Browsing by department "Finska, finskugriska och nordiska institutionen 2010-2017"
Now showing items 81-100 of 153
-
(2020)I denna avhandling utreds hurdana personer som arbetar med att översätta myndighetstexter från finska till svenska i dagens Finland. Syftet är att öka kännedomen om yrkesgruppen och att synliggöra myndighetsöversättarnas viktiga arbete och insats i samhället. Materialet för avhandlingen samlar jag in genom sex separata fokusintervjuer med myndighetsöversättare som översätter finska myndighetstexter till svenska. Intervjuerna har fyra teman: översättarnas bakgrund, karriärväg, personliga egenskaper och syn på att vara översättare. Analysen av det insamlade materialet är deskriptiv och kvalitativ. Därtill används ett komparativt grepp för att jämföra de intervjuades svar på olika frågor. Bakgrunden för avhandlingen utgörs av den lagstiftning som ger upphov till att finska myndighetstexter översätts till svenska, nämligen Finlands grundlag och språklagen. Därtill redogörs för olika uppföljningar som gjorts kring lagstiftningens förverkligande. Avhandlingens teoretiska referensram placerar studien inom forskningsområdet översättarforskning som introducerats av Andrew Chesterman. En annan teoretisk synvinkel erbjuds av tidigare forskning om facköversättare i Finland. Därtill ges en kort introduktion till tidigare forskning om samband mellan bakgrunder och olika karriärvägar. Även utbildningsutbudet för svensköversättare i Finland beskrivs. Kompetensmodeller som tagits fram om översättare granskas med fokus på egenskaper som tas upp i dem. Analysen av intervjumaterialet visar att den grupp myndighetsöversättare som ställt upp har en rätt så heterogen bakgrund, vilket avviker från den allmänna tendensen om ett samband mellan familjebakgrund och karriär. Det framkommer också att en karriär som myndighetsöversättare inte är något som de intervjuade har siktat på, utan de har mer eller mindre halkat in i branschen. Granskningen av de intervjuades personliga egenskaper visar att egenskaperna i hög grad är kopplade till de kompetenser som översättare förväntas besitta. Uthållighet och noggrannhet är gemensamma egenskaper för många av de intervjuade. Översättarna visar också förmåga till självkritik i fråga om nyttiga egenskaper som de saknar. De intervjuade har väldigt olika syner på att vara översättare: en del känner sig motiverade av att de deltar i att producera svenskspråkig service i Finland, medan andra lyfter fram ekonomiska motiv. De intervjuades syner på översättarbranschens framtid kännetecknas av reflektioner över maskinöversättningens framfart.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten suomen kielen opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden sukupuolijakauma ja sen kehitys sekä sukupuoliteemat laajemmin näkyvät ainejärjestölehti Siulasten 1900-luvun vuosikerroissa. Tutkielman aineisto koostuu vuosina 1978–1999 ilmestyneistä Siulaset-lehdistä. Niistä on hyödynnetty 74 tekstiä, jotka luetellaan liitteessä 1. Tekstit jakautuvat karkeasti 1) teksteihin, joissa käsitellään naisia tieteentekijöinä tai yhteiskunnassa, sukupuolikysymyksiä fennistiikassa tai nais-/mies-/sukupuolentutkimusta tieteenalana; 2) fiktiivisiin ja/tai humoristisiin teksteihin, joissa käsitellään sukupuolitematiikkaa ja 3) muihin, satunnaisempia mainintoja, kuten Siula ry:n ja sen hallitusten sukupuolijakauman kommentointia ja sanastollisia havaintoja, sisältäviin teksteihin. Tutkielmassa on laaja taustoitusluku fennistiikan sukupuolijakaumasta. Tarkastelussa on opiskelijoiden ja opettajien jakauma eri yliopistoissa, tieteellisinä julkaisijoina Kotikielen Seuran julkaisemassa Virittäjässä ja Suomen Kielen Seuran julkaisemassa Sananjalassa sekä Siulasissa ja sitä julkaisevassa ainejärjestö Siulassa. Taustoitus laajentaa aiempia julkaisuja ja osoittaa, että niin väitöskirjojen tekijöiden kuin tutkijoiden joukoissa tapahtui selkeä naisistuminen tarkasteltavalla ajanjaksolla: sukupuolijakauma lähestyi tilannetta, joka opiskelijoiden keskuudessa on ollut vallitseva 1920-luvulta lähtien. Siulasten hallitsevimmaksi sukupuoliteemaksi paljastuu nais-/sukupuolentutkimuksen ja feministisen lingvistiikan kehitys. Aihetta käsitellään 1980-luvulla lingvistiikan kautta, sitten hallinnollisella tasolla Auli Hakulisen ja suomen kielen laitoksen näytellessä tärkeää osaa naistutkimuksen vakiintumisessa Helsingin yliopistossa ja 1990-luvulla myös miesten ja miestutkimuksen näkökulmasta. Toisaalta lehdessä myös kommentoidaan professorien ja yleisesti tutkijoiden sukupuolijakaumaa, mikä vähenee ajan ja tapahtuneen kehityksen myötä. Lisähavaintona on, että aineiston kirjoittajista moni on päätynyt suomen kielen tutkijaksi ja etenkin naisista usea on Siulasten jälkeenkin toiminut sukupuoliasioiden parissa. Tutkielma on tiettävästi ensimmäinen ainejärjestölehteä oppihistorian osana käsittelevä ja toisaalta opiskelijoiden näkökulman suomen kielen oppiaineen sukupuolijakaumaan tuova pro gradu. Se paljastaa lehdet haastavaksi, mutta rajatuilla alueilla hyödylliseksi tutkimuskohteeksi ja lisämateriaaliksi etenkin henkilöhistorioiden osalta. Sukupuolikehityksen osalta laajempaa jatkotutkimusta olisi tehtävissä muun muassa professorien nimitysprosesseista ja siitä, miten naisistuminen on näkynyt tieteenalan sisältöjen kehityksessä. Ainejärjestöjen ja opiskelijoiden ottaminen osaksi oppihistorian tutkimusta laajemmin olisi myös suotavaa.
-
(2020)Pro gradu -tutkielmani käsittelee empatiaa ja näkökulmanvaihtoa lemmikkieläinblogien ja Facebookin eläinsivujen kerronnassa. Blogeissa ja Facebook-sivuilla kerrotaan eläinten päivittäisestä elämästä usein kuvien kera. Kertojana teksteissä voi olla eläimen omistaja tai eläin itse. Kutsun tutkimuksessani tätä eläimistä ja niiden tekemisistä kertomista eläinkerronnaksi. Tavoitteenani on selvittää eläinkerronnassa toistuvat kerrontaan, moniäänisyyteen ja näkökulmanvaihtoon liittyvät kielelliset keinot, jotka kutsuvat lukijaa kokemaan empatiaa eläintä kohtaan. Tutkimukseni on lingvististä tekstintutkimusta, ja se pohjaa systeemis-funktionaaliseen teoriaan. Tutkin tekstejä sosiaalisena ilmiönä, jonka merkitykset nousevat tekstistä yksittäisten kielellisten valintojen kautta. Hyödynnän tutkimuksessani myös erityisesti fokalisointiin, näkökulmanvaihtoon ja kerrontaan liittyviä teorioita sekä fenomenologista tutkimusta ihmisen kokemasta empatiasta eläimiä kohtaan. Sen mukaan ihminen voi ymmärtää eläimen kehollisen samankaltaisuuden ja hetkellisesti samastua eläimen kokemukselliseen tilaan. Eläinkerronnassa käytetään myös paljon kuvia. Esitän tutkimuksessani, että kuva ja teksti tulee lukea toistensa vaikutusalassa. Kuva voi toimia kuvituksena kertomukselle, jolloin se on tekstin vaikutusalassa. Toisaalta kuva voi olla olennaisen tärkeä tekstin ymmärtämisen kannalta. Tämä toteutuu erityisesti eläimen näkökulmasta kerrotuissa minä-muotoisissa teksteissä. Kuvien tehtävä on näissä toimia tekstiosan johtoilmauksena, jolloin niihin liittyvä teksti puolestaan on referaattiosana. Teksti on silloin kuvan vaikutusalassa. Määrittelen ensin eläinkerronnalle kolme kerrontatyyppiä sen mukaan, kuka on tekstien pääasiallinen kertoja. Sen jälkeen tutkin jokaisessa ryhmässä esille nousevia kielellisiä valintoja, jotka mahdollistavat empaattisen eläytymisen. Kerrontamuoto itsessään on jo eläytymistä kutsuva kielellinen valinta. Ensimmäisessä ryhmässä on ulkoinen kertoja ja toisessa ja kolmannessa ryhmässä minä-kertoja. Jälkimmäiset ryhmät eroavat siinä, että toisessa ryhmässä kertojana on ihminen ja kolmannessa eläin. Näiden kolmen kerrontatyypin lisäksi tarkastelen muutamia eläinkerronnassa yleisesti käytettyjä kielellisiä keinoja, joilla luodaan tekstiin empaattisen eläytymisen mahdollisuuksia. Osoitan tutkimuksessani, että eläinkerronnan fokalisaatio siirtyy usein eläimen näkökulmaan, mikä mahdollistaa lukijan empaattisen eläytymisen eläimen osaan. Tutkimuksestani selviää, että eläinkerronta sisältää runsaasti erilaisia keinoja, joilla empatiaa osoitetaan tai kutsutaan.
