Browsing by discipline "Finnish Language"

Tässä tutkielmassa kuvataan omaelämäkertamaisen teoksen JHT ‒ Musta lammas kerrontaa eri näkökulmista käsin. Tut-kimuksen tarkoituksena ei ole olla kaikenkattava analyysi, vaan tutkimus on enemmänkin avaus kerronnan tutkimukselle tietokirjallisuudessa. Tarkempana tutkimuksen kohteena on kolme näkökulmaa, joiden avulla teoksen kerrontaa raken-netaan. Nämä näkökulmat ovat tempus, referointi ja kertoja. Tutkimusote aineistolähtöinen. Tutkielmassa selvitetään, kuinka aineistoteoksen kerronta rakentuu tempusten, referoin-nin ja kertojan avulla. Tutkielmassa keskitytään siihen, miten teokseen luodaan aikaa. Toisaalta tutkielmassa osoitetaan myös, miten kerrontaan rakennettua ajan illuusiota rikotaan. Tutkimusote on myös kvalitatiivinen. Tutkielmassa ei osoi-teta, kuinka paljon tällaista ajan illuusion rikkomista aineistossa esiintyy. Sen sijaan tutkielmassa keskitytään osoitta-maan, millaisin erilaisin keinoin teokseen rakennettua ajan illuusiota rikotaan. Tutkielman aineistona toimii omaelämäkertamainen teos JHT ‒ Musta lammas. Tarkasteltava aineisto on rajattu teoksen varsinaisten lukujen kerrontaan. Aineiston tutkimiseen sovelletaan kielioppia ja narratologiaa. Kieliopissa tutkimus nojaa Ison suomen kieliopin käsitteistöön. Narratologiassa tutkimus nojaa Rimmon-Kenanin ajatuksiin. Elämäkertaa genrenä määritellään Leskelä-Kärjen esittämien ajatusten pohjalta. Analyysin perusteella tempusvalintojen, referoinnin ja kertojan sanavalintojen avulla luodaan teoksen kerrontaan illuu-sio siitä, että teoksessa esitetyt tapahtumat tapahtuvat juuri nyt. Toisaalta kaikkia näitä keinoja käytetään teoksessa myös tämän illuusion rikkomiseen. Tutkimuksen perusteella voidaan olettaa, että elämäkertakirjallisuus on lajina muuttunut. Tutkimuksen perusteella ei voida kuitenkaan tehdä suuria johtopäätöksiä, sillä aineistona on ollut vain yksi uudenlainen elämäkerta.

Tarkastelen tutkielmassani nimenantoprosessia suomalaisissa perheissä. Tavoitteenani on selvittää moni-puolisesti sitä, millaisia asioita vanhemmat huomioivat lasta nimetessään ja millaiset tekijät vaikuttavat nimenantoon. Lisäksi tarkastelen vanhempien rooleja nimenantoprosessissa sekä heidän ajatuksiaan ni-men ja identiteetin välisestä yhteydestä. Pääasiallisena aineistonani on neljien suomalaisten vanhempien teemahaastattelut. Haastatteluissa ilmitul-leiden ilmiöiden perusteella keräsin kolmesta teemasta, esikoisen osallistumisesta ja lapsen olemuksen vaikutuksesta nimenantoon sekä vanhempien rooleista nimenannossa, lisätietoa e-lomakkeella. Tämä kyselyaineisto käsittää vastauksia 28 eri perheestä 49 vanhemmalta. Haastatteluissa selvisi, että nimenantoprosessiin vaikuttavat lukuisat seikat. Uusin ja yllättävin havainto on se, että jokaisessa haastattelemassani perheessä esikoinen on osallistunut kuopuksen nimenantoon. Kaikkien haastattelemieni perheiden vanhemmat ovat myös antaneet esikoisen ehdottaman nimen kuo-puksen ensi- tai jälkinimeksi. E-lomakekyselyyn vastanneista vanhemmista noin kolmasosa raportoi esi-koisen osallistumisesta nimenantoon, mutta vain kahdessa perheessä esikoisen ehdotus oli annettu kuo-puksen viralliseksi nimeksi. Myös lapsen olemuksen vaikutus on