Browsing by Title

Maisterintutkielmassani tarkastelen V. S. Luoma-ahon "deleten", Pontus Purokurun "Römaanin" ja Harry Salmenniemen “Viitteiden” paratekstuaalisuutta ja metafiktiota. Tutkielman tavoitteena on eritellä paratekstuaalisuuden ja metafiktion rakentumisen keinoja sekä funktioita, joita paratekstuaalisilla ja metafiktiivisillä piirteillä on. Paratekstillä tarkoitetaan kaunokirjallista teosta kehystävää tekstiä. Metafiktio on kirjallisuuden laji ja keino, jossa teos viittaa itseensä. Tutkielmassani metafiktiota tarkastellaan nimenomaan keinona. Paratekstuaalisuutta ja metafiktiivisiä keinoja analysoidaan suhteessa teosten rakentumistapoihin ja tematiikkaan. Metafiktiivisyyttä luodaan teoksissa monesti paratekstuaalisuuden kautta, mistä syystä teoreettiset lähestymistavat toimivat yhdessä. Aineiston teokset liitetään yhteen kokeellisen kirjallisuuden lajimääritelmän kautta. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavat ranskalaisen strukturalistin Gérard Genetten paratekstuaalisuuden käsitteistö ja pääasiallisesti 2000-lukuinen metafiktion tutkimus. Metafiktion ohella käsitellään autofiktiota. Tutkielmassa tarkastellaan myös kriittisesti Genetten terminologian soveltamista kokeelliseen nykykirjallisuuteen. Tutkielma osoittaa, että aineiston teokset hyödyntävät monia paratekstuaalisia keinoja, joilla on yhteyksiä toisiinsa. Keinoja ovat esimerkiksi (kuvitteellisten) haastattelujen, lehtiartikkeleiden, arvostelujen, mainosten ja lähteiden hyödyntäminen osana kaunokirjallista tekstiä. Esitän, että erilaisten tekstilajien tehtävänä on nostaa esille kysymyksiä kaunokirjallisen teoksen rakentumisesta ja hämärtää rajaa tekstin ja sitä kehystävien tekstien välillä. Aineiston teokset muodostavat poikkeuksellisilla tekstilajeilla myös kirjailijoiden nimisiä subjekteja, mikä tuo teoksiin autofiktiivisiä tai autofiktiivisyydellä leikkiviä piirteitä. Tutkielma osallistuu kokeellista kirjallisuutta käsittelevään tutkimukseen. Se osoittaa, että aineiston paratekstuaalisuudella ja metafiktiivisyydellä on paljon yhtymäkohtia. Toisaalta se osoittaa teosten eroja esimerkiksi suhteessa autofiktion lajiin. Tutkielman lopussa tarkastellaan aineistossa esiintyvää yhteiskuntakriittistä tematiikkaa. Tutkielma näyttää, että paratekstuaalisten ja metafiktiivisten keinojen avulla vahvistetaan teosten yhteiskuntakriittisiä teemoja. Se osoittaa Genetten terminologian soveltamisen mahdollisuuden nykykirjallisuuden kontekstissa mutta tuo esille tietyt rajoitteet sen käytössä. Paratekstuaalisuuden käsitteistöä ei pysty soveltamaan aivan sellaisenaan, sillä Genette ei itse juurikaan kiinnitä huomiota esimerkiksi paratekstuaalisuuden funktioihin.