-
(2020)Avhandlingen granskar de namn och titlar som finns i Jacobina Charlotta Munsterhjelms dagbok. Avsikten är att beskriva dem, analysera deras användning på den tiden, samt göra några jämförelser med senare tiders bruk. Dagboken finns med kommentar och register utgivna av professor Bo Lönnqvist 1970 i Folklivsstudier VII, Svenska Litteratursällskapet i Finland. Jacobina Charlotta Munsterhjem höll dagbok från 8 juni 1799 till 6 januari 1801. Dagboken består av 186 sidor. Hon berättar om sitt liv på hemgården Tavastby, i Elimä socken. Hon beskriver vardagen med glädjeämnen och sorger, vardagligt arbete och fest. Hon besöker släktingar i Savolax och den lilla garnisons- och brunnsstaden Lovisa. Där idkar hon sällskapsliv och vårdas för en åkomma. Men det som präglar hennes text är ett idogt arbete, såsom handarbete, trädgårdsarbete och hushållsarbete. Dagboken är också en del av hennes edukation. Hon bör lära sig att hantera sitt modersmål på ett för hennes stånd lämpligt sätt. Genom att granska dagbokens bild av livet på en liten herrgård i Finlands sydöstra del under svenska tidens sista decennium, träder ståndssamhällets struktur väl fram. Användningen av namn, titlar och tilltal är de element som beskriver dess uppbyggnad. Den sociala verkligheten kommer fram genom Jacobina Charlottas anteckningar. Utgående från dessa premisser analyserar jag en del av de i dagboken använda förnamnen och efternamnen. Jag granskar också titlar som man använde och som finns i dagboken. Titlar och tilltal vävs ihop med varandra till en helhet. En del tilltal och benämningar granskar jag närmare, såsom till exempel användningen av begreppet kusin/cousin/cousine. Jag konstaterar att detta tilltal blir en form av mellansteg i tituleringen, från det mycket formella till det mer informella och intima. Skillnaderna i namn- och titelbruket mellan de olika stånden behandlar jag också. Vissa intressanta företeelser, t.ex. användningen av dubbelnamn under denna tid, granskas närmare. Genom att jämföra materialet i Jacobina Charlottas dagbok och Airi Kartanos material från Mörskom konstaterar jag att variationen i användningen av dubbelnamn hos allmogen under denna tid inte är så entydig. I flera fall blir det fråga om en jämförelse mellan material och tider. För att förstå de olika företeelserna i dagboken måste man se dem i deras tidssammanhang. Därför är det nödvändigt att ge en beskrivning av de sociala strukturerna vid sekelskiftet 1700–1800, som t.ex. på hur ståndsindelningen fungerade, samt en förklaring på de tilltal och benämningar som används i dagboken. Syftet är att visa på ett namn- och titelbruk som var mycket strängt kringskuret och byggde på en lång tradition. Eftersom mycket av materialet i dagboken ger möjlighet till granskning, forskning och analys av också andra aspekter än de direkt onomastiska, ger detta mig möjlighet att bredda min analys. Många av mina källor är inte språkvetenskapliga på något sätt, men de har gett en förklaring till och en stabil grund för mina resultat.
-
(2020)Syftet med denna avhandling är att undersöka varför studerandena i Borgå Gymnasium uppvisar svaga resultat i studentexamensproven i modersmål och litteratur, samt att kartlägga vad studerandena upplever att är svårt i textproduktion. Dessutom undersöker avhandlingen huruvida Borgå Gymnasiums insatser att förbättra vitsorden samt resultaten i textproduktion gett de önskvärda resultaten. Fokuset på denna avhandling är ämnet modersmål och litteratur i andra stadiet, men tangerar också realämnen och dess essäuppgifter. Undersökningen i denna avhandling består av tre delar, varav den första består av enkätundersökningar som skolan i fråga utfört. Enkätundersökningarna var sammanlagt tre till antalet och frågorna hade sammanställts av lärarkollegiet vid Borgå Gymnasium. Som mest var deltagarantalet 118, alla av dem studerande i skolan. Den andra delen består av analys av läskompetenssvar från ämnet modersmål och litteratur samt analys av realämnesessäer från ämnet filosofi. Läskompetenssvaren var 10 till antalet, medan realessäerna var 18. Den tredje delen består av en sammanställning av intervjusvar som utförts i skolan med studerandena. Sammanlagt 7 studeranden intervjuades. Resultaten visar att studerandena vid Borgå Gymnasium upplever att terminologin vad kommer till uppgiftsformuleringen är svår. Dessutom anser de att det är svårt att hålla sig objektiv i sina texter. Det gick att påvisa att studerandena använt sig flitigt av de dispositionsmodeller och andra hjälpmedel Borgå Gymnasium använt sig av i undervisningen. Studerandena upplevde dessutom att lärarkollegiet vid Borgå Gymnasium gjort ett gott jobb i undervisningen och att den har blivit bättre sedan skolans extra insatser.
