein silmälasien hankinta. Näön heikentymistä on tutkittu aiemmin osana ikäidentiteettiä, mutta omana kokonaisuutenaan aikuisnäköä ei identiteetin näkökulmasta ole aiemmin tutkittu. Puheviestinnässä identiteettejä on tutkittu vuorovaikutuksessa rakentuvina ja toisaalta vuorovaikutukseen vaikuttavina tekijöinä. Identiteettien nähdään rakentuvan tarinoissa, joita ihmiset jakavat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Tutkimuksessa käytettiin kerronnallista tutkimustraditiota tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen, aineistonkeruun ja analyysin lähtökohtana. Tutkimukseen osallistui 11 haastateltavaa, joiden käsityksiä ja kokemuksia aikuisnäöstä kerättiin kerronnallisilla haastatteluilla. Haastatteluaineistosta muodostettiin aikuisnäöstä kertovat kertomukset, jotka luokiteltiin kertomusten analyysin avulla. Identiteettipuhetta kertomuksista etsittiin holistis-sisällöllisellä analyysilla. Kertomukset jaettiin kolmeen luokkaan: hyväksymiskertomukset, sopeutumiskertomukset silmälaseista ja sopeutumiskertomukset näön heikkenemisestä. Identiteetin nähtiin aikuisnäön kontekstissa olevan vertailussa rakentuvaa, fysiologisesti, symbolisesti tai vuorovaikutuksessa annettua, tottumusten ja muutosten ristiriitoja, vaiheittain rakentuvaa sekä luonnollisesti jännitteistä. Kun aikuisnäköiset kertovat ensimmäisistä lukulaseistaan, he eivät puhu pelkästään iästä, vaan laajemmin identiteetin olemuksesta, ryhmistä, henkilökohtaisista identiteeteistään ja käsityksistään ikään liittyen. Aineiston perusteella voidaan siis nähdä olevan olemassa aikuisnäköön liittyvä identiteetti, aikuisnäköidentiteetti, joka on hybridi erilaisia identiteetin ulottuvuuksia ja erittäin yksilöllisesti koettu identiteetin muoto. Tulokset tarjoavat uutta tietoa aikuisnäöstä sekä identiteetistä vuorovaikutuksellisina ilmiöinä.
-
(2018)Tutkimuksen kohteena on Salla Simukan Lumikki-trilogia Punainen kuin veri (2013), Valkea kuin lumi (2013) ja Musta kuin eebenpuu (2014) sekä Virpi ja Maria Hämeen-Anttilan yhdessä kirjoittama Nietos-trilogia Intro (2007), Riffi (2008) ja Fade out (2009). Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten henkilöhahmojen kasvua ja aikuistumista sekä kasvun esteitä ja ongelmia, jotka kytkeytyvät teoksissa usein yksilön ja yhteisön väliseen ristiriitaan. Yksilön ja yhteisön välinen rajankäynti on nuortenkirjallisuudessa keskeistä, sillä varttuminen kohti kypsää aikuisuutta tarkoittaa nuortenkirjallisuudessa rakentavan suhteen muodostamista sosiaaliseen todellisuuteen ja erityisesti aikuisten hallitsemiin instituutioihin, kuten kouluun, viranomaisiin ja omaan perheeseen. Nuortenkirjallisuutta voi tarkastella pedagogisena välineenä, joka välittää sosiaalistumista tukevia arvoja nuorille lukijoille. Tutkimus osoittaa kuinka Lumikki-trilogia ja Nietos-trilogia hyödyntävät monikielisiä kerronnallisia menetelmiä, kuten vaihtuvaa fokalisaatiota, jonka avulla kuvataan henkilöhahmojenvälisiä vuorovaikutussuhteita. Näiden suhteiden kuvaaminen on oleellista, sillä kasvu määrittyy nuortenkirjallisuudessa henkilöhahmon kykynä muodostaa rakentavia suhteita ympäristöönsä. Lumikki-trilogiassa päähenkilö Lumikin kasvua rajoittaa vieraantuminen ja lapsuuteen kuuluva solipsistinen minä-näkökulma, joita kuvataan teoksessa suljetun tilan-motiivin kautta. Lumikin kasvu ja identiteetin etsintä kohdistuu symbolisesti