Pro gradu -tutkielmassa käsitellään esitystä kokemuksena. Tutkielmaa varten on haastateltu Arktinen Hysteria –puhallinkvintetin soittajia heidän kantaesittäessään Paavo Heinisen kvintettoa Sykerre op. 113. Haastattelu on toteutettu fenomenologis-hermeneuttisia periaatteita soveltaen vapaana teemahaastatteluna. Soittajilta on kysytty heidän kokemuksestaan ensin yleisesti ja sitten painottaen ruumiillista kokemusta. Esille nousseista teemoista on kysytty täydentäviä kysymyksiä ja ne ovat vieneet keskustelua ennakolta suunnittelemattomaan suuntaan. Tällä on pyritty tavoittamaan eletty kokemus mahdollisimman autenttisena sekä tiedostamaan tutkijan omien käsitysten vaikutus. Tutkimuksen yhteydessä on tutkijan oman esiymmärryksen sulkeistaminen ollut keskeisessä roolissa. Taidemusiikkikontekstissa on musiikkia tarkasteltu useimmiten partituurien ja nuottimateriaalien kautta, tekstinä. Soittajan rooli on käsitetty lähinnä tuota tekstiä säveltäjältä kuulijalle välittävänä. Tarkentamalla huomio esittämisen hetkeen ja soittajan kokemukseen voidaan tavoittaa tietoa, joka on jäänyt akateemisessa keskustelussa aiemmin vähälle tarkastelulle. Tästä näkökulmasta on myös mahdollista nostaa esiin esittämisen käytäntöihin liittyvää, niin sanottua hiljaista tietoa. Keskeisinä teoreettisina käsitteinä tutkielmassa ovat Merleau-Ponty’n ruumiinfilosofiset pohdinnat sekä musiikintutkija Nicholas Cookin ajatus teoksesta käsikirjoituksena (social script). Teoksen ottaminen tarkasteluun käsikirjoituksena mahdollistaa soittajan roolin ymmärtämisen uudella tavalla sekä korostaa esitystilanteen merkitykstä ja tuo esille esittämisen moniulotteisuuden, mikä ilmenee esimerkiksi sen yhteisöllisyydessä. Soittajien haastatteluista nousee esille kuusi keskeistä teemaa esityksen kokemuksellisuudesta: 1. soittaminen itseilmaisuna, 2. soittaminen hallintana, 3. esitys ruumiillisena kokemuksena, 4. ajan kokeminen esityksessä, 5. tilan ja yleisön merkitys sekä 6. yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden suhteet. Jaottelu on osin epätarkka, sillä jotkin teemat voisivat olla useammassa kategoriassa. Esittämisen kokemuksessa teos ja tekijyys saavat aiempaa laajemman merkityksen. Teos tulee konserttitilanteessa kuultavaksi. Teosta muovaavat esitystilanteessa soittajat sekä myös kuulijat ja tila, jossa esiinnytään.

Maisterintutkielmani käsittelee espanjaa perintökielenä Suomessa, tarkemmin ottaen alle kouluikäisten lasten espanjan kieliopillisen suvun käyttöä ja oppimista ympäristössä, jossa espanja on kotona opittu perintökieli ja suomi yhteiskunnassa hallitseva kieli. Työni tavoitteena on saada selville suurimmat ongelmakohdat kieliopillisen suvun oppimisessa sekä vertailla tutkimuksen kohderyhmää ja yksikielisiä lapsia; mitä yhteneviä ja toisaalta eriäviä piirteitä näiden kahden ryhmän välillä on, kun tutkimuskohteena on kieliopillinen suku. Lisäksi pyrin kuvaamaan kieliopillisen suvun oppimisprosessia aineistoni pohjalta ja esitän näkemyksiä mahdollisista tekijöistä, jotka vaikuttavat siihen, minkälaisia sukukongruensseja Suomessa espanjaa perintökielenä puhuvat lapset tuottavat. Tutkimukseen osallistui yhteensä 21 alle kouluikäistä lasta 20 kaksi- tai kolmikielisestä perheestä. Lapsien iät vaihtelevat 2.7 ja 5.11 vuoden välillä, ja he asuvat ja ovat syntyneet Suomessa. Tutkimus toteutettiin analysoimalla aineistoa, joka kerättiin tutkielmaa varten kootusta korpuksesta. Korpus pitää sisällään noin 11 