-
(2020)Tutkielmassa käsitellään Aku Ankka -lehden huumorin muodostumisen kielellisiä keinoja. Aku Ankka -lehti on Suomessa erittäin suosittu, ja monet lapset oppivat sen avulla lukemaan ja parantavat lukuvarmuuttaan. Aku Ankka -lehteä pidetään ennen kaikkea hauskana, ja sen kieltä pidetään monipuolisena, oivaltavana ja hauskana. Aku Ankassa ei kuitenkaan juuri ole vitsejä. Tässä opinnäytetyössä kuvataan, millä keinoilla lehden hauskuus rakennetaan. Tutkimuksessa selvitetään, mikä mahdollistaa huumorin kokemuksen rakentumisen ja miten saadaan aikaan leikkitila, jossa huvittuminen ja jopa nauraminen on mahdollista. Aku Ankka synnyttää leikkisän ilmapiirin lehden ja lukijan välille. Lehden ja lukijan välillä vallitsee huumorin sopimus, joka sisältää komiikan keinot, jotka Aku Ankka ottaa käyttöönsä taatakseen huvittuneen olotilan. Aku Ankan huumorin sopimukseen kuuluvat hahmot, tarinoiden ympäristö, aiheet ja aihepiirit, kerrontatapa sekä niiden jännittävyys, suomen kielen käyttö, huumorin muodostamisen tavat ja lehden perinteiden kunnioittaminen. Huumorin teorioista esitellään ylemmyysteoria, huojennusteoria ja inkongruenssiteoria. Ne soveltuvat parhaiten Aku Ankan kielen huumorin analysoimiseen. Mikään huumorin teorioista ei yksin selitä, miksi jokin asia meitä huvittaa, vaan koominen syntyy monen elementin yhteistyönä. Aku Ankan kielelliseen huumoriin syvennytään tutkimalla kielen piirteitä, jotka eroavat standardikielestä. Analyysin kehyksenä käytetään Artur Asa Bergerin luomaa huumorin kategorisointia, jossa kielellisen huumorin välineiksi määritellään seuraavat keinot: alluusio, mahtipontisuus, määrittely, liioittelu, leikillisyys, loukkaukset, lapsenomaisuus/sanojen äänneasulla leikittely, ironia, väärinymmärrys, liioiteltu kirjaimellisuus, sanaleikit, nokkela tai osuva sanailu, naurettavaksi tekeminen ja iva, sarkasmi ja satiiri. Runsain esimerkein esitellään Aku Ankan kielellisen huumorin rakentumista ja sitä peilataan esiteltyihin teorioihin ja kuvausmalleihin. Aineistona on ruutuja koko Aku Ankan historian ajalta, mutta pääpaino on 2000-luvulla julkaistuissa lehdissä. Lisäksi toimituksen kielen työstämistä esitellään esimerkeillä Aku Ankan vedoksista, joissa toimitus käy dialogia lopullisen kieliasun löytämiseksi. Tutkielmassa esitellään Disney-sarjakuvan ja Aku Ankka -lehden historia Suomessa 1930-luvun alusta tähän päivään Suomen suurimmaksi ja luetuimmaksi viikkolehdeksi. Lehden historialla on suuri vaikutus siihen, miten sen puhekuplat yhä edelleen muokataan kaikenikäisten luettavaksi. Tutkielmassa myös kuvataan Aku Ankka -lehden toimitusprosessi ja sen eri vaiheet aina sarjojen suunnittelusta painovalmiiksi lehdeksi.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan tekstianalyysin keinoin yksityisen alan työeläkeyhtiöiden verkkosivujen ohjeita vanhuuseläkkeen hakemiseksi. Tutkimusmateriaalina ovat neljän suurimman yksityisen alan työeläkevakuuttajan internetsivujen vanhuuseläkettä koskevat ohjeet. Ohjeissa kerrotaan, miten eläkettä haetaan ja millä ehdoilla vanhuuseläkkeen saa. Tutkimuskohteena ovat lukijan ja kirjoittajan näkyminen tekstissä ja ohjeiden direktiivisyys. Lisäksi tutkitaan mitä diskurssia direktiivit ilmentävät. Lukijan roolin tarkastelussa käy ilmi, että lukija on direktiivien kautta HYÖTYJÄ, joka tietyllä tavalla toimimalla saa hyötyä itselleen .Lukijan ja kirjoittajan rooleja kuvataan yhteisvastuullisina, kun lukija toimii kirjoittajan esittämällä tavalla, tekee hän oman osuutensa eläkkeensä hakemisesta ja toimiessaan näin lukija hyötyy. Tutkitussa tekstissä sekoittuvat ohjeistava työntekijäin eläkelain määrittämistä asioista kertova virkateksti ja markkinadiskurssiviset, mainosmaiset ilmaukset. Tutkimus osoittaa, että käytetyt direktiivit ja ohjetekstit ovat markkinadiskurssiivisia, vaikka kyseessä on sosiaaliturvaan hakemiseen liittyvä ohjeistus.
-
(2020)Tiivistelmä – Referat – Abstract Tässä pro gradu –työssä perehdytään neuvottelutulkin rooleihin ja valintoihin neuvottelutulkkien näkökulmien ja kokemuksien kautta. Työssä selvitetään, mikä ohjaa neuvottelutulkkia: ammattisäännöstön periaatteet, tulkin oma kokemuksensa, ammattietiikka vai jokin muu. Tutkimuksessani tutkin neuvottelutulkkien työhön liittyviä valintoja eettisestä, kielellisestä ja kulttuurisesta näkökulmasta haastattelemalla neljää ammattilaista tulkkia. Aihetta lähestytään haastateltavien tulkkien näkökulmasta. Tarkastelen tutkielmassani sitä, miten ja millä perusteella neuvottelutulkki suhtautuu tulkkauksen eri keinoihin kuten esimerkiksi poistoon, lisäykseen ja korvaukseen. Neuvottelutulkkaus on vaativa ja verrattuna muihin tulkkauslajeihin vähän tutkittu tulkkauslaji, jota nykyään tarvitaan yritysmaailmassa yhä enemmän. Työssäni käytän Inkeri Vehmas-Lehdon (1999) pragmaattisten adaptaatioiden luokittelua. Käytän taustana myös Asioimistulkin ammattisäännöstöä, koska neuvottelutulkeilla sitä ei ole käytössään ollenkaan. Vaikka haastateltavat käyttävät avuksi Asioimistulkin ammattisäännöstöä, koska siinä on tulkin yleisiä periaatteita, haastatteluista kävi ilmi, ettei neuvottelutulkki siihen pysty vetoamaan aina. Tutkimukseni kohdistuu venäjä-suomi-venäjä –kieliparissa toteutettavaan neuvottelutulkkaukseen. Tutkielmani osoittaa, että työssään neuvottelutulkki joutuu jatkuvasti tekemään perusteltavia valintojaan eettisestä, kielellisestä ja kulttuurisesta näkökulmasta. Aineiston tarkastelu osoittaa, että neuvottelutilanteessa haastateltavat joutuvat käyttämään lisäyksiä, korvauksia ja poistoja pääosin tilannekohtaisesti. Esimerkiksi, haastateltavilla on eriäviä näkemyksiä esimerkiksi kirosanojen tulkkauksesta neuvottelutilanteessa. Olen havainnut aineistosta, että neuvottelutulkin eettisiin periaatteisiin liittyy se, että neuvottelutulkki on neutraali ja puolueeton ja neuvottelutulkkia sitoo salassapitovelvollisuus.