tutkimukseni mukaan merkittävä: kaikis-sa haastattelemissani perheissä lapsen olemus oli jollain tapaa vaikuttanut nimenantoon, ja 14 e-lomakkeeseen vastanneessa perheessä joko molemmat vanhemmat tai jompikumpi vanhemmista ilmoitti lapsen olemuksella olleen vaikutusta nimenannossa. Esikoisen osallistumisen ja olemuksen vaikutuksen lisäksi haastattelemissani perheissä on lasta nimettäessä kiinnitetty huomiota myös muun muassa siihen, että nimi sopii yhteen sisarusten nimien tai lapsen sukunimen kanssa. Yleisimpiä nimeämiskriteerejä ennen lapsen syntymää olivat esimerkiksi nimen suomalaisuus, persoonallisuus ja kauneus. Vanhempien roolijako osoittautui hypoteesini mukaiseksi: haastattelujen perusteella äidillä näyttää useim-miten olevan aktiivisempi rooli nimenannossa kuin isällä. Haastatteluissa kävi myös ilmi, että äidin saattaa olla helpompi keksiä nimi tytölle ja isän pojalle. E-lomakeaineisto tukee tätä havaintoa vain osittain: äi-deistä kolmasosa koki tytönnimen keksimisen helpommaksi kuin pojannimen, mutta suurin osa isistä koki nimeämisen yhtä helppona niin tytölle kuin pojalle. Nimen ja identiteetin välisestä yhteydestä nousi haas-tatteluissa erilaisia näkemyksiä: osa uskoi nimellä olevan vaikutusta identiteettiin ja osa ei. Koska niin haastattelu- kuin e-lomakeaineistoni on pieni, tutkielmani perusteella ei voi tehdä yleistyksiä. Tutkielmani antaa kuitenkin merkittävää ja uutta suuntaa antavaa tietoa nimenantoprosessiin vaikuttavista tekijöistä sekä vanhempien rooleista ja heidän ajatuksistaan nimen ja identiteetin välisestä yhteydestä.

Tutkielmassa tarkastellaan suorien esitysten johtolauseita ja johtolauseiden verbejä. Tutkimuksessa keskitytään siihen, mitä tehtäviä johtolauseilla ja johtoverbeillä on tekstissä, ja millaisia merkityksiä niillä tuotetaan. Aineisto koostuu kymmenestä eri prinsessatarinasta, jotka on kerätty kahdesta eri satukokoelmasta. Aineisto on siis kirjoitettua fiktiivistä proosatekstiä. Tutkimuksen keskeinen teoreettinen viitekehys on lingvistinen tekstintutkimus. Työssä hyödynnetään sekä kaunokirjallisen dialogin että puhutun kielen referointiin liittyvää tutkimusta. Työssä osoitetaan, että tarinoiden johtolauseet ovat tavallisesti melko prototyyppisiä: ne sisältävät hyvin usein vain puhujan, kommunikaatioverbin ja mahdollisesti vastaanottajan. Lisäksi johtolauseet sijaitsevat tyypillisesti repliikin välissä tai jäljessä, ja etujohtolauseet ovat harvinaisempia. Joskus johtolause puuttuu kokonaan. Johtoverbeistä yleisin on neutraali sanoa, mutta siitä huolimatta erilaisten verbien kirjo on laaja. Merkitykseltään yleisten verbien (esimerkiksi sanoa, todeta, selittää, kysyä) lisäksi johtoverbeinä esiintyy runsaasti huutamisverbejä ja muita puhumisen tapaa kuvailevia verbejä (esimerkiksi huudahti, huokaisi). Myös tunnetiloja ja tiedollisia prosesseja kuvailevat johtoverbit ovat melko yleisiä (esimerkiksi tuumia, riemastua). Tutkielmassa verrataan prinsessatarinoiden johtolauseiden samankaltaisuutta ja eroja aiempaan referoinnin tutkimukseen. Yksi jatkotutkimuksen aihe olisi tarinoiden muiden verbien tarkastelu suhteessa johtoverbeihin. Edelleen voisi myös verrata nykytarinoiden johtolauseita ja johtoverbejä vanhempiin taidesatuihin.

