Browsing by department "Institutionen för filosofi, historia, kultur- och konstforskning 2010-2017"

Tämä kansatieteen pro gradu -tutkielma selvittää perinteenkeruuna toteutetun puutarhoja ja kasvimaita koskevan kyselyn vastauksista luettavissa olevia kehollisia kokemuksia kasvimaan viljelyksessä tapahtuneista muutoksista 1900-luvulla. Tutkielma selvittää minkälaisia kasvimaan viljelyn muutokseen liittyviä kehollisia kokemuksia vastaajilla on ja minkälaisia merkityksiä niille annetaan. Tutkielman päälähteenä on Museoviraston järjestämä 36. muistitiedon keruukilpailu puutarhoista ja kasvimaista, joka on tallennettu Museoviraston arkistoon. Keruukysely on toteutettu vuonna 1990. Tutkimusaineisto muodostuu kyselyn yhden kysymyskohdan vastauksista. Aineisto käsittää 60 vastausta, joista 53 on naisia ja 7 miehiä, joiden syntymävuodet sijoittuvat vuosien 1905-1945 välille. Tutkimusaineisto on laadultaan muistitietoa, jota tutkitaan kulttuurianalyyttistä menetelmää käyttäen kehollisuuden näkökulmasta. Tutkielma on kulttuurihistoriallinen ja lähestymistavaltaan hermeneuttinen. Tutkimusaineiston perusteella kasvimaan viljelyn muutos näkyy ruoka- ja makutottumusten kehollisissa aistikokemuksissa. Kasvilajien ja -lajikkeiden lisääntyminen ja monipuolistuminen kasvimaalla on lisännyt uusia makuja ruokapöytään. Uusien kasvien viljelyn ja sadon valmistaminen ruuaksi on vaatinut opettelua samoin kuin uusiin makuihin tottuminen. Sukupolvien ja sukupuolien väliset asenne-erot näkyvät kasvisten käytössä ruokana. Kasvisten viljelemiseen käytettävät kemialliset lannoitus- ja kasvinsuojeluaineet koetaan huonontavan viljeltävien ruokakasvien makua ja koostumusta, vaikka niillä saadaan kasveihin näköä ja rehevyyttä. Kemialliset aineet koetaan haitallisina terveydelle ja se aiheuttaa huolta. Siksi niiden käyttöä kartetaan kotipihojen kasvimailla, ja suositaan luonnonmukaista viljelyä. Itseviljeltyjä kasviksia pidetään laadultaan ja maultaan parempana kuin kaupasta saatavia kasviksia. Ajallinen kehollinen muutos, kuten ikääntyminen vähentää viljelyä. Viljelyn vähentyminen nuoremmissa sukupolvissa koetaan myös laiskistumisena. Kasvimaan viljely on muuttunut pakollisesta työstä harrastukseksi, jossa kehollinen tieto on läsnä. Kasvimaan hoidossa käytettävät työvälineet ovat parantuneet monilta osin, mikä on helpottanut viljelyn fyysisyyttä. Harrastajille kasvilajien ja lajikkeiden monipuolistuminen tuo mielenkiintoa ja vaihtelua harrastukseen. Omien käsien työ palkitsee. Kasvimaan hoito tuo viljelijälleen nautintoa, mielihyvää.

Helsingissä Kluuvin kaupunginosassa, Eduskuntataloa vastapäätä Mannerheimintien itäpuolella, keskustakirjasto Oodin edessä sijaitsee Kansalaistoriksi nimetty aukio. Oodin lisäksi aukiota reunustavat etelässä Sanomatalo ja Kiasma ja luoteessa Musiikkitalo. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Kansalaistori on muuttunut epämääräisestä rakennustyömaiden keskellä olevasta kentästä kivetyksi ja selvärajaiseksi aukioksi. Ennen kuin vuonna 2004 lainvoiman saanut Töölönlahden asemakaava nimesi aukion Kansalaistoriksi, on torin paikalle ja sen ympäristöön ehditty tehdä lukuisia suunnitelmia 1900-luvun kuluessa. Tutkielmassani tarkastelen suunnitelmien kautta, millaista julkista kaupunkitilaa Töölönlahden eteläpuolelle on suunniteltu. Taustaksi analyysilleni käyn läpi pääpiirteittäin, miten Töölönlahden ympäristö ennen 1900-lukua rakentui. Suunnitelmissa kiinnitän huomiota erityisesti siihen, millaisia aukioratkaisuja niissä esitetään ja miten rakennetumpi alue niissä liittyy Töölönlahtea ympäröivään puistoon. Lopuksi tarkastelen toteutunutta Kansalaistoria vertaamalla sitä suunnitelmiin. Tärkeimpänä aineistonani ovat alueelle tehtyjen suunnitelmien kuvalliset esitykset: asemakaavapiirustukset, havainnekuvat, liikennekaaviot ja leikkaukset. Lisäksi käytän analyysissäni suunnitelmien selostuksia ja suunnitelmia käsittelevää tutkimuskirjallisuutta. Alueen suunnittelun etenemistä ja alueen rakentumista käyn läpi kirjallisuuden ja arkistomateriaalin avulla. Toteutetun Kansalaistorin lisäksi aineistonani nykytilanteen tarkastelussa ovat suunnitelmat, joiden perusteella tori on toteutettu: voimassaoleva Töölönlahden asemakaava ja Töölönlahden eteläosan puistosuunnitelma. Torisuunnitelmia Töölönlahdelle on tehty siitä lähtien kun Eduskuntatalon sijoittamisesta nykyisen Mannerheimintien reunaan päätettiin 1920-luvulla. Muodoiltaan torit ovat vaihdelleet ja myös niiden tapa liittyä ympäröivään kaupunkirakenteeseen ja puistoihin on vaihdellut. Tavara-aseman siirto Pasilaan 1980-luvun lopussa vapautti alueen rakentamiseen. 2000-luvun kuluessa Kansalaistori on muotoutunut rajoiltaan epäselvästä keskusaukiosta keskustakirjasto Oodin edusaukioksi.