-
(2020)Tutkin pro gradu -tutkielmassani outoutta Jaakko Yli-Juonikkaan romaanissa Valvoja (2009). Teos kuvaa Toimi Silvon valvomisen maailmanennätykseen tähtäävän hankkeen vaiheita. Teoksessa esiintyy outouksia, jotka ovat ristiriidassa siinä aluksi annettujen realistisuuteen ja mimeettiseen luentaan ohjaavien kehysten kanssa. Käyttämäni outouden määre perustuu kolmeen lähteeseen: (1) siihen kytkeytyy Viktor Šklovskin oudontamisen käsitteen mukainen havainnointia ja lukemista hidastava vaikutus, (2) outous näyttäytyy suhteessa esiintymisympäristöönsä normipoikkeamana ja voi lisäksi olla epäluonnollisen narratologian määritelmien mukaista epäluonnollista, totuttuja lukemisen tapoja ja kertomuksen konventioita haastavaa (3). Tavoitteenani on tutkia, mihin outous Valvojassa perustuu ja mitä tehtäviä teoksessa ilmenevillä oudoilla elementeillä on. Lähtökohta tulkinnalleni on, että outo-uksilla on viestinnällisiä ja teoksen piilotajuntatematiikkaan kytkeytyviä tehtäviä. Analysoin Valvojassa tarkemmin neljää eri tavoin outoa ilmentymää: kerronnassa irtonaiseksi jäävää ainesta, joka ei esiintymisyh-teydessään saa suoraan merkityksiä; outoa ja yliluonnollista tapahtumaa; teoksen outoa henkilönnimistöä sekä tarinamaailman vaihtumista teoksen loppupuolella toiseksi. Hyödynnän outouksien analyysissäni laajasti sekä klassisen että jälkiklassisen narrato-logian malleja, jotka käsittelevät kaunokirjallisten outouksien tulkintaa. Analyysini pohjan muodostaa luonnollistamisen ajatus, jossa outoutta järkeistetään erilaisten jo olemassa olevien kehysten ja mallien kautta. Keskeisin käyttämäni teoria on epäluonnollisen narratologian teoreetikon, Jan Alberin, kehittelemä malli lukustrategioista, joiden avulla epäluonnollisia elementtejä voidaan luonnollistaa. Alberin strategioista sovellan erityisesti outouden lukemista mielensisäi-senä tilana, temaattisten merkitysten korostamista ja allegorista lukemista. Toisena keskeisenä teoreettisena viitekehyksenä sovel-lan Michael Riffaterren käsitystä tekstin piilotajunnasta eli suoraan kerrotun pinnan alla rakentuvasta toisesta merkitystasosta, joka anomalioiden kautta tuo itseään ilmi. Riffaterren ajatuksia mukaillen tutkin, miten outoudet ilmentävät symbolisesti kertomuksen suoraan ilmilausumattomia merkityksiä ja minkälaisia pinnanalaisia merkityksiä ne tuovat kertomukseen. Analyysistäni käy ilmi, että tutkimieni Valvojan erilaisten outojen elementtien outous perustuu poikkeamisiin teoksen itsensä raken-tamista kehyksistä ja luomastaan odotushorisontista. Tutkimani outous on kahdenlaista: kerrontaan liittyviä outouksia ja tarinamaa-ilman näkökulmasta mahdottomana näyttäytyvää outoutta. Valvojan outoudet aiheuttavat tulkinnallisen ongelman ja vaativat rat-kaisuja. Kaikki analysoimani oudot elementit saavat useita samanaikaisia tehtäviä teoksessa: niitä on mahdollista luonnollista monia reittejä, mikä kuvastaa Valvojan monimerkityksistä luonnetta. Tulkitsen outouksia valvovan Toimi Silvon häilyvän tajunnan tuotteina ja ne valjastuvat myös kuvastamaan syvemmin tämän psyykeä ja sen tiedostamatonta puolta. Valvojan outoudet ovat tulkintaa ohjaavia merkkejä ja vihjeitä: ne vihjaavat kertojan tai kerronnan epäluotettavuudesta, toimivat tekstin piilotajunnan ilmen-täjinä, ovat merkkejä alluusiosta tai viittauksesta ja ohjaavat näkemään teoksen allegorisen tason ja hahmottamaan teoksen koko-naistematiikkaa. Tutkielmani perusteella outous fiktiossa korostaa ainesta esiintymisympäristössään, vihjaa pinnanalaisista merkityksistä ja toimii lukijaa ohjaavana merkkinä. Outous saa lukijan tekemään tulkinnallisia ratkaisuja, jotka syventävät tai muuttavat teoksesta muo-dostuvaa kokonaistulkintaa.
-
(2020)Tarkastelen tietokirjallisuuden tutkimukseen kuuluvassa pro gradu -tutkielmassani referoinnin ja moniäänistämisen keinojen käyttöä ja tarkoitusta suomenkielisissä tietokirjoissa. Menetelmänäni käytän lingvististä tekstianalyysiä, jota tuen kirjallisuustieteen ja diskurssintutkimuksen näkökulmilla. Kieliopin osalta nojaan Ison suomen kieliopin käsitteistykseen. Tutkielmani edustaa laadullista tutkimusta. Aineistoni koostuu kolmesta 2010-luvulla julkaistusta tietokirjasta: Sari Näreen historiateoksesta Sota ja seksi (Tammi 2016), Kristiina Koivusen politiikan alan teoksesta Suomen nuoret jihadistit (Into 2016) ja Hippo Taatilan rockhistoriikista YUP (Like 2017). Teoksista Sota ja seksi sekä Suomen nuoret jihadistit eivät ole kertomusmuotoisia, kun taas YUP on. Kaikki kolme teosta voidaan luokitella yleiseksi tietokirjallisuudeksi erotuksena esimerkiksi oppi- ja tutkimuskirjallisuudesta. Analysoin aineistosta valitsemani 24 tekstiesimerkkiä, joissa esiintyy referoinnin ja moniäänisyyden ilmiöitä. Tutkimukseni tuloksena on, että kaikissa kolmessa teoksessa käytetään suoran ja epäsuoran esityksen keinoja. Teoksissa Sota ja seksi sekä Suomen nuoret jihadistit referoinnilla tuodaan tekstiin ääniä, jotka edistävät kertojan ajamaa argumenttia tai tarjoavat lukijalle aiheeseen liittyvää kontekstia. YUP:ssä referointi on keino kuljettaa tarinaa eteenpäin eri haastateltavien subjektiivisten näkökulmien kautta. Siteerauksia esiintyy kaikissa teoksissa, ja niillä pyritään luomaan vaikutelma referoinnin autenttisuudesta. Vapaata suoraa esitystä esiintyy teoksissa Sota ja seksi sekä YUP, mutta ei teoksessa Suomen nuoret jihadistit. Vapaata epäsuoraa esitystä ei esiinny yhdessäkään teoksista. Ironiaa käytetään moniäänisyyden keinona kaikissa teoksissa. Teoksissa Sota ja seksi sekä Suomen nuoret jihadistit kertoja ilmaisee ironialla ottavansa etäisyyttä käyttämänsä termiin, kun taas YUP:ssä ironia on keino tuottaa yhteisöllisyyden vaikutelmaa lukijan ja tekstin välille. Kaikissa teoksissa referoidut äänet esitetään erillisinä teoksen kertojan äänestä, mikä selittää näkökulmia limittävän vapaan epäsuoran esityksen poissaolon aineistossa. Tietolähteiden läpinäkyvä referointi toimii keinona tuottaa luotettavuuden vaikutelmaa. Tutkimus antaa viitteitä siihen, että referoinnin ja moniäänisyyden käytöllä voidaan joko lisätä tekstin fiktionaalisuuden astetta tai vähentää sitä. Tavoiteltava fiktionaalisuuden aste on kytköksissä tietokirjatekstin genreen. Teoksissa Suomen nuoret jihadistit ja Sota ja seksi referointia käytetään minimoimaan fiktionaalisuuden määrä, kun taas kertomusmuotoisessa teoksessa YUP fiktionaalisuus toimii viihdyttämistarkoituksessa ja paikallisesti käytettynä tarinankerronnan keinona. Tietokirjatekstissä käytetty paikallinen fiktionaalisuus ei kuitenkaan välttämättä aseta kyseenalaiseksi teoksen yleistä luotettavuutta tietokirjana.