Alzheimerin tautiin sairastunut yksityishenkilö lahjoitti laajan päiväkirja-aineistonsa Helsingin yliopistolle tutkimusta varten. Tämä tutkimus on yksi niistä, joilla Alzheimerin tautiin liittyviä kielellisiä muutoksia pyritään kyseisen päiväkirjatekstin kautta kartoittamaan. Tarkastelun kohteena on se, miten kirjoittaja viimeisten kymmenen kirjoitusvuoden aikana asennoituu tuntemiinsa henkilöihin. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1) Muuttuuko muihin ihmisiin asennoituminen päiväkirjan loppua kohden? 2) Jos muutoksia on havaittavissa, minkälaisin kielellisin tavoin ne tulevat esiin? Aineistoa jäsennellään J.R. Martinin ja P.R.R. Whiten suhtautumisen teorian (Appraisal in English) pohjalta. Tähän tutkimukseen sovelletaan kahta asennoitumisen haaraan kuuluvaa alaluokitelmaa: tunteita sekä inhimillisen toiminnan arvottamista, joka jakautuu sosiaaliseen arvostukseen ja sosiaaliseen hyväksyttävyyteen. Vaikka kirjoittaja loppua kohden tuottaa vähemmän tekstiä, ilmaisee hän enemmän asennoitumistaan tuntemiinsa ihmisiin. Kirjoittajan oirekuvaan on viimeisinä kirjoitusvuosina potilasasiakirjamerkintöjen mukaan kuulunut estottomuuden lisääntyminen, joka kirjallisuudessa mainitaan muistisairauden etenemiseen liittyväksi persoonallisuuden muutokseksi. Estottomuus voi olla yhteydessä pidättyneisyyden vähenemiseen kirjoitustyylissä. Varhaisemmissa vuosissa kirjoittaja perustelee enemmän asennoitumisen ilmauksiaan. Loppua kohden esiintymissä, joihin liittyvät tunteet ja vähintään yksi kirjoittajan tuntema henkilö, tunnetilan ilmaisemisen selkeys, itsenäisyys ja jäsentyneisyys vähenevät. Samalla lisääntyy oman tunnetilan ilmaiseminen osana toiseen ihmiseen kohdistuvaa negatiivista asennoitumista siten, että sitä käytetään esimerkiksi lievittämään syytöstä. Viimeisimpinä vuosina kirjoittaja myös enenevässä määrin kuvailee, miltä puolison tunnetila ulospäin näyttää. Toisen ihmisen inhimillisen toiminnan arvottaminen on varhaisemmissa vuosissa usein tilanne-, asia- ja ominaisuuskohtaista. Kirjoittaja aikaisemmissa vuosissa myös pehmentää ja tuo arvottamiseen monitasoisuutta muun muassa litoteesin, metonymian, eksplisiittisen referoimisen ja ironian keinoin. Samoin kirjoittaja kuvailee arvottamiseen liittyviä asioita usein omasta näkökulmastaan siten, että painopiste ei ole siinä, mitä toinen ihminen tekee, vaan siinä, miten hän itse kyseiseen tekemiseen reagoi. Myöhäisemmissä vuosissa kirjoittaja siirtyy henkilön kokonaisvaltaisempaan arvottamiseen ja toteavampaan tyyliin. Muiden ihmisten arvottaminen ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta myös lisääntyy. Toisaalta hän myöhäisemmissa vuosissa myös peilaa asioita enemmän itsensä kautta vertaamalla itseään arvottamisen kohteisiin. Tutkimus on kvalitatiivisin menetelmin tehty tapaustutkimus aiheesta, jota ei tiettävästi ole aiemmin tutkittu. Aineisto on rajattu eikä muutoksien syynä voida varmuudella pitää Alzheimerin tautia, sillä myös ikääntyminen ja muut olosuhteet ovat varmasti vaikuttaneet. Jatkotutkimusten aiheeksi jääkin saman aiheen tutkiminen suuremmalla aineistolla, koska se tarjoaa tietoa Alzheimerin taudin aiheuttamien kielellisten muutosten lisäksi myös sosiaalisissa ajatusprosesseissa tapahtuvista muutoksista. Tutkimustiedon kerryttäminen Alzheimerin taudin kielellisistä muutoksista on tärkeää, koska se auttaa diagnostisten työkalujen luomisessa. Muutosten ja niiden syiden tunteminen auttaa sairauden varhaisessa tunnistamisessa sekä niiden keinojen löytämisessä, joilla sairastuneen henkilön kommunikointikykyä voi tukea.