I study the incarnated complexes of temporality in Kazuo Ohno’s (1906-2010) late work, especially the performance Admiring La Argentina, which I saw in 1982. The research problem is the unsuitability of discourses concerning the pathic puzzle and miracle of this dance. To my knowledge, there is no research tackling the complex of temporalities and the non-measurable temporality of subjectivity. My research tools and theoretical-methodological base come from the concepts of metamodeling of subjectivity from F. Guattari’s Chaosmose as well as Agamben’s theory of the epistemic and methodical paradigm. I place Ohno’s solo dance into a specific microtemporality, which I name dis≈tanssi, and the constructive event loci, a photograph, which I name ins-tanssi. I also depict different qualities of dis≈tanssi: the dis-tango and the ambi-waltz. Ohno’s performance with its dis-forming and the virtual auditorium assemblage are Guattarian aesthetic-ethic paradigms for enriching subjectivity, for which there is a practical need in societies subdued by capital. I study the incarnated multitemporality of Ohno’s dance as well as the attaining of the non-discursive part of the (Guattarian) collective and individual subjectivity in Ohno’s work. This pursuit occurs through the linguistic bridges I have collected. A component of the study is a virtual spectator composition, a foyer, a waiting place, which consists of a collective breath and some named and anonymous expectators, singular pieces of art as aesthetic Agambenian paradigms. My main question was answered, namely how the trauma and miracle that were experienced after K. Ohno’s performance could be named, as well as how they happened: it was about a miracle or a complex of miracle and trauma. My secondary question was how and in what kind of an ontological context to study the pathic, non-discursive part of subjectivity. A new paradigm method and new concepts, a new aesthetic context and approaching the performance as an idiosyncratic process of becoming written answered the secondary, methodological question. My own aesthetic research application was formed as a result of this study, combining Guattari and Agamben’s paradigms and providing a new ontological context, making space for the uniqueness of the research subject. As the methodological result, a new set of concepts describing the dance and the expectators, was formed from Ohno’s idiosyncratic dance. Additionally, I dis-formed the performance by introducing diverse, idiosyncratic linguistic bridges.