-
(2020)Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan lingvistisen keskustelunanalyysin keinoin kysymysjaksoja ja niissä esiintyvää disaffiliatiivisuutta fiktiivisessä puheessa, eli kaunokirjallisuuden arkikeskustelua imitoivassa dialogissa. Tarkastelun lähtökohtana on havainto siitä, että kysymiseen liittyy usein kyseenalaistava tai haastava sävy tai teko. Aineistona on Pirkko Saision romaanitrilogian – Pienin yhteinen jaettava (1998), Vastavalo (2000) ja Punainen erokirja (2003) – dialogijaksoista poimittuja kysymyksiä. Kolmessa teoksessa on kysymyksiksi tulkittuja vuoroja 457 ja niistä disaffiliatiivisia kaikkiaan 387. Kysymys on tutkielmassa sateenvarjomainen käsite, joka kattaa sekä vuorot, joilla on interrogatiivin morfosyntaktinen muotoilu – riippumatta niiden funktiosta – että vuorot, jotka toimivat keskustelussa kysymyksen tavoin, vaikka eivät ole interrogatiiveja. Disaffiliatiivisuus puolestaan tarkoittaa kutakuinkin samaa kuin erilinjaisuus, ei-toivottuus ja erimielisyys. Työn tarkoituksena on selvittää, miten kysyminen ja disaffiliatiivisuus liittyvät toisiinsa ja millaisia keskustelutoimintoja disaffiliatiivisilla kysymyksillä suoritetaan. Kysymystä pidetään tyypillisesti toimintona, jolla kysyjä pyytää puuttuvaa tietoa vastaanottajalta. Tutkielman hypoteesiin kuuluu, että tiedonsaanti ei ole disaffiliatiivisen kysymyksen ensisijainen funktio. Yksi selvitettävä tutkimuskysymys on, mikä tiedon ja tietämisen rooli näissä kysymyksissä on. Työssä testataan eräänlaisena oheistuotteena sitä, miten keskustelunanalyysi soveltuu fiktiivisen puheen tarkasteluun. Kysymykset on jaoteltu sekventiaalisesti alkuasemaisiin (luku 3) ja jälkiasemaisiin (luku 4). Alkuasemaiset kysymykset jakautuvat edelleen aitoihin tiedonhakukysymyksiin ja nk. vastauskelvottomiin kysymyksiin, joiden ensisijainen tehtävä keskustelussa näyttää olevan epäsuora kannanotto. Jälkiasemaiset kysymykset kohdistuvat edeltävään vuoroon ja poimivat siitä jotain täsmennettävää, korjattavaa tai kritisoitavaa. Jälkiasemaista kysymykset on jaoteltu alalukuihin sen perusteella, onko edeltävä ongelmavuoro neutraali vai affektinen. Disaffiliatiivisuutta tarkastellaan sekvenssitason, ei yksittäisen vuoron ominaisuutena. Tutkimukseni ensisijainen fokus ei ole kysymisen eri rakennetyyppien tehtävänjaossa vaan siinä, miten kysymykset toimivat keskustelijoiden asemoijina ja miten keskustelun osallistujat näyttävät itse tulkitsevan niiden tehtävää. Tietäminen ja sen osoittaminen, keskustelijoiden episteemiset asemat, osoittautuvat olennaiseksi elementiksi disaffiliatiivisissa kysymysjaksoissa. Yleistäen voidaan sanoa, että mitä tietävämpi kysymyksen esittäjän asema on, sitä todennäköisemmin kysymys itsessään on disaffiliatiivinen. Disaffiliatiivisuus voi näkyä myös epäsujuvuutena, joka syntyy siitä, että keskustelun osapuoli ei tiedä tai tunnista jotain, mitä toinen olettaa yhteisesti tiedetyksi. Tämä ilmenee sekä alku- että jälkiasemaisissa kysymyksissä. Kysyminen on tunnusmerkkinen resurssi, jolla toteutetaan erilaisia disaffiliatiivisia toimintoja: kyseenalaistamista, moitetta tai vastustusta. Siihen liittyy tiiviisti monitulkintaisuus, joka mahdollistaa vetäytymisen ”aidon” tiedonhakukysymyksen eli vilpittömän tietämättömyyden tai ymmärtämättömyyden taakse. Tutkielman tuloksena voidaan todeta, että keskustelunanalyysi on mielekäs metodi kaunokirjallisen dialogin tarkasteluun, joskin aineiston taiteellisuus heikentää tulosten yleistettävyyttä.
-
(2020)Tutkielman aiheena ovat Kaikki meni -nimisen Facebook-sivuston meemikuvat ja niihin kytkeytyvä ironia. Sivustolla julkaistaan meemejä, joihin tekijä on digitaalisesti liittänyt pastellinsävyisen taustan päälle vanhanaikaisia kiiltokuvia sekä tekstielementtejä. Tavoitteena on selvittää, millaisia kielellisiä keinoja ironian rakentamiseen käytetään, kuinka meemin eri elementit vaikuttavat ironiseen tulkintaan ja mihin tai kehen ironia kohdistuu. Keskeisiä hypoteeseja ovat, että meemien ironia kohdistuu useimmiten tapoihin käyttää kieltä – erityisesti verkkokieltä ja tietokoneslangia –, että meemit toteuttavat inkongruenssiteoriaa, että niistä voidaan löytää kaikki ironian komponentit ja että ironinen tulkinta muodostuu kaikkien kuvan elementtien yhteisvaikutuksesta. Tutkimuksen aineistona on käytetty Kaikki meni -Facebook-sivustolla aikavälillä 4.12.2017–1.5.2020 julkaistuja internetmeemejä, joita aineisto sisältää yhteensä 150. Tutkimuksen yleisinä teoreettismetodisina lähtökohtina toimivat multimodaalinen diskurssintutkimus sekä kehyssemantiikka, joka avaa meemeihin sisältyviä erilaisia tulkinta- ja tietokehyksiä. Tutkimuksessa on hyödynnetty huumorintutkimuksen teorioita, keskeisimpänä Toini Rahdun määritelmää ja mallia ironiasta. Apuna analyysissa on käytetty satiirin, parodian ja karnevalismin käsitteitä. Keskeistä on myös ajatus meemien pyrkimyksestä vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan ja kommentoida siitä lähtöisin olevia aiheita ironian keinoin. Analyysi lähtee liikkeelle muodollisten kehysten tasolta ja avaa sen jälkeen meemien eri elementtien ironisia tulkintakehyksiä sekä sana-, lauseke- ja lausetasolta löydettäviä ironian keinoja. Lisäksi työssä tarkastellaan, kuinka kielelliset tyylivalinnat vaikuttavat ironiseen tulkintaan ja kuinka ironian komponentit meemeissä ilmenevät. Tutkimuksessa osoitetaan, että hypoteesit näyttäisivät käyvän toteen: ironiaa rakennetaan erityisesti inkongruenssin avulla, meemeistä on mahdollista löytää kaikki ironian komponentit ja kaikki meemin elementit ovat olennaisia ironisen tulkinnan kannalta. Aineiston ironia kohdistuu useimmiten erilaisiin tapoihin käyttää kieltä, luonteenpiirteisiin, politiikkaan ja uskontoon. Myös intertekstuaalisuus on aineistossa vahvasti läsnä niin muiden tekstilajien upotuksen muodossa kuin esimerkiksi viittauksina meemikonstruktioihin ja muihin teksteihin. Aihetta on aiemmin tutkittu vain vähän suomen kielessä, ja internetmeemien kielellisistä ominaisuuksista on saatavilla tietoa vasta muutamasta lähteestä. Tutkielman yhtenä tavoitteena onkin avata aiheen jatkotutkimusmahdollisuuksia sekä multimodaalisen diskurssintutkimuksen hyötyä meemitutkimuksessa.
-
(2020)Tutkielma käsittelee pääkaupunkiseudun puhekieleen liitettäviä havaintoja ja käsityksiä kansanlingvistisestä näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaan tiedekeskus Heurekassa haastateltujen vierailijoiden käsityksiä pääkaupunkiseutulaisista kielenpiirteistä. Tutkielman tavoitteena on selvittää aineiston pohjalta, minkälaisia piirteitä vastaajat mieltävät pääkaupunkiseutulaisiksi ja miten tulokset vastaavat aiemman tutkimuksen antamaa kuvaa. Tavoitteena on myös selvittää, miten tiettyjen puhekielisten piirteiden puuttuminen pääkaupunkiseudun puhetta esittävästä tekstistä vaikuttaa tunnistettavuuteen. Vaikeuttaako yleisimmin pääkaupunkiseutulaispiirteinä pidettyjen elementtien puuttuminen tai muuttaminen joksikin neutraalimmaksi piirteeksi muiden pääkaupunkiseutulaisten puhekielen piirteiden tunnistamista? Tutkielmassa kiinnitetään huomiota myös vastaajan asuinpaikkakunnan ja kielellisen taustan vaikutukseen sekä vastaajan ikään ja sukupuoleen. Tutkielman aineisto on kerätty vuonna 2009 kyselylomakkeella, johon vastasi satunnainen joukko tiedekeskuksen kävijöitä sekä pääkaupunkiseudulta että muualta Suomesta. Kyselylomakkeesta oli tehty kaksi eri versiota: toisessa autenttinen keskustelukatkelma ja toisessa kyseisestä katkelmasta versio, josta oli poistettu tai muokattu tiettyjä sanoja tai piirteitä. Vastaajien tehtävänä oli korostustussia käyttämällä merkitä keskustelukatkelmasta pääkaupunkiseutulaisiksi mieltämiään kielenpiirteitä. Tutkielman lähtöoletuksena on, että aineiston analyysiin perustuvat tulokset tukevat aiempaa tutkimusta pääkaupunkiseutulaisiksi miellettävistä kielenpiirteistä, mutta uudenlaisen metodin käyttö voi nostaa tarkasteluun myös uusia piirteitä. Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti vastaajien useimmin merkittyjä sanoja ja kielenpiirteitä. Tulokset osoittavat, että maallikot mieltävät pääkaupunkiseutulaisiksi kielenpiirteiksi puhekieleen kuuluvia sanoja sekä aiemman tutkimuksen valossa pääkaupunkiseutulaisiksi miellettyjä piirteitä. Aineiston useimmin merkityt sanat ovat sit, ku, sillee(n) ~ sillai, ootsä ja niinku. Tulokset osoittavat, ettei vastaajan ikä tai sukupuoli ole merkittävä muuttuja piirteiden tunnistamisessa ja merkitsemisessä. Myöskään vastaajan asuinpaikka ei ole merkittävä muuttuja, vaan pääkaupunkiseudun ja muualla asuvien vastaajien merkinnät ovat melko yhtenäiset. Tutkielmasta käy ilmi, että maallikoiden tapa lähestyä kieltä on niin vahvasti sanatasolla, ettei huomio kiinnity samalla tavalla äänne- ja muotopiirteisiin kuin kielentutkijoilla. Aineiston kapeuden takia maallikoiden käsitykset ja havainnot pääkaupunkiseudun puhekielen piirteistä jäävät kuitenkin odottamaan syventävää jatkotutkimusta.