tuntia lapsien ja vanhempien välistä keskustelua, jossa esiintyy kaiken kaikkiaan 1202 analysoitavaa sukukongruenssia. Lisäksi haastattelimme jokaisen perheen espanjankielistä vanhempaa saadaksemme taustatietoja muun muassa kotona puhuttavista kielistä. Tulokset osoittavat, että feminiinisukuiset substantiivit tuottavat enemmän hankaluuksia kuin maskuliiniset sanat. Lisäksi substantiivien päätteiden välillä on havaittavissa eroavaisuuksia: maskuliinisanat, jotka päättyvät a-kirjaimeen (planeta.MASC) ja feminiinisanat, jotka päättyvät o-kirjaimeen (mano.FEM) tuottavat eniten vaikeuksia. Näiden lisäksi myös muut ei-kanoniset feminiinit ovat hieman ongelmallisempia kuin kanoniset feminiinit. Mitä tulee sanaluokkiin, eniten hankaluuksia tuottavat sukukongruenssit substantiivien ja pronominien välillä, kun taas standardiespanjan mukaiset sukukongruenssit substantiivien ja determinante-sanaluokan (esim. artikkelit) välillä opitaan ensimmäisenä. Suurin ero kohderyhmän ja yksikielisten välillä näkyy iässä. Monien aikaisempien tutkimusten mukaan (esim. Mariscal, 1996; Socarrás, 2012) yksikieliset lapset oppivat sukukongruenssit substantiivien ja determinante-sanojen välillä jo alle kolmevuotiaina, kun taas tutkimuksen kohderyhmästä ensimmäiset taitavat samaiset kongruenssit vasta täytettyään neljä vuotta. Oppimisprosessissa ei havaittu suurempia eroavaisuuksia, luukuunottamatta joidenkin päätteiden vaikutusta standardiespanjan mukaisien sukukongruenssien tuottamiseen. Kuvaan tutkielmassani kieliopillisen suvun oppimisprosessia kolmen olennaisen vaiheen avulla. Tarkoitus on rakentaa mahdollisimman yleistettävissä oleva kuvaus, joka alkaa yhden kieliopillisen suvun käytöstä ja päättyy lähes standardiespanjan mukaiseen kielen käyttöön. Keskimmäisessä vaiheessa toistuvat itsekorjaukset ja epäröinnit ja lapset näyttävät myös kiinnittävän huomiota substantiivien päätteisiin kongruensseja muodostaessaan. Aikaisempien tutkimustulosten perusteella kielisyötteen määrä on olennainen tekijä kielen oppimisessa (esim. Cruz Rico et al., 2021; Fuchs, 2021), ja tämän tutkielman haastatteluiden ja kohderyhmän tuotosten perusteella on havaittavissa, että sekä oleskelut espanjankielisissä maissa että espanja vanhempien välisenä kommunikointikielenä vaikuttavat positiivisesti kielisyötteen määrään ja näin ollen tukevat lapsia kieliopillisen suvun oppimisessa.

Maisteritutkielmassani tutkin, kuinka essiivin muodot ja merkitykset hahmottuvat eri kielitaitotasoilla analysoimalla essiivisijaisia ajan, paikan ja olotilailmauksia aikuisten suomenoppijoiden teksteissä. Essiivi sijamuotona on suomen kielessä marginaaliasemassa. Suomen kieliopissa essiivi ei kuulu kieliopilisiin sijoihin, eikä sisä- ja ulkopaikallissijojen systeemiin, vaan se on niputettu translatiivin kanssa yhteen. Essiivi ei tule esiin oppikirjoissakaan. Tutkimuksessa selvitän miten suomenoppijat hallitsevat essiivin muodostuksen ja käytön, ja mikä vaikuttaa essiivin muotojen ja merkitysten hahmottamiseen suomenoppijoiden eri kielitaitotasoilla. Tutkimuksessani hyödynnän Testipisteen kirjoitetun kielen korpusaineistoa, joka on valmiiksi jaettu kolmeen tasoryhmään: A2.1, A2.2 ja B1. Hakemalla essiiviesiintymiä ja seulomalla aineistoa siitä löytyi yhteensä 2360 essiivisijaista paikan, ajan ja olotilan adverbiaalia. Tarkastelun tulokset osoittavat, että essiivisijaisia ajan- paikan- ja olotilan ilmauksia käytetään suomenoppijoiden kirjoitetuissa teksteissä