Denna avhandling undersöker Strengbergs tobaksfabriks reklam i finländsk tidningspress mellan åren 1900 och 1930. Avhandlingen behandlar tobakens ekonomi och retorik genom att först undersöka Strengbergs reklamängd och tobaksreklamens intensitet i pressen. Sedan undersöks tobaksreklamens språkliga och stilistiska förändring under åren 1900–1930. Syftet med avhandlingen var att genom analys av den språkliga och visuella retoriken undersöka tobaksreklamens föreställningar och ideal som anknöts till olika diskurser i samhället. Det teoretiska ramverket för avhandlingen utgår från diskursanalys och reklamens funktion som en samhällsspegel. Källmaterialet baserar sig på ett urval reklamannonser från finländska tidskrifter mellan åren 1900–1930, Strengbergs kliché-samling, marknadsföringsmaterial och andra handlingar från tobaksfabriken. Källmaterialet har även baserat sig på dagstidningarna Päivälehti, Helsingin Sanomat och Hufvudstadsbladet mellan åren 1900–1930. Källorna har behandlats både genom en kvantitativ och kvalitativ analys. Genom en kvantitativ jämförelse undersöktes januarinumren av Hufvudstadsbladet, Helsingin Sanomat och Päivälehtis reklamutbud under åren 1900–1930. I den kvalitativa analysen har diskursanalys och en variant av kritisk diskursanalys använts med exempel från källmaterialet för att undersöka underliggande föreställningar och ideal i Strengbergs tobaksreklam. Största delen av Strengbergs reklamannonser i januarinumren av Päivälehti, Helsingin Sanomat och Hufvudstadsbladet saluförde cigaretter. Strengbergs tobaksfabrik var en av de tobakstillverkare i Finland som hade flest reklamannonser i januarinumren av de båda i avhandlingen utvalda tidningarna. Strengbergs reklammängd varierade under tidsperioden men fabriken hade många år annonserat lika mycket i januarinumren av de båda tidningarna. Ett avbrott i annonseringen av Strengbergs tobaksreklam skedde dock i januarinumren av Hufvudstadsbladet och Helsingin Sanomat under åren 1916–1921 då även den totala mängden tobaksreklam minskade i tidningarna. Annonseringen i pressen var konjunkturkänslig och därmed varierade mängden tobaksreklam i tidningspressen under tidsperioden. Första världskriget och inbördeskriget påverkade negativt på tobakstillverkningen och mängden tobaksreklam i pressen minskade. I den kvalitativa analysen av Strengbergs tobaksreklam undersöktes föreställningar och ideal som illustrerades i tobaksreklamen. Undersökningen gjordes genom en analys av reklamens utformning, argument och språk samt reklamens föreställningsvärld och diskurser. Reklamskaparna använde sig ofta utav rådande sanningar och ideal i samhället, som konsumenten förväntades uppfatta som eftersträvansvärda. Tobaksreklamen tog näring av olika diskurser i samhället och i avhandlingen granskades dessa genom en undersökning av reklamannonsernas språk och visuella retorik. Diskurser som identifierades i tobaksreklamen var den moderna och den exotiserande diskursen. Den moderna diskursen sågs genom framställningar av massproduktion, tekniska innovationer, kvinnor, stadsliv. Den exotiserande diskursen betonade däremot det annorlunda och exklusiva genom framställningar av Orienten. Dock urskiljes även i reklamannonserna en nationell diskurs med fokus på historia, natur, det agrara och en nationell symbolvärld.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani musikaaleissa, erityisesti niiden lauluissa, mainittuja spesifejä paikkoja. Tutkielman tavoitteena on selvittää millaisia rooleja ja merkityksiä paikat musikaaleissa saavat. Tutkielmani pyrkii vastaamaan kysymykseen ‘miksi musikaaleissa lauletaan paikoista?’. Käytän tutkielmassani neljää 2000-luvulla ilmestynyttä musikaalia: Hairspray (2002), In the Heights (2008), Memphis (2009) sekä The Book of Mormon (2011). Tutkielmani pääasiallisena aineistona toimivat musikaalien libretot. Nostan kustakin musikaalista lähempään tarkasteluun yhden tai useamman paikkalaulun, eli laulun, jossa lauletaan jostakin paikasta. Pohjaan tulkintani paikan merkityksistä ja roolista paikkalauluista tekemiini analyyseihin, suhteuttaen ne kunkin musikaalin kokonaisuuteen. Pääasiallisena teoreettisena lähtökohtina tutkielmalleni ovat monitieteinen paikan käsite, Richard Kislanin määrittelemät musikaalien laulutyypit sekä Jack Viertelin hahmottelema musikaalien konventionaalinen rakenne. Näiden pohjalta tarkastelen paikan saamaa merkitystä suhteessa siihen, millaisessa laulussa ja missä kohtaa musikaalia kyseinen paikkaa käsittelevä laulu on. Aineistokseni valitsemani musikaalit pyrkivät toimimaan esimerkkeinä niistä erilaisista rooleista ja merkityksistä, joita musikaalien paikat saavat. Tutkielman pohjalta voidaan todeta, että pelkästään rakenteellisen sijoittumisen tai paikkalaulun laulutyypin tarkastelun pohjalta, ei voida vetää johtopäätöksiä paikan roolista tai merkityksellisyydestä musikaalissa, vaan on analysoitava kappaleita ja teosta kokonaisuudessa syvemmin. Tutkielmani pohjalta musikaaleissa lauletut paikat voivat saada merkityksen ja roolin esimerkiksi unelmana, monimerkityksellisenä kotina, identiteettinä tai kumppanina. Paikka voi olla musikaaleissa konkreettinen tai symbolinen, realistinen tai lähinnä unelmaa. Spesifi paikka voi kuitenkin myös olla vain helppo tapa asettaa musikaalin yhteiskunnallinen konteksti tarinan tueksi, vaikka paikalle olisi musikaalissa oma laulunsakin. Tutkielmani perusteella syy paikasta laulamiselle voi olla tapahtumapaikan ja sen myötä mahdollisen tarpeellisen yhteiskunnallisen kontekstin esittely, hahmon eskapismin ja unelmoinnin tarve, hahmon elämää ja valintoja ohjaava rakkaus paikkaa kohtaan tai hahmon identiteetin ilmaisu. Koska kokemus paikasta on yksilöllinen, teoriassa paikkojen merkityksiä ja syitä laulaa niistä voisi olla yhtä paljon kuin paikkalauluja laulavia hahmoja musikaaleissa.