-
”Oikean piipun oikea luonto” : Sekoitetut tilat ja piiput Volter Kilven teoksessa Alastalon salissa (2019)Tutkin pro gradu -tutkielmassani Volter Kilven Alastalon salissa -teoksen piippujen kuvausta kolmannessa luvussa. Kilven tyyliä on luonnehdittu ajankohtaan nähden poikkeukselliseksi, mikä on innoittanut aiemmassa tutkimuksessa selvittämään hänen yhteyksiään muuhun ajan kirjallisuuteen ja kirjallisuushistoriaan, lajikonventioihin ja modernisaation. Taustana tutkimukselleni ovat Pirjo Lyytikäisen ja Lea Rojolan väitöstutkimukset, joissa analysoidaan muun muassa Volter Kilven Alastalon salissa -teoksen kuvallisuutta. Tutkimuksen metodina hyödynnän kognitiivisen lingvistiikan ja kirjallisuudentutkimuksen käsitteistöä, jonka keskeisenä välineenä on ajatus niin sanotuista sekoitetuista tiloista. Yhdistän sekoitetun tilan kuvauksessa Peter Stockwellin teoreettista lähestymistapaa ja Mark Turnerin käyttämiä termejä. Sekoitetun tilan analyysi muistuttaa kirjallisuudentutkimuksessa laajalti tunnettua Benjamin Hrushovskin viitekehysanalyysiä, jota Lyytikäinen on soveltanut väitöskirjassaan. Sekoitetun tilan analyysillä tutkin sitä, kuinka Alastalon salissa -teoksen kolmannessa luvussa ilmenevät piiput toimivat henkilöhahmon kuvaajina ja millä tavoin ne rakentavat osaltaan tarinaa, kerrontaa ja teoksen kuvallista järjestelmää. Luvussa kerronnan fokalisoijana ja muutenkin keskeisenä henkilöhahmona toimiva Härkäniemen isäntä on erityisesti huomioni kohteena, sillä hänellä on myös erityislaatuinen suhde piippuihin. Tutkimuksessani osoitan, millä tavalla piippuihin liittyvät sekoitetut tilat toimivat. Analyysini avulla selviää se, että piipun luomat sekoitetut tilat osallistuvat moniin henkilöhahmojen keskeisiin kuvauksiin. Sekoitettuja tiloja perkaamalla selviää esimerkiksi se, millainen hierarkia salissa istuvien isäntien välillä vallitsee. Piippuhyllykohtauksessa kukin salin vaikutusvaltaisimmista isännistä, Pukkilasta, Alastalosta, Langholmasta ja Härkäniemestä, valitsee omaa olemusta ja asemaa kuvaavan piipun. Tätä valintaa kommentoi aktiivisesti luvun fokalisoija Härkäniemi, jonka tulkintojen ristiriitaisuuden sekoitetut tilat osoittavat. Lisäksi piippuhyllykohtauksessa näkyy selvästi Härkäniemen suhde naisiin, mikä valottaa osaltaan sitä, millainen naiskuva teokseen sisältyy.
-
(2020)Keskustelunanalyyttisessä pro gradu -tutkielmassani tarkastelen oikeastaan -partikkelin sisältäviä partikkeliketjuja sekä ketjumaisia rakenteita arkikeskustelun kontekstissa. Oikeastaan on kielenaineksena sävypartikkeli ja kommenttiadverbi, jonka perimmäinen tarkoitus on sävyttää tai kommentoida lausuman asiaintilaa. Tutkielmassa analysoidaan, miten oikeastaan kielenaineksena toimii yhdessä muiden arkikeskustelun partikkelien kanssa ja tarkastella, vaikuttavatko mahdollisesti muut kielenainekset ketjuissa oikeastaan-partikkelin toimintaan. Aineistoni koostui noin kolmestatoista tunnista arkisia puhelin- ja kasvokkaiskeskustelua ja niissä esiintyneistä partikkeliketjuista, joissa oikeastaan oli ketjuuntuman tai ketjumaisen elementin jälkiosana. Etuosana toimivia kielellisiä aineksia tutkielmassa olivat aineistosta esiin nousseet kieltoverbi ei (ei oikeastaan) sekä partikkeliainekset tai, mut(ta), siis sekä nii(nku) (tai oikeastaan, siis oikeastaan, nii(nku) oikeastaan). Tarkastelen ensimmäisessä analyyttisessa luvussa tai oikeastaan -ketjua ja toisessa muunlaisen partikkelin aloittamia ketjuja sekä ketjumaisia rakenteita. Viimeinen analyyttinen luku keskittyy kieltoverbin ja sitä seuraavan oikeastaan-partikkelin kokonaisuuteen, jotka muodostivat suurimman tarkasteltujen tapaustyyppien ryhmän. Tutkimuksessa kävi ilmi, että ketjuuntuessaan muiden kielellisten ainesten kanssa partikkeli toimii funktiossa, joka muokkaa tuotetun vuoron tulkintaa useimmiten lievempään tai selittävämpään suuntaan. Partikkeli tuo käyttökontekstissaan erityisesti tai oikeastaan- ja ei oikeastaan -tapausten osalta esiin keskustelun mahdollisia maailmoja, eli vaihtoehtoisia tulkintoja lausumille. Oikeastaan operoi useimmiten keskustelussa lisäävänä tekijänä, mutta sen itsenäinen operointitapa jäi selkeästi partikkeliketjuuntuman etuosana toimineiden kielenainesten tehtävän varjoon. Suurinta hajontaa funktioiden suhteen esiintyi kieltoverbin ja oikeastaan-partikkelin muodostamissa tapauksissa. Jatkon kannalta olisi nimenomaan mielenkiintoista tutkia, miten oikeastaan operoi keskustelussa itsenäisenä toimijana: ketjumaisissa käyttöyhteyksissä sen pääasiallinen funktio tutkielman aineiston perusteella vaikuttaisi olevan nimenomaan Ison suomen kieliopin mukainen sävyttävä elementti. Miten partikkeli toimii yksin vuoroissa ja niiden rakenneyksiköissä jäi tällä aineistolla ja ketjuuntumiin sekä ketjumaisiin rakenteisiin keskittyneellä fokuksella epäselväksi.