Tutkin tässä pro gradu -työssä pääministeri Jyrki Kataisen eduskunnan täysistunnoissa pitämiä eurokriisiin liittyviä puheenvuoroja ajanjaksolla 2010–2014. Tarkastelun kohteena ovat puheen retoriset keinot ja etenkin se, millä kielellisillä keinoilla pääministeri hakee legitimiteettiä eli oikeutusta hallituksen eurokriisipolitiikalle. Pääministeri Jyrki Katainen piti tutkimusajanjakson aikana yhteensä 101 puheenvuoroa, joissa aiheena oli eurokriisi. Eurokriisi on herättänyt paljon keskustelua niin mediassa kuin Suomen eduskunnassakin. Hallituksen tehtävä on saada niin poliittiset vastustajat kuin kansalaisetkin vakuutettua kriisitoimien järkevyydestä. Tutkielman päätutkimuskysymys on, millä kielellisillä keinoilla pääministeri Jyrki Katainen rakentaa oikeutusta hallituksen eurokriisipolitiikalle. Käytän tutkimuksessani Theo Van Leeuwenin kehittämiä legitimaation strategioita, joissa puhuja vetoaa auktoriteettiin, moraaliin, rationalisuuteen tai narratiiveihin kuulijan vakuuttamiseksi. Tämän lisäksi hyödynnän tutkielmassa Antonio Reyesin hypoteettiseen tulevaisuuteen vetoamisen strategiaa. Otan tutkielmassa huomioon myös klassisen retoriikan tutkimuksen, Aristoteleen retoriikan kolmijaon sekä Chaim Perelmanin Uuden Retoriikan. Perelmanin tutkimuksesta on esillä etenkin kuulijakunnan jako universaali- ja erityisyleisöön. Tutkielmasta käy ilmi, että Katainen pyrkii luomaan legitimiteettiä hallituksen politiikalle metaforilla, syyllistävällä retoriikalla, me-pronominilla rakennetulla yhteisöllisyyspuheella, suomalaiset homogeeniseksi ryhmäksi niputtavalla puheella sekä vaihtoehdottomuuteen ja vääjäämättömyyteen vetomalla. Olen jaotellut metaforat taistelumetaforiin, sairauden alueen metaforiin, pelimetaforiin sekä tuhon lähdealueesta kumpuaviin metaforiin. Syyllistävään retoriikkaan kuuluu mm. vastapuolen mielipiteiden kumoaminen ja negatiiviseen valoon saattaminen. Monikon 1. persoonan käyttäminen on keino toimijuuden häivyttäminen kritiikkiä herättäneissä ratkaisuissa, mutta myös keino saada kuulijat tuntemaan itsensä osallisiksi päätettäviin asioihin. Tämän lisäksi Katainen käyttää suomalaisuus-kategoriaa, joka on hänen puheessaan tiettyjen positiivisten ominaisuuksien muodostama representaatio. Kataisen vaihtoehdottomuuden ja vääjäämättömyyden retoriikan kulmakivi on väite, että Suomen ainoa vaihtoehto eurokriisissä on auttaa ongelmamaita. Opposition ehdotukset leimataan populistisiksi ja Suomelle ongelmia aiheuttaviksi ideoiksi. Asiantuntijoiden puolueettomiin arvioihin vetoaminen rakentaa osaltaan vääjäämättömyyden retoriikkaa. Tämän lisäksi tutkielmassa selvitetään, onko Jyrki Kataisen puheen tyylissä tapahtunut muutoksia aikavälillä 2010–2014. Ilmenee, että pääministerin puheessa mm. kasvavana epävarmuutena ja puolustautuvan retoriikan lisääntymisenä. Pääministerin eurokriisiretoriikkaa leimaa hyvin vahvasti vaihtoehtojen puute sekä vastuun kantamisen tärkeys. Suomelle on tärkeää olla linjassa muiden EU-maiden kanssa, ja se nähdäänkin ainoana keinona selvitä kriisistä.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tiedekunta / Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos Tekijä – Författare – Author Rutanen Kirsi Työn nimi – Arbetets titel – Title Kahden selkokielisen työelämäsanaston vertailu – Fokuksessa verbikonstruktiot Oppiaine – Läroämne – Subject Suomen kieli Työn laji – Arbetets art – Level pro gradu -tutkielma Aika – Datum – Month and year 2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 96 Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielmassa vertaillaan kahden työelämäsanaston verbikonstruktioita toisiinsa. Aineistona on kahden selkokielisen yhteiskuntaopin oppikirjan työelämäaiheiset sanastot. Toinen on selkokielen