Tarkastelen DDR:ssä vuosina 1968–1979 julkaistujen aapisten ja lasten kuvakirjojen arvokasvatusta kymmenen käskyn näkökulmasta. Heinäkuussa 1958 SED:n 5. puoluekokouksessa pääsihteeri Walter Ulbricht julisti sosialistisen moraalin kymmenen käskyä, joiden tuli viitoittaa jokaisen kansalaisen toimintaa. Niiden tehtävänä oli korvata katekismuksen käskyt. Taustalla oli yritys rajoittaa kirkon vaikutusvaltaa, jota pidettiin edelleen liian suurena. Käskyistä muokattiin myös lapsille tarkoitetut käskyt, jotka kuvastavat itäsaksalaisten oppikirjojen arvopohjaa. Se rakentui ryhmähengestä, työteliäisyydestä, käsityksestä yleisestä velvollisuudesta, sen vastustamisesta, mikä vahingoitti yhteistä hyvää, hyvästä fyysisestä terveydestä, ruumiillisen työn arvostuksesta sekä perhearvoista. Tärkeitä olivat myös luokkatietoisuus, sosialististen kansojen välinen ystävyys sekä sosialismin valta-asema kapitalistiseen järjestelmään verrattuna. Selvitän, miten kymmenen käskyn muodossa annettu sosialistinen ohjelmanjulistus näkyy aapisten ja lasten kuvakirjojen antamassa kasvatuksessa? Mitkä arvot ovat yhteisiä sekä pioneerien että katekismuksen kymmenelle käskylle ja kristinuskolle laajemminkin, entä missä on eroavuuksia näiden välillä? Miltä osin ja millä tavalla vanha kristillinen oppi on otettu ateistisen järjestelmän käyttöön? Pohdin myös kysymystä siitä, missä määrin kirjoissa on kyse kasvatuksesta ja miltä osin niiden sisältöä voidaan pitää suorastaan indoktrinaationa tai propagandana? Lähteinäni on yksi esikoululaisille ja kaksi ensimmäisen luokan oppilaille suunnattua aapista sekä yksi toisen luokan oppilaille kirjoitettu lukukirja. Lisäksi olen käyttänyt tukena muutamaa alle kouluikäisille tai juuri koulunsa aloittaneille laadittua kuvakirjaa, joissa pikkupioneerien kymmenessä käskyssä esiintyviä teemoja tarkastellaan lähemmin. Molemmat käskykokoelmat sisältävät keskenään paljon samoja teemoja ja jopa yhdenmukaisuuksia. Osittain tämä johtuu siitä, että käskyt on tarkoituksellisesti laadittu katekismuksen kymmenen käskyn pohjalta. Yhtäläisyydet selittyvät myös sillä, että monet moraalinormit ovat yleismaailmallisia ja esiintyvät useissa uskonnoissa ja ideologioissa. Toisaalta samankin sisältöisiä käskyjä voitiin tulkita kristinuskossa ja sosialismissa eri tavoin. Esimerkiksi kristinuskossa lähimmäisen rakastaminen velvoitti rakastamaan kaikkia ihmisiä, sosialismissa lähinnä saman ideologian kannattajia. Käskyt sisältävät sekä kasvatusta, indoktrinaatiota että propagandaa. Osittain nämä ovat erotettavissa selkeästi toisistaan, osin erottelu on vaikeaa. Propaganda on näkyvintä sotilaisiin, kansanarmeijaan, sankareihin ja sosialistisiin juhlapäiviin liittyvissä kertomuksissa. Tekstien ohella myös kuvat ovat tärkeitä indoktrinaation ja propagandan välittäjiä erityisesti aapisissa ja lastenkirjoissa, joiden kohdehenkilöt ovat vasta vain osittain lukutaitoisia.