kaikilla kielitaitotasoilla. Suomenoppijoiden essiivin ajan-, paikan ja olotilamuotojen ja merkitysten osaaminen kehittyy vaiheittain ja edellyttää suomenoppijoilta paitsi essiivin päätteen ja merkitysten hahmottamista myös suomen kielen morfologian, syntaksin ja semantiikan laajaa osaamista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että essiivin muodot ja merkitykset tuottavat monenlaisia vaikeuksia eri kielitaitotasoilla oleville suomenoppijoille. Tasolla A2.1 eniten vaikeuksia tuottavat sanat kotona, mukana, ulkona, kotiin, mukaan, ulos, ensi vuonna, tänä vuonna, viime talvena. Vartaloiden ja essiivinpäätteen muodostaminen on hyvin epäjohdonmukaista, eikä suomenoppijoilla ole selkeää käsitystä vokaaliharmoniasta, astevaihtelusta, olo-, tulo- ja erosijaisuudesta eikä määritteellisen ajan adverbiaalin pääsanan ja sen määritteen kongruenssista. Tasolla A2.2 vaikeuksia tuottavat edelleen sanat kotona, ulkona, viikonloppuna ja raskaana. Morfologisia virheitä esiintyy lähinnä tapauksissa, jotka edellyttävät astevaihtelun ja vokaaliharmonian osaamista (esim. kesänä) sekä vaativammissa taivutusvartaloissa (esim. iloinen, raskas, valmis, terve). Täydennyksen suuntaisuus, olo-, tulo-, erosijaisuus, essiivimuotoiset kiteytymät sekä essiivin käyttö ajan adverbiaaleissa eivät vielä täysin hahmotu tason A2.2 kirjoittajille. Tason B1 kirjoittajille ongelmia tuottavat enää vain harvinaiset ja vaativammat taivutusvartalot (esim. valmis, iloinen, työtön). Ajan adverbiaalien aikana ja vuonna merkitykset ja käyttö, translatiivin ja essiivin työnjako (esim. toimin lääkärinä vs. opiskelen lääkäriksi) sekä muutosalttius tai tilapäisyys (esim. olen opettaja vs. toimin opettajana) tuottavat vielä vaikeuksia tason B1 suomenoppijoille. Pohdinnoissa esittelen millä tavalla essiivin funktiopohjainen tarkastelu voi hyödyntää suomi toisena kielenä -opettajia, jotta opetusmenetelmät ja materiaalit vastaisivat paremmin suomenoppijoiden tarpeisiin.

Luontoympäristö on tärkeä osa suomalaista hyvinvointia. Luonnossa ihaillaan maisemia, nautitaan ympäristön hiljaisuudesta, äänistä, tuoksuista ja luonnon antimista sekä koetaan jännitystä. Kokemukseen yhdistyvät muistot ja mielikuvat. Osa tästä luonnon kokemisesta on esteettistä. Vaikka luonnon merkitys on tiedetty ja tunnistettu pitkään, niin tutkimuksen ja terveyttä edistävän toiminnan kohteeksi asia nousi vasta 2000-luvulla. Tämä pro gradu -tutkielma on yksi yritys nostaa esteettisten arvojen ja toisaalta esteettisen piiriin kuuluvan toiminnan merkitystä siellä, missä etsitään hyvinvointia ja terveyttä luonnosta. Koska Green Care on ensimmäisiä valtakunnallisesti luonnon hyvinvointivaikutusta tutkivia ja sitä edistäviä valtakunnallisia hankkeita, käytän sitä työssäni lähteenä ja kohteena. Selvitän työssäni, mitä esteettisyys tarkoittaa Green Care –toiminnan kolmen ulottuvuuden – luonnon, toiminnan ja yhteisöllisyyden – kautta. Lisäksi etsin vastauksia sille, mitä estetiikka voi tarjota Green Care –palveluiden ja vaikuttavuuden kehittämiseksi. Paneudun aiheeseen kuvaamalla ensin green care –toimintaa sekä estetiikan käsitteitä. Sen jälkeen pohdin esteettisyyttä luonnossa eri näkökulmista sekä avaan, mitä tarkoitetaan esteettisellä elämällä ja hyvinvoinnilla painottaen luontokokemusta. Loppuun olen tehnyt kiteytyksen taulukkomuotoon siitä, mitä esteettisyys tarkoittaa tai miten se näkyy Green Care –toiminnassa. Tarkoitus ei ollut kattaa kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita estetiikka voisi toimintaan tarjota. Mukana eivät ole esimerkiksi taiteen tekeminen, taidekasvatus tai taideterapia. Tämä työ kuitenkin osoittaa, että esteettisyys ilmenee monin eri tavoin green care –toiminnassa. Vaikka esteettinen kokeminen yhdistää aistimukset, kohteesta saatavan tiedon, muistot, mielikuvat ja fantasiat kokonaisvaltaiseksi kokemukseksi, esteettinen näkökulma ei ole vahvasti mukana varsinaisessa Green Care –toiminnan kehittämisessä. Painottamalla Green Care –toiminnassa esteettisen kokemisen näkökulmaa, voisi luontointervention hyvinvointivaikutusta mahdollisesti syventää. Esteettisen kokemuksen kautta voidaan hyvinvointi-, terveys- ja virkistyspalveluihin myös rakentaa tuotteita, jotka voisivat palvella luonnosta saatavaa hyvinvointivaikutusta. Esteettisen kokemisen ja hyvinvoinnin näkökulmaa voitaisiin mahdollisesti soveltaa nykyistä enemmän osana niin julkista kuin yksityistä terveys- ja hyvinvointipalveluita.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen 23 suomalaisen espanjaa B3-kielenä opiskelevan abiturientin espanjaksi esittämien pyyntöjen kohteliaisuutta. Tavoitteenani on selvittää, mitä eri kohteliaisuuden keinoja oppilaat hyödyntävät espanjaa käyttäessään pehmentääkseen pyyntöjänsä eri tilanteissa ja rekistereissä. Lisäksi pyrin selvittämään, ovatko opiskelijoiden pyynnöt espanjan kielen kohteliaisuuskonventioiden mukaisia, vai soveltavatko he suomen kielelle ominaisia pragmaattisia normeja pyytäessään espanjaksi. Tarkastelen myös, miten opiskelijat puhuttelevat vastaanottajaansa, sekä onko käytetty puhuttelumuoto linjassa käytettyjen kohteliaisuuskeinojen ja sosiaalisen etäisyyden kanssa. Tutkimukseni taustalla ovat muun muassa Brownin ja Levinsonin (1987[1978]) ja Haverkaten (1994) kohteliaisuusteoriat sekä Blum-Kulkan (1987) pragmalingvistiset tutkimukset pyynnöistä. Hypoteesini on, että opiskelijat osaavat käyttää espanjan kielen perustavimpia kohteliaisuuskeinoja, kuten teititellä vanhempia henkilöitä, käyttää por favor -ilmaisua pyynnön jälkeen sekä pehmentää pyyntöä esimerkiksi kohteliasta konditionaalia käyttäen. Kandidaatin tutkielmani tulosten perusteella kuitenkin oletan, että he käyttävät puhuttelumuotoja ristiriidassa sosiaaliseen etäisyyteen. Lisäksi oletan, että opiskelijat siirtävät suomen kielen pragmalingvistisiä normeja espanjaan. Keräsin aineiston kyselylomakkeella, joka sisältää kahdeksan suomeksi kuvailtua tilannetta, joihin oppilas kirjoitti espanjaksi pyyntönsä. Jokaisen pyynnön jälkeen oppilas merkitsi mielipiteensä pyynnön vakavuudesta tai vaativuudesta sekä hypoteettisesta sosiaalisesta etäisyydestä vastaanottajaan. Tutkimustuloksistani ilmenee, että vastaajat osaavat pääosin olla kohteliaita pyytäessään espanjaksi, mutta valittujen kohteliaisuusstrategioiden ja vastaanottajan puhuttelun välillä on havaittavissa epäjohdonmukaisuuksia. Näin ollen hypoteesini pitää osittain paikkansa. Suomen kielen pragmalingvistisen normien siirtämistä ei kuitenkaan ilmene oppilaiden pyynnöissä kovinkaan paljoa, joten siltä osin hypoteesini ei pidä paikkaansa. Tuloksista ilmenevistä kohteliaisuusstrategioiden epäjohdonmukaisuuksista voi päätellä, että kohdekulttuurin pragmaattisten normien sekä kohteliaisuuskäyttäytymisen osaamisessa voi olla puutteita. Vieraan kielen opetuksessa tulisikin käsitellä kohdekulttuurin kohteliaisuusnormeja sekä harjoitella esimerkiksi kohteliaita pyyntöjä.