sertifikaatilla merkitystä julkaisusta, jonka kohderyhmä on kaikkein heikoimmin kieltä ymmärtävät. Vertailuaineisto on S2-oppikirjasta, joka on tarkoitettu nuorille ja aikuisille maahanmuuttajille. Kumpikin aineisto edustaa muokattua suomen kieltä, jonka rakenteiden, sanaston ja sisällön tulisi olla helpotettua ja suppeampaa kuin yleiskielessä. Analyysin teoreettinen viitekehys koostuu SF-teorian leksikkokieliopista, fennistiikasta ja sanastoteoriasta. Analyysissä tarkastellaan yksi- ja kaksipaikkaisia konstruktioita transitiivisuuden ja verbin valenssien mukaan. Siinä edetään ylhäältä alaspäin: lauseesta sanavalintoihin ja morfologisiin huomioihin. Tutkimuskysymykset koskevat konstruktioiden eroja, lauseiden osallistujarooleja ja todellisuuden työelämän kuvaamista. Tutkielmassa käsitellään myös sellaisia sananselityksiä, jotka rakentuvat lausekkeelle. Analyysissä on purettu substantiivia määrittäviä NP:itä ja relatiivilauseita niin, että määritteiden sisältämät konstruktiot on saatu näkyviin. Tutkielmassa osoitetaan, että aineistot eroavat toisistaan lauseiden informaatiorakenteen ja substantiivin laajennusten osalta. S-sertifioidun aineiston ominaisuuksia ovat virkekokonaisuudet, sidosteisuus ja konstituenttien toistot. Selitteet alkavat tyypillisesti kopulalauseella, joka on joko itsenäinen tai päälause relatiivilauseelle. S2-aineiston piirteitä taas ovat määritelmien lyhyys ja relatiivipronominiin sisältyvät transitiivi- ja intransitiivirakenteet. S2-määritelmissä ei kopuloita juuri ole, vaan sananselitys alkaa usein hakusanan hyperonyymillä, jota relatiivilause laajentaa. Tällaista pääsana–sivulause -paria tai NP-muotoisia määritelmiä ei S-sertifioidussa aineistossa ole. S2-aineistossa taas edussanoilla voi olla tiiviiksi pakattuja ja pitkiä määriteketjuja, joissa on morfotaktista samanmuotoisuutta. Isojen alkukirjainten puuttuessa konstituentteja, lausekkeita ja lauseita erottamassa on monenlaisia välimerkkejä. Analyysin tulokset ovat sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia. Tulosten perusteella sanastojen eroja ovat sananselitysten pituudet, sidosteisuus ja kompleksisuus. Verbikonstruktioiden valinnat sekä niiden sisäiset morfologiset motivaatiot vaikuttavat lauseiden osallistujarooleihin. Jonkin verran vastaavuutta todellisen työelämän rooleihin tulee näkyviin ihmistarkoitteisten substantiivien esittelyssä: S-sertifioidussa aineistossa tekijöitä kuvataan monipuolisesti dynaamisina toimijoina ja patientteina. Verbikonstruktioiden muodollisten erojen perusteella sanastot sijoittuvat eri vaikeustasoille: S-sertifioitu sanasto pysyttelee vaativan selkokielen kriteeristön tasolla, mutta S2-sanasto ylittää sen sekä eurooppalaisen viitekehyksen B1-taitotason. Avainsanat – Nyckelord – Keywords selkokieli, verbikonstruktio, lausetyyppi, sanavalinta, morfologia Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Keskustakampuksen kirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information

Tutkimuksessa selvitetään, minkälaisia nimiä ja millä perustein kaksikielisille suomenruotsalaisille lapsille annetaan. Kohteena on 21 Helsingissä, Loviisassa ja Kruunupyyssä asuvaa perhettä, joiden lapset puhuvat äidinkielinään suomea ja ruotsia siten, että molemmat kielet on opittu vanhemmilta. Joka kunnasta on kerätty seitsemän perheen nimiaineisto. Yhteensä lapsia on 57 ja lasten etunimiä 141, joista tyttöjen nimiä on 74 ja poikien nimiä 67. Aineisto koostuu Loviisassa syyskuussa 2015 ja Helsingissä syys–joulukuussa 2016 tehdyistä haastatteluista sekä kruunupyyläisten lokakuussa 2016 sähköpostitse lähettämistä vastauksista. Lapset ovat syntyneet vuosina 1983–2017, suurin osa kuitenkin vuosina 2007–2015. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaisia seikkoja nimenantajat pohtivat kaksikielisille lapsilleen nimiä valitessaan. Nimeämisperusteiden erittelyssä lähtökohtana on Eero Kiviniemen luokittelu. Yleisimmäksi nimeämisperusteeksi nousee nimen käytännöllisyys. Kaksikielisyys näkyy vastauksissa selvästi siten, että suuri osa nimenantajista on kiinnittänyt huomiota siihen, miten nimet äännetään suomeksi ja ruotsiksi. Molemmilla kielillä samalla tavalla äännettäviä nimiä pyritään valitsemaan melko usein. Kahdella tavalla ääntäminen ei kuitenkaan häiritse osaa nimenantajista. Nimen yleisyyteen ja harvinaisuuteen sekä nimiyhdistelmän kieleen huomion kiinnittäminen ovat myös melko yleisiä valintaperusteita. Jotkut vastaajat ovat halunneet etunimi- tai kokonimiyhdistelmän olevan ruotsinkielinen. Monet suomenkielisen sukunimen saaneiden lasten vanhemmat ovat halunneet etunimestä nähtävän, että lapsi on ruotsinkielinen. Nimien suomenkielisyys on ollut erittäin harvalle tärkeää. Myös mieltymys nimeen on tärkeää, mutta nimenantajia miellyttäviä nimiä kuitenkin hylätään epäkäytännöllisyytensä vuoksi. Aineiston etunimistä enemmistö, tyttöjen nimistä yli 60 % ja poikien nimistä lähes puolet, on luokiteltu kansainvälisiksi ja muunkielisiksi. Skandinaavisia nimiä on tyttöjen nimistä neljäsosa ja poikien nimistä kolmasosa. Suomalaisten tyttöjennimien osuus on noin 10 % ja poikiennimien 20 %. Suomalaiset nimet ovat melko usein suvun nimiä. Sukulaisten, pääasiassa vanhempien ja isovanhempien, mukaan nimeäminen on yleistä, mutta suvun nimiä annetaan lähes poikkeuksetta vain jälkinimiksi. Suomen- ja ruotsinkielisten suvun nimien antamisen lisäksi annetaan melko paljon suomenkielisten nimien ruotsinkielisiä variantteja. Vastauksista huomataan, että usein nimen kieltä oleellisempaa on nimen toimiminen eri kielillä ja että kansainväliset ja muunkieliset nimet mielletään usein ruotsinkielisiksi.

Tutkimuksen aiheena on suomen ja viron välikielimuoto virolaisessa draamasarjassa.Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko suomen ja viron välikielimuotoa olemassa, ja miten reseptiivinen monikielisyys näkyy sarjan kielessä. Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat ovat reseptiivisessä monikielisyydessä sekä koodien yhdistymisessä. Tutkimuksen aineisto koostuu fiktiivisen virolaisen Kalevipojad-draamasarjan suomalaisten ja virolaisten käymistä dialogeista, joissa esiintyy suomea, viroa sekä niiden välikielimuotoa. Aineiston kieltä tarkastellaan välikielen, kvasi-suomen, pulmasanojen sekä ymmärtämisen näkökulmasta. Välikielimuotoa sekä kvasi-suomea analysoidaan yksityiskohtaisesti sana sanalta vertaillen suomen ja viron sanastollisia, äänteellisiä ja rakenteellisia yhteneväisyyksiä sekä eroja. Lopuksi aineiston kielessä esiintyvät yleisimmät piirteet kootaan ja niitä vertaillaan aiempaan tutkimukseen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suomen ja viron välikielimuoto on olemassa. Välikieli osoittautuu toimivaksi kielimuodoksi kommunikointitilanteissa, joissa on läsnä kaksi toisilleen läheistä sukukieltä. On kuitenkin mahdollista, että välikielimuotoja on useampia, minkä vuoksi lisää tutkimusta aiheesta tarvitaan. Välikieltä ei ole kuitenkaan kaikki keskustelu, jossa suomi ja viro sekoittuvat. Tutkimustulokset mukailevat suurilta osin aiempien tutkimusten tuloksia. Sarjan välikielelle tyypillisiä piirteitä ovat suomelle ja virolle samankaltaisen sanaston sekä kielenainesten sekoittuminen toisiinsa. Vaikka tutkimuksen aineisto on fiktiivisestä televisiosarjasta, sen kielelliset piirteet ovat osin jopa täysin samoja kuin mitä aiemmissa tutkimuksissa on havaittu. Tulos kertoo siitä, että on olemassa joitakin välikielelle tyypillisiä piirteitä puhujan iästä tai taustasta riippumatta.