Tiedekunta – Fakultet – Faculty Humanistinen tiedekunta Koulutusohjelma – Utbildningsprogram – Degree Programme Kulttuurien osasto Opintosuunta – Studieinriktning – Study Track Folkloristiikka Tekijä – Författare – Author Ekman Erja Työn nimi – Arbetets titel – Title Kunnon työehdot maistuvat paremmalta Vuoden 2010 elintarvikealan lakon tulkintaa mediassa olleiden uutiskuvien pohjalta Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu -tutkielma Aika – Datum – Month and year 10.11.2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 72 s Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkimuksen lähtökohtana on mediapalvelu Cisionin keräämä, valmis kuvallinen aineisto, joka koostuu vuoden 2010 elintarvikelakosta julkaistuista uutiskuvista. Laajasta aineistosta valitsin tutkimukseen analysoitavaksi 42 kuvaa. Tutkielmassani tarkastellaan elintarvikealan työehtosopimusneuvottelujen kulkua ja siitä seuranneita lakkoja mediassa julkaistujen kuvien kautta. Tavoitteenani oli selvittää, millaisia sosiaalisia representaatioita kuvissa rakennetaan ja millaiseksi elintarviketyöläisten julkinen identiteetti niistä muodostuu. Tutkimus sijoittuu kulttuurintutkimuksen ja mediatutkimuksen välimaastoon. Toteutin tutkimuksen käyttämällä viitekehyksenä Serge Moscovicin kehittämää sosiaalisten representaatioiden teoriaa, jossa yksilö ja yhteiskunta nähdään yhteen kietoutuneena. Käsityksemme yhteiskunnasta muodostuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja kommunikaatioissa muiden kanssa. Representaatiot eivät ole koskaan pysyviä, vaan ne muuttuvat ja saavat erilaisia merkityksiä eri aikoina ja eri paikoissa. (Moscovici 2000: 76.) Sosiaalisia representaatioita tutkittaessa on lisäksi huomioitava, että media ei heijasta todellisuutta sellaisena kuin se on, vaan rakentaa todellisuutta omista lähtökohdistaan. Uutiskuvien avulla voidaan tuottaa erilaisia mielikuvia maailmasta ja vaikuttaa lukijaan. Tutkimukseni kannalta tärkeimpiä teoriatyökaluja olivat ankkuroinnin, objektivoinnin ja naturalisoinnin avulla vieraiden asioiden muuttaminen tutuiksi sekä representaatioiden dialogista luonnetta painottava kantateema. Elintarviketyöläisistä syntyneissä representaatioissa nähdään naisvaltainen teollisuuden ala. Mielikuva lakkolaisesta äitinä, joka tekee muiden äitien ruoat ja työskentelee tehtaassa pienellä palkalla, sai suuren yleisön suhtautumaan elintarvikelakkoon varovaisen myönteisesti. Työntekijöiden vaatimuksia kohtuullisesta palkasta ja säällisistä työajoita pidettiin oikeutettuina. Lisäksi tutkimustuloksena aineistosta nousi julkisuusvaikuttaminen. Nykyinen tiedonvälitys antaa paremmat mahdollisuudet järjestöille tuoda omaa näkemystään julkisuuteen kuin koskaan aiemmin. Sitä kautta ne voivat vaikuttaa siihen, millä tavalla niiden julkisuuskuvaa tuotetaan mediassa ja muussa julkisessa keskustelussa. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Elintarviketyöntekijä, sosiaalinen representaatio, kantateema, lakko, media Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Helsingin yliopisto, Ethesis-tietokanta Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information

Tutkimukseni käsittelee Berliinin Finnenhaussiedlung-asuinalueita, joiden puuelementtirivitalot rakennettiin vuosina 1957–1959 Lichterfelden ja Kladowin kaupunginosiin. Lisäksi Mariendorfiin valmistui kolme mallirivitaloasuntoa. Finnenhaussiedlungit olivat sosiaalisen asuntotuotannon erityisprojekti, jossa Yhdysvallat lahjoitti Länsi-Berliinille Puutalo Oy:n teollisesti esivalmistamat puuelementit. Asuinalueiden rakennuttajana toimi Gemeinnützige Heimstätten-, Spar- und Bau-Aktiengesellschaft eli GEHAG, joka tunnetaan varsinkin 1920-luvun sosiaalisesta asuntotuotannostaan Berliinissä. Puutalo Oy taas oli merkittävä toimija tyyppipuutalojen ja puurakenteiden tuottajana sekä kehittäjänä Suomessa, ja sen toiminta suuntautui alusta lähtien myös ulkomaanmarkkinoille. Tutkimukseni on sekä ensimmäinen Berliinin Finnenhaussiedlung-asuinalueisiin kohdistuva taidehistoriallinen tutkimus että ensimmäinen suomalaisten puutalojen vientiä avaava tutkimus. Tutkimuksen fokus on asuinalueiden 1950-luvun rakennushistorian ja rakentamiseen liittyvien taustojen selvittämisessä, ja siinä on kaksi päänäkökulmaa: poliittinen ja kylmän sodan näkökulma ja taide- ja tyylihistoriallinen näkökulma. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miksi ja miten Berliinin Finnenhaussiedlungit rakennettiin, mitä arkkitehtonisia periaatteita ne ilmentävät ja mikä merkitys alueilla on asuntoarkkitehtuurin historiassa. Käytän tutkimuksessani useampaa menetelmää: arkistotutkimusta, taidehistoriallista vertailua ja muistitietotyyppistä lähestymistapaa. Pääaineistoni koostuu Suomen ulkoministeriön arkiston Yhdysvaltain ylijäämämaataloustuotteiden ostoja koskevista asiakirjoista 1953–1959, Puutalo Oy:n tilannekatsauksista ja hallituksen kokousten pöytäkirjoista 1955–1959 Suomen elinkeinoelämän keskusarkistosta, Berliinin Landesarchivin pakolaisasuntoja käsittelevistä asiakirjoista sekä Spandaun, Steglitz-Zehlendorfin ja Tempelhof-Schönebergin rakennusvalvontavirastojen arkistojen rivitaloja koskevista dokumenteista. Lisäksi keskeistä aineistoa ovat asemakaava- ja rakennuspiirustukset, valokuvat, aikalaislehtien artikkelit, GEHAG:n toimintakertomukset vuosilta 1954–1959 sekä Kladowin Finnenhaussiedlungin alkuperäisasukkaalta saamani GEHAG-materiaali ja suulliset tiedonannot. Tutkimukseni osoittaa, että puurivitalojen rakennuttaminen Berliiniin oli poliittinen päätös ja osa Yhdysvaltojen kylmän sodan avustuspolitiikkaa. Valuuttapulasta kärsinyt Suomi sai 1950-luvulla ostaa Yhdysvalloista ylijäämämaataloustuotteita, pääasiassa tupakkaa ja puuvillaa, suomenmarkoilla. Saadut varat Yhdysvallat talletti Suomen Pankissa olleelle markkatilille ja käytti ne Suomen viennin edistämiseen kohti länttä. Kun Neuvostoliitto äkisti lopetti puutalo-ostot Suomesta, puutaloista tuli ylijäämämaataloustuotteiden avustusohjelmassa Suomen ykkösvientituote. Puutaloja suunniteltiin etenkin Yhdysvaltain puolustusministeriön käyttöön eri maihin. Berliinin puutalot oli kuitenkin tarkoitettu DDR:stä Länsi-Berliiniin paenneille pakolaisille, joiden asumisen tukeminen oli Yhdysvalloille kylmän sodan propagandakeino. Lopulta puolet omistusasunnoiksi tarkoitetuista puurivitaloasunnoista kohdistettiin DDR-pakolaisille, osa siirtoväelle ja toisen maailmansodan pommituksissa asuntonsa menettäneille sekä osa hakijoille, joilla oli omaa pääomaa. Asukasvalinnoissa noudatettiin sosiaalisen asuntotuotannon mukaisia tulorajoja, ja ne suunnattiin erityisesti lapsirikkaille perheille. Finnenhaussiedlungien rakentaminen alkoi Mariendorfin mallirivitalosta, minkä jälkeen puurivitaloasuntoja rakennettiin Kladowiin yhteensä 377 ja Lichterfeldeen 67. Näiden lisäksi kaksi asuntoa toimitettiin Berliiniin yksityistilauksena. Puurivitaloasuntoja oli kolmea tyyppiä: A1 (80,34 m2), A2 (87,76 m2) sekä D (85,63 m2). Olen tutkimuksessani selvittänyt, että GEHAG laati asuinalueiden asemakaavat, asuntojen tyyppipiirustukset ja puutarhasuunnitelmat sekä vastasi rivitalojen rakennuttamisesta ja arkkitehtonisista piirteistä, kuten ulkoisesta ilmeestä ja väreistä. Puutalo Oy teki GEHAG:n piirustusten mukaan taloista omat puuelementteihin pohjautuvat rakennussuunnitelmansa, vastasi asuntojen sisustuksista ja toimitti puutaloelementit Berliiniin. Rakentamisessa käytettiin berliiniläisiä rakennusyhtiöitä, ja Puutalo Oy:stä paikalla oli talojen pystytyksen valvoja. Tulkintani mukaan Berliinin Finnenhaussiedlungeissa on ainutlaatuista suomalaisen puuelementtitekniikan ja saksalaisen GEHAG:n rakennusperinnön yhdistyminen. Puuelementit kytkevät rakennukset sekä puuelementtirakentamiseen että tehokkaaseen ja tyyppeihin perustuvaan moderniin rakennustapaan, jota oli toteutettu sekä Suomessa että Saksassa. Finnenhaussiedlungien kaavoituksessa ja rivitaloissa näkyy 1920-luvun saksalaisiin rakennussuuntauksiin, puutarhakaupunkiaatteeseen sekä Bruno Tautin ja Ernst Mayn arkkitehtuuriin viittaavia piirteitä. Rivitalomassojen geometrisuus ja suorat linjat muistuttavat yhtäältä Berliinin ja Frankfurtin 1920-luvun