Prepositioner är välkända för sin polysemi eller betydelsemångfald, och utgångspunkten för den här uppsatsen har varit ett intresse av att undersöka om det är möjligt att för en av de mest mångtydiga spanska prepositionerna, DE, finna en sammanhängande semantisk struktur, eller om det är nödvändigt att se de olika betydelserna som inbördes orelaterade. För att utreda den här frågan och ge den ett diakroniskt perspektiv undersöker jag i den här uppsatsen användningen av den spanska prepositionen DE i två romaner ur den spanska litteraturhistorien, Libro del caballero Zifar och El ingenioso hidalgo don Quijote de la Mancha, del I. Uppsatsen består av tre delar. I kapitel två ger jag en teoretisk översikt över spanskans prepositionssystem och prepositionerna beskrivs både ur syntaktisk och semantisk synvinkel. Dessutom presenteras den kognitiva grammatiken och dess synsätt på prepositioner. Huvuddelen av arbetet koncentrerar sig på att presentera prepositionen DE på två sätt och enligt två skilda metoder. I kapitel tre presenteras de olika kontextuella användningarna av DE enligt den traditionella, historisk-komparativa metoden. Med utgångspunkt i dessa kontextuella användningar ställer jag i kapitel fyra med stöd av den kognitiva grammatikens begreppssystem upp en semantisk nätverksmodell av de olika betydelser som jag fastställt för DE i den funktionella analysen. För den semantiska beskrivningen har jag använt mig av den kognitiva grammatiken, eftersom denna grammatikuppfattning i motsats till den traditionella grammatiken ser polysemin som regel och utgångspunkt i den semantiska strukturen. Analysdelen av uppsatsen inleds med den funktionella presentationen av användningarna av DE av två grundläggande skäl: För det första anser jag det ändamålsenligt att för den semantiska beskrivningen ha en solid bas av exempel där användningen av DE analyserats med hänsyn till kontexten. Kapitel tre är därför indelat i fyra huvuddelar, enligt vilken ordklass DEs huvudord tillhör, t.ex.: substantiv, adjektiv, verb. I exemplen i den fjärde gruppen fungerar prepositionsfrasen som inleds av DE som en mer fristående bestämning på frasnivå, där huvudordets ordklasstillhörighet inte är av avgörande betydelse. För det andra utgår jag från att en viss utveckling av DE har skett under de 300 år som tidsmässigt skiljer de båda romanerna åt, både vad gäller dess användning och dess semantik. För att komma underfund med och beskriva utsträckningen hos denna utveckling är det nödvändigt att den komparativa delen presenteras innan den semantiska beskrivningen kan inledas. Resultaten av den komparativa analysen är att ett antal smärre skillnader i användningen förekommer, men detta till trots har ingen betydande semantisk utveckling kunnat iakttas. Detta innebär att den semantiska beskrivningen av DE kan göras utifrån ett relativt enhetligt material. Jag har följaktligen också kunnat ställa upp en enhetlig semantisk nätverksmodell av tolv olika, relaterade betydelser hos DE. Utgående från mitt material är det sålunda möjligt att se DEs polysemi som ett sammanhängande nätverk, trots att vissa av betydelserna kan verka sinsemellan motstridiga och att 300 år skiljer åt de två böckerna.