-
(2020)Tutkielmani koostuu pääosin itämerensuomen olla-verbin johdoksista. Toiseksi olen esitellyt saamelaiskielten ja mordvan olla-verbin etymologisista ja semanttisista vastineista muodostettuja johdoksia. Kieltoverbin ja olla-verbin työnjakoa sekä kieltorakenteita yleisemminkin olen kokenut tarpeelliseksi käsitellä myös. Tutkimus perustuu pääosin eri kielten opiskelun yhteydessä käsiteltyihin aineistoihin. Lisänä on käytetty sanakirjoja. Suomen olla – samoin kuin sen taivutusparadigmaan kuuluva lie – on ikivanhaa perua niin pitkälle kuin uralilaista kantakieltä on voitu rekonstruoida (*wole- ja *le-). Etymologiset vastineet löytyvät lähes kaikista sukulaiskielistä joskin käyttö on saattanut jäädä marginaaliseksi kuten viron leema-verbille on käynyt. Saamelaiskielistä ei ole osoitettavissa yksiselitteistä historiallista vastinetta olla-verbille, mutta joitakin sanamuotoja ja johdoksia on lainautunut suomesta. Mordvalaiskielissä suomen olla-verbin etymologinen vastine ulems on käytössä harvinainen. Suomen olla-verbin muista käännösvastineita olen siksi pitänyt tarpeellisena käsitellä. Suomessa olla-verbin käyttö kopulana ja apuverbinä on indoeurooppalaisen mallin mukaisesti laajentunut eikä ole yhteistä uralilaista perua. Kaikissa kielissä on rinnakkain samaa merkitseviä verbejä ja kopularakenteita kuten on kylmä ~ palelee ja en ehdi ~ minulla ei ole aikaa. Yhteisiä johdoksia ei kaukaa löydy, mutta sananmuodostustapa on säilynyt vuosituhansia ja yhteisiä johdinaineksia on tunnistettavissa etäsukukielistäkin. Erilliskehitys on joihinkin kieliin tuonut uusia omaperäisiä tai naapurikielistä omaksuttuja johdinaineksia. Johdoksia on kaikista olemisen merkitysalueista. Kopulamerkityksessä tyypillisiä ovat sanaliittojohdokset tyyppiä paikallaolijat, koosolek. Eksistenssiä ja omistamista merkitseviä johdoksia on eri kielikunnan haaroissa. Johdosten ja johdinten määrä vaihtelee kielittäin.
-
(2020)Aleksis Kiven vuonna 1870 ilmestynyt romaani Seitsemän veljestä kulkee tiiviisti mukana koulujen opetussuunnitelmissa ja oppimateriaaleissa. Monelle oppilaalle tuo klassikkoteos on liian haastava luettavaksi vielä yläkoulussakin. Monesti näillekin oppilaille on kuitenkin tuttu Mauri Kunnaksen vuonna 2002 ilmestynyt Seitsemän koiraveljestä -teos. Tästä tilanteesta kumpusi tutkielmani aihe. Halusin tutkielmassani selvittää, miten Kunnaksen adaptoima eli mukauttama tarina koiraveljeksistä vastaa mallitekstinsä eli Kiven Seitsemän veljeksen tarinaa ja miten alkuperäistä tekstiä on muokattu, jotta se olisi kuvakirjan ensisijaiselle lukijalle eli lapselle sopiva. Päätin käsitellä teosten suhdetta enimmäkseen adaptaation teorian termein, sillä siinä huomio on yleensä lapsilukijassa. Adaptaatio tarkoittaa mukautumista tai sopeutumista. Seitsemän koiraveljestä on kuvakirjamuotoon sopeutettu ja lyhennetty versio Seitsemästä veljeksestä. Adaptaatioilmiötä on tutkittu melko vähän kirjallisuuden saralla. Tunnetumpia adaptaatioita ovat mediasta toiseen tehdyt mukauttamiset, kuten kirjasta elokuvaksi tapahtuva muutos. Tästä syystä myös tutkielmassa käyttämäni termit ovat omia suomennoksiani: Sisällöllinen adaptaatio kohdistuu teoksen sisällön muokkaamiseen esimerkiksi tarinaa karsimalla. Muodollinen adaptaatio liittyy esimerkiksi valintoihin, joita tehdään lapsilukijan takia. Tyylillinen adaptaatio liittyy vahvasti teoksen kielellisiin piirteisiin. Median adaptaatio koskee muun muassa teoksen pituutta ja kuvitustiheyttä. Tutkielma osoittaa Seitsemän koiraveljeksen noudattavan pitkälti mallitekstinsä sisältöä ainakin Seitsemän veljeksen tärkeimpinä pidettyjen tapahtumien osalta. Lapsilukijan kokemusmaailmalle oletettavasti melko kaukaisia juonenkäänteitä, kuten esimerkiksi vaimon hankintaa tai humalaa ei käsitellä samassa laajuudessa kuin alkuperäisteoksessa. Lapsilukijan omaan elämäntilanteeseen läheisesti kuuluva aihe, lukutaidon hankkiminen, saa puolestaan runsaasti tilaa. Vaikeita aiheita ei adaptaatiossakaan vältellä, vaan siinä käsitellään myös väkivaltaa, jota Seitsemässä veljeksessäkin riittää. Adaptaatiossa on kiinnitetty huomiota myös kieleen, joka on suurelta osin mukautettu lapsilukijan tarpeita vastaavaksi ottaen kuitenkin mukaan myös Kiven käyttämän kielen ominaispiirteitä. Seitsemän koiraveljestä johdattaa lukijansa vahvasti Seitsemän veljeksen maailmaan ja mahdollistaa esimerkiksi keskustelun yleisellä tasolla teoksen juonesta, mutta saadakseen käsityksen siitä monipuolisesta suomalaisuuden kuvasta, jonka Seitsemän veljestä tarjoaa, on luettava alkuperäisteos.
-
(2020)Tutkin pro gradu -työssäni Sally Salmisen Katrina-romaanin (1936) henkilökuvausta. Tutkielmani kohdeteksti on vuonna 2018 ilmestynyt Juha Hurmeen suomennos, mutta hyödynnän myös ruotsinkielistä alkuteosta analysoimissani kohdissa. Katrina on kertomus pohjanmaalaisesta naisesta, joka muuttaa merimiehen perässä Ahvenanmaalle. Romaani kuvaa lapsuus- ja nuoruusvuosia lukuun ottamatta koko Katrinan elämänkaaren. Tutkielmassani tarkastelen sekä Katrinan henkilökuvauksen konventioita että henkilöhahmoja yleisesti. Selvitän, millä tavalla henkilöhahmot rakentuvat, ja tutkin etenkin sitä, millaisia merkityksiä henkilöhahmojen kuvaaminen suhteessa toisiinsa muodostaa. Hyödynnän analogian käsitettä, ja tarkastelen sekä samuuden että vastakkaisuuden varaan rakentuvia analogisia henkilöasetelmia. Kutsun vastakkaisuuteen perustuvia analogisia henkilöasetelmia tutkielmassani vastapareiksi. Pohdin erityisesti sitä, millä tavalla henkilökuvaus kiertyy päähenkilön, Katrinan, ympärille, ja kuljetan Katrinan henkilöhahmon kehitystä ja eri rooleja mukana läpi tutkielman. Tarkastelen sekä suoraa että epäsuoraa henkilökuvausta. Lisäksi tarkastelen sitä, millä tavalla henkilökuvaus muodostuu henkilöhahmojen tajunnan kuvauksen kautta. Hyödynnän Dorrit Cohnin teoriaa tajunnan kuvauksen tekniikoista. Cohn jaottelee kolmannen persoonan kerrontatilanteen tajunnan kuvauksen tekniikat psykokerrontaan, kerrottuun monologiin ja siteerattuun monologiin. Tajuntaa kuvataan Katrinassa kaikilla kolmella Cohnin erottelemalla tavalla. Useat Katrinan henkilöasetelmista pohjautuvat samanaikaisesti sekä vastakkaisuuteen että samuuteen, ja analogisuus vahvistaa henkilöhahmojen piirteitä. Henkilökuvauksen merkitys on romaanissa mittava: miljöötäkin kuvataan pitkälti henkilökuvauksen kautta. Analogisuus kuitenkin yltää myös maisemaan. Hyödynnän analogisen maiseman käsitettä analysoidessani ympäristön vertauskuvallisuutta suhteessa Katrinan henkilöhahmon kehitykseen.