Tutkielmani aiheena on 2000-luvun muistonimeäminen. Ensisijaisena tavoitteenani on tarkastella, kenen ja minkä mukaan muistonimiä on 2000-luvun alussa annettu. Koska aiempaa muistonimiaiheista tutkimusta on varsin vähän, taustoitan tutkimusaiheeni muodostamalla ensin kokonaiskuvan muistonimeämisestä ilmiönä: määrittelen termin muistonimi aiempaa tarkemmin, tarkastelen muistonimien muotoa ja rakennetta sekä käyn läpi ilmiön historiaa ja siihen liittyviä suosituksia sekä niiden toteutumista. Yhtenä keskeisenä tutkimusteemana tutkin muistonimien symbolista ja poliittista merkitystä osana julkisen kaupunkitilan vallankäyttöä. Tutkimukseni asettuu osaksi nuorehkoa kaupunkinimistön tutkimuksen perinnettä sekä monitieteistä kaupunkitutkimuksen kenttää. Sovellan perinteistä paikannimien syntaktis-semanttista luokittelumallia nimenosien sanasemanttisessa jaottelussa, mutta muuten tutkimukseni on ennen kaikkea aineisto-, eikä metodilähtöistä. Luonteeltaan tutkimukseni on enimmäkseen kuvailevaa ja kvantitatiivista. Tutkimusaineistoni koostuu kahdeksassa kohdekaupungissa (Espoo, Helsinki, Hämeenlinna, Kuopio, Lahti, Oulu, Turku ja Vantaa) tarkasteluajanjaksona käyttöön otetuista muistonimistä. Nimiä on yhteensä 398. Nimen lisäksi olen selvittänyt mahdollisuuksien mukaan sen suunnittelu- ja käyttöönottoajankohdat ja nimensaajiin liittyviä tietoja. Vertailuaineistona käytän kahden kaupungin kaikkien tarkasteluajanjaksona suunniteltujen nimien listaa. 86 % aineiston nimistä on annettu henkilön tai henkilöiden muistoksi. Yksittäisten henkilöiden mukaan nimetyistä paikoista 23 % on nimetty naisen ja 77 % miehen mukaan. Tyypillinen nimensaaja on elänyt 1900-luvulla, toiminut kulttuurin ja taiteen parissa sekä asunut Suomessa, eikä hän ole edustanut näkyvästi mitään poliittista tai uskonnollista ryhmää. 8 % nimistä viittaa yrityksiin, ja muissa aineiston nimissä muistetaan esimerkiksi maantieteellisiä kohteita, eläimiä, tapahtumia ja kulkuneuvoja. Muistonimien tarkoitteiden paikanlajijakauma on samankaltainen kuin muidenkin kaavanimien, mutta etenkin aukioita on enemmän. Aineiston nimet ovat varsin pitkiä, keskimäärin 15,6-merkkisiä, ja sisältävät paljon vierasperäistä ainesta. 97 % nimistä sisältää genetiivimuotoisen määriteosan. Henkilöihin viittaavista nimistä 37 %:ssa henkilöön viitataan koko nimellä, 28 %:ssa sukunimellä ja 22 %:ssa etunimellä. Muistonimille asetetut suositukset ja odotukset toteutuvat aineistossa kohtuullisesti. Suosituksen mukaan muistonimi voidaan antaa aikaisintaan 5 vuotta henkilön kuoleman jälkeen, mutta 6 % aineiston nimensaajista on saanut nimen tätä ennen. Myös toimivien yritysten mukaan nimeämistä tulisi välttää, mutta kolmasosa muistetuista yrityksistä on nimenantohetkellä ollut toiminnassa. Kaikilla nimensaajilla ei ole suositusten mukaista yhteyttä nimettyyn paikkaan, ja muistonimiä on koottu suositusten vastaisesti ryhmänimistöiksi. Oikeinkirjoitusvirheitä on yksittäisissä nimissä. Vaikka pyrkimystä lisätä naisten osuutta muistonimien saajista on osoitettu, tulos on melko heikko. Aineisto heijastelee muutenkin melko konservatiivista arvomaailmaa. Toisaalta vaikka tasa-arvokehitys on jäljessä, voidaan aineistosta lukea ajallemme tyypillisesti markkinataloudelle ja individualistiselle kulttuurille kumartavia seikkoja. Nähdäkseni muistonimistö ei heijastelekaan juuri tämän hetken keskustelluimpia arvokysymyksiä, vaan jo normeiksi muuttuneita arvoja useiden vuosikymmenten viiveellä. Tutkimukseni tarkentaa käsitystä muistonimistä usealla eri tasolla. Tuloksia voidaan hyödyntää tarkasteltaessa sekä onomastisia että kaupunkitutkimuksen kysymyksiä, mutta ennen kaikkea tutkimukseen voidaan tukeutua käytännön nimistönsuunnittelutyössä. Tutkimukseni on osoittanut sekä nimensaajien valinnassa että nimenmuodostustavoissa myös kunnittaisia eroja, mikä antaa suunnittelijoille mahdollisuuden tarkastella erilaisia toimintatapoja.