Siedlungien rivitaloja sekä toisaalta Puutalo Oy:n 1950-luvun rivitaloja Tapiolassa ja Herttoniemessä. Finnenhaussiedlungien ilmeelle oli olennaista myös riveittäin suunniteltu väriohjelma, mikä sekin muistuttaa Tautin ja 1920-luvun perinnöstä. Asuntojen sisätiloja leimaavat tehokas tilankäyttö ja pohjaratkaisut, jotka noudattavat funktionalistista tilan eriyttämisen periaatetta. Asuntoarkkitehtuurin historiassa Berliinin Finnenhaussiedlungit ovat poikkeuksellinen kokonaisuus, jonka syntyminen oli monimutkaisen kansainvälisen yhteistyön tulosta. Taloista neuvoteltiin ja päätettiin korkeimmilla poliittisilla tahoilla Yhdysvaltain ja Suomen ulkoministeriöitä, Saksan liittotasavallan ministeriöitä ja Berliinin senaattia myöten. Myös asuinalueiden suunnittelu ja rakentaminen oli vahvojen toimijoiden yhteistyötä: GEHAG:lla oli uniikki kokemus asuinalueiden kaavoituksesta ja asuntoarkkitehtuurista, ja Puutalo Oy kykeni joustavasti sovittamaan puuelementit paikallisiin vaatimuksiin. Finnenhaussiedlungien rakennushistoria herättää kuitenkin kysymyksen, olivatko puutalot todellinen vientimenestystuote vai enemmänkin suurvaltapolitiikan pelinappula. Puutalovienti ja Saksan lukuisat muut Finnenhaussiedlungit kaipaavat lisää tutkimusta, jotta puutalojen laajamittaisesta viennistä saataisiin muodostettua kokonaiskuva.

Tutkimukseni käsittelee espoolaislähiö Olarin räppäreiden kotiseutuun kytkemiä ajatuksia ja identiteettejä. Aineistona ovat kuuden räppärin haastattelut sekä olariräpin kappaleiden sanoituksia, jotka kertovat kotiseudusta tai Olarista. Haastattelut toteutin teemahaastatteluina vuosina 2017 ja 2018. Haastattelut on tallennettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmiin. Pro gradu -työni teoreettisen lähtökohdan muodostavat performanssitutkimus ja John Miles Foleyn luoma esitysareena -käsite. Esitysareena on tulkintakehys, jonka kautta esiintyjä ja kuulija luovat tilan yhteiselle ymmärrykselle ja arjesta poikkeaville tulkinnoille. Esitysareenalla toimivat tilannesidonnaiset rekisterit, jotka sekä areenalle osallistuvat että esiintyjät voivat tunnistaa. Onnistuneeseen tulkintaan tarvitaan rekistereiden aktivoituminen esitysareenan sisällä. Tarkastelen teoreettisen viitekehyksen kautta räppäreiden tuottamia performansseja muun muassa Olarista, olarilaisuudesta ja suomiräpistä. Tutkimuskysymykseni käsittelevät olarilaista kotiseutua: miten olarilaiset kuvaavat kotiseutuaan, miltä olarilainen kotiseutuidentiteetti näyttää räppäreiden ja räpin näkökulmasta esitysareenalla sekä millaisena kotiseutu näyttäytyy alueelle kiinnittymisen kautta? Millaisia rekistereitä olarilaisella esitysareenalla aktivoituu? Käsittelen haastatteluja ja kappaleita performanssin kautta ja nostan esiin kolme suomiräpin yleistä narratiivia: päihteet, huumorin ja seksuaalisuuden. Lisäksi hahmottelen suomiräpin intertekstuaalisuutta ja sen merkitystä olariräpin viittauksiin sekä lokaalisti että globaalisti. Moderni kotiseutu, lähiö, luo lähtökohdan kotiseutuidentiteetin tutkimukselle Olarissa ja pohdin lähiön merkitystä olariräpin kotiseudun muodostumiseen. Olariräpin kotiseudun eri puolet tulevat tutkimuksessani näkyviksi ajan, paikan, sosiaalisten suhteiden ja nostalgian kautta. Kotiseudun käsitys on muodostunut räppäreille omien kokemusten, paikan sekä yhteisöjen risteämissä. Paikat saavat merkityksensä sosiaalisten suhteiden ja tapahtumien kautta ja syventävät merkityksiään kappaleiden sanoituksissa. Paikallistarinat, paikalliset ihmiset ja paikkaan kuulumisen tunteet kirjoitetaan sanoituksiin, joiden tasot aukeavat paikallistuntemusta omaaville, avaten oven esitysareenalle. Kotiseutu, oma yhteisö ja olariräp ovat räppäreille tärkeitä identiteetin elementtejä, joiden merkitystä he eivät kuitenkaan pohdi aktiivisesti arjessa. Kotiseudun edustaminen kytkeytyy räpin globaaliin narratiiviin, jonka kautta aitoudesta ja alueen edustamisesta on tullut tärkeitä elementtejä performanssin näkökulmasta. Räpin avulla kerrotaan keitä ollaan ja mitä edustetaan, sekä luodaan samalla tiettyyn paikkaan ja yhteisöön kuulumista.