-
(2020)Tutkielmani on n.k. käännösgradu, jossa opiskelija tarkastelee sekä omaa käännöstään että käännösprosessiaan taitojensa ja valitsemansa teoreettisen viitekehityksen pohjalta. Tavoitteeni on selvittää, miten runsaan metaforista tekstiä voi kääntää menettämättä suuresti tekstin ominaislaatua. Lisäksi selvitän, mitä strategioita murteellisuuden ja dialogin kääntämisessä voi hyödyntää. Tutkin myös, miten käännössuunta ‒ äidinkielestä ei-äidinkieleen ‒ vaikuttaa käännösprojektiini. Lopuksi pohdin, miten oma kääntäjänääneni muodostuu ja kehittyy projektin aikana. Tutkimusmateriaali koostuu lähdetekstistä, käännöksestä ja käännöspäiväkirjasta. Lähdeteos on Marja Kyllösen romaani Lyijyuuma (1997). Käännökseni käsittää neljä romaanin lukua (31 s.). Käännöspäiväkirja (27 s.) sisältää kirjaamani lähdetekstin otteet (220 kpl), käännösongelmat, -strategiat, -vaihtoehdot ja -ratkaisut. Tutkimukseni on ensisijaisesti kvalitatiivinen. Analyysini tukeutuu käyttämäni teoreettisen kirjallisuuden antamiin luokitteluihin ja näkökulmiin. Teoreettisen viitekehyksen käsittelyn ensimmäinen osa esittelee kaunokirjallisuuden kääntämisen erityispiirteitä sekä ilmiöitä, jotka ovat tyypillisiä Kyllösen tekstille: metaforisuus, murteellisuus ja dialogi. Osassa viitataan mm. Newmarkin (1988) ja Lindqvistin (2002) näkemyksiin metaforien kääntämisestä sekä Nuolijärven ja Tiittulan (2013) dialogitutkimukseen. Toinen osa käsittelee käännösprosessia: lähdetekstianalyysia, käännösstrategioita, lähde- ja kohdetekstin suhdetta sekä käännössuuntaa. Osassa viitataan mm. Nordin ([1991] 2005) tekstianalyysimalliin, Chestermanin (1997) ja Leppihalmeen (2007) näkemyksiin strategioista, Lindqvistin (2002) näkemyksiin ekvivalenssista sekä Pokornin (2005) käännössuuntatutkimukseen. Analyysissa jaan metaforat niiden muodon ja tekstifunktion perusteella. Metaforat ovat oleellinen osa Kyllösen kerrontatekniikkaa, ja niiden tärkein ominaisuus ovat poikkeukselliset aihepiirit. Metaforaketjut luovat symboleiksi kasvavia viittauksia, joiden kääntäminen vaatii tarkkuutta toisaalta yksittäisten metaforien, toisaalta laajemman tekstiyhteyden osalta. Metaforien kääntämisessä pääasiallinen strategiani on sananmukainen käännös kohdekielen rakenteiden ehdoilla. Synonyymit toimivat apuna vastineiden löytämisessä silloin, kun sellaiset puuttuvat kohdekielestä. Murteellisuuden ja dialogin kääntämisessä strategiani on standardisoiva, eli murteellisuus on häivytetty kohdetekstistä ja dialogi perustuu yleisiin suomenruotsin puhekielen varieteetteihin. Lähdetekstin tärkeimmät tehokeinot ovat metaforien runsas ja innovatiivinen käyttö, epätavallinen sanasto sekä odotuksenvastaiset kollokaatiot. Globaalin strategiani mukaan nämä tulee pyrkiä säilyttämään, mutta erityisesti kohdekielisten vastineiden puuttuminen köyhdyttää kohdetekstiä. Käyttämäni lokaalit strategiat on jaettu syntaktisiin, semanttisiin ja pragmaattisiin strategioihin. Yleisin strategia on syntaktis-semanttinen yhdistelmästrategia. Strategian käyttö perustuu lähdetekstin runsaaseen ja monimutkaiseen ilmaisuun. Käännössuunta edesauttaa äidinkielisen lähdetekstin ominaisuuksien, merkitysvivahteiden ja sanaleikkien tulkintaa. Toisaalta kohdekielisten vastineiden arviointini ei tapahdu samanlaisen intuitiivisen kielitaidon pohjalta. Kääntäjänääneni on oman arvioni mukaan kehittynyt rohkeammaksi projektin aikana. Lähdetekstin ainutlaatuisuus edellyttää toisaalta uskollista käännösstrategiaa, toisaalta vapaata uudelleentulkintaa.
-
(2020)Tässä pro gradu -tutkimuksessa tarkastellaan Antti Tuurin Pohjanmaa-romaanin naiskuvan ja tematiikan välistä suhdetta. Työssä tutkitaan, onko teoksen antama naiskuva ensivaikutelmaa syvällisempi, vahvempi ja merkittävämpi tematiikan kannalta kuin pintatason perusteella voi päätellä. Tutkimuksen lähtöajatus on, että suuri osa Pohjanmaan laajasta naishahmojen galleriasta ei noudata konservatiivista stereotypiaa, jossa naiset ovat miehille alisteisia ja toimivat miesten pään mukaan. Työssä tutkitaan naisten merkitystä teoksen kokonaiskompositiossa, arvomaailmassa ja tematiikassa sekä heidän merkitystään kokonaisuuden rakentumisessa. Naiset ovat romaanin sivuhenkilöitä, mutta osasta heistä annetaan ennemmän informaatiota kuin kollektiivisen päähenkilön jäsenistä eli Hakalan perheen neljästä veljeksestä. Lähtökohtana tutkimukselle on, että heidän merkityksensä löytyy ensivaikutelman alta. Tutkimus osoittaa, että naisten merkitys teoksen kokonaisuudessa on suuri. Pohjanmaa-romaanin naishahmot voidaan jakaa vahvoihin ja heikkoihin naisiin. Suurin osa teoksen naishahmoista ovat vahvoja naisia: maatilan emännät isomummo eli vanhaisu, äiti eli Marjatta, Sylvi-täti sekä perheen maatilan nykyinen emäntä Laina. Riitan ja Saaran hahmot ovat myös vahvoja hahmoja. He asuvat kaupungissa ja ovat ottaneet paikkansa maatilayhteisön ulkopuolella. Romaanin kaksi naishahmoa, Helena ja Taina, ovat heikompia naisia. Isomummon ja mummon hahmot lähentyvät merkitysasteeltaan päähenkilöä. Kertojan välittämä naiskuva on samanarvoinen mieskuvan kanssa. Teoksen henkilöt todentuvat romaanissa samanarvoisina vikoineen ja hyveineen. Naisissa kiteytyvät teoksen realiteetit, kysymykset lähtemisestä ja paluusta sekä kotiin ja elämän jatkumiseen liittyvistä seikoista, kuten työstä ja koulutuksesta, työn turvaamisesta ja maaseudun arvoista. Tässä asetelmassa naiset ovat miesten vastavoima ja turva ja he edustavat teoksen syvällisiä arvoja, siteitä perheeseen, maahan, työhön sekä elämän jatkuvuuteen. He ovat myös Pohjamaa-romaanin ja sen edustaman todellisuuden perimmäinen voima. Heihin kiteytyvät teoksen dualistiset pääteemat, petoksen vastakohta luottamus ja synnin vastakohta sovitus. Kysymykseen siitä, onko miesten maailma myös naisten maailma, tutkimus vastaa, että se on molempien.
Now showing items 81-100 of 153