Tutkielma käsittelee aseistakieltäytymistä ja aseistakieltäytyjiä Suomessa. Aihetta on tutkittu vähän, vaikka Suomessa käytössä oleva miesten yleisen asevelvollisuuden on aiemmissa tutkimuksissa todettu esimerkiksi sukupuolistavan nuorten siirtymistä aikuisuuteen ja toisaalta kytkevän käsityksiä miehuudesta sotilaallisuuteen. Sukupuolentutkimuksellista näkökulmista aseistakieltäytymistä on tarkasteltu muutamissa artikkeleissa ja opinnäytteissä. Tutkielmassa kysytään, mitä varusmiespalveluksen ulkopuolelle jättäytyminen merkitsee siviilipalveluksen valinneille nuorille miehille. Tutkielma tarkastelee sitä, millaisia merkityksiä tutkimusta varten haastatellut siviilipalvelusmiehet antavat aseistakieltäytymiselle ja toisaalta varusmiespalvelukselle. Lisäksi kysytään, kuinka sukupuoli, kansalaisuus ja aikuisuus kytkeytyvät aineistossa toisiinsa. Aiheen tarkastelussa hyödynnetään kriittisen miestutkimuksen ja feministisen kansalaisuuden tutkimuksen perinteitä. Tutkimusaineistona on kuuden haastatteluhetkellä siviilipalvelusta parhaillaan tai lähivuosina suorittaneen nuoren miehen haastattelut. Aineiston keruumenetelmänä oli puolistrukturoitu haastattelu, jota analysoitiin laadulliseen sisällönanalyysiin ja kerronnalliseen analyysiin pohjautuvin menetelmin. Varusmiespalvelus näyttäytyy aineistossa osana miehen normaalia elämänkulkua, josta haastateltavien on täytynyt poiketa. Samalla he ovat jättäytyneet pois asevelvollisuusarmeijan muovaamista miesten välisistä sidoksista. Toisaalta haastateltavat määrittelevät uudelleen näiden sidosten tuottamisen paikkoja sekä reittejä aikuisuuden tai aikuisen miehuuden saavuttamiseen. Aikuisuus määrittyy aineistossa tiettyjen ominaisuuksien, kuten itsenäisen ajattelun ja henkisen vahvuuden kautta. Yhtenä yhteiskunnan jäsenyyden osoittajana toimii yhteiskunnallisesti hyödyllinen työ, jollaiseksi siviilipalvelus määrittyy vähintään yhtä paljon kuin varusmiespalvelus. Tärkeäksi murroskohdaksi aineistossa nousevat armeijan kutsunnat, joissa siviilielämä ja armeija sotilaallisuuden vaatimuksineen risteävät, paljastaen tavallista selkeämmin asevelvollisuuden tuottamat kytkökset miehuuden ja sotilaallisuuden välille. Aineiston kutsuntakertomuksissa sekä sotilasviranomaiset että muut kutsuttavat tuottavat painetta sotilaallisen maskuliinisuuden normiin sopeutumiseen.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan eteläpohjalaispoliitikko Antti Kurvisen murteellisuutta. Tutkielmassa selvitetään, missä määrin yleiskielen d:n murteelliset vastineet sekä švaavokaalit esiintyvät Kurvisen puheessa. Keskiössä on yksilön kielen eli idiolektin tilanteinen vaihtelu poliittisissa puheenvuoroissa. Tutkielma edustaa sosiolingvististä variaatiotutkimusta. Aineisto koostuu seitsemästä kaupunginvaltuustopuheenvuorosta ja yhdeksästä eduskunnan täysistuntopuheenvuorosta vuodelta 2020 sekä neljästä ministeripuheenvuorosta vuodelta 2021. Ministeripuheenvuoroista kaksi on tiedotustilaisuutta ja kaksi televisiohaastattelua. Kahdessa aiheena on korona ja kahdessa koulutuspolitiikka. Aineistoa tarkastellaan sekä laadullisesti että määrällisesti. Tutkimuksessa havaitaan, että yleiskielen d:n murteellista r-varianttia esiintyy Kurvisen puheessa enemmän kuin murteellista švaavokaalia. Valtuustopuheenvuoroissa yleiskielen d edustuu murteellisena kahdessa kolmasosassa tapauksista ja eduskunta- ja