kadonneeseen sisareen, joka on teoksessa Lumikin kaksoisolento. Kaksoisolento-motiivin kautta itsen ja muiden välinen suhde on teoksessa esitetty Lumikin sisäistyneenä dialogina. Tietoisuus sisaresta ja omasta historiasta mahdollistaa solipsistisen minä-näkökulman ylittämisen ja kasvun. Tutkimuksessa osoitetaan, että Nietos-trilogia korostaa henkilöhahmojen keskinäisten suhteiden merkitystä nuorten kasvussa. Teoksessa käytetty usean päähenkilön kerronta avaa myös enemmän mahdollisuuksia nuorten kasvun ja kehittymisen dialogiselle kuvaamiselle. Ne nuoret, jotka kykenevät merkitykselliseen vuorovaikutukseen muiden kanssa kuvataan kasvun kannalta huomattavasti myönteisemmin kuin ne, jotka pyrkivät edistämään omaa asemaansa yhteisen edun kustannuksella. Tämä on teoksen kerronnallinen arvovalinta, joka ohjaa nuorta lukijaa kohti sosiaalistumista tukevia arvoja. Yksilön ensisijaisuutta ja toisaalta sen sosiaalista rakentumista korostavien näkemysten välisen ideologisen jännitteen voi palauttaa liberaalihumanistisen, yksilön ensisijaisuutta suhteessa yhteisöön korostavan yksilökäsityksen ja poststrukturalistisen, sosiaalista vuorovaikutusta korostavan yksilökäsityksen väliseen erotteluun, joka yleisesti vaikuttaa nuortenkirjallisuuden minuudenkuvausten taustalla.
-
(2017)Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään sitä, kuinka hyvin suomen kielen sanontoja tunnistetaan ja millaisia eroja äidinkielisten puhujien ja S2-puhujien sanontojen tunnistamisessa on. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, millaiset tekijät vaikuttavat sanontojen tunnistamiseen eli siihen, vaikuttavatko sanontojen alkuperä tai vastaajiin liittyvät taustamuuttujat selkeästi joidenkin sanontojen tunnistamiseen. Tutkimus on toteutettu kyselylomakkeen avulla. Lomakkeen on täyttänyt 102 informanttia, joista 62 on äidinkielisiä ja 40 S2-taustaisia vastaajia. Vastaajat ovat iältään 16–74-vuotiaita, ja tutkimukseen on osallistunut sekä miehiä että naisia. Työn keskeisimpiin tuloksiin kuuluu se, että äidinkieliset vastaajat olivat yksimielisiä vain yhden sanonnan, peruskauran, merkityksen kohdalla. S2-vastaajat eivät puolestaan tunnistaneet yhdenkään sanonnan merkitystä 100-prosenttisesti oikein. Keskimäärin äidinkieliset puhujat ovatkin tunnistaneet sanontojen merkitykset 78-prosenttisesti ja S2-vastaajat 31-prosenttisesti. Eri sanonnat on tunnistettu hyvin eritasoisesti, ja äidinkielisten ja S2-puhujien vastaukset ja sanontojen vaikeusjärjestys eroavat toisistaan merkittävästi. Tutkielmassa tarkastellaan myös sanontojen tuttuutta ja vierautta ja siitä selviää, että äidinkieliset ja S2-vastaajat ovat osanneet melko hyvin arvioida sitä, ovatko kuulleet sanontaa aiemmin. Silti molemmissa kategorioissa keksityt sanonnat ovat tuntuneet osasta vastaajista tutuilta eli tuttuuden arvioiminen ei ole ollut yksiselitteisen helppoa. Tutuimpien ja vieraimpien sanontojen välillä on isojakin eroja sekä äidinkielisillä että S2-puhujilla. Tutkielma avaa myös vastaajien taustamuuttujien vaikutuksia sanontojen osaamiseen pintapuolisesti. Tulokset osoittavat, että S2-vastaajilla keskeisin vaikuttava tekijä on se, kauanko on ehtinyt suomea opiskella. Äidinkielisillä vastaajilla mitään yhtä selkeästi vaikuttavaa taustamuuttujaa ei löydy, mutta esimerkiksi iän vaikutus muutamien sanontojen tunnistamiseen on selkeä.
Now showing items 61-80 of 4848