Tutkielmassa tarkastellaan Call of Duty -verkkopelin äärellä käytyä nimittelyä keskustelunanalyyttisin metodein. Tutkimusaineistona on eri puolilla Suomea asuvien 15–17-vuotiaiden poikien Xbox 360 -peliympäristössä kuulokkeiden ja verkon välityksellä käymää reaaliaikaista keskustelua. Tavoitteena on esitellä tyypillisimmät nimittelyrakenteet ja -sanat sekä tarkastella nimittelyn responsseja. Selvitetään myös, onko vastajoukkueen pelaajiin kohdistuva nimittely aggressiivisempaa kuin joukketovereihin, sekä pyritään osoittamaan, että nimittely joukkuetovereiden keskuudessa toimii lähinnä kiusoittelun ja yhteenkuuluvuuden luomisen välineenä. Aineistosta käy ilmi, että nimittelyä esiintyy usein imperatiivilauseiden lopussa, predikatiivilauseiden avulla tuotetuissa arvioinneissa tai yksinäisinä irrallisina lausumina. Yleisin nimittelysana on pelaajan taitoja vähättelevä ilmaus nyyppä sekä sen eri variaatiot. Usein nimittelyn laukaisee jokin pelin muutostilanne: pelin päättyminen voittoon tai tappioon, tai jonkun pelaajan hyvä tai huono suoriutuminen. Se voi olla toisen epäonnelle ilkkuvaa, maneerinomaista pelin henkeen kuuluvaa, aggressiivista tai ironista, jolloin se voi toimia jopa kehumisen työkaluna. Nimitelty reagoi herkemmin nimittelyvuoroihin, jotka ovat motivoituneet jostain heidän aiemmin sanomastaan. Tällöin responssina voi toimia nk. vastahyökkäys, kuten haistattelu, tai sitten nimittely voidaan kuitata ihan vain naurahtamalla. Jos nimittelyn kohde kokee ansainneensa nimittelyn, saattaa tämä tuottaa nimittelyyn responssiksi toimiensa puolustelua. Aina nimittely ei kuitenkaan kirvoita responssia. Tavallista on, että nimittelysekvenssit tuodaan nopeasti päätökseen eikä mitään varsinaista riitatilannetta synny. Toisinaan joukkuetoverit yhtyvät nimittelyyn ja tällaiset kollektiiviset nimittelyt edustavat pisimpiä aineistosta löytyviä nimittelysekvenssejä. Tyypillistä tällaisille tilanteille on, että jonkun pelaajan pelitaidot nostetaan topiikiksi esim. ironisen kehun muodossa. Yleensä nimitelty ei osoita pahastumista, vaan reagoi nauramalla tai vitsailemalla. Kollektiiviset nimittelyt vaikuttavat lähinnä yhteiseltä ilonpidolta. Suurin osa nimittelyistä kohdistuu omiin joukkuetovereihin, mutta myös vastajoukkueen pelaajat joutuvat välillä kohteiksi. Tällaiset tilanteet ovat vahvasti kytköksissä pelin tapahtumiin: jos vihollispelaaja tekee jotain ärsyttävää, tämän ikävät toimet voidaan nostaa topiikiksi nimittely-NP:n avulla. Näihin nimittelyihin joukkuetoverit harvemmin lähtevät mukaan, mutta usein osoittavat kuitenkin myötätuntonsa kaveriaan kohtaan. Vihollishahmon nimittelyihin sisältyy useammin intensiteetti-ilmaus kuin jos nimittelyn kohteena olisi joukkuetoveri. Tämä saattaa selittyä sillä, että vastajoukkueen pelaaja ei kuule nimittelyä. Tutkielma tarjoaa kurkistuksen verkkopelaajien värikkääseen kieleen ja osoittaa, että väkivaltapelien maailmassakin voi vallita hyvä yhteishenki, ja että nimittely voi toimia jopa siltana siihen.