ministeripuheenvuoroissakin vajaassa puolessa tapauksista. Švaavokaalia esiintyy valtuustopuheenvuoroissa hieman yli puolissa tapauksista sekä eduskunta- ja ministeripuheenvuoroissa kolmanneksessa tapauksista. Sanoissa, joissa esiintyy molempien näiden murrepiirteiden esiintymäpaikka, esiintyy useimmiten vain toinen piirteistä murteellisena. Tällöin murteellisena esiintyy useammin yleiskielen d. Kurvisen puheenvuoroista murteellisimpia ovat kaupunginvaltuustopuheenvuorot. Eduskunta- ja ministeripuheenvuoroissa murteellisia muotoja esiintyy vähemmän kuin valtuustopuheenvuoroissa, ja niiden murteellisuusaste on keskenään melko samankaltainen. Ministeripuheenvuoroista televisiohaastattelut ovat murteellisempia kuin tiedotustilaisuuspuheenvuorot. Tutkielman tulosten perusteella voidaan nähdä, että puhetilanteella on merkittävä vaikutus kielen variaatioon ja murteellisuuteen. Suurin vaikutus näyttäisi olevan sillä, millaisessa kielellisessä ympäristössä toimitaan. Lisäksi murteellisuuteen vaikuttaa sanojen frekvenssi sekä se, missä määrin puheenvuoroa on valmisteltu.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani 1970-, 1990- ja 2010-luvulla haastateltujen nuorten, keski-ikäisten ja vanhojen informanttien töölöläisten paikannimien käyttöä. Kuvaan, mitä ja minkä lajisten paikkojen nimiä haastattelupuheessa esiintyy ja missä tilanteissa paikannimiä käytetään. Kuvaan myös, minkälaista variaatiota paikannimissä on havaittavissa, ja tarkastelen, ovatko nimet virallisia vai epävirallisia. Esittelen kaikki esiintyvät paikannimet määrineen ja analysoin tarkemmin eniten esiintyvien paikannimien ja paikkojen vaiheita. Käytän tutkielmassa sosio-onomastista tutkimusmetodia. Tutkielman aineisto on Helsingin puhekielen pitkittäiskorpuksesta, josta valikoin Töölön alueen haastatteluista ne informantit, jotka haastattelupuheessaan mainitsivat töölöläisiä paikannimiä. Informantteja on yhteensä 76, joista 1970-luvulta on 40, 1990-luvulta 19 ja 2010-luvulta 17. Informantit asuvat pääasiassa Töölössä tai ovat asuneet siellä ennen haastatteluhetkeä; muutama informanteista on asunut koko elämänsä Töölön lähikaupunginosassa. Erilajisten Töölön paikkojen nimiä ja nimivariantteja aineistossani on 206. Paikannimiä mainitaan 658 kertaa. Keskimäärin informantti käyttää puheessaan ainakin kahta paikannimeä, mutta useimmiten luku on suurempi. Harva informantti mainitsee vain yhden paikannimen. Pääasiassa nimet ovat virallisia tai virallisen nimen rinnakkaismuotoja, joissa on tapahtunut esimerkiksi perusosan tai määriteosan ellipsi (Runeberginkatu > Runeberg, Olympiastadion > Stadion). Puistojen, luonnonpaikkojen ja talojen nimet ovat usein primaareja epävirallisia nimiä (Kukkopuisto, Temppelikallio, Etutorppa). Slangipaikannimet ovat aineistossani vähemmistössä; useimmin toistuu Väiski, jolla tarkoitetaan Väinämöisen kenttää, kallioita tai puistoa. Paikannimiä käytetään hyvin monenlaisissa konteksteissa, mutta yhteistä eri lajisten paikkojen nimille on, että niitä mainitaan useimmin kuvailtaessa sijaintia. Paikannimien avulla myös rajataan alueita, esimerkiksi Etu-Töölö Taka-Töölöstä. Aineistossani jotkin paikannimet toistuivat jokaisella tarkasteluvuosikymmenellä, mikä kertoo nimien pysyvyydestä. Toisaalta nimissä on tapahtunut myös muutoksia tai nimien tarkoitteita ei ole enää olemassa. Paikannimien kautta kuvautuu näin ollen myös Töölön historiaa.