Kiinnostukseni lastenteatterin tutkimiseen lähtee sekä ammatillisesta taustastani että harrastuneisuudestani. Olen varhaiskasvatuksen opettaja ja teatteri-ilmaisun opettaja. Teatteritieteen opintojeni eri vaiheissa olen pohtinut, millaiset valmiudet lapsella on katsojana olla vastavuoroisen kommunikaation osapuolena teatteriesityksessä. Tutkimuskysymykseni ovat: - Miten alle kouluikäisen kehitystaso vaikuttaa esityksen vastaanottoon? - Miten lastenteatterin ammattilaiset esitystä valmistaessaan ottavat huomioon lasten erityisyyden yleisönä? Tutkimusaineistoni olen kerännyt vuosina 1991 -1993 ja 1999 kolmesta lastenteatteriesityksestä. Tutkimukseni on sukua toimintatutkimukselle. Se on kasvatuksellista ja tilannesidonnaista, tarkastelee yksilöitä sosiaalisten ryhmien jäsenenä ja aihe on itselleni tutkijana henkilökohtaisesti tärkeä. Toiseksi tutkimukseni teatteriesitysten reseptiosta on myös tietyssä hetkessä tapahtuneen ilmiön tapahtumatutkimusta. Tutkimukseni aineistona ovat yleisöhavainnoinnin muistiinpanot, lasten haastattelut ja piirustukset sekä kirjalliset palautteet päiväkotiryhmien ja koululuokkien opettajilta ja lasten vanhemmilta. Aineistona ovat myös lastenteatterin ohjaajien haastattelut: Nukketeatteri Vihreän Omenan Sirppa Sivori-Asp ja työryhmä, Teatteri Hevosenkengän Patrik Drake ja Unga Teaternin Marjaana Castren. Kirjallisina lähteinä käytän lastenteatterin tutkimuksia, teatterin reseption tutkimuksia sekä lapsen kognitiivista, psyykkistä ja sosiaalista kehitystä käsitteleviä tutkimusjulkaisuja. Pääluvussa kaksi tuon esille lapsen vaiheittaista kehitystä ajattelun, kielen, psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen tutkimuksista. Tämä toimii vertailupohjana lastenteatteriesitysten reseption tutkimiselle tarkastellessani 3-7- vuotiaiden reagointia ja esitystapahtuman jälkeisiä käsityksiä nähdystä ja koetusta. Näistä tuloksista voin päätellä, miten eri ikäryhmien lapsikatsojat näkevät, kokevat ja ymmärtävät esityksen ja millä tasolla he pystyvät vastavuoroiseen teatterilliseen kommunikaatioon. Lastenteatterin ammattilaisilla on kokemusta esitysten valmistamisesta eri ikäisille yleisöryhmille. Haastattelujen aineistosta tuon esille kriteereitä, joita he asettavat omalle työlleen, heidän näkemyksiään yleisönsä antamista haasteista ja kokemuksiaan teatterillisesta vuorovaikutuksesta lapsiyleisön kanssa. Tutkimus osoittaa, että alle kouluikäisille lapsille tulisi tarjota ikätasoon sovitettu ja dramatisoitu näytelmä. Pienille lapsille soveltuu esitys, jossa on lapsen kokemuspiiriin liittyviä asioita. Lapsen ajattelu perustuu havainnolliskuvallisiin, tosiasiallisiin yhteyksiin ja hän ymmärtää syy - seuraussuhteita näkyvien elementtien avulla. Esityksessä puhuttu kieli ei saisi olla liian abstraktia, repliikit tulisi sitoa visuaalisiin objekteihin. Esityksen näyttämökuvan, äänimaailman ja valaistuksen tehokeinojen tulisi myötäillä katsojien toleranssia. Esitys ei saa olla liian pelottava, lapsen täytyy kokea olonsa turvalliseksi. Lastenteatterin ammattilaisilla on vakava vastuu lasten kohtaamisessa, positiivisen ilmapiirin ja luottamuksellisen vastavuoroisen kommunikaation luomisessa. Näyttelijän ammatillinen osaaminen ja yleisöryhmän ikätason mukainen ilmaisun säätely on tärkeää, jotta lapselle jäisi esityksestä myönteinen kokemus ja hyvän olon tunne.